sunnuntai, maaliskuuta 18, 2012

Ahola tasa-arvosta

Tasa-arvoa seuraa aina takapakki

Lauantaiessee: Sukupuolten välinen tasa-arvo kuulostaa Suomessa itsestäänselvyydeltä. Siinä on kuitenkin paljon samaa kuin keski-ikäisen naisen luustossa: vanhoja ja hauraita molemmat, kirjoittaa toimittaja Suvi Ahola.

Suvi Ahola

HS Eurooppa-saliin Helsingin Kampissa on maaliskuisena perjantaiaamuna kokoontunut tyytymättömän näköisiä naisia. Itse olen tullut seminaariin hyvällä mielellä. Olen juuri kirjoittanut naistenpäivän lehteen arvion kahdesta tuoreesta kirjasta, joissa käsitellään naisen elämää, ja kiertohaastattelussa eri-ikäiset vaikuttajanaiset kertoivat, mitkä asiat ovat heidän mielestään eniten muuttaneet naisen elämää sadan vuoden aikana.

Vastauksia tuli ehkäisypillereistä, päiväkodeista ja pitkistä housuista laajempiin abstraktioihin kuten naisten keskinäiseen solidaarisuuteen ja yleiseen tasa-arvokehitykseen, joka on mahdollistanut lainmuutokset. Miksi europarlamentaarikot Sirpa Pietikäinen, Satu Hassi ja Anneli Jäätteenmäki (kaikki eri puolueista) ovat kuitenkin sitä mieltä, että naisten tasa-arvokehitys junnaa yhä paikallaan?

Jäätteenmäki aloittaa työelämästä: EU:ssa hyväksyttiin jo 1975 direktiivi samapalkkaisuudesta sukupuolten välillä, mutta eroa palkoissa on silti noin 18 prosenttia miesten hyväksi – Suomessa vielä enemmän. Poliittista tahtoa ei ole liioin riittänyt siihen, että perhevapaiden kustannuksia jaettaisiin tasa-arvoisemmin naisten ja miesten työnantajien välillä.

Hassi ottaa esiin hyvä veli -verkostot, joita riittää niin talouden kuin politiikankin huipulla, vaikka jäljet pelottavat. Pietikäinen on puolestaan urakoinut Euroopan parlamentille tällä viikolla hyväksytyn mietinnön, jossa vaaditaan tasa-arvoista edustusta parlamentin johtopaikoille, komissaarikandidaateiksi ja muihin EU:n huippuvirkoihin. Hänen mukaansa kaikkialla Euroopassa on yhä paljon tekemistä, että naiset pääsisivät miesten rinnalle.

Tasa-arvoa ajatellaan taas ylihuomenna, kun sen kunniaksi liputetaan jo kuudetta kertaa. Päivä on sinänsä sukupuolineutraali, vaikka ajankohdaksi valittiinkin naisten asemaa kipakasti ajaneen kirjailija Minna Canthin (1844–1897) syntymäpäivä. Hänellekin naisasia oli silti "koko ihmiskunnan kysymys".

Meillä tasa-arvo onkin nähty pitkään asiana, josta on kaikille iloa ja hyötyä. Erityinen tasa-arvolaki huolehtii sukupuolten yhdenvertaisuudesta. Presidenttinä oli nainen kaksitoista vuotta, politiikkaan ja ministereiksi naisia saatiin jo 1900-luvun alussa. Perinteisesti naisvaltaisten hoiva- ja palvelualojen lisäksi monet muutkin alat ovat muuttuneet. Esimerkiksi opettajista, lääkäreistä ja toimittajista on naisia jo suurin osa. Eduskunnassa on 86 naista, ja 19 ministeristä on naisia yhdeksän. Tässä suhteessa ollaan hienosti tasa-arvolain hengessä: se edellyttää, että valtionhallinnon toimielimissä on sekä naisia että miehiä 40 prosenttia.

Suomalaisille naismepeille tämä ei kuitenkaan riitä. Heistä sukupuolikiintiöitä pitäisi laajentaa muuallekin, jotta taloudellinen tasa-arvo toteutuisi ja sukupuolten luutuneet roolit saataisiin murrettua. EU:n tasa-arvokomissaari Viviane Reding on ehdottanut naiskiintiöitä pörssiyhtiöiden hallituksiin. Pietikäinen, Hassi ja Jäätteenmäki ovat samaa mieltä, samoin kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen tuoreessa Kauppalehti Optio -lehdessä: "Kiintiöiden avulla lainsäätäjä voi viestiä, mikä on yhteiskunnan tahtotila." 1900-luvun alussa ja tasa-arvolakia säädettäessä tällainen tahtotila oli, nyt siihen ei näytä olevan painetta.

