lauantaina, maaliskuuta 07, 2015

Fasistien sukupuolikäsitys

Armotonta feminismitykitystä mediassa

Fasistien ja konservatiivien näkemyksiä sukupuolesta

Huorittelu, homottelu ja naisviha nousevat netissä pinnalle, koska internet on rakennettu niin

200 kommenttia:

  1. Anonyymi7/3/15 11:01

    Naisen tunnepitoinen lätinä tai miehen asiakeskeinen avautuminen = sama lopputulos

    Mies kerää, kantaa ja jaksaa. Vapaaehtoistyötä tekevä Henry Vartiainen kertoo huomanneensa, että miehet ja naiset kokevat yhtä lailla suuria tunteita ja stressiä, mutta keinot purkautua eroavat toisistaan. Pakkojaksamisen sijaan Henry toivoo miesten oppivan myös jakamaan asioita – joko kotona tai kavereiden kesken.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi7/3/15 11:52

    Kiintiönaisia

    Miksi naisia sitten ei valita johtopaikoille? Syitä on monia: epätasaisesti jakautuvat perhevapaat, kasvatus, yleiset asenteet. Seminaarissa puhunut hallitusammattilainen Merja Strengell huomautti, että uran alussa naiset joutuvat osoittamaan osaamisensa, kun miehillä riittää useammin odotus siitä, että yksilö on kehityskelpoinen. Strengell peräänkuulutti johtoryhmä- ja hallituspaikkoja täytettäessä samaa asennetta naisia kohtaan: annetaan mahdollisuus näyttää.

    Itse arvelen, että koulutuksella on varsin suuri merkitys. Kas kun 50 suurimman pörssiyhtiön toimitusjohtajista puolet on koulutukseltaan diplomi-insinöörejä. Olen työskennellyt koko urani ajan teknologiayritysten parissa, ja siellä suunnalla usko insinööriosaamisen kaikkivoipaisuuteen on varsin voimakasta. Naisia on teknologia-alojen opiskelijoista edelleen huomattavan pieni osa. Ei siis ihme, ettei naisia valita johtotehtäviin, jos johtotehtäviin kelpaa vain insinööri.

    Nyt päästään jälleen monimuotoisuuskysymykseen. Usein kuulee tuskiteltavan, että suomalaisyritykset keskittyvät liikaa teknologiaan, ja sellaiset bisneksen kannalta olennaiset asiat kuin markkinointi, myynti ja asiakkaiden ymmärtäminen jäävät niin sanotusti lapsipuolen asemaan. No, onko tuo nyt ihme, kun lukuja tarkastelee?

    Suomalaisiin yrityksiin tarvitaan johtopaikoille muutakin kuin insinööriosaamista, muitakin kuin viisikymppisiä, muitakin kuin miehiä, muitakin kuin suomalaisia. Ei tästä muuten mitään tule, emme pärjää kilpailussa.

    Toistaiseksi monimuotoisuuskehitys pörssiyhtiöiden hallituksissa ja johtopaikoilla on ollut toivottoman hidasta, eikä sitäkään vähää olisi tapahtunut ilman kunnon patistelua. Siksi kannatan sukupuolikiintiöitä. Välillä tarvitaan kunnon tuuppaus takalistoon, että alkaa tapahtua.

    Mutta onko naisille noloa joutua hallitukseen tai johtoryhmään “kiintiönaiseksi”? Kuten Merja Strengell totesi: jos ei halua kiintiönaiseksi, voi ihan hyvin kieltäytyä tarjouksesta.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi7/3/15 11:56

    Uhriutuminen tasa-arvokeskustelussa ei johda mihinkään

    Tasa-arvolaki edellyttää, että samasta työstä pitää maksaa samaa palkkaa sukupuolesta riippumatta. Muun muassa Suomen Yrittäjänaiset, Naisjärjestöt Yhteistyössä (Nytkis ry.) ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (TANE) ajavat tärkeitä tasa-arvoa edistäviä asioita.

    Palkkaerokeskustelussa ollaan kuitenkin ihan metsässä. Itse asiassa niin pimeässä korvessa, että edes median käyttämä taskulamppu ei näytä löytävän kuin yhden totuuden. Nykyisenlainen, kaiken mediatilan saava näkökulma palkkaeroista on täysin päätöntä.

    Eroa on ansio-, ei palkkatasossa

    Hokemassa naisen pienemmästä eurosta suhteessa miesten euroon ei käytetä oikeita termejä. Naisten ja miesten välisessä palkkaerossa tulee ensinnäkin erottaa toisistaan palkka- ja ansiotulo. Lisäksi tällaisessa vertailussa on huomioitava tehdyt työtunnit ja palkanlisät. Pureudun seuraavaksi tarkemmin tehtyjen työtuntien sivuuttamiseen vallitsevassa palkkaerokeskustelussa.

    Miesten keskimäärin korkeampi palkka perustuu keskimääräistä suurempaan työtuntimäärään, mikä on 17-20 %. Tätä ei kuitenkaan huomioida palkkavertailuissa, joita useat järjestöt käyttävät. Miesten ansiotaso on keskimäärin 20 % enemmän kuin naisilla, koska he tekevät enemmän vuosityötunteja. Jotta vertailu on mielekästä, on työpanoksen määrän huomioiva säännöllisen työajan palkka olennainen tekijä. Tilastokeskuksen ansiotasoindeksitilasto ei kuitenkaan tätä noudata.

    Palkkaerot sukupuolten välillä johtuvat lähes kokonaan siitä, että naiset ja miehet työskentelevät eri aloilla ja eri tehtävissä (ns. segregaatio). Tämä tarkoittaa sitä, että naiset ja miehet työskentelevät eri aloilla ja eri tehtävissä. Jos verrataan kahden koulutusvaatimuksiltaan ja työnkuvaltaan erilaisen ammatin, kuten lastenhoitajan ja insinöörin palkkaeroa, ollaan todella pahasti metsässä. Suomessa on siis eroa ansio-, ei palkkatasossa.[1]

    Nuoret naiset maksavat järjestelmän puutteista

    Miksi miesten ansiotaso on korkeampi; miksi miehet tekevät n. 20 % enemmän vuosityötunteja kuin naiset?
    Nuoret naiset ovat useammin pätkätyöputkessa verrattuna samanikäisiin miehiin. Tämä tarkoittaa naisten työuran aikana työttömyysjaksoja, jotka vaikuttavat työuran pituuden lisäksi eläkkeen suuruuteen.
    Jopa n. 94% kotihoidontuen käyttäjistä on naisia. Kun olet kotona, et kerrytä työvuosia ja saa lisää palkkaan vaikuttavaa työkokemusta. Lapsiluvusta ja kotona olosta riippuen naisten työura jää siis usein kokonaisuudessaan miehiä lyhyemmäksi.
    Naiset tekevät huomattavasti useammin osa-aikaisia töitä verrattuna miehiin ja joustavat myös useammin töiden kustannuksella perhe-elämän sitä vaatiessa

    Miksi tämä on ongelma? Sen takia, että kenties parhaimmassa työiässä olevat nuoret naiset maksavat kohtuuttoman hinnan sekä henkilökohtaisesti että kollektiivisesti: matalana työllisyysasteena, huonompina palkkoina, heikompana urakehityksenä ja epävarmoina pätkätöinä sekä työttömyysjaksoina. Miehestä on tehtävä yhtä riskialtis palkattava kuin naisesta!

    Lopulta äitiysriskin poistuttua naisia pidetään ruuhkavuosien rasittamina. Ja työelämän loppupuolella liian vanhoina. Lisäksi nykyinen järjestelmämme ohjaa aivan tajuttoman usein juuri naisen pysymään kotona. Nykyisenlainen kotihoidontuki on tosiasiassa kannuste hoitaa lapset kotona - ei viedä heitä päiväkotiin.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi7/3/15 13:30

    !

    http://www.returnofkings.com/57107/want-better-women-stop-feeding-the-beast

    VastaaPoista
  5. Anonyymi7/3/15 14:15

    Biaudet: Mies, älä osta seksiä, vältät samalla riskin ihmiskaupasta

    Ihmiskauppaa on Suomessa enemmän kuin moni osaa kuvitella. Näin sanoo yhdenvertaisuusvaltuutettu Eva Biaudet. Hänen neuvonsa on: Mies, älä osta seksiä. Seksinostossa on suuri riski olla mukana ihmiskaupassa tai ihmiskaupan uhrin hyväksikäytössä.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi7/3/15 14:24

    Olli Rehn: Tasa-arvon toteuduttava myös työn osalta

    Europarlamentaarikko Olli Rehn muistuttaa, että päättäjien on tähdättävä sukupuolten tasa-arvon täyteen toteutumiseen myös työelämässä.

    Rehnin mukaan tutkimuksen osoittama tosiasia koko maailmankin mitassa on, että tyttöjen koulutus ja naisten kouluttautuminen ovat ratkaisevan tärkeitä yhteiskunnan kehityksen, demokratian vahvistumisen ja lasten oikeuksien toteutumisen kannalta.

    – Arvio siitä, ettei miesten ja naisten välistä työtasa-arvoa saavutettaisi vielä 81 vuoteen, on hätkähdyttävä. Mutta valitettavan totta nykyisten trendien valossa, hän huomauttaa.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi7/3/15 14:35

    Satu vaihtoi uraa: Lentoemännästä pornotähdeksi

    Turkulainen Satu keskittyi lapsena opiskeluun ja urheiluun.

    Haastattelu erotiikkamessuilla vuonna 2014.
    tai

    Nuorena hän puursi kaksoistutkintoa lukiossa ja ammattikoulussa ja opiskeli konservatoriossa ammattitanssijaksi.

    Satua kiinnosti teologia, mutta hän päätyi yliopistoon opiskelemaan kasvatustieteitä ja biologiaa.

    Opinnot kuitenkin jäivät 23-vuotiaana, kun Satu ryhtyi lentoemännäksi.

    Mitä sitten tapahtui?

    VastaaPoista
  8. Anonyymi7/3/15 14:38

    Uutta tutkimustietoa: Tämän takia pyöreä peppu viehättää

    Evoluutiopsykologian alaan kuuluvan tutkimuksen mukaan syy löytyy naisen selkärangan muodosta. Jos selkärangan alaosa on riittävän kaareva, säilyy naisen liikkuvuus rakkauden loppuvaiheeseen asti hyvänä ja synnytys käy helposti.

    Tutkijat uskovat, että tämän vuoksi esi-isämme alkoivat suosia naisia, joiden takapuoli oli pystyssä. Se kun oli merkki oikeasta selkärangan kaaresta, ja sitä myötä myös hyvästä synnyttäjästä. Rakkaus on säilynyt näihin päiviin asti. Turkkilaistutkimuksen haastateltiin kolmeasataa miestä, ja he saivat katsella kuvia naisista joiden selkärangan kaarevuus vaihteli. Suurin osa heistä piti eniten naisista, joiden selkärangan alaosa oli ihanteelliseksi katsotussa 45 asteen kulmassa - ja peppu sen vuoksi koholla.

    - Miehet voivat kiinnittää huomiotaan takapuoleen ja saada sitä kautta tietoa naisen selkärangasta, vaikka he eivät tiedostakaan, että heidän mielensä tekee niin, kuvailee tutkimusta johtanut David Lewis.

    Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun pyöreän takapuolen vetovoimaa on selitetty evoluutiolla. Viime vuonna tehdyssä tutkimuksessa osoitettiin, että leveälanteisilla naisilla oli enemmän hedelmöittymiseen tarvittavia hormoneja, ja sen ansiosta suurempi mahdollisuus tulla raskaaksi. Toisen tutkimuksen mukaan suuri takapuoli on yhteydessä sekä naisen että hänen synnyttämiensä lasten älykkyyteen.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi7/3/15 14:40

    Hyväksytkö "Pippelin" ja "Pimpin" lastenohjelmassa?

    Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:llä pyörivässä Bacillakuten-lastenohjelmassa esiintyvät "Pimppi" ja "Pippeli". Kansainvälisesti huomioitu ohjelma on nyt saanut englanninkielisen version. Onko video mielestäsi hauskaa huumoria, vai todella mauton juttu?

    VastaaPoista
  10. Anonyymi7/3/15 14:46

    Kuvauta vaginasi huippukuvaajalla!

    Palkittu valokuvaaja Meeri Koutaniemi ottaa vapaaehtoisten vaginoista kuvia lauantai-iltana Tiedekeskus Heurekassa.

    Heurekan K18-ikärajalla määritellyssä Avaruus- ja seksimatka 2015:N iltatapahtumassa yhdistyvät järjestäjien mukaan elämyksellisesti kaksi suurta tuntematonta eli avaruus ja seksi.

    Yhtenä osana iltaa valokuvaaja Meeri Koutaniemi kuvaa vapaa-ehtoisten kävijöiden vaginoita. Vaginansa kuvauttamista harkitsevat voivat ensin tutustua Koutaniemen jo aiemmin ottamiin vaginakuviin, joita on esillä Heurekassa.

    Vaginansa kuvattavaksi antava nainen on kuvaushetkellä rauhallisessa, suojatussa ja intiimissä tilassa. Edes kuvaajan ei tarvitse välttämättä olla paikalla, sillä huoneeseen on järjestetty itselaukaisimella toimiva kamera. Naiset voivat myös kirjoittaa kirjeitä vaginalleen.

    Koutaniemi on voittanut lukuisia palkintoja paljon keskustelua herättäneellä kuvareportaasilla, joka kertoi kahden maasai-heimon tytön ympärileikkauksesta.

    VastaaPoista
  11. Anonyymi7/3/15 14:51

    57 kilon laihtuminen tuhosi Kristinan, 23, seksielämän: "En halua, että mieheni näkee minut alasti"

    Laihtumisella ei ole aina iloiset seuraukset. Britti Kristina Miles, 23, kokee sen tuhonneen hänen seksielämänsä eikä hän kestä ajatusta, että hänen miehensä näkisi hänet alasti.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi7/3/15 15:01

    Poliisi kielsi alkoholitarjoilun Fifty Shades of Greytä esittävissä teattereissa Yhdysvalloissa: ”Eivätkö naiset pysty hillitsemään itseään?”

    Yhdysvaltojen Idahossa elokuvateattereiden alkoholitarjoilulle on tullut loppu, ja syypää kieltoon on eroottinen Fifty Shades of Grey -elokuva.

    VastaaPoista
  13. Anonyymi7/3/15 15:41

    "Miehet eivät kitsastele naistenpäivän kukkaostoksissaan"

    Soittokierros Meri-Lapin kukkaliikkeisiin kertoo sen, että yhä useampi mies huomioi naistenpäivä nostamalla elämänsä naiselle kukkia. Kemiläisen kukkakauppiaan mukaan miehille on tärkeintä kukkien kauneus, hinta on toisarvoinen seikka.

    VastaaPoista
  14. Anonyymi7/3/15 16:00

    Yllä kirjoitettiin miesten enemmistä työtunneista ikään kuin ne olisivat miesten syytä. Entäpä, jos tutkittaisiin mies- ja naisalojen työehtosopimuksia: Kummissa on pidemmät lomat, kummissa on pidemmät palkalliset sairasajat, kummissa on lyhyempi työpäivä, kummissa on enemmän palkallisia ruokatunteja jne?

    Tämä on tosi kiintoisa väite: "Miehestä on tehtävä yhtä riskialtis palkattava kuin naisesta!"

    Näinkö kirjoittaja aikoo saada Suomen nousuun? Jos toinen sukupuoli lintsaa töistä, pitääkö sen toisenkin alkaa lintsata, jotta tasa-arvo toteutuisi?

    Jospa pistettäisiin lintsarit ruotuun ensiksi?

    VastaaPoista
  15. Anonyymi7/3/15 18:52

    "Naiset pantiin vaikeisiin paikkoihin" - Heinäluoma arvioi ministerien suoriutumista

    Taktikoivatko puolueet, ja panivat naiset niille ministeripaikoille, joissa käytiin vaikeimmat taistot ja otettiin eniten lunta tupaan? Tähän lauantaina Lahdessa vieraillut eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma ei ota kantaa, mutta kommentoi Ylen tuoreen ministeripörssin tuloksia sanoen, että naisille siunaantuivat hankalimmat työt.

    - Tässä ajassa on varmasti ollut helpompaa olla ulko- tai puolustusministeri. Naiset joutuivat tekemään vaikeita päätöksiä, heidät pantiin vaikeisiin paikkoihin, Heinäluoma sanoo.

    Kansanedustajat ja kansa nostivat Ylen kyselyssä tämän vaalikauden parhaiksi ministereiksi ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.), elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) ja työministeri Lauri Ihalaisen (sd.). Sen sijaan naisministerit, kuten sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (), ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.), kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen (sd.) ja opetusministeri Krista Kiuru (sd.) rankattiin listauksen häntäpäähän.

    VastaaPoista
  16. Anonyymi7/3/15 19:11

    ”Äänestäkää naisia” - vaalipuheita feminismin hengessä naistenpäivän aattona

    Naistenpäivän aattona on Helsingissä annettu feministisiä vaalilupauksia tasa-arvon hengessä.

    Naisasialiitto Unionin yhteydessä toimivan FemAct-työryhmän järjestämässä tilaisuudessa joukko eduskuntavaaliehdokkaita tunnustautui feministeiksi ja kertoi, miten he toimivat tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta.

    – Suomi on hieno maa, mutta on sellainen tunne, että kehitys on pysähtynyt. Suomi ei ole tällä hetkellä tasa-arvon edelläkävijämaa, sanoi SDP:n eduskuntavaaliehdokas Nasima Razmyar.

    – Täällä on paljon hyviä asioita, meidän pitää olla ylpeitä ja iloisia siitä, että teemme lujasti töitä, mutta me emme ole parhaita. Haluan painottaa sitä, miten me kasvatamme lapsemme, miten puhumme naiseudesta tai miehisyydestä, huomautti kokoomuksen ehdokas Fatbardhe Hetemaj.

    VastaaPoista
  17. Anonyymi7/3/15 21:12

    Ei oikein tiedä, pitäiskö huominen Hesari jättää väliin. Siellä on kuitenkin kaiken maailman seksististä paskaa.

    Minkälaista olisi, muuten, poliittinen keskustelu Suomessa, jos naiset oikeasti olisivat huono-osaisempi sukupuoli? Luulen, että paljon muusta ei ehdittäisi puhua.

    VastaaPoista
  18. Anonyymi7/3/15 21:20

    Kysy seksistä: Onko normaalia, että kuhertelu aiheuttaa painetta kiveksiin?

    Onko normaalia, että kiveksiin sattuu ja tulee paineen tunnetta, kun olen monta päivää kiihottunut?
    Ongelma ilmenee kun olen monta päivää tyttöystäväni kanssa esim. mökillä ja kuhertelemme koko ajan ja hyväilemmekin toisiemme sukupuolielimiä, mutta niin etten saa siemensyöksyä. Kun tätä jatkuu muutama päivä kivekseni tulevat todella herkiksi ja välillä saattaa tuntua aika kovaakin kipua ja paineen tunnetta. Olen kyllä kuullut ns. "sinisistä kiveksistä", mutta onko normaalia että siitä aiheutuu selvää kipua?

    Nimimerkki: Utelias, mies 18 vuotta

    VastaaPoista
  19. Anonyymi7/3/15 21:22

    Äiti synnytti Englannissa lapsen omalle pojalleen – isä on lain mukaan lapsensa veli

    Nuori englantilaismies ei antanut minkään tulla unelmansa tielle, kun hän päätti hankkia lapsen.
    Daily Mail -lehden artikkelin mukaan Kyle Casson, Doncasterin kaupungissa asuva 27-vuotias ruokakaupan työntekijä, yritti jo 24-vuotiaana kaikin keinoin saada biologisen lapsen.

    Kyle haki epätoivoisena apua lapsettomuusklinikoilta pitkin Englantia – tuloksetta. Myös suunnitelmat sukuun kuuluvan naisen käyttämisestä sijaissynnyttäjänä jäivät toteutumatta.

    Homoseksuaalina yksineläjänä Cassonin mahdollisuudet biologisen lapsen saamiseen muuten kuin sijaissynnytyksellä olivat rajalliset.

    Apua tuli lopulta lähempää kuin kukaan olisi uskonut: kohdun lainaajaksi ja sijaissynnyttäjäksi suostui Kylen 46-vuotias äiti Anne-Marie Casson. Hedelmöitys tehtiin tuntemattoman lahjoittamalla munasolulla sekä Kylen siemennesteellä.

    VastaaPoista
  20. Anonyymi8/3/15 08:56

    Varusmiehille aletaan opettaa tietoturvallisuutta – suunnitteilla myös kyberasepalvelus
    Uusia kyberalan erityistehtäviä voi olla haettavissa jo vuoden kuluttua


    Tietoturva tulee osaksi varusmiespalvelusta. Asepalvelukseen astuvat saavat tietoturvaoppia jo ensi syksynä.

    Pääesikunnan koulutuspäällikön Hannu Hyppösen mukaan syksyn koulutus on pilotti, josta saatavien kokemusten perusteella koulutusta laajennetaan ensi vuonna.

    "Kaikille varusmiehille annetaan kyberalan koulutusta, joka suunnitellaan nyt kevään aikana", Hyppönen sanoo Helsingin Sanomille.

    "Se sisältänee alkuun muutamia tunteja kybersuojautumiseen liittyvää koulutusta."

    Hyppösen mukaan koulutusta on ideoitu oppilaitosten ja yritysten kanssa. Tarkkoja opetuksen tuntimääriä hän ei kerro.

    "Koulutuksen alustavia teemoja ovat tietoturvallisuus, sosiaalisen median turvallisuus ja operaatioturvallisuus."

    VastaaPoista
  21. Anonyymi8/3/15 09:13

    1600-luvun salatut intohimot paljastuivat tuomiokirjoista

    Romanttinen rakkaus leiskui Suomessa jo uuden ajan alussa. Tuore väitöskirja kumoaa myytin agraariyhteiskunnan tunnekylmyydestä, sillä romantiikka ja seksuaalisuus kuuluivat jo tuolloin miesten ja naisten välisiin suhteisiin.

    – 1600-luvun ja nykyajan ihmisillä on yllättävän samankaltaisia käsityksiä rakkaudesta. Miehen ja naisen välinen rakkaus käsitettiin tuolloinkin seksuaaliseksi. Suhteet pitivät myös sisällään hellyyttä, halailua, lahjoja ja välillä vähän kaksimielisiä puheita, kuvailee rakkautta suurvalta-ajan Suomessa selvittänyt historiantutkija Hanna Kietäväinen-Sirén.

    Hän kahlasi läpi lähes 700 oikeustapausta, joissa käsiteltiin sukupuolten välisiä suhteita. Tuomioistuimissa puitiin salasuhteita, aviorikoksia ja perheväkivaltaa.

    Asiakirjat paljastavat tositarinoita riitelevistä aviopareista, ratsumiehiin ja renkeihin rakastuneista aatelisnaisista, rikotuista avioliittolupauksista ja huoruuden syntiin langenneista isännistä. Monet selvisivät kohtuullisilla tuomioilla, mutta joku sai maksaa luvattomasta suhteesta hengellään.

    Miesten ja naisten rakkaussuhteet määriteltiin erityiseksi ystävyydeksi. Siihen kuuluivat vapaaehtoisuus ja huolenpito, myös rahvasväen parissa.

    – Sen sijaan perustava ero oli siinä, että meille rakkaus on miesten ja naisten tasa-arvolle perustava vastavuoroinen suhde. 1600-luvun ihmiselle avioliitto oli hierarkkinen suhde, jossa mies oli aina ylempänä ja nainen alempana.

    Kietäväinen-Sirénin väitös tarkastetaan perjantaina Jyväskylän yliopistossa.

    VastaaPoista
  22. Anonyymi8/3/15 09:15

    Koska nainen on parhaimmillaan? Miehet vastaavat

    Naisten päivän kunniaksi kysyimme miehiltä, koska nainen on parhaimmillaan.

    ”Koska nainen on parhaimmillaan? Minkä ikäisenä, tai missä elämäntilanteessa?” kysyy nimimerkki Me vaan.

    VastaaPoista
  23. Anonyymi8/3/15 09:16

    Nettideittailun ongelma: ”Miehet, jotka haluavat syödä ja säilyttää kakun”

    Sari Helinin juontamassa Huono äiti -ohjelmassa puhutaan tällä viikolla nettitreffeistä.
    Outi Nikkinen on eronnut pitkästä parisuhteesta ja tutustunut nettitreffien maailmaan muun muassa Tinder-sovelluksen kautta.

    – Miksei onni voisi piillä siellä niin kuin missä tahansa. Ne ihmiset jotka haluavat mennä syvemmälle ovat kuitenkin harvassa.

    Seksologi Leena Hattunen on Nikkisen kanssa samaa mieltä siitä, että nettideittailun maailmassa moni voi ylläpitää ”leikkikenttää” vailla aietta tai uskallusta mennä mitään syvempää kohti.

    Myös varattujen miesten kanssa deittailu puhuttaa. Hattunen on aiheesta kahta mieltä.

    – Riippuu mistä asemasta varattu lähtee. Varattu voi joskus mennä sinne Tinderiin niin kuin hätähuutona. Se on ainoa ratkaisumalli päästä eroon huonosta suhteesta, Hattunen pohtii.

    – Pitää löytää se uusi hurmaava, ihana nainen, joka pelastaa mut tästä pahasta. Mut joillakin ei ole aikomustakaan lähteä suhteesta, ja se on se ongelmakohta. Miehet, jotka haluavat syödä ja säilyttää kakun.

    VastaaPoista
  24. Anonyymi8/3/15 09:16

    http://www.dailymail.co.uk/news/article-2984625/Lecturer-sue-ex-wife-claims-swapped-sperm-former-lover-s-undergoing-IVF-led-believe-child-his.html

    Alfa "fucks" ja beta bucks

    VastaaPoista
  25. Anonyymi8/3/15 09:21

    Puhti pois? Mies, tarkista tämä hormoni – ”Tyypillinen vajeesta kärsivä on noin 50-vuotias”

    Mies, voitko hyvin? Jos et, käväisepä hormonihoitoihin erikoistuneen lääkärin pakeilla. Hän mittaa testosteronitasosi ja kyselee oireistasi. Voit yllättyä.
    Kuulostaako tutulta: Sinulta on kerta kaikkiaan virta pois. Et jaksa mitään, mikään ei kiinnosta, ärtymys syttyy pienimmästäkin. Uni on katkonaista. Seksi ei huvita eikä suju, ja vaimon kanssa välit viilenevät.

    Tällainen potilas on miehen terveyttä hoitavalle erikoislääkärille tavallinen tapaus.

    – Kyse on hyvin usein testosteroni-hormonin puutteesta. Toisin kuin usein kuvitellaan, mies ei tule vastaanotolle seksiongelmien takia vaan siksi, että kaikki puhti on kadonnut, kertoo dosentti, kliinisen fysiologian erikoislääkäri Juhana Piha.

    VastaaPoista
  26. Anonyymi8/3/15 09:25

    Raaka pääsyvaatimus karsii naisia palomieskoulutuksesta – Sari on mielellään hyvä jätkä

    Sari Rautialan työpuseron rintapielessä lukee palomies. Hän muistelee, että tittelistä olisi ollut takavuosina jotain vääntöä – mutta ei Rautialan itsensä kanssa.

    – Minulle kelpasi.

    Rautiala teki historiaa vuonna 1995 valmistumalla ensimmäisenä naisena Pelastusopistosta. Seuraajat voi toistaiseksi laskea yhden käden sormin.

    Palomiehen ura oli pyhäjärveläisen nuoren naisen listalla kakkosena, kun isoveljen jalanjäljissä poliisiksi hakeminen tyssäsi liian huonon näköön.

    VastaaPoista
  27. Anonyymi8/3/15 09:26

    Suomalainen nainen menestyy maailmalla

    Yrittäjäksi Espanjan aurinkorannalle tai konsultiksi Piilaaksoon? Työikäiset naiset suuntaavat suomalaismiehiä ahkerammin ulkomaille. Suomalaisten naisten koulutustaso on maailman kirkkainta kärkeä.

    VastaaPoista
  28. Anonyymi8/3/15 09:28

    "Neitsyydenpalautusleikkauksista" tuli hitti Intiassa

    Naisen koskemattomuus on usein ehto avioliitolle Intiassa.
    Sobha Jindal vetää vihreän kasvosuojaimen sivuun, pyyhkäisee hikeä otsaltaan ja heittää likaisen suojaessun sille tarkoitettuun roskikseen. Hänellä on kiire: edellinen potilas odottaa heräämössä ja seuraava istuu jo vastaanotolla.

    Jindal tekee työkseen kauneusleikkauksia Fortis-sairaalaketjuun kuuluvalla klinikalla Delhissä. Hän on ollut plastiikkakirurgi jo yli kymmenen vuotta, ja sinä aikana ala on muuttunut paljon.

    Suosituimpia toimenpiteitä ovat yhä rasvaimu sekä nenä- ja rintaleikkaukset. Niiden rinnalle on kuitenkin noussut hymenoplastia eli leikkaus, jossa yhdynnässä revennyt immenkalvo ommellaan takaisin kiinni.

    – Niin sanottujen neitsyydenpalautusleikkausten määrä on kasvanut viime vuosina aivan selkeästi, Jindal kertoo.

    Intiassa on edelleen tärkeää, että morsian on neitsyt hääyönään. Jindal kertoo, että se näkyy myös klinikalla: kiireisimpiä ovat talvikuukaudet, koska Intiassa nuoret parit ajoittavat häänsä yleensä talviaikaan astrologian ja muiden uskomusten takia.

    VastaaPoista
  29. Anonyymi8/3/15 09:30

    Englannin anglikaanikirkon ensimmäinen naispiispa aloittaa työnsä
    Stockportin piispa Libby Lane pitää ensimmäisen saarnansa kansainvälisenä naistenpäivänä. Hänet vihittiin piispaksi tammikuussa.


    Englannin anglikaanisen kirkon ensimmäinen naispiispa aloittaa tänään sunnuntaina virassaan pitämällä ensimmäisen saarnansa.

    Piispa Libby Lanen virkaanastujaissaarnaa kuulemaan odotetaan yli 1 500:aa ihmistä. Lane nimitettiin Manchesterin lähellä sijaitsevan Stockportin piispaksi joulukuussa ja hän sai piispanvihkimyksen tammikuussa.

    Englannin anglikaaninen kirkko hyväksyi naisten nimittämisen piispoiksi vasta viime syksynä pitkän kiistelyn jälkeen. Naispappeuden kirkko salli vuonna 1992. Nykyään kolmasosa Englannin anglikaanipapeista on naisia.

    VastaaPoista
  30. Anonyymi8/3/15 09:31

    Naisten päivästä eduskuntavaaleihin

    Demarinaiset on Suomen vanhin, silti modernisti vaikuttava poliittinen naisliike. Tänä vuonna vietämme järjestömme 115-vuotisjuhlaa. SDP:n ja Demarinaisten riveistä on noussut lukuisa joukko kansanedustajia, ministereitä, jopa tasavallan presidentti. Naisliiton puheenjohtaja on lähes aina ollut myös yksi hallituksen ministereistä: Vappu Taipale, Liisa Jaakonsaari, Tarja Filatov ja Maria Guzenina-Richardson. Puheenjohtaja Tytti Tuppuraisella on osaamista, hän on tulevaisuuden tekijöitä.

    VastaaPoista
  31. Anonyymi8/3/15 09:38

    Jäävätkö osaavimmat naiset paitsioon?

    Jo kolmannen kerran peräkkäin Suomi valittiin viime vuonna maailman toiseksi tasa-arvoisimmaksi maaksi. Hopea ei ole maailman talousfoorumin tutkimuksen tuloksiin perustuvassa sijoituksessa häpeä. Vieläkin parempaa on kuitenkin mahdollisuus tavoitella.

    Ranking-listaukset ovat sittenkin lopulta vain numeroita, joiden takana on arkinen todellisuus. Siellä piilottelevat niin seksuaalinen ahdistelu, lähisuhdeväkivalta kuin työelämän esteetkin. Suomessa maailmanlaajuisilla mittareilla mitaten vähäisinä, mutta kuitenkin.

    Naisten osuus yritysten johtotehtävissä on vähentynyt Suomessa edellisestä vuodesta neljä prosenttia. Yritysten ylimmän johdon paikoista vain neljänneksessä on nainen. Sen sijaan Ruotsissa naisjohtajien määrä on kasvanut 26 prosentista 28 prosenttiin.

    On selvää, että yritysten johtopaikoilla tarvitaan sukupuolesta riippumatta parasta mahdollista osaamista, ei kiintiönaisia. Voi kuitenkin kysyä, onko Suomessa sellaisia rakenteellisia esteitä, minkä takia osaavimmat naiset eivät halua tai pääse talouselämän avainpaikoille.

    Politiikan avainpaikoilla naisia on, mutta yleinen arvostus esimerkiksi ministereissä jää kauaksi miehistä. Jääkö mahdollisuuksien tasa-arvo politiikassakin toteutumatta?

    VastaaPoista
  32. Anonyymi8/3/15 09:59

    Professori: Opettajankoulutukseen tarvitaan mieskiintiöt

    Peruskoulujen opettajista noin kolme neljäsosaa on naisia.
    Kuluneella viikolla lasten väkivaltainen käytös kouluissa on herättänyt keskustelua. Työterveyslaitoksen tuore kyselytutkimus kunta-alan työntekijöille osoittaa, että erityisopettajista kolmasosa kohtaa fyysistä väkivaltaa työssään vuosittain.

    Opettajien omien kokemusten mukaan alan peruskoulutus antaa liian vähän valmiuksia työrauhakysymyksiin ja haastavimpien lasten kohtaamiseen, selviää Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun toteuttamasta tutkimuksesta.

    Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen johtaja, professori Jouni Välijärvi pitää yhtenä ongelmana sitä, että alalle hakeutuu vain tietynlaisia ihmisiä, jotka ovat menestyneet hyvin koulussa.

    – Opettajankoulutukseen hakee niin moni, että sinne valikoituvat sellaiset, joilla on koulumenestys on ollut hyvä. Oppimisvaikeuksien ymmärtäminen ei varmaan ole heille kovin tuttua ja oppimisvaikeuksista kärsivän lapsen asemaan asettuminen ei välttämättä ole heille helppoa, vaikka sitä yrittääkin, Välijärvi miettii.

    Opettajien ammatti on hyvin naisvaltainen. Opetushallituksen tuoreimman Opettajat Suomessa -seurantaraportin mukaan kolme neljäsosaa (73,6 %) peruskoulun opettajista on naisia. Käytännössä alalle valikoituu enemmän naisia, koska koulutukseen on niin vaikea päästä.

    VastaaPoista
  33. Anonyymi8/3/15 12:48

    Miehet paljastavat, mitä tekisivät, jos olisivat päivän naisena – ”Höylähommat jätettäisiin muille”

    ISTV antoi miehille mahdollisuuden kuvitella, millaista olisi olla naisen kengissä päivän.

    VastaaPoista
  34. Anonyymi8/3/15 12:50

    Keskuskauppakamarin Linnainmaa: Naisjohtajuutta ei edistetä kiintiöillä

    Naisia etenee päällikkötasolle, mutta lasikatto näyttää asettuneen johtoryhmätasolle liiketoimintojen johtoon, toteaa Keskuskauppakamari.

    VastaaPoista
  35. Anonyymi8/3/15 12:53

    Pihtari tai huora

    Jos haluaa liikaa, on huora. Jos on lyhyt hame, ansaitsee joutua raiskatuksi. Jos ei anna, on pihtari.

    Sunnuntaina vietetään kansainvälistä naistenpäivää, jolloin miehet ovat perinteisesti ostaneet naisille lahjoja.

    – Minä rakastan pieniä lahjoja! Rakastan esimerkiksi, kun minulle naistenpäivän aamuna tuodaan sänkyyn tarjottimella palkkatasa-arvo ja kukistettu heteronormatiivisuus, kommentoi Rosalind Franklymydear.

    Franklymydear on nimimerkki ja yksi Pihtarihuorat-blogin kolmestatoista kirjoittajasta. Helmikuussa perustettu suorasanaisten feministien blogi on kerännyt huomiota erityisesti Twitterissä. Blogissa pidetään karvapäiväkirjaa, ihaillaan rintoja, kerrotaan raiskauskokemus sekä puhutaan runkkaamisesta ja penisten suhteesta vaalimenestykseen.

    Osa moniäänisen blogin kirjoittajista kommentoi naistenpäivän politiikkaa sähköpostitse nimimerkeillä.

    VastaaPoista
  36. Anonyymi8/3/15 12:55

    Feministiset vaalit
    Li Andersson


    Melkein seitsemän miljardia euroa. Niin paljon kunnilta jää vuosien 2012–2017 valtionosuusleikkausten seurauksena rahaa saamatta palveluiden järjestämiseen. Kuntaliiton mukaan leikkauksiin on vastattu muun muassa henkilöstön käyttöä tehostamalla. Sen seurauksena kuntien henkilöstökulut alenivat yhteensä 400 miljoonaa euroa vuonna 2014.

    VastaaPoista
  37. Anonyymi8/3/15 12:56

    Kehu tyttöä, niin hänestä kasvaa onnellinen nainen

    Naistenpäivän nurkilla on paikallaan pohtia, miten tyttöjä voi auttaa parhaiten matkalla naiseuteen. Seitsemässä Tyttöjen Talossa ympäri Suomea tiedetään, millaisia eväitä arkeensa tytöt kaipaavat.

    VastaaPoista
  38. Anonyymi8/3/15 13:00

    Uusi ratkaisu Suomen ongelmaan? ”2500 €:n kertakorvaus”

    Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ehdottaa blogissaan, että vanhemmuuden kustannuksia tasattaisiin Suomessa maksamalla työnantajalle esimerkiksi 2500 euron kertakorvaus äitiyslomalle jäävää kohti.

    -Sen kustantamiseksi kerättäisiin työnantajilta ja työntekijöiltä yhteensä 125 miljoonaa euroa vuodessa ja tuo summa palautettaisiin kokonaisuudessaan nuoria naisia työllistäville yrityksille, Sipilä esittää.

    Hän sanoo, että näin ratkaistaisiin osittain perhevapaiden kannalta suurimpana koettu ongelma, eli ensimmäisen 2 – 3 kuukauden täyspalkka, joka äidille maksetaan, kun hän jää vanhempainvapaalle. Samalla se helpottaisi Sipilän mukaan pienten ja keskisuurten yritysten asemaa ja madaltaisi kynnystä palkata nuoria naisia.

    VastaaPoista
  39. Anonyymi8/3/15 13:04

    Kokenut opettaja paukauttaa: ”Pumpulissa kasvaneet opettajat eivät saa oppilaita kuriin”

    ”Opettajan työssä tarvitaan karismaa ja uskottavuutta”
    Hänen mielestä opettajiksi tarvittaisiin persoonia ja paljon enemmän nuoria miehiä, jotta kouluissa pystyttäisiin huomioimaan paremmin pojat, jotka kehittyvät tyttöjä hitaammin.

    – Itse olen miesopettaja ja väitän, että tunnen suomalaisen peruskouluikäisen pojan sielunmaiseman huomattavasti paremmin, koska itse edustan tätä sukupuolta. Tarvitaan tietynlaista pelisilmää, että osaa käsitellä villejä takapulpetin poikia.

    Miehen mukaan opettajan työssä on kysymys sytyttämisestä ja esimerkin antamisesta. Hänen mukaansa yläkouluikäiset pojat arvostavat poikkeuksetta kaikissa ihmisissä yhtä piirrettä: voimaa.

    – Opettajan pitää heittäytyä oppilaiden arkeen ja todellisuuteen. On paljon opettajasta kiinni, kuinka pystyy sytyttämään porukan ja kuinka uskottava on. Kun luokkaan tulee, siellä on valtatyhjiö. Jos opettaja ei pysty täyttämään tyhjiötä, eikä ole uskottava, silloin vallan ottavat oppilaat. Tässä punnitaan karismaa ja uskottavuutta, sitä joko on tai ei ole.

    VastaaPoista
  40. Anonyymi8/3/15 13:06

    Naisen asema on yhteiskunnan peili

    Kirsti Kirjavainen on tehnyt lähetystyötä Nepalissa yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Vuosien kuluessa hän on nähnyt, miten naiset ovat olleet perusta monelle muutokselle. Naisen asema Nepalissa on yhä länsimaista katsottuna huono, silti Kirsti Kirjavainen näkee, että meilläkin olisi Nepalista jotain opittavaa.

    VastaaPoista
  41. Anonyymi8/3/15 13:28

    Elsi Katainen: Palkkatasa-arvo ei saa jäädä vaaliaseeksi

    Keskustanaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Elsi Katainen on huolestunut palkkatasa-arvon puoluepolitisoitumisesta.

    Naisten ja miesten välinen palkkatasa-arvo odottaa hänen mukaansa toteutumistaan eikä se saisi jäädä vain jonkun puolueen vaaliaseeksi.

    Elsi Katainen muistuttaa, että SAK:n tuoreen tasa-arvoraportin mukaan useampi kuin joka toinen SAK-laisella alalla työskentelevä nainen tienaa alle 2000 euroa kuukaudessa. Näin alhainen palkkataso koskettaa vain joka kahdeksatta miestä.

    – Pelkät luvut eivät kuvaa pienipalkkaisten arkea. Alle 2000 euron kuukausitulo tarkoittaa usein ahdasta asumista.

    – Ruoka valitaan tarjousten mukaan. Vaatteita ostetaan kirpputoreilta ja tarjouksista, kun on pakko. Elokuvaliput ja sanomalehdet eivät mahdu perheen budjettiin. Ulkomaanmatkoista vain haaveillaan, Katainen luettelee.



    NAISTEN heikkoa palkkatasoa selittää se, että naiset tekevät miehiä useammin osa-aikatyötä, miehet puolestaan yötyötä ja ylitöitä rahakorvausta vastaan.

    Naisilla yleisintä on korvaus vapaana. Sitä kiistatta moni heistä Kataisen mukaan tarvitsee, koska naiset tekevät edelleen selvästi miehiä enemmän kotitöitä.

    – Palkkaerot voidaan siis selittää naisista itsestään johtuvina valintoina. Tämä on mielestäni vastuun väistämistä. Palkkatasa-arvon puute on iso yhteiskunnallinen ongelma, josta vastuuta kantavat kaikki työelämän toimijat.



    NAISTEN työmarkkina-aseman parantaminen vaatii kolmikantaista yhteistyötä, poliittista tahtoa yli puoluerajojen ja laajaa julkista keskustelua. Ennen muuta Elsi Kataisen mielestä on vihdoin tunnustettava, ettei tilanne ole naisten vika.

    – Samalla on lakattava hyväksymästä, että on olemassa naisten aloja, joilla pitää tyytyä miehiä huonompiin palkkoihin. Jokaisessa palkkaeurossa on kyse tehdyn työn arvostuksesta.

    Naisten tekemää työtä ei Kataisen mukaan arvosteta eikä matalapalkkaisten naisten etuja ajeta riittävästi. Jos tilanne olisi kunnossa, SAK:n ei tarvitsisi julkistaa noin rujoa tilastoa omista jäsenistään eikä pienituloisten naisten tarvitsisi elää köyhyysrajalla vuodesta toiseen.

    VastaaPoista
  42. Anonyymi8/3/15 14:49

    Kiitetään naistenpäivänä – Suomen miehiä

    Suomen huikea tasa-arvotarina johtuu siitä, että meillä on harvinaisen fiksuja ja edistyksellisiä miehiä, kirjoittaa päätoimittaja Ulla Appelsin

    VastaaPoista
  43. Anonyymi8/3/15 14:51

    SDP:n Antti Rinne: Tilastot naisiin kohdistuvasta väkivallasta sietämättömiä

    SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Antti Rinne pitää tärkeänä, että tulevalla vaalikaudella sukupuolten välistä tasa-arvoa edistetään nykyistä nopeammin ja määrätietoisemmin.

    Kyseessä on hänen mukaansa paitsi työmarkkinoiden tasa-arvo, myös naisten turvallisuus ja erityisesti naisiin kohdistunut väkivalta, joka pitää saada kuriin.

    – Kyseessä on vakava ongelma. EU:n perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan ongelma on muodossa tai toisessa kohdannut jopa joka toista naista. Tilastot ovat sietämättömiä, Antti Rinne kommentoi.

    Hän painottaa, että asiantilaan tarvitaan aito ja vaikuttava muutos.

    – Kenenkään ei tule joutua pelkäämään väkivaltaa varsinkaan kodissaan tai läheisiltään.

    VastaaPoista
  44. Anonyymi8/3/15 16:18

    Kokoomus yhtyy Sipilän linjaan äitiysloman kertakorvauksessa

    Keskustan lisäksi myös kokoomus ehdottaa kertakorvausta äidin työnantajalle vanhemmuuden kustannusten tasaamiseksi.

    Kokoomuksen sunnuntaina julkistamassa työlistassa ehdotetaan, että äidin työnantajalle korvataan vanhemmuudesta johtuvia epäsuoria kustannuksia kertakorvauksena, mikäli äiti palaa saman työnantajan palvelukseen raskauden ja perhevapaiden jälkeen.

    VastaaPoista
  45. Anonyymi8/3/15 16:21

    ”Talousko vain miesten ala? – ”Pötyä” – SDP:n Tuppurainen rohkaisee naisia tarttumaan ohjaksiin

    SDP:n kansanedustaja, demarinaisten puheenjohtaja Tytti Tuppurainen tyrmää ajatukset taloudesta erityisesti miesten alana.

    – Ovathan naiset selvästi enemmistönä esimerkiksi kaupan ja hallinnon alan opiskelijoista, Tuppurainen muistuttaa kansainvälisenä naistenpäivänä.

    Hän kehottaa naisia tarttumaan rohkeasti talousasioihin.

    – Talous ja talouspolitiikka luovat puitteet muulle toiminnalle – ilman vahvaa taloutta ei ole edellytyksiä hyvinvointipolitiikallekaan.

    Asenteet alkavat jo ennen aikuisikää.

    Tuppurainen pahoittelee sitä, miten naiset ovat aliedustettuja talouden päättäjinä ja talouspolitiikan tekijöinä. Pörssiyhtiöiden hallituksissa ja johdossa on vähän naisia, ja esimerkiksi valtiovarainministerinä Suomessa on ollut vasta yksi nainen. Talouspoliittisessa keskustelussa naiset ovat aliedustettuja.

    Hänen mielestään kysymys on ainakin osittain asenteista, jotka alkavat jo ennen aikuisikää. Kuvaavaa Tuppuraisesta on se, että viimeksi järjestetyssä lukiolaisten Talousguru -kilpailussa kymmenestä finalistista vain yksi oli tyttö, vaikka tyttöjen koulumenestys antaisi odottaa muuta.

    – Naisilla pitää olla uskallusta ottaa kantaa talouteen ja talouspolitiikkaan, ja sen tulee näkyä julkisessa keskustelussa, Tuppurainen sanoo.

    VastaaPoista
  46. Anonyymi8/3/15 16:49

    Puoluejohtajat IL-tentissä: Feministi vai tasa-arvon kannattaja?

    Iltalehti kysyi puoluejohtajilta naistenpäivän kunniaksi kolme kysymystä.
    OTA KANTAA

    Vietätkö naistenpäivää?
    13%
    87%
    Ääniä 1242

    KESKUSTELE

    Vietätkö naistenpäivää?

    1. Millä keinoin edistäisitte naisten ja miesten palkkatasa-arvoa?

    2. Oletteko a) feministi, b) sovinisti, c) tasa-arvon kannattaja?

    3. Huomioitteko lähipiirissänne olevia naisia naistenpäivän johdosta?

    VastaaPoista
  47. Anonyymi8/3/15 17:42



    Naisjärjestöjen Keskusliitto vaatii naistenpäivän kannanotossaan lisäystä naisten osuutta päätöksentekoon.

    "Työhön tasa-arvon puolesta tarvitaan sekä naisia että miehiä. Tällä hetkellä Suomen 200 kansanedustajasta naisia on 84, eli vain 42 prosenttia. Naisjärjestöjen Keskusliiton tavoitteena on saada 100 naista eduskuntaan, joten kannustan naisia äänestämään naisia", sanoo liiton puheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttila tiedotteessa.

    Kannanotossa mainitaan, että naisia tulee saada myös hallituksen avainpaikoille tasavertaisesti. Liitto haluaa, että tuleva hallitus ottaa tasa-arvon edistämisen osaksi hallitusohjelmaansa ja laatii erillisen kansallisen tasa-arvo-ohjelman.

    "Myös naisten osuutta yritysten päätöksenteossa on lisättävä. Naisjohtajien määrä on laskenut Suomessa neljä prosenttia viime vuodesta. Yli puolessa suomalaisista pörssiyhtiöistä on yksi tai ei yhtään naista hallituksessa", kannanotossa sanotaan.

    Liitto kertoo, että Euroopan komissio seuraa tilannetta jäsenvaltioissa ja kiintiövaatimus tulee voimaan keväällä 2020, jos aiemmin määriteltyjä tavoitteita ei ole saavutettu.

    VastaaPoista
  48. Anonyymi8/3/15 18:04

    ”Talousko vain miesten ala? – ”Pötyä” – SDP:n Tuppurainen rohkaisee naisia tarttumaan ohjaksiin.

    Jaa-a. Jutta jo teki niin kuin Tuppurainen neuvoo. Itse olisin nyt paljon tyytyväisempi, jos kaksi naista Jutta ja Jykä olisivat olleet joissain muissa ministerinpesteissä kuin valtiovarainministereinä.

    VastaaPoista
  49. Anonyymi8/3/15 18:37

    Vastineeni naisten päivän valheelliseen propagandaan. Miksi feministit turvautuvat valehtelemiseen? Blogi US Pauli Sumanen 8.3.2015

    VastaaPoista
  50. Anonyymi8/3/15 22:04

    Johanna Tukiainen pahoinpideltiin!

    Johanna Tukiainen valittelee Facebookissa ”hirveää päänsärkyään”.

    Se johtuu naisen mukaan pahoinpitelystä, jonka uhriksi hän joutui joitakin päiviä sitten.

    -Tämä särky ei lopu. Yksi J hakkasi mua suoraan päähän (…) Lisäksi J & J repivät puolet tukastastani, hakkasivat päätäni betoniseinään jne, Tukiainen selvittää.

    Hän kertoo pelkäävänsä, kun ”omassa kodissaan ei enää saa olla rauhassa”.

    Nainen arvostelee myös kolmen kuukauden ja 20 päivän vankilatuomiotaan ja on sitä mieltä, että hän on kostokampanjan uhri.

    VastaaPoista
  51. Anonyymi9/3/15 08:30

    Feminismi leviää arvokonservatismin noususta huolimatta

    Feminismin suosio Suomessa kasvaa, vaikka arvokonservatismin nousu näkyy myös haikailuna perinteisiin sukupuolirooleihin. Näin arvioivat HS:n haastattelemat asiantuntijat.

    Lähes puolet ruotsalaisista kertoi viime vuonna pitävänsä itseään feministinä. Feministien osuus kasvoi neljässä vuodessa 33 prosentista 47 prosenttiin.

    Lisäksi valtaosalle ruotsalaisista kysymys sukupuolten välisestä tasa-arvosta oli melko tai hyvin tärkeä, kun he päättivät, mitä puoluetta äänestävät valtiopäivävaaleissa.

    Suomessa feminismin kannatuksesta ei ole tiettävästi kysytty. Sanaa vierastetaan toisin kuin Ruotsissa ja siihen liittyy myös negatiivisia mielikuvia, sanoo Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg. Hän oli Ruotsissa asuessaan perustamassa Feministinen aloite -puoluetta, joka sai sittemmin edustajan europarlamenttiin.

    "Arvaisin, että suomalaiset olisivat tasa-arvon puolella mutta eivät feministejä. Sitten kun he perustelevat asiaa, tulee kuitenkin hirveän pitkät ripellykset asiaa, joka onkin feminististä analyysiä", Rosenberg sanoo.

    VastaaPoista
  52. Anonyymi9/3/15 08:53

    Kokoomusnaisten vitsi ei naurattanut

    Kokoomusnaisten viimeviikkoinen vitsi miesverosta ei ole saanut vastakaikua MTV Uutisten lukijoiden parissa.

    Uutinen kokoomusnaisten ehdotuksesta ottaa käyttöön miesvero, jotta miehen ja naisen euron välinen ero kurottaisiin umpeen, on saanut paljon lukijapalautetta.

    Kokoomusnaiset selittivät ehdotustaan vitsinä, mutta selityskään ei tunnu uponneen.

    – Naisten aivopierut on tarkoin ajateltuja. Kun tulee täystyrmäys, se oli vitsi, etkö huumoria ymmärrä, arvioi yksi lukija.

    – No nythän on taas päässyt käymään niin, että miehet eivät ole ymmärtäneet, mitä naiset ovat sanoneet tai tarkoittaneet sanoa. Eli miesten vika koko sotku, tietenkin, jatkaa toinen.

    – Vitsi, vitsi... eihän me oikeesti. Kuulostaa ihan persuilta revityltä taktiikalta. Kertokaa sitten vaikka etukäteen, milloin on syytä ottaa tosissaan, opastaa kolmas.

    Kommenteissa löytyy myös vastaehdotuksia kokoomusnaisten esitykselle.

    – Naiset elävät 10% miehiä pidempään, joten he saavat myös paljon enemmän eläkettä rahassa mitattuna. Miesten elinvuosia tulisi lisätä naisten elinvuosien tasolle tasa-arvon nimissä, ehdottaa eräs lukija pilke silmäkulmassa.

    Miesveroajatus kytketään myös isompaan poliittiseen karttaan.

    – Ensin "keppana" keskusta ja nyt "kalu" kokoomus. Kokoomuksen eukot pysykööt koti-frouvina kun vitsitkään ei edes naurata. Mikä mahtaa olla seuraava puolue joka vetää alta lipan, pohtii eräs.

    VastaaPoista
  53. Anonyymi9/3/15 09:22

    Päivi Räsänen pitkästä liitostaan: Mieheni alapäähuumori jaksaa naurattaa!

    Sisäministeri Päivi Räsänen juhlisti taannoin miehensä kanssa 30-vuotishääpäivää. Räsänen uskoo, että hänen pitkän liittonsa salaisuus on onnistunut valinta.


    – Olen onnitellut itseäni siitä, että olen löytänyt rinnalleni hyvän miehen. Olemme mieheni kanssa samankaltaisia: jaamme saman taustan, luonteen ja huumorintajun. Mieheni on savolainen, joten hänen huumorinsakin on sen mukainen. Lapset jaksavat ihmetellä, miten jaksan aina nauraa samoille jutuille. Joku lapsistamme saattaa hermostuneena todeta, että häntä ottaa päähän. Mieheni vastaa siihen, että kumpaan päähän. Nauran sille kerta toisensa jälkeen, Päivi Räsänen kertoo Seiskalle.


    Vihreää teetä ja Raamattua

    Tasavertaista avioliittoa jyrkästi vastustava ja kommenteillaan kansan kahtia jakanut Päivi Räsänen aloittaa aamunsa perheen kotona Riihimäellä juomalla vihreää teetä ja lukemalla Raamattua.

    – Se on hetki, jolloin Jumala puhuu minulle. Usko Jeesukseen on voimavarani, ja rukoilenkin päivittäin tilanteiden ja ihmisten puolesta, Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen kertoo Seiskalle.

    VastaaPoista
  54. Anonyymi9/3/15 09:23

    Kirjastossa irstaillut 19-vuotias opiskelijatyttö riisui Playboylle

    Kerroimme aiemmin Kendra Sunderlandista, joka nousi otsikoihin maailmalla viime marraskuussa, kun Oregonin yliopiston johdolle selvisi, että hän oli lähettänyt kirjastosta suoraa nettipornoa.

    Playboy kiinnostui virkavallankin kanssa vaikeuksiin kirjastotempauksesta joutuneesta 19-vuotiaasta kaunottaresta ja teki hänelle tarjouksen.

    VastaaPoista
  55. Anonyymi9/3/15 09:25

    Maanpuolustus: Lisää reserviläisiä kertausharjoituksiin – omatoimisuus ja vapaaehtoisuus nousussa
    Puolustusvoimat suunnittelee reserviläisille uusia ja vaativia kouluttajatehtäviä.


    Tänä vuonna 18 000 reserviläistä saa kutsun kertausharjoituksiin. Määrä on yli neljä kertaa suurempi kuin viime vuosina. Kouluttajien kunnianhinoinen tavoite on määrän ja laadun lisääminen, vähemmällä rahalla.

    ”Tänä vuonna selviää, riittävätkö meidän kouluttajat, harjoitusalueet, ajoneuvot ja ampumatarvikkeet”, sanoo Puolustusvoimien koulutuspäällikkö, eversti Hannu Hyppönen.

    Puolustusvoimauudistuksen yksi monista tavoitteista oli taata kertausharjoitusten rahoitus. Hyppösen mukaan reservikoulutukseen voidaan kohdentaa 25 miljoonaa euroa vuodessa.

    Niukkuutta on silti yhä jaossa. Resurssipulaan on vastattu muun muassa korostamalla omatoimisuuden merkitystä. Jatkossa reserviläinen voi suorittaa esimerkiksi verkko-opintoja.

    ”Lähes kaikki Puolustusvoimien oppaat ja käsikirjat ovat verkossa. Reserviläinen voi valmistautua kertausharjoitukseen opiskelemalla ja tenttimällä keskeiset asiat itsekseen”, Hyppönen sanoo.

    VastaaPoista
  56. Anonyymi9/3/15 10:07

    Nyt kaikki argumentoimaan tänne ja paljastamana millainen vihaliike feminismi oikein on:

    Feminismi leviää arvokonservatismin noususta huolimatta - Feminismi - Kotimaa - Helsingin Sanomat

    VastaaPoista
  57. Anonyymi9/3/15 10:08

    Tuo kokoomusnaisten miesverovaatimukseen ja sen vitsiksi selittelyksi on syytä suhtautua samoin kuin uusnatsien keskitysleirivitseihin.

    VastaaPoista
  58. Anonyymi9/3/15 10:31

    Tutkimus: Työelämän muutokset eivät ole kaventaneet sukupuolten välisiä palkkaeroja

    Työelämän rakennemuutokset eivät tuoreen tutkimuksen mukaan ole kaventaneet naisten ja miesten välisiä palkkaeroja. Myös ammatillinen eriytyminen on pysynyt edelleen hyvin voimakkaana, vaikka ammattirakenteessa on tapahtunut muutoksia.

    Sosiaali- ja terveysministeriö teettämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten ammatti-, työpaikka- ja henkilörakenteen muutokset ovat vaikuttaneet naisten ja miesten työmarkkina-asemaan ja sukupuolten välisiin palkkaeroihin.

    Erilaisten työsuhteiden yleisyydessä tapahtuneet muutokset ovat osa työelämän rakennemuutosta, ja siksi tutkimuksessa tarkastellaan myös sukupuolten välistä eriytymistä työsuhteiden tyypeissä sekä sen vaikutuksia miesten ja naisten palkkaeroihin ja urakehitykseen.

    Tutkimuksen tilastolliset tarkastelut koskevat lähinnä yksityistä sektoria.

    Tutkimus tehtiin Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen, Palkansaajien tutkimuslaitoksen ja Tilastokeskuksen yhteishankkeena.

    Tutkimuksen mukaan tehtävä- ja henkilörakenteiden muutos on jonkin verran kaventanut palkkaeroja.

    Sen sijaan ammattirakenteen hierarkian muutos sekä osa-aikatyön yleistyminen ovat jopa hieman kasvattaneet sukupuolten välisiä palkkaeroja. Naisten miehiä suurempi osuus osa-aika- ja määräaikaistyössä jarruttaa samapalkkaisuutta.

    Näissä työsuhteissa naiset myös saavat palkkahyötyjä työmarkkinaliikkuvuudesta miehiä vähemmän.

    Samapalkkaisuuden kannalta huolestuttavinta on se, että vaikka naispalkansaajien koulutustaso on selvästi noussut enemmän kuin miehillä, tämä ei tutkimuksen mukaan ole tukenut nuorten naisten urakehitystä tai palkkauksen tasa-arvoa.

    Tutkimuksen tuloksia hyödynnetään tasa-arvon ja samapalkkaisuuden edistämisessä.

    Hallituksen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen samapalkkaisuusohjelma päättyy maaliskuun lopussa. Tällä hetkellä osapuolet neuvottelevat siitä, miten samapalkkaisuustavoite saavutettaisiin jatkossa.

    VastaaPoista
  59. Anonyymi9/3/15 11:02

    Kysy seksistä: Poikaystäväni laukeaminen kestää todella kauan, voiko sitä nopeuttaa jotenkin?

    Hei, olen seurustellut poikaystäväni kanssa jo vuoden verran. Olemme muuten erittäin onnellisia mutta seksi tuottaa päänvaivaa.
    Seksi sinänsä on kyllä mukavaa mutta kun se kestää kerrallaan noin tunnista puoleentoista tuntiin (esileikki vielä siihen päälle). En voi sanoa tästä poikaystävälleni että minua häiritsee kun aina pitää varata paljon aikaan eikä koskaan voi harrastaa ns pikaisia. Miten saisin poikaystäväni tulemaan nopeammin? Hänellä on kuulemma aina kestänyt näin kauan ja joskus hän ei tule ollenkaan. Olen yrittänyt jo vaikka mitä temppuja ja vaihdammekin usein seksin aikana asentoja, otan suihin jne mutta mikään ei nopeuta tulemista.

    Nimimerkki: Sari, nainen 24 vuotta

    VastaaPoista
  60. Anonyymi9/3/15 14:53

    STM:n tutkimus on malliesimerkki epätasa-arvoisesti toteutetuista niin kuin kaikki muutkin veronmaksajien rahoilla tehdyt STM:n palkkatasa-arvotutkimukset.

    Tasa-arvoisesti toteutetussa palkkaerotutkimuksessa tehty työpanos otetaan huomioon. Tehty työpanos = kvantitatiivinen tuottavuus = tehdyt työtunnit.

    Pauli Sumanen

    VastaaPoista
  61. Anonyymi9/3/15 14:54

    Sukupuolten välillä vallitsee epätasa-arvo koulussa. Tämä lehtikirjoitus kannattaa lukea! Luettavissa vain täältä Blogi US Pauli Sumanen 9.3.2015

    VastaaPoista
  62. Anonyymi9/3/15 16:21

    Yleisöpalautteiden perusteella Määttänen koki myös tulleensa yhdistetyksi samaan seuraan kahden miesaktivistin, Henry Laasasen ja Timo Hännikäisen, kanssa.

    "Tähän klubiin liittäminen huvitti minu", Määttänen kirjoittaa.

    "Keksin seuralle nimenkin: Saamattomien miesten kerho."

    VastaaPoista
  63. Anonyymi9/3/15 18:23

    Mies, hemmottelitko naistasi ystävänpäivänä – 14.3. on kansainvälinen suihinottopäivä

    Mikäli et hemmotellut naistasi ystävänpäivänä, on ensi lauantaina turha odottaa suihinottoa.

    Ystävänpäivää on vietetty Suomessa 1980-luvulta lähtien. Vuodesta 1996 se on ollut virallisesti jo kalenterissakin. Ystävänpäivän uskotaan saaneen alkunsa antiikin Rooman Lupercalia -juhlasta. Tuolloin juhlan tarkoitus oli kunnioittaa naisten ja avioliiton jumalatarta Junoa.

    Nyt, kun elämme tasa-arvon aikoja, on ystävänpäivälle miehinen vastakohta. Englanniksi se on Steak and Blowjob day eli pihvi- ja suihinottopäivä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että miehelle pitää kokata pihvi ja ottaa suihin. Yksinkertaista eikö?

    Ensi lauantaina 14.3. vietettävä kansainvälinen suihinottopäivä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Jos mies ei hemmotellut naistaan ystävänpäivänä, on miehen turha odottaa nautinnollista pihviä ja suihinottoa. Näille epäonnisille miehille suosittelen huomioimaan ystävänpäivän paremmin ensi vuonna.

    VastaaPoista
  64. Anonyymi9/3/15 19:27

    Yli 400 tuntia pornoa katsonut 22-vuotias nainen: "En kyennyt ajattelemaan enää mitään muuta”

    Oikeustieteen opiskelija Oghosa Ovienrioba, 22, katsoi ensimmäisen kerran pornoa 14-vuotiaana. Sen jälkeen se vei mukanaan, kunnes hän tuli uskoon 21-vuotiaana ja pääsi irti addiktiostaan.
    Hän kertoo Daily Mailille, että saattoi katsoa pornoelokuvia päiväkausia. Kaiken kaikkiaan hän laskeskelee katsoneensa pornoa yli 400 tuntia. Oghosa katsoi sitä uteliaisuudesta ensimmäisen kerran 14-vuotiaana omalta tietokoneeltaan.

    – Olin shokissa, hän kuvailee.

    Vähitellen shokki muuttui riippuvuudeksi. Oghosa oli 16-vuotiaana jo tottunut katsoja.

    – Katsoin niin paljon, että tavallinen porno alkoi jo tuntua tylsältä. Olin lähes turta sisällölle, koska katsoin sitä niin paljon.

    Hän siirtyi kovempaan pornoon, koska ei saanut enää pehmeämmästä tarpeeksi.

    VastaaPoista
  65. Anonyymi9/3/15 20:36

    Uskalla näyttää nautintosi kumppanin edessä – itsetyydytys kuuluu myös parisuhteeseen

    Itsetyydytystä ei tule hävetä – ei yksin, tai edes oman kumppanin edessä.

    RFSU:n erityistason seksuaaliterapeutti Sari Mäen mukaan ihmisille on tullut rohkeutta ottaa selvää omasta nautinnostaan: itsetyydyttäminen ei ole enää tabu, jota häpeillään korvat tulipunaisina ja josta ei puhua pukahdeta.

    – Seksistä puhutaan nykyään paljon vapautuneemmin. Kun ajatellaan sitä ikäluokkaa, jota vaikkapa oma 70-vuotias äitini edustaa, heidän ikäluokassaan ei varmaan edes puhuttu itsetyydytyksestä mitään. Ja jos vanhemmat saivat siitä kiinni, sehän oli järkytys, Mäki kuvaa.



    – Nykyään ajatellaan, että itsetyydytys on keino oppia nauttimaan omasta kehosta sekä huolehtia omasta seksuaalisesta tarpeesta. Se on kannustettavaa kaikissa ikäryhmissä.

    VastaaPoista
  66. Poikien ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset pitäisi kieltää
    Kolumni
    Elina Tanskanen
    Kirjoittaja on toimittaja, seksuaalineuvoja ja logoterapeutti.


    Jos nipistelisin poikavauvaani, rikkoisin lakia. Jos pyytäisin hänen isältään luvan ja poistattaisin uskonnollisista tai kulttuurisista syistä vauvan esinahan yksityisellä lääkärillä, se olisi ok.

    Ympärileikkaus on turhan neutraalin kuuloinen sana. Siitä tulee mieleen harmiton pieni toimenpide, pelkkä nipsaisu. Sen sijaan se on lasta pysyvästi vahingoittava, kivulias ja pahimmillaan jopa henkeä uhkaava operaatio – tästä on jo paljon näyttöäkin.

    Ennemminkin ei-lääketieteellistä ympärileikkausta kannattaisi nimittää rituaalisilpomiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö antoi vastikään ohjeen alle 18-vuotiaille pojille tehtävistä ei-lääketieteellisistä ympärileikkauksista. Ohjeistuksen pyrkimys lienee se, että kun kerta leikkauksia tehdään ilman lääketieteellistä syytä, niin tehdään ne edes turvallisissa olosuhteissa. Vaikka ympäristö olisi kuinka steriili ja ympärileikkaajalla päällä valkoinen takki, se ei tee toimenpiteestä yhtään sen oikeutetumpaa eikä ehkäise sen elinikäisiä haittoja.

    Rumasti sanottuna ministeriön ohje antaa lapsen pahoinpitelylle reunaehdot: missä ja miten sen saa tehdä. Kaikkein parasta olisi saada poikien ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset loppumaan.

    VastaaPoista
  67. Naiset astuivat rautakauppojen johtoon
    Rautakauppojen johtoon on noussut useita naisia. Samalla ala on murroksessa.


    Rautanaiset ovat vallanneet stereotyyppisen miesten linnakkeen, mutta itse he eivät halua tehdä sukupuolesta numeroa.

    "Jokainen on näissä hommissa henkilönä, ei naisena tai miehenä", Viinikainen kuittaa.

    Sattumaa tai ei, naisten nousu rautakaupan johtotehtäviin osuu yhteen alan muutoksen kanssa. Rautakaupat haluavat tarjota yhä enemmän palveluja. Sisustukseen liittyvissä tuotteissa ne pyrkivät laajentamaan valikoimiaan ja seuraamaan aiempaa tiiviimmin trendejä.

    Jo yli kymmenen vuotta sitten S-ryhmän Kodin Terra perustettiin tietoisesti "naisten rautakaupaksi", Nieminen kertoo. Kuitenkin myös K-raudassa ja jopa Starkissa sekä Puukeskuksessa, joiden asiakkaista valtaosa on ammattilaisia, naisten osuus kävijöistä on kasvanut.

    "Yksin remontoivia ja jopa omakotitaloa rakentavia naisia on tullut yhä enemmän", Koskinen sanoo.

    "Ja kun miehet osallistuvat lastenhoitoon, naiset osallistuvat enenevässä määrin myös remontointiin."

    Ammattityömaillakin naisia on hänen mukaansa entistä enemmän.

    VastaaPoista
  68. Nuori brittimies teki raskaustestin – tulos paljasti vakavan sairauden

    Raskaustesteistä saattaa olla hyötyä myös miehille. Muun muassa brittilehti Telegraph raportoi tapauksesta, jossa raskaustesti auttoi tunnistamaan 18-vuotiaan nuorukaisen kivessyövän.

    VastaaPoista
  69. Madonna kertoi syyn sille, miksi tapailee vain nuorempia miehiä

    Madonna puhui New York Daily News’in tuoreessa haastattelussa siitä, miksi tapailee vain itseään nuorempia miehiä. Sille on ihan looginen syy.

    – Niin vain tapahtuu. Suurin osa ikäisistäni miehistä on naimisissa, ja heillä on lapsia. Ei heidän kanssaan voi deittailla. Olen seikkailunhaluinen tyyppi, ja elämäni on hullua. Olen yksinhuoltajaäiti, jolla on neljä lasta. Jos mies haluaa olla osa elämääni, hänen pitää olla melko seikkailunhaluinen. Sellainen kuin nuoret ovat, vanhemmat eivät, hän selitti.

    Järkevä selitys. Sillä ei siis selvästikään ole mitään tekemistä sen kanssa, että Timor, Brahim ja Jesus ovat kaikki olleet järjettömän komeita ja huipputreenattuja. Tai ehkä se on vain bonus?

    VastaaPoista
  70. Terve Henry laasasen aiheeseen

    Naiset keskustelevat nettideittien miestyypeistä

    ------------------------------

    Naisen kanssa pitkään eläminen on henkisesti ja älyllisesti rajoittavaa. Hyvä seksi osittain kyllä kompensoi tuskaa, mutta ero miehen ja naisen tavassa nähdä maailma on suuri.

    On todella vaikeaa löytää nainen joka täysin hyväksyisi miehen miehisine ominaisuuksineen. Naisten keskeinen sosiaalinen kilpa normeineen pitää siitä huolen. Miehen tehtävä on toimia maksajana ja statuskaluna tässä kilvassa.

    Nainen ei ole vieläkään todellisuudessa poistunut laumaeläimen roolistaan ja kulttuurimme on tuonut siihen paljon lisää tavoiteltavaa loputtomaan sosiaaliseen kilpaan. Tätä ei edes tiedosteta. Siinä sitten miehille ei jää paljon vaihtoehtoja, olla yksin tai olla pelinappulana naisten keslenäisessä loputtomassa kateuskilvassa.

    ------------------------------

    http://www.terve.fi/blogit/henry-laasanen/naiset-keskustelevat-nettideittien-miestyypeista

    -----------------------------

    Tor estetty ilmeisesti Terve sivustolla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ! » Naiset keskustelevat nettideittien miestyypeistä


      Kommenteista tulee mieleen:

      Miksi sanotaan "parempi puolisko" ?

      / Kari Hurtta

      Poista
  71. Humanisti ja insinööri

    ...
    Humanistisesta prosenttilaskusta on hyvä esimerkki eduskunnasta, kun Annika Lapintie "laski", että jos jokainen Itämeren rantavaltio vähentää päästöjään sinne 4 %, niin siitähän tulee yhteensä jopa 36 %!
    ...

    Akava ja naisten urat - propagandaa vai faktaa?

    Typeryyden ylistys - hallitusten naiskiintiöt

    VastaaPoista
  72. STM:n uuden palkkaerotutkimuksen oikeellisuuden arviointia tasa-arvon lähtökohdista Blogi US Pauli Sumanen 10.3.2015

    VastaaPoista
  73. Madonna: Miksi en saa olla seksuaalisesti provosoiva?!

    Viime viikolla uuden Rebel Heart -albumin julkaissut Madonna kertoi Complex-lehdelle antamassaan haastattelussa naisten joutuvan miehiä armottomamman kritiikin kohteeksi. Laulajan mukaan naisen oikeus seksuaalisuuteen määräytyy iän mukaan.

    - Mielestäni ikärasismi ja seksismi ovat sama asia. En usko, että miesten tarvitsee edes miettiä niitä. Mielestäni on epäreilua, että seksuaalisuuden tutkiminen musiikissani tai provosoiva esiintyminen on ihmisille ongelma. Tai ylipäätään hauskanpito, se on kielletty yli viisikymppisiltä naisilta, Madonna latasi.

    Madonnan mukaan ihmisten asenne nousee esille etenkin parisuhdeasioissa.

    - Rokkari Mick Jagger saa seurustella parikymppisen naisen kanssa. Minulla ei saa olla nuorta poikaystävää, minä olen vain saatanan huora.

    VastaaPoista
  74. Ministeri Paatero kutsuu omistajat edistämään tasa-arvoa – ”Sukupuolikiintiöiden sijaan tasavertaiset mahdollisuudet”

    ”Kiintiöt voivat olla vielä tarpeen”

    Paatero otti myös kantaa julkisuudessa käytyyn keskusteluun pörssiyhtiöiden hallitusten sukupuolikiintiöistä. Hän muistutti, että naisten aliedustus yhtiöiden hallituksissa on ennen muuta seuraus siitä, että naisia on vähän toimitusjohtajina tai muuten liiketoimintavastuullisina johtajina. Näiltä paikoilta yleensä hallituksiin noustaan.

    – Voi olla, että kiintiötkin ovat vielä tarpeen, mutta todellisia kestäviä ratkaisuja syntyy vain, jos naiset saadaan ja päästetään täysimääräisesti kilpailemaan korkeista operatiivisista johto- ja vastuutehtävistä yrityksissä ja tätä kautta etenemään luontevasti myös yhtiöiden hallituksiin, Paatero linjaa.

    VastaaPoista
  75. Myös talousvaikeudet voivat nostaa eroriskiä
    Tutkimus: Vaimon sairastuminen lisää avioeroriskiä mutta miehen sairastuminen ei


    Kun vaimo sairastuu vakavasti, nousee todennäköisyys, että avioliitto päättyy eroon. Miehen sairastuessa riski erota ei nouse, käy ilmi tuoreesta yhdysvaltalaistutkimuksesta.

    Tutkijat selvittivät sellaisten pariskuntien avioerolukuja, joissa mies tai vaimo sai vakavan sairaskohtauksen tai sairastui vakavaan sydän- tai keuhkosairauteen tai syöpään.

    Vaimon sairastuessa eroriski nousi kuusi prosenttia. Miehen sairastuminen ei vaikuttanut eron todennäköisyyteen.

    Tutkimuksesta ei voi kuitenkaan päätellä, että terve miespuoliso olisi hanakampi eroamaan sairastuneesta puolisostaan kuin terve naispuoliso, sillä tutkimuksessa ei selvitetty, kumman aloitteesta ero laitettiin vireille.

    Iowan yliopiston tutkijat pitävät kuitenkin selvänä, että sairastuminen vaikuttaa avioliittoon monin tavoin. Kun puoliso sairastuu vakavasti, terve puoliso saattaa joutua yksin vastuuseen toisen hoitamisesta, taloudellisesta pärjäämisestä ja kodinhoidosta.

    "On eri asia tuntea itsensä niin sairaaksi, ettei voi laittaa ruokaa kuin se, että on oikeasti niin sairas, että tarvitsee jonkun syöttämään. Tällainen voi muuttaa avioliiton sisäistä dynamiikkaa", sanoo tutkimusta johtanut professori Amelia Karraker.

    Myös sairastumisen ja töistä poisjäämisen tuomat talousvaikeudet voivat tutkijoiden mukaan nostaa eroriskiä.

    VastaaPoista
  76. Moskovassa suunnitellaan ”aviomiehen vuokraus” -palvelua

    Moskovan kaupungin hallitus suunnittelee tarjoavansa pian kaupungin asukkaille mahdollisuuden vuokrata aviomies itselleen tunnin ajaksi.
    Kaupunki kertoo, että vuokratut ”aviomiehet” voisivat suorittaa perinteisesti miesten töiksi katsottuja hommia venäläisissä kotitalouksissa, kertoo The Moscow Times.

    Miesten töiksi palvelu katsoo esimerkiksi vuotavien hanojen korjaamiset ja hyllyjen kiinnittämiset.

    ”Moskovalainen aviomies tunniksi” on yksityinen yritys, joka on yksi useista kymmenistä samankaltaisista yrityksistä. Tunnin vuokralle yritys lupaa tarjota "nuoria ja voimakkaita miehiä, joilla on paljon erilaisia teknisiä taitoja. Miesten luvataan myös hoitavan remonttihommia kellon ympäri.

    VastaaPoista
  77. Seksistinen teksti pelipaidassa - "Ei ollut tarkoitus nöyryyttää naisia"

    Indonesialainen pelipaitavalmistaja teki pahan mokan.

    Salvo Sportsin valmistamassa uudessa pelipaidassa on melko erikoiset pesuohjeet. Tai itse ohjeet ovat täysin normaalit, mutta teksti niiden alapuolella hämmentää.

    - Anna tämä paita naisellesi, se (peseminen) on hänen tehtävänsä, pesuohjeiden alapuolella lukee.

    Tekstistä on noussut valtava kohu sosiaalisessa mediassa, eikä vähiten siksi, että se tuli julki viime sunnuntaina, kansainvälisenä naistenpäivänä.

    - Tämä viesti pesuohjeista on ymmärretty täysin väärin. Sen (paidan) voi antaa naisille, koska he ovat paljon kyvykkäämpiä, Salvo Sports puolusteli sanomisiaan Twitterissä.

    - Meillä ei ollut tarkoitus nöyryyttää naisia. Sen sijaan halusimme, että miehet oppivat naisilta, miten huolehtia vaatteista. Kaikki miehet eivät osaa sitä, ja naisilla on enemmän asiantuntemusta, Salvo Sports jatkoi selittelyään.

    Sportsnetin mukaan paitavalmistaja on luvannut poistaa seksistisen tekstin uusista vaatteista.

    VastaaPoista
  78. Suomen talousraportti julki: "Kotiäidit ja viisikymppiset miehet saatava töihin"

    Esimerkiksi pienten lasten äidit ja viisikymppiset miehet täytyisi saada paremmin työllistettyä, todetaan juuri julkaistussa Suomen taloutta luotaavassa raportissa.

    Pääministeri Alexander Stubbin tilaamaa raporttia esittelivät aamulla Ruotsin entinen valtiovarainministeri Anders Borg ja valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja Juhana Vartiainen.

    Vartiainen sanoi Suomen kulkevan työllisyydessä muita Pohjoismaita jäljessä.

    - Esimerkiksi 55-vuotiaiden miesten työllistäminen ei onnistu meillä yhtä hyvin kuin Ruotsissa. Se on tuhlausta - se on menetys sekä heille itselleen että kansantaloudelle. Samoin pienten lasten äidit, jotka ovat meillä aika kauan pois työmarkkinoilta, sen sijaan että tekisivät esimerkiksi osa-aikatyötä, sanoi Vartiainen.

    – Työikäisen väestön määrä on alkanut vähentyä Suomessa. Se rajoittaa finanssipolitiikkaa. Meillä on vähemmän taloudellista julkisen tulojen potentiaalia tulevaisuudessa, sanoi Vartiainen.

    VastaaPoista
  79. Mustasukkainen nainen huitoi aviomiestään kolmella veitsellä

    Nainen pahoinpiteli aviomiehensä kolmella veitsellä epäiltyään tämän pettäneen häntä.

    Mies sai hyökkäyksessä käsiinsä yli kaksikymmentä haavaa. Väkivalta keskeytyi poliisin vasta, kun pariskunnan tytär tuli paikalle ja soitti hätäkeskukseen.

    Mies pakeni tyttärensä kanssa toiseen huoneeseen odottamaan poliisien saapumista. Rikos tapahtui vuosi sitten tammikuussa Somerolla.

    Oikeudessa nainen kertoi, että tapahtumaa edelsi riita, jossa mies kaatoi hänet lattialle. Oman kertomuksensa mukaan nainen yritti vain puolustautua.

    Miehen mukaan nainen oli saanut mustasukkaisuuskohtauksen ja epäillyt miehen olleen hänelle uskoton. Mies yritti saada vaimonsa rauhoittumaan kaatamalla tämän. Yritys kuitenkin epäonnistui, jonka jälkeen nainen haki keittiöstä veitsiä ja ajoi miehen nurkkaan.

    Mies suojautui veitseniskuilta kietomalla neulepaidan käsivartensa ympärille. Lääkärinlausunnon mukaan miehen käsistä löytyi yhteensä yli 25 torjuntavammoiksi sopivaa viiltohaavaa.

    VastaaPoista
  80. Johanna Tukiainen ei ilmestynyt yhdyskuntapalvelukseen - lue syy!

    Seiskan tietojen mukaan kohublondi Johanna Tukiainen jätti väliin viimeviikkoisen yhdyskuntapalveluksensa. Tiettävästi hän ei ole tälläkään viikolla suorittanut sovitusti rangaistustaan.

    Seiska tavoitti Tukiaisen.

    - En ole mihinkään kadonnut saati sitten jättänyt mitään väliin tai pakoillut vastuutani. Olen sairauslomalla, josta minulla on lääkärintodistus. En voi kommentoida näitä yhdyskuntapalvelusasioita tämän enempää, Tukiaisen sanoi.


    Tuomio tuli

    Tukiainen suorittama yhdyskuntapalvelus on hovioikeuden keväällä 2014 langettama. Käräjäoikeus tuomitsi alun perin Tukiaisen 60 päivän ehdottomaan vankeuteen pahoinpitelyistä. Hovioikeus muutti keväällä 2014 tuomion 60 tunniksi yhdyskuntapalvelua.

    Tukiainen oli oikeuden edessä viimeksi helmikuun lopulla. Käräjäoikeus antoi tuomion 3. maaliskuuta. Tukiainen tuomittiin kolmen kuukauden ja 20 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Tukiainen kertoi valittavansa tuomiosta.

    VastaaPoista
  81. Monensilla treffeillä yleensä mennään sänkyyn? Tutkimus selvitti

    Moni nainen pyörittelee mielessään kysymystä, että milloin on oikea aika viedä tapailu seuraavalle tasolle. Tutkimus otti selvää, kuinka pitkään tapailtuaan ihmiset siirtyvät makuuhuoneen puolelle.

    VastaaPoista
  82. Ylen mukaan kysymykset raskaudesta eivät ole "historiallisesti poikkeuksellisia"

    Yleisradio kommentoi Markkinointi&Mainonnan esiin nostamaa Vaaligalleria-haastattelua, jossa ehdokkaalta kysyttiin epäasialliseen sävyyn tämän raskaudesta. Lue M&M:n kommentti haastattelusta täältä.

    Videolla toimittaja Susanna Turunen haastattelee keskustan ehdokasta Niina Hietalahtea. Haastattelu käynnistyy epäasiallisesti hiillostamisella ehdokkaan raskaudesta.

    ”Ihan ensimmäisenä onnittelut, odotat vaalivauvaa. Minkä takia olet ehdolla, kun jos pääset läpi niin kutakuinkin heti jäät sitten uuden eduskunnan aloittaessa vauvavapaalle”, toimittaja aloittaa haastattelun.

    VastaaPoista
  83. Nainenko heikompi sukupuoli? – Tämä video pisti luun kurkkuun jo 1930-luvulla

    Tässä hieman arkistojen aarteita Englannista. Heikompi sukupuoli! -nimeä provosoivasti kantava pätkä sisältää yllättävän ajattomalta tuntuvaa materiaalia.

    Kyseessä on opetusvideo vuodelta 1933, jossa esitellään itsepuolustusliikkeitä naisille jujutsun merkeissä. Käsilaukkuryöstöön ja mukilointiin pyrkivä rosvo saa kylmää kyytiä, kun videon mukaan ilkimystä puolet kevyempi neiti pistää tuulemaan.

    VastaaPoista
  84. Mies, näin näytät naisten silmissä kuumemmalta – erittäin simppeliä!

    On yksi erittäin helppo keino vedota naisiin. Keino, joka ei sisällä minkäänlaista ulkonäön parantelua eikä muutakaan itsensä muuttamista.
    Uuden hollantilaistutkimuksen mukaan miehet näyttävät naisten silmään kuumimmalta, kun he liikkuvat porukassa. Asiasta uutisoi Men's health-lehti.

    Naiset arvioivat tutkimuksen mukaan ryhmässä olevat miehet 10 prosenttia paremman näköiseksi kuin ryhmän jäsenet yksitellen. Mitä suurempi jengi, sitä polttavammaksi käy.

    Tutkijat kutsuvat efektiä ryhmän vetovoimaksi.

    – On vaikeampi nähdä ja arvioida ihmisiä, kun he ovat suuressa ryhmässä, kertoo tutkimusta johtanut professori Job van Wolferen Tilburgin yliopistosta.

    – Hyvännäköiset näyttävät silloin vielä paremmalta kuin pienemmässä joukossa.

    Tutkimuksen mukaan joukossa liikkuminen antaa naisten silmissä etua, vaikka ei olisikaan joukon komein kolli. Myöskään sillä ei ole väliä, koostuuko ympäröivä porukka miehistä vai naisista.

    VastaaPoista
  85. Nainen haluatko hurmata miehen? Naura hänen vitseilleen
    Tuoreen tutkimuksen mukaan miehet eivät pidä hauskoista naisista. Sen sijaan neitokainen, joka nauraa miehen vitseille, saa kiinnostuksen heräämään.


    Nyt se on todistettu. Miehet eivät todellakaan pidä hauskoista naisista.

    Tuore tutkimustulos kertoo, että miehet pitävät enemmän naisista, jotka nauravat heidän vitseilleen. Naiset sen sijaan haluavat kaiken. Tyypin, joka on hauska, mutta osaa myös nauraa naisen vitseille.

    Tutkimusryhmän mukaan näyttääkin siltä, että naisilla ja miehillä todellakin on täysin erilaiset mieltymyksen mitä huumoriin tulee.

    VastaaPoista
  86. Parisuhteelle asetetaan yhä enemmän vaatimuksia

    Parisuhteelle asetetaan yhä enemmän vaatimuksia. Yhä useampi haluaa parisuhteeltaan jatkuvaa ja nopeaa tyydytystä ja hyvää oloa.

    – Ajatus parisuhteesta on muuttunut, se nähdään nykyään itseisarvona. Moni on valmis tekemään parisuhteensa eteen paljon uhrauksia, mutta myös purkamaan sen, ellei suhde tyydytä, sanoo lapsenpsykiatrian klinikan psykoterapeutti Florence Schmitt Turun yliopistollisesta sairaalasta.

    Parisuhteiden muutos on nähty myös seurakuntien perheneuvonnoissa. Esimerkiksi pienet lapset eivät ole enää pareille syy pysyä yhdessä.

    – Mediasta opimme, että parisuhteen pitäisi olla koko ajan tunnetta täynnä. Aikaisemmin parisuhteen pohtimiseen ei käytetty yhtä paljon aikaa, sanoo johtaja Sari Sundvall-Piha Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän perheasiain neuvottelukeskuksesta.

    Schmitt muistuttaa, että parisuhteen ei edes kuulu olla koko ajan mukavaa ja kivaa, vaan siihen kuuluu myös luonnollista aaltoilua.

    – Ei ole mahdollista olla koko ajan rakastunut. Parisuhteen kehityksessä on oma kaarensa, Schmitt kertoo.

    VastaaPoista
  87. Miten parit reagoivat kysyttäessä petikumppaneiden lukumäärää? - katso video
    Tiedätkö sinä kumppanisi entisten heilojen lukumäärää?


    Videolla pariskunnilta kyseltiin heidän petikumppaneidensa lukumäärää ja siitä, että tietääkö tämän hetkinen partneri sitä oikeaa määrää. Reaktioita saatiin monia erilaisia. Osa ei halua tietää ja osa kuuntelee naureskellen kumppaninsa tarinoita.

    - Luku on jossain sadanviidenkymmenen paikkeilla, kertoo videolla oleva mies.

    Osalle videon pareista aihe on sellainen, mistä he eivät halua edes puhua.

    - Mennyt on mennyttä. Meidän ei tarvitse puhua siitä, eihän, sanoo yksi nainen.

    VastaaPoista
  88. Traagiset rakkaustarinat 1600-luvun Suomesta: "Molemmat pääsivät hengestään"

    Vaikuttavimpia tosikertomuksia oli aatelisneidon ja naimisissa olleen renkivoudin traaginen tarina Länsi-Suomesta. Tuohon aikaan liittoja eri säätyjen välillä ei suvaittu, avioeron saaminen oli tiukasti säädeltyä ja aviorikoksesta saattoi pahimmillaan seurata jopa kuolemantuomio. Epätoivoinen rakkaus saattoi johtaa hirvittäviin tekoihin.

    – Aatelisneito synnytti renkivoudille kaksi lasta. Ensimmäinen ilmeisesti kuoli luonnollisesti, mutta toisen vastasyntyneen he ilmeisesti yhdessä tuumin tappoivat ja polttivat naisen kakluunissa. Lapsen luuranko löytyi tulipesästä ja mies oli tuonut polttopuut, Kietäväinen-Sirén kertoo.

    Rakastavaiset jäivät teosta kiinni, sillä raskaus oli huomattu, mutta lasta ei tullut. Vaikka aihetodisteet olivat selvät, molemmat kielsivät teon ja suhteensa.

    VastaaPoista
  89. Tämä on sittenkin yleisin tapa tavata kumppani

    Kaikkihan ne nykyään ovat tavanneet Tinderissä tai jossakin muussa nettideittipalvelussa. Väärin! Eivät ole, väittää kyselytutkimus.

    Näin Tinder-aikakaudella on vaikeaa uskoa, että se oikea tulisikin vastaan juhlissa. Tai kaupungilla. Tai töissä. Vielä harvemmin harrastuksissa.

    Mic-sivuston tekemän kyselyn perusteella luulo on kuitenkin väärä. Mic kysyi yli 2 373 nuorelta, missä nämä tapasivat nykyisen kumppaninsa. Vastaajat olivat 18–34-vuotiaita.

    Kaikkein yleisin tapa löytää kumppani oli yhteisten ystävien kautta. Vastaajista 38,6 prosenttia oli päätynyt yhteen rakkaansa kanssa tällä metodilla. 22,3 prosenttia sen sijaan oli tavannut sen oikean ”ulkona sosiaalisessa ympäristössä” eli esimerkiksi baarissa. Kolmanneksi yleisimpiä olivat työpaikkaromanssit, joita oli 17,9 prosentilla.

    Nettideittipalveluissa tapasi yllättävän harva, 9,8 prosenttia. Ei se nyt ihan surkea lukema kuitenkaan ole: joka kymmenes pari on siis tavannut nettipalvelun tai -sivuston avulla. Sosiaalisesta mediasta kumppanin oli löytänyt 5,8 prosenttia vastaajista. Vastausvaihtoehdon ”muualta”, valitsi kuusi prosenttia vastaajista.

    VastaaPoista
  90. Tasa-arvo kuumentaa tunteita tasa-arvon mallimaassa
    Feminismi nostattaa voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Sen osoittaa muun muassa verkkokeskustelu aiheeseen liittyvien artikkelien vanavedessä.


    Feministiksi itsensä nimittävä saa Suomessa nopeasti miestenvihaajan leiman. Toisaalta nainen, joka kiittää Suomen naisten tasa-arvosta Suomen miehiä, haukutaan herkästi luopioksi.

    Tasa-arvo on yhä vaikea asia suomalaisille, niin tasa-arvoinen maa kuin Suomi onkin. Kansainvälinen naisten päivä 8.3. nosti monen tunteet pintaan. Se näkyi esimerkiksi tasa-arvon aihepiiristä kirjoitettujen artikkeleiden saamasta vastaanotosta verkkokeskusteluissa ja sosiaalisessa mediassa.

    Yle Etelä-Karjalan toimittaja Iida Rauhalammi julkaisi naistenpäivän alla näkökulmakirjoituksen "Feministi jaksaa jankuttaa". Rauhalammi katsoi kirjoituksessa, että joistakin naisten ja miesten välistä epätasa-arvoa edustavista ilmiöistä joutuu yhä muistuttamaan, vaikka tasa-arvo sinänsä on Suomessa jo vanha asia. Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin sohaisi naistenpäivänä muurahaispesään, kun hän kirjoitti artikkelin "Kiitetään naisten päivänä – Suomen miehiä".

    Molemmat artikkelit ovat nostattaneet kärkkäitä mielipiteitä suomalaisesta feminismistä.

    VastaaPoista
  91. ”Yhdysvaltojen Tuksu” iski jälleen – paljasti toisenkin poliitikon

    Pari vuotta sitten julkisuuteen nousi poliitikko Anthony Weinerin salarakas Sydney Leathers, joka kirjoitteli miehen kanssa eroottisia tekstiviestejä. Häntä voidaan siis hyvällä syyllä nimittää Yhdysvaltojen Tuksuksi. Nyt Sydney on noussut jälleen otsikoihin.

    VastaaPoista
  92. Top Gearista hyllytetty Jeremy Clarkson on tosimiehisyyden viimeinen mohikaani

    Lontoo. On naistenmiehiä, ja on miesten miehiä, ja sitten on miesten miehien kuningas: brittiläisen Top Gear -televisiosarjan tähti Jeremy Clarkson.

    Ohjelmasta hiljattain suuren kohun kera hyllytetty Clarkson on suunnattoman suosittu niin kotimaassaan kuin myös ympäri maailman. Autoilusarjalla on viikoittain 350 miljoonaa katsojaa.

    Mikä on Clarksonin suosion salaisuus? Se, että hän saa toteuttaa perinteistä miehisyyttä tavalla, josta 99,99 prosenttia maailman miehistä voi vain unelmoida.

    VastaaPoista
  93. Vanhempien naisten mielestä nuoret äidit ovat kermaperseitä, joille arki on vaikeaa

    Toimittaja Katriina Pajari kirjoitti Hesarin Viikon lopuksi -palstalla (8. 2.) siitä, miltä tuntuu tulla äidiksi. Pajari on helsinkiläinen kolmekymppinen. "Yritin olla yleisesti hyväksytty hyvä äiti", otsikossa luki.

    Nelikymppisenä äitiydestä(kin) kirjoittavana arvasin, millaista palautetta jutusta tulee. Erityisesti vanhempia naisia hermostuttaa, kun nuoremmat kirjoittavat äitiydestä.

    Mikä siinä nyt on niin ihmeellistä? Hipsterillä on taas vaikeaa! Kirjoitapa tyttö sitten, kun olet kolmen murrosikäisen yksinhuoltaja. . .

    Äitiydestä kirjoittaminen on miinakenttä. Usein kentän laidalta kajahtaa: latteäiti!

    Latteäiti valittaa unen puutetta ja lörpöttelee äitiydestään niin paljon, että alkaa kuvitella kykenevänsä esittämään näkemyksiä siitä.

    Latteäiti tekee äitiydestä numeron – mutta silti se vain odottaa pääsevänsä takaisin töihin.

    Ja kun latteäiti jää uudestaan äitiyslomalle, se kiikuttaa esikoisen päivähoitoon, jotta saisi itse nukkua.

    Latteäiti on ärsyttävä. Tämän Pajarikin sai kuulla somessa ja nettipalstoilla.

    VastaaPoista
  94. Borg- Vartiainen ja tasa-arvonäkökulma

    Olennaista ja useiden kiittämää on ajatus pitkään kestävästä ja vientivetoisesta palkkamaltista. Suomalaiset työmarkkinat ovat jakautuneet sukupuolen mukaan ja muutos tässä suhteessa on toivottoman hidasta. Vientialat ovat miesvaltaisia ja julkinen sektori ja palvelualat naisvaltaisia. Jos Borg-Vartiainen ajatus vientivetoisesta palkkamaltista toteutuisi uskon sen kasvattavan sukupuolten välisiä tuloeroja. Tämä ongelma heijastuu myös työmarkkinaneuvotteluihin ja myös poliittiseen keskusteluun. Houkuttelemalla naisvaltaiset liitot esim. joustavimmilla työaikaratkaisuilla suostumaan palkkojen jälkeenjäämiseen ei helpotella ansio- ja eläkekuilun kasvua sukupuolten välillä, vaan kasvatetaan sitä.

    Vuorotteluvapaata käyttävät selkeästi enemmän naiset kuin miehet. Vuorotteluvapaat käytetään muiden syiden ohessa myös sellaisen hoivan tarjoamiseen omille perheenjäsenille jonka muuten joutuisi tarjoamaan yhteiskunta ja kalliimmalla tavalla.

    Borg-Vartiainen ehdottavat myös maahanmuuton lisäämistä työvoimantarjonnan varmistamiseksi väestön ikääntyessä. Jos totta puhutaan selkeästi lisää työvoimaa tarvitsevia aloja ovat sosiaali-ja terveydenhoidon ja jotkin matalapalkkaiset palvelualat. Naisvaltaisia aloja nämäkin. Ehdotettu paikallisen sopimisen lisääminen ainakin julkisella puolella tuskin on näiden alojen liittojen mieleen.

    Ongelmia, mutta ehkä enemmän sukupuolineutraaleiksi koettuja, koetaan myös työttömyysputken lakkauttamisen osalta. Uskoisin putken katkaisun osuvan tasa-arvo näkökulmasta enemmän miehiin ja siksi se tuskin toteutuu. Putken alkupään siirto sen sijaan on mahdollinen ratkaisu, sillä siihen ovat työmarkkinajärjestöt aiemminkin suostuneet.

    VastaaPoista
  95. Johanna Tukiainen kauhuissaan linnatuomiostaan: Kuolen vankilaan!

    Kohublondi Johanna Tukiainen odottaa kauhuissaan vankilaan joutumista.

    Johanna Tukiainen tuomittiin viime viikon tiistaina kolmeksi kuukaudeksi ja 20 päiväksi ehdottomaan vankeuteen. Lisäksi hän joutuu maksamaan asianomaisille yli 15 000 euron korvaukset.

    Parhaillaan yhdyskuntapalvelua suorittava Johanna kokee, ettei kuulu telkien taakse.

    - Voin myöntää kärsiväni pahasta alkoholiongelmasta. En kuulu vankilaan vaan katkaisuhoitoon, jonne olen valmis hakeutumaan vapaaehtoisesti, Johanna kommentoi.

    VastaaPoista
  96. Naisilla on oikeus olla ailahtelevaisia - katso hyvät perustelut

    Naisten ei koskaan ollut tarkoituskaan olla mukavan maltillisia ja täysin kontrollissa. Seuraavan kerran, kun itket tai ärsyynnyt, muista, että tunteilla on suuri merkitys.

    VastaaPoista
  97. Eräänlainen "luonto-ohjelma":

    https://www.youtube.com/watch?v=_lbece7RqZU

    VastaaPoista
  98. Dreams Of Being A Feminist Housewife

    Mielenkiintoinen "uutinen". Alku alkaa suhteellisen neutraalisti otsikon mukaan, mutta loppua kohti tulee feministinen kliimaksi, jossa mamunuorison väitetyksi tekemään joukkoraiskaukseen löydetäänkin syyllinen nettipalstoilla "naisvihaa" kirjoittelevista valkoihista heteromiehistä:

    VR on lisännyt lähijunien järjestyksen­valvontaa

    ...
    Naisten häpäisemisen kulttuuri on edelleen voimissaan ja ilmenee myös julkisilla paikoilla, pahimmillaan Tapanilan kaltaisina joukkoraiskauksina. Näin arvioi toiminnanjohtaja Pia Puu Oksanen Naisten linjalta. Yhdistys tarjoaa neuvontaa ja tukea väkivaltaa kokeneille naisille ja tytöille.

    "Häpäisemisen kulttuuri ei jää pelkästään netin keskustelupalstoille ja sosiaaliseen mediaan vaan valuu kaduille, kouluihin, koteihin ja parisuhteisiin."

    Oksanen sanoo, että huolimatta tasa-arvoajattelun lisääntymisestä naisvihaa on ja "se velloo netissä".

    Äärikonservatiivinen ajattelu, että mies on luomakunnan kruunu ja nainen alempana, verhotaan entistä useammin internetin kuoren alle, arvioi puolestaan Naisasialiitto Unionin pääsihteeri Milla Pyykkönen.

    "Toisaalta netin myötä naiset ja tytöt tunnistavat seksuaalisen häirinnän ja väkivallan entistä paremmin." Siinä missä sosiaalisessa mediassa linkkaillaan ristiin vihapuhetta, tarjotaan siellä samaan aikaan vertaistukea ja neuvoa ahdistelusta tai väkivallasta kärsineille naisille.

    VastaaPoista
  99. "Häpäisemisen kulttuuri ei jää pelkästään netin keskustelupalstoille ja sosiaaliseen mediaan vaan valuu kaduille, kouluihin, koteihin ja parisuhteisiin."

    Mamujengi raiskaa - suomalainen mies kärsii. Näin se vaan menee, kiitos feministien älyvapauden.

    VastaaPoista
  100. Jos Hesari on niin hädissään lynkkausmielialasta ja ulkomaalaisvastaisuuden noususta, että se sensuroi rikoksentekijöiden tuntomerkeistä kaikki etniseen taustaan viittaavat tiedot (siis jos tekijä on ulkomaalaistaustainen, suomalaisuus voidaan toki kertoa), niin miksei se sensuroi myös tietoa tekijöiden sukupuolesta? Nyt oli jo Hesarin jutussa seksistinen yleistäminen kovassa vauhdissa. Melkoista kaksinaismoralismia.

    Tämän takia en koskaan voisi tilata Helsingin Sanomia.

    VastaaPoista
  101. Hesari-Pravda joutaakin miesvihamielisine femakkoineen mennä konkurssiin. Onneksi tilausluvut ovat laskeneet kuin lehmän häntä ja meno jatkuu edelleen.

    VastaaPoista
  102. Eikö poikajoukon tekemä raiskaus tuo vakavia fyysisiä vammoja?

    Rikosepäilyn mukaan kyse ei ollut yhdestä tekijästä, vaan joukosta 15–18-vuotiaita nuoria miehiä.

    Tai poikia, kuten heihin on viitattu. Ikään kuin pojankoltiaisia kepposineen. Poikajoukko pelasi jalkapalloa. Poikajoukko rikkoi ikkunan. Poikajoukko näpisti olutta. Poikajoukko raiskasi naisen.

    Kuvan ilkikurisista pojankoltiaisista paljastaa esimerkiksi eräs reaktio tapahtuneeseen: "nuoressa miesporukassa tyhmyys tiivistyy".

    Pojat ovat poikia, niinkö? Hormoneidensa ja viettiensä vietävissä? Nuoret kukot siinä röyhentelevät rintaansa ja nokittelevat: katsokaas, mitä minä uskallan!

    Katsokaas, kun minä näytän akoille, että kuka täällä määrää.

    Kumma kun joku ei vielä kysy, että olikohan nuorella naisella minihame, oliko hän juonut siiderin vai kaksi ja oliko hän pelannut nuorten miesten kanssa silmäpeliä.

    Valtaosa nykyihmisistä varmaankin jo toivottavasti ymmärtää, mistä raiskauksessa on kyse: vakavasta rikoksesta, vallankäytöstä, väkivallasta, joka pahimmillaan tuhoaa uhrin elämän. Pojankoltiaisilla tai mustelmien puuttumisella ei pitäisi olla sijaa ajatuksissa tai keskusteluissa, kun puhutaan raiskauksesta.

    Emme elä 1700-luvulla tai Intiassa. Elämme Suomessa, Helsingissä vuonna 2015. Sitä on vain vaikea uskoa.

    VastaaPoista
  103. Tapanilan raiskaus ja HS:n uutisointi – Mitä kertoa, kun epäillyt ovat jo kiinni?

    Helsingin poliisi tiedotti tiistaina törkeästä väkivallanteosta Tapanilan aseman lähellä. Nuori nainen oli raiskattu maanantai-iltana, ja tekijöiksi epäiltiin 15–18-vuotiaita nuorukaisia.

    Poliisi käytti epäillyistä heidän taustaansa viittaavaa, yleisesti käytettyä määritelmää, joka päätyi toviksi myös HS.fi:ssä julkaistuun uutiseen. Kyseinen yhdyssana poistettiin muutama minuutti myöhemmin.

    Uudelleenharkinnan pontimena oli arvio siitä, että peruste epäiltyjen alkuperän julkaisulle tuntomerkkitietona ei sittenkään ollut kestävä, koska epäillyt tekijät oli jo saatu kiinni.

    Monien lukijoiden tavoin voi nyt – jälkiviisaastikin – todeta, että jo kerrottu tieto olisi pitänyt jättää tekstiin, kun se kerran oli julkaistu. Kenties se olisi osaltaan ohjannut mahdollisia silminnäkijöitä poliisin pakeille.

    Poliisin esittämän yhteydenottopyynnön ja yhteystiedot HS julkaisi kokonaisuudessaan, jotta vakava rikos saataisiin läpikotaisin selvitettyä.

    Kun verkossa julkaistua uutista muutetaan jälkikäteen, tulisi siitä kertoa lukijalle – perusteluineen. Tässä tapahtui tiistaina selkeästi virhe.

    Asia on kuitenkin tätä monimutkaisempi.

    VastaaPoista
  104. "Oksanen sanoo, että huolimatta tasa-arvoajattelun lisääntymisestä naisvihaa on ja "se velloo netissä"."

    Netissä whinettää paljon miehiä, jotka ei menesty pariutumisessa, koska he raiskaavat.

    Ja oletan, että tämä on myös Oksasen mielipide.

    Toivottavasti.

    VastaaPoista
  105. Twitter kielsi kostopornon

    Mikroblogipalvelu Twitter on kieltänyt alastonkuvien ja arkaluonteisten videoiden julkaisun ilman kuvattavan lupaa. Asiasta uutisoi BuzzFeed.

    Käyttäjät voivat ilmoittaa Twitterille epäilyttävästä sisällöstä. Sääntöjen vastaiseksi tulkittava sisältö poistetaan muiden näkyvistä. Lisäksi käyttäjätili lukitaan. Tilin avaamisen ehtona on sääntöjä rikkovan kuvan tai videon poistaminen.

    Sääntömuutoksella Twitter pyrkii kitkemään palvelustaan nettikiusaamista, kuten alastonkuvien levittämistä kostona.

    Aiemmin tänä vuonna toimitusjohtaja Dick Costolo kertoi Twitterin työntekijöille olevansa henkilökohtaisesti vastuussa siitä, ettei palvelu ole saanut kiusaajia ja väärinkäyttäjiä kuriin. Hän sanoi aikovansa ryhtyä järeämpiin toimiin eliminoidakseen ydinkäyttäjiä karkottavat trollit.

    VastaaPoista
  106. Mies, tiesitkö tätä? Kaksi orgasmia viikossa voi pidentää ikää

    Terveydenhoitaja, erityistason seksuaaliterapeutti Sari Mäki listaa monta syytä harrastaa seksiä.
    Seksi vaikuttaa positiivisesti sydänterveyteen, varsinkin miesten, seksologi Sari Mäki kertoo. Säännöllisesti koetut orgasmit vahvistavat sydäntä.

    – Miesten kuolleisuusriski pienenee, jos he saavat viikoittain kaksi orgasmia.

    Sari puhuu mielellään myös nautinnosta ilman yhdyntää. Yhdyntä ei nimittäin riitä aina nautinnon antajaksi, hän muistuttaa. Esimerkiksi naisen sukuelimistä klitoris on herkin, ja suurin osa naisista saa orgasmin juuri sen hyväilyn kautta.

    – Orgasmin voimaa ei pidä kiistää, vaikka seksi on kivaa ilmankin. Tärkeää on olla kokeilunhaluinen.

    VastaaPoista
  107. Nainen allergisoitui miehestä – Lehti: Lääkäri vahvistaa

    Potilaan Lääkärilehti kertoo harvinaisesta tapauksesta, jossa nainen epäilee saaneen allergiaoireita tapaamastaan miehestä. Lehden haastattelema lääkäri sanoo, että tapaus on erittäin harvinainen mutta silti mahdollinen.

    Nuori nainen kertoo lehdessä, että hän tapasi lomallaan miehen, joka aiheutti hänessä kovia allergisia reaktioita. Aasiassa matkaillut nainen sanoo, että hänen silmänsä vuotivat ja kutisivat kovasti, mutta oireet paranivat silmätipoilla.

    Seuraavan kerran nainen tapasi miehen Suomessa ja oireet palasivat entistä pahempina.

    Nainen sanoo, että hän on sulkenut pois kaikki muut allergian aiheuttajat ja jäljelle jäi vain mies.

    Lehden haastattelema lääkäri sanoo, että nainen on voinut herkistyä miehelle.

    – Sellainen on harvinaista. Allergeenina voi toimia toisen henkilön valkuaisaineet, joita on veren lisäksi myös hiessä, syljessä, siemennesteessä ynnä muussa sellaisessa. On myös mahdollista, että allergeeni on toisen henkilön hiivasienet, erityisesti rasvahiivat. Ne eivät aiheuta tautia, mutta voivat allergisoida, lääkäri kertoo.

    Lääkärin mukaan naisella on vain yksi tehokas parantumiskeino.

    – Ystävän vaihtaminen lienee paras ratkaisu, niin kamalalta kuin se kuulostaakin.

    VastaaPoista
  108. Nainen, mikä ottaa päähän autoissa? – Kerro, me etsimme vastaukset
    Loppuuko pissapojan neste aina kesken? Onko auton huolto liian sotkuista puuhaa? Miksi bensaletkun kahva on niin tiukka?


    Autoissa ja niiden huollossa on monia seikkoja, jotka eivät käy naisen järkeen. Auton huolto on usein sotkuista puuhaa ja auton toiminnassa on lukuisia epäloogisuuksia.

    Naisten autoilumieltymyksiä on selvitetty useissa tutkimuksissa. Esimerkiksi Volvo kehitti reilut kymmenen vuotta sitten naisten tekemän tutkielman pohjalta naisille suunnatun automallin.

    – Muistan, että niskatuessa oli reikä poninhäntää varten. Toinen yksityiskohta oli tuulilasinpesunesteen lisäysreikä bensatankin yhteydessä. Pissapojan pystyisi täyttämään ilman käsien likaantumista samalla, kun tankkaa auton, kertoo tiedotusjohtaja Thomas Hallbäck Volvo Car Finlandista.

    Hallbäckin mielestä tuulilasinpesunesteen lisääminen tankkauksen yhteydessä on hyvä idea, jota voisi soveltaa kaikenlaisiin automalleihin. Asiassa on vain yksi mutta.

    – Siinä on se vaara, että pissapoikaan tarkoitettu vesi laitettaisiinkin vahingossa bensatankkiin. Inhimillisellä virheellä olisi tuhoisat seuraukset.

    VastaaPoista
  109. Kivekset askarruttavat nuorta miestä: ”Tuntuvat keskenään kovin erilaisilta...”

    Kivesongelmat mietityttävät 17-vuotiasta. Mitä sanoo lääkäri?
    ”Hei! Olen 17-vuotias nuori mies. Onko mahdollista, että toisen kiveksen seudussa ei ole ollenkaan lisäkivestä? Kivekset tuntuvat muutenkin keskenään kovin erilaisilta ja vasemman lisäkiveksen alueella on paljon tavaraa, kun taas oikealla puolella ei juuri mitään.

    Onko tämä vakavaa ja mistä voisi johtua? Aikaisemmin en ole tätä ajatellut, mutta nyt on esiintynyt kives- ja alavatsakipuja, joten pakko on asialle jotain tehdä.”

    Nim. Nuorukainen

    VastaaPoista
  110. Nainen, tässä iässä urakehityksesi pysähtyy

    Jos Madonna olisi tavallinen työntekijä, hänkin olisi joidenkin mielestä jo ”ongelmajätettä”.

    Samalla, kun puhutaan paineista nostaa eläkeikää, velloo työmarkkinoilla tähän nähden varsin ristiriitainen keskustelu. Sen mukaan yli 50-vuotiaista naisista on tullut todellista työelämän ongelmajätettä. Eli tyyppejä, joita kukaan ei tahdo ainakaan oman firmansa ”menestystä jarruttamaan”.

    Tästä näkökulmasta katsottuna esimerkiksi Madonna, 56, on tietysti jo aivan menetetty tapaus, ja Oscar-palkittu Halle Berrykin, 48, alkaa vedellä viimeisiään. Entä kotimaassa vaikkapa 51-vuotias yritysjohtaja ja hallitusammattilainen Anne Berner?

    Tilanteen naurettavuutta tarvinnee tuskin alleviivata enempää.

    Vaan ei siinä kaikki. Tohtori Ros Altmann toteaa ikääntymistä ja työelämää käsittelevässä raportissaan, että naisten urakehitys tyssää jo 45-vuotiaana, kertoo The Independent.

    – Iäkkäämmät naiset kohtaavat esteitä työpaikoillaan. Esimerkiksi 45 ikävuoden jälkeen suhtautuminen heihin muuttuu, Altmann kirjoittaa raportissaan.

    Hänen mukaansa miesten kohdalla vastaava tapahtuu vasta 10 vuotta myöhemmin eli noin 55 vuoden iässä.

    Altmann toteaakin, että yli 50-vuotiailla työntekijöillä on valtavasti taitoja ja potentiaalia, jota työnantajat eivät tällä hetkellä hyödynnä lainkaan.

    VastaaPoista
  111. Historioitsija sodan kokeneista miehistä: "Lapset saivat nämä ihmiset uskomaan tulevaisuuteen"

    Osa sodan kokeneista miehistä joi itsensä hengiltä. Mutta miksi yhdet sodan jälkeen tuhoutuivat, kun toisista tuli selviytyjiä? Kaksi asiaa auttoi toipumaan sotakokemuksista: mielekäs työ ja lapset. Näin sanoo väitöskirjaa aiheesta tekevä historioitsija Jenni Kirves.

    VastaaPoista
  112. Soita kampaajallesi! Tämä hiusväri lupailee eniten seksiä

    Deittailusivusto Match.comin tekemän tutkimuksen mukaan vaaleahiuksiset sinkkunaiset harrastavat eniten yhden illan suhteita. Heillä on myös enemmän seksikumppaneita kuin naisilla, joilla on esimerkiksi ruskeat hiukset. Vaaleahiuksiset sinkut myös ajattelevat seksiä hieman useammin kuin esimerkiksi mustahiuksiset naiset.

    Sen paremmin ilmiön syy-seuraussuhteita tutkimus ei kuitenkaan paljasta. Sen perusteella ei siis sentään voi tietää, kannattaako hiukset värjätä vaaleiksi, jos mielii enemmän seksiä.

    Deittailusivusto haastatteli tutkimusta varten lähes 6000:ta amerikkalaisnaista.

    VastaaPoista
  113. Kun riitaisa ero uhkaa – Psykologilta 5 vinkkiä

    Erikoispsykologi Päivi Mäntylä-Karppinen sanoo Uuden Suomen haastattelussa, että vajaan vuoden voimassa olleen lakimuutoksen myötä lapsen näkökulma on saatu entistä paremmin mukaan huoltajuusriitojen ratkaisuun. Lakimuutoksen seurauksena psykologit avustavat käräjäoikeuden tuomareita huoltajuusriitojen sovittelussa, jolloin itse oikeuskäsittelyyn asti ei välttämättä tarvitse mennä.

    - Sen sijaan, että vanhemmat ovat pitkässä oikeuskäsittelyssä, vanhemmat voivat päästä asioista sopimukseen suhteellisen nopeasti, Mäntylä-Karppinen sanoo.

    Sovittelu on nopeampi ja edullisempi vaihtoehto oikeuskäsittelylle. Sen tarkoituksena on havahduttaa vanhemmat eläytymään lapsen tilanteeseen.

    Mäntylä- Karppisen mukaan huoltajuusriitojen setviminen oikeudessa tarkoittaa pitkää epämääräisyyden tilaa lapselle. Yleensä vanhempien kommunikointi ja kyky vastata lapsen tarpeisiin heikkenee.

    VastaaPoista
  114. Seksuaalineuvoja: Oletko kokeillut tätä seksipeliä? ”Jo pelkkä pelilauta pöydällä voi johtaa siihen, ettei sitä enää tarvitakaan”

    Jos valmiiden seksipelien tehtävät tuntuvat tökeröiltä, kannattaa seksipeli tehdä omin käsin. Simppelein tee-se-itse -seksipeli on nimeltään Purkki. Siinä parin kumpikin osapuoli kirjoittaa erillisille lapuille tavalla tai toisella seksiin liittyviä, itselleen mieleisiä tekemisiä. Lappujen sisältöä ei kerrota toiselle ja laput laitetaan purkkiin. Sovittuna ajankohtana purkista nostetaan yksi lappu ja ryhdytään toteuttamaan siinä lukevaa ehdotusta.

    Ennen varsinaista purkkisessiota parin kannattaa keskustella etukäteen muun muassa seuraavista seikoista: kuinka monta lappua tehdään ja koska niitä nostellaan. Kumpikin voi tehdä esimerkiksi 12 lappua ja kuukaudessa voidaan pitää vaikkapa kaksi lappuhetkeä. Jos halutaan varmistua siitä, että kummankin ehdotuksia toteutetaan vuorotellen, laput kannattaa tehdä kahdesta erivärisestä paperista. Samoin on hyvä puhua etukäteen siitä, miten muokata ehdotusta, jos sen tekeminen ei nostohetkellä onnistu.

    Leikkisyyden paras puoli on se, että se alkaa usein ruokkia itse itseään. Joskus jo pelkän pelilaudan nostaminen pöydälle johtaa siihen, ettei sitä sitten enää tarvitakaan.

    VastaaPoista
  115. Kysy seksistä: Onko epänormaalia tyydyttää itseä usein monesti päivässä?

    Onko epänormaalia tyydyttää itseä usein monesti päivässä; (kaukosuhteessa elävän) samalla katsoen joskus aikuisviihdettä.
    Se vie hetkeksi pois mahdollisen stressin tms ahdistuksen. Olo helpottaa jonkun aikaa.

    Nimimerkki: Daniela, nainen 29 vuotta

    VastaaPoista
  116. Näitä naisille myydään:

    http://www.henrydampier.com/2015/03/businesses-that-separate-working-women-from-their-savings/?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed%3A+HenryDampier+%28Henry+Dampier%29

    VastaaPoista
  117. Ei kai tuo Naistenlinjan Pia Puu Oksanen viittaa naisten häpäisylla netissä tällaisiin ilmiöihin (tämä nimenomainen kuvakaappaus eräästä aiemmasta raiskaustapauksesta):

    Uhri syyllistetty ja haukuttu ja lisäksi tekijöitä puolestustellaan

    VastaaPoista
  118. Nuoren feministin terveyssidetempauksesta tuli jättihitti

    Elonë Kastratia käytti feministisen kampanjansa apuvälineenä terveyssiteitä.

    Kadunvarren pylvääseen on kiinnitetty lappu, jossa lukee: ”kuvittele, että raiskaus ällöttäisi miehiä yhtä paljon kuin kuukautiset”. Teksti on liimattu kuukautissuojaan.

    VastaaPoista
  119. Naiset ja miehet käyttävät alkoholia eri tavalla - tiedätkö, kuinka huomattava ero oikeasti on?
    Siiderit, lonkerot, kaljat ja muut alkoholijuomat maistuvat eri tavalla eri elämänvaiheissa. Tuore tutkimus selvitti, miten käyttö vaihtelee ikäkausittain.


    Naiset ja miehet käyttävät alkoholia huomattavan eri tavalla. Tuore BMC Medicine -lehdessä julkaistu tutkimus perehtyi siihen, miten alkoholinkäyttö muuttuu elämän aikana niin naisilla kuin miehilläkin. Sukupuolten väliset tottumukset poikeavat toisistaan merkittävästi.

    Miehet pistävät huiviin alkoholia eniten 25-vuotiaina, mihin mennessä heidän alkoholin kulutuksensa on kasvanut nopeaa vauhtia. Kyseisen piikin jälkeen he alkavat käyttää alkoholia huomattavasti vähemmän kuin ennen. Miehet myös juovat huomattavasti naisia enemmän alkoholia.

    Naisiin verrattuna miesten alkoholinkäyttö on vuoristoratamaista. Naisten alkoholinkäyttö nimittäin kasvaa erittäin hillitysti noin 40 ikävuoteen saakka, minkä jälkeen se laskee hissukseen. Erityisesti yksi asia kuitenkin yllätti tutkijat.

    - Säännöllisestä juomisesta (päiväsaikaan tai lähes joka viikonpäivä) tuli yleisempää keski-iässä ja sitä vanhempana, mikä oli havaittavissa erityisesti miehillä, tutkijat kertovat.

    Tutkimuksessa analysoitiin alkoholinkäyttöön liittyviä brittitutkimuksia.

    Pääset katsomaan naisten ja miesten alkoholinkäyttöä kuvaavan grafiikan täältä.

    VastaaPoista
  120. Raiskauksia paljastuu aiempaa enemmän – joka kolmas tuomittu ulkomaalaistaustainen
    Raiskausrikokset näyttävät lisääntyneen yksityisillä mutta vähentyneen julkisilla paikoilla. Poliisi epäilee, että nuorisojoukko raiskasi naisen Tapanilassa.


    Seksuaalirikosten uhrit ilmoittivat viime vuonna poliisille enemmän raiskauksia kuin minään muuna vuonna 2000-luvulla.

    Poliisiammattikorkeakoulun mukaan poliisi kirjasi viime vuonna yhteensä 939 raiskausta, törkeää raiskausta ja niiden yritystä. Helsingissä tapauksia oli 154, Vantaalla 62 ja Espoossa 41.

    Vantaalla kirjattujen raiskausrikosten määrä on valtakunnallisen tilanteen tapaan suurempi kuin muina vuosina 2000-luvulla. Helsingissä ilmoituksia on kirjattu viimevuotista enemmän vain yhtenä vuonna ja Espoossa kahtena vuonna.

    Lukuihin kannattaa suhtautua vain suuntaa antavina, sillä kirjaamiskäytännöissä voi olla eroja.

    Raiskausilmoitusten määrän kasvua voi osaltaan selittää lainmuutos, joka laajensi raiskauspykälän soveltamisalaa. Aiemmin sukupuoliyhteyteen pakottamisina tuomitut teot on katsottu viime syyskuusta lähtien raiskauksiksi.

    "En usko, että se kuitenkaan selittää kovin suurta ilmoitusten määrän lisääntymistä. Raiskauksia on voinut tapahtua enemmän kuin ennen tai ihmiset ilmoittavat niistä herkemmin", sanoo Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoissuunnittelija Hannu Niemi.

    Helsingin poliisi tutkii parhaillaan poikkeuksellista tapausta, jossa viiden 15–18-vuotiaan miehen epäillään raiskanneen nuoren naisen Tapanilassa.

    Heidän epäillään häirinneen viime maanantai-iltana naista ensin lähijunassa ja raiskanneen hänet ulkona sen jälkeen, kun hän lähti kävelemään asemalta kotiinsa.

    VastaaPoista
  121. Kiina pidätti viisi naisaktivistia – "riidan haastamisesta" luvassa jopa viiden vuoden vankeustuomio

    Kiina on muodollisesti pidättänyt viisi nuorta naisasia-aktiivia, jotka otettiin kiinni viime viikolla, kertovat uutistoimisto Reuters ja ihmisoikeusjärjestöt. Naisia ilmeisesti epäillään mielenosoituksen suunnittelusta.

    He olivat aikeissa järjestää kansainvälisenä naistenpäivänä viime sunnuntaina tempauksen, jossa olisi vastustettu naisten seksuaalista häirintää.

    Tempaus oli tiettävästi tarkoitus järjestää ainakin Pekingissä ja eteläisessä Guangzhoun kaupungissa. Sitä varten oli teetetty muun muassa tarroja, joiden teksteissä kehotetaan poliisia pidättämään ahdistelijat.

    Naisia pidetään pekingiläisessä pidätyskeskuksessa, kertoivat heitä edustavat lakimiehet Reutersille. Lakimiesten mukaan pidätettyjä vastaan ei ole toistaiseksi nostettu syytteitä, mutta heitä epäillään "riidan haastamisesta ja ongelmien lietsomisesta".

    Kyseisestä rikosnimikkeestä voi saada jopa viiden vuoden vankeustuomion. Kiinaa hallitsevan kommunistipuolueen nykyisen johdon aikana tätä nimikettä on käytetty paljon sananvapauden tukahduttamiseen. Sen nojalla on annettu vankeustuomioita lukuisille aktivisteille parin vuoden aikana.

    VastaaPoista
  122. Uusi suomalaiskirja perkaa pornoa: nykyisin ällötys ja kiihotus kulkevat käsi kädessä

    ”Kun pornoa tutkii ja katsoo, niin kyllähän sitä yllättyy päivittäin”, sanoo Turun yliopiston mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen.

    Paasosen Pornosta-kirja julkaistaan ensi keskiviikkona. Teos etsii vastauksia siihen, mitä pornolla nykyisin tarkoitetaan.

    ”Se ei ole kirja pornon puolesta tai pornoa vastaan, vaan nimenomaan teos pornosta”, hän linjaa.

    Mitä porno sitten oikein on?

    ”Pornon määrittely on hirveän vaikeaa. Useimmiten nähdään, että se pitää sisällään genitaalien esittelyä ja mahdollisesti jonkin sortin penetraatiota, joskaan ei välttämättä. On myös fetissipornoa, jossa ei tapahdu kumpaakaan. Pääsääntöisesti siihen liittyy seksuaalisen kiihottamisen motiivi. Tämäkin on silti hiukan hankala määritelmä, sillä vaikka joku pyrkii kiihottamaan, niin se ei tarkoita että se kiihottaa. Seksuaalisuudessa kuitenkin tykätään aika eri asioista”, Paasonen sanoo.

    Vuodesta 2002 valtavirtapornoa tutkineen Paasosen mukaan aikuisviihdekenttä on mullistunut viimeisen vuosikymmenen aikana.

    Taustalla on luonnollisesti internet, joka on muutti kaiken niin pornon saatavuuteen, käytettävyyteen kuin käyttäjän anonymiteettiinkin liittyvän.

    Netti myös teki pornosta käytännössä ilmaista.

    ”1970-luvulla pornolehtien painosmäärät olivat valtavia. Suomessa saatettiin myydä yhtä numeroa satatuhatta kappaletta. Muutamassa vuodessa levikit ja dvd-myynnit romahtivat jyrkästi. Nyt tuotteita ei enää jemmailla, vaan kaikki on älypuhelimessa aina mukana. Porno on muuttunut, mutta se elää ja voi hyvin”.

    VastaaPoista
  123. Lännen Media: Jako tyttöjen ja poikien nimiin saattaa poistua

    Jaottelusta tyttöjen ja poikien nimiin saatetaan luopua nimilaissa, kertoo 12 maakuntalehden Lännen Media.

    Nykyisessä nimilaissa tytölle ei saa antaa miehennimeä eikä pojalle naisennimeä. Nimilautakunnan puheenjohtaja Urpo Kangas arvioi Lännen Medialle, että vastaisuudessa riittäisi rajoitus siitä, ettei etunimi saa olla hyvän maun eikä lapsen edun vastainen.

    Nimilain uudistamisesta ei ole tehty poliittista päätöstä, mutta oikeusministeriön alainen nimilauta on jo alkanut hahmotella uudistuksen päälinjoja.

    VastaaPoista
  124. Nainen kauhistui - 4 tunnin erektion aiheuttaja banaaneissa

    Bristol Post kertoo [lähde] brittiläisestä Maria Laytonista, joka kohtasi kauhistuttavan näyn banaanipussistaan.

    43-vuotias äiti löysi nimittäin Costa Ricasta tuotujen banaanien joukosta brasilianvaeltajahämähäkin, joka tunnetaan myrkystään, joka voi aiheuttaa kuoleman tai miehille kivuliaan, jopa neljän tunnin erektion.

    VastaaPoista
  125. "Ei kai tuo Naistenlinjan Pia Puu Oksanen viittaa naisten häpäisylla netissä tällaisiin ilmiöihin"

    Ei viittaa. Henkilön ja hänen aiemman toimintansa tuntien, kyse on tavallisten suomalaisten miesten kollektiivisesta syyllistämisestä.

    VastaaPoista
  126. Kommenteista:

    "Juttuun olisi voinut hyvin lisätä tiedon siitä, että kuinka moni raiskausepäily osoittautuu keksityksi. Muistan lukeneeni, että yli kolmannes (vai oliko peräti puolet) tehdyistä ilmoituksista todetaan perättömäksi, yleensä kostoksi jostain aiemmin tapahtuneesta."

    "Tätä media ei kerro. Prostituution 15 vuotta sitten aloitettu YK:n ihmisoikeuksien julistuksen vastainen kieltolaki-eheytyshoito lisäsi kaikkia seksirikostyyppejä yli sadalla prosentilla. Ruotsin miesten vastustamista varten tehty seksinostokielto nosti samassa ajassa Ruotsissa raiskausten määriä 500 prosentilla ja teki Ruotsista Euroopan ja kohta koko maailman johtavan raiskausvaltion. en.wikipedia.org/wiki/Rape_statistics#Sweden

    Ihmisoikeuksien vastaiset prostituoitujen eheytyslait ovat osoittautuneet ihmiskunnan pahimmiksi virheiksi. Sen lisäksi että lait ovat ihmisoikeuksien julistuksen vastaisia, ne ovat myös aiheuttaneet seksirikollisuuden lisääntymisen 100-200 prosentilla. Suomen 5,5 miljoonan väestöstä noin 100 000 - 200 000 joutuu seksirikollisuuden lisäuhriksi uhriton rikos prostituutioeheytyslainsäädännön takia.

    YK vastustaa ihmisoikeuksienjulistuksen yksilönvapauksien vastaista lainsäädäntää ja tuomitsee prostituutiokiellot ja vaatii jokaiselle oikeutta prostituutioon kaikkialla maailmassa. http://cnsnews.com/news/article/un-commission-calls-legalizing-prostitution-worldwide

    Näiden asioiden yhteydestä media ei kerro koska toimittajat ovat itse olleet yllyttämässä ymmärtämättömiä poliitikkoja seksikieltojen tielle. Nyt tiedetään että väärä kieltolaki kostautui jutussa kerrotulla tavalla."

    VastaaPoista
  127. Mitäpä jos se Pia Puu Oksanen on sittemmin nuivistunut nähtyään liikaa "oikeuden-miekalla" rassattuja narttuja?

    VastaaPoista
  128. Naislääkäreitä on enemmän kuin ikinä - jo yli 12 000

    Naislääkärien määrä kasvaa edelleen, kertoo Lääkäriliiton vuositilasto. Vuoden 2015 alussa Suomessa asuvien työikäisten lääkärien määrä oli 20 403, joista naisia oli 12 113. Uusia lääkäreitä valmistuu vuosittain 600.

    Lääkäriliiton tutkijan Juho Ruskoahon mukaan naislääkärien määrä lisääntyy vielä jonkin verran lähitulevaisuudessa. Viime vuosina lääketiedettä opiskelemaan on päässyt suurin piirtein yhtä paljon miehiä ja naisia. Vielä vuonna 2006 naisia oli aloittavista opiskelijoista 60 prosenttia.

    Nyt 60–64-vuotiaista lääkäreistä suurin osa on miehiä, eli seuraavat vuodet eläkkeelle siirtyvissä on enemmän miehiä ja valmistuvissa taas enemmän naisia.

    – Jos näiden lukujen perusteella katsoisi kristallipalloon, niin näyttäisi siltä, että lääkärikunta naisistuu vielä seuraavat viisi vuotta. Saattaa olla, että naisten osuus työikäisistä lääkäreistä nousee sinä aikana prosentin tai kaksi.

    VastaaPoista
  129. Johanna Tukiainen valitti tuomiostaan hovioikeuteen, mutta asia ei olekaan niin yksinkertainen: Tässä syy!

    Johanna Tukiainen sai viime viikolla linnatuomion eri rikoksista. Hän on valittanut tuomiosta hovioikeuteen, mutta määrätyn tuomion pituus voi aiheuttaa hankaluuksia asiassa.

    Tukiainen sai kunnianloukkauksesta, useista laittomista uhkauksista ja pahoinpitelystä kolmen kuukauden ja 20 päivän ehdottoman vankeustuomion. Jo tuoreeltaan Tukiainen ilmoitti tyytymättömyyttä rangaistukseen ja kertoi tuomioon haettavan muutosta hovioikeudesta.

    Viikon valitusaika on päättynyt ja Helsingin käräjäoikeudesva vahvistetaan, että Tukiainen lähtee hovioikeuteen.

    Tukiainen sai tuomioksi hivenen alle neljän kuukauden vankeusrangaistuksen. Tämä ei tee hovioikeusvalitustietä täysin siloiseksi.

    -Nykyisen käytännön mukaan alle neljän kuukauden tuomioita hovioikeuden ei tarvitse ottaa millään tavalla käsiteltäväkseen. Tällöin käräjäoikeuden ratkaisu jää voimaan, Hymyn haastattelema oikeusoppinut toteaa.

    On kuitenkin epätavallista, jos jatkokäsittelylupaa ei annettaisi.

    VastaaPoista
  130. "Mitäpä jos se Pia Puu Oksanen on sittemmin nuivistunut"

    Toiveajattelua. Fanaattinen feministi kulkee laput silmillään kuin pahimmat islamisti-fundamentalistit konsanaan. Ei heillä ole halua kyseenalaistaa omaa uskoaan, sillä sen varassa on heidän toimeentulonsa ja maailmankatsomuksensa.

    VastaaPoista
  131. Entä jos feministi joutuu itse raiskatuksi?

    VastaaPoista
  132. "Entä jos feministi joutuu itse raiskatuksi?"

    Jos Suomessa joku raiskataan, se on aina kaikkien suomalaisten lihaasyövien ja oluttajuovien valkoihoisten, keski-ikäisten heteromiesten syytä. Pahimpia kaikista ovat nämä naisvihaa verkossa lietsovat halla-ahot, hännikäiset ja laasaset.

    VastaaPoista
  133. Ruotsi taipui: Assangea voidaan kuulustella Ecuadorin lähetystössä Lontoossa

    WikiLeaks-sivuston perustajaan Ruotsissa kohdistuvat raiskausepäilyt ovat monelta osin vanhentumassa rikosoikeudellisesti. Siksi syyttäjät ovat valmiit kuulusteluihin Assangen piilopaikassa.

    Ruotsalaissyyttäjät ovat tarjoutuneet kuulustelemaan WikiLeaks-vuotosivuston perustajaa Julian Assangea Ecuadorin suurlähetystössä Lontoossa, jossa hän on ollut kesästä 2012. Tähän saakka Assangea on vaadittu tulemaan Ruotsiin vastaamaan raiskaussyytöksiin.

    Assange pakeni lähetystöön välttääkseen luovutuksen Ruotsiin, koska pelkäsi, että Ruotsi puolestaan luovuttaisi hänet Yhdysvaltoihin syytettäväksi salaisten asiakirjojen vuotamisesta WikiLeaks-sivustolle.

    Pääsyyttäjä Marianne Ny on lähettänyt Assangen asianajajille pyynnön, jossa kuulustelujen lisäksi toivotaan, että Assange suostuu DNA-näytteen ottamiseen. Kuulusteluihin tarvitaan lisäksi Britannian ja Ecuadorin lupa.

    Syynä ruotsalaisviranomaisten mielen muuttumiseen on se, että useat rikosepäilyjen kohdat ovat vanhentumassa oikeudellisesti ensi elokuussa.

    – Kantani on ollut, ettei kuulustelua voida suurlähetystössä järjestää kyllin laadukkaasti ja hänen pitää olla läsnä mahdollisessa oikeudenkäynnissä Ruotsissa. Olen yhä samaa mieltä. Aika on kuitenkin loppumassa, ja siksi minun on hyväksyttävä tutkinnan laadun kärsiminen ja otettava se riski, etteivät kuulustelut edistä tutkintaa, Ny sanoo Dagens Nyheter -lehden haastattelussa.

    Assangen ruotsalainen asianajaja on jo ilmoittanut, että Ruotsin päätös on tervetullut. Asian eteneminen vie kuitenkin aikaa, hän sanoo.

    Lähes viisi vuotta tapaus Assangen vaiheita

    Vuotosivusto Wikileaksin perustajan Julian Assangen seksirikosepäilyistä tulee tänä vuonna kuluneeksi viisi vuotta. Tänä aikana Assangen puolustustiimi on käynyt läpi eri oikeusasteita Britanniassa ja Ruotsissa päämiehensä saamiseksi pinteestä. Assange itse on asunut Lontoossa Ecuadorin suurlähetystössä saamansa turvapaikan nojalla.

    VastaaPoista
  134. Tänään tv:ssä: seksiä, seksiä, liian vähän seksiä

    Perjantain kunniaksi keräsimme yhteen viikon vaatimattoman seksitarjonnan.

    Ainahan siitä on puhe, mistä on puute. Eikä nyt puhuta teidän, rakkaat lukijat, takuulla upeasta seksielämästä vaan mediasta, jonka kita ammottaa jatkuvassa seksiaiheiden nälässä.

    Kun se seksi nyt vain tuntuu kiinnostavan ihmisiä niin kovasti. Kumma juttu!

    Seksiaiheiden käsittely tv-ohjelmissa kohtaa aina samat vaikeudet: kuinka tehdä kiinnostavaa ja raikasta seksiohjelmaa ilman, että se on pornoa tai muuten vain noloa.

    Suomessa ei onnistuneiden seksiohjelmien laskemiseen sormia tarvita: sellaisia ei ole. Vuosituhannen vaihteessa MoonTV teki Pornostara-nimistä ohjelmaa, joka ei ollut ihan huono, mutta jonka nimi jo kertoo, mihin se keskittyi.

    Parasta, mitä seksiohjelmien saralla on kotimaan tv:ssä viime vuosina nähty, on ruotsalainen Fråga Olle -niminen ohjelma, jota TV5 on esittänyt Kysy seksistä -nimellä. Tällä hetkellä seksiä monipuolisen hauskasti ja avartavasti käsittelevä ohjelma ei ole ohjelmistossa.

    Alle on kerätty viikon vaatimaton seksitarjonta. Tänään nähdään Jakobin petivinkit on uusintakierroksella oleva tanskalainen, palkittu sarja, Aikuisten lelukauppa on brittireality, ja Playboyn amerikkalainen seksimakasiini on yhtä pöhkö kuin nimensä. Foxin National Geographic -dokkareissa puhutaan seksistä kivikaudella.

    Aikuisten lelukauppa TV5 to klo 00.25

    Jakobin petivinkit FEM pe klo 20.30 (Jakobin suositut sivut tanskantaitoisille http://jakobolrik.dk/)

    Playboy esittää: Sexcetera Kutonen pe klo 00.00

    Seksiä kivikaudella Fox ti klo 1.40

    VastaaPoista
  135. Peli keskeytettiin, aviomiestä odotti kotona karmea yllätys

    Italialaisen jalkapalloseura Vicenzan fani päätti lähti stadionilta tavallista aikaisemmin, kun tuomari oli keskeyttänyt Serie B:n ottelun.

    Kotiin päästyään 36-vuotias mies sai kuitenkin todistaa, että 5-0-tappiotilanne Empolille oli pienin hänen huolistaan.

    Vaimo oli makuuhuoneessa toisen miehen sylissä. Aviomies hyökkäsi heti toisen miehen kimppuun ja mukiloi vaimonsa rakastajan.

    Rakastaja ei jättänyt tapausta tähän vaan teki ilmoituksen poliisille.

    Tuomioistuin antoi eilen ratkaisunsa vuonna 2013 sattuneesta tapauksesta. Aviomies tuomittiin maksamaan vahingonkorvauksia.

    Lähde: La Gazzetta dello Sport

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".