lauantaina, kesäkuuta 07, 2008

Ongelma ja Ratkaisu

Moni ruotsalaisnuori harrastaa seksiä vastoin tahtoaan:
Joka seitsemäs ruotsalainen lukiolaistyttö on tuoreen kyselyn mukaan ollut yhdynnässä vastoin tahtoaan. Poikien kohdalla tilanne on vähän valoisampi: vain yksi seitsemästätoista on harrastanut seksiä vastahakoisesti.

Tutkijan mukaan nuorten on vaikea kieltäytyä seksistä, koska he kokevat että heidän on oltava seksuaalisesti vapaamielisiä.

Peräti 65 prosenttia tytöistä kertoo joutuneensa vasten tahtoaan seksuaalisten lähentelyjen kohteeksi. Kyse on ollut kaikkea kähmimisestä yhdyntään asti.
Mikko Moilanen:
Naisille pitäisi antaa oikeus osoittaa välittömästi häiritsevälle miehelle, että häirinnän on loputtava. Naisen tulisi voida vetää hihastaan jalkapallosta tuttu punainen kortti, jonka hän näyttäisi miehelle. Tämä tarkoittaisi sitä, että häirinnän on loputtava välittömästi ja kyseisen miehen on poistuttava paikalta, jos mikään muu ei saa häirintää loppumaan.

Jos mies ei tottelisi naisen näyttämää punaista korttia, niin paikallaolijoilla on velvollisuus toimia rikoksen jatkumisen kannalta asianmukaisella tavalla. Esimerkiksi häiritsevä mies voitaisiin yhteisvoimin poistaa rakennuksen ulkopuolella poliiseja odottamaan.

Asianmukaisten ja tarpeellisten lakien valmistuttua RAY:n keräämät rahat pitää ohjata naisasiajärjestöjen käyttöön, jotta he voivat valmistaa valistamisen kannalta tarpeelliset tietoiskut joukkotiedotusvälineille. Näissä videoissa naisen, joka ei osoita seksuaalista häirintää harjoittavalla miehelle punaista korttia, osoitettaisiin olevan petturi ja välinpitämätön yhteisestä hyvästä. Videoissa myös kuvattaisiin, että miten reipasotteinen ja naisia kunnioittava mies toimisi häirinnän estämiseksi yhteisen hyvän puolesta.

18 kommenttia:

  1. "Naisen tulisi voida vetää hihastaan jalkapallosta tuttu punainen kortti, jonka hän näyttäisi miehelle. "

    Pientä rajaa. Kohta ei kehtaa pelata edes jalkapalloa, jos tämä meno jatkuu.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi7/6/08 12:12

    Suomea opettelevat ulkomaalaiset osaavat kohta tämän homman...

    http://lyhytlinkki.net/?0oty4ipb

    VastaaPoista
  3. Itselleni ei näin juoppona tule äkkiä ajatellen mieleen yhtään suomalaista mimmiä jota viitsisi seksuaalisesti häiritä. Aika laimeaa ja lammasmaista porukkaa.

    Esimerkiksi kaukoidässä asiat ovat täysin toisin. Siellä mimmit ovat niin fiksuja, että kännissäkin voi keskustella niiden kanssa vaikka siitä miten joku kirjoitusmerkki pitäisi piirtää, jotta siihen tulisi vivahteita mukaan. Suomalaiset ämmäthän eivät tiedä näistä mitään. Tosin niiden ÄO:kin on huono, joten se ehkä selittää asiaa jotenkin.

    En tiedä. Noin yhteenvedon omaisesti sanoisin kuitenkin, että onnettomilla naisilla on meitä Suomen miehiä paiskattu.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi7/6/08 17:58

    Kuka on tämä Mikko Moilanen? Mistä tuo hänen tekstinsä on peräisin?