Tasa-arvon edistymistä on pidetty automaattisena, mutta suunta voi kääntyä, nopeastikin. Näin kävi jo Yhdysvalloissa, missä joihinkin osavaltioihin on säädetty tiukempia lakeja raskauden keskeytyksestä. Teksasissa abortin saaminen edellyttää vaginan sisäistä ultraäänitutkimusta. Äiti näkee sikiön ja kuulee sydänäänet, minkä jälkeen hänet lähetetään vuorokaudeksi kotiin miettimään, haluaako sittenkään aborttia.

Myös ehkäisyvälineistä on noussut meteliä Yhdysvalloissa, kun on keskusteltu siitä, pitäisikö niiden kuulua julkisen terveydenhuollon piiriin. Ehkäisyä käyttäviä naisia on kutsuttu lutkiksi ja rinnastettu prostituoituihin. Maassa, jossa naisten oikeutta omaan ruumiiseensa on pitkään pidetty itsestään selvänä, tällaiset toimet ja äänet ovat yllättäviä. Ne ovat kuitenkin totta. Tasa-arvon takapakki liittyy nopeisiin muutoksiin maailmassa. Globalisaatio, kriisit ja taloudellinen epävarmuus saavat kansat ja yksilöt kääntymään sisäänpäin, kohti perinteisiä asenteita. Siihen liittyy myös huoli, joka monilla miehillä on omasta tasa-arvostaan.

Jälkimodernissa maailmassa, jossa fyysinen voima on menettänyt merkitystään ja perinteinen teollisuus karkaa toisille mantereille, roolimuutokset koskettavat miehiä jopa syvemmin kuin naisia. Toisaalta myös naiset, etenkin lisääntymisikäiset, kamppailevat koko ajan kasautuvien, ristiriitaisten vaatimusten kanssa. On opiskeltava ja tehtävä ura, hankittava lapsia ja vietettävä niiden kanssa vuosikausia kotona, toteutettava luovaa naiseutta, elettävä ekologisesti. Ei ihme, että kotoilu, perinteet ja downshiftaaminen houkuttavat. Se, mikä naisia myös pelottaa, on väkivalta, niin ruumiillinen kuin sanallinen. Sopivan rajat tuntuvat koko ajan hämärtyvän, kun yhteiskunta erotisoituu ja kaupallistuu.

Pieni gallup tyttäreni ystävien joukossa kertoo, että seitsemästä 22–25-vuotiaasta opiskelijasta vain kolme ilmoitti tuntevansa, että on tasa-arvoinen miesten kanssa. Toiset neljä kertoivat kokeneensa vähättelyä, häirintää tai sen pelkoa sekä työssä että koulussa. Takapakki ei ole mitään uutta; ilmiö on yhtä vanha kuin koko tasa-arvokamppailukin. Viimeksi sitä käsitteli joukko tutkijoita ja kirjailijoita Katja Ketun ja Krista Petäjäjärven Pimppini on valloillaan -antologiassa, jossa oli kyse naisten kokemasta seksuaalistavasta vallankäytöstä: ahdistelusta, parisuhdeväkivallasta, raiskauksista. Kirjahyllyssäni on samantapaisia kirjoja 1970-luvulta alkaen. Rohkeita ja iloisia tasa-arvon julistuksia ovat aina seuranneet varoitukset siitä, miten helposti saavutetut edut voi menettää. 1990-luvulla, "naisen vuosikymmenellä" huolestuttivat lasikatot ja näkymättömät sukupuolisopimukset, joilla työelämää hierarkisoitiin.

2000-luvulla Liisa Huhta ja Rosa Meriläinen joutuivat julkaisemaan oikein Feministin käsikirjan, jossa muistutettiin tasa-arvon ansoista, ja Anna Kontulakin ihmetteli pamfletissaan, miksi miehet edelleen etsivät naisista heikkoutta eivätkä innostu vahvoista menestyjistä. Taistelu tasa-arvon puolesta ei silti kiinnosta – varsinkaan nuoria naisia.

