tiistaina, tammikuuta 23, 2018

Sukupuolineutraali muoti - mitä se on?

Iltalehti kertoo, että muotijätti teki sukupuolineutraalin lastenvaatemalliston. Kuvissa tytöllä on kuitenkin tyttöjen kenkävärit ja pojalla perinteinen tummansininen.
Muilta osin "sukupuolineutraali" pukeutuminen näyttää tarkoittavan tavallisia poikien vaatteita. Ilmeisesti perinteiset tyttöjen vaatteet eivät ole "sukupuolineutraaleja", eikä niitä voi siten sisällyttää sukupuolineutraaliin mallistoon.

Yhdessä kuvista pojalle on laitettu sama valkoinen paita kuin tytölle aikaisemmin. Harva äiti pukee poikansa valkoiseen paitaan, ellei satu olemaan pyykkäysmasokisti.

Eli sukupuolineutraali lastenvaatemallisto tarkoittaa poikien vaatteita, paitsi että pojalla voi olla valkoinen paita ja että tytöllä on aina tyttöjen väriset kengät.

Sukupuolineutraali lastenvaatemallisto vaikuttaa kaventavan tyttöjen valinnanvaraa, eli siinä mielessä se lisää tasa-arvoa.

Voguen artikkeli Gender Neutrality Becomes Fashion Reality esittelee pojanköllyköitä seuraavissa asuissa.
 Nuo asut ovat varmaan kovinta hottia, jos satut olemaan 40-kiloinen homppenströmmi. Tuskin noista kuitenkaan on rasvanahkaduunarin SALE-reissu garderoobiksi.

127 kommenttia:

  1. Accuscoren ennuste: Niinistöä ei valita presidentiksi suoraan ensimmäisellä kierroksella - 49,2 prosentin kannatus

    Analytiikkayhtiö Accuscoren Iltalehdelle tekemän ennusteen mukaan presidentinvaalien kakkostilasta kisaavat Pekka Haavisto ja Paavo Väyrynen.

    Analytiikkayhtiö Accuscoren Iltalehden toimeksiannosta tekemän presidentinvaaliennusteen (22.1.) mukaan istuva presidentti, valitsijayhdistyksen ehdokas Sauli Niinistö saa ensimmäisellä kierroksella 49,2 prosenttia äänistä, eikä häntä näin ollen valittaisi suoraan ensimmäisellä kierroksella presidentiksi.

    Niinistön ohella toiselle kierrokselle pääsystä kisaavat Accuscoren ennusteen mukaan tasaväkisesti vihreiden Pekka Haavisto 13,6 prosentin kannatuksella, sekä valitsijayhdistyksen ehdokas Paavo Väyrynen 13,2 prosentin kannatuksellaan.

    Simuloitu ennuste

    Analytiikkayhtiö Accuscore on tehnyt Iltalehden toimeksiannosta useita ennusteita viime vaaleista. Esimerkiksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Accuscoren ennuste oli tarkin.

    Accuscore ei varsinaisesti tee omia kannatuskyselyjään, vaan käyttää muiden tuottamia kyselyaineistoja ja simuloi niistä oman ennusteensa.

    Accuscore muistuttaa kuitenkin, että presidentinvaalien ennustaminen on muita vaaleja hankalampaa. Tämä johtuu muun muassa siitä, että vaihtelut ehdokkaiden kannatuksessa voivat olla suuria gallupeista toiseen.

    Huhtasaari neljäntenä

    Maanantaina julkaistussa Accuscoren presidentinvaaliennusteessa neljäntenä Haaviston ja Väyrysen kannoilla hengittää perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari, joka saa 7,8 prosentin kannatuksen.

    Keskustan ehdokas Matti Vanhanen puolestaan saa 5 prosentin ja vasemmistoliiton Merja Kyllönen 4,7 prosentin kannatuksen.

    SDP:n Tuula Haatainen kerää Accuscoren ennusteen mukaan vain 4,4 prosentin kannatuksen. Haataisen tulos jäisi näin ollen jälkeen demarien edellisestä "katastrofaaliseksi" luonnehditusta Paavo Lipposen 6,7 prosentin äänisaaliista.

    Accuscoren ennusteen hännänhuippuna tulee RKP:n Nato-myönteinen presidenttiehdokas Nils Torvalds, joka kerää 2,1 prosentin kannatuksen.

    VastaaPoista
  2. Taktikoidaanko Laura Huhtasaari paitsioon? – Tutkija radiossa: Vaalipeli suosii nyt Väyrystä

    Presidenttiehdokas Paavo Väyrysen gallupsuosio voi näkyä karvaasti kilpailija Laura Huhtasaaren (ps.) presidentinvaalien äänisaaliissa, arvioi emeritusprofessori Heikki Paloheimo Yleisradion Ykkösaamu-ohjelmassa tiistaina.
    Hänen mukaansa niin sanottu taktinen äänestäminen noussee esiin, kun tuoreimmissa gallupeissa vihreiden Pekka Haavisto ja kansanliikkeen Paavo Väyrynen kilpailevat kovimmin kakkospaikasta presidentti Sauli Niinistön takana. Väyrysen kannatus on tuoreimpien kyselyiden mukaan noussut jo noin 7–8 prosenttiin, kun Haaviston lukema vaihtelee välillä 11–14 prosenttia.

    EU- ja maahanmuuttokritiikissä Väyryseen vertautuva Laura Huhtasaari on jäänyt 4–6 prosenttiin ja saattaa kärsiä asetelmasta vaaleissa.

    – Ihmiset pohtivat, että mitenkäs nuo Väyrynen ja Haavisto tässä oikein menestyvät. Konservatiivisen linjan kannattajat voivat keskittää ääniään Väyryselle, ”ettei vaan Haavisto tule kakkoseksi” – ja toisinpäin, Paloheimo pohti Ylellä.

    Iltalehden Accuscorella teettämässä ennusteessa arvioidaan, että jatkokautta hakevan presidentti Niinistön äänisaalis voisi sunnuntain ensimmäisellä kierroksella sittenkin jäädä alle 50,1 prosentin. Paikasta toisella vaalikierroksella kisaisivat tämänkin ennusteen mukaan Haavisto ja Väyrynen, joista Haavisto voittaisi Väyrysen niukasti (13,6 prosenttia ja 13,2 prosenttia).

    Ykkösaamussa vierailleiden tutkijoiden mukaan Accuscoren ennusteen metodi jää kuitenkin turhan epäselväksi luotettavuuden kannalta. Paloheimo kuvaa ennustetta nyt julkistetuilla tiedoilla lähinnä ”hatusta vedetyksi”

    – Pidän hyvin todennäköisenä, että vaali ratkeaa jo ensimmäisellä kierroksella, Paloheimo korostaa.

    Tutkijatohtori Johanna Vuorelma kommentoi Ykkösaamussa, että ennuste on siinä mielessä linjassa tuoreiden gallupien kanssa siinä, että Niinistön kannatus on supistunut vaalipäivän lähestyessä.

    VastaaPoista
  3. TUTKIJA EI USKO TOISEEN KIERROKSEEN

    Mielipidemittaukset näyttävät suuntaa.
    On erittäin todennäköistä, että ensimmäisen kerran presidentinvaalien historiassa toista vaalikierrosta ei tarvita, Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, professori Markku Jokisipilä arvioi.

    – Jos toinen kierros pitäisi käydä, se merkitsisi mielipidetiedusteluiden olleen todella väärässä.

    Professori kuitenkin toteaa, että ihmeitä voi tapahtua ja tulos tiedetään vasta ääntenlaskennan jälkeen.

    – Vaikka Sauli Niinistön kannatus on tullut alas jonkin verran, toinen kierros on epätodennäköinen, Jokisipilä sanoo.

    Hän toteaa, että haastaakseen Niinistön toiselle kierrokselle ainakin kahden vastaehdokkaan kannatuksen olisi noustava yli 15 prosentin. Tällä hetkellä seuraavaksi suosituimman presidenttiehdokkaan Pekka Haaviston (vihr.) kannatus on 11 prosenttia.

    – Vuonna 2012 Haaviston saama 18,8 prosentin kannatus oli historian pienin toiselle kierrokselle päässeelle, professori muistuttaa.

    Ennakkoäänestyksen suosio kasvaa
    Ennakkoäänestyksen suosio on vaali vaalilta kasvanut. Sunnuntaihin mennessä äänioikeuttaan oli käyttänyt lähes joka neljäs noin 4,5 miljoonasta äänioikeutetusta. Luku on selkeästi suurempi kuuden vuoden takaisesta presidentinvaalien ennakkoäänestyksestä samaan aikaan.

    Nukkuvien äänestäjien houkuttelu äänestyskoppiin on edelleen haaste. Perussuomalaiset ovat saaneet nukkuvia äänestämään eduskuntavaaleissa.

    EU-kriittiset Väyrysen taakse
    Niin sanottua Huhtasaari-ilmiötä ei syntynyt eikä perussuomalaisten maine maahanmuuttovastaisena yhden asian liikkeenä ole vakuuttanut äänestäjiä. Laura Huhtasaaren kannatus gallupeissa on noin neljä prosenttia.

    Toinen maahanmuutto- ja EU-vastainen presidenttiehdokas, Paavo Väyrynen saattaa olla vakuuttavampi ehdokas. Hänellä on noin kahdeksan prosentin kannatus.

    – Mielipidetiedustelujen perusteella maahanmuuttokriittiset äänestävät mieluummin Väyrystä kuin Huhtasaarta, Jokisipilä arvioi.

    Väyrynen on ollut ehdolla presidentinvaaleissa kolme kertaa aikaisemmin. Vuonna 1988 hän haastoi vaalien toisella kierroksella Mauno Koiviston. Vuonna 1994 ja vuonna 2012 hän jäi kolmanneksi.

    ”Demareilla identiteettikriisi”
    Vasemmiston heikko kannatus näkyy myös vasemmistoliiton ja demareiden presidenttiehdokkaiden arvioiduissa kannatusluvuissa. Vasemmistoliiton Merja Kyllösen kannatus on kolme prosenttia, demareiden Tuula Haataisen kannatus kaksi prosenttia.

    Kolmen sosiaalidemokraattisen presidentin peräkkäisen valtakauden jälkeen (1982-2012) SDP ei ole löytänyt yhtä vakuuttavaa presidenttiehdokasta kuin Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen olivat.

    – Demarien identiteettikriisi on jatkunut jo pitkään. Paavo Lipposen politiikasta lähdön jälkeen puolue ei ole löytänyt pysyvää linjaa.

    Lipponen sai vuoden 2012 presidentinvaaleissa 6,7 prosentin kannatuksen, jota pidettiin huonona.

    – Jos demareiden presidenttiehdokas Tuula Haatainen saisi 6,7 prosentin kannatuksen, puolue pitäisi sitä todennäköisesti hyvänä torjuntavoittona, Jokisipilä mainitsee.

    Pääministeripuolue keskusta ei myöskään näytä etenevän presidentinvaaleissa. Ehdokas Matti Vanhasen kannatus on kolmen prosentin luokkaa. RKP:n ehdokkaan Nils Torvaldsin kannatus on yhden prosentin verran.

    VastaaPoista
  4. PLUSKOON AKTIVISTI JEWELZ HALUAA ANTAA LÄSKILLE POSITIIVISEN MERKITYKSEN!

    Julianna Mazzei, joka tunnetaan julkisuudessa nimellä Jewelz, ei ole käynyt vaa'alla vuoteen. Plus-koon aktivisti ei yritä laihduttaa, eikä hän ujostele kulkea rannalla bikineissä. Aina Jewelz ei kuitenkaan ole ollut yhtä itsevarma. Nuorempana häntä kiusattiin hänen kokonsa takia.

    – Jätin monta kertaa menemättä kouluun, koska kiusaaminen oli niin kamalaa. Voisin varmaan kirjoittaa kokonaisen sanakirjan kuulemistani haukkumanimistä, hän sanoo.

    23-vuotiaana Jewelz törmäsi netissä kehopositiivisuuteen. Hän ymmärsi, että hänen tulisi rakastaa kehoaan sen sijaan, että hän häpeilisi sitä.

    – Tiesin olevani sisältä hyvä ihminen, mutta koin, ettei sisäinen minä voinut korjata ulkokuortani, hän sanoo:

    – Mutta opin rakastamaan itseäni. Itseluottamus on suurin lahja, joka minulle on suotu... tajusin, ettei laihuus tekisi minua onnelliseksi.

    Itsevarmuuden myötä Jewelz lakkasi murehtimasta painostaan ja vaatteista, joita hän "saisi" käyttää. Jewelz ei suostu astumaan vaa'alle, vaan hän vakuuttaa, että painostaan huolimatta hän on terve ja aktiivinen.

    – Vaaka ei määritä sitä, kuka sinä olet ja, eikä se määritä terveyttäsi. Yksikään lääkäri ei ole sanonut minulle, että minun pitäisi muuttaa ruokavaliotani tai laihduttaa, hän jatkaa:

    – Isompi henkilö ei ole automaattisesti epäterve, eikä laiha henkilö ole automaattisesti terve. Ja vaikka eläisitkin epäterveellisesti, sinulla on edelleen oikeus rakastaa itseäsi. Ihmisten pitäisi muistaa se.

    Seuraavaksi Jewelz haluaa antaa sanalle "läski" positiivisemman merkityksen sen sijaan, että sitä käytetään haukkumasanana:

    – Minusta meidän on palautettava positiivisuus läski-sanaan. Se on ollut negatiivinen sana monta vuotta ja on aika ottaa se takaisin ja ymmärtää, ettei se ole paha sana, se ei ole huono asia.

    Jewelz toivoo toimivansa esimerkkinä myös muille naisille. Siksi hän alkoi jakaa itseään kuvia Instagramissa, yhdessä inspiroivien viestien kanssa. Hänellä on tuhansia seuraajia, jotka ovat kiitollisia Jewelzin muistutuksesta, että itseään saa ja kuuluu rakastaa.

    VastaaPoista
  5. Aika lujaa pitää tosiaan vaatesunnittelijalla mennä, jos kuvittelee miesten suostuvan käyttämään epämukavia ja epäkäytännöllisiä vaatteita. Eivätkös feministitkin varsin säännöllisesti ruikuta juuri siitä, että miesten vaatteet tehdään paremmista materiaaleista ja ovat kaikinpuolin mukavampia ja käytännöllisempiä?
    Tasa-arvo ei ole sitä, että kaikilla menee yhtä hyvin, vaan sitä että kaikilla menee yhtä huonosti.

    VastaaPoista
  6. Tivasin feministiltä, seurustelisiko miehen kanssa, joka pukeutuu sukkahousuihin. Mainitisin, että minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia treffailla miehisesti pukeutuvien naistan kanssa. Femakko vastasi: "et voi tietää minkälainen pervo olen".

    Hohhoijaa.

    Yleisesti kai voi sanoa, että nasille sopii kaikki vaattet, miehille miehiset vaatteet. Eikä se ole mikään patriarkaati, joka tästä määrää vaan naisten biologiset mieltymykset.

    VastaaPoista
  7. Ei kai epäilty ole saanut vaikutteita YLEn miesvihamieliseltä Tulta munille! -ohjelmasarjasta, jos nyt on ollut tällainen veistä vittuun -juttu?:

    Tanskalaismies kidutti ruotsalaista naistoimittajaa – puukotti naista vaginaan | MV!!??

    VastaaPoista
  8. Yksinäiset työttömät miehet hakevat sankoin joukoin velkajärjestelyyn

    Velkajärjestelyyn hakevien kansalaisten määrä ei laske, vaikka Suomessa on nousukausi.

    Nousukausi on vauhdissa mutta Tilastokeskuksen mukaan velkajärjestelyjen määrä ei laske.

    Velkajärjestelyssä osa maksuvaikeuksissa olevan henkilön veloista annetaan anteeksi. Päätöksen tekee käräjäoikeus. Järjestelyä voivat hakea myös velallisen aviopuoliso, kanssavelallinen tai takaaja.

    Velkajärjestelyyn haki viime vuonna lähes 4200 henkilöä, eli saman verran kuin 2016 ja vain hiukan vähemmän kuin vuosina 2014 ja 2015.

    Perhetyypiltään suurin hakijaryhmä oli perheisiin kuulumattomat. Miehistä perheisiin kuulumattomia oli 48 prosenttia ja naisista 40 prosenttia. Koko väestöstä perheisiin kuulumattomia on noin 30 prosenttia.

    Yliedustettuina olivat myös yksinhuoltajat. Velkajärjestelyjen hakijoista heitä on 14 prosenttia, väestöstä kuusi prosenttia.

    Työllisiä oli velkajärjestelyyn hakeneista vain 38 prosenttia.

    VastaaPoista
  9. Älkää uskoko Yleä, Hesaria, Aamulehteä, opetusministeriä tai talouspolitiikan arviointineuvostoa: Korkeakoulutuksen taso ei ole romahtanut

    Hedman ja Kivinen ovat aiemminkin ihmetelleet, miksi suomalaiset vähättelevät koulutustaan.

    ”Ihmettelen vähättelyn motiiveja kun monet kansainväliset vertailut korkeakoulutuksesta osoittavat, että Suomella menee mainiosti.”

    Ero tyttöjen ja poikien koulutusten välillä on iso. Tytöistä 55 ja pojista 39 prosenttia suorittaa korkeakoulututkinnon.

    "Korkeakoulutettujen kasvattaminen ministeriön visioimaan puoleen ikäluokasta edellyttää, että nykyiset käytännöt saataisiin pojille yhtä suotuisaksi kuin tytöille", sanoo Hedman.

    Lisäksi ammattikoulun käyneiden tietä korkeakouluihin tulisi tasoittaa.

    VastaaPoista
  10. Tyttöystäväni on maailmankuulu pornotähti, joka harrastaa seksiä muiden kanssa joka päivä, mutta minä en välitä

    Avovaimon ammatti ei vaikuta meidän seksielämäämme, kertoo suvaitsevainen poikaystävä.

    Tapahtumajärjestäjä Mike Adkins, 32, seurustelee Allie Hazen, 30, kanssa. He ovat olleet yhdessä neljä vuotta.

    Haze on yksi USA;n tunnetuimmista pornotähdistä. Hän on näytellyt muun muassa elokuvassa Star Wars XXX, joka on pornoparodia Tähtien sodasta. Haze on elokuvassa alkuperäistä villimpi prinsessa Leia.

    Mike ja Allie tapasivat yhteisten tuttavien kautta. He asuvat yhdessä Las Vegasissa.

    Mike kertoo, että ei ole yhtään mustasukkainen, vaikka Allie harrastaa seksiä muiden miesten - ja naisten - kanssa päivittäin.

    - En ajattele sitä niin. Katson vain hänen persoonaansa. Ja Allie on ehdottomasti seikkailullisin seksikumppani, joka minulla on koskaan ollut, kertoo Mike.

    Ammattiseksi muiden kanssa ei häiritse

    Miken mukaan niin kauan kuin seksin harrastaminen muiden kanssa on vain hänen avokumppaninsa päivätyö, se ei häiritse.

    - Jos hän deittailisi jotain muuta vapaaehtoisesti, se olisi sitten jo ihan eri juttu.

    Allie on työskennellyt aikuisviihdeteollisuudessa viimeiset kahdeksan vuotta ja hän on esiintynyt yli 350 elokuvassa.

    - Ihmiset varmaan olettavat, että meillä on valtavia orgioita makuuhuoneessamme. No, seksielämämme on kyllä hyvä, muuten en olisi enää täällä, kertoo Allie.

    Työstä ei puhuta kotona

    Kun Allie on lähdössä töihin, he saattavat vaihtaa muutaman sanan siitä millainen kuvauspäivä on tulossa.

    - Kerron hänelle esimerkiksi, että tulossa on poika-tyttö ja tyttö-tyttö - kohtauksia.

    Kun Allie on tullut kotiin, pariskunta ei juurikaan keskustele Allien työstä.

    Mike myöntää olleensa hermostunut, kun kertoi avopuolisonsa työstä omalle äidilleen.

    - Äitini sanoi, että voi jestas, hän on pornotähti. Sehän on hyvä asia. Luulin, että kerrot hänen olevan raskaana.

    Ei katsele puolison videoita

    Mike kertoo, että ei katsele Allien videoita. Suhteen alkuaikoina hän saattoi niitä vilkuillakin.

    - Miksi katsoisin filmejä, kun minulla on niiden tähti vierelläni.

    Allie joutuu käymään sukupuolitautitestissä joka toinen viikko, se on alan sääntö.

    - Voin valita partnerini ja useimmat heistä ovat naimisissa muiden työkavereitteni kanssa.

    Allie kertoo, että on itse seurustellut aina alan ulkopuolisten ihmisten kanssa. Hän oli nuorempana jopa naimisissa papin kanssa.

    - Voin kyllä kertoa, että historiastani löytyy kiinnostavia miehiä.

    Nyt pariskunta on asettunut ja Alliekin rauhoittunut.

    - Mike pitää minut maan tasalla. Rakastan häntä tosi paljon. Olen aika hullu ja minua on työlästä käsitellä. Olen kiitollinen siitä, että minulla on Mike rinnallani, sanoo Allie.

    VastaaPoista
  11. Pakolainen Huhtasaarelle: ”Olet ainoa, joka vastustaa poliittista islamia – itse lähdin sitä pakoon”


    Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari Iltalehden vaalipaneelissa ainoana ehdokkaana valmis kieltämään burkaan pukeutumisen Suomessa. Seuraavan päivän HS-vaalipaneelin jälkeen Huhtasaarta tuli kättelemään Iranista Suomeen muuttanut mies, joka oli nähnyt otsikot burkakiellosta. Mies halusi kiittää, Huhtasaari kertoo Facebook-videollaan.


    – Kiitos. Olet ainoa, joka edes ymmärtää, mitä Iranissa tapahtuu. Kiitos. Olet ainoa, joka vastustaa poliittista islamia ja olet ainoa, joka puolustaa naisten oikeuksia, itse poliittista islamia paennut iranilaismies sanoi Huhtasaarelle.

    Huhtasaari lupasi miehelle jatkaa naisten oikeuksien puolustamista.

    – Burka ei oikeasti ole mikään vapaaehtoinen valinta.

    Huhtasaaren mielestä poliitikot, jotka eivät uskalla puolustaa naisten oikeuksia poliittista islamia vastaan, ovat raukkamaisia. Samat poliitikot saattavat kuitenkin käyttää feminististä retoriikkaa.

    Mitä on ”feministeinen ulkopolitiikka”?

    – Ruotsissa raiskaukset lisääntyy koko ajan, ja sitten samaan aikaan keskustellaan ”feministisestä ulkopolitiikasta”, Huhtasaari ihmettelee.

    – Mikä tämä feministinen ulkopolitiikka on, jos meidän poliittiset päättäjät menee Iraniin ja pistää huivin päähän? Mitä ruotsalainen feministinen ulkopolitiikka on, jos he eivät puolusta naisten oikeuksia nissä varjoyhteiskunnissa, mitkä he ovat antaneet syntyä Ruotsiin?

    Kuinka moni feministinen poliitikko Ruotsissa on uskaltanut ottaa kantaa siihen, että Malmössä, Göteborgissa, Husbyssä ja Rinkebyssä on varjoyhteiskunta, jossa eletään sharia-lain mukaan, Huhtasaari kysyy.

    – Minä en presidenttinä hyväksyisi sitä, että linnan juhliin kutsutaan Iranin suurlähettiläs, joka ei suostu minua kättelemään. Se kutsu jäisi sitten saamatta.

    VastaaPoista
  12. Ylen gallup julki – luvut kertovat Laura Huhtasaaren nousseen maakuntien megatähdeksi

    Politiikka

    Ylen presidentinvaalikannatusta mittaavan gallupin luvut julkaistiin tänään. Gallup kertoo samaa kieltä kuin muutkin viime aikoina julkistetut gallupit – Sauli Niinistön etumatka on kaventunut huomattavasti. Laura Huhtasaari on kolmosena. Tarkempi tutustuminen lukuihin kertoo selkeää kieltään siitä, mistä Huhtasaaren kannatus kumpuaa.


    Suomen Uutiset analysoi Ylen tuoreita gallup-lukuja. Niiden sekä aiemmin julkaistujen gallupien perusteella voidaan tehdä seuraavia havaintoja:

    – Laura Huhtasaaren kannattaja on keskimääristä todennäköisemmin 18-34 vuotias mies. Näin on ollut koko kisan ajan. Vaalikamppailun viime metreillä on nähty huomattavan nopeaa kannatuksen kasvua myös 50-64 vuotiaitten miesten joukossa.

    – Laura Huhtasaaren kannattaja kuuluu profiililtaan työntekijöihin – hän on keskimääräistä useammin töissä joko kokopäiväisesti tai osapäiväisesti.

    – Ammattityöntekijöihin lukeutuvien kannattajien koko perheen yhteenlasketut tulot ovat kolmesta tuloluokasta korkeimmassa – eli yli 45.000 euroa vuodessa.

    – Huhtasaaren kannattajat asuvat keskimääräistä useammin talouksissa, joissa on lapsia. He asuvat keskimääräistä useammin muussa kunnassa (maalaiskunnassa). Todennäköisimmin Laura Huhtasaaren kannattajat asuvat Länsi-Suomessa. myös Pohjois- ja Itä-Suomessa kannatus on keskimääräistä suurempaa.

    Yhteenvetona: Laura Huhtasaaren kannatuksen ydin on suomalaisen yhteiskunnan nettomaksajissa eli ammattitaitoisissa lapsiperheellisissä työntekijämiehissä. Huhtasaari ilmentää erinomaisella tavalla perussuomalaisten usein kuultua kiteytystä ”Ensin suomalainen työ ja yrittäminen, ja jos sitten aikaa ja rahaa jää, maailman parantaminen”.

    VastaaPoista
  13. Sdp:n Haatainen jää kauaksi Lipposen lukemista, jos kovaa loppukiriä ei synny

    Kuusi vuotta sitten entinen pääministeri ja Sdp:n entinen puheenjohtaja Paavo Lipponen sai presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella 6,7 prosenttia äänistä. Tulosta pidettiin aikanaan kehnona Sdp:lle.

    Nyt Sdp:n ehdokas Tuula Haatainen olisi saamassa Yleisradion torstaina julkistaman mielipidemittauksen mukaan kaksi prosenttia äänistä eli paljon vähemmän kuin Lipponen.

    Ylen teettämä tutkimus toteutettiin 17.-23. tammikuuta. Otoskoko oli 1 422 vastaajaa, jotka ovat 18-79 -vuotiaita.

    Esimerkiksi Turun yliopiston Eduskuntatutkimuskeskuksen johtaja Markku Jokisipilä arvioi Lännen Medialle (LM 24.1.), että Sdp:ssä voitaisiin olla tyytyväisiä, jos Haatainen ylittäisi Lipposen lukemat. Näin ei ole nyt käymässä ilman kovaa loppukiriä.

    Vaalien lähtöasetelmat ovat olleet toki poikkeukselliset, koska istuva presidentti Sauli Niinistö on korkeassa suosiossa. Ylen mittauksen mukaan 60 prosenttia Sdp:n kannattajista on Niinistön takana ja vain 16 prosenttia Haataisen kannalla.

    - Luvut ovat osoitus siitä, että liikeuskollisuus on rapautunut. Voimattomuuden tunnetta tästä syntyy. Nämä ovat tosin hirmuisen poikkeukselliset vaalit, kun monet tuntuvat haluavan perinteistä ulko- ja turvallisuuspoliittista johtajuutta, pohtii sosiaalidemokraattisen ajatushautomon, Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Mikko Majander.

    Naapurillakin vaikeata

    Presidentinvaalit ovat korostuneesti henkilövaalit. Majander ei usko, että mahdollinen heikko tulos näissä vaaleissa säteilisi Sdp:n kannatukseen jatkossa.

    - Mutta ei tästä potkua uuteen tulemiseenkaan tule. Se myös pehmentää paljon, että naapurissa, toisella perinteisellä kansanpuolueella keskustalla ei mene näissä vaaleissa paljon paremmin, Majander miettii.

    Haataisen kampanjassa on korostettu feminististä ulkopolitiikkaa, joka tarkoittaa esimerkiksi kehitysapua, kurjuuden vähentämistä, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia. Kampanja on näin ollut lähellä sosialidemokraattisia arvoja.

    - Haataisen päälle kannatuslukuja ei voi kaataa. Hän on kantanut erinomaisesti ehdokkuutta koko kampanjan ajan, tehnyt paljon töitä, kasvanut kampanjan aikana ja saanut kiitosta esiintymisestään. Jälkiarvioinneissa saatetaan kriittisesti keskustella siitä, onko onnistuttu avartamaan kuvaa sosialidemokraattisesta liikkeestä. Harvat ovat haaveilleet presidentin paikasta. Kampanjoissa on kyse muustakin kuin valituksi tulemisesta, Majander kertoo.

    Haataisen kampanjapäällikkö Jenny Suominen kertoo, että Haatainen hakee loppukiriä viimeisinä päivinä kampanjoimalla erityisesti Lounais-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla.

    - Olemme tehneet kampanjaa gallupeja katsomatta. Meillä ei ole myöskään ollut mitään prosenttitavoitetta kannatukselle, Suominen sanoo.

    VastaaPoista
  14. HS: Niinistön kannatus pudonnut roimasti – nyt 58 prosenttia

    Presidenttiehdokas Niinistön kannatus on tullut edellisestä mittauksesta alaspäin 10 prosenttiyksikköä.
    Presidentti Sauli Niinistö johtaa edelleen selvästi kannatuskyselyitä, mutta Niinistön huima kannatus on laskussa sunnuntain vaalipäivän lähestyessä.

    Helsingin Sanomien kyselyn mukaan Niinistön kannatus on nyt 58 prosenttia. Edellisestä HS:n kyselystä Niinistön suosio on laskenut 10 prosenttiyksikköä.

    Niinistön välimatka muihin ehdokkaihin on edelleen huima.

    Pekka Haavisto on edelleen kyselyiden selvä kakkonen, nyt 13 prosentin kannatuksella.

    Paavo Väyrysen kannatus oli 7 prosenttia.

    Kaikkien naisehdokkaiden – Laura Huhtasaaren, Tuula Haataisen ja Merja Kyllösen – kannatus oli 5 prosenttia.

    Matti Vanhasta äänestäisi 4 prosenttia ja Nils Torvaldsia 3 prosenttia suomalaisista.

    TNS Kantar teki kyselynsä HS:lle tämän viikon maanantaista keskiviikkoon. Kyselyyn haastateltiin 500 suomalaista ja sen virhemarginaali on 4,5 prosenttiyksikköä.

    Yle puolestaan julkaisi oman kannatuskyselynsä tänä aamuna.

    Ylen kyselyssä Niinistö kannatusprosentti oli 63, ja Haaviston 14.

    Ylen mittauksessa Väyrynen ja Huhtasaari saivat 6 prosentin kannatuksen, Haatainen ja Kyllönen 4 prosenttia sekä Vanhanen ja Torvalds 2 prosenttia.

    VastaaPoista
  15. Tuleeko vaaleissa toinen kierros? Tutkija: Jo ennakkoäänet voivat ratkaista


    ETUSIVU
    UUTISET
    VIIHDE
    URHEILU
    TALOUS
    LIFESTYLE
    SÄÄ
    ISTV
    DIGI
    AUTOT
    LEHTI

    Tuleeko vaaleissa toinen kierros? Tutkija: Jo ennakkoäänet voivat ratkaista
    Sauli Niinistö vaalitentissä Sanomatalossa tiistaina.
    Sauli Niinistö vaalitentissä Sanomatalossa tiistaina. (KUVA: Antti Hämäläinen / IS)
    Julkaistu: 25.1. 17:26
    JaaTwiittaaSähköposti
    Tutkijan mukaan toista kierrosta ei tule, jos Sauli Niinistö saa yli 55 prosenttia ennakkoäänistä.
    Jos Sauli Niinistö saa ennakkoäänistä yli 55 prosenttia, presidentinvaalit jäävät yhteen kierrokseen, arvioi Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.

    Ennakkoäänestyksen tulokset ovat siitä kiinnostavat, että ne julkaistaan vaalipäivänä jo kello 20 aikaan, kun taas vaalipäivän ääntenlasku jatkuu pitkälle iltaan. Näissä vaaleissa jännitetään erityisesti, tuleeko toista kierrosta lainkaan.

    Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen arvioi, että Niinistö saa vaalipäivänä enemmän ääniä kuin ennakkoäänestyksessä.

    – Siinä on useiden prosenttiyksikköjen ero.

    Tämä tarkoittaisi, että valitsijayhdistyksen ehdokkaan Niinistön kannatuskäyrä lähtisi ääntenlaskun edetessä nousuun. Samoin arvelee Jokisipilä, mutta varauksella.

    – Se on lievempää, koska hän on yli puoluerajojen suosittu ehdokas ja kannattajia löytyy koko maasta.

    Perinteisesti maaseudulla äänestetään enemmän ennakkoon ja ääntenlasku pikkukunnissa on nopeaa, kun taas suurten kaupunkien ääntenlasku venyy. Siksi kaupungeissa suosittujen vihreiden kannatuspalkki yleensä nousee ja pienemmissä kunnissa suositumman keskustan laskee illan edetessä. Presidentinvaaleissa tosin äänestetään yli puoluerajojen, joten tilanne ei ole yhtä selvä kuin muissa vaaleissa. Keskustataustaisen Paavo Väyrysen (valitsijayhdistys) palkki noudattanee silti laskevaa suuntaa ja Pekka Haaviston (vihr.) nousevaa

    Näissä vaaleissa on äänestetty aktiivisesti ennakkoon.

    – Ennakkoäänestyksessä on mielenkiintoisia piirteitä: Satakunnassa oli kovasti aktiivista väkeä. Tarkoittaako se, että ennakkoäänestyksestä on menossa kova potti paikalliselle ehdokkaalle eli Laura Huhtasaarelle (ps.), kysyy Jokisipilä.

    Vaalit ratkeavat jo ensimmäisellä kierroksella, jos jokin ehdokas saa yli puolet äänistä.

    VastaaPoista
  16. Tuula Haatainen on puhunut feministisistä ulkopolitiikasta, mutta mistä siinä on kyse? – asiantuntija vastaa 10 kysymykseen: ”Poliittinen riski, mutta rohkeaa ja tärkeää”

    SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen kirjoittaa pamfletissaan Suomen paikka maailmassa feministisen lähestymisen ulkopolitiikkaan tarkoittavan sitä, ”että heikommassa asemassa olevista pidetään huolta ja sortavia rakenteita muokataan oikeudenmukaisiksi. Kaikki pidetään mukana”.

