torstaina, joulukuuta 27, 2007

Linkkejä

Miehet haaveilevat seksistä, naiset vapaaehtoistyöstä.

Petetty Markus Pöyhönen: "Olin sokea liian pitkään".
Markus on miettinyt, mitä hän olisi voinut tehdä toisin. Minun pitäisi ainakin oppia se, ettei minun pidä tehdä ihan niin paljon toisen ihmisen puolesta. Järjestin omat menoni aina Sofian aikataulujen mukaan ja hoidin suurimman osan raha-asioistamme.
County Decides to Let All Women Prisoners out of Jail.

21 kommenttia:

  1. Kohta varmaan Sofia tilittää Seiskalle tai Hymylle oman tarinansa..

    -e-

    VastaaPoista
  2. Ton öyhösen mä tiedän, mutta kuka kumman Sohvi?

    VastaaPoista
  3. Tämähän on vain Markuksen näkökulma, mutta eiköhän tuossa totuutta ole suuri osa. Tämä on taas näitä, kun kiltti ihminen lyöttäytyy yhteen vähemmän kiltin kanssa. Sitten voikin hämmästellä, että miten kiltti voikin joustaa valtavan paljon ei-kiltin kumppaninsa puolesta. Liikaakin.

    Enemmän kyllä hämmästelen noita kaksinaamaisia ihmisiä. Ihmettelenkin aina, että mitä tyydytystä nuo sofiat saavat elämällä kaksoiselämää. Parhaat palat eri elämistä? Ennen kuin unelmien elämä murenee käsiin?

    Kilttien pitäisi olla vain kilttien kanssa.

    VastaaPoista
  4. Kilttien pitäisi olla vain kilttien kanssa.

    Siinähän se ongelma onkin: sitä ei-kilttiä ei ole aina helppo tunnistaa.

    VastaaPoista
  5. Ja lisätään vielä se: edes nykyaikana ei-kiltit eivät kehtaa myöntää olevansa ei-kilttejä. Jos neitonen reilusti myöntää olevansa kiinnostunut viinasta, huumeista, biseksuaalisista orgioista, raiskauspornosta, tekopenisleikeistä, pissa- ja kakkaleikeistä sekä jääkiekosta, pidän tätä arvostettavana avoimuutena, jonka avulla neito varmasti löytää samanhenkistä seuraa. Ongelmallista on, jos tällaisista asioista kiinnostunut neitonen jonkin hyssyttelyntarpeen ja tekopyhyyden vuoksi väittää olevansa yksiavioinen, kiltti, raitis ja savuton. Tällaisia tapauksia on, minunkin lähipiirissäni.

    VastaaPoista
  6. Tuolta Iltalehden linkin takaa:
    "Seksin sijaan naiset haaveilevat vapaaehtoistyöstä: 60 % naisista haaveilee aloittavansa vapaaehtoistyön tekemisen."

    Minusta tämä naisten haave on positiivinen askel siihen suuntaan, että myös naiset ottavat osaa erääseen nykyisin varsin miehiseen "vapaaehtoistyön" muotoon, eli asevelvollisuuteen. Siitä vaan esim. 12 kuukaudeksi suorittamaan vapaaehtoistyötä maamme hyväksi armeijaan :)

    Niin oliko niitä vapaaehtoisia naisia?

    huhuu....?

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. "Siinähän se ongelma onkin: sitä ei-kilttiä ei ole aina helppo tunnistaa."

    Totta. Varsinkin suhteen alussa moni esittää vaikka mitä saadakseen toisen kiinnostumaan. Kuka sitä paitsi pettäjän huolisi. Pettämiseen taipuvaisen ei kannata olla rehellinen.

    VastaaPoista
  9. Nan heitti:
    "Pettämiseen taipuvaisen ei kannata olla rehellinen."

    Eivätkös ne petä, joilla on siihen mahdollisuus? Täten kannattaa rehellisesti (ehehe) suosia täysin tasottomia tyyppejä.

    VastaaPoista
  10. "Eivätkös ne petä, joilla on siihen mahdollisuus?"

