Petyttiinkö teilläkin taas todistukseen? Opettajat arvioivat poikia epäreilusti – ”Mitättömistä asioista soitellaan”
Miehet päättivät: tasa-arvo on valmis
Badly educated men in rich countries have not adapted well to trade, technology or feminism
Sweden: The police have been discriminated against on grounds of gender and ethnic background
Yllättävä tutkimustulos: Miehet puhuvat enemmän kuin naiset
VastaaPoistaYleisesti uskotaan, että naiset ovat puheliaampia kuin miehet. Naiset saattavatkin puhua paljon, kun ryhmässä on pelkkiä naisia, mutta tilanne on täysin päinvastainen silloin, kun miehiä on paikalla. Seurueessa, jossa on sekä miehiä että naisia miehet ovat tutkitusti enemmän äänessä.
Princeton University -yliopiston julkaiseman tutkimuksen mukaan uskomusten vastaisesti naiset eivät puhu enemmän kuin miehet. Metro-lehden mukaan miehet puhuvat enemmän kuin naiset, vaikka huoneessa olisi 60 prosenttia naisia ja 40 prosenttia miehiä.
Sosiaalisessa tilanteessa naisia tulisi olla neljä yhtä miestä kohtaan, että he puhuisivat enemmän kuin miehet. Miehiä ja naisia sisältävissä ryhmissä miehet olivat sekä puheliaampia että itsevarmempia ja hoitivat suurimman osan puhumisesta. Miehet puhuvat tutkimusten mukaan myös enemmän yliopistoissa, laboratorioissa, luokkahuoneissa ja kokouksissa, joten uskomus naisten puheliaisuudesta näyttäisi olevan rikottu.
Tutkimus suomalaisten uskottomuudesta: Tällainen on tyypillinen tarina
VastaaPoistaTuoreessa väitöstyössä tutkittiin suomalaisten uskottomuutta ja parisuhdemoraalia.
Uskottomuuden paljastuminen on tuoreen väitöstutkimuksen mukaan luultua traumaattisempi ja pitkäkestoisempi prosessi, arvioi pitkään pariterapeuttina työskennellyt YTM Annikki Kaikkonen väitöstutkimuksessaan.
Pariterapia näyttäisi auttavan kriisistä selviytymisessä mutta sitä on monin paikoin työläs Suomessa saada, Kaikkonen arvioi.
Kaikkosen mukaan yhä pienempien lasten vanhemmat ajautuvat uskottomuus- ja erokriiseihin. Tyypillisin suomalainen uskottomuustarina löytyy tavallisesta perheestä, jossa elämä on mennyt tietyn kaavan mukaan ja asiat ovat kaikin puolin hyvin. On käsitys: ei meille voi koskaan tapahtua mitään uskottomuuteen viittaavaa.
– Erityisesti tutkimuksessa nousi tyyppitarina petetyksi tulleista pienten lasten vanhemmista – sekä isistä että äideistä, Kaikkonen kertoo IS:lle.
Tutkimuksen aineisto on poikkeuksellisen laaja. Aineisto koostuu sekä petetyksi että pettäneeksi tulleiden suomalaisten haastatteluista. He olivat olleet asiakkaina kunnallisissa perheneuvoloissa tai kirkon perheasiain neuvottelukeskuksissa.
Kaikkonen korostaa traumaattisten kriisien hoidon olevan erityishaaste juuri nyt, kun perheiden palvelujärjestelmä uhkaa heikentyä. Traumaattinen kriisi saattaa aktivoida varhaisempia traumakokemuksia tai altistaa sairastumaan masennukseen, mutta suomalaiset ovat Kaikkosen mukaan selviytyjiä. Uskottomuuskriiseistä halutaan selviytyä.
– Uskottomuuskokemusten ja pariterapian jälkeen useimmat pääsevät edelleen luottamaan siihen, että elämä on hyvää ja sitoutunut parisuhde on mahdollinen, Kaikkonen kertoo.
Kaikkosen mukaan pettämistä selitetään usein omaan ja puolison perhetaustaan liittyvillä syillä.
Virossa paljastui rikosvyyhti – kohteena suomalaismiehet
VastaaPoistaVirossa on paljastunut laaja rikosvyyhti, jossa suomalaisia miehiä on huumattu ja heidän rahansa on ryöstetty. Liigaa johti kaksi yli 50 vuotiasta naista.
Tallinnan poliisin huume -ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkintajohtaja Leho Laur kertoo, että vyyhti alkoi purkautua vuoden 2013 alussa.
– Saimme useita ilmoituksia uhreilta, jotka olivat joutuneet rikoksen uhreiksi. He eivät muistaneet illan ja yön tapahtumista mitään, mutta huomasivat aamulla, että rahat olivat kadonneet tililtä.
– Yli 90 prosenttia uhreista on suomalaisia miehiä, mutta joukossa on myös muutama ruotsalainen ja norjalainenkin, kertoo Laur.
Liiga toimi hyvin ammattimaisesti. Siihen kuului uhrien etsijöitä, houkutuslintuja, taksikuskeja sekä pikkuhotellien ja saunabaarien vastaanottotyöntekijöitä.
Syytteessä on kaikkiaan 21 henkilöä. Viisi on tuomittu jo eri pituisiin vankeusrangaistuksiin. Loput odottavat oikeuskäsittelyä.Kaikki tekijät ovat Viron venäläisiä.
Tavallisesti uhrit ovat olleet yksin liikkuneita miehiä, joita naiset ovat metsästäneet. Erityisesti heitä pyydystettiin Viru hotellissa.
– Yleensä kaksi naista lyöttäytyi miehen seuraan ja kyseli, kuinka usein tämä vieraili Tallinnassa. Näin naiset halusivat varmistaa, ettei mies tunne heidän taktiikkaansa. Kun mies maksoi laskuaan pankkikortilla ja näpytteli maksupäätettä painoivat naiset kortin tunnusluvun mieleen ja sujauttivat miehen lasiin tyrmäystippoja.
– Mies talutettiin hotellihuoneeseen ja naiset poistuivat paikalta pankkikortin kanssa, mutta palauttivat sen myöhemmin yöllä miehen lompakkoon, kertoo Laur.
Olisi korkea aika laittaa naisetkin asevelvollisiksi:
VastaaPoistaLiettua palauttaa ensimmäisenä Nato-maana asevelvollisuuden - Asevelvollisuus - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
Asevelvollisuus palasi kunniaan Euroopassa - Asevelvollisuus - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
Mitä mieltä olet asevelvollisuuden palautuksesta Liettuassa? - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
MTV: Naisten pyörittämä rikollisliiga rokotti yksinäisiä suomalaismiehiä Virossa - Kotimaa - Ilta-Sanomat
10 asiaa, joita onnelliset pariskunnat eivät tee
VastaaPoistaOnnellisessa parisuhteessa keskitytään olennaiseen eli yhdessä olemiseen. Turhanpäiväinen valittaminen ja oman kumppanin vertaileminen muihin puolestaan eivät kuulu hyvään suhteeseen.
On olemassa monenlaisia suhteita, niin onnellisia kuin onnettomiakin. Molempien tunnistamiseen on omat merkkinsä. Onnettomissa suhteissa juoruillaan parisuhteen ongelmista muille ja naljaillaan kumppanille. Onnelliset parisuhteet taas sisältävät avoimuutta ja rentoutta. Poikkeuksia toki on ja joskus saa nalkuttaa, vaikka suhde olisikin todella onnellinen.
Kysy seksistä: Onko mitään tehtävissä, kun en saa orgasmia?
VastaaPoistaOlen 20-vuotias nainen ja seksielämäni olen aloittanut jo vuosia sitten, en vain ole koskaan tullut. Nautin kyllä seksistä ja olen kokeillut kaikkia mahdollisia asentoja sekä itsekin leluja.
En saa myöskään itsetyydytyksessä. Vakituista kumppania minulla ei ole eikä ole ollut mutta "seksi"suhteet ovat kuitenkin kestäneet pitkään. Minua alkaa jo huolestuttaa tämä asiaja se myös vaivaa itseäni sekä tämänhetkistä kumppaniani. Onko asiaan mitään ratkaisua vai enkö vain ikinä tule laukeamaan?
Nimimerkki: Epätoivoinen, nainen 20 vuotta
"Yksi seksitapa muiden joukossa" – anaaliseksistä on vaikeaa saada asiallista tietoa
VastaaPoistaAnaaliseksiin liittyy ennakkoluuloja ja kielteisiä asenteita. Myös väärinkäsityksiä syntyy helposti: anaaliseksi ei esimerkiksi tarkoita pelkästään yhdyntää.
– Anaaliseksi on yksi seksitapa muiden seksitapojen joukossa, ja koska se on edelleen jollain tasolla tabu eikä tietoa ole yleisesti saatavilla, tietoa pyydetään esimerkiksi lehtien lukijapalstoilla. Uskon, että ihmiset kaipaavat asiallista ja luotettavaa tietoa esimerkiksi erilaisten keskustelupalstoilla käytyjen keskusteluiden sijaan, kuvaa Sanna Salo, sairaanhoitaja Hiv-tukikeskuksesta.
Salo kirjoitti kiinnostavasta aiheesta myös uuden, suomenkielisen oppaan.
– Anaaliseksiin liittyvät ennakkoluulot ja kielteiset asenteet liittyvät todennäköisesti suurelta osin tietämättömyyteen. Anaaliseksiin liittyy paljon uskomuksia, kuten että se olisi likaista tai poikkeavaa. Suomenkielistä kirjaa, opasta tai esitteitä aiheesta ei ole saatavilla. Näin päädyin tekemään seksuaalineuvojan lopputyökseni esitteen ”Anaaliseksin ABC” miehille, joilla on seksiä miesten kanssa.
Nämä 6 merkkiä paljastavat, kun pettäjä valehtelee
VastaaPoistaValehteleva kumppani salaa syrjähypyt. Kehonkieli ja tietyt puhekikat voivat paljastaa hänet.
Kun kumppani valehtelee syrjähypyistään tai salasuhteestaan, kehonkieli ja tyypilliset maneerit saattavat paljastaa hänet. Women's Health listasi kuusi merkkiä, joiden perusteella valehtelija voi jäädä kiinni.
Väitös: Petetyksi joutuu tavallisimmin pikkulasten äiti – kriisi on usein luultua vakavampi
VastaaPoistaUskottomuus aiheuttaa petetylle syvän, traumaattisen kriisin luultua useammin, käy ilmi Lapin yliopiston väitöstutkimuksesta. Kaikkein tavallisimmin petetyiksi joutuvat pienten lasten vanhemmat, useimmiten äidit
Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki sosiaalityön väitöstyössään suomalaisten uskottomuutta. Tyypillisin petetyksi joutuva on Suomessa pienten lasten vanhempi, tavallisimmin äiti.
– Petetyksi tullut kertoo, ettei ikinä olisi kuvitellut, että uskottomuus kohtaa heitä. Tällainen vaihtoehto oli aivan pois laskuista. Seksuaalielämä oli kunnossa. Ei ollut mitään, mistä olisi voinut päätellä, että tällainen olisi tulossa, Kaikkonen kuvailee.
Yksittäistä syytä uskottomuuteen ei yleensä löydy. Kun pienten lasten vanhemmat tulevat parisuhteessa petetyiksi, taustalla on hyvin monenlaisia asioita.
– Perhetilanteen vaativuus, ruuhkavuodet, oma tai puolison työ, oma tai puolison työuupumus, opiskelu, ikävaihe, kaveripiiri. Eniten se liitettiin omaan tai puolison perhetaustaan.
Psykoterapeuttina työskentelevä Annikki Kaikkonen kertoo nähneensä käytännön työssä jo pitkään sen, että yhä pienempien lasten vanhemmat myös eroavat. Yhä useammin erotaan jo raskausaikana.
http://www.nationalreview.com/article/419003/report-nyc-cops-arrested-men-manspreading-subway-katherine-timpf
VastaaPoistahttp://metro.co.uk/2015/05/31/catfight-erupts-after-drunk-mum-asks-young-couple-for-threesome-sex-party-before-telling-another-woman-shes-too-fat-to-join-in-5223537/
VastaaPoistaKypsymättömät aivot ja uhon kulttuuri – kaksi syytä ajaa nuoria miehiä kaahaamaan
VastaaPoistaValoisa kesäilta ja kuiva hiljainen tie houkuttelevat kokeilemaan, millaista vauhdin hurmaa omalla menopelillä on tarjota. Suomen suven synkeisiin lieveilmiöihin kuuluu 18–24-vuotiaiden miesten liikenneonnettomuuksien lisääntyminen.
Kaikkein nuorimmat mieskuljettajat joutuvat kuolonkolariin kaksi kertaa todennäköisemmin kuin autoilijat keskimäärin.
Neljän nuorukaisen hengen vaatinut ulosajo Toholammilla viime kesänä on malliesimerkki onnettomuudesta, jollaisissa nuorilla miehillä on yliedustus.
Varhain lauantaiaamuna viisi nuorta pakkautui festareiden jatkoilla humalaisen toverinsa valkoiseen BMW:hen. Kaksi ehti jäädä kyydistä, ennen kuin seurue ajoi ylinopeutta loivaan mutkaan, jossa auto ajautui ensin vastaantulevien kaistalle ja pientareen kautta ulos tieltä.
Mennessään auto katkaisi puun ja neljän nuorukaisen elämän. Kukaan ei ollut kiinnittänyt turvavyötä.
Yleinen selitys tällaiselle kaahailulle on nuorten aivojen keskeneräinen kehitys. Aivoissa palkkiojärjestelmä kehittyy ennen kontrollijärjestelmää, minkä takia nuori ei hahmota riskejä yhtä hyvin kuin aikuinen. Tärkeämpää on kavereiden ihailu ja vauhdin tuottama mielihyvä.
Ero nuorten mies- ja naiskuskien ajokäyttäytymisessä voi osaltaan juontua siitä, että naisten aivot aikuistuvat varhemmin.
Turun yliopiston psykologian professori Heikki Hämäläinen ei ole vakuuttunut, että nuorten kaahailussa olisi kyse vain aivojen kehittymättömyydestä. Hän on tutkinut, mitä kuskin päässä liikkuu ajon aikana.
Hämäläisen tutkimusryhmä pyysi 18–19-vuotiaita miespuolisia ammattikoululaisia pelaamaan autopeliä, jossa piti ratkaista, pysähtyykö risteykseen keltaisten palaessa vai kaasuttaako risteyksen yli.
Pelin tavoite oli suoriutua ajosta mahdollisimman nopeasti. Virhearvio risteyksessä saattoi kuitenkin aiheuttaa kolarin, josta seuraa aikasakko. Pelatessaan miehet makasivat magneettikuvauslaitteessa, jonka avulla heidän aivotoimintaansa seurattiin.
Pornonäyttelijöille suojalasipakko – Kalifornia tiukentamassa aikuisviihde-elokuvien kuvaussäädöksiä
VastaaPoistaKalifornian aikuisviihdenäyttelijöiden tulee jatkossa suojata itsensä aiempaa paremmin, mikäli osavaltion Työturvallisuus ja työterveys -viraston (Division of Occupational Safety and Health Standards– OSHA) viime viikolla esittämä lakialoite hyväksytään.
21-sivuisessa lakialoitteessa näyttelijöiltä vaaditaan parempaa intiimihygieniaa, sekä esimerkiksi suojalasien käyttöä kohtauksissa, jossa he vaarantuvat saamaan eritteitä silmiinsä.
Asiasta kertovat muun muassa The Washington Post ja Los Angeles Daily News.
Pornoelokuvien toimialajärjestö Free Speech Coalitionin toimitusjohtajan Diane Duken mukaan uudet terveysvaatimukset ovat kohtuuttomia ja turhia.
”Vaatimukset on suunniteltu sairaaloille, eivätkä ne ole toteutettavissa Hollywood-elokuvien kuvauksissa, saatikka aikuisviihteen kohdalla”, Duke toteaa järjestön tiedotteessa.
Yhdysvaltojen miljardien eurojen arvoisesta pornoteollisuudesta merkittävä osa on keskittynyt juuri Kalifornian Los Angelesiin.
Toimialajärjestön ja alan tuotantoyhtiöiden mukaan toteutuessaan uusi laki käytännössä lopettaisi pornoelokuvien kuvaukset osavaltiossa kokonaan.
Kalifornian pornotähdillä on ollut kuvauksissa kondomipakko vuodesta 2012. Lain noudattaminen on edellytys kuvausluvan saamisessa.
Kriitikoiden mukaan lain valvonta on jäänyt vaillinaiseksi. Alan toimialajärjestön mukaan kondomipakko on kuitenkin siirtänyt merkittävän osan kuvauksista Los Angelesista muihin kaupunkeihin, kuten Las Vegasiin ja Floridan Miamiin.
Nyt ehdotetusta lakialoitteesta on väännetty jo viiden vuoden ajan.
Aloite on pitkälti yhden miehen käsialaa. AIDS Healthcare Foundation –säätiötä johtava Michael Weinstein on vuosien ajan syyttänyt pornoteollisuutta leväperäisestä suhtautumisesta näyttelijöiden sukupuolitesteihin.
Weinsteinin mukaan tilanne on edistänyt aidsin leviämistä näyttelijöiden keskuudessa. Weinsteinin johtama säätiö on myös Kalifornian pornonäyttelijöiden kondomipakko-lain takana.
”Haluamme suojella näyttelijöitä” Weinstein totesi Los Angeles Daily Newsin mukaan viime viikolla pidetyssä kuulemisessa.
Weinsteinin mukaan ainakin neljä aikuisviihdenäyttelijää on saanut aids-tartunnan lähivuosina ja tuhannet muut ovat altistuneet muille sukupuolitaudille.
Pornoteollisuuden toimialajärjestön mukaan Kaliforniassa tehdyissä valvotuissa kuvauksissa ei ole paljastunut ainuttakaan HIV-tartuntaa vuoden 2004 jälkeen. Tuotantoyhtiöt myös syyttävät osavaltiota näyttelijöiden kehon liiallisesta valvonnasta.
“Vastustamme absoluuttisesti tätä lakialoitetta”, totesi San Franciscossa sijaitsevan pornoyhtiö Kinkin tiedottaja Michael Stabile SF Weekly-lehdelle.
Seksin osto tiukkenee tänään: Tuomion voi saada myös tietämätön
VastaaPoistaSeksin ostamisen rangaistavuus kiristyy tänään.
Seksin ostaminen parituksen kohteelta tai ihmiskaupan uhrilta on nyt rangaistavaa, vaikka ostajan teko ei olisi tahallinen.
Ostaja voidaan tuomita siitä huolimatta, ettei hän tiennyt parituksesta tai ihmiskaupasta. Tuomitsemiseen riittää, että ostajan olisi pitänyt epäillä sitä.
Aiemmin teko on ollut rangaistava vain tahallisena.
Seksin ostamisesta parituksen kohteelta tai ihmiskaupan uhrilta voidaan tuomita korkeintaan puoli vuotta vankeutta.
Onko poliisilla joku palvelunumero, josta velvollisuudentuntoinen panomies voi tiedustella myydäänkö tietyssä osoitteessa varmasti laillista reilun kaupan seksiä, vai miten tämä turskan uusi selonottovelollisuus oikein hoidetaan käytännössä?
VastaaPoistaTaideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg jättää tehtävänsä Miksi vasta nyt????
VastaaPoistaHyvästi hyypiö!
VastaaPoistaTaideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg jättää tehtävänsä - Taideyliopistot - Kulttuuri - Helsingin Sanomat
Kolmen taidekoulun pitäminen tyytyväisenä oli mahdoton tehtävä - Kulttuuri - Helsingin Sanomat
Rehtori Tiina Rosenbergin äkkilähtö Taideyliopistosta oli aikamoinen yllätys. Siinä on ovi paukkunut, koska alle kaksi vuotta virkaansa hoitanut rehtori jättää tehtävänsä välittömästi.
...
Hallinnon vaikeuksista on tihkunut matkan varrella koko ajan huhuja.
...
Mistä lähtien työsuhteen purkaminen on ollut normaali menettely?:
VastaaPoistaTaideyliopisto: Tiina Rosenberg ei saanut potkuja | Yle Uutiset | yle.fi
...
Taideyliopiston hallituksen puheenjohtajan mukaan oppilaitokselle haetaan nyt uudenlaista johtajaa.
...
Taideyliopiston hallituksen puheenjohtajan Karri Kaitueen mukaan työsopimuksen purkaminen tapahtui täydessä yhteisymmärryksessä.
...
Tiina Rosenberg ei halunnut maanantaina kommentoida asiaa.
...
Ala-astetesti hämmentää: Yliopisto-opiskelija pääsi läpi ”rimaa hipoen” - Kotimaa - Ilta-Sanomat
VastaaPoista...
Testin kysymyksiin ensimmäisenä vastannut Anni Vanner on opiskellut taidehistoriaa kolme vuotta. Testin mukaan hän pääsisi ala-asteen läpi rimaa hipoen.
...
Oulun vauvasurmista syytetty todettiin syyntakeiseksi – kärsii persoonallisuushäiriöstä - Oulun vauvakuolemat - Kotimaa - Helsingin Sanomat
VastaaPoistaClare Humble stabs friend to death and asks butcher chop up his friend's body | Daily Mail Online
Darla Renee Jackson, 25, 'kills Navy sailor Zachary Buob in road rage incident' | Daily Mail Online
Michael McAlister, wrongfully convicted of attempted rape, is pardoned in Virginia | Daily Mail Online
Ochaine Williams' violent Jamaican 'supermum' revealed | Daily Mail Online
Breastfeeding 'may protect against babies from leukaemia' | Daily Mail Online
Mother-of-two stabbed her childhood sweetheart to death as they argued over her coming home late from a girls' night out | Daily Mail Online
Footage shows Chinese nursery teacher slap toddler | Daily Mail Online
Barbara King of Merseyside jailed for abusing girls in the 1960s | Daily Mail Online
Black Widow author says Louisa Collins may have killed a third victim | Daily Mail Online
Prostate cancer more deadly if patients eat an unhealthy Western diet | Daily Mail Online
Nurse Cheryl Henwood ordered to pay back the £92,000 benefits she lied to get | Daily Mail Online
Househusbands who are financially dependent 'more likely to have an affair' | Daily Mail Online
Tiina Rosenberg on kulkenut sukupuolentutkimuksesta feministiseen politiikkaan ja takaisin - Taideyliopistot - Kulttuuri - Helsingin Sanomat
VastaaPoistaIlta-Sanomat: Äänekäs seksi häiritsi naapuria – nainen joutui vankilaan Britanniassa (2.6.2015)
VastaaPoistaNaapuriaan seksiäänillä häirinnyt nainen sai kahden viikon vankilatuomion.
Ilmiö on valitettavan tuttu Suomestakin, mutta täällä ei tiettävästi ole samalla perusteella annettu vankilatuomioita. Birminghamin kaupungissa Isossa-Britanniassa nuori nainen häiritsi naapuriaan muun muassa kovaäänisellä seksillä niin paljon, että siviilioikeuden tuomari antoi hänelle kahden viikon vankilarangaistuksen, kertoo
Telegraph.
Kuinka niin on tuttu Suomestakin ?
Telegraph: Loud sex noises land woman in jail (01 Jun 2015)
Gemma Wale, of Birmingham, is given a two-week prison sentence after annoying a neighbour with her 'screaming and shouting whilst having sex'
Ilta-Sanomat: Tv-juontaja hämmentää avioneuvoillaan: ”Pidä mies tyytyväisenä makuuhuoneessa, muuten hän lähtee pois” ( 2.6.2015)
VastaaPoistaTunnettu brittiläinen tv-juontaja Davina McCall on herättänyt kommenteillaan raivoa sosiaalisessa mediassa.
Ison-Britannian tunnetuimpiin tv-juontajiin kuuluva
Davina McCall, 47, on joutunut some-myrskyn silmään taannoisen Daily Telegraph -lehden haastattelun jälkeen.
Muun muassa Big Brotheria juontanut McCall on ollut 15 vuotta naimisissa miehensä
Matthew Robertsonin kanssa ja
Daily Telegraphin lauantaina julkaistussa haastattelussa hän paljasti suhteen saloja sekä antoi omia neuvojaan suhteen hoitamiseen.
Telegraph: Davina McCall: 'You must keep your husband satisfied in the bedroom' (30 May 2015)
The television presenter tries to pick underwear her husband will like and watches her diet carefully
Siis tuotahan ei missään tapauksessa saa tehdä.
Ilta-Sanomat: Deittivalmentaja muistuttaa naisia: ”On harhaa ajatella, että nelikymppinen on nuori” (31.5.2015)
VastaaPoistaDeittivalmentaja Mia Halosen mukaan moni nainen herää liian myöhään siihen, että mahdollisuus perheeseen meni jo ohi.
Toimittaja ja deittivalmentaja Mia Halonen haaveili nuorena omasta perheestä. Vuosien varrella on kyllä tullut tapailtua useita miehiä, mutta yhdenkään kanssa hän ei päässyt perheenperustamispuuhiin.
Nyt 49-vuotias Halonen kehottaa naisia avaamaan silmänsä tarpeeksi ajoissa. Jos haluaa parisuhteen ja lapsia, nelikymppisenä voi olla jo liian myöhäistä.
Äitien touhuja:
VastaaPoistaÄiti raiskasi homopoikansa parantaakseen hänet!! | MV!!??
Gay man forced to have sex with his MOTHER to 'cure' homosexuality | Daily Mail Online
Kuusivuotias ja valmennuspäällikkö kommentoivat nelivuotiaan homottelua: "Asu on vapaa"
Äidin koskettava vetoomus mekkoon pukeutuvan poikansa nimittelijöille: "Lapseni EI ole drag queen. Hän on Lenni"
Miesvihaisesta lainsäädännöstä kärsii osa naisistakin:
VastaaPoistaLapsettomuudesta kärsivän toive: Lainakohtu | Yle Uutiset | yle.fi
Kane Kanerva:
VastaaPoistaVieraannuttaminen: Lasten ihmisoikeusrikkomukset ja -laiminlyönnit Suomessa
Linkkisi tekevät uudelleenohjauksen x.vindicosuite.com sivun kautta, joka on saastunut. Jos käytät sitemeteriä niin poista se.
VastaaPoistaSuomessa vieraileva homopornonäyttelijä: Videopelit voivat olla seksikasvatuksen välineitä
VastaaPoistaEi-kaupalliset orgiat – Näin Suomesta tehdään seksipositiivinen | Vihreä Lanka
VastaaPoistaHELSINGISSÄ alkaa tänään torstaina seksifestivaali Wonderlust, jonka työpajoissa kirjoitetaan seksinovelleja, katsotaan vaihtoehtopornoa ja opitaan järjestämään orgiat - ja jonka iltabileissä voi harrastaa seksiä erityisillä leikkialueilla.
...
Työpajoja vetävät muun muassa pornotaiteilija Dale Cooper ja pariskuntaLondon Faerie ja Marti, jotka valottavat festivaalin kotisivujen mukaan "tiedostavan seksuaalisuuden, ei-yksiavioisuuden, kinkyn ja ryhmäseksin maailmoja".
...
Muista seksimessuista Wonderlust poikkeaa kahdella tavalla: se ei tavoittele voittoa, ja siinä yleisö osallistuu aktiivisesti tapahtumiin eikä ole vain katsojina.
...