Yli satavuotiaassa Naisasialiitto Unionissa on 2 440 jäsentä, ja toimintaan osallistuu heistäkin vain pieni osa. "Vuosikokoukseen vaivautuu kourallinen feministejä, joiden keski-ikä on 60–80", Anne Moilanen kirjoitti Tulva-lehdessä viime vuoden lopulla. Heillä tasa-arvon puolustaminen tuntuu olevan luissa. Ja miksei olisi: vanhan naisen luustossa ja tasa-arvossa on molemmissa kyse iäkkäästä mutta valitettavan hauraasta asiasta. Voi olla, että tasa-arvon karikot näkeekin tarkemmin vasta keski-iässä, vuosikymmenten työelämän jälkeen, moniteholaseilla. Onneksi opiskelijatyttöjen gallupissa feministejä oli seitsemästä sentään kuusi.

28 kommenttia:

  1. IS:

    "28-vuotias mies pahoinpiteli 25-vuotiasta naista kerrostalon pihassa Vaasan Hietalahdessa sunnuntaina aamukolmen aikoihin.
    Mies oli kaatanut naisen maahan, repinyt häntä hiuksista ja potkinut ympäri kehoa.
    Nainen valitti kipua päässä ja ympäri kehoa.
    Poliisi otti pahoinpitelijän kiinni."

    VastaaPoista
  2. Rajua kritiikkiä: Säilyykö Guzenina-Richardsonin pesti?

    Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd) nousukiitoinen ura on kääntymässä mahalaskuksi.
    ...
    MITEN KÄY? Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin kykyä toimia sosiaali- ja terveysministeriön johdossa epäillään niin virkamiesten kuin puoluetovereiden keskuudessa.
    ...
    - Hänellä on yllättävän heikot perustiedot. Voi sanoa, että perusosaaminen on lapsen tasolla.

    Näin kovin sanakääntein nimetön puoluetoveri arvostelee peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonia uusimmassa Suomen Kuvalehdessä. Lehden kannessa ministerin otsaan on lyöty otsikko "Heikoin lenkki".

    Vastaavaa kritiikkiä on kuultu viime aikoina paljon. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa SDP:n äänikuningattareksi nousseen Guzenina-Richardsonin ura on kääntynyt viime kuukausina kovaan alamäkeen. Ministerin äkkipikaisuutta ja tietämättömyyttä ovat arvostelleet niin virkamiehet kuin omat puoluetoveritkin.
    ...
    Nimettömänä pysyttelevä demari puolestaan arvaili jo helmikuussa Iltalehdessä, että peruspalveluministeri joutuu ministerikierrätykseen.

    Yllättäviä potkuja

    Ihmetystä on herättänyt muun muassa ministerin tapa irtisanoa erityisavustajansa Martta October (sd) välittömästi sen jälkeen, kun Iltalehti uutisoi ministerin ajavan lakiesitystä, joka sallisi sukupuolensa mieheksi vaihtaneiden synnyttää lapsia.

    Guzenina-Richardsonin mukaan hanke oli Octoberin käsialaa ja sitä olisi ajettu hänen tietämättään. Tätä selitystä eivät kaikki niele edes SDP:n eduskuntaryhmässä.

    - Maria yksinkertaisesti säikähti Iltalehden jutun vahingoittavan hänen imagoaan ja teloitti avustajansa julkisesti, ryhmätoveri kertoo uudessa Suomen kuvalehdessä.
    ...
    Guzenina-Richardsonia on kuitenkin ollut tänä vuonna vaikea saada vastaamaan teoistaan. Maaliskuun alussa keskustan kansanedustajat lähettivätkin tiedotteen, jossa ihmeteltiin peruspalveluministerin jatkuvia poissaoloja eduskunnan kyselytunnilta.
    ...

    VastaaPoista
  3. 23-vuotias nainen houkutteli miljonäärin ansaan piirakalla

    Ruotsin poliisi epäilee, että 23-vuotias psykologiaa opiskeleva nainen ja 26-vuotias lääketiedettä opiskeleva nainen sieppasivat nuoren miljonäärin tarkoituksenaan kiristää rahaa tämän varakkaalta perheeltä.
    ...

    VastaaPoista
  4. En usein tunge tänne videolinkkejä, mutta tämä on niin totuudenmukainen ja hauska, että suosittelen.

