lauantaina, elokuuta 27, 2005

Miesten pornonkatselusta

Ellit:
Nainen 1: Olemme olleet yhdessä 5 vuotta josta 2v naimisissa. Olen kuulemma miehelle "elämäni nainen" ja mies on kaikenpuolin ihana kumppani. Seksielämämämme kukoistaa ja olemme onnellisia.

Muutos yhteydessä löysin miehen vanhan allakan johon hän oli piilottanut netistä tulostettuja kuvia naisista. Kuvat olivat ns. pehmopornoja, naisilla oli rinnat (isot silikooni) paljaana tai seksikkäät asut. Kaikille heillä oli pitkät, vaaleat hiukset kuten minulla mutta hämmästyin ja loukkaannuin. Suotta?

Minkälainen mies TULOSTAA kuvia netistä? Ymmärrän jollain lailla katsomisen mutta se että säilyttää kuvia almanakan välissä tai lompakossa?

Otin puheeksi asian miehen kanssa ja häntä nolostutti ja pyysi anteeksi mutten halunnut anteeksipyyntöä vaan jonkinlaisen selityksen MIKSI? Sitä en ole saanut. Kerroin miehelle etten hyväksy että hän tulostaa kuvia ja piilottelee niitä johon hän vastasi ettei "vanhoista kuvista kannata riidellä". Kuvat oli tulostettu (päivämäärä näkyi) n. 2v sitten.

Mies näyttää silmissäni nyt hieman raukalta ja luuserilta. En uskonut että fiksu, aikuinen mies käyttäytyy kuin joku murrosikäinen.

Nainen 2: Miehet ovat juuri kuvauksesi mukaisia ressukoita. En ole tavannut eläissäni heteromiestä, joka ei katselisi mielellään pornoa ja runkkailisi muutenkin ajatellen pornotähtiä ja playboypupuja. Nuo mainitsemasi kuvat ovat juuri siihen tarkoitukseen, aina kun ei ole mahdollista päästä nettiin. Parhaan ystäväni mies kärähti siitä että hänellä oli Elloksen tms. kuvaston sivuilta repäisty alusvaatemallin kuva piilotettuna kylpyhuoneessa, jokainen tietää sanomattakin mitä tarkoitusta varten....

Miehet ovat "biologisine tarpeineen" varsin säälittäviä
Eli tiivistettynä: Miehille tyypilliset biologiset tarpeet säälittäviä, eikä niiden tyydyttämistä tulisi sallia. Mielestäni asenteiden tulisi muuttua miesten tarpeita hyväksyvämpään tai jopa ylistävämpään suuntaan. Naisten asenteiden tulisi muuttua tällaisiksi: "Mieheni katsoo pornoa ja runkkaa, se on minusta tosi hienoa!". "Mikään ei ole niin seksikästä kuin tietsikan ääressä runkaava mies!".

Ellit:
Nainen 3: Tuntuu todella epämiellyttävältä löytää yhteiseltä tietokoneelta tiedostoja jotka sisältää (mielestäni) erittäin vastenmielistä materiaalia..Olen puhunut asiasta mieheni kanssa joka myöntää häpeävänsä koko asiaa..Ja haluaisi lopettaa mutta on "koukussa".. Haluaisin kuulla muiden kokemuksia ja mielipiteitä asiasta koska en halua ryhtyä kotipoliisiksi. Säälittävää..

Mies: Voin suoraan sanoa, että jos muijani joskus valittaa pornon katselemisesta, niin hänellä on valinta: joko pitää turpansa kiinni tai lähteä lätkimään. Vaikka pidän hänestä enemmän kuin pornosta, niin tuollaisten mittöminen asioiden kieltäminen tai se ettei haluta ymmärtää toisten haluja kertoo itsekkäästä, hallitsevasta ja toista ymmärtämättömästä luonteesta enemmän kuin mistään muusta.
Miehen ei tosiaankaan tule hävetä pornon katseluaan. Sopiva vastaus pornon katselusta mäkättävälle eukolle voisi olla seuraavanlainen: " Kuules, eiköhän sovita, että minä katselen ihan sellaisia kuvia kuin minua huvittaa ja sinä katselet sellaisia kuvia kuin sinua huvittaa. Osaan kyllä valita omat katseluni, enkä tarvitse siihen ohjeita muilta. Jos minä joskus tarvitsen ohjeita katseluuni, niin tulen kyllä sitten erikseen sitä kysymään." Miehen on säilytettävä itsekunnioituksensa, eikä hänen tule alistua mielivaltaisesti pomputeltavaksi. Miehen on oltava ylpeä tekemisistään.