WONDERLUST Helsinki — OHJELMA / PROGRAM:
Mies, älä istu väärin New Yorkin metrossa – ”manspreading” voi tuoda jopa sakot
VastaaPoistaSuositun matkailukaupungin metrossa voi saada sakot tai joutua jopa pidätetyksi mitättömältä vaikuttavasta syystä – väärällä tavalla istumisesta.
Rankat sanktiot kahden penkin valtaamisesta
Suurkaupunkien metrot ovat ruuhka-aikoina painajaismaisia paikkoja, joissa istumapaikoista joutuu taistelemaan, ja usean penkin valtaavat matkustajat saavat osakseen tuimia katseita. Nyt kahden penkin valtaamisesta voi New Yorkissa saada sakot tai joutua pidätetyksi.
New Yorkin poliisi on pidättänyt kaksi miestä, jotka istuivat poliisien mukaan metrossa liian leveästi vieden enemmän kuin yhden istumapaikan, kertoo New York Post.
Kaupungin julkista liikennettä hallinnoiva Metropolitan Transportation Authority aloitti tammikuussa 2015 kampanjan, jossa erityisesti miesmatkustajia kehotetaan istumaan polvet lähellä toisiaan. Sosiaalisessa mediassa onkin levinnyt useita kuvia miesmatkustajista istumassa metrossa leveästi. Ilmiötä kutsutaan englanninkielisellä nimellä manspreading, joka viittaa nimenomaan miespuolisen matkustajan leveään istuma-asentoon julkisessa kulkuvälineessä.
Manspreadingista pidätetyt miehet napattiin poliisin hoiviin keskellä yötä, ja tapaus nousi esille New Yorkin poliisivoimien rasistisia asenteita selvittäneessä raportissa. Latinomiesten tapausta käsitellyt tuomari kritisoi pidätystä epäilemällä, ettei metrossa tainnut olla keskellä yötä ruuhkaa.
Pidätyksen lisäksi New Yorkin poliisi oli kirjannut toukokuun 2015 loppuun mennessä 1 430 tapausta, joissa miesmatkustajat olivat istuneet metrossa liian leveästi.
Useat miehet ovat närkästyneet sosiaalisen median manspreading-salakuvista, ja ovat aloittaneet vastaiskunsa, shebagging-kampanjan, jossa paheksutaan julkisen liikenteen välineissä matkustavia naisia, jotka levittävät laukkunsa vallaten näin useamman kuin yhden istuimen.
Huone täynnä paljaspeppuisia ihmisiä läpsimässä toisiaan? Tätä on spanking, katso!
VastaaPoistaRadio Rockin Heikelä Korporaatio sai torstaina vieraakseen Wonderlust-seksifestivaalin tähdet London Faerin ja Martin.
Monimuotoiseen ja tiedostavaan seksiin keskittyvän tapahtuman starat yhdistävät ohjelmissaan ja luennoillaan BDSM:ia ja spiritualisuutta. Kaksikko, joka vetää tapahtumassa läpsimisen workshopin, piti Jussi Heikelälle ja Harri Moisiolle lyhyen minuutin pikakurssin spankingiin.
Aiemmin vetämillään tunneilla tilanne on päättynyt parhaimmillaan siihen, että huone on täynnä paljasperseisiä ihmisiä ja kaikki läimivät toisiaan. Kaksikon mukaan spanking mm. vapauttaa endorfiinejä ja voi olla seksikästä sekä eroottista
Etkö pääse yli eksästä? Syy voi olla Facebookissa
VastaaPoistaTutkimuksen mukaan melkein 90 prosenttia ihmisistä stalkkaa eksiään Facebookissa. Siinä on riskinsä.
Kuka on tuo kaunotar, joka on tykännyt sekä eksäsi profiilikuvasta että statuksesta? Ja miksi sydämesi ex-valittu on kitannut terassilla viiniä kahdestaan kollegansa kanssa? Ja mitä hän viestittää tykkäämällä tilapäivityksestäsi? Vanha suolako janottaa?
Kaikki me tiedämme, että tie tyttöystävästä stalkkerieksäksi on lyhyt. Nyt se on myös todistettu: kanadalaistutkimukseen osallistuneista peräti 88 prosenttia paljasti tutkivansa eksiensä Facebook-profiileja säännöllisesti. Vaklaajat ylianalysoivat eksiensä Facebook-käyttäytymistä jokaista yksityiskohtaa myöten ja etsivät viesteistä piilomerkityksiä. Ex-heilan kuvista yritetään päätellä, onko hän päässyt yli suhteesta.
Stalkkaaminen ei välttämättä ole merkki siitä, että on sairaalloisen mustasukkainen sekopallo. Syy on syvällä tunne-elämässä ja itse asiassa aika herttainen.
– Useimmilla ihmisillä oli todellinen tarve olla yhä osa ex-kumppaneidensa elämää, kertoo tutkija Anabel Quan-Haase.
Tämän tarpeen vuoksi moni ei edes yritä eron jälkeen päästä eteenpäin vaan velloo vanhassa suhteessa digimaailman välityksellä.
Tyttöystävää etsitään erikoisella ilmoituksella Hesarissa: ”Entinen ei ollut hyvä”
VastaaPoistaHelsingin Sanomissa julkaistiin torstaina varsin napakka seuranhakuilmoitus.
Hesarin Henkilökohtaista-palstalla oleva nimetön viesti menee suoraan asiaan: ”Haluan tavata tyttöystävän! Entinen ei ollut hyvä”.
Näin julistaa nimimerkki ”Mies hakee naista”. Tyttöystäväkandidaatteja pyydetään esittämään kiinnostuksensa kirjeitse Helsingin Sanomien postiosoitteeseen.
Televisiokatsojista viesti saattaa kuulostaa tutulta. Nelosella nähtävän Hyvät ja huonot uutiset -sarjan kasvo Paula Noronen heittää ohjelman mainoksessa, että hänen ystävänsä haki seuraa samansisältöisellä ilmoituksella.
Asiantuntijan mielestä kyseessä on sinänsä toimiva markkinointikikka: vanhan liiton lehti-ilmoitus herättää huomiota, pysäyttää ja on virkistävää vaihtelua. Yksi asia saattaa hänen mukaansa kuitenkin jarrutella kirjetulvaa.
– Entistä kumppania ei kannata koskaan mollata julkisesti. Tämä saattaa närkästyttää naiset, sillä syntyy fiilis, että mies on kuin kaupassa valitsemassa ja vaihtamassa. Parisuhteen luo aina kaksi ihmistä yhdessä, sanoo parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Teija-Liisa Ranta.
Penistä näyttelemällä pääministeriksi? Jospa tämä tehoaa paremmin kuin Urpilaisen verkkosukkahoususätkyttelyt:
VastaaPoistaDanish choice-penis-hitter abroad - MX.dk
Älä puhu eksästä tai hehkuta äitiäsi - asiat, joita ei kannata sanoa ensitreffeillä
VastaaPoistaOdotatko jo innolla tulevia treffejä uuden tuttavuuden kanssa? Hermostuksenkin keskellä kannattaa muistaa tietyt asiat, joita kukaan ei halua ensitapaamisella kuulla.
Naisten "Viagran" myynnistä päätetään Yhdysvalloissa tänään
VastaaPoistaNaisten seksipilleri voi olla huomenna perjantaina jo myynnissä Yhdysvalloissa. Sitä on sanottu naisten Viagraksi.
Oikeasti sen nimi on Flibanserin. Yhdysvaltain lääkevirasto päättää tänään, tuleeko se myyntiin.
Lääke ei kuitenkaan ole sama asia kuin Viagra. Naisten pitäisi ottaa ensinnäkin sitä joka päivä. Lisäksi se vaikuttaa aivoihin eikä sukuelimien verenkiertoon, kuten Viagra, kertoo New Scientist.
Lääke vaikuttaa naisen aivoissa esimerkiksi hormonien, kuten serotoniinin ja dopamiinin, määrään.
Flibanser kehitettiin itse asiassa ensiksi masennuslääkkeeksi.
Kokeissa on havaittu että se lisää seksuaalista halua tai tuottaa ”seksuaalisesti tyydyttävän kohtaamisen”.
Halu lisääntyy yhden kerran kuussa lisää niillä naisilla, joilla on seksiä tai seksuaalisia kohtaamisia tavallisesti kahdesta kolmeen kertaan kuussa.
Lisäksi lääkkeellä on sivuvaikutuksia. Se voi unettaa, laskea verenpainetta nopeasti ja pyörryttää etenkin alkoholin kanssa.
Lääke on ollut Yhdysvalloissa hyvin tapetilla, koska sitä on mainostettu paljon. Valmistaja Verso Pharmaceuticals värväsi pr-kampanjaan eri naisryhmiä.
Yhdysvaltain naisten terveysjärjestö (National Women´s Health Network) ei kuitenkaan lähtenyt lääkeyhtiön kampanjaan.
Järjestön mielestä lääkärien pitäisi pitäisi tarkoin punnita lääkkeen vaikutuksia ja arvioida sivuvaikutuksia, sanoo järjestön edustaja Cindy Pearson New Scientistille.
Naisen haluttomuutta ei voi korjata Pearsonin mukaan yksinkertaisesti vaikuttamalla verenkiertoon. Seksuaaliset ongelmat voivat johtua parisuhteen ongelmista, elämäntilanteesta tai ikääntymisestä. Naisen haluttomuutta ei ehkä pitäisi edes luokitella oireeksi tai sairaudeksi.
Viagran valmistaja Pfizer yritti itse asiassa myydä potenssilääkettään alun perin myös naisille.
Kävi näet ilmi, että lääke lisäsi veren virtausta naisten sukuelimissä, mutta se ei muuten vaikuttanut naisen halukkuuteen.
Yhdysvaltain lääkevirasto kuulee neuvoa-antavaa asiantuntijoiden paneelia tänään torstaina myöhään Euroopan aikaa.
Mikä tekee naisesta kauniin? Miehet kertovat
VastaaPoistaMiehillä on kiehotovia näkemyksiä siitä, mikä tekee naisesta kauniin. Vastauksissa korostuu luonne ulkonäön sijaan.
Kun miehet laitetaan pohtimaan kysymystä siitä, mikä tekee naisesta kauniin - ei voi kuin yllättyä positiivisesti. Heidän vastauksensa ovat syvällisiä ja naisen henkisyyttä arvostavia
Naisryöstäjät runnoivat yli 90-vuotiaan katuun
VastaaPoistaVuonna 1922 syntynyt rollaattorilla liikkunut mies ryöstettiin viime lauantaina iltapäivällä Helsingin Sörnäisissä.
Mies lomalle ilman tyttöystävää – meni toisen kanssa naimisiin
VastaaPoistaNewcastle United -jalkapallojoukkueessa pelaava Papiss Cisse teki melkoisen tempun tyttöystävälleen. Cisse oli lähtenyt Pariisiin muutaman päivän lomalle ilman englantilaista tyttöystäväänsä Rachelle Grahamia.
Lomansa aikana Grahamin yllätykseksi jalkapalloilija oli mennyt Pariisissa ollessaan toisen naisen kanssa naimisiin. 24-vuotias kauneuskuningatar Rachelle Graham kertoi Daily Mail -lehdelle olevansa shokissa kuultuaan, että hänen poikaystävänsä meni muutaman päivän lomansa aikana toisen naisen kanssa naimisiin. Cisse otti vaimokseen senegalilaisen lentopallonpelaajan Diallo Awan.
Awalla ja Cissellä täytyi olla salainen suhde medialta ja Grahamilta piilossa, sillä häät oli järjestetty upeasti Pariisissa ja Awan suku oli lennätetty Senegalista juhlapaikalle. Graham oli häiden aikana ihmetellyt, miksi mies ei vastaa hänen viesteihinsä. Hän oli saanut tietää naimisiinmenosta vasta löytäessään internetistä Cissestä ja Awasta otettuja hääkuvia.
Onko miehelläsi surkea muisti? Patista hänet kotitöihin
VastaaPoistaJos uudet epäilykset pitävät paikkansa, miesten kannattaa lisätä vastuutaan kodin pyörittämisestä – muistinsa takia.
Jos pitää muistaa Aune-tädin syntymäpäiväjuhlat, kumpi puolisoista sen muistaa?
Tuore tutkimus väittää, että nainen ennemmin kuin mies.
Uuden tutkimuksen mukaan naiset ovat miehiin verrattuna erityisen hyviä painamaan mieleensä tulevaisuuteen liittyviä menoja, joihin liittyy jonkin asian tekeminen. Sanomisen muistamisessa miehet ovat samalla viivalla naisten kanssa.
Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi yksinkertaisissa arkipäivän askareissa, kuten maitotölkin ostamisessa. Nainen muistaa miestä todennäköisemmin käydä ostamassa törpön töiden jälkeen, mutta kumpikin muistaa yhtä hanakasti muistuttaa toista asiasta.
Mistä naisten parempi muisti johtuu? Syystä ei ole vielä varmuutta.
Kioski tutki opiskelijabileiden pimeää puolta: Öistä hyväksikäyttöä, huumausepäilyjä, uhrien syyttämistä ja raiskausuhkauksia
VastaaPoistaHelsingin yliopisto-opiskelijoiden bileissä tapahtuu pelottavia asioita. Kioski selvitti, mitä tapahtuu heille, jotka rohkenevat ongelmista puhua.
Helsingin yliopisto-opiskelijapiireissä on porukoita, joissa meno vaikuttaa yhtä kylmäävältä kuin synkissä dekkareissa: nettikiusaamista, raiskausuhkauksia, tekaistu deittiprofiili – mutta miksi?
Siksi, että opiskelijabileissä tapahtuneesta seksuaalisesta häirinnästä, epäillyistä naisopiskelijoiden huumaamisista ja bileturvallisuuden laiminlyönnistä on puhuttu ääneen.
Jopa tämän artikkelin valmistelu käynnisti huhumyllyn, jossa vaadittiin tietoja siitä, miksi ahdistelusta tehdään juttua ja kuka juttua tekee. Huhujen levittyä eräs Kioskin nimettömänä haastattelema nainen joutui uuden raiskausuhkauksen kohteeksi.
Kaikki alkoi huhtikuun lopussa, kun Teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistyksen lehti Kyyhkynen julkaisi turvaepäkohtia ja häirittyjen kokemuksien vähättelyn paljastavan artikkelin Kun viranomaisen pelko uhkaa henkeä ja terveyttä. Jutussa paljastettiin tapauksia, joissa järjestäjät olivat kieltäneet poliisin ja ambulanssin kutsumisen juhliin, vaikka juhlijoiden terveys oli vaarantunut.
Erikoinen tissihaaste leviää Instagramissa
VastaaPoistaInstagramissa on viime päivinä näkynyt runsaasti valokuvia, joissa naiset yrittävät saada virvoitusjuoman pysymään rintojensa välissä ilman käsiä.
Vitstinä keksitty Coca-Cola -haaste on lähtenyt leviämään Instagramissa kiihtyvällä tahdilla. Haasteen idea on yksinkertainen. Siinä täytyy yrittää saada Coca-Cola -tölkki tai pullo rintojen välissä.
Haaste on tasa-arvoinen, sillä myös rintavat miehet ovat lähteneet naisten seuraksi kokeilemaan parastaan.
Katso kuvia haasteeseen osallistuneista Asema.net -sivustolta täällä.
Naisten "viagra" ei sovi kaikille
VastaaPoistaHuffington Postin mukaan naisten haluttomuutta hoitavaa lääkettä ei saa antaa kenelle tahansa.
Naisten viagraksi kutsuttu flibanserin-lääke on näillä näkymin tulossa tulevaisuudessa myyntiin Yhdysvalloissa, ainakin jos on uskominen maan elintarvike- ja lääkeviraston asiantuntijoita, jotka äänestivät asiasta torstaina.
Flibanserinin tarkoitus on vahvistaa naisen libidoa ja toisin kuin miesten viagra, se vaikuttaa aivoihin, ei genitaalialueisiin. Lääke ei kuitenkaan asiantuntijan mukaan sovi kaikille naisille.
Lääketieteen tohtori ja gynekologi Lauren Streicher kertoi Huffington Postille, että lääkkeen käyttäjiksi sopivat vain ne naiset, jotka kärsivät jonkinlaisesta dopamiinin ja serotoniinin määrän epätasapainosta kehossaan.
- Libidoon vaikuttavat monet asiat, kuten suhteet, psykologia, hormonit ja välittäjäaineet. Lääkkeen käyttöä varten etsimme naisia, jotka ovat terveitä ja hyvässä parisuhteessa, mutta heillä on esiintyy epätasapainoa välittäjäaineissa, kuten dopamiini- ja serotoniinipitoisuuksissa, sanoi Streicher.
Hänen mukaansa naisten erottelu on välttämätöntä kun arvioidaan, ketkä lääkettä saavat käyttää.
- En voi liikaa korostaa sitä, että flibanserin ei sovi kaikille. Se on tarkoitettu naisille, joita ahdistaa oman libidon puute. Se on myös naisille, jotka eivät hyödy muista ratkaisuista, kuten terapiasta, kun on kyse heikosta libidosta.
Streicher itse toivoo, että lääke saataisiin markkinoille mahdollisimman pian, sillä hän uskoisi siitä olevan hyötyä myös hänen omille potilailleen.
Kuva leviää: Juhon, 31, hermo meni Lenni-pojan pilkkaajiin: ”Mä olen valkoinen heteromies ja pukeudun miten huvittaa”
VastaaPoistaKoskettava FB-kirjoitus 4-vuotiaasta mekkoon pukeutuvasta pojasta sai turkulaisen Juho Pylvänäisen vetämään kukkamekon päälleen kritisoidakseen ihmisten ahdasmielisyyttä.
Muutama päivä sitten Ilta-Sanomat uutisoi nelivuotiaasta taitoluistelua harrastavasta pojasta, joka joutui taitoluisteluharjoituksissa aikuisten pilkan kohteeksi pukeutumisensa takia.
Äiti Mari Niinikoski kirjoitti koskettavassa Facebook-päivityksessään, että 4-vuotias poika pukeutuu välillä mekkoon ja laittaa pitkät hiuksensa kiinni pinneillä. Lisäksi hän pitää vaaleanpunaisesta väristä, kimalluksesta, Hello Kittystä ja nukeista.
Tähän päivään mennessä äidin kirjoittamaa päivitystä on jaettu yli 15 000 kertaa.
Naiset kertovat: Miltä tuntuu, kun joku haukkuu ämmäksi?
VastaaPoistaÄmmä-, muija- ja narttu-sanat eivät kaikkien korviin kuulosta hellittelysanoilta.
Suurinta osaa naisista on joskus, jossain tilanteessa kutsuttu ämmäksi, muijaksi tai nartuksi, joka englanniksi hoituu helpoiten sanalla 'bitch'. Jotkut miehet voivat käyttää ämmä- tai jopa narttu-sanaa rakkaudella puhuessaan vaimoistaan ja tyttöystävistään. Toiset miehet käyttävät sanaa tai sen variaatioita haukkumismielessä. Ämmä-sana kuuluu myös monien naisten sanavarastoon.
Loukkaa ja voimaannuttaa
YouTube-videolla 15- 55 -vuotiaat naiset kertovat, miltä tuntuu kuulla jonkun kutsuvan heitä ämmiksi. Naiset - iästä riippuen - reagoivat sanaan eri tavalla. Sana oli naisten mielestä joko loukkaava, alentava - tai jopa voimaannuttava. Joidenkin naisten mielestä ämmä-sanaa tarvitaan omassa puheessa, jotta nainen otetaan vakavasti.
Videolla naiset kuvailevat ämmä-sanaa sanoilla 'hauska', 'loukkaava', 'paha', 'viha', 'ilkeä' ja 'voima.'
- Jos naispuoliset ystävät kutsuvat sinua ämmäksi, se on varmaankin hyvä juttu, mutta jos miehet kutsuvat, se on varmaan aika paha, eräs nainen kertoo.
Vaikka sanaan reagoidaan eri tavoin, kannattaa muistaa, että sanalla on aina vahva vaikutus joko suuntaan tai toiseen.
Miksi naisten pitää ottaa riskejä, Adriana Gascoigne?
VastaaPoistaGIRLS IN TECH -JÄRJESTÖN ensimmäinen jaosto pohjoismaissa perustettiin viime viikolla Helsingissä.
Mistä on kyse, järjestön perustaja Adriana Gascoigne?
Järjestömme rohkaisee ja kouluttaa tyttöjä ja naisia teknologia-alalla. Perustimme järjestön San Franciscossa helmikuussa 2007 ja nyt meillä on 22 000 jäsentä 47 maassa. Järjestämme seminaareja, kampanjoita ja opetusohjelmia, jotka auttavat tekniikan alan naisia loistamaan joko omatoimisina työntekijöinä tai yrittäjinä. Tuemme siis naisia, jotta heistä suurempi osa nousisi johtoasemaan teknologiayrityksissä tai perustaisi oman teknologia-alan kasvuyrityksen.
Miten sait idean Girls in Techin perustamiseen?
Olin töissä start upissa koko yrityksen ainoana naisena ja minusta siinä oli jotain outoa. Ei ainoastaan siksi, että pidän monimuotoisesta työympäristöstä vaan myös tuotekehittelyn takia. Jos tuotetta kehitetään molemmille sukupuolille sekä eri taustoista ja kulttuureista tuleville ihmisille, siitä tulee tasapainoisempi. Siksi on tärkeää, että erilaisia ihmisiä on mukana kehittelemässä uutta tuotetta.
Miksi yrittäjyys on järjestöllenne tärkeää?
Innovaatioiden inspiroiminen erityisesti matemaattisilla aloilla auttaa löytämään ratkaisuja ongelmiin yhteiskunnan eri aloilla, kuten terveydenhuollossa, koulutuksessa tai hallinnossa. Mielestäni on tärkeää, että mahdollisimman moni tekniikan alan ihminen loisi ratkaisuja ja tuotteita, jotka auttaisivat vastaamaan ongelmiin, joita meillä tällä hetkellä on.
Millaisia ongelmia tekniikan alalla töissä olevat naiset kohtaavat?
Emme mielellään keskity ongelmiin. Menemme mieluummin eteenpäin tarjoamalla taitoja ja voimavaroja. Voisi kuvitella, että jos edustat työpaikalla vähemmistösukupuolta, sinua luultavasti kohdellaan eri tavalla, sinua voidaan syrjiä tai ymmärtää väärin. Mutta kuten sanoin, keskitymme mieluummin positiivisiin asioihin eikä siihen, mikä meitä rajoittaa.
Miksi kirjoitit kylttiin ”ota riskejä”?
Minusta on hyvin tärkeää, että naiset menevät mukavuusrajojensa ulkopuolelle. Me olemme perinteisesti hoivaajia ja niitä, jotka pysyvät kotona ja hoitavat perhettä. Työelämässäkin noudatamme usein kirjoittamattomia sääntöjä. Yrittäjän DNA:han kuuluu riskien ottaminen ja uusien asioiden kokeileminen. Naisten pitäisi tarttua tilaisuuksiin, kun ne tulevat eteen. Heidän pitäisi myös suhtautua virheisiin asioina, joista voi oppia ja joiden avulla voi kasvaa.
Nimitteli vanhaksi ämmäksi ja tyhmäksi – Toimitusjohtaja tuomittiin ehdolliseen vankeuteen
VastaaPoistaMustasaarelaisyrityksen toimitusjohtaja on tuomittu kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen työturvallisuusrikoksesta, pahoinpitelystä ja työsyrjinnästä. Toimitusjohtaja oli 15 vuoden ajan häirinnyt yrityksen työntekijää.
Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi yhtiön lisäksi 8500 euron yhteisösakkoon. Uhrille oikeus määräsi maksettavaksi 3000 euroa korvauksena kärsimyksestä ja 4000 euroa tilapäisestä haitasta.
Toimitusjohtajan harjoittama työntekijän häirintä alkoi tämän työsuhteen alussa vuonna 1999 ja jatkui hänen työsuhteensa päättymiseen asti 2014. Toimitusjohtaja muun muassa huusi työntekijälle, perusteetta arvosteli hänen työntekoaan, nimitteli häntä esimerkiksi vanhaksi ämmäksi ja tyhmäksi, epäili hänen olevan miehen puutteessa, poisti häneltä perusteetta työtehtäviä, heitti papereita hänen työpöydältä lattialle ja esti häntä poistumasta työpaikalta.
Käräjäoikeus tuomitsi poikkeuksellisesti vankeusrangaistuksen teoista. Vankeusrangaistusta puolsi käräjäoikeuden näkemyksen mukaan tekojen huomattavan pitkä kesto ja toimitusjohtajan käyttäytyminen ja kielenkäyttö, jota käräjäoikeus piti erityisen moitittavana, koska toimitusjohtaja toimi työntekijän esimiehenä.
Harvalla naisella on virallista paperia ämmättömyydestään ja ei-tyhmyydestään, vaan tuollapa on!
VastaaPoistaIlmeisesti epäily miehen puutteesta osui kuitenkin oikeaan, koska siitä rangaistu.
Mies riisuutui Skype-puhelussa vieraalle naiselle – video lähetettiin rahaa kiristäen vaimolle
VastaaPoistaNuoria miehiä on yritetty alkukesästä kiristää sosiaalista mediaa käyttäen Itä-Suomessa. Poliisin tietoon on tullut kolme tapausta.
Jokaisessa tapauksessa nuori ulkomaalainen nainen on ottanut miehiin yhteyttä sosiaalisessa mediassa. Lyhyen keskustelun jälkeen miestä on pyydetty ottamaan naiseen yhteyttä Skype-videopuhelupalvelun avulla.
Yhdessä tapauksessa nainen on riisunut itseään puhelun aikana ja pyytänyt myös miestä riisumaan. Kesken puhelun naisen tilalle on kuitenkin tullut ulkomaalainen mies, joka on kertonut puhelun nauhoittamisesta ja kiristänyt mieheltä rahaa sanomalla, että hänen nakupuhelunsa naisen kanssa levitetään Youtube-palvelussa.
Mies oli myös uhannut lähettää videon nuoren miehen vaimolle ja sukulaisille, mikäli tämä ei suostuisi maksamaan kiristäjälle rahaa. Mies ei maksanut kiristäjälle ja kiristäjä toteutti uhkauksensa lähettämällä nauhoitteen miehen vaimolle. Vaimon nimen kiristäjä oli saanut tutkimalla uhrin Facebook-profiilia.
Toisessa tapauksessa ei ollut muuta kuin miehen ja ulkomaalaisen naisen välistä keskustelua, mutta keskustelu oli nauhoitettu ja myöhemmin liitetty osaksi pornoelokuvaa. Elokuvasta saa käsityksen, että siinä esiintyy sama mies, joka puhuu Skype-puhelua. Tässäkin tapauksessa kuvioihin oli ilmestynyt ulkomaalainen mies, joka oli uhannut levittää elokuvaa internetissä, mikäli mies ei maksaisi rahaa.
Poliisi muistuttaa, että internetissä ja sosiaalisessa mediassa tulee tänä päivänä olla järki mukana, eikä tuntemattomien kanssa kannata välttämättä ryhtyä videopuheluun. Nykyisillä haittaohjelmilla kyetään nauhoittamaan kuvaa ja ääntä, vaikka oma tietokone olisi suljettu. Tämä on poliisin mukaan mahdollista, mikäli tietokoneessa ei ole asianmukaista virus- ja haittaohjelmasuojausta.
