sunnuntai, kesäkuuta 05, 2016

Vasemmistoliiton feminismi

Niko Peltokangas on Vasemmistoliiton puoluesihteeriehdokas. Hänen kirjoituksensa Feministisen työväenpuolueen aika aiheutti keskustelua Vasemmistoliitossa.
Feminismi antaa tasa-arvolle sisällön ja suunnan. Vasemmistoliitolle olisi luonnollista julistautua feministiseksi puolueeksi.
Niko jatkaa kirjoituksella Feminismi on tasa-arvon työkalupakki.
Voi tietysti myös kysyä, olisiko ei-feministin vaikea toimia feministisessä puolueessa. Minusta Vasemmistoliiton pitäisi olla feministinen, jotta kaikkien olisi helpompi toimia puolueessa. Feminismihän ei aseta sellaisia vaatimuksia, joiden noudattaminen ei muutenkin ole hyvien tapojen mukaista.
Riikka Yrttiaho astuu kehiin kirjoituksella Feminismin ABC eli miksi feminismi eikä egalitarismi tai humanismi.
1. Feminismi käsitteenä tunnustaa sukupuoleen liittyvät sortorakenteet ja sekä historiallisen että nykyisen sukupuolihierarkian

Koska maailma ei ole tasa-arvoinen, on syytä puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Sukupuolijärjestelmään liittyy valtasuhteita, ja nämä valtarakenteet hyödyttävät useimmiten miessukupuolta.
Puheenjohtajaehdokkaat ovat feministejä aina Jari Myllykoskea myöten.

35 kommenttia:

  1. Anonyymi5/6/16 17:43

    Tutkija: Li Anderssonin valinta Vasemmistoliiton johtoon voisi houkutella nuoria naisia äänestämään

    Vasemmistoliiton tuleva puheenjohtaja on todennäköisesti selvillä jo maanantaina, kun puolueen jäsenäänestyksen tulos julkistetaan.
    Puheenjohtajuudesta kisaavat ensimmäisen kauden kansanedustaja Li Andersson, eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja puolueen varapuheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen ja toisen kauden kansanedustaja Jari Myllykoski.

    Vasemmiston tilaa esimerkiksi kirjassaan Mikä vasemmistoa vaivaa? ruotinut tutkija ja tietokirjailija Tommi Uschanov pitää todennäköisenä, että Li Andersson voittaa jäsenäänestyksen ja hänet valitaan puheenjohtajaksi.

    – Pidän tärkeänä tekijänä sitä, että hän on nuori nainen.

    Uschanov muistuttaa, että nukkuvien puolueessa nuorilla naisilla on yliedustus. Nuorten naisten äänestysaktiivisuus onkin yleisesti ottaen heikompaa kuin nuorten miesten.

    – Olen toiveikas sen suhteen, että Andersson saisi nuoria naisia kiinnostumaan politiikasta yleisesti ja politiikan sisällä vielä vasemmistoliitosta.

    Puolueen puheenjohtajalla on Uschanovin mukaan Suomessa yleisesti ottaen korostuneempi rooli kuin ennen.

    – Tämän hetken Suomessa politiikka on sellaista, että puolue henkilöityy puheenjohtajaansa ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Niin kummalliselta kuin tämä kuulostaakin, niin puolue houkuttelee enemmän sellaisia äänestäjiä kuin millainen puheenjohtaja on, Uschanov kertoo.

    Uschanov arvioi Suomen Kuvalehden haastattelussa vuonna 2009, että silloisesta vasemmistoliiton puheenjohtajasta Paavo Arhinmäestä tulisi sellainen henkilö, joka vetoaisi kansaan ”äijäimagollaan”. Sellainen henkilö Uschanovin mukaan tuli Suomen politiikkaan, mutta se ei ollut Arhinmäki.

    – Se oli Timo Soini. Sitä ei voinut silloin tietää, koska perussuomalaiset oli alle kymmenen prosentin puolue silloin. Arhinmäki ei täyttänyt niitä odotuksia, joita häneen asettivat niin minä kuin moni muukin.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi5/6/16 18:50

    Erdogan: Jokaiselle turkkilaisnaiselle vähintään kolme lasta - "Äitiydestä luopuminen merkitsee ihmisyydestä luopumista"

    Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan haluaisi jokaisen turkkilaisnaisen saavan vähintään kolme lasta.

    Erdogan sanoi puheessaan sunnuntaina myös, että naisen elämä ilman lapsia on epätäydellistä.

    - Äitiydestä luopuminen merkitsee ihmisyydestä luopumista. Suosittelisin vähintään kolmen lapsen hankkimista. Se, että naisella on ammatillinen elämä, ei estä häntä olemasta äiti, presidentti sanoi puhuessaan naisjärjestön toimitalon avajaisissa.

    Erdogan suututti jo aikaisemmin naisaktivistit, kun hän sanoi maanantaina, ettei muslimiperheiden tulisi käyttää ehkäisyä.

