maanantaina, marraskuuta 05, 2007

Naiset

Eräs
päivä tuli telkkarista dokkari somalinaisesta ja hänen elostaan helsingissä.

yhtenä päivänä tämä nainen oli kampaajalla ja hän jutteli kampaajan kanssa somaliasta. ja ku somaliassa on jatkuva sota tämä suomalainen nuorehko kampaaja sanoi lopulta että

"vaikee kuvitella millasta siellä on kun suomessa ei oo ikinä ollu sotaa""

mä vähän heristin korvia että mitämitä...

sitte ihan testausmielessä kyselin vähän lähipiirini naisilta vähän suomen lähihistorian tietämystä.

10 naista kukaan ei tiennyt milloin nämä meidän sodat oli..jotku tiesivät jopa että suomi yleensä on ollut sodassa. suurin osa ei tiennyt kuka oli mannerheim. muutama sanoi jopa että talvisota käytiin 1800 luvulla...
Naisen kasvonilmeet.

62 kommenttia:

  1. Monien naisten (ja joidenkin miestenkin) erittäin huono historiantuntemus ei ole mitään uutta. Tätähän on edesautettu ajamalla alas historianopetus kouluissa. Sinänsähän se on toki samantekevää, koska jokainen saa olla kiiinnostunut mistä huvittaa, mutta se siinä on huolestuttavaa, että se tekee näistä menneisyydestä mitään tietämättömistä helppoja uhreja mm. feministiselle propagandalle.

    Mieleen tulee esim. vuoden takaiset naisten äänioikeuden satavuotisjuhlat. Näin sitä historiaa väärennetään.

    VastaaPoista
  2. Mutta eikö tyttöjen pitänyt olla parempia koulussa, mukaan lukien historiassa? Ainakin minun muistaakseni gimmat nappasivat parhaat numerot juuri hissasta ja muista luku-luku-aineista. Vai onko tämä todiste siitä, että opetusohjelma suosii pintapuolista, tyttömäistä ulkoaopettelua, jolloin tytöt pärjäävät paremmin. Mutta sitten kun vaaditaan syvempää ymmärrystä (matematiikka, fysiikka...), niin pojatkin menestyvät.

    VastaaPoista
  3. No tuo nainen oli tuossa esimerkissä oli kampaanja. Se tuskin oli niitä tyttöjä, jotka nappasivat parhaat arvosanat historiassa. Ja eikö tämä ole todella typerä esimerkki muutenkin. Kai se nyt on itsestääselvää, että suurin osa naisistakin tietää talvisodasta ja kansalaissodasta, imbesillejä nyt löytää kummastakin sukupuolesta.

    Uskoisin miesten osaavan naisia keskimäärin paremmin SOTAhistorian, ja siihen taistelujen osaamiseen se sitten jääkin. Ihan kiva, mutta ei vielä tarkoita laajaa yleissivistystä.

    VastaaPoista
  4. "Uskoisin miesten osaavan naisia keskimäärin paremmin SOTAhistorian, ja siihen taistelujen osaamiseen se sitten jääkin."

    Erittäin eri mieltä. Jostain syystä ainakin omat havaintoni tukevat sitä, että miehillä on hissa paremmin hanskassa kuin naisilla.

    VastaaPoista
  5. "Mutta eikö tyttöjen pitänyt olla parempia koulussa, mukaan lukien historiassa?"

    Niin, mutta pelkkä ulkoluku ei takaa asioiden osaamista, saatikka ymmärtämistä, myöhemmällä iällä.

    Historian opetusta on vähennetty kouluissa. Lukioissakin, joiden pitäisi olla yleisivistäviä oppilaitoksia, historiasta isot osat ovat vapaaehtoisia kursseja.

    VastaaPoista
  6. Ainoa mitä tytöille koulujen historianopetuksesta ja tv-dokumenteista jää mieleen on Anne Frank ja 6 miljoonaa, kiitos aktiivisen junttauksen. Muulla ei sitten olekaan niin väliä, edistykselliset kasvattajat ajattelevat. Indoktrinoitu syyllisyydentunto takaa sen, että eurooppalaiset voidaan vaihtaa vaivihkaa ulkomaalaisilla. Prosessi on jo käynnissä.

    VastaaPoista
  7. Miesten kiinnostus sodasta johtuu sukupuolen väkivailtaisuudesta ja vallosentrisyydestä. Pyssy on niinkuin penis.

    VastaaPoista
  8. Ja sen takia on oikein että asevelvollisuus koskee vain miehiä, koska he ovat kuitenkin syyllisiä kaikkiin sotiin.

    VastaaPoista
  9. miehet ovat ne jotka sotivat. miehet ovat aina selvittäneet välinsä rehdisti sapeleita kalistaen.

    naiset selvittävät välinsä juonittelemalla. siksi naisille on helppoa saada miehet hoitamaan likainen työ. ei tarvitse kuin vedota naisen kunniaan tai miehen mieheyteen ja mies on valmiina kuolemaan.

    miehen kuolema naisen puolesta on ultimaattinen todiste naisen naiseudesta. se saa naisen kuin naisen kosteaksi.

    miehet kävivät metsällä saadakseen riistaa. samaan tapaan miehet sotivat myös hankkiakseen naiselle resursseja jotta nainen voi keittää resursseista soppaa ja paikata miehen haavoja.

    maailmassa on kaksi resurssia, joista on huutava pula. ne ovat pillu ja öljy. siksi niistä soditaan eniten.

    t. pena

    VastaaPoista
  10. "maailmassa on kaksi resurssia, joista on huutava pula. ne ovat pillu ja öljy. siksi niistä soditaan eniten."

    Kummastakaan ei suoraan sanoen ole sellaista pulaa, että ihan sotia niiden takia käytäisiin. Jenkkien Irakinkin sekoilun pohjimmaisena syynä taitaa olla ihan vaan loukattu kansallistunto ja cowboy-mentaliteetti (sillä rahalla, mitä ovat sotaan tähän mennessä käyttäneet, olisi ostanut öljyä kymmeniksi vuosiksi vaikka barrelin hinta olisi tuplaantunut). Naisten takia sotia on kai käyty viimeksi Troijan Helenan tai Kleopatran aikoihin.

    VastaaPoista
  11. "miehet ovat aina selvittäneet välinsä rehdisti sapeleita kalistaen.

    naiset selvittävät välinsä juonittelemalla."

    Ja näistä jälkimmäinen on huomattavasti mielekkäämpi tapa selvittää välejä, vaikka kummankin harrastaminen (aloittajan osalta) onkin yleensä aika säälittävän näköistä.

    VastaaPoista
  12. Kummastakaan ei suoraan sanoen ole sellaista pulaa, että ihan sotia niiden takia käytäisiin. Jenkkien Irakinkin sekoilun pohjimmaisena syynä taitaa olla ihan vaan loukattu kansallistunto ja cowboy-mentaliteetti (sillä rahalla, mitä ovat sotaan tähän mennessä käyttäneet, olisi ostanut öljyä kymmeniksi vuosiksi vaikka barrelin hinta olisi tuplaantunut). Naisten takia sotia on kai käyty viimeksi Troijan Helenan tai Kleopatran aikoihin.

    tietenkin sota on maksanut miljardeja, mutta tajuatko kuka ne rahat on maksanut ja kenelle ne rahat ovat menneet? ja kuka menettää rahaa jos öljyvirta katkeaa?

    jos olet noin pihalla, en todellakaan lähde tästä edes väittelemään. öljy nyt ei kuulu muutenkaan tämän blogin aihepiiriin.

    osaan sodista mennään siksi, että eliitti (tai länsimaisessa yhteiskunnassa naiset) eivät halua jakaa pilluja tasan. kun mennään sotaan saadaan paitsi lisää resursseja, esimerkiksi öljyä tai maata, myös atm-ongelmaan tulee ratkaisu. osa atm:stä kuolee, loput pääsevät raiskaamaan kohdevaltion naisia.

    kaikissa näissä tapauksissa on täysin yhdentekevää mitä julkisuudessa väitetään tai kuvitellaan syyksi. olet varmaan nainen kun et tajua sodista mitään.

    t. pena

    VastaaPoista
  13. Ja näistä jälkimmäinen [juonittelu] on huomattavasti mielekkäämpi tapa selvittää välejä, vaikka kummankin harrastaminen (aloittajan osalta) onkin yleensä aika säälittävän näköistä.

    en tiedä mielekkäämmästä. laumaeläimelle kuolema hyvän asian puolesta voi olla parempi kuin elämä eristettynä joukon ulkopuolelle. usein juonitteluun kuuluu nimenomaan eristämistä.

    ja tuo säälittävyys on ihan höpö höpöä. 99% naisten juonitteluista menee miehiltä täysin ohi. se 1% varmaan onkin aika säälittävän näköistä.

    t. pena

    VastaaPoista
  14. "usein juonitteluun kuuluu nimenomaan eristämistä."

