maanantaina, huhtikuuta 15, 2019

Viimeinen vihreä mies sammuttamassa valot

Jarkko Tontti kirjoitti 11 vuotta sitten klassikkokirjoituksensa Viimeinen vihreä mies sammuttaa valot 
Yli 70 prosenttia vihreiden äänestäjistä on naisia.

Valtuustot ympäri maata ja edustakuntaryhmä ovat sen mukaisia. Neljästätoista vihreästä kansanedustajasta viisi on miehiä, näistä kaksi homoja.

Karu tosiasia on, että valkoihoisen heteromiehen ei kannata lähteä ehdolle vihreiden listoille eikä toimia vihreissä muutenkaan. Niille, jotka eivät tätä usko, tiedossa on pelkkiä pettymyksiä, kunnes tosiasiat kirkastuvat ja he tajuavat suunnata tarmonsa toisaalle.

Teet mitä tahansa, menestymisesi on hyvin epätodennäköistä. vähän väliä mieleeni ryömii ajatus, että jotain on vialla poliittisessa puolueessa, johon on syntynyt lasikatto heteromiehille.
Ville Niinistö on innoissaan puolueensa äärimmäisen epätasa-arvoisesta sukupuolijakaumasta.


Vihreistä kolme miestä pääsi eduskuntaan, joista yksi on puheenjohtaja, toinen julkkis ja ainostaan Atte Harjanne ns. normaali mies(?).


Hauskinta (tai surullisinta) tässä kaikessa on se, että Ozan Yanar, Touko Aalto, Oras Tynkkynen yms. vihreät miehet jaksoivat hehkuttaa vihreiden naisten puolesta vuosikausia, eli puhuivat itsensä työttömyyskortistoon.

23 kommenttia:

  1. Huvittavia huomiota lisää: Pekka Haavisto on 61-vuotias ja Pirkka-Pekka Petelius on 65-vuotias.

    Vihreitä "duunarimiehiä" edustaa siis vain yksi 34-vuotias mies, joka hänkin on käytännössä työharjoitteluista suoraan akateemiseen suojatyöpaikkaan siirtynyt ylemmän luokan korkeakoulutettu ihminen. Ydinvoiman avoimesta kannattamisesta iso plus, sen perusteella osaa jo sanoa, että Atte ei ole dogmaattinen vihreä.

    Sukupuoli ei saisi olla politiikassa itseisarvo, mutta identiteettipolitiikkaa tekevissä Vihreissä se ei ole pelkästään sitä, vaan myös meriitti.

    VastaaPoista
  2. Kaikkien alojen asiantuntija15/4/19 23:42

    Moinen sukupuolten epäsuhta on Vihreitten kaltaisessa puolueessa peiliinkatsomisen paikka. Mikäli näin ei tapahdu, niin se vahvistaa sitä käsitystä, että tasa-arvo käsitteenä tarkoittaa naisille jotain ihan muuta kuin he sanovat sen tarkoittavan. Sinällään tämä ei ole mikään yllätys, sillä vastaavia epäsuhtia on nähty mm. tasa-arvotoimikunnassa, eikä siinäkään kohtaa ole mitään korjausliikettä koskaan tehty.

    Naisilla on muutenkin nyt eduskunnassa näytön paikka. Toistaiseksi on näyttänyt siltä, että mitä enemmän naisia on edustajina ja ministereinä, sen heikommin menee maan taloudella, yhteiskunnan sosiaalisella koheesiolla ja maanpuolustuskyvyllä. Mitään syy-yhteyttä on hankala osoittaa, mutta viimeistään nyt olisi aika rikkoa tämä kaava, koska virheisiin ei juurikaan enää ole varaa.

    Olisi toivottavaa, että meillä olisi eduskunnassa enemmän elinalepomäkiä ja vähemmän keskenkasvuisia kettutyttöjä. Tämä Vihreitten rosteri näyttää tässä suhteessa kuitenkin valitettavan synkältä.

    VastaaPoista
  3. https://www.daily-sun.com/post/385342/Sex-on-false-promise-of-marriage-is-rape:-Indian-Supreme-Court Intiassa kiellettiin valehtelu naisille seksin saamiseksi. Onhan se toki moraalitonta. Melko rajua silti, että siitä tulee nyt sitten raiskaustuomio. Jossain vaiheessa olisi ihan kiva, jos naistenkin rangaistusasteikkoa kovennettaisiin tai he joutuisivat vastuuseen edes jostain valheistaan.

