torstaina, elokuuta 31, 2006

Naiset kaffinkeittäjiä

Ilta-Sanomat:
Brittiprofessori David Kirbyn mielestä suomalaisnaiset ovat omaksuneet vapaaehtoisesti kahvinkeittäjän roolin. Suomen historiaa tutkineen Kirbyn mukaan suomalaisnaiset osallistuvat harvoin keskusteluun tasavertaisina edes akateemisessa maailmassa.
Iltalehti:
"Suomalaiset naiset ovat miesmäisiä", Saimi Nousiainen arvostelee nyt kanssasiskojaan. Persoonallisen kaunis Saimi ruoskii maannaisiaan meikittömyydestä ja epänaisellisesta pukeutumisesta.

- Nuoret suomalaismiehet ajavat kohta tyylissä naisten ohi. Mikseivät naiset punaa huuliaan, näytä sääriään ja nouse korkeille koroille? Ei työuralla eteneminen vaadi naiselta lyhyitä hiuksia, silmälaseja ja läskipohjakenkiä. Kohta suomalaismiehet ottavat vaimonsa naapurimaista. Miksi suomalaisnaiset ovat miesmäisiä, Saimi kysyy.

- Minussa ei ole hitustakaan feministiä, enkä pelkää sanoa mielipiteitäni.

keskiviikkona, elokuuta 30, 2006

Nirsot naiset

Nirsot naiset 4D-dokumentti antoi varsin realistisen kuvan nykynaisista. Tavisnaisilla oli rima liian korkealla ja kertaakaan dokumentin aikana naisilla ei juolahtanut mieleen kysyä, mitä tarjottavaa heillä olisi miehille. Muuta kuin mariseva nirppanokka. Yksi naisista oli käynyt kuluneen vuoden aikana n. 40 miehen kanssa treffeillä, mutta oikeaa kipinää ei löytynyt. Naisten puheissa tuli koko ajan esille miesten ulkonäkö ja ensihetken sytyttävyys. Miehen piti olla erityisen hyvännäköinen, mutta jos kipinää ei syttynyt ensi sekunneilla, jatkoa ei ollut luvassa.

Dokumentissa esiintyneet miehet olivat fiksuja ja useat heistä erittäin komeita, ainakin näin suomalaisen miehen näkökulmasta katsottuna. Dokumentin naiset taas vain kohtuullisia - muusta kuin omasta mielestään. Dokumentin nähtyään ymmärtää paremmin netin miehiä, jotka valittavat, että naisille ei kelpaa mikään. Tottahan se on, naisilla ei tunnu olevan minkään maailman itsekritiikkiä, vaatimukset sen sijaan ovat pilvissä.

maanantaina, elokuuta 28, 2006

Näin akateemisessa maailmassa

Johdantotenteistä lukematta läpi.

Bad Writing Contest, jossa lukijoiden lähettämistä ehdotuksista valitaan huonoin tekstikatkelma. Vuoden 1998 palkinnon sai arvostettu feministifilosofi Judith Butler.
"The move from a structuralist account in which capital is under-stood to structure social relations in relatively homologous ways to a view of hegemony in which power relations are subject to repetition, convergence, and rearticulation brought the question of temporality into the thinking of structure, and marked a shift from a form of Althusserian theory that takes structural totalities as theoretical objects to one in which the insights into the contingent possibility of structure inaugurate a renewed conception of hegemony as bound up with the contingent sites and strategies of the rearticulation of power."

perjantaina, elokuuta 25, 2006

Seksihuijaus

Panu.

Tommi.

Minä: Seksihuijaus on petoksen tunnusmerkit täyttävä teko, jossa mies lupaa naiselle jotain eksplisiittisesti (esim. työpaikan) tai implisiittisesti (esim. sitoutumisen suhteeseen) seksin vastikkeeksi ja jättää lupauksen pitämättä. Seksihuijausta ei yleensä luokitella rikokseksi, vaikka se moraalisesti tuomitaankin. Usein nainen saa kärsiä itse nahoissaan seksihuijauksen uhriksi joutumisen ilman sympatiaa. Voidaan ajatella, että myöntämällä seksin käyttämisen vaihdon välineenä ja odottamalla tiettyä sovittua vastapalvelusta seksin vastikkeeksi naiselle aiheutuisi niin suuret kustannukset prostituoiduksi leimautumisen kautta, että on parempi olla hiljaa huijatuksi tulemisesta. Seksihuijaus edustaa siten erästä porsaanreikää lainsäädännössä, jonka avulla mies voi saada legitiimisti hyödykseen naisen seksuaalisen vaihtoarvon antamatta juuri mitään vaihdon vastikkeeksi. Implisiittisessä muodossaan seksihuijaus on luultavasti eräs yhteiskunnan yleisimmistä huijauksen muodoista. Kun mies naista seksiin houkutellessaan antaa naisen epäsuorasti ymmärtää, että on valmis sitoutumaan suhteeseen, mutta ei sitten täytäkään "lupaustaan", voidaan tilannetta ajatella eräänlaisena petoksen muotona, jossa naiset kokevatkin usein tulleensa huijatuksi.
Alempitasoiset miehet, pysykää loitolla

Kohua herättänyt kirjoitus (lukekaa!):
Over the past month (since I left Terrence) I?ve received several offers of dates and relationships from various men who read this blog. I?m not looking for a new boyfriend right now but it seems I should clarify what it is I look for in a man when I am, which will hopefully stem the flow of offers from guys who really don?t have it.

I am a very high-quality woman. I know that sounds arrogant, but let?s consider the facts:

* I?m slim (whereas 62% of American women age 20 to 74 are overweight)
* I?m attractive (my new picture has been rated more attractive than 86% of the women on Hot or Not -- and the women who upload their pictures are a self-selected sample that is probably already biased towards being more attractive than the general female population)
* I?m relatively young (whereas 82% of American adult women are over 30 years old)
* I?m intelligent (IQ tested at 145 when I was a child, which is 3 standard deviations above the mean -- higher than 99.85% of the population. Even if I?ve gotten dumber as I?ve aged I?m probably still at least a 130, which is higher than 97.5% of the population.)
* I?m educated (whereas 77% of American women do not have bachelor?s degrees)
* I have my financial shit together (no debt, perfect credit history, 6+ months living expenses saved, adequate insurance, self employed)
* I have a strong libido and love having sex (my lover *never* has to beg, unless it?s for me to let him get some sleep!)
* Most of my interests tend to be more popular with men than women: science fiction, libertarianism, blogging, politics, economics, guns, gambling, etc.

Given that self-improvement is an ongoing project of mine this list will continue to grow (I?m currently working on adding bilingual, very physically fit, well-traveled, higher income, and fantastic cook to the list). So even when ?relatively young? (an important criteria for most men) drops off that list, I should have added enough other things that my overall dating market value should remain the same or even improve.

The above list explains why I typically receive 50-100 (sometimes more) responses whenever I post personal ads. This is in addition to getting hit on almost every time I go out alone (and all that those men know about me is that they like the way I look, they don?t even know about all the other qualities I have that make me more appealing than most other women).

So, I have a *lot* of choices of men who want to date me. Given that, of course I choose to date only the highest quality men -- men who are also fit, attractive, intelligent, educated, financially successful, etc. I?m attracted to men from any race and a wide age range (21 to 50 or so) so the pool of men who meet those requirements is quite large, which allows me to add all sorts of additional restrictions if I want -- must be atheist, must be libertarian, must not want (more) children, must be financially independent or self-employed and available for frequent world travel, etc.

Some people scoffed at the long list of requirements in my personal ad last year. Yet in less than two weeks I found five men who met my listed requirements and wanted a relationship with me. If I were to put more time and effort into looking I could probably find hundreds of high-quality men who both met my standards and were interested in dating me too. I can be picky.

So, although I am not looking for a new boyfriend right now -- I am waiting until October, after I?ve decided where I want to live -- those are the factors that I (and many other women) keep in mind when assessing potential romantic relationships. Just having some interests in common is *far* from enough.

I realize that some of you will find this post depressing because you?ll realize that you don?t qualify as a high quality man and thus won?t be able to get a high quality woman. You have a few options:

1. Lower your standards and stop pursuing women who are out of your league. There are lots of fat single mothers out there who can?t find dates either.
2. Look in the developing world. If you?re literate with a home computer and an internet connection you are very wealthy compared to the rest of the world. Citizenship or legal permanent residency in a rich country makes you more attractive to women in poorer countries. Your value on the dating market is thus much higher there.
3. Self-improvement! I used to be a fat unattractive college dropout who couldn?t get her life together. Now I?m thin, attractive, and successfully self-employed after graduating. You can make yourself over into a higher-quality man capable of winning a higher-quality woman too.
Raiskaus = Seksuaalinen ryöstö

Sexual robbery: the missing concept in the search for an appropriate legal metaphor for sexual aggression:
To what degree is physical assault an appropriate metaphor for rape, and to what extent is it inappropriate?

