VAUVA: Aihe vapaa: Hyvä analyysi feminismistä
-Muistihan Henry myös kertoa omasta historiastaan? Henry on malliesimerkki menestyvästä kokoomuslaisesta, joka uskoo vakaasti yksilön vastuuseen. Tätä periaatetta Henry on noudattanut nostamalla lähes puoli miljoonaa euroa valtion tukirahoina, niin henkilökohtaiseen elämiseen kuin epämääräiseen yritystoimintaan. Hieno mies siis.Sorry, Privileged White Ladies, but Emma Watson Isn’t a ‘Game Changer’ for Feminism
- Laasasen "mielipiteet" perustuu uskomuksiin, jotka on yhtä helposti todistettavissa kuin enkelit ja demonit. Ei tuollaisen ihmisen kanssa voi käydä järkevää keskustelua. Itse yrittää puhua todellisista asioista, mutta toinen elää jossain henkimaailmassa.
- Mietipä vaan, miksi Laasasen oppeja kannattavia tutkijoita ei ole yliopistossa lainkaan. Miksi Laasasta oppeineen pidetään tutkijoiden piirissä vastenmielisenä ilmiönä, vähän samaan tapaan kuin esim. uusnatseja.
- Rakenne on klassinen "paholaisen asianajaja": pilkotaan jonkun muun teksti osiksi ja nuijitaan se pala kerrallaan esittämällä ylenkatseelliseen sävyyn kirjoitettu vasta-argumentti. Pah. as.aj. on elppo tapa saada mikä tahansa teksti näyttämään epäpätevältä. Tekniikka kannattaa ottaa käyttöön, tai sitten ei. Kun sen tunnistaa, se näyttää pompöösiltä ja hölmöltä.
- Laasasen liike on häpeäksi miessukupuolelle, ja veikkaan että juuri kukaan itseään kunnioittava mies ei allerkirjoita hänen naisvihamielisiä oppejaan.
- Vai tuolta Henry Laasanen nykyään näyttää (kuva tekstin vieressä). Aikamoinen poseerauskuva, jossa on haettu optimaalista kuvakulmaa, jotta vanhakin naama näyttäisi siloiselta ja nuorelta. Yleensä tuota harrastavat turhamaiset, vanhenemistaan häpeilevät naiset. Henrystä tulee muutoinkin vaikutelma miehestä, joka haluaa ihailua ja joka haluaa olla seksikäs ja haluttu. Kun hänen tarpeensa olla niitä eivät ole toteutuneet, hän on päätynyt vihaamaan niitä, joiden ihailusta hänen perimmäisen narsisminsa ruokkiminen on kiinni.
Tyypillinen "haluaisin että ihailisitte minua, mutta kun ette sitä tee, vihaan teitä" -case. Miksi Henry ei kohdista krittistä katsettaan itseensä? Hän on selvästi jumissa nimenomaan itsensä kanssa. Vain itseä voi muuttaa, ei maailmaa, kuten kaikki psykologiaa vähääkään lukeneet tietävät. Kyllä kait sosiologiankin puolella sitä sen verran on luettu, että se pitäisi tietää. Henryn ongelma on, että hänen vihassaan paistaa liian selvästi henkilökohtainen missio taustalla. Siksi hänen argmenttinsa jäävät usein (mutta huom. eivät aina) tosi ohuiksi, kuten nyt käsillä olleessa tekstissä.
Sinänsä Henry on hyödyllinen ääliö. Melskatessaan ja vihatessaan hän pitää feminismiä framilla ja synnyttää runsaasti vilkkaita keskusteluja niin kuin hyvä poikimaemakko porsaita. Kiitos Henry.
- Olin tosi hämmästynyt siitä kasvokuvasta. Jos hän olisi fiksu, laittaisi tilalle jonkin vähän vähemmän suorasukaisesti hänen perimmäisen ongelmansa paljastavan peruskuvan.
- Turhaa selittelyä ja kiemurtelua. Henry on tunnettu sovinisti ja on sen itsekin myöntänyt. Kokoomukseen vaan kaikki voittajat!
- Miksi feminismistä ja miesvihasta jauhavat ainoastaan miehet, jotka eivät ole suosittuja parisuhde"markkinoilla"? Joiden käytöksessä ja ominaisuuksissa on paljon muutettavaa, mutta mielummin syytetään naisia kaikesta, kun katsottaisiin peiliin tai koitettaisiin parantaa itseään (tai mennä terapiaan).
- Valittajia selvästi korpeaa että Henry on komea, fiksu, menestyvä ja rikas mies. Toiset vaan pärjää elämässä kun ne haluaa.