    Tällaista ulkopolitiikkaa Haatainen haluaa myös tärkeälle paikalle maamme ulkopolitiikassa. Presidentti Tarja Halosta hän on kertonut pitävänsä kunnioitettavana suunnannäyttäjänä.

    Tukholmassa asuva vapaa kirjoittaja, pääkirjoitustoimittaja ja valtiotieteilijä Mari Huupponen kirjoitti hiljattain Kalevi Sorsa -säätiön Impulsseja-raportissa Ruotsin feministisestä ulkopolitiikasta.

    Demokraatti esitti Mari Huupposelle 10 kysymystä feministisestä ulkopolitiikasta. Huupposen mukaan feminismi-sanan käyttö on poliittinen riski, mutta se on rohkeaa ja tärkeää

    1. Mari Huupponen, selittäisittekö lyhyesti ja kansantajuisesti, mitä on feministinen ulkopolitiikka?

    – Feministinen ulkopolitiikka tarkoittaa tasa-arvonäkökulman soveltamista kaikessa ulkopolitiikassa. Feministinen ulkopolitiikka pyrkii edistämään naisten edustusta ja osallistumista ulkopolitiikkaan, erityisesti rauhanprosesseihin, edistämään naisten ihmisoikeuksia, ehkäisemään naisten joutumista seksuaalisen väkivallan uhreiksi sodissa ja konflikteissa ja edistämään tasa-arvoisempaa maailmanlaajuista tulonjakoa. Ruotsin tämänhektinen punavihreä hallitus kutsuu ulkopoliittista linjaansa feministisesksi ulkopolitiikaksi.

    2. Kuka kehitti feministisen ulkopolitiikan?

    – Feministinen ulkopolitiikka henkilöityy Ruotsin ulkoministeri Margot Wallströmiin, mutta feministisen ulkopolitiikan käsite ja toimintatavat ovat eläneet ruotsalaisessa ulkopoliittisessa tutkimuksessa, ajattelussa ja kehitysapukontekstissa jo jonkin aikaa. Ruotsin ulkopolitiikka on 1990-luvulta alkaen keskittynyt tasa-arvoon ja naisten osallisuuteen.

    3. Onko feministinen ulkopolitiikka eräänlainen ulkopolitiikan dimensio vai onko siitä kokonaisvaltaiseksi ulkopoliittiseksi linjaksi ja ajatteluksi?

    – Feministinen ulkopolitiikka on toisaalta radikaali poliittinen linjanmuutos, toisaalta osa kehitystä joka alkoi Yhdistyneitten kansakuntien Turvallisuusneuvoston päätöslauselmasta 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus” vuonna 2000. Sen tavoitteena on “vahvistaa naisten roolia ja päätösvaltaa konflktien ehkäisyssä, ratkaisemisessa ja rauhanrakentamisessa sekä lisätä naisten ja tyttöjen suojelua ja ihmisoikeuksien toteutumista sekä turvallisuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä”.

    4. Miten feministinen ulkopolitiikkaa yleisimmin ymmärretään väärin eli mitä se ei ole?

    – Feministinen ulkopolitiikka ei sinänsä tarkoita pasifismia, vaan ulkopoliittista pragmatismia, joka sallii toimintatavan valinnan tilanteen mukaan. Voi myös sanoa, että F-sana provosoi ymmärtämään tahallaan väärin. Feminismi viittaa tasa-arvonäkökulman soveltamiseen ulkopoliitiikassa. Osittain Ruotsissa tämä on toki myös opposition tietoinen strategia yrittää tehdä hallituksen ulkopoliittinen linjaus naurunalaiseksi tai kutsua sitä ”sloganpolitiikaksi”, ikään kuin tasa-arvonäkökulman soveltaminen ulkopoliittisessa työssä olisi jotenkin pois oikeasta, miehisestä ulkopolitiikasta.

    – Kun Margot Wallström puhui ensi kertaa feministisestä ulkopolitiikasta 2014 moni omankin ministeriön virkamies naureskeli. Monet pitivät linjausta naivina, jopa vaarallisena. F-sanan katsottiin olevan tulenarka, koska sen voi aina väärinymmärtää joko vahingossa tai tahallisesti. Diplomatia on ala, jossa sanoilla on väliä.

    VastaaPoista
  17. 5. Millaista aikaa elämme feministisen ulkopolitiikan kannalta?

    – Haasteellista. Maailmanpolitiikan agendaa hallitsevat Trump, Putin, kasvavat pakolaisvirrat, asevarustelu, äärimmäisten sääilmiöiden aiheuttamat katastrofit, tiukentunut pakolaispolitiikka, heikentynyt EU, äärioikeiston ja nationalismin nousu, Syyrian sota ja Afganistanin kriisi. Toisaalta näistä syistä feminististä ulkopolitiikkaa tarvitaan enemmän kuin koskaan.

    6. Onko feministinen ulkopolitiikka vaaliteemana riski, F-sana saattaa ärsyttää?

    – Kyllä, mutta se on myös syy miksi esimerkiksi Margot Wallström ja Ruotsin hallitus ovat valinneet sitä käyttää. Ruotsissa tämä on ollut tietoinen jatkumo esimerkiksi Olof Palmen ulkopoliittiselle linjalle: Palme katsoi, että jos hänen usein provosoivat lausuntonsa pääsivät kansainvälisiin otsikoihin, oli se osoitus siitä, että Ruotsi on tärkeä. Palme teki tietoisella provosoinnilla Ruotsista ulkopoliittisen suurvallan.

    – Mutta myös Ruotsin hallitukselle feminismi-sanan käyttö on poliittinen riski: se provosoi poliittisia vastustajia kotimaassa ja kansainvälisen politiikan kentillä. Se on helppo maalitaulu kritiikille, koska linkittyy ajatukseen hyvästä vasemmistosta, jolla on moralistiset, mutta vähän naiivit arvot, ja joka kriitikkojen mielestä ajaa poliittisten sloganien politiikkaa vailla oikeaa sisältöä. Mutta samalla F-sanan käyttäminen on rohkeaa ja tärkeää. Feminismi on luonteeltaan vallankumouksellinen ajatus. Vallitsevien valtarakenteiden paljastaminen ja murtaminen kohtaa aina vastustusta.

    7. Onko Ruotsin sosialidemokraattisen hallituksen lanseeraama feministinen ulkopolitiikka ollut oikeasti tehokasta?

    – Yleisesti ottaen feministinen ulkopolitiikka on ollut suhteellisen menestyksekäs linja. Hallitus julkaisi lokakuussa 2017 raportin feministisen ulkopolitiikan kolmen vuoden saavutuksista ja tavoitteista. Yleisesti onnistuneena esimerkkinä pidetään esimerkiksi Ruotsin työtä YK:n turvallisuusneuvostossa 2017– ja maan yleistä näkyvyyttä ulkopoliittisilla kentillä.

    – Vaikein haaste feministiselle ulkopolitiikalle on ollut konflikti pragmatismin ja idealismin välillä. Jopa moraalinen suurvalta Ruotsi joutuu ulkopolitiikassa välillä tekemään kompromisseja, jotka eivät täysin vastaa eettisiä ihanteita. Se ei silti tarkoita ettei kannattaisi edes yrittää.

    VastaaPoista
  18. 8. SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen toteaa vaalissään, että ”Ruotsin esimerkki kertoo, että feministisessä ulkopolitiikassa kovat voimapolitiikan keinot ja ihmisoikeuksista kumpuavat pehmeät arvot voivat kulkea käsi kädessä – ja se strategia toimii.” Allekirjoitatteko tämän?

    – Kyllä. Vaikka maailmanpoliittinen tilanne on hankala, ei se tietenkään tarkoita ettei kannattaisi edes yrittää luoda kestävää rauhaa.

    9. Missä määrin Suomen nykyinen ulkopolitiikka on feminististä ulkopolitiikkaa?

    – Luotan suomalaista ulkopolitiikkaa koskevissa kysymyksissä täysin suomalaisiin asiantuntijoihin, kuten esimerkiksi Tuula Haataiseen. Olen asunut Ruotsissa liian kauan uskaltaakseni arvioida.

    10. Suomi on halunnut rauhanvälityksen suurvallaksi, miten feministinen ulkopolitiikka liittyy rauhanvälitykseen?

    – Tutkimuksen mukaan mukaan feministisen ulkopolitiikan suurin arvo on tasa-arvoideologian kansainvälisessä edistämisessä ja levittämisessä. Rauhanprosessien ei pitäisi osallistaa vain naisia, vaan tasapuolisesti miehiä ja naisia jotka jakavat tasa-arvoiset, eli feministiset arvot ja asenteet.

    – Kun sekä miehet että naiset ovat päätöksentekijöitä rauhanprosessissa ja edustavat feministisiä arvoja, on feministisen ulkopolitiikan sisällöllä paljon suurempi todennäköisyys päätyä käytännön toiminnaksi: auttaa luomaan kestävä rauha.

    VastaaPoista
  19. 71-vuotias miljonääri etsi morsianta aamu-tv:ssä – katsojat tyrmistyivät unelmien naiselle asetetuista vaatimuksista - Viihde - Ilta-Sanomat

    Listan mukaan tuleva morsian ei saa olla 168 senttimetriä pidempi. Naisen tulee olla myös alle 40-vuotias, ja hänen tulee olla ”linnakoulutettu”. Yksi oudoimmista vaatimuksista on se, että naisen tulee osata lentää helikopteria ja käyttää asetta.

    VastaaPoista
  20. Ainesta vuoden naistutkimusteoksi?:

    Tohtorikoulutettavan syytetään hyökänneen professorin kimppuun – potki useita kertoja vartaloon, koska väitöskirja ei kelvannut - Rikos - Uutiset - MTV.fi

    Syyttäjän mukaan nainen oli tönäissyt miehen kaksin käsin päin kirjahyllyä, repinyt lasit tämän kasvoilta, lyönyt nyrkillä häntä kasvoihin ja potkinut useita kertoja vartaloon. Miehelle aiheutui kivun lisäksi naarmuja ja mustelmia kasvoihin.

    VastaaPoista
  21. Tuula Haatainen suivaantui Laura Huhtasaaren terroristiväitteestä: ”Tällaista puhetta en voi hyväksyä”

    Laura Huhtasaari (ps.) sanoi Ylen vaalitentissä, että rajat auki -politiikka lisää terrorismia ja sai etenkin Tuula Haataisen (sd.) takajaloilleen.
    Myös Pekka Haavisto (vihr.) tyrmäsi Huhtasaaren puheet. Haavisto pohti syitä nuorten miesten äärijärjestöihin liittymiselle ja puhui epätoivosta, marginalisoitumisesta ja tulevaisuuden toivon menettämisestä. Hän sanoi olevansa Merja Kyllösen (vas.) linjoilla ja pitävänsä erittäin tärkeänä ihmisten hyvää kotouttamista ja hyväksymistä suomalaiseen yhteiskuntaan.

    Haavisto myönsi, että Isisin taistelijoiden Eurooppaan tuleminen voi olla todellinen uhka ja siinä mielessä EU:ssa tarvitaan tarkkaa rajakontrollia ja yhteistyötä. Haavisto kuitenkin arvosteli Laura Huhtasaarta.

    –Minusta teet Laura virheen, kun luot yleistä epäluuloa maahanmuuttajia kohtaan, koska se on marginalisoivaa.

    Huhtasaari vastasi, että perussuomalaisten linjasta on tulossa ”uusi normaali”. Hän viittasi Euroopassa koveneviin maahanmuuttokantoihin. Huhtasaaren mielestä politiikan suunnan pitää muuttua.

    Haavisto sanoi, että Suomeen tulleiden ihmisten tarpeisiin pitää vastata.

    –Ei tämä rajat kiinni -politiikka vaikuta yhtään siihen, mitä täällä maan sisällä näille ihmisille tapahtuu, Haavisto sanoi.

    Huhtasaari kysyi heti, että ”rajat auki -politiikkako vaikuttaa”.

    –Tänne tulee lisää ihmisiä, jotka kenties ovat terroristeja tai muuta rikollista, hän jatkoi.

    Haavisto sanoi, että on ”aivan väärin leimata maahanmuuttajia terroristeiksi”.

    –Tämä on syrjivää puhetta, Haavisto sanoi.

    Tässä vaiheessa Tuula Haatainen alkoi käydä kierroksilla ja huusi väliin, että ”tähän pitää puuttua”.

    –Tällaista puhetta en voi hyväksyä.

    Haataisen mukaan maahanmuuton ja terrorismin yhdistäminen on suuri virhe. Huhtasaari pisti väliin kovalla äänellä, että ”rajat auki -politiikka lisää terrorismia”. Haataisen mukaan todellinen terroriuhka on olemassa, mutta se kumpuaa sodista, eikä maahanmuuttajien olemassaolosta.

    Hän ihmetteli, että maahanmuuton vastustajat ovat myös kaikkea kotouttamispolitiikkaa vastaan. Haataisen mielestä on tärkeää huolehtia siitä, että ”kaikki pysyvät mukana” yhteiskunnassa.

    Muun muassa pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on korostanut aiemmin, että terrorismia ja turvapaikanhakijoita ei saa missään tapauksessa sotkea keskenään.

    Haatainen antoi puheenvuorossaan ymmärtää, että hänen kotikaupunginosassaan asuu paljon maahanmuuttajataustaisia ihmisiä. Alman faktatoimitus tarkisti väitteen: Haatainen asuu rivitalossa Helsingin Tammisalossa. Vieraskielisten osuus ei Tammisalossa ole Helsingin kaupungin tilastojen mukaan kovin korkea.

    VastaaPoista
  22. Tänään tv:ssä: Eläväksi miesnukeksi hinnalla millä hyvänsä

    Ulkonäkö on kaikki kaikessa Rodrigolle, Junaidille ja Bobbylle. Heidät tavataan illan brittidokumentissa Miesnukeksi hinnalla millä hyvänsä, joka käsittelee nukkemaisuuteen tähtääviä miehiä.

    - Näytän nukelta. Olen Peter Pan, ikuisesti nuori, ihmis-Keninä tunnettu Rodrigo lausuu Avalla esitettävässä dokumentissa.

    Bobby on käyttänyt viimeisen kuuden vuoden aikana tuhansia puntia ulkonäköönsä. Hän on esimerkiksi antanut tatuoida kulmakarvansa eikä poistu kotoa ilman meikkiä.

    Junaid panostaa hänkin mahdollisimman täydelliseen ilmeeseen. Hänen valmistautumisensa kestää 9-10 tuntia päivittäin.

    VastaaPoista
  23. Tämä suostumuksen puutetta korostava raiskausmäärittelyhän itsessään on esimerkki vanhanaikaisesta ja rajoittuneesta seksuaalikäsityksessä. Siinä seksuaalikäsityksessä raiskauksissa on kyse aina heteroseksistä ja raiskaajana mies ja uhrina nainen. Tosiasiassa kuitenkin esimerkiksi heteroseksissä, jossa ei ole ollut suostumusta, pitäisi voida tulkita aivan yhtä suurella perusteella nainen raiskaajaksi ja mies uhriksi:

    Professori Johanna Niemi Vieraskynä-palstalla: Suomen lain määritelmät eivät välttämättä vastaa nykyistä käsitystä seksuaalisuudesta - Mielipide - Helsingin Sanomat

    NYKYAIKAISEN käsityksen seksuaalisuudesta tulisi lähteä siitä, että naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia myös seksuaalisuudessa ja voivat ­ilmaista osallisuuttaan aktiivisesti.

    Kanadan korkein oikeus totesi ratkaisussaan vuonna 1999, että syytetyn omat spekulaatiot kumppanin suostumuksesta eivät käy pätevästä puolustuksesta. Syytetty voi vedota suostumusta koskevaan erehdykseen vain, jos kumppani on ilmaissut suostumustaan hänelle.

    Seksuaalirikosten uudistamista ei pitäisi torjua vetoamalla vanhentuneisiin käsityksiin siitä, että miehet eivät ymmärrä, milloin kumppani on antanut suostumuksensa. Se on miesten aliarvioimista.

    VastaaPoista
  24. Sisko houkutteli Annen seksitaivaan maineessa olevaan Gambiaan: ”Missään muualla nainen ei saa tällaista huomiota”

    Gambia on viime aikoina jälleen kerran noussut esille naisten suosimana seksimatkakohteena. IS matkusti paikan päälle selvittämään, mitä Länsi-Afrikan hymyilevällä rannikolla todella tapahtuu.
    Kuumin auringonpaahde on jo kotvan aikaa sitten vaihtunut iltapäivän pehmeänraukeaan lämpöön. Rastatukkansa pipon sisään verhonnut Ali torkkuu vaalean aurinkovarjon alla, unilaulusta käyvät taustalla pauhaavan Atlantin valtameren aallot rannan pehmeään hiekkaan murtuessaan.

    – En ota häntä vakavasti, koska hänkään ei ota minua, luonnehtii muutaman metrin päässä kahvilan pöydässä istuva Riikka pari vuotta kestänyttä suhdettaan gambialaiseen poikaystäväänsä.

    Ruotsissa asuva suomalaisnainen on viidettä kertaa lomalla Gambiassa. Afrikan pienimpään maahan Riikkaa vetävät Alin lisäksi aurinko, lämpö ja reggae-musiikki.

    Gambia on noussut jälleen viime aikoina Euroopassa esille erityisesti varttuneempien naisten suosimana seksiturismikohteena, mutta Riikka viittaa kintaalla moisille jutuille.

    – Seksiä saa kotimaassakin, ei sitä tarvitse täältä tulla hakemaan.

    Riikka tutustui Aliin tapaillessaan aiemmin tämän parasta ystävää. Entinen poikaystävä katosi kuitenkin yhdeksän kuukauden ajaksi pyrkiessään Libyan kautta Eurooppaan.

    – Jotakin pahaa hänelle siellä Libyassa tapahtui, koska hän oli aivan henkihieverissä sieltä Välimeren yli päästyään, Riikka kertoo nyt pakolaiskeskuksessa Italiassa elävästä miehestä.

    Matkaseurana on tällä kertaa sisko Anne, joka myöntää lähteneensä Gambiaan ennakkoluulojen saattelemana. Tuttavatkin virnuilivat loman alla naisen kohdevalinnalle. Hymyileväksi rannikoksi kutsuttu seutu on yllättänyt Annen iloisesti, mutta paikallisilta miehiltä tuleva huomio hirvittää silti hieman.

    – Missään muualla nainen ei kyllä saa tällaista huomiota osakseen, hän hämmästelee.

    – Siskolle en kyllä tätä kerro, mutta en aio tulla tänne enää ikinä. Paitsi ehkä hänen häihinsä, nainen heittää Riikan poistuessa hetkeksi sivummalle, ehkä puoliksi leikillään.

    Ikäänsä sisarukset eivät välitä kertoa. He kehottavat naureskellen kirjoittamaan ”noin 35-vuotiaista”. Ali puolestaan havahtuu uniltaan, käy tervehtimässä ystävällisesti, mutta kieltäytyy haastattelusta. Riikka epäilee, että syynä tähän ovat miehen muut mahdolliset tyttöystävät.

    Huomiota Gambian hiekkarannoilla tosiaan piisaa, eikä ainoastaan naisille. Turistin matka katkeaa tuon tuosta iloisiin tervehdyksiin ja juttutuokioihin. Tarjolla on muun muassa mehua, hedelmiä, veneretkiä, kalastusta, hevoskyytejä, safareja, koruja ja hierontaa, mutta toisinaan myös vain pyyteetöntä ystävällisyyttä ja hyväntahtoista uteliaisuutta.

    Osa pysäyttelijöistä työskentelee rannalla virallisesti, mutta suuri osa heistä on bumster-nimellä kutsuttuja työttömiä nuoria miehiä, jotka pyrkivät keräämään elantonsa turismin avulla, kuka mitäkin keinoja käyttäen. Uhkaavia he eivät ole, mutta monen turistin mielestä rasittavia ja häiritseviäkin runsaslukuisuudessaan.

    Yksinään kävelylle lähteneelle naiselle tarjotaan samoja palveluita kuin muillekin, mutta hiukan eri tavalla esiteltynä. Kättely ei meinaakaan nyt päättyä, katse nauliintuu syvälle silmiin ja kehut koskevat kansallisuuden lisäksi myös ulkonäköä, hymyä tai vaikkapa kävelytyyliä.

    – Ja jos haluat paikallisen ystävän, voin lähteä näyttämään sinulle vaikka kylän markkinoita, eräs veneretkiä kaupitteleva nuori mies mainitsee.

    Kun utelias toimittaja tiedustelee suoraan, etsiikö nuorukainen kenties tyttöystävää, hymy kasvoilla leviää entisestään.

    – Vau, etenet liian nopeasti, mies naurahtaa.

    VastaaPoista
  25. 71-vuotias miljonääri etsi morsianta aamu-tv:ssä – katsojat tyrmistyivät unelmien naiselle asetetuista vaatimuksista

    Brittiläinen miljonääri herätti kohun esittämällä vaatimuksiaan etsimälleen morsiamelle.
    70-vuotiaan Benjamin Sladen esiintyminen brittiläisessä aamu-tv:ssä aiheutti Dailymailin mukaan suurta hämmennystä katsojissa.

    Miljonääri saapui ohjelmaan vieraaksi paperilistan kanssa. Listalle hän oli kirjannut ominaisuuksia unelmiensa naiselle.

    Listan mukaan tuleva morsian ei saa olla 168 senttimetriä pidempi. Naisen tulee olla myös alle 40-vuotias, ja hänen tulee olla ”linnakoulutettu”. Yksi oudoimmista vaatimuksista on se, että naisen tulee osata lentää helikopteria ja käyttää asetta.

    Entinen naisystävä oli liian vanha

    Slade kertoo etsineensä vaimoa viime huhtikuusta lähtien, jolloin Slade erosi entisestä naisystävästään tämän iän takia. 50-vuotias naisystävä oli Sladen mukaan liian vanha hankkimaan lapsia. Mies haluaakin entisensä tilalle jonkun huomattavasti nuoremman, joka voi kasvattaa miehelle perillisiä.

    Multimiljonääri lupaa tulevan rakkauden kohteensa nauttivan mukavasta elämästä ja juhlista Sladen kahdessa linnassa.

    – Tarjoan hauskan elämän ja olen hieno rakastaja.

    Slade kertoi haastattelussa saaneensa muutamia ehdotuksia ja viettäneensä laatuaikaa upeiden naisten kanssa. Sladen tapaavat naiset eivät kuitenkaan ole vastanneet laadittuja kriteerejä. Mies onkin suunnitellut lähtevänsä Kiinaan etsimään sopivaa morsianta.

    Katsojat järkyttyivät

    Sladen paperille kirjattu lista sai juontajien lisäksi myös ohjelman katsojat hämmentymään. Twitter täyttyi eläkeläisen seksistisen käyttäytymisen paheksunnasta. Monen oli helppo nähdä syy siihen, miksi miljonääri on yhä sinkku.

    – Tämä mies tulee ehdottomasti kuolemaan yksin, kirjoittaa eräs katsoja Twitterissä.

    VastaaPoista
  26. Deittiuupumus on uusi ilmiö – Moni viettää tinderitöntä tammikuuta
    Tinder ja muut deittisovellukset mullistivat Suomen deittailun mutta aiheuttavat myös uupumusta


    Tipattoman tammikuun rinnalle on tullut uusi trendi: tinderitön tammikuu. Väestöliitossa ilmiötä kutsutaan deittiuupumukseksi.

    –  Kun treffit alkavat tuntua työhaastatteluilta ja toiveista huolimatta aina pettyy, on ihan luonnollista tympääntyä, sanoo Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen.

    Vaarasen mielestä Tinderiä on kiittäminen siitä, että se poisti parinhakuun liittyneen häpeän. Kun ennen kumppania etsittiin sanomalehden Sekalaista-palstalla nimimerkillä, Tinderissä se tehdään omalla nimellä ja naamalla.

    Digideitit ovat monille pelastus mutta eivät kaikille. Koska Tinder perustuu ulkonäköön ja kirjoittaen käytävään keskusteluun, se suosii paitsi hyvännäköisiä myös taitavia kirjoittajia.

    Vaaranen huomauttaa, että kumppanin sopivuutta ei yleensä määritä se, osaako tämä yhdyssanat tai onnistuuko tämä valokuvissa.

    Vuorovaikutustaitojen on toki joka tapauksessa oltava hallussa. Vaaranen ennustaakin seuraavaksi deittimaailman trendiksi luvan pyytämistä lähestymiselle.

    Seksuaalista häirintää vastustavan Me too -kampanjan kritisoijat väittivät, että jos flirtti tulkitaan herkästi häirinnäksi, harva uskaltaa tehdä aloitetta. Vaarasen mukaan on aivan normaalia kysyä toiselta, saako tälle sanoa kauniin ajatuksen tai kehun.

    –  Sitten on syytä lukea toisen reaktioita. Jos hän sanoo ei, se tarkoittaa ei.

    Molempi parempi
    Joidenkin tammikuisista tauoista huolimatta deittisovellukset ovat osa monien arkea. Sinkkutapahtumia järjestävän Deittisirkuksen yrittäjä Anna Uusiheimala on silti huomannut, että monet haluavat mieluummin tavata heti naamatusten.

    –  Livekokemus on kokonaisvaltaisempi, sillä siinä ihmisen koko olemus aina ryhdistä ja tuoksusta alkaen on heti läsnä. Tinder-kuvat voivat luoda vääriä mielikuvia sekä hyvään että huonoon suuntaan.

    Digi- ja livetreffit eivät toki sulje toisiaan pois.

    –  Jotkut tulevat Love Bileisiin niin, että heillä on Tinder-treffit sovittuina. Jos juttu ei luista, paikalla on muitakin vaihtoehtoja, Uusiheimala sanoo.

    Myös Tampereella seurakuntien sinkkutoiminnasta vastaava diakoni Sari Peltonen on vuosikymmenen aikana havainnut, että ihmiset puhuvat treffeillä käymisestä ja parisuhteen kaipuusta entistä avoimemmin. Siksi hän pitää hyvänä myös sitä suuntausta, että seuraa kaipaaville sinkuille järjestetään tapahtumia ja tilaisuuksia tavata uusia ihmisiä.

    Tampereella järjestetään kokoontumisia esimerkiksi koiraihmisille ja seniorisinkuille.

    –  Kaikki eivät löydä ikuista rakkautta parikymppisenä. Syitä elää yksin on monenlaisia, eikä se tarkoita, että ihminen olisi jotenkin epäonnistunut. Eivät kaikki edes etsi parisuhdetta.

    VastaaPoista
  27. Putouksessa räävintöntä pilaa sukupuolineutraaliudesta - somessa närkästyttiin: ”lgbt-ihmisten kustannuksella nauraminen on aina hauskaa, vai mitä”

    Lauantain Putouksen aloitusketsissä vitsailtiin lapsen sukupuolen ja elämän kulun määrittelemisellä.

    Putouksessa Pilvi Hämäläisen ja Mikko Penttilän näyttelemä pariskunta oli synnytyslaitoksella ja äidille ojennettiin vastasyntynyt lapsi syliin. Kätilöitä näytelleet Alina Tomnikov ja Pihla Penttinen onnittelivat tuoreita vanhempia terveestä poikavauvasta. Äiti älähti, ettei lasta saa määritellä pojaksi, sillä se voisi olla tyttökin. Sketsi eteni siten, että vanhempien mielestä lasta ei saanut sanoa kauniiksi tai reippaaksi, sillä yhtä hyvin lapsi voisi olla ruma ja laiskakin. Touhu meni överimmäksi, kun isän mukaan lapsi saattoi hyvin olla myös hirvi tai sopulikin. Kätilöt olivat hämmentyineitä siitä, millä termein he voivat lasta kutsua. Lopuksi lääkäri saapui paikalle ja kutsui lasta lipastoksi.

    Sosiaalisessa mediassa sketsi sai ristiriitaisen vastaanoton. Osa somettajista on sitä mieltä, että sketsi onnistui hauskuuttamaan päivänpolttavan puheenaiheen käsittelemisellä. Osaa komentoijista sketsi ei naurattanut sen överiyden vuoksi.

    - Vitsaili nyt kyllä tosi epäasiallisilla jutuilla... eräs Twitter-käyttäjä tviittasi.

    - Illan eka sketsi, aiheena sukupuoli-identiteetti. Ootteko nyt aivan varma, että tää on se paras aihe mistä lähteä huumoria ammentamaan? toinen kyseenalaistaa.

    - Ite en lähtis heittää sukupuoli-identiteeteistä läppää telkkarissa ku kuitenki Suomen translaki on edelleen ihan vituillaan, yksi kommentoija puuttui puheeseen.

    Yksi katsoja ei noteerannut studioyleisön naurua.

    - Ohjelmasta puuttuu studioyleisö? Naurua ei ainakaan kuulunut ekan sketsin aikana.

    - En naura itselleni, eräs summasi.

    - Oon nyt sit se mielensäpahottaja mut olipa vitun tyhmä sketsi, yksi kommentoija purkaa tuntojaan.

    VastaaPoista
  28. Tuo suostumuksen puutteesta horisu raiskauksen määritelmistä on muuten käytännössä hyvin läheistä sukua kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia rikkovalle käänteiselle todistustaakalle, jota femakot joitain vuosia sitten vaativat raiskauksille.

    Tällaiset kaivattaisiin suomalaisille miehille ja rahat säästettäköön vaikka turhista tissitutkimuksista säästämällä:

    Jopa parisataa suomalaista kuolee joka vuosi sairauteen, joka ei Ruotsissa tapa enää juuri ketään – Timo Rantamäki oli onnekas ja pääsi hoitoon nopeasti - Kotimaa - Helsingin Sanomat

    Kun aortan pullistuma repeää, henki voi mennä nopeasti. Sen seulominen olisi kustannustehokasta, mutta Suomi piti aloittamista liian kalliina.
    ...
    SUOMESSA sattuu vuosittain yli kolmesataa vatsa-aortan pullistuman repeämää. Yli puolet sen saaneista kuolee ennen kuin ehtii sairaalaan. Sen havaitsi verisuonikirurgi Matti Laine viime kesänä tarkastetussa väitöskirjassaan.
    ...
    KAIKKI tämä olisi ehkä voitu estää ja pitää muutkin repeämän kokeneet hengissä, jos Suomi seuloisi vatsa-aortan pullistumia. Niin tehdään Ruotsissa, Britanniassa ja jossakin määrin Yhdysvalloissa.

    Seulonta todettiin kannattavaksi myös Suomessa, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijaryhmä pohti sitä vuonna 2011. Yksi seulonta maksaisi joitakin satoja euroja, kun taas päivystysleikkauksen kustannukset ovat kymmeniätuhansia euroja. Myös pitkät hoitojaksot jäisivät pois.

    Seulontoihin ei ryhdytty, koska aloittamista pidettiin liian kalliina ja oli päätetty, että uusia seulontoja ei aloiteta.

    UUDET tutkimukset kyseenalaistavat päätöksen. Niitä on tullut naapurimaista viime aikoina kaksi.

    Ruotsi kutsuu 65-vuotiaat miehet hoitajien tekemään seulontaan, joka hoituu viidessä minuutissa. Seulonnassa löytyneet suuret pullistumat leikataan.

    Tulokset ovat hyviä: käytännössä kaikki ajoissa leikatut säilyvät hengissä, osoitti Circulation-lehdessä runsas vuosi sitten julkaistu tutkimus.

    VastaaPoista
  29. Jussi Halla-aho: Huhtasaaren kannatus korkeampi kuin vasemmiston ehdokkaiden yhteensä

    Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on tyytyväinen puolueen ehdokkaan Laura Huhtasaaren vaalimenestykseen.

    Huhtasaari on saamassa kolmossijan hieman alle 7 % ääniosuudella.

    – Olen tyytyväinen sijoitukseen, Halla-aho sanoi Ylen haastattelussa televisiossa.

    Halla-ahon mukaan Huhtasaarella, 1. kauden kansanedustajalla, oli kuitenkin vastassaan entisiä ministereitä ja politiikan konkareita, mikä korostaa tämän menestystä.

    – Huhtasaaren kannatus näyttää suuremmalta kuin vasemmiston (ehdokkaiden) yhteensä.

    VastaaPoista
  30. Presidentti Tarja Haloselta suorat sanat sdp:n ehdokkaan kyykkäyksestä: ”Eihän tämä mikään hyvä asia ole”



    Presidentti Tarja Haloselta suorat sanat sdp:n ehdokkaan kyykkäyksestä: ”Eihän tämä mikään hyvä asia ole”
    Tarja Halosen mielestä tärkeintä näissä vaaleissa on, että äänestysprosentti nousisi korkeaksi. Hänen mielestään kaikki tasavallan presidentin haastaneet ehdokkaat osoittivat kansalaisrohkeutta lähtemällä kisaan ylivoimaisena pidettyä Niinistöä vastaan.
    Tarja Halosen mielestä tärkeintä näissä vaaleissa on, että äänestysprosentti nousisi korkeaksi. Hänen mielestään kaikki tasavallan presidentin haastaneet ehdokkaat osoittivat kansalaisrohkeutta lähtemällä kisaan ylivoimaisena pidettyä Niinistöä vastaan. (KUVA: Markku Ulander / Lehtikuva)
    Julkaistu: 28.1. 21:17
    Jaa1TwiittaaSähköposti
    Tarja Halosen mukaan tärkeintä näissä vaaleissa on, että äänestysprosentti nousisi korkeaksi.
    Demareiden presidenttiehdokkaan Tuula Haataisen vaalivalvojaisiin sunnuntai-iltana saapunut presidentti Tarja Halonen sanoi ennakkoäänien julkistuksen jälkeen, ettei vaalitulosta voi pitää yllättävänä.

    Istuva presidentti Sauli Niinistö sai murskaavat luvut, ja demarien Haatainen vain 3,5 prosenttia ennakkoäänistä.

    Halosen mukaan tärkeintä näissä vaaleissa on, että äänestysprosentti nousisi korkeaksi. Hänen mielestään kaikki tasavallan presidentin haastaneet ehdokkaat osoittivat kansalaisrohkeutta lähtemällä kisaan ylivoimaisena pidettyä Niinistöä vastaan.

    – Ehdokkaat ovat tehneet vakavaa työtä ja pyrkineet siihen, etteivät nämä olisi välivaalit.