For most women, sexual aggression is much more than the assault itself. Wo men who have been victims of sexual aggression feel like something of psychological value has been taken from them - such as freedom of movement or the capacity to trust (e.g., Burgess, 1985 ). There is a very real sense in which rape and sexual abuse are not simply the application of force or threat of force, but are also robberies of a woman's ownership of her sexuality and of states of mind of great personal worth.

The alternative we are suggesting is to return to the old view of a woman's sexuality as property, but to shift ownership from the male domain to the woman herself. Under such a redefinition the use or threat of force is implied as it is in a robbery, but there is no requirement to also be hurt. In fact, women who are victims of sexual aggression most often act like bank tellers and convenience store clerks who are robbed; they do not act like people who are physically assaulted.

torstaina, elokuuta 24, 2006

keskiviikkona, elokuuta 23, 2006

Älä nai uranaista!

Don't Marry Career Women:
Guys: A word of advice. Marry pretty women or ugly ones. Short ones or tall ones. Blondes or brunettes. Just, whatever you do, don't marry a woman with a career.

Why? Because if many social scientists are to be believed, you run a higher risk of having a rocky marriage. While everyone knows that marriage can be stressful, recent studies have found professional women are more likely to get divorced, more likely to cheat, less likely to have children, and, if they do have kids, they are more likely to be unhappy about it.

If a host of studies are to be believed, marrying these women is asking for trouble. If they quit their jobs and stay home with the kids, they will be unhappy ( Journal of Marriage and Family, 2003). They will be unhappy if they make more money than you do ( Social Forces, 2006). You will be unhappy if they make more money than you do ( Journal of Marriage and Family, 2001). You will be more likely to fall ill ( American Journal of Sociology). Even your house will be dirtier ( Institute for Social Research).

tiistaina, elokuuta 22, 2006

Hanki parempaa luettavaa

Markkinoille on pullautettu uusi kirja, pamfletti: Jussi K. Niemelä & Osmo Tammisalo: Keisarinnan uudet (v)aatteet ? Naistutkimus luonnontieteen näkökulmasta (Terra Cognita 2006). Takakansi: Keisarinnan uudet (v)aatteet haastaa akateemisen feminismin eli naistutkimuksen ja väittää että se on tieteellisessä haaksirikossa. Tietokirjailijat Jussi K. Niemelä ja Osmo Tammisalo osoittavat tässä teoksessa, että humanistinen naistutkimus ja erityisesti sen viimeaikainen suuntaus, ns. queer-tutkimus, eivät täytä tieteelle asetettuja vaatimuksia, vaan ne ovat poliittisia ideologioita. Tekijät ovat lukeneet suomalaisen akateemisen feminismin julkaisuja laajasti ja niiden perusteella he osoittavat runsain esimerkein, miten naistutkimus on ajautunut joihinkin vaikeasti todistettaviin tuloksiin ja mahdollisesti suorastaan irrationaaliseen työhön. Suuntaus ilmenee koko alalla tieteellisistä julkaisuista opetukseen ja opinnäytetöihin, kuten tämä teos osoittaa. Naistutkimuksesta on tullut joidenkin tekijöidensä henkilökohtaisten poliittisten näkemysten ja seksuaalisten mieltymysten esittelykenttä sen sijaan, että se tuottaa toistettavaa, ilmiöitä valaisevaa ja hyödynnettävää tietoa. On aika selvittää, mitä akateeminen feminismi tekee, mikä sen asema yliopistomaailmassa on ja miten se saadaan toimimaan tieteen standardien mukaan.

Naistutkimuskritiikin kärki: rautalankaversio:
Taina Kinnunen väittää meidän vaativan, että sosiaalitieteiden tulisi olla "palautettavissa eräisiin fundamentaalisiin luonnontieteisiin". Emme kuitenkaan esittäneet mitään tällaista. Perustelimme sen, miksi ihmistieteet ovat biologian haaroja. Lisäksi huomautimme, että mikäli sosiaali- ja kulttuuritieteiden väitteet ovat ristiriidassa kokeellisesti vahvistettujen ja järkevän epäilyn ulkopuolella olevien fysikaalisbiologisten faktojen kanssa, ne eivät ole tiedettä. Kinnusen mielestä on "mieletöntä vaatia, että ensin opiskelemme tietyt biologiset tosiasiat ja vasta sitten perehdymme siihen, mitä niiden yli mahdollisesti jää." Esitimme kuitenkin vain, että biologista tietoa pitää opettaa ja että se pitää ottaa huomioon ihmistieteissä ? myös ns. naistutkimuksesa.

maanantaina, elokuuta 21, 2006

Rikkaat naiset eivät halua elättää miestä

THE richer a woman becomes, the more likely she is to divorce her husband, new research has found.
1) "They will have a baby with a partner, but they won?t get married . . . if they think they are going to make reasonable sums of money they don?t necessarily want to give it away to a partner."

2) "The success he talked about endlessly didn?t come off, and we were living off my salary?.and in the end I decided I?d be better off in every way without him."
Sverige

Amelie, 24, är studerande, feminist och eskorttjej:
Hon tillhör en hemlig grupp tjejer som säljer sex - flera av dem pluggar på universitet och andra högskolor.

Låt mig och mina väninnor få göra vad vi vill med våra kroppar. Stoppa hallickarna, hjälp tjejerna som tvingas bli sexslavar, men låt oss vara i fred. Jag är stolt över att vara eskorttjej.

Jag är en rabiat feminist, säger hon. Det Amelie gör är lönsamt, hon tjänar 3 000 kronor i timmen. Det brukar bli 9 000 kronor på en kväll.

Vi äter, pratar och har trevligt. Pengarna är bara en bonus. Jag fascineras av detta att möta helt okända människor.
Kyllä naisopiskelijoilla on helppoa.

sunnuntai, elokuuta 20, 2006

Miesten seksinpuutteen taloudellinen riisto

Esther Vilarin ja Matthew Fitzgeraldin ajatuksia:

Valtaa on sellaisella ihmisellä, joka tekee itsestään jonkin toisen ihmisen sosiaalisten viettien kohteen. Vallan puute taas on sitä, että ihminen haluaa tai hänen on pakko tyydyttää viettinsä jonkun toisen avulla. Valta kuuluu sille, joka pystyy kohdistamaan itseensä toisen sosiaaliset vietit sitoutumatta itse.

Vilarin mukaan miehet ovat korottaneet naisen vaginan muut poissulkevan oikeuden mielettömiin hintoihin. Naiset manipuloivat seksuaalisuutensa avulla miehiä toimimaan kuin Pavlovin koirat elinikäisessä orjuudessa. Tyypillinen amerikkalainen kotiäiti ei ole muuta kuin prostituoitu, joka elää miehensä työn hedelmillä. Tämä tekee naisille mahdolliseksi sangen korkea-asteisen riiston. Vieteiltään heikompi sukupuoli (nainen) oivaltaa nopeasti, kuinka hän voi käsitellä vieteiltään voimakkaampaa ja omaksuu näin riistäjän roolin. Olla naisellinen on samaa kuin omistaa heikompi sukupuolivietti. Äitinsä neuvoja seuraten nainen tukahduttaa seksuaalivietin jo murrosiässä ajatellen pääomaa, jonka hän on siitä myöhemmin tekevä. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että nainen on sitä kalliimpi, mitä vetoavammat hänen sekundaarit sukupuoliominaisuutensa ovat.

Joka tapauksessa miehen olisi taloudellisempaa tyydyttää sukupuoliviettiään prostituoitujen (sanan laajassa merkityksessä, käsittäen lähes kaikki naiset) avulla kuin syöksyä suin päin avioliittoon. Myös naiset halveksivat tavallisia prostituoituja, koska nainen joka noin taitamattomasti myy ruumistaan on yksinkertaisesti liian typerä. Sen sijaan naiset ihailevat naisia, jotka pääsevät naimisiin erittäin rikkaiden miesten kanssa.

Jo 5-6 -vuotiaasta asti pienet tytöt oppivat istumaan isän polvelle ja manipuloimaan isää, jotta isä huolehtisi pikkutytön jokaisesta tarpeesta. Tyttö oppii varhain feminiinisyytensä voiman ja sen, että naisellisuutensa avulla hän pystyy saamaan miehiltä mitä haluaa. Tyttö oppii hyvin äkkiä seksuaalisuutensa vaikutuksen ympärillään oleviin poikiin ja mitä enemmän pojat haluavat häntä, sitä paremmin tyttö ymmärtää seksuaalisuutensa arvon. Tyttö ymmärtää, että hän pystyy kontrolloimaan jotakin, mitä hän kykenee käyttämään omaksi edukseen. Naisille, jopa "vapautuneille naisille ja feministeille", avioliitto on sovelias tapa elatuksen hankkimiseen. Naiset pääsevät siten käsiksi rikkauksiin vain sanomalla "tahdon" ja toisinaan levittämällä jalkansa. Miesten manipulointi ja erityisesti rikkaiden miesten manipulointi on naisen elämän pyhä malja, kaikkien toiveiden täyttymys, jota romanssiksi kutsutaan. Kukaan äiti ei ole koskaan opettanut tyttärelleen, kuinka aviomies elätetään.

