Kouvolassa äiti tukehdutti tyynyllä viiden kuukauden ja kolmen vuoden ikäiset tyttärensä viime vuoden marraskuussa.
Rautjärvellä 18-vuotias äiti hukutti vastasyntyneen poikansa viime vuonna. Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi naisen lapsensurmasta vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.
Pietarsaarelaisnainen surmasi vuonna 2006 terveenä syntyneen vauvansa. Verenhukasta kärsinyt nainen kuoli sairaalassa, ja tutkimuksissa paljastui, että nainen oli synnyttänyt. Poliisi löysi vauvan ruumiin pyykkikorista äidin asunnosta. ...
Pirkko ja Jorma Nissinen ovat muuttaneet 13 kertaa 22 vuodessa. Jokaisessa muutossa myös uudistetaan keittiöt ja vaihdetaan huonekaluja. ... Lyhimmillään he ovat asuneet yhdessä osoitteessa kuusi viikkoa, pisimmillään kuusi vuotta. Viime vuosina muuttotahti on tihentynyt. ... Sanaharkkaakin muuttovimma on nostattanut, mutta nyt mies on jo tottunut vaimon harrastukseen. ... "Jorma ei enää edes lähde katsomaan asuntoja. Saan vapaat kädet, ja hän tulee perässä, kun annan osoitteen", Pirkko Nissinen sanoo. ... Nissiset laskeskelevat, että heillä on palanut rahaa muuttoihin, pankkilainan korkoihin, päällekkäisiin vuokriin, uusiin huonekaluihin ja asuntojen kunnostukseen useamman etelänmatkan verran, kymmeniätuhansia euroja.
Nykyiseen asuntoonsa pariskunta on rakentanut terassin, uusinut lattiat, asennuttanut sälekaihtimet ja hankkinut uusia kodinkoneita. Aiemmissa asunnoissa he ovat muun muassa uusineet koko keittiön, kylpyhuoneen ja saunan.
"Uunin ja jääkaapin vaihdan yleensä aina. Minua inhottaa ajatus siitä, että toiset ovat kärisyttäneet uunissa makkaraa. Haluan oman puhtaan uunin."
Matot ja verhot menevät myös muutoissa aina vaihtoon. Sohva tai ruokapöytäkään harvoin sopivat uuteen kotiin. ... Pariskunta on koko ajan lähtövalmiudessa. Puolet astioista odottaa valmiiksi pakattuina varastossa. ...
... Sekava Johanna kävi välittömästi juhlista häntä auttamaan rientäneen vaaleaverikön kimppuun. Johanna repi naista hiuksista niin, että tämän päänahassa oli pitkään kaljuja alueita.
Johanna myös löi naista nyrkeillä takaraivoon ja hakkasi tämän päätä kiviportaisiin. ...
Olen sellainen tyyppi, etten alistu. Kun ex-mieheni heitti punaviinilasin kasvoilleni, menin hänen luokseen ja teeskentelin että suutelen häntä. Otin hänen kielen suuhuni ja purin sen melkein poikki.
Yhdysvalloissa sentään joskus naistekijöitäkin tuomitaan kunnolla teoistaan, vaikka sielläkin sossutantat tekevät parhaansa, että nainen pääsisi pälkähästä lasten edun kustannuksella (kuvassa itsesääliään itkevä syyllinen):
... Poliisin mukaan pottaharjoittelussa syntyneistä vaikeuksista raivostunut Escalona muun muassa potki tytärtään vatsaan ja hakkasi häntä maitokannulla.
Sen jälkeen äiti liimasi tytön kädet seinään superliimalla.
Jocelyn-tyttären kehosta löytyi pahoinpitelyn jäljiltä aivoverenvuoto, murtunut kylkiluu, mustelmia sekä puremajälkiä. Liimaamisen seurauksenä hänen käsistään irtosi nahkaa. Tyttö oli myös koomassa muutaman päivän. ... Escalonan puolesta todistanut sosiaalityöntekijä oli sitä mieltä, että nainen rakastaa kaikkia viittä lastaan. Hänen mukaansa Escalona hyötyisi suuresti ohjauksesta. ...
... Noin seitsemän minuuttia kestävällä videolla kaksi tyttöä pahoinpitelee 12-vuotiaan tytön rajusti koulun luokkahuoneessa. Tytöt muun muassa potkivat uhriaan sekä lyövät häntä nyrkeillä ja vyöllä. ...
... Naisiin kohdistuvasta väkivallasta puhutaan enemmän, vaikka miehetkin joutuvat kumppaninsa väkivallan uhriksi. Muun muassa käynnissä oleva Amnestyn kampanja naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi on jälleen herättänyt keskustelua myös kolikon toisesta puolesta. Kannanotoissa on ihmetelty sitä, miksi kampanja keskittyy vain naisiin.
Vuonna 2009 Heunin (The European Institute for Crime Prevention and Control) tekemän tutkimuksen mukaan 15−74-vuotiaista suomalaisista miehistä 16 prosenttia oli kokenut väkivaltaa nykyisessä parisuhteessaan ja 22 prosenttia entisen kumppanin tekemää väkivaltaa tai uhkailua. ... Väestöliiton mukaan poliisin tietoon tulleessa parisuhdeväkivallassa suurin osa tekijöistä on miehiä. Mutta esimerkiksi vuonna 2008 Yle uutisoi, että poliisin tietoon tulleista tapauksista perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen kohteeksi joutui lähes yhtä paljon naisia kuin miehiä.
Matti Kupila uskoo, että miesten on vaikeampaa puhua tilanteestaan. Myös luottamus viranomaisiin on heikkoa, miehet eivät usko tulevansa vakavasti otetuiksi.
- Mies ajattelee, ettei häntä oteta tosissaan. Olisi hyvä, jos miehet tekisivät tapauksista enemmän rikosilmoituksia, hän sanoo.
... minua aiheuttaen haavan, ihorikkoja ja mustelmia. Kävin asianmukaisesti lääkärissä vammat näyttämässä ja poliisilla rikosilmoituksen tekemässä. Poliisin kommentti oli, "Etkö sinä yhtä naista saa kurissa pidetyksi." Päättivät jättää asian viemättä eteenpäin, vaikka vaadin rangaistusta. Toivottivat "tulkaa takaisin sitten kun käytätte puukkoja ja puntareita", ilmeistä oli, että potkut, lyönnit ja puremiset eivät olleet noteerattuja poliisin puolelta, kun nainen aikaan minulle sai vain kipeitä vammoja eikä henkeni ollut uhattuna. ... Vaimoni mustasukkaisuus korostui humalassa. Tuli tuoppia päähän useampaan kertaan ravintoloissa ja sieltä jouduin sairaalaan. Vaimon väkivallasta tiesi hyvin pieni piiri, joka ei uskaltanut puuttua koston pelossa. Meidän avioliitto oli päätyä hautajaisiin. Vaimo tuomittiin vankeuteen taponyrityksestä. Eron hain aikoinaan sairaalassa ollessani. Avioliiton jälkeiset suhteet ovat toimineet normaalisti ilman väkivaltaa. Apua en hakenut, koska koin asian hävettäväksi, jälkeenpäin kylläkin kaduin tätä. Ehkä juuri naisen hakkaama mies ei kehtaa tehdä ilmoitusta. ... Olen joutunut vaimon väkivallan uhriksi. En ole ollut milloinkaan se joka aloitti, vaan olen joutunut oikeasti kunnolla suojaamaan itseäni lyömisen, raapimisen, potkimisen, sylkemisen ym. hullun raivon alta. Itselläni on pysyvät raapimisjäljet kasvoissa. Kerran jouduin tk:ssa paikkauttamassa huuleni, eipä kukaan kysellyt mistä se on tullut. ...
