Elokuvassa 17-vuotiaan Elion isä ilmaisee hyväksyvänsä poikansa seksuaalisuhteen aikuisen miehen kanssa. Hän valittaa sitä, ettei hänellä ollut samanlaisia mahdollisuuksia silloin, kun hän oli poikansa ikäinen. Tällä tavalla elokuva antaa vanhemmille mallin ”normaalista” suhtautumisesta nuoren seksuaalisiin kokeiluihin ja pyrkii näin turhentamaan vanhempien luontaisen suojelutaipumuksen.Jyväskylän yliopisto syyttää Puolimatkaa syyllistymisestä synneistä suurimpaan, eli homovastaisuuteen. Päivi Räsänen syyttää Jyväskylän yliopistoa takaisin sananvapauden ja tutkimuksen vapauden rajoittamisesta.
Mielenkiintoinen kysymys on, miksi juuri tästä nimenomaisesta Puolimatkan kirjoituksesta nousi suvaitsevaisten älämölö? Puolimatka on aikaisemmin kirjoittanut paljon hapokkaampiakin tekstejä.
Avaimen vastaukseen voi löytää vaikkapa tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan noin puolet homoille tarkoitettujen paritusaplikaatioiden käyttäjistä on alaikäisiä.
Puolimatka sohaisi kirjoituksellaan julkista salaisuutta siitä, että teini-ikäisten homopoikien ja aikuisten miesten väliset suhteet ovat yleisiä ja usein niissä siirtyy rahaa tai muuta omaisuutta teinihomon hyväksi. Aikuisten miesten ja teinihomojen välinen seksi lienee enemmän tai vähemmän hyväksytty käytäntö homopiireissä.
Kaksi ristiriidassa olevaa arvoa:
- Teinipoikien suojeleminen aikuisilta homoilta.
- Homouden puolustaminen.
Näyttää siltä, että homovastaisuus on suvaisevaistolle pahin mahdollinen mahdollinen synti, jonka rinnalla homoteinien hyväksikäyttö on pelkkää lastenleikkiä.
Jos suvaitsevaisto ottaisi todesta ja kirjaimellisesti sen faktan, että homomiesten ja homoteinien väliset suhteet varsin hyväksytty käytäntö homopiireissä (siinä missä heteromiesten ja teinityttöjen väliset suhteet on demonisoitu), suvaitsevaisto joutuisi hyökkäämään homouden pyhää lehmää vastaan. On turvallisempaa hyökätä Puolimatkaa vastaan kuin kyseenalaistaa omat uskonkappaleet.
More than half of gay males on hookup apps are underage
Ero osuu miehiin kipeämmin, ja jopa kuolemanriski kasvaa – ”Monet eivät ole tottuneet kohtaamaan ja käsittelemään tunteitaan”, selittää asiantuntija
VastaaPoistaEro pitkästä avo- tai avioliitosta lisää psyykenlääkitystä ja nostaa jopa kuolemanriskiä erityisesti miehillä, selviää tuoreesta väitöstutkimuksesta. Asiantuntijat kertovat, mikä tekee erosta miehille hankalaa ja miten he voivat selviytyä siitä.
ERO pitkästä avo- tai avioliitosta on kriisi kenelle tahansa. Vain harvat käyttävät pitkissä liitoissa psyykenlääkkeitä, mutta eroprosessin aikana lääkitys yleistyy selvästi, selviää ensi viikolla Helsingin yliopistossa tarkastettavasta väitöstutkimuksesta.
Suomalaiset hakevat avioeroja eniten elokuussa eli lomien jälkeen. Toinen piikki osuu tammikuulle.
Tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin avioeron, mielenterveyden ja kuolleisuuden välisiä yhteyksiä työikäisillä suomalaisilla. Tutkimus perustuu Tilastokeskuksen, Kelan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koko väestöä edustaviin rekisteriaineistoihin.
Eniten psyykenlääkkeitä käytettiin ennen virallista avioeropäivää, jolloin ero on ollut vireillä. Tällöin lääkkeitä ostaneiden osuus oli yli kaksinkertainen verrattuna naimisissa pysyneisiin.
Avioero nostaa voimakkaasti jopa kuoleman riskiä, tutkimus kertoo. Riski nousee erityisesti miehillä, joilla se oli yli kymmenen vuoden seuranta-aikana yli kaksinkertainen naimisissa pysyviin verrattuna.
Naisillakin riski kasvaa 1,5-kertaiseksi. Sukupuolten välinen ero on silti merkittävä, ja löydetty myös kansainvälisissä tutkimuksissa, sanoo väestötieteen tohtorikoulutettava Niina Metsä-Simola Helsingin yliopistosta.
Erot tapaturmaisen, väkivaltaisen ja alkoholiperäisen kuoleman riskissä ovat vielä suurempia.
”Miesten kuolleisuudessa näihin syihin on heti eron jälkeen nähtävissä selkeä piikki, ja kuolleisuus jää pysyvästi korkeammalle tasolle. Naisilla piikki on pienempi ja lyhytkestoisempi.”
Osittain kyse saattaa olla valikoitumisesta: ero on tullut liitosta, jossa puolisolla on ollut alkoholiongelma tai väkivaltaista käyttäytymistä.
”Avioero on elämän stressaavimpia tapahtumia. Perinteisesti on ajateltu, että naiset reagoivat stressiin masennuksella ja psyykkisellä oireilulla, ja miehet taas alkoholin käytöllä ja muulla riskikäyttäytymisellä.”
SE, miten erosta selviytyy, on aina yksilöllinen kysymys, sanoo psykoterapeutti Jouni Linnankoski. Hän on toiminut aiemmin erotyöntekijänä Miessakit-järjestössä ja kehittänyt sen Erosta elossa -toimintaa.
Selviytymiseen vaikuttaa myös se, onko käynyt elämässään aiemmin läpi kriisejä. Vasta keski-ikäisenä koettu ensimmäinen suuri kriisi voi yllättää hankaluudellaan.
Miehet näyttäisivät kuitenkin olevan alttiita voimaan avioeron jälkeen naisia huonommin, Linnankoski arvioi.
”Monet eivät ole tottuneet kohtaamaan ja käsittelemään tunteitaan ja turvautuvat kovissa paikoissa tunteiden välttelyyn. Jos pakokeinona käytetään esimerkiksi alkoholia, riskit tietysti kasvavat.”
Ero voi olla yhtä lailla sokki miehelle ja naiselle, sanoo psykologi, psykoterapeutti Keijo Markova Väestöliiton terapiapalveluista.
”Se ei ole niin yksinkertaista, että eron jälkeen naiset rupeavat kukoistamaan, kuten joskus on väitetty. Mutta keskimäärin erosta selviytyminen saattaa olla miehelle haasteellisempaa”, hän arvioi.
Mikä tekee erosta selviytymisestä miehille hankalaa?
Wille Rydman: Harhaoppisia hallitusajatuksia
VastaaPoistaToimintakykyisen enemmistöhallituksen muodostaminen on käynyt vaikeaksi useimmissa Euroopan maissa.
Keskeisin syy tähän on kansallismielisten liikkeiden nousu suurten puolueiden joukkoon ja muiden puolueiden haluttomuus tehdä yhteistyötä niiden kanssa. Parlamentaarista enemmistöä on hankala saavuttaa, kun vasemmisto- ja oikeistopuolueet eivät pääse sopuun asiakysymyksistä ja molemmat niistä taas vierastavat vaa’ankieliasemassa olevia nationalisteja.
Kansallismielisten puolueiden suosiota nostaa luonnollisestikin Euroopassa harjoitettu itsetuhoinen maahanmuuttopolitiikka. Kansalaiset, jotka omassa arjessaan joutuvat kokemaan etelästä pohjoiseen suuntaavien massavaellusten seuraukset, pitävät kansainvaellusten patoamista Euroopan kohtalonkysymyksenä. Eivätkä ole siinä lainkaan väärässä.
Nyrpeä asenne Euroopan nationalistipuolueita kohtaan voi olla sikäli perusteltua, että niissä vaikuttaa usein varsin levottomia hahmoja ja niiden toiminta on leimallisesti huomattavan amatöörimäistä. Mutta jos tällaisten liikkeiden kannatusta oikeasti halutaan vähentää, se onnistuu vain puuttumalla niiden kannatuksen juurisyyhyn. Jos vakiintuneet puolueet ottaisivat holtittomien kansainvaellusten tuhoisan vaikutuksen tosissaan, ihmisten ei tarvitsisi äänestää protestipuolueita.
Eri Euroopan maissa tilanteeseen on reagoitu eri tavoin. Itävallassa kokoomuksen sisarpuolueen nuori puheenjohtaja päivitti puolueensa maahanmuuttopolitiikan tähän päivään, voitti vaalit ja muodosti hallituksen nationalistien kanssa – ja on menestynyt hyvin. Saksassa ja Ruotsissa kansallismieliset puolueet on puolestaan pyritty eristämään kaikesta päätöksenteosta – seurauksenaan se, että niiden kannatus on vain jatkuvasti voimistunut.
Suomessa on kokeiltu sekä typeriä että fiksuja konsteja, kummistakaan juuri mitään oppimatta. Vuoden 2011 jytkyvaalien jälkeen muodostettiin mieluummin neljä vuotta keskenään riidellyt sekametelihallitus kuin tehtiin yhteistyötä perussuomalaisten kanssa. Se oli umpihölmöä. Vuoden 2015 vaalien jälkeen taas perussuomalaiset integroitiin osaksi keskustaoikeistolaista hallitusta. Se oli erittäin viisasta.
Se, että hallituskumppanit eivät hyväksyneet perussuomalaisten puheenjohtajavaihdosta ja kiihdyttivät siten puolueen hajoamista, oli kuitenkin erittäin lyhytnäköistä. On täysin selvää, että perussuomalaisista irronneet siniset tulevat katoamaan poliittiselta kartalta viimeistään eduskuntavaalien jälkeen. Sitä vastoin syyt äänestää perussuomalaisia eivät ole hävinneet minnekään, mutta puoluehajaannuksen myötä puolueesta on tullut vain aiempaa ärhäkämpi ja ehdottomampi.
Jos eduskuntavaalien 2019 tulos vastaisi puolueiden nykyisiä kannatuslukuja, tiedossa olisi erittäin vaikeat hallitusneuvottelut. Porvarillista enemmistöhallitusta ei olisi mahdollista muodostaa ilman perussuomalaisia. Lisäksi todennäköisen vaalitappionsa jälkeen keskustalla saattaisi olla haluttomuutta osallistua hallitusvastuuseen ylipäätäänkään. Mitä siis kokoomuksen kannattaisi tavoitella, jos keskustaoikeistolainen koalitio ei vaalien jälkeen ole mahdollinen?
Hallitusvastuuseen kannattaa luonnollisestikin aina pyrkiä, sillä vaikka oppositiossa voi meuhkata vapaasti, niin todelliset päätökset tehdään hallituksessa. Kuitenkin hallituksessa tehdään päätöksiä aina korkeintaan vain neljä vuotta kerrallaan. Jos suostuu mukaan sellaiseen koalitioon, jossa ei voi uskottavasti tehdä omaa politiikkaansa, se kostautuu seuraavissa vaaleissa.
Vihonviimeinen virhe kokoomukselle olisi suostua Antti Rinteen SDP:n ja Touko Aallon vihreiden yhteishallituksen takuumieheksi. Vaikka kokoomuksen on täysin mahdollista tehdä järkevää yhteistyötä erikseen sekä SDP:n että vihreiden kanssa, niin kahden ison de facto vasemmistopuolueen kanssa kokoomus olisi hallituksessa pikemminkin panttivankina kuin pelinrakentajana.
Professoriliitosta arvostellaan kohukirjoitusta Kotimaalle: Puolimatkan pedofiliapohdinta perustui vanhentuneisiin lähteisiin
VastaaPoistaProfessoriliiton varapuheenjohtaja Jaana Hallamaan kommentoi Kotimaa24-lehdessä professori Tapio Puolimatkan kohukirjoitusta. Hallamaa muun muassa kyseenalaistaa Puolimatkan lähdeaineiston.
Jyväskylän yliopiston kasvatuksen teorian ja tradition professori Puolimatka julkaisi heinäkuun lopulla homovastaiseksi tulkitun artikkelin Oikea Media -sivuston blogipalstalla. Oikea Media ei sitoudu journalistin ohjeisiin ja luonnehtii itseään konservatiiviseksi vastamediaksi.
Kirjoituksessaan Puolimatka muun muassa pohtii tasa-arvoista avioliittolakia ja liittää suomalaisessa yhteiskunnassa alkaneen muutosprosessin pedofilian puolustamiseen. Ajatus on Puolimatkan kirjoituksen kantava teema.
Ylioppilaskunta tuomitsi kirjoituksen ja vaati yliopistolta toimia, joita rehtori on lupaillut. Puolimatkaa on määrä kuulla ensi viikolla.
Kristillisdemokraattien entinen puheenjohtaja, ex-sisäministeri Päivi Räsänen puolusti voimakkaasti Puolimatkaa ja tämän artikkelia, joka Räsäsen mielestä oli täysin asiallinen ja johdonmukainen. Hän jätti eduskunnassa kirjallisen kysymyksen siitä, miten hallitus aikoo turvata tieteellisen tutkimuksen vapauden ja korkeimman opetuksen ja tutkimuksen sananvapauden. Lue tarkemmin: Päivi Räsänen pöyristyi homofobiakohusta: ”Professori käsitteli täysin asiallisesti pedofilian normalisointiprosessia”
Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa Professoriliitosta viittaa liiton eettisiin ohjeisiin, joiden mukaan professoreilla on keskeinen rooli sivistyksen ylläpitämisessä ja työn tärkeimpiä arvolähtökohtia ovat tieteen autonomian korostaminen sekä vapaaseen tutkimukseen perustuvan tiedon ja inhimillisen ymmärryksen lisääminen paitsi tieteen parissa myös koko yhteiskunnassa.
Hallamaa huomauttaa Kotimaalle, että professoria sitovat myös journalistin ohjeet ja sananvapauslaki.
–Professorit hoitavat yhteiskunnan kannalta tärkeiksi koettuja tehtäviä, ja yhteiskunta on antanut heille tähän kuuluvan harkintavallan. Tässä mielessä professori ei voi koskaan olla vain yksityishenkilö. Varsinkaan, jos hän esiintyy professorina, Hallamaa sanoo lehdelle.
Hallamaan mielestä tuoreessa kohussa ei ole kyse uudesta asiasta ja kiista on osa jo pidempään jatkunutta keskustelua Puolimatkan esittämistä näkemyksistä muun muassa sukupuolesta ja avioliitosta. Hän huomauttaa, että yliopistolla on velvollisuus ottaa opiskelijoiden huoli vakavasti ja opettajan julkisuudessa esittämät voimakkaat mielipiteet voivat yleisesti ottaen aiheuttaa opiskelijoille turvattomuuden kokemista.
– Oma kysymyksensä on Puolimatkan kirjoituksessa käyttämä lähdeaineisto. Esimerkiksi viittaaminen Alfred Kinseyhyn [vaikuttanut erityisesti 1940–50-luvuilla]. Hänen jälkeensä on ihmisen seksuaalisesta käyttäytymisestä ilmestynyt paljon ajanmukaisempaa tutkimusta, Hallamaa sanoo lehdelle.
Kinsey on yksi Puolimatkan kirjoituksen päälähteistä.
Uusi kehopositiivisuustrendi villitsee Instagramissa – näin lihavat tytöt oikeasti pukeutuvat
VastaaPoistaScarymommy.com-sivusto hehkuttaa, että Instagramissa ylipainoisten naisten #whatfatgirlsactuallywear-kampanja on innoittanut monia julkaisemaan oman kuvansa. Kuvilla naiset haluavat osoittaa, että kiloista ja yhteiskunnan kauneusihanteista huolimatta jokainen voi pukeutua juuri niin kuin itse haluaa.
Yllä olevalla videolla kerrotaan, miten hoikennussovellus oli liikaa pluskokoiselle mallille.
Kehopositiivisuus on ollut tapetilla jo jonkin aikaa. Nyt monet ovat innostuneet laittamaan Instagramiin kuviaan hashtagilla #whatfatgirlsactuallywear, vapaasti suomennettuma "näin lihavat tytöt oikeasti pukeutuvat".
Sivuston mukaan Instagramista löytyy tällä merkinnällä yli 80 000 kuvaa ja määrä vain kasvaa.
Jokainen saa pukeutua mielensä mukaan
Kuvilla halutaan viestiä, että ylipainoiset naiset naiset voivat pukeutua juuri niin kuin itse haluavat. Sillä ei ole väliä, vaikka yhteiskunnan silmissä jokin vaate ei sopisi suuremman painoindeksin omaavalle henkilölle.
Kampanja näkyy olevan suosittu niin pluskokoisten mallien kuin normaalipainoistenin keskuudessa.
Lihava on vain adjektiivi
Lisäksi halutaan pureutua "lihava"-sanan syvimpään olemukseen. Sanalla on hyvin negatiivinen kaiku.
"Lihava" on kuitenkin vain sana, ei tuomio.
Se ei myöskään ole tunne. Itseään ei voi tuntea lihavaksi.
Voi tuntea, että söi liikaa, ja että inhoaa kroppaansa mutta lihavaksi tunteminen ei ole niille synonmyymi.
Scary Mommyn mukaan lihava on kuvaus kehosta, joka on suurempi kuin yhteiskunnan sosiaalisissa normeissa määritelty keho.
Kuten nimimerkki "chubbystruggles" toteaa: Yritän ajatella sanan "lihava" juuri sellaisena kuin se on ja mihin se on tarkoitettu: adjektiivina.
Tästä kampanjassa onkin kyse. Lihava-sana on vain adjektiivi.
Pluskokoisiin liittyy "myyttejä"
Dionne Reeves-Grubbs, Full Figured Fierce -järjestön perustaja kertoo, että kampanjassa luodaan silmäys pluskokoisten ihmisten elämään.
– Yhteisöä ympäröivät myytit ja olettamukset esimerkiksi siitä, mitä syömme, miten pukeudumme ja miten rakastamme.
Myyttejä liittyy Reeves-Grubbsin mukaan kaikkiin asioihin, joita ”standardikokoiset” ihmiset tekevät.
– Tämä kampanja tuo kehopositiivuus-liikkeen jokapäiväiseen elämään.
Lähde: Scarymommy.com
Britannian ex-ulkoministeri Boris Johnson kohun keskellä - sanoi musliminaisten näyttävän postilaatikoilta
VastaaPoistaJohnsonin käyttämän kielen pelätään normalisoivan ja lisäävän musliminaisiin kohdistuvia viharikoksia.
Britannian entinen ulkoministeri Boris Johnson on saattanut itsensä kohun keskelle.
Johnson kirjoitti aiemmin tällä viikolla kolumnin Daily Telegraph -lehdessä, jossa hän arvosteli Tanskan uutta lakia, joka kieltää joidenkin musliminaisten käyttämät, kasvot peittävät vaatteet burkan ja niqabin.
Vaikka Johnson kirjoitti nimenomaan vastustavansa kieltoa, hän lisäsi, että vaatetus on hänen mielestään alistava ja saa naiset näyttämään "postilaatikoilta" ja "pankkirosvoilta."
Reutersin tietojen mukaan konservatiivinen puolue tutkii nyt Johnsonin sanomisia puolueen sääntöjen vastaisina. Monet puolueen jäsenet, mukaan lukien pääministeri Theresa May, ovat avoimesti tuominneet kommentit.
Uutistoimiston lähteen mukaan puolue oli saanut useita valituksia, minkä vuoksi tapaus laitettiin itsenäisen lautakunnan tutkittavaksi.
Puolueen tiedottaja ei vahvistanut tietoa ja kommentoi, että mahdollinen tutkinta tultaisiin pitämään täysin salaisena.
Miksi kommentteja pidetään vakavina?
Johnsonin kommenttien katsotaan normalisoivan keskustelua, joka lisää ennakkoluuloja ja alentaa musliminaisten ihmisarvoa yhteiskunnassa.
Kansanedustaja Baroness Warsin mukaan Johnsonin tarkoituksena ei ollut avata keskustelua burkan käytöstä, vaan yksinkertaisesti käyttää musliminaisia helppona poliittisena keinona pönkittääkseen omaa kannatustaan.
- Johnsonin sanat lähettävät viestin siitä, että musliminaiset ovat vapaata poliittista riistaa, Warsi kirjoitti The Guardianissa.
Muslimeihin kohdistuvat viharikokset ovat Britanniassa tavallisia ja Warsi pelkää Johnsonin kirjoituksen tapaisten kommenttien lisäävän niitä entisestään.
Kansallisia tilastoja ylläpitävän järjestön Tell Maman mukaan suurin osa brittimuslimien kohtaamista viharikoksista osuu nimenomaan naisiin, jotka ovat helpompia ja myös helpommin tunnistettavia maalitauluja.
Saavutammeko absoluuttisen tasa-arvon syrjimällä?
VastaaPoistaSe, mitä kulloinkin suvaitaan tai ei suvaita määritellään poliittisesti. Sateenkaariaate jakaa mielipiteitä. Vedotaan, että opiskelijoiden pitää saada tuntea ympäristönsä turvalliseksi, ja siksi aatetta ei saa kyseenalaistaa. Entä ne opiskelijat, jotka ovat professori Puolimatkan kanssa samaa mieltä? Onko heidän turvallisuuden tunteellaan väliä?
Siitä voidaan varmasti olla yhtä mieltä, että asia on herkkä. Meidän pitää löytää muita ratkaisuja kuin se, että sateenkaariaatteen vastustajista tehdään hylkiöitä. Nyt on käynyt niin, että Professori Puolimatka vastustaa aatetta, yliopisto vastustaa Puolimatkaa. On syytä muistaa, että aatteen vastustaminen ja ihmisten vainoaminen on kaksi täysin eri asiaa. Ei meidän tarvitse jakaa toistemme aatteita voidaksemme toimia yhdessä. Demokraattisissa valtioissa meidän pitää suvaita, myös toisinajattelijoita.
Sain puhelun perheenisältä, jonka lapsi opiskelee yliopistossa. Hänen uskovainen tyttärensä ei uskalla tuoda mielipidettään esiin. Turvallinen ilmapiiri mahdollistaa erilaisten vakaumusten julkituomisen. Pelon ilmapiiri hiljentää toisinajattelijat. Toisinajattelijat elävät yhteisössä, mutta eivät välttämättä jaa sen asenteita ja arvoja.
"Uskovatko ihmiset tasa-arvoon? Vain silloin, kun se on heidän puolellaan."
Ovatko pedofiliset ajatukset aina väärin? Näin vastaavat asiantuntijat
VastaaPoistaSeksuaalivalistuksen heikentäminen voi olla vahinkoa.
Onko alaikäisten lasten ajatteleminen seksuaalisen halun kohteena aina väärin?
- Pedofiili, joka ei ole tehnyt seksuaalirikosta lasta kohtaan, ei ole tehnyt mitään väärää, korostaa Sexpo-säätiö kannanotossaan.
Sexpon toiminnanjohtaja Tommi Paalasen ja puheenjohtaja Tiia Forsströmin mukaan mikään seksuaalinen taipumus ei ole sellaisenaan väärä tai sairas, ei edes pedofilia.
- Kaikki pedofiilit eivät koskaan tee rikosta, eivätkä kaikki lasten kaltoinkohtelijat ole pedofiileja. Vääryyden kriteerinä ovat vahingolliset teot ja sairauden kriteerinä puolestaan se, miten taipumuksia toteutetaan ja miten ne vaikuttavat henkiseen hyvinvointiin, he kirjoittavat.
Seksivalistuksen heikentämisestä voi olla vahinkoa
Aihe nousi esiin heinäkuun lopulla, kun professori Tapio Puolimatka esitti Oikea Media -verkkolehden kirjoituksessaan (27.7.), että nykyinen keskustelu seksuaalioikeuksista, ja erityisesti homojen oikeuksista, voi johtaa pedofilian hyväksymiseen. Puolimatka rinnasti kirjoituksessaan pedofilian homoseksuaalisuuteen. Monet tahot ovat arvostelleet Puolimatkan kirjoitusta.
Sexpon asiantuntijoiden mielestä Puolimatkan tapa verrata homoja pedofiileihin on asiatonta ja leimaavaa.
- Myös Puolimatkan käsitykset pedofiliasta ja seksuaalioikeuksista ovat pinnallisia ja virheellisiä. Hänen väitteensä siitä, että käynnissä olisi kampanja pedofilian hyväksymiseksi, on perusteeton salaliittoteoria. Puolimatkan tapa käyttää pedofilian käsitettä lapsen seksuaalisen kaltoinkohtelun synonyymina osoittaa hänen tietämättömyytensä aiheesta. Pedofilia on taipumus, jossa seksuaalisen kiinnostuksen kohteena ovat esimurrosikäiset lapset. Nykyisen tieteellisen ymmärryksen mukaan seksuaaliset taipumukset ovat varhaislapsuuden aikana juurtuvia, ja ne pysyvät varsin muuttumattomina koko elämän ajan, Sexpon kannanotossa todetaan.
Sexpon asiantuntijoiden mukaan Puolimatkan toive heikentää seksuaalikasvatusta lasten suojelun nimissä on vaarallinen.
- Hänen edustamansa käsitys on vaarallinen, sillä juuri häpeä ja oikean tiedon puute estävät lapsia vastustamasta seksuaalista kaltoinkohtelua ja kertomasta ikävistä kokemuksistaan aikuisille.
Sexpon asiantuntijoiden mukaan häpeällä kasvattaminen tuottaa vahinkoa, jota yritetään korjata myöhemmin aikuisiällä.
Homoseksibileissä metamfetamiini ei ole narkomaanin merkki – huumeilla lisätään nautintoa ja lääkitään ulkopuolisuuden tunnetta
VastaaPoistaVaikka elämme näennäisen suvaitsevaisessa yhteiskunnassa, monen todellisuus tapahtuu edelleen katseiden tavoittamattomissa. Huumeilla vahvistettu homoseksi eli chemsex on osittain kaipuuta omanlaisten ihmisten pariin.
– Se on ihmeellinen tunne, kun astuu kynnyksen yli ja yhtäkkiä kaikki ulkopuolella olevan yhteiskunnan moraalisäännöt seksin suhteen häviävät täysin.
Näin kuvailee helsinkiläinen Kristian kokemuksiaan Berliinin homoseksiklubeilta. Suomessa vastaavia seksiklubeja on vain muutamia. Ne eroavat muiden Euroopan kaupunkien klubeista sillä, ettei niissä saa myydä alkoholia. Paikalle tullaan vain harrastamaan seksiä. Kontakti ja suostumus saadaan katseella eikä yhtäkään sanaa välttämättä vaihdeta.
Toiset käyvät juhlissa salaa. Toiset vievät anonymiteetin siihen pisteeseen, että harrastavat seksiä vain huppu päässä. Kristiania kiinnostaa anonyymi seksi, koska se on hänelle tapa tyydyttää tarpeitaan.
– Sama asia kuin se, että juon vettä janooni.
Homoseksiklubien lisäksi seksiä harrastetaan anonyymisti yksityisissä juhlissa, joita organisoidaan erilaisten sovellusten esimerkiksi homomiesten suosiman Grindrin avulla. Joskus juhliin liittyy keskeisesti amfetamiini ja metamfetamiini. Silloin puhutaan chemsexistä. Seksistä, jota buustataan huumeilla.
Viime vuonna tehdyn kyselytutkimuksen mukaan suurkaupunkien huumeseksi-ilmiö on osoittanut heräämisen merkkejä myös Suomessa. Chemsex-juhliin osallistuu 5–15 henkilöä (useimmiten miestä) harrastamaan seksiä ja käyttämään huumeita, jotka parantavat suoritusta sekä maksimoivat nautinnon.
Kristian on käynyt chemsex-bileissä vain kerran ulkomailla. Homoseksiklubilla aloitettu ilta jatkui chemsex-juhlissa, jonne lähti kuusi miestä. Seksin harrastamista autettiin huumeiden avulla, joita oli käytetty jo klubilla.
– Siinä vaiheessa monella oli fysiikan puolella ongelmia, kun seksiä oli jo harrastettu tuntikausia. ”Chemssit” lisäävät halua.
Syitä huumeseksi-ilmiölle on etsitty niin Suomessa kuin ulkomailla. Pelkästä hauskanpidosta ja kestävyyden lisäämisestä ei ole kysymys. Vastajulkaistun brittitutkimuksen mukaan huumejuhlat saattavat olla Lontoon homoyhteisölle ainoa paikka, jossa voi olla täysin oma itsensä. Juhlat ovat pakoa todellisuudesta, jossa tuntee itsensä jatkuvasti ulkopuoliseksi. Yksinkertaistettuna nykyinen yhteiskuntajärjestys tuhoaa kollektiivisuuden ja chemsex-ilmiö on vastaus yhteisön kaipuulle.
Tutkimuksen mukaan chemsex-tapahtumissa päihtymisen ja seksin harrastamisen ohella tärkeää on estoista vapautuminen ja sosiaalinen ulottuvuus. Juhlissa käyvät miehet ovat usein muualta muuttaneita, joilla ei ole kaupungissa valmiiksi sosiaalista piiriä. Huumeet myös nopeuttavat tutustumista ja tekevät kohtaamisesta intensiivisemmän. Vuosien tutustumista ei tarvita. Kaikille seksi ei ole edes pääasia.
Tampereen yliopiston tutkija Jari Kylmä on tutkinut miesten välistä seksiä harrastavien miesten päihteiden ja lääkeaineiden käyttöä. Hän on ollut mukana ryhmässä, joka selvitti miesten välistä seksiä kansainvälisessä suurtutkimuksessa vuonna 2010.
Kylmä ymmärtää selityksen yhteisöllisyyden kaipuusta. Vaikka on näyttöä siitä, että seksuaalivähemmistöt hyväksytään aikaisempaa paremmin, on miesten välinen seksi edelleen tabu. Tutkimusten mukaan väestö hyväksyy kahden naisen välisen seksin paremmin kuin miesten välisen seksin. Ulkopuolisuutta kokevat myös bi-miehet, jotka tuntevat usein elävänsä kahdessa eri todellisuudessa. Näistä lähtökohdista katsottuna chemsex-bileet saattavat tuntua paikalta, jossa omista kipuiluista pääsee hetkeksi irti.
Blogi: Timo Vihavainen, pe 10.08.2018 22:31
VastaaPoistaAvoin kirje Professoriliitolle
Olen yhä professoriliiton jäsen ja odotin mielenkiinnolla liittoni kannanottoa professori Tapio Puolimatkan jutussa.
Kuten tunnettua, hän on Jyväskylän yliopistossa hiljattain joutunut vääristelevien, poliittisluontoisten hyökkäysten kohteeksi ja häntä on uhattu jopa virasta erottamisella.
Täytyy todeta, että hämmästykseni oli melkoinen, kun liittoni edustajana esiintyvä, Jaana Hallamaa-niminen henkilö esittikin hyökkäävän lausunnon Puolimatkaa kohtaan.
En tiedä, oliko hyökkäys kotimaa.24 –nettijulkaisun pyytämä, vai spontaanisesti sinne tarjottu, enkä myöskään tunne asian mahdollisia poliittisia taustoja.
Selvää joka tapauksessa on, että kyseinen lausunto oli ammattiliiton edustajan kannalta täysin sopimaton ja suorastaan skandaalimainen suuntautuessaan erään ammattikunnan jäsenen sananvapautta vastaan.
Sitä paitsi voidaan todeta, että lausunto sisälsi sen tasoista väärinymmärrystä, että sitä on pakko pitää tarkoitushakuisena. On syytä odottaa kirjoittajan pystyvän paremmin ymmärtämään lukemansa tekstin.
Väärintulkinnan motiiveja en ryhdy tarkemmin arvailemaan, mutta voinee kuvitella sen liittyvän kirkollisiin virtauksiin ja mahdollisesti ajankohtaisiin kilpailuihin eri suuntausten välillä. Sellaiset motiivit ovat itse asian kannalta kuitenkin vailla merkitystä.
Tärkeää ja erittäin ikävää sen sijaan on, että tässä on, jopa peräti oman ammattiliiton taholta, pantu pelinappulaksi yliopiston professorien sananvapaus ja kannatetaan sen rajoittamista jopa mielivaltaisilla perusteilla (pahastuminen).
Se kirjoituksessa esitetty väite, ettei professori voi koskaan toimia yksityishenkilönä, on yksinkertaisesti yhtä törkeä kuin vääräkin.
Professorin ammattiin kuuluvat tutkimus ja opetus, jotka on hoidettava asian vaatimalla tavalla, mutta yksityishenkilönä hänellä on ja täytyy olla kaikkien kansalaisten tapaan lupa esittää mitä tahansa haluamiaan näkemyksiä myös julkisesti.
On vanha traditio, että professorit kirjoittavat esseitä, joissa tämän kirjallisuudenlajille ominaisesti voidaan spekuloida ja leikkiä vapaasti kaikilla mahdollisilla ajatuksilla.
Hallamaa esittää, että professoria sitoisivat myös journalistin ohjeet, mikä varmaankin pitää paikkansa silloin, kun hän esiintyy journalistina. Muutoin tällaisen vaatiminen olisi yhtä mieletöntä kuin tutkimuksen ja esseen sekoittaminen toisiinsa.
Mitä tulee konkreettisesti siihen artikkeliin, johon professori Puolimatkaa vastaan nostettu kohu perustuu, on kiinnostavaa nähdä, miten alkeellisesti ja tarkoitushakuisesti sitä on eri yhteyksissä tulkittu ja valitettavasti tämä koskee myös professori Hallamaan kirjoitusta.
Puheet pedofilian ja homoseksuaalisuuden rinnastamisen sallimattomuudesta ovat tässä kohden vain ala-arvoista demagogiaa. Kaikkien asioiden kaikinpuolisen tarkastelun ja siis myös toisiinsa rinnastamisen täytyy vapaassa maailmassa olla sallittua.
Kyseisessä artikkelissa ei ole merkkiäkään siitä, että kirjoittaja olisi leimannut homot pedofiileiksi tai päinvastoin. Mikäli näin olisi, kaipaisi asia tietenkin tutkimuksellisia argumentteja. Rinnastus löytyy siitä, että molempia ominaisuuksia pidetään yleisesti perinnöllisinä. Asia ei siitä muuksi muutu, onko se jonkin mielestä korrektia vai ei.
Kyvyttömyys ja/tai haluttomuus ymmärtää artikkelin tarkoitusta näyttää levinneen kovin laajalle, mikä tuskin johtuu pelkästään lukijoiden vajavaisesta ymmärryksestä. Sen syitä en tässä halua spekuloida, mutta väärin käsittäminen on ollut syvää ja täydellistä. Ilmeisesti monet ovatkin taas kerran jättäneet itse artikkelin lukematta ja luottaneet sen sijaan sellaisiin journalisteihin, joilla nuo tunnetut journalistin ohjeet ovat jääneet sisäistämättä.
Finlaysonin tulos rajusti pakkaselle – Vaikuttiko ”värikäs” julkisuus tulokseen?
VastaaPoistaSisustustekstiilejä tuottavan Finlaysonin liiketoimet ovat vastatuulessa. Vaikka liikevaihdossa näkyi 2017 hienoista kasvua, jäi yrityksen tulos 2,5 miljoonaa euroa pakkaselle. Finlayson tunnetaan mm. Tom Of Finland-tekstiileistään ja lukijamme saattavat muistaa yrityksen erityisesti siitä, että tämä oli ensimmäisten joukossa boikotoimassa kauppaketju Kärkkäistä.
Vielä vuonna 2016 yritys oli kohtalaisissa voimissa ja teki 1,1 miljoonaa euroa liikevoittoa. Vuotta aiemmin vastikään uuden toimitusjohtajan Jukka-Pekka Kurttilan alaisuuteen siirtynyt yritys teki niinikään voitollisen tuloksen 800 000 euron voitollaan.
2014, eli käytännössä ennen Kurttilan saapumista, Finlayson teki mojovat 4,6 miljoonaa euroa tappiota, joten Kurttila näytti hetken aikaa todelliselta sateentekijältä. Huolimatta liikevaihdon kasvusta, Finlayson teki vuonna 2017 2,5 miljoonan euron tappiot. Tähän saattoi vaikuttaa yrityksen varsin monisävyinen julkisuus sekä julkisuuskuvaan sopineiden tuotteiden lanseeraus.
Lähde: Finder-Finlayson
Laura Huhtasaari: Valkoista heteromiestä syyllistetään
VastaaPoistaPerussuomalaisten varapuheenjohtajan mielestä miesten tulisi puolustautua.
– Minkä takia valkoista heteromiestä syytetään ja syyllistetään kaikesta? Miten se on mahdollista, perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari kysyy Facebook-videollaan.
Hänen mukaansa miesten tulisi puolustautua.
– Kaiken se maksaa, kaiken se kärsii ja kaikesta se vaikenee. Miksi valkoinen heteromies ei puolustaudu vaan on alistunut siihen, että joutuu pyytämään anteeksi etuoikeutettua asemaansa, Huhtasaari pohdiskelee kävelylenkillään.
Huhtasaaren mielestä syyllistämisen on loputtava.
– Minkä me voimme sille, että näytämme tältä? Suomen kansalaisilla on vaalea iho. Olen äärimmäisen ylpeä suomalaisista tosimiehistä, Huhtasaari julistaa.
Varapuhemies: ”Saako ulkoministeri Soini kulkea puhumassa maailmalla mitä huvittaa?”
VastaaPoistaEduskunnan varapuhemies Tuula Haatainen (sd.) tuomitsee jyrkästi ulkoministeri Timo Soinin (sin.) ulostulot koskien Argentiinan senaatin päätöstä hylätä esitys, joka olisi laillistanut abortin maassa. Haataisen mukaan ulostulot ovat naisvihamielisiä.
–Timo Soinin toistuvat kannanotot naisten oikeuksia vastaan eivät voi enää jatkua. Ristiriita ulkoministerin puheiden ja Suomen ulkopoliittisen linjan välillä murentaa mainettamme naisten ja tyttöjen oikeuksia puolustavana maana, Haatainen kommentoi tiedotteessaan.
Hän korostaa, että naisten ja tyttöjen oikeudet tarvitsevat jatkuvasti rohkeita tekijöitä ja puolesta puhujia. Haatainen muistuttaa, että laittomien aborttien seurauksena kuolee vuosittain tuhansia naisia
–Saako ulkoministeri Soini kulkea puoli vuotta vaaleihin saakka puhumassa maailmalla mitä huvittaa, Haatainen kysyy pääministeri Juha Sipilältä (kesk.).
Soini aiheutti perjantaina kohun kehumalla Argentiinan senaatin päätöstä torpata oikeus aborttiin pusuemojilla. Muut ministerit kiirehtivät perjantaina sanoutumaan irti Soinin kannanotosta.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kommentoi asiaa perjantaina sähköpostitse STT:lle sanomalla, että naisten ja tyttöjen asema sekä seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeudet ovat ihmisoikeuskysymyksiä ja olennainen osa Suomen ulkopolitiikkaa. Sipilän mukaan tämä on ollut Suomen hallitusten pitkäaikainen ja yksiselitteinen linja, eikä se ole muuttunut.
Soini itse vastasi kohuun korostamalla, että Suomi on länsimainen demokratia, jossa sanan-, mielipiteen-, ja uskonnonvapaus koskee kaikkia.
Suurilla kansainvälisillä festivaaleilla pian puolet naisesiintyjiä – Suomesta mukana ainoastaan Flow Festival: "Ei aivan ongelmatonta"
VastaaPoistaYli sata festivaalia on lupautunut hankkimaan esiintyjikseen yhtä paljon miehiä ja naisia vuoteen 2022 mennessä.