Häikäilemättömällä miesten seksuaalisen halun hyväksikäytöllä naiset ovat aina hallinneet maailmaa. Vakuuttamalla miehet siitä, että naiset ovat heikkoja ja suojelusta tarvitsevia, naiset lähettävät miehet taistelukentille samalla nauttien itse kodin ylellisyyksistä, jotka heidän miehensä ovat maksaneet. Miehet on psykologisesti myrkytetty tuntemaan syyllisyyttä heidän seksuaalisten halujensa tähden. Naiset dominoivat siten miessukupuolta. Mieheltä voi mennä vuosia omaisuutensa kartuttamisessa, mutta naiselta vie vain puoli tuntia päästäkseen käsiksi miehen kaikkiin tienesteihin.

Kaikki naiset ovat prostituoituja, tosin epärehellisiä prostituoituja, jotka loisivat miesten omaisuutta kieltäen sen prostituutioon viittaavan luonteen. Feministinen liike on naamioinut tavoitteekseen sukupuolten välisen tasa-arvon, mutta kyse on vain valheesta. Naiset saattavat kampanjoida sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta, mutta eivät he halua todellista tasa-arvoa, se ei edes juolahda heidän mieleensä. He turvautuvat edelleenkin ikivanhaan juoneensa tullakseen ostetuiksi ja elätetyiksi kuin kurtisaanit taistellen samalla niistä työpaikoista, joita miehet tarvitsisivat ostaakseen heidän vartalonsa. Feministit haluavat samalla kertaa syödä ja säästää kakun. He haluavat tasa-arvoa siihen asti, kunnes joku vaatii heiltä tasa-arvoa miesten kanssa.

perjantaina, elokuuta 18, 2006

Seksillä valtaa

Ilta-Sanomat:
Naiset käyttävät seksuaalisuuttaan hyväkseen pärjätäkseen paremmin työelämässä. Näin väittää valtioneuvos Riitta Uosukainen filosofian tohtori Päivi Lipposen toimittamassa, eilen ilmestyneessä kirjassa Akat aidan tekee - miehet käyvät mittaamassa (Kirjapaja).

Kirja nojaa haastatteluihin, joissa naiset kertovat etenemisestään työelämässä ja siihen liittyvistä haasteista.

Tosiasia on se, että kurtisaanit ovat aina joukossamme. Naiset käyttävät seksiä vallan välineenä. Kun nainen on edennyt tiettyyn pisteeseen, hän haluaa pois kurtisaaniroolistaan. Sitä ei pois saa. Miehet ovat niin pöllöjä, että he menevät ihan sutena perässä. Se näkyi ihan päältä istuntosalissa, Uosukainen kertoo teoksessa.

Tällainen ajattelutapa on äärimmäisen loukkaava niitä naisia kohtaan, jotka ovat menestyneet omana itsenään ja raa'alla työllä. Tällä tavalla mitätöidään naisten ponnistelua ja työpanosta, diplomiekonomi Lenita Airisto tuhahtaa.

keskiviikkona, elokuuta 16, 2006

Seksuaalinen ahdistelu

Video.

tiistaina, elokuuta 15, 2006

Miesten äärimmäiset virheet naisten iskemisessä

The ultimate mistake men make with women:

1. Most men behave like WUSSIES when it comes to women and dating.

2. Women NEVER feel the powerful and magical emotion called ATTRACTION for WUSSIES. So let's take them one at a time.

WHAT exactly IS a WUSSY? A Wussy is a guy who kisses up to women. A Wussy is a guy who does whatever a woman wants him to do, and doesn't even know if or when a woman is testing him. A Wussy is a guy who accepts manipulative behavior from women, and doesn't care if a woman flakes out on him, takes advantage of him, or acts overly dramatic around him. A Wussy is a guy who has no backbone, and caves when challenged by a woman. A Wussy is a guy who feels that he needs to BUY or PAY FOR a woman's attention and affection with gifts, dinners, compliments, and other forms of payment and flattery...because he can't imagine that a woman would want to be with him just for HIM.

In short, a WUSSY is a submissive man who tries to compensate for his lack of ability to attract women by being overly accommodating and generous. NEWS JUST IN: MOST MEN ACT LIKE WUSSIES! And if that wasn't bad enough, here's the REALLY bad news: Women will NEVER feel ATTRACTION for this kind of behavior, or this kind of guy!

(If you even doubt what I'm saying for a SECOND, then try this simple test: Find 3 attractive women, and ask them if they ever feel a gut-level ATTRACTION for guys who kiss up to them and act like Wussies, and watch what they say.)

Want some even WORSE news? When this kind of tactic doesn't work for a guy, he'll usually TRY HARDER, and become even MORE of a WUSSY to make a girl like him... and the more a girl runs away, the more a WUSSY most guys become. YOU DO THE MATH and figure out the outcome of this equation.

It totally blows my mind how a guy will kiss up to a woman and watch with HIS OWN TWO EYES as she becomes more and more distant... and instead of him realizing that it's his own WUSS behavior that's causing the woman to run away he just keeps doing it... AND EVEN INCREASING IT!

And how do I know this so well? Because I, my friend, used to be a BIG TIME Wuss Bag. Of course, when I think back about situations in my life where I behaved like a Wuss and caused a woman to lose her attraction for me, I slap my head and say "DUH!" For whatever reason, it just wasn't obvious to me in the moment. And I think that MOST guys go their whole lives without realizing this critical insight.

Let me tell you something else that is VITALLY important for you to remember: WOMEN HAVE MILITARY GRADE WUSS-DETECTION RADAR SYSTEMS. Notice that I didn't say "Women are pretty good at figuring out whether or not you're a Wuss". No no noooooo. I said that women have MILITARY GRADE WUSS-DETECTION SYSTEMS. I'm talking special forces navy seal top gun covert ops here. I'm talking INSTANT WUSSY DETECTION. A woman can tell if you're a Wussy, in most cases, BEFORE YOU EVEN OPEN YOUR MOUTH.

maanantaina, elokuuta 14, 2006

Vapaus päättää omasta seksuaalisuudestaan

Jokaisella
Ihmisellä on yksilöllinen ja ainutlaatuinen tapa tuntea, ajatella ja reagoida seksuaalisesti. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja oikeutettuja, sen sijaan teot voivat olla joko oikeita tai vääriä. Vääriä ovat ne teot, jotka loukkaavat tai vahingoittavat toista ihmistä tai tekijää itseään.
Sinä olet oman elämäsi tärkein ihminen. Arvosta itseäsi ja omaa kehoasi. Silloin voit vaatia sitä myös muilta.

Seksissä kukin saa edetä omaa tahtiaan. Kenelläkään ei ole oikeutta painostaa toista tekemään mitään, mitä tämä ei itse halua tai mihin tämä ei koe olevansa valmis.

Seksissä on oikeus muuttaa mieltään ja perääntyä. Aina ja kaikissa tilanteissa on oikeus sanoa EI.

Sinä päätät!? "My Body My Decision" on kannanotto suomalaisten tyttöjen ja naisten seksuaalisen itsemäärämisoikeuden puolesta.
(via Näkymätön tyttö)
Minulla on loistava ehdotus, jolla suomalaisten naisten seksuaalista vapautta voitaisiin edistää. Lisätään runsaasti ulkomaalaisten nuorten naisten maahanmuuttoa. Jos nuorten ulkomaalaisten naisten maahanmuuttoa lisätään riittävästi, niin suomalaiset naiset saavat olla täysin rauhassa seksuaaliselta häirinnältä. Siten sekä miehet että naiset tulevat onnellisemmiksi. Naiset saavat rauhan seksiä ehdottavilta miehiltä ja miehet saavat nuoria ja kauniita ulkomaalaisia naisia seksikumppaneikseen. Kyseessä on win-win tilanne.
Pidä nainen epävarmuuden tilassa

A woman's sex drive begins to plummet once she is in a secure relationship:
Researchers from Germany found that four years into a relationship, less than half of 30-year-old women wanted regular sex. Conversely, the team found a man's libido remained the same regardless of how long he had been in a relationship.

They found 60% of 30-year-old women wanted sex "often" at the beginning of a relationship, but within four years of the relationship this figure fell to under 50%, and after 20 years it dropped to about 20%. In contrast, they found the proportion of men wanting regular sex remained at between 60-80%, regardless of how long they had been in a relationship.
Johtopäätös: Nainen kannattaa pitää epävarmuuden tilassa suhteen jatkumisen kannalta, koska muuten naisen ei-toivottu biologinen reaktio "The rational for why a woman's sex drive declines may be down to supply and demand. If something is in infinite supply, the perceived value would drop." hyppää kehiin. Jos nainen ei koe miehen sitoutumista varmaksi, naisen motivaatio tarjota seksiä pysyy yllä.