- En tajua, miksi Laasanen keskittyy sen urputtamiseen, että on olemassa myös miestasa-arvo-ongelmia. Totta kai on. Esimerkkinä hän mainitsee tuon ympärileikkaamisen, jotka eivät mene ihan yksi yhteen esimerkkinä. Jos siis poikien ympärileikkaus on hänestä ongelma, miksi hän ei keskity siihen, eikä "feminismin" "kritisointiin". Taas tätä "tiukkaa" settiä Laasaselta.
- Ethän säkään osaa kertoa, miksi Laasanen olisi "oikeassa". *tirsk*
Olet keskustelijana juuri sellainen "Laasanen on hyvin älykäs tyyppi, koska ajattelee samalla tavalla asioista kuten minä itsekin!". Yleensä ihmisillä on tapana pitää älykkäinä ihmisiä, jotka ovat samanmielisiä.
- En jaksa lukea Laasasen juttuja. Uskonnolliset paatospuheet ei kiinnosta.
The UN's Risible #HeForShe Campaign: Pointless Self-Flagellation for Sex-Starved Beta Males
Mutta en minä mikään feministi ole
Flawed male role models hurt men
I abhor men’s rights activists. This is mainly because they do not campaign for the rights of men, but against the rights and expansion of the societal presence and role of women.Nuori nainen politiikassa
MRAs are bad and they should feel bad.
"Valittajia selvästi korpeaa että Henry on komea, fiksu, menestyvä ja rikas mies. Toiset vaan pärjää elämässä kun ne haluaa."
VastaaPoistaNäinhän se on. Haters gonna hate.
"Nuori nainen politiikassa"
VastaaPoistaHupaisaa seurata näiden naistenlehtimannekiinien uhriutumista, kun heille ei suodakaan joka paikassa automaattisesti ja aina prinsessakohtelua.
Barbie Neitsyt Mariana, Ken Jeesuksena – taidekaksikon uskonto-Barbiet suututtivat kaikki
VastaaPoistaPettäjämiehet hoitavat tavallista enemmän kuontaloaan
VastaaPoistaNäin Grahn-Laasonen vastaa verkossa vellovaan arvosteluun
VastaaPoista7 faktaa naisen orgasmista
VastaaPoistaHesarin eläkeikäkommenteista:
VastaaPoista"Suomen työeläkejärjestelmä on suurin sukupuolivedätys minkä Suomen historia tuntee. Se siirtää jo nykysin vuositasolla yli miljardi euroa Suomen työssäkäyvien miesten ansaitsemaa rahaa vastikkeetta eläkkeellä oleville naisille. Eläkeiän nostaminen kahdella vuodella tuplaa tämän perusteettoman rahavirran miehiltä naisille.
Miesten eläkeikää ei tarvitse nostaa ollenkaan, koska Suomen miesten ja heidän työnantajiensa nykyisin maksamat eläkemaksut riittävät jatkossakin mainiosti miesten naisia keskimäärin 100 kuukautta lyhyempään eläkkeelläoloon.
Itse asiassa miesten nykyisellä eliniänodotteella miesten eläkeikää voidaan jopa laskea 2-3 vuodella, kunhan miesten eläkemaksujen käyttäminen naisten eläkkeisiin lopetetaan."
Työkyvyttömyyden ja eläkeiän kilpajuoksu: Palomiehen työ ei vanhemmiten kevene
VastaaPoistaHenri vääntää epäolenNAISISTA uu.. ass:ässä, kun ei pärjää esim. Vital Baatille. :'D Henri-täti luuli että päti.
VastaaPoistaHenri ei kykene näkemään esim. seksuaalisuuden "pakko"saneluvallan läpi. sik.se lokkaa lööperiä esim. noista Watsonin höpsinnöistä, vaikkei oo mikään sherlokki itekkään :'D
Näin selibatistina Vital Baatti nauttii pullein teltoin oikeudestaan herkkyyteen. Vital Baatti beettailee avoimesti hyvinkin kauniiden naisten seurassa, on runollinen jne. silloin kun kokee "herkin" kortein pelaamisen siinä hetkessä mielekkääksi (vaikkakaan ei miehekkääksi).
Esim. tätänykyä kun Baatin määräaikainen työsopimus helpossa työpaikassa on jo päättynyt, niin Baatti petailee/betailee itselleen jatkostakin mahdollisimman vähä KUSTAnteista. Eilen Vital Bee nössöili suorastaan häikäisevän kauniin ja korventavan kuuman työkkärin virkailijanaaraan juttusilla. Baatille tarjottiinkin sijoitusMAHDOLLISUUTTA seuraavaan duuniin, josta maksetaan Been kulutustasoon nähden melkoisesti yli tarpeen, mut jossa ei tarvitse "asua" kovin kauaa - eivätkä vaatimuksetkaan päätä huimaa.