    Haatainen on tekemässä kyseenalaista ennätystä. Viime vaaleissa demarien ehdokas Paavo Lipponen jäi vain 6,7 prosentin kannatukseen, mikä oli puolueen ehdokkaan siihen asti surkein presidentinvaalitulos. Ääntenlaskennan ollessa vielä kesken Haatainen on jäämässä alle neljän prosentin kannatukseen.

    – Eihän se mikään hyvä asia ole. Minulta on kysytty, miksi sdp:llä on niin kaukana viimeinen vaalivoitto [Halonen voitti presidentinvaalit viimeksi 2006]. Ihan vakavasti sanottuna se on muilla puolueilla vielä kauempana, Halonen kuittasi.

    VastaaPoista
  31. Tuula Haataisen mielestä kolmen prosentin kannatus ei ole huono tulos
    Haatainen ei sanonut ei, kun häneltä tiedusteltiin halukkuutta eduskunnan varapuhemiehen tehtävään.


    VASEMMISTON presidenttiehdokkaat Tuula Haatainen (sd) ja Merja Kyllönen (vas) tuntuivat suhtautuvan kolmosella alkaviin ääniprosentteihinsa eri tavoin.

    Paavo Lipposen kuuden vuoden takainen 6,7 prosentin äänisaalis oli Sdp:lle suuri pettymys. Tuolloin ajateltiin, ettei alemmaksi voi enää mennä. Nyt mentiin.

    Tuula Haatainen kuitenkin painottaa, että kolme prosenttia on hyvä luku, koska nyt myös istuva presidentti oli ehdolla.

    ”Eihän tämä luku nyt niin huono ole, koska silloin vuonna 2012 ei ollut istuvaa presidenttiä ehdolla.”

    ”Vaaleja ei voi verrata keskenään.”

    Merja Kyllönen puolestaan sanoi jo aiemmin, että on tyytyväinen tulokseensa ja kaikkiin plussalla oleviin lukuihin, yrittämättä selittää tulosta paremmaksi kuin se oli.

    HAATAISEN mukaan tuloksissa näkyy se, että kansalaiset ovat olleet tyytyväisiä Sauli Niinistön ulko- ja turvallisuuspoliittiseen linjaan. Niinistön Nato-kanta on sama kuin Sdp:llä.

    Haatainen pohti, mikä olisi ollut tulos, jos Sauli Niinistön Nato-kanta olisi ollut sama kuin kotipuolue kokoomuksen kanta. Niinistö oli näissä vaaleissa valitsijayhdistyksen ehdokas.

    Nato-jäsenyyttä vastustavan Kyllösen mielestä on loistava asia, että istuva presidentti ymmärsi, ettei Natoon kannata pyrkiä niin vahvasti.

    VALITSIJAYHDISTYKSEN ehdokas ja neljättä paikkaa pitävä Paavo Väyrynen ilmoitti jatkosuunnitelmistaan heti, kun selvisi, ettei toista kierrosta tule. Seuraavaksi Väyrynen tähtää eduskuntavaaleihin.

    HS:n lähetyksessä myös Haataiselta tiedusteltiin hänen seuraavia liikkeitään. Sdp:n pitää valita eduskunnan varapuhemies helmikuun alussa.

    Haatainen sanoo menevänsä vaali-illan jälkeen saunomaan ja palaavansa asiaan sen jälkeen.

    Eli ette siis sano ei?

    ”En koskaan sano ei.”

    VastaaPoista
  32. Vaalien suurin häviäjä oli vasemmisto

    Presidentinvaalien ääntenlaskenta ei tällä kertaa tuonut esiin gallupien varjoihin jäänyttä suurta yllätystä.

    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö valittiin jatkokaudelle juuri niin isolla erolla kilpakumppaneihinsa kuin valtaosa mielipidetutkimuksista ennusti. Tämä on hyvä uutinen ainakin tutkimuslaitoksille, joiden kykyä kannatusmittauksiin on kyseenalaistettu populististen liikkeiden nousun jälkeen.

    Jännitettävää silti riitti, kun vaalien häntäpään taisteluparit olivat ennakkoäänien laskemisen jälkeen juuri niin tiukoissa asetelmissa kuin etukäteen ajateltiin.

    Perussuomalaisten Laura Huhtasaari ja kannatusyhdistyksen listalta ponnistava Paavo Väyrynen taistelivat ritirinnan vaalien kolmannesta sijasta ja demareiden Tuula Haatainen ja vasemmistoliiton Merja Kyllönen vasemmiston ykkösehdokkaan tuloksesta.

    Kolmatta kamppailua eli keskustan kunniapuheenjohtaja Väyrysen ja puolueen oikean ehdokkaan, kansanedustaja Matti Vanhasen taistelua sen sijaan ei nähty. Väyrynen voitti niin ylivoimaisesti.

    Vanhasen tulosta voi pitää umpisurkeana etenkin, kun keskustan puolueväki masinoi loppumetreillä massiivisen kampanjan. Lisäksi pääministeri Juha Sipilä yritti maanitella äänestäjiä Vanhasen taakse kytkemällä oman jatkonsa puolueen puheenjohtajana vaalien tulokseen.

    Kukaan ei todennäköisesti yllättynyt siitä, että vaalipäivänä Sipilä jo pyörsi puheensa. Pääministeri sanoi palauteryöpyn johtaneen siihen, että hän sitoo jatkoaikeensa vain siihen, miten hyvin hallitus onnistuu työssään.

    Matti Vanhanen itse korosti, että vaaleissa mitattiin vain hänen kannatustaan. Vanhanen arvioi, että keskustan kannattajista 75 prosenttia äänesti Sauli Niinistöä ja 25 prosenttia häntä. Väyrystä äänestivät Vanhasen mukaan jotkut aivan muut kuin keskustalaiset.

    Epäillä tuota soppii tai ainakin Väyrynen keräsi äänensä keskustan perinteisiltä kannatusalueilta kuten Lapista ja Oulun vaalipiiristä. Vanhasen surkeasta tuloksesta huolimatta keskustan tilanne ei vaikutakaan aivan epätoivoiselta. Väyrynen ja Vanhanen saivat kuitenkin yhteensä runsaan 10 prosentin kannatuksen.

    Jos vaaleille pitää löytää suurin häviäjä, se on ilman muuta vasemmisto ja etenkin sosialidemokraatit. Haataisen ja Kyllösen suosiota ei nostanut edes se, että ay-väki sai junailtua presidentin toimivaltaan täysin kuulumattoman työttömyysturvan aktiivimallin vaaliteemaksi.

    Jännittävää nähdä, miten käydyt vaalit vaikuttavat puoluekannatusgallupeihin, joita aletaan julkaista taas helmikuussa. Nyt kun ne on taas todettu luotettaviksi.

    VastaaPoista
  33. ”En ole puhunut vain lämpimikseni” – Haatainen kiitti kampanjaväkeä tunteikkaassa puheessa

    Voimme onnitella itseämme siitä, että olemme voineet koota itsemme yhteen ja puhua niiden arvojen ja asioiden puolesta, joihin meidän pitää saada Suomessa muutosta, SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen muistutti SDP:n vaalivalvojaiset päättäneessä puheessa presidentinvaalien tuloksen oltua jo selvä.

    – En ole puhunut vain lämpimikseni ilmastonmuutoksesta. En ole puhunut turhaan eriarvoistumisesta. Se on meidän yhteiskunnassa oikeasti se isoin asia, joka pitää pystyä taittamaan, jotta me saamme turvallisuutta ja vakautta. Eikä vain täällä koto-Suomessa, vaan koko maailmassa.

    Haatainen kertasikin, kuinka vaalitaiston alussa hänen puheilleen eriarvoisuudesta naurettiin ja niitä vähäteltiin.

    – Mutta yksi kaksi, kaikki ehdokkaat puhuivat näistä asioista. Arvovalintoja ovat kaikki ne valinnat, joita me teemme myös näissä kovissa päätöksissä. Olen puhunut sen puolesta, että Suomi pitää moraalisen ja eettisen kantansa kirkkaana, Haatainen luonnehti.

    – Hyvät ystävät ja toverit, jos niin saa vielä sanoa, sosialidemokraattinen puolue on julistautunut feministiseksi puolueeksi. Minä puhuin sen puolesta ja tulen puhumaan tästä eteenkin päin, Haatainen julisti.

    VastaaPoista
  34. Tähän tyssää naisten pääsy pelastuskouluun: minuutissa 25 penkkipunnerrusta 45 kilon painoilla – "Eteneminen jää kiinni parista punnerruksesta"
    Helsingin pelastuskoulun rehtori Matti Waitisen mielestä naisten penkkipunnerrusvaatimusta voitaisiin harkita helpotettavaksi 10 prosentilla.


    Hiki nousee otsalle jo pelkästä ajatuksesta: 25 penkkipunnerrusta 45 kilon painoilla minuutissa.

    Se on yksi voimaa mittaava vaatimus pelastuskurssille pääsemiseksi. Ja yleensä se kohta, johon naishakijoiden matka tyssää Helsingin kaupungin pelastuskoulun pääsykokeissa.

    – Oman kokemukseni mukaan nainen törmää fyysisissä testeissä aina siihen penkkipunnerrusrajaan. Testeissä eteenpäin pääseminen jää naisilla kiinni ihan yhdestä kahdesta punnerruksesta, pelastuskoulun rehtori Matti Waitinen kertoo.

    Helsingin pelastuskoulusta valmistuu palomies-ensihoitajia. Vuosittain sisään kouluun otetaan 15 opiskelijaa.

    Waitisen mielestä penkkipunnerrusvaatimusta voitaisiin helpottaa naisten osalta 10 prosentilla, mikä tarkottaisi, että naisilta vaadittaisiin 22–23 penkkipunnerrusta minuutissa. Tämä ei vaikuttaisi pelastajan työssä pärjäämiseen.

    – Aika harvassa ovat sellaiset tehtävät, että palomies joutuu selällään maaten punnertamaan käsillään painoa ylöspäin, mutta toki pelastajan työssä vaaditaan fysiikkaa. Ei pelkästään palomiestyössä vaan myös ensihoitotyössä, jota Helsingissäkin tehdään vuosittain mittava määrä.

    Keskustelua pääsykoevaatimusten helpottamisesta ei ole juuri käyty

    Suomessa pelastajia koulutetaan Helsingin lisäksi Kuopion Pelastusopistossa. Helsingissä pelastajakoulutuksen opinnot valmentavat muun muassa pelastustehtäviin sekä ensihoidon tehtäviin.

    Waitinen kertoo, että esimerkiksi Australiassa ja Yhdysvalloissa naisille on erilaiset fyysiset testit alalle pääsemiseksi.

    Pelastuskoulun rehtori tietää, että hänen avauksensa pääsyvaatimusten höllentämisestä saa pelastusalalla aikaan äläkän.

    – Tätä ei ole juuri ehdotettu Suomen tasolla aikaisemmin. Joskus ajatus on vilahtanut sivulauseessa, mutta nuijittu maanrakoon nopeasti. Meillä on yli 150-vuotiset perinteet, ja asioita on tehty aina samalla tavalla, mutta maailmaa muuttuu, Waitinen toteaa.

    – Varmasti ajatus onkin osin ennenaikainen. Työhän on hyvin fyysistä. Autettavien ja onnettomuuden uhrien kannalta on varmasti ihan sama onko auttaja mies vai nainen. Pääasia, että apu tulee nopeasti, oikein ja tehokkaasti. Siitä on pidettävä ehdottomasti kiinni, Waitinen sanoo.

    Waitisen mukaan naisia tarvittaisiin Helsingissä muun muassa ensihoitajiksi kohtaamaan naispuolisia maahanmuuttajapotilaita. Vuosittain Helsingissä on lähes 65 000 ensihoitotehtävää.

    – Helsinki on moni-ilmeinen kaupunki ja pelastuslaitoksen pitäisi olla samannäköinen. Eli ei pelkästään kantasuomalaisia, 40-vuotiaita kahden lapsen isiä, jotka ajavat Toyotalla ja asuvat Kehä III:n ulkopuolella. Helsinki tarvitsee monikulttuurisen ja monimuotoisen pelastuslaitoksen.

    Naisten asema pelastusalalla hyvä

    Tällä hetkellä Helsingin pelastuskoulussa opiskelee kaksi naisopiskelijaa, jotka suorittavat parhaillaan ensihoidon tehtäviin liittyviä opintoja.

    – He ovat läpäisseet aikoinaan vaativat fyysiset testit kirkkaasti, Waitinen kertoo.

    Vaikka pelastusala on miehinen, Waitinen näkee naisten aseman alalla olevan hyvä. Naisia on paljon esimerkiksi palotarkastajina ja väestönsuojelusuunnittelijoina.

    – Naisia on paljon erinäisissä tehtävissä, ja kyllä he viihtyvät erittäin hyvin. Oma tyttäreni on ollut nyt vähän yli kymmenen vuotta pelastuslaitoksen palveluksessa palotarkastajana ja hänen mielestään tämä on ihan supertyöpaikka.

    Aiheesta kertoi viime viikolla pelastusalan ammattilehti Pelastustieto.

    VastaaPoista
  35. "Haavisto edustaa Kallion ideologiaa"

    Helsingin Kalliossa ja Sörnäisissä vihreiden Pekka Haavisto voitti Sauli Niinistön. Kalliolaiset kertoivat äänestäneensä Haavistoa, koska heille vähemmistöjen ja heikommassa asemassa olevien puolustaminen ja ekologisuus ovat tärkeitä.


    Tummahiuksinen nuori nainen siemailee kahvia pienessä Cafelito-kahvilassa Helsingin Harjutorilla. Lounas on syöty ja Eiran aikuislukiossa opiskeleva Vilja Sala on jäänyt vielä kahvilaan lukemaan Siri Kolun kirjaa Metsän pimeä. Olemme parin sadan metrin päässä Sörnäisten metroasemalta aivan Helsinginkadun eli Hesarin kupeessa.

    Näillä kulmilla vihreiden Pekka Haavisto päihitti Sauli Niinistön. Kallion neljällä äänestysalueella ja Sörnäisissä Haaviston ääniosuus oli pienimmilläänkin 44,1 prosenttia. Kallio D -äänestysalueella Haavisto olisi valittu presidentiksi ensimmäisellä kierroksella 52,5 prosentin ääniosuudella.

    Kaksi vuotta sitten Mäntsälästä Kallioon muuttanut Vilja Sala äänesti myös Haavistoa.

    – Kallio on hyvin liberaalia seutua ja täällä asuu ihmisiä, jotka jakavat Haaviston arvoja.

    Salalle on tärkeää, että Haavisto puhuu ihmisoikeuksien ja ympäristön puolesta.

    – Olen itse seksuaalivähemmistön edustaja ja minulle on tärkeää myös se, että Haavisto on homo. Ainakin tulee tunne, toive siitä, että hän ajaa meidän asioita.

    Sala sanoo, että ei hänen maailmansa kaadu, vaikka Sauli Niinistö jatkaa. Hän toivoo, että toisella kaudella Niinistö ottaisi enemmän kantaa ihmisoikeuksien kuten turvapaikanhakijoiden oikeuksien ja translain vahvistamisen puolesta.

    Tummahiuksinen nuori nainen siemailee kahvia pienessä Cafelito-kahvilassa Helsingin Harjutorilla. Lounas on syöty ja Eiran aikuislukiossa opiskeleva Vilja Sala on jäänyt vielä kahvilaan lukemaan Siri Kolun kirjaa Metsän pimeä. Olemme parin sadan metrin päässä Sörnäisten metroasemalta aivan Helsinginkadun eli Hesarin kupeessa.

    Näillä kulmilla vihreiden Pekka Haavisto päihitti Sauli Niinistön. Kallion neljällä äänestysalueella ja Sörnäisissä Haaviston ääniosuus oli pienimmilläänkin 44,1 prosenttia. Kallio D -äänestysalueella Haavisto olisi valittu presidentiksi ensimmäisellä kierroksella 52,5 prosentin ääniosuudella.

    Kaksi vuotta sitten Mäntsälästä Kallioon muuttanut Vilja Sala äänesti myös Haavistoa.

    – Kallio on hyvin liberaalia seutua ja täällä asuu ihmisiä, jotka jakavat Haaviston arvoja.

    Salalle on tärkeää, että Haavisto puhuu ihmisoikeuksien ja ympäristön puolesta.

    – Olen itse seksuaalivähemmistön edustaja ja minulle on tärkeää myös se, että Haavisto on homo. Ainakin tulee tunne, toive siitä, että hän ajaa meidän asioita.

    Sala sanoo, että ei hänen maailmansa kaadu, vaikka Sauli Niinistö jatkaa. Hän toivoo, että toisella kaudella Niinistö ottaisi enemmän kantaa ihmisoikeuksien kuten turvapaikanhakijoiden oikeuksien ja translain vahvistamisen puolesta.

    – Minulle on tärkeää heikommassa asemassa olevien auttaminen ja toisaalta aluepoliittiset kysymykset.

    Mitä Peltonen tarkoittaa aluepoliittisilla kysymyksillä?

    – Minusta koko Suomea ei ole järkevää pitää asuttuna. Sosiaali- ja terveyskustannukset tulevat harvaan asutuilla alueilla kalliiksi. On realiteetti, että Suomi kaupungistuu. Tästä Merja Kyllönen oli vaalikoneessa kanssani eri mieltä.

    Selviää, että varttia aikaisemmin olemme tavanneet lähes samassa paikassa Peltosen avovaimon Reetta Hotin.

    – Olen 26 vuotta ja minun ikäiset ihmiset täällä Kalliossa ja Sörnäisissä elävät hyvässä mielessä punavihreässä kuplassa, itsekin kuulun siihen.

    VastaaPoista
  36. "Punavihreä kupla" suosi Haavistoa

    VAALIT Pekka Haavisto oli suosituin presidenttiehdokas Kalliosta Käpylään. Muu Helsinki oli Sauli Niinistön.
    "Punavihreä kupla" todisti olemassaolonsa presidentinvaaleissa.

    Helsingin itäisen kantakaupungin äänestysalueet olivat niitä harvoja Suomessa, joissa vihreiden Pekka Haavisto voitti ylivoimaisesti istuvan presidentin Sauli Niinistön (valitsijayhdistys).

    Punavihreä kupla tuli tutuksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa, kun näyttelijä Krista Kosonen totesi, ettei tunne yhtään perussuomalaista. Perussuomalaiset olivat tosin lanseeranneet käsitteen jo vuonna 2014.

    Haavisto keräsi pyöreästi 40–45 prosentin kannatuksen Siltasaaressa, Kalliossa, Alppilassa, Vallilassa, Käpylässä ja Kumpulassa, kun taas Niinistö ylsi siellä noin 35–40 prosentin kannatukseen.

    Suurin ero Haaviston hyväksi oli Kallio D:n äänestysalueella, jossa Haavisto sai peräti 52,5 prosenttia äänistä. Niinistölle jäi 29,3 prosenttia.

    Linjoilla ja Alppila D:ssä tosin Niinistö oli Haavistoa suositumpi.

    Haavisto-ilmiötä ei päässyt näissä presidentinvaaleissa syntymään samalla tavalla kuin kuusi vuotta sitten.

    Vaali-iltana Haavistolta udeltiin, asettuuko hän ehdolle seuraavissa presidentinvaaleissa, jolloin Niinistö ei voi olla enää ehdokkaana.

    – Sitä ei vielä tiedä, mikä tilanne on kuuden vuoden päästä, Haavisto viestitti.

    Niinistö voitti Helsingissä 54,8 prosentin kannatuksella, joka oli koko maan kannatusta (62,7) alhaisempi.

    Niinistön kannatus oli vahvinta Santahaminassa, jossa puolustusvoimien ylipäällikkö nappasi 77,2 prosenttia äänistä. Haavisto ja perussuomalaisten Laura Huhtasaari voittivat kumpikin puolelleen vain 5,5 prosenttia santahaminalaisista.

    Muita vahvoja Niinistön äänestysalueita olivat Pakila (70,1), Paloheinä (69,6) ja Marjaniemi (67,8).

    Helsingissäkin kolmanneksi suosituin ehdokas oli Laura Huhtasaari. Hänen kannatuksensa oli vahvinta Kivikossa ja Jakomäessä, 10–11 prosenttia.

    Hieman pienemmän 7–9 prosentin kannatuksen Huhtasaari keräsi monilla Itä- ja Pohjois-Helsingin alueilla.

    Valitsijayhdistyksen Paavo Väyrysen suosio peesasi monin paikoin Huhtasaaren kannatusta. Väyrynen sai Helsingin korkeimpia lukemiaan eli lähes 6 prosenttia Mellunkylä A:sta, Jakomäestä ja Itäkeskuksesta.

    Vasemmistoliiton ehdokkaan Merja Kyllösen kannatus oli suurinta Kumpulassa (9,4). 7 prosentin tuntumaan Kyllöstä äänestettiin Käpylässä, Vallilassa, Hermannissa ja Herttoniemessä.

    Demarien Tuula Haatainen loisti Kyllöstä idempänä. Kontula A:ssa Haatainen sai 7,3 prosenttia äänistä, Kurkimäessä ja Merihaassa lähes yhtä paljon.

    RKP:n Nils Torvaldsin kannatus oli korkein Kaartinkaupungissa (7,2). Muuten hän keräsi ääniä tasaisesti perinteisistä ruotsinkielisten kaupunginosista.

    Keskustan Matti Vanhasen äänisaalis Helsingissä jäi niukaksi.

    VastaaPoista
  37. Pääkirjoitus: Sdp:n ja keskustan lahovika paljastui

    Vaaligrafiikka presidentinvaalien toiseksi suosituimmasta ehdokkaasta Suomen kunnissa kertoo jotain hyvin oleellista paitsi sunnuntain vaaleista, myös perinteisten puolueiden nykyisestä asemasta.

    Puolueiden tilanne on lohduton eikä asiaa kannata lakaista maton alle sanomalla, että kyseessä olivat poikkeukselliset henkilövaalit ja Sauli Niinistön kannatus oli lyömätön. Kyse on laajemmasta trendistä, jonka edessä varsinkin Sdp:n ja keskustan kannattaa vihdoin viimein pysähtyä ja tunnustaa tosiasiat.

    Pahin – suorastaan surkein – tilanne on Sdp:llä, jonka puoluevirkailijat ja puolue-eliitti ovat sattumoisin alkuviikosta strategiapalaverissa Kirkkonummella. Sdp:n ehdokas Tuula Haatainen ei yltänyt kakkossijalle yhdessäkään Suomen kunnassa. Haataisen kannatus oli onneton (3,3 %), eikä tulos selittämällä muuksi muutu.

    Kun päälle lisätään Vasemmistoliiton Merja Kyllösen kolme prosenttia, päädytään siihen, että vasemmiston yhteiskannatus oli vaaleissa 6,3 prosenttia eli yhteensä vähemmän kuin Paavo Lipposen (sd) katastrofaalinen 6,7 prosentin tulos edellisvaaleissa. Vasemmisto voi selityksissään kehua Niinistöä hyväksi ehdokkaaksi ja mennä vaikka Niinistön kielteisen Nato-kannan taakse. Mutta se ei poista tosiasiaa, että kokoomuksen entinen puheenjohtaja, tiukan linjan ex-valtiovarainministeri kannattajineen on ottanut vuosien varrella suomalaisesta vasemmistoideologiasta ja sen julistajista selkävoiton.

    SDP:N puoluekone on muisto vain. Jäsenmaksua maksavien aktiivien määrä on romahtanut ja laskee koko ajan. Sen varaan ei voi tehdä mitään kampanjaa. Puolue lahoaa sisältä. Ongelma tiedetään Sdp:ssä, mutta sitä ei myönnetä. Niin ikään jäsenkadosta kärsivän SAK:n perjantaina junailema aktiivimalli-mielenosoitus on keskusjärjestön kädenojennus korisevalle puolueelle, mutta tosiasiat eivät muuksi muutu. Kone kuihtuu. Presidentinvaali oli viimein varoitus.

    Sama ongelma on keskustalla. Puolue heräsi juuri ennen ennakkoäänestystä ja yritti ohjata edes kovimmat kepuaktiivit Matti Vanhasen taakse, mutta pieleen meni. Vanhasen (4,1%) ja kepun häpeää korostaa, että Paavo Väyrynen (6,2%) ajoi ohi. Vahvoilla kepualueilla Vanhanen sentään nousi paikoin edes kakkoseksi toisin kuin Sdp:n Haatainen.

    KESKUSTAN puheenjohtaja Juha Sipilä ehti heittää ennen tulosiltaa kuperkeikat Vanhasen suhteen. Vielä ennen vaaleja Vanhasen kannatus oli yksi muuttuja Sipilän henkilökohtaisessa tulos tai ulos -mallissa, mutta tulosillan aikana Sipilä käänsi puheensa ja ilmoitti pyrkivänsä jatkoon ensi kesän puoluekokouksessa.

    Joka tapauksessa Antti Rinne (sd) ja Juha Sipilä joutuvat keksimään kunnon meriselitykset, sillä molemmat puolueet polttivat säälittäviin kampanjoihin satoja tuhansia euroja, jotka olisivat olleet suureen tarpeeseen ensi kevään eloonjäämistaistelussa – eduskuntavaaleissa.

    VastaaPoista
  38. Runebergintorttuihin hurahtanut Anna Moring tietää, mistä tunnistaa oikein herkullisen tortun – ja paljastaa nyt isänsä niksin kuivan tortun pelastamiseksi
    Runebergintorttuihin hurahtanut Anna Moring maistelee torttukautena läpi 10–15 erilaista runebergintorttua ja antaa niille pisteitä yhdestä viiteen.


    MORING innostui runebergintortuista opiskellessaan naistutkimusta Helsingin yliopistossa 2000-luvun alussa. Hän toimi Naistutkimus-lehden toimitussihteerinä, ja Moringilla kollegoineen oli alkuvuodesta tapana koluta lähikauppoja ja -leipomoita torttujen perässä.

    ”Arvioimme torttuja ja teimme niistä excel-vertailuja.”

    Sittemmin Moringista tuli Suomen ensimmäinen naistutkimuksen maisteri ja myöhemmin hän teki väitöskirjan sateenkaariperheiden asemasta yhteiskunnassa. Moring uskoo, että tutkijakoulutuksesta on hyötyä myös torttuharrastuksessa. Näin sesonkiaikaan ystävät puhuttelevatkin Moringia lempinimellä ”Torttutohtori”.

    ”Tutkijatausta antaa tietyn järjestelmällisen lähestymistavan ja auttaa tarkastelemaan ilmiötä erottelemalla sen olennaisiin osiin ja pohtimalla osien suhdetta kokonaisuuteen. Suhteeni runebergintorttuihin on hermeneuttinen: osien pitää olla kunnossa suhteessa kokonaisuuteen ja niiden välillä pitää olla tasapaino, että kokonaisuus toimii.”

    VastaaPoista
  39. Pirkko Arstila syksyisestä kolumnikohusta: ”Tiesin olevani oikeassa”

    Pirkko Arstila aikoo kirjoittaa jatkossakin rohkeasti.

    Pirkko Arstila sohaisi muurahaispesää loppusyksystä.
    Hän arvosteli kolumnissaan nuoren naisen pukeutumista.
    Palautetta tuli, puolesta ja vastaan.

    Toimittaja, kirjailija Pirkko Arstila, 79, joutui syksyllä myrskyn silmään arvosteltuaan kolumnissaan kassajonossa näkemänsä nuoren naisen pukeutumista.

    - Kohu kesti viikon ja sitten ratsuväki rynnisti muualle rääkkäämään jotakuta toista, Arstila toteaa nyt.

    Palautetta tulee kuitenkin yhä - lähinnä positiivista.

    - Saan edelleenkin kiitoksia. Tiesin olevani oikeassa, mutta en ymmärrä sitä, miksi ihmiset eivät lukeneet sanomaani. Siitä suuttuivat feministit, lihavat ja vaikka ketkä, joita se asia ei koskenut ollenkaan.

    Noussut haloo yllätti Arstilan.

    - Lähinnä yllätti se, että juuri ET-lehteen kirjoittamastani kolumnista voi nousta tällainen kohu! Olen kirjoittanut sinne kaksikymmentä vuotta, eikä koskaan ole tullut tällaista myllerrystä.

    - Kun tein seuraavaa kolumniani, minusta tuli ihan vainoharhainen. Mietin, uskallanko kirjoittaa niin tai näin. Mitä mistäkin voidaan sanoa. Mutta sitten päätin, että rohkea rokan syö. Minä voin kirjoittaa mitä minä haluan! Arstila summaa.

    VastaaPoista
  40. Jo antiikin kreikkalaiset laihduttivat oksentamalla – lihavuus ei ole koskaan ollut kauneusihanne länsimaissa

    Ihminen on laihduttanut aina – ja mitä erikoisimmin keinoin. Vuosisatojen aikana on kokeiltu niin oksentamista, alkoholia, etikkaperunoita kuin lapamadon muniakin. Toimittaja Regina Raskilla on kokemusta (liian) monista ihmedieeteistä.

    Ylipainoisuus ei aina ole mukavaa. Vielä vähemmän mukavaa se on, jos sattuu tekemään työtään televisiossa – ruudun normi kun on solakkuus.

    Olen varma, että ruoka maistuu joidenkin suussa paremmalta kuin toisten. Tiede ei ole tätä väittämää todistanut, mutta minun suussani ruoka maistuu ilmiselvästi paremmalta kuin lounaskuppilan vierustoverin.

    Hän pystyy ohittamaan kermaperunat ja tyytymään salaattiin. Minulle se olisi uskomaton itsensä ylittäminen.

    Entä sitten suklaa, punaviini, juustot, pasta ja pizza? Lankeemusteni lista on loputon. Tiedän kyllä, että kyse ei välttämättä ole mausta vaan itsehillinnästä. Mutta sekään ei ole minun heiniäni.

    On myös ihmisiä, jotka joskus saattavat unohtaa syödä. Minä olen joskus unohtanut minkä ikäinen olen, mutta että unohtaisin syödä? Sellaista ei nyt vain kerta kaikkiaan tapahdu. Söin silloinkin, kun minulla oli sikotauti.

    Minulla on siis lämmin ja kiinteä suhde ruokaan. Vaaka sen tietää.

    Oksentelua ja nestedieettiä

    Kautta länsimaisen historian ihmiset ovat halunneet olla pienempiä kuin mitä ovat. Historiantutkijat ovat yhä vakuuttuneempia siitä, että lihavuus ei ole koskaan ollut kauneusihanne.

    Ei välttämättä edes Rubensille, sillä hänen oma vaimonsa oli solakka. Ehkä rehevät naiset olivat Rubensille vain taiteellinen maneeri.

    Jo länsimaisen lääketieteen isä Hippokrates tajusi lihomisen mekanismin. Hänen dieetissään tosin oli myös kyseenalaisia kohtia: ruokavalion peruspilari oli oksentelu, joka kuului mässäilevän kreikkalaisen yläluokan elämäntapaan.

    Ensimmäinen laihduttaja, jonka historia tuntee nimeltä, oli mies: 1000-luvulla elänyt Englannin kuningas Vilhelm Valloittaja. Hän oli niin lihava, ettei pystynyt ratsastamaan ja Ranskan kuningas kysyi häneltä, milloin lapsi syntyy.

    Valloittaja loukkaantui, siirtyi sänkyynsä ja ryhtyi nauttimaan pelkkiä nesteitä. Alkoholidieetti ei kuitenkaan ollut varsinainen menestys: Valloittaja oli kuollessaan niin tuhdissa kunnossa, että häntä ei saatu mahtumaan ruumisarkkuun.

    Vilhelm saattoi siis valloittaa Englannin, mutta kilojaan ei hänkään saanut kuriin.

    Lordi Byron oli ensimmäinen syömishäiriöinen julkkis

    1500-luvun ihmisillä ei vielä ollut vaakaa, mutta lihottavat ruuat olivat hyvin tiedossa. Aikakauden ihmiset yrittivät estää lihomista parantavilla pulvereilla sekä valkosipuli- ja fenkolijuomilla.

    1700-luvulla ilmestyi laihdutusopas, jossa kehotettiin välttämään erityisesti soiden läheisyyttä. Oppaan kirjoittaja oli havainnut, että erityisesti suoseutujen asukkaat olivat tukevampia kuin muut.

    Vyötäröä kutistava korsetti tuli käyttöön jo 1400-luvulla, mutta erityisen käytetty se oli viktoriaanisena aikana 1800-luvulla. Kureliivi oli niin tiukka, että se salli syödä vain murenan kerrallaan.

    Ajan ihannenainen olikin hoikka kuin pajunvitsa, kalpea ja pyörtyilevä. Ihanne päti myös miehiin: aikakauden superjulkkis oli brittirunoilija lordi Byron.

    Hän pysyi laihana syömällä pelkkiä korppuja, etikkaan marinoituja perunoita ja viinietikkaa. Lisäksi hän pukeutui paksuihin villavaatteisiin, jotta kilot hikoilisivat pois.

    Syömishäiriöisen Byronin ajoista saakka julkkisten dieettejä on seurattu ja matkittu kaikkialla maailmassa.

    Lapamatojen munia ja unta laihduttajan avuksi

    1900-luvun alussa laihduttajille myytiin lapamatojen munia kapseleina. Lapamato kun aiheuttaa ruokahaluttomuutta ja siten laihtumista.

    VastaaPoista
  41. Kysely: Orpo suosituin ehdokas seuraavaksi pääministeriksi – Andersson nousi Sipilän ohi
    Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sai kannatusta seuraavaksi pääministeriksi Suomen Yrittäjien tekemässä kyselyssä.


    SUOMALAISISTA 17 prosenttia kannattaa kokoomuksen Petteri Orpoa seuraavaksi pääministeriksi, kertoo Suomen Yrittäjien tekemä kysely. Toiseksi suosituin ehdokas oli vasemmistoliiton Li Andersson.

    Nykyinen pääministeri Juha Sipilä (kesk) oli kolmanneksi suosituin ehdokas tehtävään.

    Orpoa kannatti 17 prosenttia kyselyyn osallistuneista. Anderssonin takana oli 13 prosenttia, ja Sipilä sai 12:n prosentin kannatuksen.

    TUTKIMUKSESSA esitettiin kysymyksiä, jotka liittyivät seitsemän puolueen puheenjohtajaan. Arvioitavana olivat Touko Aalto (vihr), Li Andersson (vas), Jussi Halla-aho (ps), Petteri Orpo (kok), Juha Sipilä (kesk), Antti Rinne (sd) ja Sampo Terho (sin).

    Muiden kärkipoliitikkojen kannatus pääministeriksi jakaantui seuraavasti: Halla-aho 9 prosenttia, Rinne 8, Aalto 3 ja Terho 2 prosenttia.