    VastaaPoista
  5. Anonyymi7/6/08 17:59

    Aivan kauheaa, teinit eivät toimikaan Pelastakaa edes lapset -henkisen femakkopropagandan mukaisesti:

    Poliisi puuttui:
    Alaikäiset lähettävät kuvia seksisivuille

    VastaaPoista
  6. Pitkän miettimisen jälkeen tuli mieleen Nylon Beatin Jonna tai Erin. Kumman kanssa tahansa olisin valmis, mutta niitäkään en jaksaisi häiritä.

    http://www.youtube.com/watch?v=sFplTZt8kU8

    VastaaPoista
  7. "Kuka on tämä Mikko Moilanen? Mistä tuo hänen tekstinsä on peräisin?"

    Teksti on tuolta tämän blogin kommenttiosastolta ja ironiaa, ei tosissaan kirjoitettua.

    Eli täältä koostettu:
    http://ihmissuhteet.blogspot.com/2008/06/komissio-moittii-suomen-tasa-arvolakia.html

    VastaaPoista
  8. Anonyymi7/6/08 19:12

    Moilasen teksti on ironiaa, mutta sen asettaminen IL:n jutun yhteyteen otsikolla Ongelma ja Ratkaisu osoittaa Henryltä huonoa makua.

    Moilanen kirjoittaa aikuisista naisista ja miehistä, IL:n siteeraamaassa tutkimuksessa on tutkittu lukioikäisiä tyttöjä ja poikia, siis alaikäisiä, jotka ovat suostuneet seksiin vastoin tahtoaan, jotta vaikuttaisivat seksuaalisesti vapaamielisiltä.

    Kulttuuri asettaa seksipaineita niin nuorille tytöille kuin pojillekin. Pitää olla seksuaalisesti aktiivinen vaikka ei siihen valmis olisikaan.

    Tuskinpa kukaan tämän blogin lukijoista ja kommentoijista haluaisi, että oma lukioikäinen tytär tai poika harrastaisi seksiä vastoin tahtoaan ihan vaan sen takia, ettei vaikuttaisi tiukkapipolta kavereitten silmissä.

    VastaaPoista
  9. "Vastoin tahtoaan" on tietenkin hiukan koominen ilmaisu. Ihmiset tekevät sellaisia valintoja, joista he ajattelevat olevan enemmän hyötyä kuin haittaa. Noihin valintoihin liittyy usein sekä miinuksia että plussia. On aika utopistista ajatella, että seksi olisi jotenkin sellainen alue, jolle nuo pohdinnat eivät kuuluisi.

    Jos minulla olisi lapsi, niin toivoisin, että hän ei jäisi ilman seksiä vastoin tahtoaan.

    VastaaPoista
  10. Nyt kyllä loksahti Moilasen jutusta leuat auki. Mitkä mahdollisuudet tuollainen antaisikaan syrjityille naisille toteuttaa itseään! Ei hitto. Rajaton valta poistaa paikalta kuka tahansa mies jos tahtoo. Vaikeahan se olisi Moilasen maailmassa elellä välillä, mutta kerrrankin jäisi hyvä mieli polliisien kanssa painimisesta.

    VastaaPoista
  11. Anonyymi7/6/08 21:08

    Voi Henry, nyt puhutaankin lukioikäisistä nuorista, ei aikuisista. Toivottavasti ymmärrät eron.

    Ja ei, tällä ei ole mitään tekemistä feminismin kanssa.

    VastaaPoista
  12. Henry. Anteeksi off-topic, mutta mikä on tilanne tuon foorumin suhteen? Itse en ainkaan pääse omalta koneeltani sinne. Foorumi tuntuisi olevan jatkuvasti down.

    VastaaPoista
  13. "Henry. Anteeksi off-topic, mutta mikä on tilanne tuon foorumin suhteen? Itse en ainkaan pääse omalta koneeltani sinne. Foorumi tuntuisi olevan jatkuvasti down."

    Ahas, mielenkiintoista. Kyllä se minulla on toiminut moitteettomasti alkuvaikeuksien jälkeen. Osaakohan joku muu opstaa asiassa?