torstaina, elokuuta 25, 2005

Kunnon miehen kohtalo

Naiset kertovat kerrankin rehellisesti, miten kunnon miehen loppupeleissä käy:
Nainen 1: Oon niin onnekas (?), että oon löytänyt ns. Hyvän Miehen. Tiedättekö tyypin? Kaikki sukulaiset ja ystävät ylistää maasta taivaaseen, ja mikäs siinä, hyvähän tuo on. Ottaa huomioon, tarjoaa apuaan, kuuntelee. Riittääkö se kuitenkaan? Ainakin musta tuntuu, että jotain olennaista puuttuu. Se kipinä, kemia tai miksi sitä nyt haluaakaan nimittää. Tai rakkaus? Seksikään ei ole viime aikoina jaksanut kiinnostaa. Väitellä ei enää jaksa, aiemmin kyllä väittelin niin kauan, kunnes asia oli selvä. Nyt ei vaan enää jaksa välittää.

Nainen 2: Minulla on täällä aivan sama tilanne kuin sinulla. Mieheni on maailman kiltein, kunnollisin ja kultaisin ihminen...mutta...vaikka häntä rakastan (uskon niin) niin jotain tästä puuttuu. Tapasin tässä sitten jälleen entisen poikaystäväni, jonka kanssa erosimme yhteisen ajan puuttessa hänen omistautuessaan silloiselle "harrastukselleen". Hänen kanssaan olen aina tuntenut näitä kipinöitä ja tunsin jälleen. Hän ei varmaan ole kaikkien tuttujeni mielestä minulle "se hyvä mies", mutta tunteeni häntä kohtaan ovat aina olleet erityisen lämpimät samoin kuin hänen tunteensa minua kohtaan.

Nainen 3: Olen itse ihan samassa tilanteessa. Useitakin kertoja olen sanonut, etten tiedä tahdonko jatkaa ja etten tunne sitä "kipinää". Silloin hän alkaa itkeä ja sanoo että haluaa yrittää kaikkensa jotta pysyisimme yhdessä ja on ihana.. Ja seuraavana päivänä kaikki on kuten ennen ja mietin edelleenkin mitä tekisin.

Olenkin alkanut ajatella, että onko todella väärin jättää kiltti ja hyvä mies? Sitä tuntee itsensä todella huonoksi jos edes haluaa tehdä niin..

Nainen 4: Mulla kanssa oli hyva mies. Hulluna minuun, sai mut tuntemaan oloni maailman kauneimmaksi naiseksi. Aina rehellinen, tahtoi vain olla mun kanssa, hellia mua. Alku oli kivaa... sit mua ei enaa seksi kiinnostanut, myohemmin ei mikaan muukaan ja lemppasin sen.
Itselläni ei ole koskaan ollut suhteissa tuollaista kiltin miehen syndroomaa, eli sitä, että mies yrittää tehdä kaikkensa naisen eteen rakkaudella ja lopputuloksena on seksille kylmennyt nainen, joka miettii eroa. Oma ongelmani on ollut lähinnä päinvastainen, eli en ole jaksanut panostaa suhteeseen ja olen ollut hyvin itseriittoinen. Itseriittoinen käytös saa naisen janoamaan yhä enemmän hellyyden osoituksia. Nainen joutuu eräänlaisen epävarmuuden tilaan, mikä saa hänet yrittämään enemmän saadakseen miehen mielenkiinnon kohdistumaan itseensä. Suhteessa kilteillä miehillä on se vika, että he eivät osaa tai ymmärrä hyödyntää sopivassa määrin tuollaista itseriittoisuusefektiä, joka saa naisen juoksemaan miehen perässä. Liiallisesti käytettynä itseriittoisuus kuitenkin kypsyttää lopulta naisen ja edessä on ero.

Kipinä tai kemia tulee siitä, että mies osoittaa sopivassa määrin naiselle, että nainen on ollut onnekas saadessaan itselleen kyseisen miehen. Jos mies osoittaa jatkuvasti käytöksellään, että mies itse on ollut onnekas saadessaan naisen, nainen tulkitsee asiaintilan siten, että hän on tyytynyt markkina-arvoltaan liian alhaisen tasoiseen mieheen.
Tämänhän me kaikki jo tiesimmekin

Miehet ovat älykkäämpiä kuin naiset:
There was a much higher proportion of men with higher IQs, with three men to each woman with an IQ above 130 and 5.5 men for each woman with an IQ above 145.