Baatti ei välitä/valita vittuakaan naisten parinvalintapreferensseistä, kun kokemuksellisesti tietää miten helppoa naisten seksuaalisen vallan kaula/kaulinotteesta on saada kaulaote. Baatti nauttii kun voi osoittaa heikkoutta silloin kun se antaa tyydytystä enemmän kuin muot(t)iorjuus.
Kyllä, jos naisilla on oikeus heittäytyä helppoon elämään/olla provided, se oikeus olkoon miehilläkin. Jos haluaa jotain sen päälle, se on yksilön valinta. Beeee(ta):n miehekkyyden päälle ei käy olla vaikka yhteiskunnan ylläpitämä, kun ei ole pakkoa välittää naisten preferensseistä. Henrikinhän on bai tö vei hyvinvointivaltion rahoittama - samoin esim. gangstojen kanssa lisääntyvät yh-mammelit.
Samat oikeudet kaikille. Miten "oikein" se sitten kenenkin näkökulmasta on. Eiköhän tämä ajatuksenvirta kummemmin kaunistelematta/pyh-tääksi kirjoittamatta täyttänyt tehtävänsä.
Celibacy Forever!
- Vital Beetta
Kello kaksitoista lyö, veitsi välähtää, kurkku katkeaa!
VastaaPoistaIslamin uskoa saarnannut mies leikkasi työtoverin pään irti Oklahomassa - Ulkomaan uutiset - Ilta-Sanomat
Työkavereidensa islamilaisiksi käännyttämistä yrittänyt mies leikkasi irti naisen pään työpaikallaan Oklahomassa Yhdysvalloissa.
Maailman unohdetut tyttösotilaat
VastaaPoistatiistaina 30.9. klo 17.30
Maikki Friberg -koti, Bulevardi 11 A 1, Helsinki
Toimittaja Minttu-Maaria Partanen ja WILPF Suomen osasto
Lapset ovat kärsijöinä tänäkin päivänä maailmalla riehuvissa konflikteissa. He ovat sekä sotien uhreja että armeijoiden ja sissijoukkojen mukana taistelevia sotilaita.
Lapsisotilaista lähes puolet on tyttöjä. Tyttösotilaat jäävät usein piiloon, kun konflikteista keskustellaan tai niitä yritetään ratkaista. Miten tyttösotilaiden tilanne poikkeaa pojista? Miksi sotivat tytöt tarvitsevat erityishuomiota? Mitä voimme tehdä tyttösotilaiden puolesta?
11 asiaa, jotka vain poikien vanhemmat ymmärtävät
VastaaPoistaPelasta parisuhteesi (luomu)pornolla
VastaaPoistaTästä syystä nainen pettää parisuhteessa
VastaaPoistaMitä ihmettä, eikä maailma olekaan paikka, jossa on vain tytöttelyä?
VastaaPoistaYLE uutiset: Pojittelua, kyseenalaistamista ja silmien sulkemista – entiset, nuoret ministerit muistelevat uransa alkua
Suomalainen oikeuslaitos vauhdissa I - Alaikäisen seksuaalinen hyväksikäyttö
VastaaPoistaFeminismiä ei saa kritisoida !
miesasia.fi on kyllä hyvä sivusto. Paljon lyhyitä, mutta teräviä juttuja.
Seiska: BB-Tuulikilla rikostausta - istui vuoden vankilassa | Big Brother | Iltalehti.fi
VastaaPoistaPojittelua, kyseenalaistamista ja silmien sulkemista – entiset, nuoret ministerit muistelevat uransa alkua | Yle Uutiset | yle.fi
...
Jos se olisi ollut tytöttelyä, niin se olisi ollut ehkä majesteettirikos eli kyllä tässä on sellainen ero sukupuolten välillä.
– Jouni Backman
...
Uusi tutkimus: Suuret lihakset ehkäisevät masennusta - Terveys - Ilta-Sanomat
Äiti pahoinpiteli 14-vuotiaan kääretortun takia
Poikakoulun pihamaalla 55 nimetöntä hautaa Floridassa - Ulkomaan uutiset - Ilta-Sanomat
Tuomittu nakuilija askarruttaa oppineita - "Vinhaa touhua"
Lukijat jakavat kaupan kassan ärsyyntymisen − ” Jokainen laittaa hihnalle aina omien ostostensa jälkeen sen kapulan” - Työelämä - Ilta-Sanomat
...
