Nuorena minun sukupuoleni oli olemattomissa. Sukupuoli-identiteettini alkoi kehittyä vasta parikymppisenä. Minulla ei ollut sukupuolta. Minulla on kavereissa paljon sukupuolettomia, transnaisia ja muunsukupuolisia ja ties mitä. Korjasin sukupuoleni mieheksi. Väitän, että sukupuolia on yhtä paljon kuin ihmisiä. Koemme sukupuolen omalla tavallamme. En pysty ymmärtämään, että sukupuoli on absoluuttinen juttu siitä hetkestä kun synnyt.Maru oli nuorempana epäsukupuolinen henkilö, nykyään hän on mies. Maru haluaa laajentaa sukupuoli-identiteetti pohdintansa yleiseksi teoriaksi sukupuolista.
Maru ei puhunut mitään pariutumisesta, vaikka olisi pitänyt. Olemme pariutumismarkkinoilla miehiä ja naisia - halusimme tai emme. Omalla kokemuksella sukupuolesta ei ole juurikaan merkitystä sen kannalta, miten muut ihmiset meidät luokittelevat.
Ei ole järkeä väittää, että "sukupuolia on yhtä paljon kuin ihmisiä", koska tuollainen mallinnus ainoastaan hämärtää pariutumisen sukupuolittuneen todellisuuden.
Suvullisessa lisääntymisessä sukupuolia on kaksi ja muilla poikkeuksilla ei merkitystä lisääntymisen kannalta.
Tasa-arvopäivien valtadynamiikka
Kukaan tasa-arvopäivillä ei näyttänyt olevan eri mieltä Marun kanssa tai sitten vain transhenkilön uhripääoma on niin suuri, että kukaan ei tohtinut kyseenalaistaa uhrivaltaa hallitsevan henkilön ajatuksia.
Ilmeisesti tasa-arvopäivillä asia on niin, että uhrin kokemus on pyhä asia, jota ei saa häiritä ikävillä faktoilla.
Otskosta "Sukupuolia on useampia kuin kaksi".
VastaaPoistaTietokantaan varmaankin riittää
• F (female; nainen)
• M (male; mies)
• Z (epätyypillinen kromosomiyhdistelmä tai sukupuolitunomerkit eivät vastaa kromosomeja)
• NULL (ei tietoa)
Tuolla luokittelulla varmaankin suuri osa Z joutuvista ei halua olla siinä.
Käytännössä tarvitaan
• f (oletettu nainen)
• m (oletettu mies)
Tuo on todennettavissa ja tuolla nimenomana ei ota kantaa sukupuoli-identiteettiin.
Yle vauhdissa: Asennetutkijat: Naisviha kasvaa "pukuhuonepuheen" ja huumorin varjossa"
VastaaPoistaJuttua lukemalla en ymmärrä miten käytetyllä tutkimusmetodilla voi päästä mihinkään järkevään johtopäätökseen. Sekoitetaan tuomittujen raiskaajien kommentteja konteksista irrotettuihin lehden kommentteihin. Sitten vastaajien arpoessa näiden välillä "asennetutkijat" tekevät päätelmiä seksismistä?
Voihan olla, että tutkimus on tarkemmin katsottuna ihan järkevä, mutta maallikolle ei siltä näytä. Kun kerran seksismiä tutkitaan, niin tuntuisi kyllä reilulta ottaa mukaan myös naisopiskelijat ja naistenlehtien kommentit. Vaarana on tosin se, että johtopäätösten teko ei enää onnistu kun tarkoitushakuinen tulosten kalastelu hukkuu opiskelijoiden arpomisen tuottamaan yleiseen kohinaan.
Nykyisin täytyy olla varovainen tutkimustulosten suhteen, etteivät odottamattomat tutkimustulokset pilaa mahdollisuuksia seuraavaan apurahahakemukseen.
Onko joku joskus kuullut kenenkään muuttaneen sukupuoltaan joksikin muuksi kuin mieheksi tai naiseksi?
VastaaPoistay9h43h2r56 w8t54n7l24 b7r74w9g97 u5w76c8w25 f1c10q6w91 f3o40k6j59
VastaaPoistaI really appreciate reading this blog it is very impressive and informative content.
VastaaPoistaI was very happy to locate this web-site. I wished to thanks for this fantastic read!
VastaaPoistaVery informative the stuff you provide I really enjoyed reading, Thanks for this
VastaaPoistaAmazing piece of article, best information there, thanks for sharing.
VastaaPoista