Feminismi googlessa

NÄKÖKULMA: Sananvapauden väärinkäyttäjät | Näkökulmat | YLE Uutiset | yle.fi

» huoh. apetta rengeille

Mutta siis. Kun huvikseni googletin termin “feminismi”, en enää ihmettele, miksi sanaa vältellään jopa yhteyksissä, jotka ovat selkeästi feministisiä sisällöltään. Kymmenen ensimmäisen tuloksen joukossa on pakollisen wikipedia-artikkelin lisäksi peräti kaksi henrylaasasta sekä joukko asiasisällöltään epäoleellisia foorumikeskusteluja ja äijäblogeja.

Wikipedia-artikkelia lukuunottamatta lähdelistaukset ja -kritiikit puuttuvat kaikista, ja sisältö on pinnallisesti tutkimalla tuotettu hyvin vahvasti miesasialiikkeen näkökulmasta. Valkoinen lihaa syövä heteromies on ilmeisesti nyky-Suomessa niin helvetin sorrettu, ettei enää saa päättää naisen puolesta, harrastaako seksiä tämän kanssa vai ei.

Lyhyesti sanottuna feministinen sisältö puuttuu (lähes) jokaisesta Googlen mukaan oleellisimmasta feminismiä käsittelevästi hakutuloksesta. Toisaalta en voi olla varma, onko tämä feminismin kirosanaa pelkäävän yleisen mielipiteen tuote vai sen alkulähde.

Ovatko Suomen feministit (varsinkin feministinaiset) vaienneet vai paenneet suljettujen ovien taakse? Vaikenemiseen en usko, mutta ilmeisesti feministisen keskustelun löytämisen eteen pitää tehdä enemmän töitä kuin voisi olettaa. On surkeaa, että ainakin googlettaessa feministinen sisältö loistaa lähinnä poissaolollaan.

Aleksanterin ratkaisu: Kuka omistaa sukupuolielimesi? Kuka päättää mihin niitä käytetään?

When judging the performance goes wrong | Dalrock

ja

Cattiness and the Un-Selected Man | The Badger Hut

Bereznak is nothing special; by that I do not refer to her apperance or writing but to her attitude, which is sadly typical among a significant segment of young women. As I stated in the quote above, there really is no end to the calumny heaped on rejected men who don’t make their 437-point checklists. If you spend enough time at tables adjacent to gaggles of girls, you will hear this repeatedly, the rank dismissal of unworthy men that really belies a deep anxiety about their own worth. You can almost hear the thought balloons emanating from their heads – “Is this really the best I can do? What does that say about ME?”

I don’t understand why public trashing of unworthy men (or men who spurned them) is such an intense passion of young female blogresses; the orgasms of anger and seeking of support from the echo-chamber comments was/is the most pathetic element of whiny Ally McBeal-esque blogs like Lilly, DateMeDC and Diary of Why. My theory is that they were raised to think they would have it all, and commitment from worthy men is the final frontier they haven’t crossed, the one thing that no one can mandate they receive, that no Reviving Ophelia movement or special workplace initiative can give them. I’m loath to scapegoat feminism when Occam’s Razor gives us closer, simpler causes - our increasingly narcissistic, status-obssessed society, and Millenial helicopter parenting that sought to ensure nothing bad would ever happen to them.

In any case, the need to broadcast men’s unworthiness is a weird, vindictive part of the You Go Girl culture – the collective Princess Complex that demands men pedestalize them and grovel to their every whim. It’s not enough for a man to be politely rejected and sent on his way; you have to be humiliated, placed in the virtual stocks so that the world knows the insufferable wrong you’ve inflicted on her by not being good enough for her dreams.