    Turkin väkiluku on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Kun turkkilaisia vielä vuonna 2000 oli alle 68 miljoonaa, oli väkiluku viime vuonna liki 79 miljoonaa.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi5/6/16 22:24

    Sukupuolierot kasvussa Britanniassa - naiset kohta kaksi kertaa miehiä todennäköisemmin yliopistoon

    Tutkimuksen mukaan erot asenteissa näkyvät jo yhdeksänvuotiaana.

    Oxfordin yliopiston tutkimuksen mukaan asenne-erot saattavat selittää naisten kasvavia määriä yliopistoissa suhteessa miehiin, kertoo Huffington Post.

    Erot ovat jo merkittäviä. Tuoreen raportin mukaan tänä vuonna syntyvät tytöt päätyvät yliopistoon 75 prosenttia todennäköisemmin kuin samanikäiset pojat. Tällä hetkellä 18-vuotiaat naiset hakeutuvat yliopistoon 35 prosenttia miehiä todennäköisemmin.

    "Nykyisellä kehityksellä erot rikkaiden ja köyhien välillä vaihtuvat eroon naisten ja miesten välillä kymmenen vuoden sisällä", sanoo yliopistojen hakuprosessipalvelu UCASin johtaja Mary Curnock Cook.

    Eroja asenteissa alkaa yliopiston tutkimuksen mukaan löytyä jo yhdeksänvuotiaana. Tällöin tytöistä 65 prosenttia ja pojista 58 prosenttia näkee erittäin tärkeänä hakeutua yliopistoon. Asenteet korkeakouluopintoja kohtaan näkyvät selkeästi myös 15–16 -vuotiaiden koulumenestyksessä lukio-opinnoissa.

    Raporttia laatimassa ollut professori Kathy Sylva arvioi, että tämä saattaa selittää hakeutumiseroja yliopisto-opintoihin.

    VastaaPoista
  4. El Ninja6/6/16 01:16

    Oman elämänsä riikka: "Feminismin ABC eli miksi feminismi eikä egalitarismi tai humanismi."

    Feministit, nuo yhteiskuntatieteiden perussuomalaiset, värväävät riveihinsä loputtomasti keskenkasvuisia naisia toistamaan samoja kevyiksi havaittuja argumentteja. Tarjolla on helppoja ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Viholliset on näppärästi rajattu sukupuolen mukaan ja puolustuslinjatkin on valmiiksi määritelty.

    Näillä eväillä on hyvä hoitaa omia henkisiä haavojaan käymällä kuvitteellista sortokoneistoa vastaan. On toisaalta hyvä, että tämä sortokoneisto on kuvitteellinen, sillä muutoin jälki voisi nuoren rivifeministin kannalta olla hyvinkin rumaa.

    Nyky-yhteiskunta on siinä mallissa, että tasa-arvon määrittely sukupuolen mukaan kuuluu jonnekin lievän henkisen laiskuuden ja totaalisen naurettavuuden välimaastoon. Jos ongelmaa katsotaan sukupuolten moninaisuuden kannalta, niin yhteiskunnan eliitti on selvästi oma sukupuolensa. Sinne kuuluu niin naisen kuin miehenkin killuttimilla varustettuja ihmisiä, eikä sillä tasolla käytössä oleva valta ole valtaväestön käsissä.

    Keskiverto-pertti ei usko omalla sukupuolellaan olevan erityistä valta-asemaa, koska hän on siinä asiassa täsmälleen oikeassa. Tämä ei tietenkään kaavan mukaan toimivia feministejä hillitse, vaan sama kulunut jäkätys jatkuu loputtomasti. Samaan aikaan eliitti nauraa matkalla pankkiin ja heittää bensaa liekkeihin jakamalla rahaa esim. sukupuolen tutkimukseen ja naisverkostojen toimintaan.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi6/6/16 12:29

    Jäsenäänestys ratkaisi: Li Andersson nousee murskavoitolla vasemmistoliiton puheenjohtajaksi
    Li Andersson voitti vasemmistoliiton neuvoa-antavan jäsenäänestyksen 61,85 prosentilla äänistä. Muut puheenjohtajaehdokkaat Aino-Kaisa Pekonen ja Jari Myllykoski luopuvat kisasta.


    VASEMMISTOLIITON uudeksi puheenjohtajaksi nousee kansanedustaja Li Andersson, joka voitti puolueen neuvoa-antavan jäsenäänestyksen ensimmäisen kierroksen kirkkaasti 61,85 prosentilla äänistä.

    Virallisesti uusi puheenjohtaja eli nykyisen puheenjohtajan Paavo Arhinmäen seuraaja valitaan ensi lauantaina puoluekokouksessa Oulussa. Andersson on kuitenkin ainoa ehdokas, eli hänet valitaan ilman äänestystä.

