Historianopettaja Juho Mäenpää vastasi (HS Mielipide 25. 8.) dosentti Taru Leppäsen kouluissa laulettavia isänmaallisia lauluja koskeneeseen puheenvuoroon (HS Mielipide 23. 8.). Vastaus on valitettavan yksipuolinen ja historian korostamisesta huolimatta epähistoriallinen.Sinin punainen ajatus: Terveisiä rumalta lesbohuoraltaMäenpää kirjoitti rintamamiehistä ja nationalismista, todeten feminismin olevan näiden rinnalla muotiaate. Kaikki aatteet muuttavat muotoaan, ja niin nationalismin kuin feminisminkin tavoitteena on parhaimmillaan hyvän yhteiskunnan rakentaminen. Eri aikoina hyvä yhteiskunta toteutuu eri tavoin, joten isänmaatakaan ei voi pitää muuttumattomana kokonaisuutena eikä sen etua aina samana. Myös hyvän kansalaisen malli on nykyaikana muuta kuin vaikka Lippulaulunsanoja kirjoitettaessa.
Maskuliinisuudesta tulisi voida keskustella, varsinkin kasvuiässä olevien poikien kanssa. Millainen on hyvä mies, millaiseksi mieheksi kannattaa yrittää tulla? Tämä on vaikeaa, koska maskuliinisuuteen sisältyy myös ajatus kilpailusta nimenomaan miesten kesken. Olla hyvä mies kamppailematta aggressiivisesti kaikkia vastaan, kas siinä pulma. Samalla, kun maskuliinisuus on ja on ollut keskeinen rakentava voima yhteiskunnassa, sen yliannostus altistaa miehen yhteiskunnan ulkopuolelle jäämiselle. Joillekin löytyy henkinen koti ääriliikkeistä, mitä ei voine pitää hyvänä ratkaisuna.
Sodat ja sotaisat laulut on todellakin osattava asettaa osaksi historian jatkumoa. Tämän ymmärtäminen on Suomessa kriisissä. Siihen eivät aina pysty tutkijatkaan, joten olisi kohtuutonta olettaa sen onnistuvan kaikilta opettajiltakaan. Sotien ihannoinnin ja yksioikoisen hyväksynnän ja isänmaallisuuden oikeutuksen epäilemisen välistä pitäisi löytää keskitie. Kenties tulevat sukupolvet pystyvät tähän. Koululaulujen syvempi pohtiminen voi olla tässä väline.
valtiotieteiden tohtori,
historiantutkija
Helsinki
Tm²: Seuraava juna.
Eilinen jutun Maamme-laulun vihapuhepiirteistä nauratti minua ensin, mutta erään keskustelun myötä päädyin vähän googlettamaan tämän vihapuhedosentin tekemisiä, ja selvisi, että tämä henkilö on saanut akatemialta useita satoja tuhansia tällaisten sontatutkimusten tekemiseen. Jonkun verran keitti myös se, että tällä dosentilla on tasan yksi (1) kansainvälinen julkaisu jossain konferenssissa. Heräsi kysymys, mitä yhteiskunnallista tarkoitusta lopultakin palvelee se, että tällaista tutkimusta rahoitetaan?GCSE results 2011: Record results... but boys fall further behind girls | Mail Online
En kiistä yleisesti ns. pehmeiden aiheipiirien tutkimista ja relevanssia. Olennaista pitäisi kuitenkin olla lähinnä se, onko relevanssi jotenkin laajempi kuin pari kaveria jotka keskenään hymistelevät jutuille. En ajattele, että tutkimuksen pitäisi tapahtua jotenkin pelkästään sovellukset mielessä, mutta tutkimuksen pitäisi tuottaa tietoa, joka on mielekästä jollekin muullekin kuin sille, joka tutkii.
Näillä "tutkijoilla" ei ole halua tai mielenkiintoa - ja uskallan väittää, useimmiten ei myöskään kykyä - omaksua sellaisia metodeja ja kohdentaa tutkimustaan niin, että se voisi paljastaa jotain sellaista, mikä ei olisi jo etukäteen päätetty poliittisen katsontakannan mukaan. Naistutkimus esimerkiksi perustuu lähtöoletukselle, että naista sorretaan ja että suomalainen kulttuuri on täynnä rasismia ja sovinismia, jotka tutkimus vain paljastaa. Tämä tapahtuu sitten niin, että luetaan tekstejä ja sitten etsitään ilmaisuja, jotka voidaan esittää esimerkeiksi tästä. Se ei ole tiedonhankintaa, vaan jotain muuta. Sen nimittäminen "tieteeksi" tai edes "tutkimukseksi" on lähinnä vitsi. Huono, mauton, peräti loukkaava vitsi.
