YLE:n eilinen vaalitentti ei paljon uutta tarjonnut, vaikka selväksi tuli, ettei miesasian edistäminen näytä pahemmin ehdokkaita kiinnostavan. Olisi erittäin hyvä ratkaisu sulkea Biaudet ja Arhinmäki ulos jatkoväittelyistä, jotta vakavasti otettavat ehdokkaat voisivat keskustella aikuisten asioista rauhassa.
Siis, häh, onko nyt sittenkin niin, että miehillä on ernemmän vapaa-aikaa? Vai onko kyse feminatsivalehtelusta? (Vai onko naisten työksi määritelty harrastuksia?)
On. Kotitöiksi ei lasketa esim. lasten kuskaamista harrastuksiin, eikä miesten pidempiä työmatkoja huomioida muutoinkaan. Asevelvollisten työpanosta ei lasketa mukaan jne.
Sitä paitsi tässä tehdään se fundamentaalinen virhe, että otetaan laskuihin mukaan myös sinkut. Tunnettu tosiasia on, että sinkkunaiset käyttävät huomattavan paljon aikaa sisustukseen, siivoamiseen yms. Vielä tunnetumpi tosiasia on, että sinkkumiehet eivät käytä niihin aikaa juuri lainkaan. Mutta tämä ei ole mikään ongelma, vaan henkilökohtainen valinta.
Eiköhän seuraavaksi punaviherfemakkoämmät ala vaatimaan lakiin tällaisia tapauksia varten lapsenturmaa (vrt. lapsensurma) naiserityisenä rikosmuotona, josta pääsisi suunnilleen nuhtelulla ja saisi kaupan päälle renoutusloman - näin etenkin, kun esimerkiksi ryyppäämällä aivovammaiseksi saatetuja FAS/FAE-lapsia saa jo nyt tehdä vaikka liukuhihnalla, ilman mitään pelkoa rangaistuksesta tai pakkohoidosta:
... Hän hakkasi lapsen päätä, puristi ja ravisti vauvaa vaipanvaihdon jälkeen. Hän kuristi lasta äitiyspakkauksen ruokarätillä.
Vauvan saamat vammat ovat peruuttamattomat. Hänen aivonsa tuhoutuivat kovassa käsittelyssä. Hän ei opi edes ryömimään. Hänen nielemisrefleksinsä toimii. Ihon kautta lapsella on alkeellista tuntoa.
Kuusiviikkoiselle pikkupojalle aiheutui mm. kallonsisäinen verenvuoto, murtuma vasempaan reisiluuhun ja vaikea-asteinen näkövamma.
Pahoinpitely käynnistyi vaipanvaihdosta. Äiti on kertonut vauvan syöttämisen epäonnistumisesta. Hän oli lisäksi turhautunut lapsen huutoon ja ärsyyntynyt siitä. ... Äiti oli täydessä ymmärryksessä tekoa tehdessään. ...
HIV-Rachel on nyt vapaa. Oliko tässä taas kyse lievemmästä rangaistuksesta, kun tekijänä oli nainen miehen sijaan? Joululahjaksi kai voisi vielä olla luvaksi korvauksia siitä, että hovioikeuden mielestä Rachel istui 8 kuukautta liian pitkään linnassa:
... HI-viruksen tahallinen levittäminen on viime aikoina katsottu törkeäksi pahoinpitelyksi. Suomessa on aiemmin langetettu tahallisesta HI-viruksen levittämisestä muutamia tuomioita, joista pisimmät ovat olleet yli yksitoista vuotta. ...
suomen virallinen antimaahanmuuttokriittinen palsta tyrmää laasasen.
Juu ketään ei saa pilluu ja ollaan homoi ja mitä nyt lieneekään. Ainoa syy minkätakia itse olen kiinnostunut miesasiasta on syrjäytyneet nuoret, kaksi hyvää ystävää on tappanut itsensä.
Eli hauku homoksi ja pillua saamattomaksi runkkariksi niin paljon kuin sielu sietää. Jos se helpottaa sinun surkeaa elämääsi.
Ei vittu voisi vähempää kiinnostaa, runkkarit taitaakin olla ihan muuta porukkaa kuin miesasiamiehet.
Älkää unohtako, että nainen atavistinen olento. Atavistista luonnetta ja olemusta on nykyisen tara-arvo propagandan aikana vaikea huomata, mutta siellä se luolanainen edelleen kilpailee kanssasisariaan vastaan keskenäisen kateuden liemessä. Miehet ovat kelpo nokitus välineitä tässä genettisessä pokerissa. Naisten manipuloiminen on lasten leikkiä kun osaa käyttää tätä ominaisuutta mainonnassa hyväkseen. Ostos tv yms kaikki naisille suunnatut ohjelman naisten lehdet. Kaikesta huomaa kehen mainonta kannattaa kohdistaa. Pavlov olisi koirakokeissaan yhtähyvin koirien tilalla käyttää ihmisnaaraita.
Mielenkiintoista, että otsikossa nostetaan esiin juuri eloonjääneet naiset, eikä kuolleita (tai vammautuneita) miehiä, joista tuskin ainakaan kaikki eivät kuollessaan ole olleet edes naimisissa, joten kuolleiden miesten lukumäärä lienee naisleskien määrää suurempi, jos moniavioisuus ei ole ollut erittäin yleistä:
... Half a century ago, nearly 60 percent of 18- to 29-year-olds were married. Today, it's just 20 percent. But the Pew report finds fewer married people across all age groups. ...
PAKKO PURKAA TÄNNE VITUTUSTA SIITÄ, KUINKA PERSEESTÄ ON SYNTYÄ MIEHEKSI TÄNNE HELVETTIIN.... LAITOIN TÄMÄN HESARIN ITSEMURHAKESKUSTELUUN MUTTA TUSKINPA JULKAISEVAT:
"Keksittäiskö joku jatko vain miehiä koskevalle asevelvollisuudelle ja pantaisko kaikkiin töihin joku järjetön koulutusvaatimus että saadaan ajettua nuoret miehet entistäkin ahtaammlle? Ja totta kai kaikki naisiin päin katsominen pitää määrittää rikolliseksi ahdisteluksi."
Se jatko on jo keksitty: Työvoiman palvelukeskus ja ns. kuntouttava työtoiminta! Laissa määrätty työvelvoite pitkäaikaistyöttömille. Ja ilman palkkaa tottakai.
Silmiinpistävää pitkäaikaistyöttömien infotilaisuudessa oli nuorten naisten totaalinen puuttuminen. Siellä oli vain eläkeikäisiä naisia. Miehiä oli 18-65 vuotiaita laidasta laitaan...
Havaintoainestoni perusteella: hedelmällisessä iässä olevia pitkäaikaistyöttömiä naisia ei ole olemassa siinä mielessä että he olisivat syrjäytyneet työ- ja parisuhdemarkkinoilta....
Se on muuten erikoista, kun baarissa naiset kysyvät, missä olet töissä, ja vastaan etten ole missään, niin siihen loppuu tutustuminen. Suunnitelmia ja harrastuksia kyllä löytyy, mutten paljasta kaikkia projektejani tuntemattomille. Itse asiassa baareissa ei kannata edes käydä: miksi tutustuisin sellaisiin naisiin, jotka haluavat seurustella vain statuksen ja titteleiden kanssa, eivätkä itse miehen kanssa?
Suomessa miehet kelpaavat lähinnä muuttoavuksi, käsilaukun vartijaksi ja ennen kaikkea tykinruuaksi tuleviin kriiseihin. Miehet ovat lähinnä haittatekijä pituuteen, painoon ja lahjakkuuteen katsomatta. 30+ ikäinen mies on liian vanha pääsemään koskaan työhaastatteluuun, ellei pyhäkoulupisteiden kerääminen ole aloitettu viimeistään 18 vuoden iässä. Työelämä on suorastaan jo talonrakennuksesta lähtien suunniteltu naisille ja sille 20% miesten eliitille, joka on sosiaalinen ulospäinsuuntautunut tiimityöntekijä ja tehokas työelämän kommunikoija. Normaaliäly ja korkeakoulu- tai ammattikoulututkinto ei ole todellakaan ole tie työelämään miehelle, jos et kuulu tuohon 20% miesten eliittiin.
Jos todella hyvin lykästää ja tukijoukot ovat olemassa jo teininä, on pieni mahdollisuus päästä myynti-insinööriksi kansainväliseen firmaan tai esim. neurologian erikoislääkäriksi. Tällöin ei ole ongelmaa naisystävän saamisessa. Kummasti se raha ja status ratkaisee.
Naiset ovat kovassa kilpailussa keskenään ja miesten tehtävä on ensin kilpailla keskenään ja naiset sitten oman geneettisen nokkimisjärjestyksen mukaan noukkivat kilpailussa parhaiten menestyneet miehet. Miesten tehtävä on sitten kohottaa naisen arvoa suhteessa muihin naisiin ja ihmetellä mistä helvetistä tässä elämässä on oikein kysymys. Naissukupuoli ei ole millään tavalla edes halukas näkemään minkäälaista ongelmaa tämänkaltaisessa suhteessa ja mitenkä olisivatkaan, koska kysymyksessä on geneettinen ominaisuus.
Ei naisen perimässä ole tarvetta hoitaa miehiä, miehet ovat metsällä tai taistelussa kuolemassa ja vammautumassa. Elävät voittajat palaavat naisten hallitsemaan luolaan ja parittelevat normaalisti kaikkien naaraiden kanssa. Naaras on aina ollut ihan genettisistä syistä lajinsäilymisen kannalta joustava vaihtamaan parittelukumppania. Naaras on se joka tahtipuikkoa heiluttaa ei mies. Parisuhde on täysin epäonnistunut uskontojen keksimä ihmissuhde muoto. Luolassa ihmislaumassa ei ole ollut parisuhteita vaan naisilla ja miehillä on ollut monia parittelukumppaneita. Muuten meitä ei olisi tässä tätäkään asiaa ihmettelemässä.
Matriarkka on pyörittänyt tätä maailmaa alusta ja kaikki ihmiskunnan rakenteet ja riitit ovat ilmentymää tästä ongemasta kun naiseten aivot eivät ole kehittyneet käsittämään muita kuin niille aluperin tarpeellisia elämän säilyttämiseen ja lisääntymiseen liittyviä asioita.
"Ei naisen perimässä ole tarvetta hoitaa miehiä, miehet ovat metsällä tai taistelussa kuolemassa ja vammautumassa. Elävät voittajat palaavat naisten hallitsemaan luolaan ja parittelevat normaalisti kaikkien naaraiden kanssa. --- Luolassa ihmislaumassa ei ole ollut parisuhteita vaan naisilla ja miehillä on ollut monia parittelukumppaneita. Muuten meitä ei olisi tässä tätäkään asiaa ihmettelemässä."
Tämä on pitkälti näennäistieteellistä tajunnanvirtaa, kun katsotaan asiaa esim. arkeologisten havaintojen kantilta. Pitäisi ottaa huomioon: a) aika ennen maanviljelykseen siirtymistä b) maanviljelysyhteiskunta
Kun gluteeniviljojen viljelyyn siirryttiin, aluksi karsiutuivat pois ne, joiden ruuansulatuselimistö ei gluteenia voinut pilkkoa paloiksi. Toisin sanoen ne metsästäjä-keräilijät, jotka sairastuivat ja kuolivat gluteenin vuoksi ennen lisääntymisikää, jäivät lisääntymättä. Lisäksi ensimmäisen maanviljelijäpolven jälkeläiset olivat lyhytkasvuisempia ja heidän aivonsa olivat pienemmät metsästäjä-keräililijä-esivanhempiin verrattuna.
Lyhyesti: kovimmat luolamiehet eivät ole koskaan päässeet lisääntymään maanviljelyskulttuurissa Lähi-idän, Euroopan ja Kaukaasian alueilla.
Vielä tarkennus: metsästäjä-keräilijät ovat asuneet muuaallakin kuin luolissa, alueesta riippuen, joten siltäkin osin tuollainen höpöpuhe on vastoin luonnontieteen keinoin tehtyjä arkeologisia havaintoja. Ravinto on riippunut myös asuinpaikasta.
Tarkennusta lisää: kaikki viljat eivät ole gluteeniviljoja.
Luolamiespuhe on yhtä reippaasti irti todellisuudesta kuin feministien pääkirjoituksetkin. Jos leikitte luonnontieteilijää, tehkää se kunnolla! Ei geeni-sanoilla höystetty tajunnanvirta ole vielä mitään faktaa.
"Naiset ovat kovassa kilpailussa keskenään ja miesten tehtävä on ensin kilpailla keskenään ja naiset sitten oman geneettisen nokkimisjärjestyksen mukaan noukkivat kilpailussa parhaiten menestyneet miehet. Miesten tehtävä on sitten kohottaa naisen arvoa suhteessa muihin naisiin ja ihmetellä mistä helvetistä tässä elämässä on oikein kysymys."
Ikävä kyllä saatat olla oikeilla jäljillä.
Miesten yleinen virhe on mielestäni se, että olemattomilla sosiaalisilla taidoilla varustettu työssäkäyvä mies kuvittelee olevansa oikeutettu seurustelemaan missitason naisten kanssa. Nämä jampat eivät ymmärrä laskea rimaa, vaan vielä 35-vuotiaana haaveilevat jostain saavuttamattomasta 22-vuotiaasta vaaleasta koskemattomasta kaunottaresta, vaikkeivat kykene pubipöydässä/kahvipöydässä puhumaan yleisistä puheenaiheista mitä nyt kahvipöydässä jutellaan. Ihan itse miehenä sanon tämän. Eli on se vika miehissäkin joskus, kun kuvitellaan itsestään liikoja baari- ja seurapiiriympäristössä. Ensimmäinen tehtävä olisi opetella puhumaan vieraille ihmisille, mutta nämä herrat eivät sellaiseen alennu, kun ovat työssäkäyviä maistereita yms.
Toinen miesten virhe on.... tota noin, itse miehenä en ole saanut isältäni kannustusta, vaan huutoa ja haukkumista, etten ole tarpeeksi älykäs, en tiedä tarpeeksi asioita jne. Sitten vielä tulee arvostelua ulkonäöstä, kun olen hoikka, ja kun olen päässyt lihomaan, tulee kunnon kansaterveysvalistajan saarna.
Eli kusipääisät, jotka onnistuvat lisääntymään, tuottavat tällaisia minunkaltaisia miehiä, jotka 30+ iässä eivät ole löytäneet omia kykyjään, kun koko ikänsä ovat olleet oman isänsä kyykytettävänä.
Oikeastaan ei se ole naisten syy... pelkästään.
On katkeraa ja surullista huomata, kuinka teininä pitäisi päästä harjoittelemaan kilpailua toisten poikien kanssa, jotta osaa 20+ vaiheessa kilpailla sitten todellisilla kilpa-areenoilla. Minkään valtakunnan terapiat ja lääkkeet eivät auta, jos perustaidot ovat hukassa. Niitä on myöhemmin mahdoton oppia, sillä kukaan ei ota töihin yli 30-vuotiasta miestä (ellei kuulu 20% miesten eliittiin)
"Naissukupuoli ei ole millään tavalla edes halukas näkemään minkäälaista ongelmaa tämänkaltaisessa suhteessa ja mitenkä olisivatkaan, koska kysymyksessä on geneettinen ominaisuus."
Entäs kulttuurillinen ominaisuus? Kyllähän mieltä voi muokata ankaralla tiedotuksella. Saatinhan ihmiset lopettamaan perinneruokien syöntikin tehokkaalla manipulaatiolla Pohjois-Karjala-Projektissa.
Ankaralla propagandan vuoksi perheenemännät poistavat vieläkin lihasta näkyvän rasvan juhlapyhinä, ja kalat paistetaan keinorasvassa. Teknokemialla korvataan aidon lihan, kalan ja maitotuotteiden maku myös juhlapäivinä.
Taitavalla propagandalla ja taivaspaikan menetyksen pelottelulla saadaan ihmiset tekemään mitä vain. Miksei se onnistuisi myös pariutumismarkkinoilla: ota köyhä mies tai et pääse taivaaseen!
Mielenkiintoisesti lähinnä vain miehet ansioituneita näissä. Koiriakin palkitaan vuosittain lukuisista hengenpelastuksista, mutta laiskat, itsekkäät ja narsistiset suominartut loistavat poissaolollaan...
... Tampereen pelastuslaitos on palkinnut esimerkillisesti toimineita kansalaisia. Heistä nuorin, 13-vuotias keuruulainen Patrik Kivinen heräsi maaliskuussa mummolassaan Mänttä-Vilppulan Kolhossa palovaroittimeen ja havaitsi tulipalon asunnon saunatiloissa. ... Viime vuoden joulukuussa syttyi Tampereen Tammelassa Molok-roskasäiliö tuleen.
Roskiksen ohi kulkenut Pasi Sillanpää huomasi ihmisen roikkuvan Molokin sisäpuolella käsiensä varassa. Nuoren miehen jalat eivät yltäneet roskakuilun pohjalle eikä hän päässyt yksin ylös. ... Mika Lahtisen ripeä toiminta sai tulipalon sammumaan alkuunsa Pirkkalassa toukokuussa. ... Viimeisimmästä pelastuksesta palkittiin Jani Huhtala ja Mika Valli. He pelastivat veden varaan joutuneita veneilijöitä Vesilahdella marraskuussa. ...
... Tilastokeskuksen kuolinsyytilasto kertoo yksiselitteisesti verenkiertoelinten sairauksien voimasta: niihin kuoli peräti 40 prosenttia kaikista Suomessa vuonna 2010 kuolleista. ...
Mike Tyson: You can't stay married in a situation where you are afraid to go to sleep in case your wife might cut your throat.
Bette Davis: I'd marry again if I found a man who had $15 million and would sign over half of it to me before the marriage and guarantee he'd dead in a year.
Tommy Manville: She cried, and the judge wiped her tears with my checkbook.
Robin Williams: Ah, yes, divorce from the Latin word meaning to rip out a man's genitals through his wallet.
Zsa Zsa Gabor: I'm an excellent excellent housekeeper. Every time I get a divorce, I keep the house.
Mutta tämä ei ole mikään ongelma, vaan henkilökohtainen valinta.
(Puuttumatta tällä kertaa siihen, mitä 'henkilö' oikeasti tarkoittaa)
Sepäs se. Femakat ja koko sairas ideologia nimeltään feminismi nimenomaan tekee henkilökohtaisista valinnoista ongelmia. Naiset ansaitsevat vähemmän rahaa, koska heidän ei tarvitse tehdä miehiin vaikutusta statuksella, vaan pelkästään kehollaan, ja koska he saavat muutenkin miehiltä niin paljon tulonsiirtoja, että voivat joka tapauksessa ottaa elämän leppoisasti ja lutuisasti.
Tämä on henkilökohtainen valinta, joka perustuu naisen parempaan asemaan, jossa naisella on enemmän valtaa kuin miehellä. Tästä ylellisestä tilanteesta johtuva mahdollisuus on johtanut siihen, että naiset valitsevat pienipalkkaisempia, helpompia ja siistimpiä hommia lyhyemmällä työajalla. Naiset panostavat muihin asioihin elämässä enemmän, kuin työhön ja uraan.
Henkilökohtainen valinta, joka johtuu siitä, että miehillä on epätasa-arvoinen ja orjamainen asema maailmassa, ja naisilla prinsessainen ja ylellinen. Ja mitä tekevät feministit? Alkavat kitistä naisten pienemmästä kokonaispalkkamäärästä (ottamatta naisen neloispalkkaa huomioon, tai -edes- kaksoispalkkaa), ja rääkyvät valheita 80 sentin eurosta samalla, kun naisen euro on tosiasiassa lähemmäs noin 2-10 euroa, yksilöstä ja tilanteesta riippuen.
Samoin naisten valinnat jäädä kotiäideiksi, pysyä uskollisena hyvällemiehelle, panostaa perheeseen ja hyvyyteen, ryhtyä prostituutiksi omasta tahdostaan ja pitää työstään, jne. ovat femakkojen mielestä vääriä valintoja, joita nainen ei olisi koskaan tehnyt, jos paha patriarkaatti ei olisi jotenkin pakottanut heitä siihen. Kun nainen valitsee toisin kuin femakat haluavat, on kyseessä patriarkaalinen sorto ja väärä valinta, jota femakat eivät voi sietää.
Että vaikka naisilla menisi miten hyvin (niinkuin heillä meneekin), ja vaikka naisen elämä olisi miten helppoa ja miellyttävää tahansa, femakat löytävät aina ongelmia.
Jotenkin niin ironista, että hyväosaisten paremmasta tilanteesta johtuvista mahdollisuuksista käsin tehdyistä valinnoista johtuvista seurauksista puhutaan sitten ongelmina, jotka ovat tietenkin huono-osaisten syytä (pahoittelen, jos lukija joutuu lukemaan tämän tokaisuni pari kertaa).
Taitaapa tässä maailmassa päteä tuo kaava yleisemminkin; rikkaita pidetään "parempina ihmisinä" kuin köyhiä, jotka ovat tyhmiä varkaita - koulukiusaajia pidetään uhreina, joita pitää sääliä ja auttaa kaikin keinoin, kun taas kiusattuja pidetään hulluina potentiaalisina rikollisina ja raiskaajina, joita pitäisi kurittaa vielä lisää, ja niin edelleen.
