... - Hän on lihavampi kuin ennen, pikemminkin kuollut kuin elävä, kertoo Berlusconin juhliin osallistunut tyttö kaksossiskolleen.
Toinen sanoo olevansa valmis "varastamaan tavaraa" Berlusconin asunnosta, jos pääministerin juhlat käyvät harvalukuisiksi. Sanomalehti Corriere della Seran mukaan lähipiiri huiputtaa Berlusconia usein ja tähtöset tarjoavat hänelle seksiä käteistä vastaan. ...
Siemenneste on itse asiassa niin terveellistä, että naisen tulisi aina suihinoton yhteydessä niellä miehen "mällit", ihan jo oman hyvinvointinsa vuoksi.
Eräs kaverini kertoi joskus tutkimuksesta, jonka mukaan yhdyntä ilman kondomia saa naisen rakastamaan sisälleen laukeavaa miestä. Tämäkin liittyisi jotenkin siemennesteen hormoneihin. Sinänsä tuo tutkimus kondominkäytön ja masennuksen suhteesta ei yllätä. Siemenneste tekee naiselle hyvää.
Suomalaisen mystikon Ior Bockin mukaan se tekee hyvää myös miehelle. Bock ajatteli, että masturboinnin jälkeen siemen tulisi syödä. Yksinkertaisintahan on tietysti hoitaa koko toimitus ns. "saunasolmussa"..
Keski-ikäinen espoolainen aviopari oli eronnut. Nainen kuitenkin kutsui ex-miehensä luokseen. ... Mukilointien välissä mies yritti päästä talosta ulos useaan otteeseen. Hän pääsikin rappukäytävään ja soitti naapurien ovikelloja. Nämä eivät avanneet.
Sitten nainen repi hänet takaisin asuntoon.
Kolmantena päivänä nainen hyökkäsi ex-miehensä kimppuun keittiöveitsen kanssa. Mies sai veitsestä useita viiltohaavoja. Sen jälkeen nainen iski miehen tajuttomaksi tuntemattomaksi jääneellä esineellä. Mies sai lievän aivoruhjeen.
Lopulta naapuri kutsui poliisin. Partio löysi miehen tajuttomana, ja häntä hoidettiin neljä päivää sairaalassa. ...
David Gandy, one of the highest-paid male mannequins in the business, told Vogue UK that in the fashion world, "male models are the lowest of the low."
"Sukupuolensa korjannut"? Oliko se kenties rikki, kun sitä piti korjata? Jutun mukaan kyse on kuitenkin sukupuolenvaihdoksesta. Miksi tässäkin pitää käyttää jotain sievistelevää ilmaisua, joka on täysin harhaanjohtava?
Entäs sitten vielä työttömyys ja avioero yhdessä, joka on tyypillisempää silloin kun mies joutuu työttömäksi verrattuna siihen, että nainen joutuu työttömäksi?
Sukupuolensa korjannut"? Oliko se kenties rikki, kun sitä piti korjata? Jutun mukaan kyse on kuitenkin sukupuolenvaihdoksesta. Miksi tässäkin pitää käyttää jotain sievistelevää ilmaisua, joka on täysin harhaanjohtava?
Tuo termi on yleisessä käytössä, ainakin femakkamediassa (muunlaista mediaa saakin valtamedioiden piiristä etsiä). Mieshän on sukupuolena aina "rikkinäinen" heidän näkökulmastaan.
Itse olen kyllä samaa mieltä kuin sinä, asioista pitäisi puhua niiden oikeilla nimillä eikä aina tunkea kaikenmaailman "poliittisesti-korrekteja-doublespeak-termejä" korvaamaan vallan hyviä olemassaolevia ja kuvaavia sanoja ja käsitteitä.
Itseäni kanssa riepoo tuollainen kielen väärinkäyttö (johon sorrutaan yleensä poliittisista syistä). Käyttäkäämme selkeitä, kuvaavia termejä, joilla ei ole poliittista tai syyllistävää painolastia.
Jo sana "prostituoitu" on itseasiassa harhaanjohtava - siinä on ikäänkuin joku taho (lue: Patriarkaatti) prostituoinut naisparkoja.
Alkuperäisempi englanninkielinen termihän on "prostitute", joka siis pitäisi oikeaoppisesti kääntää muotoon "prostituutti". Mutta tällaisen termin ollessa kyseessä, ei päästä syyttämään ketään "prostituoimisesta" - nainenhan on nääs aina uhri, ja siitähän tässäkin termissä on kyse.