Rahaa on rajallisesti, ja se raha, jota julkinen sektori käyttää tutkimukseen, on aina jostain pois. Esimerkiksi syöpien hoitoon (vuodeosastohoito + lääkkeet + avohoito) vuonna 2004 noin 400 miljoonaa euroa. (en löytänyt tuoreempaa lukua) Emme voi tietää syövän hoitoon laitetun marginaalisen euron vaikutusta, mutta jos nyt oletetaan, että näiden nollatutkimusten 100 000 euroa laitetaan syöpäseulontoihin, niin mitä sillä saadaan? Hiha-arvioni sanoisi, että vajaa tuhat seulontakäyntiä. Kohdentamalla tämä sopiviin ihmisryhmiin, eli niihin, jotka nyt jäävät seulomatta, mutta joiden marginaalinen todennäköisyys sairastua hengenvaaralliseen syöpään on suurin, saadaan takuulla enemmän aikaan kuin ottamalla keskimääräinen ihminen. Tällä hetkellä populaatiossa noin 0.4 prosenttia sairastuu syöpään vuosittain. Näistä yli puolet paranee. Hiha-arvion perusteella siis panostamalla nämä rahat syöpäseulontoihin voitaisiin pelastaa kaksi ihmishenkeä vuodessa.
On tietenkin epäreilua laittaa nämä rinnakkain ja ikäänkuin vihjata, että näitä lukuja voisi verrata. Jälkimmäinen luku on lisäksi hatusta vedetty. Mutta tarkoitukseni on korostaa pointtia: julkinen raha on verottamisen jälkeen ikäänkuin koko populaation rahaa, ja sen jaosta päätetään poliittisesti. Se voitaisiin jättää verottamatta alunpitäenkin, eli yksinkertaisesti leikata näiltä huuhaadosenteilta joka ikinen verorahoista maksettu penni pois. Tämä olisi minulle aivan mieluinen ratkaisu. Mutta demokraattisessa yhteiskunnassa kerran verottajan taskuun saatu raha tupataan yleensä laittamaan johonkin populistiseen "hyvään kohteeseen".
Minua oikeastaan pelottaa kysyä, kuinka moni hyväksyy jonkun naistutkimuksen kaltaisen horoskooppeihin ja homeopatiaan verrattavissa olevan roskan rahoittamisen verorahoilla. Se pelottaa siksi, että ihan varmana sellaisiakin löytyy.
Vasarahammer: Sallittua vihapuhetta
Päivystävä dosentti - halloota | Kolumnit | Mielipide | Ilkka
Do you buy into Catherine Hakim's 'erotic capital'? | Life and style | The Guardian
Yasmin Alibhai-Brown: Women without any rights know all about 'erotic capital' - Yasmin Alibhai-Brown, Commentators - The Independent
Erotic capital and cold cash - Telegraph
Feministien vuoro blogissa on huvittavaa...
VastaaPoista"Ajattelen että tämänkaltaisessa keskustelussa toimivampaa on puhua omasta näkökulmastaan kuin hokea sitä että jokin on absoluuttinen totuus (etenkin kun siitä mikä tekee asiasta totuuden ei selvästikään olla samaa mieltä). Se tekee keskustelun jotenkin mielekkäämmäksi, minusta."
...edellä mainittu kommentti. Seksuaalisista haluista on feministien mielestä olemassa vain erilaisia mielipiteitä, eikä kymmeniä aihetta käsitteleviä tutkimuksia lasketa.
Jiri Niemisen kommenetit Sinin blogissa ovat melko koomisia:
VastaaPoistaJiri Nieminen: "Horsmis, Naisten seksuaalinen valta jos mikä on olkinukke.
Ja tosiaan hyvä huomio Sini: olen itsekin ymmärtänyt, että ns. ATM:ksi itseään luokittelevat eivät oikeasti sosioekonimisesti kaikista huono-osaisimpia tai työväenluokan miehiä, vaan nimenomaan keskiluokkaisia nörttejä, jotka eivät ole sinut itensä kanssa. He projisoivat tämän "naisten seksuaaliseen valtaan", josta ovat netissä kuulleet puhuttavan."
Spearheadissa: Let Them Be Whores: Catherine Hakim Argues for Sexual Empowerment Through Prostitution
VastaaPoistaMikäs noissa Niemisen/nimim. postmodernityn kommenteissa nyt on niin koomista? Muutoin kuin, ettei kirjoittaja ollut vaiavautunut kummemmin avaamaan tuota naisten seksuaalinen valta-olkinukke-heittoa.
VastaaPoistaSe, mitä hän sanoo ATM:ksi itsensä luokittelevista, taas on varsin tarkka havainto.