”Kohta 4. Se yleensä tulee naisille ’yllätyksenä’ että kassalla joutuu maksaan tosiaan ostokset! Siinä, kun hinta sanotaan kassalta niin sitten ruvetaan etsimään käsilaukusta 1000 tavaran seasta lompakkoa. Miten se on niin vaikeaa?” − apia
...
Tästähän tulee mieleen aikanaan ollut kikkelikorttiskandaali:
Perussuomalaisille sataa tänään rakkauskirjeitä
Aasien parittelu pahoitti äitien mielen Puolassa - rakkaustarina saa jatkua - Lemmikit - Ilta-Sanomat - Ilta-Sanomat
Straight Men React To Grindr - Gay Dating App - YouTube
Kerrankin heruu! Tämä mies on todella kuumaa valuuttaa Sinkkulaivalla - ei saa naisilta hetken rauhaa - Seksi ja parisuhde - Ilta-Sanomat
RFSU Kysy seksistä: Minulla on Aspergerin oireyhtymä. Miten saan parisuhteen? - Kysy seksistä - Ilta-Sanomat
VastaaPoistaGQ on male victims of military sexual assault.
More Men Than Women Were Victims Of Sexual Assault In Military, Report Finds | ThinkProgress
Mitäköhän avioehdolle kävi..?:
VastaaPoistaNäyttelijä George Clooney ja ihmisoikeusjuristi Amal Alamuddin avioituivat - Elokuvat - Kulttuuri - Helsingin Sanomat
Nartut, huomatkaa!:
VastaaPoistaWant to get ahead in your career? Marry a dork. - The Washington Post
Eija-Riitta Korhola avautuu nahkakohusta: "Tavallinen nainen iltapuvussa näyttää säädyttömältä"
VastaaPoistaRasistinen Suomi oli ikävä yllätys
VastaaPoistaItäsuomalaisen kaupan seinään ilmestyi rivo kuva - poliisi pyytää havaintoja taiteilijasta
VastaaPoistaViikon epäolennainen: Haastattelussa piilotetut tissit
VastaaPoista
VastaaPoistaSinkkuelämä Manhattanilla on muuttunut netin myötä raaemmaksi - Yhdysvallat - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
Tutkimus: Taantuma lamaannutti brittien seksielämän – miesten itsetunto romahti - Terveys - Helsingin Sanomat
Professori väsyi taisteluun | Ylioppilaslehti
Merkitseekö seksisuhde ex-kumppanin kanssa uutta mahdollisuutta? Miehet vastaavat
VastaaPoistaKysy seksistä: Mieheni erektio ei kestä. Onko vika minussa?
VastaaPoistaTeinityttö voitti yli miljoona euroa lotossa – kaikki ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan
VastaaPoistaPerussuomalaisten aika äijäpuolueena ohi
VastaaPoista8 asiaa, jotka nainen kohtaa elämässään
VastaaPoista"Professori väsyi taisteluun | Ylioppilaslehti:
VastaaPoistaPuolue haluaa myös jakaa vallan ja rahan uudestaan. Feministinen aloite ei usko, että palkka-erojen tasaaminen onnistuu vain nostamalla naisten palkkoja suhteellisesti enemmän kuin miesten palkkoja. Puolueen mielestä naisten tilanne pitää korjata vaikka miesten kustannuksella.
Rosenberg ja puolue haluavat myös luopua kaikista naisia, miehiä ja esimerkiksi lesboja ja ulko-maalaisia koskevista yleistyksistä niin, että ihmiset voisivat määritellä itse itsensä."
Pääni taisi juuri räjähtää. Miten tällainen ihminen voi olla professori ja rehtori? Eihän tässä ajattelussa, jos sitä nyt voi edes sellaiseksi kutsua, ole mitään tollkua.
Pari vai ei? Näin nainen sen määrittelee
VastaaPoistaRahalla saa: rikkaimmat suomalaismiehet elävät 12,5 vuotta pidempään kuin köyhimmät
VastaaPoistaMiksi blondi on miesten mieleen? Tästä se johtuu
VastaaPoistaNetissä alkaneet suhteet ovat huteralla pohjalla - katso vinkit ja paranna mahdollisuuksia
VastaaPoistaKissatappelu kärjistyi - hakkaamista ja riisumista
VastaaPoista11 yleisintä seksihalujen tappajaa
VastaaPoistaKun sitoutuminen pelottaa liikaa
VastaaPoistaVaihtelua treeniin! Nämä seksiasennot korvaavat tutut liikkeet
VastaaPoistaOma vastaukseni, en halua menettää omaisuuttani erossa. Ja ei, avioehto ei ole sataprosenttisen luotettava:
VastaaPoistaKysely: Miksi et halua parisuhdetta? - Elämä - Helsingin Sanomat
Valioliigatähti otti toisen vaimon - rakastajatar raivostui
VastaaPoistaMieslääkärit vastaavat: tämän takia halusin gynekologiksi
VastaaPoistaNaisten 40-kriisi
VastaaPoistaHulvatonta! Seksielämän kehityksen kulku: 26-vuotiaana opettelen antamaan hyvää suuseksiä
VastaaPoistaParhaassa työiässä olevat naiset putoavat työvoiman ulkopuolelle
VastaaPoistaDeittisivuston perustaja paljasti ”kivuliaan” totuuden miesten ihannenaisesta
VastaaPoistaKohu seksuaalisesta häirinnästä Helsingin yliopistossa: Potkut saanut on huippuprofessori
VastaaPoistaVihreiden varapuheenjohtaja Anne Bland suuttui ja jättää vaalit väliin?