    VastaaPoista
  4. https://www.concisenews.global/2019/04/16/how-chinese-used-human-dna-to-create-super-monkey/

    Apinoiden planeetta.

    VastaaPoista
  5. Tällaisesta seksistä naiset todella haaveilevat – rohkea toive nousee yli muiden - Seksi & Parisuhde - Ilta-Sanomat


    Monia naisia kutkuttaa ajatus kahdesta miehestä tai sitomisleikeistä.
    ...
    Naisista kolmasosa mainitsee haluavansa kokeilla seksiä julkisella paikalla. Naisia miellyttää myös ajatus seksistä kahden miehen kanssa samaan aikaan.

    Sitominen ja piiskaaminen kiinnostavat naisia selvästi enemmän kuin miehiä. Myös samaa sukupuolta olevan kanssa naiset haluaisivat olla huomattavasti miehiä useammin.

    VastaaPoista
  6. Sukupuolettuneista tieteen arvoista esimerkkinä tarkkuus.

    https://aijaa.com/Nw4jdB

    Liittyy Puopolon keissiin.

    Eli kysymys kuuluu onko @KathrynOlesko osoittanut jotain eksaktisti, vai vain esittänyt mielipiteen?

    https://twitter.com/kj_pulkkinen/status/1120735889397821440

    VastaaPoista
  7. Tyttärille syytteet äitinsä murhasta Espoossa - niska väännettiin nurin

    Syyte: Tyttäret kyllästyivät rahahuoliin - väänsivät äidiltään niskan nurin

    VastaaPoista
  8. https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/762567-psykologi-nuoret-miehet-on-ajettu-ahdinkoon-ja-se-rassaa-myos-naisia-voi-olla-kivaa

    VastaaPoista
  9. Hei nainen, eikö teknologia toimi kunnolla? Mies on suunnitellut sen miehille | Yle Uutiset | yle.fi

    6. Työympäristö miesten ehdoilla

    Toimistotilojen ovet ovat naisille raskaita avata. Sisälämpötila säädetään helposti miesten ehdoilla, vaikka naisille ja miehille sopiva lämpötila eroaa toisistaan jopa kolme astetta. Lasiportaat voivat olla kiusallisia hametta käyttäville naisille. Näin työtilojen syrjivyyksiälistaa Caroline Criado-Perez kirjassaan.

    VastaaPoista
  10. Kypsyysaste alkaa olla aikalailla "well done"

    https://kshatriya-anglobitch.blogspot.com/2019/04/the-dog-pill-ultimate-expression-of.html

    VastaaPoista
  11. Ketkä eivät halua seksiä?

    Ketkä sitten eivät halua seksiä? Vastauksen voisi tiivistää, että hämmästyttävän moni nainen. Kaikista naisista näin vastasi 15 prosenttia ja miehistä 2 prosenttia, mutta iäkkäiden naisten ryhmässä osuudet ovat huomattavasti suurempia. Seitsemänkymppisistä miehistä yksi prosentti eläisi mieluiten kokonaan ilman yhdyntöjä, mutta saman ikäisistä naisista näin tekisi viidesosa.

    65-74-vuotiaista naisista peräti 40 prosenttia ei halua lainkaan seksiä. Miesten iällä ei ole yhteyttä seksihaluihin, eli iäkkäät miehet haluavat seksiä siinä missä nuoremmatkin miehet.

    22 prosenttia 65-74-vuotiaista naisista ei harrastaisi seksiä lainkaan, jos he voisivat päättää asiasta täysin itsenäisesti. Saman ikäryhmän sinkkunaisista 44 prosenttia on tyytyväisiä elämään ilman seksiä. Samanikäisiä sinkkumiehiä seksi kiinnostaa liki yhtä paljon kuin nuorempia miehiä.

    Naisten seksihalut laskevat merkittävästi myös pitkissä, yli 20 vuotta kestäneissä parisuhteissa.

    – Yhteenvetona voi sanoa, että yli 60-vuotiailla naisilla on nuorempia naisia huomattavasti vähemmän seksihaluja. Samoin yli 20 vuotta kestäneissä parisuhteissa eläneillä naisilla, Kontula esitteli tuloksia.