    Shit girls say

    - Vortac

    p.s. Siinä naista näyttelee mies.

    VastaaPoista
  5. Ulvova Ylläri18/3/12 14:40

    Vai että tasa-arvoa seuraa aina takapakki. Pikemminkin pakit johtuvat siitä tietämättömyydestä, yksisilmäisestä tosiasioiden kieltämisestä ja kaiken järjen ylittävästä oman edun tavoittelusta, jonka pohjalta tuokin essee on laadittu.

    On suorastaan idioottimaista edes puhua 18 prosentin erosta palkoista, koska suurin osa tilastoharhan vallassa olevista tahoistakaan ei enää niin tee. Vuosiansioissa voi olla eroa, mutta palkoissa ei. Voihan Suvi olla toki niinkin vanhaa koulukuntaa, että hänen mielestään kaikista töistä pitäisi kaikkien saada samaa palkkaa. En osaa sanoa onko silloin kyseessä idealismi vai edelleenkin vain puhdas idiotismi.

    Hyvä veli -verkostoista on mukava heittää läppää, mutta ei niiden olemassaolo ole kenenkään edun mukaista. Ei miesten eikä naisten. Finnairin hallituksestakin naisia kyllä löytyi, mutta sama meininki jatkui siitä huolimatta. Asiaa on siis hyvin vaikea nähdä pelkkänä sukupuolikysymyksenä.

    Tasa-arvoasiat ovat meillä nykyisin sillä mallilla, että naisilla ei yksinkertaisesti ole enää varaa urputtaa siitä. Ei niin kauan kuin meillä on maassa mielipidevankeja (olemme harvalukuisessa joukossa Euroopassa), joista jokainen on mies. Ei niin kauan kuin miesten lisääntymisoikeudet on jätetty laissa ja sen toteutuksessa täysin retuperälle. Eikä niin kauan kuin poikien huonoon koulumenestykseen ei kiinnitetä tarpeellista huomiota.

    Urputusta ei sovi kuulua myöskään niin kauan kuin Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikkö on täysin naisten hallussa. Joko kiintiöhöpinät unohdetaan kokonaan, tai ne ajetaan kaikkialle sinne missä niistä on eniten hyötyä. Pörssiyhtiöiden hallitukset eivät todellakaan ole niitä paikkoja, missä kiintiöitä ensimmäisenä tarvitaan.

    Olen vilpittömän iloinen siitä, että Naisasialiitto Unionin vuosikokouksissa keski-ikä on noinkin korkea. Ehkä tasa-arvokeskusteluun palautuu taas jonkinlainen järki kun nuo menneisyydessä elävät naisasiamuumiot kuolevat vanhuuteen. Samalla pääsemme ehkä eroon näistä toistuvista yhteen eturyhmään keskittyvistä tasa-arvoesseistäkin.

    VastaaPoista
  6. Jos tuo naiskiintiö tulee pörssiyrityksiin, olen suunitellut perustavani henkilöstövuokrausyrityksen josta voi vuokrata naisia hallituksiin. Idea on siinä, että vuokranaisiin voivat yrityksen omistajat luottaa että he ovat vain kumileimaisimia jotka myöntyvät aina muun hallituksen päätöksiin.

    VastaaPoista
  7. http://www.kansanuutiset.fi/kulttuuri/kirjat/2756480/tuttuja-tarinoita-vallattomista-pimpeista

    VastaaPoista
  8. http://www.kansanuutiset.fi/kulttuuri/kirjat/2756479/tapaus-katja-kettu

    VastaaPoista
  9. http://www.stara.fi/2012/03/18/laakarin-seksisuhde-paljastui-kiinni-rysan-paalta/

    VastaaPoista
  10. http://www.voice.fi/uutiset/suhteet/nain-moni-nainen-on-tyytymaton-seksielamaansa/4/36490

    VastaaPoista
  11. http://www.stara.fi/2012/03/18/nain-moni-ei-pida-suuseksia-seksina/

    VastaaPoista
  12. http://www.iltasanomat.fi/matkat/stop-naiset-tama-paratiisisaari-on-vain-miehille/art-1288455632770.html

    VastaaPoista
  13. http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/miksei+naisia+enaa+nay+koodaamassa/a779189

    VastaaPoista
  14. http://www.mtv3.fi/dilbert/index.shtml/1?0211

    VastaaPoista
  15. http://www.voice.fi/uutiset/viihde/lue-jos-uskallat-naita-asioita-miehesi-ei-kerro-sinulle/2/36491

    VastaaPoista
  16. Myös ehkäisyvälineistä on noussut meteliä Yhdysvalloissa, kun on keskusteltu siitä, pitäisikö niiden kuulua julkisen terveydenhuollon piiriin. Ehkäisyä käyttäviä naisia on kutsuttu lutkiksi ja rinnastettu prostituoituihin.