    Tutkimukseen vastanneista 35 prosenttia ei osannut nimetä suosikkiaan.

    Vastanneilta kysyttiin myös luottamuksesta poliitikkoja kohtaan. Parhaiten selvisi tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Vastanneista 69 prosenttia oli sitä mieltä, että Niinistö on toiminut tehtävässään ”luottamukseni arvoisesti”.

    Seuraavana tulivat Petteri Orpo, 34 prosenttia, ja Li Andersson, 32 prosenttia.

    Tutkimus tehtiin 12.– 7. tammikuuta, ja siihen vastasi 1 031 henkilöä. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

    Kyselystä kertoi ensin Ilta-Sanomat.

    VastaaPoista
  42. Siniset haluaa olla ”tasa-arvopuolue ilman äärifeminismiä”

    Puolueen eduskuntaryhmä valitsi keskiviikkona itselleen uuden johdon Säätytalolla.
    Sinisten puheenjohtaja Simon Elo esitteli keskiviikkona Helsingin Säätytalolla puolueen keinoja naisten ja miesten välisen palkkaeron kaventamiseksi. Elon mukaan siniset pyrkii olemaan ”tasa-arvopuolue ilman äärifeminismiä”.

    Puolue kannattaa isyysvapaan tuplaamista sataan arkipäivään, mutta säilyttäisi mahdollisuuden hoitaa lasta kolmevuotiaaksi kotona.

    Äitiys- tai vanhempainvapaalle jäävälle naisyrittäjälle maksettaisiin 2500 euron kertakorvaus, jonka voisi käyttää yritystoiminnasta aiheutuviin pakollisiin lakisääteisiin kustannuksiin.

    Myös yli 250 henkilöä työllistävät yritykset velvoitettaisiin julkistamaan tilastotietoja maksetuista palkoista sukupuolittain. Sinisten mukaan nykyinen tietojen puute vaikeuttaa palkkaerojen havaitsemista ja niiden korjaamista.

    Puolueen eduskuntaryhmä uudisti keskiviikkona myös johtoaan. Ryhmän puheenjohtajana jatkaa Simon Elo. Varapuheenjohtajiksi valittiin Kari Kulmala, Ari Jalonen sekä Lea Mäkipää.

    Eduskuntaryhmän työvaliokunnassa toimivat vaaleihin asti Tiina Elovaara ja Matti Torvinen. Sinisten luonnostelema puolueohjelma on tarkoitus julkaista helmikuun aikana.

    VastaaPoista
  43. Siskoni on noita -sarjan uusintaversio ei miellytä Shannen Dohertya - "Kaikki tekevät virheitä"

    Uusi, "feministinen" Siskoni on noita on herättänyt ristiriitaisia mielipiteitä.

    2000-luvun taitteessa esitetty Siskoni on noita -sarja on saamassa piakkoin uusintaversion, joka on saanut ristiriitaisia reaktioita niin faneilta kuin sarjan entisiltä näyttelijöiltäkin. Näyttelijä Shannen Doherty on kommentoinut Twitterissä, ettei ole vieläkään sen puolella, että sarjasta tehtäisiin uutta versiota.

    Uusi sarja on esitelty faneille kertomalla, että kyseessä on peloton, hauska ja feministinen uusintaversio alkuperäisestä sarjasta, jonka keskiössä on kolme lukioikäistä siskosta. Se, että sarjan tekijät kuvailevat sitä "feministiseksi", on herättänyt erinäisiä reaktioita.

    "He ovat ottaneet todella ikävän lähestymistavan, vähätellen sitä, mitä kaikkea Siskoni on noita antoi faneille", eräs Twitter-käyttäjä kommentoi, mikä herätti myös Dohertyn.

    Shannen Doherty oli aivan samaa mieltä fanin kanssa, kritisoiden uuden sarjan tekijöiden sanavalintoja.

    "Niinpä, sinäpä sen sanoit. Heidän sanavalintansa ovat kamalia ja hieman loukkaavia. Mutta, jokainen tekee virheitä. Ehkä tämän aiheuttaman vastaiskun takia he ovat ajattelevaisempia tulevaisuudessa".

    Hyvä asia sarjan "feministisessä" puolessa on kuitenkin kaikkien mielestä ollut, että sarjaan palkataan todennäköisesti enemmän naisia.

    Eräs fani on myös todella kiitollinen siitä, kuinka kaikkien näiden vuosien jälkeen Doherty haluaa pitää suosikkisarjan maineesta kiinni.

    "Rakastan Siskoni on noitaa. Haluan, että sitä kunnioitetaan", Doherty vastasi.

    VastaaPoista
  44. Anonyymi1/2/18 17:50

    Tänään tv:ssä: 14 ruoskaniskua biletyksestä – dokumentti paljastaa iranilaisnuorten vastarinnan

    Iranissa uskontoon perustuva laki kieltää alkoholin, koirien omistamisen, paljastavan pukeutumisen eikä sananvapautta ole. Monelle varakkaalle nuorelle kaikki on kuitenkin mahdollista, uutuusdokumentti kertoo.

    IS TV-LEHTI: Iran tunnetaan valtiona, jolla on pitkä historia. Kirjoitettu historia alkaa 3000 eaa. Maan kulttuuri on maailman vanhimpia. Kuitenkin lähihistoria on konflikteja täynnä.

    Ulkolinjan pysäyttävä dokumentti Iranin nuorten ristiriita (Iran: Everything Forbidden, Anything Possible, 2015) kuvaa sitä skitsofreenista maailmaa, joka maassa vallitsee. Uskonto ja sen lait otetaan vakavasti. Presidentin valta on näennäinen verrattuna maan uskonnolliseen johtajaan.

    Todellinen valtionpäämies onkin Ali Khamenei, jolla on valta muun muassa erottaa presidentti.

    1960-luvulla Iran oli moderni kaupunki. Naiset kulkivat hameissa ja saivat äänestää. Eliitin rikkaudet aiheuttivat kuitenkin alati köyhtyvän työläisväestön keskuudessa niin paljon närää, että maassa syntyi laajoja protesteja. Uudistusmielinen shaahi eli silloisen Persian hallitsija joutui luopumaan vallasta ja lähtemään maanpakoon.

    Khomeinin tultua valtaan 1979 käyttöön otettiin tiukat islamilaiset lait. Ne pätevät edelleen, mutta alle 35-vuotiaat (joita on yli 50 prosenttia väestöstä) ovat ottaneet lain omiin käsiinsä.

    Nuoret elävät poliisien pelossa. Silti länsimaalaista elämää halutaan elää, hirttotuomionkin uhalla.

    Iranissa ei ole baareja, joten bileitä pidetään suljettujen ovien takana. Alkoholia tilataan salaa puhelimitse epämääräisiltä trokareilta. Nykyhittejä soitetaan stereoista.

    Alkoholin käytöstä rangaistus on 14 ruoskaniskua ja kuolemantuomio, jos kiinni jää useasti. Nuoret juhlivat silti.

    Poliiseja on joka paikassa. Myös dokumentin tekijät ovat välillä vaarassa videokameransa kanssa.

    Hulluinta on kuitenkin, että vaikka lähes kaikki on kielletty, ostoskeskuksista voi ostaa erittäin tiukkoja mekkoja, värikkäitä alusasuja sekä kännykkäliittymiä, jotka mahdollistavat someen pääsyn käyttämällä toisen maan verkkoa.

    Nuoret matkaavat lähikylien metsiin, joissa he nautiskelevat alkoholia sekä tanssivat. Varakkaampi nuoriso lähtee laskettelemaan.

    Vapauden hurmiota, joka länsimaalaiselle on itsestäänselvyys, halutaan kokea riskeistä välittämättä.

    Iranin nuorten ristiriita, TV1 to klo 22.00

    VastaaPoista
  45. Anonyymi1/2/18 21:14

    Kanada muuttaa kansallishymninsä sukupuolineutraaliin muotoon – ”poikien” sijaan lauletaan ”meistä kaikista”
    O Canada -kansallislaulun sanoista on väännetty Kanadassa jo vuosikymmeniä.


    VUOSIKYMMENIÄ jatkuneen väännön jälkeen Kanada on viimein päättänyt muuttaa kansallishymninsä sanat sukupuolineutraaleiksi.

    Kanadan senaatti hyväksyi keskiviikkona uuden lain kansallislaulun sanoituksen muuttamisesta. O Canada -nimisessä laulussa lauletaan jatkossa ”meistä kaikista”, kun tähän siinä on laulettu ”kaikista pojista”.

    Laki vaatii vielä kuninkaallisen vahvistuksen kenraalikuvernööriltä ennen kuin se tulee voimaan.

    Asiasta kertoi Kanadan yleisradioyhtiö CBC.

    KANADASSA ON kiistelty sanojen muuttamisesta siitä saakka, kun O Canada virallisesti hyväksyttiin maan kansallislauluksi vuonna 1980.

    CBC:n mukaan Kanadan parlamenttiin on vuosikymmenten saatossa tuotu 12 lakiehdotusta, joilla sukupuolittunut viittaus ”pojat” on yritetty poistaa sanoituksesta. Kaikki yritykset ovat epäonnistuneet.

    Viimeisin, senaatin keskiviikkona hyväksymä lakiehdotus on yksittäisen liberaalin kansanedustajan Mauril Bélangerin käsialaa. Bélanger teki lakiehdotuksen jo vuonna 2016, mutta sen käsittely viivästyi konservatiiviedustajien ankaran vastustuksen takia.

    Bélanger ei ehtinyt nähdä lakiehdotuksensa läpimenoa, sillä hän kuoli samana vuonna kuin jätti esityksen.

    O CANADA ESITETTIIN ensimmäistä kertaa vuonna 1880. Sen alkuperäiset sanat olivat ranskankieliset.

    Nykyiset englanninkieliset sanat ovat Robert Stanley Weirin käsialaa ja vuodelta 1908. Kiistaa aiheuttava säe oli alkujaan sukupuolineutraali, mutta Weir muutti sanoja pariin kertaan. ”Pojat” korvasivat sukupuolineutraalin ilmaisun vuonna 1914.

    Kansallislaulun säe englanniksi kuuluu nykyisin näin: True patriot love in all thy sons command.

    Tulevaisuudessa säe muuttuu muotoon: True patriot love in all of us command.

    Vapaasti suomennettuna se tarkoittaa: Todellinen patriootin rakkaus hallitsee meitä kaikkia.

    VastaaPoista
  46. Anonyymi2/2/18 12:56

    ”Feministit ovat vieneet työmme” – Entiseltä F1-varikkotytöltä kova tilitys sarjan päätöksestä

    Formula ykkösten kuumimmaksi perunaksi on noussut sarjan päätös luopua varikkotytöistä eli niin sanotuista grid girleistä. Mielipiteitä on lennellyt sekä puolesta että vastaan.

    Esimerkiksi Formula E sekä moni moottoriurheiluvaikuttaja ovat tervehtineet muutosta ilolla (lue sähköformuloiden kettuilu tästä), mutta esimerkiksi Bernie Ecclestonesta päätös on typerä.

    Grid girlien poistuminen jättää monta kaunotarta ilman työtä. Tämän asian on nostanut esille Twitterissä vuosia kyseisessä pestissä toiminut Lauren-Jade Pope. Hän ei sulata päätöstä.

    – Feministien takia olemme menettäneet työmme. Olen ollut varikkotyttönä kahdeksan vuotta, enkä ole koskaan tuntenut oloani epämukavaksi. Rakastan työtäni. Jos en rakastaisi, en tekisi sitä. Kukaan ei pakota meitä tähän. Tämä on meidän valintamme, Pope avautui Twitterissä.

    Twiitti on herättänyt laajaa keskustelua, joissa Popen mielipiteitä sekä ymmärretään että vastustetaan. Lue twiitti ja sen kommentit alta tai tästä.

    VastaaPoista
  47. Anonyymi3/2/18 13:15

    Kriminologian oppikirjassa tilastotietoa, josta halutaan vaieta

    Rikollisuuden ehkäisyssä hyvät neuvot voivat olla myös halpoja.

    Joukko kriminologian oppineita erikoisasiantuntijoita on laatinut oman alansa oppikirjan. Vahinko, etteivät he esiinny kirjassa julkaistavien näkemysten takana yksilöinä, vaan laaja ja katkelmallinen kokonaisuus on puettu komiteatyön asuun. Ovatko oppikirjan kaikki kirjoittajat todella yhtä mieltä teoksen monitulkintaisista artikkeleista?

    Tutkijat suhtautuvat kylmän viileästi asetelmaan uhri vastaan tekijä. Maallikko voisi väittää, että joissakin tapauksessa on populistista pitää uhria osittain jopa vastuullisena. Kriminologi voi kuitenkin havaita, että kulkeminen yksin öisellä kadulla päihtyneenä lisää naisten riskiä joutua rikoksen uhriksi. Sama toki koskee miehiäkin.

    Tekijät toteavat: ”Jos tutkimusaineisto osoittaa riskitekijän merkityksen, se pitää paikkansa riippumatta siitä, miten vastuukysymystä halutaan pohtia.” Tutkijat käyttävät mielellään sanaa ”tapahtuma” tai ”löydös”, kun kansa nimittää asian rikokseksi. Toki: rikos ja syyllisyys varmistuvat vasta oikeusprosessin jälkeen.

    Vaarojen välttämisen tematiikka tuli mainiosti joitakin vuosia sitten esille, kun militanttifeministit raivostuivat poliisin – vieläpä naisen – antamista neuvoista kanssasisarilleen, kuten edellä mainittiin: ei yksin, yöllä, houkuttelevasti pukeutuneena, puistossa, juopuneena jne. Feministit rähjäsivät, ettei niin voi vapaan maan tasa-arvoisia kansalaisia ohjeistaa, naisilla on oikeus kulkea missä ja milloin haluavat.

    Kriminologia -teos pui tieteenalansa historiaa, opillisia suuntauksia ja yhteiskunnan havaintoja rikollisuudesta. Se ottaa esille suuren joukon tilastollista tietoa, mikä ei karkeaa totuutta kaihtavia hyssyttelijöitä kaikilta osin miellytä.

    Esimerkiksi liki 500-sivuisen kuivaa tietoa ja analyysiä sisältävän kirjan faktat maahan muuttaneiden rikollisuudesta loksauttavat lukijan leuat auki.

    Osa tänne tulleista on paljastunut rikollisiksi onnenonkijoiksi tai vaikkapa naisten alistajiksi. Avaamatta jäävät taustalla mahdolliset piilevät uskonnollisaatteelliset käsitykset miesten oikeudesta sortaa naisia kodeissa ja kotien ulkopuolella. Toki kirja selittää syy-yhteyksiä, huono-osaisuutta, jota on kuitenkin vaikea hyväksyä anteeksiannon perusteeksi.

    Maailmamme ei mene aina kohti huonompaa
    Yleisen uskomuksen mukaan rikollisuus lisääntyy koko ajan ja maailma muuttuu entistä turvattomammaksi. Kriminologinen tutkimus näyttää kuitenkin osoittavan, että esimerkiksi henkirikokset ovat päinvastoin vähentyneet viimeisten vuosikymmenten aikana.

    Mielikuvat väkivallan lisääntymisestä heijastavat moniulotteisia moraalisia ja kulttuurisia käsityksiä, joita muovaavat paitsi rikollisuuden muutokset myös median luomat kuvat ja yhteiskunnallinen epävarmuus. Iltapäivälehtien olisi syytä käyttää harkintaa rahanhimonsa kustannuksella.

    Suomessa katuväkivalta on vähentynyt viimeisten vuosikymmenten aikana, kun puolestaan työpaikkaväkivalta lähti selvään nousuun 1990-luvulla. Tuolloin turvallisuustilanne heikkeni erityisesti sosiaalitoimen ja terveydenhuollon naisvaltaisilla aloilla, ja samalla myös koetut uhkailut lisääntyivät yleisesti.

    Metoo-kampanjointi ei kirjaan yltänyt ja miettiä sopiikin, mikä painoarvo olisi asetettava vaikkapa 30 vuoden takaisten tapahtumien paljastamisille.

    Kansalaista ihmetyttää tiedotusvälineistä tihkuvat rikosprosessien kummallisuudet. Vasemmistolaisen oikeuskäsityksen myötä syntyi aikanaan merkillinen peitesanojen käyttö. Asioista ei saanut käyttää niiden oikeita nimiä. Juopot ja mielisairaat korvattiin arkuutta ilmentävästi, joissakin yhteyksissä kansan varkaudeksi ymmärtämä olikin luvaton haltuunotto jne.

    VastaaPoista
  48. Anonyymi4/2/18 03:32

    KTH students have to write an essay about the benefits of being a white heterosexual man - News Today

    STOCKHOLM Computer engineering students at the Royal Institute of Technology (KTH) may not undergo their education without writing an essay reflecting the privileges of white heterosexual men.
    ...
    The person who chooses to go to the computer engineering program at KTH can not only wait for programming and mathematics on the schedule. You also have to go to the course "Program Courses in Computer Engineering", whose goal is to " make students to professional students". It is given during grades 1-3 and is compulsory for those who will take their MSc in Engineering.

    The course includes a seminar and an essay on the topic of minorities and equal treatment. To the seminar, scheduled according to schedule last Thursday, students are invited to read some literature, such as the article " They want to reveal the heteronorm at KTH", the report "Reveal the heteronorm of GU and Chalmers", the KTH value base, and an article on Metoo . One should also look at SVT's documentary Rottort , a film about how it is to be black in Sweden.

    In addition, students will do the "Implicit Association Test" from Harvard, which is to reveal one's unaware prejudices. When they then write a reflection document and attend the seminar, they are invited to " think of all the minorities that minorities often do not see but exist, so if you express yourself condemnation of a minority, people in the room / reading group get directly met. "
    ...
    " Should technology education really involve identity policy at all? I myself started the program to learn about computers, not about today's political fashion, "writes the student, and continues:" Is it okay that taxpayers money goes to hiring political activists who get comfortable wages to design and correct such tasks? "

    More in the Flashback thread is critical - a printer: " Everything above lacks complete link to the education. Whoever found this should get fired! "Another writes:" Married. Theoretically married. Welcome to modern education. "" Glad you got your degree before all this trams appeared, "adds a third.

    VastaaPoista
  49. Anonyymi4/2/18 18:55

    Tehy maalaa jälleen hoitajia nurkkaan – Kuntatyönantaja hakenee hallitukselta rahaa neuvotteluiden jatkamiseksi

    Kuntatyönantaja keskeytti työmarkkinaneuvottelut lomarahariidan vuoksi, mutta neuvotteluiden kiinnostavina antia on seurata kuinka Tehy saa itsensä maalaamastaan nurkasta ulos.

    Kunta-alan työmarkkinaneuvottelut katkesivat tänään sunnuntaina Kuntatyönantajan keskeytettyä neuvottelut. Niitä ei kuitenkaan katkaistu, joten tilanne ei ole aivan niin dramaattinen kuin julkisuudesta voi ymmärtää.

    Talouselämän tietojen mukaan neuvotteluissa on sovittu käytännössä lähes kaikesta, mutta riita lomarahojen määräaikaisesta leikkauksesta jumittaa sopimusta. Neuvottelut keskeytti Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen. Vaikuttaa siis siltä, että hän hakee nyt omalta valtuuskunnaltaan mandaattia jatkaa neuvotteluita ja maan hallitukselta rahaa lomarahojen jonkinlaiseen kompensaatioon.

    Hoitajajärjestöt Tehy ja Super päättivät vauhdittaa hallitusta ja työnantajia julistamalla ylityö- ja vuoronvaihtokiellon. Tähän viittaa myös Tehyn puheenjohtajan Millariikka Rytkösen twiitti "Valtiovalta ei voi vältellä vastuutaan tässä kohtaa".

    Kun Jalonen on saanut mandaatin tulla lomarahassa työntekijöitä vastaan, hän kutsuu palkansaajaosapuolet takaisin neuvottelupöytään.

    Työnantajan huolet eivät pääty lomarahaan
    Kompromissi lomarahoista auttaisi siis ratkaisun syntymistä kunta-alalle, mutta työnantajan huolet eivät pääty tähän. Tehy ja Super ilmoittivat marraskuun alussa hakevansa liittokierroksella omaa työ- ja virkaehtosopimusta. Oman sopimuksen tavoitteleminen yhdessä korkeiden palkankorotusten kanssa johti vuonna 2007 uhkaukseen tehyläisten hoitajien joukkoirtisanoutumisista.

    Tehy iskee siis päätään samaan Karjalan mäntyyn kuin aiemminkin, mutta tulee saamaan irti pelkkiä kaarnanpaloja. Hoitajat ovat järjestäytyneet useaan muuhunkin ammattiliittoon, jotka taas eivät tule missään nimessä antamaan Tehylle yksinoikeutta sopia myös heidän jäsentensä työehdoista. Työnantaja on tässä asiassa muiden liittojen kumppani.

    Kaikki kunta-alan sopijajärjestöt allekirjoittivat viime vuonna Kuntatyönantajan kanssa pöytäkirjan sopimustoiminnan uudistamisesta. Alan työ- ja virkaehtosopimukset on uudistettava kunta- ja maakuntauudistuksen vuoksi. Niinpä osapuolet sopivat, että kaikkia kunta-alan järjestöjä koskeva sopimusalojen uudistaminen aloitetaan tämän talven liittokierroksen jälkeen. Tehystä sopimuksen allekirjoitti sen silloinen puheenjohtaja Rauno Vesivalo.

    Syksyllä Tehyssä käytiin puheenjohtajavaali, jossa Vesivalo ei ollut enää ehdolla. Kaikki puheenjohtajaehdokkaat lupasivat, että nyt hoitajat saavat oman työehtosopimuksensa, kunnon palkankorotukset ja kompensaation lomarahojen leikkauksiin. Näkyvimmin ja kuuluvimmin kampanjaa kävi sometaitaja, Kätilöliiton puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

    Rytkönen valittiinkin Tehyn johtoon ja nyt hän yrittää vastata jäsenistölle kovista lupauksistaan, mutta yksin.

    Kansalaisten sympatiat ovat helposti pienipalkkaisten hoitajien puolella, mutta työmarkkinaneuvotteluissa se ei riitä. Yksikään ammattiliitto ei voi saada läpi kaikkia tavoitteitaan, etenkin kun kuntien kirstuissa on iso reikä ja samassa neuvottelupöydässä istuvat kaikkia kuntatyöntekijöitä edustavat liitot. Niilläkin on omat tavoitteensa, joita yhteisessä pöydässä on soviteltava yhteen. Kukaan ei voi voittaa muita palkansaajaryhmiä tai työnantajaa 6–0.

    Koska Tehyn tuore puheenjohtaja on pannut oman arvovaltansa ja kasvonsa peliin, me odotamme nyt lähinnä sitä, millaisen rähinän liitto tällä kertaa järjestää turhaan oman sopimuksensa ja luvattujen rajujen palkankorotusten vuoksi.

    VastaaPoista
  50. Anonyymi5/2/18 07:54

    Ylipainoinen Marjaana torppasi miehen iskuyritykset ravintolassa – vastaus oli pöyristyttävä

    Moni ylipainoinen joutuu kärsimään törkeistä kommenteista, joita latelevat niin läheiset kuin vieraat.
    Eräs heistä oli pitkään Marjaana Lehtinen, 35. Hän painoi enimmillään 169 kiloa.

    Nykyään Lehtinen on paljon hoikempi, mutta muistaa yhä elävästi kaikki törkeydet, joita joutui ylipainoisena kuuntelemaan. Viime vuonna hän voitti Miss Plus Size 2017 -tittelin.

    Nyt Lehtinen kertoo karuista kokemuksistaan Ilta-Sanomille.

    – Niin kauan kuin muistan, olen ollut isompi kuin muut. Onnekseni minulla on aina ollut suhteellisen hyvä itsetunto ja olen ottanut aina sen, mitä haluan – myös reippaasti ylipainoisena sinkkuna.

    Painoni pysyi melko lailla hallinnassa ennen lapsia, mutta jo ennestään ylipainoinen kroppa keräsi raskauksien myötä huippupainokseen 169 kiloa.

    – Olen kokenut painoni vuoksi syrjintää lapsuudesta saakka. Silloin se näkyi eniten esimerkiksi liikuntatunneilla, jolloin joukkuejaoissa ylipainoiset tulivat valituiksi viimeisinä.

    – Sen jälkeen olen kohdannut huutelijoita, jotka kommentoivat, että ”läski” tai ”norsu” tai ”laihduta”. Kerran ravintolassa, kun en lämmennyt erään miehen iskuyrityksille, hän sanoi minulle, että ”olisit onnellinen, että joku haluaa panna tuollaista läskiä”.

    Kommentoijat ovat olleet yleensä moukkamaisia huutelijoita, joten en ole niistä paljon itseeni ottanut.

    – Vaikka sanotaan, että ei haukku haavaa tee, niin kyllä se tekee ja sen muistaa aina. Olen aina peittänyt tunteeni iloisuuteni taakse, vaikka olenkin nähnyt, että ihmisiä on saattanut ärsyttää tai vaivaannuttaa runsas ylipainoni.

    – Työelämässä olen onnistunut mielestäni olemaan oma itseni ja voittanut ihmiset puolelleni aurinkoisella luonteellani.

    – Nyt olen jo huomattavasti laihempi, mutta silloin 169-kiloisena sain matkustaa bussissa penkkirivilläni ihan yksin. Joskus joku rohkea saattoi istua viereen. Kamalinta oli ehkä joutua isona ihmisenä itse änkeytymään jonkun viereen täydessä liikennevälineessä.

    – Lentokoneessakin jouduin aina pyytämään turvavyöhön jatkopalan – se oli nöyryyttävää tehdä muiden matkustajien kuullen.

    – Isoimmillani välttelin ihmisten ilmoilla liikkumista. En jaksanut tai halunnut osallistua kavereiden juhliin ja kävin kaupoissa tarkoituksella harvemmin. Tunsin ihmisten halveksivat katseet. Ja kun kävelin vastaan, näin, kun he käänsivät katseensa pois. Pukeuduin tosin silloinkin niin kuin halusin, toinen asia oli se, että mistä löysin vaatekokoa 60.

    – Minulle on sanottu usein, että oletpa sinä kaunis lihavaksi. Näitä kommentteja en osaa ottaa kehuina mitenkään! Ihan kuin lihava olisi synonyymi rumalle?

    – Sen jälkeen, kun painoni putosi kymmeniä kiloja, ihmisten käytös on muuttunut. Omituisinta on, että enää minua ei pidetä tyhmänä asiakaspalvelutilanteissa. Nykyisin kaupoissa minua tervehditään ja tullaan jopa kysymään, että tarvitsenko apua.

    – Muutenkaan en ole enää näkymätön, kuten olin monille aiemmin. Osa niistä, jotka haukkuivat minua läskiksi, ovat pyytäneet nyt vuosien jälkeen treffeille.

    – Syrjinnästä olen oppinut sen, että olen aina ihminen ihmiselle ja hyväksyn kaikki juuri sellaisina kuin he ovat. Ulkonäöllä ei ole merkitystä suuntaan eikä toiseen, jos et ole myös sisältä kaunis. Tämän olen opettanut myös omille lapsilleni. Ja sitä paitsi, lihavilla on todella hyvä huumorintaju!”

    VastaaPoista
  51. Anonyymi5/2/18 19:49

    Kommentti: Metsän siimeksessä himokkaasti tuijottava Gallen-Kallelan Väinämöinen kuvaa #metoo-kampanjaa täydellisesti

    Piilottamisen sijaan Gallen-Kallelan Aino-triptyykki pitäisi nostaa #metoo-kampanjan kärkeen, kirjoittaa Ilta-Sanomien digijulkaisuvastaava Sanna-Leena Santapakka.
    Ateneumin museojohtaja Susanna Pettersson kirjoitti tänään, että häneltä vaaditaan aika-ajoin legendaarisen Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykin poistamista museon seinältä.

    Etenkin #metoo-kampanjan kuohuessa Petterssonin mukaan vaateet maalauksen poistosta pulpahtelevat mieleen.

    – Kysyjät kokevat Väinämöisen törkeäksi ahdistelijaksi ja Ainokin on kuvattu alastomana. Eikö museota yhtään hävetä? Pettersson kirjoittaa.

    En ymmärrä näitä viestejä ollenkaan.

    Gallen-Kallelan mestariteos kuvastaa kampanjaa täydellisesti. Väinämöinen on oman mahtinsa huipulla oleva miehinen mies, joka katsoo oikeudekseen jahdata nuoren neidon itselleen kourat ojossa. Aino, joka Kalevalassa kaupattiin vanhalle miehelle morsioksi, kuin hän olisi maljakko tai kotieläin, valitsee ahdistelukierteen jälkeen mieluummin kuoleman.

    Tarina on vanha, ja se toistuu edelleen, uudestaan ja uudestaan. Esimerkiksi Harvey Weinsteinin uhrit ovat kertomansa mukaan juosseet kouria karkuun hotellihuoneissa ja kuvauspaikoilla.

    ”Kysyjät kokevat Väinämöisen törkeäksi ahdistelijaksi”, Pettersson kirjoitti.

    Totta kai kokevat, sillä Väinämöinen oli törkeä ahdistelija. Taiteen tehtävä ei ole miellyttää katsojaa, vaan taiteen tehtävä on herättää reaktioita katsojissa. Usein reaktiot eivät ole positiivisia.

    Gallen-Kallela maalasi teoksensa ilmapiirissä, jossa suomalaisuutta ja legendoja romantisoitiin urakalla. Sen vuoksi onkin piristävää, kuinka raadollisesti hän uskalsi himokkaana metsän syövereistä neitoa tuijottavan vaka vanha Väinämöisen kuvata.

    Piilottamisen tai poistamisen sijaan Ateneumin pitäisi nostaa Aino-tripyykki parrasvaloihin. Teoksen ympärille voisi jopa koota muita aihetta sivuavia teoksia.

    Taulua katsoessaan nimittäin melkein odottaa jo näkevänsä puiden sekaan piilotetun #metoo -viestin. Niin osuvasti Aino-triptyykki kampanjaa kuvastaa.

    VastaaPoista
  52. Anonyymi5/2/18 19:53

    ”Eikö museota yhtään hävetä?” – Akseli Gallen-Kallelan Aino-taru joutui Me Too -kampanjan hampaisiin – tiukka vastaus julki

    Ateneumin museonjohtaja Susanna Pettersson kirjoittaa museon sivuilla siitä, miten Akseli Gallen-Kallelan Aino-tarua on arvosteltu Me Too -kampanjan valossa.
    Akseli Gallen-Kallelan Aino-taru on yksi tunnetuimmista suomalaisen maalaustaiteen teoksista. Vuonna 1891 valmistunut triptyykki kuuluu Ateneum-taidemuseon kokoelmiin.

    Teoksen ensimmäinen osa esittää kohtauksen Kalevalasta, kun Väinämöinen ihastuu häntä huomattavasti nuorempaan Aino-tyttöön metsässä vaellellessaan. Toisessa osassa Väinämöinen tavoittelee Ainoa epätoivoissaan, viimeisessä osassa kuoleman valinnut Aino on jo muuttunut veden olennoksi.

    – Aika ajoin minulle esitetään kysymys, miksi Akseli Gallen-Kallelan maalaama Aino-taru (1891) ”saa” olla Ateneumin seinällä. Kysyjät kokevat Väinämöisen törkeäksi ahdistelijaksi ja Ainokin on kuvattu alastomana. Eikö museota yhtään hävetä?

    – Nämä kysymykset palasivat mieleeni nyt, kun #metoo-ilmiön myötä kansainväliset museot ovat kohdanneet vaateita teosten poistamiseksi seiniltä, Ateneumin museonjohtaja Susanna Pettersson kirjoittaa.

    Pettersson toteaa, että aihe on noussut pinnalle etenkin nyt, kun Manchester Art Gallery poisti seinältään J. W. Waterhousen Hylas and the Nymphs -teoksen. IS kertoi aiheesta viime torstaina. Kyseisessä teoksessa alastomat nuoret nymfit viettelevät vedessä kahlaavaa miestä. Teosta on kritisoitu pornograafiseksi ja sopimattomaksi. Museo kertoi julkisuudessa poistaneensa teoksen ”keskustelun herättämiseksi”.

    Aiemmin New Yorkissa sijaitseva Metropolitan Museum of Arts joutui vastaavan kohun keskelle, kun museolta vaadittiin adressin muodossa, että nuorta tyttöä esittävä Thérèse Dreaming -teos poistettaisiin museon seinältä. Teoksessa nuori tyttö haaveilee istuen tuolilla jalat hajareisin, kädet niskan taakse asetettuna. Museo kieltäytyi poistamasta vuonna 1938 valmistunutta teosta seinältään.

    Taulut pysyvät seinällä Ateneumissa
    Pettersson perustelee, että taidehistoriassa on kautta aikain ollut läsnä ihmisluonnon ikäviä piirteitä, myös hirvittäviä rikoksia, kuten murhia ja raiskauksia.

    – Lahjakkaissa taiteilijoissa on kautta historian persoonallisuuksia, joiden elämässä on myös synkkä puolensa. Tuomittavat teot eivät kuitenkaan ole yksiselitteinen peruste taideteosten poistamiseksi seiniltä, hän kirjoittaa.

    Aiemmin New Yorkissa sijaitseva Metropolitan Museum of Arts joutui vastaavan kohun keskelle, kun museolta vaadittiin adressin muodossa, että nuorta tyttöä esittävä Thérèse Dreaming -teos poistettaisiin museon seinältä. Teoksessa nuori tyttö haaveilee istuen tuolilla jalat hajareisin, kädet niskan taakse asetettuna. Museo kieltäytyi poistamasta vuonna 1938 valmistunutta teosta seinältään.

    Taulut pysyvät seinällä Ateneumissa
    Pettersson perustelee, että taidehistoriassa on kautta aikain ollut läsnä ihmisluonnon ikäviä piirteitä, myös hirvittäviä rikoksia, kuten murhia ja raiskauksia.

    – Lahjakkaissa taiteilijoissa on kautta historian persoonallisuuksia, joiden elämässä on myös synkkä puolensa. Tuomittavat teot eivät kuitenkaan ole yksiselitteinen peruste taideteosten poistamiseksi seiniltä, hän kirjoittaa.

    Museonjohtaja muistuttaa suhteellisuudentajun ja historiantietoisuuden säilyttämisen merkityksestä.