Jaa artikkeli Facebookissa
922
Jaa artikkeli Twitterissä
Perjantaina käynnistyvän Flow Festivalin avauspäivän pääesiintyjät ovat tänä vuonna naisia. Lavalla nähdään amerikkalaiskonkarit Patti Smith ja Ms. Lauryn Hill.
Flow Festivaalin artistikattaus on jo vuosien ajan ollut sukupuolijakaumaltaan tasapuolisimmasta päästä Suomessa. Naisartisteja tai sekakokoonpanoissa esiintyviä bändejä on ollut miltei puolet.
Se on ollut festarille suhteellisen helppoa, sillä monet laadukkaan elektronisen musiikin tekijöistä ovat nykyisin naisia.
Nyt festivaali on lähtenyt mukaan Keychange-nimiseen hankkeeseen, jossa festivaalit sitoutuvat ottamaan esiintyjikseen saman verran miehiä ja naisia vuoteen 2022 mennessä.
– Tämä on luonteva asia ja meille tärkeä teema jo vuosia. Olemme yrittäneet pitää artistien buukkaamisessa sukupuolijakaumaa balanssissa jo aika pitkään. Tämä sopii Flown arvoihin ja ideologiaan, sanoo festivaalin taiteellinen johtaja Tuomas Kallio.
"Sukupuoli ei ole mikään genre"
Sukupuolijakauman tasapuolisuutta ajava hanke on lähtöisin Britanniasta. Maan suurin musiikkia tukeva säätiö PRS Foundation on saanut mukaan jo yli sata festivaalia Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta.
Mukana ovat muiden muassa Flown sisarfestivaali Way Out West Ruotsista, Tallinn Music Week Virosta sekä klassisen musiikin suurtapahtuma BBC Proms Britanniasta.
Suomesta on mukana tässä vaiheessa ainoastaan Flow Festival.
Tuomas Kallio pitää hanketta hyvänä tapana edistää tasa-arvoa festivaaleilla. Aivan ongelmaton numeraalinen 50-50-jako ei kuitenkaan ole.
– Sukupuoli ei ole mikään genre. Sitä ei saa ajatella sillä tavalla. Jotkut artistit ovat jopa peruneet esiintymisensä, kun on alettu lokeroida sukupuolen mukaan.
Kallion mielestä naisartistien näkyvyydestä festivaaleilla pitäisi käydä laajempaa yhteiskunnallista keskustelua.
– Uskon, että yleisen keskustelun kautta asiasta tulee sosiaalisesti normi. Tulevaisuudessa se voi kääntyä niin, että jos asiaa ei tapahtumajärjestäjänä huomioi, sinusta tulee juntti.
"Myös festivaalien taiteellinen johto miehistä"
Musiikkifestivaaleilla miehet ovat enemmistö sekä lavalla että lavan takana. Tasa-arvostaan tunnetussa Suomessakin festivaalien taiteelliset johtajat ovat lähes aina miehiä.
Festivaalien kattojärjestön Finland Festivalsin toiminnanjohtaja Kai Amberla sanoo, että naisten vähyys taiteellisessa johdossa voi näkyä myös naisten pienempänä osuutena myös esiintyjissä.
Sinänsä Amberlan mukaan taiteessa ei ole tärkeää, onko päätöksiä tekemässä mies tai nainen, sillä festivaaleille halutaan huippuesiintyjät. Silti väistyvän taiteellisen johtajan tilalle nimitetään usein toinen mies.
– En usko, että he sitä pahuuttaan tekevät. Voi olla kyse rakenteista, hyvä veli -verkostoista tai kyseessä voi olla myös laiskuus. Valitaan ilmeisiä tapauksia, eikä osata katsoa laajemmin ympäristöön.
Sukupuolikiintiötä ajava Keychange-hanke on Kai Amberlan mukaan erittäin kannatettava. Tuomas Kallion tapaan häntäkin mietityttää, kuinka jakaumaa mitataan.
Vaikka Flow Festival on ainoa suomalainen Keychange-hankkeessa mukana oleva festivaali, aiheesta on keskusteltu myös muilla festivaaleilla. Naiskiintiön toteutuminen voi silti olla ongelmallinen tietyille musiikkigenreille. Jazzmuuskoissa ei naisia kovin paljoa löydy, puhumattakaan metallimusiikista.
Kai Amberlan mielestä naisesiintyjien tasa-arvon toteutumisen lisäksi pitäisi keskustella festivaalien monipuolisemmasta kulttuuriannista.
– Tätä keskustelua voisi laajentaa siihen suuntaan, että minkä takia festivaaleilla on niin vahva Eurooppa-keskeisyys, vaikka maailma on globaali. Missä ovat aasialaiset tai afrikkalaiset taiteilijat? Elämmekö edelleen jossain menneisyyden kuplassa?
Beyoncé tutki sukujuuriaan - polveutuu orjanomistajasta ja tämän orjasta
VastaaPoistaLaulaja miettii, vaikuttaako menneisyys edelleen hänen elämäänsä.
Laulaja Beyoncé, 36, tähdittää Vogue-lehden syyskuun numeron kantta. Tähti puhuu lehteen kirjoittamassaan pitkässä ja henkilökohtaisessa tekstissä muun muassa raskaudestaan.
Samaisessa jutussa Beyoncé paljastaa myös tutkineensa sukujuuriaan ja saaneensa selville, että hän on orjanomistajan ja tämän orjan jälkeläinen.
Laulaja kertoo, että hänen esi-isiinsä kuulunut mies rakastui omistamaansa orjaan, meni tämän kanssa naimisiin ja sai lapsia. Hän pohtii sitä, mitä sukulaisuus orjanomistajaan merkitsee ja vaikuttaako se jollain lailla edelleen hänen elämäänsä. Onko taustasta kumpuavalla vallan väärinkäytöllä ja epäluottamuksella ehkä jollain tavalla vielä vaikutusta?
Beyoncé toivoo, että voisi tarjota omille lapsilleen vähemmän rikkinäisen elämän.
Laulajalla on vuosi sitten syntyneet kaksoset Rumi ja Sir räppäri Jay-Z:n kanssa.
Unkari pistää stopin yliopistojen gender-tutkimusohjelmille: "Ideologiaa, ei tiedettä"
VastaaPoista"Ei minkäänlaista taloudellisesti kannattavaa perustaa"
Unkarin terveen järjen käyttö ei rajoitu ainoastaan maahanmuuttoon, vaan se ymmärtää torjua nyt myös poliittisen gender-ideologian hyökkäykset.
Breitbart nimittäin kertoo, että Unkarin hallitus lopettaa gender-tutkimuksen opinnot valtiollisissa yliopistoissa.
Hallituksen mukaan "sukupuolentutkimuksen opetusohjelmilla" ei ole mitään tunnistettavissa olevaa tarkoitusta ja ne perustuvat pikemminkin "ideologiaan kuin tieteeseen".
Henkilöstöministeriön (Emberi Erőforrások Minisztériuma, EMMI) valtiosihteeri, juristi Bence Rétvári totesi, että yliopistotutkintojen on perustuttava tieteelliseen perustaan.
Rétvárin mielestä gender-tutkimukselle (sukupuolitutkimus) on osuvampikin nimitys eli se on pikemminkin ideologiaa kuin tiedettä ja on siten sopimatonta yliopistotason koulutukseen. Hän viittasi kommentissaan marxilais-leninismiin.
Unkarin hallituksen tiedottaja vakuutti Breitbartille, että unkarilaisilla työmarkkinoilla ei ole minkäänlaista kysyntää gender-tutkimuksen opinnoista loppututkinnon saaneille.
"Tällaisille opinnoille ei ole minkäänlaista taloudellisesti kannattavaa järjellistä perustaa", hän perusteli, eikä myöskään opinnoissa hänen mukaansa "tarjota opiskelijoille taitoja, joita voitaisiin helposti ja suoraan soveltaa työmarkkinoilla".
Päätös on vaikuttanut vain harvoihin yliopisto-opiskelijoihin, sillä tänä vuonna vain 11 hakijaa hyväksyttiin ELTE:n sukupuolentutkimusohjelmaan, jolla on 18 opiskelijan yläraja.
ELTE on Budapestissa sijaitseva Loránd Eötvösin yliopisto (ELTE, unk. Eötvös Loránd Tudományegyetem) ja se on Unkarin suurin yliopisto.
Hallituksen tiedottajan mukaan opinto-ohjelmat, joissa on näin alhainen opiskelijamäärä, ovat kestämättömiä ja "vievät arvokkaita resursseja muilta tieteen aloilta ja heikentävät yliopistojen taloudellista vakautta".
"Julkisilla varoilla toimivien valtion yliopistojen on otettava nämä tekijät huomioon, koska näiden korkeakouluopetusta antavien instituutioiden tarkoituksena on täyttää todelliset yhteiskunnalliset ja työmarkkinoiden tarpeet", hän huomautti.
Valtioneuvoston asetus koskee vain kahta yliopistoa Unkarissa, Loránd Eötvösin yliopistoa Budapestissa (ELTE) ja George Soroksen perustamaa Keski-Euroopan yliopistoa (CEU). Vain nämä kaksi tarjoavat gender-tutkimusta maisterin jatko-opinnoissa.
Virkamiehet ovat suhtautuneet sukupuolitutkimuksiin epäilevästi jo jonkin aikaa. Vuonna 2017 kristillisdemokraattien (KDNP) nuorisopuolueen johtaja Lőrinc Nacsa totesi, että ELTE:n gender-tutkimus on tuhlailevaa ylellisyyttä ja sillä on tuhoisa vaikutus yhteiskuntaan.
"Meidän on lisättävä tietoisuutta siitä tosiasiasta, että nämä opinnot eivät auta nostamaan kansaamme. Itse asiassa ne tuhoavat Keski-Euroopan maissa edelleen vallitsevan arvokeskeisen ajattelumallin", Nacsa kirjoitti avoimessa kirjelmässään ELTE:n yliopiston rehtorille.
VastaaPoistaOikeamedia julkaisi 27.7.2018 vieraskynä blogissa professori Tapio Puolimatkan kirjoituksen: Kampanja pedofilian laillistamiseksi. Sama kirjoitus löytyy myös Puolimatkan kotisivulta. Tapio Puolimatkan kirjoitus sai aikaan melkoisen myrskyn sosiaalisessa mediassa sekä myös Jyväskylän yliopistossa, jossa Tapio Puolimatka toimii kasvatuksen teorian ja tradition professorina. Tapio Puolimatkan havainnot kampanjasta pedofilian laillistamiseksi ovat perusteltuja, sillä tällainen aikomus on etenemässä eteenpäin yhteiskunnissa.
Nykyinen väärä ymmärrys ja käsitys siitä, että homoseksuaalisuus olisi synnynnäinen ja muuttumaton ominaisuus on luomassa perustaa pedofiilien seksuaalioikeuksien puolustamiseen ja hyväksymiseen. Kun pedofilian sanotaan olleen luonnollinen osa esimerkiksi antiikin Kreikan yhteiskunnan seksuaalista käyttäytymistä ja pedofiliakin olisi synnynnäistä sekä muuttumatonta seksuaalisuutta ja kuinka lapsikin voi kokea ja etsiä seksuaalista nautintoa, niin se todellakin voi johtaa pederastian ja pedofilian hyväksymiseen ja laillistamiseen.
Tapio Puolimatka oli ihan oikeassa siinä kun hän kirjoitti kampanjasta pedofilian laillistamispyrkimyksistä. NAMBLA (North American Man/Boy Love Association – Pohjois-Amerikan Mies/Poika rakkaus järjestö) perustettiin vuonna 1978. NAMBLA:n tavoite ja pyrkimys on ollut sen perustamisesta asti miehen ja pojan välisen rakkauden laillistaminen ja hyväksyminen. Vuonna 2003, ryhmä mielenterveyden parissa työskenteleviä ammattilaisia muodosti B4U-Act nimisen järjestön, joka on pyrkinyt määrittelemään uudelleen pedofilian, että se olisi samalla tavalla seksuaalinen suuntautuminen niin kuin homoseksuaalisuus on. Kanadassa 2010, kaksi psykologia toi esille uutisissa kuinka pedofilia on samalla tavalla seksuaalinen suuntaus, niin kuin homoseksuaalisuus on.
Montrealin yliopiston eläkkeellä oleva psykologi ja professori Van Gijseghem on sanonut pedofiilien olevan ihmisiä, jotka eivät tee ajoittain pieniä rikkomuksia, vaan pikemminkin kamppailevat seksuaalisen suuntautumisen kanssa, niin kuin joku toinen ihminen voi kamppailla heteroseksuaalisuuden tai homoseksuaalisuuden kanssa. Gijseghem on myös sanonut kuinka todellisilla pedofiileillä on yksinomaan mieltymys lapsiin, joka on sama asia kuin seksuaalinen suuntautuminen. Gijseghemin mukaan henkilö ei voi muuttaa tätä seksuaalista suuntautumista. Kun Gijseghemilta kysyttiin vertaako hän pedofiilejä homoseksuaaleihin, niin Gijseghem vastasi: ”Jos, esimerkiksi eläisit yhteiskunnassa, jossa heteroseksuaalisuus olisi tuomittavaa ja kiellettyä ja sinulle kerrottaisiin, että sinun tulisi mennä terapiaan voidaksesi vaihtaa seksuaalinen suuntautumisesi, niin sinä luultavasti sanoisit, että se on hiukan hullua”. Gijseghem jatkoi sanoen: ”Toisin sanoen, et ollenkaan hyväksyisi sitä, käytän tätä vertausta sanoakseni, että kyllä totisesti, pedofiilit eivät kykene vaihtamaan heidän seksuaalista suuntautumistaan.
Lukijan kynästä: Kampanja pedofilian laillistamiseksi
VastaaPoistaVirallisen sukupuolen muuttamisesta on tulossa Ruotsissa yhtä helppoa kuin nimen vaihtamisesta – Signe Krantz, 24, lopetti naiseutensa salailun itsemurha-ajatusten jälkeen
VastaaPoistaEhdotus uudesta sukupuolilaista saa Ruotsissa laajaa kannatusta. Suomessa transihmisten oikeudet ovat heikommat kuin muissa Pohjoismaissa.
RUOTSISSA voi todennäköisesti pian korjata sukupuoltaan virallisiin papereihin yhtä helposti kuin muuttaa nimeään. Lisäksi sukupuolen fyysinen korjaaminen leikkauksella ja muilla hoidoilla on helpottumassa.
Ehdotukset sisältyvät uuteen sukupuolilakiin, joka etenee syksyllä valtiopäivien käsittelyyn. Laki saa puolueilta laajan tuen. Vastaavat lait ovat jo voimassa Tanskassa ja Norjassa mutta eivät Suomessa.
Uusi laki lähtee siitä, että yksilö itse tietää parhaiten, mitä sukupuolta hän on. Esimerkiksi passin sukupuolimerkinnän vaihtaminen muuttuisi ilmoitusluontoiseksi asiaksi.
Sukupuolen fyysiseen korjaamiseen taas riittäisi täysi-ikäisillä ihmisillä hoitavan lääkärin lupa.
NYKYÄÄN molempiin toimenpiteisiin tarvitaan Ruotsissa lupa oikeudelliselta asiantuntijaneuvostolta. Neuvosto edellyttää väestörekisterin muutokseen hoitohenkilökunnan lausuntoa ja noin parin vuoden mittaista hoitosuhdetta.
Suomen nykykäytäntö on samankaltainen: diagnoosi tarvitaan.
”Käytännössä psykiatri päättää, oletko transihminen. Ja vuosia siinä menee”, kertoo seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavan Setan varapuheenjohtaja Sakris Kupila.
Seta toivoo, että Suomi seuraisi asiassa muiden Pohjoismaiden esimerkkiä.
VÄESTÖTIETOJEN sukupuolimerkintää muuttaa Ruotsissa vuosittain melko pieni joukko, noin kaksisataa ihmistä.
Lain periaatteellinen merkitys on kuitenkin huomattava. Sen myötä lainsäätäjä hyväksyisi ajatuksen, että sukupuoli ei riipu muusta kuin yksilön omasta käsityksestä.
”Se tuntuisi todella tärkeältä tunnustukselta”, sanoo tukholmalainen valtio-opin opiskelija Signe Krantz, 24. Hän on nuori nainen, jonka keho on vasta muuttumassa naisellisemmaksi.
Krantz ajatteli pitkään, että hän pitää tunteen naiseudestaan ikuisesti omana tietonaan. Pari vuotta sitten alkoivat kuitenkin itsemurha-ajatukset.
”En pystynyt kuvittelemaan itselleni tulevaisuutta. Silloin tiesin, että minun on tehtävä asialle jotakin.”
PUOLITOISTA vuotta sitten alkoi hormonihoito, ja puoli vuotta sitten vaihtui nimi. Vanhaa nimeään Krantz ei halua edes sanoa ääneen.
Nyt Krantz on metrossa. Matka vie klinikalle, jossa hän saa parrankasvun pysäyttävää hoitoa kerran viikossa. Valtio maksaa kivuliaan toimenpiteen kulut.
Krantz ei ole kertaakaan katunut päätöstään. Puhuessaan hän näyttää helpottuneelta.
”Voin paremmin kuin koskaan aikaisemmin elämässäni.”
Passi ja henkilönumero väittävät yhä Krantzin olevan mies. Se aiheuttaa hämmennystä esimerkiksi matkustaessa tai töitä hakiessa. Uusi laki poistaisi Krantzilta myös nämä käytännön huolet.
”Nykyisen lain aikana en voi olla ollenkaan varma, meneekö hakemukseni läpi.”
NYKYKÄYTÄNTÖÄ perustellaan Ruotsissa harkinta-ajalla: ihmisen täytyy olla asiastaan varma.
”Ymmärrän, että joku voi ajatella niin, kun puhutaan sukuelinkirurgiasta. Juridisen sukupuolen muuttamisessa ei kuitenkaan tehdä mitään peruuttamatonta”, sanoo transkysymysten asiantuntija Edward Summanen Ruotsin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä edustavasta yhdistyksestä RFSL:stä.
Rekisterimerkinnän voi muuttaa myöhemmin takaisin, jos sattuu katumaan. Katujia on kuitenkin erittäin vähän.
Osa Ruotsin feministijärjestöistä on arvostellut lakimuutosta toisin perustein.
”On esimerkiksi esitetty huolia, että miehet muuttaisivat juridista sukupuoltaan vain päästäkseen naisten pukuhuoneisiin ahdistelemaan”, Summanen kertoo.
”En pidä kovin todennäköisenä, että niin kävisi.”
Asiantuntijat ovat huolissaan nuorten miesten syrjäytymisestä – Suomenmaa lähti perjantai-illaksi ajamaan korttelirallia selvittääkseen, ovatko pelot turhia
VastaaPoistaJaakko Sangi ajaa pilistä joka viikonloppu – "Ei täällä mitään erikoista tehdä, kunhan ollaan ja jutellaan"
Mennäänkö, Jaakko Sangi huikkaa virnistäen ja vetäisee mustat Converse-tossut jalkaansa.
Ylleen hän on kiskaissut farkut, mustan t-paidan, jossa lukee Volvo, ja sen päälle ruudullisen paidan napit auki.
Pienessä yksiössä soi elektroninen popmusiikki. Kirjahyllyssä on monikerroksinen pino Coca-Cola- ja Dr. Pepper -tölkkejä. Huoneeseen mahtuvat myös sohva, sänky ja isoruutuinen televisio. On perjantai ja kello näyttää iltayhdeksää.
Sangi, 21, haroo vielä tukkaansa vähän parempaan asentoon. Sitten kaikki on valmista.
Hän on lähdössä ajelemaan pilistä. Tai pillurallia, kuten Sangi itse sanoo.
Kukapa ei ilmiötä tuntisi. Nuoret miehet pakkautuvat autoihinsa ja ajelevat pientä rinkiä kaupungin tai taajaman keskustassa. Ilmiöllä on myös monta nimeä: kortteliralli, amisralli, markettiralli.
Sangille pilis on joka perjantainen ja lauantainen juttu.
ENSIN PITÄÄ kuitenkin esitellä se tärkein, auto.
Vuosimallia 1988 oleva Saab nököttää parkkipaikalla muodoltaan kauniina kuten ruotsalaisella automerkillä on tapana.
Vieressä on vuoden 1993 Audi, joka on myös Sangin. Se on kuitenkin tarkoitettu enemmän työ- ja arkiajeluihin. Saab on juhlahetkien auto, jolla kurvaillaan lähinnä viikonloppuisin.
– On niin kallis ajaa, Sangi perustelee.
Saabin peräkontissa ovat vanerista rakennetut poppivehkeet. Molempiin etuoviin on kiinnitetty kahdet lisäkaiuttimet. Tärkeintä on, että musiikki kaikuu ja raikuu.
Taustapeilissä roikkuu wunderbaumeja eli hajukuusia. Kattoon kyytiläiset ovat saaneet kirjoitella viestejään. Kirkkoveneen kuva löytyy tietenkin heti. Ja miehen sukupuolielimen kuva. Sitten on niitä tyypillisiä: ”I was here” ja ”R.I.P. Avicii”.
Katossa lukee pariin kertaan myös #sauna, sillä Sangin mukaan autossa on niin kuuma.
Mutta se ei menoa haittaa. Sangi laittaa radion päälle ja nytkäyttää Saabin liikkeelle.
Kaiuttimista tulvii Suomi-iskelmää. Mä elämästä laulan, olen suomalainen, hoilaa Kari Tapio. Basso jytkyy niin, että koko keho tärisee.
SANGI KUULUU ikänsä puolesta kohderyhmään, josta on oltu viime aikoina Suomessa kovin huolissaan.
Nuorilla miehillä ei mene hyvin.
Talousjärjestö OECD julkaisi vuonna 2016 selvityksen, jonka mukaan yli viidennes suomalaisista nuorista miehistä on koulutuksen ulkopuolella ja vailla työtä.
OECD:n mukaan 20–24-vuotiaiden miesten syrjäytyminen on kasvanut voimakkaasti vuodesta 2005. Lukemat erosivat selvästi saman ikäisten naisten syrjäytymisluvuista.
Eurooppalaisella tasolla Suomi löytyy nuorten miesten syrjäytymislukemien häntäpäästä.
Asiaan kiinnitettiin huomiota myös viime syksynä julkaistussa hallituksen sisäisen turvallisuuden strategiassa, jossa syrjäytymisen todettiin olevan Suomen suurin turvallisuusuhka.
SAARA SÄRMÄ: NORMEISTA POIKKEAMINEN HÄMMÄSTYTTÄÄ, KUMMASTUTTAA JA JOPA HERÄTTÄÄ PAHEKSUNTAA
VastaaPoistaMitä normit ovat? Julkisessa keskustelussa normeilla ja normien purkamisella viitataan yleensä lainsäädäntöön. Normin käsite on kuitenkin sitä paljon laajempi. Normi liittyy olennaisesti normaalin käsitteeseen. Esimerkiksi sukupuolinormeilla tarkoitetaan sitä, mikä yleisesti ymmärretään normaaliksi naiseudeksi tai mieheydeksi. Heteronormatiivisuuden käsite puolestaan viittaa siihen, että yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme elää hyvin vahvana oletus, että kaikki ovat heteroja. Ja että parisuhde on ensisijaisesti heteroparisuhde.
Normeja ylläpidetään niin, että kaikki niistä poikkeava osoitetaan ääneen, ja normi on se, mitä ei tarvitse ääneen lausua eikä perustella. Kun joku puhuu puolisostaan, kuulija yleensä automaattisesti olettaa puolison olevan toista sukupuolta kuin puhuja itse.
Yhteiskunnassamme on vallalla parisuhdenormatiivisuus ja ydinperhenormatiivisuus. Normeista poikkeavat olemisen tavat saavat osakseen hämmästystä ja kummastusta tai jopa avointa paheksuntaa. Heteroydinperhettä ja lasten hankkimista täytyy harvemmin oikeuttaa muille. Lapsettomilta saatetaan kysyä tiettyyn ikään asti, koska sinä alat niitä lapsia hankkia. Yksinelävän oletetaan haikailevan loputtomasti parisuhteen ja perheen perään.
Samaan tapaan valkoisuus on normi. Ei minulta ole kukaan koskaan kysynyt, milloin ymmärsin olevani nainen tai hetero tai koska huomasin olevani valkoinen. Minun suomalaisuuttani ei ole tapana kyseenalaistaa, vaikka joku voi toki kysyä, mistä olen kotoisin. Oletus on kuitenkin, että paikka sijaitsee Suomen rajojen sisäpuolella. Ei minulta kukaan myöskään kysy, miten olen oppinut puhumaan suomea niin sujuvasti. Suomalaisuus on rakentunut niin umpivalkoiseksi, että kuvittelemme Elovena-tytön olevan edustava kuva suomalaisesta naisesta. Tosiasia kuitenkin on, että suurimmalla osalla meistä on maantienharmaat hiukset, eikä vaalea liehuva kuontalo.
Kehon koko on vahvasti normitettu. Normista poikkeavissa, liian suurissa tai liian pienissä, kehoissa elävät ihmiset saavat kuulla siitä jatkuvasti. Pienuutta kummastellaan ja suuruutta moititaan. Normiin mukautuva keho on sopiva, sitä ei tarvitse kommentoida. Ei sanota, oletpas sinä sopivan ja normaalin kokoinen ihminen.
Normien valta paljastuu siinä vaiheessa, kun epänormatiiviset olemisen tavat alkavat saada enemmän huomiota. Viime aikoina on kannettu julkista huolta siitä että kehopositiivisuus on mennyt liian pitkälle. Että pitääkö sitä nyt joka tuutista tunkea viestiä, että jokaisen kokoisella keholla on oikeus olla olemassa ilman, että muut kehoa jatkuvasti kommentoivat. Kuitenkin kaikenkokoisia kehoja näkyy mediassa ja populaarikulttuurissa äärimmäisen vähän edelleen.
Normin mukaiset kehot ovat edelleen ne, joita tungetaan joka tuutista silmille aivan koko ajan. Samoin on heterouden laita: media ja populaarikulttuuri ovat täynnä heteroparisuhteita ja heteroita. Se, että representaatiot monimuotoistuvat ja muitakin kuin normeihin mahtuvia ihmisiä esitetään, ei ole johtamassa siihen, että kukaan olisi kieltämässä normin mukaista elämää.
Monista normeista poikkeamista pidetään valintana, mutta normin mukaista olemista ja elämistä ei pidetä valintana. Sen ajatellaan tapahtuvan ikään kuin luonnostaan. Ei meistä kuitenkaan kukaan ole ajopuu, joka ajelehtii virran mukana, vaan elämä koostuu aina valinnoista. Ne eivät välttämättä ole aina tietoisia valintoja. Joskus asioita tehdään, koska niin kuuluu tehdä.
Mari K. Niemen toimittamassa Kiitos ei! Kieltäytymisen kulttuurihistoriaa -kirjassa kartoitetaan erilaisia kieltäytymisiä historiallisesti ja ajankohtaisina ilmiöinä. Kieltäytyminen liittyy juuri normeihin, sillä kieltäytyjä ei suostu käyttäytymään normin mukaisesti ja siksi joutuu usein selittelemään valintojaan ja vakaumustaan.
Mies on parhaimmillaan 50-vuotiaana ja etenkin naiset tiedostavat markkina-arvonsa – tutkijat analysoivat viestittelyä amerikkalaisessa deittipalvelussa - Tiede | HS.fi
VastaaPoistaKuvassa näet lihavan pojan – 10 vuoden jälkeen jokainen nainen kuolaa hänen peräänsä | Nainen.com
Viimeisen muurin takana on totuus
Lääkäriopiskelija syyttää Flow’n järjestyksenvalvojaa liiallisesta voimankäytöstä ja moittii ensihoitoa – Turvallisuudesta vastaava Securitas kiistää
VastaaPoistaTapahtumasarja alkoi Lauryn Hillin keikan edustalta.
HELSINKILÄINEN Aurora Lemma syyttää musiikkifestivaali Flown turvallisuudesta vastaavaa Securitasta liiallisesta voimankäytöstä ja ensihoidon laiminlyönnistä perjantai-iltana. Securitaksen mukaan syytteet eivät pidä paikkaansa.
Lemma kertoo olleensa kuuntelemassa yhdysvaltalaismuusikko Lauryn Hillin keikkaa, kun hän havaitsi lähellä olleen nuoren naisen makaavan huonovointisen näköisenä maassa. Lemma, joka on viidennen vuoden lääkäriopiskelija, kumartui naisen ylle tutkimaan tämän tilaa.
Samaan aikaan muut tapahtuman havainneet alkoivat viittoa viereisen turva-aidan takana ollutta järjestyksenvalvojaa auttamaan maassa makaavaa naista. Kun järjestyksenvalvoja huomasi tilanteen, hän lähti kävelemään naista kohden.
Tämän jälkeen tapahtuneesta Lemma, hänen ystävänsä ja Securitas ovat erimielisiä.
LEMMAN mukaan joku repi hänet yllättäen hiuksista kiinnipitäen eroon tilanteesta. Lemman seurassa olleet Warda Ahmed ja kansalaisaktivistinakin tunnettu Maryan Abdulkarim sanovat HS:lle, että repijä oli paikalle tullut järjestysmies. Molemmat sanovat nähneensä, että järjestyksenvalvoja tarttui Lemmaa poninhännästä.
Heidän mukaansa järjestyksenvalvoja kertoi heille myöhemmin samana iltana luulleensa ensin, että kyseessä on tappelu.
Flown turvallisuuspäällikkönä toimivan Securitaksen Ari Soljan mukaan tappeluun liittyvää väärinkäsitystä ei tapahtunut. Soljan tiedot perustuvat keskusteluun tilanteessa olleen järjestyksenvalvojan kanssa.
Hänen mukaansa järjestyksenvalvoja on kertonut työntäneensä maassa makaavan naisen ympärillä olevia ihmisiä pois edestä päästäkseen auttamaan naista. Vartija on kertonut Soljalle, että on saattanut osua tilanteessa kädellään jonkun päähän. Hän kuitenkin kiistää repineensä ketään hiuksista.
LEMMALLA ja Securitaksella on toisistaan poikkeavat näkemykset myös tilanteen jatkosta. Lemman mukaan järjestyksenvalvojat nostivat maassa olleen naisen turva-aidan toiselle puolelle ja laittoivat hänet makaamaan selälleen.
Lemma piti tilannetta huolestuttavana.
”Hän vaikutti siltä, että oli humalassa ja pahoinvointinen.”
Lemma pelkäsi, että nainen saattaisi oksentaa ja saada pahimmassa tapauksessa oksennusta keuhkoihinsa.
Hän kertoo huutaneensa järjestyksenvalvojille, että nainen pitää kääntää kyljelleen. Näin ei kuitenkaan tehty. Tämän jälkeen Lemma kiipesi turva-aidan yli ja kertoi miehille olevansa pian valmistuva lääkäri. Lemman mukaan häntä ei kuitenkaan uskottu ja hänet käännytettiin pois.
Hänen mielestään järjestyksenvalvojat toteuttivat ensihoidon väärin ja asettivat näin ollen naisen vaaraan.
SOLJAN mukaan vaaratilannetta ei ollut, koska nainen oli tajuissaan ja järjestyksenvalvojilla oli häneen yhteys. Koska vaaratilannetta ei ollut, järjestyksenvalvojat eivät myöskään halunneet turva-aidan taakse rajatulle alueelle ulkopuolisia.
”Katsoimme, että siviiliapu ei ole tarpeen.”
Soljan mukaan nainen pystyi lopulta kävelemään itse ensiapuun.
FLOWN toimitusjohtaja Suvi Kallio kertoo olevansa tietoinen syntyneestä kiistasta. Kallio sanoo, ettei kuitenkaan haluaisi kommentoida asiaa laajemmin, koska turvallisuuspäällikkö Solja on tapahtumista paremmin perillä.
Kallio sanoo, että hän haluaisi keskustella tapahtuneesta kaikkien mukana olleiden kanssa kasvotusten.
AURORA LEMMA on helsinkiläinen lääketieteen ja valtiotieteiden opiskelija. Hän on kirjoittanut muun muassa Ruskeat Tytöt -verkkomediaan. Kolmannessa Samussa Aurora kysyi Susani Mahaduralta ja Saban Ramadanilta minkälaista on olla osa monikulttuurista perhettä.
VastaaPoistaKuva: Ruotsalaisurheilijan alaosa nousi huomion keskipisteeksi - Ringa Ropon mielestä rajojakin koetellaan: ”Haluavat näyttää hyvännäköistä kroppaansa”
VastaaPoistaRuotsalaisen pituushyppääjän Khaddi Sagnian shortsit nousivat puheenaiheeksi. Ringa Ropon mielestä yleisurheilijoiden kisa-asuista puhuminen on merkityksellistä.
Khaddi Sagnia, 24, ponkaisi lauantaina Berliinin EM-kisojen pituusfinaalissa seitsemänneksi tuloksella 6,47. Ruotsalainen eteni finaaliin karsintojen viidenneksi parhaana urheilijana hypättyään kauden parhaansa 6,69.
Pituusfinaalista ja Sagnasta nostettiin lauantaina puheenaiheeksi ruotsalaisen shortsit. Ilta-Sanomien toimittaja ja yleisurheiluasiantuntija Lauri Hollo kirjoitti, että "Sagnian kisapöksyihin olisi ehkä kannattanut satsata hiukan enemmän kangasta. Ei sillä, etteikö moni varmasti nauttisi kauniisti muodostuneista pakaroista, mutta nyt mennään kyllä jo mauttomuuden rajoilla." Myös Seiska kirjoitti Sagnan housuista.
"Tekee mitä haluaa"
Ruotsalainen iltapäivälehti Expressen tarttui suomalaiskritiikkiin ja pyysi Sagnian managerilta Daniel Wessfeldtiltä kommentteja. Wessfeldt sanoi, että maajoukkueen urheilijat saavat käyttää pieniä tai isoja vaatteita, kunhan ne tuntuvat itsestä mukavilta ja ovat sääntöjen mukaiset.
- Muita kommentteja minulla ei ole, sillä asia on jokaisesta itsestä kiinni.
- Hän tekee mitä haluaa, ja muut tekevä toisella tapaa.
Hollo kommentoi asiaa Expressenille ja sanoi, ettei ole pienten ja paljastavien kisa-asujen kannattaja. Yleisurheiluvalmentajanakin toimivan Hollon mukaan nuoret urheilijat jäljittelevät vanhempia.
- Totta kai on jokaisesta itsestä kiinni, miten pukeutuu, mutta en tykkää siitä (paljastavista asuista) niin paljoa. Olen ehkä liian konservatiivinen, Hollo sanoi ja lisäsi olevansa pahoillaan, mikäli loukkasi jotakuta.
Ei urheilua
Suomen Urheiluliiton eettisen valiokunnan puheenjohtaja Ringa Ropo, pituushypyn 11-kertainen Suomen mestari, kertoi Iltalehdelle, että usein yleisurheilumaajoukkueet tarjoavat urheilijoilleen muutamia kisa-asuvaihtoehtoja, joista jokainen saa valita omansa.
Sagniasta käytyä keskustelua tai Ruotsin yleisurheilumaajoukkueen tapoja Ropo ei tunne tarkasti.
- Kun maajoukkueasusteita valitaan, silloin on valinnan paikka ja pystytään arvomaailmallisesti tarkastelemaan näitä asioita, jos nyt edes sellainen näkökulma halutaan ottaa, Ropo sanoo.
Yleisesti ottaen Ropolla on selvä mielipide paljastavista kisa-asuista.
- On selvä juttu, että mitä niukempiin vaatteisiin mennään, sitä enemmän lähestytään aluetta, joka ei sinänsä enää kuulu urheiluun.
Paheksuntaa
Ropon mielestä rajojakin koetellaan, mutta toisaalta hänen mielestään yleisurheilun kisa-asut mukailevat muun muodin kehitystä.
- Sinänsä tässä ei ole mitään ihmeellistä, ja muotimaailma tukee tämäntyyppisiä asioita.
Ropo on pohtinut asiaa urheilijana, eettisen valiokunnan puheenjohtajana ja äitinä. Ropon tytär Ella Junnila, 19, edusti Suomea Berliinissä korkeushypyssä.
- Itse sain hirveästi paheksuvia kommentteja ollessani Suomessa ensimmäinen, joka hyppäsi uimapukutyyppisellä asulla. Eettisessä valiokunnassa puolestaan olemme käyneet epävirallisia keskusteluja.
- Keskustelimme joskus asiasta myös Ellan kanssa, ja on päivänselvä asia, että on ihmisiä, jotka näkevät asian hyvin eri tavalla - he haluavat näyttää omaa kehittyvää, hyvännäköistä kroppaansa, saada sitä kautta paljon seuraajia somessa, mikä puolestaan auttaa sponsorien saamisessa ja urheilun rahoittamisessa.
Sagnialla on Instagramissa yli 51 000 seuraajaa. Vertailun vuoksi Ruotsin tämän vuoden kolmesta EM-mitalistista eniten Instagram-seuraajia on kiekonheittäjä Daniel Ståhlilla: noin 12 900.
Kaksi puolta
Ropo leimattiin hänen omien sanojensa mukaan joitakin vuosia sitten kukkahattutädiksi, mutta hänen mielestään on hyvä, että keskustelua käydään.
- Se, että keskustellaan, on aina hyvä. Mutta millä tavalla ja millaisella foorumilla, on asia erikseen.
Tästä syystä paidaton pääministeri saunassa on eri asia kuin paidaton puoluejohtaja homoklubilla – poliittisissa kohuissa käydään hyväksytyn ja paheksutun rajanvetoa
VastaaPoistaMikä on poliitikolle sallittua käytöstä? Miksi toisen kohdalla ei synny edes kohua ja toisen kohdalla kohu vaikuttaa poliittiseen uraan rapauttaen uskottavuutta?
Vielä kymmenen vuotta sitten kohuun riittivät politiikon verkkosukkahousut, nyt homoklubilla puolialastomana juhliminen ei juurikaan kansaa hätkäytä.
Suomessa on nykyään vain vähän ääneen lausuttuja moraalinormeja, joita ei saa rikkoa, sanoo politiikan tutkija Johanna Vuorelma Helsingin yliopistosta. Aiemmin on tiedetty vahvasti, mitä rajaa ei pidä ylittää. Kohuissa neuvotellaan uudelleen, mikä on soveliasta käytöstä esimerkiksi pääministerille, puoluejohtajalle tai rivipolitiikolle.
Se, mikä kulloinkin herättää sensaation, on sidottu aina tiettyyn aikaan ja paikkaan. Vuorelman mukaan poliittinen kohu tai sensaatio pitää erottaa skandaalista, jossa on yleensä taustalla jonkinlainen rangaistava teko.
Kohussa kokeillaan hyväksyttävyyden rajoja, skandaalissa ne taas rikotaan selvästi esimerkiksi oikeudellisessa mielessä. Kohu voi myös hyödyttää kohdetta, mutta skandaali vain aniharvoin.
Vuorelma sanoo, että sosiaalisen median aikana poliitikot pystyvät ennakoimaan kohuja heikommin.
– Medialla on tietysti kohun nostossa merkittävä valta-asema, millaisia normeja se nostaa esiin, hän huomauttaa.
Vuorelma on kiinnittänyt julkisessa keskustelussa huomiota siihen, että moni ennakoi muiden reaktioita. Tällainen kiertäminen on tyypillistä poliittiselle kohulle.