    Niin. Tässä ei ole kyse naisten lisääntymisoikeuksista sinänsä, vaan siitä, kuka pannaan maksumieheksi toisten ihmisten haureuden harjoittamiselle. Rietastelkaa ja pitäkää vaikka salavuoteutta niin paljon kuin sielunne sietää, mutta älkää tulko käsi ojossa taskuillemme.

    Ja miksei julkisuudessa koskaan puhuta miesten lisääntymisoikeuksista? Koska ne ovat kuin energiavirrat tai yksisarviset; niiden olemassaoloa ei ole todistettu, mutta silti joku hörhöporukka jaksaa vaahdota niiden puolesta.

    VastaaPoista
  17. Koska ne ovat kuin energiavirrat tai yksisarviset; niiden olemassaoloa ei ole todistettu, mutta silti joku hörhöporukka jaksaa vaahdota niiden puolesta.

    Tai ne ovat kuin lauseet, joissa on fraasi: "ei ole todistettu". Yksikään ihminen ei ole koskaan minulle todistanut, että jotain asiaa ei tosiaan ole todistettu.

    Myöskään se, että jotain ei ole todistettu (mistä tiedät, ettei jossain olevaisuuden rajattomassa kirjossa ole todistettu), ei tarkoita, etteikö asiaa olisi olemassa.

    Myös sähkö on energiavirtaa. Sen olemassaolo on aika hyvin todistettu. Kuitenkin sanot, ettei ole todistettu.. sellainen lause on helppo pykätä kokoon ja oksentaa näppäimistöltään internetin syöveriin kaiken kansan nähtäväksi, mutta voitko todella todistaa väitteesi?

    Bioenergia esimerkiksi ihmisessä on tieteellisesti mitattu ja tutkittu, ja sitä kutsutaan tieteessä sähköenergiaksi (joskin se on erilaista sähköä, kuin töpselistä tuleva). Miten luulet aivojen antavan impulssinsa sormiesi liikuttamiselle, jotta voit kirjoitella näppäimistölläsi? Jotain energiaahan siinä pakostakin tarvitaan, jotta tarvittava massa liikkuu ja liike-energiaa syntyy.

    Ruoka on energian raaka-ainetta, josta keho valmistaa tarvitsemiansa energiamuotoja. Kiinalaiset tutkivat näitä asioita jo tuhansia vuosia sitten, löysivät tavan kartoittaa ja hyödyntää kehon energiavirtausten toimintaa, ja myöskin huomasivat, miten voivat parantaa ihmisiä manipuloimalla esimerkiksi tukkeutuneita virtauksia. Tässä ei pitäisi olla mitään mystistä tai epätieteellistä, ja se on taatusti todistettu tuhansien vuosien kokemuksella, muuten mitään akupunktiota, Tai Chi:tä, QiGongia tai muita energiatieteitä ei voisi edes olla olemassa.

    Jos ihmiskehossa virtaa energiat siis noinkin vilkkaasti, eikö ole ihan itsestäänselvää, että tottakai planeetoissa virtaa paljon voimakkaammat energiat vähintään yhtä vilkkaasti. Jo magneettikenttä, joka jokaisella planeetalla on, on itsessään energiavirtaus. Tutkipa, miten sähkön (länsimaisen tieteen todistama energiavirtaus) voi erottaa magnetismista.

    Voin antaa vihjeen: ei mitenkään!

    Niinpä planeetta on täynnä energiaa ja sen virtausta. Voisiko aurinkoenergiapaneeleja olla olemassa, jos auringon säteet eivät edustaisi taas yhtä energiavirtauksen muotoa? Ei voisi.

    Asiat ovat hyvin yksinkertaisia ja lopulta helppoja käsittää, mutta on kummallista, miten aina löytyy jotain outoja neliskulmaisen laatikkomielensä sisällä asustavia olentoja, jotka kieltävät nämä päivänselvät asiat, koska he eivät suostu itse niihin uskomaan.

