Uusi Suomi oli tuon haastattelu jälkeen sensuroinut vanhan kirjoitukseni aiheesta, joka tulee tässä uusintana Googlen välimuistista.
Päivitys: Onkohan sillä mitään tekemistä asian kanssa, että Ville Herlin on Jäätteenmäen avustaja europarlamentissa?
**************************************
Anneli Jäätteenmäen pin-up kuvat Jallussa?
10.3.2011 07:27 Henry Laasanen 48 kommenttia
Luulitko otsikkoa klikatessasi löytäväsi pin-up kuvia Anneli Jäätteenmäestä? Jos luulit, niin olet luultavasti oikeassa!
Tarina Jäätteenmäen pin-up kuvista Jallussa 12/1973 ei ole uusi. Päinvastoin, juttu on kiertänyt median toimituksissa jo vuodesta 2002 lähtien. Valtamedia ei ole kuitenkaan - pitkällisistä pyörittelyistä huolimatta - saanut aihetta käsittelevää juttua valmiiksi.
Tarinalla Jäätteenmäen pin-up kuvista on viihdearvon lisäksi myös merkittävä poliittinen ulottuvuus: jos tarina on tosi, on todennäköistä, että kuvien ansiosta Mari Kiviniemestä tuli keskustan puheenjohtaja ja sitä myöten pääministeri.
Tarinan alku
Tarina alkoi vuonna 2002, kun Iltalehden toimitukselle lähetettiin nimetön vihje siitä, että vuoden 1973 Jallussa on kuvia Jäätteenmäestä. Vuoto liittyi ilmeisesti Keskustan sisäisiin kamppailuihin aikana, jolloin Jäätteenmäestä oli tulossa Pääministeri.
Iltalehti sai hankittua Jallun käsiinsä. Toimituksen pienessä sisäpiirissä todettiin, että "Annukka" näyttää todellakin Jäätteenmäeltä. Kuvia näytettiin myös kasvontunnistukseen erikoistuneelle asiantuntijalle, joka sanoi, että kyseessä on 90 % todennäköisyydellä Jäätteenmäki.
Iltalehti jatkoi asian tutkimista, mutta ennen kuin he saivat mitään konkreettista aikaiseksi, juttu hautautui, koska Jäätteenmäki joutui eroamaan virastaan. Lyötyä ei haluttu lyödä lisää.
Tarinan jatko
Tarina sai uutta puhtia vuonna 2010, kun Jäätteenmäestä leivottiin Keskustan puheenjohtajaa. Kuvat levisivät kohumedian toimituksissa (kuten Seiskassa) laajemminkin.
Kun Jäätteenmäki luopui ehdokkuudestaan keskustan puheenjohtajakisassa, juttu haudattiin jälleen kerran valtamediassa. Juttuun tarttuivat vain Hustler ja Radio Rock.
Puuttuvien nuoruuskuvien mysteeri
Sensaatiojuttua himoaville journalisteille tuli juttua tehdessä eteen tenkkapoo: Jäätteenmäen nuoruudenkuvia ei löytynyt mistään, vaikka muilta poliitikoilta nuoruuden kuvia löytyi helposti.
Hustler kirjoittaa, että Jäätteenmäen "ylioppilaskuvaa ei löydy esimerkiksi valmistumisvuoden 1974 Spes Patriae -kirjasta eikä hänen ylioppilaskuvaansa näy edes teoksessa ”Lapuan oppikoulut 1904-2004”. Nuoruudenkuvien pyyhkiytyminen kokonaan pois on suomalaisen huippupoliitikon kohdalla hyvin poikkeuksellista."
Puhuttiin jopa saliittoteoriasta ja kuvien tarkoituksellisesta hävittämisestä.
Kysytäänpä asiaa Jäätteenmäeltä itseltään
Hustler ja Radio Rock kysyivät väitteen todenperäisyyttä Jäätteenmäeltä itseltään. Vastausten epämääräisyys lisäsi tapauksen mystisyyttä. Tapahtumat etenivät seuraavasti:
1. Hustler kysyi 20.1.2010 sähköpostitse seuraavasti:
- ...miten tulitte poseeranneeksi pin-up -tyylisissä otoksissa ja esiinnyittekö kenties muissakin vastaavissa kuvasarjoissa?
-
Anneli Jäätteenmäki: "Hei, Kuvissa ei ole Anneli Jäätteenmäki."