Nuoria miehiä kiristetään verkossa: Nakupuhelu vaimolle, ääni pornoelokuvaan
Poliisi varoittaa verkossa tapahtuneista kiristyksistä, joiden kohteeksi ovat valikoituneet erityisesti nuoret miehet.
Alkukesästä Itä-Suomessa on tullut ilmi kolme tapausta, joissa on sosiaalisen median avulla kiristetty nuoria miehiä.
Kaava on ollut aina sama: nuori ulkomaalainen nainen on aluksi ottanut yhteyttä mieheen jollakin sosiaalisen median kanavalla. Kun keskustelu on kestänyt hetken, nainen on pyytänyt miestä ottamaan yhteyttä Skype-videopuhelupalvelun avulla.
Missä ovat naiskitaristit?
VastaaPoistaTampere Guitar Festivalin laajasta esiintyjäkaartista vain yksi on nainen. Naisia ei näytä kiinnostavan sen paremmin klassinen kuin rokkikitarakaan. Syyt löytyvät perinteistä ja asenteista.
Kun selaa Tampereen Guitar Festivalin esiintyjälistastaa, sieltä löytyy yksi naisesiintyjä. Siis yksi.
Syy siihen on tietenkin se, että varteenotettavia naiskitaristeja on todella vähän. Miksi naiskitaristeja on niin vähän, onkin jo monimutkaisempi juttu.
Kitarassa sinäsnä ei ole mitään toista sukupuolta suosivaa ominaisuutta, vaan se on kenelle tahansa mahdollinen soitin. Soittamisen voi aloittaa edullisella instrumentilla. Kitara on kevyt kantaa paikasta toiseen. Soittaminenkaan ei vaadi muita kuin näppivoimia, jotka kehittyvät soittamalla. Tarvitaan vain harjoittelua ja tietysti musikaalisuutta, jota on tiettävästi jaettu tasaveroisesti miehille ja naisille.
Miksei kitara sitten nappaa naista ja nainen kitaraa?
Pian kitaransoiton opettajaksi valmistuva Maija Lindsbergin mukaan ainakin vanhempien asenteissa on parantamisen varaa:
– Kun pienet tytöt pohtivat instrumenttivalintoja, vanhemmille ei useinkaan tule edes mieleen kitara, Lindsberg sanoo.
Maija Lindsbergin mielestä musiikkiopistojen soitinesittelyilloissa voisi tuoda vahvemmin esiin kitaraa instrumenttilna joka sopii kaikille.
Vahvoja mielikuvia on vaikea kumota hetkessä. Koska kitara mielletään ”poikasoittimeksi”, monet työt eivät halua sitä aloittaakaan. Soittoharrastus tietäisi myös poikaryhmiä ja miesopettajia.
– Itse päädyin kitaraan 16-vuotiaana. Olin siis jo vanha aloittaja. Meillä oli lukiossa musiikkitunnilla kitaransoittoa ja komppaaminen tuntui niin hienolta, että innostuin rämpyttämään itsekseni kotona. Lopulta lähdin musiikkiopistoon, Lindsberg kertoo.
http://www.iltalehti.fi/pinnalla/2015060519810719_iq.shtmlSuperonnellisten parien 8 seksisalaisuutta
VastaaPoistaOnnellisten parien seksielämä kukoistaa. Ja siihen on syynsä.
Onnellisten parien seksielämä on onnellisempaa kuin muiden. Hyvä parisuhde tekee seksistä erityistä ja hauskaa. Hyvässä parisuhteessa seksiin liittyy tiettyjä toistuvia tapoja ja uskomuksia. Women's Health paljastaa onnellisten parien seksisalaisuudet.
Bloggaajan saama viesti puhuttaa: "Pyytäisin sinua treffeille, jos laihduttaisit vähän"
VastaaPoistaMuotibloggaaja käytti sosiaalisen median voimaa vastauksessaan viestiin, joka sai hänen verensa kuohahtamaan. Hän haluaa muistuttaa nuoria naisia rajojen asettamisesta.
Minun tarinani ei ole harvinainen, tätä tapahtuu naisille jatkuvasti, Los Angelesissa asuva, muotibloggaajana tunnettu Christina Topacio kertoo People-lehdelle.
Kyse oli viestistä, jonka Christina Topacio sai nettideittisivuston kautta yhteyttä ottaneelta mieheltä. Tapaus osui arkaan aiheeseen, sillä Topacion julkisesta vastauksesta miehelle tuli some-ilmiö, josta amerikkalaislehdet myös uutisoivat laajasti.
Mies kirjoitti Christina Topaciolle ihailevansa tätä blogin kuvien kautta.
- Olet todella kaunis, nokkela, älykäs ja hauska. Voisin vakavasti harkita treffejä kanssasi, mies viestitti.
- Mutta tiedätkö mitä? Tuntuu pahalta sanoa tämä, eikä se ole varmasti mitään sellaista mitä et ole kuullut aiemmin, mutta haluan sanoa sen sinulle, jotta se edistäisi muutosta. Sinun pitäisi laihduttaa, mies paukautti.
- Tämä on ainoa syy, miksi en ole jo lähestynyt sinua, mies totesi.
Julkinen vastaus
Christina Topacio kertoo Huffinton Post -lehdelle ensireaktionsa olleen hämmennys.
- Sitten tulin surulliseksi, hän kertoo lehdelle.
Christina Topacio ei kuitenkaan jäänyt murehtimaan asiaa yksin, sillä hän käsitti todistavansa jotakin sellaista, jonka jakaminen voisi hyödyttää muitakin. Topacio julkaisi koko viestiketjun tuhansille seuraajilleen. Hän julkaisi Instagramissa myös kuvan messevästä ruoka-annoksesta, jonka oheen hän kirjoitti: "Kaiken viimeaikaisen kunniaksi".
Hän kohdisti sanomansa erityisesti nuorille naisille. Älä koskaan niele vastaavaa, Topacion viesti kuuluu.
- Toivon, että naiset pitävät puolensa, arvostavat itseään ja ymmärtävät, ettei kenenkään toisen mielipiteellä ole mitään tekemistä sen kanssa, millainen oikeasti on, hän toteaa.
Somessa saatu palaute osoittaa, että naiset kokevat vastaavaa kaikkialla.
- Olen tyytyväinen siitä, että sain mahdollisuuden jakaa kokemukseni. Toivon, että tämä rohkaisisi tällaisiin tilanteisiin joutuvia naisia ampumaan vastaavat sanat alas ja toteavan: Olen kaunis, vahva, voimakas ja sataprosenttisesti minä, Christina Topacio toteaa amerikkalaislehdissä.
Mutta onko mies pyytänyt vielä anteeksi, People-lehti kysyi Topaciolta.
- Ei millään tavalla. Ja se ei haittaa minua.
Lähteet: People, Huffington Post
Samapalkkaisuusohjelman kokonaisarviointi 2010-2014 Blogi US Pauli Sumanen 5.6.2015
VastaaPoistaTienaako puolisosi enemmän kuin sinä? Näin se voi vaikuttaa uskollisuuteen!
VastaaPoistaAmerikkalaistutkimus selvitti tulojen vaikutusta parisuhteeseen.
The Washington Post kertoo uudesta tutkimuksesta, joka selvitti pariskunnan tulotason vaikutusta pettämiseen. Kävi ilmi, että suunnilleen saman verran ansaitsevien suhteessa esiintyi pettämistä huomattavasti epätodennäköisemmin kuin parilla, jonka toinen osapuoli ansaitsi reilusti enemmän.
Tutkija Christin Munschin mukaan pettäminen korreloi suoraan puolison tulotason kanssa. Selvästi vähemmän ansaitseva osapuoli oli se, joka petti.
Tutkimustulos kertoo myös ihmisen epärationaalisuudesta, sillä pettäminen voi maksaa parisuhteen lisäksi taloudellisesti turvatun aseman. Munschin mielestä tässä voi olla kysymys alemman tulotason tuomasta mielipahasta, jota yritetään korjata syrjähypyllä.
– Ihmiset kaipaavat tasa-arvoista parisuhdetta. Kun tarkastelin omaa suhdehistoriaani, tajusin, etten kiinnostu kovin paljon paremman tai huonomman näköisestä tai paljon paremmin tai huonommin palkatusta henkilöstä, Munsch toteaa.
Erään tutkimuksen mukaan etenkin mies kokee edelleen tarvetta itsensä ja olemisensa todisteluun, jos vaimo ansaitsee enemmän. Munschin tutkimuksessa pettämisprosentti puolin ja toisin nousi sitä mukaa, kun tuloero kasvoi.
Munsch tarkasteli tutkimuksessaan 2 800 alle 32-vuotiaan yhdysvaltalaisen heteroliittoja. Artikkeli muistuttaa, että ihmiset ovat erilaisia, ja tutkimustulos on vain suuntaa-antava. Kaikkia parisuhteita ei määrittele palkka, vaikka keskimäärin pettämistä esiintyikin eniten pareilla, joiden tulotaso erosi toisistaan.
Tutkimus julkaistiin American Sociological Review -julkaisussa.
Kysy seksistä: Olemme menossa naimisiin ja seksimme on hyvää, mutta kumppanini ei ole koskaan saanut orgasmia?
VastaaPoistaOlen seurustellut tyttöystäväni kanssa 7 vuotta ja olemme menossa naimisiin. Seksimme on hyvää, mutta minua ja myös tyttöystävääni häiritsee, että hän ei ole koskaan saanut orgasmia.
Emme enää näe sitä niin isona ongelmana kuin aiemmin, mutta vaikka esileikkimme on pitkää ja häntäkin kovasti tyydyttävää, hän ei ole koskaan lauennut, edes itsetyydytyksessä. Onko näin pitkän ajan kestänyt laukeamattomuus merkki siitä, että tyttöystäväni ei tule koskaan saamaan orgasmia? Kaikissa aihetta koskevissa kirjoituksissa sanotaan, että orgasmin saaminen yhdynnässä voi kestää vuosia. Tämän ymmärrän. Mutta on jotenkin vaikeaa ymmärtää, ettei sitä saa koskaan edes pettingissä. Kyse ei ole tunnekylmyydestä tai seksuaalisesta haluttomuudesta. Olemme myös puhuneet asiasta. Kokeeko hän sitä koskaan?
Nimimerkki: Mies, ikä 27 vuotta
Miss Suomi Rosa-Maria Ryyti: Nyt voin sanoa olevani feministi
VastaaPoistaKun Miss Suomen kruunu laskettiin huhtikuussa Rosa-Maria Ryytin , 20, kutreille, tämä tiesi joutuvansa melkoiseen pyöritykseen.
Olettamus piti paikkansa. Voiton jälkeen nuorta vaaleaverikköä on viety avajaisista muotinäytöksiin, kuvauksiin ja radioon. Ryyti on saanut totutella siihen, että lehdet haluavat tietää hänestä asioita. Eikä se aina ole mennyt ihan putkeen.
– Yhdessä haastattelussa minulta kysyttiin, että olenko feministi. Vastasin että en ole, sillä yhdistin feminismin jotenkin sellaiseen ajatteluun, että naiset ovat ylivertaisia. En tuntenut termiä hyvin, enkä tajunnut sen tarkoittavan tasa-arvoa. Nyt voin sanoa olevani feministi, missi hymyilee.
Voiko mies olla yhä kiinnostunut, vaikka olisi itse laittanut suhteen poikki? Miehet vastaavat
VastaaPoista"Voiko mies olla yhä kiinnostunut, vaikka olisi laittanut itse suhteen poikki? Hän saattaa yhä törmätessämme katsoa perään tai pysähtyä juttelemaan, sekä tuijottaa suoraan silmiin. Pitääkö minun kysyä suoraan, onko kiinnostusta kuitenkin? Vai ilmoittaako mies itse, mikäli on tehnyt virhearvion?" kysyy nimimerkki Mamselli.
Onko seksikumppaneidesi määrä tavallinen muihin nähden?
VastaaPoistaKoska ihminen on luonnostaan utelias, häntä askarruttaa myös, miten omien seksikumppaneiden määrä vertautuu muiden ihmisten kanssa. Kuuluuko enemmistöön, vähemmistöön vai keskivertoporukkaan?
Nyt tätä voi testata netissä amerikkalaisen seksihistorialaskurin avulla, jos sänkykavereita on ollut 18-vuotiaasta lähtien vaikkapa 3 tai 15. Englanninkieliselle sivustolle syötetään sukupuoli, ikä ja seksikumppaneiden määrä 18-vuotiaasta lähtien.
Sex History Calculator -laskuri.
Miten on mahdollista, että sekä Teukka, että Kankaanniemi ovat olleet yhteydessä samaan naiseen. Onko nainen joku PS-toimija - vaiko kenties ollut itsekin aloitteellinen jollain tapaa?:
VastaaPoistaKansanedustaja Teuvo Hakkarainen lähetellyt seksiviestejä ja nakukuvia! – Hymy
"Tämä on suuri ilouutinen"
VastaaPoistaAsiantuntijat toivovat haluttomuuslääkettä myös Suomeen – Naisten "viagraa" suositellaan myyntiin Yhdysvalloissa
Yhdysvalloissa saadaan mahdollisesti pian markkinoille naisten haluttomuuslääke, jolle myös HS:n haastattelemat suomalaiset asiantuntijat näyttävät vihreää valoa.
HS uutisoi aiemmin, että yhdysvaltalainen asiantuntijaraati äänesti naisten haluttomuuslääke Flibanserinin puolesta torstai-iltana.
Kyseessä on alun perin masennuslääkkeeksi kehitetty aivojen välittäjäaineisiin vaikuttava lääke, jonka on todettu nostavan naisten seksuaalista halukkuutta. Sitä ei pidä sotkea miesten Viagraan, joka vaikuttaa vain verenkiertoon.
Uuden lääkkeen nimi on Flibanserin, ja sitä on yritetty saada Yhdysvalloissa markkinoille monta kertaa aiemminkin. Lääkettä pitää ottaa päivittäin, ja sen kohderyhmänä ovat nuoret ja keski-ikäiset naiset. Ennen Flibanserin on hyllytetty sivuvaikutuksiin vedoten, ja nyt asiantuntijat äänestivät ensimmäistä kertaa lääkkeen puolesta.
Viitisen vuotta sitten Flibanserinin suomalaisen tutkimusryhmän vastaavana tutkijana toiminut naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Pirkko Brusila kertoo, että lääkkeelle on tarvetta.
"Jotkut naiset kärsivät siitä, että hyvästä parisuhteesta huolimatta he eivät jaksa olla innostuneita seksistä."
Koska Flibanserin kehitettiin alun perin masennuslääkkeeksi, se hoitaa Brusilan mukaan sekä alakuloisuutta että haluttomuutta.
"Naisilla heräsi lääkkeen vaikutuksesta enemmän eroottisia ajatuksia ja he alkoivat nähdä eroottisia unia."
Näin helppo on huumata nainen baarissa – ikävä testitulos videolle
VastaaPoistaSosiaalisten kokeden konkari Joe Salads on jälleen kerran julkaissut Youtube-kanavallaan opettavaisen videon. Mies nimittäin testasi kuinka helposti naisten juomiin sai sujautettua deittihuumetta. Sosiaalinen koe todisti, että yllättävän helposti.
Salads toteutti kokeensa yhteistyössä ulkoilmaravintolan kanssa. Piilokameroita oli piilotettu ympäri baaria ja ne seurasivat Joen toimia. Videot paljastavat, että mies onnistui tehtävässään kauhistuttavan helposti. Ihmiset näyttivät luottavan siihen, ettei Joen kaltainen mukava kaveri tekisi mitään vilpillistä.
Sosiaalisen kokeen tarkoituksena on muistuttaa naisia vartioimaan juomiaan. Koetilanteessa suuri osa naisista oli poikaystävänsä tai ystäviensä seurassa, mutta siitä huolimatta huumastehtävä onnistui.
Yksin liikkuvilla naisilla tilanne olisi ollut huomattavasti vaarallisempi. Lopulta mies paljasti naisille, että hän oli laittanut ”huumetta” heidän juomiinsa. Reaktiot olivat kauhistuneita ja yllättyneitä. Videon opetus on, että omia juomia ei kannata jättää vartioimatta missään tilanteessa.
Missä he ovat nyt? Pissikset olivat 2000-luvun alun teini-ilmiö
VastaaPoista2000-luvun alussa kauhisteltiin uutta teini-ikäisten tyttöjen sukupolvea, joka riekkui kaupungilla siiderikännissä stringit vilkkuen ja kovaan ääneen kiroillen. Suositun nettisivuston myötä ”pissismistä” kasvoi mediailmiö, joka huomiotiin valtakunnan pääviestimissäkin. Missä ovat pissikset tänä päivänä, ja mitä alkuperäisille pissaliisoille tapahtui?
Kansikuva herättää muistoja teinivuosilta: Pissismin vaaleanpunainen kirja, kirjoittanut Nanna Aito-Ihkula (13 Kustannus Oy). Pinkkien kansien väliin on koottu kieli poskessa kirjoitettuja elämänohjeita, jotka summaavat 2000-luvun alun pahamaineisen teini-ilmiön. Opus on jatkoa aikanaan suursuosion saaneelle Pissismi.org -sivustolle, kahden lukiolaistytön luomukselle, joka kiteytti pissaliisojen olemuksen ja herätti huomiota räävittömyydellään.
Olisi korkea aika, että eläkkeitä leikkaavassa elinaikaodotteessa alettaisiin huomioida syntymävuoden lisäksi syntymävuotta voimakkaammin vaikuttuvan sukupuolen vaikutuskin. Nykyinen eläkejärjestelmä syrjii miehiä ja on valtava ansioton tulonsiirto miehiltä naisille.
VastaaPoistaMiksi naiset elävät pidempään kuin miehet? – Tutkijat arvelevat, että syy piilee hormoneissa
Miehellä on 34 lasta 17 naisen kanssa – realitya suunniteltiin
VastaaPoistaTV-moguli Oprah Winfreyn omistama kaapelitelevisiokanava OWN on perunut tositelevisiosarjan, jonka piti kertoa Jay Williamsista, jolla on 34 lasta 17 eri naisen kanssa.
Dokumentaarisen sarjan piti alkaa syyskuussa, mutta sen tuotanto on keskeytetty tuntemattomasta syystä.
Musiikkituottajana työskentelevän Williamsin lapset ovat iältään 2-27-vuotiaita. Sarjassa olisi käsitelty Williamsin suhdetta lapsiin ja äiteihin sekä autettu häntä solmimaan yhteyksiä lapsiinsa.
Williams esiintyi aiemmin OWN-kanavan Iyanla: Fix My Life -ohjelmassa yhdessä neljän lapsensa kanssa. Hän kertoi katuvansa, että ei ole kunnioittanut lastensa äitejä.
- En ole ollut tosimies, joka osallistuu lastensa elämään ja hyvä isä, jollaisen te olisitte ansainneet, Williams totesi lapsilleen ohjelmassa.
Asiasta kertoo Contactmusic.
Maisa Torppa myöntää avoimesti miesihanteensa - yllätyitkö?
VastaaPoistaMaisa Torppa sanoo Hymy-lehden haastattelussa olevansa 24-vuotias, jolla on elämä edessä. Hänellä ei kuulemma ole edes vakavaan suhteeseen aikaa.
Sen hän myöntää, että ihannemiehiä ovat olleet aina jääkiekkoilijat. Niitä hän sanoo jallittaneensa koko ikänsä.
-Ihan kivoja ne on vieläkin, mutta pistin stopin. Ovathan ne kyllä miehekkäitä. Ehkä etsin nyt sheikkiä, Maisa heittää arvoituksellisesti.
Vakavoiduttuaan Maisa päättelee, etteivät hänen kanssaan pärjää heikkoluonteiset miehet.
-Olen itse äijämäinen ja tyly miehille, jotka ovat kiinnostuneet minusta. Hypin lantsarit jalassa kuralätäkössä.
Maisa kertoo myös avioero- ja huoltajuusasioistaan, jotka ovat puhuttaneet paljon julkisuudessa. Painetussa lehdessä on myös hätkähdyttävän eroottinen kuvasarja blondista, joka käväisi Kreikassa silikoniostoksilla.
Miehet kertovat seksialoitteista: Hetken mielijohteesta keittiössä, kesällä aitassa
VastaaPoistaStudio55.fin suuressa seksikyselyssä selvisi, että miehet kokevat tekevänsä useammin aloitteen seksiin. Lue miesvastaajien kertomukset aloitteen tekemiseen liittyvistä tilanteista!
Kysy seksistä: Vaimoni ei halua petiimme miehille tarkoitettuja seksileluja, koska kokee sen pettämisenä. Mitä tehdä?
VastaaPoistaHei. Olen ollut 2 vuotta naimisissa ja olen kysynyt vaimoltani voitaisiinko ottaa seksiin mukaan miehille tarkoitettuja seksileluja kuten teko anaali. Vaimoni vastasi että kokisi asian niin että pettäisin häntä.
Käytämme kuitenkin useasti vibraattoria vaimoni tyydyttämiseen. Onko se vaan niin että on hyväksyttävämpää käyttää naisille suunnattuja seksileluja naisen tyydyttämiseen ja miesten seksilelut koetaan pettämisenä?
Nimimerkki: Tomi, mies 28 vuotta
Tee paluu elämäsi seksikesään: muistatko Aylan ja Emmanuellen?
VastaaPoistaPuhumattakaan muista eroottisista lukunautinnoista menneisyyden hämäristä. Tässä lukulistaa rannalle!
Muistatteko sitä aikaa, kun ei vielä ollut seksiä, oli vasta fantasioita? Se se oli täyteläistä. Punertuvin poskin luettiin romaaneja siinä toivossa, että tilanne päähenkilöiden välillä kuumenisi ja sivulla 178 tapahtuisi täysin kielletty mutta vääjäämätön, hellän päättäväinen tunkeutuminen sankarittaren kuumaan ytimeen kartanon puutarhassa, juhlien melskeen vielä velloessa taustalla, meren rytmiin sulautuen.
Ehkä joku seuraavista oli osallisena sinunkin seksuaaliseen heräämiseesi. Ehkä se pitäisi lukea uudestaan, lomalla, rannalla, punastellen?
Ei veronmaksajien rahoja narttujen haluttomuuden korjaamiseen! Kyseessä on naistyypillinen perusominaisuus, eikä mikään sairaus:
VastaaPoistaNaisten "Viagra" otti askeleen kohti kaupallista myyntiä - Seksuaalisuus - Tiede - Helsingin Sanomat
72-vuotias Hollywood-tähti poistettiin lennolta – tylytettiin wc-käyttäytymisestä - Viihde - Ilta-Sanomat
Urpilaisen resiina ajautui sivuraiteelle - Kotimaa - Ilta-Sanomat
Menossa valmistujaisiin? – Suomalaisten naisten yleinen virhe ”ällistyttää” | Uusi Suomi
Naisryöstäjät runnoivat yli 90-vuotiaan katuun
VastaaPoistaEro yllätti miehen: Illalla suunnittelimme häitä, aamulla vaimo jätti | Tosielämää | Iltalehti.fi
Poikaa kiusattiin pitkistä hiuksista - nyt pilkkaajia nolottaa
Kuva leviää: Juhon, 31, hermo meni Lenni-pojan pilkkaajiin: ”Mä olen valkoinen heteromies ja pukeudun miten huvittaa” - Perhe - Ilta-Sanomat
Nukkehahmo Miss Piggy sai merkittävän feministipalkinnon New Yorkissa – "En yllättynyt"
VastaaPoistaElokuva- ja televisiotähti, diiva ja rakastettu Muppet Show'n nukkehahmo Miss Piggy on saanut arvokkaan feministipalkinnon New Yorkissa panoksestaan yhteiskunnan hyväksi.
Muppet-hahmo otti palkinnon vastaan torstaina New Yorkin The Brooklyn Museumissa, feministisen taidetta ja teoriaa käsittelevässä Elizabeth A. Sackler -keskuksessa.
Palkinnon nimi on Sackler Center First Award, ja sillä kunnioitetaan naisia, jotka ovat omien alojensa ensimmäisiä.
Palkinnolla haluttiin kunnioittaa esiintyjää, näyttelijää, kirjoittajaa ja ikonia, joka on kulkenut määrätietoisesti ja huumorilla feministisiä polkuja jo yli 40 vuotta.
Miss Piggy on hyvässä joukossa: aiemmin samaisen palkinnon on saanut muun muassa Nobel-voittaja Toni Morrison.
"Olen innoissani, mutta suoraan sanottuna, en yllättynyt", Miss Piggy sanoi tiedotteessaan Reutersin mukaan.
"On todella hienoa olla juhlittuna ja jakaa tämä kunnia muiden naislegendojen, roolimallien ja pioneerien kanssa. Me rokkaamme!" julisti Miss Piggy.
Palkintojenjakotilaisuudessa esitettiin 20 minuutin videoretrospektiivi Miss Piggyn urasta. Palkinnonsaaja kävi myös keskustelun naisten oikeuksien veteraanipuolustajan Gloria Steinemin kanssa.
Poikaystävä Kermit-sammakko osallistui juhlallisuuksiin.
Äärinaisellinen Miss Piggy tähditti nukkehahmoihin ja vetävään musiikkiin perustuvaa Muppet Show'ta, jota esitettiin vuosina 1976–1981. Hahmo on ollut mukana myöhemmin myös Muppet-elokuvissa.
Sinkku, dinkkupari ja lapsiperhe asuntolainatiskillä - Näin pankit vastasivat
VastaaPoistaKauppalehti kysyi pankeilta, millaisin ehdoin asuntolainaa saisi kolme erilaista asuntolainan ottajaa.
Suomalaiset uskaltavat jälleen ottaa asuntolainaa. Keväällä virinnyttä asuntolainan ottoa siivittää asunnonvaihtotarpeet, kuluttajien optimismin kohentuminen, matalat korot sekä myös keväinen sesonki.
”Sekä asuntokauppojen lukumäärä että asuntolainoja kysyvien henkilöiden lukumäärä on lisääntynyt”, sanoo Danske Bankin henkilöasiakkaista vastaava johtaja Kenneth Kaarnimo.
”Liian aikaista puhua käänteestä, mutta jos verrataan edelliseen 12:een kuukauteen, niin kevään aikana on tapahtunut selkeä muutos”, hän sanoo.
Nordean liiketoimintajohtaja Jussi Mekkosen mukaan myös ASP-lainoja on kevään mittaan otettu enenevästi. OP:n liiketoiminta-alueen johtaja Jussi Huttunen puolestaan huomauttaa, että kova vuokrataso saa monet ostamaan oman asunnon.
Kauppalehti kysyi pankeilta, millaisin ehdoin asuntolainaa saisi kolme erilaista asuntolainan ottajaa.
Taloustieteilijät lyttäävät Suomen yleisen asevelvollisuuden: Tehoton ja Euroopan kalleimpia
VastaaPoistaSeuran arkistosta: Yleinen asevelvollisuus on halvin ja tehokkain tapa järjestää Suomen puolustus. Vai onko?
Huuto kimpoaa tiiliseinästä tiiliseinään Itä-Suomen viestipataljoonan toisessa viestikomppaniassa Vekaranjärvellä.
Alokkaat Joona Pohjonen, 19, ja Valtteri Nieminen, 19, tietävät, mitä se tarkoittaa.