These different proportions of men and women with high IQ scores are clearly worth speaking of and may go some way to explaining the greater numbers of men achieving distinctions of various kinds for which a high IQ is required, such as chess grandmasters, Fields medallists for mathematics, Nobel prizewinners and the like.
Osa 2:
Men are more intelligent than women by about five IQ points on average, making them better suited for tasks of high complexity.

lauantaina, elokuuta 20, 2005

Miesten ja naisten välisestä palkka-erosta
  • Warren Farrell: Men and women make 25 different work-life choices. Each leads to men earning more money; and each leads to women having better lives.
  • In most fields men still do earn more for the same job title. For example, technically, male doctors earn more than female doctors. But male and female doctors behave very differently. The man is more likely to be the surgeon (vs. GP or psychiatrist), work in private practice (vs. HMOs), work hours that are longer and less predictable, for more years. It is only when everything is equal that the women earn the same or more. I used to teach at the School of Medicine at the University of California in San Diego. I saw my female students even in their first year expressing preference for shorter, more predictable hours, and a desire to avoid surgery.
  • Women who have never been married and are without children earn 117% of their male counterparts.
  • Women who own their own businesses earn only 49% of male business owners. That is, women make 80% of what men make when their bosses are usually men, but 49% when their bosses are themselves.
  • When the Rochester Institute of Technology surveyed business owners, they discovered money was the primary motivator for only 29% of the women, vs. 76% of the men. Women wanted flexibility with family opportunities, freedom, control, no commute.
63% of girls would rather be glamour models than nurses.

Wooing girls with costly, but essentially worthless gifts ? such as theatre tickets or expensive dinners out ? is a winning courtship strategy for both sexes.

perjantaina, elokuuta 19, 2005

Naiset rakennuksella ja pomoina

Kun palkaat naisen töihin rakennukselle...:
Whenever I hear females whining about earning "only 73 cents" I am reminded of my 30 years of construction experience and the women who have asked for a job. You can't get a female to do any actual work. At $.73 they are way overpaid. Men do all the hard, physical, dirty and sometimes dangerous work. MEN build the homes, produce the food, and provide for the whole society, always have and always will. Women sit around in sandals, maybe behind a desk, paint their toenails and whine because they don't get paid as much as men.
Sijoittajat eivät diggaa naispomoja:
IT has taken years for them to smash through the glass ceiling. But just as women executives had finally swept away their label as novelties in the boardroom, a report has suggested they are not up to the job.

In fact, investing in stock market-listed companies run by women or with female executive directors is a 'surefire recipe for underperformance', according to Shares magazine.

It found that among the UK's top 250 listed middlesized companies, the 24 with at least one female executive director increased share values by `only` 22% over the past 12 months - compared with an average of 27%.

One of the reasons given for women's poor performance is that they ´cannot make tough decisions´.

torstaina, elokuuta 18, 2005

Runkkarit

Isosisko kirjoittaa:
Mietin tuossa aiemmin, ja ihan vakavissani muuten, miksi nimitetään runkkariksi sellaista seurustelevaa miestä, jolla on tapana vilkuilla kaupungilla muita naisia. Miksi juuri runkkariksi?

Runkkari viittaa itsetyydytykseen. Itsetyydytystä pidetään halveksittavana, muutenhan ketään ei voisi onnistuneesti nöyryyttää tuolla nimityksellä. (Vrt. ketään ei nimitellä esimerkiksi rakastelijaksi.)

Enkä ole kuullut nimiteltävän naisia tästä syystä millään runkkaria vastaavalla nimityksellä - onko sellaista edes?
"Runkkari" viittaa mieheen, joka joutuu runkkaamaan siksi, että hän ei onnistu pääsemään seksisuhteisiin naisten kanssa. Seurustelevan miehen kutsuminen runkkariksi ei ole tuossa valossa kovin onnistunutta. Samalla tavalla "homo" nimitystä käytetään halventavasti merkiten: "mies joka ei pääse naisten kanssa seksisuhteisiin ja joutuu tyytymään seksiin miesten kanssa". Siten haukkumaniminä runkkari ja homo kumpuavat samasta lähtökohdasta. Taustallahan on se sinällään oikea ajatus, että pääseminen sekstailuun naisten kanssa on vaativa suoritus ja jos mies ei siihen kykene, hän on luuseri, jolle voidaan ilkkua.

Naisille vastaavaa haukkumanimeä ei ole, koska kuka tahansa nainen saa seksiä miehiltä halutessaan, jotenka runkkaamiseen tyytyminen ei ole naiselta seurausta kyvyttömyydestä. Naisten haukkumiseen käytetään runkkarin päinvastaista vastinetta "huoraa", joka viittaa sellaiseen naiseen, joka joutuu kauppaamaan seksuaalisen resurssinsa alihintaan, elikkä ei vaihda seksuaaliresurssiaan suhteeseen miehen kanssa, vaan yksittäisiin hyötyihin, joiden voidaan katsoa edustavan alihintaa naisen seksuaalisuudesta.

