Naisiin kohdistuva asennekasvatus.

HS mielipide: Elämä ilman väkivallan pelkoa miehillekin

"Nyt tarvittaisiin voimakasta tyttöihin ja nuoriin naisiin kohdistuvaa asennekasvatusta."

Juuso Erno

Pasi Malmi

Jarmo Lius

Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan 17 prosenttia naisista ja 16 prosenttia miehistä on joutunut nykyisessä suhteessaan parisuhdeväkivallan kohteeksi (Markku Heiskanen & Elina Ruuskanen). Tulos on yhtäpitävä poliisitilastojen kanssa, joiden mukaan noin puolet törkeästä parisuhdeväkivallasta on naisten tekemää. Voidaan siis varsin luotettavasti todeta, että miehiin ja naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta on Suomessa yhtä yleistä.

Tämä tieto olisi tärkeää saada menemään perille sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehille sekä seuraavan hallituksen tasa-arvopoliittisen ohjelman laatijoille. Nykyisen hallituksen tasa-arvopoliittisessa ohjelmassa katsottiin aiheelliseksi torjua ainoastaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Myös neuvolajärjestelmää on korjattava. Neuvoloissa kysytään järjestelmällisesti äideiltä, ovatko he joutuneet kokemaan parisuhdeväkivaltaa. Miehiltä ei kysytä mitään, vaikka olisi lasten edun kannalta tärkeää saada selville myös äidin väkivaltaisuus.

Poliisit soveltavat laajalti käytäntöä, jossa rajut perheriidat selvitetään viemällä putkaan automaattisesti mies. Riitakumppaneita ei edes puhalluteta sen selvittämiseksi, kumpi oli enemmän humalassa. Hätäkeskuksessa miestä on jopa pilkattu, kun hän on soittanut pyytääkseen apua väkivaltaista vaimoaan vastaan. Syynä voi olla uskomus, jonka mukaan miehet ovat vahvempia kuin naiset ja siksi uhreina olisivat lähes aina vain naiset.

Heiskasen ja Ruuskasen tutkimus osoittaa myös, että alle 20-vuotiaiden keskuudessa mieheen kohdistuva parisuhdeväkivalta on huomattavasti yleisempää kuin naiseen kohdistuva. Tulos on yhtäpitävä asevelvollisille pari vuotta sitten suunnatun kyselyn kanssa (Juuso Nieminen, Antero Heloma & Harri Pihlajamäki, 2008).

Nyt tarvittaisiin voimakasta tyttöihin ja nuoriin naisiin kohdistuvaa asennekasvatusta. Tulisi korostaa, että myös poikiin sattuu, jos heitä lyödään, ja että "tosimiehen" ei tarvitse olla kivestä tehty.

Tämä saattaisi vähentää naisiinkin kohdistuvaa väkivaltaa. Yleisimpiä syitä miehen väkivallalle nuorehkoa naista kohtaan näyttäisi olevan se, että nainen aloitti väkivallan läimäyttämällä miestä (Follingstad, Wright & Sebastian 1991).

Myös pojille ja miehille tulee suunnata asennekasvatusta. Sen mukaan miehen rooliin ei kuulu väkivalta eikä myöskään itseensä kohdistuvan väkivallan sietäminen. Nollatoleranssi olisi kaikkien etu.

Tuoretta tutkimusta uutisoitaessa on korostettu, että naisilla on kaksi kertaa suurempi riski saada parisuhdeväkivallasta vammoja kuin miehillä. Miehet kuitenkin pelkäävät parisuhdeväkivaltaa lähes kaksi kertaa useammin kuin naiset (STM:n tasaarvobarometri). Stakesin hoitoilmoitusrekisterin mukaan sairaaloissa myös hoidetaan useammin parisuhdeväkivallan uhriksi joutuneiden miesten kuin naisten vammoja.

Vaikuttaa siis siltä, että naiset saavat miehiä useammin lieviä vammoja.

Miehet saavat naisia useammin vakavia, sairaalahoitoa vaativia vammoja. Tulos saattaa selittyä sillä, että miesten yleisin väkivallan muoto naisia kohtaan on kiinnipitäminen, josta naisille aiheutuu melko helposti mustelmia.

Jos taas tarkastellaan parisuhdeväkivaltaa, joka on naisille tyypillisempää kuin miehille, huomio kiinnittyy aseelliseen väkivaltaan sekä "kovalla esineellä heittämiseen". On selvää, että ne aiheuttavat pelon tunteita. Tämä selittäisi sen, miksi parisuhdeväkivallasta vammoja saaneista on 67 prosenttia naisia, mutta silti lähes kaksi kolmasosaa parisuhdeväkivaltaa vakavissaan pelkäävistä on miehiä.

Jotta parisuhdeväkivallan tieteellisessä tutkimuksessa ja tasa-arvopoliittisessa keskustelussa päästäisiin eteenpäin, parisuhdeväkivaltaa koskeva keskustelu tulisi laajentaa naistutkimuksen piirissä kehitetyn "sukupuolittuneen väkivallan" teorian ulkopuolelle.

puheenjohtaja
Miesten tasa-arvo ry

varapuheenjohtaja
Vihreä miesliike ry

Miessakit ry:n valtuutettu