Tuo Jirin ATM-kommentti on nimenomaan koominen ottaen huomioon se, kuinka paljon ATM:stä on kirjoitettu. Tuntuu kuin Jiri olisi kuullut käsitteen ensimmäistä kertaa ja ryhtyy määrittelemään käsitettä ihmetyksensä keskellä.
VastaaPoistaSen lisäksi ATM-käsitten yhdistäminen pelkäksi "itseidentifioimisen kategoriaksi" on omituista, koska esim. minä en ole käyttänyt käsitettä siinä merkityksessä.
Unsurprisingly, Fathers Now Getting Blame for London Riots
VastaaPoistaAffirmative action brigade meets a real life riot
Stay-at-home dads deserve a voice
VastaaPoistaFamily courts should recognise it's not always mothers that shoulder the lion's share of parental responsibilities
...
When marriages break up, courts still typically award the mother the marital home and primary custody rights – regardless, in many cases, of whether or not the father has been the primary childcarer. There's a lot wrong with this. Not only are more fathers than ever before acting as "stay-at-home dads" – their number has increased tenfold in the last decade – but the system does a disservice to a great many working women, too.
...
Englannissakin naiset ovat aktivoitumassa hyökkäykseen myös avoliitoissa miehen omaisuuden viemiseen:
VastaaPoistaCohabiting couples need legal rights
Sitten kun miehet jatkossa osaavat varoa muuttamasta yhteen, niin seuraavana askeleena on tietenkin miehen omaisuuden vieminen, vaikkei pariskunta olisi koskaan edes asunut yhdessä.
VastaaPoistaThe bias against fathers in U.S. custody and child support
VastaaPoistaCohabitation in Britain – a Legal and Political Jihad Against Men
Cohabitation in the UK – A Legal and Political Jihad Against Males
The child support catastrophe
VastaaPoistaRussians beating demographics with polygamy
VastaaPoistahttp://genusnytt.wordpress.com/2011/08/25/manshat-nu-aven-bland-tartor/
VastaaPoistaTuolla on kuvia, joiden äärellä voi syventyä pohtimaan sukupuoliin liittyviä kulttuurisia käsityksiä, esim. sitä, voisiko sukupuolet vaihtaa. Kyse on Ruotsissa myytävistä avioerokakuista.
Mieleen tulee muutaman viikon takainen The Talk -keskusteluohjelma jossa viisi naista ja naisista koostuva yleisö hehkumoi kastraatiofantasioilla ja ymmärsivät naista, joka oli kastroinut miehensä ja heittänyt elimen jätemyllyyn. Aaah, kuinka ihanaa ja hauskaa! Olisiko sukupuolet tuossa tilanteessa voinut vaihtaa ilman vankilatuomioita?
Jonkun pitäisi tutkia naisten miesvihaa ja väkivaltafantasioita. Sitäkin voisi yrittää selvittää, miten ihmeessä yhteiskunta enemmän tai vähemmän hyväksyy nuo piirteet naisissa ja tuomitsee ne äärimmäisen jyrkästi miehissä.
Tuollainen tutkimus selittäisi pitkälle myös feministisen liikkeen toimintaa.
Tutkimus: Seksistinen nainen lankeaa pelimiehen ansaan
VastaaPoistaPUA on nyt todistettu toimivaksi tieteellisesti?
Näin nainen isketään yhdeksi yöksi
VastaaPoistaWhite Knighting in The ‘Hood
VastaaPoistaAlaska study finds female moose manipulate males to fight
Naisilla on ylivoima vain yhden suuryhtiön hallituksessa
VastaaPoistaTikkurilan hallituksen jäsen Eeva Ahdekivi ei olisi valmis lisäämään naisten asemaa yhtiöiden hallituksissa lainsäädännön kautta.
...
Suomalaisnaiset retkahtavat turkkilaisiin papukaijatukkiin
VastaaPoista...
- Me kutsumme heitä apasseiksi. Heillä on 20 eri tyttöystävää eri maissa ja papukaijatukka. Kaikki tytöt tietysti tulevat eri aikaan, ja jos he sattuvat vahingossa samaan aikaan, mies väittää olevansa katsomassa sairasta äitiään, Erja paljastaa ja kuvailee miesten hiusten olevan muotoiltu sivuilta papukaijamaiseksi.
...
Norjalainen blondi ja moottorisaha - kaatuiko puu?
VastaaPoistaAika pelottavaa touhua tuo ^ - ja mieleen tulee, että onko kyseessä joku huono vitsi...
VastaaPoistaThe Princess and Professor. The CPU switch.