Ei kai siis mikään ihme, että miehiä pidetään pahoina ja syyllisinä maailman ongelmiin, ja naisia pidetään armoitettuina ja jaloina enkeliolentoina, joiden varpaankynttä miehet eivät ole tarpeeksi arvokkaita nuollakseen.
Kotitöiksi ei lasketa esim. lasten kuskaamista harrastuksiin, eikä miesten pidempiä työmatkoja huomioida muutoinkaan. Asevelvollisten työpanosta ei lasketa mukaan jne.
Se onkin kummallista, miten mitään 'miesten töitä' ei koskaan noteerata virallisesti - ne ovat aina naisille ikäänkuin ilmainen, mukava bonus, jota ei tarvitse koskaan erikseen missään mainita - itsestäänselvyys, kuten vaikkapa hengittäminen. Ei kukaan mainitse hengittämistä kotitöihin kuuluvaksi.
Eli aina kun nainen tarvitsee jotain painavaa nostettavan, kun naisen tietokone sekoilee, kun nainen haluaa jonkin ohjelman asennettavaksi, kun naisen autossa ilmenee ongelmia, kun renkaat pitää vaihtaa, kun öljyt pitää vaihtaa, kun katto vuotaa, kun vessa ei vedä, kun televisio ja digiboxi pitää säätää, kun ketä hyväns pitää kuskata mihin tahansa, kun nainen haluaa ylimääräistä rahaa shoppailuun, kun nainen on ostanut jonkin koottavan huonekalusteen, jota ei osaa itse koota, kun naisen täytyy kävellä huonomaineisessa kaupunginosassa tai muuten vaan pelottaa kävellä yksin, kun nainen on aukonut päätään jollekulle miehelle, joka voikin ehkä unohtaa säännön: "naisia ei saa lyödä", kun nainen on yksinäinen ja haluaa lohtua ja olkapäätä, kun nainen haluaa antennin katolle, näitä ei lasketa kotitöiksi tai muutenkaan mitenkään noteerata erityisesti - ne vaan ikäänkuin katsotaan jotenkin tapahtuneiksi, ja ihan unohdetaan, että joku mieshän se aina nämä asiat suoritti.
Miesten työtä ja etenkään kotialueella suorittamaa työtä ei arvosteta (niin paljon kuin naiset aina 'arvostamisesta' puhuvatkin) OLLENKAAN, etenkään naisten toimesta. Ne ovat vain 'miehen velvollisuuksia', jotka miehen tulee kitisemättä suorittaa, tai hän ei ole 'mies' ollenkaan, ja römpsää ei tipu (paitsi jos mies on alfa/PUA jne).
Miksi sitäpaitsi jo muutenkin raskasta, pitkää päivää tekevän, työssäkäyvän miehen pitää lisäksi osallistua ns. 'kotitöihin' (JA miesten hommiin, joita ei kotitöiksi lasketa, kuten sanoin - ja listani on vain viitteellinen, eikä kata läheskään kaikkea), kun naisen ainoa homma on nimenomaan nuo kotityöt?
Jos nainen on niin paljon miestä parempi kaikessa, oikea supernaaras ja amatsooni, joka karjuu hurjasti (I am a woman, hear me roar, vai miten se meni), niin miksi hän ei pysty suoriutumaan kotiaskareistaan kitisemättä ja kunnialla, vaatimatta, että mies vielä ottaa oman jo muutenkin suuremman taakkansa päälle vielä miesten hommat ja 'kotityöt'?
Tämä on tasa-arvo-ongelma, mutta ei sillä tavalla kuin femakat sen yleensä esittävät, vaan päinvastoin. Miksi siivellä elävä nainen, jolle kuuluu vain pieniä, suhteellisen helppoja hommia (joista osa saattaa tosin olla työläitä, kuten nyt vaikkapa siivoaminen), ja jonka elämä on turvattu ja leppoisa joka tapauksessa, vaatii vähintään 8 tuntia päivässä raskasta työtä paiskivaa miestään tekemään nämäkin hommat, 'miesten töiden' lisäksi?
Miksi 'miesten töitä' ei ikinä lasketa mukaan kotitöiksi? Kenellä se valta tosiaan on?
Mitä se tasa-arvo on, jos femakoiden mielestä 'miesten orjuuttaminen kuoliaaksi kolmoistyötaakan alle, samalla kun neloispalkkaa nauttiva nainen ei tee juuri yhtään mitään' on tasa-arvoa?
Laissa määrätty työvelvoite pitkäaikaistyöttömille. Ja ilman palkkaa tottakai.
Se ei ole laissa määrätty - laki ei voi yleensäkään määrätä asioita ihmisille. Se voi vain kieltää tiettyjä asioita, jotka ovat vahingollisia yhteisölle ja yksilöille - se voi siis lähinnä turvata ihmisen oikeudet.
Asetukset ja säädökset nyt voivat määrätä mitä hyvänsä, mutta niitähän ei tarvitse noteerata, jos ei ole antanut suostumustaan tulla niiden hallinnoitavaksi (tosin suurin osa ihmisistä on näin tehnyt, itse sitä yleensä tosin tietämättä).
lawful ja legal ovat kaksi täysin eri asiaa. On laki ja sitten on legaalinen järjestelmä. Niitä ei tule sekoittaa, vaikka media onkin niin tehnyt jo ammoisista ajoista lähtien, ja vallanpitäjät mielellään haluaisivat, että kansakin niin tekisi, jotta totuus ei tulisi ilmi.
Aivan poikkeuksellisen rahakkaan elokuvasopimuksen hän on saanut - tai sitten toimittajalta on taas kerran mennyt miljoonat ja miljardit keskenään sekaisin (itse veikkaan jälkimmäistä), mutta mitäs arvoa tylsillä numeroilla ja maalaisjärjestellä on humanistisessa hörhötyksessä:
... "En ole hämmästynyt siitä, että Colton selvisi viidestä lento-onnettomuudesta, mutta olen täysin ihmeissäni, että hän selvisi hengissä äidistään", puolustusasianajaja John Henry Browne vetosi oikeuteen.
Amerikkalaismedia kuvaa äitiä julmaksi juopoksi, jonka miesystävät olivat rikollisia ja joka käytti vähät rahansa pelkästään viinaan ja tupakkaan. ... Kun jääkaapissa oli vain läjä homeisia ranskalaisia, poika oppi varhain varastelemaan ruokaa kotisaarellaan Camanolla lähellä Seattlea. ... Psykologisissa kokeissa on todettu, ettei Harris-Moore ole keskimääräistä älykkäämpi. Häneen on psykologin mukaan pikemminkin vaikuttanut se, että äiti oli humalassa myös raskausaikana, The New York Times kirjoittaa.
Coupevillen oikeuden tuomari Vickie Churchillkin osoitti myötätuntoa puheenvuorossaan. Hänen mukaansa nuoren miehen vaikea lapsuus oli "vain vähän koiran elämää parempi".
Harris-Mooren tähänastinen elämäntarina "on murhenäytelmä, mutta muuten myös ihmishengen voitto", tuomari sanoi BBC:n mukaan.
"Olisin voinut lukea kertomusta joukkomurhaajasta, olisin voinut lukea kertomusta huumeita käyttävästä nuoresta alkoholistimiehestä. Se on Colton Harris-Mooren voitto. Hän on selviytynyt", tuomari sanoi. ... Hollywoodin tapaan Harris-Moorenkin elämäntarina on jo ostettu. Elokuvasopimuksen mukaan tuloista miljardi euroa ohjataan korvauksiin hänen rikostensa kohteille. ... Harris-Moore kertoo oppineensa lentämistä käsikirjoista ja internetistä. ...
Silmiinpistävää pitkäaikaistyöttömien infotilaisuudessa oli nuorten naisten totaalinen puuttuminen. Siellä oli vain eläkeikäisiä naisia. Miehiä oli 18-65 vuotiaita laidasta laitaan...
Havaintoainestoni perusteella: hedelmällisessä iässä olevia pitkäaikaistyöttömiä naisia ei ole olemassa siinä mielessä että he olisivat syrjäytyneet työ- ja parisuhdemarkkinoilta....
Kun joutuu oivaltamaan sen, miten kaukana naisten maailma on miesten maailmasta, miten paljon miehiä syrjitään niin monella tasolla ja tavalla, ja miten epäreilusti miehiä todella kohdellaan, on kokemus erittäin kauhistuttava ja vihastuttava.
Kuinka ihmisiä voidaan kohdella näin eri tavalla pelkästään synnynnäisistä ominaisuuksista johtuen, ja kutsua tätä kohtelua sitten tasa-arvoksi? Ja lisäksi, kuinka sitten voidaan harjoittaa ideologiaa, joka kieltää sukupuolten välillä mitään eroja olevankaan (jos näin olisi, ei pitäisi kohtelussakaan olla eroja).
Koko jutun monisyisyys ja moniulotteisuus tekee asiasta vielä inhottavasti räikeämmän ja ärsyttävämmän. Siis se, että nuoria naisia ei paljon sossuissa ja työkkäreissä näe on jo ihan tarpeeksi ihmetyttävää ja epäreiluudesta kertovaa.
Mutta kun tietää, että vaikka nuoria naisia varmasti näissä paikoissa suositaankin ja kohdellaan oikein lempeällä ja leppoisalla kädellä miehiin nähden, että se ei ole koko totuus, vaan naisilla on vielä lisäksi extraetuja, jotka varmistavat, että nainen ei koskaan sen lasilattian läpi sossuun tai työkkäriin asti putoa, ainakaan niin kauan kuin on vähänkin nuori ja viehkeä, koko karmea todellisuus paljastaa iljettävän luonteensa.
Naisen ei tarvitse koskaan päätyä työkkäriin, koska hieman rupuisempikin tapaus löytää taatusti helposti miehiä elättämään itseään ja tarjoamaan kaikenlaista ilmaista. Se ei on naisille helppoa kuin leivän syönti.
Nuoria, viehättäviä naisia ei taatusti näe missään sellaisessa paikassa/elämänalueessa, jossa maailman 'syrjäytettyjä' miehiä esiintyy laidasta laitaan kaikissa ikäluokissa. Työkkäri, sossu, kela (tosin täällä naisia varmaankin joskus näkee, koska kela tarjoaa 'etuisuuksia', joita naiset rakastavat ja hyväksikäyttävät, vaikka eivät tarvitsisikaan), leipäjono,(tosin näissä käy naisia jopa lastenrattaiden kanssa- pistää miettimään, mitä järkeä lisääntyä, jos ei ole varaa hankkia edes ruokaa muuten kuin leipäjonosta) mielisairaalat, vankilat, sivarikeskus (melkoinen laitos sekin), jne.
Poikkeukset ovatkin todennäköisesti sitten jotain niin räävitöntä ja kilaria kamaa, ettei heistä saa koskaan mitenkään edustuskelpoisia, tai heillä on jokin vamma, joka karkottaa miehet.
Nuoria ja viehkeitä naisia ei tosiaan taida paljon mainitsemissani paikoissa ja elämänalueissa pilkahtaa, ja jos sattuisi pilkahtamaankin, mukava sossu/työkkäritäti varmistaa, että naista autetaan lempeästi runsain mitoin, jotta hänen ei tarvitse sinne enää päätyä, rassukan. En ihmettelisi jos näille harvinaisille poikkeuksille (sikäli kuin heitä edes on) järjestettäisiin jotain yhteis-säälitilaisuuksia, jossa kaikki säälivät tuota poloista, joka joutui niin kauheasti patriarkaatin tallomaksi, että päätyikin lasilattian läpi.
Ja sama porukka sitten sättii ja ivaa miehiä, jotka ovat niin sietämättömiä, eikä heistä ole mihinkään, ettäs kehtaavat tulla luukulle kitisemään, sen sijaan että kestäisivät kuin miehet, ja kuolisivat pois. Valittamatta.
Se on muuten erikoista, kun baarissa naiset kysyvät, missä olet töissä, ja vastaan etten ole missään, niin siihen loppuu tutustuminen.
Ei se ole erikoista, vaan täysin markkina-arvoteorian ennustamaa käytöstä.
Suunnitelmia ja harrastuksia kyllä löytyy, mutten paljasta kaikkia projektejani tuntemattomille.
Rehellisyydellä ei saa römpsää.
Itse asiassa baareissa ei kannata edes käydä: miksi tutustuisin sellaisiin naisiin, jotka haluavat seurustella vain statuksen ja titteleiden kanssa, eivätkä itse miehen kanssa?
Tähän voin vastata kahdella tavalla.
1) Koska muunlaisia naisia ei maapallolla ole (ehkä vierailijoita lukuunottamatta).
2) Eipä niihin paljon kannatakaan tutustua - nykynaisista ei saa paljon muuta irti kuin seksin ja hieman intiimiyttä, jos sitäkään. Seksin voi hoitaa kätevämmin itsesaastutuksen keinoin, ja intiimiys ei ole tarpeeksi tärkeä ja suuri asia, jotta sen takia kannattaisi ottaa harpyija vierelleen.
Pienenä sivuhuomiona; titteli ei ole erillinen asia statuksesta, vaan sen eräs ilmennysmuoto. Siis status on ainoa asia, joka naisen seksimodulin saa kilisemään, vähän samoin, kuin miehelle naisen kroppa. Perversseillä lienee lievät poikkeuksensa, mutta harvanpa naisen seksifantasia on nysverö, saamaton, ujo ja köyhä nuori peräkammarin poika.
Toki naiset ovat 'kiinnostuneita' muistakin asioista kuin statuksesta, mutta nämä muut kiinnostuksen tyypit eivät ole sidoksissa naisen seksimoduliin, ja voivat korkeintaan johtaa kaveritikapuille (friend ladder). Esimerkiksi 'komea ulkonäkö' on tällainen seikka. Ilman statusta, se ei merkitse naiselle mitään (toisin kuin monet miehet luulevat). Miehen ulkonäkö kun ei hetkauta naisen seksimodulia suuntaan eikä toiseen. Nainen voi toki ihailla tai halveksua miehen ulkonäköä, mutta naisen seksimoduli nukkuu tuollaisissa tapauksissa, paitsi jos nainen projisoi tuohon kyseiseen ulkonäköön korkeaa statusta (tai sitä miehellä muutenkin on).
Hm, tästä voisi joskus pykertää kaavion, jossa ulkonäön-ihailumoduuli ja naisen seksimoduuli näytetään selvästi erillisinä osina naisen olevaisuutta/psyykettä.
Kuten olen useasti sanonut (ilmeisen tuloksetta), miehen ulkonäkö merkitsee naiselle suurinpiirtein saman verran, kuin miehelle merkitsee naisen ammatti. Onhan se kiva kuulla, että nainen on malesialainen lentoemäntä, mutta jos hän on ruma kuin liskohirviö radioaktiiviselta suolta, eipä sillä miehelle ole paljon merkitystä.
Taitavalla propagandalla ja taivaspaikan menetyksen pelottelulla saadaan ihmiset tekemään mitä vain. Miksei se onnistuisi myös pariutumismarkkinoilla: ota köyhä mies tai et pääse taivaaseen..
Tuo on kyllä aika totta. Ihmiset on ehdollistettu nykyisin varsin syvästi kannattamaan tiettyjä ideologioita, sekä mainostuskin käyttää varsiin tehokkaasti psykologisia kikkoja hyväkseen. Kun otamme hypnoosista tutut tekniikat, CIA:n vuosikymmeniä kehittämät 'mielenkontrolli'tekniikat, emotionaalisen manipulaation, sosial engineeringin, ja vaikutamme lisäksi seksuaalisuuteen (siis seksimoduuliin vaikuttaviin asioihin) voimakkaasti, ja laajennamme nämä tekniikat suureen mittakaavaan, voimme saada ihmismassat uskomaan/ajattelemaan/tekemään lähes mitä hyvänsä. Ikävä kyllä. Varsinkin, kun koko valheiden pakkosyöttö aloitetaan jo ihan pienestä vauvasta lähtien (lapsen vanhemmat ovat käyneet tämän koneiston läpi, ja ovat siis ehdollistettuja ja aivopestyjä - ja siten tiedostamattaankin toimivat lapsiaan ehdollistavalla tavalla), ja sitä voimistetaan lastentarhassa, peruskoulussa, jne. niin aikuiseksi kasvettuaan, yksilö on lähes täysin halutun kaltainen asenteiltaan, arvomaailmaltaan ja ajattelumalleiltaan sekä emotionaalisilta vasteiltaan.
Harmi kyllä, ehdottamaasi ideaa (jota olen itsekin joskus huvikseni pyöritellyt täällä ja muualla - tosin aika paljon ilman vastakaikua) ei olla tietääkseni koskaan kokeiltu, joten ei ole tietoa, miten se toimisi.
Parhaitenhan ehdollistaminen toimii, kun se myötäilee jo olemassaolevia seksuaalisia impulsseja, sitten hieman vääristäen niitä pikkuhiljaa. Ehdottamasi "ota köyhä mies"-kampanja olisi suoranaisesti naisen seksimoduulin vastaista, joten se kohtaisi suurta vastustusta. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten moisessa voitaisiin onnistua.
Tosin tuo sana "köyhä" on hieman ongelmainen ja puutteellinen, esimerkiksi "ATM"-akronyymiin verrattuna, koska kyllähän prätkäjengiläinen, alkoholisti-alfa tai PUA voi olla rahallisesti köyhä, mutta römpsää heruu kuin brad pittille konsanaan.
Jos sen vaihtaisi "alhaisen statuksen mieheen", tai vaikka "ujoon ja kunnolliseen mieheen", kenties "hyvään ja hyväntahtoiseen mieheen" (joita naiset pitävät alistuvina luusereina), asiassa voisi olla enemmän järkeä.
Olisi tosiaan mielenkiintoista nähdä jonkinlainen tutkimus tai koe tehtävän tuollaisesta ehdollistamisesta - miten hyvin se toimisi? Koska naisen seksimoduuli ei välitä biologiasta samoin, kuin miehen, se on paljon "häilyvämpi". Esimerkiksi, miten naisen seksimoduli tietää, mikä on maailmassa milloinkin "korkeaa statusta"? Eihän esimerkiksi urheiluautoja ollut vielä sata vuotta sitten, mutta niin vain naisen seksimoduli hyrähtää käyntiin samaa tahtia vaikkapa jonkin uuden Ferrarin kanssa. Siis urheiluautojen äänet saavat naisen pöksyt automaattisesti kostumaan.
Jos tuhansia vuosia olemassaolematon asia saa näin lyhyen ajan sisällä naisen seksimodulin hyväksynnän, kenties jonkin muunkin asian voisi nostaa keinotekoisesti 'korkeaksi statukseksi', esimerkiksi juuri miehen ujouden, saamattomuuden, köyhyyden, kunnollisuuden, hyvyyden, hyväntahtoisuuden tai minkä hyvänsä vastaavan asian. Ehkä se toimii niinkuin pavlovin kello.. kyse onkin, kuinka vaihtaa tuo kello toiseksi.
Miten saada Ferrarin tilalle vaikka ujo mumina, josta ei saa mitään selvää?
Se on muuten erikoista, kun baarissa naiset kysyvät, missä olet töissä..
Oikeastaan tähän olisi hyvä vastakysymys: "Miltä näytät ilman meikkiä/alastomana?"
Kun nainen sitten tuohtuu tästä, voisi vain tokaista, että ai, minä luulin että otamme toisistamme selvää siinä mielessä, että viitsiikö tuosta yksilöstä kiihottua - siis vähän niinkuin koirat haistelemassa toistensa takamuksia.. hei, mihinkäs nyt oikein menet?
Mutta sehän tuon kysymyksen tarkoitus on - selvittää miehen status. Naisille se kun ei ole yhtä selvää, kuin miehille (eikä se miehillekään aina kovin selvää, ole, koska naiset valehtelevat niin paljon kaikilla mahdollisilla tavoilla - ruma akka saattaa olla tunkenut lärviinsä kilon meikkiä, jolloin näyttää samalta kuin viehkeämpi akka, joka on myöskin tunkenut kilon meikkiä omaan lärviinsä - silikonitissit, nenäleikkaukset, hiusten värjäys, botoxia huuliin, provosoiva vaatetus jne. - kaikki ovat suurta huiputusta, jonka tarkoitus on vain maksimoida naisen seksuaalinen valta kiihottamalla ja viehättämällä miehiä niin paljon kuin suinkin mahdollista, riippumatta siitä, miten suuri tämä valta/voima on naisella luonnostaan).
Jos siis nainen voi kysyä statuksen-selvittämiskysymyksen (sen sijaan että kohtelisi miestä yksilönä, ihmisenä ja kohtaisi tämän aidosti), niin miksei myös mies voisi tehdä samaa? Nainen siis kysyy kysymyksen, jonka tarkoitus on selvittää, viitsiikö naisen seksimoduli vaivautua kiihottumaan miehestä. Mies voisi siis yhtä hyvin myöskin kysyä kysymyksen, jonka tarkoitus on selvittää, viitsiikö miehen seksimoduli vaivautua kiihottumaan naisesta.
Luulenpa, että tuota jälkimmäistä taktiikkaa ei kuitenkaan naistenlehdissä kovin suopeasti käsiteltäisi. Käytös, johon naisia kannustetaan kaikkialla, on miehen tekemänä aina "ettäs kehtaa"-tyyppistä halveksuntaa herättävää.