    Kouluissa miesten harrastama kiusaaminen sisältää yleensä sekä eristämistä että fyysistä väkivaltaa, naisten välillä pelkästään eristämistä.

    "ja tuo säälittävyys on ihan höpö höpöä. 99% naisten juonitteluista menee miehiltä täysin ohi. se 1% varmaan onkin aika säälittävän näköistä."

    Ei-säälittävät tapaukset ovat sellaisia, jossa kumpikin osapuoli on tietoinen siitä että nyt juonitellaan kilpaa (tai tapellaan) ja hyväksyy sen. Tai sitten jos kyse on elämästä ja kuolemasta, jossa sitten tapellaankin jo pakon edestä. (Suomessa tätä ei tule vastaan) Nämä mainitsemasi 99% (heh, aika karkeasti yläkanttiin normi-ihmiselle) kuuluvat sitten siihen säälittävyyden piiriin.

    VastaaPoista
  15. Voi harmi, nythän se selvisi miksi arvostatte naisia niin vähän. (Ihmisinä, pilluhan kyllä kiinnostaisi. Tai eihän se tietenkään kiinnosta koska ette halpoihin lutkiin sekaannu mutta sitten taas toisaalta itkette vuosikausia blogeihin sitä kun naiset ei anna teille ja hiotte kiivaasti pelimiestaktiikoitanne ja väitätte että pillulla nainen hallitsee maailmaa mutta ei nyt tietenkään teitä koska te olette kaiken sen yläpuolella mutta kuitenkin vituttaa kun ei teininä saanut pesää mutta ette kyllä niiltä horoilta olisi halunneetkaan mutta kyllähän nyt silti kannattaa harkita itsemurhaa kun ei ole omaa kuvottavaa visvaista pillunkantotelinettä kainalossa... Ota tuosta nyt sitten selvää...) Tunnette siis vain tyhmiä ja kouluttamattomia naisia ja yleistätte tämän havaintonne koskemaan koko naissukupuolta.

    Muistatteko muuten te suuret loogiset syväoppijat itse aivan varmasti KAIKEN mitä koulussa ikinä opetettiin? En yritä väittää etteikö Suomen sodat olisi tärkeä aihe, josta jokaisen olisi syytä tietää ainakin perusteet, kysyn vain, koska kai teidän sitten supersyväoppijoina pitäisi muistaa esim. antiikin kreikan 4 erilaista pylvästyyppiä tai supikoiran tarkka levinneisyysalue? (Itse myönnän typeränä ulkolukijana muistavani pylväistä ilman googlen apua vain kaksi ja supikoiran elinseudun pohjoisrajoista en ole ollenkaan varma.)

    Ja rehti sapelinkalistelu tai muu fyysinen väkivalta my ass. Ei sitä turpaanvedon jälkeen kavereita olla vaikka niin saatetaan esittääkin jottei tulisi uudestaan nekkuun, kyllä se alistumista seuraava raivo ja viha aina kytee siellä pohjalla.Mitäs muuten siihen sanotte, että olen kuullut lukuisten miesten mollaavan kavereitaan seläntakana täysiksi pelleiksi tai säälittäviksi idiooteiksi, mutta naisen suusta en ole tuollaista kuullut?

    VastaaPoista
  16. Mikähän idea tässä oikein on? Kenties osoittaa, ettei sitä kuuluisaa miehistä rationaalisuuttakaan ole ihan kaikille miehille jaeltu? Kai nyt kuka tahansa vähänkään ajatteleva tajuaa, ettei kymmenen naisen otanta jonkun satunnaisen jätkän lähipiiristä riitä minkäänlaisten yleistysten tekemiseen. Puhumattakaan siitä, että otantaa pitäisi olla kaikenlaisilta koulutustasoilta.

    Uskon kyllä, että tuossakin kysellyt asiat ovat esimerkiksi ammattikoulutasolla koulutettujen miesten hallussa paremmin kuin naisten. Kai armeijastakin tuollaisia asioita tarttuu mieleen, ja muutenkin miehet ovat naisia kiinnostuneempia sotahistoriasta. Pelkän sotahistorian osaaminen ei ikävä kyllä kerro yhtikäs mitään yleissivistyksen tasosta. Siihen kun kuuluu muutakin kuin sotien muistaminen, esimerkiksi oman äidinkielen taito. Kyseisellä kirjoittajalla on tainnut jäädä äidinkielen tunneilla muutama asia syväoppimatta. Vinkki: Mannerheim kirjoitetaan isolla.

    Tuli tätä blogia lukiessa mieleen sama kysymys kuin anonyymillä tuossa yläpuolella. Jos naiset eivät kerran anna ja ovat vielä niin naurettavan tyhmiäkin, mikseivät fiksut miehet paneskele keskenään? Silloin kaikkien luulisi olevan tyytyväisiä.

    VastaaPoista
  17. Voi harmi, nythän se selvisi miksi arvostatte naisia niin vähän. (Ihmisinä, pilluhan kyllä kiinnostaisi. Tai eihän se tietenkään kiinnosta koska ette halpoihin lutkiin sekaannu mutta sitten taas toisaalta itkette vuosikausia blogeihin sitä kun naiset ei anna teille ja hiotte kiivaasti pelimiestaktiikoitanne ja väitätte että pillulla nainen hallitsee maailmaa mutta ei nyt tietenkään teitä koska te olette kaiken sen yläpuolella mutta kuitenkin vituttaa kun ei teininä saanut pesää mutta ette kyllä niiltä horoilta olisi halunneetkaan mutta kyllähän nyt silti kannattaa harkita itsemurhaa kun ei ole omaa kuvottavaa visvaista pillunkantotelinettä kainalossa... Ota tuosta nyt sitten selvää...)

    kuulostaa siltä, että tytön korvat vähän punottaa kun miehet sanoo sanan niinkuin se on. jos kieli häiritsee, kannattaa ehkä palata niiden akkainlehtien pariin.

    Ja rehti sapelinkalistelu tai muu fyysinen väkivalta my ass. Ei sitä turpaanvedon jälkeen kavereita olla vaikka niin saatetaan esittääkin jottei tulisi uudestaan nekkuun, kyllä se alistumista seuraava raivo ja viha aina kytee siellä pohjalla.

    se kaveruuden esittäminen tarkoittaa vaan sitä, että toinen alistui ja tekee alistumisen selväksi. ja sillä välttää saamasta enää enempää pataan. totta munassa hävinnyt iskee heti kun tulee tilanne, jossa toinen on heikompi. rehtiä homma on siinä mielessä, että jos joku alistuu niin yleensä välttää saamasta turpaansa. (paitsi koulussa, jossa hommaa vielä harjoiteltiin.) turpaanvetoa tarvitaan vaan kun hierarkiasta on epäselvyyttä.

