perjantaina, syyskuuta 09, 2011

Feminismi googlessa

NÄKÖKULMA: Sananvapauden väärinkäyttäjät | Näkökulmat | YLE Uutiset | yle.fi

» huoh. apetta rengeille

Mutta siis. Kun huvikseni googletin termin “feminismi”, en enää ihmettele, miksi sanaa vältellään jopa yhteyksissä, jotka ovat selkeästi feministisiä sisällöltään. Kymmenen ensimmäisen tuloksen joukossa on pakollisen wikipedia-artikkelin lisäksi peräti kaksi henrylaasasta sekä joukko asiasisällöltään epäoleellisia foorumikeskusteluja ja äijäblogeja.

Wikipedia-artikkelia lukuunottamatta lähdelistaukset ja -kritiikit puuttuvat kaikista, ja sisältö on pinnallisesti tutkimalla tuotettu hyvin vahvasti miesasialiikkeen näkökulmasta. Valkoinen lihaa syövä heteromies on ilmeisesti nyky-Suomessa niin helvetin sorrettu, ettei enää saa päättää naisen puolesta, harrastaako seksiä tämän kanssa vai ei.

Lyhyesti sanottuna feministinen sisältö puuttuu (lähes) jokaisesta Googlen mukaan oleellisimmasta feminismiä käsittelevästi hakutuloksesta. Toisaalta en voi olla varma, onko tämä feminismin kirosanaa pelkäävän yleisen mielipiteen tuote vai sen alkulähde.

Ovatko Suomen feministit (varsinkin feministinaiset) vaienneet vai paenneet suljettujen ovien taakse? Vaikenemiseen en usko, mutta ilmeisesti feministisen keskustelun löytämisen eteen pitää tehdä enemmän töitä kuin voisi olettaa. On surkeaa, että ainakin googlettaessa feministinen sisältö loistaa lähinnä poissaolollaan.
Aleksanterin ratkaisu: Kuka omistaa sukupuolielimesi? Kuka päättää mihin niitä käytetään?

When judging the performance goes wrong | Dalrock

ja

Cattiness and the Un-Selected Man | The Badger Hut
Bereznak is nothing special; by that I do not refer to her apperance or writing but to her attitude, which is sadly typical among a significant segment of young women. As I stated in the quote above, there really is no end to the calumny heaped on rejected men who don’t make their 437-point checklists. If you spend enough time at tables adjacent to gaggles of girls, you will hear this repeatedly, the rank dismissal of unworthy men that really belies a deep anxiety about their own worth. You can almost hear the thought balloons emanating from their heads – “Is this really the best I can do? What does that say about ME?”

I don’t understand why public trashing of unworthy men (or men who spurned them) is such an intense passion of young female blogresses; the orgasms of anger and seeking of support from the echo-chamber comments was/is the most pathetic element of whiny Ally McBeal-esque blogs like Lilly, DateMeDC and Diary of Why. My theory is that they were raised to think they would have it all, and commitment from worthy men is the final frontier they haven’t crossed, the one thing that no one can mandate they receive, that no Reviving Ophelia movement or special workplace initiative can give them. I’m loath to scapegoat feminism when Occam’s Razor gives us closer, simpler causes - our increasingly narcissistic, status-obssessed society, and Millenial helicopter parenting that sought to ensure nothing bad would ever happen to them.

In any case, the need to broadcast men’s unworthiness is a weird, vindictive part of the You Go Girl culture – the collective Princess Complex that demands men pedestalize them and grovel to their every whim. It’s not enough for a man to be politely rejected and sent on his way; you have to be humiliated, placed in the virtual stocks so that the world knows the insufferable wrong you’ve inflicted on her by not being good enough for her dreams.

11 kommenttia:

  1. Jo kolmas osuma kyllä näkyy olevan tämä:

    http://feminismi.tripod.com/

    VastaaPoista
  2. Todellisen uhan sananvapaudella muodostavat JSN ja Risto Uimonen.

    Joo, netissä on kaikenlaista roskaa, mutta mitä sitten? Ei sitä ole pakko käydä lukemassa ja luokattomat möläytykset voi jäättää omaan arvoonsa. Hirveälle vaikuttaa tämä vimma kieltää kaikki epämieluisat mielipiteet.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi9/9/11 11:33

    Risto, pitäisikö luopua lähdesuojasta ja vaalisalaisuudesta?

    VastaaPoista
  4. "Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkisen lausunnon mukaan suomalaisessa yhteiskunnassa miehellä voi olla pitkät, siistit hiukset. Jos miesten hiusten pituutta rajoitetaan vain sukupuolen takia, kyse on syrjinnästä.

    - On tullut väheksyvää palautetta, eikö virkamiehellä ole parempaa mietittävää. Toisaalta on tullut kiittävää palautetta, että vihdoinkin - hyvä että puutuit miesten asiaan, Mäkinen summaa. "

    Mäkinen tulee vahingossa paljastaneeksi, että toimii lähinnä naisasiavaltuutettuna.

