Desperate Husbands, Not Housewives
Seksi hyödyttää ainakin 10:llä tavalla
Sini Terävä: Tasa-arvotilanteita Sosiaali- ja terveysministeriössä osa 2
Ministeriön virkistyspäivä oli viikko sitten. Ensimmäinen osio oli liikuntaa Stadionilla. Osio alkoi leppoisasti keski-ikäisen miehen tytötellessä ikäisiään naisia.EU-parlamentissa vaaditaan bloggaajien taustojen selvittämistä.
Perehdytyksen yhteydessä meille myös näytettiin hieman taloa. Postittamo oli yksi kohteista. Sen seinät olikin koristeltu kunnolla. Milläpä muulla kuin tyttökalentereilla ja -kuvilla.
Seksi hyödyttää, tai ainakaan siitä ei ole haittaa.
VastaaPoistaEli olisi tärkeää vapauttaa seksipalveluiden myynti Suomessakin. Seksuaalisten tekojen markkinoinnin ja parituksen kielto koskee Suomessa mm. käsin suoritettavaa sukuelinten hierontaa. Hoitomuotona tai ihan vain palveluna se on kuitenkin huomattavasti turvallisempaa kuin esim. kuppaus ja sen terveyshyödyt ovat myös paremmin dokumentoidut ja tutkitut.
Miksi kuppausta saa siis mainostaa, mutta runkkausta ei? syy on pelkästään seksuaalimoraalinen. runkkauksen tarjoajaa ja ostajaa paheksutaan siksi, että seksi on likaista, jos se ei tapahdu avioliitossa tai edes rakkaudesta.
Valitettavasti ei taida olla juuri toivoa siitä, että suomalainen lainsäädäntö muuttuisi asian suhteen järkevämmäksi. Ennemmin taidetaan olla menossa Ruotsin suuntaan. On suuri halu hurskastella ja kieltää hotelleista pornokanavatkin.
Sini Terävä - hanki elämä.
VastaaPoistaTai hankkiudu ainakin eroon kiristävästä pipostasi.
Taattua Siniä:
VastaaPoista[url]http://siniterava.blogspot.com/2008/05/ja-organisaatio-kehittyy.html[/url]
Jorma, Sini Terävällä on nyt jo huomattavsti enemmän vaikutusvaltaa kuin sinulla koskaan tulee olemaan.
VastaaPoista"Sini Ter�v�ll� on nyt jo huomattavsti enemm�n vaikutusvaltaa kuin sinulla koskaan tulee olemaan."
VastaaPoistaN�ink�h�n? No, sit� suuremmalla syyll� h�nen pit�isi edes yritt� p�st� jonkinlaiseen kosketukseen todellisuuden kanssa.
"Jorma, Sini Terävällä on nyt jo huomattavsti enemmän vaikutusvaltaa kuin sinulla koskaan tulee olemaan."
VastaaPoistaMiten vaikutusvalta liittyy pipon kireyteen? Tarkoitatko sitä, että vaikutusvaltaisilla on pipo kireämmällä kuin vallattomilla?
"Miten vaikutusvalta liittyy pipon kireyteen?"
VastaaPoistaEi mitenkään. Tarkoitin, että Jormakin voisi ottaa Sinistä oppia ja hankkia itselleen valtaa. Pipolla tai ilman. Mutta ei taida Jorman tiedot ja taidot siihen riittää.
Leninillä ja Stalinilla oli jo nuorna miesnä enemmän valtaa kuin jormalla koskaan tulee olemaan. Aatusta puhumattakaan.
VastaaPoistaPitäisikö jorman ottaa heistä oppia?
Lenin, Stalin ja Aatu muuttivat maailmaa. Jorman pitäisi ottaa heiltä oppia, miten saada valtaa. Eri asia on mihin valtaa käyttää.
VastaaPoistaJorma tosin voisi aloittaa vaatimattomammin ja tutkia, miten femakot ovat päässeet valtaan ja muuttaneet maailmaa.
"Mutta ei taida Jorman tiedot ja taidot siihen riitt�."
VastaaPoistaEiv�t ne riit� Sinink�n. Tyhj�st� kun on paha nyhj�ist�. Sinisilm�isyys, tiukkapipoisuus ja "bimbous" eiv�t nimitt�in ole mit�n tietoja tai taitoja.
Suojaty�paikassa roikkuva kiinti�femu.
"miten femakot ovat p�sseet valtaan"
V�ryydell� ja viekkaudella.
"ja muuttaneet maailmaa."
Tuhonneet maailmaa, pikemminkin.
Jorma, Sini Terävällä on nyt jo huomattavsti enemmän vaikutusvaltaa kuin sinulla koskaan tulee olemaan.
VastaaPoistaNiin niin. Sehän se tässä ongelma onkin, että siniterävillä on valtaa, ja siitä huolimatta ne kuvittelevat elävänsä jossain patriarkaatissa, jossa miehet sortaa jne.
