Mies, joka hakee epätoivoisesti naisten hyväksyntää. Epätoivoisuus johtaa omien arvojen ja arvokkuuden hylkäämiseen, sekä kyvyttömyyteen pitää puoliaan.Miesasiakontekstissa cuck voidaan määritellä seuraavasti:
- CUCK = feministien hännystelijä
Cuck-miehen fyysistä olemusta määrittää yleensä pullamainen voimattomuus ja itsetyytyväinen virne. Cuck-mies ei ole pystynyt saavutuksiin maskuliinisuuden saralla, joten hän on omaksunut korvaavaksi saavutukseksi feminismin pakonomaisen palvomisen.
Cuck-mies uskoo feministien ylenpalttisen kehumisen ja miesten haukkumisen johtavan naisten sydämiin, mutta totuus on valitettavasti toinen. Vaikka cuck-mies saakin näennäisiä kehuja netin päivystäviltä feministeiltä ja SETA-aktiiveilta, kukaan ei pohjimmiltaan kunnioita cuck-miestä.
Cuck-mies on eräs säälittävimmistä miestyypeistä, joka on seurausta miehisyyden uhraamisesta feminismin epäpyhälle alttarille.
Mahtaa tulevien polvien ihmisillä olla ihmeteltävää kun tätä aikakautta ja sen ihmisiä ja ilmiöitä cuck -miehineen, soijapoikineen ja rekkalesbofeministeineen analysoidaan. Siis jos koko sivilisaatio on edes siinä kunnossa, että kenelläkään on ylipäänsä mahdollisuuksia minkäänlaiseen historiantutkimukseen.
VastaaPoistaOnneksi nuo negatiiviset poikkeamat eivät juurikaan lisäänny, joten heidän geeninsä poistuvat ihmiskunnan geeniperimästä.
VastaaPoistaMuutenkin ihmisen evoluutio on nyt ennennäkemättömän nopeaa, sillä ehkäisyvälineiden ansiosta/takia myös lapsikielteiset ihmiset poistuvat ihmiskunnan geeniperimästä parissa sukupolvessa. (Esim: 38% Helsingin 40-vuotiaista naisista on lapsettomia, bye-bye heidän geeneilleen!)
Kevennys: Oletko soijapoika, vaiko kova luu?
VastaaPoistaSoijapoikien itkuinen kosto, ja vastaukset jotka murskaavat feminismin valheet lopullisesti
VastaaPoistaSoijapoikien ongelman juurisyy on liikkumattomuus ja alhainen testosteritaso. Urheilemalla mies saa luonnon keinoin testosteronia, joka vaikuttaa monella positiivisella tavalla. Esimerkiksi keskittymiskyky sekä itseluottamus paranee heti kun on liikkunut. Harvemmin soijapojat lihaskimppuja ovatkaan. Cuck miesten ongelmat onkin sitten syvemmällä psyykkeessä ja vaikeammin ratkaistavissa.
VastaaPoistaNaapuri löysi 1- ja 2-vuotiaat tytöt itkemästä kylmältä betonitasanteelta vähissä vaatteissa ja vaippa täynnä, äiti nukkui sisällä humalassa – oikeus tuomitsi vantaalaisnaiselle sakkoja
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=p2zzL-vCe4Y Vuoden Mangina on taas valittu. Tai siis Peoplegina.
VastaaPoista
VastaaPoistaAntti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan
Antti Kivimäki harrasti deittailua ennen Tinder-aikaa. Hän listasi kokemustensa perusteella erilaiset deitti-ilmoitustyypit. Kuulostavatko tutuilta?
Esikoiskirjailija Antti Kivimäki, 40, on käynyt nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa. Hän on muun muassa oppinut, että pitkästä kirjoittelusta ei seuraa mitään hyvää.
– Usein pitkä kirjoittelu pilaa mahdollisuudet suhteeseen. Silloin ehtii luoda vahvan mielikuvan toisesta. Mielikuva ei koskaan vastaa täysin todellisuutta, ja tavatessa siitä on vaikea päästä eroon, Antti kertoo.
Antti Kivimäki on kirjoittanut aihetta sivuavan kirjan Odotusarvoisesti sinun. Romaanin päähenkilö Ville on koukussa sekä nettideittailuun että pokeriin.
Ennen kuin Antti tapasi nykyisen kumppaninsa, hän kävi itse nettitreffeillä seitsemän vuotta (2006–2012). Hän törmäsi monenlaisiin ilmoituksiin ja jakoi tapaamansa ihmiset erilaisiin naistyyppeihin. Tunnistatko itsesi näistä?
1. Naiset, jotka tietävät mitä haluavat
Antin kokemuksen mukaan tämä nettideittailijatyyppi on listannut ilmoitukseensa usein ranskalaisilla viivoilla hyvin tarkkaan kriteerit, millainen toisen tulisi olla.
– He korostavat hyvin voimakkaasti tietävänsä, mitä he haluavat. He ottavat deittailun haltuun virastomaisella otteella. Mielestäni on epäilyttävää, jos toinen latelee, että asiat ovat näin, näin näin. Voiko tällainen tyyppi rakastua reaalimaailmassa?
2. Toisaalta, toisaalta -naiset
– Toisaalta, toisaalta -naisten ilmoituksessa saattaa lukea esimerkiksi näin: Ihannemieheni huolehtii kunnostaan, muttei vietä sunnuntai-iltoja koristreeneissä. Ihannemieheni vilkuilee peiliin, mutta ei ole metroseksuaali. Hän kantaa vastuuta maapallon hyvinvoinnista, mutta ei hillu eduskuntatalon portailla banaaniasussa.
Antin mielestä toisaalta, toisaalta -ihmisistä huokuu se, etteivät nämä itsekään oikein tiedä, mitä he haluavat.
3. Naiset, joiden mielestä miehessä pitää olla haastetta
– Nämä naiset kirjoittavat ihan suoraan, että he hakevat miestä, jossa on haastetta. Rivien välistä voi lukea, että nainen itse on todennäköisesti hyvin voimakas persoona ja suuriegoinen. Jos mies on vähänkään nössö, tämä naistyyppi ei hänestä kiinnostu.
4. Kotinaiset
Kotinaisten ilmoituksissa toistuu samat maneerit.
– He hakevat miestä, jonka ”juoksut on juostu” ja joka ”arvostaa rauhallisia koti-iltoja”.
5. Miehen tulee olla mies -naiset
– Miehen tulee olla mies -naiset hakevat äijänkörilästä tai sellaista Wagner-possua. He kirjoittavat etsivänsä miestä, joka on MIES isoilla kirjaimilla. Oletan, että tämä ihmistyyppi toivoo romantisoitua suhdetta, jossa mies ja nainen eivät voi ikinä ymmärtää toisiaan – mikä pitää suhteen sähköisenä.
6. Hörröpörrönaiset
– Hörröpörrönaiset kertovat ilmoituksessaan usein haluavansa miehen, jonka kanssa voi söpöillä ja höpsötellä.
7. Ota itse selvää -naiset
Ota itse selvää -tyypin ilmoituksessa ei kerrota yleensä juuri mitään.
– Siinä lukee korkeintaan, että kääk, en osaa kirjoittaa itsestäni mitään, mutta kysele itse lisää. Tämä ihmistyyppi saattaa ajatella olevansa riittävän kiinnostava ihan vain siksi, että on nainen. Toki on ymmärrettävää, että kaikki eivät välttämättä osaa – tai jaksa – kirjoittaa, mutta he voivat silti olla ihan mielenkiintoisia ja mukavia.
8. Naiset, joilla on kaikki hyvin sinkkunakin
Kaikki hyvin -naiset korostavat, kuinka hyvin kaikki on sinkkunakin.
– Ilmoituksessa selostetaan juurta jaksain, miten kiinnostava työ, inspiroivia harrastuksia ja hyviä ystäviä heillä on. Tällaiset naiset yrittävät perustella, miten hyvää heidän elämänsä on ilman miestäkin – että he eivät oikeastaan edes kaipaisi miestä. Mutta miksi tehdä ilmoitus, jos ei kerran kaipaa kumppania? Toistuva vakuuttelu, että en ole epätoivoinen, kääntyy helposti itseään vastaan.
Mikä yhdistää pokeria ja nettideittailua?
VastaaPoistaTiedetoimittaja Antti Kivimäki tietää, mistä kirjoittaa. Hän on ollut koukussa niin pokeriin kuin nettideittailuun ja näkee niissä paljon yhteistä.
Kyse on addiktiosta, jossa halu harrastuksen pariin on polttava, vaikka touhuun liittyy selvä vaaran tunne: onnea onkiessasi saatat erehtyä. Siinä jos missä tarvitset kykyä oppia ja välttää pahimmat karikot. Silti riskin maku stimuloi.
Antti Kivimäki ryhtyi vakavaan pokeriharrastukseen oikeastaan liian myöhään. Jos hän olisi ollut liikkeellä heti, kun pokeribuumi lähti vauhtiin, hän olisi upporikas. Hänen olisi tarvinnut vain olla matemaattisen lahjakkuutensa lisäksi perehtynyt pokerin teoriaan ja liikkeellä ennen kuin laji meni pilalle. Runsas kymmenen vuotta sitten pelattiin vielä pokerin eräänlaista luomuversiota, jolloin algoritmejä hyödyntävät pelirobotit eivät olleet tuhonneet viatonta yrittäjää.
Tänään voittoihin pääseminen on työläämpää ja häviämisen mahdollisuus on suuri. Kivimäen kokemuspohjaisen romaanin päähenkilö on Ville, joka on uppoutunut pokerin ja nettideittailun mielikuvitukselliseen maailmaan. Pokerihan on pelkkää logiikkaa ja onnea, mutta kumppanin haku netissä vaatii laaja-alaisempaa mielikuvituksellisuutta. Molemmissa on kuitenkin osattava päätellä mahdollisuuksien vaikeakulkuisessa maastossa.
Johtopäätös kaikesta tiivistyy viisauteen:
”Pokerissa pitää reagoida puolessa minuutissa, tuloksena maksimissaan parin tuhannen euron voitto tai tappio. Nettideitissä saa miettiä päiviä, jopa kuukausia. Varsinaisia tappioita ei ilmene, jos aikahävikkiä ei lasketa ja muistaa kondomin.”
Netissä ovelat tai vähemmän sellaiset kohtaavat toisensa
Päähenkilö Villen säheltäminen netin viidakossa on herkullista verbaalista ilottelua. Kumppanin etsinnässä sekoittuvat niin banaaleimmat fraasirakennelmat, kuin liki historialliset oman itsensä brändäämisen sanakyhäelmät. Kyse on tarjolle itsensä asettavan henkilön omakehun maksimonnista, mutta myös jonkin asteisesta valehtelusta.
Villen äiti opastaa poikaansa, kun tämä alkaa puhua totuudesta, joka voisi paljastua valheeksi:
”Voi poika kulta, kyllä sinä olet nuori ja viaton. Kun saat naisen rakastumaan, sillä ei ole enää väliä, millainen oikeasti olet. Naiset rakastuvat siihen rakastumiseensa eivätkä halua päästää irti. Varsinkaan he eivät halua myöntää olleensa väärässä.”
Äitinsä ja omien kokemustensa avittamalla Villestä saattaisi kehkeytyä mestarillinen syötti miestä kaipaaville naisille. Mainioita ovat muun muassa seuraavat vinkit, joita paljon kokenut voi löytää niin lehdistä kuin netistäkin, tällä kertaa äidin muistiinpanoista:
– ujot naiset vapautuvat koirapuistossa
– marttojen flirttikurssi nuorille aikuisille
– hiki pintaan työväenopiston parihierontakurssilla
– seurakunnan tukiryhmä ”rakastamisen vaikeudesta”
– nuorkauppakamarin uusien illassa testataan lautapelejä
Viestinnän maailma tyrkyttää kaikille mahdollisuuksia. Ulkopuoliselle se merkitsee ainakin paljon lupailevia erikoistarjouksia ja sanakäytöllistä riemua. Ville pistää itsestään jakeluun: ”heteroseksuaali, sinkku, maisterin tutkinto, vuositulot yli 51.000, asuu yksin, ei lapsia, atleetti, lapsia ehkä, tupakka ei, alkoholi kyllä, matkakohteet Barcelona, Kööpenhamina, Macao”.
Tosiasioista ei saisi puhua:
VastaaPoistaNaisleijonissa kuohuu, tähtihyökkääjältä Jatkoajassa suoraa puhetta: ”Meidän kisoja ei tule pilaamaan kukaan, ei oma valmentaja tai kukaan ulkopuolinen” - Urheilu - Helsingin Sanomat
Joukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen on herättänyt ihmetystä turnauksen aikana eri medioille antamillaan kommenteillaan naisjääkiekkoilun tilasta.
...
HS:n haastattelussa ennen turnauksen alkua Mustonen esimerkiksi totesi, että yksinkertaisesti pelaaminen on naisille hankalaa ja että joukkuetaktiikka on huonommin hallussa kuin miehillä.
Mustonen on kommentoinut myös naisten laukaisutaitoja.
...
HOVIN mielestä myös naisten ja miesten vertailu jääkiekossa on ylipäätään tarpeetonta.
”Me olemme tällä tasolla millä nyt olemme, ja se on jo fyysinen fakta, etteivät naiset tule ikinä laukomaan niin hyvin kuin miehet”, Hovi sanoo.
Hovin mukaan joukkue on saanut valmentaja Mustosen julkisesta kritiikistä vain lisää potkua. Ryhmä on tiivistynyt entisestään.
Islanti harkitsee poikien ympärileikkausten kieltoa ensimmäisenä Euroopassa – leikkauksesta voisi tuomita vuosiksi vankeuteen
VastaaPoistaIslannista tulisi ensimmäinen Euroopan maa, joka kieltäisi ei-lääketieteellisen ympärileikkauksen. ”Jokaisella on oikeus uskoa mihin haluaa, mutta lasten oikeudet ajavat uskonnonvapauden edelle”, sanoo lakihankkeen alulle pannut parlamentaarikko.
ISLANNIN parlamentti käsittelee parhaillaan lakiesitystä poikien ei-lääketieteellisten ympärileikkausten kieltämisestä. Läpi mennessään laki tekisi Islannista ensimmäisen Euroopan maan, jossa toimenpide on täysin kielletty.
Hanke on herättänyt myös vastustusta, sillä vastakkain on kaksi tunteita herättävää asiaa: lapsen itsemääräämisoikeus ja uskonnolliset perinteet, joiden joissakin uskonyhteisöissä katsotaan nyt olevan uhattuna.
“Jokaisella on oikeus uskoa mihin haluaa, mutta lasten oikeudet ajavat uskonnonvapauden edelle”, lakihankkeen alulle pannut parlamentaarikko Silja Dögg Gunnarsdóttir kertoo The Guardian -lehden mukaan. Hän uskoo, että jos kielto otetaan lakiin Islannissa, myös muut valtiot seuraavat perässä.
”Jos meillä on tyttöjen ympärileikkaukset kieltävä laki, sellainen pitäisi olla myös pojille.”
Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen – joka on poikien ympärileikkausta laajamittaisempi ja vahingollisempi rituaali – kiellettiin Islannissa jo vuonna 2005.
UUSI LAKI tekisi myös poikien ympärileikkaamisesta rikoksen, josta voitaisiin tuomita enimmillään kuudeksi vuodeksi vankeuteen, ellei siihen olisi terveydellistä syytä. Esityksen takana on edustajia viidestä eri puolueesta.
Lakiesityksessä vedotaan muun muassa YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukseen. Siinä sopimusmaita vaaditaan esimerkiksi karsimaan sellaisia perinteisiä tapoja, jotka ovat vahingollisia lasten terveydelle.
Esityksen mukaan ympärileikkaukset tehdään usein ilman puudutusta. Tekijänä on usein lääkärin sijaan uskonnollinen johtaja, ja leikkauspaikan hygienia voi olla puutteellinen, mikä lisää infektioiden riskiä.
Uskonnollisista tai kulttuurisista syistä tehty ympärileikkaus loukkaa myös lapsen itsemääräämisoikeutta. Siksi se tulisi tehdä vasta iässä, jossa ihminen ymmärtää sen merkityksen ja kykenee päättämään asiasta itse, esityksen valmistelijat katsovat.
Esityksessä ei mainita selvää ikärajaa, vaan puhutaan pelkästään lasten sukuelinten vahingoittamisesta.
JOISSAKIN uskonnollisissa yhteisöissä lakiesitys on nähty osana Euroopassa vallalla ollutta trendiä, jossa halutaan rajoittaa uskontoon liittyviä pukeutumis- ja muita tapoja.
Useat pohjoismaiset juutalaisyhteisöt – joukossa myös Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvosto – julkaisivat helmikuussa avoimen kirjeen, jossa he vaativat Islannin parlamentaarikoita hylkäämään lakiesityksen. Heidän mielestään kielto olisi hyökkäys juutalaisuutta vastaan.
Guardian-lehti kertoi tällä viikolla, että myös jotkut muslimiyhteisöjen johtohahmot ovat arvostelleet esitystä. Juutalais- ja muslimiyhteisöistä on lehden mukaan varoitettu, että kielto lisäisi salaa tai ulkomailla tehtyjä ympärileikkauksia.
Myös Euroopan piispainkokousten komissio Comece, joka edustaa katolista kirkkoa, on ottanut lakihankkeeseen kantaa ja katsonut sen rajoittavan uskonnonvapautta, kertoo islantilaislehti Morgunblaðið.
POIKIEN ei-lääketieteellisellä ympärileikkauksella tarkoitetaan uskonnollisista tai kulttuurisista syistä tapahtuvaa esinahan poistoa, jolla on keskeinen merkitys etupäässä juutalaisille ja muslimeille.
Suomessa ei ole lakia, joka ottaisi selkeästi kantaa poikien ei-lääketieteellisiin ympärileikkauksiin. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on linjannut, että toimenpide voidaan tehdä myös alaikäiselle pojalle tietyin ehdoin. Ministeriön ohje edellyttää muun muassa, että ympärileikkauksen saa tehdä vain laillistettu lääkäri ja että siihen tarvitaan huoltajien kirjallinen suostumus.
Tutkimus: Sukupuoli vaikuttaa taloustieteilijän näkemyksiin – Miehet olivat kriittisempiä ympäristönsuojelua kohtaan, naiset kannattivat vahvempaa työsuojelulainsäädäntöä
VastaaPoistaKun yhä useampi taloustietelijä on nainen, politiikan pöydissä esitettävät näkökulmatkin muuttuvat.
SUKUPUOLI vaikuttaa siihen, millaista talouspolitiikkaa taloustieteilijä kannattaa, tammikuussa julkaistu tutkimus paljastaa.
Ann Mari May ja Mary McGarvey Nebraska-Lincolnin yliopistosta sekä David Kucera Kansainvälisestä työjärjestöstä Ilosta lähettivät kyselyn yli tuhannelle, 18 EU-maassa työskentelevälle taloustietelijälle.
Tutkijat halusivat selvittää muun muassa sitä, olisivatko politiikkasuositukset erilaisia, jos naiset olisivat edustettuja niissä pöydissä, joissa talouspolitiikasta puhutaan. Tulosten mukaan lopputulos saattaisi olla hyvinkin erilainen.
”Nämä tulokset suosittelevat, jälleen kerran, että on tärkeää ottaa sekä mies- että naistaloustieteilijöitä pöytään, kun talouspolitiikkaa muodostetaan ja siitä keskustellaan. Jos demografiset erot, kuten sukupuoli, vaikuttavat politiikkanäkökulmiin, naisten mukaanotto laajentaa keskustelua ja näkökulmia”, tutkijat toteavat johtopäätöksissä.
SUURIN ero miesten ja naisten mielipiteissä tuli väitteeseen, jonka mukaan markkinavoimat ovat parempi vaihtoehto yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuun verrattuna hallituksen puuttumiseen.
Vastaukset annettiin asteikolla yhdestä viiteen, jossa yksi tarkoittaa vahvaa erimielisyyttä väitteen kanssa. Naiset vastasivat keskimäärin kaksi, eli he olivat eri mieltä väitteen kanssa. Miesten mielestä markkinat ovat hallituksen puuttumista parempi ratkaisu ja vastasivat keskimäärin neljä.
Myös työmarkkinapolitiikaa käsitteleviin kysymyksiin naiset ja miehet antoivat hyvin erilaisia vastauksia. Miesten mielestä mahdollisuudet taloustieteen tiedekunnissa useimmissa EU:n yliopistoissa suosivat hieman enemmän naisia tai ovat suurin piirtein samanlaiset molemmille sukupuolille. Keskimääräisen naisvaastajan mielestä miehiä suositaan hieman naisia enemmän.
Vastaajia analysoidessaan tutkijat huomasivat, että miehet olivat kaksi kertaa naisia todennäköisemmin professoreita. Jo tämä voi vaikuttaa siihen, millaiset mielipiteet tulevat kuulluksi politiikassa.
Sukupuolten välillä oli suuria eroja myös ympäristö- ja työsuojelupolitiikan väitteissä. Naiset olivat eri mieltä ja miehet vahvasti samaa mieltä väitteestä, että ”vahvempi työsuojelulainsäädäntö yleisesti ottaen johtaa heikompaan taloustilanteeseen”.
Myös väite ”ympäristönsuojelua pitäisi lisätä” jakoi miehiä ja naisia. Naiset olivat heikosti samaa mieltä väitteen kanssa ja miehet erittäin vahvasti eri mieltä.
MAYN tutkimusryhmä oli aiemmin tehnyt samanlaisen kyselyn yhdysvaltalaisille taloustietelijöille. Tulokset olivat samansuuntaisia kuin Euroopassa.
Yhdysvaltalaiset miestaloustieteilijät suhtautuivat naisia varauksellisemmin sääntelyyn ja uskoivat naisia vahvemmin, että nykyistä korkeampi minimipalkka johtaisi työttömyyden kasvuun. Miespuoliset taloustietelijät suosivat naisia enemmän markkinoiden valtaa verrattuna hallituksen puuttumiseen.
Miehet olivat myös naisia kriittisempiä ympäristönsuojelua kohtaan ja kannattivat hieman naisia vähemmän tulonjakopolitiikkaa.
VAIKKA taloustiede perustuu dataan ja teoriaan, The Economist -lehti huomauttaa, että joidenkin tutkimusten mukaan taloustieteilijän oma ideologia välittyy hänen työssään.
Sama voi siis päteä sukupuoleen. Mayn tutkimusryhmä huomauttaakin, ettei taloustieteen tutkinto poista niitä näkökulmaeroja, joita väestössä tavallisesti on.
Tutkijoiden mukaan tulokset osoittavat, että kun perinteisesti miehinen taloustieteen ala naisistuu, politiikan pöydissä esitettävät näkökulmatkin voivat muuttua.
Li Andersson murskaa Timo Soinin: ”Kuinka pihalla voi olla?”
VastaaPoistaUlkoministeri Timo Soini (sin.) jatkaa kotihoidontuen puolustamista vetoamalla perinteisiin arvoihin kirjoituksessaan verkkosivuillaan.
Soinin mielestä ”kotiäitiviha” kumpuaa samasta ajatusmaailmasta, jonka mukaan perinteiset moraali- ja perhearvot ovat vanhanaikaisia ja vääriä. Soinin mukaan ne eivät ole.
Soini kyseli kirjoituksessaan, mikä yhdistää Li Anderssonia ja Jan Vapaavuorta.
”Kotiäitiv…öhöm siis perhevapaauudistus. Janan ääripäät muodostavat ympyrän. Ideologisia esteitä tuskin on, sillä jytkyn jälkeisessä hallituksessa Suomen asioita sotkemassa olivat sekä vasenmistoliitto että kokoomus.”
Andersson arvostelee Soinin töräytystä siekailematta omalla Twitter-tilillään. Hän sanoo kritisoineensa kokoomuksen kaatunutta perhevapaamallia paljon, koska uudistuksesta ei tule mitään ilman rahaa.
”Nyt Timo Soini kirjoittaa perhevapaista: ”mikä siis yhdistää Li Anderssonia ja Jan Vapaavuorta? Kotiäitiv…öhöm siis perhevapaauudistus”. Kuinka pihalla voi olla?”
Islanti harkitsee poikien ympärileikkausten kieltoa ensimmäisenä Euroopassa
VastaaPoistaIceland law to outlaw male circumcision sparks row over religious freedom | Society | The Guardian
Vaimo salasi miehensä kuoleman kuukausikaupalla USA:ssa - sai nyt murhasyytteen
VastaaPoistaLauri Törhönen vastasi Arto Nybergissä vakaviin syytöksiin: "Ei pidä paikkaansa, siellä on ollut joku muu kuin minä"
VastaaPoistaTörhönen kuvaili muun muassa muistavansa väitettyjä tapahtumia "nähtävästi paremmin kuin muut".
Tammikuun lopussa julkaistuun naiset kertoivat elokuvaohjaaja Lauri Törhösen muun muassa pakottaneen heidät kielisuudelmiin ja ehdotelleen seksiä. Törhönen saapui tänään sunnuntaina Arto Nybergin haastateltavaksi. Voit katsoa koko haastattelun jutun kuvaa klikkaamalla.
Haastattelun keskivaiheilla käytiin seuraava sananvaihto:
– On puhuttu väkisin annetuista kielisuudelmista ja suorista seksiehdotuksista. Pitävätkö nämä paikkaansa, Arto Nyberg kysyi.
– Ei, Törhönen vastasi.
– Tässä on sana sanaa vastaan, jatkoi Nyberg.
– Niinhän tässä koko jutussa on. En kiistä, että on häiritty. Olen varmaan häirinnyt. En kiistä myöskään, että ne ihmiset muistavat oikein, mutta siellä on ollut joku muu kuin minä.
– Väität, että ihmiset muistavat väärin, Nyberg kysyi.
– Muistatko itse kaiken 20 vuoden takaisen, Törhönen vastasi kysymyksellä.
Myöhemmin haastattelussa Törhönen muotoili "nähtävästi muistavansa paremmin kuin muut".
– Olen varmasti temperamenttini ja ammattini vuoksi käyttäytynyt tyhmästi, harkitsemattomasti, varmaan myös tehnyt, sanonut ja katsonut siten, että siitä on voinut häiriintyä, Törhönen kuvaili.
Nybergin kysyessä, oletko machoillut, Törhönen vastaa:
– Vähemmän. Ilman muuta olen tehnyt virheitä nykyisen standardin mukaan.
Törhönen oli nyt ensimmäistä kertaa julkisuudessa sen jälkeen, kun häirintätapauksista uutisoitiin tammikuun lopussa. Silloin Yle julkaisi jutun, jossa parikymmentä naista syytti Törhöstä seksuaalisesta häirinnästä. Törhönen lähetti helmikuun alussa tiedotteen, jossa hän pyysi anteeksi ihmisiltä, joita hän on häirinnyt. Nyberg palasi ohjelmassa anteeksipyyntöön:
– Olet pyytänyt anteeksi niiltä, joita olet häirinnyt. Mitä olet pyytänyt anteeksi, hän kysyi.
– Olen pyytänyt anteeksi niiltä ihmisiltä, joita olen häirinnyt. Toivon, että anteeksipyyntö otetaan vastaan. Olen valmis keskustelemaan kaikkien kanssa tästä. Jos julkisuudessa on juttuja, joista tiedän sataprosenttisesti, etten ole ollut mukana, siihen on joku muu syy, miksi ne on siinä muodossa. Joku muukin voi muistaa väärin, Törhönen vastasi.
Ylen jutun lähteiden mukaan häirintätapauksia oli ainakin 1980-luvulta 2000-luvulle. Törhönen oli silloisen Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen professori vuosina 1995–2006.
”Kun 23 naista laitetaan samaan koppiin, syntyy helposti draamaa” – päteekö lätkämaalivahdin lausunto muihinkin naisvaltaisiin työpaikkoihin?
VastaaPoistaOnko naisvaltaisessa yhteisössä työskenteleminen auttamatta kärhämöintiä ja draamaa? Ja jos on, johtuuko se naisista itsestään vai jostain ihan muusta? Osallistu kyselyymme!
– Naisille ei voi puhua kuin miehille, on puhuttava hienovaraisesti. Miehille voi puhua miten suoraan tahansa, he kuuntelevat palautetta nöyrästi. Jos hyökkäät samalla tavalla suorapuheisesti naispelaajien suuntaan, he vetävät suojamuurin eteensä eivätkä ota palautetta lainkaan vastaan.
Näin huippukiekkoilija Noora Räty, 28, kiteytti mies- ja naispuolisten jääkiekonpelaajien eroavaisuuden viikonvaihteessa Ilta-Sanomille.
Haastattelussa Suomen maajoukkueen maalivahti Räty kommentoi naisleijonien keskuudessa aiemmin vellonutta kiusaamiskulttuuria. Kiusaamisen nosti ensimmäisen kerran julkisuuteen joukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen viime vuonna Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa.
Mistä kärhämät ovat johtuneet? Rädyn mukaan yksinkertaisesti siitä, että naisten joukkue on, noh, täynnä naisia.
– Aina kun 23 naista laitetaan samaan koppiin, syntyy helposti draamaa ja konflikteja. Se on selvä, Räty totesi IS:lle.
Sittemmin kiusaaminen on joukkueesta saatu kitkettyä. Räty ja muukin Pyeongchangin olympialaisissa kilpaileva porukka on kehunut joukkueen henkeä.
– Meillä on todella, todella hieno joukkue ja ihan mahtavia tyttöjä. Fokus on ollut pelaamisessa koko ajan, ykkösketjussa pelaava Riikka Välilä totesi Helsingin Sanomien haastattelussa.
NAISVALTAINEN TYÖYHTEISÖ – MITÄ SIELLÄ OIKEASTI TAPAHTUU?
Rädyn kommentit ovat herättäneet runsaasti keskustelua naisleijonien menestyksestä. Samaan aikaan ne ovat myös siivittäneet kommentteja siitä, millaista on työskennellä naisvaltaisessa työyhteisössä. Muun muassa näin asiaa kommentoidaan IS:n sivuilla:
”Samanlaista nokkimisjärjestyksen hakemista kuin naisvaltaisissa työpaikoissa, ei yllätä.”
”Naisille ei voi puhua kun miehille. Jos joku niin väittää, ei ole naista koskaan nähnytkään.”
”Itsellä päinvastaiset kokemukset. Miehet juoruilivat ja levittivät perättömiä huhuja kylillä asti.”
Me Naiset – jonka toimitus on kiistatta naisvaltainen – väittää, ettei totuus ole ihan yksinkertainen. Vaikka toki kliseen mukaan naiset ovat varsin innokkaita riidankylväjiä, kiusaaminen tuskin johtuu sukupuolesta.
Viimeaikaisen tutkimuksen mukaan on virheellistä väittää, että kukaan olisi tietynlainen sukupuolensa takia. Vuonna 2015 tutkijaryhmä kartoitti 5 500 miehen ja naisten persoonallisuuspiirteitä, asenteita, kiinnostuksen kohteita ja käyttäytymistä. Valtaosa tutkittavista oli ominaisuuksiltaan yhdistelmä sekä tyypillistä miestä että naista.
Islannissa kuohuu – lasten ympärileikkaukset halutaan kieltää lailla
VastaaPoistaUskontokuntien johtajat ovat tyrmänneet edistyspuolueen lakiesityksen, joka kieltäisi ympärileikkaukset muuten kuin lääketieteellisistä syistä.
Islannissa halutaan nostaa lasten oikeudet uskonnonvapauden edelle ympärileikkaustapauksissa,
Liberaali-keskustalainen edistyspuolue ehdottaa, että lasten muista kuin lääketieteellisistä syistä tehtävät ympärileikkaukset tulisi kieltää. Puolue on esittänyt asiaa parlamentissa tämän kuun alussa. Lakiesityksessä esitetään, että ympärileikkauksen suorittajalle jatkossa tuomittaisiin kuusi vuotta vankeutta.
Lakiesityksessä sanotaan, että ympärileikkauksia tehdään usein "ilman puudutusta ja kodeissa epästeriileissä olosuhteissa".
jos laki menisi läpi, Islanti olisi ensimmäinen maa, jossa ympärileikkaus myös miehille on kielletty. Islanti kielsi naisten ympärileikkauksen vuonna 2005.
Syvälle juurtunut perinne
Uskontokunnista juutalaisten ja muslimien johtajat Islannissa ovat tyrmänneet ehdotuksen hyökkäykseksi uskonnonvapautta vastaan. Molemmissa uskontokunnissa poikalapsia ympärileikataan uskonnollisten tai kulttuuristen perinteiden takia.
Pohjoismaiden juutalaisten yhteisöjen johtajat arvostelivat ehdotusta . Kannanotossa kerrotaan, että ympärileikkauksen kielto koskisi yhtä juutalaisen uskonnon keskeisimpiä riittejä ja kiellolla hyökätään juutalaisuutta vastaan niin, että se koskettaa kaikkien maiden juutalaisia.
Guardian kertoi, että Islannissa sijaitsevan Islamilaisen kulttuurin keskuksen johtajan mukaan laki toteutuessaan olisi ristiriidassa uskonnonvapauslain kanssa.
–Ympärileikkauksia on tehty vuosisatoja ja niiden tekeminen on juurtunut syvälle kulttuurisiin ja uskonnollisiin perinteisiin, sanoi Ahmad Seddeeq lehdelle.
Lehden mukaan Islannin muslimit ovat joutuneet matkustamaan muihin maihin poikien ympärileikkaustapauksissa, sillä paikalliset lääkärit ovat olleet vastahakoisia suorittamaan toimenpidettä.
Myös Islannin kansalliskirkon piispa Agnes M. Sigurdardóttir on ilmaissut huolensa. Hänen mukaansa laki saattaisi johtaa siihen, että juutalaiset ja muslimit eivät tuntisi oloaan "tervetulleiksi".
Islannissa arvioidaan olevan noin 250 juutalaista ja noin 2 500 muslimia.
Suomessa keskustelua tytöistä
Suomessa viime elokuussa kertoi kannattavansa sekä miesten että naisten sukupuolielinten silpomisen kieltämistä lailla.
Lapsiasiavaltuutettu otti kantaa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) ajatukseen kieltää naisten ympärileikkaus eli sukupuolielinten silpominen erillisellä lailla. Saarikko oli nostanut asian esiin
Tällä hetkellä Suomen rikoslaissa ei ole erikseen mainintaa naisten sukupuolielinten silpomisesta. on kaikissa muodoissaan pahoinpitelyrikoksena rangaistava teko Suomessa.
THL:n mukaan Suomessa alaikäisten poikien ei-lääketieteellistä ympärileikkausta ei ole toistaiseksi lailla kielletty, mutta sen katsotaan loukkaavan lapsen koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta.
Nämä tahot, jotka vastustavat lasten ympärileikkausten kieltämistä voisivat pohtia lausuntojaan sekä etiikan että ihan PR:n kannalta. On törkeää puhua uskontoa vastaan hyökkäämisestä kun kyse on lasten suojelusta. Kun uskonnon harjoittaja lähtee tälle tielle, niin edessä ei voi olla muuta kuin tappio. Uskonto tulee lopulta jyrätyksi yhteiskunnan toimesta, jos se asettuu lasten hyvinvoinnin tielle.
VastaaPoistaJos uskonnon harjoittaja joutuu matkustamaan ulkomaille silpomaan lapsensa, niin se on hyvä merkki. Tervemenoa vain! Eikä haittaa, vaikka paluulippu jäisi kokonaan ostamatta.
Sivumennen sanoen, tässä blogissa on aina kaikkein karseimmat kuvat. Tälläkertaa nujerretun miehen haalea katse. Viime päivityksessä älyllisesti alamittaisen muotisuunnittelijan luomuksia, ja aiemmin on ollut vielä hirveämpää materiaalia. Päivitystahdin tihentäminen auttaisi, niin eivät nämä samat kuvat pääsisi kovin syöpymään verkkokalvolle.
Ihmisoikeusaktivisti myöntää: Muslimipakolaisilla ei ole mitään aikomusta hyväksyä länsimaisia arvoja
VastaaPoistaSilloin hänen täytyi tunnustaa, että tällainen käyttäytyminen kuvaa muslimien valtavaa enemmistöä. Se oli hetki, jolloin hän sanoi itselleen:
"Rebecca, nyt sinun on hidastettava, edes siksi, koska olet naisten oikeuksien aktivisti, ja olet vastuussa heille naisena."
...
"Uskoin, että nämä ikivanhat näkemykset muuttuisivat ajan myötä. Luotin suuresti oikeudenmukaisiin eurooppalaisiin arvoihimme ja ajattelin naiivisti, että jokaisen ihmisen olisi ihastuneena otettava heidät vastaan", Sommer toteaa.
Muistellessaan läpi vuosien samanlaisena toistuvia kokemuksiaan ja havaintoja vapaaehtoistyössään sekä itseään siinä työympäristössä, Sommer tunnustaa joutuneensa myöntämään itselleen, että muslimipakolaiset ovat aivopesty ja kasvaneet täysin erilaisiin islamilaisiin arvoihin.
"Heillä ei ole mitään aikomustakaan omaksua meidän arvojamme", Sommer tietää.
Sommer huomasi hyvin pian, että he pitävät länsimaalaisia "vääräuskoisina" ja uskovat itse röyhkeästi olevansa parempia ja ylivoimaisempia.
...
"Ja yhtäkkiä osoittautui, että ne ihmiset, joiden kanssa olin tekemisissä - jotka söivät kanssani, joivat, tanssivat, nauroivat, eivät rukoilleet, eivät käyneet moskeijassa, eivät noudattaneet Ramadania, pilkkasivat uskontoa ja syvästi uskonnollisia ihmisiä. He kaikki, samalla kun he syövät ruokaani ja istuvat puutarhassani, eivät puhu minusta muuta, kuin että 'typerä saksalainen huora'", Sommer tilittää.
Sommer huomauttaa, että useimmat eurooppalaiset eivät tunne sanaa taqiyya ja ihmiset, jotka yrittävät varoittaa tästä "uskonnollisesti perustellusta käyttäytymisestä", leimataan välittömästi rasisteiksi.
...
Sommer on kantapään kautta kokenut, kuinka taqiyya sallii muslimin toimia, kuin hän ei olisikaan muslimi. Allah on myöntänyt erivapauden valehdella "vääräuskoisille".
"Hän voi sanoa ja tehdä kaikkensa saadakseen henkilön tai jopa maan luottamuksen. Ajatelkaa nyt, minkä uskonnollisen ideologian kanssa me olemme tekemisessä!" Rebecca opastaa.
Hän luettelee useita samankaltaisia tapauksia, joissa vapaaehtoisten herkkäuskoisuutta on käytetty hyväksi, kun he ovat ymmärtäneet täysin väärin islamilaisen kulttuurin.
Muslimimaahanmuuttajat ovat väittäneet esimerkiksi opiskelleensa lääketiedettä, lakia tai tietojenkäsittelyä. Heidän vanhempansa ovat kuolleet ja heidän alaikäiset veljensä Turkissa kuolevat nälkään kadulla ja meidän on autettava heitä tuomaan heidät tänne tai että jopa koko perhe kuoli sodassa.
...
Sommeria huolestuttaa perheiden yhdistäminen, jossa perheellä hän tarkoittaa patriarkaalisesti järjestäytynyttä "heimoa" itämaisessa muslimiyhteisössä, joka koostuu suuresta joukosta ihmisiä.
"Tuomme muslimiperhejärjestelmän perheiden yhdistämiseen, mikä johtaa rinnakkaisyhteiskuntiin ja integraatio-ongelmiin. Teini-ikäisen ei esimerkiksi tarvitse enää sopeutua, hän pysyy omien maahan tuotujen maahanmuuttajiensa keskuudessa ja elää heidän perinteidensa mukaisesti", Rebecca valaisee.
...
"Se kaikki katoaa, kun perhe saapuu. Olemme nähneet sen usein. Kerran yksi alaikäinen käyttäytyi meitä kohtaan avoimesti ja tiedonhaluisesti - nyt hän halveksii ei-muslimielintapojamme, koska yhtäkkiä perhe ei hyväksy sitä", Sommer huomauttaa.
Sommer sanoo lopulta tunnistaneensa muslimien toimintatavat ja menettäneensä kaiken halukkuutensa sitoutua vapaaehtoistyöhön sellaisten muslimien kanssa, joita hän nimittää "sanoinkuvaamattoman ylimielisiksi" länsimaalaisia kohtaan ja heitä on hänen mukaansa edelleen suurin osa tapauksista.
“Those people who ate with me, drank, danced, laughed – they talk about me as ‘stupid German whore’.” – Vlad Tepes
Äiti pahoinpiteli lapsiaan vuosia – löi talutushihnalla ja kyynärsauvoilla, heitti päälle jääkylmää vettä - Kotimaa - Ilta-Sanomat
VastaaPoistaHate Crime Against A Straight Man | Garibaldigay
VastaaPoistaA man who was beaten and stabbed after a street fight with seven avowed lesbians testified Wednesday that he thought he was going to die after they jumped him last year.
“I remember being surrounded, my hands up in my face,” Dwayne Buckle testified at the trial of four of the women. “I went up into a defensive position. I felt a nick in my abdomen. I had my two hands in front of my face.”
He said he didn’t realize he had been stabbed.
“Somebody told me I was stabbed,” he said. “As soon as he said that, I felt it. I lay down on my knapsack. I was hollering and screaming. I felt like I was going to die.”
Buckle, 29, said he was in a hospital for five days and in bed at his Queens home for a month after undergoing surgery for a lacerated liver and stomach. He said he also suffered cuts, bruises, scratches and an eye injury in the attack.
Buckle, who has called the incident “a hate crime against a straight man,” was testifying in Manhattan’s state Supreme Court at the trial of Patreese Johnson, 20, Renata Hill, 25, Venice Brown, 19, and Terrain Dandridge, 20, all of Newark, N.J.
The defendants are charged with first- and second-degree assault and gang assault. Johnson, accused of stabbing Buckle, also is charged with second-degree attempted murder. All have pleaded not guilty.
Three of the seven women pleaded guilty to assault charges in exchange for sentences of six months in jail and five years probation.
Fingerpori Tiistai 20.2.
VastaaPoistaHelsingissä kesän lopulla Queer-festivaalit – Suomeen saapuu mm. kulttiartisteja sekä Wikileaks-tietovuotaja
VastaaPoistaElokuussa Vallilan makasiinella tapahtuu.
Helsingin Vallilan makasiineilla järjestetään elokuun lopulla (24.-25.8.2018) Querelle-nimiset queer-festivaalit. Querellen ohjelma muodostuu musiikista, kirjallisuudesta, drag-artisteista, keskusteluista, stand upista, tanssista, euroviisuista, installaatioista.
Musiikillisesti esiintymässä festareilla nähdään ainakin Chicks on Speed, Mykki Blanco, La Tigrestä tunnettu JD Samson sekä The Soup Dragonsista tuttu Hifi Sean.
Tämän lisäksi paikalla nähdään ainakin seitsemän vuotta sotilasvankilassa istunut Wikileaks-tietovuotaja Chelsea Manning, joka kertoo elämästään Wikileaksin aikana ja jälkeen.
Paikalla nähdään esiintymässä myös ainakin Sofi Oksanen, Jorma Uotinen, Tero Hetero sekä Hannu Väisänen.
Tapahtuman kotisivuille pääset tästä.
Thaimaalaisen ”vauvatehtaan” takana ollut japanilainen pohatta sai 13 lapsen yksinhuoltajuuden - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
VastaaPoistaTHAIMAALAINEN tuomioistuin on myöntänyt japanilaiselle miehelle kolmentoista pienen lapsen yksinhuoltajuuden, kertoo uutistoimisto AFP.
Alle kolmikymppinen Mitsutoki Shigeta on hankkinut lapset keinohedelmöityksellä thaimaalaisten sijaissynnyttäjien avulla. Uutistoimisto Reutersin mukaan lapset ovat noin neljävuotiaita.
...
OIKEUS perusteli huoltajuuden myöntämistä tiistaina Shigetan moitteettomalla menneisyydellä ja sillä, että on lasten etu kasvaa biologisen vanhempansa kanssa.
Keskeistä oli myös Shigetan varallisuus. Hän kuuluu menestyneeseen teollisuussukuun ja sukuyrityksen johtoryhmään. Oikeus mainitsi, että hän on saanut yrityksestä pelkkinä osinkoina yli 2,5 miljoonaa euroa vuodessa. Hän on järjestänyt jo etukäteen avukseen useita lastenhoitajia.
Eduskunnan naisverkosto esittää lakimuutosta – suostumuksen puute halutaan osaksi raiskauksen määritelmää - Politiikka - Helsingin Sanomat
VastaaPoistaMiten nämä suostumuksen puutteeseen vetoavat ratkaisevat syyttämisen siinä tilanteessa, jos seksin kumpikin osapuoli päättää syyttää toista suostumuksen puutteesta eikä tekoon ole liittynyt väkivaltaa tai sillä uhkaamista? Tuomitaanko silloin kumpikin raiskauksesta tai ei kumpikaan? Enkä sukupuolilla asiassa jotain väliä ja jos on, niin entä jos kumpikin osapuoli on samaa sukupuolta?
VastaaPoistaLesbopornon asiantuntija uutuussarjassa: ”Kaikki katsovat mielellään kahta naista yhdessä”
VastaaPoistaSubin uutuussarjassa sukelletaan toimittaja Ina Mikkolan johdolla aikuisviihteen maailmaan.
Ina <3 porno -ohjelman ensimmäisessä jaksossa keskiviikkona 21.2. klo 22 Subilla Ina Mikkola matkustaa amerikkalaisen aikuisviihteen pyhättöön, Las Vegasin San Fernando Valleyyn. Ina haastattelee jaksossa Girlsway-nimisen tuotantoyhtiön tuottajaa ja perustajaa, Bree Millsiä. Mills on uransa aikana ohjannut lukuisia elokuvia, joiden keskiössä on lesboporno.
”Naisen seksuaalisuudessa on jotain niin kaunista”
Kun Ina saapuu tapaamaan Millsiä, ovat kuvaukset alkamassa. Mills kertoo, että Girlswayllä otetaan tavallista enemmän huomioon fanien toiveet.
– Tänäänkin kuvaamme erään fanin käsikirjoittaman kohtauksen, hän toteaa.
– Paitsi että teemme lesbopornoa, joka on omaan makuumme, kuvaamme myös faniemme fantasioita, Mills jatkaa.
Lesboporno on yksi suosituimmista aikuisviihteen alakategorioista. Mills uskoo tietävänsä, miksi.
– Kaikki katsovat mielellään kahta naista yhdessä, koska naisen seksuaalisuudessa on jotain niin kaunista. Lisäksi lesboporno ilmentää sitä yleistä kehitystä, jossa porno hyväksytään entistä helpommin osaksi muuta viihdettä, hän toteaa.
– Jos pornovideossa on kaksi naista, se on sosiaalisesti hyväksyttävämpää kuin video, jossa nähdään viisi miestä ja yksi nainen. Vaikka jälkimmäinen kiinnostaisi katsojaa, sen myöntäminen on edelleen isompi tabu kuin söpöistä lesbo-cheerleadereistä puhuminen, tuottaja kertoo.
Ina <3 porno -uutuussarja starttaa Subilla keskiviikkona 21.2. klo 22
Samuel ei halunnut lasta, ja sitten vauva syntyi – Yli 200 miestä kertoi HS:n kyselyssä, miltä tuntuu tulla isäksi vastoin omaa tahtoa - Elämä - Helsingin Sanomat
VastaaPoistaTänään tv:ssä: Uusi sarja pornosta pyrkii rikkomaan tabuja: ”Meidän pitäisi arvostaa ihmisiä, jotka hässivät puolestamme”
VastaaPoistaIna <3 porno tutustuttaa katsojan eri maiden pornokulttuureihin. Yksi uutuussarjan tavoitteista on oppia ymmärtämään muiden mieltymyksiä, vaikka ne tuntuisivatkin omituisilta.
Voiko pornosta puhua asiallisesti – ilman tirskumista, häpeilyä tai tuomitsemista? Uudessa dokumenttisarjassa Ina <3 porno toimittaja Ina Mikkola ottaa haasteen vastaan.
– Porno ei ole vain pornoa. Seksiin ja seksuaalisuuteen liittyy paljon valtaa, ja porno on median muoto, johon ne on puettu. Jos näitä asioita kielletään tai niistä ei uskalleta puhua, meillä jää aika paljon yhteiskuntaan liittyviä asioita käsittelemättä, Mikkola sanoo.
Idea eri maiden pornokulttuureihin syventyvästä sarjasta syntyi tietysti pornoa katsellessa.
– Tajusin, etten tiedä tästä teollisuudenalasta juuri mitään, eikä siitä oikeastaan puhuta. On vain paljon ennakkoluuloja ja asenteita.
Pornoon liittyvien tabujen rikkominen on yksi Mikkolan missioista. Usein ala kuvataan siihen liittyvien ongelmien kautta. Ina <3 pornossa ei nähdä riistettyjä seksityöntekijöitä tai sekavia ex-pornotähtiä, vaan ammattiinsa intohimolla suhtautuvia älykkäitä ihmisiä.
– Pornoa on totuttu käsittelemään negatiivisesta näkökulmasta, mutta jos halutaan rikkoa tabuja, on tärkeää tuoda esiin myös niitä positiivisia puolia. Jos vaikka musateollisuutta käsittelevät haastattelut olisivat aina ihmisistä, joita on riistetty, minkälainen kuva meillä olisi musiikista? hän vertaa.
KÄSITYKSET PORNOSTA UUSIKSI
Ohjelmassa Mikkola tapaa sekä Ron Jeremyn ja Nina Hartleyn kaltaisia pornokonkareita että vasta alalle tulleita. Tie vie Yhdysvaltoihin, Japaniin, Brasiliaan, Etelä-Afrikkaan ja Suomeen.
– Jokaisen maan kulttuuri ja yhteiskunta on erilainen, mikä heijastuu myös pornoon. Esimerkiksi Suomessa ammattiteollisuutta ei enää ole, joten porno on paljon amatöörimäisempää. Mutta silloinkin, kun täällä tehtiin pornoa ammattimaisemmin, sitä leimasivat luomumeininki ja amatöörimäisyys.
Matkoillaan Mikkola päätyi erikoisiin tilanteisiin. Esimerkiksi Japani-jaksossa hän osallistuu paikallisen bondagemestarin sidontaesitykseen ja kokeilee virtuaalitodellisuuspornoa. Usein jo pelkkien pornokuvausten seuraamisessa oli sulattelemista.
– Se, että näkee muiden ihmisten harrastavan seksiä livenä, on itsessään hämmentävä kokemus.
Välillä tuli vastaan tilanteita, joihin oli vaikea suhtautua.
– Brasiliassa pierupornokuvausta oli vaikea ymmärtää, kun sitä ei itse fiilistele.
Samalla Mikkola toteaa, että yksi ohjelman tavoitteista oli oppia ymmärtämään muiden omituisilta tuntuvia mieltymyksiä. Omatkin käsitykset muuttuivat.
– En herkästi tuomitse erilaisia asioita, vaan yritän ymmärtää. Se on ohjelman viesti. Myös arvostukseni pornonäyttelijöitä kohtaan on kasvanut. Meidän pitäisi arvostaa ihmisiä, jotka hässivät puolestamme.
Ina <3 porno, Sub ke klo 22.00
"Tämän ohjelman jälkeen porno ei ole enää tabu" – Toimittaja laittaa itsensä likoon uudessa tv-sarjassa virkistävällä tavalla
VastaaPoistaTelevisioarvio: Ina Mikkola laittaa sarjassa itsensä likoon, ja siksi tunnelma pysyy riittävän kepeänä.
Ina <3 porno
★★★
Pornoa tuotetaan paljon, sitä katsotaan paljon, mutta siitä ei yleensä puhuta paljon. Ajatus hämmentää ja hävettääkin.
–Tämän ohjelman jälkeen porno ei ole enää tabu, lupaa toimittaja Ina Mikkola.
Se voi olla ehkä liikaa luvattu, mutta ainakin asiaa selvitellään kuuden jakson verran.
Mitä pimeämpiin nurkkiin jokin asia yhteiskunnassa työnnetään, sitä enemmän väärinkäytöksiä se mahdollistaa. Vaikka pornossa kaikki ei olisikaan niin auvoista kuin Ina <3 porno -sarjassa näytetään, viihdeteollisuuden tästäkin osasta on syytä puhua.
Ina Mikkola kuljettaa ensimmäisessä jaksossa pitkin Los Angelesia pornotähtien ja -studioiden luo. Hänen naurunsa ja ilmeilynsä keventävät tunnelmaa niin, että katsoja voi rentoutua. Tunnelma pysyy helppona.
Mikkolan itsensä likoon laittava ote on virkistävä.
Luontevia naisia
Seksiteollisuuteen liittyvät ikävät asiat jätetään tarkoituksella sivuun. Niille aiheilla on omat ohjelmansa.
Porno on noussut viime aikoina valokeilaan. Mainonta, viihde ja sosiaalinen media ovat täynnä pornoa tai pornahtavaa kuvastoa. The Deuce HBO Nordicilla on kertonut pornon nousua koko kansan viihteeksi. Ylen Radio 1:llä voi perehtyä Venuksen koulussa kulttuurin seksihistoriaan.
Parasta ensimmäisessä osassa ovat luontevat naiset. Pornoelokuvien naisia näytetään harvoin normaalissa valossa. Mikkola on kohtaamisissa sujuvan utelias. Hän kokeilee erään näyttelijän muhkeita rintoja ja selvittää, miksi lesboporno on suosittua.
Toisessa jaksossa vieraillaan Japanissa, jossa miehen ja naisen sukuelinten näyttäminen on kiellettyä. Arkailematta Mikkola pyytää kuuluisaa miesnäyttelijää näyttämään itselleen ehkä maailman sensuroiduimman elimen.
Sub keskiviikkona kello 22.00.
VastaaPoistaMTV: Ina, 27, löysi pornon jo lapsena - "Katselin sitä salaa"
Ina Mikkolan luotsaama Ina <3 Porno -sarja pureutuu pornon maailmaan.
Tänään starttaa Subilla uutuus ohjelma, joka kantaa nimeä Ina <3 Porno. Ohjelman nimen mukaisesta juontaja, Ina Mikkola perehtyy pornoon ja pornoteollisuuteen maailman eri kolkissa.
Huomenta Suomen haastattelussa Mikkola kertoi olevansa perusrunkkari, joka löysi pornon ihmeellisen maailman jo nuorella iällä.
- Pornoahan katsoo naiset ja miehet, ihan taustasta riippumatta. En ole tässä suhteessa mikään poikkeus, olen ihan perusrunkkari, hän kertoo haastattelussa.
- Löysin sen jo nuorena, silloin kun sitä ei olisi edes saanut katsoa. Tuolloin elettiin vielä VHS-aikaa ja löysin jonkun isän kasetin. Sitä katselin kaverin kanssa salaa.
Innostus ohjelman tekemiseen tuli sekin kesken pornon katsomisen.
- Katsoin pornoa ja havahduin siihen, että tiedä siitä juuri mitään, vaikka juuri siitä meidän pitäisi tietä enemmän.
- Seksillä ja pornolla myydään asioita. Mainostajat on tiennyt aina sen, että se myy. Seksuaalisuus on meissä sellainen biologinen voima. Me eletään pornoistunemassa yhteiskunnassa kuin koskaan, mutta silti siitä ei puhuta.
Mitä Mikkola pornosta ajattelee ja miten hän sitä itse käyttää? Se selviää alla olevasta haastattelusta.
Insinöörien kanssa työskentelevä Jenni kehitti itselleen sivutyön: Ensimmäinen "setäkuiskaaja-ilta" oli menestys
VastaaPoistaJenni Karjalainen on setäkuiskaaja. Hän sai tuon lempinimen työpaikallaan, koska hänellä on poikkeuksellinen kyky käsitellä ja ymmärtää vanhempia mieskollegoita. 36-vuotias Karjalainen työskentelee johtavana asiantuntijana miesvaltaisessa Insinööriliitossa.
– Kaikkein tärkeintä on, että luottaa itseensä, että minä osaan hommani ja nyt setä auttaa minua siinä, että teen tämän vielä paremmin. Ihan merkittävätkin sedät ovat tavallisia ihmisiä, eikä niitä tarvitse pelätä. Kaikenlaiset filosofiset pohdiskelut ja monimutkaiset asiat kannattaa jättää keskustelusta pois, ne ovat sedille vaikeita, kiteyttää setäkuiskaaja Karjalainen havaintonsa.
Leikkimielisestä setäkuiskaaja-tittelistä on seurannut niin paljon julkisuutta, että hän järjesti naisille ensimmäisen setien ymmärtämiseen valmentavan teemaillan. Ilta oli menestys.