Kantapäät napsahtavat yhteen, jalkaterien väliin jää kahden nyrkin mentävä aukko. Nyrkit hakeutuvat maastohousujen sivusauman kohdalle, ryhti oikenee luonnottoman pystyksi ja katse porautuu tuimana kasarmirakennuksen katon rajaan.
Jalkojen juuressa kasarmin käytävällä lepää kolmekymmentä rynnäkkökivääriä. Niiden kanssa harjoitellaan tänään ampuma-asentoa maaten.
Viime kevään ylioppilaat Pohjonen ja Nieminen ovat viikkoa aikaisemmin ajelleet päänsä kaljuiksi, vetäneet maastopuvut ylleen ja astuneet palvelukseen. Samoin on tehnyt 13 400 muutakin nuorta ympäri Suomen.
Miksi?
Koska Suomella on yleinen asevelvollisuus.
Miksi?
Koska se on halvin tapa järjestää Suomen puolustus.
Tai siltä ainakin näyttää. Katsotaanpa: Suomi käytti vuonna 2012 maanpuolustukseen 2,85 miljardia euroa. Se on noin 1,5 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Vertailun vuoksi: vuonna 2010 Ranskan puolustusbudjetti oli noin 45 miljardia, eli 2,5 prosenttia BKT:sta. Iso-Britannia käytti maanpuolustukseen 2,7 prosenttia BKT:sta, Kreikka 3,2 prosenttia, Turkki 2,7 prosenttia ja Virokin 2,3 prosenttia kansantuotteesta.
Muihin Euroopan maihin verrattuna Suomea puolustetaan siis varsin halvalla.
"Koska se on halvin tapa järjestää Suomen puolustus."
VastaaPoistaIlmaisen työvoiman käyttö laskee minkä tahansa kustannuksia. Silti Suomi ei ota pakkotyöhön naisia vaikka siinä olisi ilmaista työvoimaa yhtä paljon käytettävissä.
Karkea laskelma: Maanpuolustukseen käytetään ilmaista työvoimaa noin 15 000 miestyövuotta. Kun miestyövuoden nettopalkka on miehillä yli 40 000 euroa, niin jos kerrotaan tuo 15 000 työvuotta vaikkapa luvulla 30 000 euroa, saadaan ilmaistyön arvoksi noin puoli mirjardia euroa, joka puuttuu kustannuslaskelmista.
Puolustuslaitoksen pakkotyö ei kuitenkaan ole miehille ilmaista. Mies menettää intin vuoksi noin 3 % elinikäisistä ansioistaan, josta osa tulee siitä, ettei intti kerrytä eläkettä vaan on täysin hukka-aikaa eläkkeen kannalta. Nykyisin eläkettä kerryttävät mm. opiskelu sekä äitiys- ja vanhenpainvapaat.
”Kysymys naisten edustuksesta on ajankohtainen”
VastaaPoistaKeskustanaisten valtuusto on huolissaan poliittisten naisjärjestöjen toiminnan tulevaisuudesta.
– Viimeaikaisia henkilövalintoja tarkasteltaessa voidaan todeta, että kysymys naisten edustuksesta poliittisessa johdossa on edelleen ajankohtainen.
Valtuusto muistuttaa kannanotossaan, että järjestökenttä monipuolistuu koko ajan, mutta poliittiset naisjärjestöt tekevät edelleen sitä työtä, minkä vuoksi ne on aikoinaan perustettu.
Ne kouluttavat jäseniään, rohkaisevat uusia toimijoita mukaan politiikkaan ja nostavat esille teemoja, jotka eivät puolueiden linjauksissa nouse riittävästi esille.
POLIITTISTEN naisjärjestöjen työ on tuottanut hedelmää ja monet yhteiskunnalliset uudistukset ovat olleet lähtöisin naisjärjestöjen agendalta, naisten valtuusto näkee.
– Ideaalitilanne olisikin, että naisjärjestöjen ajamat asiat löytyisivät niin kattavasti kaikkien puolueiden ohjelmista, että naisjärjestöt voisivat lakkauttaa itsensä tarpeettomina.
– Toisaalta moni haluaa säilyttää naisjärjestöt myös niiden tarjoamien monipuolisten toimintamuotojen vuoksi.
KESKUSTANAISET muistuttaa, että nykypäivän naisjärjestöt eivät nimestään huolimatta edistä enää vain naisten asiaa: asialistalla on yhä enemmän vähemmistö- ja mieserityisiä kysymyksiä.
Suuri osa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksistä koskettavat kaikkia sukupuolia.
Keskustanaisten valtuusto on huolissaan kuulemistaan puheenvuoroista naisjärjestöjen rahoituksen leikkaamisesta.
– On selvää, että naisjärjestöjen toimintaedellytysten säilyttäminen vaatii myös erillisrahoituksen säilyttämistä. Tämä on prioriteetti- ja arvovalintakysymys.
Ihmiset pantiin katsomaan pornoa – pornotähtien kanssa!
VastaaPoistaMonet katselevat aikuisviihdettä ymmärrettävästikin yksin ja omissa oloissaan. Aikuisviihteen katseleminen seurassa voi nimittäin olla melko kiusallista. Vielä kiusallisempaa sen voisi kuvitella olevan silloin, kun videolla esiintyvä pornotähti istuu vieressä.
Youtube-videoilla tavalliset ihmiset laitetaan katselemaan pornoa videoilla näyttelevien aikuisviihdetähtien kanssa. Tilanteet vaikuttavat alkuun arvatenkin erittäin vaivaannuttavilta.
Parivaljakoiden välille kehittyy kuitenkin kiinnostavaa keskustelua aikuisviihteen valmistamisesta, ja pornon katseleminen sen tekijöiden kanssa vaikuttavatkin jossain määrin jopa opettavaiselta kokemukselta.
Tältä ”bitch” kuulostaa naisten korviin – reaktiot eivät imartele
VastaaPoistaKärkkäistä, tiuskivista, pahantuulisista, dominoivista tai ilkeänä pidetyistä naisista käytetään englanninkielessä usein sanaa bitch, joka tarkoittaa narttua. Sana on melko alentava naisia kohtaan ja sitä käytetään turhankin kevyesti jopa ihmisistä, joita ei hyvin tunneta.
Cut Video julkaisi YouTube-kanavallaan videon, jossa 15 – 50 -vuotiaat naiset kertovat, mitä heille tulee mieleen, kun heille sanotaan ”bitch”. Useille sana kuulosti heti negatiiviselta, mutta yllättävän moni piti sanaa hauskana eikä osannut ottaa sitä liian vakavasti.
Sana kuulosti nuorten mielestä joko hauskalta tai sellaiselta, jota käytetään kun halutaan nimitellä toista. Jos ystävä käyttää narttu-sanaa, se koettiin hauskana, mutta miesten suusta kuultuna sana otettiin pahalla. Vanhemmat naiset olivat sitä mieltä, että jokaisessa meissä asuu pieni narttu, joka nostaa välillä pahoina päivinä päätään. Narttu koettiin myös sisukkuutena, jota naiset tarvitsevat välillä edetäkseen elämässään.
Seksijuhlissa pätee samat säännöt kuin lastentarhassa: Älä käytä muiden leluja, älä mene muiden leikkien väliin
VastaaPoistaWonderlust-erotiikkafestivaaleilla mentiin elokuvasaliin katsomaan porukalla pornoelokuvia.
Helsingissä kahtena viime vuotena järjestetyn Wonderlust-erotiikkafestivaalin järjestävät Julius Elo ja Anna Tuononen myöntävät, että suomalaiset kuuluvat villiä eurooppalaista seksiä harrastavien ihmisten ryhmään. Tuonosen mukaan tietyt ala- ja fetissikulttuurit ovat maassamme suosittuja, vaikka ne eivät ihan arkipäivää olekaan.
- Mutta Keski-Euroopassa seksi on vielä villimpää ja vapaampaa ja siihen suhtaudutaan sekä avoimemmin että myönteisemmin, Elo kertoo YleX Viikonlopun haastattelussa.
Kesäkuun alussa järjestetty Wonderlust pidettiin ensimmäistä kertaa viime vuonna. Monimuotoisuutta ja tiedostavaa seksiä juhliva festivaali voitti viime vuonna Vuoden valopilkku -palkinnon.
Festareillla järjestettiin muun muassa erilaisia työpajoja sekä niin sanotut play party -bileet, jotka tarkoittavat alakulttuurien seksijuhlia. Seksijuhlien säännöt ovat kuin lastentarhasta: mitään sellaista ei saa tehdä, josta jäisi toiselle paha mieli.
- Kuvaaminen on kielletty, toiseen ei saa koskea ilman lupaa, mahdollisia akteja pitää katsoa kunnioitettavan matkan päästä, muiden välineitä ei saa ottaa ilman lupaa eikä muiden leikkien väliin saa mennä, Elo ja Tuononen sanovat.
Pornoelokuvia ja popcornia
Festareiden ohjelmassa oli myös pornoelokuvien katsominen yhdessä. Festarin elokuvat valitsi yhdysvaltalainen homopornonäyttelijä Dale Cooper. Elokuvat poikkesivat Elon ja Tuonosen mukaan mainstreamista muun muassa kuvakulmien ja kerronnallisuuden puolesta.
- Tarkoituksena oli näyttää mahdollisuudet, että jos haluaa maksaa pornosta, niin tällaistakin on saatavilla, Tuononen sanoo ja viittaa netin ilmaiseen pornotarjontaan.
Elokuvanautinnon lisäksi elokuvateatterissa oli mahdollista saada myös lihallisia nautintoja – kunhan kaveri on siihen suostuvainen eikä toiminta häiritse muiden leffanautintoa. Muuten meininki on hyvin samanlaista kuin tavallista elokuvaa katsellessa.
- Viime vuonna tarjottiin popcornia, Elo kertoo.
Thaimaalaisnainen Hymylle: ”Miksi meitä pidetään kaikkia h*orina?”
VastaaPoistaThaimaalainen 24-vuotias Dok Mai ihmettelee suomalaisten suhtautumista maannaisiinsa.
Hymylle elämästään Suomessa kertonut Dok Mai toteaa, että varsinkin maaseudulla, pienemmissä kaupungeissa thaimaalaisilla naisilla on huono maine.
-On se varmasti isommissakin kaupungeissa, mutta siellä on niin paljon ihmisiä, että sulaudumme joukkoon eikä kukaan samalla tavalla välitä, hän toteaa.
-Itse asun pienemmällä paikkakunnalla ja täällä kaikki ajattelevat että olen prostituoitu. Olen saanut kuulla tämän ihan suoraankin. Kaikki thaimaalaiset naiset tulevat kuulemma Suomeen avioliiton perässä ja ryhtyvät sitten tekemään täällä hieromalaitoksissa prostituutiotyötä, Dok Mai sanoo.
Hän on avioliitossa suomalaismiehen kanssa, mutta toimii kokkina ravintolassa - ei kuitenkaan aasialaisessa.
-Toinen erikoinen asia on, että aina luullaan ettei mies ole saanut suomalaista naista, kun on valinnut elämänkumppanikseen thaimaalaisen. Varmasti on niitäkin, jotka löytävät Thaimaan maaseuduilta köyhän tytön ja ”maahantuovat” sen sitten Suomeen, mutta aivan samalla tavalla kuin suomalaisia kiinnostavat eksoottiset ihmiset, myös thaimaalaisia kiinnostaa, eivätkä kaikki tietenkään tee valintojaan raha motiivinaan.
Dok Main vieressä seisoo riski ja komea kolmekymppinen aviomies. Voi helposti päätellä, että hänellä olisi vientiä myös Suomen naismarkkinoilla.
Dok Main mielestä thaimaalaiset ovat joutuneet viime aikoina huonoon valoon hieromalaitosten yleistyttyä ja niistä kertovien juttujen myötä.
-Aivan samalla tavalla te olette kuulemani mukaan ajatelleet aiemmin virolaisista ja venäläisistä naisista. Mutta nyt heitä on niin paljon Suomessa, ettei se enää ole tarpeeksi eksoottista, Dok Mai naurahtaa.
Naiset kertovat seksialoitteista: Riettaita viestejä, tulisia suudelmia
VastaaPoistaSeksialoitteen tekijä on useimmin kumppani, kertoivat naisvastaajat Studio55.fin seksikyselyssä. Naisten mukaan aloitteiden teko tapahtuu arjen keskellä, välillä vienosti vihjaillen, toisinaan spontaanisti suoraan ehdottaen.
”Se on tosi mies, joka vetää mekon päälle” – pinkistä tykkäävälle Lenni-pojalle sataa tukea netissä
VastaaPoistaHuomenna Suomessa saattaa vilistää tavallista enemmän pinkkiin, kimallukseen ja mekkohin pukeutuneita ihmisiä kuin aikoihin – joukossa myös miehiä.
Facebookissa nimittäin jo yli 10 000 ihmistä on ilmoittautunut mukaan 4-vuotiaan Lenni-pojan inspiroimaan ”Minäkin olen Lenni” - teemapäivään.
Treffeille yllätyskäänne – pariskunta harrasti seksiä kahvilassa
VastaaPoistaPariskunta oli tullut myöhään auki olevaan kahvilaan lämmittelemään, kun ulkona oli ollut viileä sää. Kahvilan henkilökunta oli huomannut, että pariskunta on hyvin rakastunut ja he päättivät antaa heille vähän rauhaa.
Työntekijät eivät voineet arvata, että pariskunta oli sillä aikaa riisunut alasti ja keksinyt kätevän tavan lämmitellä. Austrian Times kertoi, että pariskunta oli tullut kahvilaan juomaan kuumaa hedelmäteetä.
He olivat kikatelleet ja pussailleet, minkä vuoksi tarjoilijat olivat päättäneet antaa kuhertelevalle pariskunnalle rauhan olla kahdestaan. Kun tarjoilijat olivat tulleet takaisin he huomasivat, että mies ja nainen olivat riisuneet itsensä alasti ja alkaneet harrastaa seksiä pöydän ääressä.
Henkilökunta oli joutunut keskeyttämään toiminnan ja pyytämään, että pariskunta lopettaisi seksin harrastamisen kahvilassa. Kuhertelijat olivat pukeutuneet ja olleet hieman häpeissään maksaessaan teekupposiaan.
Kriisin kautta parempaan parisuhteeseen
VastaaPoistaPerheen perustaminen, uskottomuus, työttömyys tai sairastuminen voi koetella parisuhdetta. Asiantuntijoiden mukaan suhteen perustuksia järisyttävä kriisi voi olla avain onnellisempaan yhteiseloon.
Parisuhdekouluttajat Meri Saarnilahti-Becker ja Pentti Becker ovat nähneet läheltä lukemattomat kriisit ja niiden lopputuleman.
- Yleensä tässä sohvalla istuu parisuhteessa petetyksi tullut osapuoli, harvemmin se joka on pettänyt, Meri Saarnilahti-Becker kertoo.
Pentti Becker muistuttaa kriisin alkuperäisestä merkityksestä ja sanoo sen tarkoittavan käänteentekevää muutosta, ratkaisuvaihetta, taitekohtaa ja murrosta.
- Yleisessä kielenkäytössä kriisi mielletään negatiiviseksi asiaksi. Vasta jälkikäteen voidaan kuitenkin arvioida, oliko se suhteen kannalta onneksi vai epäonneksi. Se taas riippuu siitä, mitä tilanteelle tehdään ja opitaanko siitä vai ei.
Mutka rautalangassa
Pentti ja Meri Becker kuvailevat parisuhdetta koettelevia kriisejä tilanteiksi, joissa omat elämäntaidot ja kyvyt loppuvat kesken.
- Tasaisesti juosseeseen rautalankaan tuleekin mutka. Se on epämukava, ahdistava tai masentava tilanne, josta helpointa on pyrkiä eroon torjumalla tai pakenemalla. Parhaimmillaan se on kohta, jossa parisuhteen osapuolet havahtuvat tekemään töitä suhteensa eteen.
Se, miten suhteen osapuolet käsittelevät kriisiä, juontaa juurensa molempien lapsuuteen.
- Parisuhteeseen tuodaan aina mukana omat lapsuuskokemukset ja kasvattajilta opitut asiat. Tunteiden ja tarpeiden ilmaisun ja puolison rankaisemisen tavat ovat osa kasvuympäristössä opittua kulttuuria.
Beckerit sanovat, että tavallisesti parisuhde on seilaamista kriisistä ja elämäntilanteesta seuraavaan.
- Kriiseily on tällä hetkellä jopa aavistuksen muodikasta. On kuitenkin hyvä muistaa, etteivät kaikki parisuhteen riidat ole megaluokan ongelmia. Tapojen, käytäntöjen ja arvojen yhteensovittamisessa tulee väistämättä yhteentörmäyksiä. Menee aikaa, ennen kuin kolmas, yhteinen parisuhdekulttuuri on saatu rakennetuksi.
Pentti Beckerin mukaan parisuhteen onni syntyy hyvästä itsetuntemuksesta, jota ei voi liikaa korostaa.
- Paskaksi koettu puoliso on paras apuväline oman itsensä kehittämiseen. Hän on peili, joka näyttää kaunistelematta omat kehitysvajeet ja kyvyttömyyden. Hyvään ja syvälliseen parisuhteeseen kuuluu molempien osapuolien kehittyminen. Toisinaan se tapahtuu vasta kriisin kautta.
Huippu-urheilija ei tehnyt avioehtoa – ero vaimosta ja 30 miljoonan omaisuus jakoon - Viihde - Ilta-Sanomat
VastaaPoistaEnsimmäinen tuomio ahdistelusta: Mies työnsi kätensä naisen haaroihin yhteissaunassa
VastaaPoistaSyrjitäänkö lihavia ulkonäön takia? - Lihavuus - Sunnuntai - Helsingin Sanomat
VastaaPoistaARVIO
VastaaPoistaKukaan ei tiedä, mitä termi vihapuhe tarkasti ottaen tarkoittaa
Koska lainsäädäntö on tiukka, ääriryhmät ovat onnistuneet uhriutumaan
Kukaan ei tiedä, mitä termi vihapuhe tarkasti ottaen tarkoittaa. Lainsäädännöstä sitä ei löydy. Dosentti Riku Neuvosen toimittamassa teoksessa selkiytetään tursuilevaa keskustelua oikeudellisesta näkökulmasta. Haetaan rajaa laissa sallitun ja kielletyn vihapuheen välillä.
Vihaaminen on 2000-luvulla levinnyt yleiseurooppalaiseksi mielenmaisemaksi. Konsensus, kuunteleminen ja kompromissi eivät ole muodissa. Monet suorastaan riemuitsevat vastakkainasettelujen ajan paluusta.
Vihaamalla saa ainakin julkisuutta, se on nähty. Mielipidekirjoittajista esimerkiksi Jussi Halla-ahon ja Antti Nylénin brändi on vihaaminen ja vastustaminen. Tuote on käynyt hyvin kaupaksi.
Puolet Vihapuhe Suomessa -kirjasta on lainoppia, säädösten tulkintaa ja systematisointia. Käsittelyn kohteina ovat rikoslain kohdat kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta sekä vihamotiivi yleisenä rangaistusten koventamisperusteena.
Muille kuin juristeille tämä voi olla raskasta luettavaa. Kiihkoton juridinen analyysi on parasta vastalääkettä kiukustuneelle rääkymiselle ja helppojen yksinkertaistusten etsimiselle.
Viranomaiskoneiston tasolla viharikokset ovat harvinaisia. Viime vuosina rikosilmoituksia kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on ollut kymmenkunta vuodessa, tuomittujen määrät ovat vaihdelleet yhden ja viiden henkilön välillä.
Suuri osa kriminalisoidustakaan vihapuheesta ei päädy tilastoihin. Ennen selkeä jako julkiseen ja yksityiseen puheeseen on hämärtynyt. Lainsäädännön näkökulmasta yksityisessä sfäärissä saa sanoa mitä tahansa.
Mutta nykyään kaveripiiri kokoontuu verkossa ja keskustelut ovat toisinaan koko ihmiskunnan luettavissa.
Someaikakaudella jokainen on media ja juridisessa vastuussa kirjoittamastaan.
Lastenpsykiatri Janna Rantala: Miksi raivostuttavasta puolisosta ei kannata erota?
VastaaPoistaOnko kumppanisi ulkonäöltään jotakuinkin toivoton, lähes kaikesta väärässä ja elämäntavoiltaan kerta kaikkiaan raivostuttava? Vietätkö valtaosan viikosta turhauttavan raivon vallassa, koska hän on (sekä sisäisesti että ulkoisesti) suoraan sanoen ruma ja lihava? Ihmetteletkö edelleen miksi taivaan tähden et valinnut kumppaniksesi sitä tarjolla ollutta täydellistä silmän- ja mielenherkkua?
Yksikin kyllä-vastaus ja diagnoosi on valmis: kumppanisi on DUFS. Designated Ugly Fat Spouse.
Termin alkuperä on jenkkiteinien ilmaus DUFF – Designated Ugly Fat Friend. Jokaisella koulun kaunottarella on harkitusti sellainen vierellään, sillä mikään ei korosta omaa paremmuutta vaivattomammin. Vaikka kaikkihan me tunnemme totuuden: tällä logiikalla ystävänsä valitseva ihminen on sisäisesti hyvin epävarma itsestään. Hänen ihmissuhteensa eivät perustu todelliseen jakamiseen ja kokemiseen, vaan ovat keino pitää haurasta itseään koossa.
Sama pätee kumppanin valintaan. Komea, romanttinen mies tai päiväunelmien kaunotar ei kohdalle osuessa vain kerta kaikkiaan kolahdakaan. Sen sijaan rinnalle valikoituu puoliso, josta ei millään meinaa keksiä hyvää sanottavaa. Kateuden, kilpailun ja kelpaamattomuuden kolmikko ohjaa parisuhdetta. Silti, täysin järjen vastaisesti – kumppanista ei pysty eroamaankaan.
Ei tietenkään pysty, eikä ehkä kannatakaan. Parisuhteessa joutuu niin kipeästi peilin eteen, ettei omaa kuvaa aina kestä katsoa. On inhimillistä, ja usein välttämätöntäkin, siirtää oma ”rumuus ja lihavuus” puolison ominaisuuksiksi, ikään kuin hänen henkiseen selkäreppuunsa. Kuvioon kuuluu jatkuva raivonsekainen, mutta ah niin tyydyttävä valittaminen toisen mahdottomuudesta.
Tutkimus: Muodikkaalle istukan syömiselle ei ole lääketieteellisiä perusteita - Tiede - Tiede - Helsingin Sanomat
VastaaPoistaKeskisuomalainen: Sivarikoulutuksen seinät tulossa vastaan
VastaaPoistaLisääntynyt armeijan reservistä eroaminen on pakottanut siviilipalveluskeskuksen pohtimaan täydennyspalvelukseen saapuvien erien lisäämistä ja uusia tilaratkaisuja.
Keskisuomalaisen haastatteleman siviilipalveluskeskuksen johtajan Mikko Reijosen mukaan tavanomainen täydennyspalvelukseen hakevien määrä on ollut vuosittain noin 200. Tänä vuonna ilmoittautuneita on toukokuun loppuun mennessä kertynyt 485.
- Määrät eivät sinänsä ole suuria, mutta toisaalta moninkertaisia, jos vertaa aikaisempiin vuosiin, Reijonen sanoo.
Hän arvioi, että lisääntyneeseen reservistä eroajien määrään on ollut vaikutusta sekä Puolustusvoimien lähettämillä reserviläiskirjeillä että toukokuussa avatulla aseistakieltäytyjäliiton tietosivustolla.
- Reserviläiskirje ja sen saama julkisuus on luultavasti saanut monet pohtimaan omia kantojaan. Eroa armeijasta -sivuston tarjoama tieto vaikuttaa varmasti myös.
Päätöksiä tarpeen mukaan
Aikaisempina vuosina noin 50 hengen täydennyspalveluseriä on koulutettu muutaman kerran vuodessa. Nyt täydennyspalvelusten tiheyttä ollaan lisäämässä sen mukaan, kuin niiden toteuttaminen on mahdollista. Ylimääräisiä koulutuseriä järjestetään ensimmäisen kerran tämän vuoden joulukuussa.
- Päätimme jo, että siviilipalveluskeskuksen ensi vuoden vapaille kalenteriviikoille lisätään uusia "haamueriä", Reijonen sanoo.
Suomen ainoa siviilipalvelukeskus sijaitsee Lapinjärvellä, Itä-Uudellamaalla. Keskuksessa on majoitustilat 320 henkilölle. Täydennyspalvelusten lisäksi siellä järjestetään noin kuukauden koulutusjakso kaikille siviilipalvelukseen osallistuville, joita on vuosittain noin 2 500.
Uusia tilajärjestelyitä ensisijaisesti lähialueelta on siviilipalvelukeskuksessa jo pohdittu siltä varalta, että täydennyspalveluksiin hakeutuu jatkossa yhä useampi.
- Tällä hetkellä täydennyspalvelukseen hakijoiden määrä ei ole patoutunut, eikä sitä haluta. Seuraamme jatkuvasti, miten se kehittyy, ja teemme tarkempia päätöksiä sen mukaan, Reijonen sanoo.
Viiden päivän täydennyspalvelus
Varusmiespalveluksen käynyt voi kieltäytyä reservistä hakemalla täydennyspalvelukseen. Viiden päivän täydennyspalveluksen jälkeen reserviläinen siirtyy asevelvollisesta siviilipalvelusvelvolliseksi.
Täydennyspalvelus kestää viisi päivää ja sisältää esimerkiksi paloturvallisuuteen, ensiapuun ja arjen turvallisuuteen liittyvää koulutusta.
Puolustusvoimat lähetti toukokuun loppuun mennessä kirjeen 900 000:lle armeijan reserviläiselle. Kirjeen perusteella Puolustusvoimat tarkistaa ja päivittää asevelvollisten henkilökohtaisia tietoja ja ilmoitti osalle reserviläisistä heidän sodanajan sijoituksensa.
Elokuvaparien ikäerot hätkähdyttävät: mies usein 20 vuotta vanhempi kuin nainen
VastaaPoistaHollywood-elokuvien heteroparit ovat tavan takaa eri-ikäisiä: mies saattaa olla kymmeniä vuosia vanhempi kuin nainen.
Ikäeroja ovat tutkineet ja tilastoineet niin brittiläinen käsikirjoittaja-tuottaja Stephen Follows kuin Vulture-viihdelehti.
Follows kokosi 422 lippuluukuilla menestyneen rakkauselokuvan pohjalta tilastoja nais–mies-parien ikäeroista vuosien 1984 ja 2014 välillä julkaistuissa elokuvissa. Hän on julkaissut tilastot blogissaan.
Vulture taas on julkaissut diagrammeina kolmen suuren nykynaistähden ja heidän rakastettujensa iät naisten kaikissa elokuvissa. Näyttelijät ovat Emma Stone, Jennifer Lawrence ja Scarlett Johansson.
Naismuusikot jäävät pahasti paitsioon Suomen kesäfestivaaleilla – Ruotsissa tasa-arvoa yritetään edistää kiintiöin - Tasa-arvo - Kulttuuri - Helsingin Sanomat
VastaaPoistaVihdoinkin!! Lapsen silpoja vankilaan!! | MV!!??
