www.hs.fi: Intialainen kylä kielsi rakkausavioliitot NEW DELHI. Pohjoisintialainen kylä sai perjantaina huomiota ympäri Intiaa, kun se kielsi rakkausavioliitot. Kylä myös määräsi, etteivät alle 40-vuotiaat naiset saa käydä yksin ostoksilla tai käyttää kännykkää julkisella paikalla.
Pääosin muslimien asuttama Asaran kylä perustelee kieltoja naisten suojelemisella. Kyläneuvoston mukaan rakkausavioliitot ovat häpeäksi yhteisölle.
Siis: Haasteen mukaan Betts oli Bieberin konsertissa Portlandissa heinäkuussa 2010, jossa teinityttöjen jatkuva kiljunta vaurioitti hänen kuuloaan. Omien sanojensa mukaan nainen kärsii tätä nykyä erittäin huonosta kuulosta ja kokoaikaisesta sekä vaikeasta tinnituksesta.
Niin, näiltä teinitytöiltä ei oikein voi odottaa saavansa miljoonia.
Tutkinnassa poliisi selvittää, onko kirjailija Minttu Vettenterä syyllistynyt rikokseen.
Kanta-Hämeen poliisi tiedotti runsas viikko sitten, että se aikoo kuulla kirjailijaa asiassa. Tuolloin poliisi ei vielä tehnyt päätöstä esitutkinnan käynnistämisestä.
Myös Ilta-Sanomat: Poliisi epäilee petosta Enkeli-Elisan jutussa Poliisi tutkii Enkeli-Elisan juttua epäiltynä petoksena. Esitutkinnassa selvitetään, onko kirjan markkinoinnissa annettu virheellistä tietoa niin, että se täyttää petoksen tunnusmerkistön.
Ulvilan surmatutkinnan entistä tutkinnanjohtajaa epäillään virka-aseman väärinkäytöstä. ... Iltalehden tietojen mukaan tapauksessa on jouduttu jatkamaan syyteoikeuden vanhentumisaikaa, sillä entiselle tutkinnanjohtajalle ei ole saatu toimitettua haastetta syytteestä. ...
Etsintäkuulutettu Ulvilan surman ex-tutkinnanjohtaja lähetti medialle torstaina yksityiskohtaisen kirjeen, jossa hän kertoo kärsimyksistään Satakunnan poliisilaitoksella. ...
Minulla kesti hieman aikaa tajuta, mitä hittoa "vahaus" edes on. Koko perheen hupia?
Olipahan sitten uteliaisuudesta klikattava linkkiä. Ja siellähän sitten lukee tällaista: "Calderonin mukaan vahaus on osa elämää"
Vahaus on OSA ELÄMÄÄ?
Pioneerit poistivat karvojaan vahauksella? Luolamiehet? Onko koko ihmiskunnan historia ollut 'vahauksen' historiaa?
Vahaavatko eläimet?
En ole koskaan 'vahannut'. Olenko siis kuollut?
Aivan naurettavaa, että tuollainen feikkaus voisi olla 'osa elämää'. Siitä näkee hyvin, miten pihalla elämästä akat, ja heitä mielistelevät korporaatiot ovat.
Miettisivät hetken kolmannen maailman ihmisten arkipäivää, ja tajuaisivat, että siihen ei todellakaan kuulu mikään 'vahaus'.
Naiset tekevät paljon luonnotonta ja feikkiä kehoilleen, ja sitten julistavat tämän kusetuksen olevan "osa elämää". Really.
Kun ajattelen "elämää", ja mitä se on, mistä se alkoi, miten se kehittyi, miten se on olemassa jatkumona ennen syntymää ja kuoleman jälkeen, kuinka koko maailmankaikkeus on elävä olento, jne. -- "VAHAUS" ei todellakaan ole ensimmäinen asia, joka tulee mieleen!
Tasa-arvovaltuutettu puuttuu tärkeään asiaan, miesten käsilaukkuihin:
Tasa-arvovaltuutettu: Miesten käsilaukkuja ei saisi syrjiä.
Tasa-arvopa-valtuutettu hyvinkin.
Kuka hänet on 'valtuuttanut' puhumaan tasa-arvosta?
Tuosta näkee juuri niin hyvin sen, että mihinkään oikeisiin syrjintäongelmiin ei tasa-arvon nimissä haluta puuttua - armeijalla nyt ei niin väliä, vaikka kyse on hengenvaarallisesta pelistä, kuolemasta ja tappamisesta.