    VastaaPoista
  5. Heh, tuo Berezenak/Finkel -kuvio on aika huvittava. Erittäin pälli nainen.

    VastaaPoista
  6. "että vihdoinkin - hyvä että puutuit miesten asiaan"

    Helvetin veltolla ja puolittaisella tavalla tietenkin:

    Pitkätukkainen mies ei vielä kelpaa armeijalle

    "Tasa-arvovaltuutettu haastaa armeijaa harkitsemaan, millaiset hiukset sotilaalla voi olla."

    "Haastaa harkitsemaan"? Onpa tosi jämäkkä linja. Nykykäytäntöhän on selvästi miehiä sukupuolen perusteella syrjivä, eihän siinä ole mitään epäselvää.

    Todella munatonta touhua tasa-arvovaltuutetulta. Yllättävää se ei ole.

    VastaaPoista
  7. Googlen tulosten lajittelu perustuu enemmän tai vähemmän objektiiviseen, laskennalliseen näkemykseen sivun merkityksestä perustuen erityisesti linkitysrakenteeseen.
    Pähkinänkuoressa voidaan sanoa, että sivun korkea sijoittuminen Googlen hakutuloksissa johtuu siitä, että sivuun on paljon linkkejä luotettavilta sivuilta.
    Sivujen hyvä rankkeeraus hakusanojen perusteella on Googlen suosion syy ja en näe miksei se myös tämän hakusanan (feminismi) kohdalla olisi juuri näin.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi9/9/11 15:30

    "Heh, tuo Berezenak/Finkel -kuvio on aika huvittava. Erittäin pälli nainen."

    Höpö höpö. Bereznak ei ole mitenkään harvinaislaatuinen nainen. Oma kokemukseni nettideiteillä käymisestä on hyvinkin vastaava. Vaikka poikkeuksiakin on, treffeille osallistumisen sijaan suurin osa naisista käy treffeillä lähinnä arvostelemassa miehen suoriutumista. Bereznak vain teki yhden pahan virhearvion ja julkisti arvostelunsa.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi9/9/11 17:51

    Niinpä. Lainaan tässä erästä kommentoijaa helmiblogeista. Kommentti #16 on erittäin paljastava, koska se kertoo minkälaisessa ympäristössä nettideittailussa nykyään toimitaan:

    Netissä voi nostaa riman korkealle, tehdä aloitteen niitä ”tosielämän saavuttamattomia” kohtaan, ei tarvitse juoda itseään humalaan uskaltaakseen lähestyä toista tai pelätä toisen olevan kaatokännissä ruudun toisella puolella. Liian usein korostetaan nettideittailun huonoja puolia, että se on pedofiilien mekka, pettäjien paratiisi ja valehtelijoiden valtakunta. On siellä varmasti niitäkin, mutta suurin osa on enempi-vähempi tosissaan seuraa etsiviä sinkkuja.

    Omat neuvoni nettideittailuun: rima korkealle, lähesty rohkeasti kaikkein komeimpia (niitä joita ei koskaan uskaltaisi muuten lähtestyä), älä tunne sääliä nyssyköitä ja säälityksiä kohtaan, ole hauska ja vilpitön oma itsesi. Kannatan ehdottomasti kuvan pistämistä profiiliin. Itse myös tapasin vastata vain kuvansa julkaisseille, sillä minulle se kertoi vilpittömyydestä ja hyvästä itsetunnosta. Jos etsii tosissaan, niin sen kuvanhan voi julkaista, sillä ruma pärstä tulee julki ennemmin tai myöhemmin, eikös? Ne, jotka eivät kiinnosta, niin sano suoraan ei kiitos, sillä muuten niistä saa vain viestittelijäriipan, joka joka viikko muistaa kysyä, joko työkiireesi ovat hellittäneet, jotta voisit lähteä viimein sille yhdelle kupilliselle vihreää teetä.

    VastaaPoista
  10. Anne "Olen vihainen" Moilanen polttaa näköjään siltansa vähän joka suuntaan. Nyt jopa toisiin femuihin:

    http://www.tulva.fi/uutiset.php?aid=15881&k=15669

    VastaaPoista
  11. Kiva, että olit minulle linkittänyt.

    Jäi kuitenkin hieman auki, että onko MINUN tuotanto feminismiä, vai sitä sen poissaoloa. Tunnun näetsen jakavan kannat tässä kohden.

    Osan mielestä olen peräti tiukan sovinisti, joka tuottaa sovinistista tekstiä. En osaa arvioida tätä, varsinkaan sinun näkemystäsi.

    Parin sanan kommentit olisi voineet auttaa ymmärtämisessä muutenkin..

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".