– Ei sanota, että tämä on minun mielestä sopimatonta tai väärin tai tässä rikotaan jotain normia, vaan sanotaan, että tämä on minulle ihan ok, mutta muut varmasti suhtautuvat tähän negatiivisesti, hän toteaa.
Kävimme yliopistolehtori Johanna Vuorelman ja Tampereen yliopiston puheviestinnän professori Pekka Isotaluksen kanssa läpi viimeaikaisten poliittisten sensaatioiden anatomiaa.
Tapaus 1. Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto juhlimassa villisti tukholmalaisella homoklubilla. Sosiaalisessa mediassa levisi biletyskuvia paidattomasta Aallosta läpsimässä miestä takapuolelle ja drag-artistien syleilyssä.
Touko Aalto näyttää selvinneen suhteellisen vähin vammoin kohusta, joka olisi voinut olla kohtalokas toisen politiikon uralle. Tämä johtuu siitä, että Aallon käytös ei ole ristiriidassa vihreiden politiikan ja arvojen kanssa.
Puolue on profiloitunut sukupuolivähemmistöjen ja seksuaalisen tasa-arvon edistäjäksi, joten Pride-juhlintaan osallistuminen sopii puheenjohtajalle. Vihreiden jäsenet eivät ole juuri paheksuneet Aallon käytöstä, vaikka soraääniäkin puolueen sisältä kuuluu.
– Toistaiseksi on näin, mutta aika näyttää miten lopulta käy, koska vaalit ovat tulossa. Tätä asiaa pidetään esillä ja elossa varsinkin kilpailevien puolueiden taholta, poliittiseen viestintään erikoistunut Isotalus toteaa.
– Ihmiset pystyvät aika huonosti erottamaan käsityksen puheenjohtajasta ja hänen puolueestaan. Kohut säteilevät puolueen imagoon, Isotalus jatkaa.
Ensi kevään eduskuntavaaleissa vihreiden pitäisi saada muidenkin kuin ydinkannattajiensa ääniä, jotta unelma yleispuolueeksi nousemisesta toteutuu. Johanna Vuorelma kertoo, että vihreillä on kaikista puolueista suurin kannatuspotentiaali eli joukko ihmisiä, jotka voisivat äänestää heitä vaaleissa.
– Puolueen kannalta on tärkeintä, miten mahdolliset vihreiden äänestäjät reagoivat tähän, hän huomauttaa.
Tänään tv:ssä: Naiset riisuvat alushousunsa - ”Saattaa tuntua häiritsevältä”
VastaaPoistaJalkojen välissä - naisten ajatuksia -sarja käsittelee naisten seksuaalisuutta.
Uudessa tanskalaisessa sarjassa Jalkojen välissä - naisten ajatuksia käsitellään tyttöjen ja naisten seksuaalisuutta. Yle esittää kaikki viisi, lyhyttä jaksoa perä perään keskellä yötä kello 23.25 alkaen.
Aiheina ovat muun muassa ensimmäinen masturbaatio, seksivälineet, intiimialueen karvoitus ja muoto, ensimmäinen kerta, tamponit, häiriöt ja sairaudet sekä ongelmalliset lävistykset. Entä miten eletty elämä ja erilaiset tunteet näkyvät jalkojen välissä?
Äänessä on joukko naisia, jotka riisuvat alushousunsa ja näyttävät millainen heidän alapäänsä on. Kenenkään kasvoja ei näytetä. Ainakin osalle mukana olijoista se on helpottavaa, ja he rohkaistuvat kertomaan hyvin henkilökohtaisiakin tarinoita.
- Kerran kun olin tosi humalassa, keksin kokeilla porkkanaa, sillä minulla ei ollut muutakaan. Se oli niin noloa. En ole kertonut siitä juuri kenellekään.
Katsojille huomautetaan etukäteen, että ohjelma sisältää materiaalia, joka voi tuntua syystä ta toisesta häiritsevältä.
Jalkojen välissä - naisten ajatuksia tänään TV2:lla kello 23.25.
Maria Åkerblom oli sadistinen hirviö, orpolasten pelastaja ja leijonien halaaja – elokuvassa Meilahden kummajaista esittää Pihla Viitala - Kulttuuri | HS.fi
VastaaPoistaOLUSTVERE, VIRO. SALIN perällä hohtaa valkoinen arkku, jossa makaa kuollut harmaa koira.
...
Ja nyt tälle yhdelle on käynyt huonosti, sillä madame Åkerblom on luonteeltaan äkkipikainen.
...
Isossa salissa on kesän mittaan kuvattu myös sekopäisiä juhlia ja kohtauksia, joissa Åkerblom saarnaa sängyltään.
...
”Maria tuntui niin oudolta. Hän oli yhtaikaa sadistinen hirviö ja orpolasten pelastaja. Miten nuori nainen onnistui 1920-luvulla keräämään ympärilleen sen lahkon?” Bergroth ihmettelee.
...
Hän oli taitava manipuloija, ja onnistui pääsemään kirkkoihinkin saarnaamaan. Hän sai seuraajansa uskomaan, että hän oli profeetta ja Jumalan välikappale.
Åkerblom suljettiin useamman kerran mielisairaalaan, ja hänet tuomittiin kuritushuoneeseen murhayrityksestä. Hän istui Hämeenlinnan vankilassa vuoteen 1933.
Toivolan huvila Meilahdessa oli lahkon kotipaikka, ja kannattajia kertyi satamäärin, miehiä ja naisia.
Kommenteista:
Synnyin Toivolassa. Tämä Maria Åkerblom oli isoisäni sisko. En usko että elokuva kerro mitään todellisuudesta. Pelasti orpoja? Oli yksi poikalapsi jolla oli hirveä kohtalo ja tyttö joka pääsi pakoon koulun opettajan avulla. MÅ kertoi julkisuudessa että olimme kaikki "orpolapsia". Kuvia otettiin ja julkaistiin lehdessä. Siis "meistä orpolapsista". Sana "sadistinen hirviö" on liian lempeä. Ja, vielä leijonat... toinen palautettiin ja toinen jäi Toivolaan koska emo oli purrut tassuun ja hän ontui. Zefyr oli nimi. Uros. Lopetettiin vuoden ikäisenä. Palautettu leijona, naaras, oli Athene. Joten tuskin elokuvassa on mitään "todellista".
Olen ajatellut kirjan kirjoittamista jo pitkään mutta muistot ovat pahoja. Tämänkaltainen asia paranee vasta kolmannessa sukupolvessa.
...
Kaksin olisi ehkä helpompaa käydä muistoja läpi. Sanon ehkä, koska mitä kirjoitit, on täyttä totta. Maria Åkerblomissa ei ollut mitään kiehtovaa. Toki pahuus kiehtoo toisaalta. Mitään hyvää ei hänessä ollut.
...
Jään odottelemaan vielä (kauhu) elokuvaa toisesta karismaattisesta lahkolaisjohtajasta Alma Kartanosta ja kartanolaisuudesta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kartanolaisuus
Perussuomalaisten Halla-aho: Soinin aborttinäkemys keskiajalta
VastaaPoistaPerussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mielestä politiikassa pitäisi olla muitakin teemoja kuin abortti.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pitää ulkoministeri Timo Soinin (sin.) näkemystä abortista keskiaikaisena. Halla-aho kommentoi asiaa perussuomalaisten tiedotustilaisuuden yhteydessä Helsingissä.
– Aika keskiaikaista ollut tuo keskustelu tässä kysymyksessä viime aikoina.
– Siis teidän käsityksenne: sinisten Timo Soinin näkemys on keskiajalta?
– Joo. Kyllä. Näin voidaan sanoa, vahvistaa Halla-aho Ylen täsmentävän kysymyksen jälkeen.
– Minusta on vähän huolestuttavaa, jos ihmisen ajattelu pyörii liikaa tuollaisten kysymysten ympärillä. Kyllä kai muitakin teemoja pitäisi politiikassa olla.
Halla-aho uskoo edustavansa perussuomalaisten valtavirtaa käsityksellään.
Soini oli perussuomalaisten puheenjohtaja ennen Jussi Halla-ahoa ja ennen kuin siniset lähti perussuomalaisista.
– Vaikka kukaan ei kannata abortteja, se on sillä tavalla väärä ilmaisu, se on aina tragedia ja huono asia. Mutta toisaalta maailma on täynnä esimerkkejä siitä, miten paljon huonompaan suuntaa tilanne kehittyy sillä, että pyritään kriminalisoimaan sitä.
Ulkoministeri Timo Soinin abortinvastainen mielipide nousi uudelleen esiin viime torstaina kun Soini blogi-kirjoituksessaan (siirryt toiseen palveluun) kehui Argentiinaa hienoksi maaksi. Soini julkaisi kirjoituksen sen jälkeen, kun Argentiinan senaatti oli hylännyt lakiesityksen, joka olisi laillistanut abortin.
Edellisen kerran Soinin abortinvastainen mielipide nousi esiin keväällä.
Soini kirjoitti toukokuussa blogiinsa osallistuneensa Kanadassa tilaisuuteen, jossa muun muassa poltettiin kynttilöitä ja rukoiltiin abortoitujen sikiöiden muistoksi. Hän kertoi osallistuneensa tilaisuuteen yksityishenkilönä. Silloin presidentti Sauli Niinistö piti Soinin osallistumista abortinvastaiseen tilaisuuteen omituisena.
Perussuomalaiset on itse puolestaan politiikassa keskittynyt paljon maahanmuutopolitiikan arvosteluun.
Onko Jyväskylän yliopistossa meneillään monitahoinen kampanja pedofilian laillistamiseksi?
VastaaPoistaPunavihreiden seksuaaliradikaalien poliittinen kampanja - avoin hyökkäys todellista akateemista sananvapautta vastaan
Teologian tohtori, dogmatiikan dosentti ja Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja Juha Ahvio kysyy Oikean Median tuoreessa artikkelissaan "Onko meneillään kampanja pedofilian laillistamiseksi?" ja viittaa sillä Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Tapio Puolimatkan 27.7.2018 Oikeassa Mediassa Vieraskynä -kirjoituksena julkaistuun ”Kampanja pedofilian laillistamiseksi” -artikkeliin, joka nostatti laajan kohun ja lähes somevihapuhemyrskykampanjan Tapio Puolimatkaa vastaan.
Kirjoituksessaan Puolimatka nosti akateemisen uskottavasti esille sen, kuinka joukko tutkijoita on esittänyt, että mielikuvat seksuaalisen suuntautumisen synnynnäisyydestä ja muuttumattomuudesta luovat perustan ja salakavalan tien "tällä hetkellä vielä tuomittavalle pedofilialle" laajentaa mahdollisesti lapsiin kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä ja siten johtaa se pedofiilien seksuaalioikeuksien puolustamiseen ja hyväksymiseen.
On nimenomaan huomattava, että Puolimatka peräänkuulutti lasten suojaikärajoja ja lasten seksuaalista koskemattomuutta ja viattomuutta.
Jyväskylän yliopiston sanoutuminen irti Puolimatkan "homovastaisesta" kirjoituksesta twiittamalla, että "kirjoitus ei edusta yliopiston arvoja, eikä linjaa" ja yliopiston uhkaukset ryhtyä "konkreettisiin toimenpiteisiin" sekä ottaa professori Puolimatkan opetusmateriaalit tarkastelun kohteeksi, osoittavat yksiselitteisen selvästi Puolimatkan osuneen äärimmäisen oikeaan aikaan ja arkaan kohtaan pohtimaan artikkelissaan sitä, mihin esimerkiksi uuden avioliittolain tuoma muutosprosessi tuleekaan vielä johtamaan.
Puolimatka aivan syystä voi ihmetellä, että Jyväskylän ylipiston rehtori Hämäläinen on ilmoittanut ryhtyvänsä toimenpiteisiin kuulematta häntä ensin. Rehtori ei selvästi ymmärrä homofobian käsitettä eikä ollut lukenut Puolimatkan kirjoitusta, ennen kuin hätäisesti menee julkisesti irtisanoutumaan "homovastaiseksi syytetystä mielipidekirjoituksesta" ja näin sokeasti myötäilee Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan JYY:n esittämiä vääristeltyjä syytöksiä.
Puolimatka on jättänyt Jyväskylän yliopiston hallitukselle hallintokantelun rehtorin toiminnasta. Puolimatkan mukaan JYY, rehtori tai avustajat eivät olleet häneen yhteydessä ennen annettuja lausuntoja. Puolimatkan mielestä kuuleminen puolitoista viikkoa jälkikäteen ei korjaa tilannetta, koska yliopisto on jo julkisesti sanoutunut irti kirjoituksesta.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Puolimatkan tieteellistä kunniaa on vahingoitettu, hänen ajattelunvapauttaan on sensuroitu ja sananvapautta vastaan on ärhäkkäästi hyökätty "kampanjoimalla".
Keväällä 2014 Puolimatka kirjoitti tasa-arvoista avioliittoa vastustavan asiantuntijalausunnon eduskunnan lakivaliokunnalle, jonka seurauksena hänen tieteellisestä etiikastaan ja lähteiden käytöstään käynnistettiin sisäinen selvitys Jyväskylän yliopistolla.
Tällä kertaa Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY huiputti yliopiston rehtoria 6-0 ja Suomen punavihreä toimittajakunta toistaa hysteerisesti valheellista syytöstä, että Puolimatka olisi Oikeassa Mediassa julkaistussa artikkelissaan rinnastanut homoseksuaalisuuden ja pedofilian.
Mukana Tapio Puolimatkan-vastaista noitavainoa masinoimassa on Facebookissa oleva viharyhmä, joka avoimesti pilkkaa perustuslain turvaamaa sananvapautta ilmoittamalla, että "ette te tästä sananvapauskeissiä saa aikaiseksi, voi voi".
Palkittu suomalaisvalmentaja seksuaalisesta häirinnästä naisurheilussa: "Alakulttuuria on ollut"
VastaaPoistaPitkän uran suomalaisessa jalkapallossa tehnyt Anne-Maria Weckström puhuu MTV Sportille äärimmäisen arkaluontoisesta ja vaietusta ilmiöstä, seksuaalisesta häirinnästä.
MTV Sport nosti naisten joukkueurheilussa ilmenneen alakulttuurillisen ilmiön esiin keväällä. Entinen jalkapalloilija, nykyisin Ykkösessä pelaavan PK-35 Helsingin valmentajana toimiva Anne-Maria Weckström, uskoo ja toivoo alakulttuurin puhdistuneen viime vuosien aikana. Hän uskoo, että nyky-yhteiskunnassa häirintää on huomattavasti vaikeampaa toteuttaa käytännössä kuin aiemmin.
– Alakulttuuria on ollut, vaikka henkilökohtaisesti en ole sitä kokenut. Silti on todettava, että ikäviä asioita salailemalla ja lakaisemalla maton alle tilanne ei muutu lopullisesti koskaan. Siksi olisikin todella tärkeää, että vaikeistakin asioista uskallettaisiin puhua suoraan ja rehellisesti lajitoimijoiden keskuudessa.
– Ymmärrän toki, että näistä asioista puhuminen julkisesti on epämiellyttävää ja jopa pelottavaakin, vuonna 2016 Vuoden valmentajana palkittu Weckström lisää MTV Sportille.
MTV Sportin tuoreiden tietojen mukaan Suomen naisten jalkapallomaajoukkueessa oli häirintätapaus vielä 2010-luvun alussa, mutta sen jälkeen tilanne on rauhoittunut. Kaksi kokenutta maajoukkuepelaajaa on kertonut ongelmista, mutta kumpikaan heistä ei ole ollut – ainakaan vielä – valmis astumaan julkisesti esille.
Weckström ymmärtää pelaajia, sillä yhteisön sosiaalinen paine ja pelko voivat olla haastavia asioita. Hän kehottaa pelaajia kuitenkin rohkeuteen ja avoimuuteen tärkeässä asiassa.
Tulosruudun keväisten paljastuksien jälkeen tilanteeseen on reagoitu eri lajien tahoilta painokkaasti ja päättäväisesti. Nykyään käytössä on muun muassa niin sanottu "Et ole yksin" -palvelu, jonka kautta pelaajat voivat saada apua häirintätapauksissa. On selvää, että uudistuksenkin vuoksi kynnys häirintään on noussut valtavasti.
– Osa pelaajista pystyy suojelemaan itseään paremmin kuin toiset. On tärkeää, että apua on saatavilla nopeasti. Nollatoleranssiin on päästävä, sillä yksikin tapaus on liikaa. Kenenkään pelaajaura ei saa loppua sen vuoksi, että hän joutuu kokemaan seksuaalista häirintää urheilun parissa, rohkea ja arvostettu jalkapallopersoona painottaa.
MTV Sport paljasti aiemmin maaliskuussa juttusarjassaan, että naisten jalkapallo- ja jääkiekkomaajoukkueissa on ollut vähintään 1990-luvulta aina vuoteen 2008 asti häirintätapauksia, joissa pelaajat ovat kokeneet seksuaalista häirintää. Alakulttuuria on ollut myös lajien SM-sarjajoukkueissa. Jääkiekon puolella erityisesti kiusaamiskulttuuri on ollut vahvaa.
Selvityksessä kuultiin ja saatiin yksityiskohtaista tietoa kymmeniltä maajoukkueissa ja SM-sarjajoukkueissa pelanneilta pelaajia ja toimihenkilöiltä. Valtaosa tapauksista on ollut hyvin samankaltaisia: nuoria heteropelaajia on häiritty fyysisesti ja sanallisesti – tai painostettu seksikokeiluihin joukkueiden kokeneempien pelaajien, seksuaalivähemmistöjen edustajien kanssa. Osa pelaajista on kertonut vaihtaneensa seuraa häirinnän vuoksi.
Silti on muistettava ja korostettava sitä, että valtaosa vähemmistöjen edustajista ei ole syyllistynyt väärinkäytöksiin. Vain osa on pyrkinyt käyttämään valta-asemaansa väärin.
Uhrien on ollut vaikea puhua kokemuksistaan julkisesti. Entinen naisten maajoukkueen päävalmentaja Reima Kokko kertoi taannoin Tulosruudussa joidenkin lahjakkaiden pelaajien pelänneen ja lopettaneen uransa häirinnän vuoksi. Häirintää kokenut entinen Suomen A-maajoukkuepelaaja puolestaan korosti häirinnän olleen vastenmielistä ja yleistä läpi hänen 15 vuotta kestäneen uransa.
Kokoomus haluaa kitkeä vihapuhetta
VastaaPoistaKokoomusministerit ovat myös listanneet suuntaviivoja, millä tavoin vihapuhetta ja nettikiusaamista voitaisiin torjua.
1. Valeprofiilien kautta tapahtuva toiminta on korostunut ongelma. Selvitetään, minkälaisia toimia verkkopalvelun ylläpitäjältä voidaan edellyttää valeprofiilien vähentämiseksi ja poistamiseksi.
2. Arvioidaan, tulisiko turvallisuusviranomaisille antaa nykyistä laajempia oikeuksia saada tietoa anonyymien välineiden (esim. prepaid-liittymien) kautta tapahtuvien vihapuhetekojen selvittämiseen.
3. Printtimedian internetsivuilla julkaistut tekstit sekä paperilehden painetut kommentit ovat päätoimitettuja. Arvioidaan, tulisiko tätä vastuuta laajentaa verkkomedioiden sähköisien alustojen sisältöjen moderointiin.
4. Saksassa on käytössä malli, jossa velvoitetaan verkkopalvelun ylläpitäjä poistamaan vihapuheeksi luokitellut kirjoitukset palvelustaan sanktion uhalla. Arvioidaan mallin käyttökelpoisuus Suomessa.
5. Kuvien käyttö väärään tarkoitukseen on liian helppoa. Luvatta otettujen kuvien poistaminen internetistä tulisi myös olla nykyistä yksinkertaisempaa ja nopeampaa.
6. Jokaiselle lapselle ja nuorelle on tärkeää opettaa, mikä on sähköisessä maailmassa hyväksyttävää, toista ihmistä kunnioittavaa käytöstä. Vahvistetaan koulujen ja oppilaitosten tietoisuutta olemassa olevista kiusaamista ehkäisevistä toimintamalleista. Lisätään tiedonvaihtoa viranomaisten välillä myös nettikiusaamisesta.
7. Tuetaan Someturva-mallia, jossa mobiilisovelluksen kautta voidaan vaivattomasti ja nopeasti raportoida someloukkauksista, tarjota luottamuksellisia, konkreettisia lainsäädäntöön perustuvia ratkaisuehdotuksia ja – mikäli tapaus ei täytä rikoksen tunnusmerkkejä – tarjota uhrille mahdollisuus keskustella tapauksesta Someturva-chatissa sekä laittaa tapaus seurantaan.
8. Jokaisen lapsen ja nuoren tulee saada riittävän monipuolinen lukutaito ja kriittisen ajattelun työkalut tunnistaa valeuutisia ja arvioida eri lähteitä. Kansallinen lukutaitofoorumi valmistelee ehdotuksia lasten lukutaidon ja –innon tukemiseksi. Käynnistetään foorumin esittämät toimet ja valtakunnallinen kampanja lukutaidon ja -innon vahvistamiseksi.
9. Jokaisella suomalaisella tulee olla monipuolinen ja kriittinen medialukutaito, myös verkossa. Tämän tavoitteen edistämiseksi käynnistetään Digiaikakauden taidot -ohjelman aikuisille, johon kohdennetaan seitsemän miljoonan euron rahoitus vuonna 2018. Ohjelmalla pyritään digitaitojen ja heikkojen perustaitojen vahvistamiseen.
10. Lisätään koulutuksen kansainvälistymistä korkeakouluopiskelijoiden vaihto-ohjelmilla, peruskoulun, lukion ja ammatillisen koulutuksen kansainvälisyysjaksoilla sekä varhaisella kieltenopetuksella. Tavoitteena tulee olla jokaisen korkeakouluopiskelijan osallistuminen opiskelijavaihtoon.
11. Kaiken valtion rahoittamassa toiminnassa tulee sitoutua vihapuheen ja rasismin vastustamiseen sekä monikulttuurisuuden, osallisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistamiseen. Sitoutetaan kansalaisyhteiskunta kuten urheiluseurat ja nuorisojärjestöt laajasti vihapuheen ja rasismin vastaiseen työhön.
12. Erityisesti lasten ja nuorten parissa työskentelevillä tulee olla riittävä osaaminen kohdata ja puuttua vihapuheeseen ja rasismiin. Lisätään opettajien täydennyskoulutusta.
13. Vahvistetaan yleisten kirjastojen toimintaa aktiivisen kansalaisuuden, monikulttuurisuuden ja demokratian edistäjänä.
Touko Aalto syyttää Antti Häkkästä: Hyökkäys kansalaisaktiivisuutta vastaan
VastaaPoistaVihreiden puheenjohtajan mukaan turvapaikkajärjestelmä ei takaa ihmisoikeuksia.
– Toistaiseksi hallitus ei ole tehnyt elettäkään korjatakseen Suomen turvapaikkapolitiikkaa ihmisoikeuksia kunnioittavaksi. Oikeusministerin olisi syytä keskittyä tilanteen korjaamiseen sen sijaan, että hän hyökkää ihmisoikeuksia tukevaa kansalaisaktiivisuutta vastaan, Touko Aalto sanoo tiedotteessaan.
Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) on arvostellut vihreiden puheenjohtaja Aallon pakkopalautuksien vastustamisesta antamia kommentteja. Aalto puolusti ”kansalaistottelemattomuutta ja kansalaisrohkeutta” vihreiden eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteeri Aino Pennasta koskeneessa kohussa.
Pennanen kieltäytyi istumasta alas Finnairin Berliinin lennolla, jolla oli mukana myös käännytettävä ulkomaalainen henkilö. Pennanen poistettiin koneesta. Protesti johti lennon viivästymiseen.
– Minun viestini on puhtaasti se, että Suomen täytyy virallisesti herätä turvapaikkaprosessin ongelmiin, palautusongelmiin. Ja silloin kun Suomen hallitus ja viranomaiset eivät reagoi huutaviin ihmisoikeusrikkomuksiin, niin näiden ongelmien esiin nostaminen on sitten kansalaisten rohkeudesta kiinni. Arvostan Aino Pennasen rohkeutta, Aalto sanoi Aamulehdelle.
Hän myönsi myöhemmin Ilta-Sanomille, ettei koneessa olleen käännytettävän taustoja ole tiedossa ja että on mahdollista, että kyseessä oli ”oikea rikollinen”.
Antti Häkkänen totesi maanantaina MTV:lle, että on eduskunnan arvovallan väheksymistä, jos kansanedustajatasolta sanotaan, ettei jotakin lakia tarvitsisi noudattaa.
Oikeusministerin mukaan on myös vaarallista, jos kansalaiset alkavat itse päättää mitä tuomioistuimien päätöksiä tai viranomaisten käskyjä he noudattavat tai ovat noudattamatta.
– Eduskunnasta tulee läpi vain sellaista tavaraa, joka on kansainvälisten sopimusten mukaista, Häkkänen sanoi.
”Kokoomuksen kädenjälki”
Touko Aallon mukaan Suomen nykyinen turvapaikkajärjestelmä ei takaa turvaa hakevien ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia.
– Kokoomuksen kädenjälki näkyy Suomen nykyisessä epäinhimillisessä linjassa, sillä pahimmat kiristykset turvapaikkapolitiikkaan tehtiin Petteri Orpon ollessa sisäministeri, hän toteaa.
Aalto sanoo hallituksen heikentäneen turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa rajaamalla oikeusapua ja lyhentämällä valitusaikoja. Myös maahanmuuttoviraston tulkintalinjoja on hänen mukaansa kiristetty rajusti.
– Käännytyksiä ja palautuksia tehdään yhä nopeammin ja yhä kevyemmin perustein, vaikka se voi asettaa ihmisen hengenvaaraan. Tämä sotii oikeusvaltion periaatteita vastaan.
Ykkösaamu
VastaaPoistaVajoaako Erdogan liiran mukana?
Abortti naisnäkökulmasta? Naisasialiitto Unionin pääsihteeri Milla Pyykkönen ja Eduskunnan naisverkoston pj, kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd).
Entinen Valioliiga-tähti kertoo pelaajien ”Monopolista”, jossa naiset olivat kauppatavarana: ”Jokaisella oli omistuksensa, jotka olivat eriarvoisia”
VastaaPoistaLiverpoolia ja Arsenalia edustaneen Jermaine Pennantin potentiaali jäi lunastamatta.
KESKIKENTTÄPELAAJA Jermaine Pennantin ura on ollut kaikilla mittapuilla varsin värikäs, joten ei ole kovin yllättävää, että miehen elämäkertakin sisältää kuohuttavaa materiaalia.
Muun muassa Arsenalia ja Liverpoolia urallaan edustanut Pennant kertoo kirjassa Mental: Bad Behaviour, Ugly Truths and the Beautiful Game vastanneensa yhdellä sanalla Liverpool-valmentaja Rafael Benitezin kysymykseen, mikä estää pelaajaa kehittymästä terävimmälle huipulle.
”Naiset”, kuului Pennantin vastaus kirjasta otteita julkaisseen brittilehti Mirrorin mukaan.
NAISIIN liittyy moni muukin Pennantista vuosien varrella kirjoitettu juttu, mutta aiemmin ei ole kerrottu varsin kyseenalaisesta pelistä, jota hän ystäviensä kanssa harrasti.
Pelissä joutui maksamaan vuokraa, jos harrasti seksiä naisen kanssa, joka oli jo maannut toisen pelaajan kanssa.
”Kutsuimme sitä Monopoliksi. Jokaisella oli omistuksensa, jotka olivat eriarvoisia. Oli Mayfair ja Old Kent Road”, Pennant kertoo viitaten pelin brittiversion kiinteistöihin.
Pennantin mukaan useat Valioliiga-pelaajat pelasivat kyseistä peliä vuosien ajan.
”Suurin osa kavereista oli mukana siinä.”
”Jos harrastin seksiä naisen kanssa, ja joku toinen teki sen jälkeen samoin, hänen piti maksaa minulle ’vuokraa’. Jos nainen oli Mayfair, hinta oli sata puntaa, ja Old Kent Roadista piti pulittaa 14 puntaa.”
PENNANT, 35, oli nuorena yksi Englannin lupaavimpia pelaajia, ja alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa pelejä kertyi yhteensä 24.
Mies ei kuitenkaan koskaan lunastanut häneen kohdistuneita odotuksia, ja viime vuodet ovat kuluneet alasarjoissa. Tällä hetkellä hän on ilman seuraa.
Jussi Halla-aho: PS:lta tiukka ei välikysymykselle abortista
VastaaPoistaJussi Halla-aho näkee taustalla pelaamista niin vasemmiston kuin sinistenkin taholta.
Perussuomalaiset ei lähde mukaan mahdolliseen välikysymykseen ulkoministeri Timo Soinin (sin.) aborttipuheista. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoo asiasta Verkkouutisille. SDP:n johdosta kerrottiin eilen puolueen haluavan keskustella mahdollisesta välikysymyksestä muiden oppositiopuolueiden kanssa.
– Me emme lähde mukaan. Timo Soinilla on oikeus mielipiteeseensä ja sen ilmaisemiseen kuten kaikilla muillakin, Halla-aho sanoo.
Halla-aho näkee asiassa toisaalta myös ”pelaamista” niin vasemmiston kuin sinistenkin osalta.
– Vasemmisto sympatiseeraa omille äänestäjilleen tällä aiheella ja Timo (Soini) pyrkii keräämään marttyyripisteitä konservatiivisemmin ajattelevilta ihmisiltä.
Halla-aho korostaa myös, että ”tässä maassa olisi paljon tärkeämpiä välikysymyksen aiheita ja puheenaiheita kuin Timo Soinin aborttikanta, joka on kaikkien tiedossa”.
Vihreät pohtii vielä kantaansa mahdolliseen välikysymykseen ulkoministerin puheista.
”Pomputtaako” puolisosi sinua härskisti? Tv-asiantuntijan mukaan jyrääminen on tavallinen ongelma avoliitossa – ja kertoo ratkaisun
VastaaPoistaEnsitreffit alttarilla -sarjan psykologi Tony Dunderfelt kertoo, että kuunnelluksi tulemisen tunne on yksi tärkeimmistä asioista parisuhteessa.
Suositun Ensitreffit alttarilla -ohjelman viides kausi käynnistyy AVA-kanavalla 4. syyskuuta. Ohjelmassa on ideana, että toisilleen entuudestaan tuntemattomat henkilöt menevät naimisiin ja tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa alttarilla. Sen jälkeen katsojat pääsevät seuraamaan heidän yhteiseloaan.
Onnistunut parinmuodostus voi mietityttää muitakin kuin ohjelman osallistujia. Siksi IS kysyi ohjelman rakkausasiantuntijalta, psykologi Tony Dunderfeltiltä, mitkä asiat ovat erityisen tärkeitä onnistuneessa parinmuodostuksessa.
Joissain asioissa voi olla samanlainen, mutta ei kaikessa
Dunderfeltin mukaan erityisesti yksi asia nousi tärkeäksi seikaksi rakkauden onnistumisessa. Se liittyy henkilökohtaiseen ajankäyttöön ja kotona olemiseen. On tärkeä kysymys, miten parisuhteen osapuolet suhtautuvat omaan aikaan.
– Onko henkilö sellainen, joka vetäytyy joka ilta sivuhuoneeseen lukemaan kirjaa, vai sellainen, joka vaatii, että toisen täytyy olla koko ajan läsnä? Dunderfelt pohtii ääneen.
Asiantuntijan mukaan pariskunnan osapuolten olisi hyvä olla mahdollisimman samankaltaisia ainakin tässä asiassa.
– Se onkin aivan oma taitonsa, että missä asioissa pariskunnan tulisi olla samanlaisia ja missä hiukan erilaisia täydentääkseen toisiaan, psykologi toteaa.
Ajankäytön lisäksi yhteensopivuutta selvästi helpottava asia on Dunderfeltin mielestä suhteellisen samanlainen arvomaailma ja poliittiset näkemykset. Muuten ilma voi nopeasti täyttyä pienistä kinoista.
Ensitreffit alttarilla -sarjan psykologi Tony Dunderfelt kertoo, että kuunnelluksi tulemisen tunne on yksi tärkeimmistä asioista parisuhteessa.
Suositun Ensitreffit alttarilla -ohjelman viides kausi käynnistyy AVA-kanavalla 4. syyskuuta. Ohjelmassa on ideana, että toisilleen entuudestaan tuntemattomat henkilöt menevät naimisiin ja tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa alttarilla. Sen jälkeen katsojat pääsevät seuraamaan heidän yhteiseloaan.
Onnistunut parinmuodostus voi mietityttää muitakin kuin ohjelman osallistujia. Siksi IS kysyi ohjelman rakkausasiantuntijalta, psykologi Tony Dunderfeltiltä, mitkä asiat ovat erityisen tärkeitä onnistuneessa parinmuodostuksessa.
Joissain asioissa voi olla samanlainen, mutta ei kaikessa
Dunderfeltin mukaan erityisesti yksi asia nousi tärkeäksi seikaksi rakkauden onnistumisessa. Se liittyy henkilökohtaiseen ajankäyttöön ja kotona olemiseen. On tärkeä kysymys, miten parisuhteen osapuolet suhtautuvat omaan aikaan.
– Onko henkilö sellainen, joka vetäytyy joka ilta sivuhuoneeseen lukemaan kirjaa, vai sellainen, joka vaatii, että toisen täytyy olla koko ajan läsnä? Dunderfelt pohtii ääneen.
Asiantuntijan mukaan pariskunnan osapuolten olisi hyvä olla mahdollisimman samankaltaisia ainakin tässä asiassa.
– Se onkin aivan oma taitonsa, että missä asioissa pariskunnan tulisi olla samanlaisia ja missä hiukan erilaisia täydentääkseen toisiaan, psykologi toteaa.
Ajankäytön lisäksi yhteensopivuutta selvästi helpottava asia on Dunderfeltin mielestä suhteellisen samanlainen arvomaailma ja poliittiset näkemykset. Muuten ilma voi nopeasti täyttyä pienistä kinoista.
”Pompottelu” on tyypillinen eripuran aiheuttaja
Mitkä sitten ovat tavallisimpia riidanaiheita siinä vaiheessa, kun nuori pari muuttaa ensimmäiseen yhteiseen asuntoon? Dunderfeltin mielestä hyvin tyypillistä on, että pariskunnan toinen osapuoli alkaa ”jyräämään” tahtoaan läpi joka asiassa.
”Facekinit” lisäävät suosiotaan Aasian rannoilla - ”näyttää fetissipornolta”
VastaaPoistaIhmiset suojaavat ihoaan UV-säteilyltä ja rusketukselta erikoisilla kypärämyssyillä.
Aasian rannoille matkustavat turistit saattavat yllättyä muotivillityksestä. Yhä useammat aasialaiset suojaavat ihoaan auringon haitalliselta UV-säteilyltä ja rusketukselta käyttämällä rannalla facekinia eli kasvot peittävää asua.
Naamion kangas peittää kasvot ja jättää ainoastaan silmät, suun ja nenänpään paljaiksi. Päähineen mallista tulee mieleen lähinnä pikkulasten ja hiihtoharrastajien talvisin käyttämä lämmin kypärämyssy - jota rikollisetkin suosivat halutessaan naamioida kasvonsa. Värit muistuttavat feministisestä punkrockbändi Pussy Riotista, jonka jäsenet tuomittiin kotimaassaan Venäjällä taannoin vankeuteen huliganismista.
Euroopassa kiisteltiin burkineista
Euroopassa on viime vuosina käyty kiivasta keskustelua ihon peittämisestä rannoilla. Niin sanotun burkinikeskustelun ytimessä ovat olleet musliminaiset, jotka ovat peittäneet koko vartalonsa vaatteilla rannoilla vieraillessaan. Muun muassa Ranskassa muutama kaupunki kielsi burkinien käytön ja alkoi sakottaa kiellon rikkojia vuonna 2016.
Facekini on noussut suosioon erityisesti kiinalaisilla rannoilla, ja sen käytön ideana on yksinkertaisesti kasvojen ja kaulan ihon suojeleminen palamiselta, eivät uskonnolliset syyt. Kypärämyssy on tehty samankaltaisesta materiaalista kuin uimapuvut.
Eurooppalaisissa aasialaistrendi on herättänyt kummastusta.
- Kiinassa on nyt facekini, joka minusta näyttää fetissipornolta uimarannalla, saksankielinen kommentoija huomautti Twitterissä.
Seksuaalisuudesta trendissä ei kuitenkaan ole kyse. Kiinassa jo muutaman vuoden saatavilla ollut asu on lisännyt viime aikoina suosiotaan. Useissa Aasian maissa kauneusihanteena on perinteisesti ollut nimenomaan vaalea iho, jota varjellaan ruskettumiselta. Vaaleaa ihoa on pidetty merkkinä vauraudesta - ruskettuneet ihmiset ovat usein ulkona työskenteleviä ihmisiä kuten peltotyöläisiä tai rakennustyöläisiä.
Uudet kirkuvanpunaiset katupisuaarit tyrmistyttävät pariisilaisia – ”Eivätkö miehet pysty hillitsemään rakkoaan?”
VastaaPoistaSeisomakäymälöitä on pystytetty keskeisten nähtävyyksien, kuten Eiffel-tornin, Moulin Rouge -kabareeteatterin ja Notre-Damen katedraalin läheisyyteen.
KULUVAN kesän aikana Pariisin keskustaan on ilmestynyt julkisia pisuaareja, joiden tavoitteena on vähentää kaduille ja porttikonkeihin virtsaamista.
Kirkuvanpunaisia seisomakäymälöitä on pystytetty keskeisten nähtävyyksien, kuten Eiffel-tornin, Moulin Rouge -kabareeteatterin ja Notre-Damen katedraalin läheisyyteen, kertoo uutistoimisto Reuters.
Uritrottoir-pisuaarien kerrotaan olevan ympäristöystävällisiä, oljilla täytettyjä ja hajuttomia. Niihin tähdätty virtsa päätyy puistojen lannoitteeksi.
PARIISIN ASUKKAIDEN keskuudessa pisuaarit kuitenkin nostattavat tyrmistystä.
Eniten paikallisia hiertää ekopisuaarien sijoittaminen historiallisesti merkittäville alueille ja turistien suosimiin kohteisiin.
Arvostelijoiden mukaan seinättömät pisuaarit ovat rumia ja niihin on turhankin esteetön näkymä.
Esimerkiksi Seinen törmälle sijoitetusta pisuaarista on suora näköyhteys joella risteileviin turistiveneisiin.
”Ei ole mitään tarvetta tuupata jotain niin tahditonta ja rumaa näin historialliseen paikkaan”, kertoo taideliikettä joen läheisyydessä pitävä Paola Pellizzari uutistoimisto Reutersille.
Pellizzarin mukaan avoimet pisuuarit tuovat mukanaan ”itsensäpaljastelijoita”.
PISUAAREJA syytetään myös sukupuolisesta jaottelusta.
”Eivätkö miehet pysty hillitsemään rakkoaan, pitääkö koko yhteiskunnan vain alistua tämän asian edessä?” toteaa Gwendoline Coipeault ranskalaisen feministiryhmä Femmes Solidairesin nimissä.
”Täysin absurdia, kenenkään ei tarvitse lorotella kaduille”, hän jatkaa.
KAUPUNGIN VIRKAMIESTEN mukaan pisuaareille on tarvetta, koska kaduille estoitta virtsaavien miesten kerrotaan olevan ”todellinen ongelma”.