Toimittaja, kirjailija Mia Malmin kokoama Hullu akka! Kirjoituksia naiseuden pimeältä puolelta sisältää pohdintoja ja tutkielmia sinkkuudesta, äitiydestä, parisuhteesta ja kaikesta siitä, mitä naisena olemiseen voi kuulua. Ääneen pääsevät mm. kirjailijat Hanna Hauru, Rosa Meriläinen ja Hanna-Riikka Kuisma sekä toimittajat Anna Perho ja Susanna Yliluoma. Miehistä näkökulmaa yrittävät ilmeisesti edustaa (kovin yksipuolisesti) Jouni Hynynen ja Roman Schatz.
Boldasin erään tutun nimen tuolta joukosta. Tässä sitten lainaus itse kirjasta:
Minä olen siis rakkaani myötä saanut neljä lasta synnyttämättä ainuttakaan. [...] sain tarpeekseni ainaisesta selittelystä ja otin käyttööni ruotsalaisten keksimän sanan, eli olen bonusäiti ja bonusmummi ja ylpeä siitä. Sitä en tosin tajua miksei minulle ole positiivista nimitystä suomen kielessä. Miksi olen Suomessa vain "isin tai vaarin naisystävä" tai "uusioperheen lapseton äiti"? Bonusäiti kuulostaa paljon paremmalta ja kielii jostakin positiivisesta. Bonusäiti on jotakin ihanaa ja lempeää lapsen elämässä.
Naisten pahimmat ongelmat vaikuttavat tämänkin kirjan mukaan olevan 'terminologia-aiheisia'. Siis kun terminologia ei ole naiselle mieleistä, se on sitä hirveää patriarkaalista oppressiota. Ei se mitään, että miehet kuolevat viemäritöissä ja kaivoksissa pakkasella, tai kalastusaluksilla suurin joukoin, jotta nämä akat saavat kätevästi poimia tonnikalansa hyllyltä kärryyn näille miehille ajatustakaan suomatta. Ehei, pääasia on se, että kun näitä huoraavia ilkeitä äitipuolia ei kutsuta 'bonusäideiksi'!
Jaa-a, taitaapa se akkojen hulluus sittenkin ilmetä tuossa aika kivasti, joten vastaapahan sisältö sittenkin ainakin jossakin määrin kantta. Mutta yleisesti ottaen voisi tosiaan luulla, että tuossa kerrottaisiin naisten pahoista teoista, naisten pimeistä asenteista, naisten sekopäisestä käytöksestä, ja kaikesta muustakin siitä kilariudesta, jota naiseus mitä ilmeisimmin hyväntahtoiseenkin ihmiseen injektoi.
Hassuinta on, että törmäsin tuohon teokseen ja "kirja-arvosteluun" (tai pitäisikö sanoa hymisevään kehuun, jonka on taatusti kirjoittanut nainen) etsiessäni vanhoja valokuvia suomen tietyiltä alueilta.
Tässä vielä loppusilaus tuosta arvostelusta:
Sunniva Strömnesin "Bonusäidin vaaleanpunainen avaruusasu" -teksti (josta lainaus yllä) käsitteli uusperheen äidin roolin ongelmia ihanan avoimesti ja rehellisesti.
Joo, tosi "naiseuden pimeää puolta". Ilmeisesti halutaan antaa kuva, että 'ongelmat' ovat ainoa naisten pimeä puoli, ja että hulluja akkoja, eli oikeasti pimeitä naisia ei olisi olemassakaan, ja että suurimmalla osalla naisita ei minkäänlaista pimeää puolta olisi lainkaan.
Tämä on sitä naiserityistä kirjoittamista ja naiserityistä arvostelua, josta on totuus ja uskottavuus kaukana. Mitä enemmän naisten kirjoituksia lukee, sitä pakotetumpi on rehellinen lukija päättelemään, että naiset ovat todella varsin lapsekasta ja lapsellista porukkaa lähes tyystin.
Vortac korostaa hyvin sitä tosiseikkaa miten kelvottomia tai käyttökelvottomia nykynaiset lähes aina ovat. Miehet menevät näiden naisten taluttamina lähes mihin vain ja kohtelevat heitä synnynnäisesti arvokkaina lahjapaloina elämälle. On sekin outoa miten puhutaan naisen saamisesta tai kotona huseeraavasta emännästä suurenakin voitonmerkkinä. Ei se yleensä ole. Nykynaisen kaltaisesta despootista innostuu vain debiili, ja fiksu mies hakee naisen kuin neulan heinäsuovasta ja toisinaan löytääkin. Yleensä kuitenkaan ei, koska kohtuutasoisiakin naisia maailmassa on ripoteltu muutamia metsäplantaasien reunamille ja osa heistäkin hairahtuu jälkifeministeiksi. Useimmilla miehillä ei ole aavistustakaan sellaisten naisten realistisesta olemassaolosta, jotka vastaavat miesten tarpeisiin ja unelmiin ilman oikuttelua ja nyreksintää. Niinpä useimmat miehet tyytyvät ajattelemaan feministien painostamina, että he ovat vain saamattomia runkkareita ja että reaalimaailma voi olla miehelle vain kurja paikka missä opetellaan kestämään, sietämään ja taistelemaan itseä vastaan ja tekemään naisille punaista mattoa päivin öin.
Naiset ja feministit ovat pahasti väärässä jos luulevat tällaisen erikoiskohtelun ja tasa-arvovajeen jatkuvan loputtomiin. Parempia aikoja odotellessa toivotan naiset tervetulleiksi ammattikouluun. Sen jälkeen voimme keskustella täällä siitä kuka haluaa asentaa Laasasen komeroon uuden loisteputken...
Ei naisen perimässä ole tarvetta hoitaa miehiä, miehet ovat metsällä tai taistelussa kuolemassa ja vammautumassa. Elävät voittajat palaavat naisten hallitsemaan luolaan ja parittelevat normaalisti kaikkien naaraiden kanssa. --- Luolassa ihmislaumassa ei ole ollut parisuhteita vaan naisilla ja miehillä on ollut monia parittelukumppaneita. Muuten meitä ei olisi tässä tätäkään asiaa ihmettelemässä."
Tositietäjä kommentoi: Tämä on pitkälti näennäistieteellistä tajunnanvirtaa, kun katsotaan asiaa esim. arkeologisten havaintojen kantilta. Pitäisi ottaa huomioon: a) aika ennen maanviljelykseen siirtymistä b) maanviljelysyhteiskunta
ÖöÖ ??? Terkoittaako tositietäjä, että kun on alettu syömään viljapitoista ravintoa niin seksuaalinen suuntautuminen tai pariutumisen preferenssit ovat ikäänkuin muuttuneet luola-ajoista toisenlaiseksi tuon viljan syönnin ansiosta? Miten sitten nuo kasviravinnolla elävät nisäkkäät, sielläkin kasviravinnosta huolimatta urosten on naaraiden kiima-aikana selvitettävä voimalla keskenään kuka pääsee parittelemaan ja kuka jää ilman.
Sosiaalisen sonstruktion kannattaja ovat kauniisti sanoen kusessa toiveajatteluun perustuvan satunsa kanssa.
Maanviljelyksen alkaessa kehitettiin uskontoja jota käyttämällä saatiin naarassukupuoli tehokaasti kuriin. Pavlovin korakokeet ovat näyttäneet todellisen voimansa kun seuraa mainontaa josta voi helposti päätellä kumpi sukupuoli on helpommin manipuloitavissa. Saa nähdä joko kohta facebook psykoosi alkaa laittaan naisia pehmeisiin huoneisiin, koska nyt pystyy kyttäämään globaalissa luolassa omaa sijoitustaan naaraslauman rankingissa. Ennen riitti kun katsoi toiselle puolelle luolaa niin näki mikä on naaraiden keskeinen hierarkia. Mahtaako nämä lisääntyvät vauvojen tapot olla alku tälle narsistiselle psykoosille?
"Miten sitten nuo kasviravinnolla elävät nisäkkäät, sielläkin kasviravinnosta huolimatta urosten on naaraiden kiima-aikana selvitettävä voimalla keskenään kuka pääsee parittelemaan ja kuka jää ilman."
"Taitaapa tässä maailmassa päteä tuo kaava yleisemminkin; rikkaita pidetään "parempina ihmisinä" kuin köyhiä, jotka ovat tyhmiä varkaita"
Usein ihmetyttää eläminen tällaisessa maailmassa, jossa on (nykyisin) keskipisteenä Henry Laasanen. Ympärillä mm. suomalaiset feministit, isotteleva Yhdysvallat, petollinen Venäjä, kiduttava Kiina, ihana Intia ja ilkeä Israel ja parikymmentä kunnon sisällissotaa siihen päälle koko ajan käynnissä. Ihan kuin olisi syntynyt johonkin sotaleffaan, jossa ihmiset ovat suurimman osan ajastaan haaskalla tai tunkiolla.
"Ehkä se toimii niinkuin pavlovin kello.. kyse onkin, kuinka vaihtaa tuo kello toiseksi. "
Miten olisi miesten itsemurhamuseo, johon naisilla olisi ilmainen sisäänpääsy? Kansallispukuihin pyntätyt tai muumioidut nuoret suomalaisnörtit voisivat ehkä herättää naisissa jonkinlaisen pelastusvietin?
"ÖöÖ ??? Terkoittaako tositietäjä, että kun on alettu syömään viljapitoista ravintoa niin seksuaalinen suuntautuminen tai pariutumisen preferenssit ovat ikäänkuin muuttuneet luola-ajoista toisenlaiseksi tuon viljan syönnin ansiosta?"
Tarkoituksena oli vertailla elämänmuotoja pikaisesti.
Mutta itse asiassahan gluteeniviljan käyttöön siirtyminen on karsinut välittömästi pois osan porukasta, joten silloinhan vaikutus lisääntymiseen on tapahtunut noin yhden sukupolven elinaikana. Siis ehdotuksesi voikin olla totta! En tullut heti ajatelleeksi, mutta seuraushan on välitön. Joka tapauksessa ensimmäisen maanviljelyspolven oli hampaissa oli reikiä, pituuskasvu lyhempi, aivot pienikokoisempia ja ennen kaikkea osa kuoli ennen lisääntymisikää. Lähi-idän ja Välimeren aluellahan tämä kaikki sai alkunsa. Suomessa viljelyyn on siirrytty todella pitkän ajan kuluessa pikku hiljaa, joten tuskinpa täällä on juuri samoin käynyt. Lisäksi viljanjyvän kuorikerroksessakin on kaikenlaisia ainesosia... Miksi muuten pulla, pizza, leivonnaiset, ruisleipä, sekaleipä, vaalea leipä, hapankorput jne. maistuvat niin hyviltä ja osa porukasta ei voi elää päivää ilman näitä? Eihän liha ja salaatinlehdet ja marjat aiheuta samaa himoa.
Oikeasti siis en ole mikään asiantuntija tässä, mutta olen lueskellut muutamasta kirjasta näitä juttuja.
Minua vain häiritsee sanan luolaihminen käyttö.
On aivan järjetöntä pitää itsestäänselvyytenä, että jälkiteollisen aikakauden pariutumismeininki olisi suoraan vertailukelpoinen metsästäjä-keräilijöiden meininkeihin. Siksi puhe luolaihmisistä täällä Laasasen blogissakin on typerää, jos ei muisteta ottaa huomioon lukemattomia eroja nykyhetken ja vaikkapa yli 20 000 vuotta vallinneen kauden välillä.
Esim. laumoissa eläminen vs. kaupungeissa eläminen... eroja on lukemattomia.
Pitäisi tehdä pariutumiskeskutelussa selväksi, mistä aikaudeta puhutaan. Eikö olisi parasta unohtaa metsästäjä-keräilijöiden elintavat pitkine päiväkävelyineen, ja jakaa esim. tutummin aikakauden: - agraari - teollinen - jälkiteollinen
Tätä jakoa käyttää tasa-arvotutkija Jiri # - en muista sukunimeä. Hän jakaa ajat "talouden moottorin" mukaan, mikä on yleinen käytäntö näköjään noissa piireissä. Tämä pätevä tyyppi oli Vasemmistoliiton tilaisuudessa tarjoamassa tutkimustietoa.
Jos uskomme (tai tiedämme), että geenit vaikuttavat ihmisen pariutumiseen, niin ihmisen geenit muuttuvat hyvin hitaasti. Merkittävää muutosta ei tapahdu 10-20 000 vuoteen. Joten kyllä me aika lailla metsästäjien mukaan käyttäydymme, tulihan maanviljelys Suomeen vasta joku tuhat vuotta sitten. Ja eikös se Epyktissä keksitty, koko maatalous noin 5000 vuotta sitten? Tämän opin IT-seminaarissa, jossa prohvessori kehotti meitä tekemään ne käyttöliittymät tämä metsästäjäihminen huomioiden. Ja hyvin sillä neuvolla olen pärjännyt. Tavallinen Tahvo onkin yhä metsästäjä-keräilijän tasolla.
Tositietäjälle: Luolaihminen on edelleen hyvin käyttökelpoinen, eikä geneettinen muutos ole mikään poliittinen prosessi. On aivan yksi lysti onko tieteellinen tutkija kommunisti tai edustaako oikeistoa. Siinä vaiheessa jos poliittinen ideologia tuottaa omista lähtökohdista idologista "tiedettä" niin metsään mennään.
Genettinen pariutumisprosessi on pitänyt meidät hengissä jo siitä lähtien kun yksisoluisella tuli tylsää itsensä kanssa ja se päätti, että nyt hieman vipinää tähän elämään ja "päätti" jakautua kahdeksi sukupuoleksi. Ja huom nainen päättä testosteroni tujauksella alkuraskauden aikana tehdä kohdussa olevasta alunperin naissukupuolta olevasta sikiöstä miespuolisen. Se kuinka miehinen lapsesta tule riippu kuinka kovan coctailin nainen antaa sikiölle. Pienemmillä paukuilla jäädään genettisesti vähän välille you know.
Uskontojen nerokaimpia keksintöjä on vähentää matriarkan valtaa ja samanlainen meno näyttää olevan komuillakin vai kuka muistaa naista kommunistisen valtion johdossa. Lukuunottamatta viimeistä olemassa olevaa neuvostoliiton äpärää eli Suomea. No, ehkä Suomea ei voi oikein täyskommunistiseksi lukea.
Aatami ja Eeva, Siinä nainen kesytetään parisuhteeseen nerokkaalla aivopesulla. Päätelkää itse, luolanaisen villi luonto piti kesyttää maanviljelysyhteiskunnan perintökaareen sopivaksi. Ei siinä isäntä halunnut enää muiden lapsia elättä kun ei enää laumassa ja samassa luolassa kaikkien kanssa touhuiltu.
Kaikki ihmiskunnan rakenteet ilmentävät ihmisen genettistä olemusta ja geenien eloonjäämiskamppailua. Vai ilmentääkö yhteiskunnat nousuineen ja tuhoineen jotain ulkopuolista voimaa kuten jumalaa. Sitten voisi sanoa näin ateistina, että kusessa ollaan.
– Olen pieni ja ruma mies, ei minua kukaan nainen huoli. Varmaan olen valuvikainen. Yksinäinen on aina yksin. Joulunakin pöydässä on vain minä ja kinkku. Syön kinkkua ja turpoan, kiireinen Hakkarainen sanailee lentokentällä.
"Luolaihminen on edelleen hyvin käyttökelpoinen, eikä geneettinen muutos ole mikään poliittinen prosessi. On aivan yksi lysti onko tieteellinen tutkija kommunisti tai edustaako oikeistoa. Siinä vaiheessa jos poliittinen ideologia tuottaa omista lähtökohdista idologista "tiedettä" niin metsään mennään."
No kerro minulle, miksi pitäisi puhua luolaihmisistä - siis luolissa asuvista ihmistä -, kun kaikki metsästäjä-keräilijät eivät ole asuneet luolissa?
"Genettinen pariutumisprosessi on pitänyt meidät hengissä jo siitä lähtien kun yksisoluisella tuli tylsää itsensä kanssa ja se päätti, että nyt hieman vipinää tähän elämään ja "päätti" jakautua kahdeksi sukupuoleksi.""
Kun tuollainen pariutumistaipumus on olemassa, miksei voi käyttää pelkästään sanaa IHMINEN? Miksi vitussa se LUOLA-sana saatana pitää tunkea joka paikkaan, kun puhutaan IHMISTEN parittelusta ja pariutumisesta?!!
"Jos uskomme (tai tiedämme), että geenit vaikuttavat ihmisen pariutumiseen, niin ihmisen geenit muuttuvat hyvin hitaasti. Merkittävää muutosta ei tapahdu 10-20 000 vuoteen."
Tuohon on osaa lopullista totuutta sanoa...
Mutta merkittävä muutos on tapahtunut Välimeren alueella silloin, kun gluteeniviljan käyttöön siirtyneistä ihmisjoukoista ovat kuolleet ne, joiden elimistö ei ole kyennyt pilkkomaan gluteeniproteiineja oikealla tavalla. Osa ensimmäisestä viljelyyn siirtyneestä sukupolvesta ON KUOLLUT ENNEN LISÄÄNTYMISIKÄÄ. Sellainen muutos on niin suuri ihmiskunnan historiassa, ettei sitä voi olla miettimättä.
"Joten kyllä me aika lailla metsästäjien mukaan käyttäydymme, tulihan maanviljelys Suomeen vasta joku tuhat vuotta sitten."
"Aika lailla" kyllä, muttei täsmälleen samoin. Maanviljeys tuli Suomeen pikku hiljaa eikä kertalaakista.
"Ja eikös se Epyktissä keksitty, koko maatalous noin 5000 vuotta sitten?"
Juu... jotain 10 000 Välimeren seudulla alettiin näitä heinäkasveja suosia. Sietokykyisimmät pääsivät lisääntymään ja osa eli jopa terveen vanhuuden. Diabetes mellitus, sydäntaudit, autoimmuunisairaudet yms. ovat melko paljolti gluteeniviljojen aiheuttamia, mutta koska nämä puhkeavat usein vasta vanhuudessa, ne eivät haittaa lisääntymistä.
"Tämän opin IT-seminaarissa, jossa prohvessori kehotti meitä tekemään ne käyttöliittymät tämä metsästäjäihminen huomioiden."
No eikö riitä, että huomioidaan agraari-ihminen? Kyllä maanviljelijälläkin tulee pää kipeäksi, jos koneen nappulat ja merkit ovat liian pieniä, ja jos joutuu istumaan koko päivän.
"Tavallinen Tahvo onkin yhä metsästäjä-keräilijän tasolla."
No varmasti siinä mielessä ainakin, että silloin tällöin panettaa.
"gluteeniviljan käyttöön siirtyneistä ihmisjoukoista ovat kuolleet ne, joiden elimistö ei ole kyennyt pilkkomaan gluteeniproteiineja oikealla tavalla. Osa ensimmäisestä viljelyyn siirtyneestä sukupolvesta ON KUOLLUT ENNEN LISÄÄNTYMISIKÄÄ. Sellainen muutos on niin suuri ihmiskunnan historiassa, ettei sitä voi olla miettimättä."
Ja
"Diabetes mellitus, sydäntaudit, autoimmuunisairaudet yms. ovat melko paljolti gluteeniviljojen aiheuttamia, mutta koska nämä puhkeavat usein vasta vanhuudessa, ne eivät haittaa lisääntymistä."
Hauskaa lukea, kun riitelet itsesi kanssa!
Olipa tyhmiä ihmisiä, kun eivät lopettaneet viljan syömistä, kun huomasivat, että VÄKEÄ KUOLI YMPÄRILTÄ LAPSENA, KUN SÖIVÄT VILJATUOTTEITA?
Ei siinä ole mitään ristiriitaa. Otetaan uusiksi: 1) Ensimmäisestä sukupolvesta kuolee osa ennen lisääntymisikää 2) Ensimmäisestä sukupolvesta voivat saada jälkeläisiä vain ne, jotka eivät kuole ennen lisääntymisikää 3) Keski-iässä tai vanhuudessa ilmenevät sairaudet eivät vaikuta lisääntymiseen
"Olipa tyhmiä ihmisiä, kun eivät lopettaneet viljan syömistä, kun huomasivat, että VÄKEÄ KUOLI YMPÄRILTÄ LAPSENA, KUN SÖIVÄT VILJATUOTTEITA"
Ei siinä ole tyhmyydestä kyse. Eivät he voineet tietää, miksi vähemmistö lapsista sairastui. Enemmistö lapsista saavutti lisääntymisiän.
"Uskokoon, ken tahtoo."
On arkeologinen tosiseikka, että ensimmäisillä maanviljelijöillä oli reikiä hampaissa, he olivat lyhempiä, ja heidän aivonsa olivat 10% pienempiä kuin heidän metsästäjä-keräilijä esi-isiensä.
tositietäjä, älä nyt turhaan hermostu. Käytän luolaihmistä siitä syystä, että ihmisen geneettiset luonteenpiirteet / parittelupreferenssit ovat edellen mukanamme pyörimässä ja että naisella on atavistinen tarve vallata luola edelleen omaan käyttöönsä eli nykyään asunto. Nykyään naiset voivat mittailla toistensa asuntoja miesten keksimän tietotekniikan avulla ja ottaa vaikka pienet fecebook kateus kierokset kun kaverilla onkin paremmin romuja kotiin kantava mieskoira jonka vaihtamista toiseen aletaan tietenkin tässävaiheessa vakavasti harkita. Tämä käytös tuskin on muuttunut mihinkään koska naisen geneettinen valta on valita kuka on lisääntymisominaisuuksiltaan pätevin uros.