    Muut puheenjohtajaehdokkaat, kansanedustajat Aino-Kaisa Pekonen ja Jari Myllykoski kertoivat tiedotustilaisuudessa luopuvansa ehdokkuudestaan. Pekonen sai ensimmäisellä kierroksella 26,22 ja Myllykoski 11,93 prosenttia äänistä. Äänestysprosentti oli 62,84. Ääniä annettiin 6339.

    VOITOSTAAN silminnähden liikuttunut Andersson sanoi tiedotustilaisuudessa, että vasemmistoliiton on kurotettava kohti laajaa yleisöä.

    ”Emme voi rajata viestiämme ihmisiin, jotka kannattavat puolueen tavoitteita jo valmiiksi. Meidän täytyy pystyä puhuttelemaan kansalaisia laajemmin.”

    Andersson kertoi myös pitävänsä puolueen yhteistyötä ay-liikkeen kanssa äärimmäisen tärkeänä.

    ”Meidän on tiivistettävä yhteistyötä. Erityisesti pitää keskittyä siihen, että lisäämme yhteistyötä myös alueellisesti ja paikallisesti.”

    VASEMMISTOLIITON puheenjohtajan toimikausi on tavallisesti kolmen vuoden mittainen, eli uusi puheenjohtaja todennäköisesti johtaa puolueen vuoden 2019 eduskuntavaaleihin.

    Viime kuukausien mielipidetutkimuksissa nykyiset hallituspuolueet ovat menettäneet kannatustaan suurimmalle oppositiopuolueelle eli poliittista vasemmistoa edustavalle Sosiaalidemokraattiselle puolueelle.

    Jos Sdp menestyy ensi eduskuntavaaleissa, myös sitä pienemmälle vasemmistopuolueelle eli vasemmistoliitolle voi avautua hyvä mahdollisuus päästä hallitukseen. Tällöin puolueen puheenjohtajasta tulisi todennäköisesti ministeri.

    ENNAKKOSUOSIKIKSI puheenjohtajakilpailussa nousi ensimmäisen kauden kansanedustaja Li Andersson, joka on viime vuosina saanut paljon näkyvyyttä viestimissä.

    Helsingin Sanomain huhti–toukokuussa teettämässä mielipidetutkimuksessa 51 prosenttia vasemmistoliiton äänestäjistä kannatti Anderssonia puheenjohtajaksi. Pekosen vastaava kannatus oli 12 prosenttia ja Myllykosken kaksi prosenttia.

    Ehdokkaiden poliittiset linjaukset ovat olleet vaalikampanjan aikana samanlaisia, ja kampanjassa etusijalle nousivat ehdokkaiden profiilit henkilöinä ja poliitikkoina.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi6/6/16 15:30

    Akti kesken kapakkaillan - raiskaustuomio nurin hovissa

    Valvontakameroiden mukaan nainen lähti miehen mukaan vapaaehtoisesti.

    Helsingin hovioikeus on hylännyt 29-vuotiaan miehen saaman kahden vuoden ehdottoman vankeustuomion raiskauksesta.

    Hovi hylkäsi syytteen ja vapautti miehen maksamasta 3 000 euron kärsimyskorvauksia uhrilleen.

    "Raahasi väkisin"

    Nainen ja mies tapasivat Helsingin keskustassa sijaitsevassa ravintolassa vuoden 2013 helmikuussa. Illan aikana oli muun muassa tanssittu ja oltu lähekkäin. Kello oli jo pitkällä aamuyön puolella, kun he menivät yhdessä ulos tupakalle. Tästä eteenpäin kertomukset poikkeavat toisistaan.

    Naisen mukaan mies tarttui häntä ranteesta ja raahasi väkisin noin 70 metrin päähän, talojen välissä olevaan syvennykseen. Nainen kertoi, että hän yritti vastustella, kun mies riisui hänen alapäänsä ja raiskasi hänet. Naisen mukaan hän oli huutanut apua useita kertoja, mutta kukaan ei ollut kuullut häntä.

    Päästyään pois tilanteesta nainen juoksi takaisin ravintolaan ja kertoi ystävälleen, että hänet oli raiskattu. Nainen osoitti raiskaajan ystävälleen, joka kertoi asiasta ovimiehille. Nämä puolestaan soittivat poliisit paikalle.

    Käsi kädessä

    Mies kertoi olleensa niin humalassa, ettei muistanut tapahtumia selkeästi. Hän kuitenkin kiisti vieneensä naista väkisin mihinkään, samoin hän kiisti edes olleensa tämän kanssa sukupuoliyhteydessä. Mies viittasi myös siihen, että tapahtuman jälkeen tehdyssä lääkärintarkastuksessa uhrista ei ollut löydetty siemennestettä tai miespuolista dna:ta.

    Hovioikeus perusteli syytteen hylkäämistä muun muassa sillä, että naisen kertomuksessa oli ristiriitaisuuksia, eivätkä valvontakameratallenteet tukeneet väitettä väkisin viemisestä. Tallenteista näkyi pikemminkin, että pari poistui paikalta käsi kädessä.