Suomi karsii kehitysavusta 300 miljoonaa – painopiste tyttöjen ja naisten tukemiseen - Kehitysapu - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
VastaaPoistaTrendi leviää: Naiset piikittävät vaginaansa verta tiukentuakseen ja saadakseen paremman orgasmin
VastaaPoistaDracula-kasvohoito on jo menneen talven lumia, sillä uusin verihoito tehdään naisten intiimialueelle.
Kim Kardashian toi aikanaan kuuluisuuteen niin sanotun Dracula-kasvohoidon, jossa asiakkaan omaa verta levitetään kasvojen iholle kiinteyttämään ja kiihdyttämään kollageenin tuotantoa. Nyt tarjolla on vastaavanlaista hoitomuotoa, jossa kasvojen sijaan käsittelyn kohteena ovat vaginat.
Rejuvula-niminen hoito toimii siten, että verta piikitetään naisen alapäähän. Hoidon seurauksena vaginan sanotaan nuorentuvan ja kiinteytyvän. Lisäksi hoito myös lisää tuntoa alapäässä ja edesauttaa voimakkaampia ja tuntuvampia orgasmeja. Hoidosta kerrotaan myös olevan apua niille, jotka kokevat kivun tunnetta seksin aikana tai kärsivät virtsankarkailusta.
Yhden hoitokerran hinta on 900 dollaria eli noin 802 euroa. Tällä hetkellä hoitoa on tosin tarjolla vain Irlannissa ja Englannissa.
Väitös: Nuoret aikuiset naiset haluavat olla samalla nuoria ja aikuisia
VastaaPoistaNuoret aikuiset suomalaisnaiset haluavat olla yhtä aikaa nuoria ja aikuisia. Tämä käy ilmi tuoreessa aikuiskasvatustieteen väitöskirjassa, joka tarkastetaan perjantaina Itä-Suomen yliopistossa.
Suomessa aikuisuuden merkkeinä on perinteisesti pidetty muun muassa päivätyötä, asuntolainaa, lapsia ja parisuhdetta, mutta nykyajan nuori aikuinen suomalaisnainen haluaa elää omannäköistä aikuisuutta, jossa yhdistyvät perinteiset aikuisuuden arvot ja nuoruuden vapaus, kerrotaan tuoreessa väitöstutkimuksessa.
Filosofian ja kasvatustieteen maisteri Erja Laakkonen keskittyy väitöskirjassaan 25-35-vuotiaiden suomalaisnaisten käsityksiin aikuisuudesta. Lisäksi tutkimusaineistona on käytetty tekstejä eri naistenlehdistä.
Aikuisuuteen liittyvä pysyvyys voi tuntua nuorista aikuisista naisista tylsältä, mutta samalla nuori aikuinen nainen kaipaa turvaa ja haluaa sitoutua esimerkiksi ihmissuhteisiin, Laakkonen toteaa väitöstutkimuksessaan.
"Aikuisuus on kompromissiratkaisu"
– Kun yksi naisista kokee aikuisuutenaan sen, että on vapaa tekemään mitä haluaa niin toinen voi kokea, että hänelle aikuistumisessa on ollut tärkeää se, että tajoaa lapselle turvallisen kasvuympäristön, Laakkonen kertoo.
Myös tutkimusaineistona käytetyt naistenlehtien tekstit esittävät monenlaisia vaihtoehtoja aikuisuuteen.
– Lehtiteksteille tyypillisiä ovat irtiottotarinat, joissa kerrotaan rohkeista aikuisuuden ratkaisuista, kuten ulkomaille muuttamisesta tai yrittäjäksi heittäytymisestä. Ne taas ovat vakaan aikuisuuden vastakohtia.
Tutkimuksessa mukana olleet nuoret aikuiset naiset kokevat elävänsä "nuorta aikuisuutta", joka on komppromissiratkaisu aikuisuuden pysyvyyttä ja nuoruuden mahdollistamaa itsenäisyyttä, Laakkonen esittää väitöskirjaassaan.
Narttuerityinen vaatteiden kerskakulutus pitäisi saataa ankaran haittaveron alaiseksi, sillä se tuhoaa luontoa ja niitä rättejä tuotetaan lapsiorjatyövoimalla ja muulla ihmiskaupalla!:
VastaaPoistaSuomalainen ay-huippujohtaja: Pikamuoti on suurin syy tekstiiliteollisuuden epäinhimillisiin työolosuhteisiin - Työmarkkinat - Talous - Helsingin Sanomat
Totuus paljastui: Ajatteleeko kumppanisi toista naista seksin aikana?
VastaaPoistaTuore tutkimus on selvittänyt, kuinka moni mies ja nainen ajattelee toista jotain muuta henkilöä kuin kumppaniaan seksin aikana. Tulokset saattavat yllättää.
Tuoreen tutkimuksen mukaan, yllättävän monen miehen ja naisen ajatus harhailee muihin ihmisiin seksin aikana. Tutkimuksessa selvisi, että jopa 46 prosenttia naisista tunnusti fantasioivansa muista kuin kumppanista, jonka kanssa parhaillaan harrasti seksiä. Miehistä fantasioinnin myönsi vain 42 prosenttia.
Yllättävää kyllä, naiset haaveilivat useimmiten työkavereistaan. Ilmeisesti kyseinen fantasia toisinaan myös käy toteen, sillä kahdeksan prosenttia naisista myönsi päätyneensä sänkyyn pomonsa kanssa.
Tutkimuksessa haastateltiin 1300:tta ihmistä.
Miehet kuulolle: Mitä sanaa kannattaa toistella, jos haluat saada naisen kiinnostumaan?
VastaaPoistaTuore tutkimus on saanut selville erittäin mielenkiintoista dataa siitä, mitä miehen kannattaa suustaan päästää treffeillä, jotta menestys olisi taattu.
Stanfordin yliopisto päätti tuoreessa tutkimuksessa perehtyä treffailuun ja ennen kaikkea siihen, mitä treffeillä kannattaa sanoa. Tutkimusta varten tutkijat järjestivät useita pikadeittejä, joiden keskustelut nauhoitettiin. Treffien jälkeen deittaajat arvioivat, kuinka hyvin heidän tapaamisensa sujui.
Kävi ilmi, että fyysiset ominaisuudet, kuten miesten pituus ja yhteiset harrastukset olivat luultua merkityksellisempiä siinä, miten parit kokivat kemioiden toimineen. Mutta jokaisen yhdessä vietetyn minuutin myötä edellä mainitut ominaisuudet menettivät merkitystään, kun taas keskustelun sujuvuus tuli tärkeämmäksi.
Naiset kokivat treffien olleen sitä onnistuneemmat, mitä enemmän miehet osoittivat keskustelussa kiinnostusta treffikumppaniinsa. Naiset tunsivat yhteyttä miehiin erityisesti silloin, kun miehet nauroivat naisten mukana "imitoiden naisten naurua". Lisäksi naiset pitivät siitä, että mies keskeytti heidän keskustelunsa kysyäkseen lisäkysymyksiä, osoittaen näin seuraavansa naisen kertomusta.
Tutkimuksen mukaan miehen kannattaa myös kehua keskustelussa naista ja sanoa positiivisia asioita. Sana, joka oli menestyksekäs treffeillä oli "sinä", viitaten siihen, että miehen todella kannattaa olla kiinnostunut treffikumppanistaan.
Miehet puolestaan eivät innostuneet naisista, jotka osoittivat epävarmuutta käyttäen sanoja "niin kuin", "tavallaan" ja "ehkä". Sen sijaan miehet kokivat yhteyttä naisiin, jotka käyttivät sanaa "minä".
EXÄT PELAAVAT KESKENÄÄN TOTUUS VAI TEHTÄVÄ -PELIÄ – KIUSALLISTA!
VastaaPoistaSuostuisitko sinä pelaamaan exäsi kanssa totuutta vai tehtävää?
Parisuhteet päättyvät monista eri syistä ja monella eri tavalla. Jotkut jäävät ystäviksi ja toiset taas eivät halua nähdä exäänsä enää koskaan missään. Tietyistä asioista keskusteleminen voi olla molemmissa tapauksissa kuitenkin hyvin kiusallista.
Seuraavalla videolla exät pelaavat keskenään legendaarista peliä nimeltä totuus vai tehtävä. Parit esittävät toisilleen kysymyksiä. Mikäli niihin ei halua vastata, joutuu henkilö jolta kysymys kysytään, juomaan shotin.
Pystytkö katsomaan kiusallisen videon, jossa exät pelaavat totuus vai tehtävä -peliä?
Avioerojen määrä pysynyt vakaana – keskimääräinen kesto lyhentynyt
VastaaPoistaSuomessa tapahtuu noin 13 500–13 700 avioeroa vuosittain. Vuoden 2010 jälkeen eronneisuus laski hieman, mutta on jälleen kohonnut vuosina 2013 ja 2014.
Avioerojen määrä Suomessa on jo pidemmän aikaa ollut melko vakaa, esimerkiksi viime vuonna purkautui 13 682 avioliittoa. Lisäksi 109 rekisteröityä parisuhdetta päätyi eroon.
Tilastokeskuksen väestönmuutostilastojen perusteella eniten avioeroja on takana miehillä ikäryhmässä 40–49-vuotiaat ja naisilla ikäryhmässä 35–44-vuotiaat.
Eroon päättyneet avioliitot ovat keskimäärin kestäneet noin 9 vuotta. Vuoden 2000 vastaava luku oli noin 12 vuotta.
Verrattaessa maan eri alueita keskenään, avioerojen lukumäärän sijasta käytetään termiä avioeronneisuus eli suhteutetaan avioerojen määrä naimisissa olevien keskiväkilukuun. Koko maassa eronneisuudessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia, vain vuoden 2010 jälkeen se laski hieman. Suunta kuitenkin muuttui vuonna 2012, ja viime vuosina eronneisuus on hieman kohonnut.
Kainuussa eronneisuus on pysytellyt pitkään koko maan tason alapuolella, mutta vuonna 2005 se alkoi hieman kasvaa. Maakunnassa tapahtui kuitenkin sama ilmiö vuonna 2010 kuin koko valtakunnassakin. Sen sijaan ainakaan vielä Kainuussa ei näyttäisi tapahtuneen samaa nousua kuin koko maassa kahden viimeisen vuoden aikana.
Kainuun luvuissa on kuitenkin enemmän vaihtelua, koska maakunnan väestömäärä on pienehkö.
What Makes a Woman? - NYTimes.com
VastaaPoista...
Let me get this right: The word “vagina” is exclusionary and offers an extremely narrow perspective on womanhood, so the 3.5 billion of us who have vaginas, along with the trans people who want them, should describe ours with the politically correct terminology trans activists are pushing on us: “front hole” or “internal genitalia”?
Even the word “woman” has come under assault by some of the very people who claim the right to be considered women. The hashtags #StandWithTexasWomen, popularized after Wendy Davis, then a state senator, attempted to filibuster the Texas Legislature to prevent passage of a draconian anti-abortion law, and #WeTrustWomen, are also under attack since they, too, are exclusionary.
...
HS: Äitiparka, kunpa olisit saanut naida enemmän
VastaaPoistaKatariina Vuorisen neljäs runoteos on äidin ja tyttären kohtauspaikka (video)
... ja edellisestä erikseen noukittuna F -teema:
HS: Kriitikko Mervi Kantokorpi: "Feminismi-sanan käyttö pitäisi lopettaa" (video, kesto 6:45)
HS: Psykiatri: jos naarmutat miehen autoa, naarmutat hänen miehisyyttään
VastaaPoistaHerää kysymys, mitä silloin naarmutetaan, jos naarmuttamisen kohteena on naisen auto? Naisen naiseuttako, tai naisellisuuttako?
HS: Nukkehahmo Miss Piggy sai merkittävän feministipalkinnon New Yorkissa – "En yllättynyt"
Kai kaikki muistavat? Tämähän oli se täydellisen itsekeskeinen draamaqueen, joka pahoinpiteli mieshahmoja mennen tullen. Ehkä Miss Piggyyn kiteytyy se paljon puhuttu "vahva nainen".
Kiistelty haluttomuuslääke hyväksyttiin Yhdysvalloissa - "Naisten Viagra" ehkä markkinoille jo ensi vuonna
VastaaPoistaEnsimmäinen naisten seksuaalista haluttomuutta hoitava lääke saattaa tulla Yhdysvalloissa myyntiin jo ensi vuonna, New Scientist kertoo.
Toisinaan myös ”Naisten Viagraksi” kutsuttu flibanseriini hyväksyttiin terveysvirasto FDA:n asiantuntijapaneelissa viime torstaina äänin 18-6. Osa paneelin jäsenistä on asettanut kyseenalaiseksi, ovatko aineen hyödyt niin suuret ja riskit niin pienet, että se kannattaisi tuoda markkinoille.
Lopullisesti FDA päättää flibanseriinin hyväksymisestä elokuussa, mutta yleensä sen viralliset päätökset ovat noudattaneet asiantuntijapaneelin linjaa. Jos lopullinen hyväksyntä tulee, pohjoiscarolinalainen Sprout Pharmaceuticals aikoo tuoda lääkkeen markkinoille kauppanimellä Addyi.
Yhdysvalloissa reseptilääkkeidenkin mainostaminen suoraan potilaille on tavallisesti sallittua. Sprout Pharmaceuticals on kuitenkin luvannut, ettei se ensimmäisen 18 myyntikuukauden aikana harjoittaisi tällaista markkinointia.
Ihan yhtä kätevä kuin Viagra impotenssista kärsiville miehille ei Addyi haluttomuudesta kärsiville naisille olisi. Lääke pitäisi ottaa päivittäin, aikoipa juuri kyseisenä päivänä harrastaa seksiä tai ei. Siinä missä Viagra vaikuttaa verenvirtaukseen sukupuolielimissä, flibanseriini vaikuttaa suoraan aivokemiaan säätelemällä välittäjäaineiden, esimerkiksi serotoniinin ja dopamiinin tuotantoa.
Jotkut FDA:n asiantuntijapaneelin jäsenet ovat ilmaisseet julkisesti huolensa flibanseriinin sivuvaikutuksista. Se voi aiheuttaa uneliaisuutta, äkillistä verenpaineen laskua ja pyörtymisiä, erityisesti yhteisvaikutuksessa alkoholin kanssa. Lisäksi sen vaikutuskyky seksuaaliseen haluun on varsin rajallinen. Kokeissa se lisäsi parien harrastaman seksin määrää noin yhdellä kerralla kuukaudessa, kun ennen lääkkeen käyttöä koehenkilöt harrastivat seksiä keskimäärin kahdesta kolmeen kertaa kuukaudessa.
Flilbanseriini on kahdesti aiemmin jätetty hyväksymättä FDA:ssa sen perusteella, ettei sitä ole vielä tutkittu tarpeeksi eikä turvallisuudesta ole saatu riittävää näyttöä.
Onko ero edessä? Merkit, jotka kertovat suhteen huonosta tilasta
VastaaPoistaHyvässä suhteessa toisen pienet virheet eivät häiritse, eivätkä kaikki keskustelut johda riitaan.
Hyvässä suhteessa ihmiset tukevat toisiaan ja ovat valmiita tekemään töitä parisuhteen eteen. Mistä sitten tietää, että oma suhde on huonossa jamassa?
1. Pienet ja lähes mitättömät tavat kumppanissasi ärsyttävät sinua suuresti.
2. Ette osaa keskustella asioista, vaan ajaudutte aina kovaan riitaan.
3. Vietätte yhä enemmän aikaa erillänne.
4. Tunnet olosi paremmaksi silloin, kun et ole kumppanisi vierellä.
5. Ajattelet kumppanistasi paljon negatiivisia ajatuksia.
6. Pohdit usein, mitä jos -lausetta ja sitä millaista elämäsi oli ilman kumpaniasi.
7. Kritisoit kumppaniasi paljon ja lähes asiasta kuin asiasta.
8. Teillä ei ole enää minkäänlaista läheisyyttä ja seksielämäkin on olematonta.
9. Olet ajatellut eroamista jo useamman kerran.
10. Et näe teillä yhteistä tulevaisuutta, vaan mietit pelkästään omaa elämääsi.
Idealisti, konservatiivi vai avomielinen – helpota seuranhakua selvittämällä oma persoonallisuustyyppisi
VastaaPoistaErilaisia persoonallisuustestejä on käytetty jo pitkään terveydenhuollossa ja yrityksissä. Nämä usein kyseenalaistetut testit ovat kuitenkin valloittaneet nyt uuden alueen, nimittäin nettideittipalvelut.
Persoonallisuustestien avulla voidaan selvittää miten ihminen käyttäytyy eri tilanteissa, eli millainen persoona hän on. Persoonallisuustestin avulla ihmisestä voidaan helposti selvittää, onko hän esimerkiksi ulospäinsuuntautunut, tunteikas vai spontaani. Nämä tiedot ovat hyödyksi myös treffimarkkinoilla.
Raju välikohtaus häissä Helsingissä – 17-vuotias tyttö heitti toista naista kivellä päähän - Kotimaa - Ilta-Sanomat
VastaaPoista"Jos olisit alkoholia, ryyppäisin aina!" Suomalaiset paljastavat, miten heitä on yritetty iskeä
VastaaPoistaSuomalaiset museovieraat kirjoittivat vihkoon saamiaan iskulauseita, joista jaamme kanssanne parhaat.
Aloitteen tekeminen on oma taiteenlajinsa. Suomalaiset ovatkin siinä oikeita epeleitä. Tämän todistaa Helsingissä sijaitsevassa Hotelli- ja ravintolamuseossa ollut vihkonen, jonne ihmiset pääsivät kirjoittamaan kuulemiaan iskulauseita.
TÄLLAISTA OLI MIESTEN MUOTI 1970-LUVULLA – MAHTAVAA!
VastaaPoista1970-luvulla oli paljon legendaarisia rock-bändejä, joista osa oli saanut alkunsa jo 1950-luvulla. Kyseisellä ajanjaksolla oli myös muoti hyvin paljon erilaista kuin se on nykyään 2015-luvulla.
Nykymusiikissa on yllättävän paljon samoja piirteitä kuin 1970-luvun musiikissa. Se ei välttämättä kuulosta täysin samalta, mutta rakenteita ja vaikutteita on hyvin paljon. Sama pätee myös muodin suhteen. Vaikka vaatteet ovatkin erilaisia, on vaikutteita havaittavissa.
1970-luvun miesten muoti oli värikästä, irrottelevaa ja jopa iloista. Mitä mieltä olette kyseisen aikakauden miesten muodista? Voisitteko näkevänne pukeutuvan vastaavanlaisiin vermeisiin?
Hallituksen vuokra-asumisen tulorajalinja kauhistuttaa: "Parempituloista työtä ei kannata vastaanottaa"
VastaaPoistaTarkoituksena on kohdentaa muutenkin riittämättömät kaupunkien vuokra-asunnot pienempituloisille. Apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki pitää esitystä kehnona.
– Se voisi vaikuttaa vaikka siihen, että jos olisi osapäiväinen kaupan kassa ja sitten saisi täysipäiväisen työn, mitä monet toivoo, niin sitten käytännössä saattaisi mennä näistä tulorahoista yli ja sitten menettäisi jollain aikavälillä oikeuden menettää oikeuden asua kaupungin vuokra-asunnossa.
"Kokonaan uusi tuloloukku"
Hallitus profiloitui ohjelmassaan purkamaan tuloloukkuja. Sinnemäen mukaan nyt synnytetään juuri sellaista.
– Helsingin näkemyksen ja kokemuksen mukaan tämä nimenomaan loisi kokonaan uuden tuloloukun, jatkaa Helsingin kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtava Sinnemäki.
Kassatyön lisäksi apulaiskaupunginjohtaja näkee linjauksen olevan arveluttava sukupuolten välisen tasa-arvon näkökulmasta.
– Tyypillinen perhe, jossa nainen on kotona hoitamassa lapsia, vaikka kotihoidon tuella ja miettii, kannattaako siirtyä takaisin työelämään, niin silloin tulot nousee juuri niin paljon, että perhe saattaa mennä näiden tulorajojen yli.
Peniksen aktiivisuusmittari analysoi yhdyntöjä: ”Ensi kerralla pidempi esileikki…”
VastaaPoistaSanfranciscolainen tiimi on kehitellyt Lovely-nimisen aktiivisuusmittarin ja siihen yhteensopivan puhelinsovelluksen käyttäen älyteknologiaa hyväkseen. Aktiivisuusmittaria ei aseteta ranteeseen muiden mittareiden tavoin vaan se pujotetaan peniksen tyveen.
Aktiivisuusmittari arvioi seksiin liittyviä asioita. Lovely mittaa suoritusta lakanoiden välissä, kumppanin tyytyväisyyttä, vauhtia, poltettuja kaloreita ja työntöjä yhtä rakastelukertaa kohti. Mittari lähettää bluetooth-yhteyden kautta mittaamansa tiedot älypuhelimen omaan Lovely-sovellukseen.
Lovely-sovellus kertoo seksin jälkeen, miten mitattava kumppani suoriutui. Se antaa myös hyödyllisiä vinkkejä seuraavaa kertaa varten ja ehdottaa uusia asentoja 120-rakasteluasennon katalogistaan. Näiden ominaisuuksien lisäksi mittarin pukeminen penikseen pidentää erektiota ja antaa naisen nautinnoksi kevyttä stimulaatiota värinän muodossa.
http://www.dailymail.co.uk/news/article-3114654/Breast-cancer-hit-former-NHS-chief-causes-outrage-moves-England-life-saving-drugs-denied-Welsh-patients.html
VastaaPoista! » http://www.dailymail.co.uk/news/article-3114654/Breast-cancer-hit-former-NHS-chief-causes-outrage-moves-England-life-saving-drugs-denied-Welsh-patients.html
Poistaheh!
Daily Mail / MailOnline: Breast cancer-hit former NHS chief causes outrage after she moves to England to get life-saving drugs she denied Welsh patients (7 June 2015)
• Mary Burrows, 58, enjoyed £200,000 salary before stepping down last year
• Was chief executive of Welsh health board which denied life-saving drugs
• Could not get breast cancer drug for herself in Wales so moved to London
• Campaigners said it is 'kick in the teeth' for patients who don't have option
A former Welsh NHS chief whose board denied cancer patients access to lifesaving drugs has caused outrage by moving to England to receive treatment for her own cancer.
Mary Burrows, 58, who enjoyed a £200,000 salary before she controversially stepped down last year, left her home in Colwyn Bay in North Wales in April so she could access breast cancer drugs.
Psykiatri selvittää HS:lle auton tärkeydestä miehelle – "Tässä on paljon seksuaalista symboliikkaa"
VastaaPoistaPsykiatri ja psykoanalyytikko Juhani Mattila selvittää Helsingin Sanomille, että hieno auto edustaa tietynlaista miehisyyttä. Pelkkä auton voima, nopeus ja teho eivät ole Mattilan mukaan keskiössä. Puhutaan myös kestävyydestä.
– Auton pitää olla kestävä. Siihen ei saa tulla tilapäisiä häiriöitä eikä pikkuvikoja, puhumattakaan nyt siitä, että se jättäisi välille. Huomaat varmaan, että tässä on paljon seksuaalista symboliikkaa, Mattila kertoo lehdelle.
– Jos auto hajoaa keskelle Mannerheimintietä, niin sehän on miehinen häpeä, psykiatri jatkaa.
Koska auto on joillekin miehille niin vahvasti miehisyyden mitta, sitä vastaan hyökkääminen on Mattilan mukaan tavallaan hyökkäys miehisyyttä vastaan.
– Jos autossa on pienikin kolhu, sehän korjataan ja usein siksi, etteivät muut näkisi sitä kolhua. Jos toinen mies näkee uudessa autossa kolhun, hän hyökkää sen kautta heikkoon kohtaan: aijaa, sinulla on tuollainen uusi auto, mutta mikäs se on tuolla takana, joku kolhu vai? Auton pitää olla virheetön, Mattila selittää.
Mattilan mukaan kalliilla autolla usein viestitään joko tietoisesti tai tiedostamatta omaa miehistä ylemmyyttä suhteessa muihin.
– Että on pystynyt ja kyennyt ostamaan tällaisen tehokkaan ja hienon auton.
Miksi neitsyyttä ei arvosteta?
VastaaPoista"En ymmärrä, miksi nykymaailmassa suhtaudutaan seksiin kevyesti."
Ei tunnu olevan mitään arvoa sillä, että säästää itseään tulevalle puolisolle. Olen itse vielä lukiota käyvä nuori mies, ja toivon, että tuleva vaimoni olisi naimisiin mennessämme neitsyt. Koen, että hän osoittaisi neitsyydellä arvostavansa minua.
Kun kerron ajatuksistani kavereilleni, he nauravat. Miksi neitsyyttä ei arvosteta? Mitä arvoa on sillä, että harrastaa seksiä jo nuorena kenen kanssa vain? Mistä löydän vaimon, joka ajattelee samoin kuin minä ja on säästänyt itseään minua varten?
Erotiikka-Jorma tuntee syntisen Ruotsin – autotallissa Tukholmassa 15 000 esineen kokoelma
VastaaPoistaJorma Toivosen autotallissa on jättikokoelma erotiikkaa
Toivosella, 58-vuotiaalla ruotsinsuomalaisella sairaanhoitajalla, on autotallissaan tiettävästi Pohjoismaiden suurin erotiikka-aiheinen historiakokoelma.
Kokoelmaan kuuluu muun muassa nelisenkymmentä hyllymetriä eroottisia kirjoja, noin kaksituhatta alan lehteä ja ehkä kymmenentuhatta valokuvaa. Noin puolet kokoelmasta on ruotsalaista alkuperää.
Joka kesä Toivonen esittelee omistuksiaan tukholmalaisille puutarhassaan. Tämä kesä oli jo yhdeksäs kerta.
"Ympäri maailmaa tulee kysymyksiä erotiikan historiasta, ja autan aina, jos osaan."
Runoilija Katariina Vuorinen: Runoni ovat taistelua feminismin puolesta
VastaaPoistaFINGERPORI 9.6.2015
VastaaPoistaMistä on kysymys? Yksi asia puuttuu hallitusohjelmasta ensimmäistä kertaa 20 vuoteen
VastaaPoistaHallitusohjelmassa ei ole sitouduttu laatimaan hallituksen tasa-arvo-ohjelmaa. Mikäli sitä ei tällä kaudella tehdä, se olisi ensimmäinen kerta 20 vuoteen. Tasa-arvopolitiikkaa käsittelevät tutkimukset ovat selkeästi tuoneet esiin, että tasa-arvo-ohjelmalla on tärkeä rooli tasa-arvon edistämisessä, muistuttaa Naisjärjestöt Yhteistyössä eli Nytkis ry.
"Uuden hallitusohjelman ainoa viittaus sukupuolten tasa-arvoon on toteamus siitä, että miehet ja naiset ovat Suomessa tasa-arvoisia. Ohjelma heijastelee näkemystä jo toteutuneesta tasa-arvosta sen sijaan, että se määrätietoisesti pyrkisi muutokseen", Nytkis toteaa kannanotossaan.
Hallitusohjelmasta on jäänyt myös pois, kuinka hallitus aikoo edistää palkkatasa-arvoa tai ehkäistä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Näihin molempiin ovat YK-sopimuksia valvovat elimet puuttuneet toistuvasti Suomen kohdalla, viimeksi YK:n CEDAW-toimikunta vuonna 2014.