Miesten kodittomuudella, alkoholismilla, seksinpuutteella, itsemurhilla, työkuolemilla, ja sensellaisilla pikkujutuilla nyt ei ole mitään merkitystä - mutta KÄSILAUKUT, herranjestas - siihen pitää puuttua!
Miksi 'tasa-arvovaltuutettu' käyttää resurssejaan tällaiseen?
Minulla on yksi teoria asiasta. Feminatsinen matriarkaattihan näkee miehen "viallisena naisena". Kun mies ottaa vähänkin askelia "vikojensa" "korjaamisen" suuntaan, eli naiseuden hulluimpien piirteiden imitoimiseen, niin silloinhan miestä on tuettava! Koska silloinhan hän saattaisi olla ehkä rippusen vähemmän 'viallinen' naisena.
Eli kun miehetkin käyttävät käsilaukkuja, niin pitää pontevasti kommentoida ja puuttua siihen, jos joku haluaa syrjiä moisia miehiä.
Tietenkin tämä asenne on lähinnä alentuva ja miehiä entistä enemmän syrjivä. Kyllähän IHMISTEN pitäisi voida käyttää millaisia rääsyjä (hameet mukaanlukien - tästähän olen kirjoittanut ennenkin, mutta katsokaapa historiaa, niin näette miehillä paljonkin hamemaisia asusteita - aikidopuvut, muinaiskiinalaiset tavan asusteet, rooman toogat ja jopa sotilaiden asustukset, samuraiden vaatetus, skotlannin kiltit, jne. jne.), tai millaisia tahansa laukkuja/reppuja/kätevyysvälineitä tahansa suinkin huvittaa - samoin värejä ja niin edelleen.
Mutta puuttumalla tähän nimenomaiseen asiaan, joka ei kosketa kovin suurta osaa miehistä, ja joka ei ole -ensisijainen- tasa-arvon kannalta nykytilanteessa, osoitetaan selvästi, ettei ole minkäänlaista halua oikeasti korjata miesten tasa-arvo-ongelmia, tai ottaa miesten oikeuksia yhtä vakavasti, kuin naisten oikeuksia (vaikka kaikilla pitäisi olla 100% samat oikeudet ihmisinä - vasta sen jälkeen on edes jotenkin järkevää alkaa pohtimaan sukupuolierityisiä oikeuksia tai 'velvollisuuksia').
Olen muuten viime aikoina huomannut, että erityisesti homomiesten keskuudessa sellaiset pienikokoiset olkalaukut ovat lisääntyneet.
Mahtaneeko tämä olla asia, joka on tehnyt tämän "miesten käsilaukku" -asian ajankohtaiseksi?
En ihmettelisi yhtään. Homot ja naiset ovat valkoisten heteromiesten yläpuolella tasa-arvohierarkiassa. Katsos, tietyt miehet kuuluvat poliittisesti arvokkaaseen "vähemmistöön", jolloin heille on suotava enemmän etuisuuksia, kuin he jaksavat kantaa. Homojen ongelma on tasa-arvo-ongelma. Valkoisten heteromiesten ongelma ei.
Niin se vain tässä maailmassa menee, ja se on huutava vääryys.
Göteborgin yliopiston dosentti Jari Kuosmanen on eri mieltä. Hän ei usko Ruotsin lain vähentäneen prostituutiota, se on vain siirtynyt ulkomaalaisten käsiin ja internetiin.
Tässä voisi ehkä nimimerkin Ulvova Ylläriehdotus, että rekistöroimällä annetaan ostajalle sertifikaatti että kauppasuhde on laillinen, auttaa.
No siis voi vittu mitä paskaa toi iltalehden otsikointi, sensaation hakuista sellaista. Ai totuus paljastuu ihan nyt? Aiemmin ei ole ollutkaan totuutta tutkimuksissa.
Niin tottakai on testit fixattu kulttuurimarxistien toimesta. Noh voivat nyt alkaa puhumaan älykkyyseroista kun on saatu ylempi sukupuoli voittajaksi.
( Muistelisin, että olen jättänyt myöskin jonkun toisen kommentin joskus aikasemmin, mutta sitä ei ilmeisesti ole hyväksytty. Tai sitten muistan väärin. )
Olisiko todennäköisempi selitys tälle kuitenkin se, että naiset rakastavat ja kiihottuvat kilttien miesten sijaan psykopaateista, sarjamurhaajista yms kriminaaleista?:
"… Ehkä Räsäsen päämääränä on luoda lisää turvattomuutta ja väkivaltarikollisuutta jotta hän pääsee ajamaan poliiseille lisää oikeuksia ja resursseja jotta hän pääsee luomaan Suomeen poliisivaltion."