    Hovi piti selvänä, että yhdyntä oli tapahtunut. Se kuitenkin katsoi, että naisen kertomuksessa oli niin paljon epävarmuustekijöitä, ettei pelkästään niiden perusteella voitu riittävällä varmuudella näyttää miehen käyttäneen tilanteessa väkivaltaa tai pakottamista.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi6/6/16 16:31

    "Radikaali", "mieletön karisma" – Tällainen on vasemmistoliiton johtoon nouseva Li Andersson
    Vasemmistoliiton tulevan puheenjohtajan Li Anderssonin toivotaan tuovan vasemmistolaista talouskeskustelua takaisin politiikkaan. Isoa linjanmuutosta Arhinmäkeen tuskin tulee. Virallisesti puolueen puheenjohtaja valitaan viikonlopun puoluekokouksessa.


    "Ilmiö", "mieletön karisma", "radikaali". Näin kansanedustaja Li Anderssonin, 29, uraa läheltä seuranneet luonnehtivat hänen vahvuuksiaan.

    Anderssonin valovoimaisuudesta kertoo se, että hän oli yksi vasemmiston näkyvimmistä poliitikoista jo parikymppisenä nuorisojärjestön puheenjohtajana. Hän on terävä väittelijä, jota kuvaillaan synnynnäiseksi poliitikoksi, jolla ei ole vaikeuksia astua puheenjohtajan saappaisiin.

    Näkyvyys on se, mitä Anderssonilta vasemmistoliitolle erityisesti toivotaan. Häntä kehutaan myös talouden asiaosaajana. Talous on ollut puolueen heikkoja lenkkejä, ja Anderssonilta odotetaan vasemmistolaisen talouskeskustelun paluuta Suomen politiikkaan

    Näkyvyyden lisääntyminen on mahdollista, sillä turkulainen Andersson oli viime vuoden eduskuntavaalien ääniharava ja nousi eduskuntaan yli 15 000 äänellä. Europarlamenttivaaleissa 2014 hän keräsi 47 000 ääntä.

    Linja ei muutu Arhinmäkeen verrattuna

    Anderssonia pidetään puheenjohtajaehdokkaista ehdottomimpana ja ideologisimpana, hän suhtautui kriittisesti esimerkiksi vasemmistoliiton mukanaoloon pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallituksessa. Puolueen linjaan hän ei aio mainittavasti kajota edeltäjäänsä Paavo Arhinmäkeen verrattuna.

    Jäsenäänestyksen tuloksen julkistamisen jälkeen Andersson nosti puolueen ydintavoitteiksi työelämäkysymykset: sekä työllisyyden että työn laadun parantamisen. Hän haluaa myös tiivistää välejä ammattiyhdistysliikkeen kanssa.

    Punavihreä ja etäinen?

    Andersson on opiskellut kansainvälistä oikeutta, ja hänellä on ainoana vasemmistoliiton puheenjohtajaehdokkaista akateeminen tutkinto. Hänen heikkoutenaan on kenttäväen silmissä pidetty kansanomaisuuden puutetta ja etäistä, jopa hiukan ylimielistä vaikutelmaa. Punavihreää Anderssonia on pidetty erityisesti myös nuorten kaupunkilaisten suosikkina.

    Näistä näkemyksistä huolimatta hän sai aktiivisella kampanjoinnilla jäsenäänestyksessä kaikenikäisten naisten ja miesten ääniä sekä suurista kaupungeista että pikkupaikkakunnilta.

    Andersson oli varapuheenjohtaja Aino-Kaisa Pekosen kanssa toinen ennakkosuosikeista, häntä tuki Ylen kyselyssä myös vasemmistoliiton 50-henkinen puoluevaltuusto.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi7/6/16 02:20

    Tässä sitä nähdään kuinka paljon tyttöjen ympärileikkauksesta vouhotetaan, vaikka tällaiset tapahtuman ovat niin harvinaisia, että tällaisen tapahtuessa Egyptissä jarjestetään suuri tutkinta. Sen sijaan poikien ympärileikkauksissa pelkästään Etelä-Afrikassa kuolee vuosittain kymmeniä tai satoja ja ties kuinka moni menettää sukupuolielimensä. Poikien ympärileikkauksiin kuollaan myös länsimaissa, kuten myös Pohjoismaissa.

    Alaikäinen tyttö kuoli laittomassa ympärileikkauksessa Egyptissä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

    VastaaPoista
  9. Anonyymi7/6/16 03:06

    Parempi olisi ensin suihkuttaa pippurisumutetta oikein kunnolla kurkkuun ja sitten ruoskia!