Ei olisi mitään, sanoo mitään, ongelmaa, jos Sini Terävä toteaisi, että hänellä on merkittävästi valtaa, jota hänen tulee käyttää vastuulla kaikkien suomalaisten - myös miesten - hyväksi. Ongelma on siinä, että hän on valtaa pitävä henkilö, joka kuvittelee edelleen olevansa nurkkaan ajettu sorrettu.
Kaikki ihmisiä joukoittain murhanneet totalitarismit ovat viime kädessä perustuneet sille, että valtaa pitävä poliittinen ryhmä on kuvitellut olevansa yhä nurkkaan ajettu sorrettujen tai uhattujen liike, jolla on oikeus ja velvollisuus panna kaikkivaltiasta sortajavihollista (Natsi-Saksassa juutalaisia, Neuvostoliitossa "kansainvälistä kapitalismia", Muijastoliitossa patriarkaattia) edustaviksi mielletyt henkilöt tappoleireihin.
Sini Terävä - hanki elämä.
VastaaPoistaTai hankkiudu ainakin eroon kiristävästä pipostasi.
Jonkun pitäisi lahjoittaa Sinille sellaiset määrät pornoa, että pipo lakkaisi kiristämästä.
Harman pushes discrimination plan
VastaaPoistaKaiken muun typeryyden lisäksi on idioottimaista verrata osa-aikatyötä tekevän naisen tuntipalkkaa kokopäivätyötä tekevän miehen palkkaan. Tiedetään nimittäin varsin hyvin, että myös osa-aikatyötä tekevillä miehillä tuppaa tuntipalkka olemaan heikompi kuin kokopäivätyötä tekevillä miehillä.
EU-parlamentissa vaaditaan bloggaajien taustojen selvittämistä
VastaaPoistaRaportti on aika tulkinnavarainen. Se ei oikeastaan määrittele mitään konkreettisia tavoitteita tai keinoja. Hesarin juttu minusta kuulostaa paljon pahemmalta kuin tuo raportti. Hesarin otsikon ymmärtää ensisilmäyksellä siten, että tarkoitus olisi alkaa selvittämään bloggaajien henkilöllisyys. Se taitaisi olla aika työlästä ja osin jopa mahdotonta (esim. prepaid gsm-modeemien käyttäjät tai anonyymien proxy-palvelimien kautta bloggaavat).
Raportin lukemalla ja oikeastaan hesarin artikkelistakin selviää ettei mistään sellaisesta ole kyse. Toisaalta niistä ei kyllä kovinkaan hyvin selviä, että mistä siinä käytännössä on kyse. Halutaan selvittää bloggaajien taustoja, mutta ei perustaa rekisteriä.
Valiokunta suosittelee bloggaajien ja blogien julkaisijoiden "etujen ja kiinnostuksen kohteen julkistamista" ja blogien vapaaehtoista luokittelua.
Eikö nuo asiat selviä parhaiten lukemalla blogia?
Panu, muuten hyvin sanottu, mutta tämä kohta: "(Natsi-Saksassa juutalaisia, Neuvostoliitossa "kansainvälistä kapitalismia", Muijastoliitossa patriarkaattia) "
VastaaPoista.. on vähän outo, sillä patriarkaattia ei ole olemassakaan, joten SE olisi pitänyt pistää lainausmerkkeihin. Kansainvälinen kapitalismi sensijaan on tosiasia, joten sen lainausmerkkeihin pistäminen on hullunkurista.
- Vortac
Sehän se tässä ongelma onkin, että siniterävillä on valtaa, ja siitä huolimatta ne kuvittelevat elävänsä jossain patriarkaatissa, jossa miehet sortaa jne.
VastaaPoistaPresiis. Feministien kyky sietää kognitiivista dissonanssia on hämmästyttävä. Heile ei tuota mitään ongelmia uskoa samaan aikaan, että:
1) Miesasiamiehet ovat surkeita runkkareita
2) Naisasianaiset ovat vaikutusvaltaisia menestyjiä
3) Naisten asema on yhteiskunnassamme kategorisesti heikompi
Luulen, että profeministimiesten ja naisten aivorakenteissa on jotain yhtäläisyyksiä, sillä olen havainnut, että naiset kykenevät vailla mitään ongelmaa olemaan kahta (tai useampaa) toisilleen täysin vastakkaista ja mieltä samaan aikaan näkemättä siinä mitään ristiriitaa.
VastaaPoistaMiehen aivoilla tuohon ei taivuta, koska miehillä on sellainen moisen kaaoksen estävä ominaisuus kuin 'logiikka', joka pakottaa ajattelun purkautumaan johdonmukaisiin virtauksiin.
Mutta naisilla ei kyllä vaikuta olevan minkäänlaisia rajoja ajatella ihan mitä tahansa samaan aikaan, jos se vain jotenkin edistää heidän valtaansa.
- Vortac
Panu:
VastaaPoista” Niin niin. Sehän se tässä ongelma onkin, että siniterävillä on valtaa, ja siitä huolimatta ne kuvittelevat elävänsä jossain patriarkaatissa, jossa miehet sortaa jne.”