Norjassa ja Ruotsissa, joissa seksinosto on kriminalisoitu joillekin naisille on alkanut syntyä paineita toteuttaa miesten seksihaluja maksuttomasti.
Anonyymi: Norjassa ja Ruotsissa, joissa seksinosto on kriminalisoitu joillekin naisille on alkanut syntyä paineita toteuttaa miesten seksihaluja maksuttomasti.
Kun Anne Mloilanen rääkyy kurkku suorana Tulta munille! tai Valerie Solanas vaatii SCUM:ssa miesten hävittämistä väkivaltaisesti ja femakkonartut taputtavat vitut märkänä, niin miesvihan lisäksi eräs toinen motiivi näille femakkojen käytökselle voi olla myös tämä naiserityinen sarjamurhaajiin yms kriminaaleihin (joka voi siis kohdistua myös narttuihin, eikä ole siis välttämättä juuri miesvihaista) koettu kiima, josta Panukin on näköjään kirjoittanut:
... Yksi syy, miksi suhtaudun feministeihin epäluuloisesti, on se, etten koskaan näe heidän pohtivan naiserityisiä irrationaalisia käyttäytymismalleja. Vain naiset ihastuvat kylmiin ja säälimättömiin murhamiehiin. Miehet innostuvat seksikkäistä isotissisistä tytöistä, mikä ei ehkä sekään ole kauhean fiksua, mutta jollain tavoin se on inhimillisempää. Eivätkä vain tyhmät tytöt ihannoi jääkylmiä murhaajia. Oikeiston muotifilosofi Ayn Rand innostui nuorena, mutta jo täysikasvuisena naisena William Hickmaniin, 1920-luvun Yhdysvaltojen inhotuimpaan murhamieheen, ja rationalisoi ilmeisen seksuaalisen ihastuksensa selittämällä sen niin, että ihaili ennen kaikkea murhaajan kykyä kokonaisuuessaan asettua yhteiskuntansa - keskinkertaisten poroporvarien - moraalinormien ulkopuolelle. Hickmanin rikos oli, että hän kidnappasi, murhasi ja suolisti kaksitoistavuotiaan tytön kyniäkseen sitten lunnasrahat tytön isältä käyttämällä tämän yläruumista houkuttimena. ...
... Sharon tapailee tällä hetkellä 27-vuotiasta mallia Martin Micaa.
Sharonin mukaan ihmisten tulisi sopeutua siihen, että naiset ovat ottaneet uudenlaisen paikan yhteiskunnassa.
- Yli 50 prosenttia naisista on nyt pääasiallisia perheen elättäjiä. Naiset ovat ottaneet tämän uuden aseman yhteiskunnassa ja heistä tulee puoleensavetäviä. Näin vain tapahtuu.
Sharonin mukaan amerikkalaisessa yhteiskunnassa naisista tulee heidän vanhetessaan kuitenkin omalla tavallaan sorrettuja. ...
"Vain naiset ihastuvat kylmiin ja säälimättömiin murhamiehiin."
Kyllä miehetkin innostuvat tällaisesta, ja kauniille naisille tulee paljon kirjeitä vankilaan jos antavat tietonsa nettiin tmv. Kauniit naiset eivät vain yleensä päädy vankilaan vaan elävät helpon elämän.
Saksalaiskaupungissa eri parkkipaikat miehille ja naisille
VastaaPoistaLisää satunnaisia linkkejä:
VastaaPoistawww.hs.fi: Intialainen kylä kielsi rakkausavioliitot
NEW DELHI. Pohjoisintialainen kylä sai perjantaina huomiota ympäri Intiaa, kun se kielsi rakkausavioliitot. Kylä myös määräsi, etteivät alle 40-vuotiaat naiset saa käydä yksin ostoksilla tai käyttää kännykkää julkisella paikalla.
Pääosin muslimien asuttama Asaran kylä perustelee kieltoja naisten suojelemisella. Kyläneuvoston mukaan rakkausavioliitot ovat häpeäksi yhteisölle.
Myös:
Ilta-Sanomat: Intialaiskylä kohahdutti kieltämällä rakkausavioliitot
Kylä myös määräsi, etteivät alle 40-vuotiaat naiset saa käydä yksin ostoksilla tai käyttää kännykkää julkisella paikalla.