Kaupungintalolta kuitenkin luvataan etsiä pisuaareille parempia sijoituspaikkoja, mikäli nykyiset häiritsevät asukkaita merkittävästi.
”Olemme avoimia kaikelle keskustelulle”, sanoo Pariisin 4. arrondissementissa työskentelevä Evelyne Zarka uutistoimisto AFP:lle.
Ulkomaalaisen raiskaamaksi joutunut Sofia vaatii suomalaismiehiä ”kasvattamaan pallit” ja suojelemaan naisia
VastaaPoistaHyvinkäällä pidettiin maanantai-iltana naisrauhaa ja katuturvallisuutta vaatinut mielenilmaus, joka keräsi kirjastoaukiolle toista sataa osanottajaa ja vahvan poliisivartion. Pysäyttävimmän puheen piti nuori nainen, joka halusi tsempata suomalaisia miehiä puolustamaan naisia.
Mielenilmauksen ohi käveli paljon paikallisia, joista läheskään kaikki eivät olleet aiemmin kuulleetkaan kotikaupungissaan, poliisiasemaa vastapäätä kaksi viikkoa sitten tapahtuneesta joukkoraiskauksesta.
Kaksi iltalenkillä ollutta hyvinkääläisnaista pysähtyi kysymään kamera kädessä häärivältä toimittajalta, mistä tapahtumassa on kysymys. Tieto nuoren naisen joukkoraiskauksesta, jonka tekijöiksi epäillään kolmea ulkomaalaista miestä tuli heille täytenä yllätyksenä.
Naisten voitava pukeutua ja liikkua vapaasti
Tilaisuudessa pidettiin paljon puheita, ja suurin osa yleisön joukosta puhumaan nousseista oli teemaan sopivasti naisia.
Ensimmäisenä puhujakorokkeelle nousi hyvin lyhyeeseen hameeseen pukeutunut nuori nainen, josta näki selvästi, että esiintyminen jännitti.
– Moi, mä olen Sofia ja halusin tulla tänne puhumaan antaakseni naisille rohkeutta pukeutua miten haluaa ja näyttää oma seksuaalisuus, ilman että me pelätään tuolla iltaisin kävellessä, että joku tulee ja raiskaa.
– Meillä on oikeus pukea päällemme mitä haluamme, ilman että meidän pitäisi pelätä, vaikka näyttää vähän ihoa. Mutta tällä hetkellä Suomen tilanne on se, että joudumme miettimään, mitä päällemme puemme välttääksemme raiskatuksi tulemisen. Mutta vaatteetkaan eivät siihen aina vaikuta, Sofia sanoi.
Nuoren naisen puhe sai yleisöltä raikuvat aplodit.
”Onko täällä vain vellihousuja?”
Sofia ei säästellyt sanojaan yrittäessään tsempata suomalaisia miehiä ”kasvattamaan pallit” ja ottamaan tilanteen haltuun.
– Miksi meidän suomalaiset miehet antavat tällaisten asioiden tapahtua? En tarkoita sitä, että nainen pitäisi lukita sisätilaan vaan teidän suomalaisten miesten pitäisi näyttää missä teidän munat on.
– Vai onko täällä vain vellihousuja? Löytyykö Suomesta vielä miehiä, joilla on halua auttaa naisia tuntemaan olonsa turvalliseksi? Sofia kysyi.
Sama pyyntö toistui monien tilaisuudessa puhuneiden naisten sanoissa: suomalaisten miesten tulisi suojella naisia.
Raiskatulle jää elinikäiset traumat
Hetken päästä Sofia palasi taas mikrofonin taakse. Tällä kertaa sanoma oli vieläkin vakavampi. Nuori nainen halusi kertoa omasta, ikävästä kokemuksestaan parin vuoden takaa, jolloin hän joutui itse ulkomaalaisen miehen raiskaamaksi Mikkelissä.
– Voin sanoa, että tämä kokemus on jättänyt elinikäiset traumat. Minkälaisen helvetin sä joudut kärsimään, kun mietit asioita. Painajaiset ja kaikki se häpeän tunne itseä kohtaan, vaikka ei ole itse ollut syyllinen siihen mitä on tapahtunut, Sofia kertoi.
Puheensa lopuksi Sofia toivoo Hyvinkäällä raiskatuksi joutuneelle nuorelle naiselle paljon voimia ja sanoi yrittävänsä olla tämän tukena sen kautta, että puhuu täällä.
”Mikään ei muutu, jos ihmiset eivät puutu”
Sofian tapauksessa raiskaaja oli häntä huomattavasti vanhempi, latinalaisesta Amerikasta peräisin oleva mies, joka oli siihen asti käyttäytynyt herrasmiehen tavoin ja jota Sofia oli pitänyt ystävänään.
Nyt 19-vuotias Sofia asuu Vantaalla ja on päässyt yli pahimmista traumoista, mutta yksin illalla ulkona liikkuminen pelottaa yhä.
– Haluan puhua näistä asioista siksi, että mikään ei muutu, jos ihmiset eivät uskalla tehdä mitään, tai edes puhua siitä mitä täällä tapahtuu, Sofia sanoo.
USA:ssa sukupuolenkorjausjuhliin kakun tekemisestä kieltäytynyt leipuri aloitti uuden oikeustaistelun – Arvokonservatiivien ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien oikeudet taas vastakkain oikeudessa
VastaaPoistaYhdysvalloissa oikeus punnitsee jälleen kerran tapausta, jossa vastakkain ovat kristittyjen arvokonservatiivien ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet. Asiasta kertoivat muun muassa Washington Post ja CNN.
Tämänkertaisen oikeustaistelun aloitti liittovaltion oikeudessa sama leipuri, joka sai maailmanlaajuista julkisuutta, kun aiempi häntä koskenut oikeusjuttu samasta aiheesta käsiteltiin korkeimmassa oikeudessa.
Kristitty leipuri pitää kiinni oikeudestaan kieltäytyä leipomasta kakkuja, jotka sotivat hänen vakaumustaan vastaan esimerkiksi siksi, että ne juhlistavat samaa sukupuolta olevan parin häitä tai sukupuolenkorjausleikkausta. Hänen kotiosavaltionsa Coloradon mielestä hän syrjii seksuaalivähemmistöjä.
Korkein oikeus ei tehnyt ennakkopäätöstä
Korkein oikeus antoi kesäkuussa päätöksen tapauksessa, jossa leipuri oli kieltäytynyt leipomasta kakkua miesparin häihin. Korkeimman oikeuden päätöksestä odotettiin ennakkotapausta, joka olisi linjannut yleispätevästi, onko palveluammatissa toimivalla oikeus kieltäytyä tarjoamasta sellaisia asioita juhlistavia palveluita, jotka hän kokee vakaumuksensa vastaisiksi.
Oikeus päätyi ratkaisemaan käsittelyssään olleen tapauksen hääkakkuleipurin eduksi, mutta perusteli päätöksensä huolella niin, että välttyi luomasta kauaskantoista ennakkotapausta. Perustelu keskittyi siihen, että asiaa aikaisemmin käsitellyt Coloradon ihmisoikeuskomissio oli suhtautunut leipurin uskonnollisuuteen vihamielisesti.
Korkeimman oikeuden kokoonpano on sittemmin muuttunut, kun maltillinen keskitien kulkija, tuomari Anthony Kennedy jäi eläkkeelle. Presidentti Donald Trumpin hänen seuraajakseen nimittämän Brett Kavanaughin nimitystä ei ole vielä vahvistettu senaatissa, mutta jos nimitys vahvistetaan, korkein oikeus antaa siitä eteenpäin lähes varmasti aiempaa arvokonservatiivisempia päätöksiä.
Arvokonservatiiveista moni toivoo, että korkein oikeus ottaisi tämän jälkeen uudelleen käsiteltäväksi arvokonservatiiveille tärkeitä kysymyksiä. Leipuri saattaakin pyrkiä uudella oikeusjutullaan siihen, että asia tulisi uudelleen korkeimman oikeuden käsittelyyn.
Leipuri syyttää vainoamisesta
Uudessa oikeusjutussaan leipuri syyttää Coloradon osavaltion vainoavan häntä hänen uskontonsa vuoksi. Syytös on korkeimman oikeuden aiemman päätöksen valossa looginen.
Uuden oikeusjutun kirvoitti tapaus, jossa transsukupuolinen asiakas oli yrittänyt tilata kakun julkistaakseen sukupuolenkorjausleikkaustaan. Leipuri kieltäytyi, koska hänen vakaumuksensa mukaan ihminen ei saa muuttaa Jumalan hänelle syntymässä antamaa biologista sukupuolta.
Asiakas valitti asiasta Coloradon ihmisoikeuskomissioon, joka katsoi leipurin todennäköisesti syyllistyneen syrjintään.
Lännen Media: Vapautuksia asepalveluksesta jaettiin eniten Pohjois-Savossa
VastaaPoistaSuomen eri maakuntien välillä on isot erot siinä, kuinka suuri osa ikäluokasta saa vapautuksen asepalveluksesta, kertoo Lännen Media.
Vuonna 2017 asepalveluksesta vapautettiin Pohjois-Savossa ja Pirkanmaalla yli 20 prosenttia palvelukseen kutsutuista, kun taas Lapissa ja Kaakkois-Suomessa alle 15 prosenttia kutsutuista.
Pääesikunnassa pidetään mahdollisena, että yhteisestä ohjeistuksesta huolimatta eri maakunnissa saatetaan tulkita eri tavoin sitä, kuinka herkästi vapautuksia on syytä myöntää. Asiasta on keskusteltu, mutta sitä ei ole ainakaan vielä tutkittu.
Huomio reservin tarpeissa
Vapautuksen saavien määrä kasvoi vuonna 2006, kun terveystarkastusohjetta päivitettiin. Ennen vuotta 2006 palvelukseen astui yli 80 prosenttia ikäluokasta, kun taas viiden viime vuoden aikana määrä on vakiintunut noin 76 prosenttiin.
Vapautettuja on huomattavasti enemmän kuin siviilipalveluksen suorittavia, joita oli vuonna 2017 noin 1,4 prosenttia ikäluokasta.
Asevelvollisuusalan toimialajohtajan, everstiluutnantti Vesa Tohkasen mukaan ennen vuotta 2006 vapautuksen saivat vain ne, joiden ei arveltu terveydentilansa puolesta selviävän palveluksesta. Vuoden 2006 jälkeen lääkärit ovat arvioineet palveluksesta selviytymisen sijaan sitä, onko palvelukseen kutsutun terveydentila riittävän hyvä reservin tarpeisiin.
2000-luvun alkupuoliskolla asepalveluksen keskeytti vuosi vuodelta useampi. Terveystarkastusohjeen päivityksen jälkeen keskeyttävien määrä vakiintui 14–15 prosenttiin.
Ohjeeseen tehtiin uusia päivityksiä vuosina 2008 ja 2012. Vuoden 2012 päivityksen jälkeen terveystarkastuksessa on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota motivaatioon ja ylipainoisten kutsuttujen fyysiseen toimintakykyyn.
Naiset ja niiden touhut on niin söpöä katseltavaa. Yksi ryhmä aiheuttaa ongelman maailmaa syleilevällä asenteellaan. Toinen ryhmä kärsii seurauksista, mutta molemmat edellä mainituista ryhmistä päätyvät syyttelemään miehiä. Sillä miehethän ovat tunnetusti sekä rasisteja, että niitä, jotka pitävät (jos sille päälle sattuvat) yhteiskunnan väkivaltakoneiston kunnossa.
VastaaPoistaSama kuvio toistuu niin maahanmuutossa kuin tässä pedofiliakeskustelussakin. Jälkimmäisessä ollaan jo selvästi kaltevalla pinnalla kun "asiantuntijat" näyttävät jo olevan sitä mieltä, että pedofiliset mieliteot ovat ok, kunhan ne eivät vahingoita ketään. Tämä johtaa loogisesti siihen, että ainakin tietokoneilla 3D-mallinnuksella toteutettu lapsiporno tullaan sallimaan normaaliksi osaksi pornohubien toimintaa.
Siitä se lähtee taas elämänpiiri laajenemaan, ja loppujen lopuksi kaikki ongelmat tulevat taas kerran olemaan keskiverron valkoisen heteromiehen syytä.
Näkökulma: Vaalipaniikissa suvaitsevaisto toivoo natseja, Putinia ja sensuuria
VastaaPoistaRuotsalaisräppäri Silvana Imam kertoo konserttiyleisölleen ”meidän kaikkien tietävän”, että autojen polttamisen takana ovat ruotsidemokraatit, pohjoismainen vastarintaliike tai niiden kannattajat. Vasemmiston kansanedustaja Daniel Riazat twiittaa, että hän ei olisi yllättynyt, mikäli äärioikeisto olisi jotenkin sekaantunut tuhotöihin. Taloustoimittaja ja analyytikko Juhani Huopainen selvittää, mitä Ruotsissa oikein hallusinoidaan?
Ruotsalaisräppäri Silvana Imam kertoo konserttiyleisölleen ”meidän kaikkien tietävän”, että autojen polttamisen takana ovat ruotsidemokraatit, pohjoismainen vastarintaliike tai niiden kannattajat. Vasemmiston kansanedustaja Daniel Riazat twiittaa, että hän ei olisi yllättynyt, mikäli äärioikeisto olisi jotenkin sekaantunut tuhotöihin. Mitä ihmettä Ruotsissa oikein hallusinoidaan?
Göteborgin lähiöissä noin sadan henkilöauton polttaminen ja sammutustöihin saapuneen pelastushenkilökunnan kivittäminen on hermostuttanut ruotsidemokraattien (SD) vastustajat.
Ruotsin parlamenttivaaleihin on aikaa enää kuukausi. Maahanmuuttajapainotteisissa lähiöissä tapahtuneen laajamittaisen tuhotyön arvellaan vahvistavan käsitystä, että maahanmuutto, kotouttaminen ja rikollisuus eivät ole viranomaisten hallinnassa. Tapahtumat voivat siis vahvistaa ruotsidemokraattien kannatusta tilanteessa, missä puolue kisaa suurimman puolueen mahdollisuudesta.
Rap-artisti Imam on itse maahanmuuttajataustainen, monikulttuurisessa perheessä kasvanut, oman ilmoituksensa mukaan feministi, lesbo ja rasismin sekä ruotsidemokraattien vastustaja. Imam on ollut Suomessakin lehdistössä esillä.
Joulukuussa 2015 Rumban haastattelussa Imam kertoi patriarkaalisesta yhteiskunnasta ja pakolaisista:
Misogynististen sanoitusten käyttö voi olla kuvausta tästä ajasta jossa elämme. Meidän täytyy valistaa ihmisiä patriarkaalisesta yhteiskunnasta, ennen kuin sen voi kaataa. Homofobeja ja rasisteja on myös kaikkialla muualla…Sydämeni särkyy, kun eurooppalaiset näkevät syyrialaiset ongelmana. Pakolaisten kohteleminen kasvottomana massana pelottaa minua. Rajat auki!
California May Become First State To Require Companies To Have Women On Their Boards - Slashdot
VastaaPoistaBrittinainen etsi unelmiensa miestä mutta pettyi – oikeus tuomitsi deittipalvelun 13 000 punnan korvauksiin - Talous | HS.fi
VastaaPoistaTulevan puolison tuli olla sofistikoitunut ja varakas, mieluusti finanssialalla työskentelevä herrasmies, joka matkustelisi mielellään sekä haluaisi lapsen.
...
NAINEN liittyikin sivustolle, maksaen jäsenyydestään 12 600 puntaa (14 000 euroa). Onni ei kuitenkaan ollut myötä, ja keväällä 2016 nainen kirjoitti palvelusta Google-arvion kutsuen sitä huijaukseksi.
Palvelua aktiivisesti käyttäviä miehiä oli todellisuudessa yhteensäkin vain noin sata. Paikallinen oikeus katsoikin, ettei määrä missään tapauksessa vastannut palvelun johtajan naiselle lupaamaa runsasta, kriteerit täyttävien puolisoehdokkaiden joukkoa.
SEKÄ deittipalvelun edustajat sekä paikallinen oikeusistuin katsoivat, etteivät naisen vaatimukset olleet vaatimattomia, mutta palvelun johtaneen lupauksellaan rakkautta etsinyttä naista harhaan.
Brittiyliopistojen nuoret mustat naiset alkavat ”käänteismentoroida” valkoisia miesprofessoreita tasa-arvon nimissä
VastaaPoistaMentoroinnilla tarkoitetaan yleensä sitä, että kokeneempi työntekijä valmentaa nuorempaa henkilöä. Birminghamin yliopiston ”käänteinen mentorointi” taas vastaa eräänlaista ideologista uudelleenkoulutusleiriä. Siinä nuorempi, esimerkiksi musta naisopiskelija selittää vanhemmalle miespuoliselle professorille, millaista on olla sellainen kuin on, mitä on joutunut käymään läpi ja millaisia haasteita on kohdannut. Käänteinen mentorointi on osa 5,5 miljoonan punnan ”syrjinnän vastaista” ohjelmaa.
Britannian insinööri- ja fysikaalisten tieteiden tutkimusneuvosto rahoittaa ohjelmaa, jonka on tarkoitus paljastaa tiedostamattomia ennakkoluuloja, iNews-uutissivusto kertoo. Birminghamin yliopiston tutkimusjohtaja Jon Rowe johtaa hanketta. Hänen mukaansa naispuoliset akateemiset tutkijat tieteen, teknologian ja insinööritieteiden osastoilla ”usein joutuvat kamppailemaan edistyäkseen urallaan”, mutta syistä jotka ovat epäselviä.
Syrjinnän vastainen ohjelma otettiin käyttöön sen jälkeen, kun useita johtavia professoreita oli syytetty loukkaavien näkemyksien esittämisestä. Heinäkuussa 2015 Nobel-palkittu tutkija Tim Hunt joutui eroamaan Univeristy College Londonin virastaan, kun hän oli tehnyt ”seksistisiä huomioita” laboratorioissa työskentelevistä naisista.
Myöhemmin samana vuonna Cambridgen yliopisto poisti historioitsija David Starkeyn yliopiston mainosvideolta, kun Starkeytä vastaan oli käyty kampanjaa, jonka mukaan tämä olisi esittänyt ”perustavanlaatuisen rasistisia kommentteja” Newsnight-ohjelmassa.
Starkey sanoi ohjelmassa, että väkivaltainen valkoinen nuoriso Englannissa oli omaksunut mustan kulttuurin väkivaltaisia piirteitä.
Antti Rinne sai Sdp:n nousuun, mutta onko hänestä pääministeriksi? Sitä puolueen kannattajatkin pohtivat, kun vaalit lähestyvät
VastaaPoistaSdp porskuttaa mielipidemittausten kärjessä ja vaaliasetelmia rakennetaan nyt perinteisten vastinparien, kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien, välille. Riittääkö Rinteen karisma viemään Sdp:n pääministeripuolueeksi?
”ON SE ihan hyvä silleen.”
”No, siinä se menee.”
Sdp:n Lohjan tiistaiseen toritapaamiseen saapuneiden kommentit kiteyttävät puolueen puheenjohtaja Antti Rinteen pulman. Puolueen kannatusluvut ovat olleet rohkaisevia: Sdp on kesän ja kevään gallup-tulosten mukaan Suomen suosituin puolue yli 20 prosentin kannatuksella.
Mutta Rinteestä ei erityisemmin pidetä. Vuolaita kehuja ei sadellut Lohjallakaan, joka on Rinteen vanhempien kotipaikkakunta ja perinteistä demarialuetta.
Sdp:n johtoa tapaamaan tullut lohjalainen eläkeläispariskunta Irma ja Aimo Pietikäinen totesivat, että Rinne on liian lepsu.
”Ei ole oikein poweria. Lindtmanissa on enemmän pääministeriainesta”, Irma Pietikäinen arvioi.
LEPSUUDESTA kertonevat myös heinäkuussa julkaistun HS-gallupin vastaukset. Kyselyyn vastanneiden mielestä sosiaalidemokraattien suosio selittyy lähes pelkästään hallitukseen kohdistuvalla pettymyksellä ja kyllästymisellä. Vain kolme prosenttia vastaajista piti Sdp:n kannatuskyselyiden suosion syynä Rinteen esiintymistä.
”Antti Rinne ei ole näissä imago- ja mielikuvakyselyissä koskaan oikein pärjännyt kauhean hyvin”, sanoo Turun yliopiston erikoistutkija Jenni Karimäki.
Karimäki ei kuitenkaan näe, että Rinteen persoonalla olisi välttämättä suora negatiivinen vaikutus Sdp:n kannatukseen. Puolueen puheenjohtajien rooli voimistuu lähempänä vaaleja, jolloin puheenjohtajat ottavat mittaa toisistaan esimerkiksi suorissa TV-vaaliväittelyissä.
”Voi tietysti spekuloida, että jos Sdp:llä olisi tällä hetkellä sellainen puheenjohtaja, joka saisi samankaltaisia lukuja kuin esimerkiksi Li Andersson, niin ei siitä nyt ainakaan haittaa olisi. Nyt jää sellainen lisäbuusti ehkä saamatta”, Karimäki sanoo.
Kun HS:n puoluejohtajien imagoa kartoittavassa gallupissa kysyttiin viime joulukuussa muun muassa, kenen kanssa vastaaja lähtisi mieluiten lasilliselle, Rinne osoittautui puoluejohtajista vähiten suosituksi seuralaiseksi.
Lukijan kynästä: Naisten asema ja turvallisuus nykypäivän Suomessa
VastaaPoistaKävin eilen Hyvinkäällä, jossa vastikään tapahtui kolmen miehen toteuttamana naisen raiskaus. Raiskausten määrä on Suomessa lisääntynyt kovaa vauhtia. Luemme lehdistä miltei päivittäin eripuolilla Suomea tapahtuneista raiskauksista. Näistä otsikoista on tullut jo ikävä kyllä arkista luettavaa, sanoja paperilla. Mitä raiskaus kuitenkin merkitsee sen kohteelle? Huonolla onnella raiskaus voi pilata koko naisen elämän, suistaa hänen mielenterveytensä paikoiltaan. Tapahtuman takia saattaa tuhoutua kokonainen perhe.
Onko oikein, että nykyään pelkäämme enemmän ja enemmän liikkua ulkona? Kuulen jatkuvasti, kuinka iltalenkki tai koiran ulkoilutus jää miehen hoidettavaksi, koska naiset eivät uskalla liikkua hämärällä, saatikka pimeällä ulkona.
Hyvinkäällä ilmestyvän Aamupostin mukaan raiskausten määrä on suurin Vantaalla. Tästä voi mielestäni vetää suoraan johtopäätöksen ketkä näitä tekevät. Vantaa tunnetaan Suomen maahanmuuttajavoittoisimpana kaupunkina. Tai ovatko vantaalaiset suomalaiset vain aktivoituneet tällä saralla.
Miksi on haastavaa ymmärtää, etteivät maahanmuuttajat taustansa ja uskontonsa vuoksi kunnioita naisia länsimaiseen tapaan? Miksi heitä ja heidän tekojaan on tarve puolustaa? Minun oikeudentajuisuuteni ei ymmärrä tätä, eikä sitä, että Aamuposti oli löytänyt kuin ”sattumalta” haastateltavaksi ainoastaan ”äärioikeistolaisesta” liikehdinnästä huolestuneen kuntalaisen.
Tapahtuma, joka Hyvinkäällä järjestettiin, oli osoitus siitä, etteivät suomalaiset hyväksy naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, sitä ovat myös raiskaukset. Tapahtuma ei ollut äärioikeistolaista liikehdintää, vaikka sitä sellaiseksi koitetaan leimata, mm. paikalla olleiden Odinin katupartiolaisten vuoksi. Hyvinkään poliisi on itse jo vuonna 2016 pohtinut katupartioinnin järjestämistä. Jo vuosien 2012-2015 aikana Hyvinkään asukasmäärä on kasvanut 975 hengellä, josta maahanmuuttajien osuus on 37%. Ja varsinainen maahanmuuttobuumihan alkoi vasta 2015 jälkeen.
Mitä meidän on tehtävä, jotta nämä ikävät tapaukset loppuvat? Onko ratkaisu se, etteivät naiset liiku iltaisin ulkona, kun liikkuvat, liikkuvat vain ryhmissä ja kenties turvakaasu taskussa kaiken peittävissä vaatteissa? Minusta meidän kuuluu olla turvassa omassa maassamme.
Tanja Vahvelainen (Ps)
kaupungin valtuutettu, Vantaa
Ex-domina Kasia neuvoo, kuinka nainen ottaa vallan - Stormy Daniels toimi samoin Trumpin kanssa
VastaaPoistaNainen saa vallan, kun kääntää roolit.
Haluaisitko olla entistä itsevarmempi ja jämäkämpi? Ex-domina Kasia Urbaniak, ripusti piiskansa naulaan jo vuosikymmen sitten ja kouluttaa naisia nykyään ottamaan valtaa itselleen.
- En opeta mitään BDSM:ään tai seksiin liittyvää, vaan valtadynamiikkaa. Kyse on naisille tyypillisestä vuorovaikutuksesta, joka saa heidät joko olemaan hiljaa tai pelkäämään, että he vaikuttavat liian päällekäyviltä tai tarvitsevilta, Urbaniak kertoo Guardianin haastattelussa.
Ammattidominana Urbaniak, 39, on ollut dominoivan roolissa miesten kanssa ja perehtynyt valta-asetelmiin. Hänen mielestään naisia opetetaan liian usein alistumaan, minkä takia naiset sulkeutuvat ja pienentävät itseään. Urbaniakin mukaan naiset tekevät samaa töissä, kotona, sängyssä ja missä tahansa, jossa he ovat tekemisissä miesten kanssa.
- Sulkeutumisella on seurauksia. Naiset kokevat sitä lähes maailmanlaajuisesti ollessaan miesten kanssa. He puristavat itsensä kasaan, eivätkä tiedä, miksi tekevät niin.
Huomio takaisin vastakysymyksillä
Urbaniakin mielestä ratkaisu tilanteeseen on melko yksinkertainen: naisten pitää kääntää huomio takaisin. Esimerkiksi niin, että kun mies kysyy naiselta epämukavan kysymyksen, kuten kuinka vanha olet, pidätkö kolmen kimpasta tai haluaisitko mennä yläkertaan harrastamaan seksiä, nainen voi kääntää huomion takaisin mieheen itseensä ja kysyä häneltä esimerkiksi, miksi kysyt tuota, fantasioitko siitä juuri tällä hetkellä, miksi haluat tietää ikäni tai etsitkö äitihahmoa.
Seksityöntekijä Stormy Daniels on kertonut toimineensa juuri näin presidentti Donald Trumpin kanssa tapaamisessa vuonna 2006. Danielsin mukaan Trump puhui loputtomasti itsestään ja esitteli uutta lehteään. "Toimiiko tämä sinulle yleensä? Toimiiko pelkästään itsestäsi puhuminen yleensä, Daniels kysyi Trumpilta.
- Hän sai yhden voiton siinä tilanteessa. Valta-asetelmat ovat kisa kisalta käytävää peliä ja Daniels ei sovi mihinkään vallan perikuvaan. Hän on vain nainen, joka tekee parhaansa suunnistaessaan pelissä, jossa laiva on täynnä vastustajia ja jonka on murrettava monia sosiaalisia tapoja saadakseen valtaa itselleen, Urbaniak analysoi.
Huomio saa epäilemään
Urbaniakin koulutukseen osallistuneen newyorkilaisen Elainen mielestä dominoivan osapuolen valta tulee siitä, että hän kääntää huomion toisaalle itsestään.
- Naiset ovat usein alistujan asemassa, jolloin huomio on heidän tunteissaan ja kokemuksissaan. Alistujan rooli käy hyvin stressaavaksi ja kääntyy itsensä epäilemiseksi ja ylianalysoimiseksi. Olemme niin tottuneita huolehtimaan siitä, miten muut ihmiset näkevät meidät, että se lokeroi meidät, muutetulla nimellä esiintyvä Elaine sanoo Guardianin jutussa.
Urbaniak näkee Trumpin presidenttiyden käännekohtana, joka pakottaa naiset nousemaan esiin ja puolustamaan itseään.
Lähteenä:
The Guardian
BBC: Musliminainen sai oikeuden mukaan kieltäytyä kättelystä työhaastattelussa Ruotsissa
VastaaPoistaRuotsissa työtuomioistuin on katsonut, että musliminaisella oli oikeus kieltäytyä työhaastattelussa kättelystä uskontoonsa vedoten, kertoo BBC. Nainen sai vajaan 4 000 euron korvaukset siitä, että työnantaja keskeytti haastattelun kättelystä kieltäytymisen vuoksi.
Työnantajan mukaan musliminainen syyllistyi syrjintään sukupuolen perusteella, kun hän vakaumuksensa mukaisesti kieltäytyi kättelemästä miestä. Nainen oli kuitenkin kieltäytynyt kättelemästä myös naisia, sillä hän tiesi sukupuolten välisen tasa-arvon olevan ruotsalaisille tärkeää. Kättelyn sijasta hän painoi kätensä sydämelleen tervehdykseksi.
Naisen vakaumus kieltää häntä koskettamasta miestä, joka ei kuulu hänen perheeseensä.
Työtuomioistuimen mukaan työnantajalla on oikeus vaatia kohtelemaan miehiä ja naisia samalla tavoin, mutta kättelyyn se ei voi velvoittaa. Tuomioistuimen mukaan Euroopan ihmisoikeussopimus turvasi naisen oikeuden kieltäytyä kättelystä.
Tuomioistuin ei tehnyt päätöstään yksimielisesti, vaan se syntyi äänin 3–2.
Nainen sanoi BBC:lle kunnioittavansa uuden kotimaansa vaatimusta naisten ja miesten tasa-arvoisesta kohtelusta ja välttävänsä siksi niin miesten kuin naistenkin koskettamista.
Uutuuskirja: Suomalaisen sairaanhoitajaäidin tyttärestä tuli pohjoismaiden ensimmäinen naisimaami – muslimifeministin kotona joulukuusen latvaa koristaa puolikuu
VastaaPoistaKööpenhaminalaista moskeijaa johtavan Sherin Khankanin elämäkerrallinen teos on samalla uskontopoliittinen pamfletti, joka julistaa sodan ääripäitä vastaan.
SHERIN KHANKAN on pohjoismaiden ensimmäinen naisimaami. Hänen aloitteestaan Kööpenhaminaan perustettiin Mariam-moskeija, joka toteuttaa islamilaista feminismiä.
Khankanin elämäkerrallinen teos Nainen on islamin tulevaisuus on juuri julkaistu suomeksi.
Islamilainen feminismi moskeijassa tarkoittaa sitä, että rukousta johtavat ja saarnoja pitävät naiset, mutta myös sitä, että moskeijassa vihitään musliminaisia muunuskoisten miesten kanssa sekä myönnetään avioeroja naisten hakemuksesta.
Khankan on vihkinyt muiden muassa norjalaispariskunnan, jonka 96 eri miesten johtamaa eurooppalaismoskeijaa oli kieltäytynyt vihkimästä.
KAIKKIA tällainen toiminta ei miellytä, Khankan kertoo tuoreessa kirjassaan. Ääri-islamilaiset ja äärioikeistolaiset ovat yhtä mieltä siitä, että hänet pitäisi vaientaa.
Julkisuus voi uhata Khankanin ja hänen perheensä turvallisuutta entisestään, mutta siitä huolimatta Khankan kuvailee teoksessa tarkkaan oman kotinsa ja kertoo lastensa nimet.
Khankanin mielestä on parempi toimia arjessa mahdollisimman laajasti omien tavoitteiden eteen, eikä etsiä dialogia ääripäiden välille. Hän kertoo kirjassaan, miten dialogiin pyrkiminen vanhoillisten voimien kanssa – olipa niiden takana mikä tahansa uskonnollinen, maallinen tai poliittinen näkemys – on epäonnistunut.
Khankanin mukaan hänet muun muassa savustettiin ulos tanskalaisesta Radikale venstrestä, keskustaan päin kallellaan olevasta vasemmistopuolueesta, koska hän oli liian islam-myönteinen.
KHANKANIN ja hänen islamilaista feminismiä ajavien uskonsisartensa toiminta Tanskassa on ollut laajaa. Khankan esimerkiksi perusti Exitcirklen-nimisen tukiryhmän henkistä ja fyysistä väkivaltaa parisuhteissaan kokeneille.
Kun rahoitus toiminnan alussa oli tiukilla, ryhmä pystyi auttamaan vain naisia ja vain Kööpenhaminassa. Sittemmin toiminta laajentui myös muualle Tanskaan. Nykyään resurssit antavat myöden auttaa myös miehiä, Khankan kertoo kirjassaan.
Kymmenisen vuotta Exitcirklenin jälkeen oli oman, pääasiassa naisille tarkoitetun, mutta myös miehet hyväksyvän moskeijan perustamisen vuoro.
”On luotava varteenotettavia vaihtoehtoja radikaaleille islamistiliikkeille”, Khankan toteaa. Kun osoittaa, että naiset ovat moskeijoissa tasa-arvoisia miesten kanssa, rasistit ja islamin vastustajat menettävät yhden lempiargumenteistaan, hän toteaa.
NAISIMAAMI elää niin kuin saarnaa. Siihen häntä ovat auttaneet hänen vanhempansa, suomalainen sairaanhoitajaäiti ja pakolaisena Tanskaan tullut syyrialaisisä. Tanskassa syntynyt Khankan kävi kesälomilla Keski-Suomessa isoäitinsä maatilalla.
Toisaalta hän valitsi parikymppisenä uskokseen islamin ja asui opiskeluaikana Damaskoksessa.
Riitaa omassa avioliitossa pakistanilaisen muslimiaviomiehen kanssa on tullut muun muassa joulukuusesta. Sopu syntyi, kun lasten vaatimaa joulukuusta ja sen huippua koristamaan askarreltiin puolikuu tähden sijaan.
Khankanin mukaan keskustelu huivin käytöstä on pinnallista pohdintaa, josta islamilaisen feminismin pitäisi päästä eteenpäin. Se on vain kankaanpala, hän toteaa kirjassaan ja kertoo, ettei käytä huivia arjessa itse.
Hänen mielestään ennemminkin pitäisi puhua siitä, miten muslimeille olisi helpompaa elää muslimina maallistuneessa nyky-yhteiskunnassa ja ratkoa sellaisia aiheita kuten joulukuusi.
Pitäisi toimia niin, että elämä maallistuneessa, moniarvoisessa yhteiskunnassa olisi muslimeille mutkatonta, Khankan toteaa. Silloin ääri-islamismi ei houkuttaisi nuoria muslimeja, hän sanoo.
Arvostettua naisprofessoria syytetään miesopiskelijan ahdistelusta – Yhdysvalloissa keskustellaan nyt siitä, kuinka paljastusuutiseen reagoidaan naisen ollessa tekijä ja miehen ollessa uhri
VastaaPoistaNew Yorkin yliopiston professoria Avital Ronellia puolustaa muiden muassa maailmankuulu feministiteoreetikko Judith Butler.
TUNNETTUA ja arvostettua yhdysvaltalaisprofessoria syytetään opiskelijansa seksuaalisesta häirinnästä.
Kuvio vaikuttaa yhdeltä niistä lukuisista #metoo-tapauksista, joita on tullut julki viime syksystä lähtien. Harvinaista tässä kohussa kuitenkin on se, että syytetty ahdistelija on nainen ja uhri mies.
New Yorkin yliopiston professori Avital Ronellin todettiin puolueettomassa selvityksessä syyllistyneen miespuolisen jatko-opiskelijan fyysiseen ja sanalliseen seksuaaliseen häirintään. Asiasta kirjoittaa muun muassa The New York Times.
Ronell, 66, on nimekäs kirjallisuuden tutkija ja feministinen akateemikko. Yliopiston entinen jatko-opiskelija, Nimrod Reitman, on The New York Timesin mukaan kertonut, että professori Ronell muun muassa lähetti hänelle seksuaalissävytteisiä viestejä sekä suuteli ja kosketteli häntä.
Reitmanin mukaan ahdistelu alkoi vuonna 2012, kun professori ohjasi hänen lopputyötään ja jatkui kolmen vuoden ajan. Entinen jatko-opiskelija kertoo, että professori uhkasi lopettaa työskentelyn hänen kanssaan, jos hän ei myötäilisi tämän tahtoa. Hän kertoi myös pelänneensä, että Ronell pilaisi hänen uramahdollisuutensa.
KAKSI vuotta tohtoriksi valmistumisensa jälkeen Reitman teki professorista valituksen Title IX -nimiselle viranomaistaholle, joka tutkii korkeakouluissa tapahtuvia seksuaalirikkomuksia.
Lähes vuoden kestäneen selvityksen mukaan professori Ronell syyllistyi seksuaaliseen häirintään. Yliopisto erotti professorin tänä keväänä lukuvuodeksi, mutta ei ole virallisesti vahvistanut syyksi ahdistelusyytöksiä.
Reitman suunnittelee nyt haastavansa yliopiston ja professori Ronellin oikeuteen. Yliopiston edustajan mukaan Reitman olisi hakemassa ”miljoonien dollareiden” korvausta.
PROFESSORI Ronell on kiistänyt syytökset. Hän sanoo The New York Timesille antamassaan lausunnossa, että heidän läheinen suhteensa perustui yhteisymmärrykselle.
Professori toi lausunossaan esiin, että he ovat molemmat homoseksuaaleja. Reitman on naimissa miehen kanssa, ja Ronell itse on lesbo.
EROTTAMISUUTISEN jälkeen joukko akateemikkoja ympäri maailmaa allekirjoitti kirjeen, jossa puolustetaan professori Ronellia.
Vetoomuksen ensimmäinen allekirjoittaja on maailmankuulu feministiteoreetikko Judith Butler. Allekirjoittajien joukkoon kuuluvat myös filosofi Slavoj Žižek sekä ja kirjallisuusteoreetikko Gayatri Chakravorty Spivak.
Kesäkuussa julkaistussa kirjeessä ahdistelusyytöksiä luonnehditaan mustamaalaukseksi. Vetoomuksessa todetaan, että vaikka allekirjoittajat eivät ole nähneet salassa pidettyjä irtisanomisperusteita, he ovat tunteneet Ronellin läheisesti vuosien ajan.
”Tiedämme, millainen suhde hänen ja hänen oppilaidensa välillä on, ja jotkut meistä tuntevat tämän yksilön, joka käy tätä ilkeää kampanjaa häntä vastaan”, vetoomuksessa sanotaan.
TAPAUS on herättänyt Yhdysvalloissa keskustelua siitä, miten #metoo-paljastuksiin reagoidaan, kun syytetty tekijä onkin nainen ja vielä tunnettu feministi – näin siitä huolimatta, että Reitman ei lähtenyt ajamaan tapausta #metoo-kampanjan innoittamana vaan jo ennen viime syksyä.
Kriittiset äänet ovat nostaneet esiin yhtäläisyyksiä tämän tapauksen ja niiden tapausten välillä, joissa syytetty on ollut vaikutusvaltainen mies.
Myös esimerkiksi The New York Timesin ja Vox-lehden artikkeleissa nostetaan esiin, että argumentit, joilla Ronell kiisti syytökset ovat tulleet tutuiksi #metoo-liikehdinnän myötä. Professori muun muassa ihmetteli tapausta selvittäneille tutkijoille, miksi Reitman toi syytökset esiin vasta vuosia tapahtuneen jälkeen.
Miehen kätketyt tunteet
VastaaPoistaLeo Nyqvist: Onneksi koskaan ei ole liian aikaista hakea apua.