Siten runkkariksi tai huoraksi kutsuminen pitävät sisällään suunnilleen samansuuntaisen viestin: henkilö on kykenemätön saavuttamaan miehille ja naisille astettavaa perusstandardia, eli mies ei kykene saamaan seksiä naisilta ja nainen ei kykene saamaan seksuaaliresurssistaan täyttä hintaa. Kummatkin ovat siten omalla tavallaan luusereita oman sukupuolensa keskuudessa.

Mielen osoituksia.
Miehillä ei skulaa hyvin suhteilumarkkinoilla

Suomi24:
Mies 1: Erosin itse tuossa parisen vuotta sitten ja olen alkanut pikkuhiljaa katsella itselleni uutta kumppania. Baarithan lienee tuollaisia ensisijaisia harjoittelupaikkoja pitkän suhteen jälkeen. Mutta mitä helvettiä. Kahdessa kuukaudessa kolmetkymmenet pakit? En todellakaan ole myöskään "susiruma", naistuttavani ihmettelevät miksi hemmetissä en seurustele kun olen "tosi kiva" ja "fiksu"?.

Tein päätöksen jota en todennäköisesti tule katumaan: Olen baarilakossa. Leikkikää naiset prinsessaleikkejänne ihan rauhassa. Ilman minua. Jos jollakin on kiinnostusta, minut löytää kaupoista, kaupungilta, kotoa tai kuntoilemasta, töistä on turha hakea, sinne teitä ei valitettavasti päästetä.


Mies 2: Baarit on miehen kannalta ehkäpä huonoimpia mahdollisia iskupaikkoja... Naisilla on baareissa hirveät ennakkoluulot miesten suhteen, ja tarjontaa on vähän liiankin kanssa. Mikä tärkeintä, paikassa on joka tapauksessa useita miehiä, jotka ovat komeampia ja puoleensavetävämpiä kuin juuri sinä. Sillä ei ole mitään merkitystä, onko jollain yksittäisellä naisella saumaa näihin miehiin vai ei, mutta jo miesten läsnäolo heikentää vetovoimaasi... Itselläni on muuten vielä paljon pahempi "pakkiputki" päällä kuin sinulla...
Tuollaisia kirjoituksia on palsta pullollaan ja se herättääkin naisissa ihmetystä:
Nainen: Ovatko tämän palstan kirjoitukset jotenkin muuttuneet? Luen nykyään vähän harvemmin näitä sinkkupalstan keskusteluja, kun ei ole niin paljon vapaa-aikaa. Tuntuu, että aikaisempaan verrattuna täällä on nykyään ihan hirveästi miesten aloittamia keskusteluja, joissa kaikissa valitetaan samaa asiaa: ei löydy naista, kun naiset ovat niin helvetin nirsoja, pelkästään rahan tai akateemisten miesten perässä juoksevia ja mitä milloinkin. Syy on siis aina naisissa, ei koskaan kirjoittajissa itsessään. Minkälainen onneton rupusakki täällä oikein pyörii? Katkeria, vihamielisiä ja saamattomia miehiä.
Kovaa on rikkaan miehen naisena

Ellit:
Olemme avopari, jolla on yksi yhteinen lapsi. Ikää 30 v plus ja miinus pari vuotta. Ongelmaksi ovat muodostuneet suuret tuloeromme. Riitelemme rahasta jatkuvasti, mikä sinällään on typerää, kun parempiakin riidan aiheita varmasti olisi.

Mieheni on todella hyvä tuloinen ja tienasi viime vuonna 110 000 euroa. Lisäksi hänellä on omaisuutta. Minä olen vielä noin kahden vuoden ajan opiskelija ja tienaan tällä hetkellä osa-aika duunistani 1400 euroa bruttona. Käteen jää noin 1000 euroa kuussa.

Asumme miehen omistamassa asunnossa, hän lyhentää omissa nimissään olevaa asuntolainaa yksin. Asumisesta en maksa mitään. Lisäksi hän omistaa kaksi autoa, joista saan käyttää toista ilmaiseksi. Bensat maksan itse. Minua on ruvennut korpeamaan, että minulla ei koskaan jää mitään säästöön, vaan kaikki menee peruselämiseen.
Kovat on odotukset naisilla. Pitäisi varmaan säätää sellainen laki, että jokainen maksaa itse omat kulunsa.

lauantaina, elokuuta 13, 2005

Varokaa keski-iän kriisiä

Keski-iän kriisi tulee miehille jo 25-vuotiaana:


Prostituutiopropagandaa:
Dr Layden warns that as the demand for prostitution increases, with internet porn being both anonymous and available 24 hours a day, supply is failing to meet demand. "There are not enough women in Australia who have been raped as a child, are homeless, or have a drug addiction, to be prostitutes, because in reality these are the women who end up in this situation.