Abortti.

sunnuntai, elokuuta 13, 2006

Luuseriuden ytimessä

Opettavainen keskusteluketju miesten ja naisten eroista:
Mies 1: Kirjoitin tänne viime joulukuussa siitä, millaista on elää luuseriuden ytimessä - puoli vuotta on kulunut, eikä mikään ole muuttunut kovinkaan paljoa. Takana on nyt kaksi ankeaa teekkarivuotta, jonka aikana en ole hankkinut mitään erityisen mahtavaa sosiaalipiiriä - "vapaa ja itsenäinen nuoren aikuisen elämä" on tuottanut sen verran hedelmää, että olen oppinut laittamaan monenlaisia ruokia itsekseni; olen myös toiminut aktiivisesti "salapoliisina" pyrkimyksenäni vihdoin ja viimein selvittää, että missä seksuaalinen pariutuminen OIKEASTI tapahtuu. Netissä ei ainakaan tapahdu mitään, tämän voin sanoa useamman vuoden kokemuksella - suurin saavutukseni kyseisessä kontekstissa on parilta tytöltä saadut mese-osoitteet; jaksoin "jutella niitä näitä" muutaman illan ajan ja jahka kyllästyin, minulla ei ollutkaan enää mitään syytä pitää Gaimia päällä.

Juottolat & räkälät:
Kiinnostukseni baareja & yökerhoja kohtaan heräsi syksyllä 2004, kun muutin omilleni asumaan, eivätkä vanhemmat enää voineet kytätä perääni. Yleinen mielikuva alkoholittomista ihmisistä on se, että he ovat säyseitä nössöjä, joita ei seksikään kiinnosta - ainakaan minun kohdalla tuo ei pidä paikkaansa. Toisinsanoen ainoa syy, miksi baarit ovat kiinnostaneet minua on niiden yleinen de facto(googlaa josset tunne määritettä) -asema seksuaalisen pariutumisen ympäristönä. Olen käynyt varmasti 20 eri paikassa, johon taatusti kuuluu kaikki pääkaupunkiseudun olennaisimmat, joten minua on melko turha ohjeistaa, että käy siellä tai käy täällä - joukossa niin keski-ikäisten pulsujen kuin napapaita-pissistenkin kansoittamia. Tiedä sitten, onko sosiaalisessa näkökentässäni jokin kuollut piste, mutta seksuaaliseen pariutumiseen viittaavaa toimintaa ja vuorovaikutusta en ole juurikaan havainnut - tokihan ihmisiä näkee syleilemässä toisiaan, mutta aika harvoin. "Tuosta vain" jututettavia/jututtavia ihmisiä ovat vain henkilökunta ja satunnaiset kännikalat(mene muualle hönkimään, saatana). Yksinolo baarissa on hyvinkin ahdistavaa - kaikki ihmiset ovat osa jotakin porukkaa ja itsestäni tuntuu siltä, että päälläni on suuri, eteerinen, kolmiuloitteinen pystyakselin ympäri pyörivä "LUUSERI"-teksti. Kun ottaa huomioon, että omista kavereistani ei ole mitään apua tässä asiassa, ainoaksi vaihtoehdoksi jää väkisin ujuttautua johonkin porukkaan - olen tehnyt tämän muutaman kerran melko laihoin tuloksin. Muistan kerran, kun eräässä porukassa ollessani yksi tytöistä silmäili minua ikään-kuin-kiinnostuneesti, mutta en jaksa alkaa puimaan sitä sen syvemmin, koska se menisi liialti tämän keskustelualueen kaikkein tyypillisimpään paskanjauhantaan("Merkitsiköhän se nyt jotain, mitä teen kun en saanutkaan hänen puhnroaan?!").

Olen kirjoittanut Suomi Kaksneloseen monta kertaa ennenkin ja olen saanut monenlaista ohjeistusta - kaikkein korneimpana suosituksena se, että minun pitäisi mennä huoriin tai iskeä niin ruma nainen, että vaikeusastetta ei olisi. Perusteena tällaisille toimille on ollut itsetunnon/itsevarmuuden parantaminen naisten suhteen, mutta minun tuskin tarvitsee perustella, miksi en aio niihin ikinä turvautua. Kaikkein suurimman ohjeistustietokannan muodostavat "pelimies"-sivustot, joita on paljon ja joiden arkkimuotona toimii http://www.fastseduction.com (siitä kaikki muut online-seduction-communityt ovat saaneet alkunsa). "Seduktionismin" lukeminen on sivistänyt minua, mutta ei poistanut kaikkein keskeisintä ongelmaa siitä, että missä ylipäätänsäkään tapaisin sujuvasti tyttöjä.

Melko ärsyttävä palautteen muoto, mitä erityisesti vanhemmat naiset antavat on se, miten hyvä poikaystävä/aviomies minusta vielä tuleekaan jollekin - toivotaan niin, mutta en pidä sitä vain erityisen ajankohtaisena. "Vakavan parisuhteen" & perheenperustamisen perusedellytykseksi voidaan katsoa edes jonkin verran vakaampi elämäntilanne mitä minulla tällä hetkellä on, mutta ennenkaikkea minun pitäisi HALUTA sitä - siirtyäkö suoraan pornografian lihaisan yltäkylläisestä fantasiamaailmasta uskolliseen parisuhteeseen, yeah right; en halua tulla samanlaiseksi kuin isäni, joka on ollut 25 vuotta naimisissa ja aina iltaisin heti kun silmä välttää, menee katsomaan pornokanavia/-sivuja.

Mitä sitten aion tehdä jatkossa: on laiskaa ja luuserimaista vain levittää persettään tietokoneen äärellä, mutta toisaalta on todella turhauttavaa olla pelkkänä "turistina" yöelämässä - pitäisi olla jokin tapa edetä progressiivisesti ja tulen epäilemättä kohdistamaan huomiota ja energiaa niihin bileisiin ja ehkä-muihinkin-aktiviteetteihin, jotka tapahtuvat useampien eri koulujen opiskelijoiden välillä ja tätäkautta saada kontaktia niihin söpöihin kauppiksiin, humanisteihin sun muihin; teekkarien omat aktiviteetit eivät ole minua ikinä kiinnostaneet.

Nainen:
haluan sanoa teille kaikille listaa tekeville, epätoivoissanne baareja tms. kiertäville,seuranhakupalstoilla roikkuville et oikeasti paras tapa löytää se kumppani on unohtaa paniikki, pakko, etsiminen, analysointi yms. ja alkaa elää!!

Kun opitte hitusen rakastamaan itseänne, löydätte edes sen yhden hyvän puolen itsestänne ja alatte uskoa et joku voisi oikeasti teistä tykätä. Kunnioitatte itsekin itseänne. JA unohdatte kavereiden älyttömät puheet huorista ja "rumista" naisista.

Lopetatte sen paniikinomaisen etsinnän ja alatte elää normaalia, haluamaanne elämää, harrastamaan itseänne kiinnostavia juttuja, niin aivan varmasti se kävelee teitä vastaan siellä missä vähiten odotatte!!

Ihan vilpittömästi tämän itse kokeneena ja toisten kohdalla nähneenä sen lupaan!!

Eli hyvät ystävät, jättäkää jo se ruikutus! Tuli vastaan tai ei sitä oikeaa, niin ei se valittamalla löydy.

Ohjeita ja neuvoja on turha kysellä, kun ette niitä kumminkaan noudata. Kai kaikki nyt tietää kuinka miestä/naista voi yrittää iskee ja missä! Mutta te ette noudata niitä!

Omat suhteet on alkanu esim. Olin koirankaa lenkillä ja kundi tuli autolla viereen ja kysy et lähenkö kahville joskus? Siinä numerot vaihtu jne.

Kerran menin yksin kahville ja kundi kysy tiskillä et tuunko niitten pöytään (hänen kaveri ja kaverin muija oli pöydässä). No, meninhän minä! jne.

En ole erikoisen hyvännäköinen, en OLLENKAAN ylpeä. Aika peikko oikeastaan. (27.v kumminkin)Itsetietonen ja rento mutten aseta muidewn yläpuolelle. Silti on tarjouksia sadellu ja itsekkin olen tehnyt mm. työpaikalla aloitteen.

Tuossa vain muutama esimerkki siis. Miten on mahdollista ettei teille muka IKINÄ käy flaksi??? En voi tajuta! Kaikille tutuillenikin on käynyt samantyyppisiä juttuja ja tavannut sulhonsa mitä ihmeellisimmissä tilanteissa.

Ihan oikeesti alan uskoo että teissä on todella oltava jotain vikaa, kun ei muka IKINÄ ole saanut kontaktia. Varsinkin kun sanotte olevanne vielä hyvännäköisiä? Itse kun en ole (tai no joo, tavallisen näkönen) ja silti onnistaa...