    – Seksin määrä parisuhteessa vastaa useammin naisen kuin miehen toivetta, Kontula totesi.

    Käytännössä naiset siis pitkälti päättävät, onko parisuhteessa seksiä.

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaisiko Hesari positiiviseen sävyyn miehestä, joka maksaa seksistä?:

    Ikääntynyt nainen saa haluta seksiä

    Hytönen kertoo tarvitsevansa seksiä joka päivä. Hän kertoo myös ostaneensa seksiä parikymppiseltä mieheltä ja maksaneensa miesten ravintolalaskuja ja drinkkejä, muttei ole mielestään sugar mama.

    Nautinnon sanansaattaja - Elämä | HS.fi


    VastaaPoista
  13. Gilletten uudessa mainoksessa sukupuolensa korjannut poika ajaa partansa ensimmäistä kertaa – videolla liki miljoona katselukertaa

    Gilletten partakonemainoksessa transsukupuolinen poika ajaa ensimmäistä kertaa partansa. Huomiota herättäneestä mainoksesta uutisoivat muun muassa uutiskanava CNN, Huffington Post sekä Fox News -sivusto.

    Viime viikon torstaina julkaistussa Gilletten partakonemainoksessa sukupuolensa korjannut mies ajaa partansa ensimmäistä kertaa. Videota on katsottu Facebookissa tähän mennessä yli 970 000 kertaa.

    CNN-sivuston mukaan mainoksessa esiintyy torontolaislähtöinen Samson Bonkeabantu Brown sekä mies, jonka kerrotaan olevan hänen isänsä. Samson seisoo peilin edessä ja hänen isänsä neuvoo häntä.

    – Älä pelkää, isä sanoo.

    – Parran ajamisessa on kyse itseluottamuksesta.

    – Aikuiseksi kasvaessani mietin kovasti, millaiseksi mieheksi haluaisin tulla ja mietin sitä edelleen, Samson kertoo videolla.

    Samson kertoo videolla, että hän tunsi aina olevansa erilainen.

    – En tiennyt, että oli olemassa termi sellaiselle henkilöille kuin minä, Samson sanoo.

    Lopuksi videossa näkyy lause: ”Missä vain, milloin vain se tapahtuukaan – ensimmäinen parranajo on erityinen.”

    Samson kiitteli somessa
    CNN yritti tavoittaa Samsonin kertomaan, oliko kyseessä oikeasti ensimmäinen kerta, kun hän ajoi partansa. Samson tai Gillette eivät tuolloin vastanneet yhteydenottoihin.

    Gilletten mainoksen kommenttikentässä Samson kuitenkin kiittää yhtiötä saamastaan mahdollisuudesta.

    – Kiitos, että sain jakaa näin tärkeän hetken isäni kanssa, poika kirjoittaa.

    Mainos liikaa joillekin
    Mainos on herättänyt huomiota sosiaalisessa mediassa. Kaikilta ei ole herunut ymmärrystä sukupuoltaan korjanneille.

    – Mihin tämä maailma on menossa, ihmetteli eräs.

    – En enää koskaan osta mitään Gilletten tuotteita, joku ilmoitti.

    Myös ymmärrystä
    Toisaalta myös ymmärtäjiä ja kannustajia löytyi runsain mitoin.

    Esimerkiksi PFLAG-järjestö tviittasi seuraavaa: ”Vau, Gillette, täällä nousivat tunteet pintaan. Ensimmäisenä ja suurimpana LGBTQ-ihmisten vanhempien järjestönä kiitämme teitä lastemme huomioimisesta ja heidän isiensä kunnioittamisesta”.

    Mainosta Gilletten sivuille kommentoineet näyttävät pääosin ihastuneen mainokseen.

    – Halauksia sinulle ja ihanalle isällesi, toivotti eräs.

    – Kiitos Gillette, ihana tarina! hehkutti toinen

    – Olipas koskettava ja lämminhenkinen mainos, ihasteli joku.

    Partakonefirman mainokset ovat puhuttaneet aiemminkin, tosin eivät aina positiviisissa merkeissä. Netissä on kohistu niin käsikarvojen ajeluun ja toksiseen maskuliinisuuteen liittyvistä mainosvideoista.