Ylläolevalla videolla Jenni antaa muutaman vinkin siihen miten setien kanssa pärjää. Ja illan kevennyksessä MTV3:n Kymmenen Uutisissa lisää aiheesta.
Kansanedustaja Niikko äitiyslaista: Yksi hulluimmista lakiehdotuksista Suomen historiassa
VastaaPoista"Sisäinen adoptio turvaa lapsen oikeudet paremmin. Äitiyslaissa ei ole kyse lasten edusta vaan sateenkaariväen halusta saada tunnustusta omalle ideologialleen."
Eduskunta kävi tänään kiivaan keskustelun äitiyslakia koskevasta kansalaisaloitteesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko vastusti lakia.
"Eduskunta murentaa askel askeleelta lapsen oikeutta isään ja äitiin. Valitettavasti lapsesta uhkaa tulla tuote, jolla aikuiset hankkivat itsellensä mielihyvää ja statusta yhteiskunnassa", Niikko kritisoi.
Lakiesityksen mukaan hedelmöityshoidoin alkuun saatetulle lapselle voitaisiin nimetä kaksi äitiä heti syntymästä lähtien. Tällöin lapselle ei koskaan enää voitaisi vahvistaa isää, joka on useiden asiantuntijoiden mukaan perustuslaillinen ongelma. Tänään toimitetussa äänestyksessä eduskunta kieltäytyi lähettämästä kansalaisaloitetta perustuslakivaliokuntaan.
"Osa päättäjistä pelkää totuutta niin paljon, etteivät uskalla edes tarkistuttaa lakia perustuslakivaliokunnassa", Niikko sanoo.
Tällä hetkellä naisparien yhteinen huoltajuus toteutuu sisäisen adoption kautta.
"Sisäinen adoptio turvaa lapsen oikeudet paremmin. Äitiyslaissa ei ole kyse lasten edusta vaan sateenkaariväen halusta saada tunnustusta omalle ideologialleen."
Hämmentävä tutkimustulos: Mitä tasa-arvoisempi maa, sitä vähemmän naiset opiskelevat tekniikkaa
VastaaPoistaNaisten osuus teknillisten alojen valmistuneista on Suomea ja Ruotsia suurempi muun muassa Albaniassa ja Algeriassa.
SUKUPUOLTEN välisen tasa-arvon yhtenä päämääränä on pidetty ammattikuntien sukupuolittumisen purkautumista. Sen on arveltu seuraavan itsestään yhteiskunnan tasa-arvokehityksestä.
Esimerkit Suomesta ja muista Pohjoismaista ovat kuitenkin osoittaneet, että todellisuus on joillain aloilla päinvastainen.
Ilmiöön on kiinnitetty huomiota uudessa tutkimuksessa, joka julkaistiin Psychological Science -lehdessä.
Tutkimuksen mukaan teknilliset alat ovat miesvaltaisempia maissa, jotka sijoittuvat kärkeen sukupuolten välistä tasa-arvoa mittaavissa vertailuissa. Tutkimuksessa mainittuja esimerkkimaita ovat Suomi, Ruotsi ja Norja.
Vastaavasti naisten osuus teknillisten alojen valmistuneista on suurempi monissa epätasa-arvoisissa maissa, kuten Albaniassa ja Algeriassa.
Epäsuhta koskee muun muassa insinöörikoulutusta, matematiikkaa ja luonnontieteitä.
YHDEKSI selitykseksi havainnoille tutkijat ehdottavat sitä, että epätasa-arvoisemmissa maissa myös sosiaaliturva on tyypillisesti heikko. Tällaisissa olosuhteissa korkeapalkkainen tekninen ammatti voi olla houkuttelevampi naisille.
Vahvan sosiaaliturvan maissa tytöt ja naiset voivat vapaammin valita aloja, jotka eivät takaa yhtä varmaa työllistymistä ja palkkatasoa kuin teknillinen koulutus.
Ilmiötä eivät sen sijaan selitä eroavaisuudet poikien ja tyttöjen lahjakkuudessa. Tutkimuksessa analysoitiin 475 000 nuorta 67 eri maasta. Analyysin mukaan oppilaat pärjäsivät tiedeaineissa keskimäärin yhtä hyvin.
Ainoa ero oli tutkimuksen mukaan se, että tiedeaineissa menestyville pojille tiedeaineet olivat yleensä niitä oppiaineita, joista he suoriutuivat parhaiten. Tiedeaineissa hyvin pärjänneet tyttöoppilaat sen sijaan pärjäsivät yleensä yhtä hyvin tai jopa paremmin myös muissa aineissa.
”MITÄ pidemmälle edetään opinnoissa, sitä enemmän opintoaineita pitää jättää ja keskittyä yhteen asiaan”, sanoo psykologian professori Gijsbert Stoet.
”Ihminen yleensä päätyy valitsemaan sen, missä hän on hyvä ja mistä hän eniten nauttii.”
Tytöt ilmaisivat tutkimuksessa poikia vähemmän kiinnostusta tiedeaineisiin. Tulokset olivat samansuuntaisia kaikissa aineiston 67 maasta. Teknillisiltä aloilta valmistuvien tyttöjen osuus oli kaikissa maissa pienempi kuin teknisesti lahjakkaiden tyttöjen määrä.
Esimerkiksi Britanniassa 48 prosenttia tyttöoppilaista soveltuisi opintosuoritustensa perusteella opiskelemaan teknillisiä aloja. Silti tekniikan alojen vastavalmistuneista naispuolisia on vain 29 prosenttia.
”On tärkeää huomata, että tytöillä on mielestään hyvät syyt siihen, etteivät he valitse teknillisiä aloja,” sanoo professori Stoat.
”Kaikille tytöille suunnatut kampanjat, joilla heitä houkutellaan teknillisille aloille, ovat siis resurssien hukkaa.”
Stoetin mukaan olisi tärkeämpää kohdistaa ponnistelut sellaisiin tyttöihin, jotka ovat sekä lahjakkaita että kiinnostuneita teknisistä aloista, mutta jotka eivät syystä tai toisesta valitse niitä.
Kansainvälinen tutkimus julkaistiin Psychology Todayssa 14. helmikuuta.
Laura Honkasalon kolumni: Naisellisuus tulee muusta kuin hiuksista
VastaaPoistaTukkani on aina ollut ohut, liukas ja lasimainen. Kampaajan mukaan tukkaa on paljon, mutta se on niin hentoa, ettei se näytä tuuhealta. Tämä perisuomalainen vauvanhius myös takkuuntuu helposti. Hiukseni imevät paljon vettä, ja pitkän tukan kuivattaminen ilman kuivaajaa kestää melkein kaksi tuntia.
Valtaosan elämääni tukkani on kuitenkin ollut pitkä – siitä huolimatta, että ihailen tosi lyhyttä pixie-tyyliä muilla naisilla. Varsinkin moni vanhempi nainen on upea lyhyeksi kynityssä tukassa. Seitsemänkymppinen ystävättäreni ajaa itselleen parin millin siilin. Hän on elegantti! Ehkä minäkin uskallan seitsemänkymppisenä vetäistä siilin.
Katsoin Yleltä ohjelmaa feminismin vastustajista. Pahamaineinen miesaktivisti Roosh sanoi ohjelmassa, että nainen, jolla on lyhyt tukka, ei ole naisellinen. Rooshin mielestä nainen, joka leikkaa tukkansa lyhyeksi, ei näytä hedelmälliseltä, terveeltä ja kauniilta. Tukan pätkäiseminen on sama kuin tatuoinnin ottaminen: se vähentää naisen ”markkina-arvoa”.
Tosin Rooshin ja hänen faniensa mielestä naisen tukan pitää yltää takamukseen! Kukaan ei ole kai kertonut heille, että harvalla naisella tukka edes kasvaa niin pitkäksi. Jossain vaiheessa hiukset haurastuvat ja haaroittuvat.
Tuntuu hassulta, että naiset ovat ylipäätään voineet pitää lyhyttä tukkaa vasta vähän aikaa. Kun nuoret naiset 1920-luvulla Suomessakin singlasivat tukkansa, eli leikkauttivat sen lyhyeksi polkaksi, moista kapinallisuutta paheksuttiin isoon ääneen. Maailma oli selvästi lähtenyt tuhon tielle, kun tytöt halusivat leikkauttaa hiuksensa, pelata tennistä ja tupakoida. Outoa sekin, että ennen vanhaan aikuisten naisten kuului pitää pitkää tukkaansa kiinni, mieluiten nutturalla.
Yhdysvaltalainen nainen kertoo kolumnissaan, että kun hän leikkautti tukkansa lyhyeksi, häntä lähestyivät liberaalit miehet, hipsterit ja boheemit. Pitkätukkaisena hän viehätti vanhempia, konservatiivisia miehiä. Kiihkokristitty tokaisi hänelle päin naamaa, että lyhyttukkainen nainen joutuu helvettiin. Tukka herättää tunteita!
Roosh ja hänen seuraajansa edustavat vain yhtä mielipidettä. Yhdysvalloissa on tutkittu, että miehet arvostavat lyhyttukkaisia naisia, koska tukan leikkauttaminen kielii, että nainen on itsenäinen, hänellä on hyvä itsetunto ja hän osaa tehdä omia päätöksiä. Toisaalta, outoa kyllä, jotkut naiset paheksuvat pitkää tukkaa. Minulle sanottiin jo kolmikymppisenä, että pitkä tukka kuuluu päiväkotiin enkä näytä aikuiselta. Viimeistään viisikymppisenä pitäisi leikkauttaa lyhyt rouvatukka.
Kun olin koulussa, tytöillä oli muotia lyhyt tukka. 1970-luvun käytännölliset äidit suosivat pienillä tyttärillään polkkaa tai poikatukkaa. 1980-luvulla teinitytöillä oli lyhyt, geelillä ylöspäin sohittu tukka. Rohkeimmilla se oli valkoinen tai musta, taiteellisilla tyypeillä hennattu. Aikakauden isot korvarenkaat ja muoviset korvakorut pääsivät oikeuksiinsa. Jotkut ajoivat osan päätä siiliksi laulaja Cyndi Lauperin ja punkkarien tyyliin.
Tuntuu hassulta, jos joku vieläkin kuvittelee, että pitkä, runsas tukka kertoo jotain kantajansa terveydentilasta ja hedelmällisyydestä. Hiustenpidennykset ja hiuslisäkkeet ovat nykyään aidon näköisiä, samoin laadukkaat peruukit.
Miehet eivät ole turvassa tukkapaineilta. Uutisissa kerrottiin jokin aika sitten, että miehet tekevät yhä enemmän hiustenparannusmatkoja Turkkiin. Turkissa saa edullisesti hoitoja, joissa karvatuppia siirretään muualta päästä pälvikaljun peitoksi. Myös hiussiirrännäiset ovat suosittuja. Pälvikalju tekee kuulemma vanhan näköiseksi, ja naisiin vetoaa tuuhea tukka.
Aikuisviihdetähti Nina Hartley arvostelee nykypäivän seksuaalikasvatusta: ”Nainen ei saa tuntea himoa, eikä miehellä saa olla tunteita”
VastaaPoistaVuosikymmenien uran aikuisviihteen parissa tehnyt Nina Hartley, 58, kertoo Subin uutuussarjassa Ina <3 porno, millaisia ajatuksia nykypäivän seksuaalikasvatus hänessä herättää.
Ina Mikkola haastattelee Ina <3 porno -sarjan ensimmäisessä jaksossa Subilla keskiviikkona 21.2. aikuisviihdetähti Nina Hartleyta. Hartley kertoo jaksossa, että hänen mielestään seksivalistuksessa on nykyisellään paljon parantamisen varaa.
– Seksivalistus on meillä huonoa. Nautinnosta ei puhuta mitään. Puhutaan raskaudesta ja sukupuolitaudeista eikä siitä, että voi myös nauttia turvallisesti, hän toteaa.
– Jos voisin muuttaa jotain omassa tuotannossani, yrittäisin kertoa, että jokaisella on oman nautintonsa avaimet.
Hartley on niin ikään pahoillaan siitä, että seksivalistus on niin peniskeskeistä. Tällä voi aikuisviihdetähden mukaan olla negatiivisia vaikutuksia kuvaan, joka nuorille syntyy seksuaalisuudesta.
– Samalla syntyy kuva, että penis on nautinnossa välttämätön. Penis on herkkä ja yhteydessä tunteisiin, vaikka kulttuuri epää ne mieheltä. Nainen ei saa tuntea himoa, eikä miehellä saa olla tunteita, Hartley kuvaa.
”Elävässä elämässä pitää unohtaa porno ja keskittyä ihmiseen”
Vuosikymmeniä kestäneen uran aikuisviihteen parissa tehnyt Hartley toivoisi, että seksuaalisesti valistumattomien aikuisviihteen kuluttajien tietoisuus tosielämän ja aikuisviihde-elokuvien sisällön eroista kasvaisi.
– Elävässä elämässä pitää unohtaa porno ja keskittyä ihmiseen, hän toteaa.
– Pornoleffa on fiktiota eikä mikään seksimanuaali. Oikeasti seksi ei ole sellaista.
Aikuisviihdelegenda Ron Jeremy: ”Ajatukset ja sydän ovat yksiavioisia, mutta haaroväli ei”
VastaaPoistaSubin uutuussarjassa Ina <3 porno toimittaja Ina Mikkola törmää Los Angelesissa aikuisviihdelegenda Ron Jeremyyn, joka kertoo näkemyksiään seksin saralta.
Ron Jeremy on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä aikuisviihdetähdistä. 64-vuotias aikuisviihdekonkari kertoo Subin Ina <3 porno -uutuussarjassa, millaisia mietteitä hänellä on seksin suhteen. Ron Jeremy kertoo jaksossa muun muassa siitä, miksi aikuisviihdettä hänen mielestään tarvitaan.
– Sitä ei tarvita, mutta se innostaa. Mihin katastrofi- tai scifi-leffojakaan tarvitaan? Ihmiset haluavat tirkistellä. On löydetty luolamaalauksia, jotka esittävät ihmishahmoja harrastamassa seksiä. Pornoa on aina ollut ja tulee aina olemaankin, hän toteaa.
– Ihmiset tuntevat siihen vetoa ja se auttaa avioparejakin. Vaikka pyrittäisiin aitoon yksiavioisuuteen, monella on tarve paljastaa itsensä. En ole varma, tarkoitettiinko ihmistä täysin yksiavioiseksi – tunnemaailman osalta ehkä kyllä, aikuisviihteen legenda pohtii.
Ron Jeremy pyrkisikin erottelemaan ihmisen tarpeet henkisiin ja seksuaalisiin tarpeisiin – ja yksiavioisuuden suhteen näillä tarpeilla on hänen mukaansa vissi ero.
– Ajatukset ja sydän ovat yksiavioisia, mutta haaroväli ei, hän toteaa jaksossa.
Some hullaantui suomalaisohjelmasta, jossa käsitellään sensuroimattomasti pornoa – Twitter täyttyi ylistävistä kommenteista: ”Nyt on kovaa kamaa”
VastaaPoistaTv-katsojat ihastuivat Ina <3 porno -ohjelmaan.
Keskiviikkoiltana nähtiin ensimmäinen jakso viihteellisestä dokumenttisarjasta Ina <3 porno, jossa toimittaja Ina Mikkola tutkii eri maiden pornokulttuureja.
Ohjelma sai erittäin positiivisen vastaanoton sosiaalisessa mediassa. Muun muassa Twitter täyttyi illalla ohjelmaa hehkuttavista viesteistä.
Erityisesti ohjelmaa katsoneet pitivät myös siitä, että sitä ei oltu liiemmin sensuroitu.
Mikkola kiitteli ohjelman faneja palautteestaan.
– Kiitos valtavasti kaikista täällä saaduista kommenteista ja ihanista yksityisviesteistä, joista huokuu vahva luottamus! Syyt, miksi teen tätä on te ihmiset, muutos, keskustelu, parempi ja viisaampi maailma ja onnellisuus, hän kirjoitti twiitissään.
Mikkola kertoi IS:lle aiemmin, että yksi hänen missioistaan on rikkoa pornoon liittyviä tabuja: usein ala kuvataan vain siihen liittyvien ongelmien kautta. Ina <3 pornossa ei nähdä riistettyjä seksityöntekijöitä tai sekavia ex-pornotähtiä, vaan ammattiinsa intohimolla suhtautuvia älykkäitä ihmisiä. Se oli alusta asti Mikkolan tarkoitus.
Ohjelmassa Mikkola tapaa sekä Ron Jeremyn ja Nina Hartleyn kaltaisia pornokonkareita että vasta alalle tulleita. Tie vie Yhdysvaltoihin, Japaniin, Brasiliaan, Etelä-Afrikkaan ja Suomeen.
– Jokaisen maan kulttuuri ja yhteiskunta on erilainen, ja se heijastuu myös pornoon. Esimerkiksi Suomessa ammattiteollisuutta ei enää ole, joten se on paljon amatöörimäisempää. Mutta silloinkin, kun täällä tehtiin pornoa ammattimaisemmin, leimasi sitä luomumeininki ja amtöörimäisyys, hän tuumasi.
Miss Plus Size -finalistit aistikkaissa alusvaatekuvissa – äänestä suosikkiasi!
VastaaPoistaToista kertaa järjestettävän Miss Plus Size -kilpailun upeat kisaajat poseeraavat alusvaatekuvissa. Kuka on suosikkisi?
Miss Plus Size 2018 -kilpailu on positiivisen energian kauneuskilpailu joka on tarkoitettu naisille, jotka omaavat positiivisen elämänasenteen, ovat itsevarmoja omana itsenään ja joille liikunta on osa elämää.
Vuoden Miss Plus Size kruunataan Vanajanlinnassa 9. maaliskuuta 2018.
Hovioikeus: Jehovan todistajien erityisasemaan vedonnut totaalikieltäytyjä ei joudu vankilaan
VastaaPoistaHelsingin hovioikeus on hylännyt syytteen siviilipalveluksesta kieltäytymisestä. Kyse oli miehestä, joka kieltäytyi siviilipalveluksesta vakavien omantunnon syiden vuoksi.
Hovioikeus katsoo, että henkilön tuomitseminen siviilipalveluksesta kieltäytymisestä on syrjivää kohtelua. Näin siksi, että Jehovan todistajat on erikseen lailla vapautettu sekä ase- että siviilipalveluksesta. Ratkaisu syntyi äänestyspäätöksenä äänin 4–3.
Laki Jehovan todistajien vapauttamisesta ase- ja siviilipalveluksesta tuli voimaan vuonna 1987. Hovioikeuden enemmistö katsoi, että lain säätämisen jälkeen on tapahtunut olennaisia muutoksia.
Vuoden 1987 jälkeen Suomi on muun muassa liittynyt Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Hovioikeuden enemmistön mukaan yhdenvertaisuus merkitsee myös vakaumusten yhdenvertaista kohtelua.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiän mukaan hallituksen tulisi nyt ryhtyä lainsäädäntötoimiin asian korjaamiseksi. Pimiä huomauttaa, että puolustusministeriön asettama toimikunta piti jo vuonna 2007 totaalikieltäytyjien kohtelua epäyhdenmukaisena perustuslain kanssa.
Rangaistuksesta vapautettu mies ilmoitti elokuussa 2015 kieltäytyvänsä siviilipalveluksesta. Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa hän vetosi sodanvastaiseen vakaumukseensa sekä siihen, että Jehovan todistajat voidaan vakaumuksen perusteella vapauttaa siviilipalveluksesta. Käräjäoikeus tuomitsi miehen 173 päivän vankeuteen helmikuussa 2016.
Jehovan todistajia koskeva erityislaki säädettiin aikanaan poikkeuslakina perustuslain säätämisjärjestyksessä. Näin siksi, että lain todettiin olevan ristiriidassa hallitusmuodon yhdenvertaisuussäännöksen kanssa. Lain perustelujen mukaan totaalikieltäytyjät tuolloin lähes poikkeuksetta kuuluivat Jehovan todistajien uskonnolliseen yhdyskuntaan.
Aseistakieltäytyjäliitto hehkuttaa hovioikeuden päätöstä vapauttaa totaalikieltäytyjä: ”Käänteentekevä ratkaisu”
VastaaPoistaAKL vaatii, että totaalikieltäytyjien vapausrangaistuksista on luovuttava.
Aseistakieltäytyjäliitto toteaa, että Helsingin hovioikeuden tänään antama ratkaisu on käänteentekevä. Hovioikeus jätti siviilipalveluksesta kieltäytymisestä syytetyn totaalikieltäytyjän rangaistukseen tuomitsematta, koska pitää tuomitsemista syrjivänä. Ratkaisu tehtiin täpärin 4-3 äänin.
Vähintään useat kymmenet vapausrangaistukseen tuomitut totaalikieltäytyjät ovat vedonneet aikaisemminkin tuomitsemisen syrjivyyteen verrattuna asevelvollisuuspalveluksesta rauhan aikana vapautettujen Jehovan todistajien kohteluun. Kyseessä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun tuomioistuin on ottanut argumentin vakavasti ja antanut ratkaisunsa laajan harkinnan jälkeen, liitto toteaa.
- Käytännössä tämän päivän ratkaisu merkitsee sitä, ettei muitakaan vakaumuksellisia totaalikieltäytyjiä enää voi tuomita vapausrangaistukseen. Myös tällä hetkellä tuomiotaan suorittavat tulee vapauttaa välittömästi ja jo annetut tuomiot kumota, toteaa Aseistakieltäytyjäliiton puheenjohtaja Elsa Tauria liiton tiedotteessa.
Hän sai aikaisemmin helmikuussa 173 vrk:n valvontarangaistustuomion Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa Porvoossa.
YK kritisoinut
Suomi on saanut asiaa koskevaa kritiikkiä Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitealta, joka on useaan otteeseen vaatinut Suomea ratkaisemaan tilanteen.
Viimeksi ihmisoikeuskomitea totesi tämän Suomen määräaikaisraportin käsittelyn yhteydessä vuonna 2013, AKL muistuttaa.
Ihmisoikeuskomitea on vaatinut asian ratkaisemista nimenomaan laajentamalla vapautusmenettelyä koskemaan myös niitä totaalikieltäytyjiä, joilla on toisenlainen vakaumus.
AKL vaatii toimia
Aseistakieltäytyjäliitto vaatii Suomea ryhtymään välittömästi lainsäädännöllisiin muutoksiin niin, että totaalikieltäytyjien vapausrangaistuksista luovutaan.
- Asian ratkaiseminen Jehovan todistajia koskeva poikkeuslaki kumoamalla merkitsisi todennäköisesti totaalikieltäytyjien lukumäärän voimakasta kasvua ja olisi vastoin ihmisoikeuskomitean kantaa.
Ihmisoikeuskomitean kanta perustuu Suomea sitovan kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapautta koskevaan artiklaan. Komitealla on sopimuksen tulkintaoikeus. Myös toinen YK:n ihmisoikeuselin, ihmisoikeusneuvosto, on ottanut asiaan kantaa kehotettuaan viime kesänä Suomea vapauttamaan vangitut aseistakieltäytyjät.
Vuosittain syyte nostetaan 35-55 siviilipalveluksesta tai asevelvollisuudesta kieltäytymisestä tuomittua totaalikieltäytyjää vastaan.
Maahanmuuttokriisin yhteydessä on tullut ilmi että monet kolmannen sektorin ns. hyväntekeväisyysjärjestöt tarvitsisivat osuvamman nimen. Ehdotan seuraavaa selventävää kolmijakoa järjestön tosiasiallisen vaikutuksen perusteella:
VastaaPoista-Hyväntekeväisyysjärjestö,
-samantekeväisyysjärjestö ja
-pahantekeväisyysjärjestö.
Kielenkäyttö on voimakas vaikuttamisen väline ja noille mielestään hyvää tekeville sosiaalitantoille on usein aika hankalaa saada taottua järkeä utopiauskoonsa. Jos alkaisimme käyttää noita termejä tanttojen työpaikoista, voitaisiin saada epäilyksen siemen kylvettyä heidänkin aivoihinsa. Tämä voisi parhaassa tapauksessa johtaa itsenäiseen ajatteluun, kuten ylempänä kerrottiin saksalaisen avustustyöntekijän tapauksessa käyneen. Ainakin pahimpien yhteiskunnan rakenteita rikkovien järjestöjen avustushanat ja tuhovoima voitaisiin saada vähenemään.
”Valtiolla ei pitäisi olla oikeutta käyttää kansalaisiaan sotakoneistona” – Totaalikieltäytyjä Elsa Tauria, 19, toivoo poikkeuksellisen päätöksen johtavan suureen muutokseen asepalveluksessa - Kotimaa - Helsingin Sanomat
VastaaPoistaTotaalikieltäytyjä vetosi oikeudessa siihen, että haluaa samanvertaista kohtelua kuin Jehovan todistajat – vankeustuomiosta vapautuksella voi olla laajoja seurauksia - Kotimaa - Helsingin Sanomat
Minne katosivat Elviksen miljoonat? Talousahdinkoon ajautuneella Lisa Marie Presleyllä on enää 11 000 euroa jäljellä isänsä valtavasta omaisuudesta - Viihde - Ilta-Sanomat
Näyttelijä Stephen Fry sairastui aggressiiviseen syöpään – ”Halusin kertoa, koska huhut olivat lähteneet leviämään” - Viihde - Ilta-Sanomat
VastaaPoistaKuinka paljon nuorempia on vielä ”hyväksyttävää deittailla”? Erikoinen laskuri löytyy netistä - Seksi & Parisuhde - Ilta-Sanomat
Murentaako totaalikieltäytyjän ennakkotapaus koko asevelvollisuuden? Puolustusministeriön virkamies: ”Jokin raja on vedettävä”
VastaaPoistaPuolustusministeriön hallitussihteeri Perttu Wasenius ei pidä mahdollisena, että kuka tahansa suomalaismies voisi tulevaisuudessa kieltäytyä asevelvollisuudesta niin halutessaan.
Helsingin hovioikeuden tuore päätös johtaa Waseniuksen mukaan kuitenkin hyvin todennäköisesti uusiin asevelvollisuutta koskeviin selvityksiin ja tarvittaessa myös lakimuutoksiin.
Keskustelu käynnistyi perjantaina Helsingin hovioikeuden päätöksestä kumota Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden aiemmin totaalikieltäytyjälle langettama vankeustuomio. Mies perusteli totaalikieltäytymistään pasifistisella vakaumuksella.
Valituksen perusteena oli syrjintä: tällä hetkellä Suomen lain mukaan vain Jehovan todistajat ovat vakaumuksensa perusteella vapautettuja rauhan aikana sekä ase- että siviilipalvelusvelvollisuudesta.
Hovioikeus totesi päätöksessään ääniin 4-3, että vain Jehovan todistajia koskeva vapautus on vastoin perustuslain syrjintäkieltoa.
"Helppoa ratkaisua ei ole"
Wasenius sanoo, että puolustusministeriössä odotetaan nyt ensimmäisenä, jääkö hovioikeuden päätös lainvoimaiseksi. Valtakunnansyyttäjällä on 60 päivää aikaa hakea päätökseen valituslupaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
- Jos tuomio jää voimaan, ministeriössä aloitetaan selvitystyöt mahdollisista lakimuutoksista. Sitä, tuleeko muutoksia ja millaisia ne olisivat, on tässä vaiheessa liian aikaista arvioida. Kyse on viime kädessä poliittisesta ratkaisusta.
Ministeriössä on jo ennestään todettu, että 1980-luvulla laadittu Jehovan todistajia koskeva poikkeuslaki on ongelmallinen. Myös YK ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ovat huomauttaneet Suomea asiasta.
Asiaan ei ole kuitenkaan vielä toistaiseksi puututtu.
- Selvitykset ovat päättyneet siihen, ettei mitään helppoa ratkaisumallia ole, Wasenius sanoo.
Ministeriön tekemien selvitysten mukaan juridisesti yksinkertaisin ratkaisu olisi kumota Jehovan todistajia koskeva vapautuslaki. Se olisi kuitenkin Waseniuksen mukaan kyseisen uskonnon edustajille "haastava tilanne".
Jehovan todistajille on harkittu myös erityyppistä palvelumuotoa, mutta sen järjestäminen todettiin selvityksessä käytännössä hankalaksi.
Kolmas vaihtoehto on se, että vapautusta laajennetaan myös muihin ryhmiin, kuten Aseistakieltäytyjäliitto on esittänyt.
Täyttä valinnanvapautta ei kuitenkaan voi tulla niin pitkään kuin Suomessa on voimassa asevelvollisuus, Wasenius muistuttaa.
- Jos mentäisiin sille linjalle, että kuka tahansa voi saada vapautuksen, meillä ei olisi enää asevelvollisuutta. Se tekisi järjestelmästä vapaaehtoisen. Jokin raja olisi siis vedettävä, mutta vielä on mahdoton spekuloida, missä rajat olisivat.
Voiko tämä hovioikeuden päätös johtaa lopulta siihen, että asevelvollisuudesta luovutaan?
- Tämä hovioikeuden ratkaisu koski vain Jehovan todistajia ja niin sanottuja totaalikieltäytyjiä, enkä näe sillä mitään yhteyttä koko järjestelmään. Asevelvollisuudesta säädetään perustuslaissa ja se on täysin poliittinen kysymys.
Liitto ajaa laajaa vapautusta
Aseistakieltäytyjäliiton järjestösihteeri Kai Ranin pitää hovioikeuden päätöstä käänteentekevänä. Raninin mukaan tuomioistuin otti nyt ensimmäistä kertaa vakavasti syrjintänäkökulman.
- Olisi ollut hyvä, jos hovioikeus olisi tehnyt vastaavan laajan arvion jo aiemmin, sillä samanlaisilla perusteilla on ollut tapauksia käsittelyssä jo 1990-luvulla ja vuosien aikana satoja ihmisiä on tuomittu vankeuteen tai valvontarangaistukseen.
- Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, Ranin sanoo.
Oikeusoppinut: Totaalikieltäytyjän armahdus voi johtaa lainmuutoksiin – ”Menevätkö ihmiset enää armeijaan?”
VastaaPoistaHelsingin hovioikeus käytti poikkeuksellista asetta
Helsingin hovioikeuden ratkaisu horjuttaa oikeuskäytäntöä, arvioi Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio. Professorin mukaan totaalikieltäytyjien tuomioita käsittelevät muut tuomioistuimet joutuvat nyt pohtimaan tulkintojaan, kunnes korkein oikeus antaa ratkaisunsa.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun perus- ja ihmisoikeusargumentti on purrut. Helsingin hovioikeus ratkaisi asian poikkeuksellisella aseella. Tuomioistuin jätti perustuslain syrjintäkiellon ja yhdenvertaisuusvaatimuksen vuoksi soveltamatta sinänsä pätevää säännöstä, Nuotio sanoo.
Professorin mukaan korkeimman oikeuden päätöksellä on kiire, koska se tulee linjaamaan oikeuskäytäntöä selvemmin.
– Käräjäoikeus tai hovioikeus ei tee virhettä, jos se edelleen tuomitsee jonkun toisen totaalikieltäytyjän rangaistukseen. Jokainen tuomioistuin on itsenäinen ja joutuu ottamaan kantaa lainsisältöön.
Korkeimman oikeuden ratkaisu tulee joka tapauksessa johtamaan lainmuutoksiin, Nuotio uskoo. Joko Jehovan todistajien erityisasema poistetaan tai sitten aseistakieltäytymisen oikeuksia laajennetaan. Nuotio arvelee, että lainsäätäjät päätyvät jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
– Pidemmällä tähtäimellä nousee se kysymys, että jos totaalikieltäytyminen on sallittua, menevätkö ihmiset enää armeijaan. Sekin herättää kysymyksiä, että miten vakaumus testataan ja tutkitaan.
Perustuslain etusijasäännöksen mukaan tuomioistuin voi jättää soveltamatta lainsäännöstä, jos se on ristiriidassa perustuslain kanssa. Helsingin hovioikeus noudatti perjantaina tätä periaatetta.
– Jos korkein oikeus tekee samansuuntaisen ratkaisun, niin rangaistukseen tuomitsemista ei voi soveltaa muihinkaan.
Helsingin hovioikeus käytti poikkeuksellista asetta
Helsingin hovioikeuden ratkaisu horjuttaa oikeuskäytäntöä, arvioi Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio. Professorin mukaan totaalikieltäytyjien tuomioita käsittelevät muut tuomioistuimet joutuvat nyt pohtimaan tulkintojaan, kunnes korkein oikeus antaa ratkaisunsa.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun perus- ja ihmisoikeusargumentti on purrut. Helsingin hovioikeus ratkaisi asian poikkeuksellisella aseella. Tuomioistuin jätti perustuslain syrjintäkiellon ja yhdenvertaisuusvaatimuksen vuoksi soveltamatta sinänsä pätevää säännöstä, Nuotio sanoo.
Professorin mukaan korkeimman oikeuden päätöksellä on kiire, koska se tulee linjaamaan oikeuskäytäntöä selvemmin.
– Käräjäoikeus tai hovioikeus ei tee virhettä, jos se edelleen tuomitsee jonkun toisen totaalikieltäytyjän rangaistukseen. Jokainen tuomioistuin on itsenäinen ja joutuu ottamaan kantaa lainsisältöön.
Korkeimman oikeuden ratkaisu tulee joka tapauksessa johtamaan lainmuutoksiin, Nuotio uskoo. Joko Jehovan todistajien erityisasema poistetaan tai sitten aseistakieltäytymisen oikeuksia laajennetaan. Nuotio arvelee, että lainsäätäjät päätyvät jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
– Pidemmällä tähtäimellä nousee se kysymys, että jos totaalikieltäytyminen on sallittua, menevätkö ihmiset enää armeijaan. Sekin herättää kysymyksiä, että miten vakaumus testataan ja tutkitaan.
Perustuslain etusijasäännöksen mukaan tuomioistuin voi jättää soveltamatta lainsäännöstä, jos se on ristiriidassa perustuslain kanssa. Helsingin hovioikeus noudatti perjantaina tätä periaatetta.
– Jos korkein oikeus tekee samansuuntaisen ratkaisun, niin rangaistukseen tuomitsemista ei voi soveltaa muihinkaan.
Seksikolumni: Harrastin seksiä naisen kanssa – tämän siitä opin, kun olen miehen kanssa sängyssä
VastaaPoistaNyt osaan kertoa, minkälainen nainen on ”hyvä sängyssä”.
Klitoriksen nuoleminen todella käy työstä! Moni kumppaniltaan suuseksiä toivova nainen ei varmasti oikeasti tajua, kuinka hankala sitä on tehdä hyvässä asennossa.
Niska puutuu ja kieli kramppaa – ja asentoa ei todellakaan uskalla muuttaa, koska orgasmin viimeistely vaatii säännöllistä liikettä juuri siihen parhaaseen kohtaan. Mutta se onnistumisen tunne, kun nainen viimein laukeaa siinä silmien edessä….!
Paras oppi minulle oli se, kuinka tärkeä on antaa nautintonsa näkyä ja kuulua. Sen näkee kasvojen ilmeistä, tuntee liikehdinnästä ja kuulee äännähdyksistä. Tämän kokemuksen jälkeen en enää yhtään ihmettele miesten mykkä lahna -vitsejä. Kyllä se eroottinen lataus panemisen aikana laskee kuin lehmän häntä, jos toinen makaa hiljaa paikoillaan ja tuijottaa tyhjyyteen. Oli oikeasti äärimmäisen kiehtovaa katsella, miltä nauttiva nainen näytti!
Toinen tärkeä seikka on aktiivisuus ja (edes pieni) kokeilunhalu. Kun uskaltaa itse ottaa ohjat käsiinsä, vaikkapa uutta asentoa kokeilemalla, voi saada ihmeitä aikaan. Eräässä parhaassa seksikerrassamme minä olin päällä ja samalla työnnyin toisen käteni sormilla sekä itseni että hänen sisäänsä. En olisi ikinä voinut kuvitella, että seksi voi olla hyvää myös ilman penistä! Tämä opetti olemaan ujostelematta suun ja käsien laajempaa käyttöä myös heteroseksissä.
Ja sitten se jo mainittu suuseksi! Sen antaminen naiselle on todella rankkaa. Tuntuu, että sitä klitoriksen lipomista pitäisi jatkaa maailman tappiin saakka, ja aina ollaan vaan todella ”lähellä ja lähellä”….
Viiden minuutin jälkeen tekisi mieli vaan luovuttaa, mutta toisaalta, kun liikehdinnästä huomaa, että huippu on kuitenkin saavutettavissa, sitä yrittää vain saada lähes puutuneen kielensä jatkamaan nopeaa liikettä siinä tietyssä pisteessä klitoriksen sivussa (pro-vinkki miehille: kannattaa kokeilla nimenomaan klitoriksen jompaakumpaa sivureunaa suoraan edestä -tekniikan sijaan). Mutta sitten se tulee: vihdoin kumppanin orgasmi ja oma voittajafiilis – sain sen naisen tulemaan. Kokemus opetti siis myös sen, miksi naisen orgasmi on miehelle niin tärkeä.
Kuten mainittu, suhde päättyi jonkin ajan kuluttua, ja palasin tapailemaan miehiä. Mutta kyllä tällaista kokemusta voisi ehdottomasti joka naiselle suositella!
Kansanedustaja pöyristyi MTV:n toiminnasta: ”Lapset saavat suoran pornomainoksen silmiensä eteen”
VastaaPoistaKansanedustaja Mika Niikko (ps.) sanoo aikovansa puuttua MTV:n toimintaa. Hän arvostelee kovin sanoin Ina <3 porno -dokumenttisarjan esittelyä MTV:n Katsomo-palvelun etusivulla ja sanoo, että Suomessa tarvittaisiin pakollinen 18 vuoden ikärajavalvonta kaikille kaupallista aikuisviihdettä tarjoaville verkkopalveluille.
– Yhteiskunnan pitäisi pystyä suojelemaan lapsia. MTV toimii kuitenkin juuri päinvastaisesti. Yhtiön Katsomo-palveluun kirjauduttaessa lävähtää ensimmäisenä koko sivun kokoinen ohjelmamainos, jossa lastakin viehättävään asuun sonnustautunut juontaja lähettää lentosuukkoa.
Monessa kodissa lastenohjelmaa katsomaan tulevat lapset saavat siis suoran pornomainoksen silmiensä eteen. Yhdellä klikkauksella joutuu jo näkemään hyvin seksuaalisia kuvia, Niikko kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.
Niikko viittaa kuvaohjelmalain 6 pykälään, jonka mukaan ”kuvaohjelman tarjoajan on huolehdittava siitä, ettei kuvaohjelma, jonka ikäraja on 7, 12 tai 16 vuotta, ole tätä ikärajaa nuoremman lapsen katseltavana.”
–Yhteiskunnan pitäisi terveen järjen nimissä suojella lapsia jo ilman mitään lakeja. Jos siihen ei pystytä, niin olemme hakoteillä, hän kommentoi.
Niikko muistuttaa, etä Britannian hallitus lupasi keväällä valmistuvassa digitaalisen talouden säädöspaketin yhteydessä suojella lapsia pornolta vaatimalla pornoa tarjoavien verkkopalveluita ryhtyä ikärajojen valvontaan.
–Myös Suomessa tarvittaisiin pakollinen 18 vuoden ikärajavalvonta kaikille kaupallista aikuisviihdettä tarjoaville verkkopalveluille. Ikärajatarkistukset voisivat perustua maksu- ja luottokortteihin, kuten Britanniassakin on kaavailtu.
Niikko sanoo, että lasten kasvu aikuiseksi tapahtuu nykyisin hyvin eri mediaympyröissä kuin lasten vanhempien sukupolvella.
–Lapset, erityisesti pojat, katsovat pornoa jo hyvin nuorena. Lisäksi materiaali voi olla huomattavasti rajumpaa kuin se, mihin nuoret ennen törmäsivät.
Isänä havahduin ilmiöön, kun opettaja asianmukaisesti tiedotti vanhempia: koulussa toisella luokalla olevat lapset esittelivät kännyköistään pornoa toisilleen.
Terve yhteiskunta suojelee lasta ja nuorta pornolta. Porno aiheuttaa todistetusti riippuvuutta ja lapsille monia kehityshäiriöitä. Käsitys seksistä, rakkaudesta, parisuhteesta ja jopa sukupuolesta vääristyy, hän kommentoi.
LI ANDERSSON: POHJA VANHAN JÄRJESTYKSEN HORJUU
VastaaPoistaKatsoin sunnuntaina Arto Nybergin ohjelmassa Lauri Törhösen koottuja selityksiä kymmenien naisten esille nostamiin syytöksiin seksuaalisesta ahdistelusta. Törhönen selitti, että hän ”varmaan on häirinnyt”, ja että naiset varmasti muistavat oikein, mutta siellä ”on ollut joku muu kuin minä”. Kiinnitin huomiota siihen, että Törhönen useampaan otteeseen viittasi ”nykyiseen standardiin”. Että hän, ja monet muut miehet ovat tehneet virheitä ”nykyisen standardin mukaan”.
Mikä ihmeen ”nykyinen standardi”? Seksuaalisen ahdistelun ”standardi” ei ole muuttunut. Päinvastoin, seksuaalinen ahdistelu näyttää aivan samanlaiselta nykyään, kuin miltä se näytti 50 vuotta sitten. Ihmisten fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen, toisen ihmisen väkisin suuteleminen, seksin ehdottaminen itseensä nähden alisteisessa valta-asemassa oleville, asiaton koskettelu ja vihjailu ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan seksuaalista ahdistelua, eikä sellainen käytös ole hyväksyttävää missään muodossa.
Se mikä on muuttunut on, että Törhösen kaltaiset valta-asemassa olevat miehet eivät enää pääse kuin koira veräjästä ympäröivän hiljaisuuden avulla. Vaikutusvaltaiset ihmiset eivät voi enää laskea sen varaan, että heidän valta-asemansa suojaisi julkisuudelta. ”Kiusallisia” tapauksia ei myöskään enää hyssytellä.
#metoo-kampanjan voima on juuri siinä, että se rikkoo hiljaisuuden kulttuuria. Valta ei enää suojele väärinkäytösten paljastumiselta, ja on jo korkea aika, että tästä tulee ”nykystandardi”.
Hiljattain eräs ay-toimitsija pääsi otsikoihin Twitterissä esittämällään kysymyksellä, onko #metoo lähtenyt lapasesta. Hänen mielestään #metoo on mennyt yli, eikä hän enää uskalla katsoa naisia päin saatikka silmiin, johtuen pelosta joutua otsikoihin. Ironista kyllä hän pääsi sen sijaan otsikoihin tviitillään.
Vastaus on ei, #metoo ei ole lähtenyt lapasesta. Lauri Törhönen on tähän asti ainoa Suomessa nimetty ahdistelija, mutta Suomessakin tuhannet naiset ovat jakaneet kokemuksiaan seksuaalisesta ahdistelusta ja väkivallasta ja jopa raiskauksista, omasta nuoruudestaan, omilta opiskeluajoiltaan sekä omalta työpaikaltaan. Ne eivät ole tarinoita, jotka koskevat silmiin katsomista, vaan traagisia ja koskettavia tarinoita ahdistelusta, joka on usein jättänyt vuosia kestäneitä traumoja.
Luulisi, että seksuaalisen ahdistelun ympärillä vallinneen hiljaisuuden rikkoutuminen on asia, jota pidettäisiin yhteiskunnallisesti merkittävänä edistysaskeleena ja kehityssuuntana, jota pitää tukea. Luulisi, että niin miehet kuin naiset pysähtyisivät ihmisten tarinoiden edessä ja sanoisivat yhdessä ääneen, että tämä ei tule jatkumaan ja me tulemme kaikki yhteisesti sitoutumaan muutokseen.
Sen sijaan vaikutusvaltaisessa asemassa olevat vähättelevät #metoo-kampanjaa väittämällä, että se on ”mennyt yli” ja horisevat telkkarissa, että kyse olisi jostain uudesta ”nykystandardista”. Ainoa ajatus mikä minulle tuli mieleen katsoessani Törhösen koottuja selityksiä oli, että tältä se näyttää kun yksi aikakausi loppuu.
Pohja vanhan järjestyksen horjuu.
(9) Feminist tries to justify wife beating in Muslim culture [The Drum, ABC Australia] - YouTube
VastaaPoistaMiksi Jehovan todistajat välttävät yhä siviilipalveluksen, vaikka yhteisö ei enää kiellä sitä? Jari-Pekka Peltoniemi istui uskonsa vuoksi vankilassa 70-luvulla mutta arvelee, ettei nykynuoriso ryhtyisi samaan
VastaaPoistaEnnen poikkeuslain säätämistä Suomen vankiloissa istui vuosittain noin sata Jehovan todistajaa. ”Samalla tavalla kuin miehet puhuvat keskenään armeijakokemuksista, Jehovan todistajat puhuvat vankilakokemuksista”, Peltoniemi sanoo.
KERAVAN vankilan pitkä pöytä tömisi, kun yksivuotias tyttö kirmasi sitä pitkin isänsä Jari-Pekka Peltoniemen syliin. Oli kesä 1979, ja tytär oli juuri saanut jalat alleen.
”Siinä hän on opetellut kävelemään, vankilan pöydällä!” Peltoniemi muistelee.
”Vankeus oli siihen aikaan Jehovan todistajalle luonnollinen asia.”
Kuten seurakuntaan kuuluvien tapana oli, Peltoniemi kieltäytyi aseista ja siviilipalveluksesta ja joutui telkien taa. Vasta hänen vankila-aikojensa jälkeen 80-luvulla säädettiin poikkeuslaki, jonka nojalla Jehovan todistajiin kuuluvien totaalikieltäytyjien ei ole sittemmin tarvinnut mennä vankilaan.
Laki nousi jälleen keskusteluun perjantaina, kun hovioikeus vapautti 23-vuotiaan totaalikieltäytyjän syytteestä. Poikkeuksellisen päätöksen perusteena oli muita totaalikieltäytyjiä syrjivä kohtelu Jehovan todistajiin nähden, jotka eivät saa samasta teosta rangaistusta.
Asia saattaa vielä edetä korkeimman oikeuden punnittavaksi, mutta hovioikeuden ratkaisu on jo ehtinyt herättää vilkasta keskustelua siitä, miksi syrjivä asetelma on ylipäätään syntynyt.
ENNEN poikkeuslain säätämistä Suomen vankiloissa istui vuosittain noin sata Jehovan todistajaa, jotka tulkitsivat sekä ase- että siviilipalveluksen vakaumuksensa vastaisiksi. Näin telkien taakse päätyi myös Peltoniemi.
”Silloin minut olisi ilman muuta erotettu seurakunnasta, jos olisin mennyt siviilipalvelukseen”, hän sanoo.
Uskontoryhmän omassa lehdessä Vartiotornissa asiaa perustellaan esimerkiksi niin, että kristittyjen usko estää heitä riistämästä toisen ihmisen elämää ja toisaalta uhraamasta omaa elämäänsä valtion hyväksi.
”Oikeudenkäynti oli farssi. Minut käskettiin käytävään, ja hädin tuskin ehdin istua, kun päätös oli tehty.”
Peltoniemi sai 9 kuukauden vankeusrangaistuksen, samoin kuin muutkin miespuoliset seurakuntalaiset tuolloin.
Sittemmin Peltoniemi on erotettu Jehovan todistajista muista syistä, ja hän kirjoittaa seurakuntaan kriittisesti suhtautuvaa blogia.
KERAVAN vankilassa Peltoniemen seurana oli huumekauppiaita, tuhopolttajia ja tappajia – sekä tietysti muita Jehovan todistajia. Perhettä sai tavata vierailuhuoneessa pitkän pöydän vastakkaisissa päädyissä istuen.
”Vankilassa olo oli erikoinen kokemus. Kerrankin pelasin shakkia miehen kanssa, joka oli saanut 7 vuotta taposta, mutta ei pelottanut. Ne jotenkin kunnioittivat sitä, että joku on joutunut vankilaan vain siksi, ettei suostu armeijaan.”
Kolmen kuukauden jälkeen Peltoniemi sai siirron rennompaan ympäristöön Helsinki-Vantaan työsiirtolaan. Sieltä hän ja parisenkymmentä muuta Jehovan todistajaa seurailivat puoli vuotta ohi suhaavia lentokoneita.
Sellitarinoita löytyisi vaikka minkälaisia. Niitä on vuosien varrella naurettu seurakuntalaisten kesken.
”Samalla tavalla kuin miehet puhuvat keskenään armeijakokemuksista, Jehovan todistajat puhuvat vankilakokemuksista. Mutta onneksi nuoret eivät nykypäivänä joudu sinne.”
Kommentti: Ministerien äijähuuruiset kännipuheet halventavat Iivo Niskasen suomalaista suurtekoa
VastaaPoistaSampo Terhon ja Paavo Arhinmäen viinanhuuruinen olympiavitsailu antaa ymmärtää, että eduskunta on jo unohtanut edelliset kännisekoilunsa, kirjoittaa toimittaja Solmu Salminen.
Olympiakulta on sen verran harvinainen ja onnellinen asia, että hurmassa vähän huonommatkin jutut tuntuvat hauskoilta.
Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja, urheiluministeri Sampo Terho lähti kalastelemaan perussuomalaisia ääniä eduskuntavaaleja varten lauantaina. Viidenkympin hiihdon loppujännityksissään Terho muisteli vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen humalaista pronssijuhlintaa jääkiekkomaajoukkueen kanssa Sotshissa 2014. Ministeri julisti Twitterissä vetävänsä "arhinmäet", jos Iivo Niskanen ottaa matkalta olympiakultaa.
Voitto tuli, ja Terho suuntasi Koreassa paikalliseen pubiin. "Ja siellä meillä oli niin mukavaa", voi lukija rallatella päässään Terhon kaljakannua katsellessa. Arhinmäki puolestaan totesi vastaukseksi, että arviolta kaksilitrainen sammio kelpaa lähinnä hyväksi aluksi.
Tviitit ovat niin monesta eri suunnastä sekä tökeröitä että väsyneitä, että oikeastaan ottaa päähän edes nostaa ne esiin kesken tällaista hienoa urheilupäivää.
Vitsailu raivojuopottelusta tulee kaksi kuukautta sen jälkeen, kun eduskunnan ex-puhemies Maria Lohela ilmoitti selvittävänsä koko eduskunnan pikkujoulujen lakkauttamista. Yksi juopottelija oli saanut alkoholimyrkytyksen samaan aikaan salikeskustelun kanssa, kansanedustaja Teuvo Hakkarainen puolestaan kävi käsiksi kollegaansa Veera Ruohoon.
Ilmeisesti eduskunta jätti asian käsittelyn sikseen, kun kansanedustajien ryyppääminen edustustilaisuuksissa on jälleen suotavaa.
Toinen hyvä kysymys on, miksi kaljaäijien annetaan vitsailla. On vaikea ajatella, että naispuoliset kansanedustajat saisivat kiskoa juomaa kisoissa vastaavalla tavalla.
Vasemmistovaltuutettu Veronika Honkasalo on pitkin kisoja kritisoinut naisurheilun käsittelyä julkisuudessa. Honkasalo vaatii Naisleijonille yhtäläistä näkyvyyttä suhteessa miehiin ja on tarttunut juttuihin yksittäisiä sanavalintoja myöten.
Puoluetoveri Arhinmäen oluttviitin hän kuitenkin koki niin hauskaksi sivallukseksi, että jakoi sitä ykskantaan eteenpäin.
Reaktiosta tulee se käsitys, että feministiksi profiloituneen Honkasalon mielestä on ihan suvaittavaa heittää vähän miesten välistä läppää kännien vetämisestä olympiakisoissa. Tällaiset hiljaiset hyväksymiset ovat omiaan vahvistamaan sukupuolten välistä epäsuhtaa.
Naisurheilun näkyvyyttä voisi sentään perustella kiinnostavuudella, joka on yksi keskeisimmistä uutiskriteereistä. Terho ja Arhinmäki sen sijaan harrastivat ainoastaan tuhat vuotta sitten vanhentunutta mieshöhöttelyä.
Entisen ja nykyisen urheiluministerin juomisella ei ole mitään tekemistä urheilun kanssa. On vähä-älyistä, että se pitää tehdä juuri olympiavoiton ottaneen Iivo Niskasen peesissä. Niskanen on tehnyt historiallista työtä nostaessaan Suomen hiihdon yhtä suosituksi ja hyvähenkiseksi lajiksi kuin mitä se oli ennen Lahden MM-kisoja 2001.
Pistäkää ne pullot jo piiloon siellä eduskunnassa. Kukaan ei naura.
Pornoryntäys olympialaisissa - urheilijat ahmivat ryhmäseksivideoita: ”Kisan jälkeen on sitten aika ryhtyä tositoimiin”
VastaaPoistaAikuisviihdepalvelu Pornhubin kävijämäärät ovat nousseet liki kaksinkertaisiksi sillä alueella, jolla olympiaurheilijat asuvat.
Olympiaurheilijat ovat nostaneet Pornhubin kävijämäärät liki kaksinkertaisiksi kisakylän alueella.
Nimettömänä pysyttelevän yhdysvaltalaisen mukaan kaikilla on tarpeensa.
Erityisen paljon urheilijoita kiinnostaa ryhmäseksi.
Urheilijoiden vapaa-ajan aktiviteetit ovat nousseet tavalliseen tapaan puheenaiheeksi olympiakisoissa. Yhdysvaltalainen päivälehti USA Today kirjoittaa Tinderin suursuosiosta ja nyt myös nettipornosta, jota urheilijat kuluttavat suurissa määrin olympiakylässä.
Aikuisviihdepalvelu Pornhub lähetti vastikään tiedotteen, jonka mukaan sivuston kävijämäärät ovat nousseet 85 prosenttia sillä alueella, jolla olympiaurheilijoiden kisakylä sijaitsee.
Osaltaan asiaa selittänee se, että alueella on tavallisesti selvästi vähemmän ihmisiä. Yhtä kaikki numeroista voi päätellä, että urheilijat katsovat pornoa olympiakisoissa.
USA Today sai kommentteja nimettöminä pysytteleviltä yhdysvaltalaisurheilijoilta. Miespuolinen vastaaja hämmästyi, mutta antoi sitten näkemyksensä asiaan.
- Äijä, oletko tosissasi, mies sanoi toimittajille.
- Sinä haluat puhua pornosta? No, okei. Me olemme ihmisiä ja meillä on tarpeemme, kuten kellä tahansa muullakin.
Miesurheilija selitti erotiikan kulutusta myös seikkaperäisemmin.
- Ennen kilpailuja kyse on nettikamasta. Kisan jälkeen on sitten aika ryhtyä tositoimiin.
Pornhub analysoi myös kisakylästä tehtyjä hakuja. Erityisen suuressa suosiossa oli ryhmäseksi.
Naisurheilija selitti tätä USA Todaylle.
- Yllättääkö tuo muka? Tämähän on täydellisen järkeenkäypää. Miehille kyse on joukkuepelistä, naisille taas tehokkuudesta. Täytyy saada mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa.
Suomalaiset paljastivat avoimesti aikuisviihdemieltymyksensä: "Kaikkea pitää testata"
VastaaPoistaAikuisviihde on ollut viime aikoina esillä, kun Subilla starttasi rajoja rikkova uutuussarja Ina <3 porno. Mtv.fi selvitti kyselyn avulla, millaista pornoa suomalaiset katsovat.
MTV.fi:n lukijat vastasivat kyselyyn ja paljastivat, että katsovatko he aikuisviihdettä. Valtaosa vastaajista myönsi avoimesti, että pornon katsominen on heille arkipäivää.
Kyselyyn vastanneista peräti 90 prosenttia kertoi katsovansa aikuisviihdettä. Vain kymmenesosa vastaajista vastasi, ettei katso pornoa lainkaan.
Näin vastaajat kommentoivat, millaista pornoa he katsovat:
"Olen yli 50, joten mieluiten katson pornoa, jossa malleina myös yli viisikymppisiä amatöörejä. Ei leikkauksilla tai silikoneilla upgradettuja luonnottomia luomuksia."
"Vähän kaikki käy. Suosikkina sensuellit ranskalaispätkät, joissa on mukana liioiteltuakin romantiikkaa, mutta päättyvät usein rajuun anaaliseksiin. Kauniit alusasut ja vähemmän leikellyt näyttelijättäret kiihottavat enemmän kuin blondatut silikonijenkit cheerleader-fantasioineen."
"Melko perinteistä heteropornoa, vaikkakin viime aikoina suosiossa ovat olleet itseäni vanhemmat naiset."
"Kaikkea pitää testata. Jokin tarinan tapainen aina plussaa koska perus jyystäminen vähän tylsää katsottavaa."
