perjantaina, helmikuuta 26, 2016

Sukupuolia on kaksi

Mistä tietää, että sukupuolia on kaksi? No, on olemassa vain kaksi erillistä vessaa. Paitsi tietenkin vammaisten vessa.

Miehillä on pippeli, naisilla on pinppi. Miehet siittävät, naiset synnyttävät.

Sukupuolten jako kahteen on vanhin, ilmeisin ja käytännöllisin lajittelu. Sen lisäksi on olemassa pieni joukko ihmisiä, joka ei sovi selkeästi kummankaan sukupuolen sisään. He ovat välisukupuolisia, poikkeamia, epänormaaleita tai jotain muuta.

Lähes kaikissa dikotomioissa on poikkeuksia. Sukupuolijaossa poikkeuksia on poikkeuksellisen vähän. Esimerkiksi kansanedustajat jakaantuvat selkeästi kahteen sukupuoleen - niin asia on ollut jokaisessa eduskunnassa.

Ihmisen tuntemus omasta sukupuolestaan


Entäpä jos ihminen kokee olevansa vastakkaista sukupuolta? Entäpä jos ihminen kokee olevansa jotakin muuta sukupuolta?

Ihmisen saa lain mukaan kokea olevansa ihan mitä sukupuolta haluaa. Siihen ei kukaan ajatuspoliisi pysty puuttumaan.

Jos ulkoinen sukupuoli ei vastaa koettua sukupuolta, henkilö voi leikkauttaa itsensä oravaksi tai minun puolestani ihan miksi haluaa.

Kokemuksella omasta sukupuolesta ei kuitenkaan ole mitään tekemistä oikean sukupuolen kanssa. Vaikka minä tuntisin itseni mustaksi lesbonaiseksi, joutuisin silti armeijaan, joutuisin käyttämään miesten vessaa, eikä minua edelleenkään päästettäisi lesbojen allasbileisiin. Pariutumismarkkinoiden osanottajat luokittelisivat minut edelleen mieheksi.

Sukupuoli ei määrity oman kokemuksen perusteella, koska kyseessä on ulkopuolinen pariutumismarkkinoiden osanottajien ja yhteiskunnan tekemä luokittelu, eikä suinkaan päänsisäinen tapahtuma.

Poliittinen kamppailu määrittelystä


Sanojen määrittelylle ei ole olemasta korkeinta Jumalan sanaa, joka asettaa ehdottomat merkitykset.

Sukupuolten määrittely on lopputulos poliittisesta kamppailusta.



Itse kannatan kahden sukupuolen käyttöä, koska muu olisi järjetöntä queerfeminististä sanojen vääntelyä. Ei aurinkokuntaakaan mallinneta laittamalla maapallo kaiken keskipisteeksi, koska aurinkokeskeinen malli on selkein.

Ovatko muunsukupuoliset yhtä arvokkaita kuin kaikki muut


Eivät ole.

Evolutiivisesti arvokkaimpia henkilöitä ovat lisääntymiskykyiset yksilöt. He, jotka pystyvät lisääntymään biologisten ominaisuuksien puolesta ja he, jotka pärjäävät lisääntymiskamppailussa.

Arvokkaimpia yksilöitä ovat alfa-urokset, jotka laittavat tiineiksi valtaisan joukon naaraita. Seuraavana asteikossa on synnyttävien naisten suuri joukko. Arvoasteikon pohjalla lojuu suuri joukko alempitasoisia miehiä, synnyttämättömät naiset, ehdat homoseksuaalit sekä pienen pieni joukko lisääntymään kykenemättömiä muunsukupuolisia.

Maskuliiniset miehet ja feminiiniset naiset ovat arvokkaimpia yksilöitä sekundaaristen sukupuoliominaisuuksiensa puolesta, koska muut ihmiset arvottavat heidät korkeimmalle pariutumismarkkinoilla.

Sanojen tasolla kaikki "sukupuolet" ynnä muut poikkeamat voidaan tietenkin määritellä yhtä arvokkaiksi, mutta huulien heiluttelu ei tuota todellista yhdenarvoisuutta käytännön elämässä.

19 kommenttia:

  1. Mitkä ammatit herättävät eniten kiinnostusta Tinderissä? Asia selvitettiin
    Tinderin tekemä analyysi paljastaa, minkä ammatin edustajat saavat eniten huomiota Tinderissä.