"In this case, you have to deceive or kidnap women and children from other countries, take their passport, beat them up and put them into sex slavery.

"And not only is the demand for harder pornography rising, but people who use porn are much more likely to commit sexual offences. It's a dangerous circle."
Kaikki mukaan mielenosoitukseen.

tiistaina, elokuuta 09, 2005

Sitoutumisen järjettömyys

Sitoutumiskammoiset miehet ovat esillä aina silloin tällöin. Mutta mitä järkeä itse sitoutumisessa sitten on? Loogisesti ajatellen ei juuri mitään.

A: Suhde on hyvä. Mitään sen erityistä sitoutumista ei tarvita, koska kummankin kannattaa jatkaa hyvässä suhteessa.

B: Suhde on todella huono: Huonossa suhteessa ei kummankaan kannata jatkaa. Silloin on edullisinta, että kaikinpuolinen sitoutuminen on mahdollisimman heikkoa, jotta ero onnistuu helposti.

C: Välimuoto - suhde on ongelmallinen: Sitoutumattomassa suhteessa kummallakin osapuolella on mahdollisimman avoimet optiot käytettävissä ja suhteeseen jäädään, jos sen edut katsotaan haittoja suuremmiksi. Sitoutuneesta suhteesta on paljon vaikeampi lähteä, vaikka järki sanoisikin, että suhteesta ei tule mitään.

Käytännössähän sitoutuminen tarkoittaa yhteenmuuttamista, avioliittoa jne. tarkoituksenaan, että kun suhteeseen panostetaan mahdollisimman paljon resursseja, niin siitä lähteminen on sitten vaikeampaa. Suuhtesta lähtemistä ei pitäisi kuitenkaan vaikeuttaa kainotekoisesti mitenkään, vaan sen pitäisi olla mahdollisimman helppoa.
Niin tai näin, aina väärin päin

No sex in the city:

Nainen A:
Juttelin baarissa muutaman sanan ihan mukavan, mutta en mitenkään erityisen kiinnostavan oloisen pojan kanssa. Puhuimme säästä tai kesälomasta tai jotain, ja hänen mielestään meillä oli niin hauska keskustelu ja niin paljon yhteistä (kummallakin oli nuorempia sisaruksia ja toinen oli aloittamassa kesälomaansa kun toisella se oli jo ohi, hohhoijaa kuin sattuikaan näin kesäaikaan), että halusi ehdottomasti nähdä toistekin. Koska hän oli mukava ja kohtelias (=lue: ei päällekäyvä), päätin antaa mahdollisuuden ja lupauduin kahville joskus seuraavalla viikolla, ja vaihdoimme numerot.

Seuraavana aamuna kun raottelen silmiäni, on puhelimeen piipannut useampi kuin yksi imelä tekstiviesti ?enkelini, mulla on niin ikävä", seuraava: "ihan totta, olet niin täydellinen, haluan katsella tulevaisuutta kanssasi", seuraava: siirappia, seuraava: siirappiasiirappia. Arrrghhh! Ök!! Apua!! Siis mitä helvettiä? Enkeli my ass. Mikä tulevaisuus? Ikävä? Juttelimme niitä näitä vartin verran! Lupasinko käteni teekupin kahvan mukana? Arvatkaa näinkö häntä koskaan.

Tapahtuipa taannoin myös että kaverin tupareissa juttelin (monen muun muassa) erään illan isännän tutun kanssa. Meillä oli ihan hauska keskustelu minunkin mielestäni, ja sovimme jatkavamme sitä seuraavana päivänä. Kohtauspaikalla kundi nappaa kädestä kiinni ja alkaa selittää jotain että kuinka jännittävää että me tapasimme tupaantuliaisissa, että saa nähdä keidenköhän tarina saa alkunsa meidän tupareissa. AAAAAAAAAAAAh mmmMTäh? *kylmiä väreitä* Hei, haloo, mitämitä vittua? Mitkä tuparit, anteeks hetkinen, nytkö me ollaan pari ja muuttamassa yhteen? Ei todella, kiitos vaan, ei tuon kommentin jälkeen etenkään, neverever. Loppuaika meni tuijottaen krampissa kun samantyylinen juttu jatkuu, en edes tiennyt mitä sanoa. Mitä tapahtui? Kysyttiinkö multa jotain?
Hei ja hyvää päivää.
Nainen B:
Löydän aina sitoutumiskammoisia miehiä. Niitä tulee joka nurkan takaa. He eivät halua sitoutua ennen 3-kymppiä, puhumattakaan naimisiin menosta ja lapsista. Ne asiat tulevat sitten, kun on Aikuinen Mies. (Luoja, kerro minulle milloin näistä miehistä tulee aikuisia miehiä!)