"Kotivideopätkiä enimmäkseen. Ihmisten itse tekemiä ja lataamia videoita, en jaksa kiinnostua isolla rahalla tuotetusta pornosta."
"Katson yleensä melkeinpä joka päivä pornoa, vähintään joka toinen päivä. Enimmäkseen normaalia "hardcorea", mutta tykkään siitä, että pornossa voit helposti kokeilla eri fantasioita ja fetissejä."
"Lähinnä "oikeiden" ihmisten kuvaamia videopätkiä, en siis näyteltyä pornoa oikeastaan laisinkaan. Aito nautinto ja aidot orgasmit kiihottavat."
"Hyvää aikuisviihdettä jossa ei alisteta ketään tai ei pahoinpidellä. Nautinnollista seksiä sitä toivon kaikille, kun itse en sitä saa läheskään tarpeeksi. "
"Roolileikkiaiheinen meno on mieleen ja samoin ikäero. Esim. vanhempi mies ja nuorempi tyttö, vaikkapa isäpuoli ja tytärpuoli. Tuohon kun yhdistää vielä sopivasti alkuun vähän piiskausta, niin toimiii. Toinen mukava teema on vanhempi hyvännäköinen nainen ja nuori mies. Tässä asetelmassa kokenut nainen tietää mitä haluaa ja ottaa sen määrätietoisesti. Kaiken kaikkiaan pornossa pitää olla kiihkoa ja kiimaa. Litinää, voihkinaa ja läiskettä!"
"Kaksi naista. Kun haluan viettää vähän laatuaikaa itseni kanssa pidemmän kaavan mukaan. Pornon avulla saan monta orgasmia putkeen. Tytöt toimii paremmin vaikka olen hetero. "
"Sellaista, mitä kotona ei saa tehdä tai mitä joku päivä vielä toivon saavani kokea."
"Heteromiehenä en halua nähdä alastomia miehiä joten mieluummin tuplaan nautinnon katsomalla lesboja."
"Hyvin vaihtelevasti laista laitaan. Aina kuitenkin sellaista missä naista ei alisteta tai muuten olla kovakouraisesti naisen kimpussa. Ne ei maistu yhtään. Hetero tai lesbo tai webcam soolo voi olla sopiva. Katson silloin kun kaikki lapset ja vaimo nukkuu ja itse pirteänä hereillä, tai kun kaikki on kotoa poissa ja itse vapaapäivä töistä."
"Kaikkea laidasta laitaan mitä ikinä mieli tekeekään. Tarjonta on niin monipuolista, että varmaan kaikki pornon kategoriat on tullut kokeiltua. Sehän siinä hienoa onkin, että voi vaihdella mielen mukaan, eikä käy tylsäksi."
Suomessa on vain yksi nainen moottoripyöräpoliisina – syynä pääsykokeen käsittämätön tehtävä: 250 kiloa, 450 metriä
VastaaPoistaHarva nainen pääsee moottoripyöräpoliisiksi. Raskaan pääsykokeen on läpäissyt tähän mennessä vain kolme naista.
Vain harva pääsee palomieheksi – ja vielä harvempi heistä on nainen. Helsingin Sanomat kertoi hiljattain, että Suomessa on kouluttautunut palomieheksi vain kuusi naista. Eräässä toisessa ammatissa naisia on vieläkin vähemmän: nimittäin moottoripyöräpoliisina. Tällä hetkellä Suomessa työskentelee vain yksi moottoripyöräpoliisinainen.
– Kurssilta on valmistunut yhteensä kaksi naista, mutta vain toinen ajaa tällä hetkellä. Toinen on siirtynyt tutkintaan. Lisäksi meillä on tällä hetkellä koulutuksessa yksi nainen, eli pääsykokeen on läpäissyt tähän mennessä kolme naista, moottoripyöräkoulutuksesta vastaava ylikonstaapeli Kimmo Järvinen Poliisiammattikorkeakoulusta kertoo.
Järvinen on kouluttanut moottoripyöräpoliiseja lähes 25 vuotta, vuodesta 1994. Hän muistelee, että koulutukseen olisi pyrkinyt kymmenkunta naista. Suurin syy naiskatoon on vaativa pääsykoe. Se on sama kaikille sukupuolesta riippumatta. Toki kaikki halukkaat eivät muutenkaan koulutukseen pääse, sillä valinnan tekee aina poliisilaitos.
– On totta, että pääsykokeissa vaaditaan kovaa fyysistä kuntoa. Ja tietysti pelkät pääsykokeet vaativat asennetta ja moottoripyöräpoliisin työ kiinnostusta ajamiseen. Mutta ei pääsykoe naisille todellakaan ylivoimainen ole. Pitää muistaa, etteivät kaikki miehetkään läpäise sitä, Järvinen sanoo.
Raskain tehtävä pääsykokeissa on työntää 250 kiloa painavaa moottoripyörää täysissä ajovarusteissa 460 metriä. Aikaa on kolme minuuttia. Mutta miksi pääsykokeissa on moinen tehtävä – ei kai ole realistista, että vastaavasta tarvitsisi selviytyä ikinä työvuorossa?
– Ajaminen on erittäin fyysistä. Pyörä voi kaatua ja se pitää jaksaa nostaa pystyyn. Lisäksi joskus voi tulla tilanne, että moottoripyöräpoliisin pitää työntää pyörä käyntiin, Järvinen kertoo.
Unelmahäät alkaa tänään: työttömän morsiamen miesihanne on jääkiekkoilija - iski espoolaisen erotuomarin Tinderissä: ”Renny tuo rahan pöytään, mä hoidan sitten kodin”
VastaaPoistaUnelmahäät-sarjan ensimmäisestä jaksossa avioon astelevat jääkiekkoon hurahtaneet rakastavaiset.
Ylellä aikaisemmin nähty Satuhäät-ohjelma on ollut tauolla kaksi vuotta.
Ohjelma tekee maanantaina paluun uudella nimellä ja uudella kanavalla.
Ensimmäisessä jaksossa toisensa saavat espoolaiset 24-vuotiaat rakastavaiset.
Unelmahäitään ohjelmassa järjestävät espoolaispariskunta Francesca D'Ambrosio, 24, ja Renny Mattlar, 24. Kerrostaloasunnossa Espoon Matinkylässä kahden koiransa kanssa asuvan pariskunnan yhteinen aika on vähissä, sillä Rennyn päivät vierähtävät töiden ja opiskelujen parissa. Mies suorittaa Kouvolassa veturinkuljettajan opintoja ja illat kuluvat jääkiekkokaukaloissa liigatuomarin pestissä. Francesca kuvailee työttömän arkea tylsäksi ja yksinäiseksi ilman miestään. Iloa tuo kuitenkin shoppailu, josta säästäväinen sulhanen ei ole niin innoissaan.
- Renny tuo rahan pöytään. Mä hoidan sitten kodin. Se on mun mielestä ihan reilua, morsian summaa.
Rennykin on sitä mieltä, että kodin hoitaminen on taatusti kovin raskasta Francescalle.
Kaksikon romanssi sai alkunsa deittisovellus-Tinderissä syyskuussa 2015. Yhteisenä mielenkiinnon kohteena oli jääkiekko, sillä Francesca on ollut pitkään Espoo Bluesin kannattaja.
- Mulla on ollut tietynlainen mieskuva aina, tykkään lätkäpelaajista. Kun Renny mainitsi, että hän on liigatuomari, niin mulla soi kello, että tämä on hyvä mies, Francesca taustoittaa.
Nainen piti miestä ensialkuun outona, mutta halusi tutustua tähän paremmin, koska piti häntä niin hyvännäköisenä. Kuukausien kuluessa Francescalle kuitenkin selvisi, että Renny kärsii sitoutumiskammosta. Kun Francesca päätti jättää miehen rauhaan ja lopettaa hänen viesteihinsä vastaamisen, Rennyn kiinnostus syttyi todenteolla. Vuodenvaihteessa 2016 pariskunta asui jo yhdessä ja saman talven aikana mies kosi morsiantaan automatkalla kesken riidan lepytelläkseen kultaansa. Renny muutti Francescan kanssa yhteen suoraan lapsuudenkodistaan.
- Kyllä nainen lopulta vei voiton, Renny summaa.
Raivarit hääpaikalla
Italialaisteemaisissa häissä temperamenttinen morsian saa miehekseen rauhallisen tyynnyttelijän. Puoliksi italialainen Francesca kuvailee itseään hyvinkin räiskyväksi persoonaksi ja mies allekirjoittaa saman.
- Hirveen moni ei jaksa mun temperamenttia kun mä sille päälle satun. Mä olen tosi vaikea silloin, morsian kuvailee.
Televisionkatsojat saavatkin tuta hermostuneen morsiamen raivon kesken hääkoristelujen, kun hän ottaa kunnolla yhteen kotipaikkakunnallaan sijaitsevan hääpaikan hotellihenkilökunnan kanssa. Kun tulistunut morsian tahtoo saada äänensä kuuluville, ei ärräpäiltä eikä kyyneliltäkään säästytä. Lohduttajaksi raivonpuuskan keskelle ryntää morsiamen äiti. Francesca taustoittaa raivariensa johtuneen liiasta häästressistä, sillä hän on haalinut kaiken hoidettavakseen. Sulhanen on linjannut, että on parempi, ettei hän lähde "sotkemaan" puolisonsa suunnitelmia.
Maksumieheksi hänet tosin kelpuutettaisiin, sillä Francescan haaveilemat tyyriit hääkengät sopisivat täydellisesti hänen Italiasta tilaamaansa morsiuspukuun.
- Täytyy vähän miehen kanssa jutella ensin. Hetkenhän se on aina naama mutrussa, mutta kun vähän hymyilee ja on nätisti, niin kyllä se sitten suostuu, morsian valottaa ansaintalogiikkaansa.
Lopulta morsiamen hääkenkien ja kaulakorun hankinta jää aivan viimetippaan ja Prisman hyllyjen välissä koetaan kauhun hetkiä.
Espoolainen Francesca, 24, romahtaa täysin juuri ennen häitään – kiroaa työntekijät ja aviomiehensä tv:ssä: ”Mulla hajoo oikeasti pää”
VastaaPoistaItalialaistaustainen morsian täräyttää suorat sanat useaan otteeseen Unelmahäiden ensimmäisessä jaksossa.
Espoolaispariskunta Francesca ja Renny saavat toisensa TV5-kanavan uuden Unelmahäät-tv-ohjelman avausjaksossa.
Sarja on Venla-palkitun Satuhäiden tekijöiden tuottama sarja, joka vie katsojat seuraamaan unelmahäiden valmisteluja, suomalaisia rakkaustarinoita ja kaiken huipennusta: itse hääpäivää.
Kuten kaikki tietävät, häät ovat parhaimmillaan tunteiden ilotulitusta.
Aina kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan, ja tiukassa paikassa hääparin hermot saattavat kiristyä.
Unelmahäiden ensimmäisessä jaksossa nähdään 24-vuotiaat Francesca ja Renny, joiden häävalmisteluista ja suuresta juhlasta ei todella tunteita puutu.
Italialaisia sukujuuria omaava temperamenttinen Francesca ei nimittäin pidättele sanojaan kohdatessaan vastoinkäymisiä ennen suurta päiväänsä.
Ensimmäisessä jaksossa nähdään, miten valmistelujen tuoksinassa Francesca itkee lohduttomasti äitinsä olkapäätä vasten.
– Kaikki menee hyvin, mamma tuli, mamma tuli, hänen äitinsä lohduttaa morsianta.
Toinen romahdus tapahtuu juhlapaikalla, jossa Francesca purkaa tunteitaan ennen h-hetkeä.
– Sanoiko toi voivoi, toi äijä? No, me lähdetään varmaan v*ttuun täältä, Francesca täräyttää suorasanaisesti.
Sulhanen Renny tasapainottaa pariskuntaa pysyttelemällä tyynenä ennen suurta päivää.
– Välillä se temperamentti ottaa vähän valtaa, Renny kuvailee tilanteen kehittymistä.
– Tällä tavalla ei asiakkaita ju*alauta kohdella. Mulla hajoo oikeasti pää, Francesca puuskahtaa ystävien ja sulhasen yrittäessä turhaan tyynnytellä häntä.
Sulhanen pysyttelee tyynenä loppuun asti.
– Tässä sitä nyt ollaan, hän toteaa.
Asiakaspalvelualalla työskentelevä Francesca kertoi äskettäin IS:n haastattelussa, että itseasiassa hän ilmoitti heidät ohjelmaan salassa mieheltään Rennyltä.
Morsian myönsi, että häästressi ottaa hänestä vallan useaan otteeseen.
– Hääpaikan kanssa tuli vähän riitaa. Tunteet oikein pamahtivat tiskiin, Francesca kuvailee.
– Kun raivostuin, en edes muistanut, että kamerat ovat siinä. Italialainen luonteeni pääsi vähän valloilleen, hän myöntää.
Unelmahäät TV5:lla maanantaisin klo 21.
BBC: Saudi-Arabia avaa armeijan naisille
VastaaPoistaKruununprissi Muhammed jatkaa naisten aseman laajentamista.
SAUDI-ARABIA on avannut naisille mahdollisuuden liittyä armeijaan. Naisilla on mahdollisuus hakea sotilaaksi Riadin, Mekan, Medinan ja al-Qassimin alueilla, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
BBC:n mukaan naisille mahdolliset roolit armeijassa eivät näytä käsittävän taistelutehtäviä. Naiset kuitenkin työskentelisivät turvatehtävissä.
Värvättävien on täytettävä 12 vaatimusta. Heillä on muun muassa oltava lukion päästötodistus. Lisäksi heidän on oltava Saudi-Arabian kansalaisia ja iältään 25–35-vuotiaita.
ARMEIJAN avaaminen naisille on yksi uusi askel prosessissa, jossa naisten oikeuksia Saudi-Arabiassa lisätään. Kruununprinssi Muhammed bin Salman sanoi syksyllä, että hän aikoo palauttaa maahan maltillisen islamintulkinnan. ”Olemme palaamassa maltillisen islamin maaksi, joka on avoinna kaikille uskonnoille, tavoille ja ihmisille kaikkialta maailmasta”, Muhammed sanoi.
”Haluamme tavallista elämää – elämää, jossa uskontomme muuntautuu suvaitsevaisuudeksi.”
Muhammed nimettiin kruununprinssiksi viime kesäkuussa.
HILJATTAIN maassa kerrottiin uudistuksesta, jonka mukaan naisilta ei enää vaadita puolison tai miespuolisen sukulaisen virallista suostumusta oman yrityksen perustamiseen.
Naisille myös annettiin mahdollisuus käyttää julkisia palveluja internetissä ilman miespuolisen holhoojan lupaa.
Syksyllä ilmoitettiin, että saudinaiset saavat luvan ajaa autoa.
16-vuotias tyttö puukotti 15-vuotiaan toverinsa kuoliaaksi parkkitalossa Saksassa
VastaaPoistaFloridan suomalaisen kotikirkon johdossa toiminut nainen on myöntänyt syyllistyneenä lukuisiin talousrikoksiin. Miljoonahuijaukset voivat johtaa vuosikausien vankeustuomioon.
Floridan suomalaisen Kotikirkon johdossa toimineen naisen epäillään huijanneen vanhuksilta satoja tuhansia dollareita.
Trans Women's Feelings now Outweigh Physical Safety! - YouTube
VastaaPoistaSo let me get this straight: a biological male, who is also an anatomically correct male, who still really likes chicks has been allowed to play sport in a league intended for biological females? This makes him sound like a male-sport flunky who's basically a pervert. As Mud Brawler says, his presence will make the changing room dynamic interesting. Actual (biological) women could easily protest this by refusing to play with/against this punk man who's encroaching on their territory. Imagine the serious injuries this guy could cause in a ruck, or going for a mark. Feminists and their sympathisers should see this as the thin edge of a wedge that will drive biological women out of all sports completely.
Remember that sex is not just in your loins, but in every cell in your body that has a nucleus. Taking hormone supplements doesn't change what this guy is at a cellular level: A MAN.
https://www.youtube.com/watch?v=MW4nkLMwuZI A voice for men(miesten oikeuksien ajajat) ja return of the kings(PUA ym maskulinistit) julistettu viharyhmiksi southern poverty law center-järjestön toimesta. Kyseisen järjestön toiminta seuranneet tietävät jo, että leimakirves heilahtaa täysin perusteettakin, mutta suuri yleisö ei sitä tiedä.
VastaaPoistaNyt alkaa siis sensuuriaalto punapillerin nielaisselle ja miesten asioiden käsittelyn suhteen ylipäänsä youtubessa, facebookissa ja muussa somessa. Varsinkin tuo avfm:n luokittelu viharyhmäksi on sen verran posketon valhe, ettei se kestä tasapuolista tarkastelua, ellei sitten kielletä feministejäkin. Mutta totuudella ei ole nykymediassa enää niin paljon painoarvoa, että voisi luottaa asioiden vain lutviutuvan.
Pitäisikö asevelvollisuus korvata kansalaispalvelulla? Kansan mielestä ei – vankin torjunta iäkkäiltä ja maalaisilta
VastaaPoistaInnokkaimmin molempia sukupuolia koskevaa kansalaispalvelusvelvollisuutta kannattavat nuoret, korkeasti koulutetut sekä vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat.
Nykymallista asevelvollisuutta kannattaa 66 prosenttia suomalaisista. Vankimmin vain miehiä koskevan asevelvollisuuden takana seisovat yli 65-vuotiaat (82 prosenttia) sekä maaseudulla asuvat (77 prosenttia) suomalaiset.
Puolueista nykymallia kannattivat eniten perussuomalaisten (76 prosenttia), kokoomuksen (74 prosenttia) ja keskustan (73 prosenttia) ja SDP:n (71 prosenttia) äänestäjät.
Vastaukset annettiin kyselyyn, jonka Reserviläisliitto teetti Kantar TNS:llä. Vastaajilta kysyttiin kantaa nykymallisen eli vain miehiä koskevan asevelvollisuuden korvaamiseen molempia sukupuolia koskevalla kansalaispalvelusvelvollisuudella. Sen voisi suorittaa joko asepalveluksena tai yleisenä kriisivalmiuspalveluksena.
Yleistä kansalaispalvelusta on perusteltu muun muassa tasa-arvosyillä ja yhteiskunnan yleisen kriisivalmiuden kohentamisella, ja se korvaisi siviilipalveluksen.
Eniten nykymallisen asevelvollisuuden korvaamista kansalaispalvelusvelvollisuudella kannattavat alle 24-vuotiaat (45 prosenttia), opiskelijat (54 prosenttia) sekä vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat (56 ja 48 prosenttia). Myös korkeakoulutuksen saaneista 44 prosenttia kannattaa molempia sukupuolia koskevaan palvelusmalliin siirtymistä.
Muutoin sukupuolten välillä oli vain pieni ero: nykymallia kannatti 72 prosenttia miehistä ja 63 prosenttia naisista.
Harva oli mielipiteestään epävarma, sillä vain yksi prosentti miehistä ja kolme prosenttia naisista ei osannut ottaa kantaa asiaan.
Kantar teki kyselyn puhelinhaastatteluin noin tuhannelle suomalaiselle helmikuun alkupuolella.
Reserviläisliitto puolestaan on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, joka on perustettu vuonna 1955 ja jolla on 38 000 henkilöjäsentä. Liiton tehtävänä on ylläpitää ja kehittää kansalaisten maanpuolustustahtoa sekä reserviläisten kenttäkelpoisuutta.
Kohusahuri rikkoo nyt hiljaisuuden: ”En ole tottunut tuollaisiin kosketteluihin, enkä ole halaajatyyppiä”
VastaaPoistaKansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps.) kirjoittaa Keskisuomalaisen mielipidepalstalla joutuneensa epämiellyttävän koskettelun kohteeksi.
Hakkarainen oli jälleen kerran kohun keskellä, kun tämä suuteli väkisin kansanedustaja Veera Ruohoa eduskunnan pikkujouluissa.
”Toivon työtoverini, jota lähestyin häntä loukkaavalla tavalla eduskunnan kahvilassa, pohtivan omaa viikoittaista, jos ei aika ajoin myös päivittäistä käytöstään eduskunnassa eli yhteisessä työpaikassamme.”
”En minäkään ole nauttinut niistä tilanteista, kun minua on tultu halaamaan minulta lupaa kysymättä ”Lempi-Hakkarainen” -sanojen saattelemana. Olen tuntenut oloni kiusalliseksi. En tiedä, onko kyseessä hyväntahtoinen ele, flirtti vai mitä se on, mutta minulle se on tuntunut vastenmieliseltä.”
Hakkarainen kertoo, ettei ole tottunut tuollaisiin kosketteluihin.
”Enkä ole halaajatyyppiä. Jopa minulle aidosti läheiset ihmiset ovat olleet hiukan pahoillaan, että halaaminen ei tunnu minusta miellyttävältä.”
”Olisin toki voinut sanoa työkaverilleni ”ei”, mutta se on vaikeaa. En halua nolata ketään. Etenkään kun paikalla on muita ihmisiä. Tätä on kuitenkin jatkunut vuosia ja olen iloinen siitä, että se on ohi.”
Hakkarainen sanoo olevansa ”hyvällä tiellä” alkoholin käytön osalta.
”Viina on korvautunut paremmilla riippuvuuksilla, kuten liikunnalla. Raikas ilma tekee hyvää.”
Touko Aallon avioero voimaan - ex-vaimo juhli Instagramissa: ”Rairai”
VastaaPoistaTouko Aallon ja Johanna Pietiläisen avioeron kakkosvaiheen hakemus on jätetty Helsingin käräjäoikeuteen.
Vihreiden puheenjohtaja Touko Aallon ja vaimo Johanna Pietiläisen avioero on lopullinen. Helsingin käräjäoikeudesta vahvistetaan, että eron kakkosvaiheen hakemus on saapunut sinne eilen maanantaina.
Parin ero tuli julkisuuteen elokuussa 2017, kun Aalto kertoi Facebook-päivityksessään liiton päättyneen kahden vuoden jälkeen. Pietiläinen jätti avioerohakemuksen käräjäoikeuteen yksin.
- Olemme päätyneet yhdessä vaimoni kanssa päätökseen erota. Vaimoni jätti yksin eroanomuksen, mutta päätös oli yhteinen, Aalto kirjoitti Facebook-sivuillaan.
Hän kertoi eron syyksi suhteensa Vihreiden puoluetoimistolla työskentelevään ihmiseen.
- Tahdon sanoa loputkin asiat suoraan, jotta ihmisten ei tarvitse niitä tipotellen lukea mediasta. Tämän toisen ihmisen nimi on Iris Flinkkilä ja hän on vihreiden nuorisojärjestön työntekijä, Aalto kirjoitti julkaisussaan.
Hän myös pyysi vaimoltaan julkisesti anteeksi ja pahoitteli aiheuttamaansa tragediaa.
Viikonloppuna Johanna Pietiläinen juhli eron kakkosvaihetta Instagramissaan:
- Tarvitsen tätä muistaakseni tämän päivän, hän kirjoitti englanniksi kynttiläkuvan kera.
Aihetunnisteiksi kuvaan oli merkitty #kakkosvaihe #seontäytetty ja #rairai.
Touko Aalto ja Johanna Pietiläinen viettivät häitään elokuussa 2015 Viitasaarella. Pariskunnalla oli kaksi kissaa, Bronto ja Wilma.
35-44-vuotiaat harrastavat eniten seksiä - 17 prosenttia sinkkumiehistä ei koe itseään haluttavaksi
VastaaPoistaTuhat suomalaisista kertoi seksielämästään IroResearchin tutkimuksessa.
Suomen vilkkain seksielämä on 35-44-vuotiailla ihmisillä. Heistä kahdeksan prosenttia harrastaa seksiä päivittäin ja 28 prosenttia muutaman kerran viikossa. 31 prosentilla peitto heiluu muutaman kerran kuukaudessa. 26 prosenttia ikäryhmän ihmisistä harrastaa seksiä harvemmin kuin kuukausittain ja 6 prosenttia ei ollenkaan. Tutkimukseen vastasi tuhat eri-ikäistä suomalaisista. 70 prosenttia heistä elää parisuhteessa ja 30 prosenttia on sinkkuja.
Parisuhteessa elävät harrastavat enemmän seksiä kuin sinkut. Kaikista parisuhteessa elävistä 30 prosenttia kertoi harrastavansa seksiä muutaman kerran viikossa tai jopa päivittäin, 38 prosenttia muutaman kerran kuukaudessa.
Villi sinkkuelämä on myytti
Sinkuista 49 prosenttia kertoi harrastavansa seksiä harvemmin kuin kuukausittain. 33 prosenttia sinkuista vastasi, ettei harrasta koskaan seksiä.
- Tämän tutkimuksen mukaan villi sinkkuelämä on myytti, kertoi IroResearchin asiakkuusjohtaja Sylva Vahtera Vagisanin tilaisuudessa.
IroResearch teki tutkimuksen Vagisan-tuotteita maahantuovan Sirowan toimesta.
Nuorimmassa 18-24-vuotiaiden ikäryhmässä ja vanhimmassa, yli 65-vuotiaiden ikäryhmässä, on eniten ihmisiä, jotka eivät harrasta vastauksensa mukaan koskaan seksiä. Näissä ikäryhmissä on mahdollisesti eniten sinkkuja, mutta tätä tutkimus ei kerro.
Onko nainen saa aina -oletus harhaa?
Sinkuilla seksin harrastamista rajoittaa eniten se, että sopiva kumppani puuttuu. Näin vastasi 64 prosenttia sinkkunaisista ja 65 prosenttia sinkkumiehistä.
- Sanonta, että nainen saa aina, ei siis pidä aina paikkaansa, Vahtera kommentoi.
Parisuhteessa elävien naisten seksielämää rajoittaa tutkimuksen mukaan eniten limakalvojen kuivuus, se, etteivät naiset koe itseään haluttaviksi ja se, ettei seksi vaan kiinnosta. 16 prosentilla naisista seksielämää rajoittaa limakalvojen kuivuus ja 14 prosentilla naisista kokemus, ettei ole haluttava, ja ettei seksi kiinnosta. Naiset vastasivat myös, ettei pikkulapsiarjessa löydy sopivia hetkiä, kumppanilla on erektiovaikeuksia, eikä kumppani tunnu haluttavalta.
Olenko minä haluttava?
Parisuhteessa elävien miesten seksielämää rajoittaa se, ettei kumppani halua, miehellä on erektiovaikeuksia tai miehen kumppanin emättimen limakalvojen kuivuus vaikeuttaa yhdyntää. 15 prosenttia miehistä vastasi, ettei kumppani halua ja 14 prosenttia, että heillä on erektiovaikeuksia.
Kokemus, ettei ole itse haluttava, rajoittaa tutkimuksen mukaan enemmän sinkkumiesten kuin sinkkunaisten seksielämää. Sinkkumiehistä 17 prosenttia vastasi, ettei pidä itseään haluttavana. Sinkkunaisista näin vastasi 10 prosenttia. Tutkimus tehtiin marraskuussa 2017.
Väestöliiton Finsex-tutkimuksen mukaan suomalaisten seksin harrastaminen on vähentynyt 1970-luvulta lähtien. Haluttomuus on lisääntynyt sekä naisilla että miehillä, mutta naisilla haluttomuus on selvästi yleisempää. Finsex-tutkimuksen otanta on 6 000 suomalaista, jotka ovat 18-79-vuotiaita. Otanta on väestötasolla vertailukelpoinen.
Onko Suomi-miehen itsetunto oikeasti niin heikko, että hän tarvitsee Iivo Niskasen palauttamaan ”mieskunnian”?
VastaaPoistaHirveän noloahan se olisi ollut koko suomalaiselle miessukupuolelle ja -kunnialle, jos Pyeongchangin kisoista ei olisi tullut yhtään mitalia – miehelle. Kuka niitä naisten mitaleja laskee?
Kyllä on saanut viime viikot pelätä suomalaisten miesten puolesta. Syynä ovat tietenkin Etelä-Koreassa järjestetyt Pyeongchangin olympialaiset. Niissä Suomi-miesten tilanne uhkasi äityä kammottavan kiusalliseksi, kun miehemme epäonnistuivat suorituksissaan kerta toisen jälkeen.
Mutta onneksi Iivo Niskanen pelasti kaiken! Lauantaina Iivo nappasi 50 kilometrin kuningasmatkalla kultaa. Luojalle kiitos. Samalla hän nimittäin pelasti suomalaisten ”mieskunnian”.
Mieskunnia-termin lanseeranneen Ilta-Sanomien Pekka Holopaisen mukaan sana on vastakohta sille, että miehille käy urheilukisoissa ”nolosti”.
– Ilman Niskasen kolmatta arvokisavoittoa neljän vuoden sisään suomalaiset miehet olisivat olympiakisoissa jääneet tyystin mitaleitta. Yksissäkään talviolympiakisoissa 1924–2014 ei näin nolosti ollut käynyt, Holopainen kirjoitti lauantaina.
Kyllä, ihan hirveän noloahan se olisi ollut koko suomalaiselle miessukupuolelle, ettei kisoista olisi tullut yhtään mitalia miehelle. Eihän miesten kunniaa voi pelasta kukaan muu kuin mies. Ei varsinkaan nainen. Ei Krista Pärmäkoski, Enni Rukajärvi eikä Suomen jääkiekkomaajoukkue.
Holopaista lainatakseni, äskeistä ”kannattaa pitää loivana leikinlaskuna – leikistähän urheilussakin kuulemma on kyse – mutta totta toinen puoli”. Jätetään siis leikki sikseen.
Urheilumaailmassa vallitsee yhä valtava epätasa-arvo sukupuolten välillä. Ylen mukaan suomalainen huippu-urheilijanainen tienaa kolme senttiä miehen tienaamaa euroa kohti.
Kylmäävien palkkatilastojen valossa puheet mieskunniasta eivät kuulosta yhtään hauskoilta. Ne kuulostavat lähinnä siltä, että suomalainen mies arvostaa ainoastaan miesten saavutuksia ja tarvitsee miehen voittamaan kultaa, jotta voi tuntea itsensä tosimieheksi – ja siinä ajatuksessa piilee tasa-arvo-ongelman ydin.
Ajatus mieskunniasta ja sen pelastumisesta on läpikotaisin outo. Onko suomalaisen miehen itsetunto muka niin surkea, että sen pitimiksi tarvitaan nimenomaan miehen nappaama kultamitali olympialaisista? Epäilen vahvasti.
Kuten Länsi-Savon pääkirjoituksessakin todettiin: ”Suomalainen identiteetti olisi vaikeuksissa, jos homma olisi vain urheilumenestyksestä kiinni. Lähihistoria on onneksi osoittanut, että pärjäämme kansakuntana ihan hyvin ilmankin.”
Iivo Niskasen kultasuoritus on yksilötasolla saakelin kova, ja siitä saakin tuntea ylpeyttä. Iivo on kiistatta loistava urheilija – hiihdon oma Usain Bolt.
Minään mieskunnian airueena häntä ei kuitenkaan ole syytä pitää.
Anna Kontula: Nuket bordellissa jättävät ihmisille huonotuloiset työpaikat
VastaaPoistaVasemmistoliiton kansanedustajan mukaan robotisaatio uhkaa johtaa tulovirtaan vain omistajille.
Eduskunta käsitteli tiistaina valtioneuvoston tulevaisuusselontekoa Jaettu ymmärrys työn murroksesta -otsikolla. Vasemmistoliiton Anna Kontula puhui robotisaatiosta.
– Käytän esimerkkinä robotisaatiosta Saksaan avattua bordellia, jossa kaikki seksityöntekijät ovat nukkeja. Tämähän on hyvä asia, hyvää kehitystä – koko teknologian suuri lupaus kautta ihmiskunnan historian ollut se, että sellaisia töitä, joita ei niin mielellään haluta tehdä, voidaan työntää robottien tehtäväksi, Anna Kontula sanoi.
– Huonoa tässä kuitenkin on se, että jatkossa pääosa tämän yrityksen tulovirrasta menee pääoman omistajille ja että ihmisille on tarjolla siellä enää avustavia, puhtaanapito- ja vastaanottotöitä, joissa ansiotaso on ehkä kymmenesosa siitä, mitä he olisivat aikaisemmin saaneet niissä töissä, joita robotit nyt tekevät.
Kansanedustajan mukaan ”uhkana tässä on raju polarisaatio”. Hänen mukaansa se jo näkyy yhteiskunnassa keskiluokan ohentumisena, kun töitä valuu asiantuntijatehtäviin ja ennen kaikkea matalapalkkaisiin duunaritöihin.
– Jos tässä kohtaa tulonjakoa ei neuvotella uusiksi, me olemme pulassa, Kontula sanoi.
Miksi koulutetut naiset kutsuvat rakkaudeksi suhdetta, jossa halveksitaan ja laiminlyödään? Perheväkivaltaan alistuminen ei ole rakkautta
VastaaPoistaRakastaminen tarkoittaa toisen ihmisen kunnioittamista ja hänen hyvinvointinsa vaalimista.
MÄRTA TIKKANEN ja Ebba Witt-Brattström pohdiskelivat (HS Kulttuuri 25.2.) miehen ja naisen välisen dialogin mahdottomuutta.
Ihmettelen, miksi älykkäät, koulutetut ja etuoikeutetut naiset kutsuvat rakkaudeksi suhdetta, jossa naista halveksitaan, laiminlyödään ja pahoinpidellään fyysisesti ja henkisesti. Yhä uudelleen ihmettelen, miksi he jäivät vaarallisiin suhteisiinsa.
Minun käsitykseni rakkaudesta on aivan toisenlainen. Rakastaminen tarkoittaa toisen ihmisen kunnioittamista, hänen hyvinvointinsa vaalimista, hänen henkisen ja hengellisen kasvunsa edistämistä. Se tarkoittaa myös perheen lapsille annettua hyvää esimerkkiä kunnioittamisesta, anteeksi antamisesta ja pyrkimyksestä ymmärtää toista. Myös tällaisia suhteita on, vaikka niistä ei kirjoiteta. Työssäni sairaalassa syöpäpotilaiden perheiden kanssa olen saanut tavata näitä perheitä.
Niin kauan kuin nämä etuoikeutetut naiset kutsuvat rakkaudeksi perheväkivaltaa, he ylläpitävät miljoonien naisten kurjuutta: Afrikassa, Aasiassa ja Euroopassa on satojatuhansia naisia, joilla ei ole vaihtoehtoa, jotka eivät voi puolustautua eivätkä lähteä pois vaarallisista suhteistaan. Samalla nämä älymystön naiset kasvattavat tyttäriään alistumaan ja kutsumaan rakkaudeksi väkivaltaa, ja poikiaan pitämään normaalina naisten halveksuntaa.
Florence Schmitt
filosofian tohtori, vaativan erityistason psykoterapeutti, Turku
– ¨Jos tässä kohtaa tulonjakoa ei neuvotella uusiksi, me olemme pulassa¨, Kontula sanoi. 'Me' tarkoittaa tässä yhteydessä nimenomaan naisia, jotka eivät enää saa kaikkia tuloja seksityöstä. Vaginamanimonopoli on nyt uhattuna ja Me-too:kin pukkaa päälle estäen reittä pitkin etenemisen. Kilpailu on siis kiellettävä!
VastaaPoistaMuslimimies kiitti "Mama Merkeliä" mahdollisuudestaan tienata moniavioliitoillaan Saksassa
VastaaPoistaMoniavioliitot ja lapsiavioliitot ovat laittomia Saksassa ja muissa Länsi-Euroopan maissa, mutta ne sallitaan sharialain nojalla
Breitbart uutisoi syyrialaisesta miehestä, joka kiitti saksalaisessa mediassa liittokansleri Angela Merkeliä mahdollisuudesta saada yhteen hänen toinenkin vaimonsa ja lapsensa Saksaan, vaikka moniavioliitto on Saksassa laitonta.
Der Spiegel raportoi 32-vuotiaasta Ahmad A: sta, joka avautui saksalaiselle medialle elämästään kahden vaimonsa kanssa, joista toisen kanssa hän meni naimisiin tytön ollessa vain 13-vuotias. Hän ylpeili myös sillä, miten hän elää Saksan hallituksen tarjoamien etuuksien avulla.
Ahmad kertoi olevansa erittäin kiitollinen Merkelin maan rajojen avaamisesta vuonna 2015 sanomalla:
"Kiitän teitä hyvin, hyvin, hyvin paljon, Mama Merkel. Hän on ainoa henkilö, joka on tuntenut myötätuntoa syyrialaisten kärsimyksille. Kiitän myös saksalaisia, vaikka heidän keskuudessaan on rasisteja."
Koko perhe on saanut turvapaikkaoikeuden, mutta Ahmad teki selväksi, ettei hän ole kiinnostunut työpaikan hankkimisesta ja haluaa mieluummin oleskella kotonaan kuuden lapsensa kanssa.
Monet saksalaiset ovat olleet raivoissaan siitä, että Ahmadin toinen vaimo, joka ei tullut hänen kanssaan alun perin vuonna 2015, liitettiin hänen kanssaan yhteen "ketjumaahanmuuton" avulla osana perheenyhdistämisohjelmaa.
Ahmadin tapaus ei ole ainoa laatuaan, sillä muutkin syyrialaiset ovat käyttäneet perheenyhdistämisohjelmaa hyväkseen yhdistäessään uudelleen heidän muut vaimonsa.
Express kertoi lokakuussa vuonna 2016 muslimimaahanmuuttaja "Ghazia A: sta", jolla on neljä vaimoa ja 23 lasta, ja hän väitti saaneensa 389 000 dollaria etuuksia vuodessa Saksassa.
Moniavioliitot ja lapsiavioliitot ovat laittomia Saksassa ja muissa Länsi-Euroopan maissa, mutta ne sallitaan muslimeille sharialain nojalla. Sekä lapsi- että moniavioliittotapaukset (joissa miehellä on enemmän kuin yksi vaimo) ovat lisääntyneet vuoden 2015 maahanmuuttokriisin seurauksena.
Saksan hallituksen arveltiin jo kaksi vuotta sitten käyttävän rahaa pakolaiskriisiin liittyviin kustannuksiin noin 93,6 miljardia euroa vuoden 2020 loppuun mennessä.
Amerikkalaistutkimus: Naiset kohtelevat toisiaan työpaikoilla tylymmin kuin miehet naisia
VastaaPoista”Kiltin naisen” roolia rikkovat naiset näyttivät joutuvan piikittelyn kohteeksi muita useammin, yhdysvaltalainen tutkimus havaitsi. Naisten harjoittama johdonmukainen toisten naisten syrjiminen on kuitenkin kiistelty ilmiö, eivätkä kaikki tutkimukset tue sen olemassaoloa.
PSYKOLOGIASSA on 1970-luvulta lähtien puhuttu niin sanotusta kuningatarmehiläisen syndroomasta.
Tutkimuksissa on havaittu, että toisinaan korkean aseman työelämässä saavuttaneet naiset suhtautuvat vaativammin ja tylymmin juuri naispuolisiin työntekijöihin ja alaisiinsa.
Johtamistieteen apulaisprofessori Allison Gabriel Arizonan yliopistosta kartoitti nyt kollegoineen työelämässä olevien ihmisten huonoja kokemuksia työtovereistaan Yhdysvalloissa.
TUTKIJOITA kiinnosti, ovatko ihmiset kohdanneet epäasiallista ja tylyä käytöstä ja ennen kaikkea kenen taholta. Naiset kertovat tutkimuksissa ylipäänsä miehiä yleisemmin joutuvansa kestämään tylyä kohtelua töissään.
Tutkijat toteuttivat kaikkiaan kolme tutkimusta. Niihin värvättiin täysipäiväisesti työskenteleviä ihmisiä eri yrityksistä ja aloilta.
Osallistujilta kysyttiin, olivatko he kohdanneet epäasiallista kohtelua töissään viimeisen kuukauden aikana: esimerkiksi lannistavaa käytöstä, solvaamista, huomiotta jättämistä palavereissa tai väheksyntää.
Jokainen osallistuja vastasi kyselyyn erikseen sekä mies- että naispuolisten työtovereidensa osalta.
TULOKSET paljastivat, että naiset kokevat epäasiallista kohtelua useammin toisilta naisilta kuin miehiltä.
”Toisin sanoen naiset ovat tylympiä toisilleen kuin miehille ja tylympiä kuin miehet naisille”, Gabriel sanoo tutkimustiedotteessa. Tutkimuksen julkaisi Journal of Applied Psychology.
Gabriel korostaa, että miehetkin syyllistyivät epäasialliseen käytökseen, mutta tässä tutkimuksessa naiset kokivat huonoa kohtelua useammin toisten naisten taholta.
TUTKIMUKSESSA pyrittiin myös kartoittamaan osallistujien persoonallisuuspiirteitä ja omaa käytöstä sen selvittämiseksi, kohdistuuko epäasiallinen kohtelu useammin vahvaluonteisiksi ja itsevarmemmaksi miellettyihin naisiin.
Näin näytti olevan. ”Kiltin naisen” roolia rikkovat naiset näyttivät joutuvan piikittelyn kohteeksi muita useammin.
Jämäkästi mutta kuitenkin kiltisti ja muita huomioivasti toimineet miehet puolestaan näyttivät kokevan muita vähemmän huonoa kohtelua miespuolisilta työkavereiltaan.
Tutkijat tulkitsevat tätä niin, että miehet voivat naisia vapaammin rikkoa käyttäytymiseen liittyviä sukupuolistereotypioita, kun taas naisilla tällaista liikkumavaraa ei työelämässä ole.
Tänään tv:ssä: Toimittaja osallistuu sadomasokistiseen esitykseen - ”Teki pahaa tyttöjen puolesta”
VastaaPoistaEsityskanavansa Subin katsotuimpien ohjelmien kärkikastiin kiilannut Ina <3 porno jatkuu tänään Subilla. Toimittaja Ina Mikkola siirtyy USA:sta Japaniin, jossa hän muun muassa paneutuu bondage-kulttuuriin. Hän tapaa myös paikallisen sidontamestarin Denjiro Sakurandan, joka päätyy pyytämään Inaa mukaan sadomasokistiseen esitykseen.
Ina vain sidotaan. Rajummista sadomasokistisista osuuksista vastaavat yli 30 vuotta alalla ollut Sakuranda ja kaksi muuta naista. Luvassa on läpsimistä ja ruoskimista, minkä lisäksi ison, nestettä täynnä olevan ruiskun sisältö tyhjennetään toiseen naisista. Hän on asettautunut nelinkontin pyörien päällä olevalle pöydälle.
- Todella hämmentävä kokemus, Ina arvioi omaa osuuttaan jälkikäteen.
- Mua vähän pelotti, että käykö mulle samoin kuin tytöille. Tietenkään en olisi suostunut suurimpaan osaan, koska tuo oli todella karua katsottavaa. Mun teki pahaa tyttöjen puolesta, toimittaja kuvailee tuntemuksiaan tuoreeltaan.
Hän kuitenkin muistuttaa, että kaikki osallistujat ovat suostuneet esitykseen.
Varsinaisesta sidonnasta Ina pitää.
- Koin sen tosi taiteelliseksi. Sain käsityökokemuksen, hän pohtii ohjelmassa.
Ina <3 porno tänään Subilla kello 22.00.
Pornotähti esitteli peniksensä suomalaiselle toimittajalle ja vihjaili haluavansa harrastaa seksiä - ”Reagoin nauraen”
VastaaPoistaIna Mikkola tapasi Ken Shimizun eli Shimikenin Japanissa.
Yksi Japanin tunnetuimmista pornotähdistä on Ken Shimizun, joka tunnetaan myös nimellä Shimiken. Toimittaja Ina Mikkola tapaa hänet Ina <3 porno -sarjansa tämän illan jaksossa.
Shimiken on työskennellyt alalla 15 vuotta ja tähdittänyt lähes 10 000 aikuisviihde-elokuvaa. Mikkolalle hän päätyy esittelemään miehistä varustustaan, mitä Mikkola pitää luottamuksen osoituksena.
- Se, että hän näytti peniksensä minulle, oli suuri kunnianosoitus. Hän ei tohtisi tehdä filmejä Euroopassa, koska siinä tapauksessa kaikki näkisivät hänen peniksensä. Japanissa penikset tosiaan sensuroidaan filmeissä, Mikkola sanoo Iltalehdelle.
Hän kertoo myös, että kuvauksissa oli Shimikenin puolelta ilmassa pientä flirttiä.
- Hän vihjaili, että olisi mahtava harrastaa seksiä, kun tunnelma oli niin kohdallaan. Siihen reagoin nauraen!
- Ehdotus ei suinkaan ollut ällöttävä, vaan huvittava siinä tilanteessa.
Tapaamisen sopimisessa oli omat haasteensa.
- Shimiken on todella kiireinen. Hänellä saattaa olla viidet kuvaukset päivässä. Ennen haastatteluakin hänellä oli ollut pornokuvaukset.
Biologian professori paljasti vahingossa oppilaalle, ettei oppilaan isä ollutkaan biologinen isä
VastaaPoistaSosiaalisessa mediassa ihmetellään varsin poikkeuksellista luentoa.
Biologian opiskelija sai erikoisen oppitunnin, kun verityyppikeskustelussa selvisi, ettei oppilaan isän henkilöllisyys vastannutkaan odotettua. Anya kertoo tapahtumista sosiaalisessa mediassa.
- Maanantaina keskustelimme tunnilla, miksei hänen perheensä veriryhmissä ollut järkeä risteytyskaaviossa.
Oppilas ihmetteli, miten hänen isänsä oli O ja äitinsä A, mutta hän itse oli veriryhmältään AB.
- Professori selitti, etteivät O ja A voi saada AB:tä.
Professori tehosti sanojaan tekemällä enemmän kaavioita. Opiskelija väitti vastaan, jolloin professori pyysi opiskelijaa kysymään vielä kotona vanhempiensa verityyppejä uudestaan.
Seuraavana päivä opiskelija palasi luokkaan ja professori kysyi, tuliko varmuutta, missä kohtaa oli sattunut moka.
- Selvisi, että hänen äidillään oli suhde hänen aviomiehensä velipuolen kanssa vuosia sitten.
Äiti oli pitänyt asian salaisuutena 21 vuotta ja nyt vanhemmat eroavat.
Sosiaalisessa mediassa tapaus on herättänyt valtavasti keskustelua.
- Sisareni sai selville isänsä henkilöllisyyden, koska seitsemännellä luokalla käydään läpi periytymistä.
- Tämä on juuri se syy, miksi haluan opiskella biologiaa.
Lähteet: Twitter, Bored Panda
Suostumus 2018 -kampanja tähtää rikoslain muuttamiseen: "Tämä on selvästi sukupolvikysymys"
VastaaPoistaSuunnitellun kansalaisaloitteen takana on ryhmä yksityishenkilöitä, kansalaisjärjestöjä, nuorisojärjestöjä sekä puolueita.
Suostumus 2018 -kampanja on osa suunniteltavaa kansalaisaloitetta, jolla pyritään saamaan muutos rikoslakiin. Keskeistä aloitteessa on pyrkimys siihen, että raiskaus määriteltäisiin rikoslaissa jatkossa suostumuksen puutteen kautta.
Tällä hetkellä suostumus ei sisälly rikoslakiin. Tämän vuoksi lainsäädännössä on aloitteen laatijoiden mukaan merkittäviä puutteita itsemääräämisoikeuden kannalta.
"Suostumus ei tarkoita aina sanallista tai kirjallista suostumusta. Esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa joku on itkenyt raiskauksen aikana. Tämänhetkinen lainsäädäntö ei vastaa siihen, onko tämä riittävä ilmaisu siitä, että henkilö ei halua ryhtyä seksuaaliseen kanssakäymiseen. Pyrkimyksenä on, että tällaista harmaata aluetta ei jatkossa olisi", kertoo aloitetta alulle laittamassa ollut sekä kampanjan suunnitteluryhmään kuuluva Hanna-Marilla Zidan.
Koska kansalaisaloitetta ei ole vielä julkistettu, siihen tarkemmin sisältyvät määritelmät eivät ole toistaiseksi julkisia. Aloitteessa on kuitenkin määritelty tarkoin, minkälaisissa tapauksissa voidaan katsoa, ettei henkilö ole antanut suostumustaan. Kohtia on kaikkiaan kuusi ja ne käsittelevät henkilön itsemääräämisoikeutta.
Lainsäädännön muutoksen ohella Suostumus 2018 -kampanjalla haluataan herättää keskustelua ja nostaa itsemääräämisoikeuteen liittyviä eri näkökulmia esille.
"Samaan teemaan liittyvät asiat ovat olleet esillä muun muassa #Metoo-, #dammenbrister- ja #memyös-kampanjoiden kautta. Pyrimme herättämään tärkeää keskustelua itsemääräämisoikeudesta."
Aikataulu ei vielä selvillä
Kansalaisaloitteen ja kampanjan tarkka aikataulu ei ole toistaiseksi selvillä. Kansalaisaloitetta varten ollaan perustamassa Zidanin mukaan myös yhdistys, jonka on tarkoitus aloittaa toimintansa maaliskuun aikana.
Hanketta ovat käynnistymässä ihmisoikeusjärjestö Amnesty, Naisasialiitto Unioni, Monika-Naiset liitto, Naisten linja sekä #dammenbrister-kampanja. Mukana on myös poliittisia vaikuttajia.
"Poliittisista nuorisojärjestöistä tukijoina ovat miltei kaikki. Tukijoihin kuuluvat muun muassa Vasemmistonuoret ja Keskustanuoret. Kampanja halutaan kuitenkin pitää poliittisesti sitoutumattomana. Mukaan sekä yhdistykseen että kampanjaan ovat tervetulleita esimerkiksi yritykset ja yksityishenkilöt, jotka kokevat asian tärkeäksi ja haluavat muutoksen rikoslakiin."
Kampanja näkyy mukana olevien järjestöjen ja ryhmien verkkosivujen ja sosiaalisen median kanavien lisäksi ainakin hanketta varten varatulla erillisellä verkkosivustolla. Keskeisenä osana kampanjaa on nimien kerääminen kansalaisaloitteeseen. Tätä varten järjestetään kokonaan uusia tapahtumia sekä vieraillaan jo olemassa olevissa tapahtumissa.
"Ainakin Pride-tapahtuman yhteydessä on tarkoitus kerätä nimiä. Lisäksi järjestämme kokonaan uusia tapahtumia. Esimerkiksi erilaiset tukikeikat, joihin kutsutaan artisteja esiintymään, voivat olla mahdollisia. Mielenilmauksista ei ole keskusteltu", kertoo Zidan.
Firma menetti välittömästi 10 000 seuraajaa yhden mainoskuvan takia – yritystä syytettiin naisvihasta: Kohu leimahti
VastaaPoistaSomessa leviävä mainoskampanja jakaa mielipiteitä.
Tanskalainen muotialan yritys julkaisi miestenvaatteita esitteleviä mainoskuvia, joissa ei ensisilmäyksellä luulisi olevan mitään vikaa. Kohun aiheuttaneissa kuvissa miesmallit poseeraavat yhdessä toisiinsa rakastuneina.
Suitssupply-yrityksen toimitusjohtaja Fokke De Jong kertoo, että kaikkien ihmisten välinen rakkaus on erottamaton osa muotiteollisuuden mainosmarkkinoita.
– Miesten välistä rakkautta esiin tuova kampanja on viivästynyt liikaa, ja se oli erityisen merkityksellinen brändillemme, De Jong kommentoi Bored Panda -sivuston artikkelin mukaan aihetta.
Kampanjan julkaisun jälkeen hollantilaislehdet uutisoivat, että yritys menetti sosiaalisessa mediassa nopeasti jopa 10 000 seuraajaa.
Toimitusjohtaja myöntää, että kampanjaa ei ole otettu kaikkialla hyvällä vastaan. Siksi kuvia ei julkaista joissain maissa lainkaan. Syynä tähän on se, että noissa maissa yrityksen liikeet saatettaisiin jopa sulkea välittömästi, jos kuvat komeilisivat niiden seinissä.
– Kuvia ei tulla näyttämään maissa, joissa homoilla on tunnetusti huonot oikeudet, kuten Venäjällä tai Arabiemiraateissa, hän myönsi.
Aiemmin Suits Supply -ketjua on syytetty jopa naisvihasta, koska heidän mainoksissaan esitetään ihailevaan sävyyn niin klassista miesihannetta.
Osa kuvista oli muotimaailmassa poikkeuksellisen näyttäviä, sillä niissä miehet suutelivat toisiaan intohimoisesti sylikkäin.
Osa asiakkaista kommentoi aihetta netissä hyvinkin sopimattomaan sävyyn, kirjoittaen, että eivät aio enää koskaan ostaa kyseisen brändin pukuja. Suuri osa haukuista oli julkaisukelvotonta materiaalia.
Kaikki eivät nähneet kampanjassa vikaa, vaan päin vastoin pitivät sitä upeana edistysaskeleena muotiteollisuudessa.
– Näin tänään kampanjanne Instagramissa ja minun täytyy sanoa, että ehdottomasti rakastan sitä. Olen sanaton ja innoissani!
– Ikävä kyllä jotkut sulkeutuneet mielet saapuvat kuvioon puhuen paljon.
– En ymmärrä, miten joku voi nähdä tämän propagandana. Mainokset ovat täynnä kuvia heteropareista, somessa ihmeteltiin.
"Suostumus 2018 -kampanja on osa suunniteltavaa kansalaisaloitetta, jolla pyritään saamaan muutos rikoslakiin. Keskeistä aloitteessa on pyrkimys siihen, että raiskaus määriteltäisiin rikoslaissa jatkossa suostumuksen puutteen kautta."
VastaaPoistaTätä voisi kannattaa, jos homma viedään loogiseen päätepisteeseensä saakka. Yksi seksiin kiinteästi liittyvä osa-alue on hedelmöittyminen, isyys ja äitiys. Miten olisi, jos isyyteen vaadittaisiin vihdoinkin myös miehen suostumus. Jos isäksi joutuu kaikista naisille tarjolla olevista vaihtoehdoista huolimatta, niin asiaa on syytä käsitellä raiskauksena, koska miehen itsemääräämisoikeuteen on silloin puututtu perustavaa laatua olevalla tavalla.
Niin ne ihmisoikeudet kehittyvät pikkuhiljaa Suomessakin. Pian ehkä päästään siitäkin vaivasta, että ase- ja siviilipalveluksesta kieltäytyviä miehiä vangitaan pelkästään sukupuolensa perusteella. Miesten lisääntymisoikeudet on vielä tätäkin pahempi pähkinä purtavaksi.
Mies ihastui nuoreen neitoon festivaaleilla Ikaalisissa ja luuli pääsevänsä naimisiin – joutuikin härskin huijauksen uhriksi
VastaaPoista”Rakkaus” on joskus pirullisen petollista ja kallista. Sen tunsi nahoissaan umpi-ihastunut suomalaismies.
Tämän tarinan juuret juontavat vuoden 2016 kesäkuuhun.
48-vuotias suomalaismies nautti Iskelmäparatiisi-festivaalin tunnelmasta Ikaalisten kylpylässä, kun hänen eteensä asteli 20-vuotias nainen. Se oli niin sanotusti rakkautta ensi silmäyksellä, sillä mies ihastui naiseen ”vahvasti”. Nainen on luonteeltaan impulsiivinen sekä hänen äitinsä mukaan villi ja hulvaton.
Mies antoi naiselle yhteystietonsa, ja jo parin päivän päästä nainen otti yhteyttä. Tapaaminen sovittiin Tampereelle ja nainen otti tätinsä mukaan.
Seuraavan parin kuukauden aikana mies vietti paljon aikaa ihastuksensa kanssa, tämän tädin sekä näiden tuttavien ja sukulaisten kanssa. Miehen ei sallittu käytännössä koskaan viettää kahdestaan aikaa naisen kanssa. Miehelle uskoteltiin, ettei mikään läheinen fyysinen kanssakäyminen ole naisen kulttuurissa sallittua ennen avioliittoa. Paikalla on pitänyt olla aina joku ulkopuolinen ”esiliinana”.
Mies teki reissuja seurueen kanssa muun muassa Kalajoelle, Helsinkiin, Hämeenlinnaan ja Haapavedelle.
KESÄREISSAAMINEN ”huipentui” parin viikon mittaiseen matkaan, joka alkoi ilmeisesti Kokkolasta heinäkuussa ja se päättyi Iisalmen kautta Pohjois-Karjalaan elokuussa.
Kesä koitui miehelle kuitenkin kalliiksi. Hän käytti parin kuukauden aikana yli 44 000 euroa käteistä rahaa.
– Tätä ennen (mies) oli selvästi elänyt hyvin säästäväisesti, oikeus kirjoittaa.
Mutta miksi säästäväisesti elänyt mies kulutti niin paljon rahaa?