VastaaPoistaChinese men have already started to conquer Russia's female population
VastaaPoistaWomen conquer Asian politics
Sex? I'd rather have a pet hamster: Why women's libidos simply don't match up to men's
VastaaPoistaKommenteista poimittua:
VastaaPoistaSAVE E-lert: Continue our ‘Big Mo’
Submitted by Matt on Tue, 2011-08-09 17:24.
Via email:
Within hours of approval of the budget deal last week, members of Congress headed home for their annual August recess. For lawmakers it’s a time to meet with constituents and find out what’s on persons’ minds.
And right now our VAWA reform effort is on a roll. In just the past month:
•Sen. Charles Grassley of Iowa revealed the fiscal malfeasance of many VAWA grantees: http://grassley.senate.gov/news/Article.cfm?customel_dataPageID_1502=35952
•Rep. Ted Poe of Texas called for VAWA to be made gender-neutral: http://www.washingtontimes.com/blog/watercooler/2011/jul/21/picket-vawa-supporter-capitol-hill-looks-have-law-/
•The prestigious Roll Call newspaper ran a column by SAVE on the necessity for VAWA reform: http://www.rollcall.com/issues/57_14/hearing_reveals_gaps_domestic_abuse_system-207705-1.html?pos=oopih
So this week, we urge you to continue our Big Momentum. Call your representative’s office to set up an appointment and urge his or her support of the Partner Violence Reduction Act.
SAVE has developed several flyers to explain the need to amend the Violence Against Women Act. The flyers, PVRA legislative language, editorials, and more can be found here: http://www.saveservices.org/pvra/
There’s a saying that 1% of the population makes things happen, 10% watch things happen, and the remainder asks, “What happened?”
2011 is the year we will bring about fundamental reform to our nation’s domestic violence laws.
Sincerely,
Teri Stoddard, Program Director
Stop Abusive and Violent Environments
http://www.saveservices.org
Violence Against Women Act Must Stop the Hateful Stereotypes
VastaaPoistaThe Prosecution of False Rape Accusers ‘Must Be Stopped’
The Allure of Romance Draws Women Away from STEM
Laura Park, an assistant professor of psychology at SUNY Buffalo, is on the verge of publishing the results from a series of research projects that explored the connection between romance and women’s interest (or lack thereof) in math and science. In one study, she showed young men and women romantic images, and then surveyed their interest in STEM subjects and degrees. After viewing the images, the men were unmoved, but the women expressed less interest in math and science.
In another study, she found that when women indulged in romantic fancies, they felt happier and more attractive, but shunned their math studies:
...
Three quarters of women think they are as good as men at DIY, study finds
VastaaPoista...
More thana third of women said they were better than men at DIY
...
Kommenteista:
VastaaPoistaPeter-Andrew: Nolan(c)
One only has to look at my case (or indeed the 60% of female doctors who quit medicine inside the first 10 years in the UK) to realise that, on average, it is a complete waste of time and resources to educate a woman.
Women claimed they wanted “equality” to get an education. Then they leave their jobs in droves as soon as they have the two kinds and mangina beta (as I openly admit I used to be) that they can flog like a dead horse to go out and work.
My ex, through promoting and years of support by me, got a degree is computing science. (No need to guess which mangina beta wrote all her assignments over many years to pass off as her own.). I was instrumental in getting her a programming job in IBM despite the fact she failed to get that job many times over as she was not good enough to get it in open competition. A set of circumstances arose and I was “Johnny on the spot” that helped her get her job in IBM.
She was there 5 years (and on maternity leave twice in those 5 years) before she simply stopped going. Yep. That’s right. She just stopped going to work. And left the full burden of supporting a family of 6 on my shoulders despite the fact she had promised to work when she signed the mortgage for the house.
What was her “excuse”. I never SAID I promised to pay the mortgage, I just signed the mortgage contract, so its your problem to pay the mortgage.”
Any man who thinks his “cupcake” is going back to work after the kids arrive is delusional and running a HUGE risk that his life is going to be destroyed.
Indeed. Any man who is not absolutely hard nosed about NEVER buying a house and putting HIS money beyond the reach of the criminals in the legal fraternity is totally crazy.
A huge mortgage and only one salary for a beta smuck stupid mangina loser husband father provider is the fate of any man who is so stupid as to believe a woman in STEM areas will go back to work after the babies come along. I know. I was one such beta smuck stupid mangina loser husband father provider. I know plenty of others.
Tell all your mates young men.
Tämä tuntuu syövän osan kommenteista. Tämä ainakin tuntuu katoavan:
VastaaPoistahttp://letters.salon.com/news/feature/2011/03/29/scott_adams_mens_rights_movement/view/index4.html?show=all
Michael Kimmel is clueless about men's rights
It was totally biased to turn to a feminist (Kimmel) to learn about the men's rights movement. Feminists ALWAYS mischaracterize the movement, and that's exactly what Kimmel did.