"On arkeologinen tosiseikka, että ensimmäisillä maanviljelijöillä oli reikiä hampaissa, he olivat lyhempiä, ja heidän aivonsa olivat 10% pienempiä kuin heidän metsästäjä-keräilijä esi-isiensä."
Edelleenkään tuo ei vaikuta geneettiseen valinta systeemiin. Sitten vain valittiin ne suurimmat urokset 10% lyhyempien joukosta.
"Edelleenkään tuo ei vaikuta geneettiseen valinta systeemiin. Sitten vain valittiin ne suurimmat urokset 10% lyhyempien joukosta."
Tuo on toki totta. Ilmaisin itseäni huonosti. Tarkoitin sanoa, että hampaiden reikiintyminen ja pituuskasvun lyhentyminen ovat melkoisia mullistuksia... että asiaa on syytä tarkastella.
Mutta joka tapauksessa ne, jotka eivät sietäneet gluteeniviljaa lainkaan, jäivät lisääntymättä.
Eli geneettine valinta toimi jokatapauksessa ja parittelun gennttinen valtalinja säilyi ja toimii edelleenkin moitteetomasti ja vaikuttaa edelleenkin taustalla ihmiskunnan kaikissa toiminnoissa
"Eli geneettine valinta toimi jokatapauksessa ja parittelun gennttinen valtalinja säilyi ja toimii edelleenkin moitteetomasti ja vaikuttaa edelleenkin taustalla ihmiskunnan kaikissa toiminnoissa "
Itse erikoisempia naisia tuntevana vähän nauresekelen aina näillä geenijutuille.
Tarkoittaako deeby mahdollisesti lesbonaisia? Siinä tapauksessa nämä heteroseksuaaliset rintamalinjat eivät tietenkään ole näin jyrkät, koska kohdussa alkuraskauden aikana sikiön saama testosteroni annaos on ollut suurempi kuin heteronaisen ja tästäsyystä lesbojen aivot ovat kehittyneet luonnollisesti miehekkäämiksi kuin heteronaisten aivot, samoin kuin homomiesten saama teststeronipaukku on ollut pienempi kuin miessikiön, josta syystä homomiesten aivot ovat taas naisellismmat kuin heteromiehen aivot. Tunnen itsekin lesboja ja miehenä ymmärrän lesbon ajatuksenjuoksua huomattavasti paremmin kuin hetoronaisen. Lesbonaiset tosin eivät ole miehen näkökulmasta samoilla markkinoilla vaan ikäänkuin seksuuliset tarpeet suuntautuvat naisiin kuten miehilläkin.
Tunnen vain heteronaisia. Kun omaan lähipiiriin kuuluu ongelmattomia, viisaita naisia olen saanut perspektiiviä asioihin. En silti ole kieltänyt biologian vaikutusta, mutta epäilen että traditiot ja aivokemian mukautuminen kulttuuripohjaan hakkaa genetiikan mennentullen.
Naiselämä täällä on hyvin paapottua ja aivokemiansa toimii siltä pohjalta. Se ei ole kuitenkaan sama kuin geneettinen perimä. Jos ihminen olisi samalla tasolla paviaanin kanssa tuskin kouluissa opiskeltaisiin edes filosofiaa.
Mutta hopi hopi laasaslaiset nyt tyttöjä etsimään.
Pelkkä epäilys ei riitä kun ihmiskunnan tietämättömyys omista "pimeistä" geneettisitä juurista puuttuu. Freudin "tiedostamaton" kuskaa ihmiskilpailua kaaoksesta toiseen. Onhan tässä ollut jo tuhansia vuosia aikaa ihmetellä tätä jatkuvaa nousujen ja tuhojen sarjaa, muttä olisiko syy liian lähellä omaa olemusta että sitä ei kertakaikkiaan nähdä. Jotain on pielesssä kun itseään viisaaksi kutsuva homo sapiens laji kulkee tuhosta toiseen pää ylpesti pystyssä eikä näytä mitenkään saavan millään ideologialla tai uskonnolla tätä kehitystä pysäytettyä tai että edes saisi siitä mitään hajua.
"Jotain on pielesssä kun itseään viisaaksi kutsuva homo sapiens laji kulkee tuhosta toiseen pää ylpesti pystyssä eikä näytä mitenkään saavan millään ideologialla tai uskonnolla tätä kehitystä pysäytettyä tai että edes saisi siitä mitään hajua."
Joo ei olla nähty vielä suurempaa järjen tai esoteerisen kehityksen vallankumousta. Toisinsanoen ihmisellä ei ole oikein muuta päämäärää, kuin löhöily actionilla ryyditettynä.
Sivistyneeseen maailmaan ollaan kuitenkin jo kauan sitten siirrytty ajatuksen tasolla. On esimerkiksi puhuttu koulutuksesta ja tasa-arvosta, jopa maailmanrauhan ideaalista.
Seuraava kysymys onkin: kuinka paljon biologinen genetiikka loppujen lopuksi voi olla kansainvälisen muutoksen tiellä. Yksi vitsaus on tietenkin siinä, että nykyiset opastajat ja valistuneet ovat useimmiten liian yksoikoisia ja aivopestyjä hekin, jotta voisivat alkaa opastaa kanssaveljiään- tai sisariaan parempiin elämäntapoihin, johtuivatpa vanhan tottumukset sitten genetiikasta tai muusta hengenheimolaisuudesta, jota ihmiset kokevat TV:stä tuttua alienlimaa tai viidakoneläimiä kohtaan.
Uskon kyllä, että muutos saadaan käyntiin vähitellen laajemmallakin tasolla. Naisen tahto on vielä oikeastaan aika tuntematon käsite, eivätkä miehet tajua alemmuuttaan naisiin nähden nykyisessä maailmanjärjestyksessä.
Jotkut naiset ovat sen jo osoittaneet, että naisen ei tarvitse välittää seksikartelleista tai biologisen kellon asettamista soidinmenopimppailuista. Ainoa mistä naisen tarvitsee välittää on rakkaus elämää ja miestä kohtaan. Sen jälkeen voidaan suurvaltojenkin rajat avata ja antaa herrojen katsoa laadukkaita (!) sadomasokistisia videoita sen sijaan että hirveällä vaivalla joutuvat hakemaan toisinajattelijoita tapettaviksi tyrmiinsä ja lopulta yk:n ihmisoikeustuomioistuimeen vastaamaan teoistaan.
Eli terveisiä vaan Gaddafille. Se oli kallis runkkufantasia.
Tässä tulee jutun vaikein kohta. Onko uskontojen luomat pariutumis mallit (parisuhde tai moniavioisuus jossa miehellä monta vaimoa) olleet voimassa aina vai onko ollut toisenlaisia pariutumistapoja. Vahvin uros on ollut perinteisesti lunastanut luvan paritella kaikkien naaraiden kanssa, mutta onko myös naarailla ollut sutinaa samaan aikaan muidenkin urosten kanssa (olisiko malli jossa naisella on monta miestä varteenotettava malli näille perinteisille malleille). Vai onko tämä loputon kilpa aina jokatapauksessa edessä. Koska naaraat ovat ensisijaisia elämänsäilyttäjiä on avaimet heidän käsissään. Uskontojen luoman pariutumisympäristön ja siitä seuraavan seksin myyntikartellin purkaminen olisi parasta aloittaa heti. Ehkä seuraavan koitoksen eli world war3 jäkeen sitten on parasta alkaa tutkimaan lisääntymisperferenssien liian ahtaita raameja (jos olemme enää olemassa lajina).
Olen mies ja olen kokeillut käytännössä yksi nainen useampi mies tyylistä ei omistavaa seksuaalista menoa. Samalla olen saanut naiselta "dataa" hänen kokemuksistaan vaihtuvista kumppaneistaan ja miten hän on kokenut suhteen ja mikä on ollut naisen ja miesehdokkaan päämäärä suhteen kanssa. Ystävyyspohjaltakin voi täysin olla nautinnollisessa ihmis/seksisuhteessa ilman mustasukkaisuutta ja omistamisen halua. Eikä tylsyys ala taatusti tulla eteen kuten parisuhteessa. Joillain uskonnoilla on tätä haaremi menoa toteutettu mies ja monta naista, mutta lopputulos ei ole mitenkään vähentänyt miesten kilpailutusta.
Laasaselle hatunnosto, että pitää tätä asiaa kokoajan esillä.
Varmaan auttaisi olisi jos lakiin kirjattaisiin esim. ryhmäavio. Tällöin esim. 3 miestä+4 naista voisi avioitua ja asua hienossa kartanossa, omistaa maata ja saada vaihtelua, jota ihminen luonnostaan kaipaa. Itse elän pienemmäsä 'ryhmässä'. Ryhmäaviohan parantaisi sellaisten miesten mahdollisuuksia, joilla on taipumus jäädä kakkoseksi parinvalinnassa silloin kun haetaan parasta mahdollista ehdokasta. Sensijaan moniavioliitot jossa toista sukupuolta on vain yksi ovat hierarkisia ja siten vaarallisia yhteiskuntarauhalle.
Uskontojen osuus pariutumismarkkinoilla on hyvä kysymys. Seksinsaantiin on liittynyt paljon verta ja egoismia. Naaraat ovat tehneet normaalin heteroseksin hankinnasta miehille vaikeaa ja vastenmielistä, ja muita mahdollisuuksia pidetään utopistisena fantasiointina.
Ihmisille ei yleensä tule edes mieleen, että tällaisia dream on-naisia on oikeastikin olemassa. Heitä on niin vähän, ettei heidän kanssaan pääse yleensä edes puheyhteyteen.
Tuo ryhmä-avio (jonkinlainen lauma?)olisi ehkä se paluu takaisin ikäänkuin uskntojen kaipaamaan paratiisiin, jonka ne ovat itse itseltään kadottaneet. Suuremmat kaupungit tarjoavat tietysti privaatin ryhmä avion mahdollisuuden, jossa eriasunnoissa asustavat sinkut voivat hoidella tämänlaista elämää suhteellisen vapaasti. Pienemmillä paikkakunnilla tilanne lienee melko hankala "kyttäämisen" takia.
Jonkinlainen hierarkia on eläinkunnassa nähtävästi perusjuttu ja näkyy myös ihmiskunnan rakenteissa.
Tavallaan yksinainen muutama mies ehkä tarjoaisi naiselle extra etuja kuten naisten usein peräänkuuluttamaa turvaa ja extra ostovoimaa jos ajatellaan nykytilannetta. Mutta myös miehelle jäisi enemmän omaa aikaa kehitellä ja keksiä kaikenlaisia uusia(yläpään aivotoiminnallisia) juttuja. Aina on mahdollisuus kaikissa näissäkin vaihtoehdoissa syrjiä jotain osallista ja muodostaa blokkeja jos sekaan eksyy yksikin peluri varsinkin jos asutaan samassa rakennuksessa.
Esim muslimien moniavioisuus toteutuu yksiavioisissa valtioissa siten, että mies asuu yksin ja vaimot asuvat eriosoiteissa ja mies vierailee vuoropäivinä eriasunnoissa hoitamassa "velvollisuuksiaan".
Vai pitääkö geenit huolen, että keskenäinen kilpa kuitenkin jyrää homman hajalle? Jokatapauksessa jotain vaihtelua pakkopulla parisuhdemössölle alkaa olla pikkuhiljaa pakko saada esiin.
Täytyy sanoa, että itseasiassa melko mielenkiintoinen juttu. Kun olin itse tuossa yksi nainen useampi mies jutussa mukana, se oli sen verran nautinnollista, että aivotoiminta jähmettyi aivan liikaa... Ehkä olen addiktio altista tyyppiä. Ehkä en?
Geeneistä tuli mieleen p-korean itkevä kansa. Muitakin vaikuttimia voi olla yllättävän paljon. Seksuaalisuus ja rakkaus on parempaa epäitsekkäässä muodossaan (harvinaista). Syrjäytyminen on pitkälti arvovalintaongelma, jota ei koeta ongelmana. Naiselle on hyvin vaikea ajatus huomioida miehiä, jotka ei tuota kovia vastaresursseja.
Vaihtelunhalu on yleistä ja sen tukahdutettu tarve täyttää lähes koko viihdekentän erinäisen väkivallan kanssa. Voisi olettaa, että vaihtelunhalun toteutuksen poistaminen kiellettyjen asioiden listalta toisi ihmiselämään tasapainoa, rauhaa ja syvyyttä päinvastoin kuin kristillisessä propagandassa oletetaan.
Yksavioisuuteen liittyvä virkamiesmäinen elämäntyyli ja jumalanpelko on toki yksi tapa säädellä todellisuutta. Sivutuotteena tulee erot, pettämiset ja niiden julkiset revittelyt jokapäiväisessä viihdeuutisoinnissa. Seksi ja orgasmi herättävät ihmisissä uskomattomia tunteita, vaikka esim. laukeamiseen ei liity mitään kovin yliluonnollista valtauskonnossakin tuo toimenpiteenä mystifioituu varsin korkeisiin mittasuhteisiin.
Eli jos ihmiset saataisiin jotenkin neutraloutua seksin suhteen ja erkaantumaan vapaamman seksuaalisuuden suhteen tyhjyyden ja rlkkoutumisen pelosta voitaisiin ehkä nopeastikin päästä siihen, että seksistä ja ihmisystävyydestä tulisi jokapäiväistä leipää sen eri muodoissaan ja perusoikeus.
Ihmisyys/läheisyys/seksuaalisuus on tällä hetkelli kaikista tuottavin myyntiartikkeli tai oikeastaan sen puute.
Omistushalu, epävarmuus oman itsensä riittävyydestä ja sitäkautta mustasukkaisuus ja vallanhalu. Itse olen siinä tilanteessa, että en ole enää pätkääkään mustasukkainen mutta ihmissuhteen solmimisen kannalta olen jäähyllä.
Parisuhdemallin kaiken alkuperäisen rakkauden hengiltä kuristava malli ei vaan enää toimi. Rakkaus on vain yksisuuntainen. Sitä voi vain antaa. Se ei mene oikein millään ihmisille kaaliin. Perinteinen parisuhde kuristaa kaiken rakkauden hengiltä. Se on kuin henkinen keskitysleiri, mutta suurimmalle osalle ainoa päämäärä.
Parisuhde muuttaa entiset parit toistensa hyvin helposti vihollisiksi ja sitähän he olivat jo suhteessa ollessankin. Lapset ei kärsi avioeroista määkii eroahaluavat kuorossa. Ehkä joissain sekopäisissä alko/huume/vakivalta liitoissa, mutta suurimmaksi osaksi vähemmän arvokkaan miehen korvaaminen arvokkaammalla miehellä (naiset ovat eroissa aloitteen tekijänä enemmistö) on lapsille tosi traumaattinen kokemus. Sekin on jokatapauksessa miehen syy tietenkin.
Joo tuo kaikki mitä sanoit pitäisi jotenkin saada laajempaan jakeluun. Ensimmäinen mikä pitäisi saada ratkaistua on yksiavioisuudesta johtuva naaraiden välinen kilpailu maustettuna uskontojen parisuhde/seksikartellilla.
Pitäisi varmaan alkaa järjestämään julkisia orgioita, mutta tämänhekisen aivopestyn porukan kanssa siitä ei ehkä mitään hyvää seuraisi. Ehkä pitäisi palauttaa markkinat alkuperäiseen tilaan. Epävarmuus ja pelko oman itsensä hyväksymisessä tämän nykyisen aivopesun jäljiltä on kuitenkin megalomaanista luokkaa joten tehtävä lienee totaalisen vaikea. On tosin jo esim englannissa näitä dogging hommia alkanut tulla näkyviin- naidaan julkisesti puistossa suoraan kaikkien näkyville ja sitten häivytään- jos joku ei tiedä mitä dogging on.
Pitäisi olla media kanava mistä ajaisi pihalle toisenlaista elämää kuvaavaa tavaraa. Itseasiassa BB-Janica taisi olla hieman rajoja venyttävä tapaus, mutta muuten taidettiin mennä perinteiseen malliin... En tiedä kun en seurannut kuin lähinnä silloin tällöin lehtien nettisivuilta.
Sitten tulee tietenkin vielä yksi este, jota voi olla joidenkin vaikea ylittää eli geneettinen valinta. Joillain se on tosi iso este ja joillekin se ei taas näytä juuri minkäänlaisesta ongelmalta.
Seksiasioissa lienemme kansakuntana aivopestyjä samaan tapaan kuin väki pohjoisessa Koreassa. Vapaamuotoinen seksuaalisuus ja sopivasti antihierarkinen ihmissuhde-elämä mystifioidaan halvaksi ja haitalliseksi, ja näin ollen useimmat eivät sellaista edes kokeile. Hassuahan tässä on se, että käytännön takana on kansanvalta, eli diktaattorina toimii jääkiekkokansa, jota ohjailee hämärä uskonnollinen perinnehistoriikki.
YLE:n eilinen vaalitentti ei paljon uutta tarjonnut, vaikka selväksi tuli, ettei miesasian edistäminen näytä pahemmin ehdokkaita kiinnostavan. Olisi erittäin hyvä ratkaisu sulkea Biaudet ja Arhinmäki ulos jatkoväittelyistä, jotta vakavasti otettavat ehdokkaat voisivat keskustella aikuisten asioista rauhassa.
VastaaPoistaSiis, häh, onko nyt sittenkin niin, että miehillä on ernemmän vapaa-aikaa? Vai onko kyse feminatsivalehtelusta? (Vai onko naisten työksi määritelty harrastuksia?)
VastaaPoista"Vai onko kyse feminatsivalehtelusta?"
VastaaPoistaOn. Kotitöiksi ei lasketa esim. lasten kuskaamista harrastuksiin, eikä miesten pidempiä työmatkoja huomioida muutoinkaan. Asevelvollisten työpanosta ei lasketa mukaan jne.
Sitä paitsi tässä tehdään se fundamentaalinen virhe, että otetaan laskuihin mukaan myös sinkut. Tunnettu tosiasia on, että sinkkunaiset käyttävät huomattavan paljon aikaa sisustukseen, siivoamiseen yms. Vielä tunnetumpi tosiasia on, että sinkkumiehet eivät käytä niihin aikaa juuri lainkaan. Mutta tämä ei ole mikään ongelma, vaan henkilökohtainen valinta.
Eiköhän seuraavaksi punaviherfemakkoämmät ala vaatimaan lakiin tällaisia tapauksia varten lapsenturmaa (vrt. lapsensurma) naiserityisenä rikosmuotona, josta pääsisi suunnilleen nuhtelulla ja saisi kaupan päälle renoutusloman - näin etenkin, kun esimerkiksi ryyppäämällä aivovammaiseksi saatetuja FAS/FAE-lapsia saa jo nyt tehdä vaikka liukuhihnalla, ilman mitään pelkoa rangaistuksesta tai pakkohoidosta:
VastaaPoistaÄiti kuristi 6-viikkoisen keskosvauvansa aivovammaiseksi
...
Hän hakkasi lapsen päätä, puristi ja ravisti vauvaa vaipanvaihdon jälkeen. Hän kuristi lasta äitiyspakkauksen ruokarätillä.
Vauvan saamat vammat ovat peruuttamattomat. Hänen aivonsa tuhoutuivat kovassa käsittelyssä. Hän ei opi edes ryömimään. Hänen nielemisrefleksinsä toimii. Ihon kautta lapsella on alkeellista tuntoa.
Kuusiviikkoiselle pikkupojalle aiheutui mm. kallonsisäinen verenvuoto, murtuma vasempaan reisiluuhun ja vaikea-asteinen näkövamma.
Pahoinpitely käynnistyi vaipanvaihdosta. Äiti on kertonut vauvan syöttämisen epäonnistumisesta. Hän oli lisäksi turhautunut lapsen huutoon ja ärsyyntynyt siitä.
...
Äiti oli täydessä ymmärryksessä tekoa tehdessään.
...
http://www.iltalehti.fi/digi/2011121614958332_du.shtml
VastaaPoistaHIV-Rachel on nyt vapaa. Oliko tässä taas kyse lievemmästä rangaistuksesta, kun tekijänä oli nainen miehen sijaan? Joululahjaksi kai voisi vielä olla luvaksi korvauksia siitä, että hovioikeuden mielestä Rachel istui 8 kuukautta liian pitkään linnassa:
VastaaPoista11.3.2010: Hiv-Rachel: ex-miehen raju tilitys!
...
HI-viruksen tahallinen levittäminen on viime aikoina katsottu törkeäksi pahoinpitelyksi. Suomessa on aiemmin langetettu tahallisesta HI-viruksen levittämisestä muutamia tuomioita, joista pisimmät ovat olleet yli yksitoista vuotta.
...
26.2.2011: Hiv-Rachel vankilasta Alibille: ”Haluan kunnollisen suomalaisen miehen!"
15.12.2011: Rachel oli ollut suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä 18:n miehen kanssa. Kuudestatoista tapauksesta nostettiin syyte.
...
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi vuosi sitten Rachelin 4 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.
Hovissa tuomio lieveni yli puolella.
Rachel odotti hovin päätöstä vapaalla jalalla. Hänen ei tarvitse mennä enää vankilaan, koska hän oli vangittuna jutun takia 1 vuoden ja 8 kuukautta.