Tunteiden maailmassa ruumiillinen, henkinen, sosiaalinen ja kulttuurinen olemassaolomme kohtaavat toisensa. Nykytiedon valossa tunteet eivät ole vain tilannekohtaisia mielenliikkeitä, vaan olennainen osa elämäämme.
Tunteet helpottavat selviytymistä vaaratilanteista, ohjaavat tarkkaavaisuutta, tukevat muistamista ja oppimista, tiedottavat sosiaalisista suhteista tai tapahtumista, vaikuttavat avunhakemiskäyttäytymiseemme, vahvistavat ryhmään kuulumista ja jäsentävät ryhmän sisäisiä asemia.
Miesten tunneilmaisun vaikeus ja tunneskaalan kapeus ovat olleet viime aikoina vilkkaan julkisen keskustelun kohteena. Tunnekysymys on liitetty poikien huonoon koulumenestykseen ja digimaailmaan vetäytymiseen, miesten varhaiseen työkyvyttömyyteen ja eläköitymiseen sekä yleisesti syrjäytymiseen.
Onpa lanseerattu uusi käsitekin, toksinen maskuliinisuus, joka viittaa aggressiiviseen, naisvihamieliseen, homokammoiseen ja muista piittaamattomaan mieskuvaan.
Perinteisesti suomalainen mies on toteuttanut itseään toiminnan ja työn kautta, ja niiden piiriin vaikeiksi koettuja tunteitakin paetaan. Työ on ollut suomalaisen miehen terapiaa. Teot ovat merkinneet, eivät sanat.
Itsepärjäämisen eetos on ollut vahva.
Miehillä on tunteita siinä missä naisillakin, mutta myös taipumus kätkeä ne ulkopuolisilta. Ainakin ne tunteet, jotka mielletään naisellisiksi.
Lopulta tunteitaan ei kuitenkaan pääse pakoon, vaan ne tulevat vastaan toisessa ja hankalammassa muodossa.
Korostunut itsekontrolli, johon kuuluu pyrkimys hallita tietynlaisia tunteita, tai kasvojen menettämisen pelko, ovat yhä monen miehen arkea.
Pahimmillaan tunteiden tukahduttaminen estää miestä kokemasta aitoa onnea, kun hallitsevina tunteina ovat syyllisyys ja häpeä. Niiden takana lymyää myös huonosti tunnistettu miesten masennus, jota ammattilaisten standarditestitkään eivät aina tavoita.
Osalla miehistä tunteet ja keho ovat erillään toisistaan, mikä tulee esiin muun muassa suhtautumisessa erilaisiin vaaratilanteisiin. Luemme toistuvasti uutisia autoillaan kaahaavista miehenaluista, jotka vaarantavat omansa ja muiden hengen.
Poikien jengitappeluissa ei ole puolestaan lupa tuntea sääliä eikä kipua, sillä jänishousut heitetään armotta ulos porukasta.
Mies ei lähde lääkäriin ennen kuin lanssi vie, sanotaan. Miehille tyypilliset vakavat sosiaaliset ongelmat, kuten itsetuhoisuus, rikollisuus ja tapaturmakuolleisuus ovat osa tätä ilmiötä – tunteiden ja kehon erillisyyttä.
Sotakokemusten on eri yhteyksissä todettu vaikuttaneen suomalaisen miehen psyykeen kielteisesti. Painajaiset, alkoholin käytön kontrolloimattomuus ja väkivaltapurkaukset ovat osa tätä keskustelua.
Puhuminen, tunteellisuus ja hellyydenosoitukset eivät ole kuuluneet sodan käyneiden miesten isyyteen. Sodat kärjistivätkin entisestään suomalaista miesten tapaa välttää tunnekontakteja ja vaikeista asioista puhumista.
Ilmiö on havaittavissa myös suurten ikäluokkien miesten isäkokemuksissa, joissa oma isä kuvataan useimmiten etäisenä auktoriteettina.
Miehen tunnetason suhteet rakentuvat tavallisesti omaan perheeseen, puolisoon ja lapsiin. Parisuhdesovun rakoillessa tämä yhteys toimii huonosti. Avioerojen yleistyttyä nykytasolle miesten kokema ulkopuolisuus on vastaavasti lisääntynyt.
Useimmiten vaimon aloitteesta tapahtuva ero saattaa kriisiyttää miehen elämän perusteellisesti. Häpeän tunne voi johtaa välttelyyn sosiaalisissa suhteissa, mistä seuraavat yksinäisyys ja ulkopuolisuus, joita lääkitään alkoholilla ja lyhytaikaisilla laastarisuhteilla.
Negatiivinen kierre on valmis.
Onko miehillä oikeasti putkiaivot? Näillä vinkeillä elät hyvää arkea putkiaivoisen kanssa
VastaaPoistaOnko se oikeasti aina mies, joka ei osaa keskittyä moneen asiaan samaan aikaan, vai löytyykö putkiaivoja naisistakin?
Jokaisen ihmisen on vaikeaa keskittyä useampaan kuin yhteen asiaan kerrallaan. Kyseessä on täysin lajityypillinen ominaisuus, johon liittyy toki yksilöllisiä eroja. Sukupuolella ei kuitenkaan ole asian kanssa mitään tekemistä.
Jokainen on varmasti huomannut osaavansa toimia parhaiten omissa rutiinitehtävissään. Kun toimimme rutiinilla, voimme vaihdella vauhdilla tehtävästä toiseen ja samalla havainnoida ympärillä tapahtuvia asioita. Esimerkiksi kotiäidit ovat usein moniajon mestareita – he saattavat samaan aikaan vahtia lapsiaan, tehdä erilaisia kotiaskareita ja saada tämän kaiken näyttämään aivan naurettavan helpolta. Kyseessä on kuitenkin harjoittelun tulos.
Onko miehillä putkiaivot?
Tämän stereotypian taustalta löytyvät perinteiset sukupuoliroolit. Tytöiltä on odotettu tietynlaista käyttäytymistä ja pojilta taas toisenlaista. Naisille kuuluivat esimerkiksi kotityöt, ja miehet saivat rauhassa keskittyä työelämän haastaviin tehtäviin.
Putkiaivoudesta puhutaan yleensä negatiiviseen sävyyn, mutta todellisuudessa se on suositeltavaa. Kyky keskittyä yhteen asiaan kerrallaan on todella hyödyllinen, sillä silloin tehtävästä suoriutuminen on parempaa. Moniajo kun on usein tehotonta, lisää virheitä ja vie lopulta vain enemmän aikaa.
Putkiaivous ei ole tahallista
Parisuhteissa, joissa toinen on putkiaivo ja toinen moniajon mestari, syntyy helposti ristiriitoja. Jos toinen on keskittynyt johonkin asiaan eikä kuule tai näe mitään ympärillään, saattaa toinen tulkita, ettei putkiaivoinen vain viitsi vastata tai ole kuulevinaan.
Stereotypioiden vaarana on, että me helposti vahvistamme niitä omilla havainnoillamme; me tunnistamme ensisijaisesti juuri putkiaivoiset miehet ja meiltä jäävät näkemättä lukuisat putkiaivoiset naiset. Meillä on vahva käsitys, että asia on näin, sillä minähän olen nähnyt sen olevan näin. Tämä on kuitenkin vain päämme sisällä oleva ajatusvirhe. Katsotaanhan jatkossa siis tarkemmin.
Asiantuntijana psykologian tohtori ja erikoistutkija Virpi Kalakoski.
Naisen epäillään valmistelleen törkeää rikosta ”lähipiiriään” kohtaan Pohjois-Karjalassa – ”Mahdollisia uhreja olisi ollut vähintään kaksi” - Kotimaa - Ilta-Sanomat
VastaaPoistaTUTKIMUS: MIEHILLÄ ON PAREMPAA SEKSIÄ EMOTIONAALISESTI EPÄVAKAIDEN NAISTEN KANSSA!
VastaaPoistaMiehillä on parempaa seksiä emotionaalisesti epätasapainoisten naisten kanssa. Journal Of Sex Research -lehdessä julkaistu tutkimus selvitti, miten erilaiset persoonallisuuteen liittyvät piirteet vaikuttavat henkilön seksielämään.
Johtava tutkija Julia Velten totesi, että miehet harrastavat parempaa seksiä naisten kanssa, joilla on samankaltaisia ominaisuuksia kuin heillä itsellään. Erityisesti miehet, jotka kiihottuvat helposti, raportoivat suurempaa seksuaalista tyydyttynieisyyttä silloin, kun myös heidän kumppaninsa jakoi tämän piirteen. Lisäksi tutkijat havaitsivat, että "miehet, joiden kumppani oli emotionaalisesti epävakaa, raportoivat paremmasta seksistä".
Naiset olivat erityisen tyytyväisiä seksielämäänsä, kun heidän kumppaninsa kiinnitti erityistä huomiota yksityiskohtiin.
– Miehet, jotka ovat perusteellisia ja tunnollisia, saattavat tuntea tarvetta tyydyttää kumppaninsa seksuaalisesti, mikä puolestaan voi johtaa parempaan seksuaaliseen toimintaan, tutkijat järkeilevät.
Persoonallisuuteen liittyvät piirteet eivät kuitenkaan olleet ainoat seksielämään vaikuttava tekijä. Tutkijoiden mukaan miesten iällä havaittii negatiivinen korrelaatio seksuaalisten kykyjen ja näin ollen seksielämän laadun kanssa. Tutkimuksen osallistujat olivat keskimäärin 51-vuotiaita ja heidän nykyinen parisuhteensa oli kestänyt keskimäärin 24 vuotta. Kenties hieman yllättäen, suhteiden keston ei havaittu olevan yhteydessä seksielämän laatuun.
– Tämä havainto tarkoittaa sitä, että terve seksuielämä on mahdollista myös pitkissä suhteissa, tutkijat toteavat.
Lähde: New York Post
AFP: Muslimipariskunta ei saanut Sveitsin kansalaisuutta, koska eivät suostuneet kättelemään vastakkaista sukupuolta – ”Tasa-arvo vallitsee ennen kiihkoilua”
VastaaPoistaPerjantaina julkiseksi tulleen päätöksen mukaan pariskunta epäonnistui integraatio-osuudessa.
Sveitsin kansalaisuutta hakeneen muslimipariskunnan hakemus hylättiin, koska pariskunta ei suostunut kättelemään vastakkaisen sukupuolen edustajaa, kertoo uutistoimisto AFP.
Pariskunta haki kansalaisuutta Lausannen kaupungista, joka antoi hakemukseen kieltävän päätöksen. AFP:lle puhuneen pormestarin Gregoire Junodin mukaan hakemus hylättiin, koska pariskunnalla ei ollut kunnioitusta sukupuolten tasa-arvoa kohtaan.
Kaupungin maahanmuutosta vastaava komitea haastatteli pariskuntaa muutama kuukausi sitten arvioidakseen täyttävätkö he kansalaisuuteen vaadittavat kriteerit. Perjantaina julkiseksi tulleen päätöksen mukaan pariskunta epäonnistui integraatio-osuudessa.
Pormestari ei paljastanut henkilöiden kansalaisuuksia tai muita yksityiskohtia, mutta sanoi etteivät he ”kätelleet vastakkaisen sukupuolen kanssa”. Lisäksi pariskunnalla oli vaikeuksia vastata kysymyksiin, jotka kysyi vastakkaisen sukupuolen edustaja.
AFP:n mukaan vannoutuneet muslimit eivät salli fyysistä kosketusta vastakkaisen sukupuolen kanssa, lukuun ottamatta läheisiä perheenjäseniä.
Pormestari Junod huomautti, että Lausannessakin pätee uskonvapaus, mutta että ”uskonnolliset käytännöt eivät ole lain ulkopuolella”.
Kaupungin varapormestari Pierre-Antoine Hildbrand, joka oli mukana haastattelemassa pariskuntaa, kertoo AFP:lle olevansa erittäin tyytyväinen ratkaisuun.
– Perustuslaki ja sukupuolten tasa-arvo vallitsee ennen kiihkoilua, hän sanoi.
Pariskunnalla on 30 päivää aikaa valittaa päätöksestä.
Vuonna 2016 Sveitsissä nousi kohu, kun pohjoissveitsiläinen koulu antoi kahdelle syyrialaisveljelle luvan olla kättelemättä heidän naispuolista opettajaansa. Tämä oli vastoin Sveitsissä syvälle juurtunutta perinnettä, jonka mukaan oppilaiden pitää kätellä oppilaitaan kunnioituksen osoittamiseksi.
Voimakkaan paheksunnan jälkeen viranomaiset kumosivat koulun päätöksen.
Rakkautta on turha etsiä baarista – puoliso löytyy nyt netistä tai kaveripiiristä: "Jos löydän komistuksen baarista, en tiedä onko hän edes sinkku"
VastaaPoistaDeittisovellukset ovat kaapanneet baareilta soidinmenot. Tutkimus osoittaa netin olevan yleisin puolison hakupaikka.
Jaa artikkeli Facebookissa
329
Jaa artikkeli Twitterissä
Iloisesti naurahtava nainen tarkastaa puhelimen kameralla onko hänen huulipunansa hyvin. Samalla hän etsii uusia tuttavuuksia puhelimen deittisovellusten avulla.
– Kyllähän se on paljon helpompaa kuin se, että lähtisin etsimään seuraa esimerkiksi baarista, kolmen lapsen äiti Mari Mynttinen toteaa lappeenrantalaisella terassilla.
Mynttisen katse kiertää terassilla olevissa ihmisissä. Puhelin piippaa ja hän tarkastaa heti, viestivätkö lapset vai mahdollisesti tuleva rakkaus.
Mari Mynttinen aloitti nettideittailun 1990-luvulla. Nyt hän käyttää lähinnä deittisovelluksia, Tinderiä ja Badoota.
– Lapsivapaata on vähän. Jos lähtisin baariin, pitäisi herraseura olla jo valmiina. Ja jos jonkun komistuksen sieltä löydän, en tiedä onko hän edes sinkku, toteaa Mynttinen.
Tutkimus: Parisuhde löytyy netistä
Tutkimusprofessori Osmo Kontula Väestöliitosta on mittavan rakkausaineiston äärellä. Hän on käynyt läpi 2 600 suomalaista rakkaustarinaa. Niiden mukaan yleisin tie parisuhteisiin on netti.
– Ja netissä suosituin tapaamiskanava on Tinder. Mainittuna ovat myös Facebook ja Suomi24, kertoo Kontula.
Toiseksi yleisin tapa on löytää rakkaus ystäväpiiristä.
– Kumppani on joko kuulunut ystäväpiiriin tai ollut jonkun kaverin kaveri, Kontula sanoo.
Lapsuudella ja nuoruudella on merkitystä myöhempiin suhteisiin. Lähes yhtä yleistä kuin löytää rakkaus ystäväpiiristä, on löytää kumppani lapsuuden ja nuoruuden tutuista.
– Sellaisia tapauksia on paljon, että sitten kun aikuisena on tavattu uudestaan, vanha kiinnostus on syttynyt hyvin nopeasti liekkeihin, kertoo Kontula.
Työpaikkaromanssit ovat neljänneksi yleisin tapa löytää parisuhde. Löytynyt kumppani on joko työkaveri tai esimerkiksi asiakas, joka on tullut käymään toisen työpaikalla.
Vasta viidenneksi suosituin ihmisten kohtaamispaikka ovat baarit ja pubit..
Baariin mennään pitämään hauskaa
18 vuotta baareissa ja yökerhoissa työskennellyt Niina Vehviläinen on huomannut muutoksen työpaikallaan deittisovellusten tulon jälkeen.
– On se muuttunut tosi paljon. Ennen tultiin baariin hakemaan seuraa, yhden illan juttuja ja rakkautta. Nyt tilanne on toinen, kun älypuhelin löytyy kaikkien taskusta. Siellä on Tinderit ja kaikki muut deittisovellukset, toteaa lappeenrantalainen Niina Vehviläinen.
Nykyään ihmiset tulevat baariin juomaan ystävien kesken pullon viiniä ja pitämään hauskaa.
– Baariin tullaan tanssimaan kavereiden kanssa ja viihtymään. Ei ole enää sellaista pilkettä silmäkulmassa, että pitäisi saada joku viereen yöksi, sanoo Vehviläinen.
Baarit täyttyvät ensitreffeistä
Baarissa ei käy enää helposti flaksi, kuten rakkaustutkija Osmo Kontulan edellä esitelty tutkimus osoittaa. Sen sijaan deittisovellusten kautta tutustuneet ihmiset ovat kasvava asiakasryhmä baareissa.
– Kyllä sen huomaa baaritiskin takaa, jos jotkut ovat tulleet ensitreffeille, naurahtaa ravintolatyöntekijä Niina Vehviläinen.
Vehviläinen kertoo, että ensitreffeillä kävijät huomaa tietystä jännitteestä ja jännityksestä. Ja toisinaan ihmiset kertovat baarityöntekijöille olevansa treffeillä ensi kertaa.
– On tosi kiva, että tällainen treffikulttuuri on alkanut, koska Suomessa ei aiemmin tällaista ole ollut.
Markku Jokisipilä: PS yrittää samaa kuin ruotsidemokraatit
VastaaPoistaRuotsidemokraattien mahdollinen vahva vaalitulos voi tehdä blokkipolitiikan mahdottomaksi.
Ruotsidemokraattien (SD) asema ennen syyskuun valtiopäivävaaleja näyttää hyvältä. Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n elokuun kannatusmittauksessa ruotsidemokraatit on kivunnut toiseksi 21,6 prosentin kannatuksellaan.
Ykköstilaa pitää sosiaalidemokraatit 24,3 prosentin kannatuksella. Osassa kannatusmittauksista on uskottu ruotsidemokraattien nousevan suurimmaksi puolueeksi sosiaalidemokraattien ohi.
Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä uskoo perussuomalaisten pyrkivän hyötymään ruotsidemokraattien menestyksestä omassa vaalitaistelussaan.
– Tietenkin perussuomalaiset yrittävät valjastaa sen tuekseen sanomalla, että ”katsokaa nyt, Ruotsissakin on tällainen näin iso käänne tapahtunut”. Hyvä tulos kielisi siitä, että ihmiset ovat alkaneet mieltää ruotsidemokraattien jo pitkään ajamat aiheet tärkeiksi ja ovat valmiita äänestämään niiden puolesta. Samanlaista herättelyä perussuomalaiset varmasti yrittävät, Markku Jokisipilä sanoo.
Jokisipilän mukaan perussuomalaisille paras tulos olisi, jos kannatusmittausten tulokset realisoituisivat vaaleissa. Ruotsidemokraattien noin 20 prosentin vaalitulos ja nousu isojen puolueiden joukkoon vaikeuttaisi Ruotsin hallituskeskusteluja.
– Puolueen kasvu aiheuttaa sen pulman, että Ruotsin blokkipolitiikka ei enää toimikaan, eikä enää pystytä muodostamaan enemmistöhallitusta. Tällaisessa tilanteessa realisoituisi kaikki se hyvä, mitä perussuomalaiset on odottanut Ruotsin vaaleista.
Ruotsidemokraattien pääsy hallitukseen on Jokisipilän mukaan hyvin epätodennäköinen lopputulema. Tutkija arvioi, että se vaatisi ”huiman poliittisen kulttuurin maanjäristyksen” Ruotsissa.
Äänestäjiä haalitaan eri suunnista
Eräänlaista muutosta poliittisessa kulttuurissa on kuitenkin jo tapahtunut, sillä nuoret eivät Ruotsissa, eivätkä muuallakaan Euroopassa enää sitoudu puolueisiin yhtä vahvasti kuin ennen. Jokisipilä uskoo, että ruotsidemokraatit pyrkii vetoamaan juuri nuoriin kampanjassaan, vaikka ensisijainen äänestäjäkunta puolueelle valuukin porvarillisten äänestäjien joukosta.
– Jokin puolueen puheenjohtaja Jimmie Åkessonissa vetoaa nuoriin. Myös osa sosiaalidemokraattien kannattajista on alkanut ainakin pohtia, onko monikulttuurisuusprojekti mennyt liian pitkälle. Maahanmuutto- ja siirtolaispolitiikassa kun on vahvasti sosiaalidemokraattien nimi kyljessä.
Jokisipilän mukaan erityisesti osa sosiaalidemokraattien miespuolisista äänestäjistä saattaa pohtia, onko jokin raja nyt ylitetty, kun autot palavat ja maan sisäinen turvallisuus on heikentynyt oleellisesti rikollisjengien takia. He saattavat haluta antaa uusille vaihtoehdoille mahdollisuuksia.
Jokisipilä ei usko, että Suomessa osa SDP:n kannattajista siirtyisi äänestämään perussuomalaisia. Vuonna 2015 SDP:n vaalitulos vaikutti kärsineen perussuomalaisten menestyksestä, mutta nyt tilanne näyttää siltä, että SDP:n suunnalta perussuomalaisten on vaikea haalia äänestäjiä.
– SDP alkaa olla sellaisissa kannatuslukemissa, joissa he ovat olleet aikaisemmin. SDP:n suunnalta siirtymää perussuomalaisten kannalle on ehkä turha odottaa, Jokisipilä toteaa.
Muiden puolueiden äänestäjien valuminen perussuomalaisten laariin on muutenkin ollut hyvin vaihtelevaa eri vaalien välillä. Vuonna 2015 äänestäjiä saatiin SDP:ltä, mutta esimerkiksi vuoden 2011 vaaleissa puolue sai kannattajia erityisesti keskustan ”vennamolaisesta” siivestä.
Veikko Vennamo irtautui keskustan edeltäjästä maalaisliitosta 1950-luvulla ja perusti Suomen Maaseudun Puolueen (SMP). Puolueen kannattajia kutsuttiin vennamolaisiksi. SMP:n seuraajaksi perustettiin perussuomalaiset vuonna 1995.
VASEMMISTONUORTEN PUHEENJOHTAJA HANNA-MARILLA ZIDAN ON FEMINISTI, SOSIALISTI JA AKTIVISTI – ”FEMINISMI ON KAIKEN YTIMESSÄ OLEVA ASIA”
VastaaPoistaVasemmiston eteneminen Yhdysvalloissa ja Britanniassa innostaa Hanna-Marilla Zidania. Identiteettipolitiikan yläpuolelle ei pidä asettua, vasemmistonuorten puheenjohtaja sanoo. Vasemmistolta hän kaipaa lisää rohkeutta.
Feministi, sosialisti ja aktivisti. Näillä kolmella sanalla kuvailee itseään vasemmistonuorten puheenjohtaja Hanna-Marilla Zidan Facebook-sivuillaan. Zidan sanoo niiden olevan ”todella läpileikkaavia asioita”. Feminismi esimerkiksi näkyy kaikessa poliittisessa toiminnassa, Zidan sanoo.
– Minut on kasvatettu feministiksi. Se on minulle kaiken ytimessä oleva asia.
Samoin kuin feminismi, sosialismi on vasemmistolaiselle kaiken ytimessä oleva asia.
– Näen sen poliittisena näkemyksenä ja katsomuksena, jossa tavoitellaan hyvää yhteiskuntaa kaikille eikä vain jo valmiiksi hyvässä ja etuoikeutetussa asemassa oleville. Sosialismi on sitä, että maailma voi aina olla parempi.
Aktivismia taas tarvitaan, kun halutaan tehdä politiikkaa vakiintuneiden parlamentaaristen instituutioiden ulkopuolella. Zidan mainitsee esimerkkeinä kansalaisaloitteet sekä vasemmistonuorten Yläluokkasafari-tempauksen.
– Politiikan teko on uudistumassa. Meillä on vasemmistonuorissa pitkä historia toiminnallisuudessa, joten meillä on parhaat valmiudet sopeutua siihen, miten politiikka uudistuu ja muuttuu.
Zidan huomauttaa, että nuoria kiinnostaa yhä vähemmän perinteinen puoluepolitiikka. Yksittäisten asioiden puolesta nuoret sen sijaan ovat valmiita ja halukkaita kamppailemaan.
– Meidän pitää tarjota mahdollisuuksia toimia yksittäisten asioiden puolesta ja miettiä, mitä poliittinen toiminta on.
Yksi osa sitä on juuri aktivismi, on se sitten uuden translain ajamista, kadunvaltausta tai nettikampanjointia paremman työelämän puolesta.
Feminismi ja vasemmistolaisuus kodista
Niin feminismi kuin vasemmistolaisuus ylipäänsä on kodin peruja Zidanille. Hän kuvailee taustaansa todella vasemmistolaiseksi. Joululaulujen sijaan kodissa laulettiin työväenlauluja.
Tosin nuorempana hän sanoo vihanneensa politiikkaa. Lukion jälkeen hän suuntasi ulkomaille asumaan ja matkustelemaan. Matkan aikana politiikka alkoi jälleen näyttäytyä tarpeellisena.
– Matkustelin ympäri Yhdysvaltoja Greyhound-bussilla (halpa kaukobussiyhtiö), jossa tapaa kaikenlaista väkeä. Kun tapasi todella paljon oman ikäisiä tyyppejä, joilla ei koskaan ole ollut samanlaisia mahdollisuuksia eikä tule koskaan olemaan, niin se oli todella silmiä avaava kokemus niistä asioista, joiden eteen oma perhe on koko elämänsä ajan taistellut.
Kun Zidan palasi Suomeen vuonna 2011, nähtiin Suomessa perussuomalaisten vaalivoitto. Kuten moni muukin vasemmistolainen, hän aktivoitui sen myötä.
”Jokainen silvottu tyttö on liikaa” - kansalaisaloite tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämiseksi etenee eduskuntaan: 50 000 nimeä kasassa
VastaaPoistaKansalaisaloite tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämiseksi omalla lailla etenee eduskuntaan rikottuaan 50 000 allekirjoituksen rajan.
Kansalaisaloite tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämiseksi omalla lailla on kerännyt 50 000 allekirjoitusta, mikä tarkoittaa, että aloite etenee eduskunnan käsittelyyn.
Kansalaisaloitteessa vaaditaan eduskuntaa ryhtymään lainvalmisteluun tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämiseksi. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa silpomista ei ole kielletty erillislailla.
Finlaysonin Jukka Kurttilan vireille panema kansalaisaloite keräsi ensimmäisen neljän kuukauden aikana 20 000 allekirjoitusta, mutta onnistui keräämään peräti 30 000 allekirjoitusta viimeisen viikon aikana.
Tällä hetkellä silpominen luokitellaan rikoslaissa pahoinpitelyksi. Silpomisella ei ole myönteisiä terveysvaikutuksia, ja se vahingoittaa naisia niin fyysisesti kuin henkisestikin.
- Jokainen silvottu tyttö on liikaa, eikä nykyinen laki ole riittävä. Yhtäkään ihmistä ei ole tuomittu nykyisen lainsäädännön puitteissa, vaikka asiantuntijoiden mukaan suomalaisten tyttöjen silpomista tapahtuu yhä. Olen iloinen, että olemme voineet antaa asialle näkyvyyttä, Kurttila iloitsee Finlaysonin tiedotteessa.
Kansalaisaloitteen asiantuntijana on toiminut lasten oikeuksia ajava kehitysyhteistyöjärjestö World Vision, joka tekee silpomisen vastaista työtä kehittyvissä maissa.
- Olemme tehneet 15 vuoden ajan ruohonjuuritason työtä silpomisen lopettamiseksi. Tulin juuri Keniasta, jossa asia on edelleen keskeinen ja työtä riittää vielä maailmanlaajuisesti. Asiaa ei voida sivuuttaa Suomessakaan, ja eduskunnan käsittely erillislaista tarvitaan, toteaa World Visionin toiminnanjohtaja Tiina Antturi.
Pitkään silpomisen vastaista työtä tehnyt nuorisotyöntekijä Ujuni Ahmed on ollut mukana kansalaisaloitteen sanansaattajana. Aiemmin Ahmed on muun muassa ollut kirjoittamassa kansalaisjärjestö Fenix Helsingin vuonna 2017 julkaisemaa selvitystä Suomessa syntyneiden tyttöjen sukuelinten silpomisesta.
- Olen puhunut asiasta päättäjille vuodesta 2009 lähtien. Aiheesta on kuitenkin ollut vaikeaa synnyttää keskustelua ennen tätä kansalaisaloitetta. Nyt suomalaiset ovat näyttäneet, että haluavat suojella kaikkia silpomisvaarassa olevia tyttöjä. Toivomme päättäjiltä samaa rohkeutta, Ahmed sanoo tiedotteessa.
Feministinen puolue närkästyi vasemmistoliiton uudesta logosta: ”Poliittisella värikartalla on nyt kaksi pinkkiä puoluetta”
VastaaPoistaVasemmistoliitto julkaisi perjantaina puolueen uuden ilmeen ja logon. Uudistuksen myötä vasemmistoliittoa on kritisoitu muun muassa feministisen puolueen tontille astumisesta.
Vasemmistoliitto uudisti ilmeensä ja julkaisi uuden logonsa perjantaina. Feministisen puolueen puheenjohtaja ja graafinen suunnittelija Katju Aro ihmetteli samana päivänä Facebookissa, kuinka logo muistuttaa värimaailmaltaan kovasti feministisen puolueen logoa.
Lauantaina Aro kritisoi Iltalehdelle vasemmistoliiton valintaa tulla samalle ”pinkille” tontille feministisen puoleen kanssa.
- He ovat menneet hienovaraisesti sen yli, että jokaisella puolueella on oma värinsä. Poliittisella värikartalla on nyt kaksi pinkkiä puoluetta, ja tämä on jännä sen vuoksi, että erottautuminen on keskeinen periaate poliittisella värikartalla, Aro sanoo.
- Itse olisin mielelläni nähnyt vahvana loistavan punaisen edelleen meidän puoluevärikartallamme, koska se on hieno ja historiallinen väri, mutta monille juuri vasemmistoliiton aatehistoria on se mitä vierastetaan.
Haalistuuko aate?
Graafinen suunnittelija Aro ei osaa sanoa, symboloiko vasemmistoliiton punaisen vaihtuminen modernin punaiseen ja pinkkiin samalla myös puolueen syvänpunaisen aatteen haalistumista.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson linjasi itse perjantaina, että muutokset puolueen ilmeeseen suunniteltiin siksi, koska "puolueen kannattajakunta on laajentunut ja monipuolistunut". Vasemmistoliiton uuden ilmeen suunnittelusta vastasi Berry Creative.
Pinkin värin peesaamisesta huolimatta Aro pitää myönteisenä sitä, että nyt myös vasemmistoliitto on feministisen puolueen ohella profiloitunut selkeästi feminismin ja tasa-arvon kannattajaksi.
Rohkea lintu
Vasemmistoliiton lintu-tunnusta graafinen suunnittelija Aro pitää onnistuneena.
- Näen siinä paluuta vanhaan sekä voimakasta rauhan symboliikkaa.
- On raikasta, että vasemmistoliitto ottaa rauhankysymyksen uudestaan esille.
Vasemmistoliiton mukaan "rohkea ja eteenpäin katsova lintu" heijastaa myös puolueen vahvoja ympäristöarvoja.
Hankala oras
Uusi lintu-logo on osin paluuta puolueen vanhaan symboliikkaan, sillä ennen sateenkaari-logoaikaa vasemmistoliiton symbolina oli maasta nouseva viljanoras, jonka moni, muun muassa puolueen ex-puheenjohtaja Paavo Arhinmäki, sekoitti lintuun. Arhinmäki iloitsikin perjantaina Twitterissä siitä, että nyt puolueen "logo on kai oikeasti lintu".
twitter.com/paavoarhinmaki/status/1030366517752414208
”Vihdoin 28 vuotta puolueen perustamisen jälkeen puolueen logo on kai oikeasti lintu. Tosin ensimmäiset parikymmentä vuotta ihmiset luulivat maasta nousevaa orasta linnuksi. Eli uusi ja perinteikäs yhtä aikaa?”, Arhinmäki tviittasi.
Toinen kopio?
Vasemmistoliiton v-mallinen lintulogo on yhdistetty myös Veikkauksen logoon, jota se kieltämättä muistuttaa varsin paljon v-muodoltaan.
Muun muassa nimimerkki Busanist löysi Veikkauksen ja vasemmistoliiton logoista yhdennäköisyyttä.
"Poliittinen lottoarvonta alkakoon", Busanist tviittasi.
twitter.com/Muutto_Haukka/status/1030701839803719680
Vihainen lintu
Kopiovihjailujen lisäksi vasemmistoliiton uudelle lintu-ilmeelle on myös vitsailtu. Esimerkiksi Tehyn verkkotiedottaja, Jan-Olof Erikssonille vasemmistoliiton rohkeasta, pinkistä linnusta tuli mieleen possujen juonitteluja inhoava Angry Bird: "Vasemmistoliitto uusi logonsa. Nyt se on pinkki lintu, joka katsoo oikealle. Tuli mieleen Angry Birdsin Stella, joka tykkää saippuakuplista, mutta inhoaa possujen juonittelua", Eriksson tviittasi.
Tutkimus: Näin kihlasormuksesi ja häiden hinta voi ennakoida avioliittosi kestoa | Nainen.com
VastaaPoista1. Miehet, jotka käyttivät 2 000 dollarista 4 000 dollaria kihlasormukseen, erosivat 1,3 kertaa todennäköisemmin kuin miehet, jotka kuluttivat 500 – 2 000 dollaria sormukseen. Sen lisäksi naiset, jotka saivat kalliin kihlasormuksen, erosivat todennäköisemmin.
2. Naiset, joiden häät maksoivat 20 000 dollaria tai enemmän, erosivat 3,5 kertaa todennäköisemmin kuin naiset, jotka kuluttivat häihinsä 5 000 – 10 000 dollaria.
Huffington Postin mukaan tutkimuksesta ilmeni myös, että kuluttamalla tuhat dollaria tai vähemmän häihin, avioeron mahdollisuus pieneni, mutta kihlasormuksen kohdalla sama ei toiminut: he, jotka käyttivät alle 500 dollaria kihlasormukseen, erosivat enemmän.
Kahdeksan miestä syyttää YK:n tasa-arvojärjestön työntekijää seksuaalisesta häirinnästä - Ulkomaat | HS.fi
VastaaPoistaYK:N työntekijää Ravi Karkaraa, jonka tehtävänä on ollut edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa ja nuorisotyötä, epäillään seksuaalisesta häirinnästä. Newsweek-lehti kertoi asiasta tiistaina.
Lehden lähteiden mukaan Karkara on ahdistellut seksuaalisesti kahdeksaa miestä käyttäen hyväkseen valta-asemaansa.
Newsweekin mukaan häirintä on ollut toistuvaa ja sekä verbaalista että fyysistä. Karkaran kerrotaan esimerkiksi kosketelleen ja tarttuneen miehiä heidän sukupuolielimistään, lähettäneen heille pornografisia kuvia ja käyttäytyneen muutoin epäsopivasti työpaikalla.
Karkara on työskennellyt YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenissa (United Nations Entity for Gender Equality and the Empowerment of Women).
...
UN WOMEN on YK:n tuorein erityisjärjestö. Se aloitti toimintansa vuonna 2011 ja sen tarkoituksena on auttaa YK:n jäsenmaita edistämään sukupuolten tasa-arvoa ja naisten voimaannuttamista.
Suomi on UN Womenin merkittävä rahoittaja. Vuonna 2017 Suomi tuki tasa-arvojärjestön yleisrahoitusta 10 miljoonalla eurolla.
IL-selvitys: Näissä kunnissa on eniten sinkkuja - ”Sinkkuus on suorastaan räjähtänyt”
VastaaPoistaMiesten ja naisten välillä on suuria eroja siinä, missä kunnissa on paljon perheettömiä ja yksin asuvia.
Iltalehti selvitti, missä kunnissa on eniten 20-34-vuotiaita perheisiin kuulumattomia ja yksin asuvia. Listat ovat jutun lopussa.
Suomalaiset asuvat yhä enemmän yksin.
Kehityksen taustalla on muun muassa parantunut taloudellinen tilanne, miesten ja naisten määrän epäsuhta kunnissa sekä koventuneet vaatimukset kumppanille.
Jo yli 1,1 miljoonaa suomalaista asuu yksin, mikä on tuplasti enemmän kuin vuonna 1985. Yksin asumisen buumi on voimistunut viime vuosina. Yksin asuvia on määrällisesti eniten Helsingissä ja suhteellisesti eniten Kuhmoisessa, Turussa ja Sysmässä. Helsingissä joka neljäs asuu yksin.
Myös perheisiin kuulumattomien eli henkilöiden, jotka eivät ole avio- tai avoliitossa ja joilla ei ole lapsia, määrä kasvaa. Iltalehden selvityksestä ilmenee, että 55 kunnassa perheisiin kuulumattomia on vähintään puolet 20-34-vuotiaista.
- Sinkkuus on suorastaan räjähtänyt, toteaa Väestöliiton parisuhdetiimin esimies, psykoterapeutti Heli Vaaranen.
Miesten ja naisten välillä on selkeä jako perheettömien ja yksin asuvien välillä: perheettömiä ja yksin asuvia miehiä on eniten pienemmillä paikkakunnilla, kun taas yksin elävien naisten osuus on suuri isommissa kaupungeissa. Suhteellisesti eniten sinkkunaisia on Kauniaisissa, Helsingissä ja Turussa. Miehien osalla sinkkukuntien kärkikolmikko on Puolanka, Salla ja Hyrynsalmi.
Haasteena kumppanin löytämiselle on se, etteivät nuoret aikuiset ole "käytettävissä pariutumiseen" samalla paikkakunnalla samanaikaisesti.
- Miehet menevät armeijaan ja he ovat huonompia koulussa eli eivät pääse opiskelemaan yhtä nopeasti kuin naiset. Naiset muuttavat kaupunkeihin aikaisemmin kuin miehet. Keski-iässä naiset taas muuttavat enemmän pois kaupungeista kuin miehet, sanoo yliaktuaari Matti Saari Tilastokeskuksesta.
Koulutustaustalla vaikutusta
Tällainen tilanne on Puolangalla: 20-34-vuotiaista miehistä yli 77 prosenttia on perheisiin kuulumattomia. Alle kolmekymppisiä miehiä on Puolangalla kaksi kertaa enemmän kuin alle kolmekymppisiä naisia. Kaikissa ikäryhmissä miehiä on enemmän kuin naisia.
- Toisen asteen koulutuspaikat puuttuvat ja nuoret lähtevät joko 16-kesäisenä ja viimeiset lukion jälkeen ainakin viideksi vuodeksi pois ja helposti jäävät sille tielle kymmeneksi vuodeksi. Ja jonkun verran syrjäytyy, jos he eivät mene koulutusputkeen, mikä voi näkyä perheettömien miesten määrässä, toteaa Puolangan pormestari Harri Peltola.
Myös toiveet kumppanin koulutustaustasta tuovat mutkia parisuhdemarkkinoille. Korkeasti koulutettu nainen on perinteisesti ollut halukas pariutumaan kumppanin kanssa, jolla on samantasoinen tai itseään korkeampi koulutus, vaikka tämä on alkanut vähitellen muuttua, Vaaranen huomauttaa.
Yliopistokaupunki Jyväskylässä yksin asuvista 53 prosenttia on naisia. Naisia on myös enemmän perheettömien 20-34-vuotiaiden jyväskyläläisten joukossa. Jyväskyläläinen 33-vuotias Anna (nimi muutettu) kokee olevansa vasten tahtoaan sinkku.
- 15 vuoteen kukaan mies ei ole osoittanut kiinnostusta muhun. Aina tulee rukkaset heiltä, kehen olen ollut ihastunut. Tuntuu tosi pahalta. Seksiäkin kaipaisin valtavasti, hellyyttä ja huomiota. Olen myös valmis antamaan niitä takaisin. Ei vaan ole kumppania, Anna toteaa.