Hän joutui härskin huijauksen uhriksi, ja siinä käytettiin surutta hyväksi miehen silmitöntä ihastusta nuoreen naiseen.
– (Ihastus) ja muutkin vastaajat ovat selvästi nähneet (miehen) silmittömän ihastumisen ja tajunneet tämän olevan sen takia ja muutenkin erittäin helposti hyväksikäytettävissä, oikeus kirjoittaa.
Sen mielestä keskeistä asiassa oli, että mies luuli olevansa kihloissa naisen kanssa.
– Tässä operaatiossa ratkaisevaa on ollut se, että (mies) on saatu uskomaan kihlautuneensa (ihastuksen) kanssa ja tämän aikovan mennä hänen kanssaan naimisiin. Ilmiselvää on ollut, ettei (naisella) ole tosiasiassa ollut minkäänlaista aikomusta kihlautua (miehen) kanssa, saati mennä tämän kanssa naimisiin. (Miehen) varojen lypsämiseksi on kuitenkin ollut välttämätöntä ylläpitää hänessä tällaista luuloa, oikeus kirjoittaa.
– (Mies) on parissa kuukaudessa kynitty puhtaaksi säästöistään, oikeus totesi.
Eroottinen pääoma vaikuttaa laajasti – Asiantuntijan 5 vinkkiä viehätysvoiman lisäämiseen | Yle Uutiset | yle.fi
VastaaPoistaroottinen pääoma vaikuttaa monella elämän osa-alueella. voi olla hyötyä niin työelämässä kuin parisuhdemarkkinoilla.
Seksuaaliterapeutti, tutkija Anu Kinnunen kertoi Aamu-tv:n haastattelussa, että ensimmäisenä eroottisesta pääomasta tulee mieleen tilanne, jossa toivotaan uutta kumppania. Silloin moni eroottisen pääoman osa-alueista aktivoituu.
Tietyt ammatit ovat myös niin sanotusti seksikkäämpiä kuin toiset. Se tarkoittaa, että niissä ulkonäön ja vuorovaikutustaitojen merkitys korostuvat.
Käsitteen äiti on brittiläinen sosiologi Catherine Hakim, joka on halunnut selittää ihmisten välistä vuorovaikutusta. kuuluu useita osa-alueita. Niitä ovat ulkoinen viehättävyys, eloisuus, sosiaaliset taidot, liikunnallisuus , sex appeal eli vetovoima tai karisma.
Rosa Meriläinen paljasti Annassa yksityiskohtia suhteestaan – tapasi kihlattunsa Helsingin-reissulla, kun asui vielä Simo Frangénin kanssa Tampereella
VastaaPoistaEntinen kansanedustaja ja toimittaja Rosa Meriläinen kertoo Anna-lehden uudessa numerossa avoimesti suhteensa alkamisesta.
Vuoden 2017 alussa uutisoitiin, että Rosa Meriläinen ja Simo Frangén ovat eronneet pitkän liiton jälkeen. Vain kuukausi myöhemmin Merikäinen kertoi julkisuudessa löytäneensä uuden seurustelukumppanin, kirjailija ja toimittaja Tuomas Murajan rinnalleen.
Nyt Meriläinen paljastaa torstaina ilmestyneessä Annassa, että tapasi nykyisen kihlattunsa jo ennen erilleen muuttamista ja eroa Frangénin kanssa. Meriläisen mukaan ensikohtaaminen tapahtui Peli poikki -mielenosoituksessa Helsingissä syyskuussa 2016.
Muraja kommentoi Annassa, mitä ajatteli Meriläisestä ensikohtaamisen yhteydessä.
– Ensin ajattelin vain, että tässäpä on hyvä ystävä – sydänystävä niin kuin Rosa sanoo – mutta kyllä minuun iski eroahdistus heti, kun lähdimme mielenosoituksesta, Muraja kommentoi.
Sen jälkeen nykyään yhdessä asuva pariskunta tapasi tämän tästä yhteisten tuttujen juhlissa ja illanvietoissa.
Kun suhde oli julkistettu, he menivät nopeasti kihloihin, mutta pitivät kihlauksen aluksi salassa. Huhtikuussa 2017 he julkistivat sen.
– Menimme Tarkiaisen kultasepänliikkeeseen ja osoitti, että tuon sormuksen me otamme, Muraja muistelee.
– Emmehän me kovin hyvin vielä siinä vaiheessa toisiamme tunteneet. Prosessi oli niin vauhdikas, että varsinainen seurusteluaika jäi olemattomiin, Rosa myöntää Annassa.
Kaverin äiti pyysi kylään – 18-vuotias Aaron käveli kahden naisen virittämään kammottavaan ansaan - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
VastaaPoistaNuori brittinainen murhasi ventovieraan teinipojan Australiassa – järkyttävän kylmäverinen motiivi paljastui oikeudessa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
Jehovan todistajat saattavat menettää asevelvollisuutta koskevan erivapautensa – ministeriö aloittaa selvityksen poikkeuslaista luopumisesta
VastaaPoistaJehovan todistajien ei nykyisin tarvitse suorittaa ase- tai siviilipalvelusta.
JEHOVAN todistajat saattavat menettää asevelvollisuutta koskevan erivapautensa. Nykyisin heidän ei tarvitse suorittaa ase- tai siviilipalvelusta.
Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) ilmoitti torstaina Twitterissä, että hän on käynnistänyt asiasta selvityksen.
”Tähänkin liittyen olen antanut toimeksiannon, että puolustusministeriössä ryhdytään selvittämään, onko mahdollista luopua ja jos niin miten Jehovan todistajat asevelvollisuudesta vapauttavasta poikkeuslaista”, Niinistö kirjoitti.
Myös sinisten puheenjohtaja Sampo Terho totesi torstaina blogissaan, että Jehovan todistajien erityisvapautuksesta tulisi luopua. Heillä pitäisi Terhon mielestä olla samat velvollisuudet kuin muilla kansalaisilla.
”Käytännössä heistä useimmat valitsisivat siviilipalveluksen. Tälle puolestaan on myös Jehovan todistajien oma keskusjärjestö Yhdysvalloissa antanut hyväksyntänsä, eli siviilipalveluksen suorittaminen ei nykyään olisi Jehovan todistajien oman uskonnollisen auktoriteetin vastaista”, Terho toteaa blogissaan.
JEHOVAN todistajien asema tuli ajankohtaiseksi viime perjantaina, kun Helsingin hovioikeus vapautti 23-vuotiaan totaalikieltäytyjän syytteestä ja kumosi hänelle määrätyn vankeusrangaistuksen.
Mies kertoi oikeudessa vastustavansa sotaa ja haluavansa edistää väkivallattomia keinoja ratkaista konflikteja. Hän totesi pitävänsä syrjivänä lakia, joka vapauttaa Jehovan todistajat asevelvollisuudesta, mutta muilla ei ole vakaumuksensa takia samaa mahdollisuutta.
Hovioikeus katsoi, että tuomitseminen siviilipalveluksesta kieltäytymisestä on perustuslaissa kiellettyä syrjivää kohtelua Jehovan todistajiin nähden.
Jehovan todistajat on vapautettu asevelvollisuudesta erillisellä lailla, joka tuli voimaan 1980-luvun puolivälissä. Sitä ennen valtaosa vankilaan tuomituista totaalikieltäytyjistä oli Jehovan todistajia.
”Aivan uskomatonta setäilyä” – Kansanedustaja niittasi puoluetoverinsa maan rakoon, sai itse lastillisen kritiikkiä
VastaaPoistaKansanedustaja Eero Lehden (kok.) lausunnot Ilta-Sanomissa liittyen puoluetoverinsa Elina Lepomäen eilisiin sote-ulostuloihin ovat herättäneet sosiaalisessa mediassa arvostelua.
– Lepomäki luulee olevansa viisaampi kuin koko ryhmä yhteensä. Lepomäen elämänkokemuksella en ryhtyisi tässä asiassa mestaroimaan, Lehti arvioi Ilta-Sanomissa.
SDP:n entinen puoluesihteeri ja kansanedustaja, mutta sittemmin puolueesta eronnut Mikael Jungner kommentoi twitterissä Lehden itse mestaroineen ”milloin mitäkin mistä ei tiennyt, kunnes antoi periksi ja hiljeni”.
Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkäläjärvi puolestaan reagoi Lehden lausuntoon toteamalla ”Hyvänen aika. Tämä kansanedustaja Eero Lehden vähättelevä kommentti on kyllä aivan uskomatonta setäilyä”.
– Taas yksi setämies tulee kertomaan kuinka nuorempi nainen ei voisi asioita ymmärtää. Tämäkin voisi olla hyvä syy kaataa niin #sote kuin koko #hallitus, seinäjokelainen kaupunginvaltuutettu Tuomas Ojajärvi (vihr.) kommentoi.
Eero Lehden kommentti liittyy Lepomäen eilen eduskunnassa pitämään tiedotustilaisuuden, jossa hän ilmoitti vastustavansa hallituksen sote-uudistusta. Lepomäen mukaan hallituksen sote-malli ei muun muassa tule saavuttamaan taloudellisia tavoitteita ja potilaiden hoitoonpääsy tulee jopa vaikeutumaan nykyisestä. Hän ilmoitti sen takia äänestävänsä todennäköisesti hallituksen sote-pakettia vastaan.
OHHOH, PORNOTOIMITTAJA INA MIKKOLA PÄÄTYI PORNOELOKUVAAN: ROISI KOHTAUS AUTON TAKAPENKILLÄ – KATSO KUVA!
VastaaPoistaBassoradion entinen aamujuontaja ja tv-kasvo Ina Mikkola, 27, luotsaa Sub-kanavalla viime viikolla alkanutta Ina <3 porno -ohjelmaa, jossa sukelletaan pornoteollisuuden maailmaan.
Heittäytyminen ei tuota Inalle vaikeuksia, mutta hän oli päättänyt ennen kuvausten alkamista, että on valmis kaikkeen muuhun paitsi esiintymään pornoelokuvassa. Senkin lupauksen hän osittain rikkoi.
– Olin Brasiliassa etupenkillä, kun takapenkillä oleva pari harrasti seksiä. Tosin kuvissa näkyy vain takaraivoni. Haistoin seksin, sillä olin alle metrin päässä. Siinä tilanteessa nauru oli ensimmäinen reaktioni.
– Olin kuitenkin paikalla toimittajana sekä tarkkailijana ja päättänyt, etten missään vaiheessa harrasta seksiä.
Hyvät, pahat ja Veikka
VastaaPoista"Lahtinen oli ensitreffeillä pitkäaikaisimman tyttöystävänsä kanssa Three Beers -ravintolassa Turussa syksyllä 2010. Tytön puheista vaikuttunut Lahtinen sanoi ”Sä oot tosi fiksu”, minkä jälkeen seuralainen huomautti, että Lahtinen otti treffikulttuurin kontekstissa ylästatuksen, jossa arvioi naisen älykkyyttä.
Lahtinen järkyttyi ja syöksyi vessaan oksentamaan."
"Toukokuussa 2016 Lahtinen vertasi blogissaan tehotuotantoa holokaustiin. Ruskeat tytöt -median Koko Hubara puuttui tekstiin ja huomautti, että ihmisten vertaaminen eläimiin ei ole sopivaa.
”Se, että minun ihmisiäni lahdattiin miljoonittain, ei ollut mitään tehotuotantoa, vaan kansanmurha”, isänsä puolelta Jemenin juutalainen Hubara kirjoitti.
Lahtinen vastasi, että koki ”ärsyyntymisen ja nurkkaan ajetuksi tulemisen tunteita”, ja että tältä se siis tuntuu, valkoinen hauraus.
Hän pyysi kirjoitustaan anteeksi."
Eroottinen pääoma vaikuttaa laajasti – Asiantuntijan 5 vinkkiä viehätysvoiman lisäämiseen
VastaaPoistaEi tämä toimi. Miehen kohdalla "eroottista pääomaa" lisää varmimmin menestys, varakkuus tai kuuluisuus (mieluiten nämä kaikki yhdessä). Muu on toissijaista. Naisen kohdalla tilanne on toinen.
Johan on opinnot! – Sukupuolentutkimuksen opiskelijat tanssivat Stop Deportations -mielenosoituksessa, Turun yliopisto jakoi opintopisteitä
VastaaPoistaTurkulaiset opiskelijat järjestivät tanssiesityksen turvapaikanhakijoiden käännytyksiä vastustavassa mielenosoituksessa Helsingin Rautatientorilla. Tanssiperformanssi kuului osasuorituksena sukupuolentutkimuksen opintoihin.
Turun yliopiston ja Åbo Akademin opiskelijoille viime keväänä järjestetyn sukupuolentutkimuksen kurssin opintojen osana opiskelijoille tarjoutui mahdollisuus osallistua Stop Deportations –mielenosoitukseen Helsingissä. Mielenosoituksissa vastustetaan turvapaikanhakijoiden käännytyksiä. Myös Facebookissa toimii Stop Deportations –ryhmä.
Suomen Uutiset sai haltuunsa sukupuolentutkimuksen oppiaineeseen kuuluvan Ruumiilliset käytännöt –kurssin opinto-ohjelman, josta ilmenee, kuinka turkulaisille yliopisto-opiskelijoille oli varattu yksi päivä mielenosoitukseen osallistumista varten. Opiskelijat siirtyivät Turusta Helsinkiin bussikuljetuksella, missä heidän piti osallistua Stop Deportations –mielenosoitukseen Helsingin Rautatientorilla.
Mielenosoitus osa kurssia
Opinto-ohjelmasta selviää, kuinka mielenosoitukseen osallistumiseen oli varattu aikaa kaksi tuntia. Sukupuolentutkimuksen opiskelijoita ohjeistetaan osoittamaan mielenosoittajille tukea ja karkeloimaan yhdessä heidän kanssaan. Opiskelijoita kehotetaan järjestämään improvisoitu tanssiesitys, johon tulee kutsua mukaan myös mielenosoittajia.
Opiskelijoita pyydetään mielenosoituksessa ”kokeilemaan kehojaan” ja ”heijastamaan kokemuksen kehittymistä” julkisessa tilassa.
Ruumiilliset käytännöt –kurssin laajuus on 5 opintopistettä. Yksi opintopiste vastaa tavallisesti noin 27 tunnin opiskelua. Tiedossa ei ole, kuinka suuren osan kurssisuorituksesta muodostaa mielenosoituksessa tanssiminen. Opiskelijoita pyydetään myös kirjoittamaan lyhyt opintopäiväkirja mielenosoitukseen osallistumisesta, jossa opiskelijan tulisi kirjoittaa omista kokemuksistaan.
Kurssin oheislukemistona opiskelijoille tarjotaan Judith Butlerin essee nimeltään Bodies in Alliance. Butler on tunnettu amerikkalainen sukupuolentutkimuksen akateemikko ja feministi. Kirjassaan Hankala sukupuoli Butler väittää, ettei sukupuoli ole biologinen ominaisuus, vaan jokaisen sukupuolta tuotetaan sosiaalisissa käytännöissä. Butlerin mukaan ei ole syytä olettaa, että sukupuolia olisi vain kaksi.
Vastuuopettajat eivät halua vastata
Kurssin vastuuopettajiksi on merkitty sukupuolentutkimuksen professori Salla Tuori Åbo Akademista sekä yliopistonlehtori Taru Leppänen Turun yliopistosta.
Suomen Uutiset lähetti Salla Tuorille useita sähköposteja, joissa kysyimme lisätietoja sukupuolentutkimuksen kurssista sekä siitä, miten mielenosoituksessa tanssiminen tukee opiskelua. Tuori ei aluksi halunnut kertoa aiheesta enempää, mutta kommentoi lopulta lyhyesti.
– Vierailut ovat aina vain pieni osa mitä tahansa kurssia ja mikä tahansa vierailu ja siellä opittu nivotaan osaksi relevanttia kirjallisuutta ja sitä reflektoidaan tavalla tai toisella (kirjallisesti/suullisesti), Tuori kirjoittaa vastauksessaan.
Yliopistonlehtori paiskaa ”luurin korvaan”
Leppänen ei halunnut puhelimitse kertoa aiheesta enempää, vaan hän ensin paiskaa ”luurin korvaan”, kun Suomen Uutiset kysyy asiasta. Myöhemmin Leppänen kertoo lyhyesti sähköpostitse Ruumiilliset käytännöt –kurssista.
– Kurssi sisältyi vapaaehtoisena kurssina Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen ja Åbo Akademin genusvetenskapin opetusohjelmiin. Kurssi oli suunnattu kandivaiheen opiskelijoille, Leppänen kertoo.
Hänen mukaansa Ruumiilliset käytännöt -kurssi on mahdollista suorittaa myös tänä keväänä, mutta tällä kertaa opiskelijoiden ei tarvitse tanssia mielenosoituksessa.
– Kurssin sisältö on tänä vuonna erilainen.
https://www.youtube.com/watch?v=hRnWHUSu0iI Yllättävän rehellisiä vastauksia nuorilta aussinaisilta seksuaalistrategioistaan.
VastaaPoistaWumo Lauantai, 3.3.
VastaaPoistaIL naisten seksiturismista tunnetun Gambian yössä - ”Jotkut tulevat tänne vain naimaan ja lentävät kotiin”
VastaaPoistaLänsi-Afrikan pikkuvaltio tunnetaan kiihkeiden lomaromanssien luvattuna maana. IL matkusti paikan päälle ottamaan selvää, millaisena seksiturismi Gambiassa näyttäytyy. Lue reportaasi kokonaisuudessaan IL Plus -palvelusta.
All you need is love. Kaikki mitä tarvitset, on rakkaus.
Beatlesien legendaarisen kappaleen nimi on painettu 29-vuotiaan gambialaismiehen Laminin punaiseen paitaan. Nuorukainen saapuu tekemään tuttavuutta hotellialueen läheisellä rannalla. Lyhyet rastat on kietaistu villapipon alle niskaan.
Hän on yksi lukuisista paikallisista miehistä, jotka kiertävät päivästä toiseen turistien suosimilla, silmänkantamattomiin jatkuvilla rannoilla jalan. Bumstereiksi tai rantapojiksi kutsutut, useimmiten köyhistä oloista kotoisin olevat miehet pyrkivät elättämään itsensä tekemällä sekalaisia töitä ja palveluksia turisteille.
Viime vuosina aurinkovarmuudestaan tuttu matkakohde on saanut kiistanalaisen maineen iäkkäämpien naisten seksiturismikohteena.
Kuumia lomia
Suoranaisen seksipalvelun ostamisen sijaan mies voi saada turistinaiselta yleistä huolenpitoa: aterioita, lahjoja ja hotellin ylellisissä oloissa vietettyjä öitä.
- Jotkut naisista tulevat tänne vain naimaan ja lentävät kotiin. Osa pitää toimintansa täysin salaisuutena, mutta osa naisista saattaa kertoa pojille esimerkiksi perheestään, Lamin kertoo.
Baarikatujen keskittymästä etäämmällä on suosittu ulkoilmaklubi. Noin kuusissakymmenissä olevan skottinaisen pitkä tukka hulmuaa, kun hän kallistaa niskaansa ja antautuu paikallisen seuralaisensa kanssa pitkään kielisuudelmaan.
Kannabiksen savun seasta, tanssilattian reunalla hoippuu vastaan rastahiuksinen mies leveästi hymyillen ja puristaa käsivarresta.
- Tykkään sinusta. Täytän kaikki toiveesi. Kerro vain, mitä tarvitset.
Gambian seksimatkailu: rantapoika Lamin, 25, harrastaa seksiä turistien kanssa - ”Jotkut heistä eivät rakasta sinua, vaikka niin sanovatkin”
VastaaPoistaJoskus Lamin näyttää turistinaiselle rannalta paikkaa, jossa aikoo nukkua yönsä. Se voi johtaa yhteiseen yöhön hotellissa. Hän uskoo, että jonakin päivänä rannalla tulee vastaan nainen, jonka kanssa hän pääsee naimisiin.
- Me gambialaiset olemme vahvoja miehiä. Kokeile vaikka, sanoo turistien suosimalla rannalla kiertelevä 25-vuotias Lamin ja tarjoaa käsivarttaan.
Palmupuiden reunustamalla turistirannalla Fajaran alueella päivä on kääntymässä kohti iltaa. Auringonottajat ovat jo vetäytyneet hotellien suojiin navakan tuulen puhkuessa mereltä.
Turistien suosima seutu on ollut rantapojan työpaikka kahden vuoden ajan. Tosin työnteon sijaan nuorukainen puhuu kävelemisestä. Kun ohi kulkee naisturisteja, hän lähtee seuraamaan heitä mukavia jutellen, kysymyksiä esittäen, ulkonäköä kehuen ja kohteliaisuuksia ladellen. Kilometrejä kertyy päivän aikana runsaasti.
Gambian lempinimi on hymyilevä rannikko. Paikalliset kohtelevat turisteja hyvin ystävällisesti, mutta rantapoikien hymyjen taakse voi piiloutua monenlaisia motiiveja. Mahdollisuuksiensa maksimoimiseksi Lamin pyrkii juttusille mahdollisimman monen turistinaisen kanssa.
Joku heistä pystyy ehkä toteuttamaan hänen unelmansa. Lamin tahtoo naimisiin eurooppalaisen naisen kanssa.
- Lähden seuraamaan teidänlaisianne ihmisiä. Ehkä voitte rakastua minuun tai ystävystyä kanssani. Emme tunne toisiamme, mutta jos luotatte minuun, tilanne voi edetä, hän sanoo.
- Te pystyisitte huolehtimaan aviomiehistänne. Ymmärrätkö? Pidän siitä.
It's not easy
Nuori mies puhuu Gambian seksiturismi-ilmiöstä avoimesti ja kertoo itsekin harrastaneensa seksiä keski-ikäisten hollantilaisten, englantilaisten ja saksalaisten naisten kanssa lisätienestejä hankkiakseen. Viimeksi tällainen tilanne oli noin kaksi kuukautta sitten.
Vanhemmat naiset yrittävät joskus houkutella häntä mukaan hotelliin, mutta mieluiten hän olisi ikäisessään naisseurassa.
It's not easy, ei se helppoa ole. Näin rantapoika toteaa useaan otteeseen kertoessaan rannoilla kiertelystä. Tällä hetkellä Laminilla ei sanojensa mukaan ole vireillä potentiaalisia turistisuhteita.
Ja vaikka olisi, elämä ei rantapojan näkökulmasta silloinkaan olisi pelkkää silkkiä.
- Pitää olla varovainen, jos löytää naisen. Jotkut heistä eivät rakasta sinua, vaikka niin sanovatkin. He tulevat tänne naimaan ja häipyvät.
Taannoin hän tympääntyi pidempiaikaiseen suhteeseen, jossa nainen tuntui olevan pelkän seksin, ei Laminin auttamisen vuoksi. Hänen mukaansa osa naisista ymmärtää rantapoikien karut elämänolot, lähettää matkansa jälkeen rahaa tai auttaa katon saamisessa pään päälle.
Laminin mielestä turistien luottamusta on kuitenkin vaikea ansaita. Ymmärrettävästi osa heistä saattaa kokea perässä urhoollisella sitkeydellä kulkevat ja kontaktiin pyrkivät nuorukaiset rasittavina.
Joskus Lamin näyttää turistinaiselle rannalta paikkaa, jossa aikoo nukkua yönsä. Se voi herättää naisessa sääliä ja johtaa yhteiseen yöhön hotellissa.
Ilman koulutusta
Kuten monet rantapojat, myös Lamin on kotoisin vaatimattomista olosuhteista.
Lapsuudenperheeseen kuuluu yhdeksän nuorempaa sisarusta. Gambiassa on yleinen tapa nimetä vanhin poika Laminiksi, ja siksi samannimisiä henkilöitä esiintyy Iltalehden Gambia-juttukokonaisuudessa useita.
Vanhemmat eivät voineet taata koulutusta koko lapsikatraalle. Vauraasta maasta tuleva vaimo sen sijaan olisi vastaus nuoren miehen rakkaudenkaipuuseen ja avain valoisampaan taloudelliseen tulevaisuuteen. Lamin jättäisi rannoilla kävelyn välittömästi, jos voisi.
- Onhan tämä raskasta, elämä täällä yleensäkin. Joskus olen rannalla aamusta saakka, enkä saa edes syödäkseni.
Seksologi huolestui Gambiasta palaavien suomalaisten sukupuolitaudeista: ”Sieltä tulee tuliaisena muutakin kuin rusketus”
VastaaPoistaSeksologi Tarja Pölkki kertoo saaneensa kontaktiensa kautta tietoonsa kymmeniä tapauksia, joissa Gambiaan matkustaneet suomalaisnaiset ovat saaneet reissultaan sukupuolitaudin. Hän on lähdössä maahan jakamaan kondomeja.
Länsi-Afrikan pieni Gambian valtio on ollut usein otsikoissa seksiturismin vuoksi. Maalla on maine länsimaalaisten naisten seksimatkakohteena.
Iltalehti kävi Gambian yöelämässä helmikuussa. Gambia on paljon muutakin kuin seksimatkoja, mutta se ei poista ilmiötä seksiturismista. Paikallinen Lamin totesi Iltalehdelle, että "jotkut naisista tulevat tänne vain naimaan ja lentävät kotiin".
Seksologi Tarja Pölkin mukaan Gambian-matkailuun liittyy ikävä lieveilmiö. Hän kertoo saaneensa kontaktiensa kautta tietoonsa kymmeniä tapauksia, missä reissusta on tarttunut sukupuolitauti.
- Sieltä tulee tuliaisena muutakin kuin rusketus. Aloin tutkia tätä asiaa, että onko tämä vain urbaani legenda vai pitääkö tämä paikkansa. Sain kontaktieni kautta tietää, että sieltä tulee seksitauteja. Klamydiaa tulee tosi paljon. Lisäksi sieltä tulee seksitauteja, joista osa on tosi epäspesifejä, Pölkki kertoo.
Matka nostatti someraivon
Sexpo-säätiön kanssa yhteistyötä tekevä Pölkki on lähdössä seuraavalla viikolla Gambiaan jakamaan tuhat kondomia. Yksityisyrittäjänä toimiva Pölkki rahoittaa matkansa itse, säätiö sponsoroi jaettavat ehkäisyvälineet.
- Minulla ei ole mitään syytä moralisoida. Minulla on tähän vain terveydellinen näkökulma. Seksi on ihana ja iloinen asia, mutta se pitäisi tehdä mahdollisimman turvallisesti, toteutti sitä missä tahansa, hän sanoo.
Pölkki kertoo löytäneensä Facebookista salaisen suomalaisten Gambia-yhteisön, johon hän pääsi mukaan tuhannen mutkan kautta.
- Minulla oli oletusarvo, että nämä ovat seniorikansalaisia, jotka siellä käyvät. Katin kontit. Se on hyvin heterogeeninen se ikärakenne, hän sanoo.
Kun hän kertoi ryhmässä matkasuunnitelmistaan, se nostatti Pölkin mukaan valtavan someraivon.
- Haluan puhua turvaseksistä ja jakaa kondomeja niin herran jestas siellä pamahti! Sain kuulla olevani idiootti. Olen järjestänyt Pride-tapahtuman ja kiertänyt melkein kaikki Suomen vastaanottokeskukset, kun meille tuli nämä meidän 34 000 uutta ystävää (turvapaikanhakijaa). Sain niistä kymmeniä tappouhkauksia, mutta tästä en osannut niitä odottaa.
Jakaa kondomit suomalaisturisteille
Ankara palaute tuli Pölkin mukaan enimmäkseen Facebookissa, mutta hän sai myös nimettömiä uhkaavia puhelinsoittoja. Hän kertoo ihmisten raivostuneen siitä, että turvaseksikampanjat ja kondomien jakaminen vain vahvistaa Gambian seksivaltion leimaa. Palaute tuli suomalaisilta, jotka käyvät paljon Gambiassa, viettävät siellä paljon aikaa tai ovat gambialaisen kanssa naimisissa.
- Heidän mukaansa Gambiaan ei mennä sekstailemaan, vaan tekemään hyväntekeväisyyttä, tapaamaan iloisia ja ihania ihmisiä sekä tutustumaan rantoihin ja luontoon. Tällaiset tapaukset ovat heidän mielestään negatiivista mainosta koko valtiolle.
Pölkki sanoo, että lopulta mielipiteet muuttuivat hieman positiiviseen suuntaan. Muutama suorastaan kannusti. Kondomeista hän aikoo jakaa osan neuvoloihin ja loput halukkaille.
- Toivon, että saisin jakaa ne suomalaisille turisteille. Jos se ei pelitä, jaan ne paikallisille. En tosin voi tietää mihin ne kulkeutuvat. Kondomit ovat siellä aika kalliita. Jos tulee mahdollisuus, aion pitää myös seksuaalivalistuksesta luennon.
Japanilaisten aikuisviihde-elokuvien erityispiirre ihmetyttää – peniksen ja vaginan näyttäminen kiellettyä!
VastaaPoistaSubin Ina <3 porno -uutuussarjan toisessa jaksossa vieraillaan Japanissa tutustumassa paikalliseen aikuisviihdekulttuuriin.
Ina Mikkola matkustaa Ina <3 porno -uutuussarjan toisessa jaksossa Subilla keskiviikkona 28.2. Japanin pääkaupunkiin Tokioon. Jaksossa tutustutaan japanilaisen aikuisviihteen erityispiirteisiin.
”Peniksen tai vaginan näyttäminen ei ole sallittua”
Länsimaiseen aikuisviihteeseen verrattuna japanilaisessa aikuisviihteessä sukupuolielimet peitetään aina katsojilta. Käytännössä tämä vaatimus täytetään joko valitsemalla kuvakulmia, jotka eivät paljasta arkoja paikkoja tai yksinkertaisesti muokkaamalla jälkikäteen alapäät piiloon.
– Japanissa peniksen tai vaginan näyttäminen ei ole sallittua, Ina toteaa jaksossa.
Länsimaisissa aikuisviihde-elokuvissa on totuttu näkemään suuria peniksiä. Japanin sensuurisäännön vuoksi paikallisille miestähdille vastaavanlaisia vaatimuksia ei ole. Pornon kuninkaaksikin tituleerattu japanilainen aikuisviihdetähti myöntää jaksossa Inalle, että hän ei haluaisi itse työskennellä samalla alalla Euroopassa juuri tästä syystä.
– Se olisi noloa, koska minulla on pieni penis. Siksi aion jatkaa työskentelyä Japanissa, missä videot sensuroidaan, Shimiken toteaa.
Ina <3 porno Subilla keskiviikkona klo 22
Melrose Place -tähti Jamie Luneria syytetään teini-ikäisen pojan huumaamisesta ja seksiaktin kuvaamisesta
VastaaPoista"Stop Using The Word Man" Crazy Feminist Wants To Ban The Word Man
VastaaPoistaTasa-arvoministeri Saarikko on itse päässyt herraklubin vessaan saakka
VastaaPoistaMinisteri Annika Saarikko (kesk.) katsoo, että sukupuolen mukaan jäsenyyttä rajaavien yhdistysten ja järjestöjen tulisi muuttaa toimintaansa. Hallituksessa tasa-arvoasioista vastaava Saarikko toivoo, että tällaiset "tietyn aikakauden jäänteet" korjaantuisivat.
Esimerkiksi Helsingin Pörssiklubi, Mikkelin Klubi, Svenska Klubben i Helsingfors, Tampereen Kauppaseura tai Vapaamuurarit rajaavat jäsenyyden miehiin, kun taas Naisasialiitto Unionin jäsenyys on vain naiseksi itsensä kokeville.
– Mikään näistä ei ole tätä päivää.
Ministerin oma kokemus Pörssiklubista liittyy sen wc-tiloihin, joihin hän päätyi parin kollegansa kanssa erään naistenlehden "coolien kuvausten" yhteydessä.
– Se on erikoinen muisto, hän naurahtaa.
Valitseminen on laillista
Yhdistymisen vapaus on Suomessa vahva. Laki sinällään sallii yhdistysten estävän jäsenyyden sukupuolen perusteella. Jos yhdistyksen säännöissä on määräys sukupuolesta, se ei siis ole syrjintää. Saarikko on valmis pitämään lainsäädännön ennallaan.
– Haluan rohkaista näitä toimijoita tutkiskelemaan toimintansa tarkoituksenmukaisuutta 2020-luvulle mentäessä, että mihin odotuksiin se vastaa. Ennemmin niin, kuin että laissa pitäisi tällaiset toiminnat kieltää.
Saarikon on vaikea ymmärtää, millaiseen tarpeeseen vain yhden sukupuolen jäsenekseen hyväksyvä yhteisö vastaa.
– Tavoitteeni on, että yhteiskunnallinen valta ja vaikuttaminen ovat jossain muualla kuin suljetuissa klubeissa, eikä ainakaan sellaisissa, joissa toinen sukupuoli rajataan pois.
Rajauksen tarpeellisuutta soisi pohdittavan
Ministeri huomauttaa, että yleisesti ottaen yhdistys- ja järjestöelämässä mukaan pyrkiviä ei ole tungokseen asti.
– Jos ajattelen modernia tämän päivän järjestötyötä, harva lähtee ensimmäisenä siitä, että ketä me rajaisimme ulkopuolelle, vaan useimmin siitä, miten saisimme enemmän ihmisiä toimintamme piiriin.
Myös tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara uskoo, että jäljellä olevat yhden sukupuolen yhdistykset ovat osastoa aika hoitaa ja menneen talven lumia, vaikka laki ei niiden toimintaa estäkään.
– On silti hyvä miettiä, onko rajaus tarpeellinen.
Maarianvaara ottaa esimerkiksi Helsingin Pörssiklubin, joka "kokoaa siipiensä suojaan talouden vaikuttajia".
– Tällaiset niin sanotut hyvä veli -kerhot saattavat ylläpitää lasikattoja ja sitä, että taloudellista valtaa pidetään tietyissä käsissä.
Tasa-arvovaltuutettu luottaa, että asiat kehittyvät yhteiskunnan muutoksen ja julkisen keskustelun myötä.
– Ehkä nähdään, että tällaisten sukupuolikriteerien käyttäminen ei välttämättä ole tätä päivää.
Mimma Lehtovaara / STT
Naisasialiitto Unionin jäsenyys ei ainakaan heti avaudu miehille
VastaaPoistaNaisasialiitto Unioni rajaa jäsenyytensä naiseksi itsensä määritteleviin. Unionin puheenjohtaja Sallamaari Muhonen kertoo, että yhdistyksen tehtävä lähtee feminismistä ja valtarakenteiden purkamisesta. Yhdistyksen hallitus on sitä mieltä, että kaikki feministit sukupuolesta riippumatta voisivat olla halutessaan jäseniä, Muhonen kertoo.
– Jos haluamme feministisempää yhteiskuntaa ajaa tehokkaasti, se kyllä ehkä edellyttäisi, että kaikki feministit voisivat olla jäseniä.
– Sääntömuutosesitys ei ole mennyt läpi vuosikokouksissa. Sitä on kahteen kertaan yritetty. Riittävää enemmistöä ei ole ollut.
Viime syyskokouksessa hallituksen esitys jäsenyyden avaamisesta kaikille sukupuolille hävisi äänin 26–29. Sitä edellisen kerran asiasta äänestettiin vuonna 2014. Muutos vaatisi toteutuakseen taakseen kolme neljäsosaa vuosikokouksen äänistä.
Muhosen mielestä toiminta kannattaisi kuitenkin avata kaikille.
– Olisi järkevää yhdistää voimat. Tämä keskustelu varmasti jatkuu lähivuosina, ja katsotaan, miten siinä käy.
Aivan heti asia tuskin nousee esille, sillä hallitus ei ole valmistellut tulevaan kevätkokoukseen sääntömuutosta, ja syksyn kokoukseen on tulossa verraten tuhti asialista muutoinkin.
Muhonen huomauttaa, että miesten perinteiset hyvä veli -kerhot ja taloudellisen eliitin miesyhdistykset pyrkivät pitämään yllä valta-asetelmia.
– Unionin tapaisella järjestöllä on pikemminkin tarkoituksena suojata ihmisiä, jotka ovat kokeneet kaltoinkohtelua tai syrjintää. Valta-asetelmaa, jota varjeltaisiin, ei tässä varsinaisesti ole.
Mimma Lehtovaara / STT
"Esimerkiksi sikariklubi tai kuoro muuttaisi muotoaan" – Herrainkerhojen veljet eivät juuri tunne tarvetta keskustella naisjäsenistä
VastaaPoistaPääkaupungin ytimessä kohoavan jugendlinnan katto on kirjaimellisesti korkealla ja seinät leveällä, sen verran hulppeasta ja vaikuttavasta rakennuksesta on kyse.
Pörssitalon uumenissa pitää myös majaansa herrakerhojen aateliin kuuluva Helsingin Pörssiklubi. Sen jäsenet vastaavat parhaillaan kysymykseen, jonka voi ajatella symboloivan yhdistyksen katon korkeutta ja seinien leveyttä. Kysely nimittäin selvittää – monien muiden asioiden ohella – tulisiko jäsenyys avata naisille. Vuonna 1997 klubin sääntöihin nuijittiin kohta, joka estää naisten jäsenyyden. Klubin johtajan Michael Nymanin sanoin "selkiytettiin tilanne".
Tähänastisissa kyselyissä selkeä enemmistö on Nymanin mukaan vastustanut naisjäseniä. Vastaajien näkemykset ovat pysyneet varsin samanlaisina.
– Ei ole merkittävästi muuttunut. Voidaan puhua prosenttiyksiköstä tai kahdesta. Vanhat perinteet ovat tärkeitä monelle. Ei haluta sen enempää muutoksia.
Yhdistyksen jäsenten keski-ikä on kuluneen noin viidentoista vuoden aikana selvästi nuorentunut, sanoo Nyman. Hän muistelee, että aloittaessaan klubin johtajana vuonna 2002 jäsenten keski-ikä oli noin 70, kun se nyt on 54. Nuorentuminen ei välttämättä kerro jäsenten halukkuudesta saada mukaan toimintaan naisia.
Nyman arvioi, että jäsenkyselyissä vastaajan ikä ei ole erityisemmin noussut esille naisjäsenyyden kannatuksessa tai vastustuksessa. Hän ei halua ennakoida jäsenistön tämänhetkistä kantaa, vaan odottaa myöhemmin keväällä valmistuvan kyselyn tuloksia.
Ei paineita ottaa naisia jäseniksi
Pörssiklubilaisilla on hengenheimolaisia pääkaupungin lisäksi myös maakunnassa. Marsalkka Mannerheimin perinteitäkin vaalivan Mikkelin Klubin "veljet eivät tunne tarvetta, että pitäisi saada naisjäseniä", muotoilee asian puheenjohtaja Mikko Pöyry. Hän ei itsekään näe syytä naisten jäsenyyden estävän säännön muuttamiseen.
– Jos ajattelee, että otettaisiin naisjäseniä, siitä pitäisi olla selkeää hyötyä Klubille tai sen toimintaan. En osaa sellaista nähdä.
Pöyryn mukaan yhdistyksen ulkopuoleltakaan ei ole kohdistunut painetta sääntöjen muuttamiseen.
– Tuollaista keskusteluahan julkisuudessa pulpahtaa silloin tällöin, mutta minä en suhtaudu siihen edes kovin vakavasti. Ei se minusta luo meille minkäänlaisia paineita.
Oulun Suomalaisen Klubin säännöt eivät naisia estä, mutta heitä ei jäseninä ole, eikä yhdistyksen mukaan kukaan ole hakenutkaan. Jos tällaista tapahtuisi, käsiteltäisiin hakemus asianmukaisesti, yhdistyksestä kerrotaan.
Helsingin Suomalaisen Klubin säännöt sen sijaan estävät naisten jäsenyyden, ja puheenjohtaja Matti Viljanen arvioi, että näin on vastakin. Tällä hetkellä esimerkiksi asiaa koskevasta jäsenkyselystä ei ole päätöstä. Jos jäsenyys avattaisiin naisille, vaikuttaisi se käytännön toimintaan ja vaatisi selkeän enemmistön muutoksen puolesta, pohtii Viljanen.
– Esimerkiksi sikarikerho tai kuoro muuttaisi muotoaan tai tulisi tuplajärjestelmä.
Tampereen vastaavassa yhdistyksessä naiset ovat mukana, samoin Porissa.
Sen sijaan Tampereen Kauppaseuraan naisilla ei ole asiaa. Puheenjohtaja Teuvo Vastamäen mukaan naisten jäsenyydestä on keskusteltu, ja tulevan tilaremontin yhteydessä harkitaan, josko naiset pääsisivät jäseniksi.
– Kyllähän mekin elämme nykyajassa.
– Lähinnä ollut pöytäkeskustelua, isompaa kyselyä emme ole tehneet.
Vastamäki kertoo, että yhdistyksen ulkopuolelta ei painetta muutokseen ole ollut.
Naisten seuroissa hyvillä mielin
Myös naiset ovat perustaneet omia yhdistyksiään. Esimerkiksi Helsingin Lyceumklubi on maailmanlaajuisen katto-organisaation tapaan vain naisille. Yhdistyksen kunniapuheenjohtaja Elisabeth Mutka kertoo, että näin saa yhdistyksen puolesta olla vastakin.
Pelkkä seksi ei enää riitä, sanoo sinkkuelämästä kirjoittava Henriikka Rönkkönen
VastaaPoistaHenriikka Rönkkönen tunnettiin jo nuorena kavereidensa keskuudessa härskin huumorin heittäjänä. Hän on kirjannut ajatuksiaan Sinkkublogiinsa vuodesta 2013 lähtien. Paikoin roiskin kielenkäytön tarkoitus on hänen mukaansa murtaa seksin asemaa tabuna.
– Seksiä on kaikialla, mutta siitä ei puhuta. Seksi esitetään meille televisiossa ja pornossa tavalla, joka on kaukana arjesta. Seksistä kirjoittaminen on minulle tapa käsitellä siihen liittyvää omaa häpeääni, seksuaalineuvojankin koulutuksen saanut Rönkkönen sanoo.
Hän ei häpeile puhua häpykarvoista, itsetyydytyksestä tai eritteistä.
– Tekstini ovat välillä kuin överiksi mennyt baari-ilta, jonka haluaa vain unohtaa, hän naurahtaa.
Ensin viikolla ilmestyy Rönkkösen toinen romaani Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja. Se on jatkoa vuonna 2016 ilmestyneelle, jo yli 40 000 kappaletta myyneelle esikoisteokselle Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita.
Vaikka hänen teksteissään puhutaankin seksistä, pahinta sinkkuudessa on hänen mukaansa läheisyyden kaipuu.
– Sinkkuelämän alussa halusin vain seksiä, mutta nyt se ei enää riitä.
Hän sanoo olevansa kuin koala: hän tykkää halata ja pussata.
– Kaipaan välittävää kosketusta. Jos sen lisäksi tulee vielä seksiä, niin se on ihanaa.
Yhdeksän vuotta sinkkuna olleesta Rönkkösestä parasta – ja aluksi pahinta – sinkkuelämässä on se, että joutuu tutustumaan itseensä ja viihtymään itsensä kanssa.
– Minulle sinkkuus on ollut eheyttävä asia.
Rönkkönen ei halua parisuhdetta pelkän parisuhteen vuoksi, mutta kumppanin löytyminen on haaveissa.
– Parisuhteessa elävien neuvot ovat välillä ristiriitaisia. Ensin sanotaan, ettei kukaan tule kotoa hakemaan. Sitten kun lähdet ulos, sanotaan, ettei se etsimällä löydy.
https://www.youtube.com/watch?v=wW0DHvd-BMs&feature=youtu.be&a= Mangina on myös ihan hyödyllinen nykyenglannin sana, jota voi käyttää suomeksikin. Toi cuck on vähän könkkö härmäksi. Pitäisi joku parempi suomennos sille keksiä. Suppilovahvero kenties, tai aidattu lammas.
VastaaPoistaTuo Henriikka Rönkkönen on vähän miedompi tapaus prestituuteista, joita on alkanut ilmestyä englanninkieliseen kevytjournalismiin. Eli siis sinkkuelämän Carrieta apinoiva heikkolahjainen lähinnä seksistä kirjaileva tyyppi, joka kuvittelee tekevänsä sillä jotain uraakin.
VastaaPoistaEnsin tämä ihmistyyppi pilaa googlen aikakaudella oman maineensa potentiaalisena partnerina kirjoittaessaan, että jokaisen sinkkunaisen pitäisi elää yhtä leväperäisesti seksin suhteen kuin itse elää: https://babe.net/2017/12/26/you-should-sleep-with-at-least-25-guys-before-settling-down-and-ill-tell-you-exactly-why-26107
Tai kuinka on hankkinut parantumattoman seksitaudin, mutta ei se mitään se on ihan cool. Joskus sillä jopa kehuskellaan.
Ollaan koukussa seksiin, https://www.vice.com/en_nz/article/a37gx5/i-tried-to-give-up-on-men-for-a-month mutta on se nyt vaan kumma kun ei laatumiestä löydy, eikä saa ketään jäämään. Huoh, maineellakin on jotain väliä. https://www.youtube.com/watch?v=w82wXiUxudw
Blogi: Jukka Hankamäki, ma 05.03.2018 11:46
VastaaPoistaVihdoinkin kaksi oikeaa äitiä
Eduskunta hyväksyi kansalaisaloitteena alulle pannun äitiyslain helmikuun lopulla äänin 122–42. Suomesta tuli siten ensimmäinen maa, jossa äidin naispuolinen kumppani voidaan vahvistaa lapsen toiseksi äidiksi jo raskauden aikana eikä lapselle voida koskaan tunnustaa hänen biologista isäänsä.
Kuinka onnellinen nyt onkaan se hiekkalaatikolla yksinään leikkivä pikku Pekka, kun hänellä lopultakin on kaksi oikeaa äitiä?
On kurjaa, että lapsen elämän täytyy alkaa tavalla, jolla vanhemmat ensi töikseen katkaisevat lapsen suhteet hänen toiseen todelliseen vanhempaansa, eli biologiseen isäänsä. Millä perusteilla voidaan sanoa ”rakastaviksi” sellaisia vanhempia tai ”oikeudenmukaisiksi” tämän kaiken vahvistavia poliitikkoja ja viranomaisia?
Isättömyyslaiksi sanottu uusi säädös polkee miesten kulkusia ja lasten oikeuksia. Päätöstä on perusteltu usein sillä, että osa lapsista syntyy kurjiin olosuhteisiin muutenkin. Siitä ei kuitenkaan seuraa, että yhteiskunnan tulisi kannustaa tai tukea kyseisenlaisen kurjuuden yleistymistä.
On väärin kuvitella, että homomiehet kannattaisivat laajalla rintamalla isättömyyslakia. Laki antaa näyttöä lesbofeministien ahneudesta, itsekkyydestä ja omahyväisyydestä sekä lobbauksesta, jota he ajavat poliittisen vihervasemmiston, löperöliberaalin porvariston ja feministien valtaan kaapatun seksuaalivähemmistöjärjestön kautta.
Kierointa on, että lastensuojelutyötä tekevät järjestöt, kuten Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Pelastakaa Lapset, Unicef, Lastensuojelun Keskusliitto ja Väestöliitto, ovat menneet isättömyyslain taakse. Tämä antaa näyttöä siitä, että lastensuojelutyö on karulla tavalla feministen ja naismafian hallussa.
Lain tuloksena lesbo- ja binaiset voivat käyttää miehiä spermakoneina ja tuottaa satunnaisten tai suunniteltujen seksuaalisten kanssakäymistensä tuloksena isättömiä jälkeläisiä. Se, että huoraäidit voivat pullauttaa itselleen lapsia leluiksi, ei ole lasten eikä yhteiskunnan etu.
Psykiatrian erikoislääkäri Liisa Kemppainen osoitti väitöskirjassaan, että isättä kasvanut poika syyllistyy aikuisena kahdeksan kertaa todennäköisemmin vankeusrangaistuksen tuottavaan väkivallantekoon kuin poikalapsi, jonka kasvatuksessa isä on ollut mukana, ja vankeuteen ajautuvan naisen merkittävin käyttäytymistä selittävä tekijä on lapsuudesta puuttuva isä. Kattavassa pitkittäistutkimuksessa oli seurattu 11 000 henkilöä 32 ensimmäisen ikävuoden ajalta.
Voidaan tietenkin kysyä, miten hyvin rikollisuuteen ajautuminen sopii elämän kurjuuden tai hyvinvoinnin mittariksi, mutta yhden olennaisen ja paljon puhuvan kriteerin se joka tapauksessa tarjoaa.
Naisten maailmassa kasvaneet pojat eivät ymmärrä mitään autoista, moottoripyöristä, metsästyksestä, kalastuksesta, maanpuolustuksesta, fysiikasta, historiasta, politiikasta, taloudesta eivätkä yhteiskunnan kausaalisuhteista, vaan he ovat munilla varustettuja eurovisiotyttöjä. Kun tämän perhepolitiikan päälle lisätään vielä täysnaiseutetun opettajakunnan harjoittamaa feminististä manipulaatiota kouluissa, on tuloksena todellisia cuck-miehiä, juuri sellaisia, joiden kasvattamiseen myös telaketjufeminismin propagandatuutti Helsingin Sanomat kannustaa miehille tyypillistä seksuaalisuutta vaarallistavissa jutuissaan.
Mikäli isättömyyslaki olisi niin vahvalla pohjalla moraalisesti, kuin lainvalmistelun puolueelliset näennäisasiantuntijat ovat uskotelleet, kaikkien hyvissä perheissä kasvaneiden lasten kannattaisi kokoontua mielenosoitukseen vaatien oikeutta kasvaa lemmikkeinä kahden äidin lesboperheissä. Tässä tapauksessa yhteiskunnastamme paljastuisikin – demarikieltä käyttääkseni – todellinen mukavuusaluetta koetteleva tasa-arvovaje.
Armeija houkutteli ennätysmäärän naishakijoita – eniten innokkaita Porin prikaatiin
VastaaPoistaEnnätysmäärä naisia haki tänä vuonna vapaaehtoiseen asepalvelukseen, kertoo Maavoimat. Asepalvelukseen haki 1. maaliskuuta päättyneen hakuajan puitteissa 1 516 naista, mikä on lähes 400 enemmän kuin viime vuoden haussa.
Naiset määrätään palvelukseen huhtikuussa aluetoimistoissa pidettävissä valintatilaisuuksissa. Valtaosa määrätään vuoden 2019 tammi- ja heinäkuun saapumiseriin, osa hakijoista voidaan määrätä jo tämän vuoden heinäkuun saapumiserään.
Eniten hakijoita oli Porin prikaatiin, jonne haki 343 naista. Alueellisesti hakijoita oli eniten Uudellamaalla, 392.
Vuodesta 1995 lähtien reserviin on koulutettu yhteensä yli 8 100 naista. Viime vuosina heistä noin kaksi kolmasosaa on saanut johtajakoulutuksen.
Tutkimus: Naiset eivät kadu yhden illan juttujaan – kunhan tietyt ehdot täyttyvät
VastaaPoistaNaiset ovat tyytyväisiä yhden illan juttuihinsa, kunhan he ovat itse tehneet aloitteen ja seksi on ollut hyvää, kertoo tutkimus.
Naiset katuvat todennäköisemmin liian nopeasti tapahtuvaa seksin harrastamista, kun taas miehet sen sijaan katuvat ennemminkin sitä, jos ovat jättäneet käyttämättä tilaisuuden harrastaa satunnaista seksiä, kertoo tuore tutkimus.
Tutkimuksen mukaan naiset voivat kuitenkin olla aivan yhtä tyytyväisiä sitoumuksettomaan seksiin kuin miehetkin, kunhan he ovat vain itse tehneet aloitteen – ja kunhan heidän satunnainen seksikumppaninsa hallitsee petipuuhat tyydyttävästi. Touhukkaan yön jälkeen aamuun herätään nimittäin katuvaisina, jos seksi on ollut huonoa.
Personality and Individual Differences -julkaisussa esitellyssä tutkimuksessa tarkasteltiin 763 henkilöä Norjassa ja Yhdysvalloissa.
Naiset katuvaisempia
Puolet tutkimusta varten haastatelluista naisista sanoi katuneensa viimeisintä yhden illan juttuaan. Samaa sanoi vain noin kolmannes miehistä.
Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, miksi naiset katuvat satunnaista seksiä miehiä enemmän. Yksi suuri katumuksen syy oli tunne siitä, että heidät oli painostettu seksiin. Katumuksen tunteita olikin huomattavasti vähemmän, jos nainen itse oli aloitteellinen osapuoli. Miehet eivät välittäneet niin paljon siitä, kuka aloitteen teki.
Tutkimusta johtanut Leif Edward Ottesen Kennair norjalaisesta yliopistosta epäilee naisten vastahakoisuuden yhden illan juttuihin johtuvan ihmisten evolutionäärisestä menneisyydestä, kun naiset ovat joutuneet kantamaan täyden vastuun sitoumuksettoman seksin seurauksista, kuten mahdollisesta raskaudesta.
– Tiedämme tänä päivänä, että naiset ovat miehiä huolestuneempia raskaudesta, sukupuolitaudeista ja maineestaan, Kennair toteaa.
Huono seksi kaduttaa enemmän
Naiset saattavat katua yhden illan juttujaan enemmän myös siksi, että he saavat miehiä epätodennäköisemmin orgasmin petipuuhissa satunnaisen kumppanin kanssa. Yksinkertaisesti muotoiltuna miehet yleensä nauttivat enemmän yhden illan seksistä, mikä saa jotkut epämiellyttävät tuntemukset, kuten häpeän tai syyllisyyden, hälvenemään.
Tulokset osoittivat, että sekä miehet että naiset katuivat seksiä enemmän, jos se oli huonoa, seksikumppani oli seksuaalisesti epäpätevä tai he kokivat huolta tai vastenmielisyyttä. Jokainen tekijä oli tärkeämpi naisille kuin miehille.
Vastenmielisyyden tunne oli suurin syy katumukselle. Se saattoi johtua itse seksistä, kumppanin hygieniasta tai siitä, että seksiä oli harrastettu parisuhteen ulkopuolella.
Naiset kuitenkin katuivat vähemmän, jos he olivat itse tehneet aloitteen, mutta aloitteenteolla ei ollut merkitystä miesten katumuksen tunteisiin.
Kennair tiimeineen tutki yhden illan juttujen aiheuttamia katumuksen tunteita jo viime vuonna julkaistussa pienemmässä tutkimuksessa.
Lähteet: Nzherald.co.nz, Daily Mail, The Sun
Wumo Tiistai, 6.3.
VastaaPoistaFingerpori Tiistai, 6.3.
VastaaPoistaValkoisia ja aasialaisia miehiä syrjitään työnhaussa? Entinen työntekijä haastoi Googlen oikeuteen
VastaaPoistaEntinen työntekijä on nostanut kanteen Googlen omistamaa Youtubea vastaan, sillä kokee sen rekrytoinnin syrjiväksi. Taustalla piillee yrityksen tavoite kohentaa julkikuvaansa monimuotoisemmaksi.
YouTuben entinen työntekijä Arne Wilberg kertoo, että hänet erotettiin rekrytoijan tehtävästään noustuaan vastustamaan videopalvelun omistavan Googlen toimintatapoja.
Jättiyhtiö oli Wilbergin mukaan perunut työhaastatteluja, mikäli potentiaalinen työntekijä ei ollut nainen, musta tai latinalaisamerikkalainen. Asiasta kertovat esimerkiksi The Wall Street Journal, The Telegraph ja The Verge.
Google puolustautui kertomalla palkkaavansa työnhakijoita näiden osaamisen, ei etnisen taustan, vuoksi. Yhdysvalloissa Googlen työntekijöistä 69 prosenttia on miehiä, 56 prosenttia valkoisia ja 35 prosenttia aasialaisia.
Googlea ja muita teknologiayrityksiä on syytetty siitä, että valtaosa niiden työntekijöistä on valkoisia miehiä. Wilberg puolestaan syyttää oikeuskanteessaan Googlea systemaattisesta valkoihoisten ja aasialaisten miesten syrjinnästä.
Lähde: The Telegraph, The Verge
”Superviettelijä” on uusi videopeli, joka kannustaa painostamaan ja manipuloimaan naisia ja pitää naisten rauhaan jättämistä epäonnistumisena - Nyt.fi - Helsingin Sanomat
VastaaPoistaUusi videopelipeli keskittyy naisten iskemiseen ja opettaa, että perääntyminen ei ole vaihtoehto.
...
Sinulle opetetaan, että paras tapa lähestyä häntä on tehdä se suoraan edestäpäin, jotta hän ei pääse karkaamaan helposti.
...