Jäätteenmäki ei vastannut kysymykseen. Sen johdosta Hustlerin toimitus soitti Jäätteenmäen avustajalle 9.2.2010 ja tämä vahvisti kysymyksen saapuneen perille kuten myös sen, ettei parlamentaarikko aio vastata siihen. Haluttomuus vastata herätti hämmennystä. Oliko vaikeneminen tuossa tilanteessa tulkittava myöntämiseksi?
3. Hämmennystä ei vähennä se, että Radio Rock:in toimittaja Jussi Heikelä soitti suorassa radiolähetyksessä kahteen eri kertaan kysyäkseen asiasta, mutta Jäätteenmäen avustaja löi luurin korvaan kesken haastattelun eikä suostunut kommentoimaan asiaa. Mitä ihmettä?
Miettikää itse, mitä sellainen poliitikko vastaisi, joka ei ole esiintynyt väitetyissä pin-up kuvissa. Luultavasti hän naurahtaisi ja sanoisi, että "en ole esiintynyt kyseisissä kuvissa".
Luopuminen Keskustan puheenjohtajaehdokkuudesta
Vähän aikaa sen jälkeen, kun Radio Rock oli kysynyt Jäätteenmäeltä kuvista, Jäätteenmäki päätti jättää puheenjohtajaehdokkuuden väliin, vaikka hän oli keskustaväen ylivoimainen suosikki. Kuinka usein ylivoimainen suosikki on luopunut puheenjohtaehdokkuudestaan vapaaehtoisesti?
Luopumisensa syytä selittäessään Jäätteenmäki siteerasi filosofi Herakleitosta, joka "kielsi astumasta kahdesti samaan virtaan!" Olisiko Annelin kuitenkin pitänyt siteerata Herakleitoksen sijaan Jallua?
Kuvat - vertaa itse
"Annukan" kuvat Jallussa
Hustlerin vertailukuvat
Seuraavat kuvat ovat aikaisemmin julkaisemattomia.
Jäätteenmäen ylioppilaskuva
Luokkakuva
Median toiminnan tarkastelua
Jos kyseessä olisivat olleet kuvat miespoliitikosta, kuten vaikkapa Ilkka Kanervasta, olisiko media jättänyt asian selvittämättä? Luultavasti ei. Matti Vanhasen uuniperunatkin on koluttu pohjia myöten. Kun kyseessä on hyvämaineinen naispoliitikko, valtamedia ei uskalla nostaa aihetta pöydälle. Seiskassakin mietittiin, uskalletaanko Jäätteenmäelle edes soittaa.
Useiden toimittajien mielestä mediassa vallitsi pelko sekaantua keskustan puheenjohtajavalintaan, koska "etelän mediaa" syytetään muutenkin Keskustan simputtamisesta.
Johtopäätökset
Ei ole varmuutta siitä, onko Jallun kuvissa esiintyvä "Annukka" Jäätteenmäki, vaikka yhdennäköisyyttä löytyy.
Jallun tuonaikainen päätoimittaja ja kuvaajat ovat jo kuolleet, eikä kirjallisia maksusopimuksi tuohon aikaan tehty. Asiaa voidaan periaatteessa selvittää eteenpäin vertailemalla Jäätteenmäen nuoruudenkuvia "Annukkaan", mutta Jäätteenmäen nuoruudenkuvia ei löydy mistään.
Jos tarina on tosi, kyse on Suomen politiikan historian kannalta merkittävästä tapahtumasta.
Jäätteenmäen uraan tai maineeseen kuvilla tuskin on merkitystä. Esiintyminen Jallussa olisi lähinnä cooli yksityiskohta kuivahkon poliitikon CV:ssä.
LÄHDE: Tarinan tiedot perustuvat korkean tason sisäpiirin lähteeseen.
Linkki: Suomi24-keskustelu vuonna 2002
Voisitko lähettää sähköpostia Uuteen Suomeen ja kysyä syytä. Huuskon selitykset on yleensä aika onnettomia.
VastaaPoistaPorno-Lotharilta kova väite nuorista suomalaisista naisista
VastaaPoistaTytöt ruusut ojossa vastassa:
VastaaPoistaSheikkien pojat tutustuvat metsänraivaukseen ja ujoihin suomalaisiin
Nyt pitäisi vielä vaihtaa linkit WaybackMachineen. Tai siis ei pitäisi, koska juttu on pöhkö ja loukkaava. Olisi helppoa, jos kunnon journalismia voisi tehdä tällä tyylillä: otetaan joku sexy kuva vuosikymmenten takaa ja sitten arvuutellaan, olisiko se vaikka toi Urho Kekkonen. Hohhoijaa.