    Tuulikin on yksi energiavirtauksen muoto - itseasiassa mikä tahansa virtaus on käytännössä aina energiavirtausta. Se, että sähkökin voi olla näkymätöntä, ja magneettikentät yleensä ovat varsin harvoin ihmissilmälle näkyviä (ainakaan tämän planeetan ihmisten yleisen tason huomioon ottaen), ei tarkoita, etteikö siinä koko ajan menisi energiavirtaus.

    Tästähän voisi jatkaa vielä pitkästikin, mutta koska et kuitenkaan oppinut selityksestäni yhtikäs pehua, lopetan tähän.

    - Vortac

    VastaaPoista
  18. Ja mitä tulee yksisarviisiin..

    Yksisarvisia on tämänkin planeetan pinnalla kyllä kävellyt, joskin ihmiset teurastivat niitä julmasti, ja mitä ilmeisimmin tuhosivat ne sukupuuttoon. Yksisarvisista on olemassa useita maalauksia, joitain aika raakojakin, joissa metsästyskoirat brutaalisti käyvät yksisarvisen kimppuun, ja ihmiset seivästävät niitä kuin barbaarit konsanaan. Meinaatko, että kaikki nämä maalaukset on maalattu ihan vain mielikuvituksesta ja huvin vuoksi, tyyliin: "No maalaanpa nyt kuvan jostain olemattomasta olennosta, jota ihmiset ja koirat tappavat"? Ja monta eri maalaria on ajatellut samoin, ja päättänyt keksiä tismalleen saman olennon maalauksiansa koristamaan? Teema kun on aina sama; neitsyellä houkutellaan yksisarvinen paikalle, ja sitten käydään sen kimppuun kaikin voimin. Miksi kukaan maalari ehdoin tahdoin sepittäisi tämän saman kuvauksen monella eri tavalla kankaalle, jos siinä ei olisi yhtään mitään perää? Jos maalari joka tapauksessa maalaa mielikuvituksestaan, mikä pakko hänellä on käyttää tuota muidenkin maalarien käyttämää asetelmaa? Occamin razori suorastaan vaatii selittämään tässä kohdassa, että simppelimpää on, kun tajutaan, että yksisarviset olivat todellisia olentoja, ja ihmiset vain metsästivät ne sukupuuttoon.

    Minä en muuten kuulu mihinkään "porukkaan", enkä katso olevani "hörhö", vaan kirjoitan aivan itsenäisesti omia käsityksiäni, ajatuksiani, mielipiteitäni, sekä totuutta, yksinkertaisesti ihmisenä, joka haluaa jakaa näkemänsä totuuden muillekin ihmisille - vaikka he eivät sitä usein todeksi tajuaisikaan. Kirjoitukseni eivät myöskään edusta 'vaahtoamista' missään muodossa - tai jos haluat yhä väittää niin, on todistustaakka sinun (tiedän, ettet puhunut juuri minusta, mutta on loukkaavaa, että lakaiset näistä asioista totta puhuvat ihmiset ja heidän kertomansa totuudet 'hörhöporukaksi, joka vaahtoaa').

    - Vortac

    VastaaPoista
  19. Lopuksi: Ei ole ollenkaan selvää, mitä tarkoitat verratessasi miesten lisääntymisoikeuksia yksisarvisiin. Tarkoitatko, että niistä puhutaan niin harvoin, että vaikuttaa, kuin ne olisi poljettu niin maan vakoon, ettei niitä vaikuta olevan olemassakaan?

    Vai tarkoitatko, että miehille EI KUULU minkään sortin lisääntymisoikeuksia (vaikka miehellähän se elämän siemen (ja miehen kyky luoda elämää lähes rajattomasti takaa, etteivät ne heti lopu) sisällään on, naisella on pelkkä arvoton, elämätön muna (ja rajallinen määrä niitäkin), sekä huoneisto sikiön kehittymistä varten)?

    Jälkimmäisessä tapauksessa olet kyllä melkoinen misandristi ja miesvihaaja, enkä voisi enempää sinua halveksua.

    Ilman tätä elämän siementä, ei voi syntyä ihmistä. Mutta naisen limaisena kuukausittaisena veriliejumössönä pöksyyn valahtava muna voidaan varmasti tulevaisuudessa korvata keinotekoisesti.