Peli koostuu kohtauksista, joissa pelin isähahmo Richard La Ruina esiintyy tilanteissa, joissa hänen on tarkoitus iskeä naisia. Pelillisesti kysymys on videoiden katselemisesta ja monivalintakysymyksiin vastaamisesta.
La Ruina on siis pelin päähenkilö. Hän on kuulemma niin sanottu PUA, eli Pick Up Artist – pokaustaiteilija.
Hän on tehnyt uraa jo aiemmin kertomalla miehille, miten naisia isketään opuksissaan The Natural Art of Seduction: Secrets of Success With Women (2007) ja The Natural: How to Effortlessly Attract the Women You Want (2012).
...
Super Seducerin kauniita ihmisiä vilisevässä maailmassa miehen täytyy menestyäkseen olla manipuloiva ja härkäpäinen. Perääntyminen ei ole pelissä mahdollista, tai jos se on, se on epäonnistumista.
Naiset on saatava satimeen, peli opastaa.
Tämä on syvälle juurtunut stereotypia miesten ja naisten välisestä parinmuodostuksesta, jota #metoo nimenomaan pyrkii kyseenalaistamaan.
Ruotsalainen muotiguru ja miljonääri Gudrun Sjödén haukkui matalapalkka-alojen naiset Svenska Dagbladetin haastattelussa
VastaaPoistahttps://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005593354.html
RUOTSALAINEN muotisuunnittelija Gudrun Sjödén on aiheuttanut maassa pahennusta arvostelemalla matalapalkka-alojen naisia Svenska Dagbladetissa. Sanomalehti kuuluu maan luetuimpiin.
”Vuosien varrella on taisteltu siitä, että ei pidetä lapsia liian kauaa päiväkodissa tai siitä, etteivät äidit ole liikaa poissa lastensa luota. He, jotka valittavat, etteivät saa korkeampaa palkkaa tai eläkettä, hehän ovat tässä asemassa, koska ovat valinneet näin. Ovat jättäneet panostamatta uraansa”, Sjödén sanoi lehdelle.
Hänen mukaansa naiset eivät panosta uraansa, koska siten elämä on miellyttävämpää.
”Onhan se aika mukavaa lähteä kotiin kello 16.”
https://www.suomenuutiset.fi/elaimiin-sekaantuminen-kriminalisoidaan-elainsuojelulain-luonnoksessa-kuten-perussuomalaisten-esittivat-vuosia-punavihreat-eivat-kannattaneet/
VastaaPoistaPerussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri teki vuonna 2015 kirjallisen kysymyksen eläinseksin laillisuudesta sekä lakialoitteen, jossa ehdotettiin, että Suomessakin eläimeen seksuaalisesti sekaantuminen kiellettäisiin ja säädettäisiin rangaistavaksi teoksi. Eläinsuojelulain luonnoksessa tämä on nyt vihdoin toteutettu.
Eläimiin sekaantuminen poistettiin Suomessa rikoslaista vuonna 1971. Teko on kuitenkin rangaistava, jos se täyttää eläinsuojelurikoksen tunnusmerkit.
Tanska uudelleenkriminalisoi eläinseksin kaikissa olosuhteissa kolme vuotta sitten. Ilta-Sanomien mukaan se ei halunnut jäädä viimeiseksi Pohjois-Euroopan maaksi, joka sallii eläimiin sekaantumisen. Aiemmin sen ovat kieltäneet Saksa, Norja, Ruotsi ja Britannia. Ylen mukaan Suomi kuuluu nyt Euroopassa enää Romanian ja Unkarin kanssa eläinseksin salliviin maihin.
Kolme vuotta sitten Meri ei saanut eläimiin sekaantumisen kriminalisoivalle lakialoitteelleen tukea yhdeltäkään vihreiden, vasemmiston tai SDP:n kansanedustajalta lukuun ottamatta vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekosta.
– Toivottavasti kannattavat lakialoitetta nyt, Meri kommentoi Facebook-seinällään.
Avoimesti eläinseksiä on Suomessa puolustanut ainakin Sexpo-säätiön toiminnanjohtaja Tommi Paalanen. Paalanen on usein valtamedian haastateltavana asiantuntijaroolissa.
Ruotsalainen muotiguru ja miljonääri Gudrun Sjödén haukkui matalapalkka-alojen naiset Svenska Dagbladetin haastattelussa
VastaaPoistaSjödénin mukaan matalaa palkkaa ja huonoa eläkettä saavat naiset voivat syyttää vain itseään.
RUOTSALAINEN muotisuunnittelija Gudrun Sjödén on aiheuttanut maassa pahennusta arvostelemalla matalapalkka-alojen naisia Svenska Dagbladetissa. Sanomalehti kuuluu maan luetuimpiin.
”Vuosien varrella on taisteltu siitä, että ei pidetä lapsia liian kauaa päiväkodissa tai siitä, etteivät äidit ole liikaa poissa lastensa luota. He, jotka valittavat, etteivät saa korkeampaa palkkaa tai eläkettä, hehän ovat tässä asemassa, koska ovat valinneet näin. Ovat jättäneet panostamatta uraansa”, Sjödén sanoi lehdelle.
Hänen mukaansa naiset eivät panosta uraansa, koska siten elämä on miellyttävämpää.
”Onhan se aika mukavaa lähteä kotiin kello 16.”
Sjödénin lausunnosta on kirjoitettu useissa lehdissä Ruotsissa, sillä suosittu muotiyritys henkilöityy häneen.
GUDRUN SJÖDÉNIN 1970-luvulla aloittaneella muotiyrityksellä on yli 350 työntekijää seitsemässä maassa ja sen liikevaihto oli vuonna 2016 yli 75 miljoonaa euroa, kertoi Veckans Affärer.
Sjödén ompeluttaa vaate- ja kodintekstiilimallistonsa alihankkijoilla vaatealan halpatyömaissa Pakistanissa ja Sri Lankassa. Muotigurun Ruotsin-yritys ei ole allekirjoittanut työntekijätahon kanssa työehtosopimusta, kertoi Aktuellt Fokus.
RUOTSALAINEN muotisuunnittelija Gudrun Sjödén on aiheuttanut maassa pahennusta arvostelemalla matalapalkka-alojen naisia Svenska Dagbladetissa. Sanomalehti kuuluu maan luetuimpiin.
”Vuosien varrella on taisteltu siitä, että ei pidetä lapsia liian kauaa päiväkodissa tai siitä, etteivät äidit ole liikaa poissa lastensa luota. He, jotka valittavat, etteivät saa korkeampaa palkkaa tai eläkettä, hehän ovat tässä asemassa, koska ovat valinneet näin. Ovat jättäneet panostamatta uraansa”, Sjödén sanoi lehdelle.
Hänen mukaansa naiset eivät panosta uraansa, koska siten elämä on miellyttävämpää.
”Onhan se aika mukavaa lähteä kotiin kello 16.”
Sjödénin lausunnosta on kirjoitettu useissa lehdissä Ruotsissa, sillä suosittu muotiyritys henkilöityy häneen.
GUDRUN SJÖDÉNIN 1970-luvulla aloittaneella muotiyrityksellä on yli 350 työntekijää seitsemässä maassa ja sen liikevaihto oli vuonna 2016 yli 75 miljoonaa euroa, kertoi Veckans Affärer.
Sjödén ompeluttaa vaate- ja kodintekstiilimallistonsa alihankkijoilla vaatealan halpatyömaissa Pakistanissa ja Sri Lankassa. Muotigurun Ruotsin-yritys ei ole allekirjoittanut työntekijätahon kanssa työehtosopimusta, kertoi Aktuellt Fokus.
Tusina naistoimitusjohtajia täyteen pörssiyhtiöissä – reilussa vuodessa 140 prosentin lisäys
VastaaPoistaTasa-arvoa tulvii pörssiin. Kun Päivi Marttilasta tulee Sievi Capitalin toimitusjohtaja, naisvetoisten yhtiöiden määrä Helsingin pörssissä nousee tusinaan.
Sievi Capitalin hallitus nimitti tänään tiistaina Päivi Marttilan yhtiön toimitusjohtajaksi 15. maaliskuuta alkaen. Tilaa hänelle tekee Heikki Vesterinen.
Vuonna 1961 syntynyt Marttila on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Tällä hetkellä hän toimii yrittäjänä ja hallitusammattilaisena.
Aiemmin Marttila on työskennellyt globaalin ict- ja elektroniikkateollisuuden palveluksessa yli 25 vuotta. Vuosina 2012–2016 hän oli Midagon Oy:n toimitusjohtaja.
Sievi Capitalista tulee kahdestoista Helsingin pörssin yhtiö, jolla on nainen toimitusjohtajana. Osuus ei ole kymmentäkään prosenttia listayrityksistä, mutta kasvuvauhti on ollut kova.
Vielä vuoden 2016 lopussa Helsingin pörssissä oli vain viisi naisjohtoista yhtiötä. Tusinan tulo täyteen tarkoittaa 140 prosentin kasvua.
Edellinen lisäys oli Elisa Markulan nimitys Tikkurilan toimitusjohtajaksi viime kuussa. Markula tuli Pauligista.
Ensimmäinen tämän vuoden harppaus oli Eeva Sipilän nimitys Metson va. toimitusjohtajaksi. Sipilä rikkoi merkittäviä lasikattoja. Hän on ensimmäinen nainen, joka toimii usean miljardin euron liikevaihtoa keräävän suomalaisen pörssiyhtiön toimitusjohtajana. Eikä naista ole ennen häntä nähty raskaita investointihyödykkeitä valmistavan pörssiyhtiön ykköspomona.
Marttilan, Markulan ja Sipilän lisäksi muut yhdeksän naistoimitusjohtajaa ovat Kaisa Olkkonen ( SSH), Hille Korhonen ( Nokian Renkaat), Saila Miettinen-Lähde ( Endomines), Jaana Tuominen ( Fiskars), Kati Levoranta ( Rovio), Nina Kopola ( Suominen), Tiina Alahuhta-Kasko ( Marimekko), Susan Duinhoven ( Sanoma) ja Padma Ravichander ( Tecnotree).
Professori kohutusta palkkojen herrasmiessopimuksesta: ”Vastaa pitkään vallinnutta käytäntöä julkisella sektorilla”
VastaaPoistaOAJ:n Olli Luukkainen: ”Oli törkeä liike yhtä ammattiryhmää kohti”.
Työoikeuden professori Seppo Koskinen ei näe suurta draamaa Helsingin, Espoon ja Vantaan "herrasmiesopimuksessa", jolla kunnat ovat pyrkineet hillitsemään lastentarhanopettajien palkkojen nousua.
- Pääkaupunkiseudun kuntien herrasmiessopimus vastaa pitkään vallinnutta käytäntöä juuri julkisella sektorilla. Julkisen sektorin sisäinen palkkakilpailu koituu viime kädessä veronmaksajien rasitukseksi ja muutoinkin se aiheuttaa ns. markkinahäiriöitä. Näin tämä on pitkään ajateltu. Onko tällä hetkellä perusteita luopua tästä lähtökohdasta ja yksityistää myös julkisen sektorin palkkapolitiikkka? Koskinen kommentoi Iltalehdelle.
Koskinen sanoo, että kunta-alan palkkajärjestelmä (KVTES) perustuu työn vaativuuden ja henkilökohtaisen osaamisen arviointiin.
- Ensin mainittu pitäisikin arvioida ainakin suurin piirtein samoin, jos päiväkoti on "normaali". Erityispäiväkodeissa vaati-osa voi poiketa muista päiväkodeista. Henkilökohtainen osaaminen riippuu kustakin yksilöstä ja se voi jonkun verran vaihdella. Sitä ei KVTESsin mukaan voi kuin vain yleisellä tasolla yhdenmukaistaa.
KVTES muodostaa pohjan ja perustan palkkojen määräytymiselle.
- Se ei ole maksimisopimus, mutta työn vaativuutta ei järjestelmän mukaan voida tietoisesti yliarvostaa. Eli sen pitäisi olla aika tavalla sama (myös maksimin) osalta. Henkilökohtaista osaamista voi tietenkin jonkun verran yliarvioida, Koskinen sanoo.
Julkisuudessa kuntia on syytetty palkkakartellista.
Vähälle huomiolle on jäänyt se, että Suomen työmarkkinajärjestelmä ei tunnista kartelleita. Ja miksi tunnistaisi, kun sekä työn tekijät että työnantajat pyrkivät järjestäytymään ja sitä kautta neuvottelemaan työehdoista, kuten palkasta.
Koskisen mukaan korkeintaan voidaan puhua "kartellityyppisistä" järjestelmistä.
- Eli KVTES-järjestelmä, kuten kaikki tes-järjestelmät, ovat kartellityyppisiä. Niillähän pyritään yhdenmukaistamaan yksittäisten työnantajien palkkapolitiikka. Julkisella sektorilla, ainakin valtiolla, virkaehtosopimukset olivat pitkään sekä minimi- että maksimisopimuksia. Käytännössä ne edelleen ovat pitkälti maksimisopimuksia eli palkkaliukumia ei ole.
Koskinen muistuttaa, että julkisella puolella ei aikanaan kritisoitu maksimisopimuksia kartelleina.
- Niitä pidettiin luonnollisina, koska ei pidetty mahdollisena, että julkinen sektori kilpailisi keskenään palkoilla. Nyt tilanne on muuttunut. Eesimerkiksi lääkäripula on johtanut KVTESsin ylittämisiin. Jotkut ammattiryhmät ovat jopa julkisella sektorilla saaneet aikaan pysyviä tes-perusteisia palkkaetuja työvoimapulaa hyödyntämällä.
Naisjärjestö vaatii raiskauslain muutosta Suomessakin – Ruotsi kieltämässä ”seksin ilman osapuolten suostumusta”
VastaaPoistaNaisjärjestöjen Keskusliitto vaatii suostumuksen puutteen lisäämistä rikoslakiin seksuaalirikosten oleelliseksi tunnusmerkiksi. Eduskunta keskustelee tällä viikolla rikoslain uudistamisesta niin, että raiskaus määriteltäisiin jatkossa suostumuksen puutteen kautta.
Eduskunnan naisverkoston aloitteesta tehty lakialoite tulee eduskunnan täysistunnon käsittelyyn kansainvälisenä naistenpäivänä tänä torstaina.
Naisjärjestöjen Keskusliitto on toistuvasti vaatinut suostumuksen puutteen kirjaamista seksuaalirikosten tunnusmerkistöön. Nykyään seksuaalirikokset määritellään käytetyn väkivallan tai sen uhan perusteella tai uhrin puolustuskyvyttömyyden kautta.
Järjestön mukaan tämä loukkaa ihmisen itsemääräämisoikeutta, eikä vastaa nykyistä käsitystä raiskauksesta. Järjestö huomauttaa, että sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin että Kansainvälinen rikostuomioistuin määrittelevät raiskauksen suostumuksen puutteen kautta.
–Lainsäädännön määritelmä lähettää signaalin siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, painottaa Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet (r.) tiedotteessa.
–Suurta osaa raiskauksista ei koskaan ilmoiteta tai panna tuomiolle. On aika vaihtaa fokusta: jos suostumusta ei ole annettu, kyseessä on väkivallanteko ja vastuu siirtyy tekijälle.
Ruotsissa hallitus ehdottaa lakia, jonka mukaan seksi on kiellettyä ilman osapuolten nimenomaista suostumusta. Ruotsin hallituksen mukaan suostumuksen merkityksestä keskusteleminen voi ehkäistä raiskauksia, ja muutoksella olisi joissain tapauksissa konkreettinen vaikutus ilmoituksiin tai tuomioihin.
–Yhdysvalloissa sekä Iso-Britanniassa raiskaus on määritelty suostumuksen puutteen kautta jo pitkään. Vaatimus suostumuksen puutteesta on peräisin jo 1970-luvun naisliikkeestä Yhdysvalloista. Raiskauksen tunnusmerkistö on laajentunut vuosien saatossa sukupuoliroolien ja naiskuvan muuttuessa. Lainsäädännön tulee heijastaa nykyistä käsitystä, korostaa puolestaan Naisjärjestöjen Keskusliiton hallituksen varapuheenjohtaja, rikosoikeuden emeritaprofessori Terttu Utriainen tiedotteessa.
Utriainen on aiemminkin kritisoinut nykykäytäntöjä ja poikkeuksellisen alhaisia rangaistuksia, joita seksuaalirikoksista määrätään. Utriaisen mukaan taustalla vaikuttaa 2000-luvun alussa tehty rikoslain uudistus. Utriaisen mielestä raiskauksessa on aina ensisijaisesti kyse itsemääräämisoikeuden rikkomisesta ja oleellinen kriteeri on suostumuksen puute. Lue tarkemmin: Rikollisesta ensikertalainen 3 vuoden välein – Professori myöntää erheen 15 vuoden takaa
Naisjärjestöjen Keskusliitto katsoi vuonna 2010 antamassaan lausunnossa, että luonnos Euroopan neuvoston yleissopimuksesta naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseksi ja poistamiseksi edellytti Suomelta rikoslain muuttamista. Suomen vuonna 2015 ratifioiman, Istanbulin sopimuksena tunnetun yleissopimuksen artikla 36 velvoittaa sopimusvaltiot kriminalisoimaan kaikki toiseen henkilöön tahallisesti ilman tämän suostumusta kohdistetut seksuaaliset teot.
Keskusliitto on mukana tukemassa Suostumus 2018 -kansalaisaloitekampanjaa, joka jatkaa #metoo-, #dammenbrister- ja #memyös-kampanjoiden vaatimusten edistämistä vaatimalla raiskauksen määrittelemistä suostumuksen puutteen kautta.
Ruotsissa puhkesi väittely Suomen sisällissodasta – kirjailija väittää ”suomenruotsalaisten varastaneen vuoden 1918 historiankirjoituksen”
VastaaPoistaToimittaja Anna-Lena Laurén ei hyväksy kirjailija Maria-Pia Boëthiuksen kirjan näkemyksiä vuoden 1918 tapahtumista.
RUOTSISSA käydään parhaillaan kiivasta keskustelua Suomen sisällissodasta.
Aktiivisena feministinä tunnettu kirjailija Maria-Pia Boëthius ja suomalainen toimittaja Anna-Lena Laurén ovat väitelleet Dagens Nyheterin sivuilla vuoden 1918 tapahtumista Suomessa ja sisällissodan valkoisesta terrorista.
Toistakymmentä kirjaa kirjoittanut Boëthius toimi ennen kirjallista uraansa Expressenin vakituisena avustajana. Niin ikään kirjailijana tunnettu Laurén puolestaan työskentelee nykyään Dagens Nyheterin Moskovan kirjeenvaihtaja.
Syynä kipakkaan ajatustenvaihtoon on Maria-Pia Boëthiuksen uusi teos Vitt och rött, jossa hän käsittelee Suomen sisällissotaa 1918. Yksi hänen väitteistään on se, että suomenruotsalaiset ovat varastaneet vuoden 1918 historiankirjoituksen eikä vuoden 1918 tapahtumista näin ollen ole piirretty oikeaa kuvaa.
Boëthiusin teoksen Vitt och Rött arvioi Dagens Nyheterissa Ola Larsmo, joka on Ruotsin Pen-keskuksen entinen puheenjohtaja. Boëthiuksen äidinpuoleinen suku eli makeaa elämää sisällissodan syttyessä Karjalankannaksella Koivistolla.
KIRJASTA USEITA asiavirheitä ja epätarkkuuksia paikantanut Anna-Lena Laurén ei voi hyväksyä Maria-Pia Boëthiuksen perusväitettä, jonka mukaan suomenruotsalaiset olisivat väärentäneet vuoden 1918 tapahtumien luonteen.
”Uskon, että ruotsin kielen tehtävä oli jälleen kerran varastaa suomalainen Suomen historia”, Boëthius väittää.
Laurén toteaa 3. maaliskuuta lähettämässään keskustelupuheenvuorossa, ettei voi käsittää, miten ja miksi suomenruotsalaiset olisivat näpelöineet sisällissodan historiaa.
”Eihän kukaan voi varastaa omaa historiaansa”, hän kirjoittaa.
Suomalaisilla on yhteinen historia, vaikka maassa puhutaan useampaa kieltä äidinkielenä.
Laurénin mukaan on täysin historianvastaista, että Boëthius yrittää väkisin nähdä sisällissodan luokkataisteluna, jossa vastakkain olivat suomenruotsalainen yläluokka ja suomalainen työväestö.
Hän muistuttaa, että Boëthiukselta on päässyt unohtumaan se, että ”suomen- ja ruotsinkielisiä on Suomessa aivan jokaisessa yhteiskuntaluokassa”.
Laurén toteaa, ettei hän lainkaan epäile sitä, etteikö Boëthiuksen oma äiti Brita Andersén olisi vaiennut punavankien teloituksista ja valkoisesta terrorista, mutta ei näe mitään perusteita sille, että myös suomalainen historiankirjoitus olisi toiminut samoin.
Hän suosittelee Boëthiusta perehtymään Vitt och rött -kirjan arvioon Hufvudstadsbladetissa, jotta saisi tapahtumille oikean perspektiivin.
OMASSA puheenvuorossaan Boëthius korostaa, että kirjoittaa omaelämäkerrallisessa kirjasssaan Vitt och rött siitä nuoresta ja vasta itsenäistyneestä Suomesta, joka ei ole vielä valmis kohtaamaan omaa historiaansa tai kasvutarinaansa.
”Kun Laurén väittää minun väärentävän Suomen historiaa, mieleeni tulee heti kysymys: mitä versiota siitä”, Boëthius kirjoittaa.
Poliisikansanedustaja äimisteli tv:ssä: Miten seksisopimus tehdään?
VastaaPoistaEduskunta keskustelee tällä viikolla rikoslain uudistamisesta niin, että raiskaus määriteltäisiin jatkossa suostumuksen puutteen kautta. Poliisitaustainen kansanedustaja Tom Packalén (ps.) ei ymmärrä, miten suostumus seksiin tai sen puute todistettaisiin oikeuden edessä.
Packalén keskusteli aiheesta lakialoitteen tehneen Hanna Sarkkisen (vas.) kanssa Ylen A-studiossa maanantaina. Lakialoitteen mukaan raiskauksen tunnusmerkistöön lisättäisiin suostumuksen puute, jolloin seksiin ja sukupuoliseen kanssakäymiseen olisi jatkossa saatava toiselta osapuolelta selvä suostumus.
– Seksi ilman suostumusta on raiskaus ja raiskaus jättää syviä jälkiä, vaikka ei olisikaan käytetty fyysistä väkivaltaa, Sarkkinen linjasi A-studiossa.
Packalén ihmetteli, miten suostumusperusteinen malli voisi toimia käytännössä ja miten suostumuksen saamisen voisi todistaa poliisitutkinnassa tai oikeuden edessä.
– Se vaatisi yksityisoikeudellisesta sopimusta näiden [seksiä harrastavien] ihmisten välillä. En näe käytännössä, miten se toteutettaisiin, Packalén sanoi.
– Pitää esittää se, miten tämä suostumuksen antaminen käytännössä toteutettaisiin. Olisiko se paperin muodossa vai joku appi, Packalen kyseli viitaten esitettyihin älypuhelinsovelluksiin, joihin suostumuksen voisi napauttaa.
Packalénin mukaan lakimuutos voisi muuttaa tilannetta vain, ”jos oikeasti olisi tällainen kirjallisesti annettu suostumus”.
Sarkkinen, joka johtaa eduskunnan naisverkostoa, ihmetteli Packalénin pohdintaa.
– On ihmisten aliarviointia ajatella, että ei tietäisi niissä vuorovaikutustilanteissa, onko toinen halukas seksiin. Kyllä se yleensä tulee ilmi joko suullisesti tai muuten, ei siihen mitään sopimuksia tarvita. Mutta jos on epävarma siitä, onko tuo toinen halukas, silloin pitää kysyä, onko olemassa yhteisymmärrys, Sarkkinen linjasi.
Hän myönsi, että näyttökysymys on hankala. Kuitenkin suostumusta tai sen puutetta punnitaan raiskausoikeudenkäynneissä jo nykyisin, Sarkkinen kertoi.
– Mitään kirjallisia dokumentteja ei tietenkään [otettaisi käyttöön], se olisi täysin mahdotonta, Sarkkinen sanoi.
Sarkkinen uskoo, että uusi laki antaisi raiskauksen uhreille rohkeutta lähteä viemään asiaa oikeuteen etenkin sellaisissa tilanteissa, joissa raiskaaja ei ole käyttänyt fyysistä väkivaltaa uhria kohtaan.
Nykylainsäädännössä raiskaus määritellään fyysisen väkivallan tai sen uhan kautta. Sarkkisen mielestä nykyisen rikoslain lähtöoletuksena on, että ”toisen ihmisen ruumis – yleensä naisen – on automaattisesti käytettävissä seksiin, jos uhri ei erikseen vastustele sitä”.
Packalén korosti, että suostumusasian näyttäminen toteen on hankala kysymys, on sopimus sitten suullinen tai kirjallisempi ratkaisu. Poliisimies huomautti, että yleisessä tapauksessa molemmat osapuolet ovat päihtyneitä teon tapahtuessa ja ovat päätyneet yhdessä, yhteisymmärryksessä, paikkaan, jossa rikos on tapahtunut.
Packalénin tavoin myös oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) on pitänyt suostumusperusteista mallia hankalana toteuttaa.
Kolumni: Porno herättää muitakin tunteita kuin kiihottumista – ja siksi sillä voi muuttaa maailmaa
VastaaPoistaSubin uutuussarja Ina <3 porno sukeltaa pornon maailmaan kainostelematta. Ohjelmaa luotsaava toimittaja Ina Mikkola pohtii tuoreessa kolumnissaan, miten porno vaikuttaa maailmaan.
"Purskahdin ilon ja hämmennyksen kyyneliin. Tunnetilani vaihtui kuumotuksesta voimaantumiseen. Vaikutuin niin syvästi, että kokemus jäi sydämeeni, kehooni ja aivoihini koko loppuelämäksi. Reagoin tavalla, jota en osannut odottaa.
Olin BDSM-pornokuvauksissa Yhdysvalloissa, jossa domina nimeltään Mimosa leikitteli häkillä, jalkojen nuolemisella ja jättidildolla kahden muun pornonäyttelijän kanssa. Edessäni oli ihmisiä, jotka yhdessä hetkessä rikkoivat niin montaa yhteiskunnan tabua ja stereotypiaa – se teki kokemuksesta erityisen vaikuttavan.
Jos joku siis toteaa, että “Eiks se porno nyt ole vaan runkkumateriaalia? Mitä sitä sen enempää analysoimaan?”
Vastaukseni on selkeä: ei, porno ei ole vain runkkumateriaalia. Porno herättää muitakin tunteita kuin kiihottumista: kiusallisia, kutkuttavia, ällöttäviä, valaisevia, opettavaisia, vihaisia, ihailevia, oudoksuvia ja hurmioituneita tunteita.
Porno vaikuttaa käsityksiimme seksikkyydestä, kauneudesta, tasa-arvosta, vallasta, sukupuolesta, rahasta, normeista, seksistä ja seksuaalisuudesta. Runkkumateriaalin lisäksi porno on oivallinen tirkistysreikä ihmisyyteen, eri kulttuureihin ja yhteiskuntiin. Pornoa kannattaakin siksi katsoa aina pintaa syvemmälle, tutkia sitä median muotona sekä ymmärtää sen nyanssit.
Aivan kuten esimerkiksi musiikki on heijastuma ajasta ja maailmastamme, niin on pornokin. Musiikki voi olla tehty viihteeksi ja massi mielessä, sillä voi vedota tunteisiin, tehdä vaikutuksen ja vallankumouksen. Sama pätee pornoon.
Jos vuosikymmeniä sitten moni feministi tuomitsi pornon naisia alistavana median muotona, nykyajan feministit miettivät, miten tehdä feminististä pornoa. Kun muutetaan pornoa, muutetaan maailmaa.
Etenkin homoporno on yksi hyvistä esimerkeistä, mitä tulee pornon vaikuttavuuteen. Isomman luokan homopornotuottaja Michael Lucas kertoo, kuinka hänen tekemänsä porno on antanut homomiehille voimaa ympäri maailmaa olla oma itsensä ja käsitellä omaa seksuaalisuuttaan. Kun porno on identiteetin muodostumisen kannalta oleellinen osa, sitä ei voi pitää missään nimessä vähäpätöisenä. Silloin kun porno on ainoa tapa päästä kosketuksiin oman seksuaalisuutensa kanssa, sitä ei voi pitää vain “runkkumateriaalina”.
Miten pornolla voi muuttaa maailmaa ja miten me kuluttajat muutetaan pornoa? Vallankumouksellinen jakso ke 7.3. klo 22.00 Subilla ja Katsomossa. Katso ja vaikutu."
Timo Soini: Kansa ei hyväksy kotiäitivihaa
VastaaPoistaUlkoministerin mukaan perheillä tulisi olla taloudellisesti mielekäs valinnanvapaus kotihoidon ja päivähoidon välillä.
Ulkoministeri Timo Soinin (sin.) mukaan vastuullisella konservatismilla on suuri kannatus kansan parissa, mikä näkyy asennetutkimuksissa.
– Kansa ei hyväksy kotiäitivihaa vaan kannattaa perheiden valinnanvapautta. Pienten lasten äitien pakkoajaminen töihin sanelupolitiikalla ei saa kannatusta, Soini kirjoittaa blogissaan.
Soini viittaa Uutissuomalaisen kyselyyn, jonka mukaan enemmistö suomalaisista ei kannata äitien nykyistä nopeampaa paluuta työelämään.
– Suomessa syntyvyys laskee kuin lehmän häntä. Lasten saaminen ei ole mikään subjektiivinen oikeus. Jokaisesta syntyneestä pitää olla iloinen.
Ulkoministeri kertoo kannattavansa lapsiystävällistä Suomea, jossa perheillä on taloudellisesti mielekäs valinnanvapaus kotihoidon ja päivähoidon välillä. Soinin mukaan molempia tarvitaan, mutta kotihoidontuen määrää voisi nostaa nykytasosta.
– Kotiäidit on turvassa niin kauan kuin minun pääni keikkuu, Soini kirjoittaa.
Soinin mukaan hallitus on nostanut Suomen kasvu-uralle, jossa vienti vetää ja työllisyys paranee.
– Oppositio ei tätä kehitystä pysty suistamaan raiteiltaan. Kysymys on hallituspuolueiden kantista. On tehtävä kitisijöille selväksi, että punatulkkupolitiikka ei sovi hallituspuolueen edustajille. Pari minuuttia kollektiivista paheksuntaa päivässä friskaa kummasti.
Ina rakastaa taas pornoa - katso kuvat illan jaksosta
VastaaPoistaToimittaja Ina Mikkola vierailee Ina <3 porno -sarjansa illan jaksossa Yhdysvalloissa. New Yorkissa kuvataan feminististä pornolehteä ja Los Angelesissa vieraillaan BDSM-kuvauksissa.
BDSM:llä tarkoitetaan erilaisia sadomasokistisia seksuaalifetissejä. Se sisältää muun muassa nöyryyttämistä, alistettuna olemista ja dominointia. Usein kuvaan kuuluu kipu. Tärkeintä on, että kaikki ovat mukana omasta, vapaasta tahdostaan, eli kyse ei ole väkivallasta eikä kiusaamisesta.
Ina Mikkola tapaa myös Venäjältä USA:han muuttaneen Michael Lucasin. Hän on homopornon suuri nimi ja ansaitsee elantonsa tuottajana, ohjaajana, näyttelijänä ja yrittäjänä. Hän on myös aktivisti ja puhuu homojen oikeuksien ja tasa-arvon puolesta.
PORNOTOIMITTAJA INA MIKKOLA PALJASTAA: MAKSAN PORNOSTA JOKA KUUKAUSI ENEMMÄN KUIN NETFLIXISTÄ!
VastaaPoistaToimittaja ja tv-kasvo Ina Mikkola, 27, luotsaa Sub-kanavalla toissa viikolla alkanutta Ina <3 porno -ohjelmaa, jossa sukelletaan pornoteollisuuden maailmaan. Hän kertoo saaneensa idean ohjelmaan neljä vuotta sitten masturboidessaan.
– Mieleen nousi pitkä lista kysymyksiä, joihin halusin saada vastauksia. Aika pian sen jälkeen marssin Madventuresista tuttujen Rikun ja Tunnan tuotantoyhtiön puheille ohjelmaideoideni kanssa, enkä ehtinyt kertoa muista ideoistani, kun he innostuivat Ina <3 porno -ohjelmasta.
MAKSAN PORNOSTA
Ennen sarjan kuvauksia Ina kertoo tutustuneensa eri pornolajeihin ja tykästyneensä muun muassa öljyisään hierontapornoon.
Millaisesta pornosta itse pidät?
– En pidä amatööripornosta, vaan haluan, että se on ammattilaisten tekemää. En ennen ohjelman kuvauksia maksanut pornosta, mutta nyt en kehtaa olla maksamatta. Maksan siitä 17 euroa kuukaudessa, mikä on enemmän kuin Net-flixistä. Näyttelijät harrastavat seksiä, jotta minä voin runkata, joten kyllä minunkin pitää olla valmis maksamaan siitä!
Jopa puolet jättää käyttämättä isyysrahapäivät – Vetoomus työpaikoille: Nyt olisi korkea aika antaa naistenpäivälahja äideille
VastaaPoistaPalkansaajajärjestö SAK kehottaa etenkin miesvaltaisten alojen työnantajia etsimään määrätietoisesti keinoja tukea isiä työn ja perheen yhteensovittamisessa.
Tutkimusten mukaan isien on äitejä vaikeampi jäädä perhevapaille työpaikan asenteiden ja työjärjestelyjen vaikeuden takia. Isyysrahapäivistä jää käyttämättä jopa puolet ja yksi viidestä isästä jättää perhevapaaoikeutensa kokonaan käyttämättä.
Miehet tekevät myös tilastojen mukaan pidempää työaikaa kuin naiset, jolloin suurempi osa vastuusta jää perheen äidille.
– Toivomme miesvaltaisilta aloilta naistenpäivälahjaa suomalaisille äideille, joista osan arkea isien joustot helpottavat merkittävästi, sosiaalipoliittinen asiantuntija Tuuli Glantz painottaa.
– Isien perhe-elämän tukeminen ei hyödytä vain naisia vaan parantaa miestyöntekijöiden hyvinvointia. Perhe-elämää tukevat joustot antavat myös hyvän kuvan työpaikasta työnhakijoille.
SAK keräsi kymmenen helppoa keinoa, joilla esimiehet voivat tukea työntekijöidensä perhe-elämän ja työn yhteensovittamista. Vanhempien arkea helpottavat esimerkiksi joustavat työajat, mahdollisuus etätyöhön ja määräaikainen osa-aikatyö.
– Keinojen ei tarvitse aina olla kovin suuria. Jo pienillä työn ja työajan muutoksilla voidaan helpottaa perhe-elämän velvollisuuksien järjestämistä, Glantz muistuttaa.
Esimies voi puuttua SAK:n sosiaalipoliittisen asiantuntijan mukaan helposti myös asenteisiin, jotka estävät isiä jäämästä perhevapaille tai osallistumasta täysipainoisesti perhe-elämään.
– Esimies vaikuttaa sekä sanallisella että sanattomalla viestinnällä alaistensa toimintaan ja työpaikan ilmapiiriin, siksi hän pystyy omalla suhtautumisellaan muuttamaan myös alaistensa asenteita, Glantz huomauttaa.
Hän kehottaa esimiehiä huomioimaan työntekijöidensä elämäntilanteet ja suunnittelemaan työt sen mukaisesti.
– Samalla heidän on kohdeltava kaikkia työntekijöitä tasa-arvoisesti. Työn määrä on mitoitettava oikein ja tarvittaessa työhön on palkattava sijainen perhevapaan ajaksi.
Isänmaasta kotimaaksi? Ajatus Saksan kansallislaulun sukupuolineutraloinnista puhuttaa valtiojohtoa myöten
VastaaPoistaTasa-arvovaltuutettu esitti ministeriön sisäisissä asiakirjoissa, että kansallislaulusta poistettaisiin viittaukset sukupuoliin. Valtiojohto ei lämmennyt.
Saksassa on virinnyt kansainvälisen naistenpäivän alla keskustelu kansallishymnin sanoituksesta. Saksalaislehti viikonloppuna maan perheministeriön sisäisestä muistiosta, jossa ministeriön alaisuudessa työskentelevä tasa-arvovaltuutettu halusi tehdä sanoituksesta sukupuolineutraalin.
Muun muassa tasa-arvovaltuutetun esittäneen, että "isänmaa" muutettaisiin "kotimaaksi" ja että veljellisyyden sijaan laulettaisiin rohkeudesta, vieläpä ranskalaisella lainasanalla.
Tyrmäys ylimmästä valtiojohdosta
Valtuutettu viittasi vastaaviin muutoksiin, joita ja . Die Zeitin mukaan perheministeriön mukaan kyseessä on tasa-arvovaltuutetun henkilökohtainen näkemys.
Siitä huolimatta poliitikot ovat ottaneet kantaa asiaan valtiojohtoa myöten. Muun muassa liittokansleri Angela Merkelin CDU-puolueen edustajat ovat ihmetelleet sosiaalidemokraattisen SPD:n johtamasta ministeriöstä kummunnutta ehdotusta. Tiistaina Merkelin edustaja ilmoitti, että liittokansleri on tyytyväinen hymniin sellaisena kuin se on.
Keskiviikkona SPD-taustainen Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier viestitti julkisuuteen vastustavansa niin ikään hymnin muuttamista.
CDU halunnut hymnin perustuslakiin
Saksan kansallishymni otettiin alun perin käyttöön vuonna 1922. Saksojen yhdistymisen jälkeen yhtenäisyyttä, oikeutta ja vapautta ylistävä hymni lyhennettiin yhteen säkeistöön.
Kansalliset symbolit herättävät jatkuvasti Saksassa kiivasta keskustelua. Kansallishymnistä kiisteltiin pari vuotta sitten, kun CDU halusi kirjata sen Saksan perustuslakiin, jossa on ennestään maininta Saksan lipusta.
PS-nuorten väite sukupuolentutkimuksen kurssista virheellinen – opintopisteitä sai mieltä osoittamatta
VastaaPoistaMaakunnan Perussuomalaiset nuoret tuomitsi tänään julkaistussa kannanotossaan jyrkästi Turun yliopiston ja Åbo Akademin viime vuoden keväisen menettelyn, jossa opiskelijoille tarjottiin mahdollisuus osallistua Helsingissä järjestettyyn mielenilmaukseen osana sukupuolentutkimuksen kurssin laajempaa kokonaisuutta.
Kannanotossaan PS-nuorten toiminnanjohtaja Liina Isto katsoo toiminnan loukkaavan opiskelijan oikeutta poliittiseen sitoutumattomuuteen, muun muassa siksi, että "mielenosoitukseen osallistumisesta jaettiin opintopisteitä”.
– Käytäntö asettaa opiskelijat keskenään eriarvoiseen asemaan. Opiskelija, joka ei ole halukas vastustamaan laittomasti maassa oleskelevien poistamista maasta, ei saa yhtä paljon opintopisteitä kuin opiskelija, jolle kyseiseen kannanottoon osallistuminen ei ole ongelma, journalismia Turun ammattikorkeakoulussa opiskeleva Isto toteaa kannanotossa.
Todellisuudessa jo tuolloin noin kolmen kuukauden ajan Helsingissä käynnissä olleeseen Right to live -mielenosoitukseen osallistuminen oli opiskelijoille vapaaehtoista. Kurssilaiset eivät saaneet yhtäkään opintopistettä pelkästä mielenilmaukseen osallistumisesta, eikä heitä näin ollen kohdeltu toisin kuin sen väliin jättäneitä kanssaopiskelijoita.
– Pelkästä osallistumisesta mielenosoitukseen ei saanut yhtään opintopistettä. Osallistuminen oli osa viiden opintopisteen laajuista valinnaista kurssia, johon kuului seitsemän kurssikertaa, jokaiseen niistä lukemista sekä oppimispäiväkirjan kirjoittaminen, Åbo Akademin sukupuolentutkimuksen apulaisprofessori Salla Tuori täsmentää.
Osa opiskelijoista lähti Helsinkiin mielenilmaukseen ja osa jäi Tuorin mukaan Turkuun tekemään toisenlaista harjoitusta julkiseen tilaan liittyen.
– Molemmat vastasivat yhtä suurta osaa kurssin opintopisteistä.
Mielenilmauksella haluttiin kiinnittää huomiota erityisesti pakkopalautuksiin ja vaikuttaa turvapaikkapolitiikkaan.
– Halusimme sekä osoittaa solidaarisuutta mielenosoitukselle että antaa opiskelijoille pohdittavaa rajakäytännöistä, aktivismista, mielenosoituksista ja julkisesta tilasta, Tuori jatkaa.
Opintopisteiden jakamisen lisäksi PS-nuorten kannanotossa pidettiin ongelmallisena sitä, että korkeakoulut ylipäätään osallistavat opiskelijoita "jotain tiettyä aatetta tunnustavaan poliittiseen toimintaan."
– Järjestön mielestä korkeakoulun tulee olla poliittisesti neutraali ympäristö, jossa opiskelijoita ei johdatella minkään aatteen suuntaan, vaan tarjotaan välineitä ymmärtää maailmaa ja ilmiöitä itse, ilman mielenosoituksille ominaista tunnustuksellisuutta, PS-nuoret jatkaa.
Turun yliopistossa ympäristötieteitä opiskeleva, Varsinais-Suomen PS-nuorten hallituksen varajäsen Ossi Pajunen toteaa samassa kannanotossa yliopistoissa hänen mukaansa usein vallitsevan aatteellisen hegemonian vinouttavan yhteiskunnallista keskustelua.
– Yliopiston tulee tarjota erilaisia näkökulmia. Kuitenkin esimerkiksi maahanmuuttoa käsitellään lähinnä yhdestä näkökulmasta.
Täysin vapaaehtoiseen mielenosoitukseen osallistui lopulta Tuorin mukaan noin puolet kurssilaisista. Moni jäi Turkuun ajanpuutteen vuoksi. PS-nuorten väite poliittisen sitoutumattomuuden horjuttamisesta ei saaduissa palautteissa kuulunut.
– Opiskelijoille se oli tärkeä osa kurssia – se saattoi olla esimerkiksi ensimmäinen kerta kun he juttelivat turvapaikanhakijoiden kanssa. Monet opiskelijat ottivat vierailun myötä selvää turvapaikkajärjestelmästä ja pakkopalautuksista niiden osana.
Lastentarhanopettajien palkka jymähti – Nyt vaaditaan tonnia lisää
VastaaPoistaOpetusalan Ammattijärjestö OAJ vaatii lastentarhanopettajille samaa palkkaa kuin peruskoulunopettajilla. Vaatimus tarkoittaisi lähes tuhannen euron kuukausikorotusta.
Lastentarhanopettajien palkat nousivat julkiseen keskusteluun sen jälkeen kun , että pääkaupunkiseudun suuret kunnat ovat sopineet epävirallisesti keskenään, ettei lastentarhanopettajien palkoilla kilpailla. Helsingin, Espoon ja Vantaan henkilöstöjohtajat .
, että korkeasti koulutettujen lastentarhanopettajien palkat ovat pysähtyneet ympäri Suomen tuohon pääkaupunkiseudun tasoon eli 2 300 euron tietämille. Kunnat maksavat kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen mukaista peruspalkkaa 2 304,88 euroa kuussa eivätkä senttiäkään enempää.
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ vaatiikin nyt lastentarhanopettajille samaa palkkaa kuin peruskoulunopettajilla. Vaatimus tarkoittaisi lähes tuhannen euron kuukausikorotusta jokaiselle lastentarhanopettajalle.
– Työn vaativuuteen nähden sopiva palkka olisi sama kuin peruskoulunopettajillakin. Pienten lasten opettaminen on yhtä vaativaa kuin peruskoulun tai lukion oppilaiden opettaminen. Tässä maassa on vielä hierarkia, että mitä vanhempi oppilas, sen korkeampi palkka, OAJ:n työmarkkina-asiamies Kristiina Johansson toteaa.
Johanssonin mukaan tämä tavoite vaatii kuitenkin useita vuosia ja useamman kuin yhden palkkakierroksen.
"2300 euroa ei riitä"
Mutta olisiko ammattiyhdistyksen pitänyt olla tiukempi näissä neuvotteluissa jo vuosien ajan?
– Me olemme olleet niin tiukkoja kuin on pystytty. Esimerkiksi vuonna 2015 lastentarhanopettajille saatiin 75 euroa ylimääräisenä palkankorotuseränä alarajalle. Olemme kuntatyönantajan kanssa samaa mieltä, että kunnat eivät ole hoitaneet tehtäväänsä, sillä kun tehtiin tuo 75 euron korotus, kunnat sanoivat, että nyt kaikki saavat sitä alarajaa, vaikka aikaisemmin oli olemassa esimerkiksi tehtävien vaativuuteen perustuvia tasoja ja palkkoja.
– Lähtökohtamme on ollut koko ajan, että 2300 euroa ei riitä. Mutta kunnat eivät koe, että palkkaus olisi hyvien työntekijöiden pitämisautomaatti.
– Sitten olemme myös pelanneet tällaista palkkahinnoittelupolitiikkaa, jossa hinnoittelukohtia on muutettu ja sillä saatu kuntapuolen palkkoja vähän nousemaan. Tästä johtuu taas se, että yksityisellä puolella lastentarhanopettajan palkka on vielä 200 euroa pienempi.
Sekä OAJ:n työmarkkina-asiamies Kristiina Johanssonin ja OAJ:n erityisasiantuntija Ritva Semin mukaan lastentarhanopettajien työtä on herätty arvostamaan vasta nyt.
– Tämä keskustelu on älyttömän hyvä. Nyt epäkohta on nostettu esille. Varhaiskasvatuksen arvostus on noussut vasta nyt, Johansson sanoo.
Varhaiskasvatus ei ole lapsiparkki
Semin mielestä edes kaikki kansanedustajamme eivät vielä ymmärrä laadukkaan varhaiskasvatuksen ja lapsiparkin eroa.
– Oli aika tyrmäävää kuunnella syksyllä 2016 eduskunnan keskustelua varhaiskasvatuslaista: siellä käytettiin ihan vakavia puheenvuoroja, että on meistäkin tullut viisaita ilman varhaiskasvatusta ja että ennenkin lapset hoiti talonmies. Meillä on paljon päättäjiä, jotka eivät tee päätöksiä perustuen tutkimukseen ja selvityksiin, vaan enemmän tällaisella ei ennenkään ja minunkin mielestäni perusteella, Semi sanoo ja jatkaa:
– Kun pannaan rahaa varhaiskasvatukseen, se on kuin pantaisiin rahaa pankkiin. Mutta tulokset näkyvät vasta monien vuosien päästä. Se on kasvatusalan ongelma ylipäätänsäkin, että laadukkaan varhaiskasvatuksen ja koulutuksen tulokset eivät näy tällä hallituskaudella, vaan vasta seuraavalla tai sitä seuraavalla hallituskaudella.
on parhaillaan lausuntokierroksella. Siinä halutaan muun muassa nostaa henkilöstön koulutustasoa.
– Siinä on paljon hyviä asioita, sillä yhä jotkut näkevät varhaiskasvatuksen pelkkänä sosiaalipalveluna. Varhaiskasvatus ei ole sama asia kuin päivähoito, OAJ:n erityisasiantuntija Ritva Semi muistuttaa.
Seksuaaliterapeutti huolissaan: ”Kaikilla ihmisillä ei todellakaan ole keinoja tunnistaa oikean elämän seksin ja pornon välistä eroa”
VastaaPoistaIna <3 porno -uutuusohjelman myötä aikuisviihde on noussut Suomessa puheenaiheeksi. Seksuaaliterapeutti kertoo MTV.fin haastattelussa näkemyksiään siitä, kuinka suomalaiset suhtautuvat aikuisviihteeseen.
Seksuaali- ja parisuhdeterapeutti Teija-Liisa Ranta kertoo olevansa huolissaan aikuisviihteen luomista väärinymmärryksistä. Tämä heijastuu muun muassa siihen, että kaikilla aikuisilla ei Suomessakaan ole kykyä hahmottaa suurta eroa pornoleffoissa nähdyn ja tosielämässä tapahtuvan seksuaalisen kanssakäymisen välillä.
– Kaikilla ihmisillä ei todellakaan vielä aikuisiässäkään ole keinoja tunnistaa oikean elämän seksin ja pornon välistä eroa, Ranta kertoo.
”Mietin, että voisiko pornon kieltää”
Seksuaaliterapeutti on huolissaan siitä, että pornoa kuluttavat ihmiset eivät ymmärrä, että videoiden tapahtumilla ei ole mitään tekemistä tavallisissa suomalaisissa kodeissa tapahtuvien seksikokemusten kanssa.
– Olen joskus sanonut, että sen voisi lailla kieltää ja tämä kommenttini perustuu siihen, että hoidan ongelmia, joita seksuaalisuuden saralla syntyy, Ranta jatkaa.
– Kommenttini perustuu myös siihen, kuinka paljon pahaa porno saa aikaiseksi lapsiperheissä ja parisuhteissa. Jos peilaan näihin seikkoihin, niin mietin, että voisiko pornon kieltää.
Aikoinaan pornolla on ollut yhteiskunnassa myös valistuksellinen rooli. Tällöin aikuisviihde-elokuvia katsomalla on voinut oppia asioita myös seksistä tosielämässä.
– Pornolla on jossain vaiheessa ollut enemmän valistuksellinen ja kasvatuksellinen rooli vaikkapa juuri 30 vuotta sitten, mutta sittemmin se on muuttunut, Ranta kertoo.
Kolumni
VastaaPoistaPäiväkotien palkkakartelli on sikamiessopimus
Kärsin seitsemän vuoden ajan ylitsevuotavaan kiitollisuuteen sekoittuvasta häpeästä aina hakiessani lapsiani päiväkodista. Päiväkodin tädit ja sedät hoitivat, sivistivät, kasvattivat ja rakastivat lapsiani sillä aikaa, kun minä istuin kirjoittelemassa puolivillaista puppua.
En keksi tärkeämpää työtä kuin varhaiskasvattaja. Tietenkään paraskaan lastentarhanope ei pysty korjaamaan kaikkia vanhempien tekemiä virheitä, mutta aikamoisiin temppuihin ne taikurit venyvät. Silti liksa on surkea.
Ärsyttää, että pelinkehittäjäjonne, jonka tarkoitus on koukuttaa lapsemme istumaan kroppansa tärviölle, saattaa tienata vuodessa kymmenen kertaa enemmän kuin päiväkodin täti. Mutta niin markkinatalous toimii. Siellä, missä tietynlaiselle osaamiselle on valtavasti kysyntää, tulot lähtevät käsistä.
Juuri siksi pääkaupunkiseudun kuntien toiminta on täysin pöyristyttävää. Lastentarhanopettajista on pulaa aivan kuten briljanteista pelinkehittäjistäkin. Julkinen sektori ei toki pysty maksamaan samanlaisia liksoja kuin yksityinen, mutta kun hyvistä tekijöistä on pulaa, palkat nousevat myös julkisella puolella. Se toki kirpaisee veronmaksajaa, mutta niin markkinat toimivat. Kuntapäättäjät ovat menneet peukaloimaan tätä pyhää mekanismia ja ansaitsevat siitä rangaistuksen.
Täten ehdotankin, että kaikkien pääkaupunkiseudun kunnissa johtajan tittelillä työskentelevien henkilöiden kuukausipalkasta napsaistaan 2 000 euroa ja siirretään se lastentarhanopettajien palkkoihin. Espoon varhaiskasvatuksen johtaja Virpi Mattilan mukaan kunnilla on herrasmiessopimus, että palkoilla ei kilpailla. Se ei ole herrasmiessopimus. Se on sikamiessopimus.
Ukkola: Anastasia Steelen ja Mr. Grayn kielletty rakkaus
VastaaPoistaSosiaaliseen mediaan on pesiytynyt uusi papisto, joka määrittelee hyvän maun rajat ja sanelee, mille saa nauraa, mistä saa tehdä taidetta.
Arvoituksellisen miljardöörin ja kokemattoman opiskelijatytön seksisuhde herättää pahennusta Jenkeissä. Floridassa kirjastot päättivät kieltää eroottisen Fifty Shades of Gray -kirjan 2012, koska pitivät sitä pornona. Kansa kuitenkin nousi barrikadeille, ja pian kirjastot joutuivatkin palauttamaan teoksen hyllyille.
Kirjailija Lionel Shriver nosti hiljattain tärkeän aiheen esille : hänen mukaansa poliittinen korrektius rajoittaa kirjailijoiden ilmaisunvapautta ja tuhoaa kirjallisuutta.
Kustannustoimittajat eivät ehkä julkaise liian kiistanalaista tekstiä ja saattavat hyllyttää epäsovinnaisen käsikirjoituksen. Samalla pelko julkisesta häpeärangaistuksesta estää kirjailijaa kirjoittamasta kiinnostavasta aiheesta.
Jenkeissä kirjoja vaaditaan sensuuriin milloin mistäkin syystä. Jotkut haluavat kieltää klassikkoteos Huckleberry Finnin, koska siinä käytetään neekeri-sanaa – ja tietyt koulut ovatkin pudottaneet sen lukulistoiltaan. Virginia Woolfin romaaniin Mrs Dalloway on puolestaan vaadittu varoitustekstejä, koska romaani voi ahdistaa jotakuta: se käsittelee itsemurhaa.
Samasta aiheesta on huolehtinut myös Index on Censorship -sananvapausliikkeen toimitusjohtaja Jodie Ginsberg, joka varoittaa sosiaalisen median raivoavasta väkijoukosta.
“Se johtaa siihen, että kirjailijat ja kustantajat sensuroivat itseään pelon takia. Me voimme lukea mitä haluamme, mutta nykyään toimii toisenlainen sensuuri. Se ei tule valtiolta vaan raivostuneilta kansalaisilta”, .
Aihe on ajankohtainen, eikä rajoitu pelkästään kirjallisuuteen.
Putous-ohjelmassa oli , jossa äidille ja isälle syntyi vauva. Vanhemmat eivät halunneet määritellä lasta pojaksi, sillä se voisi yhtä hyvin olla tyttökin. Tosin lapsi saattoi hyvin olla hirvi tai sopulikin – tai vaikkapa lipasto.
Väärin! Näin ei saa Suomessa 2018 enää vitsailla, sillä niin... joku jossain saattaa loukkaantua. Ja niin loukkaantuikin – sosiaalisen median päivystävät mielensäpahoittajat ja tietysti heidän uskollinen äänenkannattajansa Nyt-liite. All the usual suspects.
Ei siinä mitään. Näitä loukkaantumisaaltoja tulee nykyään lähes päivittäin. Huolestuttavaa kuitenkin oli, että Putouksen tuottaja lähti harmittelemaan sketsiä ja totesi, että se epäonnistui.
Sketsin lähtökohtana ei ollut sukupuoli-identiteetin kustannuksella vitsaileminen vaan vanhempien, jotka eivät halua lokeroida vauvaansa mihinkään. Sketsi kohdistui sukupuolivähemmistöjen nimissä puhuviin ja heillä ratsastaviin, ei sukupuolivähemmistöihin itseensä. Silti tuottaja julisti, että sketsi epäonnistui.
Ovatko loukkaantujat nykyään myös suojeltu vähemmistö?
Aina pelkkä pahoittelu ei riitä. Hiljattain Sony taipui pyytämään anteeksi kohtausta Suomessakin esitettävästä . Kohtauksessa kaniinit heittelivät arkkivihollistaan karhunvatukoilla. Yksi karhunvatukoista päätyi miehen suuhun ja tämä joutui piikittämään itseään allergisen kohtauksen varalta.
Elokuvan ensi-illan jälkeen Twitterissä alkoi boikottikampanja ja allergisten lasten vanhemmat paheksuivat kohtausta julkisesti. Puhuttiin allergiakiusaamisesta.
Sony nöyrtyi, pyysi anteeksi ja sensuroi jälkikäteen kyseisen kohdan pois elokuvasta.