VastaaPoistaUnited Nations Discovers Most Human Traffic Perpetrators are Women
VastaaPoistaThe Ultimate Taboo: Child Sexual abuse by women
VastaaPoistaAinoa mikä tuossa on relevanttia on se, ettei valtamedia ole asiasta kertonut. Ja enpä heitä syytä, ei ole pitäviä todisteita. Ja jos niitä olisi ollut, jutun aika olisi ollut 2003.
VastaaPoistaJonkun Lotharin arvelut voinee jättää omaan arvoonsa. Hän ei ollut edes syntynyt, ennen kuin nuo kuvat otettiin.
Ääliöt vauhdissa:
VastaaPoistaEU Debates Installing a Black Box On Your Computer
"EU MEP Tiziano Motti (Italy), wants everything you do online to be logged and saved, for the sake of the children. Like a black box installed on every computer. He proposes an early warning system of criminal activity, specifically whenever an image of sexually abused children is detected, an alarm, goes to the authorities to be able to see who uploaded it. Tiziano Motti was a politician who just over a year ago managed to get a majority of European Members of Parliament to support the proposal to expand the data storage directive to Google searches. The purpose was to protect children from pedophiles — the same excuse he is using now. His proposal involves a technology called Logbox. And just as with an aircraft's black box, Logbox is installed on computers, laptops, smartphones, and e-readers because yes, all that can be connected to the internet."
Päivitys: Onkohan sillä mitään tekemistä asian kanssa, että Ville Herlin on Jäätteenmäen avustaja europarlamentissa?
VastaaPoistaUuden Suomen sensurointi nyt on ihan perussettiä, ei kannata päätään vaivata moisella. Hehän ovat kuoleva nettifoorumi, siellä on hiljaista nykyään kuin kirkoissa.
VastaaPoista"Porno-Lotharilta kova väite nuorista suomalaisista naisista"
Noiden naisten taso on umpisurkea yleensä jotka noissa Lotharin videoissa ovat, ehkäpä joku poikkeus mahtuu joukkoon.
Suomalainen porno on aivan käsittämättömän surkeaa. Maksetaanko näille naisille ihan rahaa tuosta touhusta.
Inex
KSML: Liikenneministeri Kyllönen aikoo runnoa tiemaksun läpi
VastaaPoista- En aio antaa periksi. Kiltit tytöt eivät näissä hommissa pitkälle pötki, hän vastaa kritiikkiin.
Pelottavia nämä naispoliitikot, jotka äidillisin tuntein yrittävät holhota kaikkia ihmisiä.
Naisilla oli tietyt tehtävät yksityiselämässä, perheessä, äiteinä, kasvattajina ja moraalinvaalijoina.
"KSML: Liikenneministeri Kyllönen aikoo runnoa tiemaksun läpi
VastaaPoista- En aio antaa periksi. Kiltit tytöt eivät näissä hommissa pitkälle pötki, hän vastaa kritiikkiin."
Jos naisministerit jatkavat koko kauden samanlaisella hölmöilyn maksimoinnilla, niin alkaa melkein tulla Suvi Lindeniä ikävä.
Tuo Kyllösen idea on sanalla sanoen hullu. Miten sitä ei olla vielä torpattu virkamiesten taholta? Ajatellaanko siellä jotenkin, että leikkiköön nyt tuon kanssa niin ei saa mitään harmia aikaiseksi?
VastaaPoistaSillä eihän tuollainen älyttömyys voi mennä läpi edes Suomessa.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKeskittyisi hölmöjen ja muiden rahoja tolkuttomasti tuhlaavien ideoiden ajamisen sijaan vaikkapa itsensä laihduttamiseen.
VastaaPoistaMustasukkainen nainen riehui ex-miehen luona
VastaaPoistaYle: Tuhopolttajatar päästi kissat turvaan ennen palon sytyttämistä
""Porno-Lotharilta kova väite nuorista suomalaisista naisista"
VastaaPoistaNoiden naisten taso on umpisurkea yleensä jotka noissa Lotharin videoissa ovat, ehkäpä joku poikkeus mahtuu joukkoon.
Suomalainen porno on aivan käsittämättömän surkeaa. Maksetaanko näille naisille ihan rahaa tuosta touhusta."
Lotharin maksama huikea 200 euron palkkio ei kauaa lämmitä, muuta saahan siitä esiintymisestä nimeä ja mainosta päiväkahvibisnestä varten...