    Silti naisilla on kaikki lisääntymisoikeudet käytännössä, ja miehellä ei niitä tässä maailmassa ole (ainakaan jos on identifioinut itsensä legaaliseksi fiktioksi eli korporaatioksi, ja suurin osa ihmisistä tietämättään on).

    Lain ja ihmisten synnynnäisten oikeuksien mukaan, ihmiset ovat tasa-arvoiset. Vain legaalinen järjestelmä feministeineen ja korporaatioineen on voinut käytännössä vääristää tämän kaiken alla piilevän totuuden. Mutta ihmiset ovat itse antaneet suostumuksensa sen kaiken tapahtumiselle.. joten näyttää siltä, että kansa todella saa sellaiset johtajat, kuin ansaitsee.

    Toisekseen, lisääntymisoikeuksista puhuminen on tämän päivän 7 miljardin ihmisen ylikansoittamalla, saastutetulla, ydinsäteilevällä, melusaasteisella, roskaongelmista ja luonnon kiivastahtisesta vähenemisestä kärsivällä ongelmien ja apinoiden helvettiplaneetalla aika kummallista ja voisin sanoa, että 'moot point'.

    Ei kenenkään kannata lisääntyä tällaisessa maailmassa, eikä tänne kannata tunkea yhtään enempää ihmisiä. Eikö 7 miljardia ihmistä ole tarpeeksi? Halutaanko kerrostaloista vieläkin korkeampia? Haluavatko nämä lisääntymishimoiset asua maan alla? Onko puhdasta ilmaa liikaa? Kaatopaikat vielä liian pieniä? Rihkamaa liian vähän? Ongelmia liian vähän?

    Mikä on TARPEEKSI suuri määrä ihmisiä näiden lisääntymishimoisten, lyhytnäköisten, itsekkäiden hullujen mielestä? 8 miljardia? 80 miljardia? Miten pahaksi maailman pitää oikein käydä, ennenkuin nämä luupäät sanovat: "No, ehkä ei ole välttämätöntä tuoda lisää ihmisiä tähän maailmaan"? Vai sulkevatko he silmänsä ja korvansa todellisuudelta silloinkin, kun suomikin alkaa muistuttaa väenpaljoudeltaan kiinan suurkaupunkeja?

    Miten pitkälle asioiden todella pitää mennä, ennenkuin nämä puolieläimet oikein heräävät?

    Tämä on kuin eläisi roomassa, joka palaa, ja juttelisi joidenkin kaheleiden kanssa, jotka suunnittelevat alkavansa tänään rakentaa saunaa pihalleen, ja kehuvat, miten hienoa on, kun Nerokin veivaa viuluaan niin kauniisti.

    Hulluja nuo roomalaiset, indeed..

    - Vortac

    VastaaPoista
  20. Hauska veikko tämä Vortac.

    Ehkä pitää kuitenkin tarkentaa, että kun mainitsin miesten lisääntymisoikeudet, puhuin siitä, miten asiat ovat enkä siitä, miten asioiden pitäisi olla.

    Lisääntymisoikeuksiin luen sekä oikeuden lisääntyä että oikeuden estää lisääntyminen (ennen tai jälkeen hedelmöittymisen).

    Meinasin jo ehdottaa, että osan Maassa asuvista ihmisistä voisi ampua avaruuteen. Sitten mieleen hiipi huoli, että tämä saattaisi olla lähtölaukaus Mimosaa kiertävän herkän yksisarvispopulaation metsästämiselle.

    VastaaPoista
  21. A huge dick in my pussy,a new warm wet tounge up my personal arse and cum and pussy juice
    all over me. Fuck, ozzy

    my website :: hcg injections
    my website :: hcg injections

    VastaaPoista
  22. Tremеnԁous iѕsues here. I аm very satisfied to seе your
    post. Τhаnk you sο much and I'm looking forward to contact you. Will you kindly drop me a mail?

    Look into my web blog ... hcg diet recipes

    VastaaPoista
  23. It's nearly impossible to find educated people in this particular subject, however, you seem like you know what you're talking about!
    Thаnκs

    My wеb blog :: visit the following internet page
    My webpage: http://www.hcg-injections.com

    VastaaPoista
  24. have a peek at this site gucci replica handbags Read Full Article dolabuy ysl read review replica ysl

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".