    Lähteet: Foxnews.com, Huffpost.com, Edition.cnn.com, Metro.co.uk

    VastaaPoista

  14. ”Saan 10–20 naiselta seksiä vuodessa, mutta ketään en pysyvään suhteeseen – en ymmärrä miksi”


    Seksikumppanin löytäminen voi olla pysyvän parisuhteen luomista helpompaa.
    Mikä irtoseksisuhteissa kiinnostaa perinteisen parisuhteen sijaan? Tätä pohdittiin Me Naisten jutussa.

    Yksi vastaus kuului, että jos ajatus parisuhteesta ei maita tai sopivaa kumppania ei ole löytynyt, seksisuhteessa voi saada parisuhteen parhaat palat ilman sitoutumispakkoa.

    Lukijoiden näkemykset asiasta vaihtelevat. Tässä kolme näkökulmaa:

    Parisuhdetta ei löydy
    Monille voi olla helpompi löytää seksi- kuin pysyvä parisuhde. Nelikymppinen mieslukija kertoo:

    – Kun tulin täysi-ikäiseksi, haaveenani oli nainen, parisuhde ja lapsi. Jo muutenkin ujona havahduin kuinka vaikeaa naisiin oli tutustua. Kun löysin alkoholin, estot vapautuivat ja aloin saamaan naisiakin baareista yhden illan suhteisiin. Mun ongelma vaan on se, että ihastun/rakastun todella helposti, ja kun nainen ei enää halunnutkaan tavata, pettymys oli suuri, hän kirjoittaa.

    – Sitten aloin deittailemaan selvin päin ja hakiessani oikeaa suhdetta sain vain seksisuhteita. Ihmettelin, miten muut saavat normaalisuhteita, mutta minä en. Minussa oli aina joku vika naisten mielestä. Milloin huono harrastus, huono ammatti, huono itsetunto yms. Mutta sänkyyn kelpasin, ja kun naiset saavat tarpeekseen, he vain lähtevät.

    Nyt perhehaaveet ovat unohtuneet.

    – Deiteillä olen edelleen. Saan varmaan 10–20 naiselta seksiä vuodessa, mutta ketään en pysyvään suhteeseen. En ymmärrä miksi, mutta tähän on jo tottunut, enkä enää edes odota, että kukaan minusta tykkäisi aidosti.

    Irtosuhde paras valinta
    Nimimerkki Yksiavioinen kirjoittaa, että hänelle seksisuhteet olivat aikoinaan paras valinta. Syitä hän listaa kolme:
    Rakastan omaa rauhaa
    En kaivannut parisuhdetta
    Pärjään myös yksinäni
    – Mutta seksuaalisesti olen aina ollut aktiivinen.

    Rakastuminen ei ole ollut ikinä mitenkään ”pakollista”.

    – Parisuhteet aiheuttivat vain sen, että piti roikkua toisessa 24/7 ilman yhtään omaa rauhaa tai välipäiviä ilman, että toinen soittaa jatkuvasti perään. Seksisuhde, kun sen säännöt on sovittu, toimii vallan mainiosti, enkä näe siinä mitään väärää. Yhden yön suhteita en kuitenkaan ole koskaan halunnut harrastaa. Parhaimmillaan seksisuhteen toisesta osapuolesta on tullut kaveri.

    ”Pelkkä seksisuhde tuntuu tyhjältä”
    Nimimerkki Minttujaville on puolestaan sitä mieltä, että pelkkä seksisuhde ”tuntui tyhjältä ja henkisesti köyhältä”.

    – En halunnut tyytyä vähempään, joten lopetin satunnaiset suhteet. Sen jälkeen alkoi henkinen kasvu ja aloin arvostaa itseäni. Minun ei tarvinnut tyytyä objektiksi. Ajan oloon elämään tuli kiinnostavia asioita ja seksi jäi sivuseikaksi. Aloin ottaa huomioon niin omat kuin muidenkin tunteet ja elämästä tuli mielekästä. Jokainen tekee miten haluaa, mutta minulle sopii hyvin elämä ilman seksiä, jos sitä ei ole rakkaussuhteessa.