    Mitäs muuten siihen sanotte, että olen kuullut lukuisten miesten mollaavan kavereitaan seläntakana täysiksi pelleiksi tai säälittäviksi idiooteiksi, mutta naisen suusta en ole tuollaista kuullut?

    jokainen mies tietää, että siinä puhuu hävinnyt mies. joku joka on niin munaton, ei uskalla kohdata toista suoraan. tällaista miestä miehet halveksivat. ehkä naiselta saattaa herua säälipillua, mutta epäilen.

    naiset ovat hitosti viekkaampia. ei ne sorru tuollaiseen amatöörimeininkiin josta jää naurettavan helposti kiinni.

    t. pena

    VastaaPoista
  18. Tuli tätä blogia lukiessa mieleen sama kysymys kuin anonyymillä tuossa yläpuolella. Jos naiset eivät kerran anna ja ovat vielä niin naurettavan tyhmiäkin, mikseivät fiksut miehet paneskele keskenään? Silloin kaikkien luulisi olevan tyytyväisiä.

    samasta syystä kuin naisetkaan eivät tule koskaan antamaan vapaaehtoisesti pillua atm:lle. suurimpaa osaa miehistä homostelu kuvottaa yhtä paljon kuin naisia seksi atm:n kanssa.

    harmi vaan, että koska naiset eivät anna vapaaehtoisesti hyvällä, niin atm:n kasvava raivo johtaa lopulta siihen että naiset puetaan burkhaan ja pillut kurotaan umpeen.

    jos kerran opiskelet historiaa, niin voit huviksesi tarkastaa, kuinka homma menee sykleissä. ensin naiset jakaantuvat epätasaisesti miesten kesken. atm:t suuttuvat kun jäävät ilman ja alkavat kapinoida, panoeliitti pelästyy ja alkaa kontrolloida naisten seksuaalisuutta. vähän aikaa naiset jaetaan aika tasan. jossain vaiheessa oppi taas unohtuu ja tasajaosta lipsutaan. ja sykli alkaa alusta.

    t. pena

    VastaaPoista
  19. "Tunnette siis vain tyhmiä ja kouluttamattomia naisia ja yleistätte tämän havaintonne koskemaan koko naissukupuolta."

    Tyhmyysja kouluttamattomuuseivät eivät ole sidoksissa toisiinsa. Kuolutettukin ihminen voi olla tyhmä ja kouluttamaton viisas.

    "Muistatteko muuten te suuret loogiset syväoppijat itse aivan varmasti KAIKEN mitä koulussa ikinä opetettiin?"

    Lähes kaiken olennaisen kyllä. Jos jotain ei satu muistamaan tai ei tiedä, niin älyä on sen verran, että käy tarkistamassa asian ja opettelee jatkuvasti uutta. Elinikäinen oppiminen on päivän sana.

    "Mitäs muuten siihen sanotte, että olen kuullut lukuisten miesten mollaavan kavereitaan seläntakana täysiksi pelleiksi tai säälittäviksi idiooteiksi, mutta naisen suusta en ole tuollaista kuullut?"

    Eli naiset eivät luota sinuun ja puhuvat sinusta pahaa selän takana.

    VastaaPoista
  20. "Pelkän sotahistorian osaaminen ei ikävä kyllä kerro yhtikäs mitään yleissivistyksen tasosta."

    Parempi sekin on kuin ei mitään. Historiantuntemus on kyllä erittäin olennainen osa yleissivistystä.

    VastaaPoista
  21. "Jos naiset eivät kerran anna ja ovat vielä niin naurettavan tyhmiäkin, mikseivät fiksut miehet paneskele keskenään?"

    Miten niin eivät anna? Saaminen vain vaatii vähän viekkautta ja panostusta, ellei sitten ole YTM. Eikö se ollut niin, että nainen antaa, jos se tulee äitiinsä ja jos se tulee isäänsä, niin se surastaan pyytää?

    Kysymys on vain siitä, että on oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja osaa pelata korttinsa oikein. Tätä pelikirja-keskustelua täällä käydään. Aina ei tietysti tärppää, mutta aivan kuten metsästyksessä tai kalastuksessa, saalis ei ole kaikki kaikessa.

    Ja mitä tyhmyyteen tulee, niin siinä kunnostautuvat kyllä miehetkin. Historiantuntemus on huolestuttavassa määrin vähentynyt viime vuosina. Ihan mutu-tuntumalta sanoisin kuitenkin, että tässä suhteessa miehet ovat yleensä naisia edellä.

    Sitä paitsi, kysymyksesi osoittaa huonoa heteromiesten tuntemusta. Äkkiä opiskelemaan.

    VastaaPoista
  22. pena:

    Muutoksille naisten seksuaalisuuden kontrolloinnissa on varmasti syynsä, asiaan sen kummemmin perehtymättömänä en viitsi arvailla mitä ne ovat. Joka tapauksessa on kyseenalaista antaa naisille vaihtoehdoiksi pakkoseksi tai väkivalta ja pakkoseksi. Ei ihme, että feminismi on syntynyt.

    Ehkä olisi syytä alkaa totutella homosteluun, sillä ainakin tämän blogin perusteella sukupuolten välinen ristiriita vaikuttaa täysin sovittamattomalta. Jo se, että naiset halutaan ottaa väkivallalla ellei muuten saada, kertoo, ettei kunnioitusta naisia kohtaan ole pätkääkään. En tosin väitä, että ongelma olisi pelkästään miehissä; eiköhän johdu kummastakin osapuolesta jos yhteisymmärrystä ei synny.

    Olen itse hetero, mutta alkaisin mielihyvin lesboksi, jos kaikki maailman miehet olisivat tässä keskustelussa kuvaillun kaltaisia, mutta fiksuja naisia kuitenkin löytyisi.

    jorma:

    "Parempi sekin on kuin ei mitään. Historiantuntemus on kyllä erittäin olennainen osa yleissivistystä."

    Olen samaa mieltä, ja arvostan ehdottomasti niin laajaa yleissivistystä kuin historian tuntemustakin. Kaikilla sitä ei kuitenkaan ole eikä tulekaan olemaan. Tarkoitukseni olikin lähinnä 1) kritisoida typerää yleistystä 2) huomauttaa, että noilla naisilla voi olla vahvuutensa muilla aloilla (tai olla olematta) 3) huomauttaa, ettei sotahistoriasta tietäminen tarkoita automaattisesti muuta älykkyyttä tai sivistyneisyyttä.

    VastaaPoista
  23. "kritisoida typerää yleistystä"

    Voi voi, lopettaisit sitten itse yleistyksesi miehiä koskien. Minä olen puhunut henkilökohtaisista kokemuksistani, mihin minulla on täysi oikeus, ja niiden mukaan naisten historiantuntemus on useammin vieläkin heikommissa kantimissa kuin miesten, jos mahdollista. Kumma juttu, ettei naisista saa sanoa edes yhtä kriittistä sanaa, ilman että joku tulee valittamaan.

    VastaaPoista
  24. Ehkä olisi syytä alkaa totutella homosteluun, sillä ainakin tämän blogin perusteella sukupuolten välinen ristiriita vaikuttaa täysin sovittamattomalta. Jo se, että naiset halutaan ottaa väkivallalla ellei muuten saada, kertoo, ettei kunnioitusta naisia kohtaan ole pätkääkään. En tosin väitä, että ongelma olisi pelkästään miehissä; eiköhän johdu kummastakin osapuolesta jos yhteisymmärrystä ei synny.

    minulla ei ole vaikeuksia naisten saamisessa. enkä ole advokoimassa sitä, että naisia pitäisi ottaa väkivalloin.

    pointtini oli syklisyys. se tarkoittaa sitä, että naisten seksuaalisuuden kontrolli on väistämätön seuraus siitä, että jonkun ryhmän seksuaaliset tarpeet eivät tule tyydytetyksi.

    jos naiset huolehtisivat tuon ryhmän tarpeista, joko jakamalla itse seksiä tasaisemmin, tai kannattamalla prostituutiota, he voisivat välttää tämän kohtalon. en kuitenkaan usko että naiset pystyvät siihen. nainen on itsekäs eläin joka ajattelee lyhyellä tähtäimellä. niinkuin miehetkin.

    Olen itse hetero, mutta alkaisin mielihyvin lesboksi, jos kaikki maailman miehet olisivat tässä keskustelussa kuvaillun kaltaisia, mutta fiksuja naisia kuitenkin löytyisi.

    epäilemättä. se kertookin miehen ja naisen seksuaalisuuden eroista. siksi valitsin esimerkkini juuri tuolla tavalla.

    heteronaiselle lesboseksikin on parempi kohtalo kuin seksi atm-miehen kanssa. heteromiehelle homostelu on yhtä inhottava ajatus kuin sinulle seksi jonkun ihraisen vanhan sedän kanssa.

    t. pena

    VastaaPoista
  25. jorma:

    "Pelimiehet" voivat minun puolestani vaikka ampua aivonsa ja sukuelimensä seinille. Tai sitten jatkaa ikuisesti tuota tyhmien naisten pillunmetsästystä. Ihan sama minulle, kunhan moiset ääliöt vaan eivät yritä tunkea tielleni. En voi tietenkään puhua kaikkien naisten puolesta vaan pelkästään omasta puolestani, mutta minua tuonkaltaiset heteromiehet eivät lainkaan kiinnosta. Tähän mennessä kokemus on osoittanut, että myös fiksuja heteromiehiä löytyy. Jos joskus lakkaa löytymästä, olen mieluummin ilman kuin otan totaalisen ääliön.