VastaaPoistaThese women on OkCupid don't know they're flirting with a chatbot
VastaaPoistaOnline dating might be making us bad at longterm relationships
Anonyymin linkki vieraannuttamisesta... Tuohan on jo oikeesti edistystä:
VastaaPoista"Vieraannuttaminen myös vaikutti tuomioon. Yli kolmasosassa vieraannuttamistapauksista tuomioistuin määräsi lapsen asumisen isälle, jotta vieraannuttaminen saataisiin loppumaan."
MOT
VastaaPoistaVanhempi vihollisena. Avioerolapset voivat joutua vuosiksi äidin ja isän valtataistelun kohteeksi. Tuomioistuimet ovat nyt alkaneet laittaa kuriin riiteleviä vanhempia. Toimittajanan Kirsi Skön.
Esitetty: Ma 29.9.2014 klo 20.00 Yle TV1
Koulutus suosii naisia mutta rahat menevät harakoille Blogi US Pauli Sumanen 29.9.2014
VastaaPoistaMiesten tasa-arvo ry tuomitsee YK:n kampanjan – Pönkittää perinteisiä rooleja
VastaaPoistaRäppäritähti kohun keskellä - tuuppasi yökerhossa suutelemaan tullutta naista, katso video!
VastaaPoistaMihinköhän sävyyn kirjoitettaisiin tapahtumasta, jossa naisartisti olisi tuupannut yökerhossa suutelemaan tullutta miestä?
Yliopiston mukaan kieltäytyminen seksistä on väkivaltaa
VastaaPoistaMikä seksiasento on miesten mieleen? Tutkimus selvitti
VastaaPoistaGrönlannin ensimmäinen naispääministeri hakee virkavapaata varojen väärinkäytön takia | Yle Uutiset | yle.fi
VastaaPoistaTuomioja sivaltaa poliitikkotovereitaan uudessa kirjassaan | Yle Uutiset | yle.fi
Liisa Jaakonsaarta (sd.) hän kuvaa laiskaksi, Satu Hassi (vihr.) on poliittinen naivisti
Koskakohan saadaan YK-kokous miesten tasa-arvo-ongelmista ja vielä sellainen, että ämmiltä on pääsy kielletty!:
Islanti ja Suriname järjestämässä YK-kokousta tasa-arvosta – avoin vain miehille | Yle Uutiset | yle.fi
Puheenjohtaja hälytti poliisit oudosti käyttäytyneen valtuutettaren takia | Yle Uutiset | yle.fi
Laiskurit:
Lastentarhanopettajat ja Porin kaupunki riitelevät työajoista | Yle Uutiset | yle.fi
Sinkkulaiva-Toni sai pakit Tukiaiselta - "olin alempitasoinen"
VastaaPoistaLehti: Jopa 14–15-vuotiaat tytöt Euroopasta Isis-vaimoiksi: ”Romanttinen ajatus”
VastaaPoistaPuheen Päivä
VastaaPoistaPoikien ympärileikkaus rikkoo lapsen oikeuksia
Pienkin lasten ruumiillinen kurittaminen, kuten luunappi tai tukistaminen, on Suomessa rikos, mutta poikien sukuelinten silpominen ei. WHO:n mukaan jopa kolmannes maapallon miesväestöstä on ympärileikattu. Vaikka kyse on pääosin juutalaisten ja muslimien suosimasta toimenpiteestä, Suomessakin ympärileikataan noin 200 poikaa vuodessa.