Iltalehti: Intialainen kylä kielsi rakkausavioliitot
Aamulehti: Intialainen kylä kielsi rakkausavioliitot: Häpeäksi yhteisölle!
Nainen haastoi suosikkipopparin oikeuteen kuulonsa menettämisestä – miljoonavaatimus!
VastaaPoistaAnonyymi:
PoistaNainen haastoi suosikkipopparin oikeuteen kuulonsa menettämisestä – miljoonavaatimus!
Siis:
Haasteen mukaan Betts oli Bieberin konsertissa Portlandissa heinäkuussa 2010, jossa teinityttöjen jatkuva kiljunta vaurioitti hänen kuuloaan. Omien sanojensa mukaan nainen kärsii tätä nykyä erittäin huonosta kuulosta ja kokoaikaisesta sekä vaikeasta tinnituksesta.
Niin, näiltä teinitytöiltä ei oikein voi odottaa saavansa miljoonia.
Teinityttöjen itsensä kuulo ei vaurioitunut?
Saksa lupaa sallia poikalasten ympärileikkaukset jatkossakin
VastaaPoistaPoliisitutkinta sulki Enkeli-Elisan Facebook-sivut
VastaaPoista...
Poliisi kertoi tänään, että se aloittaa tutkinnan siitä, onko kirjailija Minttu Vettenterä syyllistynyt rikokseen Enkeli-Elisan tapauksessa.
...
Homo:
PoistaPoliisitutkinta sulki Enkeli-Elisan Facebook-sivut
Myös: (kerroin edellisen merkinnän kommenteissa)
Ilta-Sanomat: Poliisi tutkii - syyllistyikö Enkeli-Elisa-kirjailija rikokseen?
Kari Hurtta:
PoistaMyös: (kerroin edellisen merkinnän kommenteissa)
Ilta-Sanomat: Poliisi tutkii - syyllistyikö Enkeli-Elisa-kirjailija rikokseen?
Jatkoa
HS.fi: IL: Poliisi aloittaa esitutkinnan Enkeli-Elisan tarinasta
iltalehti.fi: Enkeli-Elisan tarinasta rikosepäily
Kanta-Hämeen poliisi päätti eilen aloittaa esitutkinnan Enkeli-Elisan tapauksessa.
Tutkinnassa poliisi selvittää, onko kirjailija Minttu Vettenterä syyllistynyt rikokseen.
Kanta-Hämeen poliisi tiedotti runsas viikko sitten, että se aikoo kuulla kirjailijaa asiassa. Tuolloin poliisi ei vielä tehnyt päätöstä esitutkinnan käynnistämisestä.
Kari Hurtta: Jatkoa
PoistaHS.fi: IL: Poliisi aloittaa esitutkinnan Enkeli-Elisan tarinasta
Myös
Ilta-Sanomat: Poliisi epäilee petosta Enkeli-Elisan jutussa
Poliisi tutkii Enkeli-Elisan juttua epäiltynä petoksena. Esitutkinnassa selvitetään, onko kirjan markkinoinnissa annettu virheellistä tietoa niin, että se täyttää petoksen tunnusmerkistön.
Miesten objektifikaatiosta ja statuksesta A Voice for Men -sivustolta.
VastaaPoistaUlvilan murhamysteerissä uusi käänne
VastaaPoistaUlvilan surmatutkinnan entistä tutkinnanjohtajaa epäillään virka-aseman väärinkäytöstä.
...
Iltalehden tietojen mukaan tapauksessa on jouduttu jatkamaan syyteoikeuden vanhentumisaikaa, sillä entiselle tutkinnanjohtajalle ei ole saatu toimitettua haastetta syytteestä.
...
Joutsenlahden katkera tilitys
Etsintäkuulutettu Ulvilan surman ex-tutkinnanjohtaja lähetti medialle torstaina yksityiskohtaisen kirjeen, jossa hän kertoo kärsimyksistään Satakunnan poliisilaitoksella.
...
Erilainen kerjäläinen: haluaa vain suuremmat rinnat
VastaaPoistaAnonyymi: Erilainen kerjäläinen: haluaa vain suuremmat rinnat
PoistaViittaa:
NEW YORK DAILY NEWS: Bikini-clad Ohio woman is begging for boobs on Akron street corner
Myös:
www.iltalehti.fi: Tämä nainen haluaa silikonit epätoivoisesti - Kerää rahaa bikineissä!