Contrary to Kimmel's ignorance, there are LOTS of women in the men's rights movement and that number is growing, including women leaders. About a third of the National Coalition For Men's national board is women, one of whom is a former leader of NOW in Dallas.
Also, contrary to Kimmel's claim, it is the men's rights activists (MRAs), not feminists, who embrace gender equality, All we ever asked for is equal rights in child custody, criminal sentencing, domestic violence policies, gentital integrity laws, military conscription, etc.
And no, Kimmel, the men's rights movemnt IS growing - worldwide. There will ignorance, and backlash like Kimmel-types, and reactionism, but it will continue to grow as it has in India, Africa and on every continent:
INDIA
http://timesofindia.indiatimes.com/news/city/chandigarh/Harassed-men-kin-to-hit-streets/articleshow/5079028.cms
http://www.telegraphindia.com/1090817/jsp/nation/story_11368453.jsp
http://www.thaindian.com/newsportal/uncategorized/harassed-husbands-plan- struggle-against-biased-laws_100232981.html
MEXICO (men’s rights march in Mexico City)
www.youtube.com/watch?v=bZcIL93nTOY
KENYA
VastaaPoista"Battered Men Emerge From Cacoons of Silence," http://ipsnews.net/africa/interna.asp?idnews=20858
ENGLAND
www.iht.com/articles/2005/09/14/opinion/edtaylor.php
IRELAND
Irish Times, "Marchers draw attention to plight of fathers denied access to their children"
www.irishtimes.com/newspaper/ireland/2008/1222/1229728440856.html
JAMAICA
www.jamaicaobserver.com/news/Abuse-against-men---MON-EXCH-pg-1-lead-TUE_7423940
JAPAN
www.foxnews.com/story/0,2933,562400,00.html?test=latestnews
UNIVERSITY OF CHICAGO
www.chicagotribune.com/news/local/chi-u-of-c-mens-groupmay19,0,4707353.story
AUSTRALIA
www.news.com.au/couriermail/story/0,23739,24289828-953,00.html
NORWAY
www.aftenposten.no/english/local/article1924493.ece
MOROCCO
VastaaPoistahttp://en.afrik.com/article16241.html
MALTA
http://ec.europa.eu/justice_home/news/consulting_public/fundamental_rights_agency/doc/contribution_ass_mens_rights_en.pdf
ALPHA PHI ALPHA (Black fraternity wants White House Council on Men and Boys)
http://apa1906.net/PressNewsDetails.php?newsID=90&newsCat=Press%20Release
OXFORD UNIVERSITY (3/23/10)
www.oxfordmail.co.uk/news/5078530.Rallying_call_for_group_championing_men_s_rights/
—marcetienne
Olisikin hyvä, jos joku tekisi kunnon antifeministisen marssilaulun, jossa olisi tarttuva melodia ja sanat. Mielestäni esimerkiksi Jääkärimarssin alun sanat ("Syvä iskumme on, viha voittamaton,
VastaaPoistameil' armoa ei, kotimaata. Koko onnemme kalpamme kärjessä on,
ei rintamme heltyä saata."...) kuulostavat vähän sen sorttisilta, joita siinä voisi olla.
Kenties laulussa voisi olla vielä joku kunnon täky fembottien positroni"aivojen" räjäyttämiseksi, kuten vaikkapa jotain sen kaltaista, kuin Panu Höglund sanoi: "Raiskaajan siitin on oikeudenmiekka".
Miksi aina hyökätään horoskooppeja ja homeopatiaa vastaan? Astrologia on tuhansia vuosia vanha tiede, joka tuottaa tarkkaa tietoa perustuen luonnonlakeihin, joita maapallon nihilistinen ja materialistinen tiede ei vain halua tunnustaa.
VastaaPoistaViikkolehtien hömppähoroskoopit ovat yhtä kaukana aidosta astrologiasta ja sen tuottamasta akkuraatista tiedosta, kuin muovinen polkuauto on Tesla Roadsterista.
Homeopatia myöskin toimii, niin ihmisiin kuin eläimiinkin - ja skeptikkojen väitteet siitä, että eläimet parantuvat pelkästään sen vuoksi, että 'omistajat' kiinnittävät niihin vain homeopatian vuoksi niin paljon huomiota ovat pelkästään epätoivoinen ja naurettava yritys selittää todelliset ilmiöt jollakin muulla kuin Occamin Partaterän suorastaan vaatimalla tavalla; sillä yksinkertaisella selityksellä, että homeopatia toimii.
