Työtuntien määrä on huono palkanmaksun peruste
Varpu Pöyhönen
Dosentti Jari Haukan mielestä sukupuolten välinen ero ansioissa johtuu siitä, että miehet tekevät enemmän työtunteja kuin naiset (HS Mielipide 13. 2.).
Mielestäni tehdyn työn määrää tai tuottavuutta mittaa huonosti siihen käytetty aika, varsinkin, jos se tarkoittaa työpaikalla vietettyä aikaa.
Ennen lasten saamista käytin huomattavasti enemmän aikaa työpaikalla kuin nykyään. Koska palkkaukseni perustuu tehtyihin työsuorituksiin, tiedän työtehokkuuteni kasvaneen selvästi. Toki osa aivotyöstä siirtyy tällöin vapaa-ajalla tehtäväksi.
Teen työtunteja viikossa noin puolet vähemmän kuin mieheni. Tästä huolimatta hän ehtii nukkua pidemmät yöunet ja harrastaa arkipäivisin enemmän liikuntaa kuin minä.
Uskon, että elintavoilla ja perimällä on huomattavasti suurempi vaikutus odotettavissa olevaan elinikään kuin miesten rankoilla työvuosilla.
osa-aikainen eläinlääkäri ja kotiäiti
Helsinki
Pakkasrajaa ei juuri tunneta rakennustyömailla
TEM puuttuu ministeriön seksuaaliseen häirintään
Mad Men Writer Tells The Plain Truth to Women Looking to Get Married
"Mielestäni tehdyn työn määrää tai tuottavuutta mittaa huonosti siihen käytetty aika, varsinkin, jos se tarkoittaa työpaikalla vietettyä aikaa."
VastaaPoistaEihän se kelpaa tuottavuuteenkaan perustuva palkanmaksu femakoille, vaan heidän mielestään naisten pitäisi saada palkkaa joka tapauksessa vähintään yhtä paljon kuin miesten, vaikka tulosta ei tulisikaan samaan malliin.
"Teen työtunteja viikossa noin puolet vähemmän kuin mieheni. Tästä huolimatta hän ehtii nukkua pidemmät yöunet ja harrastaa arkipäivisin enemmän liikuntaa kuin minä."
Oma valinta.
"Uskon, että elintavoilla ja perimällä on huomattavasti suurempi vaikutus odotettavissa olevaan elinikään kuin miesten rankoilla työvuosilla."
Eihän tämä mikään uskonasia ole. Pistetään aluksi rankat työvuodet puoliksi miesten ja naisten kesken, niin ihme on jos elinikään ei muutoksia tule.
Tyypillinen naisen vastaus: "Ei meillä ainakaan..." ja niin voidaan kumota tilasto, joka perustuu 10 000 hengen otokseen.
VastaaPoistaOnko kukaan nähnyt tutkimusta, jossa osoitetaan, että naiset tekevät kahdeksassa tunnissa saman työmäärän kuin miehet kymmenessä tunnissa?? Sitähän tuo eläinlääkäri väittää. Päinvastoin, tehokkuustutkimuksissa on osoitettu miehet tuottavimmiksi tehtyä työtuntia kohden. Enkä nyt tarkoita fyysistä voimaa vaativissa tehtävissä. Urakkatöissähän miehet tuppaavat hakkaamaan naiset, paitsi sorminäppäryyttä vaativissa elektroniikkakomponenttien kokoomatehtävissä, mutta eikös nekin jo melkein kaikki ole siirretty Aasiaan tehtäviksi? Mieslääkärit saavat sen vuoksi suuremmat toimenpidepalkkiot, että he käsittelevät tuntia kohden enemmän potilaita kuin naislääkärit jne. jne. Naisten tehokkuus on toteennäyttämätön legenda.
Tympiintynyt vaimoon? Lisää nimi terroristilistalle
VastaaPoistaMiesten puolue vastaan naisten puolue?
VastaaPoistaKommentit ovat taattua US-laatua:
"Henri Laasanen, tuo kaikkien seksittömien sankari, on ajanut tätä jo pitkän aikaa. Henskulihan on Suomen johtava wannabe-äijä - joka tosin ei tajua ettei kukaan salkkua kantava rillipäinen maisteripuppeli voi olla Äijä."
Keskustelun taso romahti rekisteröintipakon myöstä US-blogeissa.
Femakothan ovat välillä vaatineet, että palkkauksen tulisi perustua työn vaativuuteen tai työntekijän koulutustasoon.
VastaaPoistaVaativuuden arvioisivat STM:n tasa-arvoyksikön femakkojäärät kahvipöytäjouruilunsa lomassa, jolloin tietysti hoito- ja koulutusalan kahvipöytäjuoruilu katsottaisiin vaativimmaksi. STM:n miestensyrjintätyön ohella, tietenkin.