Mies 2: Sinä olet nainen, sinulle tehdään aloitteita joten et voi edes käsittää mistä on kysymys, joten yksinkertaisesti käsket lopettamaan ruikutuksen. Mene jatkamaan omaa "itsetietoista" (vai kenties, -riittoista) "omaa elämääsi" "kun sellainenkin on" toisin kuin muilla. Tekstistäsi päätellen olet kusipää ja sinua iskisin korkeintaan nyrkillä, mahdollisesti tuopilla tai pullolla.

On kyllä tyhmyyden huipuu, kun 27v-nainen kertoo omia kokemuksiaan rinnastaen ne jotenkin miesten tilanteeseen. Luulisi sinun tajuavan, että miehet joutuvat tekemään naisille ne aloitteet eikä päinvastoin. Normaali mies saa odotella niitä naisten aloitteita vaikka lopun ikäänsä. Jatkuvat pakit ja torjunta lähestymisyritysten yhteydessä saa monen miehen aika varovaiseksi.

Mies 3: Naisten on täysin mahdotonta asettua miesten asemaan parinmuodostusasioissa.

Annan ihan konkreettisen esimerkin:

Nainen. Mene baaritiskille istumaan. Käynnistä sekuntikello. Pysäytä se kun ensimäinen (ennalta tuntematon) mies tulee juttelemaan.
Tarkista aika kellosta. Ei liene vielä tunneista kyse.

Omalla kohdallani kello käy 35:tä vuotta.

Parinmuodostuksessa koko työrupeama on (yllättäen) sälytetty miesten hartioille.
Meissä miehissä on hyvin pieni prosentti sellaisia joille naiset tulevat suoraan tekemään lähempää tuttavuutta.

Mies 4: Omassa kaveripiirissäni(siis itseni ikäisiä miehiä) tyypillinen partnerisaldo on binäärinen(nolla tai yksi) - kaltaisiani täysin kokemattomia "B-miehiä" on siis todella paljon. Lisäksi on pari "ykköstä" joilla on ollut tämä yksi ja sama tyttöystävä melko pitkään. Mikä on meidän "nollien" kohtalo?

Muutaman vuoden nuorempana olin melko viisaasti(!) asennoitunut siten, että mitä tällä asialla stressaisin - elämässä on paljon muitakin haasteita. Mitä klisheisen väkinäiseen neitsyyden menetykseen(tiedätte kyllä) tulee, olen katsonut ansaitsevani parempaa - nyttemmin asenteeni seksiä kohtaan on muuttunut huomattavasti karummaksi; se, että minut dumpattaisiin kokemattomuuteni takia tuntuu jo itsessään kokemisen arvoiselta :P

Miespuolisen neitsyen motto: Fake it 'til you make it :)
Naisten ihastumisen hitaus

Nainen 1:
Nettitreffit ovat siinä mielessä vaikeita, elleivät mahdottomia, että yhden kahvin aikana pitäisi muka tapahtua joku klik, joka kertoo, että tässä sitä nyt olisi. Reaalielämässä suurin osa ihastumisistani on tapahtunut niin, etten aluksi ole edes huomannut kyseistä ihmistä siinä mielessä ja sitten jonkin aikaa juttuja kuunneltuani ja katseltuani tajunnut, että tuossahan on kiinnostava ihminen.

Hyvin harvoin sitä jutut ja fyysinen kemia menevät samantien niin yksiin, että sellaista tunnetta tulisi välittömästi. Kuitenkaan sitä toista tai kolmatta kahvia ei viitsisi käydä, koska kuitenkn tuntuu siltä, että jos ei nyt yhtään värähdä niin sitten ei varmaan myöhemminkään. Toisekseen, niin inhottavalta kuin kuulostaakin, muitakin kahvittajia olisi ja aikaa rajallisesti.

Itselläni on käynyt parisenkymmentä kertaa niin, että vastapuolella istuu täysin mukava ja asiallinen kaveri, jutellaan niitä näitä niin rennosti kuin tuossa tilanteessa kykenee, on mukavaa ja lähden kotiin ajatellen, että ihan kiva, ei periaatteessa mitään vikaa vaikkei nyt heti mitään pallosalamaa tullut, katsellaan. Seuraavaan päivään mennessä tuntuu, että ei siinä tainnutkaan ehkä olla mitään niin erityistä, että toista kertaa viitsisi mennä. Niinpä homma kuihtuu siihen.

Nainen 2: Itse ihastun samalla tavalla sellaisiin ihmisiin, jotka jo jotenkin tunnen eli yleensä sitten työpaikan, opiskelujen tai harrastusten kautta. Pelkkä ulkokuori ei suoraan siis synnytä mitään tosi-ihastusta, vaan vasta kun ulkoinen ja sisäinen olemusus molemmat miellyttävät.
Erityisesti naisilla tilanne näyttää olevan sellainen, että on vaikea ihastua äkkiä ensitreffeillä mieheen, jonka kanssa voisi tulla kuitenkin hyvä suhde, jos tutustuminen olisi tapahtunut jotakin kautta pitemmän kaavan mukaan. Omien havaintojeni ja kokemusteni mukaan miehille tuottaa usein alkuun pääseminen naisten kanssa kaikista eniten vaikeuksia. Jos jotenkin saa tehtyä itsensä tykö useammillakin treffeillä, niin juttu etenee helposti kuin omalla painollaan.

Jos kuitenkin naiset itsekin tietävät, että ihastumiseen voi mennä pitempi aika ja periaatteessa ihastuminen voi tapahtua keneen tahansa kohtuulliseen mieheen (ja usein kohtuuttomaankin), niin eikö naisten kannattaisi vain alkaa kehittämään juttua ensimmäisen kohtuullisen miehen kanssa? Voisi hyvinkin olla, että jutusta kehittyisi pitkän päälle paljonkin. Jos kerran jollekin naiselle on vaikeaa ihastua heti, niin miksi edes odottaa ihastumista? Kiinni vain kuin sika limppuun ja ihastuminen seuraa mukana myöhemmin.

perjantaina, elokuuta 11, 2006

Apuja baareihin

Aloitteleva naistenmies:
Kertokaa mulle kokemattomalle baareilijalle, miten noissa paikoissa naisiin tutustuu. Mulla on niin, ettei ole kavereita, joiden kanssa mennä baareihin/yökerhoihin, menen siis yksin. Naisten puolelta ei tule kiinnostuksen osoituksia, ei johtune ulkonäöstäni, koska muualla olen saanut kiinnostuneita katseita näteiltä naisilta. Ilmeisesti tuo on ihan normaalia.

Aloite on siis tehtävä. Mutta ongelma on tilaisuuksien puuttuminen. Pitäisikö minun, odottaako naiset minulta, että menen itsevarmana tosta noin vain naisten pöytiin juttelemaan heidän kanssa? Näinkö se tapahtuu? Hassua sinänsä, koska en vielä ole nähnyt kenenkään miehen lähestyvän tuntematonta naista, ovat aina ennestään tuttuja ja helppoahan se silloin on. Mutta minä en tunne ketään naista siellä baareissa. Ja sellaista säkää ei ole vielä tullut, että nainen olisi ollut yksinään jossakin istumassa, vaan aina niitä on vähintään kaksi pöydässä. Ja jos menee jossakin paikassa baaritiskille istumaan, niin mitään ei tapahdu, naisia ei paikalle ilmaannu. Ja jotkut sanovat, että naisia on muka helppo iskeä baareista. Miten ne sen tekee?

Neuvo 1: Welcome to reality! :D

"Kertokaa mulle kokemattomalle baareilijalle, miten noissa paikoissa naisiin tutustuu."

- ottamalla törkeä ja häpeilemätön pelimiehen rooli maustettuna kunnon machomeiningillä. Tällaiset miehet saavat lähikontakteja naisiin baareissa, ei suinkaan kiltit, kohteliaat ja huomaavaiset miehet, ellei käy satumainen tuuri. Humalaiset naiset haluavat pitää hauskaa ja kiinnostuvat naistennaurattajista. Tämä on taivahan tosi!

"Naisten puolelta ei tule kiinnostuksen osoituksia, ei johtune ulkonäöstäni, koska muualla olen saanut kiinnostuneita katseita näteiltä naisilta."

- ulkonäkö siis kohdillaan. Ks. ed. kohta.

"Pitäisikö minun, odottaako naiset minulta, että menen itsevarmana tosta noin vain naisten pöytiin juttelemaan heidän kanssa? Näinkö se tapahtuu?"

- näin se tapahtuu. Jos odottelet kiltisti, kohteliaasti ja huomaavaisesti, että naiset tulevat sinun luo, saat odottaa kauan ja vielä vähän kauemmin. Ellet sitten ole omaksunut erityisen hyvin em. kohtia ja sinusta uhkuu tämä olemus jo kauas. Tod. näk. 95 % kaikesta liikehdinnästäsi naisten pöytiin tulee tyrmätyksi kylmällä ja tylyllä tavalla, mutta sadasta yrityksestä 5 % on jo ihan OK.