Nykyajan feminismi on pelleilyä
VastaaPoistaKääk! Kuvassa näkyvä kirja oli työpöydälläni. Voisinko tosiaan tuomita kirjan pelkästään nimen perusteella? Kyllä voisin. Olen lopun kyllästynyt nykyajan feminismiin, se on pelleilyä. Feministit ovat luoneet hirviön, jota ei hallitse enää kukaan. Ennen oli normaalia olla lukuisilla eri tavoilla nainen, nykyään keksitään uusia sukupuolia. Aiemmin feminismi ajoi naisten oikeuksia, nykyään se on pystyttänyt vihan barrikadit, jonka kohteena on valkoinen kristitty mies. Feminismi halveksii juutalais-kristillistä kulttuuria, mutta islamilaisesta kulttuurista ollaan täysin vaiti. Tai oikeastaan jopa puolustetaan naisten oikeutta käyttää huivia, samaan aikaan kuin islamilaisissa maissa jopa miehet ovat protestina pitäneet huivia sympatiseeratakseen naisia. Ruotsalaiset feministipoliitikot pistävät huivin päähän esimerkiksi Iranin valtiovierailulla. Suomessa päiväkodissa 4-vuotiaalla tytöllä on huivi päässä, eikä kukaan kyseenalaista sitä. Mielestäni huivin tarkoitus on osoittaa naisen paikka. Onneksi sentään Tanska aikoo kieltää burkat.
Feministit ovat marssittamassa meitä uuteen maailmaan, jossa ei ole sananvapautta. Ammattisanat pitää vaihtaa ja kieli pitää muuttaa. Kanadan pääministeri kavahti sanaa mankind, se pitää korvata sanalla peoplekind. Paul Watson pohti videoblogissaan: "Tuleeko Guy Mansonin tilalle person personperson." Älä käytä Kanadassa väärää pronominia, koska siinä ei selittelyt auta. Se on sakot, siis ensikertalaisille, seuraavalla kerralla kalterien taakse?
Presidentinvaalien aikana toimittaja Haapala kritisoi Haataista. Naistoimittaja veti naiskortin esiin ja ilmoitti, että ei ollut soveliasta arvostella Haataista. Haapala kummasteli ja sanoi, että paljon kovempaa hän on Huhtasaarta lyönyt. Siihen naistoimittaja kiiruhti sanomaan, että no, kyllähän asiasta saa sanoa. Haapala jatkoi, näköjään feministien mielestä Huhtasaari on vapaata riistaa, mutta Haatainen ei. Tarjosin Haapalalle kahvit, koska hän puhkaisi yhden kuplan. Sittemmin Haapala vertasi minua Mussoliniin käyttäen jutussaan kotialbumikuviani, jossa olen vauvana isäni kanssa, lisäksi yhdessä kuvassa oli edesmennyt rakas koirani, sen jälkeen olen tervehtinyt häntä vähän hillitymmin. On kai turha pyyntö, mutta esitän sen silti: "Toimittajat seuraavan kerran, kun vertaatte minua johonkin hirmuhallitsijaan, käyttäkää minusta niitä muuten vaan omituisia kuvia, joita media on pullollaan." Kaikkihan sen tietävät, että Haapalan kynästä irtoavat jutut ovat peräisin Heinäluoman tietotoimistosta. Aika monella toimittajalla on joku luottopoliitikko, joka laulaa.
Katsokaa, katsokaa! Huutavat feministit, jälleen Huhtasaari uskalsi tuoda esiin islamilaisen kulttuurin leviämisen todisteita täysistunnossa. Toin esiin Ruotsissa tapahtuneen oikeuden päätöksen, jossa tuomio perustui sharia-lakiin. Muslimies vapautettiin vaimonsa pahoinpitelystä, koska sharia-lain mukaan naisen olisi pitänyt pitänyt hoitaa asia suvun kesken, eikä mennä poliisille. Rakkaus- ja feministipuolue demarit ärähtivät täysistunnossa, eivät suinkaan siksi, että olisivat olleet huolissaan islamilaisen kulttuurin leviämisestä Pohjoismaissa , vaan siksi, että Huhtasaari pilaa poliittisen kulttuurin puheillaan ;) Kiellettyjä sanoja ja aiheita tulee koko ajan lisää, eli vihapuhepoliiseille riittää töitä.
Politiikassa on muotia vaatia poliitikkoja irtisanoutumaan milloin mistäkin, nyt on mennyt tovi, eikä kukaan ole vaatinut minua irtisanoutumaan mistään. Teen sen nyt pyytämättä, irtisanoudun feminismistä once and for all.
Suomi takaisin kohti terveempää tasa-arvoa.
PS: Tällä kertaa en käyttänyt sanaa islamisaatio, koska se olisi ollut niin "järkyttävää" ja "vaarallista".
https://yle.fi/uutiset/3-9823551
Karjalainen: Naisten ja miesten koulutusero kasvaa edelleen – Naisten enemmistö on miehiä koulutetumpi Suomessa
VastaaPoistaOECD-maiden vertailussa suomalaisnaiset ovat kolmanneksi koulutetuimpia.
Naisten ja miesten välinen koulutusero on Suomessa ennätysmäisen suuri, ja se kasvaa edelleen, uutisoi Karjalainen. Naiset ovat kirineet koulutustasossa kymmenen viimeksi kuluneen vuoden aikana selvästi miesten ohi.
Suomalaiset naiset ovat OECD-maiden vertailussa kolmanneksi koulutetuimpia. Korkean asteen koulutus on 25–64-vuotiaista suomalaisnaisista jo yli puolella. Tällä hetkellä naiset suorittavat 59 prosenttia kaikista uusista korkeakoulututkinnoista.
Suomen tulos ylittää reippaasti OECD-maiden keskiarvon, jonka mukaan korkea-asteen koulutus on keskimäärin noin 38 prosentilla naisista.
Korkeasti koulutettujen osuus naisissa ylitti miesten osuuden Suomessa jo 1990-luvun alkupuolella. Tämän jälkeen naisten koulutustaso on jatkanut nousua miehiä nopeammin.
Huhtasaari: Feministit ajoivat aiemmin naisten oikeuksia, nyt he vihaavat valkoista kristittyä miestä
VastaaPoistaPerussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari sanoo olevansa lopen kyllästynyt nykyajan feminismiin, jota hän pitää pelleilynä. – Feministit ovat luoneet hirviön, jota ei hallitse enää kukaan.
– Ennen oli normaalia olla lukuisilla eri tavoilla nainen, nykyään keksitään uusia sukupuolia. Aiemmin feminismi ajoi naisten oikeuksia, nykyään se on pystyttänyt vihan barrikadit, jonka kohteena on valkoinen kristitty mies.
– Feminismi halveksii juutalais-kristillistä kulttuuria, mutta islamilaisesta kulttuurista ollaan täysin vaiti. Tai oikeastaan jopa puolustetaan naisten oikeutta käyttää huivia, samaan aikaan kuin islamilaisissa maissa jopa miehet ovat protestina pitäneet huivia sympatiseeratakseen naisia, Huhtasaari ihmettelee.
Huivi osoittaa naisen paikan
Esimerkkinä hän mainitsee ruotsalaiset feministipoliitikot, jotka laittoivat huivin päähän Iranin valtiovierailulla.
– Suomessa päiväkodissa 4-vuotiaalla tytöllä on huivi päässä, eikä kukaan kyseenalaista sitä. Mielestäni huivin tarkoitus on osoittaa naisen paikka. Onneksi sentään Tanska aikoo kieltää burkat.
Sananvapautta ei sallita
Huhtasaaren mielestä feministit ovat marssittamassa meitä uuteen maailmaan, jossa ei ole sananvapautta. Ammattisanat pitää vaihtaa ja kieli pitää muuttaa.
– Kanadan pääministeri kavahti sanaa mankind, se pitää korvata sanalla peoplekind. Paul Watson pohti videoblogissaan: ”Tuleeko Guy Mansonin tilalle person personperson.” Älä käytä Kanadassa väärää pronominia, koska siinä ei selittelyt auta. Se on sakot, siis ensikertalaisille, seuraavalla kerralla kalterien taakse? Huhtasaari kirjoittaa blogissaan.
– Presidentinvaalien aikana toimittaja Haapala kritisoi Tuula Haataista. Naistoimittaja veti naiskortin esiin ja ilmoitti, että ei ollut soveliasta arvostella Haataista. Haapala kummasteli ja sanoi, että paljon kovempaa hän on Huhtasaarta lyönyt. Siihen naistoimittaja kiiruhti sanomaan, että no, kyllähän asiasta saa sanoa. Haapala jatkoi, näköjään feministien mielestä Huhtasaari on vapaata riistaa, mutta Haatainen ei. Tarjosin Haapalalle kahvit, koska hän puhkaisi yhden kuplan.
Feministipuolue SDP ärähti
Huhtasaari kirjoittaa feministien tarttuvan hänen jokaiseen kommenttiinsa täysistunnossa, kun hän puhuu islamilaisen kulttuurin leviämisestä.
– Toin esiin Ruotsissa tapahtuneen oikeuden päätöksen, jossa tuomio perustui sharia-lakiin. Muslimies vapautettiin vaimonsa pahoinpitelystä, koska sharia-lain mukaan naisen olisi pitänyt pitänyt hoitaa asia suvun kesken, eikä mennä poliisille. Rakkaus- ja feministipuolue demarit ärähtivät täysistunnossa, eivät suinkaan siksi, että olisivat olleet huolissaan islamilaisen kulttuurin leviämisestä Pohjoismaissa, vaan siksi, että Huhtasaari pilaa poliittisen kulttuurin puheillaan.
”Irtisanoudun feminismistä”
Huhtasaaren mukaan kiellettyjä sanoja ja aiheita tulee koko ajan lisää, eli vihapuhepoliiseille riittää töitä.
– Politiikassa on muotia vaatia poliitikkoja irtisanoutumaan milloin mistäkin, nyt on mennyt tovi, eikä kukaan ole vaatinut minua irtisanoutumaan mistään. Teen sen nyt pyytämättä, irtisanoudun feminismistä once and for all. Suomi takaisin kohti terveempää tasa-arvoa.
Tällaisinako miehet tosiaan näkevät naiset? Tanskalaiselokuva Kauhea nainen kertoo vallankäytöstä parisuhteessa – Ohjaaja Christian Tafdrupia on syytetty jopa naistenvihaajaksi
VastaaPoistaTanskalaisen ohjaajan Christian Tafdrupin elokuva Kauhea nainen kertoo vallankäytöstä parisuhteessa. Teos on herättänyt paljon keskustelua kotimaassaan, ja ohjaajaa on syytetty jopa naistenvihaajaksi.
Ohjaaja Christian Tafdrupin mielestä yhteiskunnassa pitäisi puhua enemmän miesten tunteista.
–Eikä niin, että niille nauretaan. Stereotyyppinen mies on edelleen iso ja vahva, eikä saa olla pehmo. Silti tavallaan pitäisi olla pehmo, kuvailee Tafdrup.
Hänen elokuvansa Kauhea nainen tulee Suomen teattereihin 9. maaliskuuta. Tanskassa sen on nähnyt jo noin 200 000 ihmistä, ja se on ollut vuoden keskustelluimpia elokuvia. Se on paljon projektille, joka kuvattiin 16 päivässä ilman erillistä valaistusta, maskeerausta tai puvustusta.
Käsikirjoitus on Tafdrupin ja hänen veljensä tekemä.
–Näyttelijät saivat itse päättää meikkinsä ja vaatteensa. He myös improvisoivat joitain repliikkejä, mutta lopputulos on melko lähellä käsikirjoitusta. Kaikki piti tehdä melko nopeasti, mutta hyvien näyttelijöiden avulla se onnistui.
Pisin aika meni editointikopissa. Luonnosmaisesta materiaalista piti kaivaa elokuva. Lopulta siihen meni neljä kuukautta.
Pohjana omat kokemukset
Elokuva kertoo vallankäytöstä parisuhteessa. Päähenkilö Rasmus alkaa seurustella ihanalta vaikuttavan Marien kanssa. Pikkuhiljaa Marie alkaa manipuloida Rasmusta, ja lopulta hän ei edes tunne itseään.
Tarve tehdä elokuva tuli Tafdrupin omasta elämästä.
–Noin kymmenen vuotta sitten olin neljässä–viidessä huonossa parisuhteessa ja vain toistin sitä kaavaa. Muutuin onnellisesta nuoresta miehestä kalpeaksi, kastroiduksi versioksi itsestäni. Mikä siinä vikaan, oliko se minun vai naisen vika vai jotain meidän välillämme? Halusin tutkia asiaa ja esittää kysymyksiä. Tarkoitukseni ei ollut tehdä poliittista elokuvaa.
Hänen mukaansa elokuvan tarkoitus ei ole sanoa, että naiset ovat kauheita, vaan että monet miehet näkevät naiset melko kauheina.
Elokuvan myötä Tafdrup on saanut paljon yhteydenottoja miehiltä, jotka ovat olleet samanlaisessa parisuhteessa ja samaistuneet elokuvan päähenkilöihin.
Ohjaaja pohtii, miksi niin monen miehen kokemus naisista on se, että he jäävät alakynteen.
–Miehillä ei ehkä ole kykyä puhua tunteistaan samalla tavalla. Riitatilanteessa naiset saattavat olla paremmin varusteluja. Toivon, että elokuva saisi miehet myös miettimään itseään ja sitä, pitäisikö heidän ehkä muuttua.
Naiset osaavat manipuloida
Elokuvassa on kaksi kohtausta, joissa päähenkilö Marie katsoo suoraan kameraan. Niissä vaikuttaa selvältä, että hän on täysin tietoinen manipuloinnistaan.
–Meillä oli myös versioita, joissa hän ei katsonut kameraan. Hahmo kuitenkin toimi paremmin kauheana naisena niin, että hän tiesi, mitä teki.
Tafdrupin mukaan monet hänen naispuoliset tuttavansa ovat kertoneet, että tietävät kyllä manipuloivansa miehiä.
Elokuva kommentoi vallankäyttöä esimerkiksi seksin ja perheen perustamisen kautta.
Voiko mies olla uhri?
Tafdrupin mielestä on hyvä, että naiset ovat astuneet esiin yhteiskunnassa esimerkiksi #Metoo-liikkeen myötä. Hänen mukaansa tasa-arvo ei kuitenkaan aina kulje molempiin suuntiin.
–Lehdet ovat täynnä juttuja, joissa naiset kertovat, mitä kauheuksia miehet ovat heille tehneet. Yhtäkkiä kun teen elokuvan kauheasta naisesta, se onkin provosoivaa.
←
Poista–Lehdet ovat täynnä juttuja, joissa naiset kertovat, mitä kauheuksia miehet ovat heille tehneet. Yhtäkkiä kun teen elokuvan kauheasta naisesta, se onkin provosoivaa.
Kiitoksia leffavinkistä.
Kauhea nainen
Kinopalatsi Helsinki
16.3.2018 17:15 Ikäraja: 7
Sali 7 Rivi 6 Paikka 11
Suosittelen.
/ Kari Hurtta
KOLUMNIT
VastaaPoistaRosa Meriläisen kolumni: Tasa-arvon tiellä on useita haasteita
Aina kun lapsia syntyy ja parisuhteita perustetaan, jokaisen on ratkaistava sama ongelma: kuinka vältämme tilanteen lipsumisen siihen, että toinen tekee enemmän kuin toinen. Sellainen epäreiluus kun pidemmän päälle nakertaa kunnioitusta ja sitä myöten rakkautta.
Tasa-arvon tiellä on useita haasteita. Yksi niistä on se, ettei ole olemassa mitään itsestään selvää listaa asioista, jotka pitää jakaa tasan. Olemme kyllä Liisa Huhdan kanssa luonnostelleet parisuhdekeskustelun pohjaksi sellaisen listan Feministin käsikirjaan. Listassa on kaikenlaista lapsen kaverien synttärilahjojen hankinnasta joulukorttien lähettämiseen.
Mutta entä jos ei halua lähettää joulukortteja? Entä jos toisen mielestä on tarpeen askarrella nätti paketti, kun toiselle riittäisi se, että ostetaan matkaan karkkipussi lähikioskilta?
Niin siivouksen, ruoanlaiton kuin lapsenkasvatuksenkin osalta standardit vaihtelevat suuresti. Itse en veny laittamaan valmismakaronilaatikkoa pöytään, mutta tiedän, ettei mikään uskottava järkiargumentti tue mielipidettäni.
Olen pyrkinyt opettamaan lapselleni kaikki mahdolliset urheilulajit ennen kuin taitojaan tarvitsee koulussa esitellä. On tutustuttu kaikkiin hoksaamiini taidelajeihin kalliisti ja monipuolisesti. Kerron iltaisin itse keksimäni sadun. Perehdyn niihin peleihin, joita hän pelaa. Valvon läksyjen teon vierestä. Olen opetellut lapsen kaikkien luokkakavereiden nimet ja parhaimpien kavereiden ruokamaut, jotta osaan olla mieluisa kyläilypaikka. Tiedän varsin hyvin, että ihmisestä kasvaa ihminen ilman tätäkin.
Jos tavoittelee perheessä matemaattista tasa-arvoa, on hyväksyttävä se, ettei kotitöiden riittävän tason määrittely ole eksaktia tiedettä. Sinänsä suosittelen jonkinlaisen listan käyttöönottoa.
Yksi suuri haaste kodin velvollisuuksien tasa-arvoisessa jakamisessa on se, että emme ole tehneet arkemme kaikkia valintoja itse. Tietämättämme noudatamme helposti niitä toimintamalleja, jotka on kotoa opittu.
Moni kertoo, että kodin työnjako perustuu helppouteen: toinen nyt vain on aamuvirkumpi kuin toinen, toinen nyt vain osaa kokata. Nämä eivät aina ole sisäsyntyisiä ominaisuuksia. Meiltä on vain vaadittu omassa kasvatuksessamme eri taitoja.
Minulta on vaadittu televisioitujen klassisen musiikin konserttien katsomista tarkkaavaisesti paikallaan istuen. Joltain toiselta on vaadittu omien tavaroiden laittamista paikalleen.
Usein se, mitä meiltä on odotettu, on sukupuolisidonnaista. Tytöille on opetettu naisten töitä, pojille miesten. Vaikka oma kotikasvatukseni on varsin tasa-arvoinen, tunnistan kyllä sääntöjen olleen erilaiset minulle ja pikkuveljilleni.
Tytti Tuppurainen valittiin eduskunnan naisverkoston puheenjohtajaksi – "Kiireisin asia: lapsiavioliittojen lopettaminen Suomessa"
VastaaPoistaEduskunnan naisverkosto on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen kansanedustaja Tytti Tuppuraisen (sd.). Oulun vaalipiiristä. Naisverkoston varapuheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Sari Tanus (kd.).
Tytti Tuppurainen pitää tärkeänä, ettei tasa-arvotyö taannu.
- Hoivavastuu jakautuu epätasaisesti miesten ja naisten välillä, mikä syventää tasa-arvokuilua. Naisille lankeaa kaksinkertainen työtaakka, joka rasittaa naisten ansiokehitystä ja johtaa myöhemmin alempaan eläketasoon. Tänä päivänä kaikkein köyhimmät vanhuuseläkkeensaajat ovat naisia, joilta työtä ei ole elämästä puuttunut, Tuppurainen huomauttaa.
Tuppuraisen mukaan kiireisin hoidettava epäkohta on lapsiavioliittojen lopettaminen Suomessa.
– On käsittämätöntä, että alle 18-vuotiaat voivat Suomessa solmia avioliiton, vaikka heillä ei muuten ole vielä oikeustoimikelpoisuutta. Pahimmillaan kyse on seksuaalisen hyväksikäytön suojaikärajan alittavista lapsista. Lähes aina kyse on tytöistä, joiden pitäisi vielä jatkaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan, Tuppurainen sanoo.
Naisverkosto kokoaa naiskansanedustajat yli puoluerajojen keskustelemaan erityisesti naisia koskettavista poliittisista kysymyksistä.
Naisverkoston puheenjohtajuudet kiertävät vuosittain eduskuntaryhmältä toiselle.
Naisten vyöry armeijaan mietityttää ministeriä: "Petipaikkoja ei välttämättä tarpeeksi tällaiseen"
VastaaPoistaEnnätysmäärä naisia haki vapaaehtoiseen asepalvelukseen
Puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) mukaan naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suosion jatkuessa nykytasolla joudutaan harkitsemaan toimenpiteitä kapasiteetin lisäämiseksi.
– Tämä ei ole pelkästään tilakysymys, vaan myös kouluttajia tarvitaan lisää, Niinistö sanoi politiikan toimittajien aamiaistilaisuudessa.
Maavoimat kertoi alkuviikosta, että ennätysmäärä naisia haki tänä vuonna vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Asepalvelukseen haki 1. maaliskuuta päättyneen hakuajan puitteissa 1 516 naista, mikä on lähes 400 enemmän kuin viime vuoden haussa
– Myönnän, että tämä innokas määrä naisvarusmiehiä saattaa olla yllättänyt pääesikunnan. Meillä viime vaalikaudella leikattiin varuskuntia rajusti alas. Meillä ei ole petipaikkoja välttämättä tällaiseen vyöryyn, Niinistö sanoi.
Tarkoitus on mahdollistaa palvelus kaikille halukkaille ja palveluskelpoisille.
– Eli tässä voi olla syytä jaksottaa tätä palvelukseen astumista, Niinistö sanoi.
Ruotuväki kertoi aiemmin tällä viikolla, että Puolustusvoimat on tyytyväinen naishakijoiden määrään.
– Jää kuitenkin nähtäväksi, pystytäänkö näin moni mahduttamaan seuraavaan kolmeen saapumiserään käytännön järjestelyjen kannalta, kapteeni Mikko Vartiainen Maavoimien esikunnasta sanoi Ruotuväelle.
Putous-hahmoilta hulvattomat terveiset naistenpäivän kunniaksi: "Äläkä koskaan anna kenenkään väittää, että..."
VastaaPoistaTyttöjen itsetuntokurssista tuli tasa-arvokysymys – nyt koulu tarjoaa vastaavan kurssin myös pojille
VastaaPoistaMiesten tasa-arvo ry tuomitsi jyrkästi kokkolalaiskoulun aikomukset järjestää itsetuntokurssi vain tytöille. Koulu otti kritiikistä onkeensa, ja nyt pojillekin on tulossa vastaava kurssi.
Kokkolassa ruotsinkielinen Donnerin koulu aikoo järjestää itsetuntokurssin myös pojille. Rehtori Kaj Holmbäck sanoo, että asian saamasta kritiikistä otettiin opiksi.
Kohu syntyi kaksi viikkoa sitten, kun , joka vahvistaisi nuorten itsetuntoa. Miesten tasa-arvoyhdistys tuomitsi kurssin jyrkästi,koska se lisää yhdistyksen mielestä poikien syrjintää. Myös tasa-arvovaltuutetun toimisto suositteli tasapuolisuutta asiassa.
– Olin kyllä yllättynyt kurssin saamasta vastaanotosta ja siitä, että reaktioita tuli näinkin paljon, sanoo nyt Donnerin koulun rehtori Kaj Holmbäck.
Miesten tasa-arvoyhdistys oli lausunnossaan sitä mieltä, että vastaavanlainen kurssi pitää järjestää myös pojille.
– Siltä osin on kuunneltu kritiikkiä ja todettu, että tämmöinen on aiheellista suunnitella myös pojille. Tehostimme sitten ohjaajan etsimistä, ja tällä hetkellä on tiedossa henkilö, joka voi auttaa meitä tässä.
Koulu kysyi mielipidettä kurssista myös tasa-arvovaltuutetun toimistosta. Kanta oli, että pojillekin olisi hyvä järjestää oma, vastaava kurssi. Holmbäck muistuttaa, että näin oli alunperinkin tarkoitus tehdä.
– Siihen oli vaikeampi löytää vetäjää, ja sitten se jäi pois.
Rehtori: Donnerin koulussa tytöt tarvitsevat enemmän tukea
Rehtori Kaj Holmbäck kiistää, että tarkoitus olisi ollut syrjiä, päinvastoin. Donnerin koulussa katsottiin, että tytöt tarvitsevat rohkaisua poikia enemmän.
– Tässä oli tarkoitus saavuttaa parempi tasa-arvo. Koettiin, että tytöt tarvitsevat enemmän tukea, että pääsevät samoihin tuloksiin kuin pojat. Silloin mielestäni tuen antaminen edistää tasa-arvoa.
Miesten tasa-arvoyhdistyksen mukaan poikien alisuorittaminen koulussa on yksi räikeimmistä ja suurimmista tasa-arvo-ongelmista Suomessa. Holmbäckin mukaan Donnerin koulussa tilanne on toinen.
– Tuo yhdistyksen väittämä on minusta yleistys. Meillähän on tietoa, joka liittyy meidän kouluun. Sen perusteella olisi erittäin hyvä, että tyttöjen itseluottamusta tuetaan, koska se edistäisi heidän hyvinvointiaan muutenkin.
Itsetuntokurssin toteutuminen ei ole vielä varmaa: kritiikki sai varovaiseksi ja nyt kurssin järjestämisestä päättää Kokkolan sivistyslautakunta.
– Tässä otettiin aikalisää: nyt selvitetään vielä, onko kurssi tasa-arvolain ja opetussuunnitelman mukainen. Asia viedään sivistyslautakuntaan, joka päättää, voidaanko kursseja tarjota.
Jos lautakunta näyttää vihreää valoa, jää vielä nähtäväksi, löytyykö kursseille niin paljon osallistujia, että kurssit toteutuvat.
Toimittajalta: Tasa-arvoa ei saada aikaan miehiä syyllistämällä
VastaaPoistaOn hyödyllistä, että lasketaan, moniko nainen ja moniko mies pääsee esiin julkisuudessa. Mutta laskemisen olisi voinut aloittaa jo aiemmin.
Hatunnosto Helsingin Sanomille, joka tänään kansainvälisenä naistenpäivänä nosti hyvin havainnollisella tavalla esille tärkeän asian.
Lehden etusivulla oli paljon tyhjää, ja sitten alanurkassa pikkuinen "Naisten palsta". Hesari on laskenut, että lehden artikkeleissa esiintyvistä henkilöistä vain kolmannes on naisia. Eli jos jäljelle jätettäisiin vain naisten äänet, niin aamun sanomalehti kumisisi tyhjyyttään. Nyt Hesari aikoo lisätä naisten osuutta jutuissaan ja avaa mittauksen tulokset lukijoiden seurattavaksi reaaliajassa. Nähtäväksi jää, seuraavatko Yle ja muu media perässä?
Toisaalta tekisi mieli sanoa, että hienoa. No, sanotaan nyt, että hienoa, koska onhan se sitä.
Toisaalta kuitenkin tekisi mieli sanoa, että nytkö vasta. En epäile, etteikö Helsingin Sanomissa olisi jo aiemmin kiinnitetty asiaan huomiota talon sisällä, mutta silti tuntuu, että olemme taas niin paljon naapurimaatamme Ruotsia jäljessä.
Jo 2000-luvun alkupuolella työskennellessäni Ruotsin Televisiossa SVT:ssä laskeskelimme eri uutis- ja ajankohtaislähetysten haastateltavien määriä sukupuolen mukaan. Talon silloisella kotimaantoimituksen päälliköllä ja myöhemmin yhtiön pitkäaikaisella toimitusjohtajalla Eva Hamiltonilla oli selkeä näkemys siitä, että julkisen palvelun valtamediassa täytyy myös ohjelmissa näkyä kansakunnan koko kirjo.
Näitä mittauksia ei käytetty, kuten Ruotsissa usein on tapana, julistuksenomaisesti osoittamaan, kuinka erinomaisen tiedostavia talossa ollaan. Ne oli tarkoitettu työkaluiksi toimituksille kattavan edustavuuden aikaansaamiseksi. Tosin myönnettäköön, että tuloksia ei ehkä julkistettu senkään vuoksi, että uutistoimituksista ainoastaan SVT:n suomenkieliset uutiset ylsivät tavoiteltuun vähintään 40 prosentin osuuteen kumpaakin sukupuolta.
Helsingin Sanomien naistenpäivän teksteissä huomautettiin ansiokkaasti myös, että tärkeää on myös se, missä rooleissa miehet ja naiset esiintyvät asiantuntijoina. Naisten pitää yhtä lailla pystyä kommentoimaan turvallisuuspolitiikkaa, ja miehet pitää päästää puhumaan perhepolitiikasta ja -asioista kirjoitettaessa.
Hesari oli varmastikin tietoisesti päästänyt naistenpäivän kokonaisuuteensa ääneen vain naisasiantuntijoita. Mutta äskeisen periaatteen mukaan olisi ollut ehkä vieläkin kiinnostavampaa kuulla, mitä mieltä myös eri alojen miesasiantuntijat ovat naisten asemasta.
Muutenkin tuntuu siltä, että nykyisessä keskusteluilmapiirissä on sallittua töniä keski-ikäisiä miehiä ikään kuin sirkushuvina.
But it takes two to tango, tangoon tarvitaan molemmat osapuolet. Ilman miehiä tasa-arvo ei tule koskaan toteutumaan. Miesten sympatioita ja tukea ei voiteta syyllistämällä heitä.
Syyllistämistä esiintyy jatkuvasti ja avoimesti, mutta myös pienesti ja hienovaraisesti. Miten esimerkiksi viime aikoina puhuttaneesta lastentarhanopettajien palkkatasosta keskusteltaessa on käytetty käsitettä "herrasmiessopimus", kun viitataan pääkaupunkiseudun väitettyyn kirjoittamattomaan sopimukseen palkkakilpailun jarruttamiseksi? Miehetkö sen tekivät, vai olisiko joukossa ollut myös jokunen nainen?
Nyt joku syyttää jo salaliittoteorioiden sepittämisestä, mutta onko sattumaa, että lehtijutun grafiikassa naishahmojen väriksi on valittu feministisen puolueen aniliininpunainen ja mieshahmojen väriksi suttuinen harmaa?
Sheboard haastaa tapamme puhua tytöille | Plan
VastaaPoistaSe, miten puhumme tytöille vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten he kokevat itsensä. Uusi sovelluksemme kyseenalaistaa tapamme puhua tytöistä ja tytöille ja kannustaa meitä kaikkia muuttamaan puhettamme tyttöjä voimaannuttavaksi.
...
Haastaakseen tavat puhua tytöille lastenoikeusjärjestö Plan International Suomi julkaisee torstaina teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slushissa ennakoivaan tekstinsyöttöön perustuvan Sheboard-näppäimistösovelluksen. Näppäimistö ehdottaa tytöistä voimaannuttavia sanoja ja vaihtaa stereotyyppisiä tyttöihin liittyviä sanoja vahvempiin ilmaisuihin. Sovellus julkaistaan aluksi englanninkielisenä.
– Sheboardin tavoitteena on herättää keskustelua sekä Suomessa että kansainvälisesti. Haluamme havahduttaa ihmiset ymmärtämään, millaisia vaikutuksia puheella on, ja miettimään, miten puhetta voisi muuttaa erityisesti tyttöjä voimaannuttavammaksi, sanoo digitaalisen kehityksen koordinaattorimme Nora Lindström.
...
Plan on jo pitkään hyödyntänyt teknologiaa ja innovaatioita työssään, usein yhteistyössä eri kumppaneiden kanssa. Sheboardin kehittelyä tuki Samsung Electronics Nordic.
https://www.youtube.com/watch?v=j9Yn3i-DMKw Colttaine naistenpäivästä.
VastaaPoista”Elämme hyvin feminististä aikaa, jossa miesten pitää olla naismaisempia”, arvostelee Kauhea nainen -uutuuselokuvan ohjaaja – onko koko elokuva vain provokaatio?
VastaaPoistaKauhea nainen on ollut alkuvuoden suurimpia puheenaiheita kotimaassaan Tanskassa. Voiko henkisestä väkivallasta kertoa komedian ja stereotyyppien keinoin?
Elokuva alkaa naissukupuolen symbolilla, jolla on pirunsarvet. Elokuvan nimi on Kauhea nainen.
Pääosassa on hahmo nimeltä Marie (Amanda Collin), joka katsoo elokuvan aikana muutaman kerran suoraan kameraan ja katsojiin ja antaa ymmärtää, että hänellä on suunnitelma.
Marie vaikuttaa aluksi Rasmuksen (Anders Juul) elämän rakkaudelta. Pian Marie kuitenkin paljastuu manipuloivaksi olennoksi, joka muuttaa Rasmuksen oman mielensä mukaiseksi.
Tämä on henkistä väkivaltaa, mutta Rasmus ei sitä ymmärrä.
Rasmus pelaa kavereiden kanssa jalkapalloa, käy heidän kanssaan baarissa, syö lihaa, ei ymmärrä taidetta eikä osaa sisustaa. Hän ei pidä Marien tavasta muuttaa asioita, mutta pysyttelee omalta kannaltaan kauheaksi muuttuneessa parisuhteessa, kun ei muutakaan osaa.
Rasmukselle kauheat asiat alkavat pienestä: käyttämättömänä hyllyssä olevien cd-levyjen viennistä kirpparille. Käyttämättömän kitaran siirtämisestä pois nurkista. Ei syytä sanoa ei, vaikka haluaisi. Kasaantuvien ongelmien päällä soi Vivaldi. Ei tässä mitään.
Pian ollaan pidemmällä. Sopimattomia asioita Marien mielestä: Rasmuksen hengailu bileissä Marien vanhojen kavereiden kanssa, jotka sattuvat pitämään Rasmuksesta sellaisena kuin hän on ja siitä, että hän myöntää, ettei tajunnut taidegallerian näyttelystä mitään.
Loppu on hiljaista huutoa, melkein kuin Edvard Munchin maalauksesta.
Elokuvan nähtyään on melkein pakko ajatella, että se on tehty provokaatioksi. Aivan kuin se erikseen kerjäisi, että siitä keskustellaan. Miesohjaaja on tehnyt elokuvan demonisesta naisesta. Symboli, nimi, Marien katseet kameraan. Niin miesten kuin naisten stereotypiat.
Välissä ei voi kuin nauraa, sillä tilanteet, joihin Marie ja Rasmus joutuvat, ovat niin absurdeja.
Eihän tiskikoneen täyttämisestä tietyllä tavalla voi syntyä vallankäyttötilannetta!
Elokuva onkin komedia. Surullinen, jopa traaginen, mutta komedia, vahvistaa myös elokuvan ohjaaja ja toinen käsikirjoittaja Christian Tafdrup.
”Yritimme tehdä myös käsikirjoituksen, joka olisi paljon syvempi. Mutta tässä genressä stereotyyppejä on käytettävä, kunhan sen tekee älykkäästi.”
Elokuvasta leikattiin pois useita kohtauksia erityisesti alusta ja Marien ja Rasmuksen deittailuvaiheesta, koska ”elokuva kertoo rooleista, ei ihmisistä”.
Tafdrup vertaa elokuvaa antropologiaan. Se on tutkielma siitä, miten stereotyyppinen mies ja nainen käyttäytyvät, kun heidät laitetaan samaan huoneeseen.
Kansainvälinen suihinottopäivä lähestyy: ”Vastapainoa ystävänpäivälle”
VastaaPoistaKeskiviikkona 14. maaliskuuta vietettävä kansainvälinen pihvi- ja suihinottopäivä pantiin aikoinaan alulle vastapainoksi ystävänpäivälle, jolloin naisia viedään ravintolaan ja heille ostellaan lahjoja. Tapahtuman teeman mukaan miehille riittää paras nautinto, mitä nainen heille pystyy tarjoamaan.
Kansainvälinen teemapäivä on virallisesti nimeltään Steak & Blowjob -päivä ja sen tarkoituksena on miesten hemmotteleminen herkullisilla pihveillä ja nautinnollisella suuseksillä. Suihinottopäivä voidaan käsittää myös yleiseksi suuseksipäiväksi, joka ei siinä tapauksessa ole pelkästään miesten nautintoa varten. Myös pihvit maistuvat usein niin miehille kuin naisillekin.
Suuseksistä nauttivat siis miesten lisäksi myös naiset, ja miehen antama suuseksi saattaa joskus olla ainoa tapa naisen orgasmin saavuttamiseen. Naisille annettavaa suuseksiä pääsee harvoin toteuttamaan hetken mielijohteesta ja yllätyksenä, siksi naisten tulee lämmitellä jo ennen varsinaisen aktin aloittamista.
Puukotti poikaystävää, väliin tullutta naista ja piti veistä bussissa 5-vuotiaan kaulalla – syyttäjä olisi halunnut kovemman rangaistuksen, mutta tuomiota ei muutettu - Kaupunki - Helsingin Sanomat
VastaaPoista32-VUOTIAS NAINEN puukotti poikaystäväänsä, sunnuntaikävelyllä ollutta naista ja piti puukkoa linja-autossa 5-vuotiaan lapsen kaulalla Helsingin Vuosaaressa viime kesäkuussa.
...
HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN yhteistuomio helsinkiläisnaiselle teoista oli kolme vuotta ja kuusi kuukautta vankeutta.
...
Ulkona naisen päässä oli pimahtanut ja hän oli iskenyt poikaystäväänsä puukolla vatsaan ja vasemman olkavarren yläosaan.
Asuintalonsa pihalla sunnuntaikävelylle lähdössä ollut nainen kiinnitti huomiota riitelevään kaksikkoon ja koska lapsia oli paikalla, hän kertoi naiselle soittavansa poliisit paikalle.
Tämä johti sanaharkkaan naisten välillä, jonka jälkeen 32-vuotias nainen löi häntä huomattavasti iäkkäämpää naista kahdesti vasempaan olkapäähän. Iskusta aiheutui uhrille kymmenen senttiä syvä haava ja rintaontelon ulkopuolinen verenpurkauma.
Kun puukotettu nainen myöhemmin kuuli, että häntä oli isketty samalla veitsellä kuin millä nainen oli puukottanut hetkeä aiemmin C-hepatiittia sairastavaa poikaystäväänsä, hän järkyttyi ja koki ahdistusta.
ISKETTYÄÄN vanhempaa naista puukolla, 32-vuotias nainen suuntasi bussipysäkille. Siellä naisen hyökkäyksen kohteeksi joutuivat lastenrattaiden kanssa pysäkillä seissyt nainen ja mies. Nainen repi pysäkillä ollutta naista vaatteista ja mieheltä aurinkolasit päästä.
Tämän jälkeen nainen jatkoi aggressiivista käyttäytymistään linja-autossa. Hän tarttui yhtäkkiä edessään istunutta, 5-vuotiaan lapsensa kanssa matkustanutta naista hiuksista. Sitten 32-vuotias nainen otti puukon esille ja laittoi sen 5-vuotiaan lapsen kaulalle. Toisella puolella poikansa kanssa istunut kanssamatkustaja meni tilanteeseen väliin ja otti puukon pois naiselta. Tässä yhteydessä nainen puri väliin tullutta matkustajaa käteen. Hän myös heitteli 5-vuotiaan lapsen äitiä juomatölkeillä.
Hitler's most prized test pilots were fearless and female | Daily Mail Online
VastaaPoistaProfessor tells Asian-American man 'Go back to your home country' | Daily Mail Online
San Diego men settle lawsuits against Jehovah's Witnesses | Daily Mail Online
Parisuhteessa ongelma ei ole naisen kauheus vaan sukupuolittuneet odotukset – nainen ei käyttäydy manipuloivalla tavalla ilkeyttään
VastaaPoistaParisuhdeodotukset ja kiinnostuksen kohteet ovat jäljitettävissä kulttuuriin ja kasvatukseen.
JUTTU tanskalaisesta elokuvasta Kauhea nainen (HS Kulttuuri 9.3.) osui lähelle omaa elämääni. Tuli tarve kommentoida aihetta jopa näkemättä itse elokuvaa. Sukupuoliroolit, joihin teos tarttuu, aiheuttavat paljon ongelmia parisuhteissa. Elokuvan lähestymistapa tai ainakaan nimivalinta ei kuitenkaan vaikuta erityisen onnistuneelta.
Kokemukseni mukaan nainen ei käyttäydy ”manipuloivalla” ja miehen muuttamiseen pyrkivällä tavalla ilkeyttään, vaan koska hän toistaa sukupuolittuneita käyttäytymismalleja, joilla pyrkii saavuttamaan omia hyvän elämän ja parisuhteen ihanteitaan. Nainen tiedostaa yleensä tilanteen ongelmallisuuden: hän näkee kulttuuriset rakenteet sen taustalla ja haluaisi muuttaa toimintaansa, mutta se on vaikeaa. Sama koskee tietysti miehiä: ongelmat tiedostetaan, mutta omat toimintamallit ovat tiukassa.
Sukupuolittuneet odotukset parisuhteesta eivät koske missään nimessä kaikkia ihmisiä, mutta ovat yleisiä ainakin omassa, enimmäkseen korkeakoulutetussa kuplassani.
Nainen odottaa parisuhteelta romantiikkaa, syvällistä yhdessäoloa ja hyvää seksiä. Mies haluaa samoja asioita, mutta usein myös enemmän aikaa omille harrastuksilleen ja kavereilleen. Miehelle pari laadukasta parisuhdeiltaa viikossa saattaa riittää mainiosti.
Nainen on tavallisesti tarkempi kodin siisteyden ja sisustuksen suhteen. Hänen on helpompi esittää kotiin liittyvät harrastuksensa yhteisinä asioina. Sen sijaan hänen ei tarvitse olla yhtä kiinnostunut miehen harrastuksista, kuten urheilusta, kitaransoitosta tai videopeleistä. Ne pikemminkin vievät aikaa parisuhteelta. Ihannetilanteessa mikä tahansa näistä voi toki olla pariskunnan yhteinen intohimo, mutta valitettavan usein toiveet vapaa-ajan käytöstä eivät kohtaa.
Parisuhdeodotukset ja kiinnostuksen kohteet ovat jäljitettävissä kulttuuriin ja kasvatukseen. Naisille opetetaan, että koti on pidettävä kauniina ja siistinä, kun taas miesten ei odoteta kiinnittävän siihen samanlaista huomiota. Poikia ja tyttöjä ohjataan edelleen erilaisten harrastusten pariin. Tv-sarjat, naistenlehdet ja sosiaalinen media rakentavat kuvaa täydellisestä parisuhteesta.
Olen kiltti mies ja ylpeä siitä. Vastustan kokemaani sosiaalista painetta olla ”miehekkäämpi”. Kaltaisiani on monia, ja haluamme tulla hyväksytyiksi sellaisina kuin olemme.
Välillä tuntuu kuitenkin raskaalta, kun muuten hyvässä parisuhteessa syntyy ristiriitoja sekä kiltteyden että ”miehisempien” ominaisuuksien, kuten harrastusten ja parisuhdeodotusten vuoksi. Omat toiveet pitäisi tietysti tuoda esiin selkeästi, mutta usein halu välttää riitoja pääsee voitolle. Naisen kohdalla taas turhautuminen toiveiden ja todellisuuden väliseen kuiluun saattaa jyrätä halun olla kunnioittavampi kumppania kohtaan.
Kumpikin osapuoli kärsii sukupuolittuneista normeista ja toimintamalleista, jotka ovat johtaneet tilanteeseen. Naisen leimaaminen on huono tulokulma ongelmaan. Toivottavasti elokuva auttaa käsittelemään ongelmaa myös rakentavasti.
Kiltti mies
Miksi naisten osuutta journalismissa tulee kasvattaa? Pressiklubi arvioi median sukupuolirooleja ja HS:n tasa-arvolupausta
VastaaPoistaHS:n lupaus lisätä naisten osuutta jutuissa jakoi mielipiteitä Pressiklubissa perjantaina.
PRESSIKLUBISSA keskusteltiin perjantaina Helsingin Sanomien naistenpäivätempauksesta, jossa lehden toimituspäälliköt Erja Yläjärvi ja Anu Ubaud ilmoittivat HS:n sitoutuvan siihen, että naisten osuus lehden jutuissa kasvaa.
Helsingin Sanomien oman laskurin mukaan naisten osuus lehden jutuissa oli vain 30 prosenttia, ja toimituspäälliköiden mukaan se on liian vähän.
Pressiklubissa aiheesta keskustelivat Pekka Ervasti, Helsingin Sanomien Piia Elonen sekä Mikael Jungner.
JUONTAJA Sanna Ukkola aloitti HS-osuuden kysymällä Piia Eloselta, miksi journalismissa tarvitaan naiskiintiöitä.
Elonen vakuutti, että Helsingin Sanomiin ei tule kiintiöitä, vaan tavoitteena on vain nostaa naisten osuutta jutuissa ja monipuolistaa kuvaa.
Ukkola esitti tilanteen, jossa Elosen pitäisi valita kahden haastateltavan välillä: toinen olisi mies, jolla olisi aiheen kannalta substanssia, ja toinen taas nainen, jonka substanssi olisi vähäisempi. Kumman Elonen valitsisi? Elonen arveli siinä tilanteessa valitsevansa miehen.
Ervastin mielestä Hesarin ulostulo oli markkinointikikka, ”kuin ne naistenpäivän nuupahtaneet ruusut marketin kassalla”.
”Eivät lukijat ole niin tyhmiä, että ne ajattelisivat, että uutisella on sukupuoli”, Ervasti sanoi. Hän näki HS:n Naisten palsta -etusivun ja sitoutumislupauksen ”tarkoitushakuisena vääntämisenä johonkin suuntaan”.
MIKAEL JUNGNER oli toista mieltä, hän piti HS:n tekoa ”fiksuna vetona”.
”Näin tehdään maailmasta läpinäkyvää.” Jungner haki vertausta Idols-kisasta, jonka ansiosta lahjakkaat laulajat ovat päässeet esiin levy-yhtiöiden ohi. Jungner ei tainnut huomata, että vertaus kuulosti tässä yhteydessä varsin alentuvalta.
Elonen puuttui puheeseen ja huomautti, että ei ole mikään luonnonlaki, että 75 prosenttia lehdessä esiintyvistä henkilöistä on miehiä. Luku tuli perjantain laskurista.
Elonen oli valmis myöntämään, että toimittajien työtä ohjaa usein laiskuus: asiantuntijoita valitessa mieleen tulee liian usein vain se iänikuinen Sixten Korkman.
ERVASTI halusi edelleen kyseenalaistaa sukupuolen merkitystä. Hän ei usko, että asiantuntijat puhuvat mediassa miehinä tai naisina.
Tässä välissä Ukkola luki päivän otsikoita Helsingin Sanomista, ja niissä näkyi yllättävänkin räikeä ero. Naisotsikointia oli muun muassa ”Lasten äitejä syrjitään” ja ”Kirkon johdossa naiskato”, kun taas miehet dominoivat rikosuutisten otsikoita.
Leena Virtanen
Julkaistu: 9.3. 21:29
PRESSIKLUBISSA keskusteltiin perjantaina Helsingin Sanomien naistenpäivätempauksesta, jossa lehden toimituspäälliköt Erja Yläjärvi ja Anu Ubaud ilmoittivat HS:n sitoutuvan siihen, että naisten osuus lehden jutuissa kasvaa.
Helsingin Sanomien oman laskurin mukaan naisten osuus lehden jutuissa oli vain 30 prosenttia, ja toimituspäälliköiden mukaan se on liian vähän.
Pressiklubissa aiheesta keskustelivat Pekka Ervasti, Helsingin Sanomien Piia Elonen sekä Mikael Jungner.
JUONTAJA Sanna Ukkola aloitti HS-osuuden kysymällä Piia Eloselta, miksi journalismissa tarvitaan naiskiintiöitä.
Elonen vakuutti, että Helsingin Sanomiin ei tule kiintiöitä, vaan tavoitteena on vain nostaa naisten osuutta jutuissa ja monipuolistaa kuvaa.
Ukkola esitti tilanteen, jossa Elosen pitäisi valita kahden haastateltavan välillä: toinen olisi mies, jolla olisi aiheen kannalta substanssia, ja toinen taas nainen, jonka substanssi olisi vähäisempi. Kumman Elonen valitsisi? Elonen arveli siinä tilanteessa valitsevansa miehen.
Ervastin mielestä Hesarin ulostulo oli markkinointikikka, ”kuin ne naistenpäivän nuupahtaneet ruusut marketin kassalla”.
”Eivät lukijat ole niin tyhmiä, että ne ajattelisivat, että uutisella on sukupuoli”, Ervasti sanoi. Hän näki HS:n Naisten palsta -etusivun ja sitoutumislupauksen ”tarkoitushakuisena vääntämisenä johonkin suuntaan”.
Näkökulma: Hesarin feminismi menee naurettavuuksiin
VastaaPoistaHelsingin Sanomat on nielaissut kiihkofeministien tarjoaman täkyn ruotoineen.
Viime viikolla Hesari kitisi siitä, miten festareilla esiintyvien artistien sukupuolijakauma on vinoutunut.
Myös Hesarin haastatteleman Flow-festivaalin taiteellisen johtajan Tuomas Kallion mielestä muusiikkialalla on liikaa miehiä. Flow onkin sitoutunut valitsemaan esiintyjiksi yhtä paljon miehiä ja naisia vuoteen 2022 mennessä.
Kallion mukaan 50/50-sukupuolitavoitteessa tärkeintä on esitellä ensisijaisesti mielenkiintoisia artisteja ”kaikista mahdollisista sukupuolista”.
Se nyt vaan on tosiasia, että yleisesti ottaen muusikot ovat pääasiassa miehiä, tyttöbändit ovat harvassa. Toisaalta menestyneissä sooloartisteissa naisia on viime aikoina ollut runsaasti.
Mutta mitä sitten? Mitä väliä sillä on, kumpaa tai mitä sukupuolta esiintyjät ovat, kunhan musiikkitarjonta ja ohjelmisto on laadukasta?
Voimmekin lähivuosina varautua siihen, että festareiden musiikillinen anti ja taso laskevat. Jos esiintyjiksi pitää saada yhtä paljon naisia kuin miehiäkin, tarkoittaa se käytännössä sitä, että festareiden lavoille raahataan sukupuolikiintiöiden nimissä kaikenlaisia ala-arvoisia tyttöbändejä kellareiden kätköistä.
Se ei oikeasti järjellä ajateltuna palvele ketään, mutta pääasia, että kaikensukupuoliset feministit ovat tyytyväisiä.
Naistenpäivän floppi
Naistenpäivänä tuli varsinainen rimanalitus lehdeltä, jonka pitäisi olla valtakunnan ykkösaviisi.
Hesari oli jättänyt suurimman osan etusivustaan tyhjäksi. Ainoastaan oikeassa alanurkassa oli tekstiä noin neljäsosan verran koko tekstitilasta.
Tekstissä luki:
”Sivullamme olisi paljon tyhjää, jos jättäisimme sinne vain naisten äänet. Tällä hetkellä kolmannes artikkeleissamme esiintyvistä henkilöistä on naisia. Tämän pitää muuttua. Sitoudumme lisäämään naisten osuutta artikkeleissamme. Voit seurata kehitystämme reaaliajassa osoitteessa:https://www.hs.fi/tasapalsta
Suomi on tasa-arvon edelläkävijöitä maailmassa. Myös median on oltava moniääninen. Sillä on väliä, kuka saa määritellä maailmaa, jossa sinä elät.”
Toisin sanoen puolueeton tiedonvälitys sekä mielenkiintoisista tapahtumista, asioista ja ilmiöistä uutisoiminen ei ole enää Hesarin prioriteetti. Hesarille on jatkossa pääasia, että sen palstoilla näkyy naisia vähintään yhtä paljon kuin miehiä. Viis siitä, ovatko ne naiset kiinnostavia, tai ovatko he tehneet mitään merkittävää, kunhan saadaan palstoille naisia.
Kannen lisäksi Hesarissa julkaistiin tämä naisten kirjoittama ala-arvoinen artikkeli asiaa selittämään. Taas puhuttiin sukupuolien vinoumasta, ja siitä, että myös trans- ja muunsukupuolisten sekä eri etnisten taustojen ihmisten kuuluu päästä esille lehdessä. Luonnollisesti asiaa kommentoimaan kerättiin ”asiantuntijoita”, jotka kaikki ovat naisia.
Hesarin tempaus ei ymmärrettävästi kerännyt pelkkää kiitosta. Lehden rehvastellessa Facebook-sivullaan muka-rohkealla ulostulollaan, sai se ehkä Hesarin porukan yllätykseksi viiltävää kritiikkiä.
”Kun pitää alkaa miettiä kiintiöitä, mennään pahasti metsään ja laatu kärsii. Mitä jos julkaisisitte jatkossakin artikkeleita sen perusteella ovatko ne tärkeitä, ajankohtaisia ja mielenkiintoisia? Ja unohtakaa ketä ne artikkelit koskee. Se on tasa-arvoa.”, kommentoi eräs nainen.
Eräs mies taas kommentoi näin:
”Eikö tuollainen sukupuolen perusteella tapahtuva jaottelu ja laskeminen nimenomaan lisää epätasa-arvoa ja erottelua? Mitäs jos kohdeltaisiin kaikkia ihan vain ihmisinä?”
Asiaa kommentoitiin myös näin:
”Uutisen arvolla ei ole väliä. Ei myöskään asiantuntijuuden pätevyydellä. Vain sillä on väliä että naiset pääsevät lehteen yhtä paljon kun miehet :DDDDDD”
”Kotiäitiviha” sytytti Soinissa raivon Suomen Kuvalehdelle – haukkuu ”tasa-arvotantat ja ”sosiaalisedät”
VastaaPoistaUlkoministeri Timo Soini (sin.) on sydämistynyt Suomen Kuvalehden pääkirjoituksesta pahanpäiväisesti. Hän osoittaa blogissaan päätoimittajalle Ville Pernaalle avoimen kirjeen, jossa syyttää tätä ”kotiäitivihan aisankannattajaksi”.
– Avoimen kotiäitivihan torjuminen on tärkeää. Yhtä tärkeää on niin sanottujen hyödyllisten idioottien sosiaalisetämäinen kotiäitien paternalistinen paimentamisen läpivalaisu, Soini kirjoittaa.
Hän ihmettelee sitä, että ”ikään kuin kotiäiti olisi ohjausta vailla. Höpsähtänyt holhokki, joka ei ymmärrä omaa parastaan”.
– Kyllä kotiäiti tietää! Ei siihen tarvita tasa-arvotanttoja ja sosiaalisetiä kaanonissa laulamaan kotiäitiä ja hänen itsenäisiä valintojaan suohon.
Soini muistuttaa, että syntyvyys Suomessa laskee kuin sonnin häntä. Hänen mielestään kotihoidontukea pitää nostaa kahdelta ensimmäiseltä vuodelta tuntuvasti.
– Suomi on nimenomaan edistyksellinen maa, kun se suo äideille ja isille todellisen valinnanvapauden kotihoidon ja päivähoidon välillä. Perhe päättää. Nykyjärjestelmää pitää kehittää. Ei romuttaa.
Soini kirjoittaa olevansa onnellinen siitä, että ”taantumuksen voimat ja heidän aisankannattajansa mediassa on täystyrmätty ja kotihoidontuki säilyy”.
– Rappio ei kuitenkaan antaudu. Se kytee päästäkseen perinteisten perhearvojen ja valinnanvapauden kimppuun.
Soinin mielestä Suomen Kuvalehden on aika ryhdistäytyä – ennen kuin on liian myöhäistä.
– Kannustan analyysiin, ettei lehtenne ajaudu dialyysiin.
”Ei kulu päivääkään ikävöimättä lastani”, sanoo isyyslain epäkohdan syrjimä isä
VastaaPoistaMarko on varma, että hän on kaksivuotiaan tytön isä, ja lapsen äitikin on asian myöntänyt. Naisen uusittu avioliitto entisen kumppanin kanssa ja Suomen isyyslait kuitenkin mahdollistavat sen, että äiti voi kieltää Markoa olemasta missään tekemisissä tytön kanssa.
Ei kulu päivääkään, ettenkö ikävöisi lastani, Marko (nimi on muutettu) sanoo ja huokaisee.
Suuren talon takan päällä on kehystettyjä valokuvia tyttövauvasta. Osassa Marko pitää vauvaa itse sylissään. Tuoreita kuvia ei ole, sillä Marko ei ole nähnyt tytärtään yli vuoteen. Pääkaupunkiseudulla asuva, päälle kolmekymppinen Marko ei saa olla missään tekemisissä lapsen kanssa, vaikka hän on varma, että kyseessä on hänen biologinen tyttärensä.
Tyttö asuu toisella paikkakunnalla äitinsä ja äidin aviomiehen kanssa. Isyyslain avioliitto-olettaman mukaisesti äidin aviomies katsotaan lapsen isäksi. Markolla ole oikeutta vaatia asian selvittämistä.
- Äiti on myöntänyt isyyteni lukuisia kertoja. Tämä on farssi, mutta päättäjät ja lainsäätäjät eivät ole asiasta kiinnostuneita, toteaa Marko tuskastuneena.
Olikin naimisissa
Miehestä huokuu epätoivo ja voimattomuuden tunne lain edessä. Tarina alkoi, kun Marko ryhtyi seurustelemaan naisystävänsä kanssa vuonna 2015. Naisella oli takanaan päättynyt avioliitto, ja hän majaili Markon luona.
Pariskunta keskusteli perheenlisäyksestä, ja kumpikin toivoi lasta. Molemmat iloitsivat, kun nainen ilmoitti olevansa raskaana tammikuussa 2016.