Eivätkö tytöt ja pojat - tai heidän sukupuolielimensä ole tasa-arvoisia? Jarmo Laitanevan ja Heidi Laaksosen vieraina ovat terveysalan asiantuntija Eeva Matsuuke sekä Jenni, jonka pojalta leikattiin esinahka rituaalisista ja kulttuurisista syistä, ilman äidin suostumusta. «
Esitetty: Ti 30.9.2014 klo 12.25 Yle Puhe
Kuunneltu: 0 kertaa ( Kuunneltavissa ulkomailla )
Sarja Puheen Päivä »
Yksin asuvat voivat parisuhteessa eläviä huonommin
VastaaPoista3973 €/kk – onko tässä Suomen kivoin duuni? - Työelämä - Ilta-Sanomat
VastaaPoistaPiilokamera rintaliiveihin – näin moni mies tuijotti
VastaaPoistaJaha, nyt kun eläkeuudistuksen vaikutuksia eri ryhmiin tarkastellaan, huomataankin, että joku naisten ryhmä saa suhteellisesti vähemmän eläkettä, kuin mikä aiemmin oli mahdollista, suhteessa joihinkin toisiin ryhmiin. Tämähän on tietysti "VAKAVA TASA-ARVO-ONGELMA"!
VastaaPoistaMiksi en muista koskaan aikaisemmin kuulleeni (ennen kuin nyt, kun asiaan esitetään liittyvän NAISongelma), että "hyvin koulutetuilla naisilla" on uran loppupuolella ollut merkittävä mahdollisuus vaikuttaa eläkkeensä suuruuteen SUPERKARTTUMALLA
Aivan vieras koko termi. Eikö mikään taho puolestaan aikanaan esittänyt, että moinen superkarttuma olisi jonkinlaista epätasa-arvoa?
Nyt kun superkarttumaa pitäisi joiltain osin lieventää, onkin kyse heti vakavasta tasa-arvo-ongelmasta. Miksi superkarttumasta ei pikemminkin puhuta sellaisen käsitteistön kautta, jossa viitattaisiin kipuun, jota aiheutuu, kun "saavutetuista eduista" pitäisi luopua?
Onko (sinkku)elämää Tinderin jälkeen?
VastaaPoista"Yrittääkö se tosiaan pokata ystäväni aviomiestä silmiemme edessä? Kyllä vain!"
VastaaPoistaDeittisivusto: Kaikki miehet haluavat parikymppisen naisen
VastaaPoista"Onko naisen seksuaalinen halu yhtä eläimellistä kuin miehen?"
VastaaPoistaSinänsä mielenkiintoinen artikkeli. Mutta...
Celibacy Forever!
- Vital Baatti
! "Mopotyttöjen kanssa kolaroinut autoilijatar poistui paikalta Espoossa - Metro.fi"
VastaaPoistaAlkuperäinen otsikko metro.fi:ssä siis oli: Mopotyttöjen kanssa kolaroinut autoilija poistui paikalta Espoossa
Toki itse artikkelissa oli: Autoa ajanut nainen oli jarruttanut, ja perästä tullut skootterikaksikko ajautui päin takapuskuria.
Poliisi pyytää pienellä, hopeisella henkilöautolla ajanutta naista ilmoittautumaan. Myös onnettomuuspaikalle pysähtyneen miehen tietoja kaivataan.
Tarkoittaako tämä sitä että "autoilija" sanaa ei saa käyttää, kun kyseessä on on nainen ?
Eli että pitää käyttään sanaa "autoilijatar" kun nainen ajaa autoa.
Tarkoittaako "autoilija" että kyseessä on mies?
Niin, onhan "-tar" pääte.
Vantaalaisvaltuutettu kannustaa seksilakkoon synnytyslaitosten puolesta
VastaaPoistaYle Peppi-sensuurista: Ruotsalaisyleisö suomalaisia herkempi
VastaaPoistaTaas etsitään Mr. Maahanmuuttajaa
VastaaPoistaSveitsiläinen luksusprostituoitu esittelee työtään: Liksa 2 500 euroa/vrk!
VastaaPoistaTekeekö Eero, 24, Suomen raskainta duunia?
VastaaPoistaTaisteluananas on miesten hiustyyleistä trendikkäin
VastaaPoistaÄitini on narsisti
VastaaPoistaÄitini on narsisti. Ja marttyyri. Helvetinmoinen yhdistelmä kun niikseen tulee. Vasta viime vuosina olen uskaltanut edes myöntää asian itselleni, koska meidät viisikymppiset on opetettu siihen, että vanhemmat ovat aina oikeassa eikä heille saa sanoa vastaan. Olen kiltisti kuunnellut kaiken, niellyt haukut ja arvostelun, palvonut, lahjonut, hemmotellut - vain saadakseni säännöllisin väliajoin raivon ja parkumisen takaisin. Olen ollut aina väärissä työpaikoissa, olen aina kannattanut väärää puoluetta jne. Tuo puolueasiakin hämmentää, koska en ymmärrä politiikasta (eikä kyllä äitinikään, vaikka kovasti niin väittää ja väriä tunnustaa) enkä edes käy äänestämässä. Mutta puolueeni on kuulemma selvä, koska sen voi päätellä palkkani suuruudesta. Ja äitini otaksuman "puolueeni" väki on kuulemma v*maista.