    Missä kohti olen yleistänyt miehiä? Kokemuksiasi en epäile, uskon kyllä hyvin etteivät monet tiedä historiasta edes alkeita. En myöskään epäillyt, etteikö naisten historiantuntemus saattaisi olla keskimäärin heikompi kuin miesten.

    VastaaPoista
  26. "Pelimiehet" voivat minun puolestani vaikka ampua aivonsa ja sukuelimensä seinille.

    kuulostaa siltä, että sinulla on huonoja kokemuksia pelimiehistä. oletko antanut pelimiehelle pillua ja jäänyt kuin nalli kalliolle? ja siltikin eläisit mieluummin ilman kuin antaisit näille kilteille atm:lle jotka palvoisivat maata allasi. kun kiltit miehet eivät vielä kiinnosta, jostain syystä epäilen, että se ei ollut viimeinen pelimiehesi...

    t. pena

    VastaaPoista
  27. ""Pelimiehet" voivat minun puolestani vaikka ampua aivonsa ja sukuelimensä seinille. Tai sitten jatkaa ikuisesti tuota tyhmien naisten pillunmetsästystä. Ihan sama minulle, kunhan moiset ääliöt vaan eivät yritä tunkea tielleni."

    Elämä on peliä. Jos jotain tässä maailmassa haluaa saada, pitää jotain myös olla valmis antamaan. Mitään ei saa ilmaiseksi, se on minun näkemykseni. "Pelimies" on turha negatiivinen ilmaisu. Kyllä sitä voi olla ihan vakavinkin aikein liikkeellä ja silti hyödyntää jonkinlaista tietoista strategiaa yrittäessään päästä jonkun vastakkaisen sukupuolen edustajan suosioon. Eikä tämä tosiaankaan rajoitu vain miehiin. Fiksu nainen voi onnistua valloittamaan itselleen mieluisan miehen, jos pelaa korttinsa oikein.

    "Missä kohti olen yleistänyt miehiä?"

    No, minusta tämä on melkoinen yleistys täällä kirjoittavien miesten ajattelusta: "Jos naiset eivät kerran anna ja ovat vielä niin naurettavan tyhmiäkin, mikseivät fiksut miehet paneskele keskenään?" Ei tuo ainakaan minun ajatteluani millään tavoin heijastele. Toki, kun käytössä on vain rajallinen tila viestintää ja aina ei joka viestissä viitsisi toistaa niitä itsestäänselvyyksiä, kuten sitä, että jokainen ihminen on yksilö ja että näkemykseni ovat puhdasta mutua, niin väärinymmärryksiä voi syntyä.

    VastaaPoista
  28. Mitä muuten tarkoitatte tällä atm:llä?

    pena:

    Heh. Melkoista tulkintaa, ja myös täysin väärää. Vihainen voi olla myös ilman varsinaisia huonoja kokemuksia. Ja nytkö ovatkin yhtäkkiä kilttejä ne tyypit, jotka ovat valmiita ties mihin väkivaltaan saadakseen naista?

    jorma:

    "Pelimies" on turha negatiivinen ilmaisu. Kyllä sitä voi olla ihan vakavinkin aikein liikkeellä ja silti hyödyntää jonkinlaista tietoista strategiaa yrittäessään päästä jonkun vastakkaisen sukupuolen edustajan suosioon."

    Ok. Minä käsitän pelimieheksi tyypin, joka yrittää vain "huijata" itselleen seksiä ja joka suhtautuu kohteisiinsa joko halveksivasti tai ei ainakaan millään erityisellä lämmöllä. Mutta toki pelaamisella voi tarkoittaa monenlaisia juttuja.

    VastaaPoista
  29. "Mitä muuten tarkoitatte tällä atm:llä?"

    http://ihmissuhteet.blogspot.com/2007/10/mritelm.html

    Alempitasoiset miehet ovat miesten seksuaalisen hierarkian alimpana oleva miesten joukko, joilla on vaikeuksia seksuaalisiin naissuhteisiin pääsemisessä. Heillä on vain vähän naisten arvostamia ominaisuuksia tai kykyjä seksuaalisten naissuhteiden hankkimiseksi ja heidän elämäänsä luonnehtivatkin pitkät vastentahtoisen selibaatin jaksot tai täydellinen seksuaalisten naissuhteiden puute.

    VastaaPoista
  30. "kuulostaa siltä, että tytön korvat vähän punottaa kun miehet sanoo sanan niinkuin se on. jos kieli häiritsee, kannattaa ehkä palata niiden akkainlehtien pariin."

    Jaa mistäs noin päättelet?


    "se kaveruuden esittäminen tarkoittaa vaan sitä, että toinen alistui ja tekee alistumisen selväksi. ja sillä välttää saamasta enää enempää pataan. totta munassa hävinnyt iskee heti kun tulee tilanne, jossa toinen on heikompi. rehtiä homma on siinä mielessä, että jos joku alistuu niin yleensä välttää saamasta turpaansa. (paitsi koulussa, jossa hommaa vielä harjoiteltiin.) turpaanvetoa tarvitaan vaan kun hierarkiasta on epäselvyyttä."

    Eli peli ei todellakaan ole sillä tappelulla selvä vaan jäädään hautomaan kostoa ja isketään heti kun se paikka tulee? Rehtiä, suoraselkäistä, ihailtavaa, ylevää? Ei minun mielestäni. Moneltakos kaverilta Pena on muuten saanut viimeaikoina rehdisti kuonoon ja kuinka monelle aiot tulevaisuudessa kostaa?


    "jokainen mies tietää, että siinä puhuu hävinnyt mies. joku joka on niin munaton, ei uskalla kohdata toista suoraan. tällaista miestä miehet halveksivat. ehkä naiselta saattaa herua säälipillua, mutta epäilen."

    Mutta eikö juuri miesten, kollektiivina, pitänyt tiukasti pidättäytyä toisten miesten seläntakana morkkaamisesta tai itseasiassa senhän piti olla täysin miessukupuoleen kuulumaton, vain ja ainoastaan naisille ominainen piirre? Eli jossain suhteessa hävinnyt mies (eli myös ATM) ei ole mies? vaan nainen? Koska vain naiset jauhavat paskaa miesten kalistellessa sapeleita rehdisti? Vai oletko nyt valmis muuttamaan väitteesi muotoon "Miehet eivät puhu paskaa toisista miehistä, jos ovat voitolla ja hierarkian huipulla (alfauroita), mutta muut kyllä."?

    "naiset ovat hitosti viekkaampia. ei ne sorru tuollaiseen amatöörimeininkiin josta jää naurettavan helposti kiinni."

    Siis siitä, että sinulla ei ole näyttöä ole näyttöä väittämästä, että naiset puhuvat paskaa kavereistaan enemmän kuin miehet, seuraa se, että naiset puhuvat paskaa enemmän kuin miehet, mutta osaavat peittää sen paremmin? Siis siitä, että sinulla ei ole näyttöä väitteestä, että vaaleanpunapilkkuisia lehmiä lentelee jatkuvasti ympärillämme, seuraa se, että nämä vaaleanpunapilkkuiset ympärillämme lentelevät lehmät lentelevät jatkuvasti ympärillämme, mutta ovat niin ovelia, että me ei niitä huomata?

    VastaaPoista
  31. "Tyhmyysja kouluttamattomuuseivät eivät ole sidoksissa toisiinsa. Kuolutettukin ihminen voi olla tyhmä ja kouluttamaton viisas."

    Mutta kouluttamatonkin fiksu ihminen usein seuraa uutisia, pyrkii sivistämään itseään tai ainakin pyrkii olemaan vaikuttamatta idiootilta, joten ottaa selvää muutamista yleissivistyksen pääpilareista. Ja come on hei, jos tämän kirjoituksen ei tarkoitus osoittaa, että "naiset on hei tyhmii ja me penikselliset hei tosi viisait ja fiksui" , niin MIKÄ se tarkoitus sitten oli? (Joo, voit vetää tähän jotain "no mutku ei niin missää suoraan sanota ni toi on sun oma tulkinta -skeidaa, mutta toivottavasti osaat olla fiksumpi. Ja toivottavasti et IKINÄ itse vedä naisten kirjoituksista minkäänlaisia rivienvälistä "noin se sanoi mut mäpä tiiän et se tarkottaakin näin" -päätelmiä.)