"Hassua sinänsä, koska en vielä ole nähnyt kenenkään miehen lähestyvän tuntematonta naista, ovat aina ennestään tuttuja ja helppoahan se silloin on."

- et ole nähnyt pelimiehiä.

"Ja sellaista säkää ei ole vielä tullut, että nainen olisi ollut yksinään jossakin istumassa, vaan aina niitä on vähintään kaksi pöydässä."

- naiset liikkuvat parvissa baareihin tullessaan. Poikkeuksia löytyy, mutta näihin törmääminen erittäin harvinaista. Baarissa ei tunnista, kuka on yksin ja kuka ei.

"Ja jos menee jossakin paikassa baaritiskille istumaan, niin mitään ei tapahdu, naisia ei paikalle ilmaannu."

- totta.

"Ja jotkut sanovat, että naisia on muka helppo iskeä baareista. Miten ne sen tekee?"

- ks. ensimmäinen kohta.

"Onko tilanne toivoton, jos menee yksin baariin, pitäisikö sinne saada ylipuhuttua joku kaveri?"

- kaverin kanssa aina hauskempaa, mutta yksin on parempi iskeä naisia, ei jää se kaverikaan sitten yksin, jos onnistaa. Jotkut naiset tosin pitävät yksinään baarissa olevaa miestä säälittävänä.

"Kertokaa jotain, jolla pääsis alkuun, vinkkejä miehiltä"

- ks. ensimmäinen kohta.

Tämä n. 7-8 vuoden baarikokemuksella. Itse en ole pelimies. Omien ja monien muidenkin havaintojen mukaan edellä kuvaamallani tavalla iskee parhaiten naisia. Mukavat miehet jäävät AINA nuolemaan näppejään mitä humaltuneisiin naisiin tulee. Tämä kaikki pätee erityisen hyvin alle 25-wee naisiin. Kysy, jos jäi jotain epäselväksi. Ja lopuksi vinkki: pelimieheksi on hyvä tekeytyä vieraan paikkakunnan baareissa, ettei nolaa itseään tuttujen kesken. Kun on saanut naisen vikiteltyä mukaansa, voi seuraavana päivänä sitten olla taas oma mukava, kiltti, kohtelias ja huomaavainen itsensä. Krapulassa naiset pitävät siitä. Ja usein myös selvinpäin ei-baari-ympäristössä.

Mitä tulee tuohon erään edellisen vastaajan vastaukseen tanssimisen tärkeydestä, voin sanoa, että se on täyttä p*skaa. Minä tanssin paremmin kuin naisten enemmistö, eikä ulkonäössäkään ole valittamista (naisilta kuultua). N. 5 vuoden ajan olin joka kerta baarissa monta tuntia joraamassa. Tulokset jäi todella heikoiksi. Yleensä baareista löytyy yksi tai kaksi todella hyvin tanssivaa kaunotarta. He ovat usein hakeutuneet lattialla seuraani, mutta siihen se sitten jää. Kuulemma mun kanssa on vaan niin kiva tanssia. "tavis"naiset taas lähtevät karkuun, kun oikein kunnolla aletaan joraamaan, siis ilman mitään lääppimisiä. Nykyään tanssin vain, kun mua sinne pyydetään ja silloinkin erityisen hillitysti ja varovaisesti. Muuten homma jää taas siihen. En nauti siitä tippaakaan, koska ihan oikeasti pidän tanssimisesta. Mutta jos naisiin haluan tutustua, näin se on tehtävä.

Neuvo 2: Eiköhän sun kannata pysyä vaan kaukana baareista. Ihan turha lukea netistä pelimiesten juttuja miten HELPPOA se homma itse asiassa onkaan. Ei se ole helppoa edes niille jotka ovat siinä hyviä, saati jollekin jolta puuttuu taito, kokemus ja sopiva luonne. Joiltakin se vaan sujuu luonnostaan. Muidenkin on mahdollista saavuttaa sama tietotaitotaso, mutta siihen tarvittava baarissa hengaamisen ja pakkien määrä ei ainakaan mua inspiroi.
Seksimonopoliteoria

Prostituoidut ja naiset, jotka turvautuvat lyhyen tähtäimen seksuaalisiin strategioihin, ovat uhka lähinnä muille, pitkäaikaisia suhteita etsiville naisille. Symonsin (1979) mukaan heteroseksuaalisten miesten prostituution ja pornografisten masturbaation apuvälineitten käyttö vähentää ei-prostituoitujen naisten kaupantekomahdollisuuksia suhteessa miehiin. Prostituoidut ja ei-prostituoidut naiset ovat siten suorassa kilpailusuhteessa toisiinsa nähden miehiltä saatavien resurssien suhteen ja ei olekaan mikään yllätys, että prostituoidut ja ei-prostituoidut naiset ovat usein toistensa kurkuissa kiinni. Prostituutio näyttäisikin hyödyttävän toisia naisia toisten naisten kustannuksella. Burleyn ym. (1981) mukaan jotkut naiset saattavat asettaa prostituoituna olemisen etusijalle sen sijaan, että he valitsisivat kontrolloivan aviomiehen vallan alla olemisen. Tuollaisille naisille prostituutio voi olla tehokas resurssien hankintastrategia, jonka muut naiset yrittävät saada estetyksi ajamalla prostituutiota ehkäiseviä lakiesityksiä. (Buss 1996, s. 312-313.)

Naisten enemmistön toiminnan suhteessa seksiin voidaan ajatella vastaavan suunnilleen samaa asiaa kuin OPEC:in toiminta öljyn suhteen (Baumeister 2001, 2004, Farrell 1993). Kumpaankin toimintaan vaikuttaa sama lainalaisuus: mitä pienempi on tarjonta, sitä korkeampi on hinta. Jos suurempi osa naisia antaisi seksiä halvalla tai ilmaiseksi, sitä pienemmän hinnan kaikki naiset saisivat seksuaalisuudestaan. Tuosta syystä prostituutiota, pornografiaa tai hunnun poistamista muslimimaissa vastustetaan ankarasti erityisesti naisten keskuudessa. Siksi myös vanhemmat sanovat tyttärilleen: "Älä ole halpa". Ajattele tilannetta toisin päin. Jos naisten pitäisi luvata elättää mies elämänsä loppuun saakka ennen kuin mies suostuisi poistamaan hunnun kasvoiltaan, pitäisimmekö tuollaista käytäntöä naisten etuoikeutena? (Farrell 1993.) OPEC sopii jäsenmaidensa kesken, että kukin maa pumppaa vain tietyn määrän öljyä myytäväksi. OPEC:in ongelma on siinä, että yksittäinen maa saattaakin pumpata öljyä kiintiötään enemmän ja siten alentaa sen öljyresurssin arvoa, jota muut maat yrittävät myydä. Samalla lailla yksittäiset naiset voivat saada etuja miehiltä tarjoamalla seksiä "alihintaan". Jos naiset alkaisivat kilpailla toisiaan vastaan antamalla seksiä aina halvemmalla ja halvemmalla, yksittäisen naisen olisi annettava yhä enemmän ja enemmän seksuaalisia palveluja ja silti hän saisi yhä vähemmän niistä vaihdossa takaisin.

Voidaan siis ajatella, että naisten yleisessä intressissä on rajoittaa naisten seksuaalisuutta kahdesta syystä: 1) Siten naiset saavat seksuaalisuudestaan korkeamman hinnan ja 2) Heidän ei tarvitse pelätä niin paljoa, että joku toinen nainen varastaisi heidän poikaystävänsä. Amerikan talouselämässä monopolit ovat kiellettyjä siitä syystä, että ne voivat hyväksikäyttää kuluttajaa nostamalla hintoja oman halunsa mukaan, koska kilpailua ei ole. Seksin antamisen rajoittaminen palvelee siten naisia kahdella eri tavalla. Ensiksikin, koska miehet tekevät mitä tahansa heiltä vaaditaan saadakseen seksiä, niin naisten kannattaa yleisesti tehdä seksistä mahdollisimman vaikeasti saatavaa. Seksistä kieltäytymistä voidaankin pitää yhtenä merkittävimmistä vallan käytön muodoista. Todennäköistä on, että naisten seksuaalisuus on kahden vastakkaisen voiman välissä: toisaalla on henkilökohtainen halu seksiin ja toisaalla voimat, joiden tarkoituksena on pitää miehet seksin puutteessa ja maksimoida seksistä saatu hinta. (Baumeister ym. 2001.)

torstaina, elokuuta 10, 2006

Taso nousussa

Kannattaa muuten opiskella puolihumanistisia aineita, monestakin syystä. Ensinnäkin, taso niissä on helvetin huono. On parempi olla paskakasan kuningas kuin palatsin orja. Toiseksi, voit tehdä sellaisia teorioita, mistä itse tykkäät, mitään erityisiä mittareita tai kriteereitä teorioitten paremmuuden vertailemiseen ei ole olemassa. Kolmanneksi, ne ovat jossain määrin mielenkiintoisia ja helppoja, vähän kuin Kotiliettä lukisi. Neljänneksi, jos olet mies, niin naisia riittää enemmän kuin teekkareitten mekassa.