Hovioikeuden tuomiosta Rachelin olisi ensikertalaisena tarvinnut istua vain yksi vuosi.
Hän siis joutui olemaan vankilassa kahdeksan kuukautta ylimääräistä.
...
http://yle.fi/alueet/tampere/2011/12/ulkomainen_prostituoitu_pelkaa_poliisia_3107263.html
VastaaPoistahttp://todellisuus.org/index.php?topic=1649.0
VastaaPoistasuomen virallinen antimaahanmuuttokriittinen palsta tyrmää laasasen.
niin?
suomen virallinen antimaahanmuuttokriittinen palsta tyrmää laasasen.
VastaaPoistaJuu ketään ei saa pilluu ja ollaan homoi ja mitä nyt lieneekään. Ainoa syy minkätakia itse olen kiinnostunut miesasiasta on syrjäytyneet nuoret, kaksi hyvää ystävää on tappanut itsensä.
Eli hauku homoksi ja pillua saamattomaksi runkkariksi niin paljon kuin sielu sietää. Jos se helpottaa sinun surkeaa elämääsi.
Ei vittu voisi vähempää kiinnostaa, runkkarit taitaakin olla ihan muuta porukkaa kuin miesasiamiehet.
Inex
LAASASLAISTEN JOULU
VastaaPoistaJoulua odotellessa
Naisten ilmentäessä lahjojaan
Miesten yrittäessä parastaan
laasaslaisten nylkiessä possujaan,
äidin rahoilla ostamiaan
"Omalla kädellä rakennan taivaan
Homoksi muutun, lääkkeeksi vaivaan
parannan itseni vatsahapoilla
ja verenpainelääkkeet
pelastaa"
Jokainen naisen tarjoama
hetki arvokas
ja Laasasen mielipide alati taidokas
Istuudu päälleni ja pane minua
ilmassa on taikaa
Ei laasaslaisten juhlissa naisen nauru raikaa
Nuorten miesten itsemurhat eivät vähentyneet
VastaaPoistaNyt kun Arhinmäki kampanjoi "tasa-arvolla", hän varmasti tulee tekemään kannanottoja tämänkin tasa-arvon-ongelman vähentämiseksi.
Älkää unohtako, että nainen atavistinen olento. Atavistista luonnetta ja olemusta on nykyisen tara-arvo propagandan aikana vaikea huomata, mutta siellä se luolanainen edelleen kilpailee kanssasisariaan vastaan keskenäisen kateuden liemessä. Miehet ovat kelpo nokitus välineitä tässä genettisessä pokerissa. Naisten manipuloiminen on lasten leikkiä kun osaa käyttää tätä ominaisuutta mainonnassa hyväkseen. Ostos tv yms kaikki naisille suunnatut ohjelman naisten lehdet. Kaikesta huomaa kehen mainonta kannattaa kohdistaa. Pavlov olisi koirakokeissaan yhtähyvin koirien tilalla käyttää ihmisnaaraita.
VastaaPoistaPuumanaiset ovat hammentavan suoria
VastaaPoistahttp://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/musiikki.shtml/1461760/tomi-metsaketo-puumanaiset-ovat-hammentavan-suoria
Mielenkiintoista, että otsikossa nostetaan esiin juuri eloonjääneet naiset, eikä kuolleita (tai vammautuneita) miehiä, joista tuskin ainakaan kaikki eivät kuollessaan ole olleet edes naimisissa, joten kuolleiden miesten lukumäärä lienee naisleskien määrää suurempi, jos moniavioisuus ei ole ollut erittäin yleistä:
VastaaPoistaIrakin sodat jättivät ainakin miljoona naista leskeksi
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaWhen It Comes To Marriage, Many More Say 'I Don't'
VastaaPoista...
Half a century ago, nearly 60 percent of 18- to 29-year-olds were married. Today, it's just 20 percent. But the Pew report finds fewer married people across all age groups.
...
PAKKO PURKAA TÄNNE VITUTUSTA SIITÄ, KUINKA PERSEESTÄ ON SYNTYÄ MIEHEKSI TÄNNE HELVETTIIN.... LAITOIN TÄMÄN HESARIN ITSEMURHAKESKUSTELUUN MUTTA TUSKINPA JULKAISEVAT:
VastaaPoista"Keksittäiskö joku jatko vain miehiä koskevalle asevelvollisuudelle ja pantaisko kaikkiin töihin joku järjetön koulutusvaatimus että saadaan ajettua nuoret miehet entistäkin ahtaammlle? Ja totta kai kaikki naisiin päin katsominen pitää määrittää rikolliseksi ahdisteluksi."
Se jatko on jo keksitty: Työvoiman palvelukeskus ja ns. kuntouttava työtoiminta! Laissa määrätty työvelvoite pitkäaikaistyöttömille. Ja ilman palkkaa tottakai.
Silmiinpistävää pitkäaikaistyöttömien infotilaisuudessa oli nuorten naisten totaalinen puuttuminen. Siellä oli vain eläkeikäisiä naisia. Miehiä oli 18-65 vuotiaita laidasta laitaan...
Havaintoainestoni perusteella: hedelmällisessä iässä olevia pitkäaikaistyöttömiä naisia ei ole olemassa siinä mielessä että he olisivat syrjäytyneet työ- ja parisuhdemarkkinoilta....
Se on muuten erikoista, kun baarissa naiset kysyvät, missä olet töissä, ja vastaan etten ole missään, niin siihen loppuu tutustuminen. Suunnitelmia ja harrastuksia kyllä löytyy, mutten paljasta kaikkia projektejani tuntemattomille. Itse asiassa baareissa ei kannata edes käydä: miksi tutustuisin sellaisiin naisiin, jotka haluavat seurustella vain statuksen ja titteleiden kanssa, eivätkä itse miehen kanssa?
Suomessa miehet kelpaavat lähinnä muuttoavuksi, käsilaukun vartijaksi ja ennen kaikkea tykinruuaksi tuleviin kriiseihin. Miehet ovat lähinnä haittatekijä pituuteen, painoon ja lahjakkuuteen katsomatta. 30+ ikäinen mies on liian vanha pääsemään koskaan työhaastatteluuun, ellei pyhäkoulupisteiden kerääminen ole aloitettu viimeistään 18 vuoden iässä. Työelämä on suorastaan jo talonrakennuksesta lähtien suunniteltu naisille ja sille 20% miesten eliitille, joka on sosiaalinen ulospäinsuuntautunut tiimityöntekijä ja tehokas työelämän kommunikoija. Normaaliäly ja korkeakoulu- tai ammattikoulututkinto ei ole todellakaan ole tie työelämään miehelle, jos et kuulu tuohon 20% miesten eliittiin.
Jos todella hyvin lykästää ja tukijoukot ovat olemassa jo teininä, on pieni mahdollisuus päästä myynti-insinööriksi kansainväliseen firmaan tai esim. neurologian erikoislääkäriksi. Tällöin ei ole ongelmaa naisystävän saamisessa. Kummasti se raha ja status ratkaisee.
Naiset ovat kovassa kilpailussa keskenään ja miesten tehtävä on ensin kilpailla keskenään ja naiset sitten oman geneettisen nokkimisjärjestyksen mukaan noukkivat kilpailussa parhaiten menestyneet miehet. Miesten tehtävä on sitten kohottaa naisen arvoa suhteessa muihin naisiin ja ihmetellä mistä helvetistä tässä elämässä on oikein kysymys. Naissukupuoli ei ole millään tavalla edes halukas näkemään minkäälaista ongelmaa tämänkaltaisessa suhteessa ja mitenkä olisivatkaan, koska kysymyksessä on geneettinen ominaisuus.
VastaaPoistaEi naisen perimässä ole tarvetta hoitaa miehiä, miehet ovat metsällä tai taistelussa kuolemassa ja vammautumassa. Elävät voittajat palaavat naisten hallitsemaan luolaan ja parittelevat normaalisti kaikkien naaraiden kanssa. Naaras on aina ollut ihan genettisistä syistä lajinsäilymisen kannalta joustava vaihtamaan parittelukumppania. Naaras on se joka tahtipuikkoa heiluttaa ei mies. Parisuhde on täysin epäonnistunut uskontojen keksimä ihmissuhde muoto. Luolassa ihmislaumassa ei ole ollut parisuhteita vaan naisilla ja miehillä on ollut monia parittelukumppaneita. Muuten meitä ei olisi tässä tätäkään asiaa ihmettelemässä.
Matriarkka on pyörittänyt tätä maailmaa alusta ja kaikki ihmiskunnan rakenteet ja riitit ovat ilmentymää tästä ongemasta kun naiseten aivot eivät ole kehittyneet käsittämään muita kuin niille aluperin tarpeellisia elämän säilyttämiseen ja lisääntymiseen liittyviä asioita.
"Ei naisen perimässä ole tarvetta hoitaa miehiä, miehet ovat metsällä tai taistelussa kuolemassa ja vammautumassa. Elävät voittajat palaavat naisten hallitsemaan luolaan ja parittelevat normaalisti kaikkien naaraiden kanssa. --- Luolassa ihmislaumassa ei ole ollut parisuhteita vaan naisilla ja miehillä on ollut monia parittelukumppaneita. Muuten meitä ei olisi tässä tätäkään asiaa ihmettelemässä."
VastaaPoistaTämä on pitkälti näennäistieteellistä tajunnanvirtaa, kun katsotaan asiaa esim. arkeologisten havaintojen kantilta. Pitäisi ottaa huomioon:
a) aika ennen maanviljelykseen siirtymistä
b) maanviljelysyhteiskunta
Kun gluteeniviljojen viljelyyn siirryttiin, aluksi karsiutuivat pois ne, joiden ruuansulatuselimistö ei gluteenia voinut pilkkoa paloiksi. Toisin sanoen ne metsästäjä-keräilijät, jotka sairastuivat ja kuolivat gluteenin vuoksi ennen lisääntymisikää, jäivät lisääntymättä. Lisäksi ensimmäisen maanviljelijäpolven jälkeläiset olivat lyhytkasvuisempia ja heidän aivonsa olivat pienemmät metsästäjä-keräililijä-esivanhempiin verrattuna.
Lyhyesti: kovimmat luolamiehet eivät ole koskaan päässeet lisääntymään maanviljelyskulttuurissa Lähi-idän, Euroopan ja Kaukaasian alueilla.
Vielä tarkennus: metsästäjä-keräilijät ovat asuneet muuaallakin kuin luolissa, alueesta riippuen, joten siltäkin osin tuollainen höpöpuhe on vastoin luonnontieteen keinoin tehtyjä arkeologisia havaintoja. Ravinto on riippunut myös asuinpaikasta.
Tarkennusta lisää: kaikki viljat eivät ole gluteeniviljoja.
Luolamiespuhe on yhtä reippaasti irti todellisuudesta kuin feministien pääkirjoituksetkin. Jos leikitte luonnontieteilijää, tehkää se kunnolla!
Ei geeni-sanoilla höystetty tajunnanvirta ole vielä mitään faktaa.
"Naiset ovat kovassa kilpailussa keskenään ja miesten tehtävä on ensin kilpailla keskenään ja naiset sitten oman geneettisen nokkimisjärjestyksen mukaan noukkivat kilpailussa parhaiten menestyneet miehet. Miesten tehtävä on sitten kohottaa naisen arvoa suhteessa muihin naisiin ja ihmetellä mistä helvetistä tässä elämässä on oikein kysymys."
VastaaPoistaIkävä kyllä saatat olla oikeilla jäljillä.
Miesten yleinen virhe on mielestäni se, että olemattomilla sosiaalisilla taidoilla varustettu työssäkäyvä mies kuvittelee olevansa oikeutettu seurustelemaan missitason naisten kanssa. Nämä jampat eivät ymmärrä laskea rimaa, vaan vielä 35-vuotiaana haaveilevat jostain saavuttamattomasta 22-vuotiaasta vaaleasta koskemattomasta kaunottaresta, vaikkeivat kykene pubipöydässä/kahvipöydässä puhumaan yleisistä puheenaiheista mitä nyt kahvipöydässä jutellaan. Ihan itse miehenä sanon tämän. Eli on se vika miehissäkin joskus, kun kuvitellaan itsestään liikoja baari- ja seurapiiriympäristössä. Ensimmäinen tehtävä olisi opetella puhumaan vieraille ihmisille, mutta nämä herrat eivät sellaiseen alennu, kun ovat työssäkäyviä maistereita yms.
Toinen miesten virhe on.... tota noin, itse miehenä en ole saanut isältäni kannustusta, vaan huutoa ja haukkumista, etten ole tarpeeksi älykäs, en tiedä tarpeeksi asioita jne. Sitten vielä tulee arvostelua ulkonäöstä, kun olen hoikka, ja kun olen päässyt lihomaan, tulee kunnon kansaterveysvalistajan saarna.
Eli kusipääisät, jotka onnistuvat lisääntymään, tuottavat tällaisia minunkaltaisia miehiä, jotka 30+ iässä eivät ole löytäneet omia kykyjään, kun koko ikänsä ovat olleet oman isänsä kyykytettävänä.
Oikeastaan ei se ole naisten syy... pelkästään.
On katkeraa ja surullista huomata, kuinka teininä pitäisi päästä harjoittelemaan kilpailua toisten poikien kanssa, jotta osaa 20+ vaiheessa kilpailla sitten todellisilla kilpa-areenoilla. Minkään valtakunnan terapiat ja lääkkeet eivät auta, jos perustaidot ovat hukassa. Niitä on myöhemmin mahdoton oppia, sillä kukaan ei ota töihin yli 30-vuotiasta miestä (ellei kuulu 20% miesten eliittiin)
"Naissukupuoli ei ole millään tavalla edes halukas näkemään minkäälaista ongelmaa tämänkaltaisessa suhteessa ja mitenkä olisivatkaan, koska kysymyksessä on geneettinen ominaisuus."
Entäs kulttuurillinen ominaisuus? Kyllähän mieltä voi muokata ankaralla tiedotuksella. Saatinhan ihmiset lopettamaan perinneruokien syöntikin tehokkaalla manipulaatiolla Pohjois-Karjala-Projektissa.
Ankaralla propagandan vuoksi perheenemännät poistavat vieläkin lihasta näkyvän rasvan juhlapyhinä, ja kalat paistetaan keinorasvassa. Teknokemialla korvataan aidon lihan, kalan ja maitotuotteiden maku myös juhlapäivinä.
Taitavalla propagandalla ja taivaspaikan menetyksen pelottelulla saadaan ihmiset tekemään mitä vain. Miksei se onnistuisi myös pariutumismarkkinoilla: ota köyhä mies tai et pääse taivaaseen!
Olen lukenut aiheesta englanninkielisen kirjan The Third Sex (kirja Richard Totman), siinä kerrottiin että jos thaimaalaisella äidillä on vain poikia, nuorimman tai muuten tehtävään soveltuvimman vähän niinkuin edellytetään ryhtyvän äidille tyttäreksi, joka sitten voi auttaa kotitöissä. Thaimaassa sukupuolten rajat ovat häilyvämmät, mutta kotitöiden jako ilmeisesti tiukkarajaisempaa kuin Suomessa.
VastaaPoistaMielenkiintoisesti lähinnä vain miehet ansioituneita näissä. Koiriakin palkitaan vuosittain lukuisista hengenpelastuksista, mutta laiskat, itsekkäät ja narsistiset suominartut loistavat poissaolollaan...
VastaaPoistaPatrik pelasti kymmenen ihmistä tulipalosta
...
Tampereen pelastuslaitos on palkinnut esimerkillisesti toimineita kansalaisia. Heistä nuorin, 13-vuotias keuruulainen Patrik Kivinen heräsi maaliskuussa mummolassaan Mänttä-Vilppulan Kolhossa palovaroittimeen ja havaitsi tulipalon asunnon saunatiloissa.
...
Viime vuoden joulukuussa syttyi Tampereen Tammelassa Molok-roskasäiliö tuleen.
Roskiksen ohi kulkenut Pasi Sillanpää huomasi ihmisen roikkuvan Molokin sisäpuolella käsiensä varassa. Nuoren miehen jalat eivät yltäneet roskakuilun pohjalle eikä hän päässyt yksin ylös.
...
Mika Lahtisen ripeä toiminta sai tulipalon sammumaan alkuunsa Pirkkalassa toukokuussa.
...
Viimeisimmästä pelastuksesta palkittiin Jani Huhtala ja Mika Valli. He pelastivat veden varaan joutuneita veneilijöitä Vesilahdella marraskuussa.
...
http://www.voice.fi/index.php?mw=naiset+sukupolvi+lapsi+lapseton+ura+&option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cat=26&cid=33214
VastaaPoistaÄmmien jokseenkin hyödyttömiin mammagrafiaoihin tuhlataan paljon rahaa, mutta paljon suurempaan tappajaan ei:
VastaaPoistaVerenkiertoelinten sairaudet tappoivat valtaosan vuonna 2010 kuolleista.
...
Tilastokeskuksen kuolinsyytilasto kertoo yksiselitteisesti verenkiertoelinten sairauksien voimasta: niihin kuoli peräti 40 prosenttia kaikista Suomessa vuonna 2010 kuolleista.
...
Rasitustesti voi paljastaa sydänriskin
...
Tutkimuksen mukaan riski kokea sydänperäinen äkkikuolema oli huonokuntoisilla testatuilla yli kahdeksan kertaa suurempi.
Sydänperäiseen äkkikuolemaan menehtyy vuosittain Suomessa arviolta 7000 ihmistä.
Feministien vuoro -blogi on ilmeisesti kyrvähtänyt.
VastaaPoistahttp://www.voice.fi/index.php?mw=tutkimus+seksi+mies+nainen+seksikumppani+&option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cat=26&cid=33219
VastaaPoistahttp://www.voice.fi/index.php?mw=&option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cat=26&cid=33216
VastaaPoistaNainen hakkasi miehen rappukäytävässä verille
VastaaPoistaTörkeä pahoinpitely tapahtui Taivalkoskella Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevassa talossa keskellä päivää.
...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaIhania avioeroeforismeja, kuten:
VastaaPoistaMike Tyson: You can't stay married in a situation where you are afraid to go to sleep in case your wife might cut your throat.
Bette Davis: I'd marry again if I found a man who had $15 million and would sign over half of it to me before the marriage and guarantee he'd dead in a year.
Tommy Manville: She cried, and the judge wiped her tears with my checkbook.
Robin Williams: Ah, yes, divorce from the Latin word meaning to rip out a man's genitals through his wallet.
Zsa Zsa Gabor: I'm an excellent excellent housekeeper. Every time I get a divorce, I keep the house.
Mutta tämä ei ole mikään ongelma, vaan henkilökohtainen valinta.
VastaaPoista(Puuttumatta tällä kertaa siihen, mitä 'henkilö' oikeasti tarkoittaa)
Sepäs se. Femakat ja koko sairas ideologia nimeltään feminismi nimenomaan tekee henkilökohtaisista valinnoista ongelmia. Naiset ansaitsevat vähemmän rahaa, koska heidän ei tarvitse tehdä miehiin vaikutusta statuksella, vaan pelkästään kehollaan, ja koska he saavat muutenkin miehiltä niin paljon tulonsiirtoja, että voivat joka tapauksessa ottaa elämän leppoisasti ja lutuisasti.
Tämä on henkilökohtainen valinta, joka perustuu naisen parempaan asemaan, jossa naisella on enemmän valtaa kuin miehellä. Tästä ylellisestä tilanteesta johtuva mahdollisuus on johtanut siihen, että naiset valitsevat pienipalkkaisempia, helpompia ja siistimpiä hommia lyhyemmällä työajalla. Naiset panostavat muihin asioihin elämässä enemmän, kuin työhön ja uraan.
Henkilökohtainen valinta, joka johtuu siitä, että miehillä on epätasa-arvoinen ja orjamainen asema maailmassa, ja naisilla prinsessainen ja ylellinen. Ja mitä tekevät feministit? Alkavat kitistä naisten pienemmästä kokonaispalkkamäärästä (ottamatta naisen neloispalkkaa huomioon, tai -edes- kaksoispalkkaa), ja rääkyvät valheita 80 sentin eurosta samalla, kun naisen euro on tosiasiassa lähemmäs noin 2-10 euroa, yksilöstä ja tilanteesta riippuen.
Samoin naisten valinnat jäädä kotiäideiksi, pysyä uskollisena hyvällemiehelle, panostaa perheeseen ja hyvyyteen, ryhtyä prostituutiksi omasta tahdostaan ja pitää työstään, jne. ovat femakkojen mielestä vääriä valintoja, joita nainen ei olisi koskaan tehnyt, jos paha patriarkaatti ei olisi jotenkin pakottanut heitä siihen. Kun nainen valitsee toisin kuin femakat haluavat, on kyseessä patriarkaalinen sorto ja väärä valinta, jota femakat eivät voi sietää.
Että vaikka naisilla menisi miten hyvin (niinkuin heillä meneekin), ja vaikka naisen elämä olisi miten helppoa ja miellyttävää tahansa, femakat löytävät aina ongelmia.
Jotenkin niin ironista, että hyväosaisten paremmasta tilanteesta johtuvista mahdollisuuksista käsin tehdyistä valinnoista johtuvista seurauksista puhutaan sitten ongelmina, jotka ovat tietenkin huono-osaisten syytä (pahoittelen, jos lukija joutuu lukemaan tämän tokaisuni pari kertaa).
