tiistaina, toukokuuta 05, 2015

Hyssyttylyä

Hyssytelläänkö miesten tasa-arvo-ongelmia?
Jarmo Laitanevan vieraina olivat kansanedustaja Kari Uotila (vas) eduskunnan miesverkostosta, Isät lasten asialla ry:n puheenjohtaja Pasi Malmi ja Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja Juuso Erno.
Miten voi suomalainen mies?
Miten voi suomalainen mies? Vieraina suomalaisen miesliikkeen provokaattorit Henry Laasanen ja Timo Hännikäinen. Toimittajina Sanna Pirkkalainen ja Paula Jokimies.

155 kommenttia:

  1. Anonyymi5/5/15 10:07

    Pornoa työaikana: näin monta tuntia työntekijä katsoi sitä 2 viikossa

    United Press Internationalin mukaan [lähde] Baltimoren kaupungin työntekijä on saanut potkut käytettyään merkittävän osan työajasta aikuisviihteen katseluun.

    Jätevedenpuhdistamolla töissä ollut mies oli katsellut pornoa 2 viikon aikana peräti 39 tuntia.

    Johto oli saanut nimettömän vihjeen miehen tottumuksesta ja hänen työkoneeseensa asennettiin valvontaohjelmisto.

    Parhaimmillaan hän oli katsellut aikuisviihdettä 8 tunnin työajasta peräti 7 tuntia.

    - Lopputulos olisi ollut sama, jos hän olisit katsellut urheilua tietokoneellaan neljä tuntia kahdeksasta päivää kohden, Rob Pearre Jr. selventää erottamispäätöstä.

    VastaaPoista
  2. Jaska Pauhaja5/5/15 11:48

    Ikävää, ettei artikkeli kerro millaista pornoa paskanhajuisessa toimipaikassa katsottiin päivät läpeensä.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi5/5/15 13:53

    Aatami etsii Eevaa -Jonna ja Henrik eivät ole enää tekemisissä: "Hän ei ollut, mitä sanoi olevansa"

    – Yhteydenpito päättyi nopeasti Suomeen palaamisen jälkeen, Jonna kertoo.
    Eilisessä Aatami etsii Eevaa -sarjassa tosimiestä etsivä Jonna, 26, valitsi treffeille Henrikin, 28. Nykyään pari ei ole enää missään tekemisissä, koska yhteydenpito katkesi äkillisesti treffien jälkeen.
    – Treffien jälkeen lähdettiin kotiin, ja kaikki vähän muuttui. Mun mielestä Henrik antoi ohjelmassa erilaisen kuvan itsestään kuin hän todellisuudessa oli.

    Jonnan mielestä Henrik ei yksinkertaisesti ollut tarkoitettu hänelle.
    – Yhteydenpito päättyi nopeasti Suomeen palaamisen jälkeen. Henrik antoi ymmärtää toista kuin todellisuudessa oli, Jonna summaa tuntemuksiaan.
    Seuraava Aatami etsii Eevaa -jakso maanantaina 11.5. klo 21.00. Siinä joensuulainen Saara tapaa saarella Tuuren ja Iiron.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi5/5/15 13:54

    Reservistä kiel­täy­ty­mi­seen kannustava sivusto kaatui

    Aseistakieltäytyjäliiton aamulla avaama Eroa armeijasta -sivusto on kaatunut. Liiton mukaan verkkosivusto kaatui tuhansien kävijöiden paineessa.

    Eroa armeijasta -sivusto on osa aseistakieltäytyjäliiton kampanjaa, jolla se haluaa tehdä tunnetuksi sitä, miten varusmiespalveluksen suorittanut voi kieltäytyä reservistä.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi5/5/15 13:56

    Koulu lopetti seksivalistuksen – johti klamydia-epidemiaan

    Seksivalistuksen taso herättää toisinaan keskustelua myös Suomessa, mutta meillä asiat ovat paremmin kuin monissa muissa maissa. Teinien välinen seksi on niin suuri tabu esimerkiksi monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa, että valistus asian tiimoilta jää monissa tapauksissa lähes olemattomaksi.

    Nyt pieni teksasilainen Cranen lukio on noussut otsikoihin sukupuolitautiepidemian merkeissä. Paikallisen KOSA-televisiokanavan uutisten mukaan osavaltion terveysministeriö on varoittanut vanhempia klamydian leviämisestä koulun 300 oppilaan keskuudessa. Klamydiatapauksia on ilmennyt vähän ajan sisällä jopa 20 kappaletta.

    Vähemmän yllättäen Cranen lukion opinto-opas paljastaa, ettei seksivalistus kuulu koulun opetussuunnitelmaan nopeaa seksuaalikasvatuksen kurssia lukuunottamatta. Koululautakunta päätti vuonna 2012 kehottaa nuoria kieltäytymään seksistä avioliittoon asti, sen sijaan että heille opetettaisiin esimerkiksi ehkäisyvälineiden käytön tärkeydestä. Raw Story -lehden mukaan myös Teksasin laki määrää valistuksen keskittyvän muita asioita enemmän seksistä pidättäytymisen edistämiseen.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi5/5/15 14:06

    Seksielokuvien K18-klassikot palaavat teatterinäytöksiin Helsingissä

    Helsingissä palataan aikuisviihteen kulta-aikaan 1960–80-luvuille, kun alan elokuvia katseltiin vielä leffateattereissa.

    Toukokuun puolivälissä retropornoleffoja ja vähän uudenpaakin tuotantoa on tarjolla neljä päivää kestävällä Viva Erotica -festivaalilla Teatteri Unionissa Siltavuorenrannassa.

    Teatteri mainostaa tapahtumaan värikkäästi ”suurenmoisena elokuvaorgiana”.

    – Juhlimme seksin ja elokuvan moninaisuutta ja palaamme aikaan, jolloin tuhmia elokuvia esitettiin oikeissa teattereissa. Yhden pitkän viikonlopun aikana esitämme alkuperäisformaatissaan kulta-ajan helmiä pornografian ikoneilta Joe Sarnolta, Lasse Braunilta ja Gerard Damianolta, festarien tiedote kertoo.

    – Teemme myös löytöretkiä nykypäivän kokeelliseen dokumenttielokuvaan. Norjalaisen Lene Bergin ja saksalaisen Jan Soldatin uusimmat työt nähdään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa.

    Ohjelmistoon kuuluu myös japanilaista eroticaa, pornogenren konventioita kyseenalaistavaa tuotantoa ja dokumentti länsisaksalaisen pehmopornoelokuvan kulisseista.

    Tapahtuman tähtivieras Doris ”Dolly” Kuhn tuo mukanaan harvoin nähtyjä 8-millisiä seksifilmejä 1980-luvun Münchenin punk- ja New Wave -piireistä – mukaanlukien oman mestariteoksensa Morgenin (1984).

    Festarijärjestäjän mukaan viime syksynä avattu WHS Teatteri Union oli luonnollinen valinta festivaalien järjestyspaikaksi. 1980-luvulla paikalla sijaitsi elokuvateatteri Alfa Romeo, joka esitti niin seksifilmejä kuin taide-elokuviakin.

    Viva Erotica järjestetään 14.–17. toukokuuta. Tapahtumaan ja kaikkiin elokuviin on 18 vuoden ikäraja.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi5/5/15 14:14

    11 outoa juttua, joita pitkässä suhteessa olevat tekevät

    Pitkissä suhteissa kainostelu ja hienovaraisuus haihtuvat pikku hiljaa.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi5/5/15 17:07

    Naisten haluttomuus kasvussa – aiheuttaa ristiriitoja parisuhteeseen

    Haluttomuus on yleinen ongelma, joka on suomalaisen FINSEX-tutkimuksen mukaan lisääntynyt naisilla selvästi 2000-luvulla. Miehillä samanlaista muutosta ei ole ollut näkyvissä.

    Seksuaaliterveysklinikan mukaan haluttomuus on yleisin naisen seksuaalihäiriöistä, ja sitä esiintyy noin 20–50 prosentilla naisista. Kaikille naisille haluttomuus ei kuitenkaan aiheuta haittaa, minkä takia haluttomuuden ja haittaavan haluttomuuden yleisyys onkin hyvä erotella toisistaan.

    Epätasapainossa olevat halut aiheuttavat helposti ristiriitatilanteita parisuhteessa. Uudessa tilanteessa on puntaroitava, riittääkö ystävyys parisuhteeksi.

    Haluttomuus vaikuttaa parisuhteen hyvinvointiin ja myös läheisyyteen. Vähän seksiä harrastavat parit eivät usein korvaa sitä muulla läheisyydellä tai hellyydellä, kun taas paljon seksiä harrastavilla pareilla on myös paljon läheisyyttä suhteessaan.

    Kliininen seksologi, psykoterapeutti Tarja Santalahti vierailee torstaina Huomenta Suomen Terve aamu -lähetyksessä puhumassa haluttomuudesta. Haluatko kysyä jotain Santalahdelta haluttomuuteen liittyen? Lähetä kysymyksesi alla olevalla lomakkeella.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi5/5/15 17:08

    Armeijasta eroaminen hiertää – ”Sivarit joka vuosi kertaamaan”

    Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nyberg kritisoi Puheenvuoro-blogissaan Aseistakieltäytyjäliiton uutta nettisivua, jonka kautta voi erota armeijan reservistä.
    - Reserviläiskirjekampanja on saanut myös puolustuksemme nakertajat liikkeelle. Aseistakieltäytyjäliitto on tänään avannut näyttävän nettisivun, jonka kautta reserviläinen voi hakeutua täydennyspalvelukseen eli käytännössä siviilipalvelukseen, Nyberg kirjoittaa.

    Nybergin mukaan Aseistakieltäytyjäliitto jättää taustalle sen, ettei reservistä eroaminen vapauta kriisiajan tehtävistä.

    -Täydennyspalvelukseen hakeutuminen vapauttaa toki kertausharjoituksista mutta vakavassa häiriötilanteessa tai poikkeusoloissa siviilipalvelusvelvollisia voidaan lain nojalla määrätä ylimääräiseen palvelukseen. Tämän osalta siviilipalveluslaki kaipaisikin muutosta, joka mahdollistaisi siviilipalveluksen suorittaneille ja täydennyspalvelukseen hakeutuneille vuosittaiset kertausharjoitukset siinä missä reserviläisillekin, Nyberg esittää.

    Aseistakieltäytyjäliitto kertoi tänään avanneensa Eroa-armeijasta.fi-sivuston, jonka tarkoituksena on liiton mukaan kertoa reserviläisille mahdollisuudesta erota armeijasta.

    - Reservinkieltäytyminen on ollut mahdollista kaikille reserviläisille jo vuosia, mutta asia ei ole ollut laajasti tiedossa, Aseistakieltäytyjäliitto toteaa.

    Reservinkieltäytyminen on mielipiteen ja omantunnon vapauteen perustuva laillinen teko, liitto totesi.

    VastaaPoista
  10. Anonyymi5/5/15 18:08

    Miehet avautuvat isävartaloistaan – tällaisia kommentteja naisilta tulee!

    Kerroimme eilen uudesta miesten vartaloihanteesta, joka on noussut ainakin netissä naisten suosioon: pehmeästä mutta miehekkäästä Dad Bodista eli isävartalosta.

    Isävartalo on onneksi perinteistä ihannekroppaa, atleettista V-mallia yleisempi. Bongasimmekin isävartaloita toimituksen miesten joukosta ja selvitimme suosioon nousseen kropan salat – sopivasti ennen uimapukukauden alkua!

    Miten on: saako isävartalo kehuja naisilta? Miten sellaisen saa? Vastaako isävartalo kantajan omiakin mieltymyksiä? Lue rohkeiden miesten kommentit! Pitäisikö naistenkin ottaa oppia mutkattomasta suhtautumisesta omaan kehoon?

    VastaaPoista
  11. Anonyymi5/5/15 18:16

    Näin naiset ja miehet eroavat sijoittajina

    Tutkimusten mukaan sukupuoli vaikuttaa siihen, miten sijoittaja käyttäytyy, raportoi The Wall Street Journal. Miehet ovat yleisesti varmempia sijoittamisesta, kun taas naiset ovat päämäärätietoisempia ja käyvät osakekauppaa vähemmän. Tuloksista ovat samaa mieltä useat sukupuolten käyttäytymiseroja sijoittamisessa tutkineet rahalaitokset ja tutkijat.

    Tutkimukset osoittavat myös, että naiset säästävät suuremman osan palkastaan ja hakevat sijoituspäätöksiinsä neuvoja ammattilaisilta useammin kuin miehet.

    "Naiset haluavat ymmärtää käyttämänsä strategian tarkoitusta, ja kuinka se voi auttaa heitä saavuttamaan tavoitteitaan. Kaikkien sijoittajien tulisi pohtia näitä asioita", sanoo lehdelle Michael Liersch, joka on kirjoittanut raportin naisista ja sijoittamisesta.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi5/5/15 18:18

    Naisteekkarin kertomus työnhausta tyrmistyttää: "Meillä ei ole näihin hommiin naisia otettu"

    Laura Kulmala on 23-vuotias Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) ympäristö- ja energiatekniikan kolmannen vuoden opiskelija - ja kuten moni suomalainen nuori, toistaiseksi vailla kesätöitä.

    Kun Kulmala sai vihiä siitä, että eräässä suuressa kotimaisessa metsäteollisuusyrityksessä olisi vielä tuotannon puolella kesätyöpaikkoja jakamatta, nuori nainen tarttui empimättä luuriin.

    Hän esitteli itsensä ja osaamisensa lyhyesti yrityksen edustajalle ja kertoi olevansa kiinnostunut kesätyömahdollisuuksista.

    Metsäteollisuusyrityksen edustajan vastaus oli Kulmana mukaan suorasukaisen tyly:

    - Meillä ei ole näihin hommiin naisia otettu.

    Kulmala vakuutti olevansa fyysisesti täysin kykenevä kyseiseen työhön, eikä miesvaltaisessa ympäristössä työskentely olisi mikään ongelma.

    - Tiedän, että vastaavalla koulutuksella on tehty tällaista perustuotantotyötä. Se on fyysistä, muttei vaadi mitään erityisiä voimia, Kulmala kertoo.

    Vastaus pysyi hänen mukaansa samana: kun naisia nyt ei nyt vaan ole otettu.

    - Tai lisäsi hän sitten, että yksi nainen oli siinä hommassa, mutta hän jäi eläkkeelle, Kulmala kertoo.

    VastaaPoista
  13. Anonyymi5/5/15 19:30

    Suomalainen varusmieskoulutus kiinnostaa ETYJ-maita
    Kansainväliset sotilasvieraat tutustuvat tällä viikolla puolustusvoimien toimintaan. Karjalan lennostossa vieraat näkivät esimerkiksi varusmieskoulutusta.


    Karjalan lennoston arki erosi tiistaina normaalista kevätpäivästä. Siilinjärven Rissalassa tukikohtaan tutustui 29 sotilasta 18 eri maasta. Vierailu liittyy Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön, ETYJin, asevalvontasopimuksiin kuuluvaan Wienin asiakirjaan.

    VastaaPoista
  14. Anonyymi5/5/15 19:33

    Työelämän tasa-arvosta kirjoittanut teekkari: "En halua syyllistää yksittäistä tahoa"

    Facebookissa kirjoituksen työnhaun tasa-arvoisuudesta julkaissut tamperelainen Laura Kulmala ei kerro, mitä yritystä hänen tekstinsä koskee, koska hän ei halua tehdä siitä ainoaa syyllistä. Hänestä on joka tapauksessa hyvä nostaa tasa-arvoasia julkisuuteen.
    Kulmala selittää kirjoituksessaan, miten hän sai töitä kysellessään erään yrityksen edustajalta vastauksen, jonka mukaan "meillä ei ole näihin hommiin naisia otettu".
    - Uskon, että samanlaista on muissakin firmoissa ja muillakin teollisuuden aloilla. Kyse on firmojen sisällä vallitsevista kulttuureista, Kulmala toteaa.
    - Tämä oli yksi tapaus, jossa se tuli ilmi. Haluan enemmänkin tuoda asiaa julkisuuteen kuin syyllistää yksittäistä tahoa.
    Kulmala on ympäristöteekkari Tampereen teknillisessä yliopistossa. Hänellä ei juurikaan ole aiempaa kokemusta sukupuolesta johtuvasta syrjinnästä opiskelujen parissa tai työelämässä.
    - Koulussa on koko ajan enemmän naisia. On huomattavissa, että opiskelu muuttuu tasa-arvoisemmaksi. On hyvä, että sen eteen tehdään töitä, mutta tehtävää riittää, Kulmala sanoo.
    - Uskon, että työelämä muuttuu pikkuisen hitaammin.
    Ikävästä kokemuksestaan huolimatta Kulmala jatkaa työnhakua. Yritys, johon hän soitti, on jo ollut häneen yhteydessä.
    - Yhteystietojani välitettiin eteenpäin ja saman yrityksen toisella osastolla olisi tehtäviä haussa. Tietyissä tehtävissä on miesvaltainen ilmapiiri, joten sinne ei haluta naisia. Tätä ei kuitenkaan pitäisi hyväksyä.
    Kulmala ilmoitti yritykseen julkaisemastaan tekstistä. Hän ei tiedä, liittyykö yhteydenotto kirjoitukseen.

    VastaaPoista
  15. Anonyymi5/5/15 19:37

    Pahempaa kuin isku kiveksiin - kuva jokaisen miehen painajaisesta kauhistuttaa
    Jokainen mies on taatusti joskus satuttanut kiveksensä. Tuskin kuitenkaan yhtä pahasti, kuin mitä eräs mies Australiassa.


    Potkaisu kiveksiin saa varmasti jokaisen miehen karjaisemaan kivusta. "Kassinsa" voi myös satuttaa monissa muissa tilanteissa, joista taatusti yksi erikoisin on levinnyt nettiin. Daily Star -lehti uutisoi nimittäin kuvasta, jossa pieni krokotiili on iskenyt purukalustonsa miehen kiveksiin. Tilanne on varmasti pahin, jonka moni mies voisi kuvitella kiveksilleen käyvän.

    VastaaPoista
  16. Anonyymi5/5/15 20:17

    Toistaiseksi ainoana Suomessa: Pohjois-Karjalassa jo yhdeksäsluokkalaisia motivoidaan armeijaan

    Intti tutuksi -tapahtumia on järjestetty yhdeksäsluokkalaisille jo kolmessa Pohjois-Karjalan kunnassa. Kokemukset ovat niin hyviä, että lähivuosina tapahtuma viedään kaikkiin Pohjois-Karjalan yläkouluihin ja mallia markkinoidaan muuallekin Suomeen.