- Hän muun muassa näytti raskaustestiä ja kysyi, miltä nyt tuntuu. Olin ultraäänitutkimuksissa ja neuvolassa sillä oletuksella, että olen lapsen isä. Hän halusi minua koko ajan lapsen isäksi ja halusi tehdä lisää lapsia kanssani.
Pari kuitenkin riitautui. Markolle paljastui, että kumppani olikin edelleen naimisissa entisen aviomiehensä kanssa. Hän piti myös kotiosoitettaan aviomiehensä luona, vaikka asustelikin Markon luona.
- Hän väitti eronneensa jo pari vuotta sitten. Kun sain tietää avioliitosta, hän loukkaantui siitä. Sen jälkeen meillä ei ollut hirveän hyvä keskusteluyhteys.
Markon taistelu oikeudesta tavata lastaan oli alkanut.
Demarinuoret vaativat lasten ympärileikkauksen kieltämistä lailla
VastaaPoistaDemarinuoret vaatii, että alaikäisten lasten ympärileikkaus on kiellettävä lailla lapsen sukupuolesta riippumatta.
– Uskonnonvapaus on tärkeä arvo, mutta se ei missään nimessä saa mennä ihmisoikeuksien ja ihmisten fyysisen koskemattomuuden edelle, Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi sanoo.
Demarinuorten kannanotto liittyy turkulaisen kokoomusvaltuutetun Muhis Azizin ehdotukseen, joka Demarinuorten mukaan antaisi luvan suorittaa ympärileikkauksen uskonnollisin perustein.
Ympärileikkaus voi täyttää Suomen rikoslain mukaan pahoinpitelyn tunnusmerkit. Demarinuorten mukaan lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on kertonut kannattavansa lasten ympärileikkausten kieltämistä lailla.
"Häirintään kannustava" tietokonepeli sai täystyrmäyksen - feministiryhmä vaatii pelin kieltämistä
VastaaPoistaSuper Seducer -peli on saanut osakseen laajaa kritiikkiä.
Steam-pelisivustolla on julkaistu peli, joka on saanut osakseen paljon kriittistä palautetta. Super Seducer: How To Talk To Girls -nimisessä pelissä ideana on, että mies yrittää vietellä naisia erilaisin keinoin. Pelin takana on deittailuvalmentaja Richard La Ruina, 37.
Mies on aiemminkin herättänyt närää esimerkiksi tv-esiintymisillään ja kirjoittamillaan kirjoilla. Nyt miestä ja hänen kehittämäänsä peliä syytetään kannustamisesta seksuaaliseen häirintään. Indy100 kirjoittaa, että Super Seducer -pelissä yhtenä naisen iskemisen tapana on muun muassa tarttua tätä rinnoista. Lisäksi yhdessä iskurepliikissä mies sanoo naiselle: ”Jos et ole hyvä kokkaaja, sinun on parasta olla todella hyvä imemään k*llia.” The Verge -sivustolla kirjoitetaan, että peli tarjoaa deittailusta ”myrkyllisen kuvan”.
”Pelissä opetetaan miehille ’psykologisten’ vinkkien avulla, miten manipuloida naisia. Peli väittää, että oikeilla repliikeillä kenet tahansa naisen voi voittaa puolelleen”, sivustolla kirjoitetaan.
Peli oli tarkoitus julkaista PlayStation 4 -konsolille tällä viikolla, mutta pelin saama murskakritiikki sai Sonyn vetäytymään pelin julkaisemisesta. Peli oli vastatuulessa myös yhteisörahoituspalvelu Kickstarterin kieltäydyttyä laittamasta sivuilleen pelin joukkorahoituskampanjaa.
"Oppitunti häirinnästä"
Peli on kuitenkin nyt julkaistu tietokonepelaamiseen tarkoitetulla jakelualusta Steamilla. Nyt on kuitenkin käynnistetty kampanja, jonka tavoitteena on estää Super Seducerin myynti kokonaan. Kampanjan takana on brittiläinen feministijärjestö Level Up. Järjestön toimitusjohtaja Carys Afoko on kommentoinut asiaa Indy100-sivustolle.
- Tämä myrkyllinen peli kouluttaa seuraavan sukupolven Harvey Weinsteineja. Liian monet meistä tietävät, miltä tuntuu, kun mies ei usko kieltojamme ja on vakuuttunut siitä, että on vain ajan kysymys ennen kuin lankeamme hänen charmiinsa. Steam on yksi isoimmista pelien jälleenmyyjistä maailmassa, eikä sen tulisi myydä asiakkailleen oppitunteja häirinnästä, Afoko sanoo.
Afoko huomauttaa, että Steam on aiemmin vetänyt pelejä pois jakelusta liian väkivaltaisen sisällön vuoksi. Hän toivoo, että palvelu ottaisi nyt tiukan kannan naisiin kohdistuvaa häirintää vastaan. Aihe on tulenarka varsinkin nyt, kun keskustelu seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta on ollut pitkään ihmisten huulilla. Monet kommentoijat ovatkin kritisoineet peliä Steamin verkkosivuilla.
Ruotsalaiset ”kulttuuritantat” suuttuivat muotigurulleen: ”Gudrun, me matalapalkkaiset hoidimme lapsesi!”
VastaaPoistaRohkeille ja omapäisille naisille vaatteita suunnitellut ruotsalainen Gudrun Sjödén arvosteli matalapalkka-alojen naisia ”vääristä valinnoista”. Miljonäärin puheista nousi boikottia vaativa poru Ruotsissa ja ympäri Pohjoismaita. Miksi?
Valkotukkainen nainen seisoo Svenska Dagbladet -lehden kulttuurisivujen kuvassa kädet topakasti lanteillaan. Trendikkäästi leikattu polkkatukka kehystää kasvoja. Tyylikkään kokonaisuuden väriläiskänä ovat vihreät pyöreät silmälasinpokat.
Hän näyttää niiltä naisilta, jotka ylläpitävät teattereja ja kulttuuritapahtumia, matkustavat paljon ja kokeilevat uusia trendiruokia. He puhuvat naisten ja lasten oikeuksista ja heitä kuvaillaan Ruotsissa sanalla kulturtant, kulttuuritäti.
Nainen on ruotsalainen muotisuunnittelija ja bisnesnainen Gudrun Sjödén, 76. Sjödén on tullut tunnetuksi nimeään kantavasta vaatemerkistä ja sen värikkäistä ja ekologisista vaatteista sekä kodintekstiileistä.
Nyt Gudrun sanoi suuren ruotsalaismedian haastattelussa jotain, mikä ei millään sovi brändin mielikuvaan.
Hän arvosteli naisia, jotka valittavat pieniä tulojaan tai vähäistä eläkettään.
– Vuosien varrella on taisteltu siitä, ettei pidetä lapsia liian kauan päiväkodissa tai siitä, etteivät äidit ole liikaa poissa lastensa luota. He, jotka valittavat, etteivät saa korkeampaa palkkaa tai eläkettä, ovat tässä asemassa, koska ovat valinneet itse niin. He ovat jättäneet panostamatta uraansa.
Naisista on tullut liian mukavuudenhaluisia ja siksi myös pienipalkkaisempia, Sjödén sanoo.
– Onhan hyvin mukavaa lähteä kotiin kello 16.
Sjödénin puheista nousi kohu Ruotsissa viikko sitten. Mistä on oikein kyse?
GUDRUN Sjödénin kohdalla ei voi juuri puhua huonosta eläkkeestä tai pienestä palkasta. Hänen nimeään kantavasta brändistä on tullut maailmanlaajuinen menestys.
Vaatemerkki työllistää yli 350 työntekijää kivijalkakaupoissa ja postimyynnissä. Yrityksen liikevaihto oli yli 75 miljoonaa euroa vuonna 2016. Kauppoja on Tanskassa, Norjassa, Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Suomestakin löytyy yksi liike, Helsingistä Erottajankadulta.
Yritys on Ruotsin suurin muodinviejä H&M:n jälkeen.
Gudrun Sjödén on tullut suomalaisille parhaiten tutuksi postimyynnistä, sillä se on mainostanut muun muassa Helsingin Sanomissa, Me Naisissa ja Kodin Kuvalehdessä.
Sjödén ymmärtää hyvin työelämän päälle. Urasuunnittelu on kietoutunut hänen henkilökohtaisen elämänsä ympärille jo opiskeluajoista lähtien.
Gudrun meni opiskeluaikanaan naimisiin valokuvaaja Björn Sjödénin kanssa. Yhdessä heistä tuli myöhemmin sekä vanhempia että bisneskumppaneita.
Vuonna 1964 syntyi pariskunnan ainoa lapsi, poika Tobias.
Samaan aikaan Gudrun teki uraa: Hän aloitti suunnittelijan työt 1967 Ivar Wahlilla ja ryhtyi myöhemmin freelanceriksi. Vuonna 1974 hän aloitti oman merkkinsä ja vuonna 1976 Sjödénit perustivat kivijalkamyymälän Tukholman Regeringsgatanille.
Parin vuoden kuluttua postimyyntikaupan tulot nousivat jo kahteen miljoonaan Ruotsin kruunuun. Gudrun on painottanut useissa haastatteluissa, ettei hänen miehensä ole koskaan elättänyt häntä.
Lapsiluku jäi yhteen muun muassa uran vuoksi, Sjöden on kertonut Senioren-lehdessä. Hän ajatteli, että perhettä ja työelämää olisi vaikea yhdistää. Hän kiittää isoäitien apua lastenhoidossa, sillä varsinkin anoppi tuli heille junalla Malmöstä, jos poika sairastui. Lapsi meni pian päiväkotiin.
Gudrun on elänyt juuri niin kuin tuoreessa haastattelussaan opettaa.
Sjöden kertoo tuoreessa Svenska Dagbladetin haastattelussa kuitenkin ymmärtävänsä naisia, joilla on pieniä lapsia.
– Työnantajana haluan antaa johtaville työntekijöilleni kohtuullisen työmäärän silloin, kun heillä on pieniä lapsia, jotta he voisivat jatkaa työelämässä. Ja lisäksi eläkkeen, jolla tulee toimeen mukavasti.
Perussuomalaiset ja vihreät kiinnostavat nyt eniten – jäsenmäärä noussut liki viidenneksen: "Halla-aho on hardcore-looginen"
VastaaPoistaPerussuomalaiset ja Vihreät ovat saaneet eniten lisää jäseniä viimeisen vuoden aikana, ilmenee MTV Uutisten selvityksestä. Perussuomalaisten jäsenmäärä on lisääntynyt liki viidenneksen.
Perussuomalaiset houkuttelee nyt eniten jäseniä itselleen vihreiden ohella. Yksi heistä on espoolainen IT-alan ammattilainen Kari Hirvi. Hän kiinnostui Jussi Halla-ahosta hänen puheenjohtajavalintansa yhteydessä.
– Luin kaikki 401 blogikirjoitusta, mitä Halla-aholla. Ajattelin, että on kyllä ihme äijä. Hän on melkein täsmälleen samanikäinen kuin minä, mutta jo 10 vuotta sitten kirjoitti niin hard-core-loogista tekstiä, mihin en itse pystyisi tänäkään päivänä.
"Muut puolueet eivät uskalla ajatella väestöjakaumaa"
Hirvi oli tähän asti äänestänyt kokoomusta. Nyt hän kokee, että perussuomalaiset on arvoasteikolla kokoomusta oikeammalla. Hirvelle tärkeää on maahanmuuttopolitiikka.
– Yksittäinen tärkeä teema on se, että mikä on kansakuntien pitkän aikavälin väestöjakauman kehitys. Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka käsittelee tätä teemaa. Muut eivät uskalla sitä ajatellakaan, sanoo Hirvi.
Puolueen mukaan Hirven lisäksi perussuomalaisiin liittyi viime vuonna noin 1500 jäsentä ennen puoluekokousta ja ja saman verran sen jälkeen. Puoluesihteerin mukaan osa tulijoista on heitä, jotka lähtivät aiemmin pettyneenä politiikkaan. Osa on täysin tuoreita kasvoja.
– Jäsenkasvuhan oli silloin kesän ensimmäisinä kuukausina, puoluekokouksen jälkeen, ihan valtavaa. Nämä uudet tulijat ovat vallan tuoreita poliittisia nousevia kykyjä – ihan tavallisia ihmisiä. Meille on maakuntavaaleihin tulossa tuoretta hyvää väkeä, kertoo uudessa toimistossa muuttoa tekevä puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.
– Ikäjakauma on hieman nuorentunut siitä mitä meillä ylipäätänsä alle 44-vuotiaita. Miehiä tietenkin enemmistö, mutta myös 25 prosenttia naisia.
Sinisiä vain alle 600
Puoluesihteerin mukaan noin tuhat ihmistä jätti puoleen. Osa heistä siirtyi siniseen tulevaisuuteen, mikä on jäänyt toistaiseksi alle 600 jäsenen lilliputiksi.
– Veikkaan, että sinisiin suoraan on lähtenyt 400-450 meidän jäsenkentästä. Heistä suurin osa on vähän ikääntyneempää väestöä. Muihin puolueisiin lähti ehkä satakunta. Surullisin osuus on se 400-500 ihmistä, jotka lopettivat politiikan kokonaan, ynnää puoluesihteeri.
Slunga-Poutsalo haluaa myös kumota huhupuheita.
– Nämä urbaanit legendat siitä, että olemme ottaneet takaisin kaikki erotetut, eivät pidä paikkaansa.
Tutkija: Puoluekokous selkeytti linjan
Tutkijan mukaan kesän puoluekokous selkeytti perussuomalaisten linjaa.
– Nyt linja on hyvin selkeä. Kaikista kriittisimmin maahanmuuttoon ja Euroopan unioniin suhtautuvat ovat jääneet perussuomalaisiin ja tämä on puhutellut kannattajia, arvioi eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija, yliopistonlehtori Jenni Karimäki.
Vihreät puolueiden vetovoimasta: Vihreiden ja perussuomalaisten linja kristallinkirkas, SDP:n sekava
VastaaPoistaPerussuomalaiset ja vihreät ovat saaneet eniten lisää jäseniä viimeisen vuoden aikana, ilmenee MTV Uutisten selvityksestä. Perussuomalaisten jäsenmäärä on lisääntynyt liki viidenneksen. Lähes yhtä paljon on paisunut vihreä aate.
Mistä vihreiden jäsenyyssuosio kertoo?
– Aika on sellainen, että vihreiden arvot saavat yhä enemmän kannatusta suomalaisten keskuudessa, tiivistää vihreän puolueen varapuheenjohtaja Hanna Halmeenpää.
"Kansa jakautuu vahvemmin"
Mistä perussuomalaisten vastaava kiinnostus kertoo?
– Olen vähän huolestunut siitä. Se kertoo siitä, että meidän yhteiskunta jollain lailla eriarvoistuu. Se ei ole kauhean hyvä kehitys, että hirveän erilaisia arvoja ajavat puolueet kasvavat vahvasti. Se vaikuttaa siltä, että kansa jakautuu vahvemmin. Meillä suomalaisilla pitäisi olla suurimmasta osasta asioista yhteinen arvopohja, Halmeenpää jatkaa.
Molemmat puolueet, vihreät ja perussuomalaiset, ovat oppositiossa. Miksi oppositiopolitiikka ei näy jäsenhinkuna SDP:lle?
– Ihmisten on helpompi valita puolue, jonka asiat ja arvot ovat selkeät. Sen taustalla on ehkä sellaista, että ihmiset näkevät kristallinkirkkaasti, mitä vihreät ajavat ja sama pätee perussuomalaisiin. Ehkä sosialidemokraatit ovat monelle ihmisille sekava sekoitus sitä, että mitä ne demarit nyt oikein ovat. Heidän tavoitteet eivät ole niin selviä, arvioi vihreiden varapuheenjohtaja.
SDP: Toiminnallamme on vetovoimaa
Vaikka SDP sai viime vuonna liki 1300 uutta jäsentä, jäsenkenttä pieneni. Demarit puhuvat luonnollisesta poistumasta.
– SDP:n jäsenmassa on liittynyt aiempina vuosikymmeninä. Eli se jäsenmäärän pieneneminen johtuu siitä, että jäsenmäärästä poistuu, kommentoi SDP:n järjestöpäällikkö Jenny Suominen.
Suominen muistuttaa, että jäsenkirjan ottaminen ei ole puolueelle ainoa mittari.
– Esimerkiksi aktiivimallin ympärillä on ollut vilkkautta. Toiminta, mitä meillä on näiden asioiden ympärillä tarjota, niin sillä on selvästi vetovoimaa.
Keskusta: Rekistereitä on siivottu
Keskustalla jäsenmäärä on laskenut useammalla tuhannella. Tosin putoamisen varaa on, sillä jäsenmäärä on yhä yli 100 000. Ovaskan mukaan jäsenten keski-ikä painottuu "viidenkympin yläpuolelle".
Onko jäsenrekisterit nyt siivottu täysin?
– Toivon mukaan ne alkavat olla siinä kunnossa kuin niiden pitääkin olla. Meillä on keskitetty rekisteri, mutta myös piireissä sitä ylläpidetään, kertoo keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska.
Ovaskan mukaan tärkeintä on, että puolue pystyisi aktivoimaan jäsenkuntansa vaaleissa ja vaalien välillä.
Jäsenennätyksen vuosi?
Vihreiden puoluesihteeri vahvistaa, että vihreä jäsennousu näyttää jatkuvan myös tänä vuonna.
– Jäsenmaksun maksaneiden määrä on tällä hetkellä edellä sitä, mikä se viime vuonna oli samaan aikaan. Eli jos tahti pysyy samana, tästä tulee taas uuden jäsenennätyksen vuosi, kertoo puoluesihteeri Lasse Miettinen.
Yhtä lailla perusuomalaisten trendi jatkuu puolueelle suotuisana.
– Tänä vuonna uusia jäseniä on tullut 300. Vaikka mahdollisten maakuntavaalien ehdokaslistat ovat isoja, niin meillä on niin paljon uutta ja innostunutta väkeä, niin ei varmaan tuota tiukkaa täyttää ne listat, iloitsee puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.
MTV Uutiset sai jäsentiedot puoluetoimistoista. Luvut kertovat tilanten tammikuussa 2018.
Miesten kokemasta väkivallasta puhuttava
VastaaPoistaRikosuhripäivystyksen ja Miessakit ry:n kampanja nostaa esiin miesten kokeman väkivallan ja siihen liittyvän vaikenemisen.
Miessakit ry:n Väkivaltaa Kokeneet Miehet -hankkeen kyselytutkimuksen mukaan väkivallan kohteeksi joutuminen aiheuttaa miehille monenlaisia haitallisia oireita.
Valtaosa miehistä kertoi tunteneensa ahdistusta, järkytystä ja itsevarmuuden heikkenemistä väkivaltakokemusten seurauksena. Liki puolet kertoi tuntevansa masennusta, joka johtui koetusta väkivallasta.
Lopulta puhumattomuus murentaa itsetuntoa ja uskoa ihmisten hyvyyteen. Tämä tekee elämästä nauttimisen vaikeaksi niin oman itsensä kuin muiden seurassa.
– Ellemme pura kokemusta puhumalla, voi väkivalta löytää uuden kohteen. Se voi suuntautua itseemme tai muihin. Vaikenemalla ylläpidämme tätä kierrettä, kertoo Miessakit ry:n toiminnanjohtaja Tomi Timperi.
Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åbergin mukaan kampanjalla halutaan muistuttaa rikosten uhreja, että tukea on saatavilla.
– Jos kohtaat väkivaltaa, puhu, hae apua ja tee rikosilmoitus, hän sanoo.
Kampanjalla muistutetaan myös rikosuhridirektiivin tuomista velvoitteista. Esitutkintaviranomaisilla on velvollisuus kertoa asianomistajalle hänen oikeuksistaan tukipalveluihin ja neuvontaan sekä ohjata tukipalveluihin.
– Edelleen miehiä ohjataan tukipalveluihin aivan liian vähän. Viranomaisten ja muiden ammattilaisten tiedon lisääminen väkivallan seurauksista miesten hyvinvoinnille on tavattoman tärkeää, sanoo Åberg.
Joka kuudes mies kokee väkivaltaa. Kokemus voi horjuttaa vakavasti hyvinvointia ja purkautua myös uutena väkivaltana.
Mieskulttuurissa mättää moni asia
VastaaPoistaPitää muka olla mies eikä hiiri, marjanpoimija tai mikä pelottavinta – neiti, kirjoittaa Rosa Meriläinen.
KAIKKI, jotka kokevat olevansa miehiä, ovat oikeita miehiä. On perin traagista, jos nuorukaisen tarvitsee omaa miehisyyttään todistellakseen ajaa humalassa viritetyllä mopolla päin puuta. Hukkua jokeen tai pudota parvekkeelta. Pitää muka olla mies eikä hiiri, marjanpoimija tai mikä pelottavinta – neiti.
Mikael Niemi on klassikkoromaanissaan Populäärimusiikkia Vittulajänkältä kuvannut hilpeästi mieskulttuuria, jossa kaikkea neitimäisyyttä pitää varoa hartaalla pieteetillä. Miehuus määritellään sitä kautta, mitä kaikkea ei ole ja mitä kaikkea ei tee. Aivan kuin miehelle sukupuoli ei olisi nautinnon ja ilon lähde, vaan ankara sarja kieltoja.
Neitimäisyyttä vältellessä sitä pitää puristaa kommunikaatio muiden kanssa minimiin, ettei vain tulisi paljastaneeksi kiellettyjä tunteita.
Naisten kanssa ei uskalla olla ystävä, eikä kavereille kertoa epävarmuuksistaan ja heikkouksistaan. Harrastuksista suurin osa kiellettyjen listalla, koska tosimiehen ei tule olla kiinnostunut esimerkiksi taiteista.
Homofobia on elimellinen osa kieroon kasvanutta maskuliinisuutta, jossa erotellaan hyvät miehet huonoista. Omaa heteroseksuaalisuutta julistetaan öykkäröimällä, kertomalla seksistisiä naista halventavia juttuja - mikä on hupaisaa, koska luulisi periaatteessa heteromiehelle olevan ihan okei tykätä naisista – ja syrjimällä homoja ja transsukupuolisia.
Myrkytetty maskuliinisuus on kansainvälinen ilmiö. Sodista toipuvat yhteiskunnat tunnistavat kaikki sen väkivallan ja itsetuhoisuuden kierteen, jossa osa miehistä kipuilee hakkaamalla perheenjäseniään, huutelemalla rumia maahanmuuttajille ja lähettelemällä vihaviestejä vammaisille.
MONIA MIEHIÄ korpeaa, jos heidät yritetään imaista olallehakkaajien piiriin, jossa ollaan rasistisia ja naisvihamielisiä silloin, kun läsnä ei ole naisia. Tasa-arvoisessa kaveriporukassa kasvaneelle nuorukaiselle on melkoinen järkytys, kun hän ensimmäisen kerran joutuu kohtaamaan avointa myrkytettyä maskuliinisuutta. Erityisesti työyhteisöissä siitä irtisanoutuminen ei ole aina helppoa. Esimerkiksi yksi työkaverini ei ollut saanut tällaisessa tilanteessa puolustettua naisia, mutta tuli jälkeenpäin kertomaan kuka on sellainen, joka selän takana puhuu naisista halveksuvasti, vaikka muuten käyttäytyy ystävällisesti.
Väkivaltainen ja erilaisuutta huonosti sietävä mieskulttuuri pyrkii kertomaan, että heidän tapansa olla mies on se oikea ja luonnollinen. He ovat hanakoita kertomaan kaikkien miesten puolesta, millaisia miehet ovat. Olen kuullut väitettävän, että miehet nyt vain ovat sellaisia, etteivät kykene pidättelemään yliläikkyvää alkuvoimaista seksuaalisuuttaan, vaan miesten on aivan pakko tilaisuuden tullen tuijottaa tissejä. Vaikka seksuaalisuus on ihmisen ominaisuus, joka on yhtä voimakkaana kaikissa sukupuolissa.
IHMISIÄ ei voi jakaa sukupuolen perusteella kahteen eri kategoriaan, jossa sukupuoli kertoisi ihmisen haaveista ja luonteesta kaiken olennaisen. Miehet ovat ensisijaisesti ihmisiä.
Kuopion piispa pahoittelee yhdyntäkaavake-kommenttiaan: ”Huono, harkitsematon, tarpeeton ja liian altis väärinymmärryksille”
VastaaPoistaKuopion piispa Jari Jolkkonen pahoittelee aiemmin maanantaina kirjoittamaansa Twitter-päivitystä. Jolkkonen kommentoi Helsingin Sanomissa julkaistua mielipidekirjoitusta.
Eduskunnassa on parhaillaan käsiteltävänä lakialoite, jonka mukaan sukupuoliyhdyntään on saatava kumppanin lupa. Asiasta on herännyt laajaa keskustelua.
Espoolainen lääkäri sanoi kirjoituksessaan, että ratkaisu on yksinkertainen.
”Laadittakoon kaavake, jossa tapahtumaan myönnetään suostumus. Lupa voisi olla kertaluontoinen, useita yhdyntöjä salliva tai määräaikainen. Kaavakkeen tulee tietysti mahdollistaa myös luvan peruminen mielen muuttuessa”, lääkäri kirjoittaa.
Jolkkonen letkautti Twitter-tilillään, että tällainen kaavake on jo käytössä.
”Niitä saa maistraateista ja seurakunnista. Yleensä kaavake allekirjoitetaan kirkon sakaristossa. Pitää olla myös kaksi todistajaa. Tarkkaa otsikkoa en muista. Allekirjoituksen jälkeen luvataan sitoutua, rakastaa ja olla uskollisia. Suosittelen.”
Kommentti herätti närää. Hänelle muun muassa huomautettiin, että avioliitossa tehty raiskaus kriminalisoitiin vuonna 1994.
”1999 siitä tuli yleisen syytteen alainen rikos. Pelkkä avioliiton solmiminen ei tarkoita suostumusta seksiin”, yksi vastaajista kirjoitti.
Jolkkonen poistikin alkuperäisen twiittinsä iltapäivällä. Sekin noteerattiin.
”Tämä Twitter ei toimi niin, että kun tajuaa tviitanneensa typerästi, asiattomasti ja epäonnistuneesti, mokatviitti poistetaan. Ei. Täällä täytyy vastata omista mokista. Pitää korjata, pitää selittää, pitää tarvittaessa pyytää anteeksi”, espoolaisen Leppävaaran seurakunnan pastori, kirkollisena some-vaikuttajana tunnettu Aija Pöyri opasti Jolkkosta.
Piispa palasi aiheeseen myöhään iltapäivällä uudessa päivityksessä.
”Tämänpäiväinen tviittini oli huono, harkitsematon, tarpeeton ja liian altis väärinymmärryksille. Yritän ottaa opiksi. Todellinen aviorakkaus kunnioittaa aina toista, huolehtii toisesta eikä koskaan pakota mihinkään. Sitä juuri vihkimisessä luvataan.”
Tutkimus: Miehet onnellisempia kurvikkaiden naisten kanssa
VastaaPoistaNaisten kauneusihanteet ovat muuttuneet nykyisin hoikista ja huippumallia muistuttavista neitokaisista hieman normaalivartaloisempaan suuntaan. Toki jokaisella on oma mieltymyksensä ulkonäön suhteen, mutta esimerkiksi kiinteitä ja pyöreitä peppuja pidetään tällä hetkellä trendikkäinä.
Ihmisten kannattaisi tuijotella vaa’an sijaan peiliä ja tunnustella omaa hyvinvointia ja terveyttä painon sijaan. Meksikolainen National Autonomousin yliopisto on toteuttanut tutkimuksen, jonka mukaan kurvikkaan ja pluskokoisen naisen kanssa naimisissa olevat miehet ovat muita onnellisempia. Pyöreämmät, mutta terveet daamit ovat nimittäin saman tutkimuksen mukaan muita parempia vaimoja.
Tutkimuksen mukaan kurvikkaiden naisten siipat ovat jopa kymmenen kertaa muita onnellisempia. Lisäksi miehet hymyilevät muhkuilla varustettujen naisten kanssa enemmän ja osaavat ratkaista paremmin elämänsä ongelmia. Tutkimuksessa painotetaan, että syy on runsasvartaloisten naisten kyvystä pitää partnerinsa tyytyväisempänä, P. World -sivusto uutisoi.
Kun naisella on hieman enemmän lihaa luidensa ympärillä, osaa hän myös joidenkin mukaan ottaa elämässään rennommin. Yleistyksen mukaan pullukat pimut eivät jaksa keskittyä jokaisen suupalansa vahtaamiseen, ja antavat myös kumppaninsa nauttia vapaammin suosikkiruokiaan. Sanotaan, että lihavat on leppoisia, ja tämän tutkimuksen mukaan se pitää myös paikkaansa.
Tutkimus: Naiset eivät ole geneettisesti miehiä empaattisempia – erot selittyvät sosiaalisilla tekijöillä
VastaaPoistaNaisten markkina-arvo romahtamassa pian nollaan?:
VastaaPoistaDavecat on ollut seksinuken kanssa 17 vuotta – “Hänessä on kaikki naisen hyvät puolet ilman huonoja”
Robottiseksuaali ja kehittäjä uskovat, että vuonna 2050 keinoihmiset ovat arkipäivää ja ihmisen ja robotin väliset parisuhteet tavallisia.
...
Vasta 1990-luvun lopulla hän tutustui internetissä yritykseen, joka valmistaa silikonista veistettyjä, anatomisesti virheettömiä ihmisnukkeja. Säästettyään palkoistaan 1,5 vuotta Davecat sai viimein personoidun seksinukkensa Sidoren toimitettuna kotiovelleen vuonna 2000.
– Hän oli puisessa kuljetuslaatikossa, jossa oli yhdistelmälukko ja ruuvit ovessa. Kun sain oven auki, näin hänet läpikuultavan muovin läpi ensimmäisen kerran. Irrotettuani muovit minulta vei useita minuutteja koota itseni. Hänellä oli päällään musta paita, peruukki ja kädessä violetti tekoruusu. Tuijotin Sidorea silmiin ja ajattelin, että tässä on unelmieni nainen.
...
– Tällä hetkellä lähin robotin kaltainen asia, jonka voin hankkia, on silikoninukke. Tekoälyllä varustettuja synteettisiä naisia on olemassa, mutta vielä niitä ei ole markkinoilla, Davecat sanoo.
Pian tilanne on toinen. Ensimmäinen mekaanisella päällä, tekoälyllä ja puhekyvyllä varustettu seksirobotti on jo luotu. Sen prototyyppi sijaitsee Kalifornian San Marcosissa, San Diegon esikaupungissa.
...
Tällä hetkellä saatavilla on puhelinsovellus, jossa käyttäjä voi luoda toiveidensa mukaisen tekoälypersoonallisuuden, jonka kanssa käydä keskusteluita. Tekoälyn luonne, ääni ja ulkoasu on määriteltävissä mieluiseksi.
...
Omilta vanhemmiltaan ja ystäviltä hyväksynnän saaminen ei tuottanut Davecatille suuria vaikeuksia.
– Ystäväni ovat oikeastaan aina ajatelleet, että olen porukan outolintu ja minulla on omat juttuni. Nykyisin he lähettävät aina terveisiä tytöille.
...
Suhteet oikeisiin naisiin eivät tuntuneet aidoilta
Ennen Sidoren hankkimista Davecat seurusteli oikeiden naisten kanssa muutamaan otteeseen.
Suhteet päätyivät pettymyksiin.
– Olin suhteessa, jossa olin kolmas pyörä. Ne suhteet eivät tuntuneet aidoilta.
Davecatin mielestä synteettisissä naisissa on kaikki orgaanisen naisen hyvät puolet ilman huonoja.
– Tiedän, että hän on aina uskollinen minulle. Ei tule tapauksia, joissa epäilisin hänen tekevän jotain vain ajaakseen omaa etuaan. Tiedän, että hän välittää minusta ja omalla tavallaan pitää minusta huolta.
Mutta millaista on elää silikoninaisen kanssa? Onko arki tasaista, vai tuleeko pariskunnalle koskaan riitoja?
– On tapauksia, kun olemme riidelleet, mutta hyvin harvoin. Meillä on eetos: Emme koskaan mene nukkumaan vihaisina. Se on tapa, jota jokaisen rakastavan parin tulisi noudattaa.
Davecat on myöhemmin hankkinut kaksi muuta nukkea. Toisen, Elena-nimisen nuken, jotta hänen vaimonsa Sidoren ei tarvitsisi olla päivisin yksin. Kolmannen, Winter-nimisen nuken hän hankki, koska Davecatista tuntui siltä, että Elena tarvitsi tyttöystävän.
...
Parisuhteen 20-vuotislahjaksi Davecat on harkinnut pään päivittämistä tekoälyllä varustelluksi, ainakin jos teknologia kehittyy riittävästi.
– Tärkeää on, että kun Sidore saa tekoälyn, sen täytyy olla riittävän kehittynyt, jotta hänelle luomani taustatarina ja persoonallisuus säilyvät.
Davecat ei sulje pois mahdollisuutta, että seurustelisi vielä joskus oikean naisen kanssa. Siinä tapauksessa naisen tulisi kuitenkin ymmärtää, että vaimo Sidore tulee aina ensin, eikä syvempi sitoutuminen ole mahdollista.
– Olemme nähneet paljon 17 vuoden aikana. Odotan innolla seuraavaa 17:ää vuotta, Davecat sanoo.
Ihokarvojen poisto genitaalialueelta on yhä suositumpaa, ja sitä tekevät myös miehet, mutta se ei välttämättä ole hyväksi, kertoo asiantuntija
VastaaPoistaMiehen sänki voi aiheuttaa naiselle kipuoireita, kertoo asiantuntijahoitaja Minna Törnävä.
KARVOITUKSEN poistaminen sukuelimien alueelta on yhä tavallisempaa ja sitä tekevät entistä enemmän myös miehet.
Se ei kuitenkaan aina ole riskitöntä. Naisella kaikkien ihokarvojen poisto sukuelimien alueelta voi altistaa lieville ihotulehduksille.
”Tulehdukset saattavat puolestaan aiheuttaa ulkosynnyttimien ja emättimen suun ärsytystä ja kipuoireita”, sanoo Tampereen yliopistollisen sairaalan asiantuntijahoitaja Minna Törnävä. Hän on tehnyt väitöskirjan vulvodyniasta eli naisen sukupuolielinten kiputiloista.
”Häpykarvoitus on ihan syystä luotu. Se suojaa ulkosynnyttimiä ja mahdollistaa ilmankierron, jonka vuoksi limakalvotkin voivat paremmin”, hän toteaa.
Myös naisen seksikumppanin kannattaa pitää kiinni karvoistaan.
”Varsinkin, jos ihokarvat ajellaan, peniksen juureen saattaa jäädä sänkeä. Kun yhdynnässä iho venyy, sänki saattaa tulla esiin ja tehdä emättimen suun limakalvolle mikroskooppisen pientä haavaumaa, joka aiheuttaa naiselle kipuoireita”, Törnävä sanoo.
KOSMETOLOGI Maria Kaarnakari kertoo, että yleisintä alapään karvojen poisto on 20–40-vuotiaiden naisten joukossa. Sitä vanhemmatkin naiset harrastavat sitä, kuten myös yhä useammat miehet.
Jos kyseessä on kaikkien alapään karvojen eli myös häpykarvojen poisto, puhutaan brasilialaisesta karvanpoistosta eli brassista.
Kaarnakari arvelee, että nimitys on tullut brasilialaisesta sambakulttuurista, jossa suositaan paljastavia asuja. Kosmetologit käyttävät brasilialaiseen karvanpoistoon joko vahaa tai sokerointimenetelmää.
Ne ovat Kaarnakarin mukaan parempia menetelmiä kuin karvojen ajaminen terällä, sillä se jättää jälkeensä terävän sängen.
VAHAUSMENETELMÄSSÄ pehmeä vaha levitetään karvoitukselle. Kun vaha on kuivunut, vahaliuska repäistään nopeasti irti, jolloin karvat lähtevät juurineen liuskan mukana.
Suomessa vahausmenetelmää yleisempi on sokerointi. Siinä ihokarvat poistetaan sokerimassalla, joka sisältää yleensä sokeria, vettä sitruunamehua ja arabikumia. Sokerointi on Kaarnakarin mukaan vahausmenetelmää ystävällisempi iholle eikä ole yhtä kivulias.
”Nivusalueen iho on ohutta ja löysää, joten on tärkeää kiristää ihoa oikealla tavalla samalla kun sokerimassa irrotetaan. Muutoin menetelmä voi aiheuttaa myös mustelmia”, hän toteaa.
Suomi on tasa-arvoasioissa muutaman vuoden Ruotsia jäljessä – ”Kaikki etsii nyt sitä mimmiräppäriä, joka breikkaa isosti”
VastaaPoistaEnglanninkielisessä maailmassa hiphopkulttuuri on muuttunut alati inklusiivisemmaksi, ja nais- ja vähemmistötähtiä on jo vuosia ollut listaksi, kirjoittaa Oskari Onninen.
SOITTELIN keskeisen musiikkivaikuttajan kanssa muissa asioissa, kun hän yllätti minut itsestäänselvyydellä: ”Kaikki etsii nyt sitä mimmiräppäriä, joka breikkaa isosti. Kun se löytyy, siitä tulee yhdessä yössä yhtä iso kuin JVG:stä.”
Jälkimmäisessä lauseessa taisi mennä liioitteluksi, mutta samansuuntaisia väitteitä kuulee muualtakin, jos kysyy. Jos levy-yhtiöt eivät etsimällä etsi, niin ovat vähintään ”silmät auki” ja ”ostohousut jalassa”.
”Mikään ei olisi skenelle niin tervetullutta kuin mimmi, joka todella osaisi sylkeä”, yksi muusikko kuvaa tilannetta.
Ei ole uutinen kenellekään, että suomalaisen hiphopin kenttä on hyvin miesvaltainen. Samat hypefanfaarit ovat kyllä soineet vuodesta toiseen: tässä on nyt se tähti, joka rikkoo mieshegemonian, oli jo aikakin!
Mutta kun ei.
VIIMEISIN YRITTÄJÄ on ollut Sofa. Sen kirkas feministinen sanoma myy medianäkyvyydestä päätellen, mutta duon Puolukoita-ep:n kolmea kappaletta on kuunneltu Spotifyssa noin 65 000 kertaa. YleX:llä ne ovat soineet seitsemästi.
Samalla kuuntelumäärällä päivässä yltää hiljaisella hetkellä Suomen Spotifyn ykköseksi, mutta kun Sofan kuuntelut jakautuvat kolmelle kappaleelle reilun kuukauden aikana, bändin Etenee-levy-yhtiön Warner-taustaisella koneistolla ja biisintekijöillä ei voi olla aihetta tyytyväisyyteen.
Valtatyhjiölle ja markkinaraolle on muitakin täyttäjiä: Elli Haloo räppää säkeistönsä Haloo Helsingin ja JVG:n Texas-kappaleessa. Dramaattista indieiskelmää tehnyt Ellinoora julkaisi juuri Nartut-kappaleen, joka on läpiräpätty voimalaulu PMMP:n Tyttöjen tapaan.
Silti edellinen ”mimmiräppärin” esittämä jättihitti on ollut Sini Sabotagen Levikset repee vuonna 2013. Se on kiistatta osasyy myös siihen, että viime vuonna valtavirtaräppiin keskittyneen Blockfestin ainut omalla keikallaan esiintynyt nainen oli Evelina, jota on hankala edes pitää räppärinä.
ENGLANNINKIELISESSÄ maailmassa hiphopkulttuuri on muuttunut alati inklusiivisemmaksi, ja nais- ja vähemmistötähtiä on jo vuosia ollut listaksi. Ruotsiksi räppäävä Silvana Imam on noussut kielimuurista huolimatta likimain feministi-ikoniksi myös Pohjanlahden tällä puolen.
Suomi on jälleen tasa-arvoasioissa muutaman ratkaisevan vuoden Ruotsia jäljessä, vaikka progressiiviset toivoisivat toista.
Yleisö kyllä janoaa nykyistä moniäänisempää räppikenttää, mutta kentältä kuuluvat arviot sotivat yleistä oletusta vastaan. Vinoumat eivät ole kysyntäpuolella, vaan tarjonta on vähäistä ja laadultaan vaihtelevaa. Sopivia tai riittävän taitavia tai ”valmiita” tekijöitä ei löydy, vaikka haku on päällä.
Suuri syy siihen on toki paikannettavissa rakenteisiin: kulttuurin miesvaltaisuuteen, esikuvien vähyyteen, biitintekijöiden tai fiittimahdollisuuksien puutteeseen, mihin ikinä. Silti pitäisi muistaa, etteivät kiintiöt täyty tyhjästä; rakenteiden korjaaminen tai edes murtaminen ottaa aina aikansa.
VIIMEIN MURROS alkaa olla olemassa, ja ruohonjuurikulttuuri nousee. Lauantaina Mascotissa Kalliossa järjestettiin neljättä kertaa Mimmit räppää -klubi. Pelkästään yhden tapahtuman lavalle on noussut jo kymmeniä räppäreitä, joista joku on kenties se tähti, Suomen Cardi B tai Silvana Imam, jonka perässä levy-yhtiöt niin kuumeisesti ovat.
Menee vuosi tai kaksi, niin Blockfestkään ei ole enää niin totaalisen miesvaltainen kuin viime vuonna. Tai jos on, niin ainakin sitä on mahdoton selitellä.
Silloin ”mimmiräppäri” on kenties yhä sukupuolietuliitteen vaativa poikkeus, mutta selvää on, ettei lahjakkuuksia tarvitse enää etsimällä etsiä.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
INA <3 PORNOSSA KILJUTAAN KIVUSTA KURKKU SUORANA: "NYT MUN PERSEESEEN LAITETAAN VIHREETÄ MÖMMÖÄ!"
VastaaPoistaKeskiviikkona (14.3.) Sub-kanavalla matkustetaan Brasiliaan, kun Ina <3 Porno tutustuu muun muassa nettikameroiden ja livepornon maailmaan. Sarjan juontaja, toimittaja Ina Mikkola uskaltautuu myös intiimipaikkojensa vahaukseen, mikä on Brasiliassa niin naisille kuin miehillekin soveltuvaa puuhaa.
Keskiviikkona (14.3.) Sub-kanavalla matkustetaan Brasiliaan, kun Ina <3 Porno tutustuu muun muassa nettikameroiden ja livepornon maailmaan. Sarjan juontaja, toimittaja Ina Mikkola uskaltautuu myös intiimipaikkojensa vahaukseen, mikä on Brasiliassa niin naisille kuin miehillekin soveltuvaa puuhaa.
Ettei vahaaminen olisi käynyt liian helposti, joutuu myös Inan pylly käsittelyyn.
- Nyt mun perseeseen laitetaan tota vihreetä mömmöä, EIIIIH. Nyt tuntuu erittäin hämmentävältä, hän jatkaa.
Järkyttävää, kuten Inakin sen muotoilee, on se, että Brasiliassa jopa 12-13-vuotiailta tytöiltä voidaan poistaa karvoitusta genitaalialueilta.
SEKSIÄ AUTOSSA
Samassa jaksossa Ina tutustui pariskuntaan, joka tienaa elantonsa tekemällä muun muassa webcam-pornoa.
– Olin Brasiliassa etupenkillä, kun takapenkillä oleva pari harrasti seksiä. Tosin kuvissa näkyy vain takaraivoni. Haistoin seksin, sillä olin alle metrin päässä. Siinä tilanteessa nauru oli ensimmäinen reaktioni, Ina kertoi Seiskalle.
Matala palkka ja vaativa työ karkottavat lastentarhanopettajia, lakiuudistus kaavailee opettajien määrän lisäystä – ”Vaikeaa tulee olemaan”
VastaaPoistaValmisteilla oleva uusi varhaiskasvatuslaki kasvattaa entisestään painetta saada lisää lastentarhanopettajia alalle ja saada heidät myös pysymään työssä.
Tarkoituksena on, että vuoteen 2030 mennessä kaksi kolmasosaa päiväkodin henkilöstöstä olisi suorittanut korkeakoulututkinnon. Nykyään korkeakoulutettuja pitää olla yksi kolmesta.
Samaan aikaan pelätään nykyistenkin lastentarhanopettajien jättävän alan ja suuntautuvan muihin töihin huonon palkan ja vaativan työn yhdistelmästä.
– Vaikeaa tulee ihan varmasti olemaan, henkilöstö ei tule riittämään. Ja jos on henkilöstöpulaa, niin on jatkuvasti sijaisia ja henkilöstö vaihtuu, jolloin varhaiskasvatuslain tavoitteet eivät toteudu, varoittaa ammattiasioiden päällikkö Marjo Varsa ammattijärjestö Talentiasta.
Sekä ammattijärjestöt että Kuntaliitto pitävät tarpeellisena, että myös alan koulutuspaikkamääriä lisätään pysyvästi. Tällä erää on päätetty tuhannen aloituspaikan lisäyksestä määräajaksi vuosina 2018–21.
– Ja pitää kaikilta osin huolehtia työehdoista, jotta opettajat pysyvät niissä tehtävissä. Tähän kuuluu palkkaus ja työajat, kaikki opettajan työtehtävät pitää pystyä tekemään työajan puitteissa, sanoo työmarkkina-asiamies Timo Mäki OAJ:sta.
Mäki huomauttaa, että alalta on myös eläköitymässä 10–15 vuoden aikana suuri määrä opettajia.
Kuntien näkökulmasta yhtälö on tukala, jos samaan aikaan pitäisi lisätä korkeasti koulutetun henkilöstön määrää ja nostaa palkkoja. Esityksessä palkkakustannukset nousisivat liki 40 miljoonalla, ja tämä perustuu nykyiseen palkkatasoon.
– Valtion pitäisi myös tulla ratkaisemaan tätä, eikä vain jättää kuntien harteille yksin sitä maksamista, sanoo kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen Kuntaliitosta.
Kuntaliiton mukaan ammattirakenteen muuttaminen 12 vuoden siirtymäajassa on ongelmallinen lähtökohta myös lastenhoitajien määrän näkökulmasta.
– Jos lastenhoitajia ei olekaan siirtynyt vielä tarpeeksi luontaisen poistuman kautta pois, ja kunnissa syntyy tilanne, että siellä on ylimääräisiä lastenhoitajia, niin sitten ollaan vaikeuksissa.
Talentiaa huolestuttaa esityksessä myös ammattiryhmien eriyttäminen. Uudet ammattikorkeakoulusta alalle valmistuvat toimisivat sosionomin, ei lastentarhanopettajan ammattinimikkeellä. Opettajia pitäisi olla korkeasti koulutetuista vähintään puolet.
– Tähän asti ei ole ollut ongelma, että päiväkodeissa on kahdella eri koulutustaustalla olevia lastentarhanopettajia, Varsa sanoo.
Myös Kuntaliitossa katsotaan, että näin tarkka kiintiöinti on turhaa.
– Ei löydy tutkimusnäyttöä siitä, että sosionomikoulutuksen omaavat pärjäisivät jotenkin heikommin tai että heidän ohjauksessaan ei saavutettaisi varhaiskasvatuksen tavoitteita, Lahtinen sanoo.
Rakastuisitko robottiin? Seksi robotin kanssa näyttää houkuttavan yllättävän monia - Seksi & Parisuhde - Ilta-Sanomat
VastaaPoistaMaria on ollut neljä kertaa naimisissa – ”Sanoin lähteväni pesulaan, mutta ajoinkin lentokentälle”, hän kertoo ensimmäisestä avioerostaan - Seksi & Parisuhde - Ilta-Sanomat
Vaimosta pitäisi alkaa puhua kotityöläisenä kuten prostituoidusta puhutaan seksityöläisenä, sanoo feministi Minna Salami – jota kuunnellaan nyt ympäri maailmaa - Nyt.fi - Helsingin Sanomat
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTaneli Heikan kolumni: Käynnistettäisiinkö #mentoo-kampanja?-Keskustele
VastaaPoistaPojat ja nuoret miehet oppivat väkivallan hakkaamalla toisiaan. Nyt on aika tuoda päivänvaloon mieheksi kasvamisen vahingolliset ihanteet, kirjoittaa Taneli Heikka. Kolumnissa on kommentointimahdollisuus.
Pari tuntematonta poikaa istui luistinradan pukukopissa viereisellä penkillä. Päähänpistosta he hyökkäsivät kimppuuni ja hakkasivat. Suojasin kasvojani, yritin lyödä takaisin. Selvisin onneksi parilla mustelmalla. Pahimmalta tuntui, kun viisi vuotta nuorempi pikkuveljeni itki avuttomana vieressä. Se oli hänen tulikasteensa isojen poikien maailmaan.
#Metoo-kampanja on aikamme suurimpia kulttuurisia muutoksia ja kenties parasta, mitä internet on ihmiskunnalle antanut. Vuosituhansia jatkunut, miesten harjoittama puolen ihmiskunnan alistaminen saattaa päättyä. Ei kaikkialla eikä heti, mutta ainakin länsimaissa muutoksen mahdollisuus juuri nyt on todellinen. Onneksi olkoon, naiset!
Tätä upeutta ihaillessani olen miettinyt, voisimmeko mennä ongelman juurille asti. Olisiko viimein aika kyseenalaistaa myös poikien ja nuorten miesten keskinäinen väkivalta?
Suuri osa lapsista, noin ikävuosina 13-20, elää jatkuvan fyysisen väkivallan tai sen uhan alla. Väkivaltaa tai sen uhkaa on kokenut jopa 40 prosenttia yhdeksäsluokkalaisista. väkivaltakokemuksien määrä oli laskenut edellisestä tutkimusvuodesta 2008, mutta luku on edelleen surullinen. Lasten maailma on väkivaltaisempi kuin aikuisten.
Tutkimusten mukaan tytöt kokevat väkivaltaa enemmän kotona, pojat kodin ulkopuolella. Puhun nyt tästä tuntemastani poikien maailmasta.
Poikien keskinäinen hierarkia muodostuu väkivallan tai sen uhan kautta. Näin ei ole aina ja kaikkialla, mutta säännönmukaisesti. Fyysinen alistaminen on niin normaali osa mieheksi kasvamista, että siitä ei puhuta eikä sitä koeta ongelmaksi.
Aloin #metoo-kampanjan innoittamana pohtia, millaista väkivaltaa ja uhkailua olen itse kokenut nuorena. Ensin ajattelin, että en minkäänlaista. Eihän minua ole ahdisteltu!
Sitten, pikkuhiljaa, muistojen hämärään tulvi valoa. Mieleen tuli tuo pahoinpitely pukukopissa. Muistin myös ne pari puolituttua saman asuinalueen kaveria, jotka bussissa istuivat taakseni, repivät tukasta ja löivät. Ja tietysti ne luokkakaverit, jotka lukemattomia kertoja uhkasivat hakata minut.
Lapsuuteni 1980-luvulla oli siis hyvin samantapainen kuin vuoden 2013 Lapsiuhritutkimuksen ja piirtämä kuva, jossa väkivalta tai sen uhka on osa poikien kodin ulkopuolista arkea. Oli hätkähdyttävää huomata, että en ollut aiemmin pitänyt kokemuksiani väkivaltana. En myöskään kertonut pahoinpitelyistä vanhemmille tai opettajille.
Olin siis omaksunut väkivaltaisten poikien toivoman tulkinnan: lyöminen ja lyödyksi tuleminen kuuluu normaaliin nuoren miehen kasvamiseen. Tuon tulkinnan seurauksena väkivallan käyttäjän valta ja elämänpiiri kasvoivat, uhrin supistuivat. Samalla tavalla kuin naisten kokemassa ahdistelussa, syyllisyys ja seuraukset jäivät väkivallan uhrin kannettavaksi.
Tällaista tapahtuu joka päivä pojille ja nuorille miehille. Kouluissa, harrastuksissa, takapihoilla ja leikkipaikoilla. Puhumme kiertoilmauksin läpsimisestä, nahistelusta ja voimainmittelöstä. Jos samaa tapahtuisi aikuisten miesten kesken, kyse olisi rikoksesta, vähintään lievästä pahoinpitelystä, jonka voisi viedä poliisitutkintaan.
#Metoo-kampanjassa monia miehiä on järkyttänyt naisten kokeman väkivallan yleisyys. Emme ole ymmärtäneet, kuinka monen ihmisen elämää ovat leimanneet systemaattinen nöyryyttäminen ja fyysinen alistaminen.
Tämä käytös ei kasva tyhjästä. Pojat harjoittelevat sitä ensin toisiin poikiin. Pahoinpitelijät huomaavat, että toisten alistaminen parantaa heidän asemaansa kaveripiirissä. Väkivalta kannattaa. Hyväksi todettua mallia sovelletaan myöhemmin muissa ihmissuhteissa.
<a href="https://mvlehti.net/2018/03/14/tutkimus-885-prosenttia-saksan-maahanmuuttajanaisista-ei-kay-toissa/>
VastaaPoistaTutkimus: 88,5 prosenttia Saksan maahanmuuttajanaisista ei käy töissä</a>
Tutkimus: 88,5 prosenttia Saksan maahanmuuttajanaisista ei käy töissä
VastaaPoistaTutkimuksen mukaan maahanmuuttajamiehistä noin puolet työskentelee, mutta naisten työllisyysprosentti on vaivaiset 11,5 prosenttia.
PoistaMaailmanparantajasta miljardööriksi - Talous - Helsingin Sanomat
VastaaPoistaMaailman nuorimman naismiljardöörin Theranos-yhtiö hakee veritesteille suurta läpimurtoa
Maailman nuorin naismiljardööri, yhdysvaltalainen Elizabeth Holmes pukeutuu julkisuudessa aina samanlaisiin mustiin vaatteisiin, syö vegaaniruokaa ja viettää niin olematonta yksityiselämää, että Holmesin 30-vuotisjuhlatkin järjesti oman yhtiön hallituksen jäsen, yhdeksänkymppinen George Shultz.
-->
Veribisneksen perustanut Elizabeth Holmes nousi maailman nuorimmaksi naismiljardööriksi ja Piilaakson lemmikiksi – nyt viranomaiset syyttävät häntä ”massiivisesta petoksesta” - Talous - Helsingin Sanomat
Lastenpsykiatri ehdottaa vieraannuttajavanhemmalle velvoitetta ottaa vastaan hoitoa - Suomen Uutiset
VastaaPoistaSukupuolentutkimus ei ole tiedettä - Norja lakkasi rahoittamasta akateemista huuhaata tv-dokumentista syntyneen kohun jälkeen - Suomen Uutiset
Huhtasaari: Feministit ajoivat aiemmin naisten oikeuksia, nyt he vihaavat valkoista kristittyä miestä - Suomen Uutiset
Kukaan ei ole sataprosenttisesti hetero: Uudeksi määritelmäksi "suurimmaksi osaksi hetero"?
VastaaPoistaTutkija Ritch C. Savin-Williams uskoo, että heteron, biseksuaalin ja homon rinnalle voidaan ottaa neljäs määritelmä: "suurimmaksi osaksi hetero" mies.
Cornellin yliopiston tutkimuksen mukaan kukaan ei ole "sataprosenttisen hetero". Vuoden 2015 tutkimuksen mukaan suurin osa ihmisistä kiihottuu monista sukupuolista.
Tutkimuksessa miehiksi tai naisiksi identifioituneet vapaaehtoiset katsoivat aikuisviihdettä samalla, kun heidän pupillejaan tarkkailtiin. Pupillien laajentuminen on kiihottumisen eräs merkki. Sekä miehet että naiset kiihottuivat myös samaa sukupuolta olevien ihmisten aikuisviihteestä.
Suhteita muihin miehiin, mutta silti "heteroita"
Sukupuolitutkimukseen erikoistunut psykologi ja tutkimuksen tekijä Ritch C. Savin-Williams toteaa, että monille biseksuaalisuus on vaikea asia. Vuonna 2017 ilmestynyttä, aihetta käsittelevää kirjaansa varten Savin-Williams haastatteli 40 miestä, joilla oli suhteita muihin miehiin, mutta jotka silti kertoivat olevansa "heteroita".
Savin-Williams uskoo, että heteron, biseksuaalin ja homon rinnalle voidaan ottaa neljäs määritelmä: "suurimmaksi osaksi hetero" mies.
– Perinteisesti ymmärryksemme on ollut, että jos olet mies ja sinulla on edes lievää kiinnostusta samaan sukupuoleen, sinun täytyy olla homo, Savin-Williams kirjoittaa Time-lehdessä.
Jatkossa tullaan tunnistamaan vielä lisää seksuaalisia suuntautumisia
Naisille joustavuus seksuaalisuudessa sallitaan Savin-Williamsin mukaan helpommin kuin miehille. Nykyiset nuoret miehet kuitenkin ovat joustavampia kuin vanhempansa.