Kisa tosin on aika kovaa, kun Suomessa pyörii koko ajan tsekkiläisiä pornotaiteilijattaria tekemässä sitä ihteään suomalaisten setämiesten kanssa 100-130 euron kertataksalla.
Myös Paula Lehtomäki jätti varman puheenjohtaja- ja samalla pääministeripestin välistä. Syykin tälle on selvä, ei halunnut lähteä ottamaan turpaan.
VastaaPoistaKyllä Uusi Suomi on ihan oikeassa
VastaaPoistaestäessään tämän asian esillä pitoa,
ja hienotunteinen.
Kanerva ja Vanhanen ovat toilailleet
nykyisessä asemassaan,Jäätteenmäen viattomat tekemiset ovat
tapahtuneet hänen nuoruudessaan.
Suomalaiset ovat niin tosikkomaista kansaa, että tätäkin haluttaisiin
pyöritellä julkisuudessa miten sattuu.
http://www.mtv3.fi/helmi/seksi/artikkeli.shtml/2011/10/1415249/seksia-unissaan--pariskunta-sai-lapsen-miehen-tietamatta
VastaaPoistaKyllönen ei ymmärrä satelliittipaikannukseen perustuvan tiemaksujärjestelmän vaatimaa tekniikkaa, eikä osaa laskea siitä koituvia kustannuksia. Valtio ei tähän mennessä ole hoitanut yhtään tietotekniikkaprojektia kunnolla läpi ilman moninkertaisiksi kasvaneita kustannuksia ja pitkäksi venynyttä aikataulua. VR:n lippujärjestelmäkin on lastenleikkiä tähän verrattuna.
VastaaPoistaVaikea uskoa, että tällä kertaa asiat menisivät oleellisesti paremmin. Paikannus on sitä paitsi tässä asiassa pikkujuttu. Lisäksi pitää syöttää järjestelmään säännöt, jonka mukaan kunkin auton kilometrit laskutetaan. Lausuntojen mukaan nämä säännöt ovat varsin monimutkaisia ja lonkalta heitettyjä. Tariffien määrittelyyn, pohtimiseen ja päivitysten tekoon pitää epäilemättä palkata koko joukko virkailijoita, joiden palkka lisää julkisen puolen taakkaa edelleen. Lakimiehiä puolestaan palkataan hoitamaan yksityisyyden suojaan vaikuttavia ongelmia. Laskutusosasto painii järjestelmän generoimien virheellisten laskujen kanssa. Kela puolestaan laskee miten autolla ajelu missäkin päin Suomea vaikuttaa toimeentulotukeen. Jne. jne.
Tässä meillä on nyt sitten malliesimerkki siitä, mitä kiintiöministerit pahimmillaan ovat. Kritiikki nähtävästi pyyhkäistään syrjään sillä verukkeella, että vastustus pohjautuu pelkästään sovinistien naisvastaisuuteen.
Itse uskon järjen lopulta voittavan tässä asiassa, mutta siihen mennessä Kyllönen on tuhlannut selvitystöihin ja palavereihin kokonaisen virkamiesarmeijan työntunteja. Työtunteja, jotka voisi käyttää paljon paremminkin.
Pitkällä tähtäimellä kannattaisi satsata vähäpäästöisten ja vaihtoehtoenergioilla toimivien moottoriajoneuvojen tinkimättömään ja valvottuun kehittelyyn, eikä marista turhasta. Tarvitsemmehan kohta myös ihmisiä kuljettavia avaruusraketteja. Ilmastonmuutosta ja luonnonvarakatoa ei joka tapauksessa tulla ratkaisemaan haittaveroilla, eikä yhdenkään ihmisen elämä parane sillä, että asetetaan lähinnä rajoja todellisen välinpitämättömyyden hengessä.
VastaaPoistaYksityisautojen myynti kasvattaa myös verotuloja, kokonaan eri tavalla joukkoliikenne, joka on sitäpaitsi aivan liian spurgunäkökulmasta suunniteltua. Ihmiset eivät halua kovaa kumi-istuinta perseen alle, eikä matkatovereikseen kaiken maailman pörisijöitä. Suomessa hankitut patentit muutenkin rikastuttaisivat kulttuuria merkittävästi, joten miksei työnnettäisi feministeillekin kuuluvia rahoja suoraan avaruustutkimukseen?
Mutta turhaan kyttäämiseenhän wannabe jenkkilässä kaikki perustuu ja siihen, että turhakkeiksi ryhtyvillä on työpaikat, jotka ei useimmille nekään mahdollista ottajilleen kovin vapaata luottokortin käyttöä. Virkamiehet on turha köyhälistö. Työpaikat pitää rohkeasti kohdentaa innovaatioihin.