Kieli on kovaa vauhtia muuttumassa sellaiseksi, että nainen on aina uhri, ja mies/"patriarkaatti" on aina taho, jota syytetään ja syyllisestään kaikesta pahasta - tämä on yksi ruma ja pahanhajuinen pisara siinä iljettävän niljaisen kuonan meressä, josta femakkainen sanasto koostuu.
Entäs sitten vielä työttömyys ja avioero yhdessä, joka on tyypillisempää silloin kun mies joutuu työttömäksi verrattuna siihen, että nainen joutuu työttömäksi?
Olet asian ytimessä. Siis avioero pudottaa MIEHEN elintasoa (ei naisen). Ja kun mainitaan, että "työttömyyttä enemmän", on tietenkin kyse NAISEN työttömyydestä (joka on perin rikasta elämää, naisen neloispalkasta johtuen)
Eli siis miehen kokema avioero pudottaa miehen elintasoa paljon työttömän naisen elintason alapuolelle.
Ja mitä tulee tuohon harhaanjohtavaan kielenkäyttöön, haluan vielä lisätä, että naisilla on muutenkin tapana käyttää kiertoilmauksia ja tympeitä eufemismeja, sen sijaan että he puhuisivat suoraan, niinkuin asiat ovat.
Kun tähän lisää sen, että naiset valehtelevat alituisesti jopa itselleenkin (säilyttääkseen seksuaalisen valta-asemansa, ja siihen olennaisesti liittyvän "kiltin tytön" imagon jne., noin esimerkiksi), niin eipä ole ihme, että lähes mikä tahansa terminologia menee heillä läpi, ja femakkaisuus on niin hämmästyttävän sekavaa sivistyssana-akrobatiaa vailla sisältöä, ja kukaan kana ei uskalla sanoa mitään vastaa, etteivät muut tajuaisi, ettei se mitään ymmärtänyt.
Olkaat siis varoitetut! Se, joka uskaltautuu keskusteluun naisen kanssa, ajautuu vaarallisille ja ärsyttäville kiertoilmaisujen ja tyhjän emootiokälkätyksen, harhaanjohtavuuden ja lillukanvarsista kinastelun karikoilla pippuroiduille vesille, ja tarvitaan erittäin taitava purjehtija, jotta sieltä selviää ehjin nahoin takaisin järkevien ja rehellisten ihmisten maailmaan.
Tanssitytöt Berlusconista: Yksinäinen ja naurettava käteisautomaatti
VastaaPoista...
- Hän on lihavampi kuin ennen, pikemminkin kuollut kuin elävä, kertoo Berlusconin juhliin osallistunut tyttö kaksossiskolleen.
Toinen sanoo olevansa valmis "varastamaan tavaraa" Berlusconin asunnosta, jos pääministerin juhlat käyvät harvalukuisiksi. Sanomalehti Corriere della Seran mukaan lähipiiri huiputtaa Berlusconia usein ja tähtöset tarjoavat hänelle seksiä käteistä vastaan.
...
Siemenneste on itse asiassa niin terveellistä, että naisen tulisi aina suihinoton yhteydessä niellä miehen "mällit", ihan jo oman hyvinvointinsa vuoksi.
VastaaPoistaEräs kaverini kertoi joskus tutkimuksesta, jonka mukaan yhdyntä ilman kondomia saa naisen rakastamaan sisälleen laukeavaa miestä. Tämäkin liittyisi jotenkin siemennesteen hormoneihin. Sinänsä tuo tutkimus kondominkäytön ja masennuksen suhteesta ei yllätä. Siemenneste tekee naiselle hyvää.
Suomalaisen mystikon Ior Bockin mukaan se tekee hyvää myös miehelle. Bock ajatteli, että masturboinnin jälkeen siemen tulisi syödä. Yksinkertaisintahan on tietysti hoitaa koko toimitus ns. "saunasolmussa"..
Was I right in calling this sexism and demanding a refund? Should I sue?
VastaaPoistaYou can't say that to a woman!
VastaaPoista- Vortac
Naiselle 190 miljoonan lottopotti, ex-mies voi vaatia osansa
VastaaPoistaKommenteissa jo julistetaan "patriarkaatin voittoa".
