Sosiaali- ja terveysministeriössä uskotaan, että tarjousoluiden pullohinnat laskevat vuodenvaihteessa vain puoleen nykyisestä. Asiasta kertoo Ylen tv-uutiset.Sukupuolten tasa-arvon logiikka ulottuu näköjään muillekin ministeriön osa-alueille.
- Jos esimerkiksi kaljapullon hinta on tällä hetkellä vaikkapa euro ja 10 senttiä tai euron, niin me tulemme näkemään sellaisia tarjouksia ensi vuoden alussa, joissa olutpullojen yksittäiset hinnat ovat jopa 50-60 senttiä kappale, arvioi Sosiaali- ja terveysministeriön hallitussihteeri Ismo Tuominen Ylen tv-uutisten haastattelussa.
Syy oluiden tarjoushintojen putoamiselle on hallituksen alkoholiveron nostoesityksen niukkuus.
keskiviikkona, lokakuuta 17, 2007
Logiikkaa sosiaali- ja terveysministeriössä
Olutpullon hinta puolittuu:
Tottakai yksittäisten pullojen tarjoushinnat voivat laskea huomattavasti nykyisestä, niillähän panimot tulevat kilpailemaan sesonkikaudella. Kauppojen mainoksissa tosin esiintyvät varmaan edelleenkin mäyristen hinnat (vaikka samaan hintaan saisikin ostettua 12 yksittäistä pulloa).
VastaaPoistaSiis Lidlissähän on ollut käytössä pullo tai tölkkihinnoittelu tähänkin asti. Ja hinta on usein 3,50 (max 4e) six-packilta.
VastaaPoistaEnkä ymmärrä miksi yksittäisen pullon hinnan alentaminen olisi kaupoille ongelma, tuskin niistä mitään hittituotteita tulee kuitenkaan, kun suurempien pakkausten ostaminen on paljon kätevämpää.
Sitäkin olen ihmetellyt, että missä on ulkomainen kilpailu Lidliä lukuunottamatta on piilossa.
Niin, tilannehan on huolestuttava heidän mielestään sen takia, että yksittäispullojen hintojen lasku 1) ei vaikuta mäyristen myyntiin käytännössä yhtään ja 2) tämän lisäksi yksittäisten pullojen menekki nousee.
VastaaPoistaVeroja moninkertaisesti nostamalla ehkä ainakin mäyriskokoisten pakettien suosio romahtaisi. Muut vaikutukset (viron viinaralli, laiton alkoholi..) taas eivät tähän liity...
Mekaanisesti toimiva ratkaisu voisi olla kaikkien monipakkausten myynnin kieltäminen. Yksittäispullojen ostaminen olisi siten paljon hankalampaa vähentäisi ostettujen pullojen määrää.
VastaaPoistaHaha, ja tämä Henryn ehdotus voitaisiin vielä perustella ympäristölläkin ja sen pelastamisella: ei pahvia, vain sinisiä kierrätettäviä perinteisiä pullokehikkojä! :)
VastaaPoistaAh, tämän päälle vielä hurjat veronkorotukset niin johan saadaan tuo juopottelua lopetettua, perskatti. :-) Tuolloin säästyisi myös ne jakeluautjen hiilidioksidipäästöt, ja taas maailma pelastuisi.
""Reaalisesti olemassaolevissa miehissä rehellisyys on toivottava piirre silloin, kun mies rehellisesti tarkoittaa jotain, minkä nainen muutenkin haluaa kuulla." (Junis)"
VastaaPoistaSama henkilö lienee tehnyt puppulausegeneraattorin? :D
"Sama henkilö lienee tehnyt puppulausegeneraattorin? :D"
VastaaPoistaSiihen suuntaan hänen kirjoituksensa tosiaan viittaavat. :-) Voit kysyä sitä myös häneltä itseltään.
http://junakohtaus.blogspot.com/
Siis mikä on se logiikka, jonka mukaan oluiden hinnat laskisivat ministeriön ihmisen ennustamalla tavalla? Onko nyt tullut joku sellainen uudistus, josta tällainen hinnanlasku olisi luonnollinen seuraus?