On vaikeaa ymmärtää miestä, mitä hän vielä odottaa. Nainen tuntuu ihanalta ja on maailman paras tyttöystävä. Silti pitää vielä odottaa. Odotetaan nyt vielä hetki. Ja ehkä ensi kesänä. Ehkä sitten kun molemmat ovat valmistuneet (johon menisi aikaa vähintään 5 vuotta).

Yksi viime kesän höylistä sanoi muutaman viikon tapailun jälkeen, että ei hän ole edes valmis seurustelemaan, kunhan nyt vietettäisiin laatuaikaa yhdessä. Voi pyhä pilluni! Höylä ei onneksi sykähdyttänyt minussa minkäänlaista huumaa, joten se oli helppo nakata naulakkoon ja jatkaa etsimistä.

sunnuntai, elokuuta 07, 2005

Älykkäät ovat myöskin kauniita

Why beautiful people are more intelligent (pdf):
(1) Men who are more intelligent are more likely to attain higher status than men who are less intelligent.
(2) Higher-status men are more likely to mate with more beautiful women than lower-status men.
(3) Intelligence is heritable.
(4) Beauty is heritable. If all four assumptions are empirically true, then the conclusion that beautiful people are more intelligent is logically true, making it a proven theorem.

Given the available empirical evidence, we feel confident to conclude that people have the perception that beautiful people are more intelligent because they indeed are more intelligent.
Miten käy, kun poika kasvatetaan tytöksi?

David Reimer: the boy who was raised as a girl:

The truth turned out to be very nearly the opposite of what Dr. Money had reported. Far from an effortless transformation from male to female, Brenda/Bruce had fought the assignment to the female gender -- even though "she" had not been informed of the truth of "her" sexual identity. As a small child, "Brenda" tore off the frilly dresses her mother made. She insisted on rolling in the mud with the other boys. She stomped on the dolls that relatives gave as presents.

School had been an unending nightmare. Teachers and students alike somehow knew at a glance that something was not right about "Brenda." Girls avoided her. Boys made fun of her. Teachers anxiously asked the parents for more information about what made "Brenda" so strange, so combative, so un-ladylike. One of "Brenda's" few friends at school later recalled:

As far as I knew, Brenda was a girl -- physically. But from everything that she did and said, she indicated that she didn't want to be a girl. The other girls in our group were competitive against the boys; we wanted to prove we could do whatever they could do. We might get in arguments with the guys, but we wouldn't have gone as far as to fight with them physically. I wouldn't want a bruise on my face, for example. But Brenda fought with the boys. Brenda would take the bruises. I myself was a tomboy, but I never wanted to be a boy. Brenda did.

Injections of female hormones did nothing to change "Brenda's" boyish ways. "When I say there was nothing feminine about Brenda," brother Brian Reimer later recalled, "I mean there was nothing feminine:

She walked like a guy. Sat with her legs apart. She talked about guy things, didn't give a crap about cleaning house, getting married, wearing makeup. We both wanted to play with guys, build forts and have snowball fights and play army. She'd get a skipping rope for a gift, and the only thing we'd use that for was to tie people up, whip people with it. She played with my toys: Tinkertoys, dump trucks. This toy sewing machine she got just sat.

Remember, neither "Brenda," nor her brother, nor any of her classmates knew the true story about her sexual identity. They all thought she was a girl, albeit a girl who behaved pretty strangely. The other kids at school called her "gorilla," or "Cavewoman." One girl who made fun of Brenda must have been surprised when Brenda "grabbed her by the front of her shirt, smashed her against the lockers, and threw her onto the ground. Boys who teased her got similar treatment. "That's what always impressed me about Brenda," said a classmate. "She'd actually fight with the boys who teased her. She'd haul off and punch them. I always wished I could do that."