    VastaaPoista
  15. Khi thị trường dịch thuật ở nước ta ngày càng trở nên sôi động và phát triển mạnh về số lượng như vậy, các doanh nghiệp có nhu cầu sử dụng dịch vụ dịch thuật cảm thấy bối rối khi không biết đâu mới là những công ty dịch thuật uy tín nhất Việt Nam? trong trường hợp này, lựa chọn dịch vụ của ; dịch thuật chuyên nghiệp - MIDtrans một công ty dịch thuật chuyên nghiệp có trụ sở tại 01 Tây Sơn, Nam Lý, Đồng Hới, Quảng Bình là sự lựa chọn sáng suốt.
    Chúng tôi cung cấp dịch vụ dịch thuật đa ngôn ngữ: Anh, Trung, Pháp, Nhật, Hàn Quốc, Đức, Nga, Tây Ban Nha, Bồ Đào Nha, Ý, Hà Lan, Ả-rập, Iran, Séc, Thụy Điển, Đan Mạch, Ba Lan, La Tinh, Hungari, Bungari, Slovakia, Ukraina, Lào, Campuchia, Thái Lan, Myanma, Philipin, Indonesia, Malaysia, Hán Nôm và các ngôn ngữ khác.
    Quý khách hàng có nhu câu biên dịch, phiên dịch vui lòng liên hệ
    Công ty dịch thuật chuyên nghiệp MIDtrans
    ĐC: 01 Tây Sơn, Nam Lý, Đồng Hới, Quảng Bình
    ĐT: 0963918438
    Email: info@dichthuatchuyennghiep.com.vn

    VastaaPoista
  16. Nimeni on Miina Sillanpää, muoto, Saariselkä. Avioliiton 12 vuoden jälkeen minä ja mieheni ovat olleet riitaa toisiinsa, kunnes hän lopulta jätti minut ja muutti Kaliforniaan ollakseen toisen naisen kanssa. Tunsin elämäni ohi ja lapseni ajattelivat, etteivätkö he koskaan näe isäänsä. Yritin olla vahva vain lapsille, mutta en pystynyt hallitsemaan sydäntäni kiusavia kipuja, sydämeni oli täynnä suruja ja kipuja, koska olin todella rakastunut mieheni. Joka päivä ja yö ajattelen häntä ja toivon aina, että hän palaa takaisin minuun, olin todella järkyttynyt ja tarvitsin apua, joten etsin apua verkosta ja löysin verkkosivuston, joka ehdotti, että tohtori Osagiede voi auttaa entisen takaisin saamista nopeasti . Joten tunsin, että minun pitäisi kokeilla häntä. Otin yhteyttä häneen ja hän kertoi minulle mitä tehdä ja minä tein sen sitten hän teki Rakkaus loitsun minulle. 48 tuntia myöhemmin, mieheni todella soitti minulle ja kertoi minulle, että kaipaa minua ja lapsia niin paljon, niin uskomattoman !! Joten näin hän tuli takaisin sinä päivänä, paljon rakkautta ja iloa, ja hän pyysi anteeksi virheestään ja kivustaan, jonka hän aiheutti minulle ja lapsille. Sitten siitä päivästä lähtien avioliitto oli nyt vahvempi kuin milloin se oli, kaikki kiitos tohtori Osagiedelle. hän on niin voimakas ja päätin jakaa tarinasi Internetissä, että tohtori Osagiede on todellinen ja voimakas loitsunpitäjä, jota rukoilen elääkseni pitkään auttamaan lapsiaan vaikeuksissa, jos olet täällä ja tarvitset Ex takaisin tai aviomiehesi muutti toisen naisen luo, älä itke enää, ota nyt yhteyttä tähän voimakkaaseen loitsuyrittäjään. Tässä on hänen yhteystietonsa osoitteessa: doctorosagiede75@gmail.com tai whatsapp puhelinnumeroon +2349014523836
    tai viber +2349014523836

    VastaaPoista
  17. Hello This Is camea escort. we provide High Profile Girls In Hamburg

    VastaaPoista
  18. Escort Dusseldorf is best escort agency we are available 24/7.

    https://dusseldorf-escort.com/

    VastaaPoista
  19. Elite Escort Agency provide all services to our clients 24/7

    VastaaPoista
  20. Hello This Is dESI escort. we provide vip Girls Profile In Istanbul 24/7 open

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".