Näin ennennäkemättömän miehenkipeä Saana Parviainen on!
VastaaPoistaKauneushoitola mainostaa vahausta alle 16-vuotiaille: "Hauskaa koko perheen puuhaa"
VastaaPoistaAnonyymi:
PoistaKauneushoitola mainostaa vahausta alle 16-vuotiaille: "Hauskaa koko perheen puuhaa"
Oliko tästä samasta taauksesta täällä aikasemmin vai mistä minä tämän näin?
Selvästi kyseessä kyllä on ollut eri artikkeli.
Pidä kiinni työstäsi, yli 50-vuotias!
VastaaPoistaTasa-arvovaltuutettu puuttuu tärkeään asiaan, miesten käsilaukkuihin:
VastaaPoistaTasa-arvovaltuutettu: Miesten käsilaukkuja ei saisi syrjiä
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOlen muuten viime aikoina huomannut, että erityisesti homomiesten keskuudessa sellaiset pienikokoiset olkalaukut ovat lisääntyneet.
VastaaPoistaMahtaneeko tämä olla asia, joka on tehnyt tämän "miesten käsilaukku" -asian ajankohtaiseksi?
Huumeita halunnut avovaimo pahoinpiteli miehensä haarukalla
VastaaPoistaNainen, näin koulit miehestäsi salonkikelpoisen – tässä vinkit
VastaaPoistaAnonyymi: Nainen, näin koulit miehestäsi salonkikelpoisen – tässä vinkit
PoistaTähän näyttää sopivan sama komentti, jonka laitoin toiseen yhteyteen:
Jep — vikahan on aina miehessä.
Stig Ilosaarirockissa: Mies, näin saat naista! - Katso video
VastaaPoistaLisää satunnaisia linkkejä
VastaaPoistaIlta-Sanomat: "Paikallani oli iso korsto" – miehet kertovat pettämisestä
Kari Hurtta: Lisää satunnaisia linkkejä
PoistaIlta-Sanomat: "Paikallani oli iso korsto" – miehet kertovat pettämisestä
Siltä varalta että nimimerkki Anonyymi ei ole tätä vielä laittanut:
Tuo artikkeli lienee jatkoa tälle artikkelille:
Ilta-Sanomat: "Oven takana piilotteli nainen" – naiset kertovat pettämisestä
Kimin äiti vieraili toyboyn luona – erokriisi uhkaa julkkisperhettä?
VastaaPoistaMinulla kesti hieman aikaa tajuta, mitä hittoa "vahaus" edes on. Koko perheen hupia?
VastaaPoistaOlipahan sitten uteliaisuudesta klikattava linkkiä. Ja siellähän sitten lukee tällaista: "Calderonin mukaan vahaus on osa elämää"
Vahaus on OSA ELÄMÄÄ?
Pioneerit poistivat karvojaan vahauksella? Luolamiehet? Onko koko ihmiskunnan historia ollut 'vahauksen' historiaa?
Vahaavatko eläimet?
En ole koskaan 'vahannut'. Olenko siis kuollut?
Aivan naurettavaa, että tuollainen feikkaus voisi olla 'osa elämää'. Siitä näkee hyvin, miten pihalla elämästä akat, ja heitä mielistelevät korporaatiot ovat.
Miettisivät hetken kolmannen maailman ihmisten arkipäivää, ja tajuaisivat, että siihen ei todellakaan kuulu mikään 'vahaus'.
Naiset tekevät paljon luonnotonta ja feikkiä kehoilleen, ja sitten julistavat tämän kusetuksen olevan "osa elämää". Really.
Kun ajattelen "elämää", ja mitä se on, mistä se alkoi, miten se kehittyi, miten se on olemassa jatkumona ennen syntymää ja kuoleman jälkeen, kuinka koko maailmankaikkeus on elävä olento, jne. -- "VAHAUS" ei todellakaan ole ensimmäinen asia, joka tulee mieleen!
Sheesh.
- Vortac
Tasa-arvovaltuutettu puuttuu tärkeään asiaan, miesten käsilaukkuihin:
VastaaPoistaTasa-arvovaltuutettu: Miesten käsilaukkuja ei saisi syrjiä.
Tasa-arvopa-valtuutettu hyvinkin.
Kuka hänet on 'valtuuttanut' puhumaan tasa-arvosta?
Tuosta näkee juuri niin hyvin sen, että mihinkään oikeisiin syrjintäongelmiin ei tasa-arvon nimissä haluta puuttua - armeijalla nyt ei niin väliä, vaikka kyse on hengenvaarallisesta pelistä, kuolemasta ja tappamisesta.