David Reimer committed suicide in May, 2004. He was 38 years old.
Vanhemmat, luettepa mitä SeTan kirjoituksia tahansa, älkää koettako samaa kotona!

lauantaina, elokuuta 06, 2005

No Sex In The City

Naisten seksi/ihmissuhdebloggauksesta poimintoja:
Miksi se, että sattuu oleman nainen, oikeuttaa jotkut (mitään kulttuuriryhmiä tai ihonvärejä mainitsematta) miehet olettamaan, että on automaattisesti kaikkien omaisuutta, etenkin ensimmäisen vastaan kävelleen??
Seksuaalisen markkina-arvon omaaminen on suuri etu, jonka voi hyödyntää vaikkapa taloudellisesti. Tietenkin liian suuresta kysynnästä voi olla oma harminsa. Kaikkea ei voi kuitenkaan saada. Jos suuri seksuaalinen markkina-arvo on kuitenkin enemmänkin haitta, pukeudu säkkiinn ja lihota itseäsi 60 kiloa. Seksuaalinen häirintä vähenee.
Minulla on kahdenlaisia ystäviä: sellaisia, joiden miesystävän tai muun naimakaverin strategiset mitat tiedän sekä sellaisia, joiden en...Mieti nyt omalle kohdalle! Sehän on selvää että ympäri korvia tulisi, jos mies erehtyisi luonnehtimaan kavereilleen, että sen muijan kolossa olo on orpo kuin Matti Nykäsellä Calgaryn lentomäen alastulomontussa. Mutta olisiko yhtään parempi, jos koko se rasvainen äijäkööri, jota mies kutsuu kavereikseen, tietäisi että värkkisi on ainakin korttelin tiukin ja kostein ja himokkain, ja paitsi että se on myös hyvin trimmattu, se osaa kutakuinkin kaikki tottelevaisuuskoulun temput, ehkä kuolleeksi tekeytymistä lukuun ottamatta?
Onko se tosiaan yleistä, että naiset kertovat miestensä vehkeiden koosta toisilleen? Tilanne ei ollut mitenkään ainut laatuaan. Miestä pidetään yleisesti aktiivisempana osapuolena joka on aina valmis. Mutta mitäs jos tilanne ei ole niin? Aktiivinen ja aloitekykyinen nainen ilmeiseti ahdistaa miestä, vai?? Tai kertokaa miehet ihmeessä miksi seksi ei kiinnosta!!!
Miehiä on kahdenlaisia, seksistä kiinnostuneita ja ei-kiinnostuneita. Suurin osa on kiinnostuneita. Osoittaa erittäin huonoa parinvalintataitoa, jos onnistuu valitsemaan ei-kiinnostuneen. Nainen kykenee baarissa miehen voi vaihtaa minuuteissa kymmeniin erittäin seksistä kiinnostuneisiin miehiin.
Mutta entäs jos munassa on havaittavissa hillitöntä liikakasvua?? Tuleeko itku, ikävä äitiä, kiire kotiin, vai lähdetkö rohkeana kokeilemaan rajojasi? Allekirjoittanut valitsi viimeisen vaihtoehdon. Ja tulee muistamaan sen aina. Niin hyvässä kuin pahassakin...

Kun tunnet hänen jalkovälissä roikkuvan vähintäänkin uppotukin, toivot vielä että miehellä on vain paksut housut jalassa. Mutta totuus iskee kirjaimellisesti päin kasvoja kun riisut ne. Jumalauta! Mitä sille on tapahtunut?? Muna kohoaa edessäsi kuin Mannerheimin patsas ja yrität peittää hämmennyksesi. Hikikarpalot otsalla yrität keksiä lisäaikaa tilanteen tajuamiseen, ja päätät ottaa mieheltä poskeen. Mutta ei se niin vaan onnistukaan... ilman leukojen rusautusta. Päädyt vaan nuolemaan ja toivomaan kivutonta jatkoa...

Penetraation ensimmäiset kymmenen minuuttia menee synnytys-sali tunnelmissa. hu-hu-iih, hu-hu-iih. Hengitä nainen, hengitä!!! Rentoudu!
Juuri kun luulet sisäistäneesi kaiken, tulee uusi työntö ja saat nieleskellä kohtua alas kurkustasi...Eikö se koskaan lopu???? (enkä tarkoita tällä seksiä, vaan ihan itse munaa...)

Loppukevennykseksi täytyy mainita että munan koko oli sitten kuitenkin suoraan verrannollinen ison O:n laatuun.... ja määrään.
Miltä kyseinen teksti kuulostaisi, jos tilalle vaihdettaisiin mies ja pieni pillu?
Naiselle lisääntyneet kilot ovat pyhintä pyhää. Niistä ei saa kommentoida välitunnilla, ruokatunnilla eikä edes minun lepohuoneessani. Sillä ei ole MINKÄÄNLAISTA merkitystä oliko seurusteluviikkoja kassassa 2 tai seurusteluvuosia takana 78, mutta naisen lihomista ei jumankauta kommentoida. Miehen pitää sanoa kaikki päinvastaiset kommentit (miehet eivät kumminkaan ymmärrä mitä tällä tarkoitan) esim. "minusta sinä olet vain laihtunut!" ja "minusta sinä näytät vain niin hyvältä, en minä ainakaan ole mitään huomannut (vaikka kiloja olisi tullut 20 lisää)". Ettekö te miehet ymmärrä, kuinka loukkaavaa tuollainen on?!? Minun läskini ei kuulu sinulle tippaakaan.
Miksi miehille sitten iskostetaan päähän, että pitää olla rehellinen?
Sukupuolen moninaisuus