    Aika absurdi väite. Läheskään kaikkien elämä ei pyöri seksualisuutensa ympärillä.

    "Sillehän jumalauta riittäisi naisia joka sormelle jos se haluaisi."

    Ei kai täällä kukaan tunnustaisi miehen kykenevän suremaan eron jälkeen mitään muuta kuin sitä et "mistä mä sen uuden naisen hommaan?!"

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Mä voin tähän väliin muuten mainita että pidän sua hieman epätasapainoisena ihmisenä NETTIKIRJOITUKSIESI perusteella

    Mä taas voin mainita että pidän sua aika tyhmänä ihmisenä nettikirjoituksiesi perusteella. Siis tyhmänä, sellaisena joka ei tajua ihmisiä, jolla ei ole elämänkokemusta eikä paljoa koulutustakaan. Niin että tasoissa ollaan.

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Mikä tämä Panu/riivaus/pedofiili-juttu nyt oikein on? Missaanko mä jotain?

    VastaaPoista
  16. Henry!

    Mikset julkaissut blogissasi sitä mun mailia koskien masennuslääkkeitä ja ATM:iä? Oliko mielestäsi liian sarkastinen tai foorumin sanoman vastainen...

    VastaaPoista
  17. Diamond is of course absolutely wrong. One of the more memorable passages in Hanson's Culture and Carnage discusses how Cortez, out of Gunpowder, sent men into the volcano above Mexico City to get sulfur, and made his own from local materials. The Spanish were in a few years (in defiance of Crown edicts) making their own cannon from local materials.

    What Hanson gets wrong IMHO is the assumption of an unbroken line of military tradition in what he calls "civic militarism."

    A more likely explanation is the unique circumstances of Western Europe: Catholicism and thus monogamy, small farming, cold and riverine landscapes, leading to ordinary men forming families.

    This led to genetic diversity (no more most of reproduction done by the few Alpha males) and higher levels of cooperation in essentially a beta-male society, which in turn led to inventiveness being passed down and continuously improved. Printing didn't just "stop" with Gutenberg but was constantly improved by men for their own (and family) benefit.

    The tribal societies, cargo cults, doomed "ecocide" societies were all primitive, Alpha-Male societies dependent on one resource with no ability to adjust to rapid social and resource change.

    Example: Whales were nearly hunted to extinction to provide both lubricant and lighting oil until a couple of ex Union Army officers came up with a cheaper way of extracting lubricant and kerosene from oil in the ground, and Rockefeller's Standard Oil commercialized that further so that his oil was orders of magnitude cheaper and more available than whale oil. Yes Rockefeller "saved the whales" (not on purpose) and provided a technical switch based on his own account in a beta male society.

    Greenland Vikings and Easter Islanders had no way of generating "bottom up" solutions to change and challenges, like most Alpha Male societies they are extremely fragile to major changes.

    The Romans of say, Cannae were able to take terrible losses, horrific-ly bad generalship, and still beat Carthage because of superior resource mobilization by their beta male society. As they morphed to the "default" mode of society (women unless constrained will choose Alphas) they had no resources to confront the Visigoths and other germanic tribes.

    This Alpha-Beta divide in society organization is the "fundamental" that Diamond and Hanson both miss. And that the stupid Eco-nuts who worship Gaia miss too.

    VastaaPoista
  18. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  19. Speaking of the female sentencing discount, La Crosse County, Wisconsin has decided to let all of its female prisoners out of jail.

    Supervisor Keith Belzer, one of the architects of the policy, says that women who are in jail are almost always there "because of some kind of relationship with a man." Wow.


    Wow tosiaan. Entäs näin päin:

    Supervisor Keith Belzer, one of the architects of the policy, says that men who are in jail are almost always there "because of some kind of relationship with a woman." Wow.

    Logiikka on pettämätön. Päästetään miestään puukottanut tai hänet tappanut - ehkä jopa heidän yhteisen lapsensa murhannut - nainen pois vankilasta, koska tällä on ollut "jonkinlainen suhde mieheen ja on siksi vankilassa". Päästetään samalla ovenavauksella naistaan hakanneet miehet pois vankilasta, onhan heilläkin ollut jonkinlainen suhde naiseen, jonka takia ovat vankilassa.