    Eikö Tinderissä aina onnista? Älä stressaa! Tinderin tekemän analyysin mukaan kyse voi olla ammatistasi. Olet ehkä huomannut, että Tinderissä on voinut useamman kuukauden ajan kertoa myös ammattinsa.
    Tinderin tekemästä analyysistä on paljastunut, mitkä ammatit keräävät eniten oikealla pyyhkäisyjä, eli mitä kohtaan osoitetaan eniten kiinnostusta.
    Eniten kiinnostusta osoitettiin miehille seuraavissa ammateissa:

    Lentäjä
    Yrittäjä
    Palomies
    Lääkäri
    TV- tai radiojuontaja
    Opettaja
    Insinööri
    Malli
    Ensihoitaja
    Opiskelija
    Asianajaja
    Personal trainer
    Sijoitusneuvoja
    Poliisi
    Ammattisotilas

    Eniten kiinnostusta saivat naiset, jotka työskentelivät seuraavissa ammateissa:

    Fysioterapeutti
    Sisustussuunnittelija
    Yrittäjä
    Tiedottaja
    Opettaja
    Opiskelija
    Puheterapeutti
    Farmaseutti
    Some-vastaava
    Malli
    Suuhygienisti
    Sairaanhoitaja
    Lentoemäntä
    Personal trainer
    Kiinteistövälittäjä

    VastaaPoista
  2. Kaksi sukupuolta johtuu tietysti evoluutiosta, ei pariutumismarkkinoista tai yhteiskunnasta. Kaikki kehittyneimmät eläimet, ihminen siinä joukossa, ovat kaksineuvoisia. Kyse ei siis ole Jumalan sanasta -- luultavasti -- vaan sitä varmemmasta tiedosta eli luonnonlaista (joku voi tietysti väittää, että evoluutioteoria ei ole luonnonlaki mutta kyllä se vaan on, tosin tarkkuudeltaan hiukan fysiikan teorioita heikompi, koska kuvaa monimuotoisempia ilmiöitä). Jos joku väittää, että sukupuolia on yksi tai kolme tai yhtä monta kuin ihmisiä, on samassa seurassa kuin litteän maan kannattajat.

    Mutta höpönpöpön-politiikkaahan tolla tehdään eikä siis yritetäkään kuvata maailmaa mahdollisimman tarkasti.

    Se on tietty ikävää, että monet sukupuoltaan muuttamaan haluavat ovat oikeasti sekaisin. Aiemmin seula oli tukempi, jotta ei ainakaan heidän kärsimystään lisättäisi. Nyt feministinen huuhaa kannustaa väljentämään seulaa. Tuloksena lienee lisää kärsimystä ja itsemurhia.

    VastaaPoista
  3. "Arvoasteikon pohjalla lojuu suuri joukko alempitasoisia miehiä, synnyttämättömät naiset, ehdat homoseksuaalit sekä pienen pieni joukko lisääntymään kykenemättömiä muunsukupuolisia."

    Evoluutio tuskin on ihmisten kohdalla tuhlannut ruutia kovin paljon tarpeettomiin ihmisiin (miehiin homoihin). Jos olisi esimerkiksi miehet poikkeaisivat naisista selvästi enemmän kuin nykyään ja olisivat aggressiivisempia. Kuten vaikka gorillauroot.

    Ihmisten evoluutio on perustunut miljoonia vuosia laumojen ja heimojen selviytymiseen ja kykyyn kasvattaa todella poikkeavan auvottmien vauvojen yhteiseen kasvattamiseen. Vaikkapa Yanomami-heimoon kannattaa tutustua, jos haluaa aavistuksen siitä, miten muinaiset "ihmislaumat" ovat toimineet.

    VastaaPoista
  4. VASEMMISTONUORET KÄYNNISTÄÄ FEMINISMI-KAMPANJAN

    Piirikiertue juurruttaa yhdenvertaisuutta edistäviä käytäntöjä arkeen.
    Vasemmistonuorten Feminismi liikkeessä -kampanjan ensimmäinen vaihe käynnistyy viikonloppuna Kuopiossa. Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja Taija Roiha aloittaa silloin feministisen työpajakiertueen. Kevään aikana kaikissa Vasemmistonuorten piirijärjestöissä järjestettävien työpajojen tarkoituksena on juurruttaa hyviä yhdenvertaisuutta edistäviä käytäntöjä järjestön arkiseen toimintaan.