Taitaapa tässä maailmassa päteä tuo kaava yleisemminkin; rikkaita pidetään "parempina ihmisinä" kuin köyhiä, jotka ovat tyhmiä varkaita - koulukiusaajia pidetään uhreina, joita pitää sääliä ja auttaa kaikin keinoin, kun taas kiusattuja pidetään hulluina potentiaalisina rikollisina ja raiskaajina, joita pitäisi kurittaa vielä lisää, ja niin edelleen.
Ei kai siis mikään ihme, että miehiä pidetään pahoina ja syyllisinä maailman ongelmiin, ja naisia pidetään armoitettuina ja jaloina enkeliolentoina, joiden varpaankynttä miehet eivät ole tarpeeksi arvokkaita nuollakseen.
Mutta tasa-arvoa se ei kyllä ole.
- Vortac
Kotitöiksi ei lasketa esim. lasten kuskaamista harrastuksiin, eikä miesten pidempiä työmatkoja huomioida muutoinkaan. Asevelvollisten työpanosta ei lasketa mukaan jne.
VastaaPoistaSe onkin kummallista, miten mitään 'miesten töitä' ei koskaan noteerata virallisesti - ne ovat aina naisille ikäänkuin ilmainen, mukava bonus, jota ei tarvitse koskaan erikseen missään mainita - itsestäänselvyys, kuten vaikkapa hengittäminen. Ei kukaan mainitse hengittämistä kotitöihin kuuluvaksi.
Eli aina kun nainen tarvitsee jotain painavaa nostettavan, kun naisen tietokone sekoilee, kun nainen haluaa jonkin ohjelman asennettavaksi, kun naisen autossa ilmenee ongelmia, kun renkaat pitää vaihtaa, kun öljyt pitää vaihtaa, kun katto vuotaa, kun vessa ei vedä, kun televisio ja digiboxi pitää säätää, kun ketä hyväns pitää kuskata mihin tahansa, kun nainen haluaa ylimääräistä rahaa shoppailuun, kun nainen on ostanut jonkin koottavan huonekalusteen, jota ei osaa itse koota, kun naisen täytyy kävellä huonomaineisessa kaupunginosassa tai muuten vaan pelottaa kävellä yksin, kun nainen on aukonut päätään jollekulle miehelle, joka voikin ehkä unohtaa säännön: "naisia ei saa lyödä", kun nainen on yksinäinen ja haluaa lohtua ja olkapäätä, kun nainen haluaa antennin katolle, näitä ei lasketa kotitöiksi tai muutenkaan mitenkään noteerata erityisesti - ne vaan ikäänkuin katsotaan jotenkin tapahtuneiksi, ja ihan unohdetaan, että joku mieshän se aina nämä asiat suoritti.
Miesten työtä ja etenkään kotialueella suorittamaa työtä ei arvosteta (niin paljon kuin naiset aina 'arvostamisesta' puhuvatkin) OLLENKAAN, etenkään naisten toimesta. Ne ovat vain 'miehen velvollisuuksia', jotka miehen tulee kitisemättä suorittaa, tai hän ei ole 'mies' ollenkaan, ja römpsää ei tipu (paitsi jos mies on alfa/PUA jne).
Miksi sitäpaitsi jo muutenkin raskasta, pitkää päivää tekevän, työssäkäyvän miehen pitää lisäksi osallistua ns. 'kotitöihin' (JA miesten hommiin, joita ei kotitöiksi lasketa, kuten sanoin - ja listani on vain viitteellinen, eikä kata läheskään kaikkea), kun naisen ainoa homma on nimenomaan nuo kotityöt?
Jos nainen on niin paljon miestä parempi kaikessa, oikea supernaaras ja amatsooni, joka karjuu hurjasti (I am a woman, hear me roar, vai miten se meni), niin miksi hän ei pysty suoriutumaan kotiaskareistaan kitisemättä ja kunnialla, vaatimatta, että mies vielä ottaa oman jo muutenkin suuremman taakkansa päälle vielä miesten hommat ja 'kotityöt'?
Tämä on tasa-arvo-ongelma, mutta ei sillä tavalla kuin femakat sen yleensä esittävät, vaan päinvastoin. Miksi siivellä elävä nainen, jolle kuuluu vain pieniä, suhteellisen helppoja hommia (joista osa saattaa tosin olla työläitä, kuten nyt vaikkapa siivoaminen), ja jonka elämä on turvattu ja leppoisa joka tapauksessa, vaatii vähintään 8 tuntia päivässä raskasta työtä paiskivaa miestään tekemään nämäkin hommat, 'miesten töiden' lisäksi?
Miksi 'miesten töitä' ei ikinä lasketa mukaan kotitöiksi? Kenellä se valta tosiaan on?
Mitä se tasa-arvo on, jos femakoiden mielestä 'miesten orjuuttaminen kuoliaaksi kolmoistyötaakan alle, samalla kun neloispalkkaa nauttiva nainen ei tee juuri yhtään mitään' on tasa-arvoa?
- Vortac
Laissa määrätty työvelvoite pitkäaikaistyöttömille. Ja ilman palkkaa tottakai.
VastaaPoistaSe ei ole laissa määrätty - laki ei voi yleensäkään määrätä asioita ihmisille. Se voi vain kieltää tiettyjä asioita, jotka ovat vahingollisia yhteisölle ja yksilöille - se voi siis lähinnä turvata ihmisen oikeudet.
Asetukset ja säädökset nyt voivat määrätä mitä hyvänsä, mutta niitähän ei tarvitse noteerata, jos ei ole antanut suostumustaan tulla niiden hallinnoitavaksi (tosin suurin osa ihmisistä on näin tehnyt, itse sitä yleensä tosin tietämättä).
lawful ja legal ovat kaksi täysin eri asiaa. On laki ja sitten on legaalinen järjestelmä. Niitä ei tule sekoittaa, vaikka media onkin niin tehnyt jo ammoisista ajoista lähtien, ja vallanpitäjät mielellään haluaisivat, että kansakin niin tekisi, jotta totuus ei tulisi ilmi.
- Vortac
Aivan poikkeuksellisen rahakkaan elokuvasopimuksen hän on saanut - tai sitten toimittajalta on taas kerran mennyt miljoonat ja miljardit keskenään sekaisin (itse veikkaan jälkimmäistä), mutta mitäs arvoa tylsillä numeroilla ja maalaisjärjestellä on humanistisessa hörhötyksessä:
VastaaPoista"Paljasjalkarosvolle" luettiin tuomio Yhdysvalloissa
...
"En ole hämmästynyt siitä, että Colton selvisi viidestä lento-onnettomuudesta, mutta olen täysin ihmeissäni, että hän selvisi hengissä äidistään", puolustusasianajaja John Henry Browne vetosi oikeuteen.
Amerikkalaismedia kuvaa äitiä julmaksi juopoksi, jonka miesystävät olivat rikollisia ja joka käytti vähät rahansa pelkästään viinaan ja tupakkaan.
...
Kun jääkaapissa oli vain läjä homeisia ranskalaisia, poika oppi varhain varastelemaan ruokaa kotisaarellaan Camanolla lähellä Seattlea.
...
Psykologisissa kokeissa on todettu, ettei Harris-Moore ole keskimääräistä älykkäämpi. Häneen on psykologin mukaan pikemminkin vaikuttanut se, että äiti oli humalassa myös raskausaikana, The New York Times kirjoittaa.
Coupevillen oikeuden tuomari Vickie Churchillkin osoitti myötätuntoa puheenvuorossaan. Hänen mukaansa nuoren miehen vaikea lapsuus oli "vain vähän koiran elämää parempi".
Harris-Mooren tähänastinen elämäntarina "on murhenäytelmä, mutta muuten myös ihmishengen voitto", tuomari sanoi BBC:n mukaan.
"Olisin voinut lukea kertomusta joukkomurhaajasta, olisin voinut lukea kertomusta huumeita käyttävästä nuoresta alkoholistimiehestä. Se on Colton Harris-Mooren voitto. Hän on selviytynyt", tuomari sanoi.
...
Hollywoodin tapaan Harris-Moorenkin elämäntarina on jo ostettu. Elokuvasopimuksen mukaan tuloista miljardi euroa ohjataan korvauksiin hänen rikostensa kohteille.
...
Harris-Moore kertoo oppineensa lentämistä käsikirjoista ja internetistä.
...
VastaaPoistaSilmiinpistävää pitkäaikaistyöttömien infotilaisuudessa oli nuorten naisten totaalinen puuttuminen. Siellä oli vain eläkeikäisiä naisia. Miehiä oli 18-65 vuotiaita laidasta laitaan...
Havaintoainestoni perusteella: hedelmällisessä iässä olevia pitkäaikaistyöttömiä naisia ei ole olemassa siinä mielessä että he olisivat syrjäytyneet työ- ja parisuhdemarkkinoilta....
Kun joutuu oivaltamaan sen, miten kaukana naisten maailma on miesten maailmasta, miten paljon miehiä syrjitään niin monella tasolla ja tavalla, ja miten epäreilusti miehiä todella kohdellaan, on kokemus erittäin kauhistuttava ja vihastuttava.
Kuinka ihmisiä voidaan kohdella näin eri tavalla pelkästään synnynnäisistä ominaisuuksista johtuen, ja kutsua tätä kohtelua sitten tasa-arvoksi? Ja lisäksi, kuinka sitten voidaan harjoittaa ideologiaa, joka kieltää sukupuolten välillä mitään eroja olevankaan (jos näin olisi, ei pitäisi kohtelussakaan olla eroja).
Koko jutun monisyisyys ja moniulotteisuus tekee asiasta vielä inhottavasti räikeämmän ja ärsyttävämmän. Siis se, että nuoria naisia ei paljon sossuissa ja työkkäreissä näe on jo ihan tarpeeksi ihmetyttävää ja epäreiluudesta kertovaa.
Mutta kun tietää, että vaikka nuoria naisia varmasti näissä paikoissa suositaankin ja kohdellaan oikein lempeällä ja leppoisalla kädellä miehiin nähden, että se ei ole koko totuus, vaan naisilla on vielä lisäksi extraetuja, jotka varmistavat, että nainen ei koskaan sen lasilattian läpi sossuun tai työkkäriin asti putoa, ainakaan niin kauan kuin on vähänkin nuori ja viehkeä, koko karmea todellisuus paljastaa iljettävän luonteensa.
Naisen ei tarvitse koskaan päätyä työkkäriin, koska hieman rupuisempikin tapaus löytää taatusti helposti miehiä elättämään itseään ja tarjoamaan kaikenlaista ilmaista. Se ei on naisille helppoa kuin leivän syönti.
Nuoria, viehättäviä naisia ei taatusti näe missään sellaisessa paikassa/elämänalueessa, jossa maailman 'syrjäytettyjä' miehiä esiintyy laidasta laitaan kaikissa ikäluokissa. Työkkäri, sossu, kela (tosin täällä naisia varmaankin joskus näkee, koska kela tarjoaa 'etuisuuksia', joita naiset rakastavat ja hyväksikäyttävät, vaikka eivät tarvitsisikaan), leipäjono,(tosin näissä käy naisia jopa lastenrattaiden kanssa- pistää miettimään, mitä järkeä lisääntyä, jos ei ole varaa hankkia edes ruokaa muuten kuin leipäjonosta) mielisairaalat, vankilat, sivarikeskus (melkoinen laitos sekin), jne.
Poikkeukset ovatkin todennäköisesti sitten jotain niin räävitöntä ja kilaria kamaa, ettei heistä saa koskaan mitenkään edustuskelpoisia, tai heillä on jokin vamma, joka karkottaa miehet.
Nuoria ja viehkeitä naisia ei tosiaan taida paljon mainitsemissani paikoissa ja elämänalueissa pilkahtaa, ja jos sattuisi pilkahtamaankin, mukava sossu/työkkäritäti varmistaa, että naista autetaan lempeästi runsain mitoin, jotta hänen ei tarvitse sinne enää päätyä, rassukan. En ihmettelisi jos näille harvinaisille poikkeuksille (sikäli kuin heitä edes on) järjestettäisiin jotain yhteis-säälitilaisuuksia, jossa kaikki säälivät tuota poloista, joka joutui niin kauheasti patriarkaatin tallomaksi, että päätyikin lasilattian läpi.
Ja sama porukka sitten sättii ja ivaa miehiä, jotka ovat niin sietämättömiä, eikä heistä ole mihinkään, ettäs kehtaavat tulla luukulle kitisemään, sen sijaan että kestäisivät kuin miehet, ja kuolisivat pois. Valittamatta.
- Vortac
Se on muuten erikoista, kun baarissa naiset kysyvät, missä olet töissä, ja vastaan etten ole missään, niin siihen loppuu tutustuminen.
VastaaPoistaEi se ole erikoista, vaan täysin markkina-arvoteorian ennustamaa käytöstä.
Suunnitelmia ja harrastuksia kyllä löytyy, mutten paljasta kaikkia projektejani tuntemattomille.
Rehellisyydellä ei saa römpsää.
Itse asiassa baareissa ei kannata edes käydä: miksi tutustuisin sellaisiin naisiin, jotka haluavat seurustella vain statuksen ja titteleiden kanssa, eivätkä itse miehen kanssa?
Tähän voin vastata kahdella tavalla.
1) Koska muunlaisia naisia ei maapallolla ole (ehkä vierailijoita lukuunottamatta).
2) Eipä niihin paljon kannatakaan tutustua - nykynaisista ei saa paljon muuta irti kuin seksin ja hieman intiimiyttä, jos sitäkään. Seksin voi hoitaa kätevämmin itsesaastutuksen keinoin, ja intiimiys ei ole tarpeeksi tärkeä ja suuri asia, jotta sen takia kannattaisi ottaa harpyija vierelleen.
Pienenä sivuhuomiona; titteli ei ole erillinen asia statuksesta, vaan sen eräs ilmennysmuoto. Siis status on ainoa asia, joka naisen seksimodulin saa kilisemään, vähän samoin, kuin miehelle naisen kroppa. Perversseillä lienee lievät poikkeuksensa, mutta harvanpa naisen seksifantasia on nysverö, saamaton, ujo ja köyhä nuori peräkammarin poika.
Toki naiset ovat 'kiinnostuneita' muistakin asioista kuin statuksesta, mutta nämä muut kiinnostuksen tyypit eivät ole sidoksissa naisen seksimoduliin, ja voivat korkeintaan johtaa kaveritikapuille (friend ladder). Esimerkiksi 'komea ulkonäkö' on tällainen seikka. Ilman statusta, se ei merkitse naiselle mitään (toisin kuin monet miehet luulevat). Miehen ulkonäkö kun ei hetkauta naisen seksimodulia suuntaan eikä toiseen. Nainen voi toki ihailla tai halveksua miehen ulkonäköä, mutta naisen seksimoduli nukkuu tuollaisissa tapauksissa, paitsi jos nainen projisoi tuohon kyseiseen ulkonäköön korkeaa statusta (tai sitä miehellä muutenkin on).
Hm, tästä voisi joskus pykertää kaavion, jossa ulkonäön-ihailumoduuli ja naisen seksimoduuli näytetään selvästi erillisinä osina naisen olevaisuutta/psyykettä.
Kuten olen useasti sanonut (ilmeisen tuloksetta), miehen ulkonäkö merkitsee naiselle suurinpiirtein saman verran, kuin miehelle merkitsee naisen ammatti. Onhan se kiva kuulla, että nainen on malesialainen lentoemäntä, mutta jos hän on ruma kuin liskohirviö radioaktiiviselta suolta, eipä sillä miehelle ole paljon merkitystä.
- Vortac
Taitavalla propagandalla ja taivaspaikan menetyksen pelottelulla saadaan ihmiset tekemään mitä vain. Miksei se onnistuisi myös pariutumismarkkinoilla: ota köyhä mies tai et pääse taivaaseen..
VastaaPoistaTuo on kyllä aika totta. Ihmiset on ehdollistettu nykyisin varsin syvästi kannattamaan tiettyjä ideologioita, sekä mainostuskin käyttää varsiin tehokkaasti psykologisia kikkoja hyväkseen. Kun otamme hypnoosista tutut tekniikat, CIA:n vuosikymmeniä kehittämät 'mielenkontrolli'tekniikat, emotionaalisen manipulaation, sosial engineeringin, ja vaikutamme lisäksi seksuaalisuuteen (siis seksimoduuliin vaikuttaviin asioihin) voimakkaasti, ja laajennamme nämä tekniikat suureen mittakaavaan, voimme saada ihmismassat uskomaan/ajattelemaan/tekemään lähes mitä hyvänsä. Ikävä kyllä. Varsinkin, kun koko valheiden pakkosyöttö aloitetaan jo ihan pienestä vauvasta lähtien (lapsen vanhemmat ovat käyneet tämän koneiston läpi, ja ovat siis ehdollistettuja ja aivopestyjä - ja siten tiedostamattaankin toimivat lapsiaan ehdollistavalla tavalla), ja sitä voimistetaan lastentarhassa, peruskoulussa, jne. niin aikuiseksi kasvettuaan, yksilö on lähes täysin halutun kaltainen asenteiltaan, arvomaailmaltaan ja ajattelumalleiltaan sekä emotionaalisilta vasteiltaan.
Harmi kyllä, ehdottamaasi ideaa (jota olen itsekin joskus huvikseni pyöritellyt täällä ja muualla - tosin aika paljon ilman vastakaikua) ei olla tietääkseni koskaan kokeiltu, joten ei ole tietoa, miten se toimisi.
Parhaitenhan ehdollistaminen toimii, kun se myötäilee jo olemassaolevia seksuaalisia impulsseja, sitten hieman vääristäen niitä pikkuhiljaa. Ehdottamasi "ota köyhä mies"-kampanja olisi suoranaisesti naisen seksimoduulin vastaista, joten se kohtaisi suurta vastustusta. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten moisessa voitaisiin onnistua.
Tosin tuo sana "köyhä" on hieman ongelmainen ja puutteellinen, esimerkiksi "ATM"-akronyymiin verrattuna, koska kyllähän prätkäjengiläinen, alkoholisti-alfa tai PUA voi olla rahallisesti köyhä, mutta römpsää heruu kuin brad pittille konsanaan.
Jos sen vaihtaisi "alhaisen statuksen mieheen", tai vaikka "ujoon ja kunnolliseen mieheen", kenties "hyvään ja hyväntahtoiseen mieheen" (joita naiset pitävät alistuvina luusereina), asiassa voisi olla enemmän järkeä.
Olisi tosiaan mielenkiintoista nähdä jonkinlainen tutkimus tai koe tehtävän tuollaisesta ehdollistamisesta - miten hyvin se toimisi? Koska naisen seksimoduuli ei välitä biologiasta samoin, kuin miehen, se on paljon "häilyvämpi". Esimerkiksi, miten naisen seksimoduli tietää, mikä on maailmassa milloinkin "korkeaa statusta"? Eihän esimerkiksi urheiluautoja ollut vielä sata vuotta sitten, mutta niin vain naisen seksimoduli hyrähtää käyntiin samaa tahtia vaikkapa jonkin uuden Ferrarin kanssa. Siis urheiluautojen äänet saavat naisen pöksyt automaattisesti kostumaan.
Jos tuhansia vuosia olemassaolematon asia saa näin lyhyen ajan sisällä naisen seksimodulin hyväksynnän, kenties jonkin muunkin asian voisi nostaa keinotekoisesti 'korkeaksi statukseksi', esimerkiksi juuri miehen ujouden, saamattomuuden, köyhyyden, kunnollisuuden, hyvyyden, hyväntahtoisuuden tai minkä hyvänsä vastaavan asian. Ehkä se toimii niinkuin pavlovin kello.. kyse onkin, kuinka vaihtaa tuo kello toiseksi.
Miten saada Ferrarin tilalle vaikka ujo mumina, josta ei saa mitään selvää?
- Vortac
Feministien vuoro -blogi on ilmeisesti kyrvähtänyt.
VastaaPoistaJotenkin ironista - Feministien vuoro kyrvähtää.
- Vortac
Sanoin: "Se ei on naisille helppoa kuin leivän syönti. "
VastaaPoistaTarkoitin tietenkin sanoa:
Se ON naisille helppoa, kuin leivän syönti.
Pahoittelen toimituksellista virhettä.
- Vortac
Se on muuten erikoista, kun baarissa naiset kysyvät, missä olet töissä..
VastaaPoistaOikeastaan tähän olisi hyvä vastakysymys: "Miltä näytät ilman meikkiä/alastomana?"
Kun nainen sitten tuohtuu tästä, voisi vain tokaista, että ai, minä luulin että otamme toisistamme selvää siinä mielessä, että viitsiikö tuosta yksilöstä kiihottua - siis vähän niinkuin koirat haistelemassa toistensa takamuksia.. hei, mihinkäs nyt oikein menet?
Mutta sehän tuon kysymyksen tarkoitus on - selvittää miehen status. Naisille se kun ei ole yhtä selvää, kuin miehille (eikä se miehillekään aina kovin selvää, ole, koska naiset valehtelevat niin paljon kaikilla mahdollisilla tavoilla - ruma akka saattaa olla tunkenut lärviinsä kilon meikkiä, jolloin näyttää samalta kuin viehkeämpi akka, joka on myöskin tunkenut kilon meikkiä omaan lärviinsä - silikonitissit, nenäleikkaukset, hiusten värjäys, botoxia huuliin, provosoiva vaatetus jne. - kaikki ovat suurta huiputusta, jonka tarkoitus on vain maksimoida naisen seksuaalinen valta kiihottamalla ja viehättämällä miehiä niin paljon kuin suinkin mahdollista, riippumatta siitä, miten suuri tämä valta/voima on naisella luonnostaan).
