Ilkka heittää minulle leikkimielisen haasteen pohdiskella lihavuutta ja sen aiheuttamia yhteiskunnallisia kustannuksia. Se onkin hyvin kiinnostava aihe, kuten läskeihin ja laihduttamiseen liittyvät aiheet yleensäkin. Pohdiskeluni pohjalla on oletus siitä, että lihavuus aiheuttaa yhteiskunnalle merkittäviä sairaanhoidollisia kustannuksia ja kysymyksenasetteluna se, pitäisikö yhteiskunnan ja veronmaksajien maksaa nuo kustannukset vai kuuluisiko maksajan osa läskeille itselleen kokonaan tai ainakin osittain?

Lähdetään aluksi demokratian pohdiskelusta. Demokratiassa vahvoilla ovat sellaiset ihmiset, jotka kuuluvat suureen, vihaiseen ja valittavaan ryhmittymään, joka kerää enemmistön säälin, ymmärryksen ja myötätunnon tunteet puolelleen. Lihavat ovat juuri tuollainen ryhmittymä, verrattuna vaikkapa tupakoijiin ja huumeiden käyttäjiin. On vaikeaa tai miltei mahdoton nähdä, miten poliittinen enemmistö saataisiin läskien rangaistusveron puolelle.

Toisena ajatuksena tulevat läskistä aiheutuneiden sairauskulujen määrittely. Tupakka- ja alkoholisairauksien maksattamista asianosaisilla on väläytelty usein, mutta sekään ponsi ei ole edennyt aietta pidemmälle, vaikka tiettyjen noista aineista aiheutuneiden sairauksien määrittely on paljon yksiselitteisempää. Oletetaan kuitenkin, että läski on sinällään vaarallista ja joutaa verolle ilman sairauksien erotteluakin.

Kun nyt ollaan saatu julistettua läski kalliiksi ja poliittinen enemmistö läskiveron taakse, niin seuraa läskien ihmisten määrittely ja heille määrättävät maksut läskiylimäärän mukaan. Siitäkin on vaikeaa päästä yksimielisyyteen, mutta sinällään määrittely onnistuisi varmaan kohtuullisen oikeudenmukaisesti.

Seuraavaksi läskit vaatisivat, että muutkin vaaralliset harrastukset, kuin syöminen, olisi laitettava verolle kunkin harrastuksen kustannusten mukaan: Vuorikiipeily, rullaluistelu, jäillä kävely, ratsastus ja monet muut. Sitten olisikin päästy lähemmäksi kustannusvastaavaa tilaa, jossa jokainen on vastuussa itselleen aiheuttamien terveysriskien mahdollisista kustannuksista. Ajatus sinällään kuulostaa hyvältä, koska en minä halua maksaa, jos joku keksii niinkin hullun idean, kuin että lähtee vuorelle kiipeämään ja loukkaantuu.

Ajatusta voidaan kehittää edelleenkin niin, että sikiöt testattaisiin geneettisesti ja jos joku haluaisi synnyttää kallista perinnöllistä sairautta sairastavan lapsen, niin hänen olisi maksettava lapsestaan aiheutuneet kustannukset.

Helpoiten tuo kaikki hoituisi tietenkin Amerikan mallin mukaisella henkilökohtaisella sairausvakuutuksella, jossa kaikki edellämainitut kohdat on otettu huomioon. Amerikan malli johtaa köyhimpien ihmisten olojen kurjistumiseen, mutta enemmistön elämänhallinnan ja elintason lisääntymiseen, koska he voivat tehdä paremmin päätöksiä omaa entistä suurempaa rahapottiaan koskien. Kai tässä lopulta päädytään vertaamaan pohjoismaista hyvinvointimallia ja Amerikan mallia. Kummassakin on puolensa ja noitten puolien yhteismitallinen vertaaminen on vaikeaa.

Jos kuitenkin ajateltaisiin, että olisi niin viisas tietokone, että se näyttäisi sen riskiprosentin, millä ihminen elämäänsä elää ja ne kustannukset, jotka hän riskistään joutuisi maksamaan, niin haluttaisiinko tuo kone ottaa käyttöön? Jokaisen kotona olisi näyttö, jossa lukisi hänen vuosittainen sairasvakuutusmaksunsa ja ohjeet tuon maksun alentamiseksi. Ja munkkia haukatessa kone pärähräisi huutamaan kuin Tarzan kiimassa.