    – Yksi kampanjan lähtökohta on vasemmistonuorten osaamisen edistäminen feministisessä politiikassa. Liian usein feminismi näyttäytyy erillisenä ja irrallisena politiikan lohkona, vaikka sen pitäisi olla osa kaikkea poliittista toimintaa niin Vasemmistonuorilla kuin laajemminkin, Roiha kuvailee.

    Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi kertoo, että toukokuussa järjestö julkistaa avoimen kulttuurikilpailun, jonka teemana on feministiset kotivideot.

    – Syyskuussa tuomme julkisuuteen kampanjassa työstetyt poliittiset vaatimukset, jotka koskevat ruumiillista ja kulttuurista itsemääräämisoikeutta sekä työtä, tuotantoa ja toimeentuloa.

    Kampanjan nimi viittaa kiertämisen ja kampanjoinnin lisäksi poliittisiin liikkeisiin. Feminismi liikkeessä -kampanjassa pohditaan, mitä feminismi tarkoittaa vasemmistolaisessa liikkeessä ja miten toisaalta feminismi liikkeenä kehittyy vastaamaan uusiin kysymyksiin. Kampanjaa on suunniteltu kevään 2015 liittokokouksessa hyväksytyn aloitteen pohjalta.

    – Kaksinapainen sukupuolijärjestelmä ja sen ahtaat roolit vaikuttavat meidän kaikkien elämään. Vaikka yhteiskunnallinen tasa-arvo on ottanut edistysaskelia, näyttää siltä, että feminististä politiikkaa tarvitaan yhä vahvemmin. Muukalaisviha ja ihmisiä kilpailuttava oikeistopolitiikka kulkevat selvästi käsi kädessä konservatiivisten sukupuolikäsitysten kanssa, Roiha toteaa.

    VastaaPoista
  5. Onko kukaan muu huomannut, että virallinen totuus tässä asiassa on itse asiassa aika lyhyessä ajassa keikahtanut täysin nurin. Parikymmäntä vuotta sitten oli selvää, että kaikilla asioilla oli sukupuoli. Musiikkitieteessä esimerkiksi jaettiin soinnut maskuliinisiin ja feminiinisiin ja tutkittiin sitten naisvihaa Tshaikovskin sinfonioissa. Feminismin määritelmä nimenomaan oli todellisuuden hahmottaminen sukupuolten eroista käsin. Vielä nolkytluvulla vaadittiin miesveroa, joka kollektiivisen vastuun periaatteella korvaisi miesten pahat teot naisille. Siinä tosin vähän törmättiin sukupuolten moninaisuuteen, konsa homot vetivät vähän hernettä nenään. Nyt sitten sukupuolia ei ole lainkaan tai sitten on lukemattomia. Luulisi että kaikki tähän asti tehty naistutkimus on muuttunut hölynpölyksi, mutta ilmeisesti todellisuuskin on vain sosiaalinen konstruktio.

    VastaaPoista
  6. Edes tuotantoeläinten jalostuksessa ei ole onnistuttu muuttamaan sukupuolijakaumaa kovasta yrityksestä huolimatta. Esim. munituskanojen kasvatuksessa syntyy yhä kanoja ja kukkoja samassa suhteessa kuin ennenkin.

    VastaaPoista
  7. Machomiesten viimeinen vuosisata? Vauvakuume muuttaa tulevaisuuden ihmiset hoivaajiksi

    Puhtaasti kustannusten ja hyötyjen näkökulmasta katsottuna lasten hankkiminen ei ole nykyään järkevä sijoitus. Suurperheet eivät myöskään helpota maapallon paineita väkiluvun kasvaessa, eikä lapsille tahdo löytyä aikaa kiireisen työelämän tiimellyksessä. Kun vain niiden geenit siirtyvät eteenpäin, jotka lisääntyvät, vauvakuumeella voi olla yllättäviä seurauksia ihmislajin evoluutiossa.

    VastaaPoista
  8. Miksi pyykkäystä pidetään naisten työnä? Koskettava mainosvideo kampanjoi tasa-arvoisen kodin puolesta

    Kotitöitä pidetään stereotyyppisesti naisten töinä. Uusi mainoskampanja haluaa rikkoa rajoja ja muistuttaa, että kotityöt kuuluvat myös miehille.