    "Lähes kaiken olennaisen kyllä. Jos jotain ei satu muistamaan tai ei tiedä, niin älyä on sen verran, että käy tarkistamassa asian ja opettelee jatkuvasti uutta. Elinikäinen oppiminen on päivän sana."

    Eli olennaisen tiedon määrittelevät miehet? Vai juuri sinä? "Jos minä olen kiinnostunut sotahistoriasta niin se on olennaista."? Miksei yhtä hyvin "Jos minä olen kiinnostunut taide- ja kulttuurihistoriasta niin se on olennaista."? Eli voin vapaasti leimata jokaisen, joka ei osaa ulkomuistista piirtää minulle korinttilaista temppelipylvästä, vapaasti ääliöksi. Ja jos tämä ääliö sattuu olemaan mies, voin vapaasti leimata koko miessukupuolen yhdeksi suureksi ääliömassaksi? Ja uskon kyllä, että naisetkin osaavat käyttää tietosanakirjoja, googlea ym lähteitä selvittääkseen milloin Talvisota alkoi, jos se nyt on päässyt unohtumaan.



    "Eli naiset eivät luota sinuun ja puhuvat sinusta pahaa selän takana."

    Kuningaslogiikkaa jälleen. En ole kuullut naisten puhuvan pahaa ihmisistä -> naiset ehdottomasti puhuvat pahaa ihmisistä. Olen kuullut miesten puhuvan pahaa ihmisistä -> naiset puhuvat pahaa ihmisistä.

    Jos väitettä A ei ole todistettu oikeaksi -> sen on pakko olla totta, mutta kukaan ei vaan huomaa. Jos väite B on todistettu oikeaksi -> skippaan tämän kohdan ohi ja toivon ettei kukaan huomaa mitään ja väitän sitkeästi, että väitteen A on pakko olla totta.

    ???

    VastaaPoista
  32. "Pelimiehet" voivat minun puolestani vaikka ampua aivonsa ja sukuelimensä seinille. Tai sitten jatkaa ikuisesti tuota tyhmien naisten pillunmetsästystä. Ihan sama minulle, kunhan moiset ääliöt vaan eivät yritä tunkea tielleni. En voi tietenkään puhua kaikkien naisten puolesta vaan pelkästään omasta puolestani, mutta minua tuonkaltaiset heteromiehet eivät lainkaan kiinnosta.

    Heh. Todellinen Pelimies olikin juuri se, joka tunnisti tuon asenteesi jo ennen kuin itse tunnistit Pelimiestä pelimieheksi, hän toimi sen mukaisesti ja jolle annoit pillua.

    Ei silti syytä itseruoskintaan; ei se sinusta mielestäni tyhmää tee. Pää pystyyn.

    VastaaPoista
  33. Heh. Melkoista tulkintaa, ja myös täysin väärää. Vihainen voi olla myös ilman varsinaisia huonoja kokemuksia.

    toki voi olla. harvemmin on.

    Ja nytkö ovatkin yhtäkkiä kilttejä ne tyypit, jotka ovat valmiita ties mihin väkivaltaan saadakseen naista?

    80% miehistä suomessa käy armeijan. miltei jokaisessa ihmisessä piileekin kyky väkivaltaan vihollista kohtaan kun oma kotimaa on uhattuna. en sanonut muuta kuin että naiset voivat käytöksellään päättää ovatko he "kotimaata" tai "ulkomaata".

    ihminen on monimutkainen eläin. kaikkein ihanimmassakin yksilössä on kyky pahuuteen. sen verran olisi kuvitellut itse kunkin oppineen hitlerin tempuista. maailman kilteinkin eläin saattaa vuosikymmenien kidutuksen jälkeen hyökätä kiusaajansa kimppuun.

    kaikella tällä ei ole tekemistä sen kanssa kuinka ihana jonkun ryhmän edustaja voi olla.

    t. pena

    VastaaPoista
  34. Eli peli ei todellakaan ole sillä tappelulla selvä vaan jäädään hautomaan kostoa ja isketään heti kun se paikka tulee? Rehtiä, suoraselkäistä, ihailtavaa, ylevää? Ei minun mielestäni. Moneltakos kaverilta Pena on muuten saanut viimeaikoina rehdisti kuonoon ja kuinka monelle aiot tulevaisuudessa kostaa?

    tervetuloa miesten maailmaan. lapsesta saakka jokainen sosiaalinen kohtaaminen koko elämän aikana perustuu statushierarkiaan.

    miesten maailmassa paikka saavutetaan ja sitä puolustetaan itse omilla avuilla. naisilla paikka saadaan ja ylläpidetään liittoutumalla, juoruamalla, monimutkaisilla panettelukuvioilla eli kertomalla henkilöistä tarinoita jne.

    "reiluus" riippuu tietysti määritelmästä ja katsantokannasta. en minä siitä ala kinastelemaan. jos sinusta juonittelu on rehdimpää niin sinulla on oikeus näkemykseesi.

    aikuisilla fyysinen turpaanveto on harvinaisempaa. kilpailu käydään usein muilla areenoilla: kenellä on nopeampi auto, paksumpi lompsa, kauniimpi vaimo, hienompi asunto, kaukaisemmat lomamatkat, kalliimmat vaatteet.

    haudon tietysti "kostoa" jatkuvasti. eli pyrin tässä statuskilpailussa jatkuvasti korkeammalle: vaihtamaan kauniimpaan vaimoon, nopeampaan autoon, ylenemään urallani jne. niinkuin jokainen mies. ja sinä naisena palkitset minua tästä "kostosta".

    VastaaPoista
  35. Mutta eikö juuri miesten, kollektiivina, pitänyt tiukasti pidättäytyä toisten miesten seläntakana morkkaamisesta tai itseasiassa senhän piti olla täysin miessukupuoleen kuulumaton, vain ja ainoastaan naisille ominainen piirre? Eli jossain suhteessa hävinnyt mies (eli myös ATM) ei ole mies? vaan nainen? Koska vain naiset jauhavat paskaa miesten kalistellessa sapeleita rehdisti? Vai oletko nyt valmis muuttamaan väitteesi muotoon "Miehet eivät puhu paskaa toisista miehistä, jos ovat voitolla ja hierarkian huipulla (alfauroita), mutta muut kyllä."?

    en ole täällä "todistamassa" mitään, koska ei keskustelupalstalla voi "todistaa". paitsi ehkä helluntailaisittain.

    teet täysin oikeat johtopäätökset viimeiseen lauseeseen saakka.

    selän takana puhuva ei ole "mies" vaan "neiti". statuskamppailun hävinneitä on tietysti statushierarkian jokaisella portaalla. "neitejä" on harvemmin kovin korkealla siitä yksinkertaisesta syystä, että miehet väheksyvät niitä jotka eivät pelaa miehisillä säännöillä. eli turpaan voi saada pelkästä kantelemisesta ja neiteilystäkin. korkeammalle kohonnut mies oppii miesten maailman säännöt.

    muistaakseni en käyttänyt termiä "puhua paskaa selän takana". ja jos käytin, niin se on vähän harhaanjohtava ja haluan korjata virheeni.

    "neiti" voi puhua paskaa, mutta eivät naiset puhu paskaa. he ovat paljon juonikkaampia silloin kun he kostavat jollekin. naiselle tyypillisempi keino olisi vaikkapa kertoa joku vihamiehen ja jonkin toisen suhteita vahingoittava totuus jollekin kolmannelle osapuolelle, jonka tietää levittävän sen eteenpäin.

    "paskanpuhumista" eli valhetta naiset harrastavat vähemmän, koska se ei vahingoita samalla tavalla. siksi naiset myös rakastavat juoruja, koska keskinäisessä sodankäynnissä juorut ovat kovaa valuuttaa.