Jos siis nainen voi kysyä statuksen-selvittämiskysymyksen (sen sijaan että kohtelisi miestä yksilönä, ihmisenä ja kohtaisi tämän aidosti), niin miksei myös mies voisi tehdä samaa? Nainen siis kysyy kysymyksen, jonka tarkoitus on selvittää, viitsiikö naisen seksimoduli vaivautua kiihottumaan miehestä. Mies voisi siis yhtä hyvin myöskin kysyä kysymyksen, jonka tarkoitus on selvittää, viitsiikö miehen seksimoduli vaivautua kiihottumaan naisesta.
Luulenpa, että tuota jälkimmäistä taktiikkaa ei kuitenkaan naistenlehdissä kovin suopeasti käsiteltäisi. Käytös, johon naisia kannustetaan kaikkialla, on miehen tekemänä aina "ettäs kehtaa"-tyyppistä halveksuntaa herättävää.
Tasan ei käy arvo tässä maailmassa.
- Vortac
.
VastaaPoistaTässä muuten hyvä havaintoesimerkki siitä, miten harhaanjohtaminen ja valehteleminen kuuluvat naisten olennaisiin ilmennyksiin ja työkaluihin.
Minkälaista tekstiä, ja minkälaisen kirjan luulisi nimen, kannen ja kuvan perusteella olevan kyseessä?
Hullu Akka
Kirjoituksia naiseuden pimeältä puolelta.
Mitä kirja sitten itseasiassa sisältää?
Hullu Akka-kirjan arvostelu
Tässä lainaus arvostelusta:
Toimittaja, kirjailija Mia Malmin kokoama Hullu akka! Kirjoituksia naiseuden pimeältä puolelta sisältää pohdintoja ja tutkielmia sinkkuudesta, äitiydestä, parisuhteesta ja kaikesta siitä, mitä naisena olemiseen voi kuulua. Ääneen pääsevät mm. kirjailijat Hanna Hauru, Rosa Meriläinen ja Hanna-Riikka Kuisma sekä toimittajat Anna Perho ja Susanna Yliluoma. Miehistä näkökulmaa yrittävät ilmeisesti edustaa (kovin yksipuolisesti) Jouni Hynynen ja Roman Schatz.
Boldasin erään tutun nimen tuolta joukosta. Tässä sitten lainaus itse
kirjasta:
Minä olen siis rakkaani myötä saanut neljä lasta synnyttämättä ainuttakaan. [...] sain tarpeekseni ainaisesta selittelystä ja otin käyttööni ruotsalaisten keksimän sanan, eli olen bonusäiti ja bonusmummi ja ylpeä siitä. Sitä en tosin tajua miksei minulle ole positiivista nimitystä suomen kielessä. Miksi olen Suomessa vain "isin tai vaarin naisystävä" tai "uusioperheen lapseton äiti"? Bonusäiti kuulostaa paljon paremmalta ja kielii jostakin positiivisesta. Bonusäiti on jotakin ihanaa ja lempeää lapsen elämässä.
Naisten pahimmat ongelmat vaikuttavat tämänkin kirjan mukaan olevan 'terminologia-aiheisia'. Siis kun terminologia ei ole naiselle mieleistä, se on sitä hirveää patriarkaalista oppressiota. Ei se mitään, että miehet kuolevat viemäritöissä ja kaivoksissa pakkasella, tai kalastusaluksilla suurin joukoin, jotta nämä akat saavat kätevästi poimia tonnikalansa hyllyltä kärryyn näille miehille ajatustakaan suomatta. Ehei, pääasia on se, että kun näitä huoraavia ilkeitä äitipuolia ei kutsuta 'bonusäideiksi'!
Jaa-a, taitaapa se akkojen hulluus sittenkin ilmetä tuossa aika kivasti, joten vastaapahan sisältö sittenkin ainakin jossakin määrin kantta. Mutta yleisesti ottaen voisi tosiaan luulla, että tuossa kerrottaisiin naisten pahoista teoista, naisten pimeistä asenteista, naisten sekopäisestä käytöksestä, ja kaikesta muustakin siitä kilariudesta, jota naiseus mitä ilmeisimmin hyväntahtoiseenkin ihmiseen injektoi.
Hassuinta on, että törmäsin tuohon teokseen ja "kirja-arvosteluun" (tai pitäisikö sanoa hymisevään kehuun, jonka on taatusti kirjoittanut nainen) etsiessäni vanhoja valokuvia suomen tietyiltä alueilta.
Tässä vielä loppusilaus tuosta arvostelusta:
Sunniva Strömnesin "Bonusäidin vaaleanpunainen avaruusasu" -teksti (josta lainaus yllä) käsitteli uusperheen äidin roolin ongelmia ihanan avoimesti ja rehellisesti.
Joo, tosi "naiseuden pimeää puolta". Ilmeisesti halutaan antaa kuva, että 'ongelmat' ovat ainoa naisten pimeä puoli, ja että hulluja akkoja, eli oikeasti pimeitä naisia ei olisi olemassakaan, ja että suurimmalla osalla naisita ei minkäänlaista pimeää puolta olisi lainkaan.
Tämä on sitä naiserityistä kirjoittamista ja naiserityistä arvostelua, josta on totuus ja uskottavuus kaukana. Mitä enemmän naisten kirjoituksia lukee, sitä pakotetumpi on rehellinen lukija päättelemään, että naiset ovat todella varsin lapsekasta ja lapsellista porukkaa lähes tyystin.
- Vortac
Vortac korostaa hyvin sitä tosiseikkaa miten kelvottomia tai käyttökelvottomia nykynaiset lähes aina ovat. Miehet menevät näiden naisten taluttamina lähes mihin vain ja kohtelevat heitä synnynnäisesti arvokkaina lahjapaloina elämälle.
VastaaPoistaOn sekin outoa miten puhutaan naisen saamisesta tai kotona huseeraavasta emännästä suurenakin voitonmerkkinä. Ei se yleensä ole. Nykynaisen kaltaisesta despootista innostuu vain debiili, ja fiksu mies hakee naisen kuin neulan heinäsuovasta ja toisinaan löytääkin. Yleensä kuitenkaan ei, koska kohtuutasoisiakin naisia maailmassa on ripoteltu muutamia metsäplantaasien reunamille ja osa
heistäkin hairahtuu jälkifeministeiksi. Useimmilla miehillä ei ole aavistustakaan sellaisten naisten realistisesta olemassaolosta, jotka vastaavat miesten tarpeisiin ja unelmiin ilman oikuttelua ja nyreksintää. Niinpä useimmat miehet tyytyvät ajattelemaan feministien painostamina, että he ovat vain saamattomia runkkareita ja että reaalimaailma voi olla miehelle vain kurja paikka missä opetellaan kestämään, sietämään ja taistelemaan itseä vastaan ja tekemään naisille punaista mattoa päivin öin.
Naiset ja feministit ovat pahasti väärässä jos luulevat tällaisen erikoiskohtelun ja tasa-arvovajeen jatkuvan loputtomiin. Parempia aikoja odotellessa toivotan naiset tervetulleiksi
ammattikouluun. Sen jälkeen voimme keskustella täällä siitä kuka haluaa asentaa Laasasen komeroon uuden loisteputken...
http://www.talouselama.fi/uutiset/kannattaa+kayda+kouluja+etenkin+jos+olet+mies/a742108
VastaaPoistahttp://www.tohtori.fi/?page=1616302&id=7304514
VastaaPoista"tositietäjä lainaa...
VastaaPoistaEi naisen perimässä ole tarvetta hoitaa miehiä, miehet ovat metsällä tai taistelussa kuolemassa ja vammautumassa. Elävät voittajat palaavat naisten hallitsemaan luolaan ja parittelevat normaalisti kaikkien naaraiden kanssa. --- Luolassa ihmislaumassa ei ole ollut parisuhteita vaan naisilla ja miehillä on ollut monia parittelukumppaneita. Muuten meitä ei olisi tässä tätäkään asiaa ihmettelemässä."
Tositietäjä kommentoi:
Tämä on pitkälti näennäistieteellistä tajunnanvirtaa, kun katsotaan asiaa esim. arkeologisten havaintojen kantilta. Pitäisi ottaa huomioon:
a) aika ennen maanviljelykseen siirtymistä
b) maanviljelysyhteiskunta
ÖöÖ ??? Terkoittaako tositietäjä, että kun on alettu syömään viljapitoista ravintoa niin seksuaalinen suuntautuminen tai pariutumisen preferenssit ovat ikäänkuin muuttuneet luola-ajoista toisenlaiseksi tuon viljan syönnin ansiosta? Miten sitten nuo kasviravinnolla elävät nisäkkäät, sielläkin kasviravinnosta huolimatta urosten on naaraiden kiima-aikana selvitettävä voimalla keskenään kuka pääsee parittelemaan ja kuka jää ilman.
Sosiaalisen sonstruktion kannattaja ovat kauniisti sanoen kusessa toiveajatteluun perustuvan satunsa kanssa.
Maanviljelyksen alkaessa kehitettiin uskontoja jota käyttämällä saatiin naarassukupuoli tehokaasti kuriin. Pavlovin korakokeet ovat näyttäneet todellisen voimansa kun seuraa mainontaa josta voi helposti päätellä kumpi sukupuoli on helpommin manipuloitavissa. Saa nähdä joko kohta facebook psykoosi alkaa laittaan naisia pehmeisiin huoneisiin, koska nyt pystyy kyttäämään globaalissa luolassa omaa sijoitustaan naaraslauman rankingissa. Ennen riitti kun katsoi toiselle puolelle luolaa niin näki mikä on naaraiden keskeinen hierarkia. Mahtaako nämä lisääntyvät vauvojen tapot olla alku tälle narsistiselle psykoosille?
Itsetyydytystä harrastavien määrä räjähtänyt
VastaaPoista"Miten sitten nuo kasviravinnolla elävät nisäkkäät, sielläkin kasviravinnosta huolimatta urosten on naaraiden kiima-aikana selvitettävä voimalla keskenään kuka pääsee parittelemaan ja kuka jää ilman."
VastaaPoistaJaaha. Onkos ihmistytöillä juoksuaika?
"Mahtaako nämä lisääntyvät vauvojen tapot olla alku tälle narsistiselle psykoosille? "
VastaaPoistaVauvan vetäminen vessasta alas on puhdasta biologiaa.
"Taitaapa tässä maailmassa päteä tuo kaava yleisemminkin; rikkaita pidetään "parempina ihmisinä" kuin köyhiä, jotka ovat tyhmiä varkaita"
VastaaPoistaUsein ihmetyttää eläminen
tällaisessa maailmassa, jossa on (nykyisin) keskipisteenä Henry Laasanen. Ympärillä mm. suomalaiset feministit, isotteleva Yhdysvallat, petollinen Venäjä, kiduttava Kiina, ihana Intia ja ilkeä Israel ja parikymmentä kunnon sisällissotaa siihen päälle koko ajan käynnissä. Ihan kuin olisi syntynyt johonkin sotaleffaan, jossa ihmiset ovat suurimman osan ajastaan haaskalla tai tunkiolla.
"Itsetyydytystä harrastavien määrä räjähtänyt "
VastaaPoistaRautatieasema on sopiva ympäristö tällekin toimenpiteelle.
"Ehkä se toimii niinkuin pavlovin kello.. kyse onkin, kuinka vaihtaa tuo kello toiseksi. "
VastaaPoistaMiten olisi miesten itsemurhamuseo, johon naisilla olisi ilmainen sisäänpääsy?
Kansallispukuihin pyntätyt tai muumioidut nuoret suomalaisnörtit voisivat ehkä herättää naisissa jonkinlaisen pelastusvietin?
http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/tuomiopaiva-maanantaina-nain-johanna-tukiainen-valttaa-vankilan
VastaaPoistahttp://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/2011121814883735_se.shtml
VastaaPoista"ÖöÖ ??? Terkoittaako tositietäjä, että kun on alettu syömään viljapitoista ravintoa niin seksuaalinen suuntautuminen tai pariutumisen preferenssit ovat ikäänkuin muuttuneet luola-ajoista toisenlaiseksi tuon viljan syönnin ansiosta?"
VastaaPoistaTarkoituksena oli vertailla elämänmuotoja pikaisesti.
Mutta itse asiassahan gluteeniviljan käyttöön siirtyminen on karsinut välittömästi pois osan porukasta, joten silloinhan vaikutus lisääntymiseen on tapahtunut noin yhden sukupolven elinaikana. Siis ehdotuksesi voikin olla totta! En tullut heti ajatelleeksi, mutta seuraushan on välitön. Joka tapauksessa ensimmäisen maanviljelyspolven oli hampaissa oli reikiä, pituuskasvu lyhempi, aivot pienikokoisempia ja ennen kaikkea osa kuoli ennen lisääntymisikää. Lähi-idän ja Välimeren aluellahan tämä kaikki sai alkunsa. Suomessa viljelyyn on siirrytty todella pitkän ajan kuluessa pikku hiljaa, joten tuskinpa täällä on juuri samoin käynyt. Lisäksi viljanjyvän kuorikerroksessakin on kaikenlaisia ainesosia... Miksi muuten pulla, pizza, leivonnaiset, ruisleipä, sekaleipä, vaalea leipä, hapankorput jne. maistuvat niin hyviltä ja osa porukasta ei voi elää päivää ilman näitä? Eihän liha ja salaatinlehdet ja marjat aiheuta samaa himoa.
Oikeasti siis en ole mikään asiantuntija tässä, mutta olen lueskellut muutamasta kirjasta näitä juttuja.
Minua vain häiritsee sanan luolaihminen käyttö.
On aivan järjetöntä pitää itsestäänselvyytenä, että jälkiteollisen aikakauden pariutumismeininki olisi suoraan vertailukelpoinen metsästäjä-keräilijöiden meininkeihin. Siksi puhe luolaihmisistä täällä Laasasen blogissakin on typerää, jos ei muisteta ottaa huomioon lukemattomia eroja nykyhetken ja vaikkapa yli 20 000 vuotta vallinneen kauden välillä.
Esim. laumoissa eläminen vs. kaupungeissa eläminen... eroja on lukemattomia.
Pitäisi tehdä pariutumiskeskutelussa selväksi, mistä aikaudeta puhutaan. Eikö olisi parasta unohtaa metsästäjä-keräilijöiden elintavat pitkine päiväkävelyineen, ja jakaa esim. tutummin aikakauden:
- agraari
- teollinen
- jälkiteollinen
Tätä jakoa käyttää tasa-arvotutkija Jiri # - en muista sukunimeä. Hän jakaa ajat "talouden moottorin" mukaan, mikä on yleinen käytäntö näköjään noissa piireissä. Tämä pätevä tyyppi oli Vasemmistoliiton tilaisuudessa tarjoamassa tutkimustietoa.
http://www.mtv3.fi/helmi/rakkaus/artikkeli.shtml/2011/12/1355893/mustasukkaisuutta-ja-seksin-puutetta--lue-mista-muista-asioista-suomalaisparit-riitelevat
VastaaPoistaJos uskomme (tai tiedämme), että geenit vaikuttavat ihmisen pariutumiseen, niin ihmisen geenit muuttuvat hyvin hitaasti. Merkittävää muutosta ei tapahdu 10-20 000 vuoteen. Joten kyllä me aika lailla metsästäjien mukaan käyttäydymme, tulihan maanviljelys Suomeen vasta joku tuhat vuotta sitten. Ja eikös se Epyktissä keksitty, koko maatalous noin 5000 vuotta sitten? Tämän opin IT-seminaarissa, jossa prohvessori kehotti meitä tekemään ne käyttöliittymät tämä metsästäjäihminen huomioiden. Ja hyvin sillä neuvolla olen pärjännyt. Tavallinen Tahvo onkin yhä metsästäjä-keräilijän tasolla.
VastaaPoistaTositietäjälle:
VastaaPoistaLuolaihminen on edelleen hyvin käyttökelpoinen, eikä geneettinen muutos ole mikään poliittinen prosessi. On aivan yksi lysti onko tieteellinen tutkija kommunisti tai edustaako oikeistoa. Siinä vaiheessa jos poliittinen ideologia tuottaa omista lähtökohdista idologista "tiedettä" niin metsään mennään.
Genettinen pariutumisprosessi on pitänyt meidät hengissä jo siitä lähtien kun yksisoluisella tuli tylsää itsensä kanssa ja se päätti, että nyt hieman vipinää tähän elämään ja "päätti" jakautua kahdeksi sukupuoleksi. Ja huom nainen päättä testosteroni tujauksella alkuraskauden aikana tehdä kohdussa olevasta alunperin naissukupuolta olevasta sikiöstä miespuolisen. Se kuinka miehinen lapsesta tule riippu kuinka kovan coctailin nainen antaa sikiölle. Pienemmillä paukuilla jäädään genettisesti vähän välille you know.
Uskontojen nerokaimpia keksintöjä on vähentää matriarkan valtaa ja samanlainen meno näyttää olevan komuillakin vai kuka muistaa naista kommunistisen valtion johdossa. Lukuunottamatta viimeistä olemassa olevaa neuvostoliiton äpärää eli Suomea. No, ehkä Suomea ei voi oikein täyskommunistiseksi lukea.
Aatami ja Eeva, Siinä nainen kesytetään parisuhteeseen nerokkaalla aivopesulla. Päätelkää itse, luolanaisen villi luonto piti kesyttää maanviljelysyhteiskunnan perintökaareen sopivaksi. Ei siinä isäntä halunnut enää muiden lapsia elättä kun ei enää laumassa ja samassa luolassa kaikkien kanssa touhuiltu.
Kaikki ihmiskunnan rakenteet ilmentävät ihmisen genettistä olemusta ja geenien eloonjäämiskamppailua. Vai ilmentääkö yhteiskunnat nousuineen ja tuhoineen jotain ulkopuolista voimaa kuten jumalaa. Sitten voisi sanoa näin ateistina, että kusessa ollaan.
Perussuomalaiset paheksuivat, Hakkarainen nauroi
VastaaPoista– Olen pieni ja ruma mies, ei minua kukaan nainen huoli. Varmaan olen valuvikainen. Yksinäinen on aina yksin. Joulunakin pöydässä on vain minä ja kinkku. Syön kinkkua ja turpoan, kiireinen Hakkarainen sanailee lentokentällä.
Kuningatar ja Kuhnuri
VastaaPoistaStoned in Love Chicane feat: Tom Jones
http://www.youtube.com/watch?v=41TUsQPni9k
"Luolaihminen on edelleen hyvin käyttökelpoinen, eikä geneettinen muutos ole mikään poliittinen prosessi. On aivan yksi lysti onko tieteellinen tutkija kommunisti tai edustaako oikeistoa. Siinä vaiheessa jos poliittinen ideologia tuottaa omista lähtökohdista idologista "tiedettä" niin metsään mennään."
VastaaPoistaNo kerro minulle, miksi pitäisi puhua luolaihmisistä - siis luolissa asuvista ihmistä -, kun kaikki metsästäjä-keräilijät eivät ole asuneet luolissa?
"Genettinen pariutumisprosessi on pitänyt meidät hengissä jo siitä lähtien kun yksisoluisella tuli tylsää itsensä kanssa ja se päätti, että nyt hieman vipinää tähän elämään ja "päätti" jakautua kahdeksi sukupuoleksi.""
Kun tuollainen pariutumistaipumus on olemassa, miksei voi käyttää pelkästään sanaa IHMINEN? Miksi vitussa se LUOLA-sana saatana pitää tunkea joka paikkaan, kun puhutaan IHMISTEN parittelusta ja pariutumisesta?!!
"Jos uskomme (tai tiedämme), että geenit vaikuttavat ihmisen pariutumiseen, niin ihmisen geenit muuttuvat hyvin hitaasti. Merkittävää muutosta ei tapahdu 10-20 000 vuoteen."
VastaaPoistaTuohon on osaa lopullista totuutta sanoa...
Mutta merkittävä muutos on tapahtunut Välimeren alueella silloin, kun gluteeniviljan käyttöön siirtyneistä ihmisjoukoista ovat kuolleet ne, joiden elimistö ei ole kyennyt pilkkomaan gluteeniproteiineja oikealla tavalla. Osa ensimmäisestä viljelyyn siirtyneestä sukupolvesta ON KUOLLUT ENNEN LISÄÄNTYMISIKÄÄ. Sellainen muutos on niin suuri ihmiskunnan historiassa, ettei sitä voi olla miettimättä.
"Joten kyllä me aika lailla metsästäjien mukaan käyttäydymme, tulihan maanviljelys Suomeen vasta joku tuhat vuotta sitten."
"Aika lailla" kyllä, muttei täsmälleen samoin. Maanviljeys tuli Suomeen pikku hiljaa eikä kertalaakista.
"Ja eikös se Epyktissä keksitty, koko maatalous noin 5000 vuotta sitten?"
Juu... jotain 10 000 Välimeren seudulla alettiin näitä heinäkasveja suosia. Sietokykyisimmät pääsivät lisääntymään ja osa eli jopa terveen vanhuuden. Diabetes mellitus, sydäntaudit, autoimmuunisairaudet yms. ovat melko paljolti gluteeniviljojen aiheuttamia, mutta koska nämä puhkeavat usein vasta vanhuudessa, ne eivät haittaa lisääntymistä.