    250 000 dollaria YWCA:lle, kääntynee suomeksi Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys, tuon ohjelman toteuttamiseen, jossa vankilasta vapautetut naiset siis päästetään elektronisesti valvottuun vapauteetn. Onko NMKY:lle tulossa vastaavaa rahoitusta? Epäilen. Ja se on syrjintää, tasa-arvolain vastaista yms. häpeällistä, jollei rikollista toimintaa.

    Sitten toiseen uutiseen. IS osaa ottaa hyödyn irti kun on mahdollisuus leimata -mies osa tietyn ammatin harjoittajista. Käsi ylös kuinka monen ensireaktio on, että rikoksen on tehnyt mies, kun olette lukeneet otsikon?

    Lakimies vei vanhukselta yli 2,6 miljoonaa euroa

    Missään kohtaa IS ei mainitse laki"miehen" ja siis tämän Suomessa huomattavan suuren kavalluksen tekijän olevan nainen. Puhutaan vain "lakiasiaintoimiston pitäjästä", jota toistellaan kuin niitä kuuluisia mantroja itsesuggestioon asti. Lisäksi uhrin sukupuoltakaan ei mainita, onhan kyseessä iäkäs nainen, jolta toinen nainen on kavaltanut ja luottamuksen törkesäti pettäen varastanut rahaa omiin taskuihinsa yli 2,6 miljoonaa euroa eli "vaatimattomasti" noin 15,5 miljoonaa markkaa. Suhteutetaan vielä lisää, vuoden 2007 viimeinen lottopotti on noin 3 miljoonaa euroa.

    HS uutisoi saman näin:

    Poliisi epäilee varanotaarin ostaneen kavallusrahoilla asuntoja

    Keskusrikospoliisi epäilee savonlinnalaisen lakiasiaintoimiston pitäjän kavaltaneen iäkkäältä asiakkaaltaan 1,6 miljoonaa euroa ja laskuttaneen palveluistaan miljoona euroa ylimääräistä. Poliisi on saanut tapauksen esitutkinnan valmiiksi.

    Talousrikoksista epäilty nainen omisti savonlinnalaisen lakiasiaintoimiston rikosten epäiltynä tekoaikana 1998–2005. Varanotaari toimi tuolloin myös Savonlinnan kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsenenä, mutta hän luopui luottamustehtävistään ja muutti paikkakunnalta rikostutkinnan käynnistyttyä.

    Varanotaari alkoi hoitaa iäkkään leskinaisen mittavaa omaisuutta 1990-luvun lopussa. "Nainen luotti täysin sijoitustoiminnan lakiasiaintoimiston haltuun", rikoskomisario Martti Kemppainen kertoo.

    Poliisin mukaan varanotaari hankki rahoilla itselleen ja läheisilleen useita asunto-osakkeita ja yhden kesäasunnon Saimaan rannalta.

    Varanotaarin epäillään syyllistyneen muun muassa törkeään kavallukseen ja törkeään väärennykseen.


    Hyvä esimerkki jälleen siitä, kuinka tietyissä medioissa naisia rikoksentekijöinä kohdellaan silkkihansikkain, vaikka rikos on tehty suurta harkintaa käyttäen ja suunnitelmallisuutta vaatien, kun otetaan huomioon, että tekoaika on 1998-2005 välillä.

    VastaaPoista
  20. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  21. Ilkka kirjoitti:
    "TympeäNörttö: Vastaus löytyy kun luet blogin..."

    Okei, siinä on sitten ensimmäinen tienviitta, kiitos. Tämä on oikeastaan ainoa blogi, jota seuraan, ainakin mitä suomalaisiin tulee, joten on joskus hieman selvittelyjen takana, mistä ja keistä puhutaan. Saas nähdä paljastuuko tuolta myös se, miksi tämä asia on pinnalla ja täällä peräti...

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".