Miesten kodittomuudella, alkoholismilla, seksinpuutteella, itsemurhilla, työkuolemilla, ja sensellaisilla pikkujutuilla nyt ei ole mitään merkitystä - mutta KÄSILAUKUT, herranjestas - siihen pitää puuttua!
Miksi 'tasa-arvovaltuutettu' käyttää resurssejaan tällaiseen?
Minulla on yksi teoria asiasta. Feminatsinen matriarkaattihan näkee miehen "viallisena naisena". Kun mies ottaa vähänkin askelia "vikojensa" "korjaamisen" suuntaan, eli naiseuden hulluimpien piirteiden imitoimiseen, niin silloinhan miestä on tuettava! Koska silloinhan hän saattaisi olla ehkä rippusen vähemmän 'viallinen' naisena.
Eli kun miehetkin käyttävät käsilaukkuja, niin pitää pontevasti kommentoida ja puuttua siihen, jos joku haluaa syrjiä moisia miehiä.
Tietenkin tämä asenne on lähinnä alentuva ja miehiä entistä enemmän syrjivä. Kyllähän IHMISTEN pitäisi voida käyttää millaisia rääsyjä (hameet mukaanlukien - tästähän olen kirjoittanut ennenkin, mutta katsokaapa historiaa, niin näette miehillä paljonkin hamemaisia asusteita - aikidopuvut, muinaiskiinalaiset tavan asusteet, rooman toogat ja jopa sotilaiden asustukset, samuraiden vaatetus, skotlannin kiltit, jne. jne.), tai millaisia tahansa laukkuja/reppuja/kätevyysvälineitä tahansa suinkin huvittaa - samoin värejä ja niin edelleen.
Mutta puuttumalla tähän nimenomaiseen asiaan, joka ei kosketa kovin suurta osaa miehistä, ja joka ei ole -ensisijainen- tasa-arvon kannalta nykytilanteessa, osoitetaan selvästi, ettei ole minkäänlaista halua oikeasti korjata miesten tasa-arvo-ongelmia, tai ottaa miesten oikeuksia yhtä vakavasti, kuin naisten oikeuksia (vaikka kaikilla pitäisi olla 100% samat oikeudet ihmisinä - vasta sen jälkeen on edes jotenkin järkevää alkaa pohtimaan sukupuolierityisiä oikeuksia tai 'velvollisuuksia').
Olen muuten viime aikoina huomannut, että erityisesti homomiesten keskuudessa sellaiset pienikokoiset olkalaukut ovat lisääntyneet.
Mahtaneeko tämä olla asia, joka on tehnyt tämän "miesten käsilaukku" -asian ajankohtaiseksi?
En ihmettelisi yhtään. Homot ja naiset ovat valkoisten heteromiesten yläpuolella tasa-arvohierarkiassa. Katsos, tietyt miehet kuuluvat poliittisesti arvokkaaseen "vähemmistöön", jolloin heille on suotava enemmän etuisuuksia, kuin he jaksavat kantaa. Homojen ongelma on tasa-arvo-ongelma. Valkoisten heteromiesten ongelma ei.
Niin se vain tässä maailmassa menee, ja se on huutava vääryys.
- Vortac
Tytöt miettii "vaikeita" asioita
VastaaPoistaVaihtoehtoisia tapoja kostaa lapsuusajan kiusaajille
Näinkö tämä vaarallinen sukupuolitauti kehittyi?
VastaaPoistaTyttöystävän erotiikkakirja oli liikaa – poikaystävä teki typerän tempauksen
VastaaPoistaRakkaus kielletty
VastaaPoistaRaskaana olevat tytöt häädetään koulusta
VastaaPoistaÄlä tee näitä virheitä deittisivuilla
VastaaPoistaMies avautui televisiossa ”manboobseistaan” – löysi biologisen isänsä
VastaaPoistaNainen elättää itsensä myymällä halauksia – sessio 50 eurolla
VastaaPoistaTotuus paljastui: Naiset ovat älykkäämpiä kuin miehet
VastaaPoistaKohua herättänyt miesmalli saa oman televisiosarjan
VastaaPoistaSisäinen hirviö paljastui eron partaalla – naiset kertovat
VastaaPoistaSuomen seksilaki ei toimi kenenkään mielestä
VastaaPoistaAnonyymi: Suomen seksilaki ei toimi kenenkään mielestä
PoistaLainaus:
…
Göteborgin yliopiston dosentti Jari Kuosmanen on eri mieltä. Hän ei usko Ruotsin lain vähentäneen prostituutiota, se on vain siirtynyt ulkomaalaisten käsiin ja internetiin.