    – #Metoo-kampanja esittää oikeita kysymyksiä, mutta niitä ei voi soveltaa takautuvasti teoksiin, jotka ovat oman aikansa ja syntyhetkensä ilmentymiä. Kun katsomme ja tulkitsemme näkemäämme, on tärkeää muistaa, että olemme ainoastaan yksi sukupolvien ketju taidetta tarkastelevien silmäparien joukossa.

    – Tizianit, Picassot ja Balthusit tulevat pysymään seinillä. Ja niin myös Aino-taru. Se kertoo taiteemme historiasta ja kalevalaisista kertomuksista. Mutta se voi myös auttaa ihmisiä käsittelemään ahdistelun kaltaista kipeää aihetta, hän toteaakin.

    VastaaPoista
  53. Anonyymi5/2/18 21:36

    Suomalaisräppäri suututti sekä feministit että miesasialiikkeen – "Henry Laasanenkin kirjoitti, että hyvä saavutus"

    Tekipä Roine lyhyen vierailun politiikkaankin.

    – 2013 minulle tuli yhtäkkiä useita haastatteluja eri lehdissä ja aika nopeasti useat eri puolueet pyysivät minut mukaan politiikkaan. Olen aina ollut sellainen, että hurahdan johonkin juttuun tosi helposti. Se on itse asiassa varmaan yksi syy nuoruuteni vaikeuksiin. Päätin sitten lähteä mukaan Vasemmistoliiton toimintaan.

    – Aika pian kuitenkin huomasin, että sekin jättää oman leimansa. Sanomisiani tulkittiin aina tiettyjen lasien kautta eikä se tuntunut minusta hyvältä.

    Viimeinen niitti tuli Roineen julkaistua Munaton mies -kappaleen, joka kertoo kärjistäen ja melko värikkäin sanankääntein siitä, kuinka Mercedes Bentso iskee varatun miehen naisen ja kuinka hän on parempi sängyssä kuin yksikään mies.

    Kappale teki harvinaisen tempun, sillä se onnistui suututtamaan sekä miesasialiikkeen että feministit.

    – Feministien reaktio tuli minulle yllätyksenä. Miesasialiikettä osasin ehkä enemmän odottaa. Henry Laasanenkin kirjoitti muistaakseni, että aika hyvä saavutus, Roine nauraa.

    Räppäri päätti jättää politiikan ja keskittyä taas sataprosenttisesti musiikkiin. Tällä hetkellä hän viimeistelee toista albumiaan.

    VastaaPoista
  54. Anonyymi6/2/18 07:55

    Orpo: Hallitus koolle jo tiistaina? – Tasa-arvonäkökulma ”hyvin relevantti” uuden ministerin valinnassa

    Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo myöntää, että hänellä on jo ajatuksia uudesta sisäministeristä.
    –Paljon on ajatuksia aiheeseen liittyen, Orpo toteaa.

    Kokoomuksen eduskuntaryhmä päätti esittää nykyistä sisäministeriä Paula Risikkoa (kok.) eduskunnan puhemieheksi.

    Puhemiehen valinnan tekee lopullisesti vasta eduskunnan kaikki kansanedustajat, eikä kokoomuksessa vielä maanantaina tehty päätöstä Risikon seuraajasta tai mahdollisesta ministerikierrätyksessä. Lisäksi kokoomuksessa puoluehallitus osallistuu ministerivalintoihin.

    Mahdolliseen ministerikierrätykseen Orpo ei halunnut ottaa kantaa.

    Puheenjohtaja Orpo kertoo, että hallitus voitaisiin mahdollisesti kutsua koolle jo huomiselle tiistaille valtiopäivien avajaisten jälkeen.

    –Tämä menee käytännössä niin, että jos ja kun ministeri Risikko valitaan eduskunnan puhemieheksi, niin tehtävä alkaa käytännössä siitä hetkestä. Siitä hetkestä päättyy myös ministerin tehtävä, Orpo selventää.

    Risikko on sisäministerinä toiminut myös osana sote-uudistusta ratkonutta niin kutsuttua reformiministerien ryhmää. Orpo ei vielä maanantaina osannut sanoa, jatkaako Risikon tilalle valittava sisäministeri myös tässä tehtävässä.

    –Ratkomme ministeriryhmän sisäiset työnjaot sitten kun ministerivalinta tehty.

    Puhemiesvalinnassa esiin nousi myös keskustelu sukupuolesta ja tasa-arvosta. Ennen joulua poliittiset naisjohtajat yli puoluerajojen ottivat yhdessä kantaa, että puhemiehistöön avautuviin tehtäviin olisi syytä esittää naisia.

    Orpo myöntää, että puhemiesvalinnan kohdalla oli ”tasa-arvoteon paikka”.

    –Mutta haluan korostaa, että emme valinneet ensisijaisesti naista vaan Paula Risikon, Orpo aloitti.

    –Joka vastaa miestä, Risikko näpäytti.

    –Ja on niin kokenut ja osaava, että kun sattui täyttymään nämä molemmat kriteerit kerralla, niin silloin oli aika selvä.

    Samalla Orpo vihjasi, että Risikon tilalle kokoomuksen ministeriryhmään nousisi myös nainen. Tällä hetkellä kokoomuksen viidestä ministeristä kolme on miehiä ja kaksi Risikko mukaan lukien naisia.

    –Minusta tasa-arvonäkökulma on hyvin relevantti. Mutta päätökset tehdään puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän kanssa, sanoo Orpo.

    VastaaPoista
  55. Anonyymi6/2/18 13:28

    Perätön ilmianto Lapissa - poliisi joutui tutkimaan olematonta rikosta: ”Tekisi joskus mieli sanua rumasti ja vielä perrään kirvata”

    Perättömässä ilmoittelussa on vaara Pekka ja susi -ilmiöstä, poliisi muistuttaa.

    Lapin poliisi joutui tutkimaan viikonloppuna ainakin yhtä olematonta rikosta. Tapaus sattui Rovaniemellä.

    Kerta ei ole ensimmäinen, kun perättömästä rikoksesta ilmoitetaan. Poliisi kaivoikin esiin noin vuoden vanhan muistutuksensa asiasta. Tuolloin kyseessä oli keksitty raiskaus.

    Poliisi sanoo kuitenkin painokkaasti, että kenellekään ei saa tulla sellaista oloa, että jättäisi ilmoittamatta poliisille, jos joutuu raiskauksen uhriksi. Perätön ilmianto sitä vastoin on rikos.

    Erilaisissa tapauksissa poliisi kohtaa niitä joskus kiusantekotarkoituksissa.

    Tekisi mieli kirvata

    - Kiitos niijen väärien ilmiantojen tekijöiden, joista tekisi joskus mieli sanua rumasti ja vielä perrään kirvata. Luulis, että tuossa alla olevassa rikoslain pykälässä ei oo mittään epäselevää. Ja tässähän käypi niinku siinä sananlaskussa - joka toiselle sen kuopan kaivaa niin ittensä sieltä löytää, Lapin poliisi kirjoittaa murteella.

    Alla on rikoslain kohta perättömästä ilmiannosta ja jatkeena viimevuotinen kirjoitus.

    Väärä ilmianto:

    "Joka antaa esitutkinta- tai muulle viranomaiselle taikka tuomioistuimelle väärän tiedon ja siten aiheuttaa vaaran, että ilmiannettu pidätetään, vangitaan tai joutuu muun pakkokeinon kohteeksi tai joutuu syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein, on tuomittava väärästä ilmiannosta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi."

    Pekka ja susi -ilmiö

    Lapin poliisin viestintäpäällikkö Henna Kelloniemi kirjoitti aiheesta vuosi sitten tammikuussa otsikolla poika joka huusi susi ja tyttö joka huusi raiskaus.

    - Näin alkoi sähköposti, jonka eräs rikostutkija lähetti minulle lauantaina. Viikonloppuna töissä olleet olivat selvittäneet usean partion ja rikostutkijan voimin perätöntä raiskausilmoitusta. Ja tehdään nyt heti selväksi, että poliisille pitää ja saa ilmoittaa rikoksista ja rikosepäilyistä. Niiden selvittäminen on poliisin tehtävä.

    Entäpä, jos kyseessä on täysin keksitty juttu.

    - Poliisilla riittää ymmärrystä lapsille, joiden mielikuvitus joskus lähtee laukalle. Tämä ei ole se ongelma. Mutta aikuiset. Että ilmoitetaan poliisille kun ei keksitä muutakaan tekemistä tai alkoholi saa tekemään tyhmiä, niinkö?

    Kelloniemi kirjoittaa, miten poliisi toimii raiskaustapauksessa.

    Syyttömästi epäiltyä lähdetään etsimään, joskus usean partion voimin, ellei hän ole heti saapuvilla.

    - Kun kaveri löytyy, hänet epäröimättä riipaistaan poliisiautoon ja laitokselle, koska ilmoitettu rikos on niin vakava. Hän joutuu kuulusteltavaksi ja paniikki voi syyttömäksi itsensä tietävällä olla moisessa tilanteessa melkoinen. Puhumattakaan siitä, kun epäilty joutuu seksuaalirikostutkimuksiin sairaalaan. Ne kestävät tunteja ja sitovat sairaalan henkilökuntaa. Ihan turhaan. Menemättä yksityiskohtiin, voitte miettiä miltä tuntuu kun sinun intiimialueiltasi otetaan jos jonkinlaista testiä tökkien ja nyppien. Nöyryytys on totaalinen.

    Iso pyörä pyörähtää

    Kun iso pyörä pyörähtää, poliisissa tapahtuu, Kelloniemi jatkaa.

    - Rikostekniikka ja -tutkijat joudutaan soittamaan töihin, mahdollisesti hyvin ansaituilta yöunilta. Poliisi käyttää usein pakkokeinoja, kuten kotietsintää tai esineiden, vaikkapa puhelimen, takavarikointia. Partioita on sidottuina tehtävälle, vaikka koko ajan tapahtuu muitakin rikoksia. Tuo kaikki käytetty aika on pois valvonnasta ja muiden juttujen tutkinnasta.

    Keksityn tarinan poliisille sepittänyt syyllistyy väärään ilmiantoon.

    VastaaPoista
  56. Anonyymi6/2/18 15:18

    5-VUOTIAAN TYTÖN ÄITI ELLE, 31, TEKEE TYÖKSEEN AIKUISVIIHDETTÄ JA STRIPPAA: OLEN PAREMPI ÄITI SEKSITYÖNI ANSIOSTA - KUVAT JA VIDEO!

    Amerikkalainen Elle Stanger on 31-vuotias seksityöläinen, joka on ylpeä työstään. Elle on myös viisivuotiaan tytön äiti, joka strippauksen lisäksi on tehnyt omia aikuisviihdevideoitaan miehensä kanssa, kirjoittanut kirjan sekä pitää omaa seksiblogia ja nettisivuja.

    Elle viittaa itseensä usein epävirallisena alusvaateterapeuttina. Hän uskoo, että ura aikuisviihdealalla tekee hänestä paremman äidin.

    - Työni luonne on niin monimuotoinen. Strippaan kolmena iltana viikossa, olen tehnyt nettikameratyttönä töitä aina silloin tällöin, kirjoitan eroottisia novelleja ja myyn aikuisviihdettä, jota olen tehnyt mieheni kanssa.

    - Seksityöläisenä oleminen on tehnyt minusta paremman äidin, koska minulle on kehittynyt sen ansiosta voimakkaampi empatiakyky. Minulla on vastuu kasvattaa lapsi, joka on parempi maailmalle. Hän tulee olemaan paljon tietoisempi ympäröivästä maailmasta.

    Elle on kertonut tyttärelleen kolmevuotiaasta lähtien, että hän työskentelee tanssijana, keskustelee ihmisten kanssa ja heittää vitsejä rahasta.

    - Kun olen äiti, olen äiti. Kun olen aikuinen aikuisten työmaailmassa, nämä kaksi asiaa eivät kohtaa, Elle kertoo.

    Kuuden ensimmäisen strippauskuukauden aikana Elle kertoo oppineensa enemmän ihmisistä kuin koskaan psykologin tunnilla.

    Itse asiassa Ellellä on tutkinto kriminologiasta, mutta hän tunsi itsensä huomattavaksi kotoisammaksi seksityön parissa.

    VastaaPoista
  57. Anonyymi7/2/18 06:55

    Ilkka Kanervan haaveet puhemiehen tehtävästä kaatuivat, kun maailma muuttui talven aikana – vielä syksyllä häntä oltiin kukittamassa
    Vielä syyskuussa Ilkka Kanervasta leivottiin puhemiestä. Sitten alkoi #metoo-kampanja, kirjoittaa talouden ja politiikan toimittaja Juha-Pekka Raeste.


    VIIME syksynä kokenutta kokoomuksen kansanedustajaa Ilkka Kanervaa oltiin jo kukittamassa eduskunnan puhemieheksi.

    Näin asiasta uutisoi Ilta-Sanomat:

    Eduskunnan puhemies vaihtuu – paikka menossa Ilkka Kanervalle
    Tuolloin oli sovittu, miten perussuomalaisten jakautuminen vaikuttaa puhemiehistön kokoonpanoon.

    Kun puhemiehen paikan sovittiin uudella istuntokaudella siirtyvän kokoomukselle, ykkösehdokkaaksi nousi heti Kanerva.

    Puhemieheksi on perinteisesti valittu ansioituneita ja kokeneita kansanedustajia. Paikka on valtakunnan hierarkiassa toinen heti presidentin jälkeen.

    Se olisi toiminut hienona lisänä Kanervan näyttävään uraan.

    TUON syyskuun jälkeen asenneilmasto maailmassa muuttui.

    Nyt puhemieheksi valittiin sisäministeri Paula Risikko.

    Eduskunnan historian pitkäaikaisin kansanedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Kanerva sai puhemiesäänestyksessä 16 ääntä.

    Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon mukaan kokoomus halusi nostaa kärkipaikalle nimenomaan kokeneen ja pätevän naispoliitikon.

    Sellainen löytyi kiistatta Paula Risikosta.

    Kokoomuksella on myös tarvetta saada naisia miehiseen johtoonsa, ovathan sekä puheenjohtaja että eduskuntaryhmän puheenjohtaja miehiä.

    Mutta mikä muu muuttui syyskuusta?

    LOKAKUUN 15. päivänä amerikkalainen näyttelijä Alyssa Milano kannusti twiitissään kaikkia seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutuneita kirjoittamaan ”Me too”.

    Siitä seurasi ympäri länsimaita vyöryvä, asenteita mullistava ja puhdistava #metoo-keskustelu seksuaalisesta häirinnästä.

    Tässä keskustelussa on kyse myös sopivan käyttäytymisen rajoista, muun muassa siitä, mikä on flirttiä ja mikä seksuaalista häirintää, ja miten nämä erottaa toisistaan.

    Tästä keskustelu on levinnyt eri suuntiin, esimerkiksi laajemmin miesten valta-asemaan ja siihen, miten seksuaalisuutta saa eri ihmisten mukaan osoittaa ja tulkita.

    HYVÄNÄ esimerkkinä tästä on toissaviikkoinen koomikko Aziz Ansariin liittynyt kirjoittelu.

    Siinä keskusteltiin maailmanlaajuisesti ja antaumuksella siitä, olisiko Ansarin pitänyt ymmärtää partnerinsa sanattomista viesteistä, että hänen ei sovi sinnikkäästi ehdotella naiselle seksiä.

    HS:kin julkaisi aiheesta Nytin uutispäällikön Tuomas Peltomäen seikkaperäisen analyysin ja myöhemmin myös keskustelun feministipuolueen puheenjohtajan Katju Aron kanssa aiheesta.

    Financial Times julkaisi äskettäin paljastusjutun vain miehille tarkoitetusta perinteisestä hyväntekeväisyystapahtumasta, johon oli värvätty 130 seksikkäästi pukeutunutta naista. Jutun mukaan tapahtumassa paljastui seksuaalista ahdistelua ja rivoa käytöstä.

    Jutusta tuli FT.com-verkkosivuston luetuin juttu ikinä, ja tilaisuuden järjestänyt klubi ilmoitti lopettavansa toimintansa ja kyseisten tapahtumien järjestämisen.

    Viime viikolla F1-maailma ilmoitti luopuvansa varikkotyttöjen käytöstä.

    ”Vaikka varikkotyttöjen palkkaaminen on ollut yksi F1:n pääasioista vuosikymmeniä, meidän mielestämme se ei enää ole brändissämme tärkeää”, F1:n kaupallisten asioiden toimitusjohtaja Sean Bratches sanoi uutistoimisto AFP:lle.

    VastaaPoista
  58. Anonyymi7/2/18 07:26

    Kommentti: Niinistön puhe panee miettimään, onko Suomessa opittu mitään

    Presidentti Sauli Niinistö varoitti eduskuntaa, että se päivä lähenee, kun koronnousujen myötä velkaantumisen todelliset rasitteet alkavat tuntua. Viime päivien puheet pakottavat kysymään, oppivatko poliitikot vuosikausien lamasta yhtään mitään, kirjoittaa politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.
    Presidentinvaalit on pidetty ja eduskunta kuuli tiistaina jo toisen kerran viikon sisään presidentti Sauli Niinistön puhetta.

    Jos viime torstain virkaanastujaispuhe torstaina oli köyhähkö, valtiopäivien avajaispuheessa oli viestiä senkin edestä.

    Tässä tulee se tärkein.

    Menopaineita ja täyttämättömiä tarpeita on, Niinistö myönsi alkuun.

    Sen jälkeen Niinistö pisti unilukkarivaihteen silmään ja lateli vanhat madonlukunsa muistuttamalla viime vuosien elvytyspuheista, että ”kasvu kyllä aikanaan hoitaa velat”.

    – Jos puheet nyt nopeasti kääntyvätkin muotoon ”nyt kun on varaa lisätä menoja”, niin jää se velkaantuminen kyllä jälleen hoitamatta. Samalla yhä lähemmäksi tulee se päivä, jolloin koronnousujen myötä velkaantumisen todelliset rasitukset alkavat tuntua.

    – Moneen kertaan on koettu, kuinka talouden käänne parempaan nopeasti tuudittaa pitämään sitä uutena normaalina, annettuna asiana tulevaisuuteen, ja elämään sen mukaisesti leveästi. Tähän harhaan ei nyt ole varaa. Olemme vasta kohtaamassa ikärakenteen muutoksen kovimmat paineet ja vieläpä valmiiksi velkaisina, Niinistö muistutti.

    Viime päivien puheiden valossa varoitus kannattaa ottaa tosissaan.

    Työmarkkinaneuvotteluissa riidellään parhaillaan siitä, saavatko julkisen puolen liitot kuitattua jälkikäteen kilpailukykysopimuksessa sopimansa lomarahaleikkauksensa valtion kassasta. Kyse on 300 miljoonasta.

    Kuntapomo Markku Jalonen levittelee voimattomana käsiään Tehyn Millariikka Rytkösen, JHL:n Päivi Niemi-Laineen ja Superin Silja Paavolan edessä, kun valtio vei säästöt jo valtionosuuksista omaan pussiinsa. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) ovat ilmoittaneet, että valtiolta ei apu heru - sovittu, mikä sovittu.

    Ay-pomo pihalla talouden luvuista
    Kaikkein hirmuisinta on, millainen mielikuva julkisen puolen liittopomoilla näyttää olevan julkisen talouden tilasta. Se tuntuu olevan kuin fantasiasadusta.

    JHL:n puheenjohtaja Niemi-Laine perusteli Ylen tv-uutisissa sunnuntaina vaatimuksiaan sillä, että Suomen valtiontalous on nyt niin ”hyvässä kunnossa”, että jaettava riittää. Niemi-Laine puhui nimenomaan valtiontaloudesta.

    Julkisuudessa on jo ihmetelty minkä maan tietoja hän on lukenut, Suomesta ne eivät nimittäin ole. Valtio velkaantuu yhä yli kolme miljardia vuodessa ja velkasumma on huikeat 110 miljardia.

    Nyt valtion korkomenot ovat noin 1,2 miljardia vuodessa. Jos korkolaskuun pannaan prosenttiyksikkö lisää, se tarkoittaisi korkomenojen nousua sen päälle vielä 1,1 miljardilla eli korkomenot nousisivat vuositasolla jo yli kahteen miljardiin. Summalla pyörittäisi esimerkiksi neljää Yleisradiota.

    Tilanne on hallinnassa, kun korot ovat matalalla.

    Mutta jatkossa ne eivät välttämättä ole. Kun inflaatio ja korot alkavat nousta - ja ne taatusti nousevat - hymyt hyytyvät sekä julkisella puolella että monissa kotitalouksissa.

    VastaaPoista
  59. Anonyymi7/2/18 07:43

    Tanskaan puuhataan "burkakieltoa" – kasvot peittävä vaatetus toisi sakot
    Huivien käyttäminen kylmällä säällä ja joulupukin parrat olisivat edelleen sallittuja.


    Tanskan hallitus esittää lakia, joka kieltäisi julkisilla paikoilla liikkumisen kasvot peitettyinä.

    Kansan suussa lakia on jo alettu kutsua "burkakielloksi". Burka on eräissä islamilaisissa maissa naisten yleisesti käyttämä vaate, joka peittää kasvot kokonaan.

    Laki kieltäisi myös mm. niqabin, esimerkiksi saudiarabialaisten naisten käyttämän vaatteen, joka peittää kasvot silmiä lukuunottamatta. Samalla kielletyksi tulisi naamioituminen, jota tapahtuu mielenosoitusten yhteydessä.

    Poliisin tehtäväksi jäisi arvioida, millainen naamioituminen olisi rangaistavaa. Hallitus kertoo kuitenkin, että kasvojen peittäminen esimerkiksi kylmällä säällä, tiettyihin juhliin liittyvien pukeutumisen yhteydessä tai työtehtävistä johtuvista syistä olisi edelleen sallittua.

    Oikeusministeri Søren Pape Poulsenin sanoista voi päätellä, että hallituksen tähtäimessä on etenkin eräistä islamilaisista maista tulleilla maahanmuuttajilla käytössä oleva kulttuuri, joka vaatii naisia peittämään kasvonsa.

    – Ei ole tanskalaisten arvojen mukaista tai yhteisöä kunnioittavaa, kun tapaa muita ihmisiä julkisilla paikoilla kasvot peitettynä, hän sanoi.

    Lain rikkomisesta saisi ensimmäisellä kerralla tuhannen Tanskan kruunun eli noin 135 euron sakon. Summa voisi nousta toistuvista rikkomuksista kymmenkertaiseksi. Hallitus poisti lakiesityksestä vankeustuomion mahdollisuuden.

    Lakiesitys lähtee nyt lausuntokierrokselle.

    VastaaPoista
  60. Anonyymi7/2/18 15:04

    Laura Huhtasaari: Euroopassa burkhasta luopuminen on valtavirtaa, musliminaiset vapautettava täälläkin

    Saksan hallitusneuvotteluista kantautuvien tietojen mukaan sikäläistä maahanmuuttopolitiikkaa ollaan tiukentamassa. Myös Tanskassa sosiaalidemokraatit käyttävät varsin perussuomalaisia puheenvuoroja. Kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.) peräänkuuluttaa Suomeenkin tervettä järkeä.


    Huhtasaari muistuttaa tiedotteessaan, että perussuomalaiset ovat vaatineet niin Euroopan kuin kotimaankin parlamenteissa Välimeren sulkemista ja turvapaikkahakemusten käsittelyn siirtämistä Euroopan ulkopuolelle lähelle hakijoiden kotimaita. Turvapaikkaa hakevien henkilöiden tulisi myös pysyä vastaanottokeskuksessa hakemuksensa käsittelyn ajan.

    – Suomessa kaikki muut puolueet ovat tyrmänneet ja kauhistelleet esitystämme. Sitä vastoin useat EU-maiden johtajat ovat tukeneet perussuomalaisten esitystä. Viimeksi Tanskan sosiaalidemokraattien puheenjohtajalta Mette Frederikseniltä tuli tukea esityksillemme. Saksan uuden hallituksen ministerisalkujako paljastaa, että Saksassa tullaan kiristämään maahanmuuttoa ja rajakontrollia, muistuttaa perussuomalaisten varapuheenjohtaja kansanedustaja Laura Huhtasaari.

    – Itsenäisellä valtiolla on oikeus päättää kuka saa tulla rajan yli ja kuka ei. Itsenäisen valtion ei tarvitse suvaita omien arvojensa vastaisia arvoja. Tästä perussuomalaisten pitkäaikaisesta vaatimuksesta on tulossa Euroopassa uusi normaali.

    Huhtasaari huomauttaa, että burkhan ja niqabin käyttö on kielletty julkisissa tiloissa jo Belgiassa, Hollannissa, Ranskassa ja Itävallassa. Myös Tanskan hallitus on valmistellut lakiehdotuksen musliminaisten käyttämän burkhan sekä niqabin kieltämisestä lailla. Samalla hallitus tahtoo kieltää kaikki muutkin kasvot peittävät asut julkisessa tilassa.

    – On kansallista tervettä itsetuntoa ja turvallisuutta lisäävää kieltää kasvojen peittäminen myös Suomessa. On poliittista petosta uskotella, että burkhan ja niqabin kielto loukkaisi naisten itsemääräämisoikeutta. Joissakin muslimiyhteisössä tytöt ja naiset pakotetaan peittämään kasvonsa. Jos tyttöjä ja naisia ei päästetä ulos ilman burkhaa ja niqabia, se täyttää perheväkivallan kriteerit.

    – Perussuomalaiset haluavat vapauttaa maassamme oleskelevat musliminaiset tällaisista pakotteista. Suomi ei saa jäädä asenneimpivaaralaisuudella uudesta eurooppalaisesta valtavirrasta, Huhtasaari korostaa.

    VastaaPoista
  61. Anonyymi7/2/18 19:55

    Tulosta kaikki Uudessa ikkunassa LGBTQ vai LGBTQIAPK?

    LGBTQ:n kirjainten määrä lisääntyy tasaisin väliajoin.

    Moni käyttääkin jo mieluummin kirjoitusasua LGBTQ+.

    Kaikenkattava seksuaalivähemmistöjä kuvaava sateenkaaritermi on Metro UK-lehden mukaan LGBTQIAPK (lesbian, gay, bisexual, transgender, queer, intersex, asexual, polyamorous/ pansexual, kinky).

    Listan viimeinen kohta kuitenkin jakaa mielipiteitä voimakkaasti. Pitäisikö "kinky" hyväksyä osaksi seksuaalivähemmistöjä?

    Moni BDSM-yhteisön jäsen kokee kink-sanan kuvaavan heidän seksuaalisuuttaan.

    – Määrittelen seksuaalisuuteni kinkyksi, koska en kykene kiihottumaan ilman sitä piirrettä, sanoo yllä mainittua ryhmää edustava Emily Rose:

    – Ennen luulin, että olin aseksuaali, mutta kyse oli vain tämän piirteen puuttumisesta.

    Myös domina Mistress Scarlett uskoo kinkyyn seksuaalisena suuntautumisena.

    – Tapaan työssäni ihmisiä, joille se on vain tuhmaa viihdettä, mutta tapaan myös ihmisiä, joille se on heidän koko elämänsä, heidän seksuaalinen suuntaumisensa, se piirre joka määrittelee heidät, hän selittää:

    – Aivan kuten homomies ei nauttisi suhteesta naisen kanssa, kinky henkilö ei nauti suhteesta vanilla-henkilön kanssa. Minusta tällöin on kyse seksuaalisesta suuntautumisesta.

    Suuntauksen määrittely on joustava ja se on muuttunut aikojen saatossa. Aiemmin määritelmä keskittyi siihen, kenestä henkilö on kiinnostunut seksuaalisessa mielessä. Enää asia ei kuitenkaan ole näin, sillä esimerkiksi transsukupuolisuus ei kerro, kenestä henkilö on kiinnostunut. Toisaalta LGBTQ-yhteisö kuitenkin pelkää, että jokainen hetero, joka on kokeillut piiskaamista makuuhuoneessa, voi lukea itsensä seksuaalivähemmistöjä. Vastaavaa pelkoa koettiin aikanaan, kun homovähemmistöt olivat huolissaan siitä, että jokainen vähänkin kokeilunhaluinen hetero määrittelisi itsensä biseksuaaliksi.

    Se suuri joukko, joka määrittelee itsensä kinkyksi, ei kuitenkaan pidä asiaa leikkinä. Monelle se on elämäntapa ja identiteetti.

    – Siinä on kyse enemmästä, kuin seksistä, selittää nimettömänä pysyttelevä nainen:

    – Se määrittelee koko parisuhteemme, sen miten olemme vuorovaikutuksessa ja miten elämme. Perheeni ja ystäväni eivät täysin ymmärrä sitä. Minulla on perheenjäseniä, jotka kokevat sen olevan väärin ja he kertovat minulle, että se on kuvottavaa. Olen katkaissut välit joidenkin perheenjäsenteni kanssa, koska he eivät ole voineet hyväksyä sitä, miten me elämme. Jos tämä ei ole seksuaalivähemmistöön kuulumista, en tiedä, mikä on.

    VastaaPoista
  62. Anonyymi8/2/18 10:43

    Nielusyöpä yleistyy nopeasti Suomessa – syynä on papilloomavirus, joka leviää uusien seksitapojen kautta - Hyvinvointi - Helsingin Sanomat

    Vastaava kehitys on tapahtunut muissakin länsimaissa. Syynä ovat todennäköisesti vapautuneet seksitavat ja papilloomavirus hpv, joka siirtyy suuseksissä sukuelimistä suun limakalvoille. Erityisesti tauti on yleistynyt nuorilla miehillä.

    ”Aiempi yhdysvaltalaistutkimus ennakoi, että jos yleistyminen jatkuu nykyistä vauhtia, nielusyövän esiintyvyys ohittaa kohdunkaulansyövän vuonna 2020”, Jouhi kertoo.

    VAARALLISTEN papilloomavirusten aiheuttamia syöpiä, kuten kohdunkaulansyöpää, voidaan ehkäistä rokotuksella. Suomessa 11–12 -vuotiaat tytöt ovat saaneet maksuttoman hpv-rokotuksen vuodesta 2013 alkaen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen työryhmän on määrä ottaa vuoden loppuun mennessä kantaa siihen, pitäisikö hpv-rokotusohjelmaa laajentaa myös poikiin.
    ...
    Lauri Jouhin mukaan näin pitäisi tehdä, vaikka varmaa näyttöä rokotteen tehosta nielusyövän ehkäisemisessä ei vielä ole.

    ”Taudin pitkä itämisaika ja se, että syövän esiasteita ei tunneta, aiheuttaa sen, että rokotteen tehon tutkiminen kestää kauan. On kuitenkin näyttöä, että rokote vähentää hpv-infektion esiintyvyyttä ja oletettavaa on, että se saattaa ehkäistä myös nielusyöpää”, Jouhi sanoo.

    Naisten seksilomat nousivat otsikoihin – koneet Suomesta Gambiaan viimeistä paikkaa myöten täynnä - Matkat - Ilta-Sanomat

    VastaaPoista
  63. Anonyymi8/2/18 17:09

    Kanada julisti kansallislaulunsa sukupuolineutraaliksi - olympialaisten miesurheilijat nousivat kapinaan: ”Mumisen vain mukana”

    Kanadan senaatti on vahvistanut uuden säädöksen, jonka mukaan kansallislaun miehiä kuvaava kohta tulee laulaa sukupuolineutraalina.

    Kanadan kansallislaulu on muuttunut sukupuolineutraaliksi.
    Uusi versio soi nyt ensimmäistä kertaa olympia-areenalla.
    Rattikelkkailujoukkueen miehet ovat kiukkuisina asiasta.

    Kanadan kansallislaulun perinteisen version sanoissa lauletaan "in all thy sons command", kun uudessa päivityksessä sanat kuuluvat "in all of us command".

    Senaatti on päättänyt poistaa poikia kuvaavan "sons" -sanan, koska kansallislaulun tulee olla sukupuolineutraali. Urheilukilpailut ovat kansallislaulun tunnetuimpia esityspaikkoja, ja nyt Kanadan olympiakomitea on lähestynyt urheilijoita erityisellä ohjeistuksella.

    Uusi versio on käytössä ensimmäisissä olympiakisoissaan.

    Rattikelkkailujoukkueen jarruhenkilö Jesse Lumsden totesi tiistaina The Star -lehden mukaan, ettei aio laulaa kansallislaulua uusien sanojen mukaan.

    - Minun on hyvin helppoa sanoa tämä. Olympialaisissa ei ole tärkeintä voittaa mitaleita, vaan saada laulaa kansallislaulu palkintokorokkeella.

    - Lupaan teille, etten aio laulaa muutettuja sanoja. Sanat ovat olleet juurtuneina mieleeni 36 vuoden ajan. Jos joku loukkaantuu, niin pyydän anteeksi.

    Kelkkajoukkueen kapteeni Justin Kripps oli samoilla linjoilla.

    - Mahdollisuudet asian muistamiseen ovat suurin piirtein olemattomat. Onneksi kyse on vain parista sanasta. Olen joka tapauksessa niin huono laulaja, että mumisen vain mukana, Kripps sanoi.

    Uusi kansallislaulu sai juridisen sinettinsä keskiviikkona. Laulu "O Canada" on ollut Kandan kansallishymni vuodesta 1980.

    VastaaPoista
  64. Anonyymi9/2/18 06:20

    Tuoreissa tohtoreissa enemmän naisia kuin miehiä – ero Itä-Suomessa maan keskiarvoa selvempi

    Itä-Suomen yliopistossa naiset tekevät enemmän tohtorintutkintoja kuin miehet. Heitä on väitöskirjan tekijöistä jo 60 prosenttia.

    Ero naisten ja miesten tohtoriväitösmäärissä oli viime vuonna koko valtakunnan tarkastelussa on hieman pienempi: naisia 908 ja miehiä 841. Näin naisten osuus oli noin 52 prosenttia.

    Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori Harri Siiskonen arvioi, että naiset ovat tieteessä usein miehiä pitkäjänteisimpiä.

    – He innostuvat tutkijan urasta herkemmin. Suhdelukua toki selittää myös yliopisto-opiskelijoiden ja tohtorikoulutettavien yleinen naisistuminen. Koulutusaloista vain tekniikan alalla miespuolisia tohtoreita valmistuu selvästi enemmän.

    Opetusministeriön ja yliopistojen välisten tulossopimusten mukaan vuosina 2017–2020 Suomen yliopistojen tavoitteena on keskimäärin 1 680 uutta tohtorintutkintoa vuosittain. Viime vuonna tämä tavoite ylitettiin noin 70:llä.