£56m lottery winner ordered to pay £2m to ex-wife even though she left him for another man... TEN YEARS ago
Brittien tapauksessa oli avioero jo tehty 10 vuotta sitten..
Mihis "pariutumisen matematiikka" katosi uudesta suomesta?
VastaaPoista
VastaaPoistaBy Reuters published in HA'ARETZ, Tel Aviv
NEW YORK - Rabbis should use a tube to suck blood from circumcision wounds rather than sucking directly with their mouths to protect infants and rabbis from disease, the leading Orthodox rabbinical group said yesterday. In a traditional Orthodox practice during the brit, or circumcision ritual of baby boys, rabbis have been using their mouths to suck blood from the penis wounds and surrounding tissue for thousands of years.
The use of a sterile tube is an acceptable substitute for direct mouth contact based upon a review of science and religious writings and Torah authorities, said Rabbi Basil Herring of the Rabbinical Council of America, which sets policies for and represents about half of America's Orthodox rabbis, as well as sponsoring a Jewish court.
"We strongly urge rabbis and congregations to adhere to this method," said Herring, who added that it's possible that the preference may not be adopted by all Orthodox rabbis, as Jewish religious leaders often have different views.
The traditional practice has been under scrutiny after New York City health officials went to court late last year to stop a rabbi from performing the practice, which they believe may have led to the death of a baby boy from herpes.
The baby was one of three infants that health officials said contracted the herpes simplex virus after being circumcised by Rabbi Yitzchok Fischer, who used his mouth to draw blood from the infant's wound.
www.piratenews.org/jewish-rabbis-suck-dick.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Brit_milah
Juutalaispedofiilit pitäisi saada tuoda esille julkisuudessa ilman leimautumista anti-semitistiksi. HS ei ole koskaan kirjoittanut juutalaisten pedofiiliasta, joka alkaa rabbiinin ottaessa peniksen suuhunsa ja imiessä poikavauvan kuiviin verestä ympärileikkauksen jälkeen.
Mies kävi deittisivuilla -
VastaaPoistaex-vaimo hakkasi päiväkausia
Keski-ikäinen espoolainen aviopari oli eronnut. Nainen kuitenkin kutsui ex-miehensä luokseen.
...
Mukilointien välissä mies yritti päästä talosta ulos useaan otteeseen. Hän pääsikin rappukäytävään ja soitti naapurien ovikelloja. Nämä eivät avanneet.
Sitten nainen repi hänet takaisin asuntoon.
Kolmantena päivänä nainen hyökkäsi ex-miehensä kimppuun keittiöveitsen kanssa. Mies sai veitsestä useita viiltohaavoja. Sen jälkeen nainen iski miehen tajuttomaksi tuntemattomaksi jääneellä esineellä. Mies sai lievän aivoruhjeen.
Lopulta naapuri kutsui poliisin. Partio löysi miehen tajuttomana, ja häntä hoidettiin neljä päivää sairaalassa.
...
Nelosen nettisivuilla vieraili pedofiilikarhu
VastaaPoistaDavid Gandy sez male models are treated like 'lowest of the low'; People still think 'Zoolander'
VastaaPoistaDavid Gandy, one of the highest-paid male mannequins in the business, told Vogue UK that in the fashion world, "male models are the lowest of the low."
Sukupuolensa korjannut Reija Ahti joutui eroamaan vaimostaan
VastaaPoista"Sukupuolensa korjannut"? Oliko se kenties rikki, kun sitä piti korjata? Jutun mukaan kyse on kuitenkin sukupuolenvaihdoksesta. Miksi tässäkin pitää käyttää jotain sievistelevää ilmaisua, joka on täysin harhaanjohtava?
Työtävieroksuvien yh-äitien lapsitehtailusta halutaan entistä kannustavampaa:
VastaaPoistaKuivalaisen mukaan köyhimmille yksinhuoltajille pitäisi kiireesti miettiä jotain toimeentulolisää.
How I bought my South African bride
VastaaPoistaAvioero pudottaa elintasoa työttömyyttä enemmän
VastaaPoistaEntäs sitten vielä työttömyys ja avioero yhdessä, joka on tyypillisempää silloin kun mies joutuu työttömäksi verrattuna siihen, että nainen joutuu työttömäksi?
