Tutkimus vs. mielipide

Iltalehdessä pääministeri Vanhanen kommentoi rotuasiaa:

Kysymykseen, mitä mieltä pääministeri on mustien ja valkoisten välisistä älykkyyseroista, hän myönsi, ettei eroja ole. Minä en näe minkäänlaisia eroja.

Eli jos isä Vanhanen on tutkinut enemmän tai vähemmän tieteellisesti asiaa, niin sen voi poika kumota sanomalla, ettei "hän näe eroja ja että eroja ei ole". Ihan tuosta vaan, kun siltä sattuu tuntumaan. Toki Pääministerin lausunnot ovat ihan ymmärrettäviä moneltakin kannalta, mutta noin periaatteena on aika mielenkiintoista kumota jonkun tutkimuksia kysymällä asiaan ihmeemmin perehtymättömältä(?) henkilöltä hänen mielipidettään asiaan.

Tämän tyyppisiä aiheita saisi tulla enemmänkin mediaan poliitikkoja hiostamaan. Seuraavaksi Päämisteriltä voisi kysyä, että "onko sinulla tapana kumota muitakin tieteellisiä tutkimuksia mielipiteilläsi?". "Pöh, ei asbesti ole vaarallista. Minusta vain nyt tuntuu siltä että se ei ole vaarallista, vaikka serkkuni tutkimus väittääkin sitä vaaralliseksi." Poliittinen korrektius näyttää ajavan sen ohitse, että yritettäisiin selvittää ihan faktojen ja tutkimusten pohjalta, miten asia todella on.

Silvian ja kuninkaan jutut menevät Iltalehden jutussa hauskasti ristiin.

- Kuningatar Silvia on erittäin raivostunut siitä, että useat kuningas Kaarle Kustaan ystävät ovat löytäneet lähiaikoina huomattavasti itseään nuoremmat naisystävät.

- Kuninkaan itsensäkin mielestä on hienoa seurustella nuorten naisten kanssa. He ovat kuin raikas tuulahdus tylsissä juhlissa.

Jos minä olisin kunkku, niin jättäisin kyllä tuollaisen nuorten naisten kehumisen väliin ainakin kuningattaren seurassa. Se ei tee hyvää suhteelle.

Ihmisen seksikkyys riippuu hänen nimestään.

Elleissä keskustellaan rakastumisen vaikeudesta:

- Olen ollut suurimman osan elämästäni sinkkuna, koska rakastun äärimmäisen harvoin. Lisäksi minulla on ollut huonoa tuuria suhteissani ja suhteesta toipumiseen on mennyt aina varsin kauan aikaa. Useita miehiä olen tapaillut elämäni aikana, mutta se varsinainen CLICK vain tulee niin äärettömän harvoin. Joskus olen yrittänyt suhdetta jatkaa, vaikken ole todella ihastunut ollutkaan ja odotellut ystävyyden kyspsymistä rakastumiseksi, mutta niin ei ole yleensä käynyt.

- Minulla oli sama sinkkuaikana eli tapasin ihan mukavia miehiä, mutta tunne puuttui ( kemia) , siis rakastuminen.

- Voi että, ihan kuin olisin omia ajatuksiani lukenut! Ihan viime päivinä olen joutunut lopettamaan yhden suhteen, joka ei hyvästä tahdostakaan huolimatta johtanut ystävyydestä mihinkään.

- Ehkä vähän huonoa tuuria, mutten voi sille mitään, että välillä kadehdin ihmsiä, jotka vain ihastuvat tosi helposti.

- Alkuperäisen teksti oli kuin itseni kirjoittama. En minäkään
rakastu juuri millään.

- Voi olla, että minulla on korkeat kriteerit, mutta minkäs sillekään voi??? Tuskin pystyn rakastumaan johonkin ihmiseen väkisin, vaikka yrittäisinkin.

Onko markkina-arvokupla pullistunut jo niin suureksi, että rakastumiset on syytä unohtaa?