Hyökkäisivät jotain sellaista asiaa kohtaan, joka ei toimi. Naistutkimus ei ole kuten astrologia, koska astrologia toimii ja tuottaa tarkkaa tietoa jokaiselle, joka oikeasti vaivautuu ja viitsii ennakkoluulottomasti sitä syvällisesti tutkimaan ja toteuttamaan. Naistutkimus ei.
Naistutkimusta olisi parempi verrata kommunismiin tai johonkin muuhun vastaavaan -harmilliseen- turhuuteen (tuonkin 'tiedemies'-artikkelin asenteena on selvästi se, että tutkimus itsessään on jotenkin 'harmitonta', vaikkakin turhaan rahoja kuluttavaa - mutta se rahojen kulutus on ongelmista pienin, mitä tulee naistutkimukseen - se on oikeasti vaarallista, sen valheellisuudesta ja agendaisuudesta johtuen), jonka tarkoitus ei ole tuottaa tietoa, vaan kontrolloida ja muokata ihmisiä ja heidän mielipiteitään.
Naistutkimusta voisi paremmin verrata vaikkapa kosmetiikan valmistukseen - molemmissa koetetaan ehostaa asioita vallan toisiksi, kuin ne alunperin ovat, ja molemmat ovat täysin turhia, mutta vaarallisia (kts. esim. eläinkokeet, vaikutukset iholle, hengitysilmalle ja muut synteettisten kemikaalien vaarat) suurbisneksiä, jotka palvelevat valtaapitävien agendaa ihmisten orjuuttamiseksi, käyttäen miehiä ensimmäisen asteen targetteinaan ('kohde' ei aja oikein samaa asiaa kuin 'target'), sekä ne myöskin toki palvelevat naisten turhamaisuutta ja isoa egoa.
Astrologia ei ole koskaan vahingoittanut ketään, eikä myöskään homeopatia. Jättäkää nämä tietoa-antavat viisauden ja parantamisen lajit rauhaan hyökkäyksiltänne ja loukkauksiltanne - on erittäin loukkaavaa astrologialle ja homeopatialle verrata niitä johonkin niin mielisairaaseen, vaaralliseen ja tuhoavaan, kuin naistutkimus.
- Vortac
Cohabiting couples need legal rights..
VastaaPoistaNO ONE needs legal rights. We only need LAWFUL rights, and those we already have.
On vain ihmisten oma moka, jos he antavat suostumuksensa näiden oikeuksienvastaiseen kohteluun - ei se ole tyhmä, joka pyytää - vaan se, joka maksaa, niinkuin sanotaan.
Suomeksi asia on toki hieman vaikea; englanniksi on erittäin helppo nähdä, että LAWFUL ja LEGAL ovat kaksi täysin eri asiaa, joista jälkimmäinen on keinotekoinen, HENKILÖÖN ja korporaatioihin liittyvä 'yhteiskunnallinen' (society) asia - ja joista ensimmäinen on universaali, ikuinen, ja jokaikistä ihmistä aina ja kaikkialla koskeva Korkeimmalta Olennolta (eli kädeltä, joka on meidät luonut) tuleva ohjesääntö, joka perustuu kymmeneen käskyyn, ja jota voidaan kutsua "common law":ksi, tai 'kirjoittamattomaksi laiksi', ja johon perustuvat myös ihmisten oikeudet, joita ei voi ottaa keneltäkään pois (unalienable rights). Ihmiset ovat vain usein hairahtuneet kuvittelemaan, että jokin dokumentti tai paperi voi ANTAA nämä oikeudet tai OTTAA NE POIS (vaikka tarkemmin lukien, niitä ollaan aina lähinnä koetettu suojella 'valtion' (government) hyökkäyksiltä), ja että lakeja voi kirjoittaa koko ajan lisää (vain säädöksiä ja asetuksia voi kirjoittaa, ei lakeja - ja nämä koskevat vain ihmisiä, jotka ovat antaneet suostumuksensa tulla näiden asetuksien ja säädöksien (ja 'valtion') hallinnoimaksi (consent to be governed)).
LAKI kattaa joka tilanteen, ja on simppeli ja helppo ymmärtää, jotta jokainen voi sen tajuta, eikä kenelläkään ole tekosyytä. Laki perustuu yksinkertaisesti siihen, että yksilö ei saa vahingoittaa toisia ihmisiä (ilman heidän suostumustaan), eikä kajota/tuhota heidän omaisuuteensa/omaisuuttaan (ilman heidän suostumustaan), sekä siihen, että yksilön tulee olla rehellinen kaikissa sopimuksissaan.