Koskaan ei ole myöskään liian myöhäistä tulla YTM:ksi. Itsellänikin se häämöttää lähimaastossa vuosien ATM:yyden ja KTM:yyden jälkeen. Aikaa näyttäisi menevän n. 2v 2kk, joten ahkeruutta on jonkin verran riittänyt, varsinkin, kun suurin osa on tehty kokopäivätöitten ohessa - unohtamatta oluen juontiin ja blogin pitoon vaadittua hurjaa panostusta. Yhden kalenterivuoden aikana, kun olin kokopäivätöissä, tein 93ov siinä sivussa, mikä saattaa hipoa kokopäivätöitten ohessa opiskelun Suomen ennätystä, eli en kuulu blogistanin laiskimpaan neljännekseen. G:n teko on tosin ollut aika helppoa, koska kopsasin sen tästä blogista ja lisäsin teoreettista sumutusta sekaan.
Parisuhdeviisauksia

Suomi24:

Jos sitä ei saa mitä rakastaa,
on paras rakastaa
sitä minkä on saanut!

Kaikki elämässä ei aina mene niin kuin haluaisi. Minkä on saanut ei välttämättä ole huono vaihtoehto. En itse haikaile
menneitä, muistelen kyllä ja se on siinä!

Parempi tavoitella jotain jota pystyy rakastamaan vaikka sitä ei loppupeleissä saisikaan kuin tyytyä johonkin jota pitää hampaat irvessä opetella rakastamaan.

On tuokin, rakastaa täysillä ja toinen...!
Vaan kun rakastaa täysillä niin tyytyy siihen mitä saa, säälittäväähän se on! Sitä vain toivoo jos tapahtuisi ihme ja olen joskus se ykkönen eikä minun tarvitse kuunnella siitä entisestä tyttöystävästä siitä suuresta rakkaudesta!

keskiviikkona, elokuuta 09, 2006

ATM:n avioliitoton tulevaisuus

Facing Middle Age With No Degree, and No Wife (vaatii rekisteröitymisen).
About 18 percent of men ages 40 to 44 with less than four years of college have never married, according to census estimates. That is up from about 6 percent a quarter-century ago. Among similar men ages 35 to 39, the portion jumped to 22 percent from 8 percent in that time.

At virtually every level of education, fewer Americans are marrying. But the decline is most pronounced among men with less education. Even marriage rates among female professionals over 40 have stabilized in recent years. The decline in marriage can be traced to many factors, experts say, including the greater economic independence of women and the greater acceptance of couples living together outside of marriage. For men without higher education, though, dwindling prospects in the labor market have made a growing percentage either unwilling to marry or unable to find someone to marry them.

Perhaps most significant, many men without college degrees are not marrying because the pool of women in their social circles ? those without college degrees ? has shrunk. And the dwindling pool of women in this category often look for a mate with more education and hence better financial prospects.

As women started climbing the educational ladder, first equaling and then surpassing men in college attendance and graduation rates, the pool of potential partners shrank.

There has been a deterioration in young men?s economic position, and women are hesitant to marry a man who is likely to be an economic dependent.
Rauhanmarssi.

tiistaina, elokuuta 08, 2006

Yhteenmuuttamisen iloa

Kannaako naisen kanssa muuttaa yhteen? (pdf).
En suosittele. Molemmat alkavat nähdä vaivaa toistensa huonoista puolista. Jatkuvaa tappelua siivouksesta tyyliin "vituttaa kun saa aina siivota sun jälkiäsi". Voit oikeastaan ajatella asiaa myös näin: Ei ole olemassa enää "miesten ja naisten töitä". Pelkästään miesten työt. Neiti X olettaa että siivous, tiskaus, pyykinpesu, ruuanlaitto, vaatteiden silitys jne jaetaan puoliksi. Molemmat siis tekevät näitä koska on "vanhanaikaista" että nainen joutuisi tekemään kotityöt.
Tottahan se silti on, kyllähän jokainen mies osaa tai ainakin pitäisi osata suoriutua noista kaikista. Mutta, kun pitää vaihtaa talvirenkaat, paikata puhjennut pyörän rengas, avata viemäri, korjata jotain, laittaa lamppu kattoon, leikata nurmikko jne jne. ne ovat aina miesten töitä. Se tasa-arvo katoaa oudosti siinä tilanteessa. No, noiden asioiden kanssa herrasmies pystyy elämään, harva nainen "haluaa osata" esim vaihtaa renkaita. Koita onneasi ja yritä sanoa samaa vaikka silittämisestä.

Tulet myös huomaamaan että pikkuhiljaa hyllysi alkavat täyttyä kaikenlaisesta turhasta rojusta. Joka perkeleen kulmaan ilmestyy jukkapalmu punaisessa sydänruukussa ja satoja, ehkä jopa tuhansia hyödyttömiä koriste-esineitä. "Oli ihan pakko ostaa tuo posliinikissa kun se sopii niin kivasti noiden verhojen väriin". Muistinko jo mainita että verhot, matot, pyyhkeet yms tulevat muuttamaan väriään radikaalisti. Tulee kaikkia kivoja kivoja pastellisävyjä. Pikkuhiljaa tuntuu siltä kuin asuisit jossain vitun sisustusohjelmassa. Kannattaa ostaa myös joku muovipussi missä säilytät partakonetta, dödöä ja hammasharjaa. Vessan kaappiin ne eivät tule enää mahtumaan, se on sanomattakin selvä. Vessa pursuaa mitä ihmelliisempiä purkkeja ja lotioneja. Lisäksi siellä haisee hiuslakka, hajuvesi ja outo vaniljatangontuoksuinen hajusaippua, jolla ei saa pestä käsiä.

Omat musiikkimieltymyksesi voit myös unohtaa, "En mä jaksa aina kuunnella tuollaista mörinää ja pauketta" samoin urheilun seuraaminen televisiosta on mahdotonta koska sieltä tulee aina joku vitun sinkkuelämää tms elämää suurempaa jota X: n on yksinkertaisesti pakko katsoa. Älä vaan tee sitä virhettä että sijoitat tietokoneen makuuhuoneeseen sillä silloin sen käyttäminen iltakymmenen jälkeen on mahdotonta koska se pitää niin kauheaa hurinaa. Ja ne johdotkin on niin ruman näköisiä. Äläkä edes kuvittele ostavasi enää koskaan mitään kaiuttimia, stereoita tms koska ne ovat niin rumia eivätkä ne sovi asunnon sisustukseen. Hyväksy se että television päällä on hajukynttilä. Itse asiassa niitä on lähes joka puolella asuntoa. Ne on niin kivoja mutta niitä ei saa polttaa koska sitten ei ole enää kivan näköisiä.

Kannattaa varautua myös siihen että rento kavereiden kanssa oleskeleminen asunnossasi on historiaa. Jos kaverit tulevat käymään siivotaan ja leivotaan koska X ei halua että ihmiset luulevat että teillä on sekaista. Lisäksi on mm pakko aina ostaa/leipoa jotain jos joku kaveri sattuu tulemaan "kylään". Kahvi juodaan sellaisista pirun pienistä kupeista joita joutuu vetämään joku 5-6kpl että saat kahvihimosi tyydytettyä.. Kahvipannu pitää myös pestä joka kerran jälkeen kun sitä on käytetty.. Kaverisi ovat muuten kaikki sinulle huonoa seuraa ja lisäksi suurin osaheistä on juoppoja luusereita X:n mielestä.

Et tule enää ikinä löytämään mitään tavaroitasi koska X sisustaa ne kerran viikossa eri paikkaan. Avaimien pitäisi olla Marimekon unikkokuvioisessa avainkaapissa mutta eihän niitä sieltä löydy koska tosiasiassa sinne mahtuu noin kolme avainta. Sen sijaa ne ovat eteisen lipastossa pienessä pahanhajuisessa peltipurkissa (löytyi kirppikseltä) jonka kantta on vaikea avata. Kaiken lisäksi se koko vitun lipasto seilaa ympäri eteistä vaihtaen paikkaa joka viikko. Ja arvaat varmaan kuka sitä vanhaa painavaa lipastoa raijaa joka viikko paikasta toiseen. "Koitas laittaa se tuonne kulmaan... Ei, ei sovi tuon sammakkopatsaan kanssa yhteen, koitas kantaa se tuonne kulmaan... ei sitä sinne voi laittaa, tulee huono Feng Shui....Koitapas kantaa se tuonne..."