    VastaaPoista
  14. Anonyymi8/6/08 00:40

    Esimerkiksi kaukoidässä asiat ovat täysin toisin. Siellä mimmit ovat niin fiksuja, että kännissäkin voi keskustella niiden kanssa vaikka siitä miten joku kirjoitusmerkki pitäisi piirtää, jotta siihen tulisi vivahteita mukaan. Suomalaiset ämmäthän eivät tiedä näistä mitään. Tosin niiden ÄO:kin on huono, joten se ehkä selittää asiaa jotenkin.

    Joo, tästä tulikin mieleen mainion ja hauska website..

    http://www.menarebetterthanwomen.com/

    Siellä muunmuassa mainitaan, etteivät naiset osaa OIKEINKIRJOITUSTA.

    Nyt kun olen naisten kirjoituksia katsellut tuon huomion jälkeen, olen alkanut yhä enenevässä määrin huomaamaan, että tottahan se on; länsimainen nainen ei ainakaan joko osaa kirjoittaa oikein tai ei välitä siitä kirjoittaako oikein, koska sanktioitahan ei naisille tule mistään rikoksista muutenkaan. Jos edes murhasta ei tule kuin pari kuukautta ehdollista, niin miten noin pienestä asiasta tulisi edes ankaraa ajatusta..

    Panun blogia lukiessani siellä oli jonkun naiseläjän jättämä viesti. Lukaisin sen epämääräisellä vilkaisulla ja siirryin muuanne, kunnes tuli mieleen, että hetkonen, se akka käytti jotain vähän vaikeampaa sanaa - tiesin tietenkin, miten se pitäisi kirjoittaa, ja veikkasin että se on kuitenkin kirjoittanut sen väärin (en lukiessani tarkistanut oikeinkirjoitusta).

    Ja .. olin oikeassa. Väärin oli kirjoitettu.

    - Vortac

    VastaaPoista
  15. Anonyymi8/6/08 00:48

    Foorumi toimii minulla mainiosti.

    - Vortac

    VastaaPoista
  16. Miten voi joutua harrastamaan seksiä vastoin tahtoaan? Eikö tällöin ole kyse väkisinmakaamisesta ja jos ei, niin miten se siitä eroaa?

    Vähintään yhtä vakava ongelma on niillä ihmisillä, jotka jäävät vastoin tahtoaan ilman seksiä.

    VastaaPoista
  17. Anonyymi9/6/08 16:29

    Tässä viitataan varmaan siihen, että mies parisuhteessa ilmaisee haluavansa seksiä ja nainen suostuu, vaikka ei just nyt hirveästi huvittaisi. Ja jälkeenpäin sitten tuntee itsensä käytetyksi ja likaiseksi. Tätä tapahtuu etenkin niissä parisuhteissa, joissa mies on ns. alempaa tasoa kuin nainen eikä nainen siksi koe seksuaalista vetoa mieheensä.

    Tosin linkitetyssä jutussa kai oli kysymys lukioikäisistä tytöistä, eli tuo aikuisten parisuhdekuvio ei oikein päde. Luultavasti noin nuorilla on kysymys pikemminkin siitä, että YTM-poikaystävä painostaa nuoren ja kokemattoman tytön seksiin eikä tyttö uskalla kieltäytyä, koska muuten YTM-poikaystävä voisi jättää hänet ja hankkia uuden tytön. Tämä jälkimmäinen skenaario on kieltämättä aika ikävä. Toisaalta tietysti pitäisi ymmärtää, että jos ottaa poikaystäväkseen sen koulun kovimman lätkäurpon, ei sille riitä pelkkä kädestä pitäminen, mutta eipä nuori ihminen aina kaikkea ymmärrä.

    VastaaPoista
  18. "Voi Henry, nyt puhutaankin lukioikäisistä nuorista, ei aikuisista. Toivottavasti ymmärrät eron."

    Ja näille 16-18-vuotiaille halutaan Suomessa antaa jostain kumman syystä äänioikeus.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".