    VastaaPoista
  10. Anonyymi7/6/16 15:02

    Murhan todistajaksi väitetty papukaija hokee kolmea hyytävää sanaa - Lemmikit - Ilta-Sanomat

    ...
    WOOD TV8 -haastattelussa Martinin vanhemmat väittävät tietävänsä, mitä on tapahtunut. He uskovat poikansa afrikkalaisen harmaapapukaija Budin todistaneen poikansa murhaa. Vanhempien mukaan Glenna yritti tappaa myös itsensä, mutta epäonnistui murha-itsemurhassa. Glenna kiistää jyrkästi ampuneensa miestään.

    – En todellakaan ampunut häntä, Glenna korostaa.
    ...
    He kuvasivat Budista videon pari viikkoa poikansa kuoleman jälkeen. Bud aloitti ensin matkimalla riitelyn ääniä ja vaihtoi ääntään niin, että puhe kuulostaa naisen ja miehen keskinäiseltä sananvaihdolta.

    Sen jälkeen Bud huudahtaa kolme hyytävää sanaa, joita se toistelee jatkuvasti:

    – ”Don’t fucking shoot” eli älä v**ussa ammu!
    ...

    VastaaPoista
  11. Anonyymi7/6/16 17:27

    "Nainen minihameessa voi olla virkamies" – Asiantuntijan vinkki turvapaikanhakijoille
    Vapaaehtoiset ja järjestöt kertovat turvapaikanhakijoille, mitä bikineissä, minihameissa ja shortseissa kesähelteillä hymyssäsuin kulkevista suomalaisista pitäisi ajatella.


    Vapaaehtoisten ja järjestöjen halu auttaa turvanpaikahakijoita sopeutumaan Suomeen ei ole laantunut. Kesän tultua turvapaikanhakijoille on kerrottu muun muassa suomalaisten tavasta pukeutua bikineihin ja minihameisiin ja siitä, miten asiaan pitäisi suhtautua. Tietoa tarjotaan vierailuilla vastaanottokeskuksissa ja sosiaalisessa mediassa.

    Väestöliitto on yksi järjestöistä, jonka työntekjät ja vapaaehtoiset ovat selittäneet turvapaikanhakijoille suomalaisten intoa kuoriutua vaatteistaan. Turvapaikanhakijoiden kanssa on keskusteltu siitä, että Suomessa aurinko voi olla kateissa kuukausikaupalla. Lämpiminä kesäpäivinä monet haluavat nauttia paisteesta.

    – Kerron, että se tarkoittaa sitä, että he ottavat päällysvaatteet pois, ja voi hyvinkin olla, että bikineillä tai alusvaatteilla otetaan aurinkoa. Tämä ei ole mitenkään epänormaalia, tämä on tavallista ja kannattaa tähän tilanteeseen yrittää sopeutua, kuvailee Väestöliiton monikulttuurisuuden asiantuntija Mina Zandkarimi turvapaikahakijoien kanssa käytyjä keskusteluja.

    Mina Zandkarimi korostaa, että kukaan ei ole sanonut hänelle, että vähäpukeinen nainen olisi jonkinlainen viesti.

    – Mutta olen itse sanonut, että jos nainen pukeutuu vähiin vaatteisiin, se ei tarkoita sitä että hän on huono nainen tai halpa nainen. Meillä on esimerkiksi kuvia, joissa nainen on pukeutunut vaikkapa minihameeseen. Olen itse sanonut heille, että tämä nainen voisi hyvinkin olla virkamies, joka päättää sinun turvapaikka-asioistasi.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi7/6/16 17:29

    Sinkkukirjailija aamu-tv:ssä: "Seurustelevat vähättelevät sinkkujen sydänsuruja"
    Kirjan sinkkuna olemisesta kirjoittanut Henriikka Rönkkönen kertoi Ylen aamu-tv:ssä, miltä tuntuu olla vuosia ilman parisuhdetta.


    Henriikka Rönkkönen, 32, ei ole seurustellut seitsemään vuoteen.

    Nyt sen uskaltaa jo sanoa. Vielä pari vuotta sitten Rönkkönen ei kehdannut puhua pitkään jatkuneesta sinkkukaudestaan avoimesti – vaikka oli kirjoittanut suositussa Sinkkublogissaan vuodesta 2013 saakka yksityiskohtaisesti muun muassa seksistä, masturboinnista ja pornosta.

    – Sitten päätin avautua vuosien sinkkuudestani. Ei sinkkuus ole häpeä. Halusin helpottaa muiden sinkkujen elämää, Rönkkönen sanoo aamu-tv:n haastattelussa.

    Viime viikolla Suomen johtavaksi sinkuksi tituleeratulta Rönkköseltä julkaistiin kirja Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita (Atena kustannus).

    Kirjan nimi tulee siitä, että Rönkkösen mukaan jokaisella sinkkunaisella pitäisi olla oma mielikuvituspoikaystävä. Sellainen voi Rönkkösen mukaan helpottaa arkea ja vähentää esimerkiksi deittailuun liittyviä paineita ja pelkoja. Hän kertoo juttelevansa omalle mielikuvituspoikaystävälleen säännöllisesti.