    Suomessa on jo noin 46 000 tohtoriksi väitellyttä.

    VastaaPoista
  65. Anonyymi9/2/18 06:30

    Niqabit ja burqat kieltoon – ”ei sovi yhteiskuntaamme peittää kasvonsa”

    Tanskassa ollaan kieltämässä kasvot peittävät asusteet.

    The Independent kertoo Tanskan olevan seuraava Euroopan maa, joka ryhtyy sakottamaan islamilaisista kasvot peittävistä asusteista.

    Niqab, joka jättää aukon silmille, ja burqa, jossa silmätkään eivät näy ja jonka käyttäjä näkee kangasristikon läpi, kielletään. Niitä käyttävä nainen saisi ensimmäisellä kerralla yli 130 euron sakot ja toisella kerralla jopa 1 300 euron sakot.

    – Ei sovi tanskalaiseen yhteiskuntaan tai kunnioitukseen yhteisöä kohtaan peittää kasvonsa, kun tapaa toisia julkisella paikalla, Tanskan oikeusministeri Sören Pape Poulsen sanoo.

    – Kiellolla vedämme rajan ja osoitamme, että täällä Tanskassa osoitamme luottamusta ja kunnioitusta tapaamalla toiset kasvoista kasvoihin.

    Aiemmin asuja ovat rajoittaneet Ranska, Belgia, Hollanti, Bulgaria ja Saksan Baijeri. Norjassa on esitetty kieltoa lastentarhoissa, kouluissa ja yliopistoissa.

    VastaaPoista
  66. Anonyymi9/2/18 06:35

    Ruotsidemokraatit ja perussuomalaiset burkhakiellon takana

    Ruotsin vaalikeskustelu pyörii tällä hetkellä tiukasti musliminaisten pukeutumisetiketin ympärillä. Kohu sai alkunsa ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkessonin haastattelusta aiemmin viikolla. Hänen tulkittiin lieventäneen käsitystään burkhakiellosta. Åkesson myönsi jälkeenpäin puhuneensa tulkinnanavaraisesti. Perusasia on selvä: Ruotsidemokraatit ovat julkisten paikkojen burkhakiellon takana.

    Kiihkeän keskustelun taustalla on nouseva vaalikuume ja asetelma, jossa kokoomus ja ruotsidemokraatit kamppailevat opposition johtopaikasta ja paalupaikasta hallitusneuvotteluihin.

    Ruotsidemokraatteja on erityisesti suivaannuttanut kokoomuksen gallupmenestys uuden puheenjohtajansa myötä. Siksi Jimmie Åkesson pohtii ankarasti lausuntojaan, jotta ne eivät sulkisi tietä hallitusvaltaan heti kättelyssä:

    -Eteeni lyötiin kyllä/ei -tyyppisiä kysymyksiä eikä minun annettu selvittää asioita syvemmälti. Mutta seison kyllä lausuntoni takana: En halua yleisesti puuttua johonkin tiettyyn pukeutumistyyliin, mutta poliitikoilla on kyllä oikeus rajoittaa yleisellä paikalla sellaisen vaatteen käyttöä, joka peittää kasvot, Åkesson sanoi Aftonbladet-lehden haastattelussa.

    – Mutta jos joku syö perjantaimussakkaa kotonaan hän voi pukeutua burkhaan tai vaikka kommandopipoon aivan miten haluaa.

    Huhtasaari eurooppalaisella linjalla
    Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari otti alkuviikolla kantaa burkha-asioihin ja sanoi olevansa eurooppalaisilla linjoilla:

    – On kansallista tervettä itsetuntoa ja turvallisuutta lisäävää kieltää kasvojen peittäminen myös Suomessa. On poliittista petosta uskotella, että burkhan ja niqabin kielto loukkaisi naisten itsemääräämisoikeutta.

    Joissakin muslimiyhteisössä tytöt ja naiset pakotetaan peittämään kasvonsa.

    Jos tyttöjä ja naisia ei päästetä ulos ilman burkhaa ja niqabia, se täyttää Huhtasaaren mukaan perheväkivallan kriteerit.

    – Perussuomalaiset haluavat vapauttaa maassamme oleskelevat musliminaiset tällaisista pakotteista. Suomi ei saa jäädä asenneimpivaaralaisuudella uudesta eurooppalaisesta valtavirrasta, Huhtasaari korostaa.

    VastaaPoista
  67. Anonyymi9/2/18 10:22

    Kalle Haatanen
    Rikollisuus muuttuvassa yhteiskunnassa


    Uusi teknologia ja sosiaalinen media ovat vähentäneet nuorten tekemiä rikoksia, sanoo Helsingin yliopiston kriminologian yliopistonlehtori Matti Näsi. Viimeisten neljän vuoden aikana nuorisorikollisuus on suorastaan romahtanut. Nuorten asenteissa on tapahtunut suuri muutos. Sosiaalinen kontrolli on tullut voimakkaammaksi. Nuoret eivät enää hyväksy tovereidensa rikollista käyttäytymistä .
    Oma vaikutuksensa on myös sillä, että nuoret ovat enemmän kotona ja seurustelevat toisensa kanssa sosiaalisessa mediassa eivätkä enää liiku niin paljon ulkona. Ja sosiaalisessa mediassa halutaan näyttää terveiltä ja kunnollisilta. Näsi uskoo, että tämä kehitys vaikuttaa myös siihen, että rikosten väheneminen jatkuu tulevaisuudessakin. Jos nuoret eivät tee rikoksia nuoruudessa, he eivät tee niitä todennäköisesti myöskään aikaisiässä. Yliopistonlehtori Matti Näsi on tutkimus rikollisuuden muutostrendejä. Hän nyt Kalle Haatasen vieraana.

    VastaaPoista
  68. Anonyymi9/2/18 14:23

    HS: Hallituksen pitkään valmistelema perhevapaiden uudistus kaatuu

    Hallituksen pitkään valmistelema perhevapaiden uudistus kaatuu, kertoo Helsingin Sanomat. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoo lehdelle, että uudistus olisi vaatinut lisärahaa ja koska sellaista ei ollut tiedossa, hän päätti pysäyttää koko uudistuksen.

    Uudistuksen peruminen tarkoittaa sitä, että isien nykyinen osuus vanhempainvapaasta ei pitene.

    VastaaPoista
  69. Anonyymi9/2/18 15:43

    ”FARSSI, FLOPPI” – PERHEVAPAAUUDISTUKSEN KAATUMINEN TYRMISTYTTÄÄ

    Kokoomus haukkuu käänteestä keskustaa, kaikki muut koko hallitusta.
    Perhevapaauudistuksen kaatuminen herätti heti oppositiossa ja etujärjestöissä kysymyksiä hallituksen toimintakyvystä. Hallituksen sisällä se puolestaan herätti henkiin keskustan ja kokoomuksen välisen epäluulon.

    Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kommentoi Facebookissa ”hallituksen flopin” olevan osoitus siitä, että ”se on valmis panostamaan rahaa vain työnantajille kohdennettuihin tulonsiirtoihin ja hyvätuloisten verokevennyksiin. Tasa-arvoon, naisten työssäkäynnin edistämiseen, isien mahdollisuuksiin viettää perhe-elämää sekä lasten hyvinvointiin ei olla valmiita panostamaan”.

    Aiemmin tällä viikolla Andersson luetteli, että hallituksella on tänä vuonna ”massia” ansiotuloverokevennykseen noin 300 miljoonalla eurolla, yritystukiin noin 4:llä, yritysten sukupolvenvaihdoksiin 141 miljoonalla ja metsävähennykseen 56 miljoonalla.

    STTK: farssi

    Kirpeää kritiikkiä satelee muualtakin. STTK:n mukaan perhevapaauudistuksesta tuli farssi. STTK on pettynyt lopputulokseen.

    – Tavoitteenamme oli perhevapaiden uudistamisessa työelämän tasa-arvon lisääminen, työn ja perheen yhteensovittaminen, joustavuus ja naisten työmarkkina-aseman parantaminen. Kun hallitus päätti keskeyttää hankkeen valmistelun, tarpeelliset uudistukset jäivät hamaan tulevaisuuteen, johtaja Katarina Murto harmittelee.

    Hän arvostelee sitä, että uudistusyrityksessä painotettiin heti aluksi liikaa kustannusten neutraaliutta, mikä sitten johtikin sen kaatumiseen.

    – Se ei ole inhimillinen lähtökohta, kun kyse on viime kädessä perheiden hyvinvoinnista. Isäkiintiön kasvattaminen olisi lisännyt kustannuksia vasta viipeellä, sillä asenteet muuttuvat hitaasti ja isien perhevapaiden käyttö kasvaa vasta vähitellen.

    SAK vaatii seuraavaa hallitusta uudistamaan perhevapaat.

    Kokoomus syyttää keskustaa

    Vihreiden mielestä keskusta ja kokoomus tyrivät uudistuksen, mutta kokoomuksesta tarjottiin syylliseksi yksin keskustaa. Kokoomusnuorten puheenjohtajan Henrik Vuornoksen mielestä todellinen syy uudistuksen kaatamiselle on keskustan taantumuksellinen asenne, eikä rahoitus.

    – Keskustan ja perheministeri Annika Saarikon viesti suomalaisille vanhemmille näyttää olevan jatkossakin: äidit, jääkää kotiin! Puolueen hirttäytyminen siihen, että kotihoidontuki on täysin koskematon on ilmeisesti johtanut siihen, että kustannukset karkaisivat mallissa käsistä. Uudistuksen kaatuminen ei ole mitään muuta kuin tahtokysymys.

    Myös kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikman syyttää keskustaa perheiden pettämisestä.

    – On perin kummallista, jos historiallisen uudistava ja vielä perheministerin omaava hallitus peruuttaisi perhevapaauudistuksen tilanteessa, jossa uudistuksen tarve on huutava. Työtä ei voi, eikä saa jättää kesken, kyseessä koko hallituksen hanke, patisti myös kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa.

    VastaaPoista
  70. Anonyymi9/2/18 15:57

    HS: Hallituksen perhevapaauudistus kaatuu – Rinne tarjoaa nyt yhteistyön kättä ministeri Saarikolle: ”Älkää antako periksi”

    Hallituksen pitkään valmistelema perhevapaiden uudistus kaatuu, kertoo Helsingin Sanomat.

    Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoo lehdelle, että uudistus olisi vaatinut lisärahaa ja koska sellaista ei ollut tiedossa, hän päätti pysäyttää koko uudistuksen.

    Uudistuksen peruminen tarkoittaa sitä, että isien nykyinen osuus vanhempainvapaasta ei pitene.

    Saarikko totesi HS:n haastattelussa, että Suomeen tarvitaan perhevapaauudistusta. Hän kuitenkin jatkoi, että hallituksen itsensä asettamilla reunaehdoilla se ei nyt synny.

    SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne toteaa uutisen kuultuaan, että perhevapaauudistuksen kanssa ei pitäsi antaa nyt periksi.

    – Perhevapaauudistus on yksi keskeisistä rakenteellisista uudistuksista, joka pitäisi tehdä, jotta voimme mahdollistaa kasvun myös tulevaisuudessa.

    Rinne katsoo, että uudistusta tarvittaisiin erityisesti nuorten naisten työllisyyden ja palkkatasa-arvon näkökulmasta.

    – Uudistuksen tarpeesta on laaja yhteinen konsensus. Sillä voidaan vaikuttaa pitkällä aikavälillä työmarkkinatasa-arvoon ja se maksaa itsensä myöhemmin takaisin.

    Rinne kertookin sosialidemokraattien tarjoavan Saarikolle nyt auttavaa kättä.

    – Nyt olisi yhteistyön paikka. Voimme tarjota teille omaa malliamme uudistukseen ja olemme valmiita keskustelemaan uudistuksen toteutuksesta.

    Saarikko toimi puheenjohtajana uudistusta vetävässä ministeriryhmässä.

    Hän toteaa, että uudistus olisi merkinnyt merkittäviä lisäkustannuksia kunnille, selviää HS:n uutisesta. Tätä kustannukset olisivat valuneet valtiolle. Saarikko toteaa tämän johtuvan siitä, että hallituksen teettämien laskelmien mukaan varhaiskasvatuksen tarve olisi uudistuksen myötä kasvanut.

    Lisämenot olisivat Saarikon mukaan tarkoittaneet yhdessä muun muassa veromenetysten kanssa noin sadan miljoonan euron lisäkuluja julkiselle taloudelle.

    Uudistuksesta sovittiin viime kevään kehysriihessä. Silloin hallitus päätti, että etuudet uudistetaan ”julkisen talouden raamien puitteissa”. Tämä tarkoitti sitä, että uudistukseen ei osoitettu lisärahaa.

    Ministeri toteaa lehden jutussa, että hänen käsityksensä mukaan myöskään työmarkkinajärjestöt eivät olleet valmiita rahoittamaan työtulovakuutusta nykyistä enempää. Työtulovakuutusta käytetään ansioihin sidottujen perhevapaiden rahoittamiseen.

    VastaaPoista
  71. Anonyymi9/2/18 16:00

    Kokoomusministerit Orpo ja Grahn-Laasonen tyrmistyivät perhevapaauudistuksen tyssäämisestä: ”Ei näin tärkeää asiaa noin vain voi kaataa”

    Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen vaatii Twitter-tilillään hallituspuolueiden puheenjohtajia käsittelemään perhevapaauudistusta. Ainakin Petteri Orpo on tähän halukas.

    Akava ja SAK ovat ilmaisseet olevansa pettyneitä perhevapaauudistuksen kaatumiseen, ja myös opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) vaatii asian eteenpäin viemistä. Grahn-Laasosen mukaan kokoomus ei halua uudistuksen kaatuvan.

    - Perhevapaauudistus on perheille, tasa-arvolle ja työllisyydelle niin tärkeä, että Kokoomus ei halua sen kaatuvan. Perhevapaauudistus on niin tärkeä, että emme lopeta uudistuksen edistämistä ennen kuin se toteutuu. Vaadin, että trio vielä käsittelee asian, Grahn-Laasonen kirjoittaa twiitissään.

    twitter.com/sannigrahn/status/961943405659131904

    Triolla Grahn-Laasonen viittaa hallituspuolueiden puheenjohtajiin eli pääministeri Juha Sipilään (kesk), valtiovarainministeri Petteri Orpoon (kok), ja Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhoon (sin).

    Valtiovarainministeri Petteri Orpo twiittasi myös aiheesta ja kertoo kokoomuksen jatkavan ratkaisun etsimistä.

    - Ei näin tärkeää asiaa noin vain voi kaataa, Orpo twiittaa.

    twitter.com/PetteriOrpo/status/961947693781307392

    Liitot vaativat uudistusta

    Sekä SAK että Akava lähettivät perjantaina tiedotteet heti perhevapaauudistuksen kaatumisen tultua tietoon. Molemmat liitot alleviivaavat tiedotteissaan olevansa pettyneitä.

    - Perheet ansaitsevat järjestelmän, joka on nykyistä joustavampi ja kannustaa aidosti isiä jäämään kotiin hoitamaan lasta, SAK kirjoittaa tiedotteessaan.

    SAK vaatii tiedotteessaan, että seuraava hallitus kirjaa ohjelmaansa perhevapaiden uudistamisen.

    - Nopea muutos perheiden ja isien vapaiden käyttämisessä ei ole todennäköistä ja se on syytä ottaa huomioon, kun uudistusta seuraavan kerran lähdetään tekemään, toteaa SAK:n sosiaalipoliittinen asiatuntija Tuuli Glantz tiedotteessa.

    Akava kertoo pitävänsä erittäin harmillisena, että kauan suunnitteilla ollut ja tarpeellinen perhevapaauudistus ei toteudu. Työllisyyden ja tasa-arvon edistämiseksi olisi ollut ensiarvoisen tärkeää saada perhevapaajärjestelmän uudistus sovittua ja eduskunnan käsittelyyn mahdollisimman pikaisesti.

    VastaaPoista
  72. Anonyymi9/2/18 16:06

    Saarikko fb:ssä: ”Perhe­va­paa­uu­dis­tuksen pohja olisi lyhyellä tähtäimellä näyttäytynyt leikkauksena – ei oikea signaali perheille”
    "Hal­li­tus­ta ei voi syyt­tää ai­na­kaan yri­tyk­sen puut­tees­ta"


    Per­he- ja pe­rus­pal­ve­lu­mi­nis­te­ri An­ni­ka Saa­ri­kon (kesk.) mie­les­tä hal­li­tus­ta ei voi syyt­tää ai­na­kaan yri­tyk­sen puut­tees­ta per­he­va­paa­uu­dis­tuk­sen rat­kai­sun löy­tä­mi­ses­sä.

    Saa­rik­ko kom­men­toi li­sä­ra­han puut­tee­seen kaa­tu­nut­ta uu­dis­tus­ta tuo­reel­taan fa­ce­boo­kis­sa.

    – Mi­nis­te­ri­työ­ryh­män pu­heen­joh­ta­ja­na toki tar­kas­te­len sitä, mitä oli­sin voi­nut teh­dä on­nis­tu­mi­sen eteen it­se pa­rem­min. Te­o­ri­as­sa hy­väl­tä vai­kut­ta­nut uu­dis­tuk­sen poh­ja oli­si ly­hy­el­lä täh­täi­mel­lä näyt­täy­ty­nyt per­heil­le leik­kauk­se­na, hän myön­tää.

    – Mie­les­tä­ni se ei uu­dis­tuk­sen hy­vis­tä ja erit­täin tar­peel­li­sis­ta ta­voit­teis­ta huo­li­mat­ta oli­si ol­lut oi­kea sig­naa­li suo­ma­lai­sil­le per­heil­le eri­tyi­ses­ti ai­ka­na, jol­loin syn­ty­vyys­lu­ke­mat ovat dra­maat­ti­ses­ti las­ke­neet, mi­nis­te­ri jat­kaa.

    SAA­RI­KON mie­les­tä yh­teis­kun­nal­li­nen ti­laus uu­dis­tuk­sel­le oli ja on edel­leen ole­mas­sa.

    Sa­man­lais­ta hän sa­noo ko­ke­neen­sa vah­vas­ti myös työ­ryh­män työs­ken­te­lyn ai­ka­na.

    – Tah­to­ti­la oli ai­to. Käy­tim­me yh­des­sä ja erik­seen lu­ke­mat­to­man mää­rän tun­te­ja poh­dis­kel­len ja ana­ly­soi­den suo­ma­lais­ten per­hei­den va­lin­to­ja, tasa-ar­von ke­hit­ty­mis­tä ja työ­e­lä­män ar­ki­to­del­li­suut­ta. Mi­nul­la ei ole hal­li­tus­kump­pa­nei­den osal­ta mi­tään moi­tit­ta­vaa.

    ENI­TEN per­he­va­paa­uu­dis­tuk­sen kaa­tu­mi­ses­sa jäi Saa­ri­kon mu­kaan hän­tä it­se­ään har­mit­ta­maan se, et­tei ny­kyi­nen hal­li­tus pääs­syt lain­sää­dän­nön kaut­ta an­ta­maan pa­nos­taan hoi­va­vas­tuun ny­kyis­tä tasa-ar­voi­sem­mal­le ja­kau­tu­mi­sel­le.

    – Mi­kä­li isien työ­nan­ta­jat palk­kai­si­vat ny­kyis­tä enem­män si­jai­sia per­he­va­pail­la ole­vil­le isil­le, se oli­si val­ta­va kä­de­no­jen­nus tasa-ar­vo­työl­le. Yh­teis­kun­nas­sam­me on lii­an sy­väl­lä asen­tei­ta sii­tä, et­tä äi­din ko­ros­tu­nut hoi­va­vas­tuu oli­si koko per­he­va­paan ajal­ta it­ses­tään­sel­vyys. Asen­tei­ta voi siis ai­dos­ti muo­ka­ta, hän muis­tut­taa.

    SAA­RIK­KO to­te­aa myös, et­tä per­he­va­paa­uu­dis­tuk­ses­ta kan­nat­taa seu­raa­vas­sa hal­li­tu­soh­jel­mas­sa so­pia jo laa­ti­mis­vai­hees­sa. Nyt näin ei teh­ty.

    – Per­he­va­paa­uu­dis­tuk­sen to­teut­ta­mi­nen hal­li­tus­neu­vot­te­lu­jen kaut­ta ta­kaa mie­les­tä­ni myös sen, et­tä lop­pu­tu­lok­ses­ta voi tul­la per­heil­le pa­rem­pi.

    – Tämä työ an­taa sii­hen hy­vän poh­jan. Näin tark­ko­ja las­kel­mia ja ar­vi­oi­ta per­he­va­paa­uu­dis­tuk­ses­ta ei var­mas­ti kos­kaan ole teh­ty.

    VastaaPoista
  73. Anonyymi9/2/18 17:10

    Vihreät: Vakava epäonnistuminen hallitukselle

    Vihreiden varapuheenjohtajan, kansanedustaja Hanna Halmeenpään mukaan hallitus ajoi itsensä nurkkaan asettamalla perhevapaauudistukselle liian tiukat ehdot.

    – Isien perhevapaakiintiötä piti nostaa, äitien työllisyyttä piti edistää ja perhevapaiden joustavuutta lisätä. Mitään näistä ei hallitus nyt saa aikaan. Hallitus ajoi itse itsensä nurkkaan asettamalla liian tiukat ehdot hankkeelleen. Kokoomuksen ja keskustan johdolla ajettiin karille uudistus, joka on liian tärkeä tyrittäväksi, Halmeenpää sanoo.

    – Naisten asema työelämässä ei parane eikä isien asema kotona vahvistu ilman perhevapaiden uudistamista. Uudistuksen kariutuminen on valtava pettymys ja vakava epäonnistuminen hallitukselta, Halmeenpää jatkaa.

    SAK:n mukaan perheille olisi saatava järjestelmä, joka on nykyistä joustavampi ja kannustaa aidosti isiä jäämään kotiin hoitamaan lasta.

    – Seuraavan hallituksen on kirjattava ohjelmaansa perhevapaiden uudistaminen. Tiukoista reunaehdoista huolimatta etsimme viimeiseen asti ratkaisua. Sitä ei nyt löytynyt, mutta tehty työ muodostaa hyvän pohjan jatkotyölle, linjaa SAK:n sosiaalipoliittinen asiatuntija Tuuli Glantz.

    VastaaPoista
  74. Anonyymi9/2/18 17:19

    Analyysi: Perhevapaat ravisuttavat hallitusta
    Perhevapaauudistuksen kaatumisesta loppumetreillä uhkaa tulla jälleen yksi virstanpylväs hallituksen epäonnistuneiden hankkeiden sarjassa.


    Huonoa uudistusta ei varmasti kannata tehdä ollenkaan, mutta silti on erikoista, että yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa huolella valmisteltu perhevapaauudistus kaatuu näinkin lähellä maaliviivaa. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) jysäytti perjantai-iltapäivään melkoisen pommin kertomalla , että aikoo pysäyttää uudistuksen valmistelun, koska rahat eivät riitä. Varhaiskasvatuksen lisäkustannukset julkiseen talouteen arvioitiin sataan miljoonaan euroon.

    Saarikon vetämässä työryhmässä kokoomusta edustanut opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen veti herneet nenään ja ilmoitti vievänsä asian hallituksen johtokolmikon käsittelyyn. Siellä istuva valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kiirehti tviittaamaan, ettei näin tärkeää asiaa voi noin vain kaataa.

    Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) pysytteli perjantaina hiljaa, mutta on kovin vaikea kuvitella, että Saarikko olisi tehnyt näin suurta poliittista liikahdusta pääministerin tietämättä. Kokoomuksesta on tietysti heti vihjailtu, että uudistuksen kaatamisen todellinen syy ei olisikaan raha, vaan keskustan vanhanaikainen perhekäsitys.

    Isyysvapaiden pidentäminen on ollut Sipilän hallitukselle hankala paikka aiemminkin. Vielä silloin, kun perussuomalaiset pitivät yhtä ja Timo Soini puheenjohtajan nuijaa, PS vannoi perhearvojen nimiin. Se vanha PS julisti, että vapaiden jakaminen vanhempien kesken on perheen ikioma asia, siniset ovat olleet isien kiintiöviikoille huomattavasti suopeampia. Sinisten puheenjohtaja Sampo Terho (sin.) tviittasi perjantaina, että siniset haluavat pitää uudistuksen yhä pystyssä ja palata neuvottelupöytään.

    Lisää sinisten kannoista kuultaneen lauantaina, kun sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila vierailee TV1:n Ykkösaamussa 10.05.

    Orpo tuskin kaivaa hallituksen kärkitriossakaan mistään salaisesta rahasäiliöstä ylimääräistä sataa miljoonaa, joten on hyvin mahdollista, että perhevapaiden uudistaminen siirtyy seuraavalle hallitukselle. Tosin ahkerasti erilaisia perhevapaamalleja tehtailleilta etujärjestöiltäkin on kuulemma hiukan hönkä hiipunut, kun puhe on kääntynyt klassiseen kysymykseen: kuka maksaa.

    Enää pitäisi tietää, kaatoiko uudistuksen kokoomuksen itaruus vai keskustan vanhanaikaisuus. Onneksi hallituksella on iloinen perhetapahtuma heti maanantaina, kun joukkoon liittyy uusi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen (kok.).

    Ehkäpä tähänkin saagaan kirjoitetaan viimeistään silloin seuraava luku.

    VastaaPoista
  75. Pressiklubissa kaavittiin viimeisiä sattumia Aino-taru-sopasta – ”Tutkitaan kaikki lokerot, avataan kaikki laatikot”

    HARVOIN on yli satavuotta vanha maalaus herättänyt niin intohimoista keskustelua kuin Akseli Gallen-Kallelan Aino-taru-triptyykki (1891) tällä viikolla. Ateneumin johtaja Susanna Pettersson kirjoitti blogissaan siitä, miten museon seinällä komeilevaa teosta on pyydetty poistettavaksi, koska taulun kuvaama Väinämöinen on koettu törkeäksi ahdistelijaksi ja Ainokin on siinä nakuna. Eri mediat HS mukaan lukien kirjoittivat aiheesta ja myös somessa se herätti tiukkaa debattia.

    Perjantai-iltana Aino-tarun ympärille muodostunutta kohua ruoti vielä TV1:n Pressiklubi. Keskustelun asetelmat ja argumentit olivat tosin jo sen verran itsestäänselvät, että aihe nostettiin pöytään vasta viimeisenä, presidentin vauvauutisoinnin täyttämän mediatilan sekä urheilun ja dopingin jälkeen.

    PRESSIKLUBIN haastattelupätkässä Pettersson kertoi tiivistettynä samat asiat, joita on saanut kertoa kuluvan viikon aikana useaan kertaan. Aino-tarua on siis aika ajoin vaadittu pois näytteiltä, mutta nyt blogikirjoituksen aiheuttaman kohun myötä vaatimukset ovat lisääntyneet - ja koventuneet.

    ”No näitä yhteydenottoja on tullut muutamia kymmeniä, nyt toki tällä viikolla ihmiset on vilkastuneet aika tavalla. Osa on aggressiivisiakin tyylilajiltaan. Käytetään hyvin sanotaanko värikästä kieltä. Sisältö kuitenkin on sama eli toivotaan teoksen poistamista”, Pettersson sanoi.

    Hän myös toisti museon kannan asiaan: teosta ei tulla poistamaan.

    ”Mun mielestä olennaista on se, että meidän täytyy pystyä tulkitsemaan eri aikakerrostumista syntyneitä teoksia suhteessa siihen aikaan. Aino-taru pysyy takuuvarmasti paikallaan”, Pettersson sanoi.

    PETTERSSONIN haastattelun jälkeen studiovieraat jatkoivat keskustelua.

    Juontaja Sanna Ukkolan kanssa Aino-taru-soppaa kauhoivat mediayrittäjä Jussi Heikelä, IS:n urheilutoimituksen päällikkö Vesa Rantanen ja vasemmistoliiton kansanedustaja Silvia Modig. Keskustelijat olivat samoilla linjoilla Petterssonin kanssa, mutta myönsivät ainakin osittain ymmärtävänsä taulun poistamista vaativia.

    Heikelä nosti mukaan #metoo-kampanjan, johon Petterssonkin viittasi blogikirjoituksessaan. Hänen mukaansa on hyvä, että kampanjan myötä käydään yhdessä keskustellen läpi kaikki mahdolliset ongelmakohdat, ”tutkitaan kaikki lokerot, avataan kaikki laatikot”. Vain niin saadaan selville, missä asioissa on korjaamisen varaa.

    Tässä valossa myös Aino-tarun nyt herättämä keskustelu oli Heikelän ja Modigin mielestä ihan paikallaan ja tarpeellista, vaikka se saattaisi tuntua suhteettomalta saivartelulta tai historiatietoisuuden hylkäämiseltä. Se olikin oikeastaan kymmenminuuttisen keskustelun ainoa hedelmällinen näkökulma.

    TÄSTÄ PRESSIKLUBILAISET siirtyivät #metoon esiin nostamiin ahdistelutapauksiin ja Ylen päätökseen vetää Lauri Törhösen Insiders-elokuva pois ohjelmistosta Törhösen ahdistelusyytösten tultua julki. Rantasen mielestä tilanteessa ei oikeastaan voinut tehdä muuta, sillä ahdisteluskuuppi oli Yleltä lähtöisin.

    Lopulta keskustelu muistutti jo taiteentutkimuksen perusopintojen laiskasti lipuvaa seminaaria Modigin pohtiessa, voidaanko teosta ja tekijää erottaa toisistaan. Selvää vastausta ei kuulunut.

    VastaaPoista
  76. 180 astetta: Ylityökielto paljasti myös tutkijalle, kuinka sairaalat pyörivät työntekijöiden venymisellä – ”Joillekin sitä rahaa löytyy ja joillekin taas ei”
    Sukupuolten tasa-arvoa työelämässä tutkiva Paula Koskinen Sandberg vaatii julkisella sektorilla työskenteleville naisille suurempaa palkkaa.


    Hoitohenkilöstön ylityö- ja vuoronvaihtokielto on tällä viikolla osoittanut, miten riippuvaisia terveydenhuoltoalalla ollaan joustoihin venyvistä työntekijöistä. Useat sairaanhoitopiirit potilasturvallisuuden vaarantumisesta ja kiireettömiä leikkauksia jouduttiin paikoin perumaan.

    ja kahvipöydissä on viikon mittaan ihmetelty, miten ylityökielto on riittänyt ajamaan sairaalat kaaokseen. Yllättyneisiin kuuluu myös työmarkkinapolitiikkaa ja sukupuolten tasa-arvoa tutkiva Paula Koskinen Sandberg Tampereen yliopistosta.

    – Useimmilla työpaikoilla tämä ylimääräisistä vuoroista kieltäytyminen ei aiheuttaisi mitään kaaosta. Ilmeisesti terveydenhuollossa ja sairaaloissa ylityöt ovat niin merkittävässä roolissa, että tällaisella toimenpiteellä on yllättävän suuri vaikutus, Koskinen Sandberg sanoo.

    Terveydenhuollon lisäksi työntekijöiden joustoilla on iso merkitys kaupan ja palvelun alalla. Näitä aloja yhdistää pienipalkkaisten naistyöntekijöiden iso joukko.

    – Se tuntuu kunnioituksen ja arvostuksen puutteelta, että työntekijän tilannetta ei huomioida vaan ajatellaan, että hän on aina valmis joustamaan. Jokainen voi miettiä, miten helppoa esimerkiksi perheellisten on järjestää oma elämä töiden mukaan, jos aina pitää olla valmiina reagoimaan nopeasti muuttuviin vuoroihin.

    Työehtoneuvotteluissa on kyse myös tasa-arvosta
    Ylityö- ja vuoronvaihtokiellolla työntekijäjärjestöt vauhdittivat jumiutuneita kunta-alan palkkaneuvotteluja. Niissä hiersi erityisesti kysymys kilpailukykysopimuksen lomarahaleikkausten korvaamisesta. Leikkaus kohdistui naisvaltaisen julkisen puolen työntekijöihin.

    – Tällä kertaa keskustelussa on ollut esillä tavallista enemmän tasa-arvonäkökulma. Tutkijana olen kuitenkin ollut hieman harmissani siitä, että palkkatason kokonaisnoston sijaan neuvottelu keskittyi kuitenkin lopulta suhteellisen pieneen ja kertaluontoiseen toimeen, Koskinen-Sandberg sanoo.

    Taustalla on kysymys sukupuolten välisestä palkkaerosta. Miesvaltaisilla vientialoilla palkat ovat isompia ja perinteisesti naisvaltaisilla hoiva-aloilla taas matalampia. Kilpailukykysopimuksen lomarahaleikkauksen kaltaiset toimet syventävät eroa entisestään.

    Neuvottelutulos kunta-alan vaikeaan kiistaan syntyi lopulta .

    Palkankorotukset ovat samaa tasoa kuin muillakin aloilla, eli sukupuolten palkkaero pysyy jokseenkin ennallaan, Koskinen Sandberg arvioi.

    – Lomarahojen leikkausta kompensoitiin pienehköllä kertakorvauksella, joka oli nimetty tuloksellisuuseroksi ja joka ei korvaa leikkausta. Lisäksi Tehy kertoi saavansa oman sopimuksen, mutta vaikuttaa siltä, että tosiasiassa taidettiin perustaa vain työryhmä tätä pohtimaan.

    Koskinen Sandberg on tutkinut yhdentoista vuoden takaista hoitajien työtaistelua, joka kärjistyi sairaanhoitajien uhkaukseen joukkoirtisanoutumisesta. Kiista käynnistyi kokoomuksen luvattua eduskuntavaaleissa hoitajille reilua palkankorotusta, joka lopulta jäi toteutumatta.

    – Argumentit ovat edelleen melko samantyyppisiä. Hoitajat haluavat pois palkkakuopasta ja toistavat, että pelkällä arvostuksella ei elä. Kuntatyönantajan puolelta taas todetaan, että rahat eivät riitä ja palkat ovat ihan kohdillaan ja tasa-arvoiset jo nykyäänkin, Koskinen Sandberg sanoo.

    Perusasetelma on tällä kertaa kuitenkin täysin erilainen kuin vuonna 2007.

    – Silloin hoitajat lähtivät hakemaan selkeää parannusta työehtoihin, mutta tällä kertaa kyseessä oli lähinnä tehtyjen heikennysten peruminen. Tuntuu, että aika moni on odottavalla kannalla. Sote-uudistus on tulossa ja monia perinteisiä julkisen sektorin naisten työpaikkoja ja työehtoja myllätään ihan urakalla lähiaikoina. Kukaan ei vielä tiedä mitä se tulee tarkoittamaan.