    VastaaPoista
  17. Anonyymi5/5/15 20:19

    Sukupuoli esti työpaikan saannin? UPM: Valitettava tapaus koko metsäalalle

    Metsäjätti UPM pahoittelee koko alan puolesta tapausta, jossa tekniikan alan naisopiskelija kertoo jääneensä ilman työtä sukupuolensa takia.

    Laura Kulmala kertoi julkisessa Facebook-päivityksessään, että hänen mahdollisuutensa päästä suuren suomalaisen metsätyöyrityksen työhaastatteluun torpattiin jo puhelimessa. Kulmalalle todettiin, ettei kyseiseen tehtävään ole palkattu naisia.

    Kulmala ei halua kertoa tietoja firmasta medialle, joten MTV Uutiset ei pysty vahvistamaan tapahtumakulkua yrityksestä.

    UPM on yrittänyt ottaa yhteyttä Kulmalaan ja selvittää, mistä yhtiöstä on kyse.

    UPM julkaisi oman kannanottonsa Facebook-sivuillaan.

    VastaaPoista
  18. Anonyymi6/5/15 06:21

    Naiset suostuivat "50 Shades of Grey -seksiin" - vanhaa miestä epäillään raiskauksista

    "Minua kuvotti"

    Naisille 68-vuotias ehdotti villejä sokkotreffejä, jossa seksiä harrastettaisiin kahden toisilleen ventovieraan kesken täysin pimeässä. Näin tapahtuikin poliisin mukaan miehen asunnossa Nizzassa.

    Yksi miehen huijaukseen narahtaneista on 40-vuotias Sylvie, joka kertoi langenneensa ruskeatukkaiseen ja sinisilmäiseen mieheen Zoosk-deittisivustolla. Pari vaihtoi useita tekstiviestejä, kunnes mies ehdotti Sylvielle rohkeaa tapaamista. Nainen kertoi Le Parisien -lehden haastattelussa miehen ehdottaneen 50 Shades of Greyn tyyppistä rohkeaa leikkiä.

    Pari tapasi ja nainen peitti silmänsä ennen "Anthonyn" tapaamista. Seksin jälkeen miehen vastusteluista huolimatta nainen laittoi valot päälle ja yllättyi täysin. Hänen edessään oli vanha ja kalju mies.

    - Minua kuvotti, nainen kuvaili myöhemmin lehdelle.

    Myös toisella rikosilmoituksen tehneellä uhrilla on samankaltainen kokemus. Hän halusi samaten nähdä miehen valot päällä, mutta kun tämä ei siihen suostunut, näki nainen vilauksen miehen siluetista. Nainen on kuvaillut miestä vanhaksi, pömppömahaiseksi ja isonenäiseksi.

    Mies puolustautuu

    Poliisi pidätti miehen maaliskuussa ja häntä epäillään raiskauksista.

    Mies on myöntänyt hakeneensa mallin kuvan Googlesta ja esiintyneensä väärän henkilöllisyyden turvin. Raiskaukset hän kuitenkin kiistää.

    - Minun mielestäni kun nainen saapui huoneeseen alastomana, hän oli suostuvainen. Sillä hetkellä häntä ei olisi voinut kiinnostaa vähempää se, miltä minä näytin, epäilty puolustautuu.

    Mies vakuuttaa, että jos häneltä olisi tapaamishetkellä kysytty, onko hän todella kuvassa oleva mies, olisi hän kertonut totuuden.

    Miehen asianajaja painottaa, että hänen asiakkaansa ei missään vaiheessa pakottanut naisia harrastamaan seksiä kanssaan.

    - Mitä mallin kuviin tulee, ne olivat liian hyviä ollakseen totta. Ihmettelen, jos nämä naiset eivät tietoisesti sulkeneet silmiänsä totuudelta useammin kuin kerran, asianajaja Laurent Poumarède sanoo.

    Toisen uhrin asianajaja toteaa, että vaikka väkivaltaa ei käytetty, kyseessä on silti raiskaus.

    Poliisi selvittelee myös samankaltaisia tapauksia vuosilta 2009 ja 2013, joita ei aikoinaan ikinä kunnolla selvitetty. Ei ole tiedossa, liittyvätkö tapaukset samaan mieheen.

    Koko vyyhdin tutkinta on vielä kesken.

    VastaaPoista
  19. Anonyymi6/5/15 06:23

    Onko arki sitä yhtä ja samaa? Näin säilytät kipinän parisuhteessasi

    Kevät on muutoksen aikaa, mutta parisuhdetta ei kannata laittaa noin vain vaihtoon. – Ainakaan, jos kyse on vain alkuhuuman laantumisesta. Näillä jipoilla suhteesi puhkeaa uuteen kukoistukseen.
    Cosmopolitanin parisuhdeasiantuntija Susan Trombetti listasi toimivia tärppejä parisuhteen elvyttämiseen.

    VastaaPoista
  20. Anonyymi6/5/15 06:25

    Vierailu tallelokerolla ja kissan silittely - mikä on paras lempinimi masturboinnille?
    Masturbointi- ja itsetyydytyssanat ovat juurtuneet ihmisten ajatuksiin ja puheeseen, mutta asiaa kuvaamaan löytyy hauskempiakin sanoja.

    Refinery29-sivuston tekemällä videolla naiset yrittävät pohtia parempaa sanaa masturboinnille. Toiset haluavat kutsua masturbointia vierailuksi tallelokerolla tai tulppaanien kasteluksi. Muun muassa seuraavia lempinimiä on ehdotettu:

    Alakerran DJ

    Vierailu lepakkoluolassa

    Kissan silittely

    Muffinin voitelu

    Vohvelien tekeminen

    Tulppaanien kasteleminen

    Vierailu tallelokerolla

    Itsensä hinkkaaminen

    Klittaus

    VastaaPoista
  21. Anonyymi6/5/15 06:27

    Naisjärjestöjen ääntä tarvitaan edelleen

    Sadassa vuodessa on tapahtunut paljon.
    Naisen ei enää tarvitse pyytää vapautusta sukupuolestaan voidakseen opiskella yliopistossa, vaihtaa sukunimeään mennessään naimisiin, raiskaus avioliitossa on rikos ja jokaisella lapsella on subjektiivinen oikeus päivähoitoon.
    MIKÄ on yhteistä edellä mainituille asioille? Ne ovat esimerkkejä lakimuutoksista, joiden suhteen erityisesti naisjärjestöt ovat olleet aktiivisia.
    Tällä hetkellä naisjärjestöjen agendalla on yhä enemmän myös miehiä ja poikia koskevia asioita: myös isillä tulisi olla tasavertainen mahdollisuus olla kotona lasten kanssa ja kaikilla nuorilla valita haluamansa ala riippumatta omasta sukupuolesta.

    VastaaPoista
  22. Anonyymi6/5/15 10:17

    http://yle.fi/uutiset/nakokulma_musti_saa_asunnon_paivassa_ensio_ei/7975005

    VastaaPoista
  23. Anonyymi6/5/15 12:52

    Strippareiden parhaat mokat kerättiin koosteeseen

    Mikä tappaisikaan eroottisen tanssin karummin kuin kaatuminen tai muunlainen tohelointi.

    Fail Army on nyt koonnut strippareiden ja tankotanssijoiden parhaat mokat yhteen pakettiin.

    VastaaPoista
  24. Anonyymi6/5/15 12:53

    Naiset paljastavat: Mihin huomio kiinnittyy ensimmäisenä miehessä?
    Tuoreen kyselyn perusteella naiset tiirailevat miehiä yhtä paljon kuin miehet tarkkailevat naisia.


    Men's Health -lehti teetti kyselyn Women's Health -lehden lukijoille selvittääkseen, mihin naiset kiinnittävät ensimmäisenä huomionsa miehessä. Kyselyyn osallistui yli 200 naista.

    Yksikään naisista ei kiinnittänyt ensimmäisenä huomiota vatsalihaksiin, vaikka kuinka treenatut ne olisivatkin. Kyselyn mukaan naiset eivät myöskään kiinnitä huomiota siihen, miten rikkaalta mies näyttää.

    Mies, kasvojasi tarkkaillaan

    Kyselystä selvisi, että naiset kiinnittävät ensimmäisenä huomionsa yleensä miehen silmiin. Näin vastasi 88 kyselyyn osallistunutta naista. Toiselle sijalle tuli hymy ja kolmanneksi hampaat. Kasvot ja ilmeet ovat siis tärkeässä osassa naisen hurmaamisessa.

    Seuraavaksi eniten naiset kiinnittivät huomiota miehen pituuteen - siis vartalon pituuteen - käsiin sekä miehen tyyliin. Kyselyssä kävi ilmi, että osa naisista kiinnittävät ensimmäisenä huomiota myös miehen tuoksuun, hiuksiin, huumorintajuun, ääneen, fysiikkaan ja itsevarmuuteen.

    VastaaPoista
  25. Anonyymi6/5/15 12:55

    Seksiä rannalla - näin raju tuomio paria voi odottaa

    Floridalainen pariskunta on todettu syylliseksi seksin harrastamiseen yleisellä paikalla.

    20-vuotias Elissa Alvarez ja 40-vuotias Jose Caballero eivät välittäneet Bradentonin rannalla katseista vaan intoutuivat pitkään seksisessioon.

    New York Daily Newsin mukaan [lähde] heitä saattaa odottaa nyt jopa 15 vuoden vankeustuomio!

    Pariskunnan puuhia todisti paikan päällä lapsiperheitä ja yksi silminnäkijöistä kuvasi heistä videon, joka esitettiin oikeussalissa.

    Vankeustuomion lisäksi pariskunta on jatkossa rekisteröity seksirikollisiksi.

    - Täytyy olla tietynlainen ihminen, että puuhaa tällaista iltapäivällä rannalla, jossa on lapsia vain askelien päässä, syyttäjä Anthony Dafonseca paheksuu.

    Lopullinen tuomio julistetaan myöhemmin.

    VastaaPoista
  26. Anonyymi6/5/15 12:57

    Naisteekkaria syrjinyt työskentelee Metsä Groupissa - yhtiö pyytää anteeksi

    Sosiaalista mediaa eilen kohahduttanut metsäteollisuuden syrjintätapaus sai alkunsa Metsä Groupista, yhtiö tiedottaa Twitter-tilillään.

    VastaaPoista
  27. Anonyymi6/5/15 14:13

    Seksistinen hashtag sytytti Twitter-sodan

    Feministin tuntomerkit herättivät kiivaan keskustelun sosiaalisessa mediassa.
    Yksi Twitterin tällä hetkellä nousussa olevista hashtageista on #HowToSpotAFeminist, miten tunnistaa feministi.
    Viestejä lukiessa ei voi välttyä naisvihaa huokuvilta kommenteilta. Jotkut Twitter-käyttäjät väittävät bongaavansa feministit esimerkiksi lihavuuden, epämiellyttävyyden tai ärsyttävyyden perusteella.

    Kaikki alkoi, kun konservatiivinen, amerikkalainen radiojuontaja Doc Thompson kysyi sunnuntaisessa twiitissään tuntomerkkejä, joista feministin tunnistaa. Hänen tarkoitukseen oli käsitellä aihetta radio-ohjelmassaan.
    Feministit ovat nousseet barrikadeille ilmoittamaan, mitä mieltä he ovat moisista kommenteista. Myös moni twiittaaja on julistautunut feministiksi ja muistuttanut, että aatteessa on kyse sukupuolten välisestä tasa-arvosta, ei miesten sortamisesta.

    Voittajaa tässä taistelussa tuskin tarvitsee julistaa, ja onneksi moni pystyy suhtautumaan Twitterissä kuumenneisiin tunteisiin myös huumorilla.

    VastaaPoista
  28. Anonyymi6/5/15 14:15



    Metsä Group pahoitteli keskiviikkona naisteekkarin kohtelua. Yhtiö ei paljasta, missä kommentti on sanottu tai onko välikohtaus sattunut Tampereella.
    Karhulan mukaan Metsä Group päinvastoin tahtoo lisää naistyöntekijöitä. Viime vuonna tuotannossa joka neljäs kesätyöntekijä oli nainen. Miesteekkareita on enemmän, joten hakijoissa on Karhulan mukaan yleensä enemmän miehiä kuin naisia.
    - Teemme työtä, että saamme naisia alalle. Olemme myös tarkkoja siitä, että jokaista kesätyöntekijää kohdallaan tasapuolisesti.
    Metsä Groupille tulee kesätöihin yli 5 000 hakemusta. Näistä 700:aa onnistaa.
    Teekkari ei halunnut paljastaa, mistä yrityksestä oli kyse. Metsä Group julkisti asian itse Twitterissä.
    - On fiksumpaa ja suoraselkäisempää tunnustaa kuin piilottaa moka. Jos teemme väärin, todetaan, että olemme mokanneet. Pyydämme anteeksi ja opimme virheistä, henkilöstöjohtaja kertoo yhtiön periaatteista.
    Juttua on jaettu Facebookissa yli 12 000 kertaa. Laura Kulmala kiittää Facebookissa saamastaan tuesta.
    - Kyseessä olevalta tehtaalta on oltu minuun yhteydessä ja pyydetty anteeksi tapahtunutta, Kulmala sanoo Facebook-kommentissaan.

    VastaaPoista
  29. Anonyymi6/5/15 15:49

    Reservistä erotaan ennätyksellisen ahkerasti

    Yhä useampi varusmiespalveluksen suorittanut vaihtaa reservistä siviilipalvelusvelvolliseksi. Huhtikuun loppuun mennessä hakemuksia oli saapunut Siviilipalveluskeskukselle jo 245 kappaletta.

    Viime vuonna hakemuksia tuli ennätyksellisen paljon, 296 kappaletta. Määrän ennustetaan ylittyvän tänä vuonna kieltäytymisen saaman julkisuuden siivittämänä. Reservistä poistuminen on ollut mahdollista 1990-luvun alusta lähtien.

    Varusmiespalveluksen käynyt voi välttää kertausharjoitukset hakemalla täydennyspalveluun. Käytännössä tällä tarkoitetaan siirtymistä asepalveluksesta siviilipalvelukseen. Hakemus hyväksytään automaattisesti.

    Siviilipalveluskeskuksen johtaja Mikko Reijonen uskoo hakemusten määrän kasvavan.

    – Hakemusennätystä voidaan pitää varmana. Määrää lisäävät yleinen keskustelu asevelvollisuudesta ja kertausharjoitukset. Reserviläiskirjeen myötä tietoisuus täydennyspalveluskoulutuksesta lisäätyy, sillä jotkut haluavat pois reservistä ja kertausharjoitusten piiristä, Reijonen toteaa.

    VastaaPoista
  30. Anonyymi6/5/15 16:53

    Miksi rakkaus iskee juuri keväisin?

    Kevään myötä päivät pidentyvät, ja lämmön sekä valon määrä kasvavat. Tämä tekee olosuhteista otolliset myös rakastumiselle. Ruotsalaislehti Expressen kertoo tutkimuksesta, jossa kokeiltiin flirttailun tehokkuutta. Aurinkoisena päivänä 22 prosenttia flirttailuyrityksistä johti siihen, että silmäpelin kohde pyysi puhelinnumeroa. Pilvisenä päivänä onnistumisprosentti oli vain 14.

    Valon määrän lisääntyminen vähentää elimistön melatoniinituotantoa. Unihormoninakin tunnetun melatoniinin väheneminen tekee olon pirteämmäksi ja mielialan positiivisemmaksi. Rakastumisen kannalta tilanne on otollinen. Lisäksi luonnon herääminen tuo maailmaan lisää värejä ja tuoksua. Aivoissa tämä näkyy dopamiinin ja serotoniinin tuotannon lisääntymisenä. Tämä mielihyvähormonien ryöppy tasoittaa tietä rakastumiselle.

    Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partosen mukaan rakkaus stressiin verrattava olotila: se saa niin naisten kuin miestenkin lisämunuaiset tuottamaan stressihormoni kortisolia. Lisääntynyt kortisoli tekee olon valppaammaksi ja auttaa suuntaamaan huomiota tärkeäksi koettuun asiaan - rakastumisen kohteeseen.

    Toisaalta rakastuminen tasoittaa naisten ja miesten hormonaalisia eroja. Miesten testosteronintuotanto vähenee, minkä vuoksi heidän käytöksensä pehmenee. Naisilla se puolestaan kasvaa, ja se voi Partosen kirjoittaman artikkelin mukaan saada heidät suhtautumaan määrätietoisemmin suhteeseen

    VastaaPoista
  31. Anonyymi6/5/15 17:55

    Mies, tahdotko olla hyvä rakastaja? Ihanteellisen seksikumppanin ominaisuudet selvitettiin
    Hyvä seksielämä on jokaisen saavutettavissa. Siihen tarvitaan oivalluksia ja kokemusta.


    Yhtä oikeaa vastausta ei ole sille, mikä tekee miehestä ihannerakastajan. Hyvä seksielämä on kuin palapeli, jonka muutamia kiinnostavia palasia esittelemme alla.

    VastaaPoista
  32. Anonyymi6/5/15 19:29

    Suomessa ollaan yhä naisten ja miesten töissä

    Metsä Groupin tapaus ällistytti monet, jotka uskoivat avoimen sukupuolisen syrjinnän jo kadonneen suomalaisesta työelämästä. Suomalaiseen työelämään on joka tapauksessa jymähtänyt jako naisten ja miesten töihin, tasa-arvovaltuutettu suree.

    Vielä joitakin vuosia sitten oltiin toiveikkaita, mutta tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkisen mukaan jako naisten ja miesten töihin ei ole viime vuosina liudentunut.

    – Kahtiajako on pikemminkin jymähtänyt paikoilleen suomalaisessa työelämässä, Mäkinen sanoo.

    Jakoon on kiinnittänyt huomionsa myös kauttaan päättävän hallituksen työministeri Lauri Ihalainen (sd), joka on kannustanut nuoria miehiä katsomaan työelämää avoimesti. Teollisten työpaikkojen kadotessa ulkomaille kannattaisi ehkä valita vaikka hoitoala, jonka työpaikat eivät varmasti siirry muualle.

    Mäkisen mukaan monet hoitoalalle kouluttautuneet entiset paperimiehet ovat todenneet, että työ on samanlaista vuorotyötä – palkkataso vain on erilainen.

    Toisaalta hoitoalallakin miehet hakeutuvat herkästi tiettyihin tehtäviin, kuten päivystykseen ja sairaankuljettajiksi. Niissä on valmiiksi muitakin miehiä ja työn luonteen vuoksi usein mahdollisuus erilaisiin palkanlisiin kuin monissa muissa tehtävissä.

    VastaaPoista
  33. Anonyymi6/5/15 19:31

    Saako puolison ylipainosta huomauttaa, Jutta Gustafsberg?