    "Tinderin pinnallisuus häiritsee"

    Deittailua ja sinkkuelämää pidetään Rönkkösen mukaan nykyään aiempaa luonnollisempina, jopa trendikkäinä ja cooleina asioina. Siitä voi osittain kiittää deittisovellus Tinderiä, joka on tehnyt uusiin ihmisiin tutustumisesta helppoa. Hän ei kuitenkaan tällä hetkellä ole Tinderissä.

    – Tinderin pinnallisuus häiritsee. Miten voin tietää kuvan perusteella, millainen joku ihminen on? Se on mulle jotenkin vierasta.

    Rönkkönen uskoo, että Tinder on lisännyt sarjadeittailua eli useiden ihmisten tapailua samanaikaisesti.

    – Ei siinä mitään, jos se on kaikille osapuolille ok. Minulle sellainen ei sopisi.

    Hän on myös kyllästynyt yhden illan seksisuhteisiin.

    – Yhden yön jutuissa, joihin ei liity ihastumisen tunnetta, ei ole glamouria.

    Tinderissä ja muualla somessa on helppo ottaa uusiin ihmisiin yhteyttä – mutta lähes yhtä helppoa on lopettaa viesteihin vastailu. Yksi luku Rönkkösen uudessa kirjassa käsitteleekin tilannetta, jossa toinen vain "katoaa", vaikka takana on useammat treffit.

    – Itse aina sanon suoraan, jos en ole jostakusta kiinnostunut, vaikka sen sanominen olisikin vaikeaa.

    VastaaPoista
  13. Anonyymi7/6/16 18:57

    Naiset nousevat johtotehtäviin, miehet istuvat edelleen korkeimilla paikoilla
    Tilastokeskuksen mukaan naisjohtajia on useammin suurissa kuin pienissä yhtiössä. Pörssiyhtiöiden hallituksen naisjäsenten määrä on noussut selvästi kymmenen viime vuoden aikana.


    Mitä korkeampi virka, sitä todennäköisemmin siinä toimii mies. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2014 johtotehtävissä toimineista palkansaajista naisia oli 32 prosenttia ja miehiä 68 prosenttia. Ylempien toimihenkilöiden kohdalla tilanne on jo tasaisempi: 47 prosenttia naisia ja 53 prosenttia miehiä.

    Tilastokeskuksen Naiset ja miehet Suomessa 2016 -selvityksestä ilmenee, että naiset ovat kivunneet johtoportaassa noin kymmenessä vuodessa. Viime vuonna listaamattomien yhtiöiden hallituksen jäsenistä 19,4 prosenttia oli naisia, kun vuonna 2007 heitä oli 13,4 prosenttia.

    Suurissa yrityksissä naiset ovat näkyvillä useammin kuin pienissä tai keskisuurissa yrityksissä. Tilastokeskuksen mukaan yli 4 000 henkilöä työllistävien yhtiöiden hallituksissa naisjäseniä oli 25 prosenttia. Alle 200 työntekijän yhtiöiden hallituksissa naisjäseniä oli 13 prosenttia.

    Miehet kaupunkien ja korkeakoulujen johdossa

    Miehet hallitsevat edelleen myös korkeakouluja: Tänä vuonna ammattikorkeakoulujen rehtoreista noin 84 prosenttia on miehiä. Yliopistoissa joka neljäs rehtori on nainen.

    Samansuuntaiset tilastot näkyvät keskusjärjestöissä: Työnantajakeskusjärjestö EK:n hallituksen puheenjohtajista naisia on joka kolmas, ja palkansaajajärjestöjen hallitusten puheenjohtajistossa naisia on lähes joka kolmas.

    Kaupunkien johto on niin ikään miesten valtakuntaa. Suomen 105 kaupunginjohtajasta oli vuoden 2014 lopussa miehiä 97 ja naisia vain kahdeksan. Kunnanjohdossa tilanne oli tätä aavistuksen tasaisempi: kunnanjohtajanaisia oli 47 ja -miehiä 161. Kunnanvaltuustojen ja -hallitusten puheenjohtajista naisia oli alle 30 prosenttia.

    VastaaPoista
  14. Anonyymi8/6/16 11:55

    Islam on feministinen uskonto, hihi...

    Bile-Dani tekee paluun – tarjoaa heti härskin vinkin, jolla saada nainen sänkyyn: "satoja irtosuhteita" | Helsingin Uutiset

    "– Näillä opeilla on kaadettu monta sataa naista. Annetaan ensin vähän kylmää, sit lämmintä, kylmää, lämmintä, kylmää ja lämmintä. Sit näytetään muna ja muija pyörtyy."

    Saido Mohamed loikkasi vihreisiin - "Miksi kokoomus ei tuomitse rasismia?"

    VastaaPoista
  15. Anonyymi8/6/16 14:32

    MIELIPIDE
    Naisten menestystä eivät jarruta miehet vaan yhteiskunnan mekanismit
    Asevelvollisuus vaikeuttaa ja pidentää miesten opintoja mutta jättää samalla naiset vaille hyödyllisiä oppeja ja kokemuksia, kirjoittaa Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja Juuso Erno.