Vanhemmat henkilöt vastasivat aihetta tutkittaessa yleensä "ehdottomasti ei" esimerkiksi kysymykseen "jos oikea ihminen tulisi kohdallesi oikealla hetkellä, luuletko, että olisi mahdollista, että voisit olla viehättynyt samaa sukupuolta olevasta henkilöstä". Sen sijaan jopa heteroksi itseään kuvaavat milleniaalit saattoivat vastata "hyvin epätodennäköistä, muttei mahdotonta".
Savin-Williams uskookin, että jatkossa tullaan tunnistamaan vielä lisää seksuaalisia suuntautumisia.
– Niputamme seksuaalivähemmistöt yhteen, kuin ne olisivat kaikki samalaisia – kuin sillä, onko vähän ja todella paljon viehättynyt samasta sukupuolesta, ei olisi mitään eroa, hän kertoi Vicelle.
Lähde: Nzherald.co.nz, Dailymail.co.uk, Ncbi.nlm.nih.gov, Time.com, Vice.com
Eroaako naisten ja miesten seksiturismi toisistaan? Näin vastaavat maailmaa kiertäneet asiantuntijat: ”Naisten vaikeampi niellä oman sukupuolensa seksihurjasteluja”
VastaaPoistaNaisten seksiturismissa tyypillistä on, ettei raha vaihda suoraan omistajaa. Iltalehden haastattelussa aiheeseen perehtyneet kirjailijat avaavat ilmiön erityispiirteitä.
Länsi-Afrikan laidalla sijaitseva Gambia on viime vuosina noussut otsikoihin naisten suosimana seksiturismikohteena. Yleisellä tasolla luonnehdittuna kyse on iäkkäämpien länsimaalaisten naisten ja turistirannoilla työskentelevien paikallisten nuorukaisten välisistä suhteista.
Myös Iltalehti on julkaissut aiheesta laajan juttukokonaisuuden maaliskuun alussa.
Seksiturismi herättää tunteita ja nostattaa kysymyksiä osapuolten välisistä valta-asetelmista ja varallisuuseroista. Sen tietävät myös kirjailijat Päivi ja Santeri Kannisto, jotka perehtyvät seksiturismiin tuoreessa kirjassaan Kuuma Loma- Kuinka seksiturismi liikuttaa ihmisiä, rahaa ja tunteita (Atena).
Kannistot ovat asuneet yli 90 maassa ja tarkkailleet ilmiötä eri puolilla maailmaa. Heidän näkemyksensä mukaan seksiturismi on yksi yleisimmistä turismin muodoista.
Iltalehden Gambia-juttukokonaisuus on poikinut runsaasti lukijoiden yhteydenottoja ja kommentteja siitä, miksei naisten seksiturismista raportoida samalla tavalla kuin miesten seksiturismista esimerkiksi Thaimaahan.
IL pyysi aiheeseen perehtyneitä kirjailijoita analysoimaan, minkälaisesta ilmiöstä naisten seksiturismissa on kyse.
Eroaako naisten Gambia-seksiturismi suoraviivaisesta prostituutiosta, jossa raha vaihtaa omistajaa ja taustalla voi olla esimerkiksi paritustoiminta?
Naisten seksiturismille on tyypillistä, ettei raha vaihda suoraan omistajaa. Maksuun ei yleensä edes vihjata suhteen alussa. Miehet esiintyvät ystävällisinä, avuliaina, luotettavina ja hyvinä seuramiehinä.
He työskentelevät eri ammateissa esimerkiksi hotellien vastaanottovirkailijoina, urheiluvälinevuokraajina, liikunnanohjaajina tai turistioppaina rannoilla. Suhde alkaa muun asiakaspalvelun lomassa. Nainen ei välttämättä edes tiedä flirttailevansa tai seurustelevansa ammattilaisen kanssa.
Paikallisille miehille tämä niin sanottu pehmeä myyntitekniikka takaa varmemman onnistumisen, sillä suhteessa pitää olla kiihkeän lomaromanssin tunnusmerkit. He odottavat palveluksistaan vastinetta, mutta pitävät sen omana tietonaan.
Sama pehmeää myyntitekniikka oli yleistä myös seksiä myyville naisille 1970-luvulla Thaimaassa ja nykyään Keniassa.
Miten suhteet naisturistien ja niin kutsuttujen rantapoikien välillä yleensä kehittyvät?
Rantapoikien vaivihkainen lähestyminen on harkittu strategia. Tarvitaan lämmittelyä niin kuin minkä tahansa parisuhteen alussa, kun kysymys ei ole pelkästä seksuaalisesta tyydytyksestä. Usein naiset ostavat rantapojille vaatteita tai koruja, joskus vaikkapa moottoripyörän. He maksavat ravintolalaskuja, autovuokria ja majoittavat miehen hotellihuoneessaan.
Suhteet etenevät usein hitaammin kuin miesten seksiturismissa. Pari saattaa käydä ensin illallisilla, tanssimassa ja rannalla. Seksiä harrastetaan vasta useamman tapaamisen jälkeen.
Vaikka miesten ja naisten seksiturismin välillä on joitakin eroja, on hyvä muistaa että sekä miehissä että naisissa on monenlaisia ihmisiä. He ovat liikkeellä moninaisissa tarkoitusperissä. Yksilölliset erot ovat siis suuremmat kuin sukupuolten väliset.
Onko Gambialle tyypillinen, rantapoikiin kytkeytyvä seksiturismi uusi ilmiö?
Naisten seksiturismi on ilmiönä tuoreempi kuin miesten. Se syntyi 1960-luvulla. Aiemmin miesprostituoidut, jotka olivat usein nuoria poikia, palvelivat miesseksituristeja, jotka maksoivat naisia paremmin.
Naisten kanssa rantapojat saavat kuitenkin kaksi kärpästä yhdellä iskulla - rahaa ja seksuaalista tyydytystä.
'I was raped and pimped out to VIP sex parties at 20 and kept my dark secret for 38 years' - Mirror Online
VastaaPoista'I was duped, drugged and broken in': Dad relives horrific rape in haunting extract from new book about sex and scandal - Mirror Online
Floridan rommauksesta:
VastaaPoistahttps://www.liveleak.com/view?t=CY6AI_1521201909
Kolumni: En voi sietää bosslady-ilmiötä: Naisten pitäisi puhua siitä, mitä he tekevät – ei siitä, että he tekevät
VastaaPoistaSaattaisi olla tehokkaampaa, jos työssään loistava nainen loistaisi niin kuin se olisi maailman luonnollisin asia, ei naistenlehtihaastattelujen arvoinen yksisarvissuoritus, kirjoittaa HS:n Verna Vuoripuro kolumnissaan.
LUKUISISSA kohuissa ryvettynyt kyydinvälityspalvelu Uber nimitti viime vuoden heinäkuussa uuden brändijohtajan. 41-vuotiaan, Applelta napatun Bozoma Saint Johnin oli tarkoitus ”korjata Uberin imago”.
Oli riemastuttavaa, että miesvaltaiseen ja ”bro culturesta” kärsineeseen yritykseen palkattiin rodullistettu, naispuolinen vahva hahmo, jolla on kovaa kokemusta teknologia-alalta. Saint John on superverkostoitunut muoti-ikoni ja sosiaalisen median vaikuttaja, joka on pitänyt tärkeitä puheenvuoroja vähemmistöjen asemasta bisnesmaailmassa.
Välittömästi internet kuitenkin täyttyi epäilijöistä: onko mustan naisjohtajan nimitys pelkkää silmänlumetta, jolla yritetään kääntää huomio pois yrityksen muuten kovin yksipuolisesta demografiasta? Saint Johnia syytettiin jopa maskotiksi.
Reaktiot olivat surullista luettavaa, mutta vielä enemmän on sapettanut Saint Johnin Uber-uran seuraaminen. Instagramiin hengästyttävällä tahdilla elämästään raportoiva @badassboz kun tuntuu tekevän juuri sitä, mitä hänen ei pitänyt: kiertää maailmaa maskottina.
Instagramin perusteella Saint John on tehnyt pelkästään alkuvuonna ainakin 15 matkaa kolmella mantereella ja esiintynyt joka kohteessa inspiroivana puhujana monissa seminaareissa.
Nopean googlauksen perusteella hänestä on julkaistu haastatteluja pelkästään viiden viime päivän aikana toistakymmentä. Jokaisesta julkisesta esiintymisestä Saint John tekee voimaannuttavan somepostauksen, #WatchMeWork.
Vaikka julkiset esiintymiset ovat osa Uberin brändin uudelleenrakentamista, luulisi, että hommaan tarvitaan aika paljon muutakin. Missä välissä Saint John ehtii pelastaa Uberin, kun hän istuu päivät pitkät paneelikeskusteluissa puhumassa siitä?
Saint John on piinkova ammattilainen ja saa todennäköisesti aikaan lähes Beyoncén verran asioita päivässä. Häneen tiivistyy kuitenkin turhauttava ongelma ”naisjohtajuudessa”: siitä tehdään yhä liian iso numero.
Kun nainen johtaa, sitä ylistetään mediassa ja somessa rohkeana tekona. Oikeasti siinä ei ole mitään ihmeellistä: totta kai myös monet naiset ovat alojensa huippuja ja todella kovia pomoja. On alentavaa, että pitää erikseen todeta, että nainenkin osaa.
Kun naiset somessa alleviivaavat bossladiyttään, he tekevät itselleen karhunpalveluksen. Tätä retoriikkaa käyttämällä ihmiset nimittäin mieltävät jatkossakin naisjohtajuuden erikoisuutena.
Suomessa mainio esimerkki tästä ilmiöstä on toimittaja, tv-persoona ja Radio Helsingin johtaja Maria Veitola. Hän on antanut lukuisia haastatteluja urakehityksestään ja komeili hiljattain Trendin kannessa otsikon ”Ole aito bosslady” alla. Instagramissakin hän tituleeraa itseään bossladyksi ja pitää jopa radio-ohjelmaa aiheesta.
Bossladiyden hypettämistä voi perustella sillä, että vähemmistöjen oikeuksista tuleekin pitää suurta meteliä, jotta asiasta tulee normi. Se on totta. Lisäksi nuoret, tulevat johtajanaiset tarvitsevat esikuvia – on nimittäin vaikea haaveilla jostain, mitä ei ole ikinä nähnyt. Veitolakin on perustellut bosslady-termin viljelyä Nytin haastattelussa juuri tällä.
Silti saattaisi olla tehokkaampaa, jos työssään loistava nainen loistaisi niin kuin se olisi maailman luonnollisin asia, ei naistenlehtihaastattelujen arvoinen yksisarvissuoritus. Asiantuntijanaiset puhuisivat asioista ja suorituksistaan, eivät pelkästään olemassaolostaan.
Hyvä esimerkki kaipaamastani asenteesta on tammikuussa maailmanensi-iltansa saanut Marvelin elokuva Black Panther. Siinä päähenkilöt supersankari mukaan lukien ovat mustia, parhaat soturit naisia ja teknologianero teini-ikäinen tyttö. Asiaa ei alleviivata, se vain näytetään. Ja se on tehokkaampaa kuin yksikään #tytötkinosaa-postaus, mitä olen nähnyt.
Maanpuolustuskurssit lasten militarisoimista vai hyödyllisiä kansalaistaitoja? – Ministeri: ”Maanpuolustus kuuluu kaikille”
VastaaPoistaSDP:n kansanedustajat Erkki Tuomioja ja Sirpa Paatero vaativat puolustusministeri Jussi Niinistöä (sin.) puuttumaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toimintaan antaa sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta alaikäisille.
Niinistö vastaa Puheenvuoron blogissaan, että maanpuolustus kuuluu kaikille.
–Aion jatkossakin kannustaa MPK:ta järjestämään sotilaallisia valmiuksia antavaa koulutusta nuoremmille ja vanhemmille. Maanpuolustus kuuluu kaikille. Sotilaallista valmiutta palvelevaa kurssitarjontaa ei voi pitää nuorison militarisoimisena. Se antaa valmiuksia varusmiespalveluksen suorittamiseen ja vahvistaa Suomen kokonaisturvallisuutta, Niinistö kirjoittaa.
Tuomiojan ja Paateron mukaan yhdistyksen koulutuskalenterista vuodelle 2018 löytyy useita kursseja, joihin alaikäiset voivat osallistua. Koulutukset ovat vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain 2 §:n 2 momentissa tarkoitettua sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta. Tuomioja ja Paatero muistuttavat, että tällaiseen koulutukseen on samaisessa laissa määritelty ehdoton 18 vuoden alaikäraja.
─ Maanpuolustuksesta annetun lain esitöissä ikärajaa perustellaan lapsisotilassopimuksen kirjausten noudattamisella. Kyse on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen lisäpöytäkirjasta koskien lasten osallistumista aseellisiin konflikteihin. Suomi on ratifioinut kyseisen lisäpöytäkirjan vuonna 2002. Pöytäkirja määrää, että pakollisen asevoimiin värväyksen ja vihollisuuksiin osallistumisen vähimmäisikä on 18 vuotta. Se ei kiellä alle 18-vuotiaan vapaaehtoista asepalvelusta, mutta Suomessa lainsäädäntö noudattaa UNICEFin suositusta, eikä asepalvelusta voi suorittaa vapaaehtoisestikaan alle 18-vuotiaana. On huolestuttavaa, että tämä lapsisotilassopimuksen henki ei ulotu vapaaehtoiseen maanpuolustukseen asti, vaan sotilaallisia taitoja harjoittavia kursseja pidetään ja markkinoidaan myös alaikäisille, Tuomioja toteaa.
Jussi Niinistö viittaa lakiin vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta.
–Sen mukaan sotilaallisella koulutuksella tarkoitetaan puolustusvoimien aseilla, ampumatarvikkeilla tai räjähteillä tapahtuvaa sotilaallisten taitojen sekä joukon yhteistoiminnan kehittämistä sodassa tai muissa aseellisissa selkkauksissa toimimista varten. Sotilaallisia valmiuksia palvelevalla koulutuksella, johon taistelijapari Tuomioja-Paatero tulensa suuntaa, tarkoitetaan muuta vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta kuten esim. suunnistusta, kartanlukua ja yleensä luonnossa selviytymistä.
Puolustusministerin mukaan MPK järjestää tänäkin vuonna kymmeniä nuorille suunnattuja kursseja.
–Näitä ovat mm. lukiolaisten turvakurssit ja intti tutuksi -tyyppiset tapahtumat. Näille kursseille voivat alle 18-vuotiaat osallistua vanhempien kirjallisella suostumuksella. Olen tutustunut näihin kursseihin paikan päällä. Ne ovat sangen suosittuja ja opettavat mielestäni hyödyllisiä kansalaistaitoja.
Paatero ja Tuomioja pitävät kyseenalaisena, että maanpuolustuksesta annetun lain ikärajavelvoitetta kierretään sillä, että huoltajien suostumuksella näillä kursseilla lapsille luodaan sotilaallisia valmiuksia.
Kurssien sotilaallisesta luonteesta ja valmiuskouluttamisesta kertoo heidän mukaansa muun muassa se, että täysi-ikäisille näiltä kursseilta myönnetään rinnasteisia kertausharjoitusvuorokausia.
Sukupuolineutraaleilla "äitienpäiväkorteilla" juhlinnasta "transsukupuolisempaa" Britanniassa
VastaaPoistaPerinteiset kortit eivät ele sopivia "uudenlaisiin" perherakenteisiin
Iso-Britanniassa vietettiin viime sunnuntaina Äitienpäivää.
The Times uutisoi, että päivittäistavarakauppaketju Waitrose Iso-Britanniassa halusi edistää gender-ideologiaa lisäämällä äitienpäiväkorttivalikoimaansa sukupuolineutraalin "Happy You Day" -kortin.
Yritys kertoi The Timesille, että jättämällä kortista pois sanan "äiti", se pyrki näin tekemään vuosittaisesta juhlinnasta "transsukupuolisempaa ja laajentamaan, kenelle kortteja voi antaa, ovatpa sitten kyseessä isoäidit tai vaikka transsukupuoliset äidit".
Valikoimassa oli kortteja, jotka varmuuden vuoksi ovat "sukupuolineutraaleja", jos äitisi sattuu olemaankin isäsi, tai hän haluaa mieluummin tulla tutuksi useiden epätavallisten pronominien avulla.
Korttikokoelmassa oli useita "äiti" -vaihtoehtoja niin sanotuille "uudenlaisille" perheille. Kortteja löytyi niin lapsille, joilla on kaksi äitiä, kuin niille, joiden isät ovat heidän äitejään sekä ihmisille, jotka ovat "äidin kaltaisia" muita henkilöitä, mutta jotka eivät ole lasten todellisia äitejä.
Myös muut Iso-Britannian vähittäiskaupat haluavat kannattaa samaa ideologiaa ja lähtivät mukaan "päivittämään onnittelukorttejaan" samanlaisilla homo- ja transseksuaalivanhemmille tarkoitetuilla korteilla.
Korttikauppa Scribbler myi esimerkiksi samaa sukupuolta oleville pariskunnille kortteja, joissa lukee "Kaksi äitiä on parempi kuin yksi" ja transsukupuolisille vanhemmille "Isä, kiitos siitä, että olet hämmästyttävin äiti".
Scribblerin korttivalikoimasta löytyi myös jopa kortti, jonka homolapsi voi antaa äidilleen.
"Äiti, sinä teit minusta homon. En valita, se on mahtavaa", lukee kortissa.
Viime vuonna markettijätti Sainsbury's julkaisi ihan ensimmäisen äitienpäiväkorttinsa kahdelle äidille.
Kortti on vaaleanpunainen ja siinä lukee "Ihanille äideilleni".
Se luotiin "vastaamaan paremmin uudenlaisten perheiden kasvavaa määrää ja kortti kuvastaa asiakkaidemme ja kumppaneidemme monimuotoisuutta", Sainsbury'sta kerrottiin.
Myös Yhdysvalloissa on esiintynyt samanlaisia pyrkimyksiä tarjota "kaikenlaisia äitejä kuvaavia" äitienpäiväkortteja, vaikkakaan "kulttuurisena ilmiönä" transsukupuolisuus ei ole Amerikassa yhtä vahvaa kuin Englannissa.
Kaksi vuotta sitten amerikkalainen korttimyyjä Hallmark julkaisi äitienpäiväkortteja samaa sukupuolta oleville pariskunnille.
Perinteiset kortit eivät sovi "uudenlaisiin" perherakenteisiin, Hallmark-korttien luova johtaja Laurent Benson totesi USA Today:lle vuoden 2016 haastattelussa.
"Yritämme todella edustaa moninaisia suhteita, jotka vastaavat tämän päivän yhteiskuntaa", Benson puolusti yrityksensä perinteistä perherakennetta vastaan taistelevaa sukupuolineutraalia ajatusmaailmaa.
The Timesin mukaan jotkut transaktivistit ovat vaatineet, että äitienpäivä pitäisi nimetä uudelleen. Ehdotettuja uusia nimityksiä äitienpäivälle olisivat muun muassa "Guardian's Day" (huoltajan päivä) ja "Carer's Day" (hoitajan päivä).
Sukupuolineutraalit äitienpäiväkortit ovat herättäneet voimakasta vastustusta sosiaalisessa mediassa.
Iso-Britanniassa useat koulut ovat muuttaneet äitienpäivän "vanhempainpäiväksi" tai "erityishenkilön päiväksi" välttääkseen sukupuolineutraaliutta ajavan aktivistivähemmistön mielten pahoittumisen.
Suomessakin sukupuolineutraali keskustelu ulotettiin jo viime vuonna isänpäivän juhlintaan, kun kahdessa helsinkiläisessä päiväkodissa isänpäivä muutettiin läheisenpäiväksi.
Taustalla vaikutti genderideologinen ajatus perheiden "moninaisuudesta".
http://www.dailymail.co.uk/news/article-5511869/Breast-cancer-sufferer-reveals-difference-treatment-husband.html
VastaaPoistaWoman 'stabbed boyfriend with sword after finding Tinder on his phone' | Metro News
VastaaPoistaLiputta matkustanut nainen heitti ruoat bussinkuljettajan päälle, rikkoi ikkunan vasaralla ja pakeni – poliisi takavarikoi puukon ja passitti lopulta sairaalaan - Kaupunki - Helsingin Sanomat
Vaimo pelasi miehensä rahat ja tehtaili tämän nimissä kymmenientuhansien pikavippivelat – vetosi hovioikeudessa siihen, että mies ei estänyt häntä - Kaupunki - Helsingin Sanomat
Käsittämätön elämänmuutos: Koditon nainen liittyi seuranhakupalveluun – elää nyt kattohuoneistossa ja lentää yksityiskoneilla ympäri maailmaa - Viihde - Ilta-Sanomat
VastaaPoistaJeanemarien elämä mullistui, kun hän liittyi deittisivustolle, joka perustuu nimensä mukaan ”järjestelyihin”.
– Minulla ei ollut paikkaa, minne mennä. Sitten ystäväni ystäväni sanoi minulle: ”Sinun täytyy mennä tälle sivustolle. Siellä on paljon varakkaita miehiä, jotka voivat auttaa sinua”, Jeanemarie kertoo The Sun -lehdelle.
Hartaan uskonnollisesta perheestä tulevalla naisella oli epäilyksensä niin sanotuista ”sugar daddyistä”, mutta päätti antaa sovellukselle mahdollisuuden.
...
Jeanemarien ensimmäiset treffit olivat eronneen juutalaismiehen kanssa, joka maksoi hänelle seurasta 1000 dollaria.
Nyt Jeanemarie deittailee työkseen, elää autonsa sijasta kattohuoneistossa Miamissa ja saa satojen tuhansien ja taas tuhansien eurojen arvoisia lahjoja. Varakkaat miehet ovat lahjoittavat kaunottarelle muun muassa Guccin laukkuja, luksusmatkoja ja timanttisormuksia, ja häntä on lennätetty yksityiskoneilla ympäri maailmaa. Lisäksi miehet ovat auttaneet Jeanemarieta etenemään hänen unelmaurallaan laulajana.
...
Vastikään Jeanemarie oli erään sugar daddyn kustantamalla matkalla Dubaissa. Kun hänen lentonsa laskeutui, niin häntä oli vastassa kolme palvelijaa ja autonkuljettaja sekä tietysti rajaton määrä samppanjaa. Tämä sopi Jeanemarielle enemmän kuin paremmin, sillä hänen mielestään naisten pitäisi olla aina huomion ja helpon elämän keskipisteenä.
– Miehen kuuluu käydä töissä ja naisen kuulu olla prinsessa.
Maanpuolustuskoulutusyhdistys vastaa SDP-edustajien huoleen: ”Ei tarkoita, että mukana on aseita”
VastaaPoistaMaanpuolustuskouluyhdistys (MPK) korostaa, että alaikäiset voivat osallistua sen koulutuksiin vanhempiensa luvalla.
–Missään koulutuksessa, johon alaikäiset osallistuvat ei koskaan käytetä sotilasaseita MPK korostaa tiedotteessaan, joka on vastaus SDP:n kansanedustajille Sirpa Paaterolle ja Erkki Tuomiojalle.
Paatero ja Tuomioja vaativat lauantaina puolustusministeri Jussi Niinistöä (sin.) puuttumaan MPK:n toimintaan antaa sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta alaikäisille.
–Se on totta, että alaikäiset voivat osallistua esimerkiksi turvalliseen aseenkäyttöön liittyvään koulutukseen. Kyse ei tällöin luonnollisestikaan ole aseellisesta sotilaallisia valmiuksia palvelevasta koulutuksesta, MPK:n puheenjohtaja Tapio Peltomäki selventää.
Hän kertoo, että nuoret osallistuvat yleisimmin opintoihin liittyville MPK:n nuorten turvakursseille, jossa heillä on mahdollisuus tutustua koko kokonaisturvallisuuskenttään.
–Nuorten turvakursseja järjestetään yhteistyössä esim. lukioiden ja ammattioppilaitosten kanssa. Näilläkään kursseilla ei ole aseellista sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta, vaan erilaisia turvallisuustaitoja maastotaidoista esimerkiksi alkusammutukseen.
Paateron ja Tuomiojan tiedotteessa mainittiin yhtenä epäkohtana se, että reserviläiset voivat saada kertausharjoitusvuorokausia samasta koulutuksesta, johon osallistuu alaikäisiä.
–Asevelvolliset voivat saada kertausharjoitusvuorokausia tavallisesta varautumiskoulutuksesta esimerkkinä maatilojen varautuminen. On vaikea nähdä siinä mitään väärää. Ei kaikki kertausharjoitusvuorokausiin oikeuttava koulutus ole aina aseellista. Sotilaallisia valmiuksia palveleva ei tarkoita, että mukana on aseita, Peltomäki vastaa.
Puolustusministeri Niinistö vastasi Paaterolle ja Tuomiojalle lauantaina.
–Aion jatkossakin kannustaa MPK:ta järjestämään sotilaallisia valmiuksia antavaa koulutusta nuoremmille ja vanhemmille. Maanpuolustus kuuluu kaikille. Sotilaallista valmiutta palvelevaa kurssitarjontaa ei voi pitää nuorison militarisoimisena. Se antaa valmiuksia varusmiespalveluksen suorittamiseen ja vahvistaa Suomen kokonaisturvallisuutta, hän kirjoitti Puheenvuoron blogissaan.
”Ampumaradalla paukkui” – Sirpa Paatero: Onko tämä erätaitojen opettelua?
VastaaPoistaSDP:n kansanedustaja vapaaehtoinen maanpuolustus ”on ok, kunhan harrastajat ovat täysi-ikäisiä”.
SDP:n Sirpa Paatero ihmettelee twitterissä väitteitä siitä, että MPK:n alaikäisille avoimiin kursseihin ei sisältyisi sotilaallista toimintaa. Hän on jakanut vuoden takaisin Länsi-Savon jutun, jossa kerrotaan 15-50-vuotiaita osallistujia keränneen Varusmiehen perustaitoja naisille -kurssin sisällöstä.
”Harjoituskäsikranaatit lensivät, kevyet kertasingot saatiin ampumavalmiiksi ja Kyrönpellon ampumaradalla paukkui, kun Varusmiehen perustaitoja naisille -kurssilaiset pistivät tuulemaan”, artikkelissa kuvaillaan.
Paatero ja SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomioja ovat vaatineet puolustusministeri Jussi Niinistöä (sin.) puuttumaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toimintaan, joka antaa sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta alaikäisille. Kansanedustajat pitävät kyseenalaisena, että maanpuolustuksesta annetun lain ikärajavelvoitetta kierretään sillä, että huoltajien suostumuksella näillä kursseilla lapsille luodaan sotilaallisia valmiuksia.
MPK:n koulutuskalenterista vuodelle 2018 löytyy useita kursseja, joihin alaikäiset voivat osallistua. Koulutukset ovat vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain 2 §:n 2 momentissa tarkoitettua sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta. Tuomioja ja Paatero muistuttavat, että tällaiseen koulutukseen on samaisessa laissa määritelty ehdoton 18 vuoden alaikäraja. Niinistö sen sijaan puolustaa kursseja.
– Näitä ovat muun muassa lukiolaisten turvakurssit ja intti tutuksi -tyyppiset tapahtumat. Näille kursseille voivat alle 18-vuotiaat osallistua vanhempien kirjallisella suostumuksella. Olen tutustunut näihin kursseihin paikan päällä. Ne ovat sangen suosittuja ja opettavat mielestäni hyödyllisiä kansalaistaitoja, Jussi Niinistö vastasi kansanedustajille blogissaan.
Sirpa Paateron mukaan ”vapaaehtoinen maanpuolustus on ok, kunhan harrastajat ovat täysi-ikäisiä”.
– Kun kyse on kertausharjoituksiin verrattavasta koulutuksesta on tavoite jotakin muuta kuin erätaidot ja myös puolustusvoimien maksamasta koulutuksesta. Lapsille on paljon muita harrastusmahdollisuuksia. Miksi #mpk ei voisi rajata toimintaa täysi-ikäisiin? Paatero kysyy twitterissä.
Möläyttelijä-Vartiainen: "Saatan sanoa somessa ilkeästi silloin kun tunteet vievät"
VastaaPoistaJuhana Vartiainen (kok.) on viime aikojen puhutuin, kohutuin ja ehkä vihatuinkin kansanedustaja Suomessa. Hän on pitkän linjan taloustieteilijä, joka nousi Suomessa julkisuuteen, kun silloinen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) nimitti hänet Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtajaksi vuonna 2012. Ennen eduskuntavaaleja 2015 Vartiainen loikkasi SDP:stä kokoomukseen ja pääsi eduskuntaan komealla äänimäärällä.
Viime aikoina hän on esiintynyt taajaan julkisuudessa esimerkiksi puolustamassa hallituksen aktiivimallia, jonka tarkoituksena on patistaa työttömiä ottamaan vastaan lyhytaikaistakin työtä tai ryhtymään yrittäjiksi. Muuten työttömyysturvaa leikataan noin viidellä prosentilla.
Jos kansa saisi painattaa Vartiaiselle (kuvassa) käyntikortteja, niissä lukisi luultavasti Kyykyttäjäkuningas, Riistoporvari tai jotain vielä inhottavampaa, sillä niin railakasta palautetta Vartiainen saa internetissä.
Jo VATT:n ylijohtajana hän nimitti kotihoidon tuella elämistä ”ihanaksi velttoiluksi” ja sai kotiäitien vihat päälleen.
Lokakuussa 2014 hän sai aikaan raivoa tviittaamalla: ”Suomi tarvitsee lisää työvoimaa. ’Mutta meillähän on työttömiä!’ Tila tarvitsee lisää peltoalaa. ’Mutta nykypellossakin on rikkaruohoja!’”
Varsinkin vasemmistopoliitikot hurjistuivat ja alkoivat väittää Vartiaisen verranneen työttömiä rikkaruohoihin. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on jopa sanonut, että rikkaruohovertauksen vuoksi Vartiaista ei olisi kelpuutettu SDP:n eduskuntavaaliehdokkaaksi – vaikka Vartiainen itse ei edes halunnut ehdolle demareiden riveistä.
Todellisuudessa Vartiainen yritti lyhyessä tviitissä selittää taloustieteeseen perustuvaa argumenttia, jonka mukaan avoimien työpaikkojen määrä ei ole vakio, vaan riippuu käytettävissä olevan työvoiman määrästä. Siis mitä enemmän ihmisiä on työmarkkinoilla, sitä enemmän on työpaikkoja.
Tänä vuonna Vartiainen on herättänyt pahennusta muun muassa väittämällä, että suuri osa yleisöstä oli humalassa aktiivimallia vastustaneessa mielenosoituksessa Helsingin Senaatintorilla. Hän on saanut vihaa päälleen myös lähes kaikesta muusta, mitä hän on sanonut aktiivimallista.
Viime viikolla Vartiainen närkästytti jälleen tviittaamalla monien mielestä ylimielisesti: ”Uskokaas nyt huviksenne kaikki spekulantit. Sote-uudistus on parannus nykytilaan ja se tullaan tekemään.”
Vartiainen itse ei vaikuta oikein ymmärtävän, miksi niin moni tuntuu ymmärtävän hänet väärin tai närkästyy hänen puheistaan.
Hän tosin myöntää, että välillä hänellä kiehahtaa.
– Saatan sanoa somessa ilkeästi silloin kun tunteet vievät, Vartiainen sanoo.
Kansanedustaja on kuitenkin yrittänyt opetella rauhallisuutta ja ystävällisyyttä.
– Muuten meitä paheksutaan niin kamalasti, hän sanoo.
– Jos Alepan jonossa joku kiilaa tai käyttäytyy loukkaavasti, kansanedustajan pitää ystävällisesti hymyillen joustaa.
Sunnuntaisuomalainen kulki päivän Vartiaisen kintereillä. Laaja henkilökuva hänestä julkaistaan sunnuntaina.
Jukka Tarkka: Yle täytti Venäjän trollien hartaimman toivomuksen
VastaaPoistaValtiotieteilijä ihmettelee uutisointia MPK:n kursseista.
Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka toteaa kotisivuillaan julkaisemassaan kirjoituksessa Ylen uutistoimituksen täyttäneen lauantain iltauutisissa ”Pietarin trollitehtaan hartaimman toivomuksen”. Hän luonnehtii uutista paheksuvaksi ja sanoo toivovansa, että Yle teki näin ymmärtämättömyyttään.
– Se kuvitti Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) alaikäisille tarkoittamaa vapaaehtoista koulutustoimintaa paheksuvan uutisensa videopätkällä, jossa täydessä taisteluvarustuksessa rynnäkkökivääriä ja täyspakkausta selässään retuuttava asevelvollinen ryntäilee harjoitustilanteessa kompastellen ja reuhtoen lumisessa metsikössä, Tarkka kirjoittaa.
Hänen mielestään Ylen toimituksen johdon tulisi selvittää, mitä tällaiseen ratkaisuun päätynyt toimittaja on ajatellut tai millaisen ohjeistuksen perusteella näin on tehty.
SDP:stä syytös militarisoinnista
SDP:n kansanedustajat Sirpa Paatero ja Erkki Tuomioja ovat kritisoineet MPK:n vapaaehtoisia kursseja, joille pääsevät myös alaikäiset. Kansanedustajat arvostelivat kursseja lauantaina ”lasten ja nuorten militarisoinnista” ja vaativat puolustusministeri Jussi Niinistöä (sin.) puuttumaan MPK:n toimintaan.
Niinistö vastasi ”taistelijaparille” blogissaan. Hän ilmoitti aikovansa kannustaa jatkossakin MPK:ta sotilaallisia valmiuksia antavaa koulutusta nuoremmille ja vanhemmille. Puolustusministeri muistutti, että sotilaallinen koulutus ja sotilaallisia valmiuksia palveleva koulutus ovat eri asia.
– Sotilaallisia valmiuksia palvelevalla koulutuksella, johon taistelijapari Tuomioja-Paatero tulensa suuntaa, tarkoitetaan muuta vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta, kuten esimerkiksi suunnistusta, kartanlukua ja yleensä luonnossa selviytymistä, Niinistö kirjoitti.
Hänen mukaansa MPK järjestää tänäkin vuonna kymmeniä nuorille suunnattuja kursseja.
– Näitä ovat muun muassa lukiolaisten turvakurssit ja intti tutuksi -tyyppiset tapahtumat. Näille kursseille voivat alle 18-vuotiaat osallistua vanhempien kirjallisella suostumuksella. Olen tutustunut näihin kursseihin paikan päällä. Ne ovat sangen suosittuja ja opettavat mielestäni hyödyllisiä kansalaistaitoja, puolustusministeri totesi.
Jussi Niinistö kysyi vastavuoroisesti SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteeltä pitääkö partio kieltää, koska sekin palvelee varusmiespalveluksesta suoriutumista.
Ministeriö haluaa henkilötunnukset sukupuolineutraaleiksi – PS-kansanedustajat: Kallis hanke, ei mitään järkeä
VastaaPoistaValtiovarainministeriö asetti viime syksynä työryhmän pohtimaan henkilötunnuksen uudistamista ja valtion takaaman identiteetin hallinnoimista.
Petteri Orpon (kok.) johtaman valtiovarainministeriön asettaman työryhmän tarkoitus on selvittää, millä tavoin henkilö tulisi yksilöidä viranomaisten tietojärjestelmissä ja miten identiteetti liittyy henkilöä koskeviin tietoihin. Tavoitteena on tehdä esitys kansalliseksi toimintamalliksi.
Työryhmän toimikausi kestää vuoden 2019 loppuun saakka ja sen ohjausryhmän puheenjohtajana toimii viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari.
Nykyisin jokaiselle annettu henkilötunnus on yksilöllinen ja se on tarkoitettu pysyväksi. Henkilötunnuksen muuttaminen tulee kyseeseen vain tietyissä poikkeuksellisissa tilanteissa. Henkilötunnuksesta ilmenevät syntymäaika ja sukupuoli, minkä lisäksi henkilötunnukseen kuuluu yksilöimisnumero.
Ministeriö: Syntymäaika ja sukupuoli hankalia
Valtiovarainministeriö perustelee projektia muun muassa sillä, että henkilötunnuksesta ilmenevät tarpeettomasti syntymäaika ja sukupuoli. Hankkeen esiselvityksessä todetaan, kuinka sukupuolisidonnainen henkilötunnus vaikeuttaisi transihmisten arkielämää, jos ulkoinen olemus ei ole yhteensopiva henkilötietojen kanssa.
Valtiovarainministeriön mukaan nykyisen henkilötunnuksen muoto ja muodostamissäännöt myös aiheuttavat sen, että henkilötunnuksia olisi päivä- ja sukupuolikohtaisesti käytössä tarpeeseen nähden ainoastaan rajallinen määrä.
Valtiovarainministeriön mukaan henkilön tunnistamista koskevat nykyiset edellytykset eivät myöskään mahdollista henkilötunnuksen myöntämistä kaikille Suomeen muuttaville tai Suomessa asioiville ulkomaalaisille.
Menevätkö henkilötunnukset uusiksi kaikilta?
Valtiovarainministeriön asettamalle työryhmälle on asetettu tavoitteeksi tehdä esitys kansalliseksi toimintamalliksi henkilöiden yksilöimiseen Suomessa ja kuvata viranomaisten rooli henkilöön liittyvien ydintietojen hallinnassa.
Ensi syksynä työryhmän olisi tarkoitus julkaista välimietintö. Siinä käydään läpi vaihtoehtoja henkilötunnusjärjestelmän uudistamiseksi ja ehdotetaan, mihin suuntaan lähdetään.
Viime syksynä STT uutisoi, kuinka työryhmä pohtii vaihtoehtoa, jossa kaikkien henkilötunnukset menisivät uusiksi. Uuteen tunnukseen tulisi myös mahdollisesti biometrinen tunniste.
unelmahäät ujo sulhanen - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat
VastaaPoistaRiku, 27, ei uskaltanut edes mennä naismyyjän kassalle, koska pelkäsi naisia niin paljon – sai lopulta yllättävien käänteiden jälkeen unelmiensa vaimon
Päänavaus: Onko se, että kumppani ei tiedä kuka on Lionel Messi riittävä syy parisuhteen lopettamiseen?
VastaaPoista”Dear Eki, viime torstaina tapahtui kummia. Hehkutin innoissani yhden kaikkien aikojen parhaan pelaajan suoritusta Mestarien liigan neljännesvälierissä, kun sain kummastuneen katseen kumppaniltani. Tiedustelin katseen syytä, jolloin hän ilmoitti, ettei ole koskaan kuullutkaan kenestäkään Messistä. Pienellä keskustelulla selvisi, että Real Madridin tähti Cristiano Ronaldo on hänelle kuitenkin tuttu pelaaja. Näetkö suhteellamme mitään toivoa, vai onko vain parempi jättää haihattelut yhteisestä tulevaisuudesta sikseen? Nimim: Päänaukoja-Mikko”
Tilanteeni on tuttu niin monelle ihmiselle. Miten yhdistää parisuhde ja eksessiivinen urheilufaneus siten, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä? Onko se edes mahdollista? En ole Eki-Sedän veroinen ihmissuhde-ekspertti, mutta jotain tiedän parisuhteista, joissa toinen osapuoli ei ole millään muotoa kiinnostunut penkkiurheilusta, tai edes ymmärrä faneuden jaloja ja tunteellisia piirteitä.
Avainsana on juurikin tunne. Jos kumppanisi tietää, että olet tunteva ja kokeva yksilö, niin hän luultavasti ymmärtää, että tunteesi palo voi kohdistua myös suosikkijoukkueeseesi tai lempiurheilijaasi. Mielestäni kannattaakin korostaa omaa kykeneväisyyttään tuntemiseen myös muissa arkielämän tilanteissa. Tosiasia on kuitenkin se, että penkkiurheilijat ovat syvästi tuntevaa ihmistyyppiä, enkä ainakaan itse koe, että tuntemista tulee pitää vakan alla muussakaan elämässä. Pussaaminen ja puhuminen kannattaa siis aina.
Loppujen lopuksi kyse lienee kuitenkin kommunikaatioista. Ymmärtääkö sinun kumppanisi sitä, jos äksyilet ja olet todella huonolla tuulella, jos joukkueesi tippuu kesälomille aivan liian aikaisin tai jos sarjapelien merkitsevyys laskee turhan pitkän tappioputken myötä? Ei varmasti ymmärrä, ellei hänelle ole kerrottu miten paljon joukkueesi merkitsee sinulle. Ainakin minä ottaisin mielelläni vastaan välittävän silityksen HIFK:n tappiopäivinä tai Arsenalin jokaisen ottelun jälkeen.
Toisinaan penkkiurheilijat kuitenkin jättävät kumppaninsa urheiluleskiksi. Omassa suhteessani seuraava tällainen hetki koetaan kesällä, jolloin käydään jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut. Tapanani on ollut katsoa jokainen lähetys ja saatavilla ollut ottelu suorana lähetyksenä ja kokonaan. Enkä usko, että olen ainoa. Tällaiset tilanteet ovat omiaan aiheuttamaan konflikteja, joten asiaa on syytä lähestyä harkiten. Jos sekä tunteen osoittaminen ja kommunikaatio ovat suhteessa muuten kunnossa, niin nyt on aika vedota omaan aikaan. Kyse on kuitenkin vain yhdestä kesästä ja harvinaisista tapahtumista. Tässä vaiheessa ei kannata kuitenkaan muistuttaa EM-kilpailuista tai olympialaisista.
Piinkovan penkkiurheilijan ja urheilusta täysin irrallaan olevan ihmisen elämien yhdistäminen on haastavaa, mutta sitäkin palkitsevampaa. Vastaus otsikon esittämään, sinänsä aiheelliseen, kysymykseen on siis mielestäni kieltävä. Vaikka kumppani ei jaakaan suurta mielenkiinnon kohdettani, niin yhdessäelo onnistuu muiden yhteisten intressien takia. Ja saanpahan viettää aikaa myös itse oman intohimoni parissa ja täysin rauhassa.
Seksityötä tekevien häpäisemisen on loputtava – olen tehnyt seksityötä vuosia, ja se on minulle kutsumusammatti
VastaaPoistaMyydessäni vapaaehtoisesti seksipalveluja en loukkaa ketään.
NAISTEN seksuaalisuutta on koetettu kautta aikojen värittää häpeällä. #metoo-kampanja on nostanut hienosti esiin sen, ettei häpeän tule olla esimerkiksi seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuneiden naisten – tai miesten – osa.
Työ ei kuitenkaan lopu tähän. Seksityötä tekevien solvaamisen, leimaamisen ja häpäisemisen on myös loputtava.
USEIN toistuva ja halventava asenne seksityötä tekeviä kohtaan tuli esiin esimerkiksi muutamien keskustanaisten kirjallisessa kysymyksessä seksin oston kriminalisoinnista eduskunnassa syyskuussa 2017. He kirjoittivat: ”Prostituoitu on alisteisessa asemassa ja häpäisty silloinkin, kun hän on näennäisesti omasta tahdostaan ajautunut alalle.” Tällaiset kannanotot eivät ole mitään muuta kuin leimaavaa ja halveeraavaa vihapuhetta, joka itsessään häpäisee meitä seksityötä tekeviä.
Olen tehnyt seksityötä jo vuosia, ja se on minulle kutsumusammatti. Olen ryhtynyt alalle vapaaehtoisesti, omasta tahdostani ja mielenkiinnostani. En pidä itseäni alistettuna vaan päinvastoin saan työstäni hyvää mieltä. Työni tekee mahdolliseksi sekä itselleni että asiakkailleni toteuttaa seksuaalioikeuksiamme ja huolehtia seksuaaliterveydestämme.
PROSTITUOITU on väärä sana kuvaamaan minun ammattiani. Minua ei ole kukaan prostituoinut vaan teen töitä täysin itsenäisesti ja päätän kaikista työhöni liittyvistä asioista itse – aikuisena, täysijärkisenä ja täysivaltaisena Suomen kansalaisena. Myös minulle tulisi siis kaiken järjen ja lain mukaan kuulua ihmisoikeudet.
Myös ihmisoikeusjärjestö Amnesty vastustaa niin seksin myynnin kuin seksin ostonkin kriminalisointia. Miten mainitut kansanedustajat voivat sivuuttaa Amnestyn asiantuntijalausuntoihin ja seksityötä tekevien omiin kokemuksiin perustuvan kannan?
RASKASTA tästä työstäni ei tee itse työ vaan se, että tämän alan valitsemista joutuu puolustelemaan ja selittelemään koko ajan – mikäli jaksaa aloittaa keskustelua aiheesta kenenkään kanssa.
On totta, että seksityön kentällä tapahtuu myös hyväksikäyttöä ja ihmiskauppaa, jota vastaan on kaikin tavoin taisteltava.
Mielestäni tämä taistelu ei kuitenkaan saisi vaikeuttaa seksityötä vapaaehtoisesti tekevien mahdollisuuksia toimia. Eihän kokkienkaan tarvitse hävetä ammattiaan siksi, että joissain ravintoloissa teetetään töitä epäinhimillisissä oloissa.
Myydessäni vapaaehtoisesti seksuaalipalveluja en loukkaa ketään. Jos muutama keskustalainen nainen närkästyy seksityöstäni, syy on heidän leimaavissa pyrkimyksissään koettaa määritellä ja määräillä muita – ei minussa.
#METOO-LIIKKEEN vanavedessä tahdon avata keskustelun vaatiakseni oikeuksia myös seksityöntekijöille. Ensimmäiseksi vaadin oikeutta tehdä työtämme vailla stigmatisointia.
Isa Kukkapuro kirjoitti (HS Mielipide 22.11.2017), että prostituution romantisointi on lopetettava. Itse en koe, että Suomessa seksityötä romantisoitaisiin. Sen sijaan humaanina feministinä vaadin, että seksityön demonisointi on lopetettava.
Krista
Tässä kolme #metoo-ratkaisua, jotka vähentäisivät seksuaalista häirintää ja väkivaltaa
VastaaPoistaOn aika siirtyä sanoista tekoihin. Näillä konkreettisilla parannuksilla vähennettäisiin väkivaltaa ja häirintää.
VIIME SYKSYSTÄ lähtien jatkunut #metoo-kampanja on mullistanut kulttuuriamme. Vanhoja väärintekoja on vihdoin tuotu julkisuuteen, väkivallan ja ahdistelun uhrit ovat saaneet äänen.
Vai ovatko? Toimittaja Taneli Heikka toivoi Ylen nettisivujen kolumnissaan #mentoo-kampanjaa jatkoksi #metoolle. Pojat saavat turpaan toisilta pojilta tai ainakin pelkäävät saavansa. Alistaminen ja nöyryytys seuraavat läpi elämän.
Monet pojat oppivat, että vain kovettamalla itsensä voi pärjätä, ja siirtävät oppinsa seuraavalle sukupolvelle.
OLEN Heikan kanssa samaa mieltä: #metoo jatkuu, ja hyvä niin, mutta osa keskustelun fokuksesta kannattaa jo siirtää ratkaisuehdotuksiin.
Siksi pyysin neuvoja Väestöliiton Poikien puhelimessa työskentelevältä Joonas Kekkoselta. Kekkonen valmistelee väitöskirjaa käymiensä keskustelujen pohjalta.
Vuosien kokemuksella Kekkonen osasi kertoa heti kolme ehdotusta, joilla häirintää ja väkivaltaa vähennettäisiin:
1. Pojille täytyy opettaa tunnetaitoja. Pikkupojat ovat hyvin avoimia puhumaan tunteistaan. Jos tätä puhetta ei tukahduteta vaan siihen kannustetaan, se auttaa heitä selviytymään elämässä eteen tulevista tilanteista. Silloin he osaavat lohduttaa niin itseään kuin muitakin ihmissuhde- tai muun kriisin sattuessa ja hakea myös apua tarvittaessa.
2. Pojille täytyy opettaa itsekunnioitusta. Kekkosen mukaan monen aikuisen miehen on vaikea sanoa ääneen, että minun tunteillani on väliä. Itseään kunnioittava poika tunnistaa, että hänellä itsellään ja muilla on tunteet ja oikeus koskemattomuuteen. Tuolloin on helppo ymmärtää, että eri tyypit tykkäävät eri asioista, eikä se uhkaa omaa itseä.
3. Turha sukupuolittaminen ja sukupuolten eriyttäminen kasvatuksesta pois. Ei ole mitään syytä, miksi vain tyttöjä kannustettaisiin taidoissa tai uravalinnoissa edelleen hoivaamaan. Yleiset taidot niin kodinhoidossa, itsestä huolehtimisessa kuin tunnetaidoissakin ovat sukupuolesta riippumatta samoja.
ONNEKSI tunnetaitojen opettaminen on vähitellen saapumassa Suomen kouluihin. Opetushallitus, Mielenterveysseura, THL ja useat asiantuntijatahot ovat tehneet omia kokeilujaan ja mallejaan tunnetaito-opetukseen. Panoksena on kokonaisen sukupolven hyvinvointi.
Olisiko jo aika koostaa kokemuksien pohjalta kansallinen toimintamalli ja laittaa se käytäntöön kaikissa kouluissa?
Kirjoittaja on lifestyle-toimituksen uutispäällikkö.
Veronica Rehn-Kivi: Tasa-arvon toteutuminen tarvitsee lainsäädäntöä ja asennemuutoksia
VastaaPoistaKansanedustajan mukaan miehiä on houkuteltava hakeutumaan naisvaltaisille aloille.
RKP:n kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi peräänkuuluttaa lisää toimia ehkäisemään työelämässä vallitsevaa epätasa-arvoa naisten ja miesten välillä.
Rehn-Kivi sanoo tiedotteessaan, että Suomessa naiset tekevät muuhun Eurooppaan verrattuna paljon pätkätöitä, mikä on merkittävä työelämän epätasa-arvon aiheuttaja.
– Suomessa näihin lukuihin vaikuttaa suuresti äitiyslomasijaisuudet ja perhevapaajärjestelmä. Tilastot osoittavat, että määräaikaiset työsuhteet ovat tavallisempia nuorilla naisilla, jotka siten jäävät jälkeen palkkakehityksestä ja saavat myöhemmin pienempää eläkettä kuin miehet. Jotta tasa-arvoisuuteen päästäisiin naisten ja miesten välillä työelämässä, tarvitaan niin lainsäädäntöä kuin asennemuutoksia.
– Suomessa ammattien jakautuminen mies- ja naisvaltaisiin aloihin on vahvaa, ja tasa-arvon kannalta olisi tarkoituksenmukaista yrittää houkutella miehiä hakeutumaan perinteisiin naisvaltaisiin aloihin ja päinvastoin. Naisten alojen palkkatason nostaminen ja myös arvostuksen lisääminen naisten tekemään raskaaseen työhön esimerkiksi hoiva-alalla voisi estää työmarkkinoiden kahtiajakautumisen. Jos myös miehet olisivat kiinnostuneempia hoiva-alasta, voisimme näin myös ehkäistä alalla olevaa työvoimapulaa, Rehn-Kivi sanoo
Rehn-Kivi on eduskunnan työelämä ja tasa-arvovaliokunnan jäsen.
http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252546-kansalaispalvelus-tasa-arvoisesti-kaikille
VastaaPoistaSininen tulevaisuus tukee pohjoismaista sukupuolten välistä tasa-arvoa. Tasa-arvon päivä on hyvä aika aloittaa keskustelu yleisen asevelvollisuuden uudistamisesta. Esitän Suomeen yleiseen asevelvollisuuteen pohjautuvaa kansalaispalvelusta kaikille miehille ja naisille.
Kansalaispalveluksessa jokainen ikäluokka suorittaa aseellisen tai aseettoman palveluksen. Jokaiselle miehelle ja naiselle tarjotaan mielekäs ja yhteiskuntaa hyödyttävä palvelustehtävä, jossa koulutetaan kriisitilanteisiin.
Kansalaispalvelus ja yleinen asevelvollisuus eivät ole toistensa vastakohtia, vaan kansalaispalvelusmalli turvaa yleisen asevelvollisuuden tulevaisuuden.
Miesten ja naisten keskimääräiset fyysiset erot eivät ole mielekäs perustelu kansalaispalvelusta vastaan. Kukin, sukupuoleen katsomatta, voidaan sijoittaa sellaiseen koulutukseen ja sellaisiin tehtäviin, joihin yksilölliset kyvyt riittävät. Täyttä vapautusta kansalaispalvelusta ei tule saada uskonnollisin tai vakaumuksellisin perustein. Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) on jo käynnistänyt selvityksen Jehovan todistajien erivapaudesta.
Toisen maailmansodan aikana esimerkiksi Lotta-järjestöjen tekemä arvokas työ oli aseetonta maanpuolustusta. Perustuslain mukaan isänmaan puolustaminen on jokaisen suomalaisen tehtävä.
Haastan kaikki puolueet keskustelemaan yleisen asevelvollisuuden uudistamisesta seuraavissa hallitusneuvotteluissa.
Uusi Tasa-arvosanomat on ilmestynyt ilmaiseksi verkossa
VastaaPoistaUusi Tasa-arvosanomat 2/2018 on täällä
https://issuu.com/staatus
Artikkelit:
Onko miesten ja naisten palkkaero 3 % samassa ammatissa, samassa yrityksessä, niin kuin YLE uutisoi?
Onko naisten harrastama tasa-arvopolitiikka objektiivista tiedettä?
Syyt, miksi miesten ja naisten palkkaero ei ole 17 %?
Amerikkalaisnainen järjestää syntymäpäiväjuhlien sijaan orgiat
VastaaPoistaEnsin syödään illallinen, sitten lähtevät vaatteet.
Georgiasta kotoisin oleva Cidney Green kertoo pitävänsä seksistä ja haluaa muidenkin nauttivan siitä. Niinpä tavanomaisten syntymäpäiväjuhlien sijaan hän järjestää orgiat. Jo toisen kerran.
Aivan pyytettömästi Green ei ole liikkeellä. Sisäänpääsymaksu hänen synttäreihinsä on 500 dollaria. Vieraita päästetään juhliin 50-60.
- Jos tulet juhliin, en takaa, että saat seksiä. Se olisi prostituutiota, sanoo Green.
Rahalla saa neljän lajin illallisen. Puolilta öin lähtevät vaatteet pois päältä.
- Seksuaalinen vapaus on minulle tärkeää, erityisesti mustien naisten seksuaalinen vapaus.
Ketään ei kutsuta lutkaksi
Green järjesti samanlaisen juhlan jo viime vuonna ja edelliset orgiat olivat suuri menestys. Green sai kuuluisuutta ja häntä haastateltiin kansallisilla televisiokanavilla.
Tämänkertaiset juhlat järjestetään Atlantassa, paikassa joka on vain osallistujien tiedossa.
- Ilmapiiri on vapaamielinen. Ketään ei kutsuta lutkaksi. Paitsi jos itse haluat, sanoo Green.
Ennen juhlia Green hankki kaikkea tarvittavaa, kuten kondomeja, liukastusvoiteita ja huopia.
VastaaPoistaProfessori Johanna Kantola: Louhimies ei pyytännyt anteeksi tekojaan vaan sitä ettei hän kuullut näyttelijöitä
Johanna Kantolalla lähtee "vähän" lapasesta Louhimiehen ruoskinta.
Jasper Pääkkönen myöntää, että Aku Louhimiehen työmetodit on voitu kokea raskaana: ”Aku ruoskii ihmiset äärirajoille”
VastaaPoistaNäyttää vähän sille, että jotkut naisnäyttelijät ovat hieman herkempiä. Ehkä miehiä ja naisia ei voi ohjata samalla lailla? Naisilta on koko ajan kysyttävä, miltä tuntuu tai onko jotain ongelmaa. Miehiä voi käskyttää ja luottaa siihen, että toinen sanoo vastaan, jos homma ei ole ok.
Louhimies tarjoaa mahdollisuuden haukkua näyttelijöitä, joita hän kohteli kaltoin – katso myös ketkä mainosgurut peukuttavat häntä
Eikö tämä ole sitä paljon puhuttua maalittamista?
Benny Fredriksson begick självmord efter Aftonbladets #Metoo-uthängning
#MeToo-kampanja vaatii uhrinsa. Nyt itsemurhan teki Tukholman kaupunginteatterin ex-johtaja.
Perttu Häkkinen
VastaaPoistaFetissit
Miksi toinen kiihottuu kumista ja toinen vaikkapa kengistä? Miten fetissit syntyvät ja mitä ne meistä kertovat? Vieraana on Sexpo-säätiön toiminnanjohtaja Tommi Paalanen sekä karvoista kiihottuva fetisisti "Lissu". Millaisia olivat alkuperäiset fetissit ja mikä niiden tarkoitus oli? Tutkijatohtori Lauri Ockenström kertoo tästä.
Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva.