Armeijaa voisi verrata vaikkapa vakuutukseen tai turvarakenteisiin. Samalla lailla kuin kuin laivaa rakennettaessa joudutaan tekemään päätös siitä - kuinka suuren myrskyn se kestää - joudutaan maan puolustusta miettiessä ratkaisemaan, kuinka vahva puolustus tarvitaan ja kuinka paljon siihen ollaan valmiit sijoittamaan.

Sodan ja hyökkäyksen uhriksi joutumisen vertaukseksi on vaikea keksiä yhtä suurta luonnonkatastrofia. Juuri missään luonnokatastrofissa seuraukset eivät ole niin murheelliset. Tuosta syystä voisi ajatella, että vaikka sodan todennäköisyys olisikin hyvin pieni, niin siltikin sitä vastaan kannattaa vakuuttaa itsensä perusteellisesti ja kalliisti, koska seuraukset sodan tullessa ovat niin kauheat. Esitetään lukijaharjoituslaskelma: Jos hyökkäys Suomeen toteutuisi seuraavan 20 vuoden aikana 0,1 prosentin todennäköisyydellä nykyisellä puolustusbudjetilla, niin olisitteko valmis lisäämään puolustusmäärärahoja tai liittymään Natoon tuon todennäköisyyden pienentämiseksi? Entäs jos hyökkäyksen todennäköisyys olisi 1prosentti tai tai 10 prosenttia?

Tässä vaiheessa keskusteluun voisi ottaa mukaan vasemmistohumanistit. Kun he puhuvat ydinvoimasta ja sen riskeistä, niin tuntuu, että lähes olemattoman pieni riski ydinvahingon suhteen on heille liian suuri. Ydinjätettä ei voi loppusijoittaa, koska ei koskaan voi olla aivan varma loppusijoituksen turvallisuudesta. Kun verrataan mahdollisen ydinonnettomuuden tai sodan tuhovaikutuksia keskenään, huomataan, että sodan aiheuttama tuho on satoja kertoja kauheampi kuin ydinonnettomuuden. Joku yksinkertaisempi oikeistoteknokraatti saattaisi ajatella, että sodalta pitäisi suojautua silloin satoja kertoja varmemmin kuin ydinonnettomuudelta. Vasemmistohumanistit ajattelevat kuitenkin eri tavoin.

Vaikka vasemmistohumanistit pelkäävät ydinonnettomuutta, niin sodan riskit eivät eivät heitä huoleta. Päinvastoin, he vähentäisivät armeijan rahoitusta, eivätkä ainakaan liittyisi Natoon. Jos Suomen puolustus hoidettaisiin "sotavakuutuksella", niin he tuskin vaivautuisivat tuollaista vakuutusta ottamaan. Ydinvoiman mahdollisia tuhoja varten mikään vakuutus ei kuitenkaan ole riittävän suuri. Tottakai aina voi uskoa rauhaan tai siihen, että ei se meidän talo syty palamaan. Onnettomuudethan sattuvat aina muille. Ainahan voi yrittää rauhanpolitiikkaa tai luottaa tulipalon sammutuksessa yllättävään rankkasateeseen. Kannattaako maanpuolustusta suunnitellessa kuitenkaan luottaa valoisaan tulevaisuuteen ja rauhantahtoon, vai pitääkö varautua pahimpaan?

Tasa-arvoinen malli maanpuolustuksen suhteen voisi olla sellainen, että armeija tai siviilipalvelus olisi pakollinen jokaiselle, sukupuolesta riippumatta. Armeijan tulisi olla houkuttelevampi vaihtoehto, jotta sinne saataisiin paras aines. Käpyjä pystyy keräämään heikommillakin valmiuksilla. Jos armeijaan olisi liikaa hakijoita, niin huonommat karsittaisiin pois fyysisten ja henkisten ominaisuuksien perusteella. Silloin Suomella olisi mahdollisimman hyvä puolustus sekä tasa-arvoinen yhteiskuntajärjestelmä tuolta osin.