"Tämän opin IT-seminaarissa, jossa prohvessori kehotti meitä tekemään ne käyttöliittymät tämä metsästäjäihminen huomioiden."
No eikö riitä, että huomioidaan agraari-ihminen? Kyllä maanviljelijälläkin tulee pää kipeäksi, jos koneen nappulat ja merkit ovat liian pieniä, ja jos joutuu istumaan koko päivän.
"Tavallinen Tahvo onkin yhä metsästäjä-keräilijän tasolla."
No varmasti siinä mielessä ainakin, että silloin tällöin panettaa.
"gluteeniviljan käyttöön siirtyneistä ihmisjoukoista ovat kuolleet ne, joiden elimistö ei ole kyennyt pilkkomaan gluteeniproteiineja oikealla tavalla. Osa ensimmäisestä viljelyyn siirtyneestä sukupolvesta ON KUOLLUT ENNEN LISÄÄNTYMISIKÄÄ. Sellainen muutos on niin suuri ihmiskunnan historiassa, ettei sitä voi olla miettimättä."
VastaaPoistaJa
"Diabetes mellitus, sydäntaudit, autoimmuunisairaudet yms. ovat melko paljolti gluteeniviljojen aiheuttamia, mutta koska nämä puhkeavat usein vasta vanhuudessa, ne eivät haittaa lisääntymistä."
Hauskaa lukea, kun riitelet itsesi kanssa!
Olipa tyhmiä ihmisiä, kun eivät lopettaneet viljan syömistä, kun huomasivat, että VÄKEÄ KUOLI YMPÄRILTÄ LAPSENA, KUN SÖIVÄT VILJATUOTTEITA?
Uskokoon, ken tahtoo.
"Hauskaa lukea, kun riitelet itsesi kanssa!"
VastaaPoistaEi siinä ole mitään ristiriitaa. Otetaan uusiksi:
1) Ensimmäisestä sukupolvesta kuolee osa ennen lisääntymisikää
2) Ensimmäisestä sukupolvesta voivat saada jälkeläisiä vain ne, jotka eivät kuole ennen lisääntymisikää
3) Keski-iässä tai vanhuudessa ilmenevät sairaudet eivät vaikuta lisääntymiseen
"Olipa tyhmiä ihmisiä, kun eivät lopettaneet viljan syömistä, kun huomasivat, että VÄKEÄ KUOLI YMPÄRILTÄ LAPSENA, KUN SÖIVÄT VILJATUOTTEITA"
Ei siinä ole tyhmyydestä kyse. Eivät he voineet tietää, miksi vähemmistö lapsista sairastui. Enemmistö lapsista saavutti lisääntymisiän.
"Uskokoon, ken tahtoo."
On arkeologinen tosiseikka, että ensimmäisillä maanviljelijöillä oli reikiä hampaissa, he olivat lyhempiä, ja heidän aivonsa olivat 10% pienempiä kuin heidän metsästäjä-keräilijä esi-isiensä.
tositietäjä, älä nyt turhaan hermostu. Käytän luolaihmistä siitä syystä, että ihmisen geneettiset luonteenpiirteet / parittelupreferenssit ovat edellen mukanamme pyörimässä ja että naisella on atavistinen tarve vallata luola edelleen omaan käyttöönsä eli nykyään asunto. Nykyään naiset voivat mittailla toistensa asuntoja miesten keksimän tietotekniikan avulla ja ottaa vaikka pienet fecebook kateus kierokset kun kaverilla onkin paremmin romuja kotiin kantava mieskoira jonka vaihtamista toiseen aletaan tietenkin tässävaiheessa vakavasti harkita. Tämä käytös tuskin on muuttunut mihinkään koska naisen geneettinen valta on valita kuka on lisääntymisominaisuuksiltaan pätevin uros.
VastaaPoista"On arkeologinen tosiseikka, että ensimmäisillä maanviljelijöillä oli reikiä hampaissa, he olivat lyhempiä, ja heidän aivonsa olivat 10% pienempiä kuin heidän metsästäjä-keräilijä esi-isiensä."
Edelleenkään tuo ei vaikuta geneettiseen valinta systeemiin. Sitten vain valittiin ne suurimmat urokset 10% lyhyempien joukosta.
okei, selvä...
VastaaPoista"Edelleenkään tuo ei vaikuta geneettiseen valinta systeemiin. Sitten vain valittiin ne suurimmat urokset 10% lyhyempien joukosta."
Tuo on toki totta. Ilmaisin itseäni huonosti. Tarkoitin sanoa, että hampaiden reikiintyminen ja pituuskasvun lyhentyminen ovat melkoisia mullistuksia... että asiaa on syytä tarkastella.
Mutta joka tapauksessa ne, jotka eivät sietäneet gluteeniviljaa lainkaan, jäivät lisääntymättä.
Eli geneettine valinta toimi jokatapauksessa ja parittelun gennttinen valtalinja säilyi ja toimii edelleenkin moitteetomasti ja vaikuttaa edelleenkin taustalla ihmiskunnan kaikissa toiminnoissa
VastaaPoista"Eli geneettine valinta toimi jokatapauksessa ja parittelun gennttinen valtalinja säilyi ja toimii edelleenkin moitteetomasti ja vaikuttaa edelleenkin taustalla ihmiskunnan kaikissa toiminnoissa "
VastaaPoistaItse erikoisempia naisia
tuntevana vähän nauresekelen aina näillä geenijutuille.
Tarkoittaako deeby mahdollisesti lesbonaisia? Siinä tapauksessa nämä heteroseksuaaliset rintamalinjat eivät tietenkään ole näin jyrkät, koska kohdussa alkuraskauden aikana sikiön saama testosteroni annaos on ollut suurempi kuin heteronaisen ja tästäsyystä lesbojen aivot ovat kehittyneet luonnollisesti miehekkäämiksi kuin heteronaisten aivot, samoin kuin homomiesten saama teststeronipaukku on ollut pienempi kuin miessikiön, josta syystä homomiesten aivot ovat taas naisellismmat kuin heteromiehen aivot. Tunnen itsekin lesboja ja miehenä ymmärrän lesbon ajatuksenjuoksua huomattavasti paremmin kuin hetoronaisen. Lesbonaiset tosin eivät ole miehen näkökulmasta samoilla markkinoilla vaan ikäänkuin seksuuliset tarpeet suuntautuvat naisiin kuten miehilläkin.
VastaaPoistaTunnen vain heteronaisia. Kun omaan
VastaaPoistalähipiiriin kuuluu ongelmattomia, viisaita
naisia olen saanut perspektiiviä asioihin.
En silti ole kieltänyt biologian vaikutusta, mutta epäilen että traditiot ja aivokemian mukautuminen kulttuuripohjaan hakkaa genetiikan mennentullen.
Naiselämä täällä on hyvin paapottua ja
aivokemiansa toimii siltä pohjalta. Se ei ole
kuitenkaan sama kuin geneettinen perimä.
Jos ihminen olisi samalla tasolla paviaanin
kanssa tuskin kouluissa opiskeltaisiin
edes filosofiaa.
Mutta hopi hopi laasaslaiset nyt tyttöjä etsimään.
Pelkkä epäilys ei riitä kun ihmiskunnan tietämättömyys omista "pimeistä" geneettisitä juurista puuttuu. Freudin "tiedostamaton" kuskaa ihmiskilpailua kaaoksesta toiseen. Onhan tässä ollut jo tuhansia vuosia aikaa ihmetellä tätä jatkuvaa nousujen ja tuhojen sarjaa, muttä olisiko syy liian lähellä omaa olemusta että sitä ei kertakaikkiaan nähdä. Jotain on pielesssä kun itseään viisaaksi kutsuva homo sapiens laji kulkee tuhosta toiseen pää ylpesti pystyssä eikä näytä mitenkään saavan millään ideologialla tai uskonnolla tätä kehitystä pysäytettyä tai että edes saisi siitä mitään hajua.
VastaaPoista"Jotain on pielesssä kun itseään viisaaksi kutsuva homo sapiens laji kulkee tuhosta toiseen pää ylpesti pystyssä eikä näytä mitenkään saavan millään ideologialla tai uskonnolla tätä kehitystä pysäytettyä tai että edes saisi siitä mitään hajua."
VastaaPoistaJoo ei olla nähty vielä suurempaa järjen tai esoteerisen kehityksen vallankumousta. Toisinsanoen ihmisellä ei ole oikein muuta päämäärää, kuin löhöily actionilla ryyditettynä.
Sivistyneeseen maailmaan ollaan kuitenkin jo kauan sitten siirrytty ajatuksen tasolla. On esimerkiksi puhuttu koulutuksesta ja tasa-arvosta, jopa maailmanrauhan ideaalista.
Seuraava kysymys onkin: kuinka paljon biologinen genetiikka loppujen lopuksi voi olla kansainvälisen muutoksen tiellä.
Yksi vitsaus on tietenkin siinä, että nykyiset opastajat ja valistuneet ovat useimmiten liian yksoikoisia ja aivopestyjä hekin, jotta voisivat alkaa opastaa kanssaveljiään- tai sisariaan parempiin elämäntapoihin, johtuivatpa vanhan tottumukset sitten genetiikasta tai muusta hengenheimolaisuudesta, jota ihmiset kokevat TV:stä tuttua alienlimaa tai viidakoneläimiä kohtaan.
Uskon kyllä, että muutos saadaan käyntiin vähitellen laajemmallakin tasolla. Naisen tahto on vielä oikeastaan aika tuntematon käsite, eivätkä miehet tajua alemmuuttaan naisiin nähden nykyisessä maailmanjärjestyksessä.
Jotkut naiset ovat sen jo osoittaneet, että naisen ei tarvitse välittää seksikartelleista tai biologisen kellon asettamista soidinmenopimppailuista. Ainoa mistä naisen tarvitsee välittää on rakkaus elämää ja miestä kohtaan.
Sen jälkeen voidaan suurvaltojenkin rajat avata ja antaa herrojen katsoa laadukkaita (!) sadomasokistisia videoita sen sijaan että hirveällä vaivalla joutuvat hakemaan toisinajattelijoita tapettaviksi tyrmiinsä ja lopulta yk:n ihmisoikeustuomioistuimeen vastaamaan teoistaan.
Eli terveisiä vaan Gaddafille. Se oli kallis runkkufantasia.
deeby hyvin kiteytetty.
VastaaPoistaTässä tulee jutun vaikein kohta. Onko uskontojen luomat pariutumis mallit (parisuhde tai moniavioisuus jossa miehellä monta vaimoa)
olleet voimassa aina vai onko ollut toisenlaisia pariutumistapoja. Vahvin uros on ollut perinteisesti lunastanut luvan paritella
kaikkien naaraiden kanssa, mutta onko myös naarailla ollut sutinaa samaan aikaan muidenkin urosten kanssa
(olisiko malli jossa naisella on monta miestä varteenotettava malli näille perinteisille malleille).
Vai onko tämä loputon kilpa aina jokatapauksessa edessä.
Koska naaraat ovat ensisijaisia elämänsäilyttäjiä on avaimet heidän käsissään. Uskontojen luoman pariutumisympäristön ja siitä
seuraavan seksin myyntikartellin purkaminen olisi parasta aloittaa heti. Ehkä seuraavan koitoksen eli world war3 jäkeen sitten on
parasta alkaa tutkimaan lisääntymisperferenssien liian ahtaita raameja (jos olemme enää olemassa lajina).
Olen mies ja olen kokeillut käytännössä yksi nainen useampi mies tyylistä ei omistavaa seksuaalista menoa.
Samalla olen saanut naiselta "dataa" hänen kokemuksistaan vaihtuvista kumppaneistaan
ja miten hän on kokenut suhteen ja mikä on ollut naisen ja miesehdokkaan päämäärä suhteen kanssa.
Ystävyyspohjaltakin voi täysin olla nautinnollisessa ihmis/seksisuhteessa ilman mustasukkaisuutta
ja omistamisen halua. Eikä tylsyys ala taatusti tulla eteen kuten parisuhteessa. Joillain uskonnoilla on tätä
haaremi menoa toteutettu mies ja monta naista, mutta lopputulos ei ole mitenkään vähentänyt miesten kilpailutusta.
Laasaselle hatunnosto, että pitää tätä asiaa kokoajan esillä.
Varmaan auttaisi olisi jos lakiin
VastaaPoistakirjattaisiin esim. ryhmäavio. Tällöin esim.
3 miestä+4 naista voisi avioitua ja asua
hienossa kartanossa, omistaa maata ja saada
vaihtelua, jota ihminen luonnostaan kaipaa.
Itse elän pienemmäsä 'ryhmässä'.
Ryhmäaviohan parantaisi sellaisten miesten mahdollisuuksia, joilla on taipumus jäädä kakkoseksi parinvalinnassa silloin kun haetaan parasta mahdollista ehdokasta. Sensijaan moniavioliitot jossa toista sukupuolta on vain yksi ovat hierarkisia ja siten vaarallisia yhteiskuntarauhalle.
Uskontojen osuus pariutumismarkkinoilla on hyvä kysymys. Seksinsaantiin on liittynyt paljon verta ja egoismia. Naaraat ovat
VastaaPoistatehneet normaalin heteroseksin hankinnasta
miehille vaikeaa ja vastenmielistä, ja muita mahdollisuuksia pidetään utopistisena fantasiointina.
Ihmisille ei yleensä tule edes mieleen, että tällaisia dream on-naisia on oikeastikin olemassa. Heitä on niin vähän, ettei heidän
kanssaan pääse yleensä edes puheyhteyteen.
Tuo ryhmä-avio (jonkinlainen lauma?)olisi ehkä se paluu takaisin ikäänkuin uskntojen kaipaamaan paratiisiin, jonka ne ovat itse itseltään kadottaneet. Suuremmat kaupungit tarjoavat tietysti privaatin ryhmä avion mahdollisuuden, jossa eriasunnoissa asustavat sinkut voivat hoidella tämänlaista elämää suhteellisen vapaasti. Pienemmillä paikkakunnilla tilanne lienee melko hankala "kyttäämisen" takia.
VastaaPoistaJonkinlainen hierarkia on eläinkunnassa nähtävästi perusjuttu ja näkyy myös ihmiskunnan rakenteissa.
Tavallaan yksinainen muutama mies ehkä tarjoaisi naiselle extra etuja kuten naisten usein peräänkuuluttamaa turvaa ja extra ostovoimaa jos ajatellaan nykytilannetta. Mutta myös miehelle jäisi enemmän omaa aikaa kehitellä ja keksiä kaikenlaisia uusia(yläpään aivotoiminnallisia) juttuja.
Aina on mahdollisuus kaikissa näissäkin vaihtoehdoissa syrjiä jotain osallista ja muodostaa blokkeja jos sekaan eksyy yksikin peluri varsinkin jos asutaan samassa rakennuksessa.
Esim muslimien moniavioisuus toteutuu yksiavioisissa valtioissa siten, että mies asuu yksin ja vaimot asuvat eriosoiteissa ja mies vierailee vuoropäivinä eriasunnoissa hoitamassa "velvollisuuksiaan".
Vai pitääkö geenit huolen, että keskenäinen kilpa kuitenkin jyrää homman hajalle? Jokatapauksessa jotain vaihtelua pakkopulla parisuhdemössölle alkaa olla pikkuhiljaa pakko saada esiin.
Täytyy sanoa, että itseasiassa melko mielenkiintoinen juttu. Kun olin itse tuossa yksi nainen useampi mies jutussa mukana, se oli sen verran nautinnollista, että
aivotoiminta jähmettyi aivan liikaa... Ehkä olen addiktio altista tyyppiä. Ehkä en?
Geeneistä tuli mieleen p-korean itkevä kansa.
VastaaPoistaMuitakin vaikuttimia voi olla yllättävän paljon.
Seksuaalisuus ja rakkaus on parempaa
epäitsekkäässä muodossaan (harvinaista). Syrjäytyminen on pitkälti arvovalintaongelma, jota ei koeta ongelmana. Naiselle on hyvin vaikea ajatus huomioida miehiä, jotka ei tuota kovia
vastaresursseja.
Vaihtelunhalu on yleistä ja sen tukahdutettu tarve täyttää lähes koko viihdekentän erinäisen väkivallan kanssa. Voisi olettaa, että vaihtelunhalun toteutuksen poistaminen kiellettyjen asioiden listalta toisi ihmiselämään tasapainoa, rauhaa ja syvyyttä päinvastoin kuin kristillisessä propagandassa oletetaan.
VastaaPoistaYksavioisuuteen liittyvä virkamiesmäinen elämäntyyli ja jumalanpelko on toki yksi tapa
säädellä todellisuutta. Sivutuotteena tulee
erot, pettämiset ja niiden julkiset revittelyt
jokapäiväisessä viihdeuutisoinnissa. Seksi ja orgasmi herättävät ihmisissä uskomattomia
tunteita, vaikka esim. laukeamiseen ei liity mitään kovin yliluonnollista valtauskonnossakin tuo toimenpiteenä mystifioituu varsin korkeisiin mittasuhteisiin.
Eli jos ihmiset saataisiin jotenkin neutraloutua seksin suhteen ja erkaantumaan vapaamman seksuaalisuuden suhteen tyhjyyden ja rlkkoutumisen pelosta
voitaisiin ehkä nopeastikin päästä siihen, että seksistä ja ihmisystävyydestä tulisi jokapäiväistä leipää sen eri muodoissaan ja perusoikeus.
Ihmisyys/läheisyys/seksuaalisuus on tällä hetkelli kaikista tuottavin myyntiartikkeli tai oikeastaan sen puute.
VastaaPoistaOmistushalu, epävarmuus oman itsensä riittävyydestä ja sitäkautta mustasukkaisuus ja vallanhalu. Itse olen siinä tilanteessa, että en ole enää pätkääkään mustasukkainen mutta ihmissuhteen solmimisen kannalta olen jäähyllä.
Parisuhdemallin kaiken alkuperäisen rakkauden hengiltä kuristava malli ei vaan enää toimi. Rakkaus on vain yksisuuntainen. Sitä voi vain antaa. Se ei mene oikein millään ihmisille kaaliin. Perinteinen parisuhde kuristaa kaiken rakkauden hengiltä. Se on kuin henkinen keskitysleiri, mutta suurimmalle osalle ainoa päämäärä.
Parisuhde muuttaa entiset parit toistensa hyvin helposti vihollisiksi ja sitähän he olivat jo suhteessa ollessankin. Lapset ei kärsi avioeroista määkii eroahaluavat kuorossa. Ehkä joissain sekopäisissä alko/huume/vakivalta liitoissa, mutta suurimmaksi osaksi vähemmän arvokkaan miehen korvaaminen arvokkaammalla miehellä (naiset ovat eroissa aloitteen tekijänä enemmistö) on lapsille tosi traumaattinen kokemus. Sekin on jokatapauksessa miehen syy tietenkin.
Joo tuo kaikki mitä sanoit pitäisi jotenkin saada laajempaan jakeluun. Ensimmäinen mikä pitäisi saada ratkaistua on yksiavioisuudesta johtuva naaraiden välinen kilpailu maustettuna uskontojen parisuhde/seksikartellilla.
Pitäisi varmaan alkaa järjestämään julkisia orgioita, mutta tämänhekisen aivopestyn porukan kanssa siitä ei ehkä mitään hyvää seuraisi. Ehkä pitäisi palauttaa markkinat alkuperäiseen tilaan. Epävarmuus ja pelko oman itsensä hyväksymisessä tämän nykyisen aivopesun jäljiltä on kuitenkin megalomaanista luokkaa joten tehtävä lienee totaalisen vaikea. On tosin jo esim englannissa näitä dogging hommia alkanut tulla näkyviin- naidaan julkisesti puistossa suoraan kaikkien näkyville ja sitten häivytään- jos joku ei tiedä mitä dogging on.
Pitäisi olla media kanava mistä ajaisi pihalle toisenlaista elämää kuvaavaa tavaraa. Itseasiassa BB-Janica taisi olla hieman rajoja venyttävä tapaus, mutta muuten taidettiin mennä perinteiseen malliin... En tiedä kun en seurannut kuin lähinnä silloin tällöin lehtien nettisivuilta.
Sitten tulee tietenkin vielä yksi este, jota voi olla joidenkin vaikea ylittää eli geneettinen valinta. Joillain se on tosi iso este ja joillekin se ei taas näytä juuri minkäänlaisesta ongelmalta.
Seksiasioissa lienemme kansakuntana aivopestyjä samaan tapaan kuin väki pohjoisessa Koreassa. Vapaamuotoinen seksuaalisuus ja sopivasti
VastaaPoistaantihierarkinen ihmissuhde-elämä mystifioidaan halvaksi ja haitalliseksi, ja näin
ollen useimmat eivät sellaista edes kokeile.
Hassuahan tässä on se, että käytännön takana on kansanvalta, eli diktaattorina toimii jääkiekkokansa, jota ohjailee hämärä
uskonnollinen perinnehistoriikki.
Miten ihmeessä tätä touhua voidaan muuttaa kun avioliittoa ja kirkkohäitä haluavat jo homot ja lesbotkin.
VastaaPoistaTaitaa olla Pavlovin koirien pilkkaamista jos ne mainitaan samassa lauseessa ihmiskunnan kanssa.