Lähes kaikissa Suomen kunnissa nuorille miehille ei riitä oman ikäluokan naisia - katso oman kuntasi tilanne
VastaaPoistaSuomessa on vain 11 kuntaa, joissa 20-29-vuotiaita naisia on enemmän kuin miehiä.
Lähes kaikissa Suomen kunnissa on 20-29-vuotiaita miehiä enemmän kuin saman ikäluokan naisia. Vain 11 kunnassa 20-29-vuotiaita naisia on enemmän kuin miehiä. Hammarlandin kunnassa on yhtä paljon 20-29-vuotiaita miehiä ja naisia. Kaikissa muissa Suomen 299 kunnassa on enemmän 20-29-vuotiaita miehiä kuin naisia.
Valtioneuvoston Yksin osana elinkaarta -hankkeen vetäjä Emma Terämä kertoo, että syntyvyys selittää eroa. Hän työskentelee kestävän kaupungistumisen strategisen ohjelman johtajana Suomen ympäristökeskuksessa.
- Poikavauvoja synty enemmän kuin tyttövauvoja, ja kestää jonkin aikaa ennen kuin se ero tasaantuu. Miehiä kuolee enemmän nuorempana kuin naisia.
Maaseudulle on syntynyt 15 vuoden aikana noin 4 000 poikaa enemmän kuin tyttöä.
Pienet kunnat korostuvat
Pienet kunnat korostuvat nuorten miesten suuressa määrässä verrattuna samanikäisiin naisiin. Eniten nuoria miehiä suhteessa naisiin on pienissä Kumlingen, Lestijärven, Kustavin ja Pelkosenniemen kunnissa.
Kuusamolainen 34-vuotias Jaakko (nimi muutettu) on tilanteeseensa turhautunut. Hän kertoo yrittäneensä tutustua paikallisiin naisiin koko ikänsä, mutta tuloksetta. Kuusamossa on selvästi enemmän 20-39-vuotiaita miehiä kuin saman ikäryhmän naisia.
- Olen viettänyt baarissa aikaa ja yrittänyt tutustua. Nettideittailuakin olen kokeillut, mutta turhaan. Olen alkanut pelätä, olenko sittenkin se ikisinkku erakko.
Alla olevasta listasta voit katsoa, mikä on kotikuntasi tilanne nuorten miesten ja naisten osuuksille. Jutun lopussa on myös lista, josta näet miesten ja naisten osuudet kaikista ikäryhmistä omassa kunnassasi.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista
VastaaPoista#MeToo Activist Asia Argento Settled a Sexual Assault Complaint Against Her, Report Says
(NEW YORK) — Italian actress Asia Argento — one of the most prominent activists of the #MeToo movement against sexual harassment — recently settled a complaint filed against her by a young actor and musician who said she sexually assaulted him when he was 17, the New York Times reported.
Aktiivi-ikäisten miesten työllisyys matelee
VastaaPoistaSuomalaisten 25-54-vuotiaiden miesten työllisyysaste on OECD-maiden häntäpäässä.
Suomen talouden tilanne jatkuu varsin vahvana. Talouskasvu yltää kuluvana vuonna kolmen prosentin tuntumaan ja ennusteiden mukaan jatkuu ensi vuonna lähes kahden prosentin tahtia. Yritysten ja kotitalouksien luottamus talouteen on nyt huipputasolla. Suomen vienti on kasvanut maailmankauppaa nopeammin.
Työllisyys on kasvanut vahvasti ja hallituksen tavoitteeksi asettama 72 prosentin työllisyysaste saavutetaan tavoiteltua aiemmin. Työttömyyskin on vähentynyt, mutta ei talouskasvua vastaavasti. Työllisyysastetta nostaneet uudet työpaikat ovat täyttyneet uusilla työmarkkinoille valmistuneilla työntekijöillä ja muilla työmarkkinoille palaajilla. Toki monet työttömätkin ovat saaneet töitä. Rakenteellinen työttömyys on Suomessa edelleen varsin korkealla tasolla.
Erikoista on, että varsinkin parhaassa työiässä olevien 25-54-vuotiaiden miesten työllisyys on kasvanut vain 2,8 prosenttia parin viimeisen vuoden aikana. Samaan aikaan ikääntyneiden yli 54-vuotiaiden miesten ja nuorten alle 25-vuotiaiden miesten työllisyys on kasvanut 10,8 prosenttia.
Suomessa 25-54-vuotiaiden miesten työllisyysaste on 83,3 prosenttia kun se esimerkiksi Saksassa ja Ruotsissa on yli 88 prosenttia. Tsekissä aktiivi-ikäisten miesten työllisyysaste on yli 93 prosenttia. EU-maista Italian 79,9 prosenttia, Espanjan 79,2 prosenttia ja Kreikan 77,5 prosenttia ovat alle Suomen tason. Näissä maissa tilanteen arvioidaan kuitenkin johtuvan epävirallisen harmaan talouden suuresta osuudesta taloudessa.
Parhaassa työiässä olevat miehet ja tietysti muutkin työkykyiset työttömät pitäisi saada töihin nyt kun taloussuhdanne vielä suosii työllistymistä. Pitkään puhuttiin siitä, että avoimet työpaikat vaativat sellaista koulutusta, jota työttömillä ei ole. Nyt avoinna on työpaikkoja myös vailla ammattikoulutusta oleville. Samoin arvioitiin työpaikkojen ja työttömien olevan eri paikoissa. Avoimien työpaikkojen määrä on kasvanut erityisesti esimerkiksi Satakunnassa, Kainuussa ja Lapissa.
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) on asettanut kansliapäällikkötyöryhmän pohtimaan löytyykö vielä erityisiä keinoja, joilla työttömyyteen voidaan vaikuttaa. Työministeri Jari Lindström (sin) puolestaan esittää uutta erityislakia, jolla ikääntyneet pitkäaikaistyöttömät päästettäisiin vanhuuseläkkeelle. Tämä vähentäisi työttömyyttä, mutta ei auttaisi työvoimapulaan.
Miesopiskelija syyttää naisprofessoria seksuaalisesta häirinnästä Yhdysvalloista – käynnisti keskustelun naisiin kohdistuvista ahdistelusyytöksistä
VastaaPoistaRaportin mukaan professori Avital Ronell syyllistyi oppilaansa Nimrod Reitmanin suulliseen ja ruumiilliseen häirintään.
#Me too -kampanjan käynnistämä keskustelu seksuaalisesta häirinnästä on saanut Yhdysvalloissa uuden lisäjuonteen: kuinka suhtautua syytöksiin, joiden kohteena on nainen ja vielä tunnettu feministi?
Asian ovat tuoneet tapetille maineikasta yliopiston professoria vastaan kohdistuvat syytökset. New Yorkin yliopiston kirjallisuustieteen professori Avital Ronell, 66, on akateemisen maailman supertähti. Nyt Ronellin entinen oppilas Nimrod Reitman, 34, syyttää häntä vuosia jatkuneesta seksuaalisesta häirinnästä.
Nimrod Reitmanin mukaan Avital Ronell suuteli ja kosketteli häntä tavan takaa sekä lähetteli sopimattomia tekstiviestejä ja meilejä. Reitmanin mukaan Ronell myös uhkasi lopettaa yhteistyön hänen kanssaan ja sanoi käyttävänsä vaikutusvaltaansa hänen uransa jarruttamiseen, ellei hän taipuisi tämän pyyntöihin.
Yliopisto tutki professorin toimia yhdentoista kuukauden ajan ja julkaisi raportin, jonka mukaan Ronell syyllistyi sekä suulliseen että ruumiilliseen häirintään keväästä 2012 eteenpäin. Raportin mukaan käytös oli niin laaja-alaista, että Reitmanin oppimisympäristö häiriintyi. Ronell on lomautettu tulevan lukuvuoden ajaksi.
Tapauksesta kertovat muun muassa New York Times, Vox, Sunday Times, Quartz, The Atlantic ja Newsweek, jotka ovat myös tämän artikkelin lähteet.
RONELL ON saanut tuekseen nimekkäitä kollegoita akatemian kentältä. Feministinen filosofi Judith Butler ja joukko muita ovat allekirjoittaneet yhteisen vetoomuksen, jossa he vakuuttavat Ronellin olevan viaton.
Heidän mukaansa Ronell on joutunut tulilinjalle, koska ex-oppilaalla on häntä vastaan henkilökohtainen sotakirves.
– Olemme pahoillamme siitä vahingosta, jonka tämä oikeusprosessi hänelle aiheuttaa, vetoomuksessa lukee.
– Me kaikki olemme työskennelleet useita vuosia professori Ronellin lähellä. Olemme kaikki nähneet, millaiset suhteet hänellä on oppilaisiinsa, ja osa meistä tuntee yksilön, joka on julistanut opettajaansa vastaan tämän ilkeämielisen kampanjan.
RAPORTIN mukaan Reitman ei kyennytkään todistamaan esimerkiksi väitteitään, että Ronell olisi vaaninut häntä. Oppilaitos kertoo myös yrittäneensä sovitella asiaa Reitmanin kanssa, mutta tämän olleen haluton neuvottelemaan. Reitman vaatii nyt yliopistolta miljoonien dollarien korvauksia, jotka laitos kokee kohtuuttomiksi.
Professori Ronell itse on kieltänyt kaikki syytökset ja muun muassa kysynyt, miksi Reitman on tullut syytösten kanssa julki vasta vuosia väitettyjen tapahtumien jälkeen.
Reitman on toisen miehen kanssa naimisissa oleva homoseksuaali, Ronell taas lesbo. Ronell onkin vedonnut siihen, että hänen ja hänen oppilaansa välinen kommunikaatio oli kahden eri sukupuolta olevan homoseksuaalin välistä sanailua.
Yliopiston tutkintaraportin mukaan professori tapasi kutsua oppilastaan hellittelytermeillä kuten ”Eniten jumaloimani tyyppi”, ”Ihana söpöliinibeibi” sekä ”tyrmäävä ja kaunis Nimrodini”.
– Reitmanin ja minun kommunikointi – jota hän nyt väittää seksuaaliseksi häirinnäksi – tapahtui kahden aikuisen, homomiehen ja queernaisen välillä. Kummallakin on israelilaista alkuperää ja mieltymys korusanaiseen ja tarkoituksellisen liioittelevaan kommunikointiin, joka juontaa yhteisestä akateemisesta taustoistamme ja tuntemuksistamme, professori sanoi lausunnossaan.
Feministinen akateemikko Lucia Lorenzi kommentoi asiaa Twitterissä:
– En tiedä, kuinka edes pukea sanoiksi, kuinka täynnä surua ja raivoa olen. [...] Raivoa yliopistoa kohtaan, raivoa sitä tapaa kohtaan, jolla jotkut ihmiset käyttävät sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuulumista hyväksikäyttönsä hyssyttelyyn, raivoa niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät usko uhreja.
Yhtä Metoo-liikkeen johtohahmoista syytetään hyväksikäytöstä - maksoi miehen hiljaiseksi huikealla summalla
VastaaPoistaAsia Argento maksoi 380 000 dollaria Jimmy Bennettille, joka syyttää häntä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Italialainen näyttelijä ja ohjaaja Asia Argento kuuluu Metoo-liikkeen johtohahmoihin. Hän oli yksi naisista, jotka syyttivät viime syksynä tuottaja Harvey Weinsteinia raiskauksesta.
Argento itse on niin ikään joutunut syytteisiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Muusikko, näyttelijä Jimmy Bennett väitti Argenton ahdistelleen häntä vuosia sitten hotellihuoneessa Kaliforniassa. Bennett oli tuolloin 17-vuotias, Argento 37.
Argento on nyt maksanut Bennettin hiljaiseksi. Yhdysvaltalaislehdille on vuodettu asiakirjoja, joista käy ilmi, että Argento maksoi 380 000 dollaria Bennettille, jotta tämä luopuisi syytöksistään.
Asiakirjojen ohella julkisuuteen vuodettiin hotellihuoneessa otettu valokuva Argentosta ja Bennettistä. Kuvan oikeudet siirtyivät maksun mukana Bennettiltä Argentolle.
Lähde: New York Times
Tekoälytutkijoiden sukupuolijakauma paljastui yllättävän vinoksi: johtavista kehittäjistä vain 12 % on naisia
VastaaPoistaYhdysvaltalainen Wired kertoo selvittäneensä tekoälyn johtavien kehittäjien sukupuolijakaumaa.
Google, Amazon, Facebook, Apple ja tuhannet pienemmät yhtiöt kaatavat parhaillaan valtavia rahasummia tekoälyn ja koneoppimisen tutkimukseen ja kehittämiseen.
Tekoälyvisionäärit uskovat tekoälyn kehityksen mullistavan ihmiskunnan elämän joka saralla. Kuitenkin ihmiset, jotka tätä tulevaisuutta parhaillaan eturivissä rakentavat ovat pääasiassa miehiä, eivätkä siten edusta kattavasti sen enempää nykyistä kuin tulevaakaan väestöä.
Wired yritti arvioida kanadalaisen Element AI:n kanssa johtavien tekoälytutkijoiden sukupuolijakaumaa, ja päätyi arvioimaan naisten osuudeksi 12 prosenttia eli noin joka kahdeksas.
Arvio perustuu siihen, kuinka moni mies tai nainen oli esittänyt tutkimuspaperin kolmessa tärkeimmässä koneoppimista käsittelevässä konferenssissa vuonna 2017.
Tuloksen perusteella tekoälyn eturivin tutkijoiden sukupuolijakauma on vielä vinompi kuin huipputeknologian muilla alueilla.
Wired toteaa, että yritykset ja julkishallinto toivovat tekoälyn tulevaisuudessa tekevän sekä päätöksiä että toimenpiteitä, muun muassa ihmisten terveydenhuollossa ja valvonnassa.
Naisten vähäisyys tekoälytutkijoiden joukossa tuskin yllättää, Wired kirjoittaa. Tietojenkäsittelytieteen tutkijoiden miesvoittoisuus on jo ennestään tiedossa ja hyvin dokumentoitua.
HS: Neljää naista vastaan nostettu syytteet Tomi Metsäkedon törkeästä kunnianloukkauksesta
VastaaPoistaNeljää naista vastaan on nostettu syytteet laulaja Tomi Metsäketoon kohdistuneista törkeistä kunnianloukkauksista, kertoo Helsingin Sanomat.
Lehden jutussa ei kerrota tarkemmin, mistä syytteissä on kyse.
Metsäketoon kohdistuneet häirintäsyytökset johtivat viime vuonna siihen, että Metsäketo poistettiin Tähdet, tähdet -ohjelmasta. Hän sai myös potkut Mamma Mia -musikaalista esille tulleiden häirintätapausten vuoksi.
Metsäketo on kertonut aiemmin Facebookissa tehneensä rikosilmoituksen liittyen suljettuun Facebook-ryhmään, jossa Seiska-lehden mukaan useat naiset ovat jakaneet kokemuksia laulajan tökeröstä käyttäytymisestä.
Kansalaisopistossa tarjotaan enkelikurssia ja energiahoitoharjoituksia – kaupungin mukaan hyväksyttävää, ministeriökään ei voi puuttua | Yle Uutiset | yle.fi
VastaaPoista"Internetkirjoittamisen sontalaatikko, osallinen 2 itsemurhaan" – HS: kansanedustaja suomii Suomi24-palvelua
VastaaPoistaSinisten kansanedustaja kertoo joutuneensa nettikiusaamisen kohteeksi etenkin Suomi24-palvelun kautta. Hän haluaa, että se ja muut nettipalvelut asetettaisiin vastuuseen sisällöistään.
Matti Torvinen on sinisten kansanedustaja ja myös puoluesihteeri. Helsingin Sanomat kirjoittaa, että Torvinen on ottanut esiin etenkin Suomi24-palvelun kautta niskaansa sataneen lokavyöryn Facebook-päivityksessään.
Mies kertoo, että Suomi24-palvelussa on ollut hänestä yli 700 loukkaavaa kommenttia.
”Suomi24 on kaikkein pahin töryn tarjoaja. Se pitäisi lopettaa, sillä siellä voi loukata mitä tahansa. Vain se, että olen juristi ja panen toimistoni töihin, auttaa. Mutta tavallinen ihminen ei voi mitään. Suomi24 se on internetkirjoittamisen sontalaatikko”, Torvinen sanoo HS:n mukaan.
Torvisen mukaan Suomi24-kirjoittelu on vaikuttanut jopa kahden hänen lakitoimistonsa asiakkaan itsemurhiin.
Lääkkeeksi Torvinen tarjoaa lakien muuttamista siten, että palveluntarjoajia pidettäisiin vastuullisina julkaistuista sisällöistä kommentteja myöten.
Torvinen kertoo myös saaneensa tuntemattomista sähköpostiosoitteista vihaviestejä. Hän mainitsee esimerkkinä sähköpostipommituksen, jossa ”kummalliset kaljupäiset tatuoidut miehet etsivät poikakaveria”.
Näkökulma: Riittääkö SDP:n kannatusmarginaali eduskuntavaaleihin asti?
VastaaPoistaDemareiden ay-väki pitää SDP:n gallup-kannatusta yhä liian matalana.
SDP on porskuttanut hyvän tovin puolueiden kannatusmittausten kärjessä. Kovin selvää eroa demarit eivät ole kuitenkaan onnistuneet kuromaan kakkosena kulkevaan kokoomukseen. Demareiden piirissä pelätäänkin, ettei oppositiossa hankittu kannatusmarginaali ole riittävän iso, ja kokoomus pääsee vaalikampanjassa ohitse. Varsinkin ay-liikkeen piirissä katsotaan, ettei SDP:n kannatus ole vielä sellaisella tasolla, jolla vaalivoitto voitaisiin saavuttaa.
Haikeina demareiden ay-johtajat muistelevat, miten Esko Ahon (kesk) porvarihallituksen aikana 1991-1995 SDP:n kannatus nousi kannatusmittauksissa parhaimmillaan 34 prosenttiin ja vaaleissa 1995 kannatuslukemat olivat yli 28 prosenttia. SDP:n vaalivoitto olisi demareiden ay-johtajille nyt ensiarvoinen asia. Porvarihallituksen aikana ay-väki tuntee joutuneensa selkä seinää vasten.
Vaikka SDP säilyttäisi kannatusmittauksissa ykköspaikkansa, ei 1-2 prosenttiyksikön marginaali seuraavaan puolueeseen anna takeita ykköspaikasta vaalituloksissa. Demareissa ei täysin luoteta puheenjohtaja Antti Rinteen kykyyn nostaa puolueensa kannatusta vaalikampanjassa ja varsinkaan televisiotenteissä. Rinne on saanut runsaasti esiintymiskoulutusta ja edistynyt esiintymisessään, mutta vaalitenttejä ei edelleenkään pidetä Rinteen vahvimpana puolena.
SDP on saanut rivinsä kohtalaisen hyvin koottua vaalien lähestyessä. Aiemmat vaatimukset puheenjohtajan vaihdosta on jätetty syrjään. SDP:n eri ryhmittyvät tajuavat, ettei sisäisellä taistelulla vaaleja voiteta. Uusien mittelöiden aika koittaa kun vaalien jälkeen on jotain jaettavaa.
Demareiden kohentuneen kannatuksen taustalla on duunarikannattajien paluu perussuomalaisista. Tätä paluumuuttoa SDP:n johto yrittää nyt varjella kaikin keinoin. Mitään sellaista ei saisi tapahtua, joka kääntäisi kannatusvirran toiseen suuntaan, demareista perussuomalaisiin. Demarit eivät halua nyt antaa millään toimillaan lisää happea perussuomalaisten kannatukselle. Tämä näkyy siinä, miten tarkkaan demareiden pakolaispolitiikan aktivistit on pidetty viime aikoina komerossa. Kun vihreiden lainsäädäntösihteeri esitti lentokoneessa seisomaprotestin pakkokarkotuksia vastaan, ei demareilta herunut sympatiaa. Sen sijaan ryhmäpuheenjohtaja Antti Lindtman nousi puolustamaan laillisia menettelytapoja kansalaistottelemattomuuden sijasta. Demarit tietävät, että SDP:n peruskannattajakunta on lainkuuliaista väkeä.
SDP:ssä pelätään nyt poliittisia virheitä ja se jäykistää vaalikampanjaa. Ruotsin esimerkki pelottaa. Ruotsissa maahanmuuttovastaiset ruotsidemokraatit SD on noussut kannatusmittauksissa kolmen suuren puolueen joukkoon viemällä demareiden peruskannattajia. Tuoreen tutkimuksen mukaan huonosti koulutetut ja pienituloiset demariäänestäjät ovat siirtyneet suurin joukoin SD:n kannattajiksi. Myös maantieteellisesti Ruotsin demarit ovat menettäneet kannatustaan juuri vahvimmilla kannatusalueillaan.
Ruotsin esimerkki pelottaa Suomen demareita, sillä samanlaisia askelmerkkejä on meilläkin ollut havaittavissa. Kovin omaperäisiä ratkaisuja SDP:ssä ei ole toistaiseksi ongelmiin keksitty. Ruotsissa demareiden kannatuksen lasku on ollut suhteellisesti pienintä eläkeläisten parissa ja siksi Stefan Löfvenin vetämä vaalikampanja suuntautuukin vahvasti eläkeläisten pariin. Hieman samanlaista suuntautumista on ollut havaittavissa myös SDP:n politiikassa.
”Naisia riitti, kunnes aloin olemaan herrasmies” - nyt avautuvat kiltit miehet
VastaaPoista”Miehet ovat nopeita kehittämään tunteita, mutta se pelästyttää naisen.” Jäävätkö kiltit miehet yksin?
Naiset rakastuvat renttuihin kuuluu sanonta. Onko ilkeillä miehillä parempi vienti kuin kilteillä miehillä naisten keskuudessa? Tätä mieltä on ainakin osa miehistä.
"Täytyy tyytyä sanomaan, että kiltit miehet eivät saa naisia. Usein jäämme siihen Friend zone -alueelle. En ollut nuoruudessa mikään pulmunen ja kävin naiseen suoraan kiinni. Naisia riitti, ja parisuhteita, kunnes aloin olemaan herrasmies. Parisuhteet loppuivat kuin seinään, kun aloin oikeasti kunnioittamaan naisia.
Kuten sanottua, kiltit miehet eivät saa naisia. Minulle useimmat nykyiset ihastuksenkohteet ovat sanoneet: Olet aivan mahtava kaveri, liian mahtava kaveri menetettäväksi."
Taas kerran olen vain olkapää, johon itkeä omaa kumppania, joka tukee ja kuuntelee."
Herrasmies88
"Tunteet pelästyttävät naisen"
"Kokemukseni mukaan naiselle ei saa kertoa, jos on kiinnostunut. Pitää olla suhteellisen välinpitämätön ja vain vihjailla silloin tällöin kiinnostuksesta. Jos on liian suora, vaikuttaa epätoivoiselta ja naisen kiinnostus lopahtaa alkuunsa. Miehet ovat nopeita kehittämään tunteita, mutta se pelästyttää helposti naisen. Etäisyys täytyy pitää, olla saavuttamaton, ei-liian-helppo, vaikka olisikin täysin ihastunut. Se on vaikeaa, mutta jos haluaa viedä juttua pidemmälle, naisen on hyvä antaa tuntea iskeneensä sinut, eikä toisinpäin.
Kysymys ei ole ilkeydestä tai pahuudesta. Hyvä tyyppi täytyy olla, mutta saavuttamaton ja iso kysymysmerkki. Näin se vain menee. Varmasti sama homma on myös toisinpäin. Turhauttavaahan se on."
Kokemus opettaa
"Tytöt tykkäävät pahoista, naiset kilteistä"
"Itse olen sitä mieltä, että tytöt tykkäävät pahoista pojista ja naiset kilteistä miehistä. Kun olet nainen, haluat miehen, joka olisi hyvä aviomies ja isä. Tyttönä sillä ei ollut väliä, kunhan kumppani oli kuuma ja tulinen. Omalla kohdalla kävi tuuri, kun teinivuosieni pahapoika kasvoi kiltiksi mieheksi. Olemme pian menossa naimisiin."
Puputti
"Sikamiehillä ja pelimiehillä on vientiä"
"Näin ihmisten parisuhdekuvioita sivusta seuranneena uskallan väittää, että naisia kiehtovat kusi***miehet. Nämä sikamiehet, pelimiehet, tai miksi heitä nyt ikinä haluaa kutsua. Mitä huonommin naisia kohtelee, sitä enemmän on vientiä. Tiedän jopa miehen, joka kävi läpi koko ison kaveriporukan naisia. Tämä on raakaa yleistystä, mutta näin minä olen asian kokenut. Tiedän monta kilttiä, hieman ujoa miestä, jotka eivät pettäisi tai satuttaisi, vaan kohtelisivat hyvin ja joilla on talous kunnossa, mutta naisia ei kiinnosta."
Yksi kilteistä
"Saatuani massaa salilla uskalsin heittää herjaa"
"Nuorena olin hoikka ja epävarma itsestäni. Saatuani massaa kuntosalilla tulin itsevarmemmaksi ja uskalsin heittää herjaa naisille. Huomasin nopeasti, että mitä huonommin kohtelee naisia, sitä enemmän he kiinnostuvat. Kun kohtelee naista huonosti, voisiko se olla heille merkki siitä, ettet ole epätoivoinen? Ainakin se on merkki itsevarmuudesta, koska se näyttää, ettet tarvitse heitä."
Kaltoinkohtelija
"Otan paikkani - olen ihmisille mukava"
"Liian usein sekoitetaan ilkeys ja itsevarmuus. Olen itsevarma, paikkani ja asemani tietävä ja ottava mies. En juurikaan välitä muiden mielipiteistä, mutta olen ihmisille mukava ja ystävällinen, en kuitenkaan kynnysmatto. Olen huomannut, että naiset pitävät tästä, eikä minun tarvitse edes esittää mitään.
Vain lapselliset teinit ja sille tasolle jääneet naiset innostuvat suoranaisesti ilkeistä miehistä, mikä on mielestäni älytöntä. Teininä yritettiin ottaa lauman johtajan paikkaa ilkeilemällä, aikuisena se on vain todella noloa."
Ilkeily on noloa
Peter Madsen aloitti suhteen vanginvartijan kanssa – kahden lapsen äidille potkut: ”Sitä oli vaikea lopettaa” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
VastaaPoistahttps://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/201808102201129042_pt.shtml Jännä miten tämäkin artikkeli on kirjoitettu. Miehestä, joka ei halua toisen miehen lasta, tehdään siinä roisto. Tässä mielipide ympäristössä ei paljon miehenä kiinnosta näitä slotteja tapailla.
VastaaPoistaJos joskus käykin mielessä, että jälkikasvun kanssa olisi ihan kiva potkia pihalla palloa, niin voi aina käydä esim vauva.fi sivustolla järkiintymässä hetken mielihäiriöstään. Säälihän se on Suomen syntyvyyden kannalta, mutta jokainen pitäköön huolta vaan omasta lähipiiristään.
Li Andersson hermostui Sipilän käyttämästä termistä: "Todellinen rimanalitus pääministeriltä"
VastaaPoistaVihervasemmisto-termin käyttöä arvostelee myös vihreiden entinen puheenjohtaja Ville Niinistö.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson moittii pääministeri Juha Sipilää (kesk.) tämän käyttämästä kielestä keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Vantaalla.
Hermostumisen aiheutti vihervasemmisto-termi.
Sipilä käyttii sanaa samalla, kun hän arvosteli Vantaalla muun muassa hallituksen koulutus- ja sosiaaliturvaleikkauksia moittineita oppositiopuolueita.
– Ja sanon suoraan, että pidän vihervasemmiston argumentaatiota leikkauksista paitsi objektiivisesti katsoen virheellisenä myös epäoikeudenmukaisena, Sipilä totesi.
Andersson twiittasi eteenpäin Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijan Niko Hatakan kommentin. Siinä Hatakka sanoo Sipilän omaksuneen ongelmitta vihervasemmisto-termin, "jonka alkuperä on oikeistopopulistisessa viholliskuvastossa".
– Todellinen rimanalitus pääministeriltä. Näin normalisoidaan äärioikeiston kielenkäyttöä, Andersson kommentoi.
Andersson ei halunnut jatkaa keskustelua terminologiasta Ylen pyytäessä kommenttia.
Myöhemmin myös vihreiden entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Niinistö kommentoi asiaa Twitterissä.
– Tämä pääministerin käyttämä termi "vihervasemmisto" on alkujaan äärioikeiston keksimä vähättelevä nimittely. En pidä senkään käyttöä kovinkaan arvokkaana pääministerin asemassa.
#MeToo:n johtohahmo tyynnyttelee uusinta ahdistelukohua, jossa tekijä on nainen - somessa leimahti
VastaaPoistaNäyttelijä Rose McGowan pyytää ihmisiä "olemaan hellävaraisia"
Maanantaina uutisoitiin, että näyttelijä Asia Argentoa, 42, syytetään alaikäisen seksuaalisesta ahdistelusta. New York Timesin haltuunsa saamien dokumenttien mukaan Argento olisi käyttänyt näyttelijä Jimmy Bennettiä seksuaalisesti hyväksi vuonna 2013 hotellihuoneessaan, kun Argento oli 37-vuotias ja Bennett 17-vuotias. Kaliforniassa suojaikäraja on 18. Dokumenttien mukaan Argento maksoi Bennettille noin 330 000 euroa, jotta tämä ei haastaisi häntä oikeuteen. Jimmy Bennett on nyt 22-vuotias eikä toistaiseksi ole kommentoinut tapausta julkisesti.
Asia Argento on profiloitunut yhtenä #MeToo-liikkeen johtohahmoista. Nainen on itse syyttänyt elokuvamoguli Harvey Weinsteinin raiskanneen hänet, ja hän on puhunut aktiivisesti seksuaalista väkivaltaa kohdanneiden naisten puolesta. Toinen keskeinen #MeToo-vaikuttaja, näyttelijä Rose McGowan, on ottanut Twitterissä kantaa Argentoa kohtaan suunnattuihin syytöksiin.
”Tutustuin Asia Argentoon kymmenen kuukautta sitten. Meitä yhdisti tuska siitä, että Harvey Weinstein on raiskannut meidät. Sydämeni on murtunut. Jatkan työtäni [seksuaalisen väkivallan] uhrien puolesta kaikkialla”, McGowan twiittasi.
Muutama tunti ensimmäisen twiitin jälkeen McGowan kirjoitti uuden päivityksen, jonka sävy on sovitteleva.
”Kukaan meistä ei tiedä totuutta tilanteesta, ja lisätietoja paljastuu varmasti. Olkaa hellävaraisia”, nainen kirjoitti.
Rose McGowanin päivitykset ovat keränneet tuhansia kommentteja. Monissa kommenteissa ihmetellään, miten seksuaalista väkivaltaa näkyvästi vastustanut McGowan vaikuttaa vähättelevän Argenton tapausta.
”’Olkaa hellävaraisia’? Miksi? Siksikö että hän on nainen ja ystäväsi? Kommenttisi ovat täysin ristiriidassa sen kanssa, mitä #MeToo edustaa. Kaksinaismoralismi on huipussaan”, kommentoi yksi.
”Kohtelemme tätä naista [Argentoa] ja hänen tukijoitaan samalla tavalla kuin muitakin. Hän on seksuaalinen peto. Kaverisi maksoi pojalle melkein 400 000 dollaria, jotta poika olisi hiljaa. Koska uhri ei ole nainen, onko hän jotenkin vähemmän uskottava? Kannatan #MeToo:ta, mutta en kannata sinua enkä Asiaa”, on toinen kirjoittanut.
”#MeToo on heti janoamassa verta, kun miestä syytetään ilman näyttöä seksuaalisesta väkivallasta, mutta pyytää kohteliaisuutta ja todisteita heti, kun nainen on syytettynä. Se siitä uhrien kuulemisesta ja uskomisesta”, on myös kirjoitettu.
Monet ovat kaivaneet esiin McGowanin aiemman twiitin, jossa hän on painottanut sitä, miten ahdistelusta kertoneita tulee uskoa ja ahdistelijat pitää tuomita.
Myös Harvey Weinsteinin asianajaja Ben Brafman on syyttänyt Asia Argentoa ”hämmästyttävästä tekopyhyydestä” uusien syytösten tultua julki. Hän nostaa tiedotteessa esiin myös sen, että Argenton kerrotaan maksaneensa Bennettin hiljaiseksi samoihin aikoihin kuin Argento alkoi syyttää Weinsteinia raiskauksesta.
Los Angelesin piirikunnan seriffi on nyt alkanut selvittää Asia Argenton ja Jimmy Bennettin tapausta.
Yle: Varusmiehille jatkossa pakollinen kasvisruokapäivä – syynä ilmastonmuutos ja terveellisyys
VastaaPoistaVarusmiehistä vain hyvin pieni osa on kasvissyöjiä.
Puolustusvoimien varuskuntaravintoloissa syödään syksystä lähtien entistä enemmän kasvisruokaa. Kasvisaterioilla tarjoillaan esimerkiksi soijasuikaleita ja quornia, mutta ei juurikaan härkäpapuja tai nyhtökauraa, uutisoi Yle.
"Syksyn ruokalistalla on joka viikko kasvisruokapäivä", ruokahuollon palvelupäällikkö ja majuri Eija Pulkki Puolustusvoimien Logistiikkalaitokselta kertoo Ylelle.
Yhden päivän molemmat ateriat, lounas ja päivällinen, eivät ole jatkossakaan vain kasvisruokaa, mutta laskennallisesti uusi ruokalista pitää sisällään kasvisruokapäivän viikossa. Viikossa on siis kaksi ateriaa, jolloin tarjolla on pelkästään kasvisruokaa kaikille.
Aterialla ei tarjota myöskään kalaa. Sen sijaan kasvisruokien valmistamiseen voidaan käyttää maitotuotteita tai kananmunia. Ruokahuollosta vastaava Leijona Catering kattaa sotilaiden pöytään kahdella aterialla viikossa muun muassa perunoita, pastaa, soijaa ja quornia mutta ei liharuokaa.
Suomen jokaisessa varuskunnassa on jo pitkään ollut tarjolla kasvisruokaa haluaville ja kasvisruokia on asteittain lisätty varusmiesten ruokavalioon. Varusmiestoimikuntien liitto esitti kasvisruokapäivää jo viime vuonna.
"Monissa kouluissa on siirrytty kokonaiseen kasvisruokapäivään mutta pidimme parempana jakaa se kahdelle päivälle. Kouluissa tarjotaan vain yksi lämmin ateria mutta meillä tarjotaan kaksi", kehitysjohtaja Petri Hoffren Leijona Cateringista sanoo.
Hoffrenin mukaan kasvisruuan lisäämisen taustalla on rahan sijaan kasvisruoan terveellisyys ja lihantuotannon vaikutukset ilmastonmuutokseen.
"Ilmastonmuutos siellä on taustalla mutta halvempaa kasvisruoka ei ole."
Ruuan taloudellisuutta Leijona Cateringissa on kuitenkin jouduttu miettimään, sillä härkäpapuja tai nyhtökauraa sotilaiden lautaselle ei juurikaan ilmesty. Sen sijaan kasvisaterioilla tarjotaan soijasuikaleita ja quornia eli lihan korvikkeeksi kehitettyä sieniproteiinia.
Ruotuväki-lehden viime vuonna tekemän selvityksen mukaan Suomen noin 20 000 varusmiehestä vain 88 on kasvissyöjiä.
Uutinen kokonaisuudessa Ylen sivuilla.
#metoo-liikkeen johtohahmoa Asia Argentoa syytetään seksuaalisesta ahdistelusta – syytöksen julkitulo osoittaa, että liikettä tarvitaan ja että se toimii
VastaaPoistaMitä tarkoittaa koko metoo-liikkeelle, että yhteen sen keulakuvista kohdistuu syytös seksuaalisesta hyväksikäytöstä?
ASIA ARGENTO on ollut yksi seksuaalisen häirinnän ja ahdistelun vastaisen metoo-liikkeen keulakuvista liikkeen saatua ilmaa siipiensä alle viime lokakuussa. Hän oli yksi kolmestatoista naisnäyttelijästä, joka syytti elokuvatuottaja Harvey Weinsteinia seksuaalisesta ahdistelusta, kun ensimmäinen #metoo-aiheisia syytöksiä laajasti koonnut artikkeli tuli julki amerikkalaislehti The New Yorkerissa.
Maanantaina tuli ilmi The New York Times -lehdessä (NYT) syytös, jonka mukaan Asia Argento on käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen suojaikärajaa nuorempaa näyttelijä Jimmy Bennettiä hotellihuoneessa Kaliforniassa vuonna 2013. Argento maksoi satojatuhansia dollareita häntä 20 vuotta nuoremmalle näyttelijälle.
Sopimusta maksusta alettiin hieroa vain viikkoja sen jälkeen, kun Argenton kertomus siitä, että Weinstein raiskasi hänet 1997, tuli julki.
WEINSTEININ seksuaalinen ahdistelutoiminta ei olisi tullut julki ilman #metoo-liikettä. Myöskään Argenton seksuaalinen ahdistelutoiminta ei olisi tullut julki ilman #metoo-liikettä.
Bennettin asianajaja nimittäin kertoo NYT:ssä, että nimenomaan Argenton julkinen kertomus omasta kokemuksestaan oli syynä sille, että Bennett valveutui ja vaati Argentoa ottamaan vastuun käytöksestään Bennettiä kohtaan.
Siksi syytös Argentoa vastaan, yhtä lailla kuin lukuisat syytökset Harvey Weinsteinia vastaan, osoittavat, että #metoo-liikettä tarvitaan.
Tämä syytös ja sen seuraukset myös viimeistään osoittavat, ettei #metoo-liike ole vain, kuten näyttelijälegenda Catherine Deneuvenkin allekirjoittamassa ranskalaisvetoomuksessa todettiin, miesvihasta kumpuava pyrkimys kaventaa miesten seksuaalisia oikeuksia.
Jos jollain nyt tällaisia epäilyjä enää oli. Ovathan näyttelijä Kevin Spaceynkiin kohdistuneet syytökset miesten seksuaalisesta ahdistelusta olleet poliisin tutkinnassa jo viime vuoden puolella.
Julki on tullut myös tapauksia, joissa valta-asemassa olleen naisen on syytetty seksuaalisesti häirinneen miestä. Yhdysvaltain kongressiin ehdolla ollut Andrea Ramsey joutui jättäytymään sivuun seksuaalisen häirinnän tultua julki ja kalifornialaispoliitikko Cristina Garcia jättäytymään pois osavaltion lainsäädäntötoiminnasta. Viimeksi viime viikolla tuli julki naisprofessorin nimi, kun syytöstä Avital Ronellia kohtaan käsiteltiin julkisuudessa laajalti.
MIESTEN KOKEMAA seksuaalista häirintää ja ahdistelua on kuitenkin tullut harvemmin julki #metoo-liikkeen kautta kuin naisten kokemaa.
Yhdysvaltalainen verkkomedia Vox päivittää nimilistaa, johon kootaan amerikkalaismediassa esiintyneiden metoo-syytösten kohteita. Listalle nostettujen 219 henkilön joukossa on kolme naista. Viimeksi toukokuussa päivitetyltä listalta puuttuvat Avital Ronellin ja Asia Argenton nimet.
Naisia on silti huomattavan vähän syytettyjen listalla.