Feministithän järjestävät nykyään jo koulutytöille ns. feministisiä "itsepuolustuskursseja", joilla opetetaan mm. hyökkäämään miehen kivestesten kimppuun. Vastapainoksi raivohulluille miesvihaajafeministeille tulisi pojille opettaa antifeminististä itsepuolustusta, jossa opetetaan, kuinka nartun uhatessa käydä kiinni kiveksiin, saadaan nartun ote irtoamaan esim. vääntämällä niskat nurin tai työntämällä sormet/kynä silmiin tms:
... The victim told police that his former girlfriend, Christina Reber, stormed into his apartment as he was innocently sitting at his computer. Reber, with whom he had severed ties a few days earlier, first struck him on the head and then grabbed his scrotum and began “squeezing as hard as she could.” Naturally, he told officers that he “was in incredible pain when [she] grabbed his scrotum and began digging in her fingers.” The police report indicates that the scrotum area was “completely torn loose from his body.” Reber reportedly “refused to let go of his scrotum,” but the victim was finally able to remove his balls from her vice-like grip. ...
Kommenteista:
"if it were a man who had injured a woman that badly in that manner, he would have been charged with 1st degree sexual assault, 1st degree sex abuse by forcible compulsion, deviate sexual conduct, etc."
"wow, thats pretty funny.....wouldnt be nearly so comical if a male attacked and mutilated a womans genitals....as a matter of fact, id bet that the media would portray it as an attack on every woman in the country, AND a matter of civil equality"
"women demand equal rights....well that goes for equal treamment too. Women should be held to the same standard when they do something as hideous, violent, and abusive as this. She needs to do jail time and probation with all the bells and whistles.there is absolutely NO EXCUSE for a woman (or anyone) to do something like this and it makes me ashamed for my gender. Mental issues do not excuse a man from commiting abuse so why should it excuse a woman."
"Everytime a man is sexually mutilated it is made fun of in the press and by late night talk shows. When a womwn is sexually mutilated it is properly reported as a horific crime and no one in the media would make light of it. Disgraceful how this writer wrote this."
"If a man came into her home and grabbed her privates he would be charged with sexual assault regardless of intent and be listed on the sex offender registry. I thought the feminists were for equal rights, not special ones. I hope this guy sues her too."
Kaksi sairaanhoitajaa poistettiin viikonloppuna työpaikaltaan Meilahden sairaalan ensiavusta. ... Toista hoitajaa vartijat saattelivat parkkipaikalle asti.
Ja tätä odottavien narttujen ryyppäämistä femakot puolustavat ja vastustavat pakkohoitoa, vaikka seurauksena on joka vuosi satoja pysyvästi aivovammautuneita lapsia, jotka tulevat myös kalliiksi yhteiskunnalle!:
... Suomalaisäideistä arviolta kuudella prosentilla on päihdeongelma. Joukon ongelmat ovat viime vuosina selvästi syventyneet ja monimutkaistuneet. ... Usein tällaiset äidit voivat olla yhteiskunnasta syrjäytyneitä jo toisessa tai kolmannessa polvessa. Syrjäytymisen kierre olisi katkaistava tavalla tai toisella, Halmesmäki sanoo. ...
Ettei olisi taustalla se, että naiset niin yleisesti valehtelevat muka käyttävänsä y-pillereitä, mutta "unohtavatkin" popsia niitä - ja yleinen epäluottamus epärehellisiin ja itsekkäisiin narttuihin, jotka haluavat vain miesten rahat:
... Viime vuonna suomalaismiehille tehtyjen sterilointien määrä kasvoikin liki 30 prosenttia. ... Erikoissuunnittelija Anna Heino THL:stä kertoo, että toistaiseksi ilmiölle ei pystytä nimeämään yhtään erityistä syytä. ...
... Vaateessaan nainen kertoo miehen kärsineen erektiohäiriöstä, jonka vuoksi tämä ei pystynyt täyttämään naisen tarpeita. Omien sanojensa mukaan nainen joutuikin tämän vuoksi harrastamaan epäinhimillistä seksiä. ...
Ja sitten taas tapansa mukaan feministipoliitikot ovat pyrkineet kieltämään koko ongelman - tosiasioiden kiistäminenhän on feminismin modus operandi - ja vierittämään sen suomalaisten miesten syyksi väittämällä esimerkiksi, että kyse olisi vain siitä, että maahanmuuttajat olisivat vain omaksuneet suomalaisten miesten pahat tavat.
Miten Väestöliiton johtoon on voitu valita näin tietämätön nainen, joka tietämättömyyden suomalla varmuudella toimii tehtävässään? Onko kyse ollut jostain kiintiöpaikasta - tai onko kyse kenties jostain tahallisesta ja teeskennellystä tietämättömyydestä, kun aihe on liian kiusallinen?:
Ympärileikkausten nopea kieltäminen voisi liiton toimitusjohtajan Helena Hiilan mukaan kuitenkin johtaa siihen, että leikkaukset vain siirtyisivät maan alle.
Sexpo-säätiö on lähettänyt Väestöliitolle avoimen kirjeen, jossa ihmetellään, miksi liitto ei suorasanaisesti vastusta poikien ympärileikkauksia. Väestöliitto puolustaa muun muassa lasten ruumiilista koskemattomuutta. ”Miten lapsen terveen peniksen silpomisen salliminen sopii näihin arvoihin”, Sexpon kirjeessä kysytään. ... Sexpon kirjeessä myös sanotaan, että ympärileikkaukset ovat aiheuttaneet pojille "peniksen arpeutumisesta, tunnon menetyksestä ja jopa koko peniksen amputaatioita".
Tuon Helena Hiilan argumenttien onttous paljastuu hyvin siinä, että jos ajatusleikkinä puhuttaisiinkin tyttöjen ympärileikkauksista, niin tuskin Helena hyväksyisi silloin näin aivokuollutta ajatusta, kuin mitä hän nyt syvän piittaamattomasti esitti puolustuskyvyttömien poikien silpomisen kohdalla:
"Hiila korostaa, että liitolle ensisijainen tavoite on lasten ruumiillinen koskemattomuus, mutta ympärileikkauksia ei voida kieltää hetkessä.
- Asiaa on hyvin vaikeaa lopettaa kerralla. Se johtaisi lasten edun vastaiseen tilanteeseen, sillä leikkauksia saatettaisiin kuitenkin tehdä. Jos leikkaukset kielletään, toiminta menee maan alle, ja lapsia saatetaan alkaa kuskata ulkomaille, Hiila kuvailee."
"Ennen tavotteiden asettamista kannattaisi ensin tutkia asiaa. Ruotsissa poikien ympärileikkiauksista annettiin ne salliva laki 2001. Edellytyksenä oli kuitenkin, että operaation voi tehdä vain sairaaloissa. Socialstyrelsen raportoi vuonna 2005 (S2005/7490/SK), että vuosittain tehdään noin 1000-2000 operaatiota muualla kuin sairaaloissa ja vain vajaat 1000 laillisissa olosuhteissa. Resepti siis ei ole toiminut Hiilan uskomalla tavalla.
On aika outoa, että Hiila ei ole edes perehtynyt tuon operaation aiheuttamiin vakaviin terveysriskeihin. Maailmalla on raportoitu myös ympärileikkauksen aiheuttamista lasten kuolemista, ja peniksen amputoinneista, vaikka operaatio on tehty sairaalassa. Suomessa on oikeudessa käsitelty useampia tapauksia. Eräässä niistä poika sai niin vakavia komplikaatioita, että joutui olemaan poissa koulusta kaksi kuukautta. Niinikään Suomessa juutalaisen seurakunnan tiloissa leikattu poikavauva oli vähällä kuolla verenvuotoon muutama vuosi sitten. Sairaalassa hänet tosin onnistuttiin pelastamaan. Jos murjoisi toisen aikuisen tuohon kuntoon, niin varmuudella tulisi tuomio."
"Toiminnanjohtaja Hiila ei näytä tietävän sitäkään, että Suomi ratifioi 2010 biolääketieteen sopimuksen, tosin 10 vuoden vastaanharaamisen jälkeen. Siinä kielletään terveen kudoksen poistaminen henkilöltä, joka ei voi antaa siihen suostumusta.
Ehkä kannattaisi perehtyä myös STM:n 2000-luvun alun aihetta koskevaan lainvalmisteluun. Tuolloin asia hyllytettiin laajan lausuntokierroksen jälkeen. Ympärileikkausta vastustivat mm. Lääkäriliitto, Lastensuojelun keskusliitto, Sexpo-säätiö ja Vapaa-ajattelijat. Stakes ilmaisi tuolloin kantanaan, että ympärileikkaus on lapsen sukupuolielimiin kohdistuva pahoinpitely.
On vaikea ymmärtää, mikä Hiilaa, tai kansanedustajia pelottaa. Lastensuojelun Keskusliitto teetti Taloustutkimuksella kyselyn. Tuloksen mukaan vain 8 %:a suomalaisista hyväksyi ympärileikkauksen."
Kauankohan saadaan odottaa eturauhaussyöpiin tai sydänvaivoihin seulontoja DNA-testeillä - tai ylipäätään millään tavoin? Nartuille sen sijaan kehitellään testejä testien perään, kutsutaan seulontoihin yms - vaikka kustannuksiin nähden hyödyt ovat suunnilleen samaa tasoa, kuin eturauhassyövissä, joita ei olla kiinnostuttu seulomaan:
Kannattaisi hälytyskellojen soida, eikä suostua menemään nartun kanssa naimisiin ainakaan (ja parempi olla nykyisen avoliittolain aikana muuttamasta edes samaan osoitteeseen) ilman avioehtoa, kun vakuutusyhtiötkin sanovat suoraan kuinka todennäköistä on, että narttu hakuu kuitenkin muutaman vuoden päästä eron ja tyhjentää miehen rahoista kuin pajatson:
... Hinnoittelukin olisi ongelmallista. Pyöreästi sanottuna joka toinen nykyavioliitto päättyy eroon, eli riskin toteutuminen on varsin todennäköistä. ...
Olisivat päästäneet satamaan ja vanginneet sitten 20 vuodeksi. Tai sitten antaneet laivaston voimin opettavan esimerkin kaiken maailman aborttimurhaajille:
Nämä lastenvaunuterroristit olisi jo korkea aika saattaa kuriin. Milloin he vaarantavat rullaportaissa lasten ja kanssamatkustajien turvallisuuden, milloin tuuppivat kassajonoissa edessäolijoita (joskus näissä tapauksissa on jopa onnistuttu katkaisemaan uhrin akillesjänne), kulkevat rinnakkoin ja tukkivat ihmisten tien, täyttävät bussit jne. Ja onko ihan pakko hankkia juuri niitä kaikkein jättimäisimpiä hyökkäysvaunuja, kun joukkoliikennevälineissä on muutenkin ahdasta? Olisi aika rangaista noita vaunuterroristeja, säätään haittavero niille jne:
Ja mikä kumma siinä nartuilla on, että kassavuoroa odottaessa ei voi kaivaa lompakkoa esiin - ja mielellään vielä maksukorttia esiin etukäteen, vaan pitää jäädä täysin itsekkäästi ja mitenkään muita huomioimatta tukkimaan tie. Jos esimerkiksi jonossa on vain kymmenen henkeä ja kortin kaivaminen esiin vie vain 15 sekuntia (usein paljon enemmän), niin muiden aikaa on silloin jo haaskattu 150 sekunnin verran narttuerityisellä typeryydellä, piittaamatomuudella yms törkeyksillä.
Samoin olen työpaikan syömän salaattien kohdalla kiinnittänyt huomiota siihen kuinka nartut usein (lähes poikkeuksetta kyse on ollut juuri nartuista) jättävät tarjottimen salaattien eteen ja lähtevät sitten hakemaan leipää, vaikka sille tarjottimelle olisi lähistöllä yllinkyllin laskutilaa muuallakin, jolloin ei tukkisi muiden pääsyä saalaatteihin. Tällaista nähdessä tulee mieleen, että miehillä pitäisi olla oikeus kantaa mukanaan jotain raippaa tms, jolla noin typerästi käyttäytyvän nartun tavatessa saisi piiskata pitkin poskia vähän järkeä tyhjyyttään kumisevaan nartun päähän.
Ja sama tietenkin koskee niitä narttuja, jotka jäävät patsastelemaan tai juoruamaan rullaportaiden poistumispäähän. Vähintäänkin on syytä ikävästi komentaa poistumaan tieltä ja tuupata, sillä muutenhan väkijoukko pakkautuu vaarallisesti. Ja jos narttu alkaa soittaa suutaan, niin minusta olisi oikeutettua jo aivan itsepuolustussyistä sylkäistä naamalle. Bonuspisteitä tulee siitä, jos osuu suoraan nartun suuhun.
Sama havainto. Naisilla on puutteita ympäristön ja kanssaihmisten huomioimisessa ainakin kassajonossa, ovissa ja liikenteessä. Syy voi olla hajamielisyydessä tai välinpitämättömyydessä, mutta ero sukupuolten välillä tuntuu selkeältä.
Suojatien eteen pysähtyvän auton ratin takana on useimmiten mies. Naisilla taas on useammin tapana ajaa hiljentämättä ohi. Varsinaisten vaaratilanteiden toisena osapuolena on lähes poikkeuksetta ollut nainen. Tämä kaikki on todettu vuosien kokemuksella.
Pelkkä mutuhan riittää nykyisin jo Hesarin pääkirjoituksiin saakka, joten asia lienee siltäkin osin selvä. Tai sitten minulla on vain ollut erinomaisen huono tuuri.
Laihtuminen ei paranna hedelmällisyyttä, mutta lisää seksihaluja
VastaaPoistaWhy flirting has always been woman’s best weapon
VastaaPoistaIL: Poliisin karmea epäily: Äiti osallistui vauvojensa tappoon
VastaaPoistaAnonyymi: IL: Poliisin karmea epäily: Äiti osallistui vauvojensa tappoon
PoistaViittaa
Iltalehti: Järkyttävä löytö: Kaksosvauvat löytyivät surmattuina
Ohhoh! Voivatko edes julkkishäät maksaa näin paljon!?
VastaaPoistaMiksi flirttailu töissä kannattaa
VastaaPoistaSeksi ei aina pillerillä parane – viisi vinkkiä
VastaaPoistaToimittaja testasi pettämissivustot - lue ja ylläty
VastaaPoista...
Eroottinen pääoma ratkaisee
...
Valta sivustoilla on naisilla
...
"I love kok" - onko tämä syksyn härskein vaalivideo?
VastaaPoistaViime vuosien vauvasurmia
Kouvolassa äiti tukehdutti tyynyllä viiden kuukauden ja kolmen vuoden ikäiset tyttärensä viime vuoden marraskuussa.
Rautjärvellä 18-vuotias äiti hukutti vastasyntyneen poikansa viime vuonna. Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi naisen lapsensurmasta vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.
Pietarsaarelaisnainen surmasi vuonna 2006 terveenä syntyneen vauvansa. Verenhukasta kärsinyt nainen kuoli sairaalassa, ja tutkimuksissa paljastui, että nainen oli synnyttänyt. Poliisi löysi vauvan ruumiin pyykkikorista äidin asunnosta.
...
Sveitsiläisnaiselta lähti kehonrakennus käsistä
Tästä syystä kannattaa pysytellä neitsyenä pidempään
VastaaPoistaHelsinkiläiset Nissiset ovat muuttaneet 13 kertaa 22 vuodessa
VastaaPoistaPirkko ja Jorma Nissinen ovat muuttaneet 13 kertaa 22 vuodessa. Jokaisessa muutossa myös uudistetaan keittiöt ja vaihdetaan huonekaluja.
...
Lyhimmillään he ovat asuneet yhdessä osoitteessa kuusi viikkoa, pisimmillään kuusi vuotta. Viime vuosina muuttotahti on tihentynyt.
...
Sanaharkkaakin muuttovimma on nostattanut, mutta nyt mies on jo tottunut vaimon harrastukseen.
...
"Jorma ei enää edes lähde katsomaan asuntoja. Saan vapaat kädet, ja hän tulee perässä, kun annan osoitteen", Pirkko Nissinen sanoo.
...
Nissiset laskeskelevat, että heillä on palanut rahaa muuttoihin, pankkilainan korkoihin, päällekkäisiin vuokriin, uusiin huonekaluihin ja asuntojen kunnostukseen useamman etelänmatkan verran, kymmeniätuhansia euroja.
Nykyiseen asuntoonsa pariskunta on rakentanut terassin, uusinut lattiat, asennuttanut sälekaihtimet ja hankkinut uusia kodinkoneita. Aiemmissa asunnoissa he ovat muun muassa uusineet koko keittiön, kylpyhuoneen ja saunan.
"Uunin ja jääkaapin vaihdan yleensä aina. Minua inhottaa ajatus siitä, että toiset ovat kärisyttäneet uunissa makkaraa. Haluan oman puhtaan uunin."
Matot ja verhot menevät myös muutoissa aina vaihtoon. Sohva tai ruokapöytäkään harvoin sopivat uuteen kotiin.
...
Pariskunta on koko ajan lähtövalmiudessa. Puolet astioista odottaa valmiiksi pakattuina varastossa.
...
Miksi flirttailu töissä kannattaa
VastaaPoistaLuvaton psykologi jäi kiinni Jyväskylässä – työssä 17 vuotta ilman pätevyyttä
VastaaPoistaVauvamahan taputtelijat ärsyttävät raskaana olevia
VastaaPoistaTrendikkäät tasa-arvon vastustajat
VastaaPoistaUskoisitko näitä dildoiksi? Seksileluille täysin uusi tyyli – katso kuvat
VastaaPoistaTutkimus: Joka kymmenes yli 45-vuotias pettänyt työtoverinsa kanssa
VastaaPoistaSuomi ohitti kiintiö-Norjan naisjohtajien määrässä
VastaaPoistaSelvitys: Naisjohtajien määrä nousussa
VastaaPoistaTällä alalla naiset johtavat valtaosaa yrityksistä
VastaaPoistaRytmi ja katsekontakti - paljastamme hyvän suuseksin salaisuudet
VastaaPoistaAnjan erotarina: Mies ei palannut kalareissulta kotiin!
VastaaPoistaTuomari päätti: Hulk Hoganin seksivideo pysyy verkkosivustolla
VastaaPoistaNaiset tappelivat tupakka-askista: hiusten repimistä ja uhkailua
VastaaPoistaHurja ero mies- ja naisleskillä – ”Vaikuttaa suoraan terveyteen”
VastaaPoistaYleinen asevelvollisuus – meni jo?
VastaaPoistaVieraana pornotutkija Susanna Paasonen. YleX Etusivun Auran ja Jukan vieraana pornotutkija Susanna Paasonen
VastaaPoistaVanhempi haastattelu:
VastaaPoistaPorno on monessa mukana. Tutkijat keräävät kansalaisten pornokokemuksia, jotta selviäisi mitä porno ylipäätään on. Halveksittu ja hävetty lajityyppi on ollut monessa mukana. Itse asiassa koko verkkotaloutta ei olisi olemassa ilman pornoa. Ainakaan siinä muodossa kuin me sen tunnemme. Haastateltavana Turun yliopiston mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen. Toimittajana Jari Vaara. Kuva: Yle/ Rita Trötschkes. Kommentoi yle.fi/taustapeili
Tutkijat selvittivät: Tällainen on naisen unelmien päivä!
VastaaPoistaMiehet paljastivat naisten pahimmat treffimokat – katso TOP 7
VastaaPoistaNaisten väkivallasta vaietaan
VastaaPoistaLestijärvi maksaa 10 000 euroa vauvasta
VastaaPoistaEi-toivotun vauvan voi antaa pois
VastaaPoistaSelvitys: Lähes 90 prosenttia verkkoon ladatusta intiimistä materiaalista päätyy aikuisviihdesivustoille
VastaaPoistaYllättävä tieto naisista: ”Syvä kulttuurinen käsite” kumottiin
VastaaPoistaMies, älä missään nimessä sano näitä asioita sängyssä!
VastaaPoistaJärkytys: miesten pisuaareilta suora näköyhteys naisten vessaan
VastaaPoistaEU:n naiskiintiöehdotus lykkääntyy
VastaaPoistaMinä, feministi
VastaaPoistaSeksuaalinen häirintäväite ex-opettajasta ei ollut kunnianloukkaus
VastaaPoistaArkiston kätköistä:
VastaaPoistaTÄHÄN KUNTOON JOHANNA RUNNOI MIEHENSÄ JA KOTINSA - KUVAT!
Eikö näissä alkaisi jo olla aineksia vuoden tai kahdenkin naistutkimusteoksi?:
VastaaPoistaNainen tuli auttamaan - Johanna kävi kimppuun
...
Sekava Johanna kävi välittömästi juhlista häntä auttamaan rientäneen vaaleaverikön kimppuun. Johanna repi naista hiuksista niin, että tämän päänahassa oli pitkään kaljuja alueita.
Johanna myös löi naista nyrkeillä takaraivoon ja hakkasi tämän päätä kiviportaisiin.
...
JOHANNA TUKIAINEN TUOMITTIIN VEITSIKÄRÄJILLÄ: MIEHENI AJOI MINUT SIIHEN!
TUKIAISEN EX-MIES: JOHANNA YRITTI POLTTAA MINUT!
JOHANNA TUKIAINEN: PURIN MIEHENI KIELEN MELKEIN POIKKI!
Olen sellainen tyyppi, etten alistu. Kun ex-mieheni heitti punaviinilasin kasvoilleni, menin hänen luokseen ja teeskentelin että suutelen häntä. Otin hänen kielen suuhuni ja purin sen melkein poikki.
Norjan naishiihtäjät vakuuttivat puhtauttaan riisuutumalla
VastaaPoistaVihreiden Ville Niinistö: Työpaikoilla syrjitään nuoria naisia
VastaaPoistaWulffmorgenthaler
VastaaPoista24.10.2012
Miesten ja naisten koulutus tasa-arvoistuu - työelämä muuttuu hitaasti
VastaaPoistaADHD-pojan elämä voi ajautua aikuisena hankaluuksiin
VastaaPoistaLemmy Kilmisterin parisuhdevinkit
VastaaPoistaKiveksien vilauttaminen pelasti miehen pidätykseltä
VastaaPoistaLounas eksän kanssa ei ole ok
VastaaPoistaLukijan unohtumaton yö: "Mieheni ehdotti yhtäkkiä jotain täysin odottamatonta"
VastaaPoistaOnko seksi kerran viikossa liian vähän? Miehet antavat vastauksen
VastaaPoistaMuukalaisvastaisuus itää Suomen yläkoulun pojissa
VastaaPoistahttp://yle.fi/uutiset/muukalaisvastaisuus_itaa_suomen_ylakoulun_pojissa/6347577
Olisiko mies päässyt ehdollisella?:
VastaaPoistaVaimo puukotti miestään vatsaan - sopu säilyi ja yhteiselo jatkuu
...
Isku tuli aivan yllättäen, kun mies tuli parvekkeelta tupakoimasta.
Kahdeksan sentin terä upposi miltei kokonaan vatsaan.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi vaimon vuoden ja kahden kuukauden mittaiseen ehdolliseen tuomioon.
...
Yhdysvalloissa sentään joskus naistekijöitäkin tuomitaan kunnolla teoistaan, vaikka sielläkin sossutantat tekevät parhaansa, että nainen pääsisi pälkähästä lasten edun kustannuksella (kuvassa itsesääliään itkevä syyllinen):
VastaaPoistaÄiti liimasi taaperon kädet seinään – 99 vuotta vankeutta
...
Poliisin mukaan pottaharjoittelussa syntyneistä vaikeuksista raivostunut Escalona muun muassa potki tytärtään vatsaan ja hakkasi häntä maitokannulla.
Sen jälkeen äiti liimasi tytön kädet seinään superliimalla.
Jocelyn-tyttären kehosta löytyi pahoinpitelyn jäljiltä aivoverenvuoto, murtunut kylkiluu, mustelmia sekä puremajälkiä. Liimaamisen seurauksenä hänen käsistään irtosi nahkaa. Tyttö oli myös koomassa muutaman päivän.
...
Escalonan puolesta todistanut sosiaalityöntekijä oli sitä mieltä, että nainen rakastaa kaikkia viittä lastaan. Hänen mukaansa Escalona hyötyisi suuresti ohjauksesta.
...
Uusi yhdistys tuo julki miesten kohtaamaa seksuaalista väkivaltaa
VastaaPoistahttp://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/9459-uusi-yhdistys-tuo-julki-miesten-kohtaamaa-seksuaalista-vakivaltaa
Vieraannuttamisesta pitää rangaista
VastaaPoistahttp://www.ilkka.fi/arki-ja-el%C3%A4m%C3%A4/vieraannuttamisesta-pitaa-rangaista-1.1275854
@ Anonyymi; Tarkoitat
Poistailkka.fi: Vieraannuttamisesta pitää rangaista
Naisjohtaja nuhteli alaistaan – työntekijälle 3 400 euron vahingonkorvaukset
VastaaPoista19-vuotias suomalaistyttö perusti seuralaispalvelun: Hinta 50 euroa tunti!
VastaaPoistaSeksipeli aiheutti paniikin yhdysvaltalaisessa lukiossa
VastaaPoistaTiedä tämä, nainen: Mies, ystävä, haluaa seksiä
VastaaPoistaNettisivusto opastaa: tätä on oikea seksi
VastaaPoistaTämä miesten ruumiinosa on naisista kamalin!
VastaaPoistaOnko tässä aikuisviihteen tulevaisuus?
VastaaPoistaPuolison rinnakkaissuhteen aiheuttamasta erosta toipuminen kestää vuosia
VastaaPoistaKysy seksistä: Harrastamme seksiä paljon, mutta miksi mikään ei riitä?
VastaaPoistaNaiset kertovat: näin puhun äitini kanssa seksistä
VastaaPoistaSuomi nousi tasa-arvon kakkosmaaksi
VastaaPoistaKoulutyttöjen julmasta videosta valtava kohu
VastaaPoista...
Noin seitsemän minuuttia kestävällä videolla kaksi tyttöä pahoinpitelee 12-vuotiaan tytön rajusti koulun luokkahuoneessa. Tytöt muun muassa potkivat uhriaan sekä lyövät häntä nyrkeillä ja vyöllä.
...
Miehiäkin hakataan kotona - uhrit vaikenevat
...
Naisiin kohdistuvasta väkivallasta puhutaan enemmän, vaikka miehetkin joutuvat kumppaninsa väkivallan uhriksi. Muun muassa käynnissä oleva Amnestyn kampanja naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi on jälleen herättänyt keskustelua myös kolikon toisesta puolesta. Kannanotoissa on ihmetelty sitä, miksi kampanja keskittyy vain naisiin.
Vuonna 2009 Heunin (The European Institute for Crime Prevention and Control) tekemän tutkimuksen mukaan 15−74-vuotiaista suomalaisista miehistä 16 prosenttia oli kokenut väkivaltaa nykyisessä parisuhteessaan ja 22 prosenttia entisen kumppanin tekemää väkivaltaa tai uhkailua.
...
Väestöliiton mukaan poliisin tietoon tulleessa parisuhdeväkivallassa suurin osa tekijöistä on miehiä. Mutta esimerkiksi vuonna 2008 Yle uutisoi, että poliisin tietoon tulleista tapauksista perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen kohteeksi joutui lähes yhtä paljon naisia kuin miehiä.
Matti Kupila uskoo, että miesten on vaikeampaa puhua tilanteestaan. Myös luottamus viranomaisiin on heikkoa, miehet eivät usko tulevansa vakavasti otetuiksi.
- Mies ajattelee, ettei häntä oteta tosissaan. Olisi hyvä, jos miehet tekisivät tapauksista enemmän rikosilmoituksia, hän sanoo.
Kupilan kannattaisi aiheeseen liittyvien kampanjoiden laajentamista.
- Pitäisi päästä sukupuolineutraaliin keskusteluun lähisuhdeväkivallasta, hän sanoo.
...
Miehet avautuvat parisuhdeväkivallasta:
"Vaimo löi - tärykalvoni puhkesi"
...
minua aiheuttaen haavan, ihorikkoja ja mustelmia. Kävin asianmukaisesti lääkärissä vammat näyttämässä ja poliisilla rikosilmoituksen tekemässä. Poliisin kommentti oli, "Etkö sinä yhtä naista saa kurissa pidetyksi." Päättivät jättää asian viemättä eteenpäin, vaikka vaadin rangaistusta. Toivottivat "tulkaa takaisin sitten kun käytätte puukkoja ja puntareita", ilmeistä oli, että potkut, lyönnit ja puremiset eivät olleet noteerattuja poliisin puolelta, kun nainen aikaan minulle sai vain kipeitä vammoja eikä henkeni ollut uhattuna.
...
Vaimoni mustasukkaisuus korostui humalassa. Tuli tuoppia päähän useampaan kertaan ravintoloissa ja sieltä jouduin sairaalaan. Vaimon väkivallasta tiesi hyvin pieni piiri, joka ei uskaltanut puuttua koston pelossa. Meidän avioliitto oli päätyä hautajaisiin. Vaimo tuomittiin vankeuteen taponyrityksestä. Eron hain aikoinaan sairaalassa ollessani. Avioliiton jälkeiset suhteet ovat toimineet normaalisti ilman väkivaltaa. Apua en hakenut, koska koin asian hävettäväksi, jälkeenpäin kylläkin kaduin tätä. Ehkä juuri naisen hakkaama mies ei kehtaa tehdä ilmoitusta.
...
Olen joutunut vaimon väkivallan uhriksi. En ole ollut milloinkaan se joka aloitti, vaan olen joutunut oikeasti kunnolla suojaamaan itseäni lyömisen, raapimisen, potkimisen, sylkemisen ym. hullun raivon alta. Itselläni on pysyvät raapimisjäljet kasvoissa. Kerran jouduin tk:ssa paikkauttamassa huuleni, eipä kukaan kysellyt mistä se on tullut.
...
Feministithän järjestävät nykyään jo koulutytöille ns. feministisiä "itsepuolustuskursseja", joilla opetetaan mm. hyökkäämään miehen kivestesten kimppuun. Vastapainoksi raivohulluille miesvihaajafeministeille tulisi pojille opettaa antifeminististä itsepuolustusta, jossa opetetaan, kuinka nartun uhatessa käydä kiinni kiveksiin, saadaan nartun ote irtoamaan esim. vääntämällä niskat nurin tai työntämällä sormet/kynä silmiin tms:
VastaaPoistaAngry ex-girlfriend goes ballistic, rips off man’s scrotum
...
The victim told police that his former girlfriend, Christina Reber, stormed into his apartment as he was innocently sitting at his computer. Reber, with whom he had severed ties a few days earlier, first struck him on the head and then grabbed his scrotum and began “squeezing as hard as she could.” Naturally, he told officers that he “was in incredible pain when [she] grabbed his scrotum and began digging in her fingers.”
The police report indicates that the scrotum area was “completely torn loose from his body.” Reber reportedly “refused to let go of his scrotum,” but the victim was finally able to remove his balls from her vice-like grip.
...
Kommenteista:
"if it were a man who had injured a woman that badly in that manner, he would have been charged with 1st degree sexual assault, 1st degree sex abuse by forcible compulsion, deviate sexual conduct, etc."
"wow, thats pretty funny.....wouldnt be nearly so comical if a male attacked and mutilated a womans genitals....as a matter of fact, id bet that the media would portray it as an attack on every woman in the country, AND a matter of civil equality"
"women demand equal rights....well that goes for equal treamment too. Women should be held to the same standard when they do something as hideous, violent, and abusive as this. She needs to do jail time and probation with all the bells and whistles.there is absolutely NO EXCUSE for a woman (or anyone) to do something like this and it makes me ashamed for my gender. Mental issues do not excuse a man from commiting abuse so why should it excuse a woman."
"Everytime a man is sexually mutilated it is made fun of in the press and by late night talk shows. When a womwn is sexually mutilated it is properly reported as a horific crime and no one in the media would make light of it. Disgraceful how this writer wrote this."
"If a man came into her home and grabbed her privates he would be charged with sexual assault regardless of intent and be listed on the sex offender registry. I thought the feminists were for equal rights, not special ones. I hope this guy sues her too."
Jännän paljon näillä naisvaltaisilla aloilla on kaikenlaisia ihmeellisiä ihmissuhdeongelmia - mistä sitten mahtaneekaan johtua:
VastaaPoistaHusin kiusaamisjupakka kärjistyi
Kaksi sairaanhoitajaa poistettiin viikonloppuna työpaikaltaan Meilahden sairaalan ensiavusta.
...
Toista hoitajaa vartijat saattelivat parkkipaikalle asti.
Tapaus liittyy väitettyyn esimiestason harjoittamaan kiusaamiseen, jota poliisi on tutkinut keväästä asti. Työpaikaltaan poistetut hoitajat sanovat olevansa tutkinnassa asianomaisia eli epäillyn kiusauksen kohteita.
Molemmille hoitajille esitettiin työvuoronsa alussa paperi, jossa kerrottiin työvelvoitteesta vapauttamisesta.
Paperissa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) ilmoittaa, että heillä on perusteltua syytä uskoa, että yksittäisten työntekijöiden turvallisuus on uhattuna keväästä asti jatkuneen tilanteen selvittämisen takia.
...
"Tämä on ihan kunnianloukkaus. Minulle tuodaan työpaikalla työkavereideni läsnä ollessa tuollainen paperi ja poistetaan. Minulla on 25 vuoden työura. Tämä on uskomatonta", sanoo 47-vuotias naishoitaja, joka ei halua esiintyä jutussa nimellään.