Lain rikkomista kutsutaan nimellä "Breach of Peace", jonka voisi kai kääntää 'rauhan rikkomiseksi'. Lain mukaan rikoksella täytyy aina olla myös ihmisuhri. Jos ei ole uhria, ei ole rikostakaan.
Asetukset ja säädökset - niitä voi olla vaikka miljoonia, eikä juuri kukaan yksittäinen ihminen voi niitä kaikkia ihan täysin tuntea tai muistaa ulkoa - eikä ihmisten voida olettaa kohtuudella noudattavan moninaisia pikkutarkkoja sääntöjä, joita on vaikea tai mahdotonta useimmille edes tajuta, saati muistaa ulkoa tai tietää ennakolta.
Noh, tulipa taas pieni rambling, mutta asia on erittäin perustava ja hyvin tärkeä, ja toivon, että jokainen 'laista' tai edes 'asetuksista' kiinnostunut ihminen ottaisi itse selvää asioista.
Googleen voi laittaa "meet your strawman", samoin youtubeen - tulee eri tulokset, molemmat melko informatiivisia.
On hämmästyttävää, että suurin osa ihmisistä ei edes tiedä tätä - suurin osa suomalaisistakin pysyy autuaan tietämättömänä siitä, että miksi hänen nimensä on aina kirjoitettu KOKONAAN ISOILLA KIRJAIMILLA jokaiseen 'viralliseen' korttiin, ja miksi se on -aina- sukunimi ensin..
- Vortac
Tuon "Huoltamo"-blogin kommenttijärjestelmä on jotensakin varsin sekava, enkä ole varma, menikö kommenttini perille (ei tullut ilmoitusta kumpaankaan suuntaan, eikä kommenttia nävy missään), joten laitan sen myös tänne.
VastaaPoistaKyse on siis tuosta 'naisten ihannemiestyyppi'jutusta, ja Laasas-tyypillisestä erheestä (joita toki on varsin vähän olemassa).
------- kommenttini alkaa -----
"Komeat naistennaurattajat: rentut, gigolot, pelimiehet"
Miten niin usein haksahdat tuohon "komeuteen"? Komeus EI MERKITSE MITÄÄN. Onko todella niin vaikea tajuta, miten erilaisia naiset ovat? Ujo ja komea mies ei saa naisia. Ruma ja itsevarma mies saa aina naisia.
Lisäksi mistä lähtien 'rentut' ovat olleet komeita anyway? Prätkäjengiläiset KOMEITA?? Köh.
Lisäksi prätkäjengiläisten ei tarvitse myöskään 'naurattaa' naisia. Kuvio on siksi ontuva, ettei siitä käy ilmi se YKSI PERUSTAVA ASIA, joka about kaikkia naisia miehissä kiinnostaa; "Status miestenvälisessä hierarkiassa".
Status ja varallisuus eivät ole toisiaan poissulkevia tai eri suuntaan kulkevia asioita, kuten kuviosta voisi päätellä - varallisuus on vain YKSI STATUKSEN MUOTO.
Samoin on prätkäjengiläisyys. PUA-taidot. Alfa-uroksisuus. Mutta EI KOMEUS.
STATUS on siis se yhdistävä tekijä - ihan samoin kuin 'kauneus ja nuoruus' miehille. Naiset kiihottuvat statuksesta yhtä paljon, kuin miehet kauneudesta ja nuoruudesta. Mikään komeus tai edes 'naistennaurattajuus' ei merkitse sen jälkeen mitään.
PUA-taitoihin ja pelin pelaamiseen toki liittyy olennaisena osana huumori ja kyky saada naiset nauramaan jne. Siinä pelissähän naisen kiinnostus määritellään jotenkin niin, että "itsevarmuus, huumorintaju, persoonallisuuden ilmentäminen" (tai jotain sinnepäin). Mutta on vaikea kuvitella, että prätkäjengiläinen alistuu moiseen peliin (varsinkaan, kun hänen ei tarvitse), tai että bill gates olisi _KOSKAAN_ osannut heittää naisten mielestä oikeasti hauskaa läpyskää. PUA-pelaaminen on siis vain yksi tapa ilmentää statusta, joka on avain naisen römpsään ja sydämeen (jos se nyt jotakuta kiinnostaa).
Pelimiehen nimenomaan EI TARVITSE OLLA KOMEA, muutenhan koko peliä ei voisi pelata, jos ulkonäkö ei satu olemaan huikaiseva. Katso menestyviä ja menestyneitä pelimiehiä - voiko heitä todella parhaiten kuvata sanalla "komea"?