VastaaPoistaMiehen euro on 70 senttiä: http://uutisblogi.blogit.kauppalehti.fi/2007/10/17/miehen-euro-on-70-senttia
VastaaPoista"Siis mikä on se logiikka, jonka mukaan oluiden hinnat laskisivat ministeriön ihmisen ennustamalla tavalla?"
VastaaPoistaKoko jutussa ei ole mitään järkeä tai perää. Tiedossahan on jo, että elintarvikkeiden hinnat tulevat nousemaan viimeistään vuodenvaihteessa kautta linjan, koska raaka-aneiden kustannukset ovat nousussa maailmalla. Jotkut kiinalaiset syövät enemmän kuin ennen, ja nykyään myös enemmän lihaa, jolloin peltoja muutetaan laidunmaiksi. Peltoja suunnataan, valtiollisilla tuilla ja ympäristönsuojelun intressien vastaisesti, myös biopolttoainetuotantoon. Viime kädessä kaikki tämä tulee näkymään oluen raaka-aineiden ja lopputuotteen hinnassa.
Lisäksi, Suomessa tehtiin idioottimainen päätös, jonka mukaan alkoholipakkausten kylkeen on liimattava varoitustarra. Tämä on haitaksi etenkin pienille tuontioluille, sillä niihin tarroja joudutaan käytännössä liimaamaan Suomen päässä, joko käsin tai koneella. Tämä nostaa tuontioluiden hintaa ja vähentää kilpailua.
STM:n tyyppi vain toivoi entistäkin kovempia korotuksia alkoholiveroon, koska STM:n virallinen linja on se, että suomalaisia oluenjuojia on rangaistava. Hehän voivat vaikka hetken saunaoluensa äärellä nauttia elämästään, eikä se ole STM:n mielestä sopivaa. STM haluaa kaikkien suomalaisten kärsivän mahdollisimman paljon. Tosin tietysti miesten enemmän kuin naisten, onhan STM tasa-arvoasioista vastaava ministeriö.
Alkoholiverotuksessa on se hyvä puoli, että yksi ärsyttävimmissä ihmisruhmistä, juopot, maksavat sitä kaikkein eniten vaikka eivät muuten pahemmin veroja maksele.
VastaaPoistaJos juopot eivät maksa veroja, saavat he viinarahansa muiden veroista? Eli ei tuo logiikka oikein toimi.
VastaaPoistaTotta kai toimii. Mieti nyt vähän.
VastaaPoistaAi sä ajattelit että ne ihan ryyppää itsensä hengiltä? No okei sitten. Kauhean karua vain.
VastaaPoistaAnonyymi sanoi...
VastaaPoistaSiis mikä on se logiikka, jonka mukaan oluiden hinnat laskisivat ministeriön ihmisen ennustamalla tavalla? Onko nyt tullut joku sellainen uudistus, josta tällainen hinnanlasku olisi luonnollinen seuraus?
Enpäs ole asiaa kamalasti seurannut, kun en oluesta välitä, mutta ilmeisesti oluiden paljousalennukset ollaan kieltämässä. Esim. mäyriksessähän yksittäisen pullon hinta tulee nykyään halvemmaksi, kuin mitä maksaa ostaa todella se yksittäinen pullo kaupan hyllyltä. Oluella on siis pakkauskoosta ja tavasta riippuen eri litrahinta, kun uudistuksen jälkeen sen tulee olla aina sama. Seuraus: yksittäisten pullojen hinta laskee, mäyristen hinta nousee.
Paluu todellisuuteen: http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Keskioluen+hintaan+ennakoidaan+rajua+nousua/1135231604883
VastaaPoistaKeskioluen hintaan ennakoidaan rajua nousua. Keskioluen hinta voi pompata vuodenvaihteessa 30–45 prosenttia, kirjoittaa Kauppalehti.