...
Ja tätä odottavien narttujen ryyppäämistä femakot puolustavat ja vastustavat pakkohoitoa, vaikka seurauksena on joka vuosi satoja pysyvästi aivovammautuneita lapsia, jotka tulevat myös kalliiksi yhteiskunnalle!:
VastaaPoistaPäihdeongelmaisten suomalaisäitien pulmat yhä syvempiä
...
Suomalaisäideistä arviolta kuudella prosentilla on päihdeongelma. Joukon ongelmat ovat viime vuosina selvästi syventyneet ja monimutkaistuneet.
...
Usein tällaiset äidit voivat olla yhteiskunnasta syrjäytyneitä jo toisessa tai kolmannessa polvessa. Syrjäytymisen kierre olisi katkaistava tavalla tai toisella, Halmesmäki sanoo.
...
Päihdeäitien määrä kasvussa: "Kaverikin joi koko raskauden"
Koulujen naisittumisen ja feministien ajaman poikien syrjäytymisen vähättelyn seurausta:
VastaaPoistaOpettajat kertovat häiriöoppilaista: Pulpetit lentävät, saksia vahditaan
Mitä väkivaltaisille lapsille voi tehdä? ”Tilanne karkaa käsistä”
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKerrankin järki voitti:
VastaaPoistaKomissio ei aio pakottaa naiskiintiöitä yrityksiin
Ettei olisi taustalla se, että naiset niin yleisesti valehtelevat muka käyttävänsä y-pillereitä, mutta "unohtavatkin" popsia niitä - ja yleinen epäluottamus epärehellisiin ja itsekkäisiin narttuihin, jotka haluavat vain miesten rahat:
VastaaPoistaPiuhat poikki yhä useammin myös miehiltä – sterilointi kiinnostaa
...
Viime vuonna suomalaismiehille tehtyjen sterilointien määrä kasvoikin liki 30 prosenttia.
...
Erikoissuunnittelija Anna Heino THL:stä kertoo, että toistaiseksi ilmiölle ei pystytä nimeämään yhtään erityistä syytä.
...
Koskakohan miehet alkavat saada korvauksia pihtarinartuilta (joilla ei edes ole fyysistä estettä seksiin)?:
VastaaPoistaEi seksiä avioliitossa — nainen vaatii yli 8 miljoonan korvauksia ex-mieheltään
...
Vaateessaan nainen kertoo miehen kärsineen erektiohäiriöstä, jonka vuoksi tämä ei pystynyt täyttämään naisen tarpeita. Omien sanojensa mukaan nainen joutuikin tämän vuoksi harrastamaan epäinhimillistä seksiä.
...
Nauttikaamme punaviherämmien politiikan hedelmistä:
VastaaPoistaSuomalaismiestä epäillään ensimmäistä kertaa kunniamurhasta. Mitä kunniakulttuurista kumpuava väkivalta oikein on? Entä millaista se on Suomessa?
Suomessa on tehty niin sanottuja kunniamurhia, sanoo naisjärjestö Monika-naiset liitto
Ruotsin kunniaväkivalta räjähti käsiin, Suomen tilanne parempi
Ja sitten taas tapansa mukaan feministipoliitikot ovat pyrkineet kieltämään koko ongelman - tosiasioiden kiistäminenhän on feminismin modus operandi - ja vierittämään sen suomalaisten miesten syyksi väittämällä esimerkiksi, että kyse olisi vain siitä, että maahanmuuttajat olisivat vain omaksuneet suomalaisten miesten pahat tavat.
VastaaPoistaMiten Väestöliiton johtoon on voitu valita näin tietämätön nainen, joka tietämättömyyden suomalla varmuudella toimii tehtävässään? Onko kyse ollut jostain kiintiöpaikasta - tai onko kyse kenties jostain tahallisesta ja teeskennellystä tietämättömyydestä, kun aihe on liian kiusallinen?:
VastaaPoistaVäestöliiton mielestä poikien ympärileikkausasiassa tarvitaan viranomaisohjeet.
Ympärileikkausten nopea kieltäminen voisi liiton toimitusjohtajan Helena Hiilan mukaan kuitenkin johtaa siihen, että leikkaukset vain siirtyisivät maan alle.
Sexpo-säätiö on lähettänyt Väestöliitolle avoimen kirjeen, jossa ihmetellään, miksi liitto ei suorasanaisesti vastusta poikien ympärileikkauksia. Väestöliitto puolustaa muun muassa lasten ruumiilista koskemattomuutta. ”Miten lapsen terveen peniksen silpomisen salliminen sopii näihin arvoihin”, Sexpon kirjeessä kysytään.
...
Sexpon kirjeessä myös sanotaan, että ympärileikkaukset ovat aiheuttaneet pojille "peniksen arpeutumisesta, tunnon menetyksestä ja jopa koko peniksen amputaatioita".
- En tiedä tästä asiasta, Hiila sanoo.
...
Tuon Helena Hiilan argumenttien onttous paljastuu hyvin siinä, että jos ajatusleikkinä puhuttaisiinkin tyttöjen ympärileikkauksista, niin tuskin Helena hyväksyisi silloin näin aivokuollutta ajatusta, kuin mitä hän nyt syvän piittaamattomasti esitti puolustuskyvyttömien poikien silpomisen kohdalla:
VastaaPoista"Hiila korostaa, että liitolle ensisijainen tavoite on lasten ruumiillinen koskemattomuus, mutta ympärileikkauksia ei voida kieltää hetkessä.
- Asiaa on hyvin vaikeaa lopettaa kerralla. Se johtaisi lasten edun vastaiseen tilanteeseen, sillä leikkauksia saatettaisiin kuitenkin tehdä. Jos leikkaukset kielletään, toiminta menee maan alle, ja lapsia saatetaan alkaa kuskata ulkomaille, Hiila kuvailee."
Anu Suomelan hyvästä kommentista:
VastaaPoista"Ennen tavotteiden asettamista kannattaisi ensin tutkia asiaa. Ruotsissa poikien ympärileikkiauksista annettiin ne salliva laki 2001. Edellytyksenä oli kuitenkin, että operaation voi tehdä vain sairaaloissa. Socialstyrelsen raportoi vuonna 2005 (S2005/7490/SK), että vuosittain tehdään noin 1000-2000 operaatiota muualla kuin sairaaloissa ja vain vajaat 1000 laillisissa olosuhteissa. Resepti siis ei ole toiminut Hiilan uskomalla tavalla.
On aika outoa, että Hiila ei ole edes perehtynyt tuon operaation aiheuttamiin vakaviin terveysriskeihin. Maailmalla on raportoitu myös ympärileikkauksen aiheuttamista lasten kuolemista, ja peniksen amputoinneista, vaikka operaatio on tehty sairaalassa. Suomessa on oikeudessa käsitelty useampia tapauksia. Eräässä niistä poika sai niin vakavia komplikaatioita, että joutui olemaan poissa koulusta kaksi kuukautta. Niinikään Suomessa juutalaisen seurakunnan tiloissa leikattu poikavauva oli vähällä kuolla verenvuotoon muutama vuosi sitten. Sairaalassa hänet tosin onnistuttiin pelastamaan. Jos murjoisi toisen aikuisen tuohon kuntoon, niin varmuudella tulisi tuomio."