Tässä voisi ehkä nimimerkin Ulvova Ylläri ehdotus, että rekistöroimällä annetaan ostajalle sertifikaatti että kauppasuhde on laillinen, auttaa.
Kun kumppani pihtaa – näin seksittömyys vaikuttaa suomalaiseen parisuhteeseen
VastaaPoistaKunta voi maksaa vauvasta jopa 10 000 euroa
VastaaPoistaNaisten vesipiiputtelua ratsattiin Teheranissa
VastaaPoistaNo siis voi vittu mitä paskaa toi iltalehden otsikointi, sensaation hakuista sellaista. Ai totuus paljastuu ihan nyt? Aiemmin ei ole ollutkaan totuutta tutkimuksissa.
VastaaPoistaNiin tottakai on testit fixattu kulttuurimarxistien toimesta. Noh voivat nyt alkaa puhumaan älykkyyseroista kun on saatu ylempi sukupuoli voittajaksi.
Ja katsokaapa vaikka niin kohta on Siikalat (itsetuhossaan) hurraamassa tätä tulosta totuutena.
VastaaPoistaNainen suuttui miehelleen: Puri, iski haarukalla ja heitti tavarat pihalle
VastaaPoistaAnonyymi:
PoistaNainen suuttui miehelleen: Puri, iski haarukalla ja heitti tavarat pihalle
Taisit kertoa tästä samasta tapauksesta myöskin tuossa vähän aiemmin:
Anonyymi:
Huumeita halunnut avovaimo pahoinpiteli miehensä haarukalla
/ Kari Hurtta
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHow to find true friends (and love) in 45 minutes
VastaaPoistaKSML: Mies- ja naisjohtajien palkkaerot pienentyneet
VastaaPoistaNainen ehtii vielä hyötyä halvemmasta henkivakuutuksesta
VastaaPoistaNaispoliisi narahti - ajoi humalassa onnettomuuden pikkuvauva takapenkillä
VastaaPoistaSeksin ostokieltoa pitää vielä pohtia
VastaaPoistaTasa-arvo toteutuu vihdoin
VastaaPoistaSeksin ostokieltoa syytä ajaa lainsäädäntöön
VastaaPoistaAnonyymi: Seksin ostokieltoa syytä ajaa lainsäädäntöön
PoistaJätin tuohon kommentin.
( Muistelisin, että olen jättänyt myöskin jonkun toisen kommentin joskus aikasemmin, mutta sitä ei ilmeisesti ole hyväksytty. Tai sitten muistan väärin. )
Guest post: Unearthing the gender divide with Simon Baron-Cohen
VastaaPoistaOlisiko todennäköisempi selitys tälle kuitenkin se, että naiset rakastavat ja kiihottuvat kilttien miesten sijaan psykopaateista, sarjamurhaajista yms kriminaaleista?:
VastaaPoistaCaptured by True Crime: Why Women Are Drawn to Tales of Rape, Murder and Serial Killers
Legalizing Pornography: Lower Sex Crime Rates? Study Carried out in Czech Republic Shows Results Similar to Those in Japan and Denmark
Tässä taas yksi hyvä syy palkata narttujen sijaan miehiä opettajiksi:
Girls' Math Performance: Elementary School Women Teachers Transfer Their Fear of Doing Math to Girls, Study Finds
Friendship Is Mainly About 'Me, Me And Me'
Ja mitenkäs naisittunut koulu tämän huomioi?:
Building Language Skills More Critical for Boys Than Girls, Research Suggests
Kindergarten Friendships Matter, Especially for Boys
Homo: Girls' Math Performance: Elementary School Women Teachers Transfer Their Fear of Doing Math to Girls, Study Finds
PoistaAntaa:
Help Page
The page you are looking for may have moved or is currently under construction. …
Tarkoitatko:
ScienceDaily: Believing Stereotype Undermines Girls' Math Performance: Elementary School Women Teachers Transfer Their Fear of Doing Math to Girls, Study Finds
Female elementary school teachers who are anxious about math pass on to female students the stereotype that boys, not girls, are good at math. Girls who endorse this belief then do worse at math, research at the University of Chicago shows.