    Siis siitä, että sinulla ei ole näyttöä ole näyttöä väittämästä, että naiset puhuvat paskaa kavereistaan enemmän kuin miehet, seuraa se, että naiset puhuvat paskaa enemmän kuin miehet, mutta osaavat peittää sen paremmin? Siis siitä, että sinulla ei ole näyttöä väitteestä, että vaaleanpunapilkkuisia lehmiä lentelee jatkuvasti ympärillämme, seuraa se, että nämä vaaleanpunapilkkuiset ympärillämme lentelevät lehmät lentelevät jatkuvasti ympärillämme, mutta ovat niin ovelia, että me ei niitä huomata?

    ei minulla ole sen enempää todisteita kuin omat silmäni. kuka tahansa joka lukee juttujani voi katsoa maailmaa ja huomata, että havaintoni pitävät paikkansa. ei minulla ole mitään tarvetta todistella mitään. tiedän että sokea ei näe. mikään määrä todisteita ei saisi sinua uskomaan yhtään mitään mitä et jo ennestään usko.

    lopeta siis tuo viha. se ei pue sinua eikä tee sinua sen vakuuttavammaksi.

    t. pena

    VastaaPoista
  36. "Minä käsitän pelimieheksi tyypin, joka yrittää vain "huijata" itselleen seksiä ja joka suhtautuu kohteisiinsa joko halveksivasti tai ei ainakaan millään erityisellä lämmöllä. Mutta toki pelaamisella voi tarkoittaa monenlaisia juttuja."

    Ja monenlaisia juttuja minä pelaamisella tarkoitinkin. Ihmissuhteissakin voi käyttää järkeä. Eivät ne ole pelkästään tunnepuolen juttu.

    Jos on seksin tarpeessa, miksi sitä ei saisi itselleen yrittää hankkia, vaikka sitten suunnitelmallisesti ja laskelmoiden? Ei se minusta ole vielä mikään osoitus toisen osapuolen halveksunnasta.

    VastaaPoista
  37. Jos on seksin tarpeessa, miksi sitä ei saisi itselleen yrittää hankkia, vaikka sitten suunnitelmallisesti ja laskelmoiden? Ei se minusta ole vielä mikään osoitus toisen osapuolen halveksunnasta.

    naiset halveksuvat suunnitelmallisuutta ja laskelmointia koska se vaikeuttaa atm:n tunnistamista. naiselle mikään ei ole kauheampi kohtalo kuin harrastaa seksiä atm:n kanssa. ajattele, jos tulisi vahingossa pelimies-atm:n huijaamaksi?

    siksi naiset valehtelevat myös omista haluistaan ja kertovat haluavansa kiltin miehen. atm:t uskovat, muut eivät. siksi atm:t on helppo tunnistaa. mieheksi kasvaminen on sen asian ymmärtämistä ja hyväksymistä, että naiset valehtelevat omista preferensseistään.

    tää kaikki on tietysti naiselle alitajuista. nainen onnistuu valehtelemaan miehille parhaiten silloin kun valehtelee ensin itselleen.

    t. pena

    VastaaPoista
  38. ""naiset on hei tyhmii ja me penikselliset hei tosi viisait ja fiksui" , niin MIKÄ se tarkoitus sitten oli?"

    Tarkoitus oli tuoda sille näkemykseni, että naiset keskimäärin tuntevat historiaa selvästi huonommin kuin miehet. Historiantuntemus ei ole kaikki kaikessa, mutta yleissivistyksen kannalta se on erittäin olennaista.

    "Eli olennaisen tiedon määrittelevät miehet? Vai juuri sinä? "Jos minä olen kiinnostunut sotahistoriasta niin se on olennaista."? Miksei yhtä hyvin "Jos minä olen kiinnostunut taide- ja kulttuurihistoriasta niin se on olennaista."? Eli voin vapaasti leimata jokaisen, joka ei osaa ulkomuistista piirtää minulle korinttilaista temppelipylvästä, vapaasti ääliöksi. Ja jos tämä ääliö sattuu olemaan mies, voin vapaasti leimata koko miessukupuolen yhdeksi suureksi ääliömassaksi?"

    Sinusta siis olennaista on jonkin pylvästyypin muistaminen, ei Suomen historian keskeisimpien tapahtumien? Jälkimmäisten tunteminen on vain välttämätöntä, jos haluaa lainkaan ymmärtää suomalaista politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua, jolla on vaikutuksensa meidän jokaisen elämään. Pylvästyypillä ei ole tällaista vaikutusta.

    Ja on ihan omaan kokemukseen perustuva näkemykseni, että miehet tuntevat historiaa paremmin kuin naiset.

    "Ja uskon kyllä, että naisetkin osaavat käyttää tietosanakirjoja, googlea ym lähteitä selvittääkseen milloin Talvisota alkoi, jos se nyt on päässyt unohtumaan."

    Onko joku muuta väittänyt?

    "Kuningaslogiikkaa jälleen. En ole kuullut naisten puhuvan pahaa ihmisistä -> naiset ehdottomasti puhuvat pahaa ihmisistä. Olen kuullut miesten puhuvan pahaa ihmisistä -> naiset puhuvat pahaa ihmisistä."

    Jos et ole kuullut naisten koskaan puhunut pahaa kenestäkään selän takana, olet joko kuuro tai sitten henkilö, jolle ei haluta puhua asioista.

    VastaaPoista
  39. "naiset halveksuvat suunnitelmallisuutta ja laskelmointia koska se vaikeuttaa atm:n tunnistamista. naiselle mikään ei ole kauheampi kohtalo kuin harrastaa seksiä atm:n kanssa. ajattele, jos tulisi vahingossa pelimies-atm:n huijaamaksi?"

    Totta. Kunnon pelimies ei tietenkään kerro olevansa pelimies. Ja peliä pitää yleensä pelata siis myös vakavampien suhteiden aikaansaamiseksi, ei vain seksin.

    "siksi naiset valehtelevat myös omista haluistaan ja kertovat haluavansa kiltin miehen. atm:t uskovat, muut eivät. siksi atm:t on helppo tunnistaa. mieheksi kasvaminen on sen asian ymmärtämistä ja hyväksymistä, että naiset valehtelevat omista preferensseistään."

    Juuri näin. Tosiasiain tunnustaminen on viisauden alku, totesi jo J. K. Paasikivi.

    "tää kaikki on tietysti naiselle alitajuista. nainen onnistuu valehtelemaan miehille parhaiten silloin kun valehtelee ensin itselleen."

    Tämä alitajuisuus onkin tässä olennaista. Lisäksi pidetään sopimattomana, että tavoittelisi vain pinnallsia ja materiaalisia asioita maailmassa. Siksipä fiksut ihmiset pitävät todelliset tavoitteensa ja motiivinsa, jos siis nyt niitä edes kykenevät itsekään tiedostamaan, salassa.

    VastaaPoista
  40. Lisäksi pidetään sopimattomana, että tavoittelisi vain pinnallsia ja materiaalisia asioita maailmassa.

    on muuten huvittavaa seurata kun naiset kitisevät pinnallisuudesta. käytännössä yksikään nainen ei kykene elämään itseään lyhyemmän miehen kanssa. eikä yksikään mies koskaan kiinnitä sellaista huomiota vaikkapa miehen vaatteiden materiaaleihin tai siisteyden yksityiskohtiin kuin useimmat naiset. nämäkö eivät ole pinnallisia juttuja?

    t. pena

    VastaaPoista
  41. "käytännössä yksikään nainen ei kykene elämään itseään lyhyemmän miehen kanssa."

    Niinpä. Eikä tämäkään vielä monille riitä, vaan miehen pitää olla "miehen mittainen", eli vaikka naisella olisi millaiset korkokengät jalassa, olisi miehen oltava silti mieluummin vähintään päätä pidempi.

    Ja miehen pituudella on todella paljon merkitystä ylivoimaiselle valtaosalle naisista (pl. pakolliset poikkeustapaukset, jotka vain vahvistavat säännön). Sanokaa mitä sanotte.

    VastaaPoista
  42. "haudon tietysti "kostoa" jatkuvasti. eli pyrin tässä statuskilpailussa jatkuvasti korkeammalle: vaihtamaan kauniimpaan vaimoon, nopeampaan autoon, ylenemään urallani jne. niinkuin jokainen mies."

    Boldattu lause viimeistään kertoo sun otannan suppeudesta. Jos et ole tavannut miehiä joiden päätökset eivät pääsääntöisesti perustu statuksen kohottamiseen nopeilla autoilla, korkeimmalla mahdollisella viralla, naisen vaihtamisella pelkän ulkonäön perusteella yms, niin suosittelen tutustumaan oman kaveripiirin ulkopuolisiinkin ihmisiin.