    Illan Jutta ja huikeat häädieetit -sarjassa pohditaan sitä, onko puolison ylipainosta sopivaa huomauttaa. Jaksossa nähtävän morsiamen, Johannan, paino on noussut parisuhteen aikana 25 kiloa. Johanna ja hänen sulhasensa Asser tapasivat aikoinaan salilla, mutta 12 vuoden parisuhteen aikana urheilu on jäänyt.
    Johannan ylipaino harmittaa Asseria, ja hän on kertonut, että toivoisi naisystävänsä laihtuvan.
    – Ei se varmaan kaikista parasta kannustusta ole, mutta siitä on keskusteltu jo pidemmän aikaa. Enkä mä ole sitä sillä tavalla nähnyt, että se muuttaisi mitenkään meidän välejä, Asser kertoo jaksossa.
    Johanna sanoo, etteivät puolison kommentit häiritse häntä. Hän on itsekin puhunut usein siitä, että ylipaino häiritsee häntä.
    – Sitten kun mä jankkaan, ettei tapahdu mitään, niin siinä vaiheessa Asser sanoo, ettei varmaan tapahdukaan, jos et tee asialle mitään. Mikä on ihan totta, Johanna sanoo.

    VastaaPoista
  34. Anonyymi6/5/15 20:17

    Leskeksi jäänyt äiti: Kun baariin ei pääse, mistä kumppanin löytäisi?

    Elämä kuitenkin yllätti. Laineen puoliso kuoli sairauskohtaukseen vauvojen ollessa vasta viisiviikkoisia. Nyt reilut 1,5 vuotta myöhemmin shokki puolison menettämisestä ja yksin kahden pienen vauvan kanssa jäämisestä on ohi.

    Suru on Laineen mukaan yhä läsnä arjessa. Rinnalle on kuitenkin noussut myös uudenlaisia ajatuksia. Kun ystävä kutsui Laineen Facebookissa mainostettuun deittitapahtumaan, Laine huomasi miettivänsä, mihin aikaan ja millaisessa paikassa se järjestetään.

    Laine kokee, että luppoajalle on vielä toistaiseksi parempaa käyttöä kuin uuden kumppanin etsiminen.

    – Aloin silti periaatteellisella tasolla miettiä, miten uuden kumppanin löytäminen edes onnistuisi, hän sanoo.

    – Pienten lasten vanhemmat eivät voi juosta baarissa. Baarielämän ja perhe-elämän yhdistäminen ei vain onnistu.

    Yöelämään lähteminen tuntuisi Laineesta oudolta siksikin, ettei ole koskaan erityisemmin viihtynyt ravintoloissa.

    – Tykkäsimme mieheni kanssa laittaa ruokaa, ulkoilla ja käydä mökillä, hän kertoo.

    Sen sijaan Laine kaipaa alkoholittomia hyvän mielen tapahtumia, missä lapset voisivat olla mukana.

    – Sellainen voisi olla vaikka puistossa. Olisi kiva, jos voisi kohdata samassa elämäntilanteessa olevia, hän sanoo.

    Normaalissa arjessa kohtaamispaikkoja ei Laineen mukaan oikein ole.

    – Perhekahvilat eivät ole miesmagneetteja, hän toteaa.

    VastaaPoista
  35. Anonyymi6/5/15 21:39

    http://www.bestgore.com/torture/girl-fist-fight-end-shovel-to-head/

    VastaaPoista
  36. Anonyymi7/5/15 08:32

    Reserviläiskirje voi aiheuttaa valtavan pettymysreaktion – "Joillekin se voi olla tuhoutumisen kokemus"

    Puolustusvoimien kirjeet reserviläisille voivat aiheuttaa vastaanottajissaan yllättäviä reaktioita. Laillistettu psykologi ja psykoterapeutti Lauri Mannermaa arvelee, että osa vastaanottajista helpottuu, mutta osa voi pettyä rankastikin.

    "Mitä heikommissa kantimissa identiteetti on, sitä suurempi merkitys kirjeellä on. Joillekin se voi olla tuhoutumisen kokemus", Mannermaa sanoo.

    Mannermaa on suomalaisen valokuvaterapian pioneereja ja julkaissut aiheesta kirjan.

    VastaaPoista
  37. Anonyymi7/5/15 08:44

    Sukupuolensa takia syrjitty teekkari Metsä Groupista: "Olen iloisesti yllättynyt yhtiön reaktiosta"

    Helsingin Sanomien tavoittama Kulmala on tyytyväinen siitä, että Metsä Group otti vastuun tapahtuneesta.

    ”Oli rohkea ja hieno teko heiltä tulla ulos tämän asian kanssa”, hän kehuu.

    Kun Kulmala oli huomannut kirjoituksensa lähteneen kiertämään sosiaalisessa mediassa, hän oli itse ottanut yhteyttä Metsä Groupiin ja kertonut kirjoituksensa koskevan yhtiötä.

    ”Sieltä soitettiin minulle nopeasti. Keskustelimme avoimesti, ja he pyysivät anteeksi. Koin, ettei minulla jäänyt kaunoja Metsä Groupia kohtaan”, hän kertoo.

    Kulmala ei halua myöskään syyttää yhtä työntekijää tapahtuneesta.

    ”On varmasti paljon tehtäviä, joihin naisia ei oteta. Syytä ei vain yleensä sanota suoraan”, hän huomauttaa.

    Kulmala on tyytyväinen, että asiasta on noussut keskustelua. Nyt hän aikoo kuitenkin itse keskittyä työnhakuun.

    Kohu on ehtinyt herättää työnantajien huomion, ja Kulmalalle on jo tullut muutamia työtarjouksia. Kulmala ei kuitenkaan vielä ole lyönyt kesätyöpaikkaansa lukkoon.

    ”En ole halunnut käyttää tätä kohua henkilökohtaisena työnhakukampanjani. Otan yhteyttä kaikkiin työn tarjoajiin ja katson, mitä se tuo tullessaan”, hän sanoo.

    VastaaPoista
  38. Anonyymi7/5/15 09:28

    Eroon mustasukkaisuudesta - katso hyvät neuvot
    Mustasukkaisuus on hyvä asia tiettyyn rajaan saakka. Liiallisuuksiin meneminen sen sijaan pilaa hyvänkin suhteen.


    Mustasukkaisuus on osa jokaista parisuhdetta, sillä varmasti jokainen on joskus kokenut pienen mustasukkaisuuden tunteen omasta rakkaastaan. Se on täysin luonnollista, tiettyyn rajaan saakka. Jos omat tunteet ovat turhan suuria, kannattaa niitä yrittää hallita. Alla muutamia vinkkejä mustasukkaisuudesta eroon pääsemiseksi

    VastaaPoista
  39. Anonyymi7/5/15 09:30

    Yleiset tekosyyt kieltäytyä seksistä – kuulostaako tutulta?

    Seksiä ei aina tee mieli. Usein siitä kuitenkin kieltäydytään muilla verukkeilla, joista seuraaviin moni saattaa samastua.

    VastaaPoista
  40. Anonyymi7/5/15 09:31

    Törkeää! Poliisi iski hampaansa miehen kiveksiin

    Poliisina työskentelevä Michael Flaig on vapautettu tehtävistään vapaa-ajalla tapahtuneen törttöilyn seurauksena.

    WBAL:in mukaan [lähde] 31-vuotias Flaig oli ajautunut riitaan baltimorelaisessa baarissa. Hänen epäillään kosketelleen naista sopimattomasti ja hän alkoi tapella naista puolustelleen miehen kanssa.

    Tappelun tiimellyksessä Flaig onnistui puremaan miestä kiveksiin.

    Myöhemmin selvisi, että pubin sisältä pidätetty Flaig on työskennellyt poliisina 10 vuotta.

    - Vaadimme, että poliisit käyttäytyvät asiallisesti niin töissä kuin työajan ulkopuolellakin, Anne Arundel Countyn poliisin edustaja Timothy J. Altomare

    VastaaPoista
  41. Anonyymi7/5/15 09:33

    Seksi loppui miehen MS-diagnoosiin – miten sitä saisi taas?
    Kahden kauppa ei kestä kolmansia osapuolia. Ei ainakaan, jos se kolmas on sairaus, kuten Siljan ja Jukan liitossa.


    Vähän päälle nelikymppisten Siljan ja Jukan teinirakkaus on kasvanut vuosien mittaan vakaaksi avioliitoksi, jonka aikana on syntynyt myös kaksi lasta. Elämäntäyteiset vuodet ovat olleet pullollaan sukujuhlia, riemukkaita matkoja ja mukavaa yhdessäoloa, sillä koko perhe harrastaa laskettelua ja purjehdusta. Aviopari on pitänyt arkikiireenkin keskellä huolta siitä, että heillä on aikaa myös toisilleen. Lasten kasvettua kouluikäisiksi Silja ja Jukka ovat lähteneet muutaman kerran vuodessa minilomalle keskinäistä suhdettaan vahvistaakseen.

    Muutama vuosi sitten Jukka alkoi kärsiä erikoisista oireista, jotka veivät hänet tutkimuksiin. Testit paljastivat hänen sairastavan liikunta- ja toimintakykyä heikentävää MS-tautia. Vaikka mies on ulkoisesti edelleen entisensä ja pystyy jatkamaan myös liikuntaharrastuksiaan, laski diagnoosi seksuaalisen halukkuuden nollaan.

    ”Kun sairaus astui kotiimme, koko seksielämämme lamaantui”, Silja kertoo.

    ”Alkujärkytyksen jälkeen meillä oli seksiä jonkin aikaa noin kerran kuukaudessa, ja minä olin aina aloitteen tehnyt osapuoli. Vähitellen seksi on jäänyt kokonaan pois, sillä puolisollani ei ole minkäänlaisia haluja asian suhteen.”

    Tilannetta hankaloittaa se, etteivät Siljan halut ole kadonneet minnekään. Pariskunta on vielä melko nuori, heillä on hauskaa yhdessä, ja he ovat molemmat sitoutuneet toisiinsa. Miehen hitaasti etenevä sairaus ei vielä näy perheen arjessa millään tavalla, mutta tulevaisuus on alkanut arveluttaa Siljaa.

    ”Koska en ole aikeissa vaihtaa miestä, onko minun siis heitettävä hyvästit seksille jo nelikymppisenä”, Silja ihmettelee.

    Oli Jukan haluttomuuden syynä sitten lääkitys tai muuttunut elämäntilanne, Silja kaipaa vastauksia pohdintoihinsa. Aiheesta puhuminen on hankalaa, sillä tulevaisuus pelottaa koko perhettä.

    VastaaPoista
  42. Anonyymi7/5/15 10:23

    Mistä maasta löytyvät seksikkäimmät miehet ja naiset? Kysely selvitti
    Kyselytutkimuksen mukaan irlantilaiset miehet ovat naisten mieleen.

    Amerikkalaistutkimuksen mukaan irlantilaiset miehet ovat maailman kuumimpia. Tätä mieltä on ainakin reilut 66 000 naista, jotka osallistuivat MissTravelin teettämään kyselytutkimukseen.

    Toiselle sijalla nousivat sen sijaan kuumat surffarit, eli australialaiset komistukset. Kolmas sija meni ehkä hieman yllättäen Pakistaniin.

    Miesten mielestä kuumimmat naiset löytyvät Armeniasta. Näin ajattelee suuri osa 44 000 amerikkalaismiehestä. Toiseksi kauneimmat naiset ovat heidän mielestään Barbadoksen kaunottaret. Kolmannelle sijalle kipusivat amerikkalaiset ladyt.

    VastaaPoista
  43. Anonyymi7/5/15 10:25

    Miten pojat voivat?

    Maailma muuttuu kovaa vauhtia, mutta pojilta odotetaan yhä reippautta ja riehakkuutta. Torstaina miestutkimuspäivillä pohditaan poikien asemaa.

    Miten nykypäivän pojat pärjäävät, tutkija Harry Lunabba Helsingin yliopistosta?

    – Nykyisin siedetään erilaisuutta. On hyvin monenlaisia poikakulttuureja ja poikaryhmiä. Meillä on samaan aikaan maaseudun mopojengejä sekä suurten kaupunkien hipstereitä ja fruittareita, jotka pukeutuvat värikkäisiin vaatteisiin. Poikakuva on hyvin monimuotoinen. Se antaa vapautta ja turvallisuutta, koska ei täydy olla tietynlainen, vaan saa olla monenlainen.

    – Toki meillä on vielä perinteisiä miehisyysnormeja, jotka vallitsevat varsinkin urheilussa, muun muassa jääkiekossa.

    VastaaPoista
  44. Anonyymi7/5/15 10:27

    Seksologi varoittaa: Kaupankäynti seksillä ei kannata parisuhteessa

    Seksologi Tarja Santalahti vieraili Huomenta Suomen Terve aamu -lähetyksessä puhumassa seksuaalisen halun puutteesta.

    Haluttomuus aiheuttaa parisuhteisiin suuria ongelmia.

    – Noin 40–43 prosenttia naisista kokee melko usein seksuaalisen halun puutetta. Miehillä luku on noin 12–13 prosenttia, kertoi psykoterapeutti, kliininen seksologi Tarja Santalahti Terve aamu -lähetyksessä.

    Haluttomuudelle on Santalahden mukaan valtava kirjo erilaisia syitä. Syyt voivat kummuta itsestä, kumppanista, parisuhteesta tai vaikka stressistä.

    – 24 tuntia vuorokaudessa ei tahdo riittää. On paljon työelämän vaateita ja pätkätöitä. Samalla tavalla se heijastuu parisuhteisiin. Jos sitoudutaan, pitäisi olla omaa aikaa ja harrastuksia. Onko parisuhteelle mitään sijaa edes viikonloppuisin? Santalahti kysyy.

    Haluttomuus voi johtaa myös siihen, että seksistä tulee parisuhteessa vallankäytön väline, jolla voidaan hankkia arkielämän helpotuksia, kuten siivouslupauksia.

    VastaaPoista
  45. Anonyymi7/5/15 11:05

    https://dalrock.wordpress.com/2015/05/01/hey-thats-our-trick/

    VastaaPoista
  46. Anonyymi7/5/15 12:09

    Onko sinulla iskäkroppa? Seksuaaliterapeutti: ”Seksikkyys lähtee siitä, miten kantaa kehonsa”

    Seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen pohtii ilmiötä ”iskäkroppien” ylistyksestä ja ihmettelee, miksi ”äiskäkroppia” ei hehkuteta samaan malliin.
    Tämän viikon hyvän mielen uutinen oli se, että 19-vuotiaan jenkkibloggaajan alulle laittamasta niin sanotusta ”dad body”-fanituksesta – vapaasti suomennettuna ”iskäkropasta” – tuli netti-ilmiö.

    Kuvavirrat pursusivat esimerkillisten Hollywood-julkkisten iskäkroppia. Mikäli et sattunut törmäämään dad bodyyn, termi kuvaa, miltä hiljalleen keski-ikäistyvän perheenisän keho näyttää, kun salille ei pääse kuin kerran viikossa ja pizza ja olut maistuvat perjantaisin.

    Iskäkroppa voi luonnollisesti olla kenellä tahansa miehellä ikävuosista tai perhetilanteesta huolimatta.

    Suhtaudun dad body -ilmiöön ristiriitaisesti. En lähde ruotimaan, minkä verran iskäkropassa pitää olla massua, jotta se olisi oikealla tavalla pehmeä tai milloin taas pakkia on liikaa.

    Uskon nimittäin, että iskäkropan ihanuus johtuu jostain muusta kuin miltä se fyysisesti näyttää. Hienoa on, että iskäkropan ihastelu antaa luvan olla hottis epätäydellisenä, inhimillisenä omana itsenään. Seksikkyys lähtee siitä, miten kantaa kehonsa – ei siitä, millainen se on muodoiltaan.

    Toisaalta dad body -keskustelu surettaa. En pysy enää laskuissa siinä, kuinka monta terveellistä kehosuhdetta peräänkuuluttanutta trendiä ja niiden poikimaa mainoskampanjaa olen nähnyt.

    VastaaPoista
  47. Anonyymi7/5/15 14:16

    Suosittu strippari suostui miestenlehden kuvauksiin

    Australialainen miestenlehti Zoo on houkutellut maassa suurta suosiota nauttivan stripparin poseeraamaan sivuilleen.

    Amber ei kuitenkaan paljasta sivuilla täydellisesti sulojaan, vaan kannustaa miehiä tulemaan katsomaan häntä varsinaiselle työpaikalleen.

    Amber kertoo lehdessä pitävänsä omituisena kuinka strippiklubille tulevat miehet haluavat tehdä hänen kanssaan tuttavuutta muullakin tavalla.

    - Monet miehet haluavat, että laittaisin vaatteet päälleni ja juttelisimme elämästä. He maksavat ensin sylitanssista ja haluavat sitten minut viereensä juttelemaan.

    VastaaPoista
  48. Anonyymi7/5/15 14:18

    Nettiviharikosten top 8: Huorittelu loukkaa kunniaa, jätetyn puolison nettiraivo voi olla viharikos
    Nettipoliisi Marko Forss kertoo rikoslain pykälät, joita netissä tai somessa meuhkaava voi rikkoa.


    Nettiviha on vaikeasti määriteltävä käsite. Rikosoikeudellisesti katsottuna ei ole olemassa nettivihaa eikä myöskään muita viharikoksia.

    Asiaa voi kuitenkin lähestyä rikoslain pykälien kautta. Nettiin tai sosiaaliseen mediaan kirjoittelu voi olla laitonta monen eri rikoslain pykälän perusteella.

    Tuomiona on yleensä sakkoja, mutta maksimi voi olla noin kaksi vuotta.

    Nettipoliisi Marko Forss listaa yleisimmät nettiviharikokset.

    VastaaPoista
  49. Anonyymi7/5/15 14:19

    Tästä syystä imatralaiselle mainostaululle ilmestyi härski kuva jo toistamiseen – ”Ei enää huumoria”

    Imatran keskustassa sijaitsevan mainostaulun sisältö hämmästytti ohikulkijaa eilen keskiviikkona.
    Tavallisesti matkailijoille suunnatulla mainostaululla pyöri nimittäin matkailuinformaation sijasta pornokuvia.

    VastaaPoista
  50. Anonyymi7/5/15 14:21

    Miesten profiileissa väkivaltaisia kuvia - Tinderissä järjestettiin kampanja tärkeän asian puolesta
    Deittisovellus Tinderissä on saanut alkunsa kampanja, jossa miehet lataavat profiilinsa väkivaltaisen näköisiä kuvia.


    Tinder-palvelussa leviää kampanja, jota on vaikeaa vastustaa. Women in Distress -järjestön aloittaman kampanjan tarkoituksena on kasvattaa tietoisuutta perheväkivallasta.

    Väkivaltaisia miehiä - ja apua

    Kampanja on toteutettu huomiota herättävästi. Tinderiin on lisätty järjestön nimissä normaalien miesten kuvia. Kuitenkin kun ensimmäisestä, hymyilevästä kuvasta katsoo kunkin kuvia enemmän, löytyy heistä vain väkivaltaiselta näyttäviä kuvia, kuten sellaisia otoksia, joissa he näyttävät nyrkkiä.