Viittaa:
UChigago News: Female teachers can transfer fear of math and undermine girls' math performance (January 25, 2010)
Unruly Kids May Have a Mental Disorder
VastaaPoista"… Ehkä Räsäsen päämääränä on luoda lisää turvattomuutta ja väkivaltarikollisuutta jotta hän pääsee ajamaan poliiseille lisää oikeuksia ja resursseja jotta hän pääsee luomaan Suomeen poliisivaltion."
VastaaPoistaNorjassa ja Ruotsissa, joissa
seksinosto on kriminalisoitu joillekin naisille on alkanut syntyä paineita toteuttaa miesten seksihaluja maksuttomasti.
-deeby
Anonyymi: Norjassa ja Ruotsissa, joissa
Poistaseksinosto on kriminalisoitu joillekin naisille on alkanut syntyä paineita toteuttaa miesten seksihaluja maksuttomasti.
Minulle ei oikein selvinnyt mihin tämä viittaa.
Kun Anne Mloilanen rääkyy kurkku suorana Tulta munille! tai Valerie Solanas vaatii SCUM:ssa miesten hävittämistä väkivaltaisesti ja femakkonartut taputtavat vitut märkänä, niin miesvihan lisäksi eräs toinen motiivi näille femakkojen käytökselle voi olla myös tämä naiserityinen sarjamurhaajiin yms kriminaaleihin (joka voi siis kohdistua myös narttuihin, eikä ole siis välttämättä juuri miesvihaista) koettu kiima, josta Panukin on näköjään kirjoittanut:
VastaaPoistaAnders Behring Breivik, kaikkien tyttöjen sankari
...
Yksi syy, miksi suhtaudun feministeihin epäluuloisesti, on se, etten koskaan näe heidän pohtivan naiserityisiä irrationaalisia käyttäytymismalleja. Vain naiset ihastuvat kylmiin ja säälimättömiin murhamiehiin. Miehet innostuvat seksikkäistä isotissisistä tytöistä, mikä ei ehkä sekään ole kauhean fiksua, mutta jollain tavoin se on inhimillisempää. Eivätkä vain tyhmät tytöt ihannoi jääkylmiä murhaajia. Oikeiston muotifilosofi Ayn Rand innostui nuorena, mutta jo täysikasvuisena naisena William Hickmaniin, 1920-luvun Yhdysvaltojen inhotuimpaan murhamieheen, ja rationalisoi ilmeisen seksuaalisen ihastuksensa selittämällä sen niin, että ihaili ennen kaikkea murhaajan kykyä kokonaisuuessaan asettua yhteiskuntansa - keskinkertaisten poroporvarien - moraalinormien ulkopuolelle. Hickmanin rikos oli, että hän kidnappasi, murhasi ja suolisti kaksitoistavuotiaan tytön kyniäkseen sitten lunnasrahat tytön isältä käyttämällä tämän yläruumista houkuttimena.
...
Panulta jotain muitakin uusia kirjoituksia:
Tarinoita Elisa-enkelistä
Taas kerran siitä prostituutiokieltolaista
Nuoret miehet 54-vuotiaan Sharon Stonen kimpussa: "Näytän paremmalta kuin ennen"
VastaaPoista...
Sharon tapailee tällä hetkellä 27-vuotiasta mallia Martin Micaa.
Sharonin mukaan ihmisten tulisi sopeutua siihen, että naiset ovat ottaneet uudenlaisen paikan yhteiskunnassa.
- Yli 50 prosenttia naisista on nyt pääasiallisia perheen elättäjiä. Naiset ovat ottaneet tämän uuden aseman yhteiskunnassa ja heistä tulee puoleensavetäviä. Näin vain tapahtuu.
Sharonin mukaan amerikkalaisessa yhteiskunnassa naisista tulee heidän vanhetessaan kuitenkin omalla tavallaan sorrettuja.
...
"Vain naiset ihastuvat kylmiin ja säälimättömiin murhamiehiin."
VastaaPoistaKyllä miehetkin innostuvat tällaisesta, ja kauniille naisille tulee paljon kirjeitä vankilaan jos antavat tietonsa nettiin tmv. Kauniit naiset eivät vain yleensä päädy vankilaan vaan elävät helpon elämän.
http://yle.fi/uutiset/al_naisten_tuomiot_selvasti_miesten_tuomioita_lyhyempia/6222547
VastaaPoistaNaisten tuomiot selvästi miesten tuomioita lyhyempiä -
Millä feministit perustelevat tämän?
Jään mielenkiinnolla odottamaan.