Koulutuksen perusteella taas femakot vaativat suuremman palkan maksamista niille femakoille, jotka ovat pisimpään kuluttaneet koulun penkkiä ja opetelleet ulkoa läpi koko naistutkimuksen kaanonin. Eli siitä, että on päässyt nauttimaan ilmaisesta koulutuksesta ja suorittanut jonkin täysin hyödyttömän tutkinnon, pitäisi vielä palkita.
Tällaiset palkanmaksuperusteet eivät ole järkeviä, eivätkä ne ole sovitettavissa kilpailukykyiseen markkinatalouteen.
Levoton Tuhkimo lyö - mutta häntä voidaan auttaa
VastaaPoista"Levottomat Tuhkimot on kaksivuotinen projekti, jossa pyritään auttamaan väkivaltaisesti oirehtivia tyttöjä."
VastaaPoistaOirehtivia? Kyllä taas tehdään uutta historiaa uhriutumisen saralla. Entäs näiden tyttöjen uhrit? Koska heitä autetaan? Autetaanko poikia vastaavalla tavalla? Kirjoitetaanko väkivaltaisesti oirehtivista pojista yhtä myötätuntoisia juttuja valtamediassa?
"Projektissa on tullut hyvin vahvasti esiin tyttöjen asenne väkivaltaa kohtaan. Tytöt esimerkiksi kokevat väkivallan poikia kohtaan oikeutettuna: poikia saa lyödä, mutta poika ei saa lyödä tyttöä missään tilanteessa."
VastaaPoistaMistähän tämä johtuu? Ettei vain valheellisesta ja harhaanjohtavasta femupropagandasta?
"Teillä taitaa olla jotain hampaankolossa naisia kohtaan? Onhan tuo totta, että ei miellä raksalla hirveesti naisia näy, mutta toisaalt ei miehiäkään näy liikaa hoiva-alalla."
VastaaPoistaNaiset valitsevat koulutusalansa ja miehet ottavat mitä jää.
AMK -tilastoja:
http://www.koulutusnetti.fi/files/alat_amk_s2010.xls
Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalle pyrkii enemmän miehiä kuin mitä on aloituspaikkoja.
Miesten hyväksymis % 12,3
Naisten hyväksymis % 24,4
"Mistähän tämä johtuu? Ettei vain valheellisesta ja harhaanjohtavasta femupropagandasta?"
VastaaPoistaSokea usko naisen avuttomuuteen on monellakin tavalla komplikatiivista, koska se tukee a) naisen avuttomuudentunteita ja b) suojelevien alfaurosten seksinsaantia (yli muiden)... Tasa-arvoteksteissä yleensä tehdään viittauksia siihen, miten naisia on alistettu pitkän aikaa, ja miten heidän on vaikea ottaa paikkaansa miesten valloittamassa maailmassa. Sitten kun ehdotetaan naiselle vastuuta omista sekoiluista huomataankin, että eihän naiselle voi sellaista sälyttää.
-bmad
Tyypillinen naisen vastaus: "Ei meillä ainakaan..." ja niin voidaan kumota tilasto, joka perustuu 10 000 hengen otokseen.
VastaaPoistaHyvä havainto.
Nainen on siitä kummallinen olio, että se ei yleensä kykene katsomaan asioita laajemmasta perspektiivistä, näkemään suurempia suuntauksia tai linjoja, tai ymmärtämään tilastojen tai oikeaoppisten yleistysten merkitystä.
Nainen katsoo jotakin väitettä, sitten se katsoo omaa napaansa ja sen ympärille kertynyttä nöyhtää (eli omaa piskuista elämäänsä ja sen piiriä), ja sitten koettaa löytää siitä vasta-argumentteja väitteelle, koskipa väite miten isoa osaa ihmisiä tahansa. Jos sen elämästä ei löydy aitoja argumentteja, sitten vaikka valehdellaan, keksitään kuvitteellisia argumentteja, ja näin on saatu taas paha tieto kumotuksi.
Eli jos sanotaan, että 95% kymmenentuhannen ihmisen otoksesta oli sitä mieltä, että feminismi on mennyt liian pitkälle, nainen keskustelee parin femakkakaverinsa kanssa ja sitten rääkyy: "Eihän tuo voi olla totta, koska marja-liisa ja irmeli-kaija eivät ole ollenkaan sitä mieltä!", ja katsoo voittaneensa debaatin.
Jos naisen omassa elämässä asiat ovat jollakin tavalla, se on naisen silmissä vankkumaton todiste siitä, että samoin on kaikkien elämässä.