Maarit Huuska:
Kulttuurisen sukupuolikäsityksemme mukaan sukupuolia on kaksi: mies ja nainen. Sukupuolet ajatellaan toisensa poissulkeviksi - jos olen nainen, en voi olla mies - sekä ominaisuuksiltaan erilaisiksi, vastakkaisiksi ja toisiaan täydentäviksi. Sukupuolen ajatellaan määrittävän perustavanlaatuisella tavalla ihmisen persoonaa, hänen toimiaan, tunteitaan, ulkomuotoaan, taitojaan ja muita ominaisuuksiaan.

Kulttuurissamme sukupuolta pidetään ihmisen synnynnäisenä, pysyvänä ja jatkuvana ominaisuutena. Jos olen nyt mies, en voi elämänhistoriani aikana muuttua naiseksi. Oletus on, että kaikki ihmiset voidaan yksiselitteisesti jakaa jompaan kumpaan sukupuoliryhmään. Oletetaan myös, että sukupuolten välillä on eroottinen ja seksuaalinen vetovoima - miehet haluavat naisia ja naiset miehiä. Kahden erilaisen sukupuolen olemassaolon ja alkuperän ajatellaan perustuvan luontoon ja ihmisen biologiseen rakenteeseen.

Ihmiset eivät jakaudu biologisilta ominaisuuksiltaan selkeästi kahteen sukupuoleen...Ihmisiä ei voida sujuvasti jakaa kahteen biologisilta sukupuoliominaisuuksilta erilaiseen ryhmään: miehiin ja naisiin - aina on poikkeuksia, valittiin mikä sukupuolen luokittelukriteeri tahansa. Kahden toisistaan eroavan ihmisluokan sijaan olisi ehkä realistisempaa puhua vaikkapa aste-eroista "sukupuolijanalla" tai sukupuolimoninaisuudesta ja sukupuolten kirjosta.

Kirjoittaja ei näytä ymmärtävän, että luokitus voi olla hyvin käyttökelpoinen, vaikka jako ei olekaan täysin selkeä kaikilta ominaisuuksiltaan. Kyse on siitä miten ihmiset ajattelevat ja käyttävät kieltään ja tuossa jatkumossa jako miehiin ja naisiin on mitä perustavinta laatua. Eikä kyse ole pelkästään siitä, että miesten ja naisten ominaisuuksissa olisi eroja, vaan siitä, että olemassa miehekkäitä ja naisellisia ominaisuuksia, joita ylivoimainen enemmistö ihmisissä arvostaa valitessaan kumppania.
Sukupuolen kokemiseen varmaankin vaikuttavat lapsen olemus ja lapselle luontainen toiminnan tyyli, jonka ympäristö määrittää joko tyttömäiseksi tai poikamaiseksi. Lapsen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa saama palaute itsestään omalta perheeltään, läheisiltään ja ikätovereiltaan vaikuttaa lapsen sukupuolikokemukseen. Samaistuisiko ihminen tytöksi tai pojaksi, jos häneltä ei kukaan sitä odotettaisi?
Kysymys on suunnilleen sama kuin että kasvaisiko lapsesta hoikka ja hyvännäköinen, jos hänelle syötettäisiin kaiket päivät lihottavaa ruokaa. Ehkä kasvaisi, ehkä ei, mutta oleellista tuossa on se, että vanhemmat tai ympäristö yrittäisivät lihottaessaan lasta tehdä hänelle suurimman mahdollisen karhunpalveluksen. Samalla tavalla vanhemmat, jotka eivät kasvattaisi esim. pojastaan miehekästä vaan tytön, romuttaisivat kasvatuksellaan pojan markkina-arvon, mikä olisi suunnilleen juuri sama, kuin että poika lihotettaisiin väkisin ihrakasaksi.
Kahden sukupuolen maailma ei pysyisi pystyssä, ellemme jatkuvasti uudistaisi sitä arjen toimillamme. Kokeile, mitä tapahtuu, kun teet toisin.
Ei sitä tarvitse kokeilla: seksuaalinen markkina-arvo laskee ja rimaa kumppanin suhteeen on pakko laskea.