Minkäänlaista huolta emme ole vanhemmillemme aiheuttaneet - kaikki olemme hyvissä töissä ja perheemme elättäneet. Olemme viettäneet ns. oikeanlaista elämää, joten siitä ei syytä löydy äitimme käyttäytymiseen.
Sisarusparvemme on jo pikkulapsesta saakka manipuloitu vihaamaan isäni sukua - heissä ei kertakaikkiaan ole voinut olla mitään hyvää. Vasta aikuisuuden kynnyksellä heräsin tajuamaan, että eihän ne kaikki syytökset ja sepustukset välttämättä totta olleetkaan. Olen myös ulkoisesti vääränlainen - olen perinyt ulkonäköni isän puolelta. Vanha äitini kehuu jatkuvasti itsensä ulkonäköä - me tyttäret olemme liian lihavia emmekä ollenkaan niin kauniita kuin äitini nuorena - tai nykyisinkään. Siis ädin itsensä mielestä ainakaan. Kahdeksankymppisen ihmisen ulkonäköä pitäisi jatkuvasti jaksaa kehua kauniiksi ja hoikaksi.
Manipuloinnin ja henkisen väkivallan kaikkia sävyjä on mahdotonta kertoa ulkopuoliselle - jos yrittää kertoa esimerkkejä, saa vain kommentteja, että no älä välitä, ei noin pienistä kannata välittää. Mutta ehkä vain toinen narsistin vaikutuspiirissä oleva tietää, mitä tarkoitan. Jatkuva varpaillaan olo ja pakonedessä toisen miellyttäminen (koska joskus se on ainoa keino selvitä ja päästä eteenpäin jostakin tilanteesta) on hirvittävän raskasta. Ja jos puolella sanalla sanoo vastaan, alkaa hirvittävä raivo ja parkuminen, kuinka silloinhan "kaikki ovat minua vastaan ja kukaan ei ymmärrä, miten hirveä elämä minulla on ollut" - siis perheen takia! Olemmehan väkisin tähän maailmaan ängenneet hänen elämänsä pilaamaan.
Ihan pienenä esimerkkinä voisin kertoa (eikä edes kovin pahana esimerkkinä), että voisin melko tarkasti merkata kalenteriin etukäteen vaikkapa seuraavan puolen vuoden ajalta ne päivät, milloin äitini tulee olemaan "hirvittävän sairas, luulen nyt kyllä kuolevani" ja "yhtään minuuttia en ole nukkunut": juhlapyhät (koska niitä on ihan pakko järjestää ja muita "passata", vaikka kukaan ei edes haluaisi mennä sitä valitusta ja marttyyriutta kuuntelemaan); jos jollakulla on lomapäivä ("milloinkahan minä saisin vapaapäivän" - sanoo ihminen, joka on ollut 20 vuotta eläkkeellä); jos joku lähtee käymään jossakin ilman, että ottaa mukaan ja elää täysin äitini määräämän aikataulun mukaisesti; jos isäni vaikkapa suunnittelee metsästyspäivää ("ei minullakaan ole harrastuksia"). Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Hän on jäänyt kerran jos toisenkin kiinni - no, ihan jatkuvasti - valehtelusta, mutta kirkkain silmin väittää, ettei hän - uskovainen ihminen - "valehtele ikinä, perkele"! Ja jos asiaa yrittää oikaista, saa palkakseen suunnattoman raivon ja parkumisen. Kun kukaan ei ymmärrä... Paitsi kuulemma yksi hänen sukunsa puolelta oleva perhe, jota hän palvoo täysin sydämin ja täysin varauksetta. Oli syytä tai ei.
Mistä johtuu sitoutumiskammo? Yleiset syyt koottiin yhteen
VastaaPoistaMastodonin twerkkausvideo: seksismiä vai satiiria?
VastaaPoistaSuomi ei olekaan koulutuksen mallimaa | Yle Uutiset | yle.fi
VastaaPoista...
Sen sijaan 25 - 34-vuotiaiden miesten koulutustaso taas on pysynyt lähes samana verrattuna vanhempien miesten ikäryhmään.
...