    Moni vaimo ja äiti voi varmasti samaistua tähän kolmen yrityksen yhteistyönä syntyneeseen videoon. Tunteikas mainosvideo on osa laajempaa kampanjaa, jonka tarkoituksena on kannustaa kaikkia aviomiehiä ja isejä kohti tasa-arvoisempia koteja.

    Video on voittanut palkinnon kansainvälisessä mainoselokuvakilpailussa, mutta todellinen voitto kampanjan perustajien mukaan saavutetaan, jos he onnistuvat videollaan lieventämään stereotypioita ja tasa-arvoistamaan maailmaa.

    VastaaPoista
  9. Väestöliitto vastaa perussuomalaisten nuorten sukupuoli-kampanjaan: ”Älä huolestu, jatka elämää”

    Väestöliitto näkee sukupuolen moninaisemmin kuin perussuomalaiset nuoret.
    Väestöliiton nuortenlehti Hurma on kaivanut arkistoistaan viimevuotisen mainoskampanjan vastatakseen perussuomalaisten nuorten tuoreeseen sukupuolineutraaliutta vastustavaan tyttö-poika -sukupuolikampanjaan.

    – Mainoksemme sanoma on se, että kaikki saavat olla juuri sellaisia kuin ovat. Ihmistä ei voi lokeroida vain yhteen lokeroon, vaan jokaisessa ihmisessä on monta ominaisuutta ja piirrettä. Kukaan ei ole pelkästään vaikka homo tai maahanmuuttaja, vaan ihmiset ovat paljon moninaisempia kuin yksi ominaisuus, kertoo väestöliiton asiantuntija Elina Korhonen.

    Väestöliiton mainoskampanja on neljän mainoksen sarja, joka ilmestyi viime vuoden Leima -nuortenlehden yhteydessä.

    – Laitoimme mainoksemme uudestaan eetteriin perussuomalaisten nuorten kampanjan takia, kertoo Korhonen.



    Väestöliitto vastaa perussuomalaisten nuorten sukupuoli-kampanjaan: ”Älä huolestu, jatka elämää”
    Perussuomalaiset nuoret julkaisivat kuvan ”vastaiskuna feminismille” (oikealla). Väestöliiton nuortenlehti kaivoi vastaiskuksi esiin vanhan mainoksensa vasemmalla.
    Perussuomalaiset nuoret julkaisivat kuvan ”vastaiskuna feminismille” (oikealla). Väestöliiton nuortenlehti kaivoi vastaiskuksi esiin vanhan mainoksensa vasemmalla. (KUVA: Väestöliitto, Perussuomalaiset nuoret)
    Julkaistu: 26.2. 14:50
    Väestöliitto näkee sukupuolen moninaisemmin kuin perussuomalaiset nuoret.
    Väestöliiton nuortenlehti Hurma on kaivanut arkistoistaan viimevuotisen mainoskampanjan vastatakseen perussuomalaisten nuorten tuoreeseen sukupuolineutraaliutta vastustavaan tyttö-poika -sukupuolikampanjaan.

    – Mainoksemme sanoma on se, että kaikki saavat olla juuri sellaisia kuin ovat. Ihmistä ei voi lokeroida vain yhteen lokeroon, vaan jokaisessa ihmisessä on monta ominaisuutta ja piirrettä. Kukaan ei ole pelkästään vaikka homo tai maahanmuuttaja, vaan ihmiset ovat paljon moninaisempia kuin yksi ominaisuus, kertoo väestöliiton asiantuntija Elina Korhonen.

    Väestöliiton mainoskampanja on neljän mainoksen sarja, joka ilmestyi viime vuoden Leima -nuortenlehden yhteydessä.

    – Laitoimme mainoksemme uudestaan eetteriin perussuomalaisten nuorten kampanjan takia, kertoo Korhonen.

    ”Jokainen saa valita oman sukupuolensa”

    Perussuomalaiset nuoret julkaisivat kampanjaansa liittyen kuvan, jossa viidellä nuorella henkilöllä ja perussuomalaisten nuorten puheenjohtajalla Sebastian Tynkkysellä (ps) on päässä lippalakki, jossa lukee joko tyttö tai poika. Tynkkynen kertoi kampanjansa olevan vastaisku feminismille. Korhonen pitää perussuomalaisten nuorten kampanjaa leimaavana.

    Väestöliitto kannattaa sitä, että jokainen saa valita oman sukupuolensa, eikä ulkopuolinen voi määrittää sitä.