Naisjärjestöt vaativat, että hallitus:
• laatii erillisen tasa-arvo-ohjelman edellisten hallitusten tapaan
• jatkaa samapalkkaisuusohjelmaa
• laatii suunnitelman naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi ja riittävien väkivallan uhrien palvelujen turvaamiseksi
• arvioi tekeillä olevan toimintasuunnitelmansa sukupuolivaikutukset
Mikä ammatti tekee miehestä seksikkään? Tutkimus selvitti
VastaaPoistaUsien ajatellaan, että naisiin vetoavat univormut. Tuoreen tutkimuksen mukaan totuus on kuitenkin hieman toisenlainen.
Usein kuvitellaan, että poliisit ja palomiehet ovat niitä ammatteja, jotka saavat naiset kuumiksi. Tuore brittitutkimus kuitenkin tyrmää tuon ajatuksen lähes täysin.
Tutkimuksen mukaan naiset haaveilevat eniten rakennusmiehistä. Nämä kädentaitajat menivätkin top kymppiin monen muun kuuman ammatin ohi. Taakse jäivät myös graafinen suunnittelija sekä toimitusjohtajat.
- Rakennusmiehissä yhdistyvät kädentaidot sekä periteinen ammattiaito. Se ei ole ehkä kaikkein trendikkäin ammatti, mutta hän on myös ihminen joka osaa auttaa hädässä olevaa, aivan kuten opettajat ja sairaanhoitajat, eräs tutkimuksen tekijöistä toteaa.
Mitä mieltä sinä olet tuloksesta?
Miten edes vasemmistolainen nainen voi olla näin pahasti pihalla?:
VastaaPoistaSuomessa tapahtuu asioita, jotka eivät ole normaaleja, vaikka niitä sellaisiksi väitetään Elina Grundström
Kiintiönaiset lavalle?:
Apple täytti odotukset: naiset nousivat lavalle
Kylläpä on Hesari-Pravdalla taas "suuri" asia uutisoitavana, samalla kun vaikenee oikeasti suurista asioista:
VastaaPoistaNaisten pikkuhousujen silpoja piinaa opiskelijoita Otaniemessä - Otaniemi - Kaupunki - Helsingin Sanomat
Tyypillistä naisten käytöstä, joka vain yleistyy yleistymistään, kun naisten tekemää väkivaltaa etenkin lapsia ja miehiä kohtaan katsotaan läpi sormien ja puolustellaan erilaisin verukkein:
Australialaisnainen poltti toimittajaa savukkeella kasvoihin kesken haastattelun - Australia - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
Näin pääset eroon maharasvasta: ”Kaikkein paras, yksinkertaisin tapa” - Laihdutus - Ilta-Sanomat
! » Naisten pikkuhousujen silpoja piinaa opiskelijoita Otaniemessä - Otaniemi - Kaupunki - Helsingin Sanomat
PoistaMyös
Metro: Naisten pikkuhousujen silpoja piinaa opiskelijoita Otaniemessä (2015-06-09)
Teekkarikylässä Espoon Otaniemessä liikkuu naisten pikkuhousuja varasteleva ja jopa silpova henkilö. Saman hiiviskelijän epäillään myös tirkistelleen naisopiskelijoita.
Myytti naispomojen käytöksestä murrettu – kaiken takana olivatkin miehet
VastaaPoistaJohtavassa asemassa olevat naiset eivät sorsikaan toisia naisia muita johtopaikkoja täyttäessään.
ULKOMAAT
Myytti naispomojen käytöksestä murrettu – kaiken takana olivatkin miehet
KASPERI SUMMANEN 2 tuntia ja 13 minuuttia sitten
Johtavassa asemassa olevat naiset eivät sorsikaan toisia naisia muita johtopaikkoja täyttäessään.
LKS 20140627 Liikenainen, salkku ja ipad. ... Business woman with her ipad and briefcase. LEHTIKUVA Martti Kainulainen/ MODEL RELEASED
Kuningatarmehiläisen syndrooma ei olekaan totta.
(Lehtikuva/Martti Kainulainen)
Sitkeästi aina 1970-luvulta lähtien elänyt käsitys niin kutsutusta kuningatarmehiläisen syndroomasta näyttää murtuneen.
Kuningatarmehiläisen syndroomalla tarkoitetaan johtavassa asemassa yritysmaailmassa toimivien naisten käyttäytymismallia, jossa he pyrkivät pitämään toiset naiset poissa johtopaikoilta.
Käsite on lähtöisin vuonna 1973 julkaistusta tutkimuksesta, jossa naisjohtajien todettiin suhtautuvan kriittisemmin naispuolisiin kuin miespuolisiin alaisiinsa ja estävän toisten naisten nousun korkeille johtopaikoille.
New Yorkin Columbia Business Schoolin tuoreen tutkimuksen mukaan ilmiö vaikuttaa kuitenkin olevan silkka myytti, Independent kertoo.
Independentin mukaan tutkimuksessa päädyttiin siihen lopputulokseen, että naisten etenemisen esteenä yritysmaailmassa onkin useimmiten miesten halu pitää kiinni vallasta.
Tutkimuksessa perehdyttiin 1 500 yrityksen huippujohdon virkojen sukupuolijakaumaan viimeisen 20 vuoden ajalta. Tulosten perusteella naisten onkin itseasiassa helpompi nousta johtoasemiin yrityksessä, jonka hierarkian huipulla istuu myös nainen.
Kuitenkin taas niissä tapauksissa, joissa nainen oli korkeassa asemassa, muttei aivan huipulla, aleni muiden naisten johtopaikoille pääsyn todennäköisyys 50 prosentilla.
Tutkijoiden mukaan naisia kohtaakin yritysmaailmassa eräänlainen piilokiintiö.
”Yritykset pyrkivät pitämään huippujohdossaan pienen määrän naisia – yleensä yhden”, tutkimuksessa todetaan.
Naisia on niin vähän johtajina, että he eivät kovin usein joudu reviiritaisteluun. Vaan kun joutuvat, niin siitä on silloin tukeminen ja solidaarisuus kaukana.
VastaaPoistaPysyttekö pariskuntana koko elämänne? Paljastavat merkit selvitettiin
VastaaPoistaIhmissuhteiden asiantuntijat kertovat, mitkä merkit ennustavat kestävää parisuhdetta
Kukaan ei voi tietää etukäteen varmasti, mikä on oman parisuhteen kohtalo. Sen takia suhteen eteen kannattaa aina tehdä töitä. Alla olevat merkit voivat kuitenkin antaa ihmissuhteiden asiantuntijoiden mukaan vihiä siitä, että rakkautenne on kestävää lajia.
Villi teoria USA:n vankilapaosta: Viettelikö vankikarkuri tiensä vapauteen? - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
VastaaPoista...
New York Post –lehti kirjoittaa mahdollisuudesta, että toinen vanki vietteli vankilan naistyöntekijän, joka olisi puolestaan auttanut vankeja karkaamisessa.
...
8 pahan tytön piirrettä, joista miehet syttyvät
VastaaPoistaAina ei tarvitse miellyttää ja olla kiltti. Kun uskallat näyttää luonteesi särmät, olet entistä puoleensavetävämpi.
Kaikki varmasti pitävät puoleensavetävinä ihmisiä, joissa on särmää. Sitä usein on niin sanotusti "pahoissa tytöissä". Missään nimessä ei kannata heittäytyä itsekkääksi tai ilkeäksi, vaan olla oma itsensä.
Uskalla kuitenkin raaputtaa seuraavia piirteitä luonteestasi esiin ja saatat huomata, että miehet jättävät yhden nielaisun väliin!
Nainen laiminlöi lampaita – sai pysyvän eläintenpitokiellon - Kotimaa - Ilta-Sanomat
VastaaPoista...
Toistakymmentä kuollutta eläintä löydettiin navetasta elävien joukosta. Osa lampaista ja karitsoista oli jo mädäntynyt ja hautautunut pehkuihin. Navetassa olleet elävät lampaat olivat niin huonossa kunnossa, että ne jouduttiin lopettamaan.
...
Sari Helin: Surkea sää ajaa parisuhteet karikolle
VastaaPoistaKahdeksan kuukauden räntäsesongin jälkeen saapuva loma on niin täynnä odotuksia, että siitä on suorastaan mahdotonta selvitä kuiville ilman ison luokan välienselvittelyä, kirjoittaa Sari Helin blogissaan.
Kesälomalla ihminen on alaston – oli sää mikä hyvänsä. Kahdeksan kuukauden räntäsesongin jälkeen saapuva loma on niin täynnä odotuksia, että siitä on suorastaan mahdotonta selvitä kuiville ilman ison luokan välienselvittelyä. Erittäin monessa lapsiperheessä ainoa raikuva ääni on riitasointu.
Sitten kun on kesäloma. Siinä on maaginen virke, joka sisältää maagisen virheen: odotuksen siitä, että kesälomalla tapahtuisi jotakin suurta, joka kääntää suunnan. Kun on kesäloma, minä urheilen, tapaan kaikki sukulaiset, joita olen laiminlyönyt viimeiset kymmenen vuotta, hoidan ihmis- ja parisuhteita, maalaan talon tai ainakin kynnykset, leivon kakkuja naistenlehtien ohjeiden mukaan ja järjestän lapsilleni elämyksiä, joiden siivittämänä heistä tulee ehjiä ja ihania aikuisia. Juu, niinhän sitä luulis.
Keskusta tarvitsee naisjärjestönsä!
VastaaPoistaKeskustanaisten edustajakokous kokoontui viikonvaihteessa Seinäjoella. Paikalle saapunut väki sai todistaa yhtenäisen ja innostuneen joukon eteenpäin katsovaa meininkiä.
Tuemme tuoretta hallitusohjelmaa, näemme rohkean uudistamisen ainoana vaihtoehtona turvata hyvinvointiyhteiskunta. Pidämme myös tasa-arvotyötä ajavan naisjärjestötyön merkityksen tärkeänä.
Eniten puhutti puolueessammekin niin tuttu naisten näkyvyyden ja osallisuuden vähäisyys ja rajoittuminen perinteisille naisten sektoreille.
POLIITTISTEN naisjärjestöjen tarpeellisuudesta on herännyt jälleen aktiivinen keskustelu. Naisjärjestöjen on väitetty olevan tasa-arvokeskustelun edistäjän sijaan sen rajoittaja.
Osa katsoo myös, että Suomi on jo saavuttanut kaikki tavoitteet yhdenvertaisuuden saralla ja on maailmanlaajuisestikin tasa-arvon mallimaa. Paljon meillä onkin tehty asioita oikein. Olisi kuitenkin erittäin lyhytnäköistä ummistaa silmänsä siltä, että Suomessa on edelleen merkittäviä tasa-arvovääristymiä.
Tutkimusten mukaan tasa-arvoasiat jäävät talouden taantumissa helposti syrjään. Siksi naisjärjestöjen merkitys on jopa aiempaa vahvempaa. Tarpeesta kertoo myös se, että naisjärjestöt tekevät edelleen samaa työtä, jota varten ne on aikoinaan perustettu.
Samojen asioiden äärellä vatulointi johtuu vahvoista ennakkoasenteista, joiden murtaminen vie aikansa. Vastassa on vuosikymmeniä ollut sekä politiikan sisäisiä että muun muassa työmarkkinajärjestöistä peräisin olevia voimia.
Sisältö luonnollisesti muuttuu ja monissa kysymyksissä keskustanaistenkin viesti on ollut miesten puolella, näin esimerkiksi vanhempien tasapuolisessa kohtelussa erotilanteissa.
Miehet sheivaavat kainalonsa – onko tavallista?
VastaaPoistaAlla olevan videon innoittamana voit vastata kysymykseen, että pitääkö miesten myös sheivata itsensä. Vielä 10 vuotta sitten esimerkiksi naisten alapään sheivaamattomuus (ainakin osaksi sheivaamattomuus) oli tavallisempaa kuin nykyisin. Nykyaikana pidetään lähes outona, jos nainen ei sheivaa.
Mutta miten on miesten laita? Pitäisikö miestenkin sheivata itsensä? Alla olevassa videossa miehet sheivaavat kainalokarvansa ensimmäistä kertaa. Ja tunne saattoi olla erikoinen.
Järkyttävä suhdesotku! Vaimosta tulee miehensä äitipuoli
VastaaPoistaEntinen rekkakuski John Harwood on mennyt kihloihin uuden Liza-nimisen tyttöystävänsä kanssa. Liza on kuitenkin Harwoodia 38 vuotta nuorempi, eli mies on saanut kalasteltua itselleen huomattavasti nuoremman neitokaisen. Varsinainen erikoisuus liittyy kuitenkin Lizan ex-aviomieheen.
Harwoodin vaimo Liza oli nimittäin aiemmin naimisissa Harwoodin 35-vuotiaan Jason-pojan kanssa. Näin ollen pojan entinen vaimo tulee häiden jälkeen olemaan hänen äitipuolensa. Jason ei ole parin suhteesta mielissään, ja on kuvaillut Lizan ja isän suhdetta Metro-lehden mukaan kuvottavaksi.
Jason ei pysty arvatenkaan edes kuvittelemaan yhtälöä, jossa hänen ex-vaimonsa nimike muuttuisi hänen suhteensa äitipuoleksi. Jasonin ja Lizan oma hääyö oli mennyt aikoinaan epämukavissa merkeissä, kun Jasonin isä Harwood oli nukkunut saman huoneen lattialla makuupussissa.
Jason muistelee myös erästä kertaa, kun hän näki silloisen vaimonsa ja isänsä sohvalla vierekkäin ja ajatteli, että jotain oli tapahtunut. Jasonin aavistukset olivat osuneet oikeaan.
Liza ei paljastanut aluksi Jasonille kuka tuleva aviomies on, kun hän oli kertonut menevänsä uudelleen naimisiin. Lopulta hän sai kuitenkin sanotuksi, että Jasonin pitää oppia kutsumaan häntä äitipuolekseen ja tulevien lastensa isoäidiksi, mikä sai Jasonin tolaltaan järkytyksestä.
Deittisivulla oli 2,7 miljoonaa jäsentä - ja vain yksi oli nainen
VastaaPoistaJapanissa on pidätetty useita liikemiehiä huijaussivustojen pyörittämisestä, kertoo verkkosivu.
Japanin paikallisuutisia englanniksi kääntävä Rocket News 24 -sivusto kertoo, että Japanissa on pidätetty useita liikemiehiä, joita epäillään huijaussivustojen pyörittämisestä.
Näiden huijausten joukossa oli deittisivu, joka on paljastunut poikkeuksellisen hävyttömäksi sinkkumiesten huijaukseksi: sivuston 2,7 miljoonasta jäsenestä todellisuudessa vain yksi oli nainen.
Rocket News 24:n mukaan deittisivun omistajat olivat palkanneet työntekijöitä esiintymään lemmenkipeinä naisina houkutellakseen asiakkaita maksamaan sivustolle. Työntekijöiden feikkiprofiileja luotiin muualta varastetuista valokuvista.
Japanissa tämäntyyppisiä huijauksia kutsutaan "sakuran" nimellä. Paljastunut tapaus on mittakaavaltaan poikkeuksellisen suuri.
Pidätetyt liikemiehet ansaitsivat japanilaismedian mukaan eri huijaussivustoillaan yhteensä noin 10 miljardia jeniä. Summa vastaa noin 71 miljoonaa euroa.
Asiat, joita mies ei menneisyydestään paljasta
VastaaPoistaOn olemassa paljon sellaisia asioita, joista ei suhteessa puhuta. Yksi niistä lienee entiset heilat.
On tärkeää, että suhteessa puhutaan ja jaetaan tietoa omasta elämästä. Silti on olemassa sellaisia asioita, joista ei ehkä tulla puhuneeksi. Ja ehkä ihan hyvä niin. Millaiset asiat mies yleensä jättää taka-alalle?
1. Hän ei kerro miten monen ihmisen kanssa hän on harrastanut seksiä.
2. Hän ei myönnä sitä, että on harrastanut seksiä eksänsä kanssa.
3. Hän ei kerro, että joskus ero on ottanut hänelle liian koville.
4. Hän ei paljasta outoja lapsuuden tapojaan.
5. Hän ei paljasta oudointa yhden illan juttuaan.
6. Hän ei kerro kenestä fantasioi masturboidessaan.
7. Hän ei ehkä paljasta myöskään sitä, jos hän on joskus sortunut pettämiseen.
8. Hän ei kerro sinulle villeistä opiskelijabileistä.
TS: Mieheltä huijattiin jättisumma – "tyttöystävä" olikin mies
VastaaPoistaMies järkyttyi, kun hänen internetissä tapaamansa tyttöystävä osoittautui mieheksi.
Mies menetti 13 000 euroa tavattuaan internetissä tyttöystävän, joka petkutti miestä. Huijari uskotteli miehelle seurustelevansa tämän kanssa, kertoo Turun Sanomat.
Tyttöystävä paljastui myöhemmin 25-vuotiaaksi turkulaismieheksi. Mies rahoitti elämäänsä rikoksilla ja varasti samaan aikaan työnantajaltaan käteistä rahaa ja tavaraa 17 000 euron edestä. Huijari nosti myös Kelasta perusteettomia etuuksia yli 9 000 euron edestä.
Huijari esittäytyi miehelle internetissä Emily Puolimatka -nimisenä naisena keväällä 2012. Todellisuudessa Emily Puolimatka nimistä henkilöä ei ollut olemassa. Kolmikymppinen mies ei kuitenkaan osannut epäillä vilppiä.
Mies ja ”tyttöystävä” seurustelivat erilaisten viestimien välityksellä eivätkä tavanneet koskaan kasvokkain. Some-tyttöystävä kertoi usein olevansa rahapulassa ja pyysi suuria summia lainaksi kumppaniltaan.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus katsoi 25-vuotiaan turkulaismiehen syylliseksi kahteen törkeään petokseen, törkeään kavallukseen, törkeään varkauteen ja kolmeen vähäisempään rikokseen.
Oikeus määräsi miehelle rangaistukseksi puolitoista vuotta ehdollista vankeutta ja 60 tuntia yhdyskuntapalvelua.
Filatov: Sukupuolten tasa-arvosta ei saa säästää
VastaaPoistaTasa-arvopolitiikka on tienhaarassa, sanoo työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Tarja Filatov. Hän puhui keskiviikkona ulkoministeriön ja DEMO:n Naiset, valta ja politiikka – seminaarissa naisten poliittisesta osallisuudesta.
Uuden hallitusohjelman tilannekuvaosiossa sanotaan, että naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia.
– Tämä on ymmärrettävä siitä näkökulmasta, että naisten vahva koulutus ja osallistuminen työelämään on Suomelle resurssi. Samalla kirjaus on todella huolestuttava, koska se antaa ymmärtää, että sukupuolten välisiä tasa-arvo-ongelmia ei ole. Miesten alhaisempi elinikä, naisten palkkagäppi ja naisiin kohdistuva väkivalta ovat yhä merkittäviä tasa-arvo-ongelmia. Silti hallitusohjelmasta puuttuvat tasa-arvotavoitteet lähes kokonaan.
Filatov ihmettelee, että samaan aikaan palvelujärjestelmään ja koulutukseen tehdään mittavia rakenteellisia uudistuksia ja säästöjä. Työmarkkinoita kehitetään hintakilpailutavoite edellä ja laadulliset kehittämistoimet loistavat poissaolollaan. Filatov korostaakin, että rakenteellisten uudistusten ja budjettipäätösten sukupuolivaikutukset on arvioitava huolella. Erityisen tärkeää on ymmärtää, mitä työelämään hallitusohjelmassa kaavaillut muutokset tarkoittavat tasa-arvon kannalta.
– Jo nyt epätarkoituksenmukaiset määräaikaiset työsuhteet tekevät naisten työurista pätkäisiä ja pitävät naisia epävarmuudessa. Vastentahtoinen osa-aikatyö työntää naisia työssäkäyvien köyhyyteen. Hyvinvointipalvelujen merkitys naisten tasa-arvolle on ensiarvoista. Rakenteellisia muutoksia ei saa tehdä tasa-arvoa heikentämällä. Vaikutukset on arvioitava huolella ja on oltava valmiutta korjausliikkeisiin, muuten tasa-arvo resurssina on mennyttä, muistuttaa Filatov.
Irstas näky Tuomiokirkon portailla - kirkko tuohtui
VastaaPoistaSummer Up -festivaalien järjestäjät levittivät tuhat Nicki Minaj -pahvinukkea Tuomiokirkon portaille.
- Harvinaisen mautonta. Voiko mikä tahansa kakkateatteri mennä sinne? Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja Petri Laaksonen tuhahtaa.
Summer Up -festivaalin järjestäjät levittivät keskiviikkoaamuna viiden jälkeen Helsingin Tuomiokirkon portaille tuhat aidonkokoista Nicki Minaj -pahvinukkea. Tempauksesta otettiin valokuvia, joita hyödynnetään kesätapahtuman markkinoinnissa.
- Saimme loistavia kuvia. Tavoitteena on saada Nicki Minaj jakamaan kuvia omissa kanavissaan. Tämä oli iloinen, hyvän mielen tempaus, tapahtumatuotantoyhtiö Summer Up Oy:n toimitusjohtaja Martin Mustonen kuvailee.
Mustonen kertoo olevansa pahoillaan harmista, joka tempauksesta aiheutui.
- Kyseessä ei ollut suoranaisesti kaupallinen tempaus, vaikka loppukohde onkin festivaali. Emme myyneet lippuja emmekä mitään muuta paikan päällä, Mustonen sanoo.
5 asiaa, jotka nainen tekee eron jälkeen: Kuulostaako tutulta?
VastaaPoistaYllättävän monella on tapana stalkata eksäänsä eron jälkeen. Myös laastarisuhteen hankkiminen on yleistä.
Ero on aina ikävä asia. Se saa tunteet sekaisin ja hetkellisesti maailma näyttää suunnattoman synkältä paikalta. Eron jälkeen moni myös sortuu tiettyihin tekoihin, jotka auttavat eron käsittelyssä. Alla niistä muutamia.
8 myyttiä seksistä
VastaaPoistaAmerikkalaisprofessorien kirja tyrmää lukuisia seksiin liittyviä, sitkeästi eläviä uskomuksia.
Lääketieteen professorit Aaron E. Carroll ja Rachel C. Vreeman puivat viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan Don't Put That in There! And 69 Other Sex Myths Debunked myyttejä ja väärinkäsityksiä seksistä. Vaikka seksistä ja seksuaaliterveydestä on paljon tietoa saatavilla, elävät monet virheelliset käsitykset silti niin populaarikulttuurissa kuin ihmisten mielissäkin.
SK tutki: Naiset kriittisempiä säästöjä kohtaan kuin miehet – näkyy illan protesteissa
VastaaPoistaVarhaiskasvatuksen leikkauksia vastustava Vain kaksi kättä -mielenilmaus järjestetään seitsemällä paikkakunnalla.
Naiset suhtautuvat hallitusohjelmaan liittyviin säästöihin kriittisemmin kuin miehet, kertoo Suomen Kuvalehden Taloustutkimuksella teettämä kyselytutkimus. Esimerkiksi kysymykseen, kohtelevatko sopeutustoimet oikeudenmukaisesti kaikkia suomalaisia, ”ei” vastasi naisista peräti 81 prosenttia. Miehistä tätä mieltä oli 63 prosenttia.
Tämä näkyy myös tänään eri puolilla Suomea järjestettävässä, varhaiskasvatuksen säästöjä kritisoivassa Vain kaksi kättä -mielenilmauksessa. Tapahtuman Facebook-sivujen osallistujalistan mukaan suurin osa osallistujista on naisia. Myös Helsingissä marssin jälkeen pidettävän tilaisuuden 11 puhujasta 9 on naisia. Vanhempainliiton ja kasvatusalan työntekijöiden ammattijärjestöjen lisäksi paikalla on vahvasti myös Helsingin yliopisto, josta puhujina ovat yliopistonlehtori Eeva-Leena Onnismaa, kasvatustieteen lehtori Leena Tahkokallio ja kasvatustieteen professori Juhani Hytönen.
Vain kaksi kättä -ryhmän perustama adressi Varhaiskasvatuksen tulevaisuus: EI kasvaville ryhmille! on noussut vajaassa kahdessa viikossa tämän vuoden toiseksi allekirjoitetuimmaksi vetoomukseksi Adressit.com-palvelussa. Adressilla on jo lähes 60 000 allekirjoittajaa. Sillä vastustetaan hallitusohjelman linjausta, joka kasvattaisi ryhmäkokoja päivähoidossa yli kolmevuotiaiden lasten osalta. Nyt yhtä aikuista kohti voi olla seitsemän lasta, ja hallitusohjelma nostaisi määrän kahdeksaan.
Kaiken kaikkiaan hallituksen sopeutustoimet saavat Suomen Kuvalehden tutkimuksen mukaan kuitenkin laajan tuen myös naisilta: naisista 64 prosenttia pitää niitä välttämättöminä, miehistä 75.
SAK:n erikoistutkijan ja tasa-arvoasioista vastaavan Tapio Bergholmin mukaan naisten kriittisyyttä selittää ensinnäkin se, että julkisen sektorin palvelut ovat esimerkiksi lasten kautta konkreettisemmin läsnä naisten elämässä kuin miesten. Lisäksi säästöt koskevat työelämässä erityisesti naisvaltaisia aloja. Kun terveydenhuoltoa tehostetaan ja päiväkotiryhmien ja koululuokkien koot kasvavat, naisten työ vaikeutuu ja muuttuu raskaammaksi.
Naiset myös käyttävät monia yhteiskunnan etuja ahkerammin kuin miehet.
”Esimerkiksi aikuisopintotuki, josta nyt aiotaan säästää, on pitkälti naisten käyttämä”, Bergholm sanoo.
Myös vuorotteluvapaan käyttäjistä reilut kaksi kolmannesta on ollut naisia.
Kun vastaajat Suomen Kuvalehden tutkimuksessa arvioivat kunnallisten palvelujen tärkeyttä, naiset nostivat vanhuspalvelut ja päivähoidon selvästi tärkeämmiksi kuin miehet. Miehet sen sijaan pitivät perusopetusta hiukan tärkeämpänä kuin naiset.
Vain kaksi kättä mielenilmaus järjestetään keskiviikkona kello 18.00 Helsingissä, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa.
Kainalokarvat kunniaan, julistavat Kiinan nuoret naiset somessa
VastaaPoistaHän on Xiao Meili, 25-vuotias pekingiläinen kansalaisaktivisti, joka aloitti toukokuun lopulla Sina Weibossa eli "Kiinan Facebookissa" huomiota herättäneen somekampanjan.
Siinä naisia pyydetään lataamaan selfieitä käsivarsi pystyssä ja kainalokarvat esillä.
Kiinassa kainalokarvojen paljastaminen– ainakin poliittisin tarkoitusperin – on rohkeaa kansalaisaktivismia. Feministisen kampanjan tavoite on haastaa ajatus, että naisten kainaloiden kuuluu olla karvattomat. Isompi päämäärä on kiinalaissiskojen vapauttaminen homeisista sukupuolirooleista.
"Miehillä on enemmän vapauksia kehojensa suhteen", Xiao sanoi The New York Timesille. "En pyydä kaikkia kasvattamaan kainalokarvoja. Totean vain, että jos jotkut meistä eivät halua ajaa karvoja, meidän muiden ei pitäisi ajatelle että heidän kainalokarvansa ovat ällöttäviä, epähygieenisiä, sivistymättömiä tai epänaisellisia."