    Viimeisessä kuvassa näkyy järjestön logo, joka viittaa perheväkivallan vastustamiseen. Kun nainen valitsee miehen profiiliin kohdalla sydämen ja saa yhteyden, ryhmän jäsen aloittaa keskustelun hänen kanssaan. Hän kertoo, minkälaisia vaihtoehtoja naisella on väkivaltaisessa suhteessa.

    VastaaPoista
  51. Anonyymi7/5/15 14:23

    Sara Forsberg Me Naisissa: Mielummin ottaisi herkän ruusunlehden kuin karvaisen sarjanu***jan

    Laulaja Sara Forsberg kertoo ajatuksensa Me Naisissa.

    Artikkelissa esitetään tiettyjä väitteitä, joihin Sara Forsberg vastaa. Yksi väitteistä kuuluu: "Nainen rakastuu aina renttuihin". Siihen Sara vastaa näin:
    - Minua ovat aina kiehtoneet kiltimmät miehet. Mieluummin ottaisin herkän ruusunlehden kuin karvaisen sarjanussijan, hän toteaa Me Naisissa.

    Hän toteaa lehden artikkelissa, että miehen pitää ottaa tilanne haltuun ja olla mies, mutta kielletty ei ole koskaan vetänyt häntä puoleensa. Häntä hyvin kohdelleet kiltit jätkät ovat aina lopulta vieneet potin.

    Lähde: Me Naiset (torstaina ilmestynyt paperilehti)

    VastaaPoista
  52. Anonyymi7/5/15 14:28

    Tällaisella kuvalla mies löytää Tinder-seuraa – suomalainen bloggaaja kokeili

    Pin the Fuck Ups -blogin Miss Ruki Ver kokeili, millaisella kuvalla mies löytää Tinder-seuraa.
    1. Kiva hymy.
    2. Koira (tai ehkä mikä tahansa söpö eläin) kainaloon tai syliin.
    3. Kasvokuva.
    4. Kuva, jonka perusteella on helppo avata keskustelu.
    Tässä lyhyt ja ytimekäs luettelo siitä, millaisella kuvalla mies pärjää Tinderissä. Asian selvitti turkulainen Säde, joka pitää suosittua Pin the Fuck Ups -blogia nimellä Miss Ruki Ver.
    Hän on onnellisesti parisuhteessa, mutta päätti alkuvuodesta testata kavereidensa tohinan takia, millaisella kuvalla nainen löytää seuraa Tinderistä. Testistä tuli menestys, joka huomioitiin muun muassa Ilta-Sanomissa.
    Testille toivottiin jatkoa, jossa selviäisi, millaisella kuvalla mies löytää seuraa Tinderistä.
    Testiään varten bloggaaja ja kuviin suostunut miesavustaja loivat 11 hahmoa, jolla etsittiin seuraa. Miss Ruki Ver kirjoittaa, että miespuolinen seuranhakija sai huomattavasti vähemmän ”mätsejä” kuin naispuolinen. Parhaiten kaikista hahmoista – muun muassa pahis, liikemies, hevimies, pelaaja, punttiäijä ja älykkö – pärjäsi ihan tavallinen hymyilevä naapurinpoika söpö lemmikki sylissään.

    VastaaPoista
  53. Anonyymi7/5/15 18:22

    Jordan naisteekkarista: Ikävää, ei sellaista saisi tapahtua

    Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordan luonnehtii tamperelaisen naisteekkarin tapausta ikäväksi.

    – Ei semmoista saisi tapahtua, Jordan sanoi torstaina tiedotustilaisuudessa.

    Facebookissa kiersi tiistaina tamperelaisen naisteekkarin julkaisema viesti, jonka mukaan ”suomalainen metsäteollisuusyritys” oli kieltäytynyt ottamasta vastaan naisen työhakemusta, koska kyseiseen tehtävään ei oteta naisia. Sen sijaan naisen miespuolista ystävää pyydettiin lähettämään hakemus.

    Naisteekkari ei kertonut yhtiön nimeä, mutta Metsä Group myönsi keskiviikkona olevansa kyseinen yhtiö. Metsä Group pyysi anteeksi tapahtunutta.

    – Kaikki on sanottu, anteeksi on pyydetty ja asia on loppuun käsitelty, Jordan kertoi.

    Jordanin mukaan tapaus sattui Mäntän pehmopaperitehtaalla.

    VastaaPoista
  54. Anonyymi7/5/15 18:23

    Oletko pettänyt kumppaniasi yli 50-vuotiaana? ”Miehillä pettämisvietti kestää pidempään”

    ielä vanhoilla päivilläänkin voi langeta salasuhteeseen ja pettää pitkäaikaista puolisoaan.
    Yli 50-vuotiaatkin solmivat avioliittonsa ulkopuolisia salasuhteita. Uskottomuus ei siis ole vain nuorten ja keski-ikäisten pahe.

    Psykiatrian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori ja THL:ssä kehittämispäällikkönä työskentelevä Jukka Kärkkäinen ei tosin osaa sanoa, kuinka yleinen ilmiö on.

    – Kun on nuori ja parisuhde on tuore, intohimo on tallella. Jos on ollut hyvin pitkään yhdessä, parisuhteen intohimo yleensä vähenee. Kun toivoo saavansa intohimoa, voi ajautua hakeutumaan sitä ulkopuolisista suhteista, Kärkkäinen analysoi.

    VastaaPoista
  55. Anonyymi7/5/15 18:49

    Näin käy kun mies lähettää naiselle kuvan elimestään

    Tämä opettavainen video on Buzzfeedin käsialaa ja on löydetty luonnollisesti sieltä.

    VastaaPoista
  56. Anonyymi7/5/15 18:51

    Näin saat parisuhteen kukoistamaan

    Huumorintaju helpottaa parisuhteessa onnistumista.
    Miten saada lisävirtaa parisuhteeseen, kun päähuomio on lapsissa eikä kumppanissa? Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjestää Yhdessä vanhempana -tapahtumia, joissa tätä mietitään ryhmässä. Yhdessä vanhempana -tapahtumien tarkoituksena on herättää keskustelua kumppaneiden välillä sekä jakaa työkaluja ja ideoita kotiin vietäviksi.
    Perhetalo Heidekenissä on nyt koulutettu ensimmäiset Yhdessä vanhempana -ryhmänohjaajat. Koulutuspäivän avasi Ensitreffit alttarilla -televisiosarjasta tuttu Kari Kanala , joka omien sanojensa mukaan on ensisijaisesti ihminen, toiseksi mies ja kolmanneksi pastori.

    Kanala pohdiskeli osallistujien kanssa, kuinka parisuhteessa osapuolet ovat kuin peili sekä ikkuna toinen toisilleen.

    – Toistemme kautta näemme itsessämme ja maailmassa uusia puolia. Parisuhde ei täydennä ihmistä, vaan on valmiin elämän mukava lisä. Ei voi odottaa toisen pelastavan itseään.

    – Parisuhteessa voimme olla kuin pikkulapsia, murrosikäisiä, aikuisia tai vanhenevia ihmisiä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kiukuttelua, syliin pääsemistä, erillisyyden hakemista ja toisesta vastuun kantamista.

    VastaaPoista
  57. Anonyymi7/5/15 19:58

    Seela Sella ei ujostele syrjähyppyjään – ”spontaaneja tekoja!” - Viihde - Ilta-Sanomat

    ...
    Haastattelun mukaan Sella petti miestään kehittyäkseen taiteilijana.

    – Yhdessä vaiheessa ajattelin, että taiteilijan kuuluu kokea syrjähyppy, Sella sanoi tuolloin Iltasanomille.
    ...

    VastaaPoista
  58. Anonyymi7/5/15 20:30

    Mitä tapahtuu, kun törmäät eksääsi kaupungilla? Hupaisa video paljastaa tilanteen kömpelyyden
    Entiseen mies- tai naisystävään törmääminen voi joskus olla kiusallista.


    Vaikka miten päin asiaa tarkkailisikin, eksään törmääminen on aina outoa. Nainen voi esimerkiksi miettiä mielessään, miltäköhän näyttää miehen silmissä juuri tällä hetkellä. Lopulta nainen kuitenkin huokaisee helpotuksesta, ettei ole enää kyseisen miehen kanssa.

    Refinery29-sivuston tekemällä hupaisalla videolla esitellään, miten yleensä reagoi, kun entinen miesystävä tulee kaupungilla vastaan. Tilanteessa on viisi vaihetta.

    1) Nainen varmistaa mielessään, että kyseessä todella on hänen eksänsä.

    2) Nainen keskittyy näyttämään mahdollisimman onnelliselta ja itsevarmalta.

    3) Nainen ja mies käyvät kiusallisen jutustelutuokion tuoreista kuulumisistaan.

    4) Nainen yllättyy miehen kertoessa omasta nykyelämästään.

    5) Miehen jatkaessa puhumistaan nainen muistaa lopulta, miksi mies on hänen eksänsä.

    VastaaPoista
  59. Anonyymi7/5/15 20:31

    Käsillä vai seksilelulla? Kysely paljastaa naisten masturbointitavat
    Kyselystä selviää, että suurin osa naisista masturboi ainakin kerran viikossa.


    Women's Health -lehden kyselyyn vastanneista naisista yli puolet, eli 65 prosenttia, masturboi käyttäen apunaan omia käsiään. 28 prosenttia puolestaan masturboi seksilelun avulla.

    Pornoa ja peräkkäisiä orgasmeja

    Suurin osa, 74 prosenttia, naisista kertoi kokeneensa useita perättäisiä orgasmeja yhden masturbointisession aikana. 19 prosenttia kertoo saavansa perättäisiä orgasmeja joka kerta, kun masturboi.

    67 prosenttia naisista kertoi masturboivansa myös parisuhteessa ollessaan. Lisäksi 37 prosenttia kertoi katsovansa pornoa samalla, kun masturboi. Suurin osa kyselyyn vastanneista masturboi ainakin kerran viikossa.

    Vaiettu asia - edelleen

    Kyselystä selvisi myös, etteivät naiset edelleenkään halua puhua masturboinnista avoimesti. Masturboinnista ei puhuta edes ystäviensä kanssa.

    Yli puolet kyselyyn vastanneista naisista, tarkalleen ottaen 58 prosenttia, kokee masturboinnista puhumisen epämukavaksi.

    Kyselyyn vastasi yli 2 500 naista.

    VastaaPoista
  60. Anonyymi7/5/15 20:35

    Seksologi kannustaa fantasioimaan: Ne ovat pääoma nautinnolle

    Seksuaalinen fantasiointi on tärkeää hyvinvoinnille. Fantasiointia on turha pelätä.

    Fantasioiden rooli seksuaalisessa hyvinvoinnissa on tärkeä, ja fantasiat ovatkin eräänlainen pääoma seksuaaliselle kiihottumiselle ja nautinnolle.

    – Moni ottaa pornosta mallia, eikä siinä mitään, mutta toisaalta se on valmiiksi pureskeltua ja näyteltyä. On tärkeää lähteä kehittämään ihan omaa juttua päänsä sisään ja miettimään, että mikä on se, mikä minut saa syttymään. Apuna voi käyttää pornoa, mutta ei pelkästään sitä, Tarja Santalahti kertoo.

    Kannattaako fantasioita toteuttaa? Entä voivatko fantasiat olla vaarallisia? Katso videolta Tarja Santalahden haastattelu.

    VastaaPoista
  61. Henri K.7/5/15 21:05

    http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2015/05/06/naisteekkari-haki-toita-metsa-groupilta-meilla-ei-ole-naihin-hommiin-naisia-otettu/20155740/139

    Sellainen huhu muuten liikkuu, että tämä Metsä Groupin syrjijä-esimies olisi nainen. Onko kellään enempää tietoa asiasta? Tilanne olisi nimittäin aika kutkuttava: naisteekkari ei saa duunia, kun naisesimies syrjii, josta hyvästä saa sitten naishenkilöstöjohtajalta varoituksen --> miesten vika.

    VastaaPoista
  62. Anonyymi7/5/15 21:08

    Lukijoiden karut tarinat: Näin työhönotossa syrjitään

    Olen 26-vuotias mies ja minulla on puvustajan/ompelijan ammattitutkinto. Olen ollut myös asiakaspalvelutöissä kyseisillä aloilla. Hain talvella kuuteen eri vaatetusalan yritykseen, ja tänään tuli viimeisestä paikastakin mailia. Tulokset ovat: kolmeen paikkaan tuli kutsu haastattelun, jotka eivät poikineet tulosta. Yhteen paikkaan en saanut edes kutsua haastatteluun, koska "kesätyöpaikat olivat täynnä". Kahdessa paikasta kerrottiin puhelimitse, että "ei ole miehiä yleensä palkattu" ja vaikka kerroin oman koulutukseni ja kokemukseni ei otettu edes työhaastatteluun, vaikka kyseiseen paikkaan ei vaadittu edes koulutusta. Perustelu oli "naiset myy paremmin ja osaa nämä hommat vähän paremmin".

    Nimetön

    VastaaPoista
  63. Anonyymi7/5/15 21:55

    Demarinaisten vertaus nostatti kohua somessa: Mautonta vai ei?

    Hallituskokoonpanon nimestä nousi kovaa keskustelua sosiaalisessa mediassa.
    Juha Sipilä, Timo Soini ja Alexander Stubb muodostavat hallituksen, jota Sipilä ehti verrata kolmen ässän hallitukseksi miesten sukunimien alkukirjainten mukaan.
    Demaripoliitikot Tarja Filatov ja Maarit Feld-Ranta nimittivät hallitusta SSS-miesten hallitukseksi, mistä nousi etenkin Twitterissä kova keskustelu.
    Osa keskustelijoista oli sitä mieltä, että SSS-miehillä viitataan pahamaineisiin natsiajan SS-miehiin.
    Toisten mielestä taas kyse oli lähinnä vain huumorista, eikä viittauksesta SS-miehiin. Suomessa on harvinaista, että politiikassa väläyteltäisiin natsikorttia.

    VastaaPoista
  64. Anonyymi8/5/15 08:58

    Demariministeri valitsi viraston johtoon demarimaisterin ohi tohtorihakijan – KHO ottaa tapauksen käsittelyyn
    Aiemmin oikeuskansleri arvosteli jo ministeri Krista Kiurua virkanimityksen junailusta


    Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen johtajaksi hakenut mutta valitsematta jäänyt nainen vaatii korkeinta hallinto-oikeutta (KHO) purkamaan nimityksen, koska katsoo tulleensa syrjityksi perustuslain ja tasa-arvolain perusteella.

    Lisäksi nimityksessä on tapahtunut menettelytapavirhe ja mahdollisesti myös erehdys, joka koskee hakijoiden arviointia, purkuvaatimuksessa todetaan.

    Kyseessä on vuosi sitten valtioneuvoston tekemä nimityspäätös, jonka esitteli opetusministeri Krista Kiuru (sd).

    Uuden valtakunnallisen viraston johtajaksi haki 43 henkilöä, joista 17:llä oli tohtorintutkinto.

    VastaaPoista
  65. Anonyymi8/5/15 12:35

    Nainen, huomio! Tavat, joista kannattaa pyrkiä eroon
    Naisilla on tapana verrata itseään muihin. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei moiseen ole mitään tarvetta. Jokainen kun on oma yksilönsä.


    Oma ulkonäkö on usein kritiikin kohteena, varsinkin naisilla. Sen vuoksi jokaisen kannattaisi opetella muutamia perusjuttuja, jotta moiset ajatuset painuvat hiljalleen taka-alalle.

    VastaaPoista
  66. Anonyymi8/5/15 12:36

    Naisopettaja teki pornoa Prahassa - luuli ettei kukaan näkisi sitä

    Tomo News kertoo 35-vuotiaasta naisopettajasta, joka suostui aikuisviihteen "koekuvaukseen".

    Tshekissä tuotetaan aikuisviihteen koekuvauksia, jotka kuitenkin julkaistaan kaikkien nähtäville.

    Tshekkiläinen opettaja matkasi Prahaan tekemään koekuvauksen, eikä aikaakaan, kun hänen 15-vuotiaat oppilaansa törmäsivät hänen videoonsa.

    Opettaja itse väittää luulleensa osallistuvansa alusvaatekuvaukseen, jonka luonne muuttuikin radikaalisti... Opettajan kohtalona oli kuitenkin lopputili.

    VastaaPoista
  67. Anonyymi8/5/15 12:38

    Tällainen on Puolustusvoimien kuntotesti reserviläisille: ”Kaikki peliin vaan, mitä jaloista lähtee”
    Noin puolet ikäluokasta pystyisi toimimaan taistelukentällä. Toinen puoli jäisi tukitehtäviin.


    Hiki virtaa Parolan Panssariprikaatissa tällä viikolla normaaliakin enemmän. Reserviläisten fyysinen toimintakyky 2015-tutkimus käynnistyi torstaina.

    105 kertausharjoituksiin kutsuttua noin 25-30 -vuotiasta miestä kokoontui keskiviikkona varuskuntaan ja joutui lähes saman tien 12 tunnin paastolle. Sen jälkeen alkoivat lihaskuntoa ja kestävyyttä mittaavat testit. Puolustusvoimien tavoite on saada yleiskuva siitä, millainen on noin 30-vuotiaiden ikäluokan fyysinen terveys ja toimintakyky.

    – Ensivaikutelma on positiivinen. Nämä reserviläiset vaikuttavat olevan hyvässä kunnossa, kuvaa everstiluutnantti Jarmo Viskari.

    Hän ja Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitoksen professori Heikki Kyröläinen kertovat, että kolmekymppiset ovat yleisesti jakautuneet hyvä- ja huonokuntoisiin. Tällä hetkellä näyttää, että kolmekymppiset ovat fyysisesti voimakkaampia kuin edellisinä vuosina, mutta heidän kestävyytensä on vastaavasti heikompaa. Se johtunee siitä, että kuntosaliharjoittelu on nykyään lenkkeilyä suositumpaa.

    Taistelukentällä ikäluokasta selviäisi Viskarin arvion mukaan puolet, toisen puolen kunto riittää enemmänkin tukeviin aselajeihin, esimerkiksi erilaisiin huoltotehtäviin.

    – Määrä on mielestäni riittävä, hän sanoo.

    VastaaPoista
  68. Anonyymi8/5/15 12:40

    Naisten tekemät asiat, jotka saavat miehen kuumaksi
    Naisilla on yllättävä kyky saada miehet syttymään. Joskus jopa niin, että he eivät itsekään sitä huomaa.


    Seksikkyys on asia, joka merkitsee jokaiselle eri asioita. On kuitenkin olemassa muutamia sellaisia asioita, jotka naisen tekemänä saavat miehen helposti kuumenemaan.