Sukupuolensa korjannut"? Oliko se kenties rikki, kun sitä piti korjata? Jutun mukaan kyse on kuitenkin sukupuolenvaihdoksesta. Miksi tässäkin pitää käyttää jotain sievistelevää ilmaisua, joka on täysin harhaanjohtava?
VastaaPoistaTuo termi on yleisessä käytössä, ainakin femakkamediassa (muunlaista mediaa saakin valtamedioiden piiristä etsiä). Mieshän on sukupuolena aina "rikkinäinen" heidän näkökulmastaan.
Itse olen kyllä samaa mieltä kuin sinä, asioista pitäisi puhua niiden oikeilla nimillä eikä aina tunkea kaikenmaailman "poliittisesti-korrekteja-doublespeak-termejä" korvaamaan vallan hyviä olemassaolevia ja kuvaavia sanoja ja käsitteitä.
Itseäni kanssa riepoo tuollainen kielen väärinkäyttö (johon sorrutaan yleensä poliittisista syistä). Käyttäkäämme selkeitä, kuvaavia termejä, joilla ei ole poliittista tai syyllistävää painolastia.
Jo sana "prostituoitu" on itseasiassa harhaanjohtava - siinä on ikäänkuin joku taho (lue: Patriarkaatti) prostituoinut naisparkoja.
Alkuperäisempi englanninkielinen termihän on "prostitute", joka siis pitäisi oikeaoppisesti kääntää muotoon "prostituutti". Mutta tällaisen termin ollessa kyseessä, ei päästä syyttämään ketään "prostituoimisesta" - nainenhan on nääs aina uhri, ja siitähän tässäkin termissä on kyse.
Kieli on kovaa vauhtia muuttumassa sellaiseksi, että nainen on aina uhri, ja mies/"patriarkaatti" on aina taho, jota syytetään ja syyllisestään kaikesta pahasta - tämä on yksi ruma ja pahanhajuinen pisara siinä iljettävän niljaisen kuonan meressä, josta femakkainen sanasto koostuu.
- Vortac
Avioero pudottaa elintasoa työttömyyttä enemmän
VastaaPoistaEntäs sitten vielä työttömyys ja avioero yhdessä, joka on tyypillisempää silloin kun mies joutuu työttömäksi verrattuna siihen, että nainen joutuu työttömäksi?
Olet asian ytimessä. Siis avioero pudottaa MIEHEN elintasoa (ei naisen). Ja kun mainitaan, että "työttömyyttä enemmän", on tietenkin kyse NAISEN työttömyydestä (joka on perin rikasta elämää, naisen neloispalkasta johtuen)
Eli siis miehen kokema avioero pudottaa miehen elintasoa paljon työttömän naisen elintason alapuolelle.
- Vortac
Ja mitä tulee tuohon harhaanjohtavaan kielenkäyttöön, haluan vielä lisätä, että naisilla on muutenkin tapana käyttää kiertoilmauksia ja tympeitä eufemismeja, sen sijaan että he puhuisivat suoraan, niinkuin asiat ovat.
VastaaPoistaKun tähän lisää sen, että naiset valehtelevat alituisesti jopa itselleenkin (säilyttääkseen seksuaalisen valta-asemansa, ja siihen olennaisesti liittyvän "kiltin tytön" imagon jne., noin esimerkiksi), niin eipä ole ihme, että lähes mikä tahansa terminologia menee heillä läpi, ja femakkaisuus on niin hämmästyttävän sekavaa sivistyssana-akrobatiaa vailla sisältöä, ja kukaan kana ei uskalla sanoa mitään vastaa, etteivät muut tajuaisi, ettei se mitään ymmärtänyt.
Olkaat siis varoitetut! Se, joka uskaltautuu keskusteluun naisen kanssa, ajautuu vaarallisille ja ärsyttäville kiertoilmaisujen ja tyhjän emootiokälkätyksen, harhaanjohtavuuden ja lillukanvarsista kinastelun karikoilla pippuroiduille vesille, ja tarvitaan erittäin taitava purjehtija, jotta sieltä selviää ehjin nahoin takaisin järkevien ja rehellisten ihmisten maailmaan.
- Vortac
Naisten sortamat miehet yrittävät saada äänensä kuuluviin Intiassa
VastaaPoistaMuslimi
VastaaPoistaMP Dominic Raab says men victims of discrimination
VastaaPoistaJorma, haha! Juuri noin se menee.
VastaaPoista- Vortac