    VastaaPoista
  43. Tuota noin...kun täällä on ollut puhetta siitä,kuinka huono historiantuntemus saa kansat toistamaan virheitään,niin uskotteko,että tämä monikulttuurihype on osittain seurausta tästä?Siis siitä huolimatta,että etnisiä teurastuksia ei tarvitse etsiä kauempaa kuin 90-luvun Jugoslaviasta tms?Vai johtuuko kyseinen hype myös ns.feminisaatiosta?Kulttuuri-imapiirin muuttumisesta naismaisempaan suuntaan ja arvojen pehmentymisestä?Muslimaissahan johdossa ovat miehet,eikä niissä suvaita vastaava hömpötystä,ettei ilmapiiri saa liian liberaaleja vaikutteita.lännessä asioista päättävät myös naiset,ja naiset antavat lopulta periksi muslimimiehille suvaitsevuuden nimissä...

    Naisena minua hämmentää varsinkin se,että tätä monikulttuurisuushypeä ajavat feministit.Ja kun esim.Norjassa joku maahanmuuttajamuslimies raiskaa naisen,niin NAISulkoministeri tms.selittää,että "satumme vain elämään nyt monikulttuurisessa Norjassa."

    Pena,voisitko antaa jonkun selityksen naisten edellä kuvattuun käytökseen?Haluaako feministi loppujen lopuksi tulla vähän alistetuksi,mutta ei kehtaa myöntää sitä suomalaismiehelle?Koska suomimiehen edessä on oltava VAHVA?Luopuvatko naiset helpommin omasta kulttuuristaan kuin miehet?Ainakin minusta vaikuttaa tältä.

    VastaaPoista
  44. Boldattu lause viimeistään kertoo sun otannan suppeudesta. Jos et ole tavannut miehiä joiden päätökset eivät pääsääntöisesti perustu statuksen kohottamiseen nopeilla autoilla, korkeimmalla mahdollisella viralla, naisen vaihtamisella pelkän ulkonäön perusteella yms, niin suosittelen tutustumaan oman kaveripiirin ulkopuolisiinkin ihmisiin.

    tämä oli ensimmäinen approksimaatio suurimman osan miehistä motiiveista. tietenkin statuskilpailua käydään myös muilla areenoilla. kuka osaa lainata bordeauta parhaiten, kuka tuntee bordeaun tai kuka on bordeau. eivät nämä eroa mitenkään autoilla kilpailemisesta vaikka sivistyneet ihmiset haluavatkin niin ajatella.

    jos olet eri mieltä, antaisitko vastaesimerkin?

    t. pena

    VastaaPoista
  45. Pena,voisitko antaa jonkun selityksen naisten edellä kuvattuun käytökseen?Haluaako feministi loppujen lopuksi tulla vähän alistetuksi,mutta ei kehtaa myöntää sitä suomalaismiehelle?Koska suomimiehen edessä on oltava VAHVA?Luopuvatko naiset helpommin omasta kulttuuristaan kuin miehet?Ainakin minusta vaikuttaa tältä.

    täytyy sanoa, että mä en osaa vastata tähän kysymykseen.

    t. pena

    VastaaPoista
  46. Pena,voisitko antaa jonkun selityksen naisten edellä kuvattuun käytökseen?Haluaako feministi loppujen lopuksi tulla vähän alistetuksi,mutta ei kehtaa myöntää sitä suomalaismiehelle?Koska suomimiehen edessä on oltava VAHVA?Luopuvatko naiset helpommin omasta kulttuuristaan kuin miehet?Ainakin minusta vaikuttaa tältä.

    täytyy sanoa, että mä en osaa vastata tähän kysymykseen.

    t. pena

    VastaaPoista
  47. Pena,voisitko antaa jonkun selityksen naisten edellä kuvattuun käytökseen?Haluaako feministi loppujen lopuksi tulla vähän alistetuksi,mutta ei kehtaa myöntää sitä suomalaismiehelle?Koska suomimiehen edessä on oltava VAHVA?Luopuvatko naiset helpommin omasta kulttuuristaan kuin miehet?Ainakin minusta vaikuttaa tältä.

    täytyy sanoa, että mä en osaa vastata tähän kysymykseen.

    t. pena

    VastaaPoista
  48. Pena,voisitko antaa jonkun selityksen naisten edellä kuvattuun käytökseen?Haluaako feministi loppujen lopuksi tulla vähän alistetuksi,mutta ei kehtaa myöntää sitä suomalaismiehelle?Koska suomimiehen edessä on oltava VAHVA?Luopuvatko naiset helpommin omasta kulttuuristaan kuin miehet?Ainakin minusta vaikuttaa tältä.

    tarkemmin ajatellen on minulla tästäkin teoria. syy ei nähdäkseni ole varsinaisesti erityisesti feminismin suopeassa suhtautumisessa ulkkareihin. pikemminkin tietty nippu ajatuksia tekee sinusta "tiedostavan" ihmisen.

    nämä ajatukset ovat tietyllä tavalla kognitivisesti samanmuotoisia: kaikissa uhri on syytön ja yhteiskunta on syyllinen. luultavasti on joku persoonallisuustyyppi jolle tämänlainen selitysmalli maailmasta toimii kauhean hyvin.

    ranskassa käydään parhaillaan keskustelua siitä, kuinka paljon ulkomaalaisten sopeutua paikalliseen kulttuuriin ja kuinka paljon paikallisen kulttuurin tulisi sopeutua ulkomaalaisiin.

    suomessa tätä keskustelua ei ole käyty. eikä varmaan käydä ennenkuin tänne tulee paljon lisää ulkomaalaisia.

    ja tämä kommentti ei sitten ollut maahanmuuttajamyönteinen eikä -kielteinen, vaikka sen voi eittämättä lukea kummallakin tavalla.

    t. pena

    VastaaPoista
  49. Ainakin naiset lähtevät herkemmin miehen perässä ulkomaille asumaan kuin miehet naisen perässä.

    Lisäksi sitä "kyllä Suomessa on niin ankeaa ynnä kurjaa ja ihmiset tyhmiä juntteja, häpeän olla suomalainen!!!" -settiä kuulee useammin naisten kuin miesten suusta.

    Ehkä naisilla ei ole isänmaata?

    VastaaPoista
  50. "jos olet eri mieltä, antaisitko vastaesimerkin?"

    Tottakai sekin on kilpailua ja egobuustausta olipa aihe mikä hyvänsä. Tosin siinä tapauksessa tässä statusasiassa naisten maailma ei kauheasti eroa miesten maailmasta, heillä vaan on erilaiset tavat kohottaa statustaan. (esim. ulkonäkö)

    Statukseen perustuvassa elämässä ferrari hankitaan sen takia että muutkin näkevät kuinka kova jätkä se on.

    Sen sijaan jos ei statuksella oo (hirveästi) väliä, niin se ferrari hankitaan koska on aina halunnut (omasta mielestään) hienon urheiluauton, ja on varaa siihen.

    Statusta tavoitteleva valitsee uran sen mukaan millä saa enemmän arvostusta/pesää jne, ei-statusta tavoitteleva valitsee sen mukaan mikä tuntuu hyvältä.

    Triviaalinen esimerkki: Antamalla elämänsä nuoruudesta alkaen linux-koodaukselle ja pullonpohjalaseille ei kohota millään tavalla kenenkään statusta massan näkökulmasta, mutta silti moni tekee sitä sen takia että itseään kiinostaa.

    Jos itseäni kiinostaisi statusarvoni (massan näkökulmasta), niin en olisi teekkari, ja tekisin todella monia asioita toisin...

    VastaaPoista
  51. Sen sijaan jos ei statuksella oo (hirveästi) väliä, niin se ferrari hankitaan koska on aina halunnut (omasta mielestään) hienon urheiluauton, ja on varaa siihen.

    joo ja naiset meikkaavat ja pukeutuvat rinnat paljastavaan mekkoon itseään varten. osa ihmisistä kykenee näkemään omien tekosyidensä naurettavuuden ja lakkaa toistelemasta niitä.