Ei. Komeus ei merkitse mitään - pelitaidot ovat ihan eri asia kuin komeus. Pelitaidoilla saa naista, komeudella ei. Komeat miehet vain ovat etenkin julkkiksiksi päästyään yleensä hyvin itsevarmaa porukkaa (koska hekin luulevat, että sillä on jotain merkitystä), ja tämä itsevarmuus tekee naisiin vaikutuksen - luoden illuusion, että se on komeus.
----- kommenttini loppuu ---
- Vortac
Näin sivuhuomiona, INHOAN tuota "näytä kokonaan"-juttua, jota pitää klikata nähdäkseen hiemankin pidemmän (ja siten yleensä paremmin ajatellun) viestin kokonaan.
VastaaPoistaMiksi hemmetissä lyhyyttä palvotaan viesteissä? Miksi ihmisten typerimpiä ominaisuuksia tuetaan ja kumarretaan joka paikassa? Täälläkin on 4096 merkin rajoitus - miksi? Siksikö, että "eihän kukaan niin pitkästi kuitenkaan kirjoita", vai siksikö, että sellaisesta pitää rangaista ja sakottaa -- että kehtaakin joku ryhtyä ihan kirjoittamaan pidemmästi ja ajatuksen kanssa, nopean, kiireaikakauteemme perustuvan pikakommentoinnin sijasta?
Kaiken pitää nykyään olla nopeaa, vauhdikasta, lyhyttä, pientä ja pikaista. Sairasta meininkiä, sanon minä.. mutta että jokaikisen bloginkin pitää sortua palvomaan tämän SMS-sukupolven huonointa ominaisuutta; LYHYITÄ VIESTEJÄ, joissa ei ole ajatuksen hiventäkään, mutta tyypillisesti paljon tunnekuohua. Tässäkin asiassa palvotaan naisia, koska tuollainen viestintä on nimenomaan naisille tyypillistä.
Täälläkin nimenomaan miespuoliset yksilöt ovat kirjoitelleet pidempiä viestejä, joissa on jopa jotain pointtia, kantaaottavuutta ja ajatusta - naisten kontribuutio on yleensä shaming languagea, ad hominemeja ja muuta puskahuutelua, joka ei paljon pituutta vaadi - eikä sitä näinmuodoin pääse kertymäänkään.
Jotenkin silti uskomatonta, miten yleistä tuo "näytä kokonaan"-typeryys on. MIKSI IHMEESSÄ viestejä ei saisi näyttää kokonaisuudessaan jo alunperinkin? Kauhistuttaako se ihmisiä niin, että he ryntäävät paniikissa pois paikalta, jos sattuvat näkemään enemmän kuin 160 merkkiä kerralla per viesti?
Mihin tuo oikein perustuu? Otaksun, että tuota myydään "kätevyydellä". Mutta minua se kyllä pahasti nyppii. Mitä hiton kommunikaatiota voi käydä ihmisten kanssa, joiden mielestä on ihan normaalia rajoittaa viestejä aikakautena, jolloin kaikilla on enemmän kovalevytilaa, muistia, kaistaa, prosessoritehoa ja visuaalista desktop-tilaa kuin koskaan ennen?
Tekstihän muutenkin on maailman vähiten näitä asioita kuluttava juttu - pienikin kuva vie hemmetisti enemmän kaistaa/tilaa kuin isokin teksti. Kyllä on tosiaan ihmiskunta rappeutunut, kun kommunikaationkin pitää olla kivikautistyylistä SMS-urahtelua.
- Vortac
Ihan tästä syystä alkaa pian tulla ikävä newssejä. Siellä sentään ei mikään tai kukaan koettanut jatkuvasti rajoittaa viestien pituutta. Jopa BBS-aikoina viestit saivat olla pitkiä - ja mitä pidempiä, sen parempia! Pituudesta itseasiassa PALKITTIIN!
VastaaPoistaNyt kun mahdollisuus pitkiin viesteihin on kasvanut räjähdysmäisen eksponentiaalisesti niistä ajoista, viestien pituutta RAJOITETAAN KEINOTEKOISESTI. Aivan käsittämätöntä hulluutta, mutta olen jälleen varmaan yksin kyrpiintymiseni kanssa aiheesta..
- Vortac
Vortac, satutko muuten sinäkin pitämään Volter Kilven Alastalon salissa -kirjasta?
VastaaPoista"Tämä on vaikeaa, koska maskuliinisuuteen sisältyy myös ajatus kilpailusta nimenomaan miesten kesken."
VastaaPoistaEi se ole mikään "ajatus", se on fakta, joka johtuu ihmisen biologista. Huvittavia nämä tohtorit, joilla edes perusasiat eivät ole hallussa. Onkohan tämäkään tohtori koskaan edes kuullut testosteronista, estrogeenista ja muista vastaavista?