Liikenneministerin touhu on yhtä arvokasta, kun jonkun puhelinluettelofirman ylläpito.
Jeh,
-bemad
"Itse uskon järjen lopulta voittavan tässä asiassa, mutta siihen mennessä Kyllönen on tuhlannut selvitystöihin ja palavereihin kokonaisen virkamiesarmeijan työntunteja."
VastaaPoistaJa itseasiassa tuon veron voi kerätä helpomminkin. Satelliittipaikannuksessa ei voi olla muuta taka-ajatusta, kuin lisäresurssien saaminen valvontaan. Aikanaan myös autojen nopeuksia voitaisiin valvoa satelliitin kautta. Lisäksi jos sananvapautta joskus esim. rajoitetaan, voidaan henkilön auto jäljittää väärän sanan jälkeen. :D
Joku ehdotti, että laitetaan nafta/bensaveroa lisää ja senhän voisi myöskin kerätä siten, että eri alueilla olisi eri kokoinen vero. Sitten voitaisiin kriminalisoida ylimääräisen bensan/naftan kuljettaminen kauempaa Suomesta samalla tavoin kuin polttoöljyn käyttö dieselmoottoreissa. Näin esimerkiksi jossain haja-asutusalueella (esim. Loimaalla) asuva maksaisi pienemmän naftaveron, kuin keravalainen.
-bemad
"Joku ehdotti, että laitetaan nafta/bensaveroa lisää"
VastaaPoistaNiin, tämä on se itsestäänselvä low-tech ratkaisu, joka todistettavasti myös toimii. Se toimisi erityisesti myös tiemaksujen tapauksessa.
Aika moni ehdotti tätä myös siinä vaiheessa kun edellinen ääliölauma kehitti meille päästöperusteisen vuosimaksun auton omistamiselle. Mikään autohan ei päästä hiilidioksidia, jollei sillä ajeta, ja ajamiseen tarvitaan huolella verotettua polttoainetta. Mitään autojen luokitteluja ja erillisten maksujen keräämistä ei olisi edes tarvittu.
Tämä tosin on jo vähän eri asia, ja liittyy Suomea vaivaavaan jatkuvaan "verokannan laajentamiseen", jossa veroja ja maksuja piilotetaan sinne sun tänne. Aivan kuin kerättävät verot siitä kasvaisivat, että ne kerättäisiin 3-4 selkeästä perusverosta. Maksujen keräämisen kulut tosin pienenisivät ja valtionhallinnossa loisivaa virkailijakuntaa voitaisiin helposti vähentää.
Verojärjestelmämme tarvitsisi täydellisen remontin, eikä meillä ole oikein poliitikkoja, jotka osaisivat moisen urakan hoitaa. Satelliittipaikannukseen perustuvat tiemaksut ovat jotain sellaista, mistä ei kannattaisi edes haaveilla ennen muiden järjestelmävirheiden korjausta.
Tämän kokoisella maalla ei oikeasti ole varaa niihin ministereihin, joita meillä tällä hetkellä on. Puolet ansaitsisi potkut välittömästi, ja toisenkin puolen kanssa pitäisi käydä vakavia työn laatua koskevia keskusteluja. Ei se tosin auttaisi mitään, koska tilalle ei näyttäisi löytyvän yhtään parempaa materiaalia kuitenkaan.
Taidan vaan jatkaa tämän poliittisen junaonnettomuuden seuraamista, koska muutakaan ei voi tehdä.
http://www.mtv3.fi/helmi/seksi/artikkeli.shtml/2011/10/1415249/seksia-unissaan--pariskunta-sai-lapsen-miehen-tietamatta
VastaaPoista- vai uniseksiä? Jos nainen olisikin se osapuoli, joka tietämättään unissa harrastaisi seksiä, kyse olisi naisen raiskauksesta. Miksi nyt ei puhuta siitä, että vaimo raiskasi miehen tämän nukkuessa, miehen ollessa "tiedottomassa tilassa"?
Johanna Tukiainen väkivaltaisena kotonaan http://vimeo.com/30840997
VastaaPoistaJohanna Tukiainen hajumarkkinoi uutta verkkopalveluaan
VastaaPoista...
Molemmat palkinnot myös esitellään sivustolla. Räikkösen kortista on kuva ja Tuksun pikkuhousut näkyvät videolla, jossa Tukiainen haistelee omia alushousujaan ja kertoo niissä olevan vielä tuoksut tallella.
...