    Triviaalinen esimerkki: Antamalla elämänsä nuoruudesta alkaen linux-koodaukselle ja pullonpohjalaseille ei kohota millään tavalla kenenkään statusta massan näkökulmasta, mutta silti moni tekee sitä sen takia että itseään kiinostaa.

    kiinnostus ja statuksen saaminen eivät ole ristiriitaisia tavoitteita, ne ovat saman kolikon kaksi puolta. se millä saat statusta alkaa vaan jostain kumman syystä kiinnostaa. ei statuksen hakeminen ole mikään tietoinen tavoite eivätkä kaikki tajua toteuttavansa sitä.

    eivätkä tietenkään kaikki (edes suurin osa?) miehet hae statusta "massan näkökulmasta" vaan omassa referenssiryhmässään. siinä miehen omassa laumassa.

    olen minä ainakin saanut nörttien silmissä statusta siitä yhdestä linuxin kerneliin saamastani muutoksesta.

    t. pena

    VastaaPoista
  52. Pena: "jos kerran opiskelet historiaa, niin voit huviksesi tarkastaa, kuinka homma menee sykleissä. ensin naiset jakaantuvat epätasaisesti miesten kesken. atm:t suuttuvat kun jäävät ilman ja alkavat kapinoida, panoeliitti pelästyy ja alkaa kontrolloida naisten seksuaalisuutta. vähän aikaa naiset jaetaan aika tasan. jossain vaiheessa oppi taas unohtuu ja tasajaosta lipsutaan. ja sykli alkaa alusta."

    Kerrotko esimerkkejä tällaisista sykleistä?

    "on muuten huvittavaa seurata kun naiset kitisevät pinnallisuudesta. käytännössä yksikään nainen ei kykene elämään itseään lyhyemmän miehen kanssa. "

    Tästä olen kyllä hiukan eri mieltä. Ystäväni on kuudetta vuotta itseään lyhyemmän miehen kanssa ja naimisiin he menivät pari vuotta sitten. Toki he voivat joskus erota, mutta jos liitto on sitä ennen ollut pitkä ja onnellinen, vaikea sanoa, johtuuko se miehen lyhyydestä.

    Useimmilla naisilla toki on itseään pidempi mies, tätä en kiistä.

    Pena: "olen minä ainakin saanut nörttien silmissä statusta siitä yhdestä linuxin kerneliin saamastani muutoksesta."

    Toisaalta ihan kaikki miesten välinen statuskukkoilu ei kerää naisia - tai ehkä joillain aloilla täytyy päästä jo todella kukkulan kuninkaaksi, kun toisilla riittää vähempikin.

    VastaaPoista
  53. Pena:
    "miesten maailmassa paikka saavutetaan ja sitä puolustetaan itse omilla avuilla. naisilla paikka saadaan ja ylläpidetään liittoutumalla, juoruamalla, monimutkaisilla panettelukuvioilla eli kertomalla henkilöistä tarinoita jne."

    Mikäli paikalla tarkoitetaan statusta, sitä ei tämän päivän yhteiskunnassa, sen paremmin miesten kuin naisten maailmassa, saavuteta omin avuin lukuunottamatta joitakin urheilun ja taiteen kaltaisia aloja, joilla huippu käy yhä vaikeammaksi saavuttaa. Sen kaltainen status, joka on ilman huomattavaa erityislahjakkuutta saavutettavissa - työelämässä, ihmissuhteissa, yhteiskunnallisessa toiminnassa, taloudellisesti jne. - edellyttää verkostoja eli liittoutumisia.

    Menestyksellisiä liittoutumisia ei tietenkään luoda eikä ylläpidetä juoruilulla ja panettelulla, vaan sillä mitä tämänkin blogin kommenteissa usein peräänkuulutetaan arkipäivän sankarien menestyksen avaimena: riittävällä sosiaalisuudella ja avoimuudella.

    Oman kapean havaintokenttäni perusteella en voi väittää, että meikäläisessä yhteiskunnassa jompikumpi sukupuoli olisi toista parempi verkostojen luomisessa. Toiset yksilöt onnistuvat paremmin kuin toiset. Ylettömyyksiin menevä (yleensä näennäisen) itsenäisyyden ja riippumattomuuden korostaminen ja siihen olennaisesti liittyvä diskriminoiva ja suvaitsematon ajattelutapa jättää kantajansa yksin tai samankaltaisten seuraan, vaikka heillä omasta mielestään kuinka olisi munat/munasarjat/tutkintoja/tietoa/asennetta/älyä...

    VastaaPoista
  54. Sinusta siis olennaista on jonkin pylvästyypin muistaminen, ei Suomen historian keskeisimpien tapahtumien? Jälkimmäisten tunteminen on vain välttämätöntä, jos haluaa lainkaan ymmärtää suomalaista politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua, jolla on vaikutuksensa meidän jokaisen elämään. Pylvästyypillä ei ole tällaista vaikutusta.

    Juuri tätä yritin jokin aika sitten vääntää rautalangasta jossain toisessa viestiketjussa. Joku idiootti yritti siinä ketjussa väittää, että käsite "operaatio Barbarossa" ei kuulu yleissivistykseen. Mainitsin siis erimerkkinä huonoista historiatiedoista tapaamani akateemisen kirjakaupan myyjän, jonka sanavarastoon ei kuulunut käsite "operaatio Barbarossa". Idioottien mielestä tämä ei ollut merkki kyseisen (naispuolisen) myyjän huonosta yleissivistyksestä, koska "yksittäisten taisteluiden tuntemus" ei kuulu yleissivistykseen. Idioottimainen opponenttini siis luuli itsekin, että operaatio Barbarossa on jonkin yksittäisen taistelun nimi. Tällainen tyhmyys ja tietämättömyys on mielestäni järkyttävää. Kyllä toisen maailmansodan perusasiat ilman muuta kuuluvat yleissivistykseen.

    VastaaPoista
  55. Ellilä: Mutta onko olennaista tietää juuri kyseisen operaation nimi vai se, että Saksa ylipäätään hyökkäsi Neuvostoliittoon vuonna 1941 yms. aiheeseen liittyvän tiedon hallinta, esim. hyökkäämättömyyssopimuksen?

    Ts. onko tarpeen hallita tarkkaan nimet, vuosiluvut, päivämäärät jne vai riittääkö yleislinjojen tuntemus?

    (En väitä, että myyjä olisi hallinnut, kunhan kysyn muuten vaan.)

    VastaaPoista
  56. "osa ihmisistä kykenee näkemään omien tekosyidensä naurettavuuden ja lakkaa toistelemasta niitä."

    Ai, sä kuulut vielä niihin jotka väittävät tietävänsä automaattisesti toisten ihmisten tekojen motiivit kuin tekijä itse...

    VastaaPoista
  57. Operaatio Barbarossa kuuluu yleissivistykseen, jatkosota kuuluu yleissivistykseen, Hitlerin Aatu kuuluu yleissivistykseen.

    Se, että yhdellä Akateemisen kirjakaupan naismyyjällä lyödään kaikki naiset ja kympin tytöt kautta maailman mistään mitään ymmärtämättömiksi idiooteiksi, ei taas ole ihan tervettä.

    VastaaPoista
  58. Enkä minä olekaan leimannut ketään sen yhden myyjän perusteella. Mainitsin sen myyjän vain yhtenä esimerkkinä sentyyppisestä yleissivistyksen puutteesta, johon olen törmännyt. Se, että sinä et ymmärtänyt tätä, ei ole ihan tervettä.

    VastaaPoista
  59. Millä foorumilla tämä keskustelu yleissivistyksen puutteesta käytiin?

    VastaaPoista
  60. Terveydeksi:

    "Rautalankaesimerkki

    Yläasteen historianopettaja kertoo, että jatkosota alkoi kesäkuussa 1941. Kympin tyttö kirjoittaa kokeessa, että jatkosota alkoi kesäkuussa 1941. Kympin poikakin kirjoittaa kokeessa, että jatkosota alkoi kesäkuussa 1941. Kympin poika tietää lisäksi, että jatkosota oli osa operaatio Barbarossaa. Kympin tyttö ei ole koskaan kuullutkaan, mikä on operaatio Barbarossa..."

    Kympin tyttö oli siis Akateemisen kirjakaupan myyjä, tämähän mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  61. Muistan myös tuon kommentin, mutta kun siinä ei ole puhetta mistään Akateemisen kirjakaupan myyjästä, niin ajattelin, että Ellilä viittaa jollain toisella foorumilla käytyyn keskusteluun.

    VastaaPoista
  62. Niin, viittasin Henryn ylläpitämällä mieskeskustelulistalla olleeseen viestiketjuun.

    Ylläoleva anonyymi trollaaja osoittaa jälleen oikeaksi käsitykseni trollien lukutaidon tasosta.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".