    VastaaPoista
  77. "ja kahvipöydissä on viikon mittaan ihmetelty, miten ylityökielto on riittänyt ajamaan sairaalat kaaokseen. Yllättyneisiin kuuluu myös työmarkkinapolitiikkaa ja sukupuolten tasa-arvoa tutkiva Paula Koskinen Sandberg Tampereen yliopistosta."

    Olisi mukavaa jos edes toisinaan näihin asioihin keskittyneet tutkijat vaikuttaisivat osaavan asiansa. Tälläkin kertaa tutkija on yllättynyt asiasta, jonka tavallinen kansa tietää tutkimattakin. Tarjottu tasa-arvolääkekin on tähän tilanteeseen täysin väärä. Mitä jos tutkittaisiin miten sairaaloissa saataisiin asiat hoidettua järkevämmin ja tehokkaammin? Tai mitä jos palkkavaateiden sijasta tutkitaan ensin, pitäisikö resursseja lisätä tai kohdentaa uudelleen?

    Hoitajien perusongelma on se, että tehdään vain mitä johtaja käskee, vaikka käskyt olisivat kuinka järjettömiä. Oman työn kehittäminen pitäisi kiinnostaa sen verran, että perseet laitetaan penkkiin jos johtamisen taso ei muuten nouse. Oman työn arvostuksen linkittäminen palkkaan on sekin lapsellista. Se kuvastaa lähinnä sitä, että hoitajat eivät itsekään arvosta omaa työtään ilman ulkoisia statusmerkkejä. Hoitajien huonosta itsetunnosta kärsivät sekä hoitajat itse, että koko kansa.

    VastaaPoista
  78. Kina perhevapaista on eri etujen summa – keskustalla on painetta tyydyttää ydinkannattajiaan

    Perhevapaiden uudistamisesta tuli erityisesti keskustalle monella tapaa ongelmallista. Hallituspuolueiden on vaalien lähestyessä vaikeampi sovittaa etujaan yhteen.

    Hallituspuolueiden välille ryöpsähti nopeasti kina perhevapaiden uudistamisesta, kun perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) ilmoitti perjantaina, ettei uudistusta syntyisi tällä hallituskaudella. Syynä on rahoituksen uupuminen. Keskustalle ei käy, että uudistusta rahoitettaisiin leikkaamalla kotihoidon tukea, kuten suunnitelmana oli.

    Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) sekä monet muut kokoomuslaiset hyökkäsivät heti keskustan kimppuun luovuttamisesta ja jupakka oli valmis. Oppositio säesti moittimalla hallitusta uudesta epäonnistumisesta ja heikosta työstä tasa-arvon eteen.

    Erikoistutkija Jenni Karimäki Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksesta kertoo, että uudistuksen ympärillä on nyt monia erilaisia poliittisia etuja, jotka vaikeuttavat ratkaisun syntymistä.

    –Keskustan joukoissa on todennäköisesti kyseenalaistettu enemmän perhevapaiden uudistamista ja korostettu perheiden oikeutta itse päättää, miten asiat hoidetaan. Keskustan kannattajissa on enemmän konservatiivisia ihmisiä, joille muutosta on vaikeampi perustella, Karimäki pohtii.

    Tilanteeseen vaikuttaa Karimäen mielestä sekin, että keskustan kannattajat voivat mieltää hallituksen tekevän kokoomuslaista politiikkaa.

    –Saarikolle annettiin heti paljon tukea keskustan riveistä. Keskusta haluaa nyt korostaa, ettei pienituloisilta lapsiperheiltä saa leikata. Kannatusluvut ovat keskustalle olleet takkuisempia kuin kokoomukselle. Ydinkannattajakuntaa yritetään tyydyttää, Karimäki lisää.

    Vaalitkin vaikuttavat

    Myös kokoomuksella on pelissä teemoja, joita se haluaa kannattajiensa silmissä pitää esillä. Erilaiset edut ajoivat puolueet nyt uudistuksessa törmäyskurssille.

    –Grahn-Laasosen voimakas kannanotto kertoo kokoomukselle tärkeästä työllisyyskysymyksestä. Kokoomus haluaa muutosta erityisesti sen takia, Karimäki sanoo.

    Kolmas hallituspuolue Sininen tulevaisuus on Karimäen mielestä esittänyt kahdenlaisia mielipiteitä perhevapaiden uudistamisesta.

    –Sininen tulevaisuus haluaa toisaalta jatkaa uudistusta, mutta aiemmin on myös kyseenalaistettu uudistusta, koska perheiden päätösvaltaa on haluttu korostaa.

    Seuraavat eduskuntavaalit ovat reilun vuoden kuluttua. Hallituskauden kääntyminen viimeiselle vuodelleen voi entistä enemmän vaikuttaa politiikan ratkaisuihin.

    –Varmasti puolueet joutuvat aktiivisemmin ottamaan huomioon, miten päätökset suhteutuvat vaalien lähestymiseen.

    Karimäki ei sulje täysin pois sitäkään, että keskusta joutuu nyt miettimään samalla kunniapuheenjohtajansa Paavo Väyrysen pyrkyä keskustan johtoon. Väyrynen osaa puhutella erityisesti keskustan konservatiivisempia kannattajia.

    –Politiikassa kaikki voi liittyä kaikkeen. Väyrysen haku puheenjohtajaksi osuu nyt samaan ajankohtaan. Keskustan on vaikea päästä Väyrysen kanssa johtamaan tapahtumien kulkua.

    Trio käy vielä läpi

    Perhevapaiden kokonaisuudella tarkoitetaan yleisemmin äitiys-, isyys-, vanhempain- ja hoitovapaita sekä kotihoidon tukea. Näitä vapaita pidetään keskeisenä tasa-arvopolitiikan välineenä.

    Ongelmaksi koetaan esimerkiksi se, että naisten työurat jäävät miesten työurista jälkeen, kun äidit ovat isiä enemmän hoitamassa lapsia. Miehille on tarkoitus löytää parempia väyliä lasten hoitamiseen. Uudistustarpeeseen vaikuttavat myös työelämän muutokset, jotka voivat vaikeuttaa vapaiden pitoa.

    Niin puolueet, työmarkkinat kuin eri järjestöt ovat laajasti sitä mieltä, että uudistusta tarvitaan, mutta yksityiskohdista on vaikea päästä sopuun.

    VastaaPoista
  79. Poikien ympärileikkauksista halutaan eroon Islannissa - teosta jopa kuuden vuoden vankeusrangaistus

    Islannissa viiden eri puolueen kansanedustajat ovat esittäneet lakia, joka kieltäisi poikien ympärileikkauksen.

    Lakiesityksessä vaaditaan kuuden vuoden vankeusrangaistusta "sukupuolielinten osittaisesta tai kokonaisesta poistamisesta".

    Islanti kielsi tyttöjen ympärileikkauksen jo vuonna 2005, mutta maan lainsäädäntö ei ota kantaa poikien ympärileikkaukseen.

    Lakiesityksen mukaan ympärileikkaus rikkoo poikien oikeuksia. Siinä esitetään, että ympärileikkausta olisi harkittava vain terveydellisistä syistä.

    Esitys huomauttaa, että lapsen oikeudet merkitsevät vaakakupissa enemmän kuin vanhempien oikeus tarjota "uskonnollista ohjausta lapselleen".

    Kun lapset saavuttavat oikeustoimikelpoisuuteen vaadittavan iän, he saisivat itse päättää asiasta.

    Lakiesitys ei tarkenna, mikä tämä ikä on. The Independent huomioi, että Islannissa suojaikäraja on 15.

    Lakiesityksen takana on viiden eri puolueen kahdeksan kansanedustajaa. Islannin parlamentissa on 63 jäsentä.

    Lähde: The Independent

    VastaaPoista
  80. ”Tasa-arvoministeri kaatoi juuri tärkeimmän tasa-arvouudistuksen

    Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen mukaan keskustan väitteet perhevapaauudistuksesta eivät pidä paikkaansa.

    Sanni Grahn-Laasosen (kok.) mukaan hallituksen tasa-arvo-ohjelman väliraportin käsittelystä ensi viikolla perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) johdolla tulee kiusallista.

    Opetusministeri Grahn-Laasonen toteaa Verkkouutisten blogissaan ”tasa-arvoministeri” Saarikon juuri kaataneen hallituksen tärkeimmän tasa-arvouudistuksen.

    Hänen mukaansa kokoomus on edelleen vahvasti perhevapaauudistuksen toteuttamisen puolella.

    – Me olemme valmiit uudistamaan perhevapaat nykyaikaan. Naisten työurat, palkat ja eläkkeet jäävät jälkeen miehistä, koska naiset kantavat yhä päävastuun kodista ja lapsista.

    Opetusministerin mukaan työllistyminen on paras keino torjua lapsiperheköyhyyttä ja edistää naisten tasa-arvoisia mahdollisuuksia.

    Sanni Grahn-Laasonen ei allekirjoita keskustalaisten esittämiä väitteitä uudistuksen vastustamisen syistä.

    – Moni keskustalainen levitti eilen sosiaalisessa mediassa käsitystä, että 2/3 perheistä olisi hävinnyt uudistuksessa. Tämä laskelma ei vastaa kokonaiskuvaa, sillä siitä puuttuivat käyttäytymisvaikutukset: naisten työllistyminen tärkeimpänä. Työ on paras keino torjua myös lapsiperheköyhyyttä.

    Ministerin mukaan perhevapaauudistus ei kaatunut rahaan, vaan vanhanaikaisiin asenteisiin.

    – Yhdessä sovituilla reunaehdolla olisi voitu ja edelleen voidaan toteuttaa perhevapaauudistus, joka edistää tasa-arvoista vanhemmuutta ja työelämää, Grahn-Laasonen kirjoittaa.

    VastaaPoista
  81. SAARA SÄRMÄ: KEHTAAMISTA KANNATTAA OPETELLA

    Taannoin minua pyydettiin pitämään luentoa maisteriopiskelijoille omasta tutkimuksestani. Vastasin pyyntöön, että voisin kyllä tulla, mutta en ole tehnyt mitään tutkimusta viime aikoina. Pyytäjä sitten tarkensi, että väitöskirjasta esimerkiksi voisi olla hyvä puhua, onhan se tutkimus sekin.

    Itse olin tässä tapauksessa hyvin naistyypilliseen tapaan vähätellyt omaa osaamistani, vaikka ei osaaminen muutamassa vuodessa minnekään katoa, vaikka olisi tehnyt vähän muutakin.

    Feministinen ajatushautomo Hattu on järjestänyt kehtaamiskouluja asiantuntijanaisille, jotka toimivat erilaisissa ammateissa. Kehtaamiskoulujen tarkoituksena on voimauttaa naisia ottamaan haltuun oma asiantuntijuutensa ja kannustaa naisia tukemaan toisiaan. Keskinäisen solidaarisuuden kautta voidaan avata tilaa toisillemme olla asiantuntijoita itselle luontaisella tavalla.

    Kehtaamiskoulu ammentaa menetelmänsä toisen aallon radikaalifeminismistä, johon kuului tiedostamispiirien järjestäminen. Silloin muotoiltiin eräs feminismin perusajatus, jonka mukaan henkilökohtainen on poliittista. Tämä feministisen teorian kulmakivi tarkoittaa, että henkilökohtaisia kokemuksia yhdessä jakamalla, toisten tunnistaessa samat ongelmakohdat, voidaan piirtää esiin yhteiskunnallisia rakenteita kuten patriarkaatti.

    Naisille on vuosikymmeniä annettu hyvää tarkoittavia neuvoja, miten menestyä työelämässä tai asiantuntijana. Ole rohkeampi, vaadi enemmän palkkaa, pukeudu siistiin jakkupukuun, meikkaa hillitysti, värjää hiukset, mutta älä liian värikkäiksi, lakkaa kynnet, mutta älä liian räikeällä värillä ja niin edelleen.

    Vielä vuonna 2017 brittiläisessä yliopistossa oli tutkijanaisille suunnatussa koulutuksessa, toden totta, annettu tuo viimeinen neuvo.

    Sikäläinen kollegani, joka asiasta kertoi, oli välittömästi päättänyt lakata kyntensä aina mahdollisimman huomiota herättävästi. Sillä se, että naiset ovat muuttaneet itseään aina milloin minkäkin vaatimuksen mukaiseksi, ei ole johtanut tasa-arvoon.

    On myös ihan tutkittu, että naisten rohkeasti esittämät palkankorotuspyynnöt eivät välttämättä saa osakseen samanlaista vastakaikua kuin miesten. Miehet voivat perustella palkankorotustarvettaan sillä, että ovat hyviä työssään ja siksi ansaitsisivat paremman palkan. Naisten kohdalla samanlainen perustelu ei välttämättä mene läpi vaan asia pitää perustella jonkunlaisen yhteisen hyvän kautta.

    Naisten keskinäinen solidaarisuus on tärkeää, mutta se ei yksin riitä kumoamaan patriarkaattia. Se kuitenkin tuottaa hyvää vastapainoa patriarkaattia pönkittävälle setäsolidaarisuudelle.

    Setäsolidaarisuutta on viimeaikoina ollut nähtävissä niissä miesten lausumissa, jotka vähättelevät naisten häirintäkokemuksia ja ryntäävät puolustamaan häiritsijöitä ja muita valtaansa väärinkäyttäneitä miehiä. Setäsolidaarisuudella pyritään takaamaan, että valta pysyy miehisissä käsissä jatkossakin.

    Koska tasa-arvoa ei saavuteta niin, että naiset mukautuvat, on aika muuttaa kulttuuria ja maailmaa. Naiset ovat melko mukisematta lähes loputtomasti mukautuneet hiljentämiseen, väheksymiseen ja räikeimpiin väärinkohteluihin kuten #metoo- ja #memyös- kampanjat ovat osoittaneet. Se aika on nyt ohi.

    Kun Suomessa raportoitiin Golden Globe -palkintogaalassa isosti esiin nousseesta Time’s up! -liikkeestä ja erityisesti Oprah Winfreyn puheesta, kummasti raporteista unohdettiin koko liikkeen keskeisin osa, joka on naisten välinen solidaarisuus yli luokkarajojen. Liikkeessä ei ole kyse vain rikkaasta eliitistä – päinvastoin, siinä on kyse ihan kaikista naisista, ammattialasta riippumatta.

    VastaaPoista
  82. Riita perhevapaauudistuksesta ei ota rauhoittuakseen - Timo Soinikin astuu kehään: ”Tämä hallitus ei tee punavihreätä perhepolitiikkaa”

    Ulkoasianministeri Timo Soini kommentoi kiistanalaista perhevapaauudistusta blogissaan. Hänen mielestään Saarikon tekemä ratkaisu perhevapaauudistuksen kaatamisesta oli oikea.

    Ulkoasianministeri Timo Soini (sin) ottaa kantaa tänään julkaistussa blogitekstissään hallituspuolueita repineeseen perheuudistuskiistaan. Plokissaan Soini puoltaa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk) tekemää ratkaisua ja ottaa kärkkäästi kantaa hankkeen kaatumista koskeneeseen kritiikkiin.

    - Perhevapaauudistus voidaan pelastaa vain turvaamalla kotihoidontuki. Tämä hallitus ei tee punavihreätä perhepolitiikkaa, Soini kirjoittaa.

    Saarikko perusteli hankkeen kaatumista sen liian korkeilla kustannuksilla. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok)mukaan uudistus ei kuitenkaan kaatunut rahaan vaan vanhanaikaisiin asenteisiin. Soini on Saarikon kanssa samoilla linjoilla.

    - Uudistusta ei tehdä kotihoidontukea leikkaamalla ja perheiden itsemääräämisoikeutta sortamalla. Asia on näin yksinkertainen, Kyse on sekä rahasta että ideologiasta, Soini linjaa.

    Sinisten linjasta perhevapaakysymyksessä ei ole täyttä selvyyttä. Nykyinen puheenjohtaja Sampo Terho kertoi aiemmin Twitter-tilillään puolueen olevan valmis palamaan neuvottelupöytään.

    - Me siniset haluamme uudistaa perhevapaat tavalla, joka on reilu ja hyvä suomalaisille perheille. Ei anneta tämän kaatua, vaan palataan neuvottelupöytään, Terho tviittasi perjantaina.

    VastaaPoista
  83. Sinkkunaiset ovat muita onnellisempia – suhde tuottaa liikaa töitä

    Naisten ajatellaan usein olevan juuri se sukupuoli, joka kaipaisi miehiä enemmän vakituista parisuhdetta. Uusi kysely todistaa kuitenkin toisin, sillä tutkimuksen mukaan naiset pitävät vapaudestaan enemmän kuin miehet.

    The Telegraph -sivusto kertoo Mintel-tutkimusfirman tekemästä kyselystä, jossa haluttiin tutkia naisten ja miesten onnellisuutta sekä parisuhteessa että sinkkuna. Tutkimuksesta kävi ilmi, että varsinkin noin 45-vuotiaat naiset olivat miehiä mielummin sinkkuina eivätkä etsineet enää uutta parisuhdetta edellisen päätyttyä.

    Tutkimusta johtaneen Emily Grundyn mukaan kyselyn tulos johtuu pitkälti siitä, että vapaus on naisille vanhempana helpompaa kuin miehille. Parisuhteet tuottavat vanhemmille naisille paljon enemmän töitä kuin yksin eläminen.

    Yleisesti naiset panostavat parisuhteeseen ja yhteiseen kotiin sekä tunnetasolla että fyysisesti enemmän kuin miehet. Naiset tekevät usein enemmän kotitöitä, minkä lisäksi he hoitavat lapsia ja valmistavat kaikille ruoan pöytään. Parisuhteen päätyttyä yksin eläminen voi tuntua aikuisille naisille mukavan helpolta eron jälkeen.

    VastaaPoista
  84. Too Much Netflix, Not Enough Chill: Why Young Americans Are Having Less Sex - POLITICO Magazine

    Although this sexual counter-revolution began before the #MeToo movement arose in response to the sexual abuse, misconduct and insensitivity of men ranging from Harvey Weinstein to Bill O’Reilly, the cultural outrage over men’s bad behavior is likely to accelerate this trend

    American adults, on average, are having sex about nine fewer times per year in the 2010s compared to adults in the late 1990s, according to a team of scholars led by the psychologist Jean Twenge. That’s a 14 percent decline in sexual frequency. Likewise, the share of adults who reported having sex “not at all” in the past year rose from 18 percent in the late 1990s to 22 percent from 2014 to 2016, according to our analysis of the General Social Survey.
    ...
    Tyrone, a 20-year-old man, put it this way to Twenge for her book, iGen: His generation is having less sex “because of fear of pregnancy and disease.”
    ...
    Starting in 2011, for instance, the Obama administration pushed colleges and universities to reduce sexual harassment and violence with a range of Title IX-inspired measures. These measures, and the concerns they underlined, led to the expulsions of hundreds, if not thousands, of men for alleged sexual assaults on campuses. Heightened attention to sexual assault on college campuses probably left its mark on dating and mating habits among students across the country.
    ...
    Describing all this as a “sexual counter-revolution,” Douglas Murray at The Spectator argued that “whereas the 1960s saw a freeing up of attitudes towards sex, pushing at boundaries, this counter-swing is turning sexual freedom into sexual fear, and nearly all sexual opportunities into a legalistic minefield.”
    ...
    In fact, now, for the first time in more than a century, young adults as a whole are more likely to live at home with their parents than to be married or live with a partner.
    ...
    Porn is also likely to be a factor. A decent amount of young men’s screen time and attention is devoted to virtual sex rather than the real thing. “A look at shifting attitudes and behaviors from 1973 to 2012 finds porn viewership has increased substantially among young adults,” noted a research team headed by the economist Joseph Price. For those young adults devoted to porn, Twenge speculates, “Why risk rejection, sexually transmitted diseases, relationship arguments or having to meet up with someone when you can watch porn in the privacy of your own bedroom and do things your way?”
    ...
    The ongoing cultural shifts in attitudes toward sex and relationships may make some men so hesitant to express interest or affection that relationships and marriage take a noticeable downward turn. “In the complicated dance of courtship, someone has to make a move, and the way one conventionally discovers if one’s attraction is returned is to brave some gentle physical contact and perhaps accept rebuff,” wrote the novelist Lionel Shriver. She added, “I am concerned that we are well on our way to demonising, if not criminalising, all male desire.” In other words, taken too far, the emerging sexual counter-revolution could put a chill on romance, relationships and marriage if sizable numbers of single men become afraid to initiate relationships with women.

    VastaaPoista
  85. Nyt puhuu perhevapaauudistuksen torpannut Annika Saarikko: ”Keittiön pöydän ääressä lasketaan euroja”

    Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoo, että perhevapaauudistuksen vaikutusarviot käänsivät hänen päänsä uudistuksen suhteen. Saarikko ilmoitti perjantaina, ettei perhevapaauudistusta pystytä toteuttamaan.
    –Ongelman ydin on siinä, että kaikki se, mikä paperilla pelittää hyvin, ei käytäntöön vietynä aina toimi kuten haluaisimme. Ongelman ydin on myös siinä, että reunaehdoillamme ei uunista ulos tulevia vaihtoehtoja montaa ollut. Valtiovarainministeri Orpo painotti uudistukseen lähdettäessä sitä, että uudistus ei saa maksaa mitään, hän kirjoitti blogissaan sunnuntai-iltana.

    –Perhevapaatyöryhmän loppumetreillä kävimme läpi monen oppositioedustajankin peräänkuuluttamia vaikutusarvioita paketistamme. Ne käänsivät ajatteluni suunnan, Saarikko jatkaa.

    Hän kuvailee perhevapaisiin olennaisesti liittyvää kotihoidontukea poliittisesti kuumaksi ja hyvin arvolatautuneeksi puheenaiheeksi.

    –Sen ympäriltä on syytä puhkaista muutamia kuplia, Saarikko sanoo.

    Hänen mukaansa perhevapaauudistuksella ei realistisesti voi tavoitella Elinkeinoelämän Keskusliiton maalaamia kymmenien tuhansien työllisten voittoa.

    –Pöydässämme oli malleja, joiden vaikutus työllisyyteen arvioitiin noin 1000 henkilötyövuoden kokoiseksi. Kotihoidontuella pitkään olevat naiset ovat monesti heitä, joilla työmarkkina-asema ei ole hyvä ja koulutustausta on ohut. Olen iloinen siitä, että yksimielisesti halusimme tukea näiden äitien työllistymisen mahdollisuuksia perhevapaiden jälkeen paremmilla työllisyyspalveluilla.

    Saarikko sanoo, että etuusheikennyksenä pöydässä ollut malli kotihoidontukea pidempään hyödyntäville perheille olisi tarkoittanut satojen eurojen leikkausta kuukaudessa.

    –Otetaan esimerkkiperhe, jolla on 2,5-vuotias lapsi ja hänellä 5-vuotias sisarus. Perheen töissä käyvä puoliso on pienituloinen. He saavat yhteiskunnalta nyt kokonaisuudessaan 584 euroa kuussa. Esitetyn uudistuksen mukaan he saisivat 200 euroa kuussa, Saarikko selvittää.

    Hän korostaa, että kokonaisuudessaan perhevapaauudistuksen vaikutusarviot ilman käyttäytymismuutoksia olisivat merkinneet keskituloisillekin perheille toimeentulon leikkausta. Myös nykyinen osa-aikatyön tuki olisi Saarikon mukaan heikentynyt.

    – Kun lapsen tuloa innoissaan odottava perhe pohtii, kuka vauvan kanssa jää kotiin, ei ratkaisuun vaikuta maan hallituksen asettamat tavoitteet varhaiskasvatusasteen nostamisesta tai tasa-arvopyrkimyksistä. Keittiön pöydän ääressä lasketaan euroja, muun muassa naisten ja miesten palkkaeroista johtuen. Monilapsisessa perheessä erityisesti mietitään kaikkinaista talvihaalareiden kyllästämän arjen hallintaa aina päiväkotien sijainnista mahdollisuuteen tehdä osa-aikaista työviikkoa, hän kommentoi.

    Ministeri kertoo, että pöydällä oli loppuvaiheessa eri malleja, joiden kaikkien ydin oli isien ansiosidonnaisen vapaan tuplaamisessa. Siitä osa, noin 30 päivää olisi Saarikon mukaan ollut pois äitien käyttämistä nykymallin päivistä.

    –Aito pidennys isyysvapaisiin pitäisi tulla työmarkkinajärjestöjen tuella – tämä palkkaan sidottu tuki kun on valtaosaltaan työntekijöiden ja työnantajien työtulovakuutuksen kautta rahoitettua. Tähän emme saaneet kuitenkaan vihreää valoa heiltä – ehkä asiaa ei sittenkään koettu tarpeeksi tärkeäksi juuri nyt, hän toteaa.

    Saarikon mielestä työmarkkinajärjestöiltä ei myöskään löytynyt halua tehdä perhevapaista riittävän joustavia.

    VastaaPoista
  86. Analyysi: Perhevapaiden uudistus jää seuraavalle eduskunnalle, mikä ei ole demokratian kannalta huono asia
    Äidinpalkka on keskustan ja SMP:n luomus 1980-luvun puolivälistä, josta maailma on muuttunut.


    Hallituspuolueiden puheenjohtajat kokoontuivat maanantaina iltapäivällä käsittelemään perhevapaauudistuksen kohtaloa.

    Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) twiittasi illalla puoli seitsemältä, että strategiaistunnossa on pitkä lista. Niissä hän ei erikseen maininnut perhevapaauudistusta.

    Kahdeksan jälkeen valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) twiittasi, ettei uudistusta toteuteta tällä vaalikaudella, koska yhteistä mallia ei valitettavasti löytynyt.

    Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) ilmoitti perjantaina yllättäen, että hän keskeyttää perhevapaauudistuksen valmistelun. Hänellä on täytynyt olla jo silloin Sipilän tuki näin merkittävälle ratkaisulle.

    Saarikon mukaan uudistus kaatui lisärahan puutteeseen ja liian tiukkoihin reunaehtoihin. Hallitus oli asettanut uudistuksen ehdoksi, ettei uusi järjestelmä saa maksaa nykyistä enemmän, lasta pitää voida hoitaa kotona kolmivuotiaaksi saakka ja uudistuksen pitää vahvistaa työllisyyttä.

    Kaavailuista tihkuneiden tietojen mukaan isille kiintiöity osuus perhevapaista olisi tuplattu, mutta äidin osuutta olisi jouduttu lyhentämään noin 30 päivää, jotta uudistus ei olisi lisännyt kustannuksia.

    Tasa-arvo vastaan vanhoillisuus
    Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) mukaan uudistuksen rahoituksesta oli jo suunnitelma, mutta keskustan eduskuntaryhmä ei ollut valmis uudistukseen. Kokoomuksessa keskusta leimattiinkin vanhoilliseksi tasa-arvon vastustajaksi.

    Keskustan eduskuntaryhmän mielestä uudistus olisi ollut suurimmalle osalle perheistä heikennys toimeentuloon. Esillä ollut malli olisi leikannut kotihoidon tukea lapsen varttuessa, ja kotihoidon sisarkorotuskin olisi poistunut tukijakson loppupuolella. Tämä olisi voinut joissain tapauksissa merkitä pienituloiselle lapsiperheelle jopa satojen eurojen menetystä kuukaudessa.

    Se olisi antanut eittämättä oppositiolle taas yhden vaaliaseen keskustaa vastaan ensi vuoden eduskuntavaaleissa.

    Äidinpalkka on SMP:n ja keskustan luomus
    Ulkoministeri Timo Soini (ps.) kirjoitti sunnuntaina plokisaan, että perhevapaauudistus voidaan pelastaa vain turvaamalla kotihoidontuki. Hän korosti, että uudistusta ei tehdä kotihoidontukea leikkaamalla ja perheiden itsemääräämisoikeutta sortamalla.

    Soinin ja keskustan kanta voitti. Se ei ole ihme, kun muistelee lähihistoriaa.

    Lasten kotihoidon tuki säädettiin ensi kertaa vuonna 1985 SMP:n ja keskustan ollessa hallituksessa. Silloin ainakin SMP:n ministerit puhuivat siitä suurena saavutuksena, jonka nimi oli äidinpalkka. Se hyödytti myös keskustan ydinkannattajiin kuuluvia maatilan emäntiä, joilla oli pieniä lapsia.

    Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Nyt uudistuksen tarpeellisuutta perusteltiin halulla parantaa naisten asemaa työelämässä ja sitä kautta työllisyyttä. Tämä nähtiin myös tasa-arvokysymyksenä.

    Saarikon vetämässä työryhmässä esillä olleilla malleilla vaikutus olisi kuitenkin ollut kuitenkin melko vähäinen, noin tuhat henkilötyövuotta.

    Perhevapaauudistus jää nyt seuraavalle hallitukselle, jossa jarruttajat eivät välttämättä ole mukana eikä tiukkoja reunaehtoja ole.

    Demokratian kannalta on eduksi, jos uudistuksesta tulee yksi keskeinen eduskuntavaaliteema. Erilaisista malleista ei varmasti tule puutetta.

    VastaaPoista
  87. Hallitus sössi perhevapaauudistuksen, Rinne: ”Kysymys on koko hallituksen kyvyttömyydestä perhe- ja tasa-arvopolitiikkaan”

    – Vakava paikka, suurimman oppositiopuolueen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne toteaa Demokraatille. Hallitus on juuri ilmoittanut, ettei sen valmistelema perhevapaauudistus etene.

    Rinne muistuttaa, että asiantuntijoiden mukaan perhevapaauudistuksella olisi kaksi keskeistä vaikutusta. Ensinnä erityisesti nuorten naisten työllisyysaste paranisi ja toiseksi se vaikuttaisi vahvasti palkkatasa-arvoa korjaavasti.

    Rinteen mukaan uudistuksen kariutuminen on jälleen kerran ikävä osoitus siitä, että Sipilän hallituksella ei ole minkäännäköistä tasa-arvo- eikä perhepolitiikka.

    – Näyttää kovasti vahva ideologinen lataus estävän järkevän perhepolitiikan tekemisen ja erityisesti miesten ja naisten välisen tasa-arvon vahvistamisen.

    Sitä, oliko keskusta vai kokoomus enemmän tyrimässä uudistuksen kaatumista, Rinne ei lähde erittelemaan.

    – Minusta kysymys on koko hallituksen kyvyttömyydestä perhe- ja tasa-arvopolitiikkaan. Selityksiä tuntuu löytyvän muttei ratkaisuja – selityksiä siihen, miksi epäonnistutaan, Rinne huokaa.

    Rinne muistuttaa, että hallitus toi perhevapaauudistuksen syksyllä 2017 merkittävänä työmarkinoiden rakenteellisena uudistuksen pöytään. Kerrottiin, että se tehdään hallituksen toimesta tämän vaalikauden aikana.

    – Jos hallituksen omia arvioita uskoo, tämä oli sille yksi tärkeimpiä uudistuksia – perhepolitiikan, työllisyyden ja tasa-arvon ja työmarkkinoiden näkökulmasta erittäin tärkeä. On surkeata, että tällaisella sössimisellä tämä menetetään. Menee taas muutama vuosi eteenpäin, ennen kuin tämä asia on korjattu, Rinne suree.

    – Perhevapaauudistus on yksi keskeisimpiä asioita työmarkkinoiden uudistamiseksi. SDP tulee tähän panostamaan, että tämä saadaan ensi vaalikaudella kuntoon, Rinne sanoo.

    Rinteen mukaan hallitus valmisteli perhevapaauudistusta aika lailla hiljaisuudessa, sen koommin oppositiolle tiedottamatta tai siltä kyselemättä.

    – Uudistus haluttiin varmaan tuoda hallituksen suurena voittona, mutta tuli todellinen mahalasku, Rinne summaa.

    VastaaPoista
  88. Yle selvitti: Kotihoidon tukea käytetään eniten keskustan vahvoilla alueilla – katso oman kuntasi tilanne
    Yle haki tiedot kotihoidon tuen käytöstä viime vuonna. Kaksi kuvaa kertoo, miksi tuki on keskustalle vaikea poliittinen kysymys.


    Perhevapaauudistus ei , sillä hallituspuolueet eivät päässeet sopuun kotihoidontuesta.

    Yle selvitti, kuinka paljon eri puolilla Suomea käytettiin kotihoidontukea viime vuonna. Ylen selvityksen tiedot ovat peräisin Tilastokeskukselta ja Kelan Kelasto-verkkopalvelusta.

    Kotihoidontukea käytetään Ylen selvityksen mukaan suhteellisesti eniten Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Listan kärjessä ovat Luoto, Merijärvi, Sievi, Pedersöre ja Lumijoki. Näissä kunnissa yli 15 prosenttia perheistä käytti kotihoidontukea viime vuonna. Oman kuntasi tilanteen voit jutun lopussa olevasta listasta.

    – Kartta kertoo ennen muuta siitä, kuinka korkeaa on syntyvyys eri kunnissa, mutta oletettavaa on, että kotihoidontuki on myös yleisemmin käytettyä näissä kartalta erottuvissa kunnissa, sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo Helsingin yliopistosta arvioi.

    Esillä olleissa malleissa kotihoidontukea olisi jatkettu nykyiseen tapaan siihen asti, kun lapsi täyttää kolme vuotta. Tuen taso olisi kuitenkin laskenut viimeisen vuoden aikana, mikä ei keskustalle käynyt.

    Karille ajautuneen perhevapaauudistuksen vaikeutta selittääkin osaltaan kotihoidontuen suosio keskustan kannatuksen ydinalueilla.

    – Se on varmasti hyvin tärkeä tekijä. Kotihoidontuki on ollut aikoinaan iso poliittinen saavutus keskustapuolueelle. Tutkimuksissa on havaittu, että kun keskusta on ollut mukana hallituksessa, kotihoidontukea on suosittu, ja kun keskusta ei ole ollut mukana hallituksessa, kotihoidontukea on leikattu tai sitä ei ole ainakaan korotettu, Hiilamo kertoo.


    Pohjanmaan "raamattuvyöhyke" erottuu listasta
    Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla kotihoidontukea saavien perheiden suhteellisen korkeaa osuutta selittää Hiilamon mukaan herätysliikkeiden ja erityisesti lestadiolaisten perheiden suuri määrä. Kotihoidontukeen kuuluu sisarkorotus, joka tekee sen käytöstä houkuttelevampaa niissä perheissä, joissa on monia alle kouluikäisiä lapsia.