    HELSINGIN SANOMIEN juttu ”Miesverkostot jarruttavat tasa-arvoa johtopaikoilla” (HS Talous 6.6.) syyllisti miehiä perusteetta. Miesten tasa-arvo ry:n mielestä yhteiskuntamme sukupuolirooleja vahvistavat mekanismit selittävät osaltaan miesten naisia suurempaa osuutta johtopaikoilla.

    Merkittävin näistä mekanismeista on miesten asevelvollisuus, johon miehet velvoitetaan vankeusrangaistuksen uhalla ja jonka aikana he saavat johtajakoulutusta. Miesten kohdalla asevelvollisuus vaikeuttaa ja pidentää opintoja, naiset puolestaan jäävät vaille hyödyllisiäkin oppeja ja kokemuksia.

    Niin kauan kuin lainsäädäntö ei ole sukupuolineutraalia, oikea tasa-arvo ei toteudu.

    Juuso Erno

    puheenjohtaja

    Miesten tasa-arvo ry

    VastaaPoista
  16. Anonyymi8/6/16 14:41

    Suomalaisbloggari bikinikunnosta: Mistä alkaen on ollut ok nauraa toisen ulkonäölle?

    "Jos joku liikkuu rannalla bikineissä selluliitit hytkyen, minä ainakin nostan hattua."

    Ilonassa eilen julkaistu juttu brittiläisen bloggarin alusvaatekuvista sai aikaan vilkasta keskustelua.

    Naisen vähäpukeisten kuvien takana oli tärkeä pointti: hän halusi osoittaa, etteivät ihmiset enää tiedä, miltä normaali naisen kroppa näyttää. Kommentit heijastelivat jakautuneita mielipiteitä. Osa kiitteli naisen rohkeutta puuttua aiheeseen, mutta joidenkin mielestä bloggari halusi vain esitellä kroppaansa. Sitten löytyi myös niitä, jotka ryhtyivät arvostelemaan naisen vartaloa kovin sanoin.

    Myös Liedosta kotoisin oleva bloggari Miia Metso luki artikkelin - ja sen kommentit. Hän oli itse sivunnut aihetta vain viikkoa aiemmin blogissaan.

    - Välillä tuntuu, että lyhythihaisia tai kireitä vaatteita saisivat tosiaan käyttää vain ne, jotka ovat urheilullisia ja vähärasvaisia. Muiden kuuluu peittää itsensä, etteivät kanssaeläjät joudu näkemään jotakin, mitä he eivät haluaisi nähdä - selluliittia, Miia kirjoitti postauksessaan.

    Aihe sai Miian kirjoittamaan sähköpostia toimitukseen. Hän totesi taistelleensa jo pidempään saman asian puolesta kuin brittiläinen bloggarikollegansa.

    - On naurettavaa, että ihmiset mollaavat toistensa vartaloita somessa kilpaa ja jopa tägäävät kavereitaan toisten ihmisten kuviin, jotta se kaverikin voisi tulla nauramaan. Kaikki tämä on niin kieroutunutta. Mistä alkaen on ollut ok nauraa toisten ihmisten ulkonäölle?

    - Jos joku liikkuu rannalla bikineissä selluliitit hytkyen, niin minä ainakin nostan hattua, ettei hän ole jäänyt kotiin kauniina kesäpäivänä itseään piilottelemaan.

    Miia kertoo puhelimitse kirjoittaneensa blogiaan neljä vuotta.

    2-vuotiaan tytön äiti odottaa perheeseen toista, syyskuussa syntyvää lasta. Erityisesti raskaus on saanut hänet pohtimaan kroppaan liittyvää häpeää.

    - Useat ystäväni ovat myös tällä hetkellä raskaana. He eivät halua käyttää bikineitä tai edes shortseja, sillä ovat omien sanojensa mukaan lihoneet niin paljon raskauden aikana. Ikään kuin selluliitin näkyminen olisi pahin asia maailmassa.

    Miia on itse lisännyt sosiaaliseen mediaan bikinikuvia itsestään myös raskausajalta. Hän suunnittelee lisäävänsä seuraavaksi kuvan, jossa näkyy sitä paljon pelättyä appelsiini-ihoa.

    - Olin itsekin epävarma kropastani nuorempana. En käyttänyt shortseja tai hameita, sillä häpesin pohkeitani, Miia kertoo.

    - Iän myötä olen alkanut ajatella sitä, kuinka onnekas olen, että saan olla terve. Että minulla on jalat, joilla voin valloittaa koko maailman.

    Miia toivoo, että jokainen nainen uskaltautuisi nauttimaan aurinkoisista päivistä bikineissä - jos niin haluaa. Tai ei ainakaan piilottelisi itseään häpeän takia.