Tämäkin on Anu Suomelan kommentista:
VastaaPoista"Toiminnanjohtaja Hiila ei näytä tietävän sitäkään, että Suomi ratifioi 2010 biolääketieteen sopimuksen, tosin 10 vuoden vastaanharaamisen jälkeen. Siinä kielletään terveen kudoksen poistaminen henkilöltä, joka ei voi antaa siihen suostumusta.
Ehkä kannattaisi perehtyä myös STM:n 2000-luvun alun aihetta koskevaan lainvalmisteluun. Tuolloin asia hyllytettiin laajan lausuntokierroksen jälkeen. Ympärileikkausta vastustivat mm. Lääkäriliitto, Lastensuojelun keskusliitto, Sexpo-säätiö ja Vapaa-ajattelijat. Stakes ilmaisi tuolloin kantanaan, että ympärileikkaus on lapsen sukupuolielimiin kohdistuva pahoinpitely.
On vaikea ymmärtää, mikä Hiilaa, tai kansanedustajia pelottaa. Lastensuojelun Keskusliitto teetti Taloustutkimuksella kyselyn. Tuloksen mukaan vain 8 %:a suomalaisista hyväksyi ympärileikkauksen."
Kauankohan saadaan odottaa eturauhaussyöpiin tai sydänvaivoihin seulontoja DNA-testeillä - tai ylipäätään millään tavoin? Nartuille sen sijaan kehitellään testejä testien perään, kutsutaan seulontoihin yms - vaikka kustannuksiin nähden hyödyt ovat suunnilleen samaa tasoa, kuin eturauhassyövissä, joita ei olla kiinnostuttu seulomaan:
VastaaPoistaBrittitutkijat kehittelevät verikoetta korvaamaan epämukavan mammografian
Kannattaisi hälytyskellojen soida, eikä suostua menemään nartun kanssa naimisiin ainakaan (ja parempi olla nykyisen avoliittolain aikana muuttamasta edes samaan osoitteeseen) ilman avioehtoa, kun vakuutusyhtiötkin sanovat suoraan kuinka todennäköistä on, että narttu hakuu kuitenkin muutaman vuoden päästä eron ja tyhjentää miehen rahoista kuin pajatson:
VastaaPoistaRakastan sinua ikuisesti, mutta...
...
Hinnoittelukin olisi ongelmallista. Pyöreästi sanottuna joka toinen nykyavioliitto päättyy eroon, eli riskin toteutuminen on varsin todennäköistä.
...
Olisivat päästäneet satamaan ja vanginneet sitten 20 vuodeksi. Tai sitten antaneet laivaston voimin opettavan esimerkin kaiken maailman aborttimurhaajille:
VastaaPoistaAborttilaiva nostatti raivon
Lavastiko nainen viharikoksen? Ku Klux Klan tuskin on asialla
VastaaPoistaHuvinsa kullakin...
VastaaPoistaNämä lastenvaunuterroristit olisi jo korkea aika saattaa kuriin. Milloin he vaarantavat rullaportaissa lasten ja kanssamatkustajien turvallisuuden, milloin tuuppivat kassajonoissa edessäolijoita (joskus näissä tapauksissa on jopa onnistuttu katkaisemaan uhrin akillesjänne), kulkevat rinnakkoin ja tukkivat ihmisten tien, täyttävät bussit jne. Ja onko ihan pakko hankkia juuri niitä kaikkein jättimäisimpiä hyökkäysvaunuja, kun joukkoliikennevälineissä on muutenkin ahdasta? Olisi aika rangaista noita vaunuterroristeja, säätään haittavero niille jne:
VastaaPoistaLastenvaunuilla ei asiaa liukuportaisiin
Ja mikä kumma siinä nartuilla on, että kassavuoroa odottaessa ei voi kaivaa lompakkoa esiin - ja mielellään vielä maksukorttia esiin etukäteen, vaan pitää jäädä täysin itsekkäästi ja mitenkään muita huomioimatta tukkimaan tie. Jos esimerkiksi jonossa on vain kymmenen henkeä ja kortin kaivaminen esiin vie vain 15 sekuntia (usein paljon enemmän), niin muiden aikaa on silloin jo haaskattu 150 sekunnin verran narttuerityisellä typeryydellä, piittaamatomuudella yms törkeyksillä.
VastaaPoistaSamoin olen työpaikan syömän salaattien kohdalla kiinnittänyt huomiota siihen kuinka nartut usein (lähes poikkeuksetta kyse on ollut juuri nartuista) jättävät tarjottimen salaattien eteen ja lähtevät sitten hakemaan leipää, vaikka sille tarjottimelle olisi lähistöllä yllinkyllin laskutilaa muuallakin, jolloin ei tukkisi muiden pääsyä saalaatteihin. Tällaista nähdessä tulee mieleen, että miehillä pitäisi olla oikeus kantaa mukanaan jotain raippaa tms, jolla noin typerästi käyttäytyvän nartun tavatessa saisi piiskata pitkin poskia vähän järkeä tyhjyyttään kumisevaan nartun päähän.
Ja sama tietenkin koskee niitä narttuja, jotka jäävät patsastelemaan tai juoruamaan rullaportaiden poistumispäähän. Vähintäänkin on syytä ikävästi komentaa poistumaan tieltä ja tuupata, sillä muutenhan väkijoukko pakkautuu vaarallisesti. Ja jos narttu alkaa soittaa suutaan, niin minusta olisi oikeutettua jo aivan itsepuolustussyistä sylkäistä naamalle. Bonuspisteitä tulee siitä, jos osuu suoraan nartun suuhun.
Sama havainto. Naisilla on puutteita ympäristön ja kanssaihmisten huomioimisessa ainakin kassajonossa, ovissa ja liikenteessä. Syy voi olla hajamielisyydessä tai välinpitämättömyydessä, mutta ero sukupuolten välillä tuntuu selkeältä.
VastaaPoistaSuojatien eteen pysähtyvän auton ratin takana on useimmiten mies. Naisilla taas on useammin tapana ajaa hiljentämättä ohi. Varsinaisten vaaratilanteiden toisena osapuolena on lähes poikkeuksetta ollut nainen. Tämä kaikki on todettu vuosien kokemuksella.
Pelkkä mutuhan riittää nykyisin jo Hesarin pääkirjoituksiin saakka, joten asia lienee siltäkin osin selvä. Tai sitten minulla on vain ollut erinomaisen huono tuuri.
Moottoripyöräilevä tuttavani sanoo oppineensa varomaan etenkin narttukuskeja, koska ne ovat niin vaarallisen arvaamattomia.
VastaaPoistaHomo