    VastaaPoista
  69. Anonyymi8/5/15 15:45

    Yllätyitkö? Miesten tähdittämät mainokset ovat tehokkaampia
    Miesten tähdittämät mainokset vetoavat yleisöön paremmin. Tuoreen tutkimuksen mukaan nämä mainokset ovat jopa neljä kertaa tehokkaampia.


    Mainoksissa on totuttu kautta aikojen näkemään kauniita naisia ja komeita miehiä. Nopeasti ajateltuna voisi kuvitella, että kaunotarten tähdittämät mainokset ovat niitä tehokkaampia, mutta totuus onkin aivan toinen. Tuoreen tutkimuksen mukaan näyttää nimittäin siltä, että miesten tähdittämät mainokset ovat jopa neljä kertaa naisten tähdittämiä tehokkaampia.

    Tutkimuksessa analysoitiin yhteensä reilut 40 000 nettimainosta. Tulosten mukaan miesjulkkisten mainokset luokiteltiin jopa 670 prosenttia tehokkaammiksi kuin mainokset, joissa nähtiin kauniita naisjulkimoita.

    VastaaPoista
  70. Anonyymi8/5/15 15:47

    Mahtava markkinavoima: Suomalaiset sinkkuuntuvat nuorena, vanhana ja ajoittain siinä välissäkin

    "Yksiöistä on edelleen pula vuokramarkkinoilla. Moni sijoittaja olisi kiinnostunut ostamaan ja vuokraamaan yksiön, jolloin tarjonta lisääntyisi, mutta myös myynnissä olevista yksiöistä on pulaa. Yksiöitä ei siis ylipäänsä ole kasvukeskuksissa lähellekään tarpeeksi", Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola toteaa.

    "Osittain syynä on sinkkuuntuminen, eli niin nuorena, vanhana kuin ajoittain siinä välissäkin asutaan yhä useammin yksin. Toisaalta uudistuotannossa yksiöitä on asuntojen vähimmäiskokovaatimusten takia varsin niukasti. Yksiöpulaan ei ole helpotusta näköpiirissä."

    VastaaPoista
  71. Anonyymi8/5/15 15:49

    Deittisovelluksen hankinta ei riipu enää siviilisäädystä - karut faktat julki
    Tinder-deittisovelluksen käyttäjistä uskomattoman moni on jo parisuhteessa, väittää tutkimus.


    Deittisovelluksen hankkiminen on naurettavan helppoa. Yllättävän monelle jopa silloin, vaikka heillä on jo parempi puolisko. Näin ainakin väittää tuore GlobalWebIndex -tutkimustyrityksen tekemän selvityksen mukaan.

    Tulokset ovat hämmästyttäviä, sillä niiden mukaan reilu 40 prosenttia Tinder-deittisovelluksen käyttäjistä olisi jo parisuhteessa. Heistä 30 prosenttia on jo naimisissa, väittää tutkimus.

    Niukka enemmistö Tinderin käyttäjistä on sinkkuja, nimittäin 54 prosenttia. Kolme prosenttia puolestaan ovat leskiä tai eronneita. Yrityksen mukaan reilu 60 prosenttia käyttäjistä olisi miehiä ja 38 prosenttia naisia.

    Tinderin edustajan mukaan tutkimustulokset ovat epätarkkoja ja vain tiettyä ikäryhmää kuvaavia. Naimisissa olevien käyttäjien määrään ei otettu kantaa.

    VastaaPoista
  72. Anonyymi8/5/15 18:42

    Mies, tällaisella Tinder-kuvalla saa suomalaistestin mukaan parhaiten naisia: ”Autot, moottoripyörät ja pullistelu eivät toimi”

    Pin the Fuck Ups -blogia pitävä turkulainen Säde kokeili viimeksi, millainen naisprofiili kiinnostaa eniten. Nyt testattiin millainen mies miellyttää.

    Malliksi suostui hänen ystävänsä, joka on aiemminkin auttanut blogiprojektien kanssa. Valeprofiileja tehtiin peräti yksitoista, joten vaihtoehtoja riitti. Mukana oli vihreä vaihtoehto, samoojahippi-Jaakko, salaseuraa etsivä Vesku, hevimies Daniel, naapurinpoika Sampo koiran kanssa, pelkän hauiskuvan laittanut Make, moottoripyörämies pahis-Mikael, sali-Jami, humoristinen leuka-Ilkka, businessmies Pasi, kaljaa kittaava amis-Late ja älykkö-Stefan.

    Parhaiten pärjäsi koiran kanssa poseerannut kiltti naapurinpoika Sampo.

    – Ajattelinkin, että se olisi yksi mahdollinen voittaja.

    – Tämän testin perusteella miehen kannattaa ottaa kuva, jossa kasvot näkyvät ja jossa hän hymyilee. Koira on plussaa, Säde listaa.

    VastaaPoista
  73. Anonyymi8/5/15 18:43

    Erektiovaivoihin löytyi uusi hoito - Kokeillaan vapaaehtoisilla

    Moni 50-vuotias tuntee itsensä vielä nuoreksi, mutta kärsii jo erektiohäiriöistä. Niin erektiöhäiriössä kuin kaikissa muissakin iän tuomissa rappeutumissa ongelmana on se, että vauriot ovat ikuisia.
    Hyvillä elämäntavoilla voi hidastaa erektiohäiriön kehittymistä. Urologian erikoislääkäri Antti Kaipia kertoo, että paisuvaiskudokseen suunnattujien energiapulssien avulla myös rappeuman elvyttäminen voi olla mahdollista.
    Erektiohäiriön yleisin syy on verisuonten sisäpinnan solukon heikentynyt toiminta. Tehokasta hoitoa solukon elvyttämiseksi ei ole ollut. Uusi ultraääni-iskuhoito voi kuitenkin uudistaa soluja paisuvaiskudoksessa.
    - Ainakin toistaiseksi hoito on kallista laitteen korkean hinnan takia. Energiapulssihoito tulee kalliimmaksi kuin perinteisesti käytetyt tabletit, mutta halvemmaksi kuin leikkaus, Kaipia kertoo.

    VastaaPoista
  74. Anonyymi8/5/15 20:46

    Tutkimus: naiset ovat luultua halukkaampia satunnaiseen seksiin

    Väkivallan pelko saa naiset varomaan seksiä tuntemattomien kanssa, mutta oikeissa olosuhteissa...
    Jos joku vielä kuvittelee, että ainoastaan miehet ovat valmiita harrastamaan satunnaista seksiä ja naiset ajattelevat seksin kuuluvan lähinnä parisuhteeseen, nyt on aika päivittää tiedot. Naiset ovat nimittäin aivan yhtä halukkaita satunnaiseen seksiin kuin miehetkin, todistaa tutkimus.
    Käsitys siitä, että seksi tuntemattoman ihmisen kanssa kiinnostaisi enemmän miehiä kuin naisia, on pohjautunut lähinnä vuonna 1989 tehtyyn tutkimukseen. Sen mukaan miehet tarttuvat naisia herkemmin heille esitettyyn seksiehdotukseen.
    Saksalaisen Johannes Gutenbergin yliopiston tutkijat kyseenalaistivat vanhan tutkimuksen väitteen ja halusivat selvittää, onko tutkimustulokseen voinut vaikuttaa esimerkiksi seksuaalisen väkivallan pelko tai muut kulttuurisidonnaiset asiat.
    Kokeeseen osallistuneet koehenkilöt, 60 heteroseksuaalia miestä ja naista, luulivat testaavansa nettideittisivustoa. Naisille näytettiin miesten kuvia ja miehille naisten, ja heille kerrottiin, että kuvien henkilöt olisivat kiinnostuneita tapailemaan heitä tai harrastamaan seksiä heidän kanssaan. Jos myös koehenkilöt olivat valmiita hyppäämään punkkaan kuvan henkilön kanssa, parille luvattiin järjestää seksitreffit, joita videokuvattaisiin ensimmäiset 30 minuuttia. Kuvaamislupauksen tarkoituksena oli lisätä koehenkilöiden turvallisuuden tunnetta.
    Kun naisten ei tarvinnut pelätä turvallisuutensa puolesta, selvisi, että he olivat aivan yhtä innokkaita tarttumaan tuntemattoman seksitarjoukseen kuin miehetkin.

    VastaaPoista
  75. Anonyymi8/5/15 20:47

    Valitseeko mies sielunkumppanin vai kauniin naisen? Miehet vastaavat

    "Puolison valinnassa naisille sielunkumppanuus on tärkeää. Miehille mielestäni ulkonäkö on tärkeää. Jos miehellä olisi mahdollisuus valita puoliso kahden eri naisen väliltä, valitseeko mies kauniimman, vaikka toinen olisi ns. sielunkumppani? Kannattaako tällaisessa tilanteessa rumemman luovuttaa suosiolla?" kysyy nimimerkki Ulkonäöllä on väliä.

    VastaaPoista
  76. Anonyymi8/5/15 20:48

    Tutkimus paljastaa: tästä syystä herkuttelu houkuttaa naisia yöllä

    Yhdysvaltalaistutkimus selittää, miksi naisten tekee mieli syödä herkkuja yömyöhällä.
    Perjantai-iltana kotona, televisiossa pyörii elokuva ja laiskottelet mukavasti sohvan nurkassa. Mitä pidemmälle ilta etenee, sitä enemmän tekee mieli napostella erilaisia herkkuja. Onko tuttu tunne? Yllättävän monelle on.

    Nyt tälle ilmiölle on olemassa myös tieteellinen selitys.

    Yhdysvaltalaisessa Brigham Youngin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan tämä johtuu siitä, että tietyt osat aivoista ovat vastaanottavaisempia ruuan suhteen, mitä myöhempi kellonaika on.

    Viidelletoista terveelle naiselle näytettiin kuvia 360 erilaisesta ruuasta eri kellonaikoihin. Tutkimuksessa kävi ilmi, että ruuat, joissa oli enemmän kaloreita houkuttelivat illalla ja yöllä enemmän kuin vähäkalorisemmat ruuat.

    Lisäksi ruoka ei ole yhtä palkitsevaa ja tyydyttävää myöhään illalla kuin aamulla. Siksi illalla ja yöllä tulee syötyä helposti suurempia määriä ruokaa ja herkkuja.

    Tutkimus julkaistiin Brain Imaging and Behavion -lehdessä.

    VastaaPoista
  77. Anonyymi9/5/15 07:01

    Miksi naiset ovat aina myöhässä? Naiset vastaavat

    ”Miksi naiset ovat aina myöhässä?” Kysyy nimimerkki Aina ajoissa.

    VastaaPoista
  78. Anonyymi9/5/15 07:19

    Isyyden perumiset lisääntyneet

    Isyyden kumoamiset maahanmuuttajaperheissä ovat lisääntyneet Turussa nopeasti. Kumoamisen syynä on usein se, että vaikka avioparin tiet ovat eronneet jo ulkomailla, avioliitto on jäänyt voimaan.

    Naisen saadessa Suomessa lapsen jonkun muun kuin aviomiehensä kanssa, aviomies säilyy lapsen isänä, jos avioliittoa ei ole purettu. Jotta biologinen isä voi tunnustaa lapsensa, aviomiehen isyys on kumottava.

    – Tieto voi tulla ulkomaalaistaustaiselle äidille yllätyksenä, kun hän saa lapsen Suomessa jonkun muun kuin aviomiehensä kanssa, kertoo johtava lastenvalvoja Maaret Paatonen Turun kaupungilta.

    Turussa hoidettavien juttujen määrä on jo yhtä suuri kuin Helsingissä, missä kasvutrendiä ei ole.

    – Viisi vuotta sitten näitä oli vain satunnaisesti, nyt lastenvalvojat selvittävät tällaisia isyyksiä kymmenkunta joka vuosi, Patonen selvittää.

    Isyyden kumoamista hakevat myös syntyperäiset suomalaiset. Oikeus ratkaisee noin 90 isyyden kumoamiseen liittyvää tapausta vuosittain. Todellisuudessa juttuja on enemmän, sillä osa niistä ratkeaa lastenvalvojan avustuksella.

    VastaaPoista
  79. Anonyymi9/5/15 09:37

    Nainen paljasti salaisen kädenpuristuksen – sisarkunta haastaa oikeuteen

    Salaisuuksien eteenpäin kertominen on ikävää, mutta harvalle tulisi mieleen haastaa ketään oikeuteen vuodetun salaisuuden vuoksi. Sisarkunta Phi Sigma Sigma haastaa entisen jäsenensä oikeuteen ja vaatii naiselta korvauksia, koska hän paljasti sisarkunnan salaisen kädenpuristuksen.

    Amerikkalaisilla sisarkunnilla on pitkät perinteet ja jäseneksi pääseminen edellyttää yleensä valan vannomista. Jane Doe rikkoi valaa vuotaessaan Penny Arcade -verkkosivuilla Phi Sigma Sigma -sisarkunnan salaisen kädenpuristuksen, koputuksen, viittojen värin ja jäseneksi vihkimisen rituaaleja.

    Jane Doe vuoti julkisuuteen sisarkunnan tarkasti suojelemia salaisuuksia ja vaalittuja perinteitä, minkä vuoksi sisarkunta vaatii häneltä rahallisia korvauksia. Seattlepi-sivuston mukaan sisarkunnan asianajajat perustelevat syytettä sillä, että Jane Doe tiesi vuotavansa julkisuuteen niin salaisia asioita, että niitä ei ole edes kirjoitettu mihinkään ylös vaan ne ovat naisten välistä hiljaista tietoa.

    VastaaPoista
  80. Anonyymi9/5/15 15:08

    Mies näytti tätä penistatskaansa lennolla – ikuinen porttikielto koneeseen!

    22-vuotiaan englantilaisjannun kohtalona on se, ettei hän enää koskaan saa lentää Jet2-lentoyhtiön koneilla.

    Ikuinen porttikielto tuli, kun mies erehtyi vilauttamaan Pinokkio-tatuointiansa lentokoneessa.

    Pinokkiohan on – kuten kaikki tiedämme – pitkänenäinen poika. 22-vuotiaan brittimiehen tatuoinnissa nenän virkaa hoitaakin sitten ihan joku muu – ja se tietenkin kasvaa tarvittaessa kuin Pinokkion nenä.

    22-vuotias oli lähdössä lomalennolle yhdessä parinkymmenen muun kaverinsa kanssa. He olivat pukeutuneet lentoemänniksi.

    Kaikilla oli hauskaa ja lentokoneessa niin matkustajat kuin lentokoneen henkilökuntakin nauroivat heidän asuvalinnalleen.

    Mutta sitten tapahtui se mitä poikaköörissä yleensä. Meni vähän yli. Lentoyhtiö ei katsonut hyvällä helikopteripyöritystä pinokkiokikkelillä eikä sitä, että mies tarjoutui turvaohjeiden antamisen aikana esiintymään dildonsa kanssa.

    Pinokkio-tatuoinnista kertoo brittiläinen Metro, kuva

    VastaaPoista
  81. Anonyymi9/5/15 18:42

    Yksin lapsen hankkinut Hanna ei välitä pahoista puheista: "Äitiys on parasta, mitä minulle on tapahtunut"

    Yle Turku tapasi kolmekymppisen Hannan ensimmäistä kertaa vuosi sitten. Hanna hankki tyttärensä täysin yksin hedelmöityshoitojen avulla. Äitienpäivän kynnyksellä tapasimme Hannan ja hänen nyt kaksivuotiaan tyttärensä uudestaan.

    VastaaPoista
  82. Anonyymi9/5/15 18:44

    Suomalaismiehet avautuvat tahattomista erektioistaan: ”Siinä punotti posket hammaslääkärillä, hoitajalla ja minulla”
    HUPSISTA! Kerroimme hiljattain kolmesta suomalaismiehestä, joiden erektio on yllättänyt väärällä hetkellä. He eivät todella ole yksin ongelmansa kanssa!


    Asia herätti paljon keskustelua. Eräs bussikuski kertoo kokeneensa vahinkoseisokkeja töissä.

    – Minulla aikoinaan aika monesti oli seisokkia töissä johtuen auton tärinästä. Alappa sitten siinä auttamaan lastenvaunuja tai vanhuksia kyytiin. Ei ollut hauskaa.

    Erektio ei välttämättä vaadi seksuaalista kiihottumista, vaan se voi yllättää vaikka kesken urheilun tai jännittävän hetken.

    Lukijamme kertovat, miten pikkuveikka on heidät nolostuttanut. Nämä olisivat voineet sattua kelle tahansa!

    VastaaPoista
  83. Anonyymi9/5/15 20:25

    4 tehokasta tapaa loukata parisuhteessa

    .. ja vieläpä lähes sanomatta mitään ilkeää!
    Kommunikointi on siitä hieno laji, että siinä saa paljon aikaan ilman sanojakin. Kioskin kassa huomaa eleistäsi, milloin hänellä menee mielestäsi liian kauan vaihtorahojen kanssa. Senkin hän huomaa, jos tykkäät hänen ulkonäöstään.
    Pienillä ilmeiden, eleiden ja nyanssien hallinnalla saa myös parisuhteessa loihdittua rakastavaa energiaa. Useammin niillä kuitenkin loukataan. Syyllistytkö itse johonkin seuraavista Your Tango -sivustolla esitellyistä strategioista?

    VastaaPoista
  84. Anonyymi9/5/15 20:27

    Äiti vaati elatusapua - kaksosilla olikin eri isät

    Yhdysvaltalaisnainen on onnistunut synnyttämään kaksoset, joilla dna-testin mukaan on eri isät. Asiasta kertovat uutistoimisto AP ja verkkosivusto New Jersey.com.

    Jupakka alkoi, kun yksinhuoltajana lapsensa synnyttänyt nainen vaati elatusapua mieheltä, jonka hän ilmoitti heidän isäkseen. Tämä halusi asiasta varmistuksen dna-testillä, jonka tulos osoittautui hieman hämmentäväksi.

    New Jerseyssä sijaitsevan Pasaicin piirikunnan oikeus päätti lopulta, että mies on velvollinen maksamaan elatusmaksua toisesta lapsesta. Summa on 28 dollaria viikossa.

    Nainen on myöntänyt olleensa samalla viikolla sukupuoliyhdynnässä myös toisen miehen kanssa. Tämän elatusvelvollisuutta ei ole vielä ratkaistu.

    Lääkärien mukaan siittiöt voivat säilyä toimintakykyisinä parikin vuorokautta.

    Lapset syntyivät tammikuussa 2013.

    VastaaPoista
  85. Pohjoismaat äidille paras paikka asua – Suomi tipahti sijoituksissa

    Norja kiilasi Suomen ohi parhaana maana äideille, mutta viiden kärkeen mahtuvat edelleen kaikki Pohjoismaat. Tulokset selviävät vuosittaisesta Maailman äitien tila -raportista.