Xiao markkinoi kampanjaansa eräänlaisena käänteisenä kauneuskilpailuna. Hänen kokoamansa pieni jury päättää tämän viikon torstaina, ken on kainalokarvoiltaan kaikkein kaunein. Kuka tahansa Sina Weiboon rekisteröitynyt voi vaikuttaa tulokseen peukuttamalla kuvia.
Entä kisan palkinnot? Ne eivät ole aivan kehnot.
Ensimmäinen palkinto on sata kondomia.
Hopeasijalla saa sähködildon ja pronssimitalisti kymmenen kappaletta apuvälineitä, joiden avulla myös nainen voi pissata seisten.
Mutta miksi juuri kainalokarvat?
Niiden paljastaminen - noin feministisenä mielenilmauksena - alkoi länsimaissa 1960- tai 1970-luvulla.
Senkin jälkeen hikikarpaloista helmeilevä feministiase on aina silloin tällöin otettu esiin, kuten Ruotsissa vuonna 2012 ja viimeksi tänä keväänä, kun kainalokarvoineen naisasiaa julisti näyttelijä Jemima Kirke.
Kiinassa naisten kainalokarvojen ajaminen on Xiaon mukaan varsin tuore ilmiö. Hän arvioi sen yleistyneen 1990-luvulla.
"Äitini sukupolvelle oli täysin luonnollista, ettei nainen ajanut kainalokarvojaan", hän sanoi.
Tiistaihin mennessä 40 rohkeaa kiinalaisnaista oli ladannut kilpailuun kuvan itsestään ja kainalokarvoistaan. Kampanjan sivulla oli sen sijaan käyty jopa 1,2 miljoonaa kertaa.
Kuvansa lähettäneiden joukossa on kolme tunnettua kiinalaista feministiä Wei Tingting, Li Tingting ja Zheng Churan. He pääsivät maailmanlaajuisesti otsikoihin jo maaliskuussa, kun poliisi pidätti heidät aktivismin suunnitellusta. Tuolloijn aikeissa oli aloittaa kampanja Kiinan julkisessa liikenteessä tapahtuvaa seksuaalista häirintää vastaan.
Naiset vapautettiin takuita vastaan huhtikuussa, mutta he ovat edelleen poliisivalvonnassa. Aktivismi kuitenkin jatkuu – paraikaa Xiao suuren kainalokarvakilpailun kautta.
Voittajat kerrotaan torstaina.
Yh-äidistä tuli luksusilotyttö – palkka 3 600 euroa yöltä!
VastaaPoista40-vuotias Amanda Goff kertoi This Morning –ohjelmassa erikoisesta ammatinvaihdostaan.
Kolme vuotta sitten yksinhuoltajaäiti päätti jättää toimittajan työnsä ja ryhtyä tarjoamaan luksusseuralaispalveluja. Amanda oli ajatellut homman niin, että hän tykkäsi joka tapauksessa tapailla miehiä ja harrastaa heidän kanssaan seksiä, joten mikäpä ettei siitä ottaisi vielä maksuakin.
Australiassa asuva nainen veloittaa parhaimmillaan yhdestä yöstä 3 600 euroa. Hän korostaa, ettei miesten innokkuus ostaa palveluita liity ensisijaisesti seksiin, vaikka sitäkin valikoimissa on tarjolla. Amanda kuvailee työtään pikemminkin ”alastomaksi terapiaksi”, jossa asiakas saa purkaa tuntojaan. Hän toteaa, että seksiä saa ihan ilmaiseksi menemällä baariin tai Tinderiin.
Amanda avautui ammatinvaihdostaan avoimesti vuosi sitten. Sen jälkeen hän on saanut lukuisia yhteydenottoja naisilta, jotka halajavat alalle.
Runsas kiinnostus sai monitoiminaisen ryhtymään agentiksi, joka auttaa muita uran luomisessa. Amanda on vetänyt rajansa siihen, että alle 35-vuotiaita naisia hän ei talliinsa ota.
Insinööri etsii naista erikoisella ilmoituksella Tampereella: ”Tarjotaan ilmaiseksi homo sapiens uros”
VastaaPoistaKolmikymppinen mies kyllästyi seuranhakuun netissä ja päätti kokeilla jotain erilaista.
”Hyvää kotia vailla vähän päälle kolmikymppinen, kohtuullisesti koulutettu, rokotettu, sisäsiisti suomalainen mies. Mitoiltaan mies on pituuden suhteen hieman keskivertoa pidempi ja painon suhteen vähän keskiarvon alapuolella.” Näin alkaa paperille tulostettu ja pylvääseen teipattu seuranhakuilmoitus, jonka IS:n lukija kuvasi Tampereen Kalevassa.
IS tavoitti lappuun kirjatusta puhelinnumerosta miehen ilmoituksen takaa. Kutsutaan häntä tässä jutussa nyt Joniksi, koska mies ei halua esiintyä omalla nimellään julkisuudessa.
– Laitoin muutaman lapun tolppaan pari viikkoa sitten. Tuli mieleen kokeilla tällaista suoramarkkinointia huumorimielellä, kun olen sinkkuna ja nettitreffimaailmassa tuntuu olevan ylitarjontaa miehistä, Joni kertoo.
Joni laittoi lappuja Kalevan kaupunginosaan ja keskustaan lähelle rautatieasemaa. Tähän mennessä rohkea seuranhaku ei ole vielä tuottanut juurikaan hedelmää.
– Pakko sanoa, että vastauksia on tullut varsin vähän. En ole tavannut vielä ketään. Muutama viesti tuli, mutta en sitten tiedä, onko heille tullut pupu pöksyyn vai mikä, koska kun laitoin takaisin viestiä, mitään ei tullut enää takaisin.
Pylvääseen liimaamassaan lapussa Joni kertoo olevansa kotia vailla. Kirjaimellisesti tätä ei pidä ottaa, yksiössä asuva mies naurahtaa.
– Elän sen verran perustasapaksua elämää, että olisi mukava löytää joku uusi tuttavuus. Tampereella on kivoja puistoja, jonne olisi kiva lähteä istuskelemaan aurinkoisena päivänä ja nauttimaan kesästä.
5 tutkittua syytä naisen haluttomuuteen – seksipillerikään tuskin auttaa
VastaaPoistaHaluttomuuteen voi olla myös jokin ihan muu syy kuin se, että "ei vain huvita".
Miehille on jo oma seksipillerinsä, ja myös naiset ovat saamassa oman "pinkin pillerin", jonka tarkoitus on lisätä naisten seksihaluja. Flibanserin-lääke tehostaa aivojen dopamiinin ja serotoniinin tuotantoa, minkä pitäisi saada nainen pitämään seksin harrastamista houkuttelevana.
Siitä ei kuitenkaan ole takeita, auttaako pilleri silloin, kun "ei vain huvita". Haluaminen ja haluttomuus kun ovat usein hieman monimutkaisempia asioita.
Live Science -sivusto listasi yleiset syyt, jotka tutkitustikin vähentävät naisen halukkuutta.
Maailmalla kohistaan Helsinkiin levitetyistä puolialastoman Nicki Minajin pahvikuvista
VastaaPoistaKerroimme aiemmin keskiviikkona Summerup-festivaalin luvattomasta mainostempauksesta, jossa Tuomiokirkon portaat vuorattiin stringeihin pukeutuneen Nicki Minajin pahvikuvilla. Kuvat levisivät sittemmin ympäri Helsingin keskustaa.
No, nyt tempaus on noussut kansainväliseksi uutiseksi, ja kohonnut muun muassa internetin etusivuna tunnetun Redditin etusivulle.
Asiasta uutisoivat Reddit-suosion jälkeen muun muassa Mashable, Gawker ja brittilehti Daily Mirror.
Pahvikuvat levitettiin Helsingin Rakennusviraston mukaan kirkolle luvatta, HS kertoi. Virasto ohjeisti festivaalia korjaamaan ne pikapuoliin pois. Muuten siivoustöistä tulisi festivaalille lasku. Rakennusviraston mukaan lupaa tuskin olisi hellinnytkään tempauksen luonteen vuoksi.
Laulaja ja räppäri Nicki Minaj saapuu Lahdessa pidettävän festivaalin pääesiintyjäksi. Hänet tunnetaan räväkistä asuistaan ja seksuaalisesti ladatuista musiikkivideoistaan.
Viime vuonna Minajin pepun heilutteluun keskittynyt, vuoden jättihitiksi noussut, Anaconda-video herätti kulttuurikeskustelua kauneusihanteen muutoksesta (tarkemmin täällä: Pepun aika on nyt – näin takapuoli valtasi pop-kuvaston). Minajin Helsingin-pahvikuvatkin oli valittu laulajan imagoon sopivasti.
Minaj ei ole aiemmin esiintynyt Suomessa.
Seksikolumni: Jos et anna miehellesi, joku toinen kyllä antaa!
VastaaPoistaNainen, miksi antaisit miehellesi, vaikka ei niin huvittaisikaan? Koska pystyt siihen.
Tiedän jotain haluttoman miehen kanssa elämisestä. Myös ystäväpiirissäni kokemusta tällaisesta on. Ei ole herkkua, kun ei saa välttämättä edes juhlapäivinä – tosin ne ovat kyllä juhlapäiviä, kun lopulta saa. Oikeuteni puhua haluttomuudesta on siis mielestäni ihan perusteltu.
Mutta sen sijaan, että keskittyisin haukkumaan haluttomia miehiä, jotka tuhoavat naisen itsetunnon pala kerrallaan ja pitävät heitä sellaisen julman seksidiktatuurin alla, jossa mies on se, joka päättää milloin pannaan, haluaisin puhua haluttomista naisista. Siitäkin huolimatta, että tämä on aihe, josta en oikeasti tiedä mitään.
En nimittäin millään pysty samastumaan terveeseen naiseen, joka pihtaa, vaikka elää miehen kanssa, jota kaikella todennäköisyydellä pitää kuitenkin viehättävänä, kun kerran on tämän kumppanikseen valinnut. Joku mies voisi tähän tietenkin puolustellen sanoa, ettei hänen kyllä teekään mieli sekstailla sellaisen naisen kanssa, joka myös näyttää sen, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Vinkkaisinkin tähän väliin, että sen kynsien viilauksen voi jättää toiseen hetkeen. Ei se paljoa vaadi, että näyttelee vähän innostuneempaa kuin onkaan. Herran jestas, sitähän saattaisi vaikka oikeasti innostuakin!
Mikä on nimittäin vaihtoehto? Voiko miestä syyttää vaikkapa pettämisestä, jos kotoa ei seksiä heru? Eikö parisuhteen aloitus ole lupaus siitä, että yhdessä tehdään muutakin kuin tiskataan? En ole asiantuntija, mutta veikkaan, että yhteiset halut ovat kuitenkin yksi merkittävä tekijä, kun mietitään parisuhteen onnistumisen mahdollisuuksia.
! » Seksikolumni: Jos et anna miehellesi, joku toinen kyllä antaa!
PoistaAntaa
Pahoittelut.
Etsimääsi sivua ei löytynyt.
Käytä navigaatiota tai hakua löytääksesi haluamasi sisällön.
Tarkoittanet Seksikolumni: Jos et anna miehellesi, joku toinen kyllä antaa! (mtv, 10.06.2015)
Nainen, miksi antaisit miehellesi, vaikka ei niin huvittaisikaan?
Mikä ennekuulumaton ajatus!
Ja usko pois – jos et sinä anna miehellesi, joku toinen kyllä antaa.
Pitäisikö uskoa?
Onko eturauhasessasi häiriöitä - nopea testi paljastaa
VastaaPoistaEturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu on luonnollinen osa miesten ikääntymistä. Mahdolliset vaivat kannattaa kuitenkin tarkistuttaa.
Ihmisen ainoa elin, joka kasvaa ikääntyessään, on eturauhanen. Kaiken lisäksi se on aivan normaalia.
- Eturauhasen kasvu alkaa lähes kaikilla miehillä, kun 20. ikävuosi on ohitettu. Kasvuvauhti on yksilöllinen. Rauhasen koko ja oireet eivät myöskään kulje välttämättä käsi kädessä. Potilas saattaa olla oireeton suuresta eturauhasesta huolimatta, kertoo Terveystalon urologian erikoislääkäri, dosentti Mika Raitanen Lääkeyritys GSK:n tiedotteessa.
Lähes puolella 50-vuotiaista miehistä esiintyy eturauhasen hyvänlaatuista liikakasvua, 60 vuotta täyttäneillä osuus on jopa 80 prosenttia. Joskus eturauhanen voi alkaa oireilla jo nelikymppisenä, mutta se on harvinaisempaa. Joillekuille liikakasvun oireita ei tule ollenkaan
Seksiä synnytyksen jälkeen? Näin kauan naiset odottavat
VastaaPoistaSynnytyksen jälkeen naisen paikat ovat kovilla.
Yhdysvaltalaislääkärit ohjastavat tuoreita äitejä odottamaan kuusi viikkoa synnytyksen jälkeen ennen petipuuhiin palaamista.
Kuusi viikkoa voi äkkiseltään tuntua pitkältä ajalta, mutta lepoloma on vaginalle erittäin tarpeellinen. Kaikki eivät kuitenkaan malta odottaa kuutta viikkoa, kun toiset haluavat lomailla seksin harrastamisesta jopa pidempään.
Mutta mikä on normaali aika pidättäytyä seksistä synnytyksen jälkeen?
Journal of Sexual Medicine -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan keskivertonainen odottaa 2,1 kuukautta synnytyksen jälkeen ennen takaisin vällyjen väliin hyppäämistä. 17 prosenttia tuoreista vanhemmista intoutui harrastamaan seksiä ennen suositeltua kuuden viikon rajapyykkiä, kun 62 prosenttia pareista palasi seksipuuhiin kuudennen viikon kohdalla. 22 prosenttia antoi seksin odottaa yli kolme kuukautta, mutta kaikki osallistujat olivat palanneet takaisin "normaalielämään" viimeistään seitsemän kuukautta synnytyksen jälkeen.
Sao Paulon yliopiston tutkimuksessa paljastui myös, että 21,1 prosentin seksielämä väheni lapsen saapumisen myötä. Naisista 13 prosenttia myös kertoi, että seksihalut katosivat synnytyksen jälkeen täysin.
Tutkijoiden mukaan on kuitenkin täysin normaalia, että seksihalut katoavat vauvan syntymän jälkeen. Suurimmalla osalla halut palaavat takaisin normaalitasolle sitten, kun suureen elämänmuutokseen on ehtinyt tottua.
Kymmenet professorit arvostelevat rajusti hallitusta: Naiset maksavat säästöt
VastaaPoista85 professoria ja tutkimusjohtajaa arvostelee hallitusta siitä, että sen ohjelmasta puuttuu tasa-arvonäkökulma
Kaikkiaan 85 suomalaista professoria, yliopistonrehtoria ja tutkimuspäällikkö arvostelee kovin sanoin pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelmaa siitä, että ohjelmasta puuttuu täysin tasa-arvonäkökulma. Hallituksen leikkauksista laskun maksavat naiset, professorit sanovat yhteisessä vaatimuksessaan.
"Naiset ja naisvaltaiset alat maksavat kohtuuttoman taloudellisen ja inhimillisen laskun sopeuttamistoimista", professorit kirjoittavat.
Vaatimuksen allekirjoittaneiden professorien mielestä on hyvin huolestuttavaa, ettei tasa-arvo ole uudelle hallitukselle minkäänlainen arvo tai tavoite.
"Hallitusohjelma on tärkeimpiä poliittisia asiakirjoja, mutta siinä ei ole esitetty mitään sukupuolivaikutuksen arvion tapaistakaan analyysia", sanoo yksi allekirjoittajista, Turun yliopiston oikeusvertailun ja yleisen oikeustieteen professori Kevät Nousiainen.
Professorien mukaan hallitusohjelma ohittaa Suomen merkittävät tasa-arvo-ongelmat, joista on runsaasti tutkimustietoa.
Hallitusohjelma ei esimerkiksi puutu palkkaeroihin, naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja sukupuolen mukaan eriytyneisiin työmarkkinoihin sekä hoivavastuisiin.
Professorien mukaan hallituksen suunnittelemat leikkaukset heikentävät nimenomaan naisten työllisyyttä. "Sopeuttamistoimet ja kuntien kustannusten karsiminen miljardilla eurolla ennakoivat kuntasektorin irtisanomisia. Ne kohdistuvat lähinnä naisiin, sillä 79 prosenttia kuntasektorilla työskentelevistä on naisia", professorit kirjoittavat.
Myös muutokset määräaikaisten työsuhteiden sääntelyyn vaikuttavat eritoten naisiin. "Naisten pätkätyöt tulevat lisääntymään", professorit kirjoittavat vaatimuksessaan.
Kaikkiaan 85 allekirjoittajasta professoreita on 68, muut ovat muun muassa yliopistojen rehtoreita ja tutkimuspäälliköitä. Miehiä allekirjoittajista on 35 eli 40 prosenttia.
Mukana on käytännössä koko suomalaisen sosiologian, työelämätutkimuksen ja yhteiskuntapoliittisen tutkimuksen eliitti Pertti Alasuutarista Jorma Sipilään.
Vaatimuksen ovat allekirjoittaneet muun muassa Helsingin yliopiston dekaani Liisa Laakso, Vaasan yliopiston rehtori Suvi Ronkainen sekä professorit Anneli Anttonen, Eva Österbacka, Johanna Moisander, Rebecca Piekkari, Niklas Bruun, Jukka Kekkonen, Martti Koskenniemi, Martin Scheinin ja Teemu Tallberg.
Vetoomuksen pohjatyön ovat tehneet tasa-arvopolitiikan ja -tutkimuksen asiantuntijat Anna Elomäki ja Hanna Ylöstalo. Elomäki on muun muassa tehnyt sosiaali- ja terveysministeriölle selvityksen sukupuolinäkökulmasta Suomen valtionhallinnossa. Ylöstalo puolestaan on tehnyt väitöskirjansa työpaikkojen tasa-arvon kehittämistyöstä.
Professorit vaativat, että hallitus sitoutuu tulevassa toimintasuunnitelmassaan arvioimaan esitettyjen leikkausten ja rakenneuudistusten vaikutukset naisiin, miehiin ja tasa-arvoon.
Vetoomuksessa tasa-arvo-ongelmista annetaan useita esimerkkejä. Hallitus esimerkiksi nimeää kärkihankkeikseen lähinnä miesvaltaisia aloja eikä huomioi sitä, että paikallinen työehdoista sopiminen ja julkisen sektorin supistaminen uhkaavat kasvattaa naisten ja miesten palkkaeroja.
Professorien mukaan lasten päivähoito-oikeuden rajoittaminen heikentää naisten työllisyyttä ja taloudellista asemaa.
Myös vanhempainvapaan korvaustason ja lomakertymän heikentäminen koskevat lähes yksinomaan äitejä, koska isistä vain 1–2 prosenttia pitää vanhempainvapaata.
Terveydenhoidon asiakasmaksujen korotukset, lääkekorvausten pienentäminen ja eläkeläisten asumistuen laskeminen heikentävät vetoomuksen mukaan erityisesti eläkeläisnaisten taloudellista asemaa, sillä naiset muodostavat enemmistön köyhistä eläkeläisistä. Naisten keskimääräiset eläketulot 15 823 euroa ja miesten 20 473 euroa vuodessa, professorit kirjoittavat.
Naisvaltaiset alat pettyivät hallitukseen: Perhevapaa ei uudistu – sitä leikataan
VastaaPoistaPerhevapaajärjestelmästä on tullut kuin sekava lankakerä, jota pompotellaan hallitukselta toiselle.
Suomen perhevapaajärjestelmän uudistaminen ei näytä etenevän tälläkään vaalikaudella.
Se on kuin sekava lankakerä, jota pompotellaan hallitukselta toiselle.
Juha Sipilän (kesk) johtaman hallituksen ohjelmassa ei ole erityisiä ohjelmia, joilla esimerkiksi tasattaisiin perhevapaiden kustannuksia työnantajien tai toimialojen kesken. Nyt perhevapaat kuormittavat erityisesti naisvaltaisia aloja.
Uudistusten sijaan hallitus on päätymässä perhevapaiden leikkauksiin.
Hallitusohjelman liitteissä puhutaan vanhempainvapaasta, johon puututaan, mikäli Sipilän ajama yhteiskuntasopimus ei synny.
Liitteisiin kirjatuista kahdesta säästökeinosta järeämpi on vanhempainrahan lomakarttuman poistaminen. Hallitus rajaisi äitiys-, isyys- ja vanhempainrahakaudelta kertyvää lomakarttumaa korkeintaan kuuteen kuukauteen.
Hallitusohjelman mukaan lomakustannusten korvauksiin käytetään nykyisin noin 70 miljoonaa euroa vuodessa.
Toisessa kohdassa poistettaisiin vanhempainpäivärahan korotus, jota maksetaan 30 päivää vanhempainrahakauden alussa. Tällä hetkellä korotus on 75 prosenttia päivärahasta.
Muutos laskisi päivärahan 70 prosenttiin laskennallisesta työtulosta.
Leikkausten seurauksia voi vain arvailla.
Lomakertymän rajaaminen voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että pienten lasten vanhempien lomat lyhenevät, mikä voisi vaatia vuosilomalain muuttamista. Toinen vaihtoehto olisi leikata Kelan työnantajille maksamaa loman kertymää, mikä lisäisi naisvaltaisten alojen tuskaa.
Tuleva perhe- ja perusturvaministeri ja hallitusneuvottelujen hyvinvointityöryhmässä istunut Annika Saarikko (kesk) sanoo, että neuvotteluissa kaikki puolueet olivat halukkaita kehittämään vanhempainvapaata.
"Rohkenen tulkita, ettei kyseessä ollut poliittinen kiista. Talouden reunaehdot eivät mahdollistaneet sitä, että vanhempainvapaajärjestelmään olisi kyetty tekemään merkittäviä uudistuksia", Saarikko sanoo.
Työtä ja työllisyyttä pohtinutta ryhmää vetänyt Juhana Vartiainen (kok) kertoo, ettei työryhmä osallistunut vanhempainvapaan leikkauslinjauksiin.
Yleisesti hallitusohjelmassa on haluttu korostaa lasten etua. Mutta väärällä tavalla, arvioi toimihenkilöiden keskusjärjestö STTK:n lakimies Anja Lahermaa. "Hallitusohjelmassa puhutaan eropalveluiden vahvistamisesta. Ennemmin vahvistaisin rakenteita, jotka ehkäisevät eroja", Lahermaa sanoo.
Hänen mielestään eroja ehkäisee parhaiten työ- ja perhe-elämän tasapaino. Erityisesti Lahermaata ihmetyttää lomakarttuman poistaminen. Muutos ei varsinaisesti auta vanhempia erotilanteissa.
"Lomakertymät ovat olleet tärkeitä etenkin yksinhuoltajille. Niillä saadaan jatkoa perhevapaalle, jolloin lapsen kanssa voidaan olla pidempään kotona", Lahermaa sanoo.
Soini korosti Brysselissä tasa-arvoa ja ympäristön suojelua
VastaaPoistaPerussuomalaisten puheenjohtajalla, ulkoministeri Timo Soinilla oli tiistaina kaksi viestiä Brysselissä EU:n ulkoministerikokouksessa: sukupuolten välinen tasa-arvo on saavutettava ja kestävän kehityksen puolesta on taisteltava.
"Me olemme kaikki kulkeneet pitkän matkan sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisessä, mutta maissamme lukuisat naiset ja tytöt yhä kohtaavat syrjintää jokapäiväisessä elämässään – ja liian monet naiset kärsivät väkivallasta kotona ja töissä. Naisiin kohdistuva väkivalta on vakava ihmisoikeusrikkomus ja sellaisena tarpeen tulla tuomituksi ja vastustetuksi."
Ulkoministeri Soinin mukaan unohtuu, että naisiin kohdistuva järjestelmällinen syrjintä on uhka talouskasvulle.
"Siksi käy järkeen, ja on viisas sijoitus, voimaannuttaa naiset työskentelemään tasavertaisina kumppaneina yhteisöissään."
Samalla Soini linjasi, että naisilla on oltava aktiivinen rooli matkalla kohti yhä kestävämpää luonnonvarojen käyttöä "ottaen huomioon, että monissa maissa naiset vastaavat ruoan hankinnasta ja perheidensä huolenpidosta."
Kondomi reissaa 20 000 kilometriä suomalaiseen sänkyyn – tiesitkö tätä kortsuista?
VastaaPoistaKortonki, spärdäri, sukelluspuku. On välissänne vain hetken, mutta voi pelastaa hengen. Ja kyllä, siihen voi puhaltaa ilmaa monen mainospallon verran.
"Kymmenet professorit arvostelevat rajusti hallitusta: Naiset maksavat säästöt"
VastaaPoistaJohan pomppas. Miesvaltaisilta aloilta, kuten teollisuudesta on kadonnut valtava määrä työpaikkoja. Tulonsiirtojen, verotuksen ja velanoton kautta miesvaltaiset yksityisen sektorin alat ja työntekijät elättävät ylisuurta, ylipalkattua ja naisvaltaista julkista sektoria. Onhan se nyt tasa-arvoista, että talouslaman laskua jaetaan viimein myös naisille. Miksi professorit eivät huolehtineet tasa-arvosta miesten työpaikkojen hävitessä? Miksi he vastustavat talouden tervehdyttämistä ja tasapainottamista? Eivätkö he tajua, että tällä vauhdilla pää on tulossa vetävän käteen? Kenties on jo tullut. Haluavatko he ajaa Suomen konkurssiin? Haiskahtaa sille, että allekirjoittajat ajavat vain omaa ja viiteryhmänsä etua. Tasa-arvoon vetoaminen on vain retorinen kikka vailla substanssia.
Asenne tietysti näkyy puheissa, joissa miesten ja poikien tasa-arvo-ongelmat on unohdettu tyystin. Vain naisiin kohdistuvaa väkivaltaa pitäisi vastustaa. Miehiin kohdistuvaa siis ei. Epätasa-arvoista ja syrjivää.
Ei tarvitse paljon ihmetellä suomalaisten yliopistojen heikkoa sijoitusta kansainvälisissä vertailuissa, kun professoreissakin löytyy näemmä pilvin pimein sakkia, joka on nielaissut "naisen euro" satuilut ihan sellaisenaan, mitään ajattelematta tai kyseenalaistamatta. Mikä on näin hyväuskoisten ja helposti höynäytettävien ihmisten älyllinen kapasiteetti? Onko sitä?
Tasa-arvosta meuhkaavat professorit häpäisevät itsensä Blogi US Pauli Sumanen 11.6.2015
VastaaPoistaTällainen narttujen yliherkkyys aiheuttaa vain sen, ettei naisia kohta uskalleta ottaa minnekään töihin:
VastaaPoistaPuhui sopimattomia naiskollegoistaan – Nobel-palkittu brittiprofessori jättää tehtävänsä - Britannia - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
...
"Antakaa, kun kerron teille ongelmistani tyttöjen kanssa. Kolme asiaa tapahtuu, kun he ovat laboratoriossa: rakastut heihin, he rakastuvat sinuun ja kun kritisoit heitä, he itkevät", Hunt lausui Maailman tiedekonferenssissa Etelä-Koreassa tiistaina.