    – Siihen liittyy uskonnollinen perhekäsitys perinteisistä naisten ja miesten rooleista. Lisäksi taustalla vaikuttavat monet muut tekijät, kuten esimerkiksi se kuinka pitkä matka on päivähoitopaikkoihin, millaisia kuntalisiä maksetaan ja minkälainen elinkeinorakenne alueella on, Hiilamo sanoo.

    Myös työllisyystilanne vaikuttaa. Maksettavan kotihoidontuen suuruudesta riippuen lasten hoitaminen kotona voi olla luontevampaa kuin työttömänä työnhakijana töiden etsiminen.

    THL:n erikoistutkija Johanna Närvi kertoo, että aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että maaseutumaisilla alueilla kotihoidontukea käytetään yleisemmin pitkään.

    – Perheen ja työn yhteensovittaminen voi olla vaikeampaa. Työmatkat ovat pitkiä ja myös varhaiskasvatusta on tarjolla vähemmän. Perheiden arjen kannalta lapsen vieminen varhaiskasvatukseen voi olla niin hankalaa, että se houkuttelee hoitamaan lasta pidempään kotona, Närvi sanoo.

    VastaaPoista
  89. Ministeriö julkisti yksityiskohdat: Tällaista perhevapaauudistusta hallitus kaavaili

    Viimeisenä pöydällä oli ministeriön mukaan malli, jossa isien perhevapaakiintiöitä olisi kasvatettu ja kotihoidontukea alennettu viimeiseksi vuodeksi.
    Sosiaali- ja terveysministeriö on julkistanut hallituksen perhevapaauudistukseksi kaavailemia malleja ja niiden vaikutuslaskelmia.

    Uudistus kaatui lopullisesti maanantaina, kun Juha Sipilä (kesk), Petteri Orpo (kok) ja Sampo Terho (sin) eivät päässeet sopivasta mallista yhteisymmärrykseen.

    Ministeriö julkisti tiistai-iltana sivuillaan kaksi mallia, joista ”erityisesti toiseen tarkastelu viime vaiheessa rajoittui”.

    Lisää vapaita isille, kotihoidon tukeen pudotus loppuvaiheessa
    Viimeisenä pöydällä olleen, I1-nimellä kulkeneen mallin keskeinen ajatus on pidentää perhevapaiden isille kiintiöityä osuutta ja alentaa kotihoidon tukea portaittain.

    Suunnitelmassa sekä äidillä että isällä on mahdollisuus omaan reilun 4 kuukauden vapaaseen, ja lisäksi vanhemmat saavat jakaa 5 kuukauden vapaat keskenään.

    Nykyisin äidin osuuden pituus on 4 kuukautta, isän 2 kuukautta ja jaettavan jakson 6 kuukautta.

    Perusmäärältään 338 euron kuukausittaista kotihoidon tukea voitaisiin nykyiseen tapaan maksaa siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta.

    Viimeisen vuoden ajaksi tuen määrä kuitenkin putoaisi 200 euroon ja samalla enimmillään 180 euron tulosidonnainen osuus jäisi pois.

    Keskusta vastusti kotihoidon tuen porrastamista, ja juuri tähän uudistus muun muassa Petteri Orpon mukaan kariutui.

    Toinen ministeriön julkaisema malli J1 on muutoin pääosin edellä kuvatun kaltainen, mutta siinä äidille ja isälle kiintiöidyt vapaat olisivat 5 kuukautta eli hieman pitempiä ja jaettava osuus vastaavasti hiukan lyhyempi eli 4 kuukautta.

    Lisäksi kotihoidontuen porrastaminen tapahtuisi jo lapsen ollessa 1,5-vuotias.

    Reilu 1 000 työllistä lisää, 100 miljoonan kustannukset
    Ministeriön julkaisemien laskelmien mukaan molemmat mallit olisivat toteutuessaan nostaneet työllisyyttä hieman: I1-mallin työllisyysvaikutukseksi arvioitiin 1 300 henkilötyövuotta ja J1-mallin 1 600 henkilötyövuotta.

    Tästä huolimatta molemmat toteutusvaihtoehdot olisivat laskelmien mukaan syöneet toteutuessaan pienen loven Suomen julkiseen talouteen.

    Viimeisenä pöydällä olleen I1-mallin hintalappu on arvion mukaan 91 miljoonaa euroa ja J1-mallin 102 miljoonaa euroa vuodessa.

    Kustannuksia syntyy laskelmien mukaan etenkin siitä, että osa äideistä työllistyy kotihoidon tuelta ja kuntien päivähoitokustannukset kasvavat.

    Lisäksi isien perhevapaiden lisääminen vähentäisi verotuloja, kun he olisivat pitempään poissa töistä.

    Pääministeri Sipilä sanoi eilen, että keskusta piti odotettuja työllisyysvaikutuksia ”olemattomina” ja kaavaillut mallit olisivat tuoneet ennen kaikkea leikkauksia lapsiperheille.

    Sipilän mukaan kaksi kolmasosaa perheistä olisi voinut hävitä uudistuksessa, mutta tämän arvion taustalla olevaa laskelmaa ministeriö ei tiistaina julkaissut.

    VastaaPoista
  90. Lennolla riehunut ja taltutettu naismatkustaja hajotti käsiraudat

    Hän kuitenkin rauhoittui ja oli alkanut kosketella vieressään istuvaa miesmatkustajaa "flirttaavaan sävyyn". Mieheltä ei tullut vastakaikua vaan tämä oli tuntenut itsensä vaivaantuneeksi.

    Lentoemäntä siirsi miehen pois Ducoren vierestä, mikä jälleen kerran sai tämän raivoihinsa, kirjoittaa New York Post.
    ...
    Koneessa oli naispuolinen lääkäri, joka tarjoutui istumaan Ducoren viereen. Hän kesti noin viisi minuuttia.

    - En suostu istumaan tuon psykootikon vieressä, oli lääkäri todennut oikeuden pöytäkirjojen mukaan.

    Viiden minuutin aikana Ducore oli alkanut halata naislääkäriä hyvin kovakouraisesti ja itkenyt jonkun perheenjäsenensä kurjaa kohtaloa.

    Lääkärin mukaan nainen käyttäytyi kuin "häkkieläin."

    Lääkärin lähtiessä Ducore oli huutanut, että sinä jätät minut, niin kuin kaikki muutkin.
    ...
    Ducorea yritettiin saada selviämään tarjoamalla hänelle ruokaa ja vettä, mutta ne hän heitti pitkin koneen käytäviä. Tässä vaiheessa henkilökunnan mitta tuli täyteen ja nainen pistettiin käsirautoihin.

    Sidottu Ducore huusi "vihaan elämääni" ja "kukaan ei rakasta minua". Noin viiden minuutin rimpuilun jälkeen hän onnistui pääsemään käsiraudoista eroon. Irti päästyään hän muun muassa potki lentoemäntää.

    Ducore saatiin kuitenkin joukolla kuriin.

    VastaaPoista
  91. Suomalaista seksiturismia ei voi pitää pelkkänä sikailuna, uutuuskirja kertoo – silti myös seksiä ostavia naisia hivelee vallan tunne
    Päivi ja Santeri Kannisto halusivat kirjoittaa kirjan, joka kertoisi seksiturismista ”moniäänisesti ja kiihkotta”, mutta päästäkseen tähän lopputulokseen he ohittavat tyystin ihmiskaupan, -salakuljetuksen ja lapsiprostituution.


    Tietokirja

    Päivi ja Santeri Kannisto. Kuuma loma – kuinka seksiturismi liikuttaa ihmisiä, rahaa ja tunteita. Atena Kustannus 2018. 280 s.

    ”VÄITTÄVÄT moralistit mitä tahansa, seksiturismilla on myös hyviä vaikutuksia.”

    Näin kirjoittavat Päivi ja Santeri Kannisto keskiviikkona ilmestyneessä tietokirjassaan Kuuma loma – kuinka seksiturismi liikuttaa ihmisiä, rahaa ja tunteita - ja tietävät osuvansa tunteita kuumentavaan aiheeseen.

    It-yrittäjä Santeri Kannisto ja liikkeenjohdon konsultti Päivi Kannisto jättivät työnsä vuonna 2004, ja ovat viettäneet siitä lähtien elämää maailmaa kiertäen ja tietokirjoja kirjoittaen. He törmäsivät ensimmäistä kertaa seksituristeihin heti matkansa alkumetreillä Koillis-Brasilian Fortalezassa.

    Pari istui kahvilassa, kun lähellä istuva mieskolmikko alkoi vertailla kokemuksiaan paikallisten prostituoitujen kanssa – suomeksi.

    ”Kyllä tämä on todellista laatuaikaa.”

    ”Voi tapailla nättejä likkoja ja pimpautella pilluja pikkurahalla.”

    ”Hyvää se tekee likoillekin.”

    Kannistot kiinnostuivat ja alkoivat kerätä aiheesta tietoa. He halusivat kirjoittaa kirjan, joka kertoisi seksiturismista ”moniäänisesti ja kiihkotta”.

    KIRJA on jaettu kahteen osaan.

    Ensimmäisessä osassa Santeri Kannisto ruotii miesten seksiturismia. Osiossa käydään Thaimaassa, Filippiineillä ja Malesiassa. Toisessa osassa Päivi Kannisto käsittelee naisten sekä homomiesten harjoittamaa seksiturismia. Matkakohteina ovat Sri Lanka, Kenia ja Meksiko.

    KANNISTOJEN mukaan seksiteollisuuden merkitys kehittyvien maiden taloudelle ja ihmisille on suuri. Se tarjoaa kouluttamattomille töitä eikä edellytä pääomaa. Esimerkiksi Thaimaassa se tuottaa eri tutkijoiden mukaan 1–10 prosenttia maan bruttokansantuotteesta, ja on seksityöläisten järjestön Empowerin mukaan tuottavampaa kuin riisin vienti.

    Kirjoittajat kertovat monen kehitysmaan prostituoidun kokeilleen muitakin ammatteja vaikkapa kodinhoitajina tai tehdastyöntekijöinä, mutta töitä ei ole tai palkka ei riitä.

    ”Alapään kaupallistaminen on huonoista vaihtoehdoista paras”, Santeri Kannisto kirjoittaa.

    Kirjassa ei käsitellä seksiturismin pimeimpiä puolia, kuten ihmiskauppaa, -salakuljetusta tai lapsiprostituutiota. Seksin myymisen haittapuolet kuitataan suht lyhyesti.

    MIELENKIINTOISINTA antia kirjassa on seksituristien mielenmaiseman kuvaus.

    Kannistojen mukaan seksituristit ovat usein tavallisia ihmisiä, jotka toteuttavat matkalla piilossa pitämiään tarpeita ja unelmia. Reissuihin voi liittyä toiveita jopa elämänkumppanin löytymisestä.

    Kirjassa siteerattujen tutkimusten mukaan osa seksituristeista on miehiä, jotka eivät kelpaa kotimaidensa naisille joko epäviehättävän ulkonäkönsä tai konservatiivisten arvojensa takia. Kannistojen mielestä seksituristeja ei kuitenkaan voi niputtaa yhteen, sillä heidän motivaationsa ja elämäntilanteensa vaihtelevat.

    KUVAAVAA kuitenkin on, että esimerkiksi Bangkokin baareissa länsimaisia miehiä houkutellaan iskulauseella ”pussy without attitude”, suomeksi ”pillua ilman asennetta”.

    Pariutumisesta haaveilevat miehet etsivät tyttöjä, jotka kunnioittavat perinteisiä sukupuolirooleja. Heidän joukossaan on paljon yksinäisiä. Kannistot kuvaavat, kuinka mies saattaa ”käyttää” samaa tyttöä koko lomansa ajan, ja suhde muistuttaa seurustelua.

    Moni mies näkee itsensä tytön katuojasta pelastaneena ritarina ja uskottelee itselleen prostituoidun pitävän työstään.

    OSA seksituristien ja paikallisten naisten suhteista on kirjan mukaan kuin työsopimuksia.

    VastaaPoista
  92. Kannistot kertovat Thaimaassa tapaamastaan australialaisesta miehestä, joka maksoi vaimolleen kuukausipalkkaa seksistä, lastenhoidosta ja taloudenpidosta. Heidän mukaansa vaimo tienasi paremmin kuin sihteerit länsimaissa.
    ...
    Kokeneemmat varoittelevat palstoilla noviiseja rakastumasta. He haukkuvat baarityttöjä mustasukkaisuudesta ja väkivaltaisuudesta. Lisäksi he kertovat, että avioliittoon päässeet naiset manipuloivat ja kiristävät seksillä rahaa, eikä heistä pääse avioitumisen jälkeen eroon.

    ”On vaikea sanoa, kuka näissä suhteissa käyttää hyväksi ja ketä”, Santeri Kannisto kirjoittaa.
    ...
    Naisturisteille seksiä myyviä miehiä kutsutaan kirjan mukaan Sri Lankassa rantapojiksi, Karibialla vuokrarastoiksi, Balilla Kuta cowboysiksi, Gambiassa bumstereiksi ja Senegalissa rumpalipojiksi. Joidenkin tutkijoiden mielestä naisseksituristit matkustavat miesten tavoin maksullisen seksin perässä, mutta toiset näkevät naisten hakevan romansseja.
    ...
    Rantapojat esiintyvät hyvätapaisina, kiinnostavina ja luotettavina. He keskittyvät sataprosenttisesti naisen tarpeisiin, liehittelevät ja imartelevat. Työ on pitkälti psykologiaa.

    Kanniston mukaan rantapojat valitsevat kohteikseen yleensä ylipainoisia, vanhempia naisia, jotka ovat paitsiossa kotimaassaan.

    ”Leidejä viedään ensin nähtävyyksiin, tanssimaan, ravintoloihin, shoppailemaan ja rannalle. Miehet kantavat kylmiä juomia ja kasseja, sivelevät aurinkorasvaa pintaan, pitävät kädestä ja kaulailevat. Aina työt eivät ole mieleisiä. Asiakkaan kanssa pitää jaksaa kuherrella, vaikka hammasta särkisi ja naama olisi turvonnut, sillä muuten ei ehkä ole varaa antibiootteihin”, Päivi Kannisto kirjoittaa.

    Naisasiakkaat voivat olla epävarmoja, itseään etsiviä tyttöjä tai vanhempia, huonosta itsetunnosta kärsiviä naisia tai eronneita. Toisille seksi toimii terapiana, toisille jännittävänä vaihteluna.
    ...
    Silti miesseksituristien tavoin osa naisista nauttii seksin ostamiseen liittyvästä vallantunteesta, Kannisto muistuttaa tutkija Jacqueline Sanchez Taylorin suulla.
    ...
    Nyt sivuja vie aivan turhaan esimerkiksi Kuala Lumpurissa asuvan naistoimittajan esittely. Hän metsästää seksikumppaneita Tinderistä, eikä siinä pitäisi olla kenellekään mitään uutta 2018-luvulla.

    Kustannustoimittajakin olisi voinut olla paremmin hereillä. Kirjassa esimerkiksi puhutaan moneen otteeseen muun muassa eri ihmisroduista, vaikka nykytieteen valossa biologisia rotuja ei ole.
    ...
    Päivi Kannisto kirjoittaa, että seksityöläisten niputtaminen pelkästään uhreiksi ja raukoiksi vie heiltä ihmisarvon.

    ”Monet seksiturismin palveluksessa työskentelevät eivät tunnista leimojamme. He eivät koe itseään hyväksikäytetyiksi eivätkä he samastu seksityöläisen rooliin, johon yritämme heitä pakottaa.”

    Näkökulma on tärkeä. Myös prostituoitujen järjestöt muistuttavat, etteivät seksityöläiset kaipaa surkuttelua tai pelastetuksi tulemista, vaan mahdollisuuksia parantaa itse omaa asemaansa.

    VastaaPoista
  93. Tämä typerä kohu ei olekaan muka tiukkapipoisten femakkojen syytä, vaan femakoiksi tekeytyvien miesten vika?:

    Tekemällä tehty kohu Aino-triptyykistä perustuu feminismin vähättelylle - Mielipide - Helsingin Sanomat

    Kohua on suorastaan liet­sottu, ja Aino-triptyykin poistovaatimus on kehystetty virheellisesti feministien ja #metoo-liikkeen tavoitteeksi. Tämä onkin ollut ilmeisen kätevää, sillä sen kautta ­kyseisten liikkeiden vaatimuksia on ollut helppo vähätellä ja ­todeta feminismin menneen jälleen kerran niin sanotusti liian pitkälle.

    VastaaPoista
  94. Laura Huhtasaari kohautti: ”Se on kommunismia”

    Perussuomalaisten kansanedustajan mukaan perhevapaauudistuksessa oli peräti kommunistisia pyrkimyksiä.

    Eduskunnan valtiopäivien avajaiskeskustelu kääntyi kinasteluksi perhevapaauudistuksesta. Räväkimmin asiaan otti kantaa perussuomalaisten Laura Huhtasaari, joka sai edustajatoverit haukkomaan henkeä.

    – Hyvä sentäs, että ei olla lähdetty siihen, kuka saa päättää perheen puolesta: se on kommunismia, Huhtasaari sanoi.

    Huhtasaari viittasi kaatuneeseen uudistukseen, jossa isille olisi kiintiöity enemmän vanhempainvapaata. Uudistuksella olisi pyritty lisäämään tasa-arvoa naisten työllisyyden parantuessa. Huhtasaaren mielestä perheitä ei kannata ohjailla heille kuuluvissa asioissa.

    Huhtasaaren tavoin uudistuksen kaatumisesta iloitsi Päivi Räsänen (kd.), jonka mukaan uudistus olisi leikannut naisten tuloja kotihoidontuen nipistämisen vuoksi. Muuten oppositio valitteli sitä, ettei hallitus kyennyt uudistamaan perhevapaita. Myös kokoomus on ajanut voimakkaasti perhevapaiden uudistamista.

    Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen puolestaan totesi, että perhevapaauudistukseen olisi pitänyt varata lisää rahaa. Hän uskoi, että uudistukseen palataan viimeistään seuraavissa hallitusneuvotteluissa.

    Kotihoidontuki keskustalle tärkeä. Tilastojen mukaan kotihoidontukea nostetaan erityisesti maaseudulla.

    VastaaPoista

  95. Esikoistaan odottava Maija puolustaa kotihoidontukea: ”Tasa-arvoa on, että voimme itse valita mitä teemme”


    Kempeleläisen Maija Tahkolan mielestä kotihoidontuen säilyminen on hyvä asia.
    Maija Tahkola odottaa ensimmäistä lastaan. Laskettu aika on kuukauden kuluttua.

    – Kotihoidontuki on käytetty etuus, se on paikkansa ansainnut. Eurooppaan verrattuna Suomessa perheiden asema on parempi, pitempien äitiyslomien ja kotihoidontuen ansiosta, hän sanoo.

    – Kotihoidontuki mahdollistaa sen, että halutessaan lasta voi hoitaa pidempään kotona. Ettei tarvitse ihan muutaman kuukauden ikäistä lasta laittaa vielä hoitoon, jos ei vielä raaski, tai se ei omalle perheelle sopivalta tunnu, Tahkola perustelee.

    Tahkola aikoo olla esikoisensa kanssa kotihoidon­tuella kotona jonkun aikaa.

    – En usko, että kolmea vuotta olen kotona, ehkä puolitoista vuotta. Minä kotihoidontuella, ja mies vähintään isyyskuukauden ja isyysvapaat pitää.

    – Ei se ole huono valinta, jos laittaa alle vuoden ikäisen lapsen hoitoon. Kotihoito on meille sopivampi vaihtoehto. Olen myös itse lapsena ollut ”kotihoidettu”, Tahkola sanoo.

    Äitiysvapaa on noin 4 kuukautta, ja vanhempainvapaa noin 6 kuukautta. Lisäksi isille on noin 9 viikon isyysvapaa, joista kolme viikkoa voi pitää yhtä aikaa toisen vanhemman kanssa.

    Vanhempainvapaiden jälkeen on mahdollisuus saada kotihoidontukea, jos perhe hoitaa kotona alle 3-vuotiasta lasta.

    Miehet jäävät harvemmin hoitovapaille. Syynä usein on miehen parempi palkka, niin Tahkolallakin: rouva on töissä pankissa, mies it-alalla.

    – Kyllä oikeaa tasa-arvoa on se, että voimme itse valita mitä teemme. Jos olisi tiukemmat kiintiöt isille, lasten hoitaminen kotona vähenisi. Pakkoasiat ovat monesti huonoja, Tahkola arvelee.

    Tahkolalla on oma idea perhevapaiden uudistamiseen.

    – En kannata tarkkaa kiintiöittämistä isän ja äidin kesken. Vanhemmanvapaita voisi palastella joustavammin, ja miksei pidemmälle kuin kolmevuotiaaksi. Se tukisi varmasti perheiden jaksamista ja vältyttäisiin siltä työelämän, joskus vuosia kestävästä, on-off-asetelmasta.

    – Ei niin, että jonkun on pakko olla yhtä soittoa koko aika. Vaan niin, että voisi palastella vanhempien kesken hoitovapaita koko kolme vuotta, Tahkola sanoo.

    VastaaPoista
  96. Ay-pomo herättää hämmennystä #MeToo-tviitillään: ”Eihän tässä uskalla enää päin katsoa saati silmiin”

    Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtosen tarkoitus oli näyttää #MeToo-kolikon toinen puoli.

    Teollisuusliiton 1. varapuheenjohtaja Turja Lehtonen tviittasi eilen illalla seuraavasti:

    Onkohan tämä #MeToo lähtenyt lapasesta kun somea lukee? En kiista asian tärkeyttä. Tämä on vaan mennyt yli, eihän tässä uskalla en päin katsoa saati silmiin, ilman pelkoa joutua otsikoihin. En pystynyt enää olemaan hiljaa. Anteeksi.

    Tviitti on herättänyt jonkin verran huomiota, eikä ihme: kovin harvat ovat nostaneet tämän puolen Me too -kampanjasta esille. Nyt sen tekee Teollisuusliiton johtoportaan mies.

    Lehtonen kertoo Iltalehdelle, että hän haki kommentilla juuri Me too-kampanjan toista puolta.

    "Taisi osua ja upota"

    Lehtonen vierailee vuosittain noin 30 työpaikalla erilaisissa tilaisuuksissa. Viime kuukausien aikana hän on havainnut tietynlaisen piirteen, joka näkyy työnantajissa ja -tekijöissä.

    - He ovat pohtineet siinä vaiheessa, kun aikovat sanoa jotakin, että hetkinen, uskaltaakohan tätä tässä niin sanotussa Me too-ajassa mennä sanomaan. Se on ollut heille normaalia ilmaisutapaa ja asioiden esille ottamista, normaalia työelämän kanssakäymiseen liittyvää juttua. Siitä on tavallaan tietynlainen kynnys, Lehtonen kertoo.

    Lehtonen ei millään tavalla halua hyväksyä tai antaa positiivista lausuntoa niille, jotka harrastavat hyväksikäyttöä ja "kännilääppimistä" tai erilaista seksuaalista häirintää.

    - Haluan tuoda tälle keskustelulle toisenkin puolen. Sen, mitä siitä näkyy niille ihmisille, jotka ovat omasta mielestään koko elämänsä toimineet, kuten on pitänyt, ja joita ei ole koskaan huomautettu. He väkisin tässä sivussa osittain syyllistyvät tai ovat syyllistyvinään samalla, kun he joutuvat miettimään, että voiko tätä enää sanoa, kun ollaan tässä Me too -ajassa.

    Tviitissä mainittu tapaus, että ei uskaltaisi enää katsoa päin tai silmiin, on Lehtosen mukaan aito esimerkki elävästä elämästä eräältä työpaikkakäynniltä.

    - Eräs työnantajan edustaja totesi minulle yhden työpaikkakäynnin yhteydessä, että uskaltaako tässä enää alaisia päin katsoa ja miten heidän kanssaan uskaltaa kommunikoida, kun ei tiedä, mitä siitä tulee. Varmasti osa siitä oli retoriikkaa, mutta olen sen verran pitkään tahkonnut erilaisia kiviä, että tiedän, milloin ihmisillä on vakava piirre keskustelussa, Lehtonen kertoo.

    Tviitti on synnyttänyt Twitterissä keskustelua sekä puolesta että vastaan - pääasiassa kuitenkin vastaan.

    - Mun tviitti taisi osua ja upota siihen genreen, johon sen toivoinkin, Lehtonen sanoo.

    Kampanja alkoi lokakuussa

    Me too -kampanja joka lähti liikkeelle yhdysvaltalaisnäyttelijä Alyssa Milanon tviitistä. Milano tviittasi syyskuussa 2017 kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta ja pyysi kaikkia saman kokeneita naisia vastaamaan tviittiin kirjoittamalla Me too eli minä myös.

    Tviittiin on vastattu lähes 70 000 kertaa ja se on uudelleentviitattu yli 25 000 kertaa. Kampanja on noussut Suomessa puheenaiheeksi eduskuntaa myöten.

    Keskustelu seksuaalisesta häirinnästä sekä väkivallasta ja näiden yleisyydestä käynnistyi jo ennen Milanon tviittiä. Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun New York Times paljasti arvostetun elokuvamoguli Harvey Weinsteinin ahdistelleen seksuaalisesti näyttelijöitä ja avustajiaan.

    VastaaPoista
  97. Japanilaisnuoret lakkasivat harrastamasta seksiä – Nyt kunnat järjestävät sokkotreffejä, koska maa tarvitsee kipeästi lisää vauvoja | Yle Uutiset | yle.fi

    Britannian yleisradioyhtiö BBC:n kyselytutkimuksen mukaan noin 43 prosenttia 18–34-vuotiaista japanilaisnuorista ei ole harrastanut koskaan seksiä.

    Samaan suuntaan viittaa tulos, jonka mukaan lähes kolmannes japanilaisista täyttää 30 vuotta ilman ensimmäistäkään seksikokemusta.

    Muutaman vuoden takaisen kyselyn mukaan 45 prosenttia 16–24-vuotiaista naisista sanoi, ettei seksi kiinnosta tai se on jopa halveksittavaa.

    Miehistä tätä mieltä oli noin neljännes.

    Myös yhä harvempi naimaton japanilainen seurustelee.

    Vain vajaa kolmannes miehistä ja reilu kolmannes naisista on suhteessa, kertoo Japanin valtiollisen väestöntutkimuslaitoksen selvitys.

    VastaaPoista
  98. Kyllä italialaisvauvoille, ei maahanmuutolle, eurolle ja EU:lle – Oikeistopopulisti Meloni voi nousta jopa Italian ensimmäiseksi naispääministeriksi
    Giorgia Meloni on nousemassa oikeistopopulismin kasvoksi Ranskan Marine Le Penin ja Suomen Laura Huhtasaaren malliin. Oikeistopuolueiden vaaliliitto voi nostaa Melonin maaliskuun vaaleissa korkealle.


    KAIKKI alkoi Ranskasta. Kun maahanmuuttovastaisen, EU-vastaisen ja kansallismielisen puoleen kasvoiksi nousi hurmaavasta hymystään tunnettu Marine Le Pen, oikeistopopulistinen Kansallinen rintama nousi nopeasti valtaisaan suosioon.

    Tämän jälkeen Saksassa Frauke Petry siivitti laitaoikeistolaisen ja islamvastaisen AfD-puo­lueen parlamenttiin viime vuoden liittopäivävaaleissa.

    Suomessa taas perussuomalaisten Laura Huhtasaari antoi kansallismieliselle oikeistopopulismille lem­peältä näyttävät kasvot ja nousi presidentinvaaleissa kolmanneksi.

    Sama ilmiö on toistumassa nyt Italiassa maaliskuun yleisvaaleissa. Siellä laitaoikeiston kasvoiksi on nousemassa Giorgia Meloni, jonka iskulause on tutulta kuulostava patrioottinen huudahdus ”Italia ensin!”

    Melonilla on ainakin teoriassa mahdollisuuksia nousta jopa Italian ensimmäiseksi naispääministeriksi.

    MELONI, 41, edustaa tulevissa vaaleissa Italian veljet -nimistä puoluetta. Puolueen juuret johtavat fasistijohtaja Benito Mussolinin kannattajien toisen maailmansodan jälkeen perustamaan kansalliskonservatiiviseen liikkeeseen.

    Italian veljet -puolueen suosio ei ole vielä häikäissyt gallupeissa. Sille on povattu vain noin 5–6 prosentin kannatusta.

    Mutta puolue on liittoutunut vaaleissa Silvio Berlusconin keskustaoikeistolaisen Forza Italian sekä maahanmuuttovastaisen Pohjoisen liiton kanssa. Tälle oikeistoliittoumalle on povattu vaaleissa lähes 40 prosentin kannatusta, mikä tarjoaa Melonille mahdollisuuksia nousta merkittävään asemaan, jopa pääministeriksi.

    Melonin henkilökohtaiset kannatusluvut ovat nimittäin moninkertaiset verrattuna hänen puolueensa kannatuslukuihin.

    JO kymmenen vuotta sitten Meloni nousi Italian historian nuorimmaksi ministeriksi Berlusconin hallituksessa.

    Hän on alusta asti kampanjoinut kansallismielisillä ja EU-vastaisilla teemoilla.

    Kevään 2018 vaaleissa Meloni on korostanut huolta italialaisten alhaisesta syntyvyydestä.

    ”Ensimmäisenä vaadimme suurta suunnitelmaa syntyvyyden tukemiseen ja kannustimien tarjoamiseen vanhemmille. Se on meidän ykkösteemamme”, Meloni sanoi Reutersin haastattelussa. Hän kertoo olevansa huolissaan italialaisten ikääntymisestä, ellei syntyvyyttä saada pian kasvuun.

    ”Liian moni nainen joutuu valitsemaan äitiyden ja työuran välillä.”

    Katso videosta millä keinoin Meloni ajattelee nostavansa Italian syntyvyyttä.

    SYNNYTYSTALKOIDEN ja äitiyden tukemisen lisäksi Meloni ajaa maahanmuuttovastaista linjaa. Tässä hänen puolueensa politiikka muistuttaa kovasti Matteo Salvinin johtaman Pohjoisen liiton politiikkaa.

    Siinä missä Pohjoisen liitto kerää kannatusta Italian pohjoisosissa, Ita­lian veljet -puolueen kannatus­aluetta on Keski-Italia sekä köyhempi etelä.

    Meloni ja Salvini ovat molemmat vastustaneet homoliittoja sekä Italian kansalaisuuden myöntämistä Italiassa syntyneille maahanmuuttajien lapsille. Molemmat ovat myös kiivaita EU:n ja erityisesti euron vastustajia.

    MELONI on arvostellut muun muassa Italian jalkapallojouk­kuetta maailmanmestaruus­kisoissa liioista ulkomaalaisista pelaajista.

    Kun Pohjoisen liiton ehdokkaana viime vuoden paikallisvaaleissa ollut 28-vuotias italialaismies ampui helmikuun alussa sattumanvaraisesti kuusi ­mustaihoista ihmistä Maceratan kaupungissa, Meloni kommentoi iskua puhumalla maahanmuuton ongelmista.

    ”Hallitsematonta maahanmuuttoa pitää säännellä”, hän sanoi brittilehti The Guardianin mukaan.

    VastaaPoista
  99. Ruotsalaisfeministi valehteli raiskauksesta – tuomittiin törkeästä kunnianloukkauksesta
    Nainen syytti muun muassa Facebookissa miestä nimen ja kuvan kanssa itsensä raiskauksesta. Miehen elämästä tuli helvettiä.


    Fria Tider kertoo, että Tukholman alueella asuva 25-vuotias feministinainen julkaisi miehen kuvan ja nimen Facebookissa syyttäen tätä raiskauksesta. Nyt nainen on tuomittu törkeästä kunnianloukkauksesta.

    Miehen sosiaalinen elämä on vaikeutunut. Mies on ammatiltaan opettaja.

    ”Elämäni on nyt helvettiä”, mies toteaa.

    Tammikuussa 2017 nainen aktivoitui ja alkoi julkaista raiskaussyytteitä eri sosiaalisen median alustoilla. Facebookiin nainen taiteili pitkän tarinan, jossa hän kertoi yksityiskohtaisesti raiskauksesta. Nainen kertoi menneensä miehen kanssa treffeille, joilla he olivat keskustelleet feminismistä. Tämän jälkeen he olivat naisen kertoman mukaan menneet naisen asuntoon, jossa mies raiskasi hänet.

    Nainen itse luokittelee itsensä feministiksi.

    Itse esikoulunopettajana työskentelevä nainen jopa lähetti sähköpostia miehen työpaikalle, kouluun, jossa ”raiskaajan annetaan työskennellä lasten parissa”. Koulussa syntyi paniikki, sillä väite levisi oppilaiden, heidän vanhempiensa ja opettajien keskuudessa.

    ”Oppilaat eivät enää osallistuneet oppitunneilleni.”

    Miehen hermot pettivät ja hän joutui tukeutumaan psykologin apuun. Hän alkoi tehdä töitä kotoaan käsin ja vältellä ihmisiä. Useat hänen ystävistään käänsivät hänelle selkänsä, eikä mies enää osallistunut sosiaalisiin tilaisuuksiin.

    Miehen paino putosi kymmenen kiloa, hän kasvatti parran ja alkoi käyttää silmälaseja, jotta häntä ei tunnistettaisi niin helposti.

    Raiskausta ei koskaan tapahtunut. Poliisi päätti lopettaa asian tutkinnan. Solnan käräjäoikeus tuomitsi naisen törkeästä kunnianloukkauksesta 70 päiväsakkoon. Hän joutuu myös maksamaan uhrilleen 80 000 kruunua korvausta.

    Lähde: Fria Tider

    VastaaPoista
  100. Perhevapaauudistuksessa on 2 vastakkaista tavoitetta; naisten tasa-arvo ja syntyvyyden nosto. Jos tavoite on naisten tasa-arvon lisääminen, niin se haittaa syntyvyyttä, mikäli isille asetetaan samalla isyysvapaapakko. Tämä siksi, että isien palkka on äitejä isompi keskimäärin ja koska lastentekoa rajoittaa tällä hetkellä eniten perheiden rahanpuute sekä epävarmuus työsuhteissa. Miehen näkövinkkelistä työn menettäminen on katastrofi perhe-elämän kannalta, eikä sitä riskiä olla valmiita ottamaan nytkään,kun isyysvapaa on vapaaehtoinen.

    VastaaPoista
  101. see here t3z87r1e54 replica louis vuitton handbags replica bags online shopping india Visit This Link d7r97v8c86 good quality replica bags replica bags hermes replica bags wholesale mumbai check my blog w1l57m2h12 replica nappy bags

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".