    - Viestini on, että pois sieltä peilin edestä vatsamakkaroita puristelemasta. Sen ajan voi käyttää paljon paremminkin, esimerkiksi elämästä nauttimiseen.

    Miian Liian paksu bikineihin -niminen blogipostaus aiheesta löytyy täältä.

    VastaaPoista
  17. Akat lukemaan pitkää matikkaa, jos haluavat johtajiksi kaupan tai tekniikan alan firmoihin.

    Elämä pitkä, matikka lyhyt - johtamisella pärjää vain julkisella sektorilla.

    VastaaPoista
  18. Anonyymi8/6/16 18:14

    VASEMMISTONUORET: KANNABIKSEN KÄYTTÖ POIS RIKOSLAISTA

    Vasemmistonuoret esittää kaikkien päihteiden käytön ja pienten määrien hallussapidon pitämistä laittomana mutta rangaistusten poistamisesta.

    Järjestö on tehnyt asiasta aloitteen vasemmistoliiton puoluekokoukseen, joka pidetään Oulussa perjantaista sunnuntaihin.

    Kannabiksen kohdalla esitetään dekriminalisointia eli käytön ja hallussapidon poistamista rikoslaista kokonaan. Aloitetta perustellaan sillä, että päihteiden käytön rangaistavuuden poistaminen siirtäisi käyttäjät kriminaalipolitiikasta sosiaali- ja terveyspolitiikan piiriin.

    Vasemmistonuoret on tehnyt puoluekokoukselle neljä aloitetta sekä allekirjoittanut kymmenen aloitetta, jotka on valmisteltu puolueen järjestölliseen uudistamiseen tähtäävässä Vamos-verkostossa.

    Muissa aloitteissa esitetään, että puolue vaatii kansanäänestystä Suomen eurojäsenyydestä sekä ottaa kielteisen kannan seksin oston kriminalisointiin. Yksi aloite koskee sukupuolen ja kehon itsemääräämisoikeutta ja vaatii muun muassa kolmannen sukupuolen käyttöönottoa virallisissa asiakirjoissa.

    Vamos-verkoston aloitteissa vaaditaan muun muassa puoluekokouskauden lyhentämistä kahteen vuoteen ja luottamustehtävien kausien määrän rajaamista puolueessa.

    Perustuloa ja feminismiä

    Lisäksi nuoret puoluekokousedustajat ovat valmistelleet kokouksessa hyväksyttävään tavoiteohjelmaan esimerkiksi perustuloa, feminismiä ja valtion omistajapolitiikkaa koskevia muutosesityksiä.

    – Käsittelimme tavoiteohjelman kokonaisuudessaan hallituksen kokouksessa ja teimme muutosehdotuksia niin, että se olisi linjassa järjestömme kantojen kanssa. Puoluekokoukseen liittyen keskustelimme lähinnä siitä, miten voimme tukea jäsentemme vaikutusmahdollisuuksia puoluekokouksessa ja edistää omia tavoitteitamme siellä, kertoo puheenjohtaja Anni Ahlakorpi.

    Harvinaista herkkua

    Vasemmistoliiton puoluekokousedustajista nuoria eli enintään kolmekymppisiä on kymmenen prosenttia. Kaikkiaan puoluekokousedustajia on 300.

    Ahlakorpi edustaa Vasemmistonuoria puoluekokouksessa nyt toista kertaa.

    – Puoluekokous on tärkeä paikka käydä poliittista keskustelua ja tehdä yhteisiä linjavetoja ja päätöksiä. Kun se meillä vasemmistossa vielä on niin harvinaista herkkua, siitä on syytä ottaa kaikki mahdollinen irti! hän sanoo.

    Vasemmistonuoret tukee Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi kansanedustaja Li Anderssonia, varapuheenjohtajaksi kansanedustaja Hanna Sarkkista sekä puoluesihteeriksi tiedottaja Niko Peltokangasta. Anderssonin valinta varmistui jo, kun muut ehdokkaat vetäytyivät jäsenäänestyksen selvien lukujen jälkeen.

    VastaaPoista
  19. Anonyymi9/6/16 14:44

    PÄÄKIRJOITUS
    Clinton tarvitsee miesten äänet
    Hillary Clintonin tie Yhdysvaltain demokraattien presidenttiehdokkaaksi on ollut odotettua vaikeampi, ja kamppailu Donald Trumpin kanssa on vasta edessä.


    Clintonin ongelma on, että hänen suosionsa valkoisten miesäänestäjien keskuudessa on lähes yhtä heikko kuin Trumpin suosio naisten joukossa. Vähemmän koulutettujen valkoisten miesten suhteellinen osuus väestöstä pienenee mutta on edelleen ratkaiseva Ohion kaltaisissa vaa’ankieliosavaltioissa.

    Samalla, kun Clinton juhlii politiikan lasikaton rikkomista, hän joutuu kääntämään huomionsa äänestäjäryhmään, jota se vähiten kiinnostaa.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".