Mitään elintarviketta ei voi pitää alkuperäisessä pakkauksessa vaan kaikki on sullottava pienen pieniin purkkeihin ja kippoihin jotka ovat epäkäytännöllisiä ja "tosi kivan näköisiä". Kaikki purkit ovat samanvärisiä ja ne on sijoitettu kaappeihin sellaisella logiikalla että kaapista on mahdoton löytää yhtään mitään. Varsinkaan kun purkkien sisältö vaihtuu kerran viikossa. Viikolla juomisen voit unohtaa, samoin sen että otat illalla pari kaljaa. ?Pitääkö sun aina juoda.. Sulla on pian samanlainen kaljamaha kuin teidän isällä?. Dokaaminen kavereiden kanssa asunnossasi vaihtuu "Kutsuihin" joissa on pelkästään pariskuntia, taustalla soi hiljaa ricky martin/ultra bra ja pöydällä on lukematon valikoima erilaisia pikkusuolaisia. Muista käyttää lautasta ja lautasliinaa. Lisäksi siellä haisee ne vitun tuoksukynttilät.

Terveisin, Antero

maanantaina, elokuuta 07, 2006

Naislogiikan kukkasia

Nainen 1:
Poikaystäväni on koko reilun 3 vuoden seurustelumme ajan kehunut kuinka olen hänestä kaunein maailmassa. Olen uskonut häntä ja kivalta on tuntunut kuulla näin. Tänään hän sitten paukautti, että on valehdellut kokoajan, koska jos olisi kertonut totuuden, että minua kauniimpia naisia on, olisin todennäköisesti jättänyt hänet.
Kysyin sitten, keitä hän esim. pitää kauniimpana kuin minä, ja hänestä näyttelijät, mallit jne. on kauniimpia. Loukkaannuin todella pahasti!
Nainen 2:
kyllä todella törkeetä! Et voi luottaa poikaystävääsi, koska hän voi valehdella sinulle muissakin asioissa. Onneksi tuo asia kuitenkin selvisi. Ajattelepa sitä, missä muissa asioissa hän voi sinulle valehdella.

Myös minun poikaystäväni on minulle sanonut nuo samat sanat, mutta uskon häntä, koska hän on luonteeltaan rehellinen, eikä minulla ole mitään syytä epäillä hänen sanojaan. Olemme olleet yhdessä kaksi vuotta ja vasta nyt alan uskoa häntä tuossa asiassa, sillä olen aika epäileväinen luonteeltani.
Nainen 3:
luin tän sun kirjotuksen, ja raivo nousi pintaan!mua niin ärsyttää just tollaset miehet!!siis juurikin naiset mitä nähdään päivittäin lehdissä, tv;ssä..ei ole olemassa!?vai onko monellakin teistä sen näköisiä ystäviä??vaikka aina on jankutettu siitä sisäisestä kauneudesta, niin jos rakastat toista ihmistä,hänen luonnettaan,nauruaan ja kaikkea mahdollista, niin se tekee hänestä maailman kauneimman omissa silmissäsi, vaikka hän ei muiden mielestä olisikaan mikään komistus/kaunistus.
Apua ATM:lle.

torstaina, elokuuta 03, 2006

Romanttisen kirjallisuuden sankari ja sankaritar

Janice Radwayn mukaan.

Sankari: Tarinan sankari on aina poikkeuksellisen maskuliininen. Ei riitä, että tarinan kertoja sanoo sankarin olevan huomattavan lihaksikas. Lukijalle pitää kertoa, että jokainen piirre miehessä on maskuliininen. Miltei kaikki miehessä on kulmikasta, kovaa ja tummaa. Ideaalisessa sankarissa on kuitenkin joku piirre, joka tuo sankarin olemukseen pehmeyttä. Tuo anomalia tuo kokeneen lukijan mieleen ja toisinaan sankarittarenkin mieleen sen, että kovan ulkokuoren alla piilee lempeä ja huomioiva sielu. Romanttiset tarinat toistavat sitä, että sankari muuttuu välinpitämättömästä, varautuneesta ja julmasta helläksi. Ideaalisessa romanssissa ei ole kuin muutama kohtaus, joissa sankari haavoittaa sankaritarta emotionaalisesti ja leikkii tämän tunteilla. Lukijat kuvaavat sankaria sanapareilla "vahva, mutta lempeä", "maskuliininen, mutta huolehtiva". Sankarin pitää olla johtaja, kykenevä komentamaan jokaista ympärillään. Sankarit eivät ole pelkästään varakkaita, vaan usein aristokraattisia ja osallisia jossakin julkisessa hankkeessa.

Sankaritar: Sankaritar on kykenevä vastustamaan miehiä, mutta samalla häntä luonnehtii lapsenomainen viattomuus ja kokemattomuus. Suurin osa sankarittarista on iältään 17-21-vuotiaita ja ainoastaan yhdellä heistä oli kokemusta miehistä ennen sankariin törmäämistä. Sankarittaret ovat täysin tietämättömiä siitä, että he ovat kykeneviä intohimoisiin seksuaalisiin haluihin. Sankaritar saattaa olla maineeltaan jääkuningatar. Lukijat ymmärtävät sankarittaren neitseellisyyden ja tarpeen suojautua miesten seksihaluja vastaan. Naisen seksuaalinen vastaus on jotain, joka on vaihdettavissa vain rakkauteen. Sankarittaret eivät ole tietoisia kauneudestaan ja sen vaikutuksista muihin. Sen seurauksena he eivät koskaan ole turhamaisia, eivätkä koskaan yritä vietellä miestä.

Junakohtauksen sivulta muutama lainaus iskemisekspertti Jani Päivärinnan opeista:
Mutta tarkastellaan sitten miehiä, jotka todella menestyvät naisten kanssa poikkeuksellisen hyvin He nimittäin eivät juuri koskaan mene testeihin. Ja taas miehet, jotka saavat sydänsuruja jatkuvasti. Kaatuvat testiin yksi toisensa perään. Suurimmaksi syyksi tarvitsevaisuuden vuoksi.

Jos haluat antaa kohteliaisuuksia, niin rupea antamaan takaiskukohteliaisuuksia. Tässä esimerkki. "Hei siisti letti, veikkaan, että se näyttäisi vielä paremmalta jos se olisi pesty"
Aika hauska yhtäläisyys, että pelimiehen oppaissa neuvotaan miehiä olemaan välinpitämättömiä naisia kohtaan ja leikkimään heidän tunteillaan - aivan samalla tavalla kuin romanttisten tarinoitten sankarit toimivat.

tiistaina, elokuuta 01, 2006

Savanniteorian alkuperä

Muistellaanpa hetkinen ihmissuhdekeskustelun alkuaikoja nyysseissä. Eräs keskeinen väittelyn aihe jo tuolloin oli renttu/kunnon mies teoria, eli naisten tapa sanoa suosivansa kunnon miehiä, vaikka faktat osoittivat naisten suosivan renttuja. Miltei kaikki naiset sanoivat pitävänsä kunnon miehistä, mutta ne miehet jotka olivat vastentahtoisia sinkkuja, olivat juuri noita kunnon miehiä. Tähän päivään asti ei ole löytynyt yhtään sovinistisikamiestä, jolla ei flaksi käy.

Ratkaisu tuohon probleemiin löytyi savanniteoriasta, jonka mukaisen selityksen renttujen suosioon voi esittää vaikkapa seuraavasti: Savannilla eli nainen ja pari ukkoa. Toinen ukko oli väkivaltainen tappaja, toinen kiltti kunnon mies. Nainen ajatteli, että on parempi palkita seksillä tuo tappaja kuin kunnon mies, koska tappaja raiskaa kuitenkin jos en anna. Nainen rationalisoi valintansa sillä, että kyllä tappajan sisältä löytyy kiltti pikku poika kun naisen rakkaus avaa tappajan pehmeän puolen. Naiselle oli siis enemmän hyötyä lyöttäytyä völjyyn tappajan kanssa silläkin ehdolla, että nainen saisi köniinsä silloin tällöin.

Naisille suunnattu romanttinen kirjallisuus perustuu samaan juoneen, eli alussa sankari on etäinen ja kylmä sankaritarta kohtaan ja usein jopa väkivaltainen raiskaukseen asti. Sankarittaren rakkaus kuitenkin muuttaa kylmän sankarin. Sankarilla on tarinassa kilpailija, joka on komea, rakastaa sankaritarta ehdoitta, mutta kilpailija häviää aina sankarittaren sankarille, joka kohtelee tarinan alussa sankaritarta kaltoin.

Romantiikassa sankaritar ei saa tavoitella sankarin rikkauksia, mutta sattuu kuitenkin aina avioitumaan rikkaan ja vaikutusvaltaisen miehen kanssa. Se tuottaa kuitenkin romanssien kirjoittajille usein visaisia pulmia. Tämän ristiriidan kirjoittajat ratkovat usein niin, että he korostavat sankarittaren viattomia aikeita, rakkauden pyyteettömyyttä ja siirtävät kaikki juonittelevan seikkailijattaren ominaisuudet pahalle naiselle (Törrönen).

Eli, naisten ei kannata kannustaa miehiä väkivaltaisiksi tappajiksi, mutta jos joku mies sattuu olemaan sellainen, niin naisen kannattaa palkita tuollainen mies seksillä, jottei mies suutu naiselle. Siksi naiset sanovat toista ja tekevät toista.