Tämä heijastelee Yhdysvaltain viranomaisten havaintoa, että seksuaalinen häirintä kohdistuu maan työmarkkinoilla useammin naisiin kuin miehiin kaikilla aloilla. Esiintyvillä aloilla harvempi kuin yksi viidestä seksuaaliseen häirintään liittyvästä valituksesta tulee mieheltä Equal Employment Opportunity Commissionille, joka on seksuaalista häirintää ja muuta työsyrjintää käsittelevä viranomainen Yhdysvalloissa.
Metoo-liikkeen johtohahmoihin kuuluva Asia Argento kiistää ahdistelleensa alaikäistä poikaa
VastaaPoistaItalialainen näyttelijä ja ohjaaja Asia Argento kiistää ahdistelleensa seksuaalisesti 17-vuotiasta poikaa hotellihuoneessa vuonna 2013. Argento on kuulunut metoo-liikkeen johtohahmoihin.
– Kiistän ja torjun New York Timesin artikkelissa esitetyt väitteet ja sen, miten ne on uutisoitu muussa mediassa. Olen syvästi järkyttynyt ja loukkaantunut siitä, että joudun lukemaan täysin valheellisia uutisia. Minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaista seksuaalista suhdetta [Jimmy] Bennettin kanssa, kertoo Argento agenttinsa julkaisemassa tiedotteessa.
– Suhteeni häneen oli useiden vuosien ajan silkkaa ystävyyttä. Se päättyi, kun päädyin julkisuuteen Weinstein-tapauksessa. Bennett yhtäkkiä vaati minulta erittäin suurta rahasummaa. Päätimme suhtautua hänen avunpyyntöönsä myötätuntoisesti sillä ehdolla, että hän ei enää tunkeutuisi elämäämme, Argento selittää.
Argento oli yksi ensimmäisistä naisista, joka toi julkisuuteen väitteitä elokuvatuottaja Harvey Weinsteinin seksuaalisesta ahdistelusta. Argento on syyttänyt Weinsteinia raiskauksesta.
Weinstein käy parhaillaan oikeutta, jossa häntä syytetään useista raiskauksista ja muista seksuaalirikoksista. Jos Weinstein todetaan syylliseksi, hän voi joutua vankilaan loppuelämäkseen.
Todisteet maksusta vuodettiin
Kaliforniassa viranomaiset ilmoittivat selvittävänsä asiaa sen jälkeen, kun New York Times oli paljastanut, että Argento maksoi 380 000 dollaria muusikko-näyttelijä Bennettille, jotta Bennett ei kertoisi hotellihuoneen tapahtumista.
Asia käy ilmi maksun järjestäneiden asianajajien välisistä asiakirjoista, jotka tuntematon taho vuoti lehdelle. Asiakirjojen aitouden New York Timesille vahvistivat kolme eri ihmistä, jotka ovat olleet tekemisissä järjestelyn kanssa. Asiakirjojen mukana sanomalehdelle vuodettiin hotellihuoneessa otettu valokuva, jossa sekä Argento että Bennett ovat.
Argentoa ei tällä hetkellä epäillä rikoksesta. Hän oli tapahtuma-aikaan 37-vuotias.
Los Angelesin piirikunnan sheriffin yksikön johtaja Darren Harris kertoo tiedotteessa, että yksikkö on tietoinen vuoden 2013 epäillyistä tapahtumista.
Bennettin asianajaja sanoi myöhään maanantai-iltana paikallista aikaa, etteivät viranomaiset ole olleet häneen vielä yhteydessä. Bennett ei ole kommentoinut asiaa New York Timesille.
Bennett esiintyi lapsinäyttelijänä Argenton elokuvassa Petollinen on ihmissydän (2004). Bennett esitti Argenton roolihahmon poikaa.
Vihervasemmisto tuskaisena: Halla-aho on keksinyt liikkeellemme nimen
VastaaPoistaKOMMENTTI | Voiko kelpo vihervasemmistolainen tunnustaa kuuluvansa liikkeeseen, jonka nimen väitetään olevan Jussi Halla-ahon kynästä? Tätä kiperää dilemmaa on pähkäilty kuluvana tiistaina.
Härdelli lähti käyntiin siitä, kun Yle Uutiset nosti tänään verkossa pääuutisekseen puheenjohtaja Li Anderssonin (vas.) huolen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) käyttämästä sanasta. Sipilän käyttämä ”vihervasemmisto”-termi sai Anderssonin mielenrauhan järkymään.
Andersson twiittasi: ”Todellinen rimanalitus pääministeriltä. Näin normalisoidaan äärioikeiston kielenkäyttöä.” Hän liitti mukaan viittauksen Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijan Niko Hatakan kommentin, jonka mukaan termin ”jonka alkuperä on oikeistopopulistisessa viholliskuvastossa”.
Anderssonin äksykäs kommentti kummastutti verkkokeskustelijoita, sillä vasemmisto vihreiden ohella käyttää jatkuvasti ”punavihreä”-termiä, onpa ex-puheenjohtaja Paavo Arhinmäkikin (vas.) jopa kirjoittanut kirjan nimeltä Punavihreä sukupolvi. Samoin vihervasemmisto-sanaakin on viljelty monin paikoin, esimerkiksi vihervasemmiston omissa puoluelehdissä (1, 2).
Keskustelijat kummeksuivat, miten vihervasemmistolainen niin olennaisesti eroaa punavihreästä.
Yle yritti tiedustella Anderssonilta lisätietoa siitä, miksi toinen termi käy ja toinen ei, muttei saanut vastausta.
Mutta pian asiaan saatiin selvyyttä.
Vasemmistoliiton helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun Veronika Honkasalon mukaan vihervasemmisto-sana on Jussi Halla-ahon (ps.) kehittämä ilmaus.
– Keskusta, please, Juha Sipilä etunenässä! ”Vihervasemmisto” on alunperin Halla-ahon lanseeraama termi, jota niin mieluusti äärioikeisto ja maahanmuuttovihamieliset voimat käyttävät haukkuessaan punavihreitä puolueita ja poliitikoita. Oppikaa nyt edes perusasiat, Honkasalo kirjoittaa.
Honkasalon kannanotto selventää osaltaan sitä, miksi yksi termi käy ja toinen ei. Selitys on sama kuin puoluelehti Kansan Uutisten vuoden takaisessa kiukuttelussa.
Vihervasemmisto ei käy päinsä, koska se on väärän ryhmittymän kehittämä termi. Mitään muuta selitystä ei ole eikä tule.
Mikäpäs siinä.
Lieneehän tuo ahdistavaa kuulua ryhmittymään, jonka nimen kuvittelee tulevan aatteelliselta päävastustajaltaan, vaikkakaan itse sanassa ei ole sitten minkäänlaista negatiivista leimaavuutta.
Ainakaan, jos sitä verrataan niihin termeihin, joilla vihervasemmisto ruoskii omia inhokkejaan.
Ja palataan lopuksi vielä kysymykseen siitä, kantaako vihervasemmisto todella lippua, jonka Halla-aho on neulonut?
Asiaa tiedusteltiin Halla-aholta hänen sivuillaan.
– Olen keksinyt myös Breivikin, Trumpin, Brexitin ja rasismin, kuului vastaus.
MATIAS TURKKILA
Juha Sipilän raju ryöpytys suututtaa ja ihmetyttää – ”Pääministeripuolue on ollut viimeisen 15 vuoden ajan keskusta tai kokoomus”
VastaaPoistaSekä vihreät että vasemmisto ovat suuttuneet terveisistä, jotka pääministeri Juha Sipilä (kesk) lähetti niin sanotulle vihervasemmistolle puhuessaan keskustan eduskuntaryhmän kesäkokoukselle tiistaina.
Sipilä ennusti, että kansalaiset antavat ensi kevään eduskuntavaaleissa ”äänensä niille, jotka ovat saaneet talouden kuntoon eivätkä niille, jotka saivat sen sekaisin tai olivat kyvyttömiä sitä korjaamaan”.
”Ja sanon suoraan, että pidän vihervasemmiston argumentaatiota leikkauksista paitsi objektiivisesti katsoen virheellisenä myös epäoikeudenmukaisena. Teidän jälkiänne olen yhdessä muun hallituksen kanssa viimeiset vuoden korjannut. Ja jos te ajattelette, että ikääntyvän Suomen talouspolitiikka on seuraavalla vuosikymmenellä vain menojen lisäämistä, niin pieleen menee taas. Jonkun on silloinkin tultava jälkiänne korjaamaan”, Sipilä höykytti oppositiopuolueita puheessaan.
Oppositiossa ei pidetty vihervasemmisto-termin käytöstä, mutta ei myöskään Sipilän taloussyytöksistä. Moni oppositiopoliitikko ihmetteli, miten vihervasemmisto voisi olla vastuussa kokoomus- ja keskustavetoisten hallitusten ratkaisuista.
”Ei anneta sen häiritä ’Iso-Nuija’ Sipilän analyysejä, että pääministeripuolue on ollut viimeisen 15 vuoden ajan keskusta tai kokoomus. Tai sen, että kokoomus on ollut neljää vuotta lukuunottamatta yli 30 vuotta hallituksessa. Sellaisen ’vihervasemmiston’ jälkiä Sipilä nyt korjaa”, viestitti Paavo Arhinmäki (vas) Twitterissä.
”Kiinnostaisi myös tietää, minkä hallituksen jälkiä Sipilä erityisesti kokee korjaavansa. Stubbin (kok), Kataisen (kok), Kiviniemen (kesk), Vanhasen (kesk) tai Jätteenmäen (kesk)? Vai peräti Lipposen hallitusten”, mietti vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson.
Samansuuntainen oli myös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtajan Iiris Suomelan Twitter-päivitys, jossa oli esillä lista viimeaikaisista Suomen pääministereistä.
SDP:n varapuheenjohtaja Maarit Feldt-Ranta kuvasi Sipilän esiintymistä helppoheikkimäiseksi.
”Näyttää siltä, että pääministeri on menossa vaalimoodiin. Hän yrittää muita syyttelemällä peitellä sitä tosiseikkaa, että hallituksen päätökset ovat iskeneet kipeimmin köyhiin, vaikka hän hyvin tietää, että on olemassa myös oikeudenmukaisempi vaihtoehto. Sen sijaan, että pääministeri Sipilä keskittyisi tekemiensä epäoikeudenmukaisten leikkausten korjaamiseen, hän syyttelee muita”, Feldt-Ranta sanoi tiedotteessa.
Vihreiden Emma Kari kyseli sarkastisesti uusien ympäristöpuolueiden linjausten perään.
”Nyt kun myös keskusta ja kokoomus ovat muuttuneet ympäristöpuolueiksi, kuulisin mielelläni: Millä aikataululla puolueet ovat valmiita karsimaan ilmastolle haitallisia tukia? Sipilän hallitus ei ole niihin koskenut vaan päinvastoin lisännyt niitä”, hän kirjoitti.
Juha Sipilä totesi puheessaan, että keskustan johtamaa hallitusta voi moittia monesta, mutta ei yhdestä: hän uskoo hallituksen tiukan talouslinjan luoneen edellytykset kestävälle hyvinvoinnille.
”Ja terveisenä oppositiolle: hyvinvoinnin perustasta huolehtimisessa ei ole varaa sapattivuosiin – ainakaan suomenkaltaisessa pienessä, osaamisesta ja ulkomaankaupasta elävässä maasta”, Sipilä ennakoi vaikeiden päätösten jatkumista.
Wille Rydman Li Anderssonille: Entäs äärioikeisto, rasisti ja populisti?
VastaaPoistaLoukkaantujat eivät kokoomusedustajan mukaan ole tasapuolisia.
Verkkouutiset kertoi tiistaina, miten vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoi keskustajohtaja ja pääministeri Juha Sipilän puheita todelliseksi rimanalitukseksi. Syynä oli, että Sipilä käytti puheessaan termiä ”vihervasemmisto”.
– Todellinen rimanalitus pääministeriltä. Näin normalisoidaan äärioikeiston kielenkäyttöä, Li Andersson tviittasi.
Li Andersson jakoi samalla twiitin, jonka mukaan vihervasemmisto-termin ”alkuperä on oikeistopopulistisessa viholliskuvastossa”.
Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman kommentoi Facebookissa, että ”tällä kertaa loukkaannuttiin” punavihreiden puolueiden kutsumisesta vihervasemmistoksi.
– Samat loukkaantujat eivät tokikaan millään muotoa epäröi leimata poliittisia vastustajiaan äärioikeistoksi, rasisteiksi, populisteiksi tai vaikkapa hyvinvointivaltion alasajajiksi.
– Tällaisten termien käyttö sitten ilmeisesti ei pohjaa viholliskuviin eikä sellaisten käytön normalisoinnissa ole mitään ongelmaa, Wille Rydman toteaa ironisesti.
Näin vasemmisto ja vihreät itse käyttävät vihervasemmisto-sanaa
VastaaPoistaIlmauksen väitettiin kuuluvan äärioikeistolaiseen kielenkäyttöön.
Pääministeri Juha Sipilän puheessaan käyttämä vihervasemmisto-ilmaus sai yllättäen kovaa kritiikkiä vihreiltä ja vasemmistolta. Esimerkiksi vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kutsui termin käyttöä ”todelliseksi rimanalitukseksi pääministeriltä”.
– Näin normalisoidaan äärioikeiston kielenkäyttöä, Li Andersson tviittasi.
Hän jakoi tviitissään tviitin, jossa todetaan, että pääministeri on omaksunut ongelmitta vihervasemmisto-termin, ”jonka alkuperä on oikeistopopulistisessa viholliskuvastossa”.
Vihreiden kansanedustaja ja entinen ministeri Ville Niinistö totesi, että kyse on alkujaan äärioikeiston keksimästä vähättelevästä nimittelystä.
Vihervasemmisto-sana herätti tämän jälkeen runsaasti keskustelua twitterissä. Moni on huomioinut, että vasemmistolaiset ja vihreät toimijat käyttävät syytöksistä huolimatta sanaa varsin vapaasti itsekin.
Verkkouutiset keräsi joitain esimerkkejä.
Esimerkiksi Li Andersson on jakanut aiemmin siteeraten Ylen jutun, jonka otsikko kuului ”vihervasemmisto rajoittaisi työviestien tulvaa, porvareilta tiukka ei”. Andersson on niin ikään jakanut tästä löytyvän vasemmistopoliitikon blogin, jossa vihervasemmisto-sanaa käytetään runsaasti.
Vasemmisto-opiskelijat ry luonnehti itseään aiemmin twitterissä ”vihervasemmistolaiseksi opiskelijajärjestöksi”. Nykyisin järjestö käyttää ilmausta ”punavihreä”.
Vihervasemmisto-sana on löytänyt tiensä myös muun muassa vihreiden äänenkannattajan Vihreän Langan ja SDP:n äänenkannattajan Demokraatin otsikoihin.
Li Andersson selitti kantaansa myöhemmin twitterissä kertomalla, että sana on osa perussuomalaisten puheenjohtajan ”Jussi Halla-ahon ja kumppaneiden luomaa narratiivia”.
Puhetaidon kouluttaja Antti Mustakallio vastaa Li Anderssonille, että sanat yleistyvät, jos niitä käytetään neutraalisti.
– Jos ihmiset puhuvat itsestään ”suvakkeina” ja vihervasemmistolaisina, näitä sanoja ei koeta ongelmallisina. Se voi olla jopa strategia: neutralisoidaan termit. Toinen vaihtoehto on päättää, että joitakin käsitteitä ei käytetä, Mustakallio toteaa.
Li Andersson vastaa, ettei tunne ketään, joka puhuisi itsestään neutraalissa mielessä ”suvakkina”. Hän toteaa myös, että oppositio käyttää vihervasemmisto-sanaa hyvin vähän.
– Kaikki käsitteet ei missään mielessä ole mahdollista neutralisoida, varsinkin jos ihmiset joihin ne viittaa eivät itse niitä käytä, Andersson sanoo.
Jalostuvatko keskustelijat? – HS: Suomi24 torjuu poliitikon ryöpytyksen
VastaaPoistaSuomi24 sai niskaansa ryöpytystä sinisten kansanedustajalta Matti Torviselta, joka valitti saaneensa kasapäin loukkaavia kommentteja palvelun kautta. Palvelun omistajataho torjuu muun muassa vaatimukset ennakkomoderoinnista.
Torvinen valitti, että vihakommenttien saaminen palvelusta on liian vaikeaa. Hänen mielestään nettipalvelut pitäisi asettaa vastuuseen niiden kautta julkaistuista kommenteista ja kommenttipalstojen pitäisi moderoida tekstit ennen kuin niitä julkaistaan.
Suomi24:n omistaa Aller Media, jonka toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä vastaa kritiikkiin Helsingin Sanomissa. Hänen mukaansa kuka tahansa voi ottaa yhteyttää palvelun moderoijaan eikä siihen tarvita juristia, kuten Torvinen antoi ymmärtää.
Aalto-Setälä ei myöskään kannata vaadittua kommenttien ennakkomoderointia. Hänen mukaansa Suomi24 sen sijaan pyrkii kehittämään tekoälyn avulla tapahtuvaa jälkimoderointia. Palvelu haluaa lisäksi jalostaa keskustelijoiden sisäistä normistoa. Näiden toivotaan oppivan, että liian levottomista kommenteista joutuu pihalle.
Vihapuheen on koettu lisääntyneen verkossa, ja sama vaikutelma on myös Pauli Aalto-Setälällä. Hän kuitenkin toteaa, ettei lisääntyminen näy Suomi24:n luvuissa.
Juha Sipilä: Sanotaan vihreät ja vasemmisto, jos se helpottaa
VastaaPoistaPääministerin mukaan ilmaus ’vihervasemmisto’ on yleisesti käytössä.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) käytti eilen tiistaina ilmausta ”vihervasemmisto” keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa pitämässään puheessa. Ilmauksen käyttö sai osakseen kovaa kritiikkiä vasemmistolaisilta ja vihreiltä.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kutsui ilmauksen käyttöä ”todelliseksi rimanalitukseksi pääministeriltä” ja katsoi Sipilän normalisoivan äärioikeiston kielenkäyttöä.
– Kyllä vihreät ja vasemmistoon kuuluvat esimerkiksi opiskelijat käyttävät sitä omilla sivuillaan. Se on ihan yleisesti käytössä. Sanotaan, että vihreät ja vasemmisto, jos se helpottaa, Sipilä sanoi tänään tiedotusvälineille, kun häneltä kysyttiin perusteluja ilmauksen käytölle.
Seksityö ei ollut pahasti leimaavaa 1800-luvun Suomessa – uutuuskirja kertoo turkulaisten prostituoitujen tarinoita, joille seksityö oli ”yksi elinkeino silpputöiden joukossa”
VastaaPoistaHistorioitsija Kirsi Vainio-Korhonen on tutkinut seksityöläisten arkea 1800-luvun Turussa uutuuskirjassaan Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa.
– He olivat köyhiä turkulaisnaisia, joille seksityö oli yksi elinkeino silpputöiden joukossa. Siinä sivussa saattoi olla siivousta, vaatteiden pesua, kaupustelua, Vainio-Korhonen kertoi Ylen aamu-tv:n haastattelussa.
...
Seksin myynti ei ollut rangaistavaa ja siihen ei Vainio-Korhosen mukaan kiinnitetty pahemmin huomiota. Seksityö ei tutkijan mukaan leimannut sen enempää kuin asunnottomuus tai köyhyys.
Vihakirjoittelun kohteena ollutta toimittajaa haukutaan nyt natsiksi – "Myös kansallismieliset innostuivat"
VastaaPoistaToimittaja Rebekka Härkönen kertoo joutuneensa natsisyytösten kohteeksi sen jälkeen, kun hän kertoi Twitterissä vastustavansa äärikansallismielisen aktivistin kohtelua.
Turussa nähtiin lauantaina kaksi mielenosoitusta, kun natsistinen Pohjoismainen vastarintaliike osoitti mieltään ja Turku ilman natseja -mielenosoitus osoitti mieltään edellistä vastaan. Tapahtumassa sivustaseuraajana ollut Suomi ensin -aktivisti Marco de Wit loukkasi jalkansa välikohtauksessa mielenosoittajien kanssa.
Härkönen oli myös seuraamassa mielenosoituksia. Härkösen mukaan de Witin päästä vietiin lippalakki, jonka jälkeen hän lähti juoksemaan lippalakin perässä. Mustiin pukeutunut anarkistiporukkaan kuulunut mies heittäytyi de Witin jalkoihin ja hän kaatui loukaten jalkansa. Hänet jouduttiin viemään sairaalaan. Poliisin mukaan yksi ihminen loukkasi jalkansa mielenosoituksen yhteydessä, mutta tilanteessa ei ollut kyse pahoinpitelystä, vaan ennemminkin kiusanteosta, kertoo Turun Sanomat. Välikohtauksesta on jaettu myös videoita, mutta niistäkään ei käy ilmi, miten kaatuminen lopulta tapahtui.
Härkönen tuomitsi tapahtuneen heti Twitterissä. Tänään tiistaina hän on kirjoittanut pitkän päivityksen Facebookiin, jossa hän ihmettelee ihmisten reaktioita.
– Yllätyksekseni minulle kerrottiin, että olin nähnyt väärin de Witiin kohdistuneen hyökkäyksen tapahtumankulun. Kukaan ei ollutkaan hyökännyt kenenkään kimppuun, vaan de Wit oli kompastunut omiin jalkoihinsa. Hyökkäys oli liian ikävä totuus, joten sitä voitiin kätevästi väittää valheeksi, Härkönen kirjoittaa.
– Sain haukut ensin natsisympatioistani ja tämän jälkeen syytöksiä siitä, että olen siirtynyt natsien riveihin. Koska jos vastustaa natsi-ideologiaa, ymmärtää myös, että natseja pitääkin vähän hakata. Myös kansallismieliset innostuivat, heidän minuun vuoden ajan kohdistama painostamisenihan oli saattanut tehota, ja he arvioivat, että saattaisin ehkä nyt kallistua mielipiteissäni heidän suuntaansa.
Härkönen korostaa, että hän ei ole tapahtumissa kenenkään puolella, ja väkivalta on aina väärin. Väkivaltaa ei myöskään saa kumottua väkivallalla.
Härkönen on aiemmin joutunut vihakirjoittelun kohteeksi kirjoitettuaan artikkelin Turun puukotusiskun uhreja auttaneesta afganistanilaismiehestä.
Median valvoja kriisissä
VastaaPoistaJulkisen sanan neuvoston puheenjohtajan Elina Grundströmin käytös sai työntekijät pelkäämään ja itkemään. Työilmapiiriä parantamaan pyydettiin psykologi.
JULKISEN sanan neuvoston toimiston henkilösuhteet jäätyivät vuonna 2016 muutamassa kuukaudessa. Kiristynyt ilmapiiri vaiensi keskustelun. Alkoi kyräily.
”Töitä tehtiin, mutta ihmiset menivät pitkin seiniä”, kertoo tilannetta seurannut.
Neuvoston toimiston työilmapiiri kärjistyi pian sen jälkeen, kun puheenjohtaja Elina Grundström oli aloittanut tehtävässään neuvoston päätoimisena puheenjohtajana. Edellisen puheenjohtajan Risto Uimosen pesti oli osa-aikainen.
JSN on kustantajien ja journalistijärjestöjen perustama sääntelyelin, joka tulkitsee hyvää journalistista tapaa. Neuvosto langettaa lehdille ja tv-yhtiöille huomautuksia, puolustaa sananvapautta ja osallistuu mediasta käytävään keskusteluun. Neuvosto on instituutio, ja sen puheenjohtaja näkyvä viestintäpoliittinen vaikuttaja.
Elina Grundströmin valinta puheenjohtajaksi oli joillekin yllätys. Hänen entiset työnantajansa kehuvat Grundströmiä erinomaiseksi projektijohtajaksi, älykkääksi ja peräänantamattomaksi työntekijäksi.
Henkilöstön johtamista pidetään Grundströmin heikkoutena, koska hän ei osaa tai halua jakaa vastuuta muille. Alaisten mukaan epäluuloinen Grundström kajoaa asiantuntijaorganisaatiossa merkitykseltään pieniin ja yksinkertaisiin asioihin.
PUHEENJOHTAJAN VALINNUT Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistys oli tietoinen Grundströmin aiemmista lyhyistä työsuhteista ja siitä, että hänet ajettiin ulos vihreiden päälehden Vihreän Langan päätoimittajan tehtävästä. Lehden työntekijät tukivat päätoimittajan vaihdosta, josta päätti puolue. Grundström itse on kiistänyt saaneensa potkut.
Ennen siirtymistään JSN:ään Grundström toimi 2013–2014 journalistiikan vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa. Pesti päättyi nolosti.
Opiskelijoiden lopputyö oli sovittu julkaistavaksi Long Play –verkkojulkaisussa. Grundström ja Long Play riitautuivat niin pahasti, ettei jutusta julkaistu riviäkään. Grundström vannotti opiskelijoita, että asiaa ei saa paljastaa Journalisti-lehdelle.
JULKISEN sanan neuvoston toimistossa Grundström otti työntekijät tiukkaan otteeseensa. Ainoastaan pääsihteeri Ilkka Vänttinen uskalsi asettua poikkiteloin puheenjohtajaa vastaan. Vänttinen jäi eläkkeelle kesällä 2016, ja pääsihteerin tehtävä lakkautettiin.
Ensimmäisiä henkilöstön kannalta ikäviä yllätyksiä oli se, kun Grundström kielsi työntekijöitä osallistumasta JSN:n kannatusyhdistyksen kokouksiin. Yhdistys on JSN:n johtokunta, joka valitsee neuvoston puheenjohtajan, työntekijät ja mediaa edustavat jäsenet. Neuvosto valitsee itse yleisön edustajat.
Toimistoväki hämmästyi, kun Grundström vaati jokaiselta selvitystä työajan käytöstä. Se piti raportoida puolen tunnin tarkkuudella.
Grundströmiä on arvosteltu myös siitä, että hän ei kohtele työtovereitaan tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti. Hän saattoi vieraiden kuullen arvostella yksittäisen työntekijän osaamista.
”Johtaminen ja ihmisten kohtelu on kylmää ja suoraviivaista”, neuvoston entinen jäsen muistaa.
Madseniin langennut vanginvartijatar puhuu suhteesta: Unelmoi asuvansa sukellusvenemurhaajan kanssa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
VastaaPoistaTanskalaislehden mukaan nainen olisi kirjoittanut toivovansa, että voisi tulevaisuudessa asua yhdessä Madsenin kanssa paikassa, jossa he voisivat rakentaa raketteja.
...
Hänellä on myös selvä vastaus siihen, eikö hän pelkää kokevansa saman kohtalon kuin toimittaja Kim Wall.
– En missään tapauksessa, toteaa vartija, joka kiisti haastattelussa myös ajattelevansa rikosta, josta Madsen on tuomittu.
”Vihervasemmisto” ei ole loukkaava tai vääristelevä termi – mutta se on Jussi Halla-ahon levittämä ja siitä kenkä puristaa
VastaaPoistaValtaa nimetä ja määritellä asioita ei mielellään anneta poliittiselle vastustajalle, kirjoittaa HS:n talouden ja politiikan toimittaja Jarno Hartikainen.
KIELI, erityisesti politiikan kieli, on joskus ihmeellistä. Viattoman kuuloiset sanavalinnat voivat saada aikaan yllättäviä reaktioita.
Tuorein osoitus tästä on keskustelu, jonka pääministeri Juha Sipilän (kesk) tiistainen puhe herätti. Oikeastaan keskustelun käynnisti yksi sana. Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa puhunut Sipilä käytti oppositiopuolueista nimitystä vihervasemmisto.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Andersson syytti pian Sipilää Twitterissä äärioikeiston kielenkäytön normalisoinnista. Myös vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö sanoi, että sana on äärioikeiston keksimä vähättelevä nimitys, jota pääministerin ei pitäisi käyttää.
Keskustelu tarjoaa kiinnostavan kurkistuksen kamppailuun politiikan kielestä. Viime vuosina taistelua nimityksistä ja määritelmistä on käyty ennen kaikkea perussuomalaisten kohdalla. Nyt termisota siirtyi vasemmiston tontille.
MONET ihmettelivät, mikä Sipilän sanavalinnassa tarkalleen ottaen herätti kritiikkiä.
Loukkaavana tai vääristelevänä termiä ei millään muotoa voi pitää. Sdp, vihreät ja vasemmistoliitto todella muodostavat aatteellisesti läheisen ryhmän politiikan nelikentän liberaalin ja vasemmistolaiseen kulmaan, ja yleisesti tätä porukkaa kutsutaan punavihreäksi. Vihervasemmisto on yhtä lailla kuvaava termi tämän aatemaailman edustajille.
Sosiaalisessa mediassa kaivettiin nopeasti esiin esimerkkejä siitä, kuinka vihervasemmisto-sanaa oli aiemmin käytetty myös vasemmiston piirissä.
Tässä tapauksessa tärkeämpää kuin sana tai sen sisältö oli sanan alkuperä.
Turun yliopiston tutkijan Niko Hatakan keräämä aineisto osoittaa, että vihervasemmisto on perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon julkisuuteen tuoma termi, joka on yleistynyt käytössä vasta aivan hiljattain.
Eduskuntakeskusteluissa vihervasemmistoa viljelevät ennen kaikkea perussuomalaiset. Hatakan laskujen mukaan sanaa on käytetty vuoden 2011 jälkeen täysistunnoissa 77 kertaa, joista 44 kertaa perussuomalaisen kansanedustajan puheenvuorossa.
Pohjimmiltaan keskustelussa oli kyse siitä, kenellä julkisuudessa on valta nimetä ja määritellä asioita. Tämä ei ole vähäpätöistä valtaa, eikä sitä mielellään anneta poliittiselle vastustajalle.
Saudi-Arabia aikoo teloittaa tiettävästi ensimmäistä kertaa naisaktivistin – Syytetään ”moraalisen tuen osoittamisesta mielenosoittajille”
VastaaPoistaKyseessä on tiettävästi ensimmäinen naisaktivisti, jolle syyttäjä vaatii Saudi-Arabiassa kuolemantuomiota.
SAUDI-ARABIA vaatii tiettävästi ensimmäistä kertaa kuolemanrangaistusta naisaktivistille, ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kertoo.
Israa al-Ghomgham tunnetaan aktivistina, joka kuvasi shiiavähemmistön mielenosoituksia vuodesta 2011 alkaen. Hänet pidätettiin miehensä kanssa joulukuussa 2015 pariskunnan kotiin tehdyssä yöllisessä ratsiassa.
Internetissä on viime päivinä levinnyt valeuutisia, joiden mukaan al-Ghomgham olisi jo teloitettu, mutta tosiasiassa oikeudenkäynti on määrä pitää lokakuussa.
SYYTTEESSÄ on myös viisi miestä, joista neljää uhkaa kuolemantuomio. Kaikki ovat aktivisteja, jotka vaativat lisää oikeuksia Saudi-Arabian shiiavähemmistölle.
Saudi-Arabia on enemmistöltään sunni-islamilainen valtio, joka noudattaa erittäin vanhoillista wahhabilaista uskontulkintaa. Maassa on kuitenkin huomattava shiiavähemmistö, joka on keskittynyt itäosiin. Shiiavähemmistö on tukahdutettu ankarasti, ja itäosissa leimahtaa toisinaan levottomuuksia.
Oikeudenkäynti pidetään terrorismituomioistuimessa, mutta syytetyt eivät syytteidenkään mukaan ole tehneet varsinaisia rikoksia, saati terrorismia. Syytteet käsittelevät osallistumista ja yllyttämistä mielenosoituksiin, ”moraalisen tuen antamista mielenosoittajille” ja hallinnonvastaisten iskulauseiden huutamista. Syytteissä mainitaan myös mielenosoitusten levittäminen sosiaalisessa mediassa.
Saudi-Arabian valtionsyyttäjä on kuningas Salmanin alainen oikeuselin. Kuningas voi myös armahtaa tuomitut, sillä kuningashuoneella on Saudi-Arabiassa absoluuttinen valta.
NAISAKTIVISTEILLE ei tiettävästi ole aiemmin langetettu kuolemantuomioita Saudi-Arabiassa.
Saudi-Arabia on viime vuosina lisännyt varovasti kansalaisoikeuksia ja esiintynyt uudistushaluisena. Vastapainoksi kuningashuone on hyökännyt erittäin kovakouraisesti poliittista oppositiota vastaan.
Toukokuussa Saudi-Arabia pidätti 13 naisaktivistia vain kuukautta ennen kuin saudinaisille myönnettiin oikeus hankkia ajokortti ja ajaa autoa. Se on tulkittu kehotukseksi mukautua uudistuksissa kuningashuoneen sanelemaan tahtiin.
SAUDI-ARABIA on tukahduttanut poliittiset oikeudet käytännössä kokonaan. Miesaktivisteja vangitaan jatkuvasti ja toisinaan myös teloitetaan. Usein kuolemantuomiot langetetaan terrorismin ja toisinaan jumalanpilkan varjolla.
Esimerkiksi vuonna 2016 Saudi-Arabia teloitti samanaikaisesti jopa 47 ihmistä eri puolilla maata. Valtaosa teloitetuista oli terrorismista syytettyjä äärisunnalaisia, mutta joukossa oli esimerkiksi tunnettu shiialainen saarnaaja Nimr al-Nimr.
Shiia-aktivistien lisäksi Saudi-Arabia on vainonnut sananvapautta vaativia aktivisteja.
SAUDI-ARABIA on maailman eniten kuolemanrangaistuksia suorittavien valtioiden joukossa Kiinan ja Iranin jälkeen. Yleisimmin teloitukset suoritetaan Saudi-Arabiassa miekalla mestaamalla.
Viime vuonna Saudi-Arabia teloitti tiettävästi lähes 150 ihmistä. Arviolta kolmannes teloituksista tulee väkivallattomista rikoksista, yleensä huumekaupasta.
Tammi–huhtikuussa Saudi-Arabia on tiettävästi teloittanut ainakin 48 ihmistä. Näistäkin lähes puolet liittyy tiettävästi huumekauppaan.
Saudi-Arabiassa tosiasiallista valtaa käyttävä kruununprinssi Mohammed bin Salman sanoi huhtikuussa harkitsevansa kuolemantuomioiden poistamista väkivallattomien rikoksien kohdalla.
Saudi-Arabiassa on käytössä myös kidutukseksi luokiteltavia raakoja ruumiillisia rangaistuksia, kuten ruoskintaa ja raajojen katkaiseminen.
Ensimmäiset alokkaat aloittivat asepalveluksen Ruotsissa – kahdeksan vuoden tauko päättyi
VastaaPoistaRuotsissa ensimmäiset alokkaat ovat aloittaneet asepalveluksen tänä kesänä kahdeksan vuotta kestäneen tauon jälkeen.
Ruotsin hallitus teki viime vuonna päätöksen aloittaa asevelvollisuus uudestaan, koska tilanne Itämeren alueella kiristyi. Aluksi palvelukseen astuu kaikkiaan noin 4 000 koulutettavaa.
Pakollinen asepalvelus koskee sekä naisia että miehiä, mutta ainakin aluksi vapaaehtoiset ovat etusijalla.
RAJU SUNNUNTAIKÄNNI! LI ANDERSSON RYYPPÄSI JA MÖYKKÄSI HELSINKILÄISTERASSILLA – KATSO!
VastaaPoistaLi Andersson osallistui viikonloppuna puolueensa Tallinnan-risteilylle. Laiva palasi Helsinkiin sunnuntaina kello 16:n maissa. Li ystävineen ei kuitenkaan pyyhältänyt terminaalista kotiin vaan vasemmistoliiton puheenjohtaja päätyi jatkamaan juhlintaa Helsingin Sörnäisiin.
Sörkassa tarkkasilmäinen Seiskan lukija bongasi Lin alkuillasta Kolme Kaisaa -ravintolan terassilta.
Seiskan paparazzi ehätti Sörkkaan hieman yhdeksän jälkeen. Tiuhaan tahtiin drinksutellut Andersson piti seurueineen yhä kovaa meteliä, sillä heidän äänensä raikuivat terassilta läheiseen puistoon saakka.
Illan aikana Li Andersson yltyikin tuhdille juhlatuulelle ja hän toikkaroi Helsingin kaduilla ystäviensä kanssa.
Jordan Peterson ja vasemmiston jättiongelma
VastaaPoistaHenkilökohtaista vallankumousta julistava psykologi on saanut nuorten sydämet.
Atlantic-julkaisussa kirjoittavalla Caitlin Flanaganilla on teoria siitä, miksi vastuunottamista mielekkään elämän pohjana julistava kanadalainen psykologian professori Jordan Peterson on noussut maailmankuuluksi älykkötähdeksi.
Verkkouutiset kertoi Jordan Petersonista tässä. Vasemmistointellektuellit, suomalaisittain punavihreät, pyrkivät USA:ssa estämään Petersonin esiintymisiä.
Atlanticin kirjoittajan mielestä vasemmistolaisuus on syvästi haavoittuvassa tilassa, sillä sen hallitsemissa yliopistoissa Hillary Clintonia äänestäneet nuoret miehet ovatkin nyt menneet opiskelupäivänsä lopuksi yhä enemmän kuuntelemaan Jordan Petersonia omiin asumuksiinsa.
– He saivat näistä luennoista ja keskusteluista, jotka usein olivat pitkiä ja usein vaikeaselkoisista aiheista, ehkä ainoan elämässään kuulemansa kestävän argumentin identiteettipolitiikkaa vastaan, Flanagan kirjoittaa.
– Se voi kuulostaa pieneltä asialta, mutta se ei ole. Kun identiteettipolitiikka on poissa, oli mahdollista puhua kaikesta – uskonnosta, filosofiasta, historiasta, myyteistä – eri tavalla. He saattoivat saada suoran, ei ideologioiden välittämän kokemuksen ideoista.
Kun tämä tapahtui hiljaisuudessa korvakuulokkeiden sisällä, ei sitä pystytty seuraamaan, huutamaan nurin eikä raportoimaan virkailijoille kampuksilla.
– Vasemmisto tajusi myöhään mikä valtava ongelma tästä oli tulossa sille. Kuin 1960-luku, kun lapset radikalisoituivat ennen kuin heidän vanhempansa tajusivat heidän lähtevän kuorosta.
– Mitä hyvänsä tapahtuikin, se tapahtui mittakaavalla ja nopeudella joka oli perinteisen kulttuurin ylläpitäjien kykyjen ulottumattomissa. Kun vasemmisto lopulta tajusi mitä tapahtuu, kaikki mitä se saattoi yrittää oli kuin Tyynenmeren tyhjentäminen lusikalla.
Kirjoittajan mukaan vasemmistolla on selvä ja polttava tarve tehdä Jordan Petersonista epähenkilö. Hän ja ”intellektuellin pimeän netin” jäsenet tarjoavat kryptoniittia identiteettipolitiikalle. Petersoniin liitetäänkin halukkaasti näkemyksiä jotka tuhoaisivat hänen maineensa.
– Se johtuu siitä, että vasemmisto, vaikka se tällä hetkellä näyttää hallitsevan kulttuuriamme ja taidettamme, on todellisuudessa edennyt rappeutuneeseen viimeiseen vaiheeseensa ja on syvästi haavoittuva. Vasemmisto ei pelkää Petersonia, vaan hänen ajamiaan ideoita, jotka ovat täysin yteensopimattomia identiteettipolitiikan kanssa.
PS-Nuoret: Varusmiehiä ei tule alistaa punavihreälle ideologialle
VastaaPoistaPerussuomalaiset Nuoret vastustaa jyrkästi puolustusvoimien hanketta pakottaa varusmiehet syömään pakollisesti kasvisruokaa varusmiespalveluksensa yhteydessä. Puolustusvoimat on siirtymässä syksyllä malliin, jossa yhtenä päivänä viikossa kahdella aterialla ei ole ollenkaan lihaa tarjolla.