    – Sukupuoli ei ole vain tyttö tai poika, vaan se on jatkumo, mihin mahtuu monenlaisia kokemuksia ja käsityksiä siitä mikä oma sukupuoli on.

    Väestöliiton kampanjassa annetaan ohjeet sellaisen henkilön kohtaamiseen, jonka sukupuolesta ei ole varma. Kuva on lähtenyt nyt uudelle kierrokselle somessa.

    – 1. Älä huolestu. 2. Jatka elämää, mainos neuvoo.

    Puhetta sukupuolesta

    – Suomessa on todella paljon vielä ”transfobiaa”, ja transsukupuolisuudesta ja sukupuolesta ylipäätään puhutaan hyvin vähän. Ihmiset eivät ehkä aina ymmärrä miten moninaisesta ilmiöstä on kyse, sanoo Korhonen.

    Transfobiaa voisi hälventää Korhosen mukaan keskustelemalla ja kyseenalaistamalla stereotypioita, ja antamalla ihmisten kertoa omasta kokemuksestaan. Korhonen on tavallaan myös tyytyväinen perussuomalaisten nuorten kampanjasta.

    – Vaikka tapa, jolla perussuomalaiset toivat asian esille on leimaava ja lokeroiva, on hyvä herättää keskustelua sukupuolesta, sanoo Korhonen.

    VastaaPoista
  10. Tietääkseni joillain transhenkilöillä on havaittu poikkeavaa neurologista toimintaa. Esim. miehellä, joka haluaisi naiseksi, on saattanut olla naisille tyypillistä aktivoitumista aivoissa. Tällä saattaa siis olla biologinen tausta, mutta ei tietenkään muuta jaottelua kahdesta sukupuolesta useampaan.

    Tilanne muuttuu siinä vaiheessa hyvin oudoksi, kun seksuaalinen suuntautuminen koetaan queer-retoriikassa synnynnäiseksi ominaisuudeksi ja jaottelu on hyvin kaksinapaista. Silloin konstruktioiden maailma unohtuu. Toisin kuin sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen ei välttämättä ole pysyvää. Jossain tutkimuksissa identtisillä kaksosilla on saatu sen suuntaisia tuloksia, että seksuaalinen suuntautuminen olisi epigeneettinen ominaisuus. Tästä ei kuitenkaan ole varmuutta.

    Ikävää on, että useampi biologi lähtee tähän yhteiskuntaa vääristävään ideologiaan mukaan - tällä saattaa olla esimerkiksi lastenkasvatukseen haitallisia vaikutuksia. Jos muistan nämä tilastot oikein, niin päälle 99 % (tilanne ei oleellisesti muutu, jos luku olisi vaikka 95 %) tapauksista sukupuoli on helppo määritellä. Poikkeamia on, ja jos poikkeus luo teorian ja niistä tehdään tuollaisia johtopäätöksiä, niin lopulta ei voi määritellä mitään ja kaikki palautuu yksilötasolle.

    VastaaPoista
  11. Hähhää, nartut määritellään huoriksi ja parittajana toimii rahat keräävä valtio, joka myös määrittelee hinnan:

    2016-02-25 HS: Seksuaalisesta ahdistelusta pikasakko

    VastaaPoista
  12. Mediassa puhutaan tietenkin vain "kuljettajasta":

    http://www.mumsnet.com/Talk/am_i_being_unreasonable/2579709-Funeral-Carriage-Horse-killed-by-car-driver-aibu?pg=4

    VastaaPoista
  13. "Arvokkaimpia yksilöitä ovat alfa-urokset, jotka laittavat tiineiksi valtaisan joukon naaraita. Seuraavana asteikossa on synnyttävien naisten suuri joukko."

    Muuten hyvä, mutta tässä menee metsään. Ei naaraiden tiineiksi laittamiseen tarvita mitään alfa-urosta. Kaikki alfa-urokset voi hyvin vaikka tappaa ja silti lauman lisääntymiskyky säilyy, koska beeta-uroksetkin kelpaavat alfa-urosten puuttuessa. Arvokkaimpia yksilöitä ovat siis synnyttävien naisten suuri joukko. Ilman tuota joukkoa alfa-uros ei ole mitään, mutta ilman alfa-urosta pärjää ihan mainiosti.

    VastaaPoista
  14. Anonyymi4/7/22 10:42

    here you can look here click for more info view it look at this web-site go

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".