Mitäs feministejä?

MITÄS FEMINISTEJÄ SITÄ OLLAAN

Tervo myöntää, ettei nykyfeminismin agenda ole hänelle kovin tuttu, eikä hän ole siitä erityisen kiinnostunutkaan.

"En ole mitenkään perehtynyt asian filosofiseen enkä tieteelliseen puoleen, enkä aiokaan."

Suomalaisesta feminismistä hänen käsityksensä ei ole kovin omaperäinen eikä harvinainen.

"Jos ajattelee feministien imagoa Suomessa, niin... Minun on vaikea kuvitella huonompaa imagoa."

"Julkikuva on sellainen, että feministit ovat kiukkuisia, huumorintajuttomia, useimmiten rumia naisia. He äänekkäästi ja räyhäävästi haluavat naisille parempaa elämää ja se johtuu huonosta menestyksestä miesmaailmassa."

Kenen feminismi - kenen Unioni?

Vuonna 1892 perustettu, kaikkien tuntema Unioni on edelleen maan radikaalein feministijärjestö, mikä kyllä kuulostaa nykyisin melko huvittavalta. Radikaaleinta, mitä olen itse Unionissa nähnyt, taisi olla se, kun joku otti liikaa drinkkiä ja nukahti joissain Bulevardilla järjestetyissä juhlissa. (Eivätkä ne edes olleet feministien bileet, vaan ihan muiden, jotka olivat vain vuokranneet tilan omia juhliaan varten.)

Koska olen ollut paikalla niin monissa viime vuosien vuosikokouksissa, voin kuvitella, millainen porukka kokoontuu sunnuntaina päättämään Naisasialiitto Unionin asioista järjestön noin 2500 jäsenen puolesta. Paikalle vaivautuu kourallinen ikääntyneitä feministejä, joiden keski-ikä on välillä 60-80. Nuoria ei ole paikalla yhtään.  

Onko Unioni mummoutunut, hallituksen puheenjohtaja Henna Leppämäki, 31?

"Kyllä. Yhdistystoiminnan tasolla näin on tosin käynyt koko suomalaiselle naisliikkeelle, ei vain Unionille. Järjestötoiminta ei kiinnosta enää nuoria samalla tavalla kuin aikaisemmin. Unionissakin menossa on selkeästi kriisi, sukupolvenvaihdos. Unioniin kyllä liittyy jatkuvasti uusia jäseniä, joista suuri osa on nuoria, mutta jostain syystä heitä ei saada mukaan käytännön toimintaan", Leppämäki sanoo. 2000-luvun alussa Unionissa todella oli mukana aktiivista nuorta väkeä, minkä seurauksena perustettiin muun muassa Tulva-lehti keväällä 2002. 

Tulvan perustajajoukko on lähes kokonaan jo kaikonnut lehden liepeiltä ja myös Unionista, suuren osan nyt noin kolmekymppisistä feministeistä vetäydyttyä tavallisiksi rivijäseniksi. Soiniemen ohella myöskään Unionin kunniajäsen ja ex-työntekijä, nykyinen Naisjärjestöjen Keskusliiton pääsihteeri Leena Ruusuvuori, 62, ei kuitenkaan pidä suuremman jäsenmäärän tavoittelemista edes realistisena muun muassa Unionin radikaalin maineen vuoksi. "Avoimen feministiseen järjestöön liittyminen on monelle iso kynnys. Kun olin töissä Unionissa 1990-luvulla, meidän piti lähettää joillekin jäsenille Unionin posti ruskeassa kirjekuoressa. Muuten he olisivat saaneet kotonaan turpaan", kertoo Ruusuvuori.

Vaikka feminismin nykyisen moninaisuuden voi nähdä rikkautena, tekee se siitä tavallaan myös vaikean asian ajaa. Feministit voivat olla, ja ovatkin, keskenään eri mieltä muun muassa juuri prostituutiosta ja pornosta, siitä saako lihaa syödä, onko lasten koti- vai päivähoito feminististä, saako feministi meikata, kiroilla tai tehdä kauneusleikkauksen. Tulvan Kiistakapula-palstalla on jo vuosia esitelty arkkityyppisiä kiistakysymyksiä, joiden ääreltä ei yleensä ole mitään ongelmaa löytää haastateltavia, joilla on jostakin feministisestä klassikkoaiheesta täsmälleen vastakkainen mielipide.