– Pakollisen kasvisruoan sijaan haluamme kehittää varusmiesten palveluksessa oloa. Päivärahoja on syytä tarkastaa ja kotouttamisraha palauttaa. Varusmiehet tekevät arvokasta työtä maamme turvallisuuden eteen ja on erikoista, että puolustusvoimat keskittyy nyt ruokalajeihin, kun sillä ei ole varsinaisen päätehtävän — sodanajan joukkojen tuottamisen — kanssa mitään tekemistä, vaatii Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila.
Ruotuväki-lehden vuonna 2017 tekemän tutkimuksen mukaan 20 000 varusmiehestä vain 88 oli kasvissyöjiä. Ylen uutisen mukaan Leijona Catering tulee tarjoamaan kasvisruokana soijasuikaleita ja quornia, joka tunnetaan lihan korvikkeena toimivana sieniproteiinina.
Ruokatrendit eivät kuulu armeijalle
Perussuomalaiset Nuoret myös muistuttaa, että armeijan tehtävä ei ole ottaa kantaa ilmastonmuutokseen tai ruokatrendeihin, vaan puolustaa Suomen valtion alueellista koskemattomuutta.
– Soijan syöttäminen nuorille miehille on vastuutonta. Soijan tiedetään lisäävän kehon estrogeenipitoisuuksia ja vaikuttavan jopa hedelmällisyyteen! Eikö kasvisruoaksi riittäisi perinteisemmin vaikka herne- tai pinaattikeitto?” kysyy Perussuomalaisten Nuorten hallituksen jäsen Antti Eskelinen.
Elina Lepomäki: Antti Rinne sanoi meitä äärioikeistolaisiksi
VastaaPoistaKansanedustajan mielestä leimakirveiden viljeleminen on tylsää järkevän kansalaiskeskustelun kannalta.
Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki kirjoittaa blogissaan otsikolla Äärioikeistolainen vihervasemmistolainen?. Hän muistuttaa, miten Urho Kekkosen aikana toisinajattelijoita kutsuttiin äärioikeistolaisiksi.
Käsitteillä hölmöily ei Elina Lepomäen mielestä jäänyt 1970-luvulle. Hän muistelee Ajatuspaja Liberan 2013 julkaisemaa, Suomen työmarkkinoiden toimimattomuudesta ja kroonisesta työttömyydestä huolestunutta Umpikujassa-raporttia. Lepomäki on Liberan hallituksen puheenjohtaja.
– Saimme täyslaidallisen työmarkkinaeliitiltä. Oli hämmästyttävää, että 2010-luvun Suomessa puhuttiin fasisteista samaan tyyliin kuin 1970-luvulla. Silloinen ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne puhui raportin kirjoittajista ja Liberasta äärioikeistolaisena porukkana, Elina Lepomäki kirjoittaa.
– Hämmentävämpää oli, että moni media lähti toistamaan tätä leimaa. Vielä näinä päivinä saattaa toimittaja kysyä ihan vakavissaan, että kuinka äärioikeistolaisia te oikein olette. Naurattaisi, jos ei masentaisi niin kovin.
Hänen mukaansa äärioikeistolaisiksi kutsutaan myös voimallisesti maahanmuuttoa vastustavia, vaikka heidän talouspoliittinen ajattelunsa on usein perin vasemmistolaista – kuten Ranskan Marine Le Penillä.
– (Ranskan presidentti Emmanuel) Macronia ei Suomessa olla vielä hoksattu nimittää äärioikeistolaiseksi, vaikka hän toteuttaa samankaltaisia uudistuksia, joita Liberan raportissa eriteltiin.
– Suomessa työperäistä maahanmuuttoa ovat perinteisesti vastustaneet juuri ay-liike ja monet demarit. Senkin on oltava äärioikeistolaista?, Lepomäki ihmettelee.
Hän kirjoittaa miettineensä kovasti sitä, milloin oikeistolaisesta – esimerkiksi aavistuksen maltillisempaa veroastetta kannattavasta – henkilöstä tulee “ääri”?
– Mikä on se askel, joka pitää ottaa? Mistä tietää tarkoittaako äärioikeistolainen henkilöä, joka haluaa enemmän (esimerkiksi kansallissosialismi) vai vähemmän (esimerkiksi vähäisempi sääntely) valtion puuttumista ihmisten elämään?
Entä milloin vasemmistolaisesta tulee äärivasemmistolainen? Lepomäen mukaan ”Suomessa työhön kohdistuva ylin rajaveroaste on hieman vajaa 60 prosenttia. Se kuuluu korkeimpiin maailmassa. Silti meillä on eri puolueissa poliitikkoja, jotka voivat katu-uskottavuuttaan menettämättä ehdottaa veronkiristyksiä ja progression kasvattamista”.
Saksassa vasemmistopuolue Die Linken Sahra Wagenknecht on maahanmuuttokriittinen. Lepomäki pohtii, onko Wagenknecht ”äärioikeistolainen vihervasemmistolainen”.
– Olen hänen kanssaan lähes kaikesta eri mieltä, mutta olisi väärin sujauttaa hänet käsitteillä johonkin boksiin ja lyödä myrkyllinen-kyltti päälle, Elina Lepomäki toteaa.
– Leimakirveiden viljeleminen on tylsää järkevän kansalaiskeskustelun kannalta. Sellaisen kansalaiskeskustelun, jossa keskityttäisiin niihin asioihin, joita ihmiset sanovat ja tekevät, sen sijaan mitä he edustavat.
– Jos me poliitikot itse ei aina osata käyttää kaverista ystävällistä tai edes asiallista kieltä – tietynlainen riitaisuus kai kuuluu poliittiseen debattiin – tiedotusvälineiltä sitä kuitenkin toivoisi neutraaleja käsitevalintoja silloin kun on tarkoitus olla neutraali. Jos taas käyttää negatiivisen latauksen sisältäviä käsitteitä, silloin pitää tiedostaa, että minäpä otan tässä nyt – mahdollisesti poliittisesti – kantaa.
Lepomäki sanoo kuitenkin kannattavansa sydämestään sananvapautta, joka pitää sisällään myös mahdollisuuden käyttää pilkkaavaa ja monin tavoin vastenmielistä kieltä.
Vihreät, oletteko oikealla vai vasemmalla? Kansanedustajien arvojen perusteella asiasta ei ole kahta kysymystä
VastaaPoistaVihreät eivät halua profiloitua selvästi vasemmistopuolueeksi, vaikka arvokartan mukaan puolue sitä on.
PÄÄMINISTERI Juha Sipilä (kesk) suututti aiemmin tällä viikolla ainakin vihreät ja vasemmistoliiton käyttämällä puolueista yhteistä termiä vihervasemmisto.
Kesäkokoukseen Kouvolaan kokoontuneet vihreät pitävät termiä ongelmallisena siksi, että termi on lähtöisin Hommaforum-keskustelupalstalta, ja sitä käytetään yleisesti halventavassa merkityksessä.
Lue myös kommentti: ”Vihervasemmisto” ei ole loukkaava tai vääristelevä termi – mutta se on Jussi Halla-ahon levittämä ja siitä kenkä puristaa
MUTTA entä termin asiasisältö? Voidaanko vihreät ja vasemmisto niputtaa, ovatko vihreät Suomessa vasemmistopuolueisiin? HS kysyi asiaa vihreiltä Kouvolassa.
”Minua haukutaan samaan aikaan vihervasemmistolaiseksi ja porvaristoksi, ota siitä nyt sitten selvää”, puolueen puheenjohtaja Touko Aalto sanoo.
”Jos katsotaan puhtaasti tulonjakokysymyksiä, niin ei meidän ajamat asiat perinteisen oikeiston agendalla ole olleet.”
Vihreät eivät perinteisesti ole halunnut sijoittaa itseään oikeisto–vasemmisto -akselille, vaan korostavat keskittyvänsä politiikan asiasisältöihin. HS:n vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalikoneen vastausten perusteella tehdyssä arvokartassa puolue sijoittuu kuitenkin selvästi vasemmalle.
KANSANEDUSTAJA Satu Hassi on ollut vihreissä yli 30 vuotta. Hänen mukaansa jaottelu oikeisto–vasemmisto -akselilla ei ole juuri muuttunut vuosikymmenien aikana.
”Oikeiston kanssa meidän kanssa on yhteistä se, että meillä ei ole ideologisia esteitä käyttää markkinoita keinona toteuttaa yhteiskunnallisia asioita. Vaikkapa ympäristöverotus, se on markkinoihin nojaava keino. Vasemmiston kanssa meillä on yhteistä se, että haluamme verovaroin pitää hyvinvointivaltiosta huolta.”
Hassi on Aaltoa rohkeampi tuomaan esiin pesäeron perinteiseen vasemmistoon, eli sosiaalidemokraatteihin ja vasemmistoliittoon.
”Se on iso ideologinen kysymys, valitaanko talous vai ilmasto pidemmän päälle. Tässä demarit eivät ole vielä selvittäneet päätään. Demarit kiinnittävät enemmän huomiota niihin teollisuuden alan työpaikkoihin, jotka ovat uhattuna ilmastonsuojelun takia.”
Hassi myöntää, että vasemmistoliitto on ollut ilmastoasioissa hyvin samalla linjalla vihreiden kanssa viime vuosina. Eron hän näkee siinä, kuinka aktiivisia asioiden ajamisessa ollaan.
Hassi on entinen europarlamentaarikko. Hänen mukaansa monessa Euroopan maassa vihreät ovat leimallisesti enemmän vasemmistopuolueita kuin Suomessa.
VIHREIDEN nuorten toinen puheenjohtaja Iiris Suomela kertoo olevansa vasemmalla. Lähtiessään politiikkaan hän valitsi vihreät, koska koki puolueen toimintakulttuurin paremmaksi: keskustelukulttuuri oli vasemmistoa avoimempi ja vaikuttamaan pääsi heti.
”Toisaalta pitää muistaa, että tämän päivän äänestäjälle pelkkä vasemmisto tai oikeisto eivät edes ole kovin kuvaavia termejä. Toisin kuin 70–80 -luvuilla, silloin tiesi kenen joukoissa seisot, jos sanot olevasi vasemmalla.”
Puheenjohtajista toinen, Sameli Sivonen, kertoo myös käyneensä pohdintaa vasemmistoliiton ja vihreiden välillä.
”Valitsin vihreät, koska ilmastonmuutoksen torjuminen on ihan ykkösasia, vasta sen jälkeen voidaan miettiä paikallisia kysymyksiä, kuten palkkatasoa tai tulonjakoa.”
Porvarihallitukset eivät vihreitä kuitenkaan ole pelottaneet. Vihreät ovat olleet 2000-luvulla mukana sekä keskusta- että kokoomusvetoisissa hallituksissa.
Vasta Stubbin hallituksen Fennovoima-päätös sai vihreät lähtemään hallituksesta syksyllä 2014. Hallitus päätti tuolloin myöntää Fennovoimalle luvan rakentaa Suomeen uusi ydinvoimala. Ydinvoima on ollut vihreille perinteisesti ideologinen kysymys.
Tasa-arvovaltuutetun kiinnostus johti toimiin – Suomen miespelaajat tinkivät rahoistaan naisten hyväksi
VastaaPoistaMiesten maajoukkuepelaajat leikkaavat omia palkkioitaan, jotta naiset saisivat enemmän.
Viime vuoden lopussa alkoi keskustelu jalkapallon miesten ja naisten A-maajoukkueiden tasapuolisemmista palkkioista. Tasa-arvovaltuutettu tilasi tuolloin Palloliitolta selvityksen tästä asiasta.
Keskustelu on johtanut siihen, että miespelaajat ovat päättäneet karsia vapaaehtoisesti bonuksistaan.
– Olemme hyväksyneet alhaisemmat bonukset sekä muita muutoksia sopimuksessamme, mikä antaa Palloliitolle enemmän liikkumatilaa tulevissa neuvotteluissa naisten kanssa, miesten A-maajoukkueen kapteeni Tim Sparv muotoilee.
Miesten uusi sopimus on tarkoitus allekirjoittaa parin viikon kuluttua, kun maajoukkue kokoontuu Helsingissä ennen Kansojen liigan alkua.
Naiset pelaavat nykyisellä sopimuksellaan vielä menossa olevat EM-karsinnat.
Liiton ja pelaajien välisten sopimusten tarkat summat ovat salaisia, mutta IS:n tietojen mukaan miehet ovat valmiita leikkaamaan nykyisistä palkkioistaan noin 25–33 prosenttia.
Aiemmin maksetusta ns. kokoontumisrahasta miespelaajat luopuvat kokonaan, mutta naisille sitä yhä maksetaan.
Pelaajille maksetaan bonuksia eli pinnarahaa tulosten mukaan. Ne suhteutetaan kolmessa kategoriassa vastustajan perusteella.
Esimerkiksi maailmanmestari Ranskan kaatamisesta puhutaan nelinumeroisesta summasta pelaajaa kohden.
Täysin tasa-arvoiseen sopimukseen tuskin lähitulevaisuudessa päästään. Naiset saavat parhaan kategorian vastustajan kaatamisesta vähän alle nelinumeroisen summan.
– Olemme päättäneet olla mukana auttamassa ja tukemassa, mistä olen kapteenina ylpeä. Ei saa kuitenkaan unohtaa, että miesten A-maajoukkue on jo kauan epäsuorasti tukenut muiden maajoukkueiden toimintaa, Sparv perustelee.
Miesten maajoukkue tuottaa voittoa
Miesten maajoukkuetoiminta tuottaa tuloksista riippuen 3–5 miljoonaa euroa vuodessa, kun naisten, nuorten ja futsal-maajoukkueiden toiminta on tappiollista.
Miesten maajoukkueen uudessa sopimuksessa on uutena mukana myös pykälä, jonka mukaan lopputurnaukseen selviämisestä maksettaisiin iso potti myös naisten maajoukkueelle.
Mikäli Suomi selviäisi seuraaviin EM-kisoihin, Palloliitto kuittaisi 9,25 miljoonaa euroa.
– Haluan korostaa, että maajoukkueen edustaminen on kunnia-asia, ja sitä on mahdoton mitata rahassa. Minulla on kuitenkin kapteenina velvollisuus hoitaa hyvä sopimus joukkueelle.
– Uskon naisten jalkapallon kasvuun. On hienoa, jos voimme olla mukana tukemassa naisten A-maajoukkuepelaajien arkipäivää. Olen tyytyväinen, jos voimme uuden sopimuksen myötä vaikuttaa siihen positiivisesti, Sparv sanoo.
The end of hisses, whistles and stares: we need to walk the streets without fear | Jessica Valenti | Comment is free | The Guardian
VastaaPoistaMen rarely catcall me any more. I hate that our culture makes me miss it | Jessica Valenti | Comment is free | The Guardian
1*Wm9zzrNb1nE5_00yJEp0EA@2x.jpeg (599×510)
Alkuperäiskansalla arvot kohallaan ja saavat näköjään ollakin, miesten pyhät paikat, joihin naisilla tai lapsilla ei ole asiaa.
VastaaPoistahttps://aijaa.com/ied3wm
Eilen : https://twitter.com/PetraLaiti
Nyt löytyi armeijan kasvisruokapäivän idean ”isä” – Vertaus Pohjois-Koreaan ällistytti
VastaaPoistaAloite varusmiesten kasvisruokailun lisäämisestä lähti liikkeelle runsas vuosi sitten Olli Puumalaisen kynästä. Tuolloin alikersantti Puumalainen palveli Uudenmaan Prikaatissa Varusmiestoimikunnan puheenjohtajana.
”Kasvisruokapäivä lähti ihan omasta aloitteestani”, Puumalainen sanoo Uudelle Suomelle.
Yle uutisoi tiistaina ensimmäisenä, että varuskuntien muonituskeskuksissa alkaa syksystä lähtien laskennallinen kasvisruokapäivä, kun ravintoloissa tarjotaan viikossa kaksi lämmintä kasviruoka-ateriaa. Kasarmeilla varusmiehet syövät päivässä kaksi lämmintä ateriaa, lounaan ja päivällisen. Puolustusvoimista korostetaan, että viikon kasvisateriat eivät osu samalle päivälle.
Uutisesta alkanutta keskustelua Puumalainen on seurannut hämmentyneenä ja osin huvittuneenakin.
”On sanottu, että varusmiehet eivät tykkää tai varusmiehet eivät syö kasvisruokaa. No tämä oli nimenomaan varusmiesten aloite ja varusmiesten edustajat ovat tämän demokraattisesti hyväksyneet”, sanoo Puumalainen.
”Se on vähän turhaa rutinaa. Yksi hauskimpia kommentteja oli vertaus Pohjois-Koreaan. Tämä on nimenomaan päinvastoin! Varusmiehet ovat alhaalta ylöspäin vieneet tätä asiaa eteenpäin”, hän jatkaa.
Varusmiestoimikunta (VMTK) on Puolustusvoimien sisäinen varusmiehiä edustava organisaatio. Se toimii aina jokaisesta varuskunnasta Helsingin Kasarmitorin Pääesikuntaan saakka. Moni tietää VMTK:n etenkin lomakuljetuksista.
Puumalainen täsmentää, että kasvisruoka-aloite hyväksyttiin valtakunnallisilla VMTK-päivillä, jonne kokoontuvat kaikkien varuskuntien edustajat. Kun aloite oli hyväksytty, Pääesikunnassa toimiva VMTK:n pääsihteeri ryhtyi viemään aloitetta eteenpäin. Tyypillisesti aloitteissa on käsitelty palvelusarkea ja varusteita. Esimerkiksi palvelushanskoista on tehty aloitteita useampana vuonna.
”Vaikka potkaisin pallon liikkeelle, muut vakuuttuivat siitä, tarttuivat ideaan ja sitä on viety nyt eteenpäin.”
Silti Puumalainen myöntää, että hänen kasvisruoka-aloitteensa synnytti kiivaimman keskustelun.
”Ensimmäinen vastustus oli, että mitä jos kaikki eivät tykkääkään, niin sitten jää nälkäisiä varusmiehiä. Jo aloitteen tekovaiheessa tiedostettiin, että sillä ei ole toivottua vaikutusta, jos ruoka ei ole hyvää. Siksi aloitteeseen kirjattiin melko sanatarkasti niin, että ruoan makuun ja laatuun on kiinnitettävä erityistä huomiota”, Puumalainen kertoo.
Puumalainen kertoo, että idea kasvisruokailun lisäämisestä ja ennen kaikkea tarjottavan kasvisruoan laadun parantaminen alkoi kypsyä jo palveluksen alkuvaiheessa. Tuolloin tupakaverina ollut vegaani oli vaihtanut ruokavalionsa sekasyöjäksi, koska koki etenkin kentällä tarjottavan kasvismuonan riittämättömäksi.
Puumalainen itse vaihtoi ruokavalionsa kasvisruokaan palveluksensa puolivälissä, kun hän siirtyi Uudenmaan Prikaatin varusmiestoimikunnan puheenjohtajaksi.
”Idean isänä toivomani vaikutus on, että yhä useampi näkisi kasvisaterian varteenotettava vaihtoehtona ja myös tarttuisi siihen vaihtoehtoon. Taustalla tässä vaikuttivat ilmasto- ja ruoantuotantoon liittyvät kysymykset. Itse uskon, että meidän tulee vähentää lihansyöntiä.”
Puumalainen kotiutui asepalveluksesta kesällä 2017 ja nykyisin hän opiskelee valtio-oppia Helsingin yliopistossa ja toimii muun muassa rauhanjärjestö CMI:n nuorille suunnatussa Lennonit-ohjelmassa.
Olli Puumalainen
VastaaPoistaTasa-arvoinen avioliittolaki on vain ajan kysymys! Vanhat jäärät, miksi taistella vastaan? #tahdon2014
Metoo-liikkeen johtohahmo Asia Argento ja Jimmy Bennett olivat ”kuin äiti ja poika” – Argento kiistää Bennettin syytteet seksuaalisesta häirinnästä
VastaaPoistaAsia Argentoa seksuaalisesta häirinnästä syyttävä Jimmy Bennett näytteli Argenton elokuvassa jo 7-vuotiaana.
METOO-LIIKKEEN johtohahmo, näyttelijä Asia Argento kiistää omassa lausunnossaan käyttäneensä hyväksi tai harrastaneensa seksiä näyttelijä Jimmy Bennettin kanssa.
New York Times julkaisi viime sunnuntaina jutun, jossa kerrottiin Argenton ja Bennettin harrastaneen seksiä Ritz-Carlton hotellissa vuonna 2013, jolloin Bennett oli vielä 17-vuotias eli alaikäinen. Suojaikäraja Kalifornissa on 18 vuotta.
Argento on itse syyttänyt Harvey Weinsteinia raiskauksesta, joka tapahtui Cannesissa vuonna 1997. Hän oli ensimmäisten naisten joukossa, jotka syyttivät Weinsteinia seksuaalisesta häirinnästä. Argento profiloitui nopeasti yhdeksi #metoon johtohahmoista.
New York Times kertoi Argenton tehneen Bennettin kanssa viime syksynä sopimuksen, jossa Argento maksaisi korvauksia 380 000 dollaria eli noin 330 000 euroa, jotta tämä ei tulisi julkisuuteen asian kanssa.
ARGENTO on itse sanonut, että hänen nyt jo edesmennyt miesystävänsä Anthony Bourdain hoiti maksusta sopimisen, jotta Bennett jättäisi heidät rauhaan. Argenton mukaan Bennett olisi ollut talousvaikeuksissa ja pyytänyt heiltä siksi rahaa.
Kun Argento omassa lausunnossaan kiisti Bennettin syytökset seksuaalisesta hyväksikäytöstä, viihdesivusto TMZ julkaisi tekstiviestejä, jotka sivusto väittää Argenton lähettäneen ystävälleen aiheeseen liittyen. Tekstiviestin oikeellisuudesta ei ole kuitenkaan varmuutta, sillä ne ovat vain kuvakaappauksia. TMZ julkaisi tekstiviestin ohella Argentosta ja Bennettistä myös yhteiskuvan sängyssä.
Viesteissä Argento kertoo ystävälleen suoraan harrastaneensa seksiä Bennettin kanssa ja ettei tiennyt siitä, että Bennett oli tuolloin alaikäinen. Viestin väite on siitä kummallinen, että se ei kuulosta uskottavalta, sillä Argento tunsi Bennettin pitkän ajan takaa jo vuonna 2013, sillä he ovat tehneet yhteistyötä elokuvissa. Hotellitapaamisen aikaan Bennett oli täyttänyt juuri 17.
BENNETT tuli elokuvateollisuuteen lapsitähtenä ja näytteli Argenton ohjaamassa elokuvassa, kun oli 7-vuotias. Vuosien varrella he ovat sosiaalisessa mediassa verranneet suhdettaan siihen, kuin he ”olisivat äiti ja poika”.
Yhdessä TMZ:n julkaisemassa viestissä Argento lähettää kuvan lapusta, jonka hän sanoo olevan Bennettin käsialaa. Lapussa lukee: ”Asia, I love you with all my heart. So glad we met again and I’m so glad your in my life. Jimmy.”
Lappu on kirjoitettu Ritz-Carlton-hotellin logolla varustetulle paperille. Argento tarkentaa tekstiviesteissään, että Bennett kirjoitti lapun heidän hotellitapaamisensa jälkeen ja lähetteli alastonkuvia itsestään kaikki nämä vuodet, kunnes tuli kirje Bennettin asianajajalta ja sen mukana korvausvaatimus.
KORVAUSVAATIMUKSEN mukaan Bennettille on syntynyt trauma ja hän on sen johdosta kärsinyt taloudellisia menetyksiä. New York Timesin mukaan vuoden 2013 jälkeen Bennettin tulot ovat romahtaneet.
Bennett on sanonut heränneensä vaatimaan oikeuksia nähtyään Argenton syytökset Weinsteinia kohtaan. ”Traumani nousi uudestaan pinnalle nähtyäni hänen astuvan esiin uhrina”, Bennett sanoi New York Timesin mukaan.
Poliisi: Vihreiden lainsäädäntösihteerin lentovälikohtauksesta esitutkinta – rikosnimikkeitä kaksi
VastaaPoistaPoliisi kertoo aloittaneensa virallisen esitutkinnan vihreiden lainsäädäntösihteerin Aino Pennasen aikaan saamasta välikohtauksesta Finnairin lennolla 31. heinäkuuta.
Pennanen protestoi poliisin toimittamaa turvapaikanhakijan pakkopalautusta ja hänet jouduttiin poistamaan koneesta.
Poliisin mukaan välikohtausta tutkitaan rikosnimikkeillä ilmailurikkomus ja haitanteko virkamiehelle. Rikosnimikkeet saattavat tarkentua esitutkinnan aikana.
Itä-Uudenmaan poliisin partio antoi 31. heinäkuuta paikan päällä rikoksesta epäillylle suullisen huomautuksen ilmailurikkomuksesta.
”Huomautusta annettaessa poliisin partiolla ei kuitenkaan ollut tiedossa kaikkia tosiseikkoja, kuten asianomistajan vaatimuksia”, poliisi kertoo nyt.
Itä-Uudenmaan poliisi on nyt yhteydessä osallisiin ja tiedottaa asiasta lisää myöhemmin.
Li Andersson kommentoi Seiskan väitteitä ”ryyppäämisestä” ja ”möykkäämisestä” terassilla: ”En ole ollut rajussa kännissä”
VastaaPoistaVasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson vietti Seiska-lehden mukaan vauhdikasta baari-iltaa Helsingin Sörnäisissä viime sunnuntaina.
Uusimman Seiskan mukaan Andersson "ryyppäsi" ja "möykkäsi" terassilla ja hoiperteli kävellessään.
"Hieman ennen kello kymmentä Li lähti ystäväpariskunnan kanssa kuppilasta. Vasemmistopomo hoippui kadulla, ja askellus oli epävarmaa, kunnes ystävätär otti Lin kainaloonsa ja lähti taluttamaan tätä", Seiska kirjoittaa.
Jutussa on runsas kuvitus. Eräässä kuvassa Andersson kävelee suojatiellä päin punaisia. Kuvien perusteella Andersson vaikuttaa vahvasti päihtyneeltä.
Miten kommentoitte?
- Ei minulla ole sen enempää kommentoitavaa kuin, että olin kaljalla vapaailtanani. Ei se nyt mitenkään erityisen vauhdikas ilta ollut.
- Kuvat on otettu kotimatkalta. Lähdin kotiin kymmenen aikoihin. Itse en näe mitään uutista tuossa.
Miten kommentoisitte humalanne astetta? Jutun mukaan teitä on pitänyt kannatella.
- No, varmaan piti sitten... No, ei tarvinnut kannatella, eikä mitään sellaisia kuvia tuossa tietenkään ole, vaan toi on mun hyvä ystävä, jonka kanssa olen kävellyt käsi kädessä kotiin. (Seiskan kuvassa Andersson kävelee kädet ystävänsä harteille kiedottuina).
- Eli jos ei ole mitään muuta uutista, niin sitten pitää tietenkin otsikolla yrittää jotain keksiä. Toi on ihminen kaljalla, ja kyllä minä oletan, että ihmiset sen verran ymmärtää, että puolueiden puheenjohtajilla on joskus vapaa-aikaa.
- En ole ollut rajussa kännissä, eikä ole ollut tarvetta taluttaa eikä kannatella, Andersson sanoo.
Miten kommentoitte väitettä, että piditte terassilla kovaa möykkää?
- En mä tiedä. Siellä oli iso seurue. Isosta seurueesta lähtee ääntä. Ei meille tullut kukaan valittamaan sen illan aikana.
Ennen kyseistä sunnuntai-iltaa Anderssonilla oli alla vasemmistoliiton syysristeily Silja Europalla.
- Siellä oli 1 500 vasemmistoliittolaista valmistautumassa eduskuntavaaleihin, ja sen jälkeen mentiin sitten työporukalla juhlimaan onnistunutta risteilyä.
Uutisointi baari-illasta harmittaa Anderssonia.
- Tällainen uutisointi johtaa varmaan sitten siihen, ettei kukaan vietä vapaa-aikaansa yleisillä paikoilla.
- Toi on Seiskan tarkoitushakuista uutisointia, Andersson sanoo.
Kommentti Anonyymin kommenttiin : 23/8/18 14:14
VastaaPoistaPetra Laiti on ilmiselvä eloveenasaamelainen.
Viitaten Nasima Razmyarin twiittaukseen eloveenatytöistä ja pojista suomalaisina, eloveenasaamelainen ei voi olla mitenkään halventava nimitys, koska Nasimakaan ei saanut mitään paskamyrskyä suvaitsevaiston taholta lausumastaan.
Mutta ihan oikeesti, eikö kukaan ole huomannut Nasiman lausuman onttoutta, hänhän istuu Anna-lehden kannessa yhdeksän muun suomalaisen naisen seurassa, näkyykö yhtään eloveenatyttöä? Aika ristiveristä porukkaa, joten missä Nasima niitä eloveenatyttöjä näkee muualla kuin omassa rasistisessa kuplassaan, Nasiman lausumahan on puhdasta rasismia, hänhän pitää valkoisuutta värivammana, jonka toivoo parantuvan.
Mikähän paskamyrsky syntyisi, jos joku twiittaisi; ”Mielikuvissa saamelaiset ovat edelleen tummia tyttöjä ja poikia. Toivon, että kuva saamelaisuudesta muuttuisi moninaisemmaksi, kuten Petra Laiti jo on.”
LM: Kasvisruokalinjaus tuli puolustusministeri Niinistölle yllätyksenä: ”Mikään armeija ei taistele linssikeitolla ja kukkakaalipirtelöllä”
VastaaPoistaPuolustusministeri Jussi Niinistö ei ollut tietoinen puolustusvoimien kasvisruokalinjauksesta etukäteen.
Niinistö kommentoi asiaa Lännen Median haastattelussa.
Yle uutisoi alkuviikosta, että varuskuntaravintoloiden ruokalistalla on syksystä alkaen joka viikko kasvisruokapäivä. Tuolloinkaan päivän toinen ateria ei ole vain kasvisruokaa.
Puolustusministeri Niinistö yllättyi uutisesta.
- Aion pyytää puolustusvoimilta selvityksen, miksi näin on päätetty. Puolustusvoimat ei ennalta kertonut minulle mitään siirtymisestä kasvisaterioihin, hän toteaa Lännen Medialle.
Niinistö huomauttaa, että varussotilailla teetetyn kyselyn mukaan vain puoli prosenttia kannattaa kasvisruokaa.
- Tällainen pakkosyöttäminen vaikuttaa ideologiselta valinnalta. Vanhan viisauden mukaan armeija marssii vatsallaan. Mikään armeija ei taistele linssikeiton ja kukkakaalipirtelön voimalla, ministeri tuhahtaa.
Ylen mukaan armeijassa tarjoillaan syksystä alkaen kasvisaterioilla esimerkiksi soijasuokaleita ja quornia.
Puolustusvoimat perustelee päätöstä kasvisruoan lisäämisellä terveellisyydellä ja lihantuotannon vaikutuksella ilmastonmuutokseen.
Lähde: Lännen Media
Yksilönvapauksista kysyttiin suomalaisilta – paljastui, että vihreät ja perussuomalaiset ovat lähes yhtä liberaaleja
VastaaPoistaPerussuomalaisten ja vihreiden kannattajat ovat lähes yhtä liberaaleja, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n selvityksestä.
RKP:n, kokoomuksen, vihreiden ja perussuomalaisten kannattajat ovat liberaalimpia kuin suomalaiset keskimäärin. Vasemmistoliiton, sinisen tulevaisuuden, SDP:n, keskustan ja kristillisdemokraattien kannattajat ovat puolestaan vähemmän liberaaleja kuin suomalaiset keskimäärin.
Miehet kannattavat naisia enemmän yksilönvapauksien lisäämistä.
Eri puolueiden äänestäjien vapausnäkemyksiä tarkasteltiin neljällä vapauden ulottuvuudella: sananvapaus, identiteetin vapaus, talouden vapaus ja vapaus holhouksesta.
Vaikka perussuomalaisten ja vihreiden kannattajat ovat lähellä toisiaan liberaaliusmittarilla, ovat niiden mielipiteet täysin erilaiset. Vihreiden kannattajien sijoittuminen mittarin liberaaliin päähän johtuu erittäin voimakkaasta tuesta identiteetin vapaudelle, jolla tutkimuksessa tarkoitetaan sukupuolivähemmistöjen, kulttuurien ja taiteen vapauksia.
Sama pätee kääntäen perussuomalaisten kannattajiin. He olisivat mittarin liberaaleimmassa päässä, ellei heidän tukensa identiteetin vapaudelle olisi eri äänestäjäryhmistä selvästi alhaisin.
Kokoomuksen kannattajien liberalismi koostuu puolestaan lähinnä talouden vapaudesta ja holhouksen vastaisuudesta. Sanan- ja identiteetin vapauksia kokoomuksen kannattajat tukevat korkeintaan keskimääräisesti.
Kysely vapaudesta on osa EVAn vuoden 2018 Arvo- ja asennetutkimusta. Tulokset perustuvat 2 073 henkilön antamiin vastauksiin. Virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä. Tiedot kerättiin tammikuun alkupuoliskolla.
VIHAPUHE – PATRIARKAATIN VASTAISKU
VastaaPoistaIskeekö verkon vihapuhe erityisesti naisiin? Kyllä. Vasemmistonaisten seminaarissa tutkijat ja aktivistit pohtivat ilmiön syitä viikko sitten.
Vihapuheen ryöpsähtäminen valloilleen on vastaisku naisten oikeuksille. Tutkija Tuija Saresman mukaan omaa tilaa ottavat naiset koetaan uhaksi patriarkaatille. Tähän vastataan vihapuheella.
Oikeistopopulistit hyökkäävät milloin ketäkin vastaan. Tulilinjalla ovat feministit, vihervasemmistolaiset, suvakit ja rajat kiinni -joukkojen vihollisiksi määrittelemät ja nimeämät naiset.
Rasismilla elämöivät yrittävät työntää naiset suojelun kohteeksi. Samaan aikaan samat tyypit hyökkäävät vihapuheella uhaten naisia raiskauksella, väkivallalla ja muilla pelkoa nostattavilla teoilla.
Seminaarissa muistutettiin: sanat ovat tekoja.
Feministisen ajatushautomo Hatun johtajan Saara Särmän sanoin voi tiivistää naisiin kohdistuvan vastaiskun yhden puolen: tämä hallitus itsessään on vastaisku naisten oikeuksille.
Särmä on saanut vihapostia keski-ikäisiltä miehiltä, jotka esiintyvät omalla naamallaan, nimellään ja jopa työpaikallaan. Mitä nämä vihaviestit tekevät yrityksen brändille, Särmä kysyy.
Palvelualojen pätkätyöläinen, kansalaisaktivisti Mira-Veera Auer ihmettelee ay-liikkeen roolia. Onko puututtu riittävästi rasismiin, jos rasistisia viestejä on johtajien Facebook-seinillä näkyvissä.
Vihapuhe luo pelkoa ja pelon maantiedettä. Pelko siirtyy seuralaiseksi muuhunkin elämään: Jokainen vastaantulija näyttäytyy potentiaalisena vihollisena. Perussuomalaisten jytkyn seurauksena, ja jo sitä ennen, pelottava vihapuhe paisui.
Ennen sosiaalista mediaa posti kantoi hakaristi- ja huoritteluviestit kotiin kirjekuoressa. Yhtä pahasti nekin satuttivat tunkeutuessaan yksityisyyden alueelle.
Niiden määrä oli kuitenkin hallittavissa toisin kuin nyt, sillä harva näistä 1990-luvun hakaristimiehistä vaivautui kirjoittamaan kirjettä.
Juristi, parikymmentä vuotta kansalaisaktivistiksi tunnustautunut Tarja Koivumäki, nosti seminaarissa esiin tolkun ihmisten roolin. Muun muassa presidentti Sauli Niinistön hehkuttama käsite kuvaa suurta, hiljaista keskitien kulkijajoukkoa.
Koivumäki arvioi suurimman osan näistä ihmisistä olevan tietämättömiä siitä, mitä todella tapahtuu. Keskusteluilmapiiri ei paranekaan, jos suuri hiljainen enemmistö jää sivuun, ja ääripäät taistelevat keskenään.
Näinhän keskustelu nyt kulkee. Keskitien kulkijoiden näkemyksiä ei voi tietää, jos he vaikenevat. Ääripäät puhuvat toistensa ohi.
Aidon keskustelun vesittyessä on helppo eristäytyä omiin kupliinsa. Tämäkään ei ole uutta. Keskustelukulttuurit ovat olleet aikaisemminkin eriytyneitä, mutta vastakkainasettelut korostuvat kiihkeätempoisessa somekulttuurissa.
Verkon vihapuheen ohittamiseen annetut neuvot ovat moninaisia. Osa kannattaa vihaviestien näkyväksi tekemistä. Joku oli keksinyt lähettää viestit työpaikalle ja vaimolle.
Toinen aktivisti näkee viestintänsä omaksi tilakseen, johon vihaviestit eivät kuulu. Hän poistaa ne.
Mitään yhtä lähestymistapaahan vihaviesteihin ei ole, mutta tarvetta on keinojen mietintään.
Ylen aamu-tv
VastaaPoistaKumppani löydetään nykyisin netistä
Laatu korvaa määrän, toteaa tietokirjailija Mari Koistinen. Hän vinkkaa kuinka voi löytää itselleen sopivan kumppanin netistä.
Hei, Hanki helppo pääsy varmistamaan aidot online-rahapalvelut vain 2 prosentin korolla. Hanki seuraava laina.
VastaaPoistaHenkilökohtaiset lainat (suojattu ja vakuudettomat)
Yritysten luotot (turvallinen ja vakuus)
Konsolidointilaina ja paljon muuta. Olemme sertifioitu, luotettava, luotettava, tehokas, nopea ja dynaaminen. Jos kiinnostunut, ota meihin yhteyttä käyttäen alla mainittuja yksityiskohtia.
Sähköposti: progresiveloan@yahoo.com
Soita / WhatsApp: +16626183756
Verkkosivusto: https://progresivefunding.wordpress.com
james harden shoes
VastaaPoistabalenciaga sneakers
longchamp handbags
adidas tubular x
kd 10
hermes bag
longchamp
yeezy
yeezy
cheap nfl jerseys china
Kiireellinen lainatarjous herra Roberto Kennethiltä... Onko sinulla vaikeuksia saada lainaa käyttöpääomaa varten paikallisista pankeista ja muista rahoituslaitoksista? Tämän palvelun tarkoituksena on tarjota taloudellista tukea yksityishenkilöille, liikemiehille ja naisille yritystoiminnassa. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä ROBERTO KENNETHin lainayhtiöön nyt sähköpostitse: Yrityksen sähköposti: robertokennety@gmail.com
VastaaPoistaWhatsApp: +1(313)636-6776
Huomaa: Tervetuloa vain vakavamieliset ihmiset, koska olemme laillisia ja halukkaita rahoittamaan lainoja oikeille ja vakaville ihmisille. Voit palata meille seuraavilla tiedoilla, jos olet kiinnostunut:
VastaaPoistaI'm glad to find such a great article like this.
VastaaPoistaThank you for sharing this information. I'm glad that I came across your post.
VastaaPoistaGreat post with informative content. Thanks for sharing.
jordan shoes
VastaaPoistagolden goose clearance
off white outlet
supreme clothing
bape
off white
OFF-White
supreme
goyard bag
hermes handbags outlet