Hunt kertoi BBC:lle, että lausunto oli tarkoitettu kevyeksi, mutta se oli tulkittu yleisössä varsin totisena.
...
Kuulostaa siltä, että parisuhdebloggaajamies joutuu tekemään todella paljon parisuhteen eteen eroa pelätessään, mutta tekeekö nainen mitään vastaavaa parisuhteen eteen?:
Parisuhdebloggaaja: Parisuhde voi olla yhtä jännittävä kuin yhden yön suhde - Parisuhde - Elämä - Helsingin Sanomat
Nobelin saanut professori erosi ”itkevät tiedenaiset”-kommenttinsa takia
VastaaPoistaBrittiläinen Nobel-palkinnonkin saanut tutkija Tim Hunt on eronnut työstään lontoolaisella yliopistolla naistutkijoita koskevan kommenttinsa takia.
Kommentissaan Hunt antoi ymmärtää, etteivät naispuoliset tutkijat kestä kritiikkiä itkemättä. Hunt oli todennut myös naisten ja miesten suhteiden häiritsevän työtä.
72-vuotias Hunt oli antanut kyseiset kommentit naistutkijoiden lounastilaisuudessa Etelä-Koreassa järjestetyssä tutkijakonferenssissa.
– Antakaa, kun kerron, mikä mielestäni tytöissä on vikana. Kolme asiaa tapahtuu, silloin kun heitä työskentelee laboratoriossa: rakastut heihin, he rakastuvat sinuun ja kun arvostelet heitä, he itkevät. Hunt oli todennut tilaisuudessa.
Hunt kutsui itseään myös sovinistisiaksi.
Hunt myönsi kyseiset kommentit BBC:n haastattelussa ja pyysi niitä anteeksi.
– Olen todella pahoillani, että sanoin mitä sanoin. Se oli todella typerästi tehty.
– Se oli tarkoitettu kevytmieliseksi ironiseksi kommentiksi, mutta ilmeisesti sitä on tulkittu nyt kuolemanvakavasti.
UCL yliopisto on kertonut Huntin eroamisesta tiedotteella. Huntilla oli yliopistossa kunniaprofessorin virka.
Hunt sai Nobelin lääketieteen palkinnon vuonna 2001 yhdessä Leland Hartwellin ja Paul Nursen kanssa.
Saksalainen olutmainos tunnistaa, onko ohikulkija nainen vai mies – ja kiinnostuu vain naisesta
VastaaPoista"Hyvä rouva, saanko puhutella", kalapuikkoviiksinen koomikko Uke Bosse sanoo ohikulkijalle Hampurissa. Digitaaliselta mainostaululta.
Tosin Bosse puhuttelee ohilkijaa ainoastaan, jos hänet on tunnistettu naiseksi.
Saksalainen olutmerkki Astra kehitti digitaalisen mainostaulun, joka tunnistaa kasvojen piirteistä ohikulkevan ihmisen sukupuolen ja kohdistaa huomionsa naisiin, kertoo mainosalan verkkojulkaisu Psfk.
Mainostaulu on sijoitettu maineikkaan hampurilaisen kneipen eli korttelibaari Zum Silbersackin edustalle.
Jos ohjelma toteaa ohikulkijan naiseksi, koomikko Bossen tähdittämä olutmainos alkaa puhua tälle. Jos ohikulkija taas tulkitaan mieheksi, mainostaulun reaktio on kylmähkö: "Täällä ei ole mitään nähtävää miehille", se tiukaisee.
Bossella on yllään haureellisuuttaan kimaltava smokkitakki, joka lie varastettu jonkun 1970-luvun hampurilaisen yökerhopianistin vaatekomerosta. Niinpä on aivan asiallista, kun Astra lupaa, ettei mainos aktivoidu myöskään alle 16-vuotiaiden kasvoista.
Viestintätoimisto Philipp und Keuntjen suunnittelemaan ohjelmaan on ladattu yli 70 videopätkää, joissa Bosse rupattelee suoraan ohikulkivan naisen silmiin – ikään kuin henkilökohtaisesti puhutellen – ja kehottaa siinä sivussa tätä kokeilemaan Astraa.
Ohjelmassa on puheentunnistus, joten se pystyy ainakin periaatteessa myös vastaamaan ohikulkevan naisen kommentteihin.
Mainoksella on aivan oikea pointtikin.
Suurin osa olutmainonnasta on suunnattu miehille: ajatelkaapa vaikka suomalaisia olutmainoksia, joissa mieskööri tuijottaa sohvalla lätkää. Se on sikäli ymmärrettävää, että miehet kuluttavat sekä Suomessa että Saksassa olutta huomattavasti naisia enemmän.
Mutta juo olutta moni nainenkin. Silti panimot eivät puhuttele heitä.
Astra koettaa nyt tasoittaa epäkohtaa.
Aikuisviihteen historiaa – pornoelokuva kuvataan avaruudessa
VastaaPoistaAikuisviihdesivusto Pornhub nousee aika ajoin otsikoihin erikoisten mainoskampanjoiden ja some-tempausten merkeissä. Nyt sivusto suunnittelee tekevänsä historiaa toteuttamalla maailman ensimmäisen avaruudessa kuvattavan pornoelokuvan.
Pornhub suunnittelee kuvaavansa Sexploration-nimisen elokuvan 109 kilometrin korkeudessa yksityisen yhtiön omistamassa aluksessa. Elokuvan päärooleissa nähdään aikuisviihdetähdet Eva Lovia ja Johnny Sims. He ja kuusihenkinen kuvausryhmä tulevat valmistautumaan koettelemukseen käymällä läpi kuuden kuukauden harjoittelujakson.
– Meidän täytyy varmistaa, että kaikki osallistujat ovat riittävän valmistautuneita avaruusajan yhdynnän vaatimaan täsmällisyyteen, Pornhubin varatoimitusjojtaja Corey Price kuvailee Huffington Post -lehdelle.
Pornhub hakee avaruuspornolle rahoitusta Indiegogo-varainkeruusivuston kautta. Yhtiön tavoitteena on kerätä peräti 3,4 miljoonaa dollaria seuraavan 30 vuorokauden aikana. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaisesti, tullaan Sexploration julkaisemaan loppuvuodesta 2016.
– Tästä tekee vaivan arvoista jo se, että pääsemme kerskailemaan asialla. Emme tiedä, ovatko astronautit harrastaneet seksiä avaruudessa, mutta me tulemme olemaan ensimmäiset jotka myöntävät tehneensä niin julkisesti, naispääosaa esittävä Eva Lovia hehkuttaa.
Teeskenteleekö nainen sängyssä? Seksuaaliterapeutti Sari Havas vastaa
VastaaPoistaNäyttelijä Sari Havas osallistui Me Naisten väitöstilaisuuteen. Katso videolta, miten hän kommentoi kliseitä naisen seksuaalisuudesta.
Näyttelijä Sari Havas romutti kliseet naisen seksuaalisuudesta: nainen ajattelee seksiä yhtä paljon kuin mieskin. Katso videolta, miten Sari vastasi seksiä ja naiseutta koskeviin väitteisiin.
Suomalaismiehet kylpisivät mieluiten puolisonsa kanssa
VastaaPoistaKylpyhuonekalusteita valmistava Villeroy & Boch Gustavsberg on tehnyt pohjoismaisen kyselytutkimuksen kylpyhuoneisiin liittyvistä toiveista.
”Aikaisemmin kylpyhuone liitettiin ensisijaisesti hygieniaan. Nykyisin se on lisäksi paikka, jossa nautitaan ja joka tarjoaa mahdollisuuden olla hetken yksin. Tätä mieltä ovat erityisesti pienten lasten vanhemmat”, Villeroy & Boch Gustavsbergin PR- ja viestintäpäällikkö Rebecca Duvemyr kertoo.
Tutkimukseen osallistui 4016 vastaajaa Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta, noin tuhat vastaajaa jokaisesta maasta. Tutkimukseen valittiin 18–65-vuotiaita naisia ja miehiä, jotka asuvat omistamassaan omakoti-, rivi- tai kerrostaloasunnossa tai vuokra-asunnossa, ja joilla on vähintään yksi kylpyhuone.
Vain joka kymmenes nainen haluaa kumppaninsa mukaan kylpyammeeseen, kun suomalaiset miehet puolestaan viettävät kylpyhetken mieluiten juuri kumppaninsa kanssa.
Tutkimukseen vastanneista lähes joka neljäs nainen käyttäisi mieluummin kylpyammetta kuin suihkua. Eniten kylpyammeesta pitävät vuokra-asunnoissa ja suurissa kaupungeissa asuvat.
Suomalaiset miehet viettävät kylpyhuoneessa mahdollisimman vähän aikaa, heistä joka viides alle 10 minuuttia päivässä. Naiset viihtyvät kylpyhuoneessa pidempään: joka kolmas käyttää kylpyhuonetta 20–30 minuuttia päivässä.
”Naiset maksavat laskun” – Rankka vetoomus Juha Sipilälle, tässä koko kirje
VastaaPoistaKymmenet suomalaisprofessorit ja tutkijat arvioivat hallituksen ohjelman johtavan Suomea ”paluuseen kohti perhemallia, jossa miehen rooli elättäjänä korostuu”.
– Tämä ei ole naisten, miesten eikä yhteiskunnan etu, tutkijat ja professorit kirjoittavat tasa-arvovetoomuksessa, josta kertoi ensin Helsingin Sanomat.
Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtori Hanna Ylöstalo on yksi vetoomuksen alullepanijoista. Hän kertoo Uudelle Suomelle, että hanke lähti liikkeelle hänen ja toisen tasa-arvopolitiikan tutkijan Anna Elomäen turhautumisesta pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ohjelmaan.
– On ihan uskomatonta, että sukupuolten tasa-arvo voidaan täysin unohtaa hallitusohjelmassa, Ylöstalo sanoo.
Ylöstalon mukaan ongelma on se, että hallitusohjelman toimenpiteitä ja niiden vaikutuksia ei ole tarkasteltu sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta.
– Näin tullaan tahattomasti tekemään haitallisia päätöksiä, Ylöstalo sanoo viitaten muun muassa kuntasektorin leikkauksiin ja miesten rooliin perheen elättäjänä.
Alla kokonaisuudessaan tutkijoiden synkkä arvio hallitusohjelman vaikutuksista. Muun muassa feministinen kansalaisjärjestö Naisasialiitto Unioni on jakanut linkin vetoomukseen Facebook-sivuillaan ja se löytyy myös täältä.
Vetoomuksen nimekkäisiin allekirjoittajiin kuuluvat muun muassa professorit Pertti Alasuutari, Anneli Anttonen, Niklas Bruun, Jani Erola, Heikki Hiilamo, Elina Lahelma, Anu Koivunen, Martti Koskenniemi, Tuomas Ojanen sekä Martin Scheinin ja Jorma Sipilä.
Jokamiehen ja -naisen vempeleellä voi piristää parisuhdetta - Käytä sitä näin
VastaaPoistaParisuhdeasiantuntija vinkkaa, miten puhelin voi piristää parisuhdetta.
Puhelimen käyttö voi joskus aiheuttaa kränää parisuhteessa – varsinkin, jos oma kumppani tuntuu olevan kiinnostuneempi älyluuristaan kuin ihmisistä ympärillään. Parisuhdetutkija ja -terapeutti Heli Vaaranen antaa viisi vinkkiä fiksuun puhelimen käyttöön parisuhteessa.
Seksuaaliterapeutti: Mikä sovintoseksissä on hyvää – ja mikä huonoa
VastaaPoistaMonen mielestä sovintoseksi on keskivertoseksiä kuumempaa ja kivempaa. On kuitenkin myös tilanteita, joissa se tekee pahaa.
Kuten nimityskin antaa ymmärtää, sovintoseksiksi kutsutaan seksiä, jota pari harrastaa osana sovinnon tekemistä riideltyään. Monen mielestä sovintoseksi on keskivertoseksiä kuumempaa ja kivempaa, mihin on useitakin syitä.
Osittain kiihkeys selittyy jo sillä ylivirittyneellä tilalla, johon ihmiset päätyvät niin keholtaan kuin mieleltään riidellessään. Sovintoseksi saattaa tuntua erityisen nautinnolliselta ja jopa rauhoittavalta tuon fysiologisen reaktiomyrskyn takia.
Oman henkisen jännitteensä sovintoseksiin voi tuoda myös riidan aiheuttama eron uhka – monesti välienselvittely kun vie ajatukset siihen, mitä tapahtuu, jos erimielisyyksiä ei saadakaan selvitettyä. Menettämisen pelon kohtaaminen voi saada tarramaan kumppaniin sellaisella intensiteetillä, että sovintoseksistäkin kehkeytyy keskivertorakastelua parempaa.
Selvitys: Naisten johtamat yritykset kannattavat heikommin
VastaaPoistaProfessorit allekirjoittavat irtisanomislistan
VastaaPoistaNuts 'protect against early death' - BBC News
VastaaPoistaThere was an average 23% lower risk of 10-year mortality across all diseases, with a decrease of:
45% for neurodegenerative disease
39% for respiratory disease
30% for diabetes
Miksi pojat alisuoriutuvat koulussa? Tutkimuksessa selvisi erikoinen syy
VastaaPoistaLuxemburgin yliopiston tutkijat löysivät kaksi syytä ja yhden ratkaisun maailmanlaajuiseen ongelmaan.
15-vuotiaat pojat alisuoriutuvat koulussa todennäköisemmin kuin samanikäiset tytöt, OECD:n raportissa todetaan. Tämä vahvistaa pitkäaikaista maailmanlaajuista suuntausta, jossa osa pojista jää jälkeen koulussa.
Luxemburgin yliopiston tutkijat löysivät kaksi syytä ja yhden ratkaisun ongelmaan uudessa tutkimuksessaan, kertoo ScienceDaily. Tutkimus on julkaistu Masculinities and Social Change -lehdessä.
Tutkijat kokosivat tutkimusaineistonsa suoraan lapsilta itseltään. 872 pääasiassa 13–14-vuotiasta sveitsiläistä lasta osallistui kyselyihin ja ryhmäkeskusteluihin. Tutkijat seurasivat myös lasten käyttäytymistä luokissa videoiden avulla. Kerättyä tietoa verrattiin koulutodistuksiin ja luokkatyön tuloksiin.
Koulussa huonosti pärjänneillä pojilla oli vahva taipumus vieraantua koulusta: he ajattelivat, että koulunkäynti ei ollut hyödyllistä.
Tutkijat löysivät lääkeen
Tutkimuksessa ilmeni myös selvä yhteys alisuoriutumisen ja poikien sukupuoliroolia koskevien vanhoillisten mielipiteiden välillä. Sellaiset pojat, jotka ajattelivat, että miesten tulisi johtaa naisia, olivat tyypillisesti häiriköivämpiä luokassa ja alisuoriutuivat.
Yhtä monet tytöt kuin pojat ilmaisivat koulusta vieraantumista, mutta tällaiset asenteet vaikuttivat kielteisemmin poikiin. Vanhoilliset näkemykset naisten ja miesten rooleista vaikuttivat myös tyttöihin, mutta tutkimuksessa selvisi, että tällaiset mielipiteet olivat levinneet laajemmin poikien kuin tyttöjen keskuuteen. Muut tekijät, kuten vertaisryhmän menestys ja sosioekonominen tausta jarruttivat niin ikään koulumenestystä.
Tutkijoiden mukaan epäonnistuneiden poikien syndroomaan voi olla olemassa lääke. Lasten käyttäytymistä havainnoimalla tutkijat huomasivat, että alisuoriutuvat pojat vastasivat parhaiten autoritääriseen opetustyyliin, johon sisältyi jäsentynyt ja välittävä, mutta kontrolloiva lähestymistapa. Tätä ei pidä sekoittaa liian kurinalaisiin, autoritäärisiin opetusmetodeihin, tutkijat korostavat. Tutkimuksen mukaan vääränlaiset opetustavat voivat aiheuttaa ja vahvistaa koulusta vieraantumisen tunnetta.
– Autoritäärisellä tyylillä opettavat opettajat ovat selvästi kiinnostuneita oppilaistaan, ohjaavat heitä ja ovat käytettävissä, jos ongelmia esiintyy. Tämä tutkimus osoittaa, että opettajien pitää kohdella joustavasti erilaisia persoonallisuuksia, professori Andreas Hadjar kuvaili.
Häpykarvojen sheivaaminen ei ole vain naisten suosiossa - miesten paineet selvitettiin
VastaaPoistaTuhannet miehet vastasivat kyselyyn, jossa selvitettiin heidän suhtautumistaan oman häpykarvoituksensa siistimiseen. Miehiltä kysyttiin myös, millainen alapääkarvoitus naisella oli eniten heidän mieleen.
Huffington Post -lehti ja AskMen.com-sivusto löivät viisaat päänsä yhteen ja lähtivät selvittämään, mitä miehet ajattelevat niin omasta kuin naistenkin alapääkarvoituksesta. Kyselyyn otti osaa yli 5000 miekkosta ja heidän vastaustensa perusteella miehet pitävät eniten seuraavanlaisesta häpykarvoituksesta naisella:
41 prosenttia pitää eniten täysin paljaasta alapäästä tai siitä, jos naisella on brasilialainen vahaus.
38 prosentin mieleen on eniten huolella sheivattu häpykarvoitus, mutta heistä aikuisella naisella kuuluu olla jonkin verran alapääkarvoja.
15 prosentille ei ole mitään väliä, millainen häpykarvoitus naisella on - kunhan hän itse tuntee olonsa mukavaksi ja seksikkääksi.
5 prosentille suosikkikarvoitus on täysin luonnonmukainen.
1 prosenttia pitää eniten jostakin toisenlaisesta häpykarvoituksesta.
Entä tuntevatko miekkoset paineita huolitella omaa alapääkarvoitustaan?
48 prosenttia: "En tunne painostusta, mutta pidän huolella sheivaamisesta."
20 prosenttia: "Jos hän sheivaa miellyttääkseen minua, olen hänelle velkaa sen, että myös minä olen huolellisesti sheivattu."
20 prosenttia: "Kyllä, näinä päivinä odotetaan miehen kiinnittävän huomiota ulkonäköönsä."
12 prosenttia: "En."
Tulokset poikkeavat hieman suomalaisten miesten mietteistä siitä, millainen alapääkarvoitus on naisella mieluisin. Pääset juttuun tästä.
Naisia ja miehiä kohdellaan eriarvoisesti työelämässä - lue vihastuttavat faktat
VastaaPoistaHarvardin bisneskoulun tutkimuksen mukaan naisten ja miesten tasa-arvossa työelämässä on vielä paljon korjailtavaa.
Mitä työkaverit ajattelevat, jos heidän kollegansa poistuu talosta ennen työajan päättymistä? Se riippuu liian aikaisin töistä lähteneen sukupuolesta. Jos hän on nainen ja äiti, työkaverit olettavat hänen menneen hakemaan lapsiaan. Mikäli lähtijä on mies, niin hänen ajatellaan menneen tapaamaan asiakasta tai tekemään jotakin muuta työhön liittyvää.
Näin väittää Harvardin bisneskoulun tutkimus, jossa selvitettiin miesten ja naisten tasa-arvoa työpaikoilla.
Äitejä syyllistetään
Naisilla, joilla on lapsia, voi olla kaikista vaikeinta työelämässä. He monesti syyllistävät voimakkaasti itseään siitä, että he ovat poissa perheensä luota.
Tutkimuksen mukaan myös työkaverit ovat alttiita tuomitsemaan äidit työelämässä samasta syystä. Heidän syyttävä sormensa nousee tekipä työelämässä oleva äiti kummin tahansa - painoipa hän pitkää päivää tai lähtisi töistä hieman etuajassa kotiin.
- Luulen, että pahin tuomio mitä kukaan voi pelätä, on olla huono vanhempi. Ja se tuomio lankeaa paljon rankemmin naisille kuin miehille, jotka ovat koko ajan töissä, professori Robin Ely.
Lisäksi johtajat antavat matkustamista vaativat työtehtävät useammin miehille, koska he ajattelevat, etteivät naiset tahdo olla pois perheidensä luota. Myöskin ylennykset annetaan naisia todennäköisemmin miehille.
Tyttö antoi sammuneelle pojalle suuseksiä – poika tuomittiin raiskauksesta
VastaaPoista22-vuotias opiskelija potkittiin pois Amherst College -nimisestä yliopistosta, joka sijaitsee Massachusettsissa. Pojan opiskeluoikeus evättiin sen jälkeen, kun hänet oli tuomittu raiskauksesta tytön annettua hänelle suuseksiä.
Poika oli ollut humalassa ja sammunut sohvalle, kun eräs opiskelijatyttö oli antanut hänelle suuseksiä pojan tietämättä. Kaksi vuotta tapahtuman jälkeen vuonna 2014 tyttö haastoi pojan oikeuteen raiskauksen vuoksi. Poika tuomittiin syyllisenä seksuaalirikokseen ja hän menetti sen myötä myös opiskelupaikkansa.
Metro-lehden mukaan on käynyt kuitenkin ilmi, että tyttö on valehdellut. Hän oli lähettänyt ystävilleen heti tekonsa jälkeen tekstiviestejä, joissa kertoi tehneensä jotain tuhmaa ja myönsi, että ei ole puhdas pulmunen. Tuomion ja rikosmerkinnän poistamisesta huolimatta koulu ei ole antanut pojalle opiskelupaikkaansa takaisin. Pojan asianajaja Max D. Stern nosti asiakkaansa kanssa syytteen toukokuun lopulla yliopistoa vastaan tuomiovirheen vuoksi.
Kioski
VastaaPoistaJakso 88
Keskustelua moniavioisuudesta, mukana mm. Melissa Mäntylä.
MIKSI OSTAA SEKSILELUJA, KUN NIITÄ VOI TEHDÄ ITSEKIN?
VastaaPoistaHuikeita ”tee se itse” seksileluja!
Seksissä tärkeintä on, että molemmat tai kaikki osapuolet nauttivat. Ihmisiä on käsittämätön määrä, joten eri haluja on myös äärimmäisen paljon. Tylsän suorittamisen sijaan, monet lähteet suosittelevatkin petipuuhiin luovuutta ja rajojen rikkomista.
Sama pätee myös seksileluihin. Alan kauppojen hyllyt notkuvat erilaisista seksileluista, mutta mikä estää tekemästä itse omaa seksilelua? Kun tietää, mitä haluaa, on helppo tehdä seksilelu juuri omiin tarpeisiin. Suunnittelussa ja toteutuksessa voi käyttää rutkasti luovuutta ja rikkoa rajoja.
Seuraavalla videolla esitellään itse tehtyjä seksileluja. Ei muuta kuin verstaalle!
Miehet paljastavat: Tästä emme pidä seksin aikana
VastaaPoistaMiehet kertovat, mitkä puuhat naiset saisivat jättää makuuhuoneessa suosiolla väliin.
Womens's Health Magazine -lehti kysyi 11 nimettömästi esiintyvältä mieheltä, mistä he eivät pidä seksissä.
Mieltymyksiä on monia, joten nämä näiden miesten inhokit saattavat olla jonkun muun mieleen.
Moniavioisuus - iso rakkauspallo vai pyhän rikkomista?
VastaaPoistaPolyamorisessa suhteessa elävä, muslimi ja perussuomalaisten kansanedustaja keskustelivat moniavioisuudesta ja sen sallimisesta Suomen laissa. Miten kävikään?
Polyamorisessa suhteessa elävä Melissa Mäntylä, sharia-lakia noudattava muslimi Maryan Askar ja kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.) puhuivat torstaina Kioskissa moniavioisuudesta.
Kaikilta kysyttiin, pitäisikö Suomessa sallia moniavioisuus ja keskustelu alkoi porista.
– Se olisi tasa-arvoista kumppaneilleni. Haluan pitää kumppanit samanarvoisina ja haluan myös molempien kanssa naimisiin, sanoo kahden miehen kanssa suhteessa oleva Mäntylä.
– Haluaisin, että Suomen laki sallisi sen lasten oikeuden takia. Haluan ensimmäiselle ja toiselle vaimolle ja heidän lapsilleen samat oikeudet, esimerkiksi perintäoikeudet ja sukunimeen liittyen, sanoo Askar.
Huhtasaari kannattaa omien sanojensa mukaan perinteistä miehen ja naisen välistä avioliittoa.
Kysely: Naiset panostavat työhakemuksiin miehiä enemmän
VastaaPoistaTyönhakupalvelu Monsterin kyselyn mukaan naiset käyttävät selvästi enemmän aikaa työhakemusten tekoon kuin miehet.
Monster selvitti kyselytutkimuksellaan, millaisena työnhakijat kokevat työnhakuprosessit ja yritysten rekrytointitavat. Kyselyyn osallistuneista 64 prosenttia oli hakenut töitä viimeisen kuukauden aikana.
Työhakemuksiin käytetty aika vaihtelee paljon. Yli kolmasosa naisista (37 %) käyttää työhakemuksen tekemiseen yli tunnin aikaa. Yli viidesosa miehistä (22 %) käyttää puolestaan työhakemuksen tekemiseen alle 15 minuuttia.
Kaikista vastaajista hakemukseen panostavat eniten 30-34-vuotiaat, joista lähes puolet kertoi käyttävänsä siihen aikaa yli tunnin. Alle 29-vuotiaista yli kolmasosa saa hakemuksensa valmiiksi alle vartissa.
Suurin osa eli 83 prosenttia vastaajista kertoo työnhakukokemuksistaan ystävilleen ja tutuilleen. Työnantajilla on kuitenkin parannettavaa tiedottamisessaan. Vain kuusi prosenttia vastaajista kertoo saaneensa tiedon rekrytointiprosessin päättymisestä jokaisesta hausta, jossa on ollut mukana. Yli puolet (52 %) kertoi, että sai tiedon vain joissain tapauksissa.
- Työnantajien tulisi pitää mielessä, että työnhakijat panostavat aina hakemuksensa tekemiseen aikaa ja vaivaa. Hakemuksen jättäneelle hakijalle vastaamiseen menee työnantajalla vain muutama minuutti - viestin lähettämisellä voi kuitenkin olla merkittävä vaikutus hakukokemukseen, sanoo Monster.fi-palvelua Suomessa pyörittävän Alma Career Oy:n toimitusjohtaja Marja Pylkkänen.
"Minulle perusteltiin miksi jäin kakkoseksi, tuli hyvä mieli ja antoi uskoa tuleviin hakuihin. Toiminta oli vastuullista, ja voisin hakea uudelleenkin kyseessä olevaan yritykseen, jäi hyvä kuva!", kuvailee yksi kyselyyn vastanneista onnistunutta hakuprosessiaan.
Vain kymmenesosa vastaajista on puhunut kokemuksistaan sosiaalisessa mediassa. Eniten sosiaalisessa mediassa kokemuksiaan jakoivat yllättäen 35-39-vuotiaat hakijat.
Vaikka sosiaalisen median noususta on puhuttu pitkään, vain seitsemän suosisi työnhakua some-profiilillaan. Suurin osa (63 %) työnhakijoista kaikissa ikäluokissa pitää edelleen CV:tä ja hakemusta mieluisimpana tapana hakea työtä.
Monsterin työnhakijatutkimus toteutettiin joulukuussa 2014. Kyselytutkimukseen osallistui 415 vastaajaa, jotka olivat 18-55-vuotiaita.
Iltalehti ja Monster kuuluvat Alma Media -konserniin.