Olen monasti tätä asiaa päivitellyt, taivastellut, ärtynyt siitä, ihmetellyt sitä, kummastellut ja pohtinut, koettanut puhua järkeä, koettanut selittää, miksi tuollainen näkökanta on virheellinen.. mutta mikään ei ole auttanut, tähän samaan naiserityiseen idiotismiin törmää nykyisinkin jatkuvasti.
Joku voisikin tutkia, mistä moinen johtuu.. itse teorisoisin alustavasti, että sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että mies on ulospäinsuuntautunut, siinä missä nainen on sisäänpäinkäpertyvä, ja täten mies kykenee helpommin näkemään trendejä, suuntauksia, laajempaa kuvaa ja ymmärrystä suuresta kokonaisuudesta, siinä missä nainen kääntyy omaan napaansa kohti ja tutkii vain omaa pientä elinpiiriään.
- Vortac
Urakkatöissähän miehet tuppaavat hakkaamaan naiset..
VastaaPoistaSuosittelen nykymaailmassa ja -ilmapiirissä käyttämään hieman harkitumpia sanavalintoja.. femakat käsittävät tuon kohdan varmasti tahallisesti väärin.
- Vortac
Keskustelun taso romahti rekisteröintipakon myöstä US-blogeissa.
VastaaPoistaNäin on. Samoin määrä. Minulta jotenkin lerpahti kokonaan motivaatio kirjoitella Henryn US-blogiin tuon rekisteröintipakon myötä. Taisin kai peräti yhden viestin jaksaa raapustaa.
- Vortac
Oirehtivia? Kyllä taas tehdään uutta historiaa uhriutumisen saralla. Entäs näiden tyttöjen uhrit? Koska heitä autetaan? Autetaanko poikia vastaavalla tavalla? Kirjoitetaanko väkivaltaisesti oirehtivista pojista yhtä myötätuntoisia juttuja valtamediassa.
VastaaPoistaHyvin todettu.
Väkivaltaa ei kertakaikkiaan naisen kohdalla osata nähdä PAHUUTENA, ILKEYTENÄ, PAHANSUOPUUTENA, HUONOUTENA, JULMUUTENA, LUUSERIUTENA tai RIKOKSENA, vaan kyseessä on aina sairaus tyyliin "äiti on vähän väsynyt", ja niinpä naisia pitää aina ymmärtää, eiväthän he OIKEASTI olisi väkivaltaisia, he ovat vain jotenkin patriarkaatin myötä sairastuneet, ja heitä on hellästi hoivattava, kunnes nuo sairauden oireet maagisesti katoavat.
Olisiko aika lopettaa naisten katsominen ruusunpunaisten lasien läpi, ja nähdä, että naiset ovat tismalleen yhtä pahoja, ilkeitä, raivokkaita, huonoja ihmisiä, rikollisia, paatuneita, julmia, ja täysin tietoisia teoistaan kuin miehetkin. Ehkä jopa julmempiakin, koska naisia ei ole mikään voima hillitsemässä, toisin kuin miehiä, joita syyttömänäkin heivataan helvetintuleen (tai ainakin putkaan) tämän tästä. Muistakaa vanha kunnon "kollektiivinen syyllisyys", joka toki koskee vain miehiä.
Pojat nyt vain ovat sellaisia pahoja mulkeroita, rikollisia, ja vastuussa teoistaan, niin että heidät pitää vain kylmästi heittää vankilaan lopuksi elämäänsä, jos ovat erehtyneet vilkaisemaan naista väärään kohtaan.
Mutta tytöt ovat pikku enkeleitä, jotka eivät koskaan TOSISSAAN voisi tehdä mitään pahaa, jotenkin he ovat vain sairastuneet, niin että ymmärrystä tarvitaan vain lisää ja hellyyttä ja hoivaa ja tukea ja kannustusta ni kyllä se siitä sitten, nämä pienet pyhimys-kultapuppelit kyllä tajuavat olleensa sairaita ja hairahduksissaan tehneensä väärin, ja lopettavat väkivallan teot sitten siihen paikkaan.
Tämä vaikuttaisi olevan nykyinen asenne naisiin virallisilla tahoilla, ja yleensäkin koko yhteiskunnan tasolla. Jopa monet miehetkin ajattelevat näin, lähes vaistomaisesti (onko toisaalta ihme, kun koko elämän ajan on pommitettu femakkadogmalla joka tuutista).
Tulee olemaan tosi urakka saada ihmiset näkemään totuus naisten pahuudesta, voi olla ja onkin aivan samalla tasolla miesten pahuuden kanssa, ja joskus jopa ylittääkin sen (koska naisilla on enemmän valtaa, ja valta korruptoi).
Pahinta on, että naisten ei vieläkään oleteta ottavan vastuuta teoistaan tai edes omista tunteistaan! Tästä on tosi helppo löytää esimerkkejä joka päivä.
- Vortac