Hoitaja urkki 23 potilaan tietoja – sai sakot | Yle Uutiset | yle.fi
Kalan syöminen saattaa suojata kuuloa | Yle Uutiset | yle.fi
"Ajattelen seksin aikana vain vatsamakkaroitani" – mikä avuksi?
VastaaPoistanko nettideittailu sittenkään niin tehokasta kuin väitetään?
VastaaPoistaMies, Viagra saattaa vaurioittaa näköäsi – yksi ominaisuus ratkaisee
VastaaPoistaOpettajaopiskelijoilta paljastava tyttökalenteri: "Miksi kauhistellaan?"
VastaaPoistaLihottaako parisuhteesi sinua? 7 varoitusmerkkiä
VastaaPoistaATN ehdottelee:
VastaaPoistahttp://www.liveleak.com/view?i=c93_1412102650
aika hyviä kommentteja
Iiro Viinanen paljastaa inhokkinsa - Hän on "kallein kansanedustaja veronmaksajille"
VastaaPoista...
Viinasen puheista saa vaikutelman, että hän ei arvostanut juurikaan naispoliitikkoja.
- Se johtuu varmasti siitä, että naiset olivat hyvin usein valiokunnissa, joissa käytettiin rahaa, talousosaamista puuttui, Viinanen sanoo.
...
Tämän seikan julkiset rakkaudentunnustukset Facebookissa paljastavat suhteen oikeasta tilasta
VastaaPoistaMiesopettajalta palaute: ”Pakkohan se oli googlata sanaparilla sexy teacher”
VastaaPoistaBatman-paita oli liikaa feministeille – tämä teksti suututti
VastaaPoistaJuice Leskisen shokki hääyönä: oma vaimo heti vieraan miehen sängyssä - Viihde - Viihdeuutiset - Ilta-Sanomat
VastaaPoistaNäin vältät kyräilyn parisuhteessa
VastaaPoista22v Harwardin yliopisto-opiskelija myy piparia ja poseeraa nakuna - huhhuh, kuvalinkki!
VastaaPoistaTukiainen selvisi sakoilla känniajostaan
VastaaPoistaEJAKULAATIO VALVEILLA OLLESSA!!!
VastaaPoistaONKO SELIBAATTI PÄÄTTYNYT?! :'O
Melkein kaksi vuotta siinä meni, etten ejakuloinut valveilla ollessani. Tänään tuotin itselleni pitkän orgasmin ajatuksen voimalla... ja noin kymmenen minuutin kohdalla se karkasi hallinnasta ja ejakuloin voimakkaasti.
Tuntuipa hyvältä.
Mutta...
CELIBACY FOREVER!!!
Päättäväisyyttä vain lisää masturboinnin kitkemiSEKSI. Poistin suppean pornokokoelmani koneelta ja jatkan nykyhetken realismista käsin. Olenhan laukeillut nukkuessanikin, mutta ejakulaatiota on pitänyt ehdottomasti vältellä ilman "joustamisia". Nyt kuitenkin kun se tapahtui, jatkan edelleen ilman tarkoituksellisia joustamisia. (Noin 2 vuotta on vain luku.)
Tietenkin jatkan. :D
Celibacy Forever!
- Vital Baatti
11 tilannetta, jotka ovat tuttuja vain lyhyille miehille
VastaaPoistaMies etsi tyttöystävälleen seksikumppania kadulla – näin moni suostui
VastaaPoistaAnna intohimolle valta – näin paljon seksi kuluttaa kilokaloreita
VastaaPoistaVirve Rosti: Nuorena nainen ei tiedä seksistä mitään
VastaaPoistaKysy seksistä. Miksi saan niin herkästi?
VastaaPoistaVenäläisoligarkin tytär antoi vinkkejä kotiapulaisten kohteluun – "Pyydän anteeksi loukkaavaa artikkeliani" | Yle Uutiset | yle.fi
VastaaPoista"Virve Rosti: Nuorena nainen ei tiedä seksistä mitään"
VastaaPoistaNäin sitä rakennetaan stereotypiaa suomalaisesta kana-aivosta.
Kuinka kaksimielinen olet? Testaa katsomalla tahattoman pervoja kuvia
VastaaPoistaHän on vuoden lvi-nainen - Taustalla "hyvä kombinaatio"
VastaaPoistaMitä eroa on 29-vuotiaalla ja 31-vuotiaalla naisella? - katso video
VastaaPoistahttp://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288745925642.html
VastaaPoistaMonet ovat niin toivottoman työttömiä, että nousukausikaan ei pelastaisi
VastaaPoistaKaksi naisopettajaa pidätetty Yhdysvalloissa epäiltynä ryhmäseksistä oppilaan kanssa - Seksuaalirikokset - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
VastaaPoista