    Somalia on toista vuotta peräkkäin listan hännänhuippu. Lähes kaikki listauksen loppupään valtiot ovat niin ikään Saharan eteläpuolisen Afrikan valtioita. Useita vaivaavat sekä sisäiset että ulkoiset konfliktit.

    Raportissa mitataan 179 valtion äitien hyvinvointi-indeksiä viidellä eri mittarilla. Mittareita ovat äitien terveys, lasten terveys, koulutus, talouden tila ja naisten asema politiikass

    VastaaPoista
  86. Äideistä kauhein sä oot – vaikeaa äitisuhdetta ei ole pakko ylläpitää

    Äitienpäivää ei kannata viettää pakkovierailuilla, jos se ei tunnu luontevalta. Etä-äidit ja vaikean äitisuhteen kokeneet voivat ottaa päivän vastaan armolla itseään kohtaan.

    VastaaPoista
  87. Naiset katsoivat pornoa ensikerran: ”Tuo ei voi olla aito!”

    Aikuisviihdettä on helposti saatavilla, eikä sitä katsellakseen tarvitse tehdä enää piipahdusta videovuokraamoon tai seksikauppaan. Lähes kaikki aikuiset ovat jossain vaiheessa nähneet pornoa. Nyt videolla nähdään kuitenkin kolme naista, jotka katsovat aikuisviihdettä kertomansa mukaan ensimmäistä kertaa.

    Videolla naiset kertovat, että se ei ole vain tuntunut aiheelliselta tai tullut heidän mieleensä, ja he ovat löytäneet tyydytystä muista asioista. Naisten reaktiot uusiin ja vanhoihin aikuisviihdevideoihin ovat erilaisia. Osia videot naurattavat ja hämmästyttävät, osa yllättyy ja yksi nainen pitää varsinkin uusinta videota hyvänä.

    Videolla esiintyvien miesten penisten kokoa pidettiin epärealistisen isona. Pew Research Centerin tekemän tutkimuksen mukaan vuonna 2013 vain kahdeksan prosenttia tutkimukseen osallistuneista naisista oli katsonut aikuisviihdettä internetistä.

    Jos tutkimuksen tuloksiin on uskominen vielä kaksi vuotta sitten suurin osa naisista ei ole koskaan katsonut pornoa. Videolla nähtävien naisten perusteella voisi sanoa, että melko monella onkin sen vuoksi täysin väärä käsitys siitä, millaista aikuisviihde todellisuudessa on.

    VastaaPoista
  88. Lakataan hokemasta, että Suomi on tasa-arvon mallimaa

    Tasa-arvokeskustelu nähdään vieläkin vallanhaluisena, turhana kitinänä, kirjoittaa Virpi Salmi.

    VastaaPoista
  89. Nainen ylimmässä johdossa yhä poikkeus - Työelämä - Talous - Helsingin Sanomat

    Seksin määrän lisääminen ei tehnyt amerikkalaistutkimukseen osallistuneita onnelliseksi - Parisuhde - Ulkomaat - Helsingin Sanomat

    Tommi Uschanov: Sdp ja vasemmistoliitto voivat jopa kadota eduskunnasta - Puolueet - Sunnuntai - Helsingin Sanomat

    ...
    Suomessa on paljon esimerkiksi nuoria miehiä, joille politiikka kokonaisuutena on jonkinlainen pelokkaitten vanhojen tätien kerho. Tätien reaktiona kaikkiin uusiin asioihin on: "En ymmärrä tätä enkä halua ottaa siitä selvääkään, joten on varmuuden vuoksi parempi kieltää se kokonaan."

    Täti pitää esimerkiksi alkoholinkäyttöä, videopelejä, sosiaalista mediaa tai pornoa jonkinlaisina sairaina kasvaimina normaalissa tervehenkisessä elämänmenossa. Täti ei tajua, että kyse on asioista, jotka ovat osa arkielämää tavallisten terveiden suomalaisnuorten valtavalle enemmistölle. Tädin mielestä kaikki alle 30-vuotiaat kuuluvat vielä lastensuojelun piiriin. Täti on pihalla.

    Tädille myöskään yksityisyydensuoja tai muut perusoikeudet eivät merkitse juuri mitään, kun ne monille nuorille ovat politiikan kovinta ydintä. Miten valtavaa huomiota Edward Snowden, Julian Assange ja Chelsea Manning sitten ovatkin saaneet, tädille heitä ei ole olemassakaan, saati että hän kokisi heidän herättäneen syviä kysymyksiä koko poliittisen vallan luonteesta ja legitimiteetistä.
    ...


    Sdp:n puoluesihteeri vastaa Uschanoville: Aate ei ole väljähtynyt - Sdp - Politiikka - Helsingin Sanomat

    Tee tämä muutos juomatapoihisi - merkittävät terveysvaikutukset! - Terveys - Ilta-Sanomat

    Cambridgen yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan hyvin pieni muutos arjessa voi alentaa diabetesriskiä jopa 25 prosentilla.

    – Tutkimuksemme todistaa, että yhden sokeripitoisen virvoitusjuoman tai sokeroidun maitojuoman korvaaminen vedellä tai makeuttamattomalla tee- tai kahvikupillisella laskee diabetesriskiä, kommentoi johtava tutkija Nita Forouhi The Telegraphille.
    ...


    VastaaPoista
  90. Huolettaako ylipaino? Yksinkertainen naruniksi kertoo onko syytä - Terveys - Ilta-Sanomat

    ...
    Oxford Brookes -yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan kolmannes BMI-menetelmän mukaan painoltaan ”normaaleiksi” luokitelluista kuuluikin narumenetelmän mukaan riskiryhmään.
    ...
    Narumenetelmässä selvitetään vyötärön ympäryksen suhde pituuteen. Jos tulos on alle 0,5, huoleen ei ole syytä. Asia testaaminen kotioloissa myös ilman mittanauhaa on siis helppoa. Mittaa narua oman pituutesi verran ja sen jälkeen taita se kaksinkerroin. Jos se menee vyötärösi ympärille vaivatta, kaikki on hyvin.
    ...

    VastaaPoista
  91. Sipilästä tulossa harvinaisuus: ensimmäinen insinööri pääministerinä

    Keskustalaisella Juha Sipilällä on poikkeuksellinen koulutus pääministerin tehtävään. Hänesta on tulossa ensimmäinen diplomi-insinööri pääministerin paikalla. Politiikan johtopaikoilla insinöörejä on muutoinkin ollut vähän.

    Varmin tapa "päästä" pääministeriksi Suomessa on lukea yhteiskuntatieteitä. Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa on ollut 12 pääministeriä, joilla on ollut valtiotieteiden, yhteiskuntatieteiden tai filosofian kandidaatin koulutus. Monet heistä ovat väitelleet myös tohtoreiksi.

    Toiseksi varmin tapa nousta pääministeriksi on lukea lakia. Pääministerilistassa on yhdeksän juristia, joista tunnetuimmat ovat J. K. Paasikivi ja Urho Kekkonen.

    Harva yltää pääministeriksi ilman akateemista koulutusta. K.A. Fagerholm ja Rafael Paasio nousivat pääministereiksi kansakoulupohjalta.

    Viimeinen ei-akateeminen pääministeri oli Martti Miettunen, jonka vähemmistöhallitus istui 1976–1977. Miettunen oli presidentti Urho Kekkosen tukimies.

    Miettunen oli koulutukseltaan agrologi eli maatalousoppilaitoksen opistoasteen koulutuksen suorittanut henkilö. Agrologit työskentelevät usein maaseudun neuvontatehtävissä.

    VastaaPoista
  92. Helluntaiheila voi löytyä museosta – kulttuuritreffit jo muotia Suomessakin

    Helmikuussa Kansallismuseossa järjestetty sinkkuilta – Match Made in Museum – keräsi Mannerheimintien jyhkeiden graniittiseinien sisälle liki viisisataa kiinnostunutta.

    "Ihmisiä oli kaiken näköisiä ja ikäisiä, arviolta 20–70-vuotiaita", museolehtori Hanna Forssell kertoo. "Museossa on harvoin nähty niin pitkää jonoa."

    Hyvä menestys on ollut myös WSOY:n ja Tammen kirjakaupassa järjestetyillä kirjallisilla sokkotreffeillä: viime kesänä Korkeavuorenkadun kauppaan ahtautui seitsemisenkymmentä sinkkua, talven tapahtumassa heitä oli 30–40.

    Kirjatreffejä on pidetty myös Turun Pienessä kirjapuodissa.

    Suosion takia tapahtumat ovat saamassa jatkoa, Kansallismuseossa ja parin viikon päästä

    "Helluntai on tietysti heilaperinteen takia sopiva ajankohta", Forssell sanoo. Museon seuraava sinkkuilta järjestetään lauantaina 23. toukokuuta.

    Tapahtuma on kielletty alle 18-vuotiailta, sillä baarikin on avoinna. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. "Meille kyllä mahtuu", Forssell lupaa.

    VastaaPoista
  93. "Mittaa narua oman pituutesi verran ja sen jälkeen taita se kaksinkerroin. Jos se menee vyötärösi ympärille vaivatta, kaikki on hyvin."

    Ei onnistunut, mutta kun lisäsin naruun 20 cm, sitten se ulottui. Minä olen siis 10 cm liian lyhyt.

    VastaaPoista
  94. Miesopettaja tehtailee valituksia tasa-arvolain perusteella

    Keski-Suomen käräjäoikeudessa on käynnissä riita-asia, jossa miesopettaja vaatii Jyväskylän koulutuskuntayhtymältä 17 360 euron korvauksia korkoineen tasa-arvolain nojalla. Opettajan mukaan häntä syrjittiin sukupuolensa takia työnhakutilanteessa, jossa koulutuskuntayhtymän lukioon haettiin sijaista noin kuukauden mittaiseen työsopimukseen.

    Koulun rehtori oli valinnut sijaisuuteen vastavalmistuneen naispuolisen hakijan, joka oli huomattavasti miesopettajaa nuorempi. Kanteen nostaneella miesopettajalla on muodollinen pätevyys opettajan ammattiin ja hän on toiminut useiden vuosien ajan muun muassa lukio-opettajana. Häntä ei kutsuttu haastatteluun.

    Kokeneempaa hakijaa ei kuitenkaan tarvitse automaattisesti valita kunnan palkkalistoille.

    Koulutuskuntayhtymää edustavan lakimiehen mukaan työhönotossa ei ole tapahtunut syrjintää sukupuolen perusteella.

    – Valinta työhönottoon tehtiin henkilökohtaisen sopivuusarvion pohjalta. Missään tapauksessa ei kyseistä hakijaa ole syrjitty sukupuolen perusteella, asianajaja Martti Jantunen kertoo.

    Tapauksen valmisteluistunto käytiin 7. toukokuuta. Pääkäsittely on määrätty kesäkuulle.

    VastaaPoista
  95. Suosituilla pornosivustoilla levitetty haittaohjelmia - 250 miljoonaa kävijää

    Useilla suosituilla aikuisviihdesivustoilla on levitetty haitallisia mainoksia, jotka hyödyntävät Flash-toistimessa olevaa haavoittuvuutta.

    Malwarebytesin mukaan rikolliset ovat käyttäneet AdXpansion-mainosverkostoa haitallisten mainosten levittämiseen. Mainoksia näyttävillä sivustoilla on yhteensä 250 miljoonaa kävijää kuukaudessa. Ilmoituksia on esitetty ainakin Drtuber-, Nuvid-, Hardsextube- ja Justporno-sivustoilla.

    Toisin kuin monissa yleisissä haittamainosiskuissa, joissa mainoksen klikkaaminen johtaa huijaukseen, Malwarebytesin analysoimissa iskuissa mainos itsessään ujutti haittakoodia koneelle Flash-aukon kautta.

    Haavoittuvaisia Flash-versioita ovat parin kuukauden ikäinen 17.0.0.134 ja sitä vanhemmat.

    Malwarebytes on ilmoittanut haittamainoksista AdXpansioniin, ja verkoston mukaan haittaohjelmia levittävä mainostaja on lopettanut toimintansa.

    Haittamainosiskut ovat olleet viime kuukausina yleisiä. Viime viikolla uutisoitiin, kuinka kyberrikolliset olivat päässeet käsiksi Mad Ads Median mainospalvelimiin ja valjastaneet ne haittaohjelmien levitykseen.

    VastaaPoista
  96. Mies tunnusti uskottomuuden radiohaastattelussa: ”Petin vaimoni ystävien kanssa”

    Uskottomuus parisuhteessa on usein merkki huonosta suhteesta tai oire esimerkiksi huonosta itsetunnosta. Ihmiset jäävät kiinni pettämisestä monin eri tavoin, mutta nyt nettihitiksi on noussut irlantilaismies, joka tunnusti uskottomuuden radiossa.

    Classic Hits 4FM -radiokanava soitti miehelle ja toimittaja keskusteli hänen kanssaan uskottomuudesta ja sen paljastamisesta. Michael-niminen soittaja pirautti itse radioaseman numeroon keskustellakseen parisuhteesta.

    Yllättäen mies kuitenkin itse kertoi pettäneensä vaimoaan useita kertoja 20 vuoden avioliitossaan. Suurin yllätys seurasi kuitenkin, kun mies paljasti pettänensä vaimoaan tämän ystävien kanssa. Samalla Michael paljasti jääneensä pettämisestä myös kiinni, ja totesi ettei kadu uskottomuuttaan lainkaan.

    VastaaPoista
  97. New Yorkin sinkkuilloissa etsitään pientä naista: "Miten niin tämä on pinnallista?"

    New Yorkin teemadeitti-illoissa voi etsiä puolisokseen niin latinoa, blondia, opettajaa kuin palomiestä. Tänä iltana tulevan vaimon tärkein ominaisuus on vaatekoko: korkeintaan 36.

    VastaaPoista
  98. Uusi isyyslaki helpottaa avoparien arkea ja vahvistaa lapsen oikeutta isäänsä

    Uusi isyyslaki tulee voimaan vuoden 2016 alusta. Muutoksista suurin liittyy ennakoivaan isyyden tunnustamiseen. Jatkossa mies voi tunnustaa isyytensä neuvolakäynnin yhteydessä jo ennen lapsen syntymää, kertoo Keskisuomalainen.

    Vanha laki oli 70-luvulta, minkä jälkeen yhteiskunta ja perherakenteet ovat muuttuneet. Uuden lain mukaan isyyden voi vahvistaa myös lapsen kuoleman jälkeen.

    Lisäksi laki laajentaa isänä itseään pitävän miehen mahdollisuutta nostaa kanne isyyden selvittämiseksi.

    - Isyyslain uudistuksen jälkeen mies voi nostaa isyyskanteen jo ennen tunnustamista. Vanhan lain mukaan miehen pitää ensin tunnustaa isyytensä ennen kuin kanteen voi nostaa, Jyväskylän kaupungin sosiaalityöntekijä-lastenvalvoja Mirja Laitinen toteaa.

    Kommentti: Isyyden tunnustaminen tuntui oudolta ja huvittavalta

    Kävin tunnustamassa esikoiseni isyyden muutama viikko sitten. Paperitöihin ja muutamiin kysymyksiin kului aikaa noin 20 minuuttia. Lastenvalvoja oli erittäin mukava ja koko toimitus kaikin puolin positiivinen kokemus. Viralliset paperit saapuivat maistraatista tasan kahdessa viikossa.

    Hyvästä palvelusta huolimatta koko toimitus tuntui huvittavalta. Kun lapsi on harkittu päätös ja parisuhde on jatkunut jo lähes kahdeksan vuotta, isyyden tunnustaminen vieraalle ihmiselle on jokseenkin outoa.

    Nykylain mukaan avioliitossa syntyneet lapset ovat automaattisesti aviomiehen lapsia. Yleisen elämänkokemuksen nojalla uskallan kuitenkin väittää, että avioliitto ei ole vuorenvarma tae siitä, että isäksi nimetään oikea mies.

    Uusi laki säästää avoparit turhalta käynniltä lastenvalvojalla ja tuo lainsäädännön nykyaikaan.

    VastaaPoista
  99. Tutkimus paljasti: Merkittävä osa Tinderissä olevista naimisissa!

    Suhdemaailman kuumin juttu on ollut jo parin vuoden ajan Tinder, josta on kasvanut tämän hetken merkittävin seuranhakupalvelu maailmassa. Suomessakin huippusuositusta palvelusta haetaan niin oikeita ihmissuhteita kuin pelkkää seksiseuraakin. Tuore tutkimus paljasti kuitenkin huolestuttavan seikan.

    Britannian yleisradioyhtiä BBC uutisoi, että GlobalWebIndexin tekemän tutkimuksen mukaan 30 prosenttia Tinderin käyttäjistä on naimisissa 12 prosenttia muussa parisuhteessa. Tutkimustulosten valossa on siis selvää, että merkittävä osa Tinderin käyttäjistä on hakemassa palvelusta kumppania uskottomuuteen.

    GlobalWebIndexin mukaan Tinderin maine pelkkänä seuranhakuna ei ole enää niin yksiselitteinen, sillä palvelua käytetään yhä enemmän myös sosiaalisten medioiden tapaan verkostoitumalla ja etsimällä uusia ystäviä esimerkiksi matkakohteesta tai uudelta asuinpaikkakunnalta. Tinderillä oli viime vuonna 50 miljoonaa käyttäjää ympäri maailmaa, ja viime aikoina sen käyttäjiksi ovat paljastuneet muun muassa Leonardo DiCaprio ja Hilary Duff.

    VastaaPoista
  100. Suomalainen ei hallitse flirttiä

    Peräti kahdeksan kymmenestä suomalaisesta on sitä mieltä, etteivät suomalaiset osaa flirttailla ja että deittailuun suhtaudutaan liian vakavasti. Samalla selviää, että suomalaisten romantiikannälkä on hyvin käytännönläheistä.

    TV Mix tutki suomalaista romantiikkaa kyselyssä, johon osallistui yli 3 500 ihmistä. Tutkimuksen tulos oli kiistaton: peräti 81 prosenttia vastaajista sanoo, etteivät suomalaiset osaa flirttailla ja että deittailuun suhtaudutaan aivan liian vakavasti.

    Suomalainen tuntuukin tyytyvän niin sanottuun arkiromantiikkaan, kuten valmiiksi keitettyyn aamukahviin (44 %), romanttisiin yllätyksiin (33 %) tai kotoisaan leffailtaan kullan kainalossa (30 %).

    Viidennekselle (21 %) riittää yhteinen matka ja vain joka kymmenes haikailee perinteisen romanttisen kynttiläillallisen perään.

    Kun taitoja ei ole, ei ole ihme, että niin moni suomalainen kertoo treffiensä epäonnistuneen. Milloin syynä on kipinän puute, milloin vastapuolen puhumattomuus.

    Pahinta on kuitenkin, että peräti joka viides kertoo treffiensä epäonnistuneen joskus jo siksi, ettei ole uskaltanut pyytää potentiaalista kumppania treffeille!

    VastaaPoista
  101. Pitkä lista: Nämä pornosivustot jakelivat haittaohjelmia

    Haittaohjelmaa on levitetty drtuber.com-, nuvid.com-, hardsextube.com-, justporno.tv-, alphaporno.com-, eroprofile.com-, pornerbros.com-, pichunter.com-, iceporn.com-, tubewolf.com- ja winporn.com-sivustoilla.

    VastaaPoista
  102. Pyöreämpi isävartalo onkin terveellinen: ”Ihanteellinen rasvakerros”

    Naisten kohdalla terveellisemmästä, normaalipainoa ihannoivasta vartalosta on puhuttu jo jonkin aikaa. Normaalivartaloinen kauneusihanne suvaitsee vähän ylimääräistä siellä ja täällä, selluliittia ja raskausarpia. Nyt miesten isävartaloksi kutsuttu versio tästä ihanteesta on aiheuttanut paljon ihastelua verkossa muun muassa Leonardo DiCaprion esittelemänä.

    Washingtonin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan pieni ylimääräinen rasva on itseasiassa hyväksi terveydelle ja aivojen toiminnalle. Tutkija Shin-ichiro Imai ja hänen kollegansa tutkivat rasvasolujen ja aivojen toiminnan yhteyttä hiirien avulla.

    Tutkimuksesta kävi ilmi, että optimaalinen määrä rasvaa kehossa auttoi pysymään aktiivisena ja maksimoi aivojen suorituskykyä. Liian alhainen rasvaprosentti sai hiiret passivoitumaan ja osan aivoista toimintakyvyttömäksi. Rasvaa ei kuitenkaan saa olla liikaa vaan korkeintaan normaalipainon ylärajoille tai lievään ylipainoon asti.

    Shin-ichiro Imai kertoi tutkimuksesta julkaistussa tiedotteessa, että pieni rasvakerros auttaa myös ikääntymään terveempänä. Vielä ei täysin tiedetä, miksi lievästi ylipainoiset vanhukset ovat terveempiä, mutta tutkimusten mukaan sopiva määrä rasvaa kehossa auttaa ikääntymisen ja aineenvaihdunnan kanssa.

    VastaaPoista
  103. Selvä enemmistö hallitusneuvottelijoista miehiä

    Selvä enemmistö hallitusneuvottelijoista on miehiä. 48:sta tänään julkistetusta neuvottelijasta vain 13 on naisia.

    Tärkeimmässä strategiaryhmässä keskustalla puolet, eli neljä kahdeksasta osallistujasta on naisia. Perussuomalaisten kuuden hengen strategiaryhmästä kaksi on naisia, ja kokoomuksella seitsemästä kaksi.

    Hallitusneuvottelut ovat jakaantuneet kolmeen työryhmään, ja näissä työryhmissä naisia on selkeä vähemmistö. Keskustan kolmen ryhmän yhdeksästä neuvottelijasta yksi on nainen, perussuomalaisilla samoin. Kokoomuksen yhdeksän hengen ryhmässä on kolme naista.

    VastaaPoista
  104. Etsitkö suhdetta? Vain näin harva Tinder-käyttäjistä on oikeasti sinkkuja

    Etsitkö Tinderistä elämäsi rakkautta? GlobalWebIndex arvioi, että vain noin 54 prosenttia palvelun käyttäjistä on sinkkuja.

    30 prosenttia käyttäjistä on naimisissa, 12 prosenttia muussa suhteessa. 3 prosenttia käyttäjistä on eronneita tai leskiä, GWI kertoo suppean selvityksensä perusteella.

    Yhtiö kysyi asiaa Isossa-Britanniassa 681 henkilön näytejoukolta. Tinder on tuominnut tulokset "täysin epätarkkoina".

    "[GWI] tekee arvauksia ilman pääsyä miljoonien käyttäjiemme oikeisiin tietoihin", yhtiö kommentoi. "Isoin ryhmä, 18-24-vuotiaat nuoret, käsittää yli yli puolet käyttäjämäärästämme. Virallisten tahojen mukaan yli 93 prosenttia heistä ei ole koskaan ole ollut naimisissa.... [GWI:n] menetelmät ovat täysin pielessä."

    GWI:n mukaan Tinderin toimitusjohtaja Sean Rad on itse todennut, että "palvelu ei ole pelkkä deittisovellus, vaan 'sosiaalisen löytämisen alusta'", Time-lehti kirjoittaa.

    Tinder onkin osoittautunut käteväksi deittailun lisäksi myös esimerkiksi vieraan maan paikallisten asukkaiden jututtamisessa.

    Eräät kyselevät sen avulla vinkkejä esimerkiksi nähtävyyksistä tai ravintoloista ilman sen kummempia taka-ajatuksia.

    VastaaPoista
  105. DEITTAILETKO NAISTA, JOLLA ON KOIRA? MUISTA NÄMÄ!

    Onko tuoreella tyttöystävälläsi koira? Kuinka käyttäytyä ja suhtautua siihen? Mitä saa sanoa ja mitä ei? Jos et itse ole suoranaisesti koiraihminen, kannattaa lukea nämä Cosmon vinkit koiranomistajan tapailemiseen.

    VastaaPoista
  106. Eroottinen fiktio muuttuu todelliseksi toiminnaksi - Kirjavibraattori värähtelee juuri oikeissa kohdissa

    B.Sensory on naisille suunniteltu seksilelu, joka väräyttelee herkkiä paikkoja samalla, kun lukee eroottista fiktiota.

    Lukija voi eläytyä yhä paremmin esimerkiksi suositun 50 Shades of Grey -pehmopornokirjan maailmaan, jos kirja tarjoaa ärsykkeitä paitsi silmille myös keholle.

    Ranskalaissuunnittelija Christel Le Coq on suunnitellut vibraattorin ja sähkökirjan yhdistelmän. Vibraattori on yhteydessä lukulaitteeseen bluetoothilla ja saa laitteelta käskyn, milloin väristä.

    Kirjailija voi ohjelmoida sähköiseen kirjaan sivut, joilla vipinä alkaa, ja värinän laadun. Vibraattori voi kohdella lukijaa hellästi tai rajusti.

    Keksinnölle haettiin rahoitusta rahoituspalvelu Indiegogossa, mutta tekijät saivat tavoitellusta 20 000 eurosta kasaan vain reilut puolet.

    VastaaPoista
  107. Dildo sopii kaikille naisille: ”Taipuu myös sivusuunnassa”

    MysteryVibe-niminen seksileluihin erikoistunut yritys on asettanut itselleen todella kunnianhimoisen tavoitteen. He aikovat tyydyttää jokaisen naisen seksuaaliset tarpeet ja mieltymykset vain yhden värisevän hieromasauvan avulla. Videolla esitellään naisille suunnattu Crescendo-niminen sauva.

    Sauva taipuu moneen suuntaan, joten sen tulisi olla sopiva kaikille naisille. Vibraattori taipuu sivusuunnassa, sen saa kaarevaksi päästä ja vibraattori pystyy taipumaan jopa aaltomaiseen muotoon.

    Vibraattorissa on koko pituudeltaan useita eri niveliä, joista se taipuu. Kaikissa nivelissä on myös oma pisteensä, joka värisee. Värinää saa säädeltyä eri voimakkuuksille eri kohdista koko vibraattorin pituudelta, ja valmiita ohjelmia pystyy tallentamaan halutessaan puhelinsovelluksen avulla seuraavaa kertaa helpottaakseen.

    VastaaPoista
  108. 12 asiaa, joita miehet eivät voi sietää toisissa miehissä

    Reddit-sivuston käyttäjät avautuivat asioista, joita eivät voi samassa sukupuolessa sietää. Listasta tuli pitkä!
    Miehissä ärsytti muun muassa se, miten jokaisen miehen oletetaan olevan kiinnostunut urheilusta, karvaisemmalle sukupuolelle suunniteltujen tilojen pahanhajuinen ankeus sekä seksillä kehuskelu. Tässä vielä 10 seikkaa lisää!

    VastaaPoista
  109. "Yleisen elämänkokemuksen nojalla uskallan kuitenkin väittää, että avioliitto ei ole vuorenvarma tae siitä, että isäksi nimetään oikea mies."

    Harrastan sukututkimusta ja entisinä aikoina papit arvelivat että lähes 10 %:lla lapsista on eri isä kuin mitä kirkonkirjoihin on merkitty.

    Eräs tuttavani harrasti myös sukututkimusta ja hänellä oli aikeita kirjoittaa sukukirja isänsä suvusta. Aikomus peruuntui kun hänen äitinsä varoitteli, ettei isäsi ole sinun oikea isäsi.

    VastaaPoista
  110. Morsiamet paljastavat: Hääyö oli katastrofi

    Australiassa tehdyn kyselyn mukaan hääyön lupaukset jäävät usein lunastamatta, uutisoi news.com.au.

    Hääyöhön kohdistuu monenlaisia odotuksia ja suorituspaineita, vaikka harva enää itseään tuota tapahtumaa varten säästelee.

    Australialaisen häälehti Briden teettämän kyselyn mukaan se on kutienkin monelle melkoinen pettymys, jopa suoranainen katastrofi. Kaksi viidestä pariskunnasta ei kyselyn mukaan harrastanut hääyönään ollenkaan seksiä, ja valtaosa seksiä harrastaneista vastaajista kuvaili kokemusta keskinkertaisesti.

    Kyselyyn vastanneista 400:sta morsiamesta yhdeksän prosenttia vastaajista kertoi itkeneensä hääyönään, ja 15 prosenttia joutui tilaamaan huonepalvelusta ruokaa, koska oli unohtanut syödä juhlan aikana. Viidennes vastanaineista kävi jo hääyönään päivittämässä uuden parisuhdestatuksensa ja mahdollisen sukunimen vaihdoksen Facebookiin.

    Yli kolmasosa vastaajista kertoi, ettei nuoripari saanut hääyönään rauhaa häiritsevien sukulaisten ja ystävien takia. Viisi vastaajaa päätyi hääyönään sairaalan ensiapupoliklinikalle.

    VastaaPoista
  111. http://www.dailymail.co.uk/news/article-3076667/Woman-arrested-putting-foot-shavings-milk-serving-family-began-gagging-coughed-looked-like-dead-human-skin.html

    bon appetit

    VastaaPoista
  112. Nainen on käynyt 136 ensitreffeillä – ei yksiäkään toisia treffejä!

    Australian Sydneysta kotoisin oleva Belinda Stuckey saattaa olla menestynein treffeilläkävijä, joka on onnistunut välttämään toiset treffit kokonaan. Stuckey on käynyt mielettömän määrän ensitreffejä läpi, mutta ei ole siitä huolimatta onnistunut löytämään sitä yhtä ja oikeaa.

    Daily Mail -lehden mukaan Stuckey on ollut yli 136 treffeillä viimeisen puolentoista vuoden aikana, joten naisen sinkkuna oleminen ei ole jäänyt ainakaan yrittämisestä kiinni. Yksikään näistä 136 treffeistä ei ole johtanut toiseen tapaamiseen, mikä saattaa olla jonkinlainen ennätyslukema.

    Stuckeylle erilaiset deittailupalvelut ja puhelinsovellukset ovat tulleet erittäin tutuiksi, mutta vaikka 35-vuotias nainen on luonut keskusteluyhteyden yli 4.700 kiinnostavalta vaikuttavan ihmisen kanssa, ei kukaan ole vielä päässyt ensitreffejä pidemmälle.

    Stuckey ei ole mielestään ollut liian vaativa ja onkin jokaisen tapaamisen jälkeen kysynyt itseltään, mitä hän teki mahdollisesti väärin. Ehkä se tosiasia on vain hyväksyttävä, että deittailusivustojen yleistyttyä tapaamisia sovitaan herkemmin kuin aiemmin, minkä vuoksi oikean henkilön löytyminen saattaa tuntua neulan etsimiseltä heinäsuovasta.

    VastaaPoista
  113. Pörrö vai posliini? Suomalaismiehet paljastavat, millaisesta häpykarvoituksesta naisilla pitävät

    Luonnonkarvoituksen määrä on jokaisella yksilöllinen, mutta sen siisteyteen ja muotoon voi toki vaikuttaa monin keinoin. Suomalaismiehet kertoivat tuoreessa kyselyssä, millaista karvoitusta he naisilla suosivat.

    Radio Cityn ja Victorinoxin yhdessä teetättämä Suuri Mieskysely selvitti, millainen karvoitus on miesten mielestä naisilla paras. Suurimman suosion sai niukka karvoitus eli niin kutsuttu "kiitorata". Se sai peräti 38,22 prosenttia äänistä.

    Runsaampi karvoitus ei miellytä monia

    Hieman siistittyä karvoitusta kannattaa 31,68 prosenttia vastaajista. Sen sijaan se, että nainen ajaa kaikki karvat pois oli neljännesosan mieleen kaikista vastaajista. Posliinin kannalla on kaiken kaikkiaan 24,64 prosenttia vastaajista.

    Vapaammin puskaksi nimetty karvoitus oli taasen hyvin harvan vastaajan mieleen. Täysin luonnontilassa olevaa karvoitusta naisilla ihailee vain 5,45 prosenttia vastaajista.

    VastaaPoista
  114. Naisen kokemuksia miesvaltaisella alalla - "Hei, sähän olet nainen!"

    Naisteekkareiden työelämässä kohtaamat ennakkoluulot ovat olleet paljon esillä viime aikoina. Oman osansa niistä on saanut 1980-90-lukujen vaihteessa opiskellut puunjalostuksen diplomi-insinööri Tuula Antola.

    Nykyään Espoon elinkeinojohtajana toimivalla Antolalla on värikäs työura takanaan. Ensimmäiset kokemukset asenteellisuudessa tulivat heti ensimmäisessä kesätyössä.

    – Kun hain nuorena teekkarityttönä kesätöihin lehtipainoon, työhönotossa todettiin, että meillä tytöt ovat yleensä menneet postitukseen, Antola kertoo.

    Oma napakkuus pelasti kuitenkin tilanteen.

    – Ymmärsin sanoa, että olen kuulkaas opiskellut graafista tekniikkaa ja ajattelin tulla teille rotaatioharjoittelijaksi. Ja kyllä mä sinne sitten pääsin, Antola muistelee.

    VastaaPoista
  115. Jatkuiko nakudeittiohjelman parin suhde? ”Meillä oli hyvä yhteinen sävel”

    Aatami etsii Eevaa -ohjelman illan jaksossa nähtiin Saara, jonka treffikumppaneiksi pyrkivät saksofonia soittava Tuure ja Mr. Finland -kisaankin osallistunut Iiro.
    Aatami etsii Eevaa -ohjelman maanantain jaksossa nähtiin joensuulainen Saara, joka opiskelee kokiksi. Nuori nainen lähti ohjelmaan mukaan hetken mielijohteesta ja seikkailumielellä.

    – Näin ohjelmasta mainoksen ja kiinnostuin, joten olin vähän mainonnan uhri. Myös pikkusiskoni yllytti minua mukaan, koska olin ollut niin monta vuotta sinkkuna, Saara, 23, kertoo Ilta-Sanomille.

    VastaaPoista
  116. Järkyttävä onnettomuus: Pariskunta kuoli harrastaessaan seksiä!

    Sosiaalisessa mediassa leviää tarina pariskunnasta, joka kuoli kesken lemmenleikkien.

    Tarina on tosi, joskin sattunut jo parisen vuotta sitten. Se lähti hiljattain leviämään muun muassa Facebookissa eräänlaisena romanttisn rakkaustarinan symbolina.

    Tapaus sattui Wuhanissa, Keski-Kiinassa. Onnettomuus tapahtui, kun pari rakasteli huonokuntoisella ikkunalaudalla, joka petti heidän allaan. Silminnäkijöiden mukaan parin nähtiin tippuvan alas alastomina yhteen kietoutuneina.

    VastaaPoista
  117. Puh pah pelistä pois

    Nuoren naisteekkarin surullisen kuuluisa kertomus työhausta miehiselle alalle pöläytti taas ilmoille keskustelun siitä, miten tasa-arvoista suomalainen työelämä oikeasti onkaan.
    Tuntuu epätodelliselta, että vielä vuonna 2015 työelämässä voisi olla mitään väliä sillä, mitä ihmisen haarovälistä löytyy.

    Tähän luuloon moni meistä naisistakin on jo ehtinyt tuudittautua, sillä yhä harvemmassa ammatissa ratkaisee nykyään puhdas fyysinen voima.

    VastaaPoista
  118. Mies kärähti seksistä auton pakoputken kanssa

    Mies yllätettiin Brasiliassa perin oudoista puuhista. Asiasta kertovat mm. Metro ja Huffington Post.

    Hän nimittäin harrastaa seksiä auton pakoputken kanssa. Mies jatkaa puuhiaan, vaikka hän huomaa taakse tulleen kännykkäkuvaajan.

    Katso viraalihitiksi noussut video alla. Video on kuvattu takaapäin eikä siinä näy intiimejä paikkoja.

    VastaaPoista
  119. Nakudeittiohjelman Saara löysi miehen – tästä syystä Tuure ei ollut se oikea

    Saara löysi itselleen seuraa nakudeittien sijaan kotiseudultaan.
    Aatami etsii Eevaa -nakudeittiohjelman eilisessä jaksossa kokiksi opiskeleva Saara etsi itselleen seuraa autiolta saarelta. Rannalle putkahtivat musikaalinen Tuure sekä Mr. Finland -kilpailuunkin osallistunut Iiro.
    Alastomista treffikumppaneistaan Saara valitsi lopulta Tuuren.
    Ohjelman jälkeen kuvatussa videohaastattelussa nainen kertoo löytäneensä miehen. Kyseessä ei kuitenkaan ole Tuure eikä Iiro.
    – Tuota, on mulla mies tuolla Joensuun suunnalla, Saara myöntää.
    Saara ja Tuure pitivät yhteyttä ohjelman jälkeen, mutta rakkaus ei alkanut roihuta. Tuure on myös ehtinyt jo muuttaa Amsterdamiin.
    – No myö muutaman kerran Tuuren kanssa nähtiin ja viestiteltiin ja tällä tavalla, mutta sit se jäi siihen, että oltiin niin erilaisia, Saara kertoo.
    Videolla Iiro kertoo olevansa yhä poikamies.
    – Kaikkihan tietää, mitä sinkkuelämä on, hän kertoo elämäntyylistään.

    VastaaPoista
  120. Miesten tunti
    Armeija tekee pojista suomalaisia


    "Asepalvelus tekee miehistä kunnon kansalaisia. Muovataan tietynlaista suomalaista miehisyyttä", pohtii miestutkija Arto Jokinen.

    Asepalvelus nähdään yhä Suomessa ensisijaisena maanpuolustuksen kulmakivenä. Viime viikkoina reservistä kieltäytyminen on kuitenkin lisääntynyt runsaasti, ja keskustelua on käyty niin maanpuolustusmäärärahoista, rauhanaatteesta kuin tasa-arvosta.

    "Tällaisenaan, että asevelvollisuus koskettaa vain miehiä, onhan se selkeä tasa-arvoloukkaus", Arto Jokinen sanoo.

    Miten asepalvelus muokkaa mieskuvaa? Miksi moni mies hakeutuu rauhanturvaajaksi?

    Miesten tunnin vieraina ovat sotilassosiologian professori Teemu Tallberg ja miestutkija Arto Jokinen. Lisäksi haastattelemme totaalikieltäyjä Kaj Ranista. Toimittajana on Jarmo Laitaneva.

    VastaaPoista
  121. Lieksalaisnainen osti lehden etusivulle 650 euron senssi-ilmoituksen – ”Tamperelainen mies on tulossa kahville”

    Lieksalaisnaisen senssi-ilmoitus julkaistiin sanomalehti Karjalaisessa perjantaina.
    Lieksalaisnaisen Karjalaisen etusivulla julkaisema senssi-ilmoitus on poikinut tähän mennessä kolme yhteydenottoa, nainen kertoo Ilta-Sanomille tiistaina.

    Nainen haki ilmoituksessa vapaata, puheliasta, huumoria ymmärtävää ja lapsista pitävää 45–60-vuotiasta ”tavallista” miestä, joka osaa arvostaa naista ja ”ymmärtää hellyyden taidon”.

    Kiinnostuneita hän kehottaa kirjoittamaan Lieksan lehden konttoriin.

    Omaksi iäkseen nainen kertoo IS:lle ”reilu viisikymmentä” ja hänellä on lapsia. Hän kertoo olleensa muutaman kuukauden yksin viime vuonna tapahtuneen avioeron jälkeen.

    VastaaPoista
  122. Ylen aamu-tv Naiset ja johtajuus

    Joka kolmannella suomalaisyrityksellä ei ole lainkaan naisjohtajia. Naisjohtajien määrä politiikassa on kiinnittänyt huomiota myös hallitusneuvottelujen kuluessa. Mitä asialle voidaan tehdä, siitä aamu-tv:ss�� kävi keskustelemassa kaksi menestynyttä naisjohtajaa: Ellun kanat -viestintäyrityksen toimitusjohtaja Taru Tujunen ja Picnic-yhtiöiden toimitusjohtaja Ann Wahlroos-Jaakkola.

    VastaaPoista
  123. Lyhyet miehet harrastavat pitkiä enemmän seksiä

    Pituudella todella on väliä enemmän kuin uskoisikaan. Useiden tutkimusten mukaan pituus vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuinka todennäköisesti sairastuu syöpään tai kuinka usein lakanaa heiluttaa.

    Kerroimme aiemmin, että lyhyitä miehiä kannattaa deittailla pitkiä mieluummin. Syitä ovat muun muassa se, että lyhyitä miehiä on mukavampi halata ja että he ovat tutkimusten mukaan parempia poikaystäviä.

    Journal of Sexual Medicine -julkaisussa päivänvalon nähneen tutkimuksen mukaan pituudella todella on väliä - ainakin seksuaalisen aktiivisuuden suhteen. Tuoreiden tietojen valossa lyhyet miehet nimittäin harrastavat huomattavasti pitkiä enemmän petipainia.

    Hawaijin yliopiston tutkimuksen mukaan lyhyet miehet myös elävät hujoppeja pidemmän elämän. Pitkät sairastuivat tutkimuksen mukaan lyhyempiä todennäköisemmin esimerkiksi syöpään.

    Toisaalta tutkimuksissa on saatu myös selville, että pitkät miehet arvioivat itsensä keskimäärin lyhyitä onnellisemmiksi. Yksi syy saattaa olla taloudellinen vakaus: aikaisempien tutkimusten mukaan pitkät miehet nimittäin ansaitsevat lyhyitä enemmän. Lisäksi he ovat monesti sosiaalisesti itsevarmempia

    VastaaPoista
  124. Naisten suusta -sarjassamme:

    Ihmisellä ei ole oikeutta omistaa mitään - Rosa Meriläisen kolumnit - Elämä - Helsingin Sanomat

    ...
    Pidän pyhinä asioina esimerkiksi vaginaa, taidetta ja luonnon monimuotoisuutta.
    ...

    Naisella on juhlapäivänä piilo-odotuksia: mitään ei toivota, mutta jotain huomionosoitusta odotetaan - Perhe - Elämä - Helsingin Sanomat

    ...
    "Pettymysten määrä ei ole ihme ottaen huomioon miten paljon äitienpäivää rummutetaan ja markkinoidaan. Kun koruliikkeetkin lähettävät mainoksiaan, niin toiveet nousevat", Silfvenius-Pura sanoo.

    Isänpäivään tuskin latautuu yhtä suuria odotuksia.
    ...

    "Joskus naiset sanovat, etteivät halua mitään, ja kuitenkin salaa toivovat jotain huomionosoitusta. Kun mies ei näin monimutkaista ajatuskuviota aina ymmärrä, niin nainen pettyy."
    ...
    Yhtenä kipukohtana äitienpäivässä on vaimon ja anopin suhde. Osalla vastaajista äitienpäivästä sukeutuu valtataistelu.
    ...

    VastaaPoista
  125. Sipilä ja Stubb eri mieltä naisten määrästä: ”Asiantuntemusta löytyy”

    Hallituksenmuodostajan Juha Sipilän (kesk.) mielestä olisi hyvä, jos naisia ja miehiä olisi hallituksessa yhtä paljon. Kokoomuksen puheenjohtajan Alexander Stubb oli eri linjoilla Sipilän kanssa.
    –Tuossa tunnusteluvaiheessa tästä keskusteltiin ja kerroin oman lähtökohtani, että puolueiden valinnoissa tämä olisi hyvä olla lähtökohtana, mutta emme ole mistään sopineet tässä vaiheessa. Siihen ei ole vielä päästy, Sipilä sanoi hetki sitten valtioneuvostossa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

    Stubbin mielestä sukupuoli ei pidä olla kriteeri hallituksessa.

    –Meillä on hyviä asiantuntevia ihmisiä meidän porukoissa. Nykyhallitusta jos saan peilata, niin omassa ryhmässäni on neljä naisministeriä ja kolme miespuolista ministeriä itseni mukaan lukien. En pidä sukupuolta kriteerinä, vaan asiantuntemusta ja sitä löytyy jokaiseen lähtöön, Stubb sanoi.

    VastaaPoista
  126. Oletko päässyt yli eksästäsi? Merkit, jotka kertovat ettet ole valmis uuteen suhteeseen
    Joistakin merkeistä voi helposti päätellä sen, että ei ole valmis aloittamaan uutta suhdetta.


    Ero on aina ikävä juttu ja siitä toipuminen saattaakin toisinaan viedä hyvinkin paljon aikaa. Toisilla toki vähemmän kuin toisilla, mutta tärkeintä on kuitenkin se, että asian käy hyvin läpi ennen uuteen suhteeseen hyppäämistä. Mistä sitten tietää, että uutta kultaa ei kannata vielä etsiä?

    VastaaPoista
  127. Miesvaltaisen alan naispäällikön vinkki: Lasikatto rikki osaamisella ja asenteella

    Digitaalisten kanavien päällikön Hanna Forsströmin alaisuudessa RAY:llä työskentelee enää yksi nainen. Toinen naisen aiemmin täyttämä paikka on parhaillaan auki.

    – Haluaisin voida päättää palkkaanko naisen vai miehen, mutta yksikään nainen ei ole hakenut paikkaa, Forsström päivittelee, ja kannustaa samanna naisia hakemaan rohkeammin työpaikkoja.

    Pelialalla edennyt Forsström tietää, millaista on työskennellä miesvaltaisella alalla. Usein palavereissa on parikymmentä ihmistä, joista hän on ainoa nainen.

    – Minua on onneksi aina kohdeltu osaamiseni mukaan, Forsström sanoo.

    Viime viikolla esiin noussut Metsä Groupin tapaus muistutti, että näin ei kuitenkaan aina ole.

    VastaaPoista
  128. Sipilän toive: Ministeripaikat tasan miehille ja naisille

    Hallitusneuvottelujen ensimmäisiin työryhmiin valituista jäsenistä noin kolme neljästä on ollut miehiä. Keskustalla on työryhmissä 12 miestä ja viisi naista, kokoomuksella 11 miestä ja viisi naista ja perussuomalaisilla 12 miestä ja kolme naista.

    Miesten ja naisten välinen selkeä epäsuhta on herättänyt julkisuudessa kummastusta.

    Keskustan puheenjohtaja ja hallitusneuvottelujen johtaja Juha Sipilä kertoi tiistaina sanoneensa hallituskumppaneilleen hallitustunnusteluissa ennen neuvottelujen alkua, että hänestä ministeripaikkojen jako tasan miesten ja naisten kesken olisi hyvä lähtökohta.

    "Mutta emme ole mistään sopineet tässä vaiheessa, koska siihen vaiheeseen ei ole vielä päästy, kun puhutaan nimistä", Sipilä kertoi valtioneuvoston juhlahuoneisto Smolnassa.

    Ministerit valitaan usein pitkälti hallitusneuvottelijoista. Nyt naisista on vähemmän valinnan varaa kuin miehistä.

    Kokoomuksen ja perussuomalaisten puheenjohtajien mukaan ministeripaikat tulee valita asiantuntemuksen ja kykyjen mukaan.

    "Jos nykyhallitustyöstä saa peilata, niin omassa ryhmässäni on neljä naisministeriä ja kolme miespuolista ministeriä itseni mukaan lukien. En pidä sukupuolta kriteerinä vaan asiantuntemusta, ja sitä löytyy jokaiselta", kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb sanoi.

    Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoi, että perussuomalaisista ministerivalintoihin löytyy sekä naisia että miehiä.

    "Katsotaan nyt, mitkä salkut sieltä kenellekin tulee. Perussuomalaisten politiikan linja on ollut, että parhaat valitaan ja kyvykkäimmät pistetään kovimpiin paikkoihin", Soini linjasi.

    VastaaPoista
  129. Naisteekkari väsyi syrjintään - vaihtoi alaa

    Diplomi-insinööriksi valmistumisen jälkeen "oikeissa töissä" Kirsi huomasi, että samaa työtä tekevät miespuoliset vastavalmistuneet saivat parempaa palkkaa kuin hän.

    – Toimiminen miesvaltaisella alalla vaatii todellakin keskimääräistä enemmän kovanahkaisuutta, eikä sekään aina riitä, Kirsi toteaa.

    Muutamista pettymyksistä huolimatta Kirsin ura eteni melko mukavasti äitiyslomaan asti.

    – Palasin töihin kymmenen kuukauden jälkeen eivätkä asiat enää palanneet entiselleen. Minua siirrettiin osastolta toiselle ja esimiehet vaihtuivat useasti. Hain muutaman vuoden aikana kolme kertaa samaa paikkaa, johon olin mielestäni kaikkein pätevin hakija, mutta minut ohitti aina mieskollega, jolla ei ollut mitään kokemusta kyseessä olevista tehtävistä, Kirsi kertaa tapahtumia.

    Lopulta Kirsin mitta oli täynnä.

    – Päätin, että en hae kyseisessä yrityksessä enää yhtään avautuvaa paikkaa ja sanoin itseni irti. Lähdin opiskelemaan toista tutkintoa.

    Nykyään Kirsi toimii yrittäjänä alalla, jolla ei ole mitään tekemistä vuosien diplomi-insinööriopintojen kanssa.

    – Nautin yrittäjyydestä enkä tätä enää muuksi varmaan vaihda. Joskus käy kuitenkin mielessä, kuinka hukkaan tyttöjen kallis koulutus menee. Samoin ihmettelen, miksi ne omat mukavat opiskelukaverit (miehet) kohtelevat meitä naisia töissä niin huonosti? Kirsi päättää tarinansa.

    *Nimi muutettu haastatellun pyynnöstä

    VastaaPoista
  130. Naista kannattaa pyytää treffeille näin: lue 5 askelta onnistumiseen
    Seuraavien viiden askeleen noudattaminen voi varmistaa ensimmäisten treffien onnistumisen.


    Naista ei kannata pyytää ulos vain huikkaamalla vaivihkaa "Lähdetään yksille". Suurimmalle osalle ihmisistä jää epäselväksi, ovatko nyt kyseessä treffit vai ei. Tuoreen kyselyn perusteella miehet ovat yhtä pihalla kuin naiset, milloin tapaaminen luokitellaan treffeiksi.

    ChristianMingle- ja JDate- deittisivustojen kyselyssä kävi kuitenkin ilmi, että monet miehet ovat tarkoituksella epätarkkoja, kun kysyvät naista ulos. Näin vältytään naisen mahdolliselta torjumiselta.

    Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa. Suhdeasiantuntija ja Date Out of Your League -kirjan kirjoittanut April Masini kertoo, että mies saattaa jumiutua naisen kanssa pelkälle ystävyyslinjalle, jos naiselle ei tehdä selväksi romanttista kiinnostusta. Masinin mukaan nainen arvostaa miehen itsevarmuutta, kun mies tekee aikomuksensa selviksi.

    VastaaPoista
  131. Hullua vai ei? 20v tyttö käyttää korsettia – katso millainen tiimalasivartalo!


    20-vuotias fetissimalli Romanie Smith haluaa maailman kapeimman vyötärön. Hän on tiimalasivillityksen yksi suurimmista kannattajista.

    Hän pukeutuu korsettiin kahdesti tai kolmesti viikossa ja pitää sitä jopa kuusi tuntia kerrallaan. Vyötärö on jo tähän mennessä kutistunut useilla tuumilla.

    Kun hänellä on päällään korsetti, vyörätö on vain 18-tuumainen.

    -En tuntenut aiemmin itseäni naiselliseksi, nyt tunnen. Jopa rintani näyttävät suuremmilta, hän toteaa.

    Nainen aloitti “harrastuksensa” puolitoista vuotta sitten. Hänellä on tavoite saada 15-tuumainen tiimalasivyötärö. Äiti on tyttärensä tukena koitoksessa.

    -En suosittele tätä kasvuiässä oleville tytöille. Liian usein ei myöskään saa korsettia käyttää, sillä siitä tulee munuaisongelmia ja kylkiluutkin voivat mennä poikki, neito väläyttää.

    -Ei tästä ole juurikaan ongelmia ollut. Joskus tunnen eräänlaista mahakipua, mutta en muuta, hän kertoo harrasteen haittapuolista.

    Aiheesta julkaisi videon tänään BarcroftTV.

    VastaaPoista
  132. Asettaako aikuisviihde nuorille naisille epärealistiset odotukset seksistä?

    Miten pornon katselu vaikuttaa nuoriin naisiin? Turun yliopiston mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen kertoi Radio Suomipopin Popstudiolle, että vaikutuksia on vaikea todentaa, ja esimerkiksi hyvännäköisyyden kriteereitä tulee myös paljon muualta kuin pornosta.
    Paasosen mukaan myös koulujen seksuaalivalistuksessa voisi ottaa huomioon, että seksi on paljon muutakin kuin pelkkää lisääntymistä.

    VastaaPoista
  133. Tutkimus: Tämän vuoksi kaunis nainen saa miehet avaamaan kukkaronnyörinsä
    Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan miehillä on taipumus lahjoittaa viehättäville rahankerääjille suurempia summia kuin muille. Tutkijoiden mukaan taustalla voi olla miesten välinen kilpailu.


    Anteliaisuuden ja epäitsekkyyden syyt ovat kiehtoneet psykologian tutkijoita pitkään. Tuore brittitutkimus pureutuu yhteen mahdolliseen tekijään, eli kilpailuun vastakkaisen sukupuolen suosiosta.

    Bristolin yliopiston ja Lontoon University Collegen tutkijat käyttivät apunaan Internetissä tapahtuvaa keräystä, jossa tavalliset ihmiset keräsivät rahaa hyväntekeväisyyteen.

    Rahankerääjät julkaisivat verkkosivulla valokuvansa ja tiedon sukupuolestaan. Myös lahjoittajien nimet julkistettiin, elleivät he erityisesti halunneet lahjoittaa nimettömänä.

    Tutkijat havaitsivat, että rahaa lahjoittaneet miehet antoivat viehättäville naisille suurempia summia kuin miespuolisille kerääjille tai sellaisille naisille, jotka oli arvioitu vähemmän viehättäviksi. Siihen, kuinka viehättäviksi naiset arvioitiin kuvien perusteella, vaikutti muun muassa hymy.

    Kauniiden naisten lisäksi miesten kukkaronnyörejä näytti höllentävän se, jos muut miehet olivat aiemmin lahjoittaneet suuria summia. Naisten keskuudessa tutkijat eivät havainneet vastaavanlaista kilpailua.
    Koska tutkimus tehtiin verkkosivustoilla, joilla aikaisemmat lahjoitukset olivat näkyvillä, tutkijat pystyivät tarkastelemaan myös lahjoittamisen kilpailuelementtiä. Kauniiden naisten lisäksi miesten kukkaronnyörejä näytti höllentävän se, jos muut miehet olivat aiemmin lahjoittaneet suuria summia. Ero lahjoitussummissa oli enimmillään nelinkertainen.

    Naisten keskuudessa tutkijat eivät havainneet vastaavanlaista kilpailua.

    Tiedostamatonta kilpailua
    Aikaisemmat tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että ihmiset lahjoittavat sitä enemmän rahaa, mitä suurempia lahjoituksia he näkevät toisten tehneen. Science Dailyn mukaan tämän kokeen tulos oli kuitenkin tutkijoille yllättävä.

    Tutkimukseen osallistunut Nichola Raihani Lontoon University Collegesta sanoo lehdelle, että tutkijat eivät usko, että kilpailu kauniiden naisten suosiosta olisi tietoista.

    Sen sijaan kyseessä arvellaan olevan evoluution myötä kehittynyt käyttäytymismalli, joka on ainakin menneisyydessä hyödyttänyt ihmisiä parinvalinnassa.

    – Ihmiset todella ovat anteliaita ja ovat suuren osan ajasta oikeassa sanoessaan, että heidän motiivinsa lahjoittamiseen ovat pyyteettömiä eivätkä itsekkäitä, Raihani huomauttaa.

    – Se ei kuitenkaan estä sitä, etteivätkö nämä motiivit olisi kehittyneet hyödyttämään lahjoittajaa jollain tavoin.

    Tutkimus julkaistiin toukokuun alkupuolella Current Biology –lehdessä. Suomessa siitä on uutisoinut muun muassa Helsingin Sanomat.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".