Minusta asiassa ei ole ristiriitaa. Kysymys kuuluu, onko Sini Terävällä tai vastaavilla henkilöillä - tai Tasa-arvoasian neuvottelukunnalla tai vastaavilla elimillä – juurikaan tosiasiallista valtaa tämän päivän yhteiskunnassa. Rohkenen väittää, että näillä on vaikutusvaltaa suunnilleen yhtä paljon kuin esimerkiksi Henryllä tai Panulla. Näillä kaikilla nimittäin on runsaanlaisesti mediajulkisuutta, mikä kylläkin on tärkeä asia nykypäivänä.
Merkittäviin päätöksiin liittyvä vaikutusvalta on viimeistään tällä vuosikymmenellä alkanut karata poliittisten tai muutoin ”läpinäkyvien” instituutioiden ulottumattomiin. En tarkoita mitään salaliittoteorioita, vaan toimivan ja hyväksyttävänä pidetyn vallankäytön muotojen muuttumista. Siinä missä ”kotiryssäpolitiikka” 1970-luvulla oli toki merkittävää, sitä yleensä häpeiltiin ja pidettiin mitenkuten salassa. Päätöksenteon prosessit pyrittiin hoitamaan julkisten instituutioiden puitteissa. Nykyään sen sijaan erilainen lobbaaminen on paitsi hyväksyttävä myös tavoiteltava päätöksentekoprosessin muoto.
Tämän ja varsinkaan tulevien lähivuosikymmenen lobbaaminen ja ylipäätään päätöksentekoon osallistuminen ei ole enää painostusryhmäpolitiikkaa. Siksi asemat painostusryhmädemokratian ajan instituutioissa eivät ole niin merkittäviä kuin miltä ne saattavat näyttää.
Luulen, että feministinen liike, ainakin sen poliittinen ydin, tiedostaa tämän. Heidän edustuksensa on vahva joissakin merkittävinä pidetyissä instituutioissa. Saattaa näyttää siltä, että heidän asemansa on vahva. Mutta asemissaan toimiessaan he luultavasti ovat joutuneet huomaamaan, että tosiasiallinen vaikutusvalta on vähäinen. Yhä edelleen ”patriarkaatiksi” kutsuttu todellinen vaikutusvalta on jossakin ulkopuolella. Kokonaan eri asia on, onko tuo ulkopuolella oleva vaikutusvalta jotakin erityistä ”patriarkaattia”. Joku toinen vaikutusvaltapulaa kokeva painostusryhmä voi nimittää sitä ”EU:ksi”, joku toinen ”globalisaatioksi”, kolmas ”maallistumiseksi” jne.
Feministinen liike nimittäin ei ole suinkaan ainoa, joka kokee potevansa vaikutusvaltapulaa. Niin tekevät lähes kaikki 1800-1900-lukujen historiasta ideologiansa ammentavat joukkoliikkeet. Perussyy on yksinkertainen: tosiasiallisen vallankäytön hajatutuminen yhä laajemmalle. Yhtäältä paitsi poliittista myös taloudellista valtaa käytetään globaalimmin kuin ennen. Vallankäyttäjien joukko on paitsi kaukana myös suurilukuinen. Toisaalta vallankäyttöä on delegoitu yhä paikallisemmille tasoille, jolloin se myös hajautuu. Juuri paikallisen tason vallankäyttö on hyvinvointiyhteiskunnassa sitä, joka koskettaa lähimmin yksilöiden elämää.
Siitä keskeisestä vallankäytön kontekstista, Euroopassa usein kansallisvaltiopohjaisesta, johon olimme 1900-luvun demokratiakehityksessä tottuneet, valta on siirtynyt yhtäältä globaalille makrotasolle ja toisaalta paikalliselle mikrotasolle. Usein tätä kehitystä on vauhditettu vanhassa vallankäytön kontekstissa tehdyillä päätöksillä. Paradoksaaliselta tuntuvaa, mutta pohjimmiltaan luonnollista on, että sen paremmin makro- kuin mikrotasonkaan toimijat eivät välttämättä koe saaneensa yhtään lisää valtaa tämän kehityksen aikana. Voi olla, että monet heistäkin kritisoivat omaa vallanpuutteen tunnettaan eri foorumeilla. Yhtä kaikki, valtarakenteet ovat niin hajautuneet. että ”patriarkaatti” (tai mitä nimeä ”tuolla ulkona” olevasta vallasta itse kukin haluaa käyttää) vain harvoin voi itse kokea olevansa ”patriarkaatti”.
Sanoit, vestigia että
VastaaPoista"Feministien kyky sietää kognitiivista dissonanssia on hämmästyttävä. Heile ei tuota mitään ongelmia uskoa samaan aikaan, että:
1) Miesasiamiehet ovat surkeita runkkareita
2) Naisasianaiset ovat vaikutusvaltaisia menestyjiä
3) Naisten asema on yhteiskunnassamme kategorisesti heikompi"
Eihän tuossa ole mitään ongelmaa logistisesti:
miesasiamiehet ei ole sama asia kuin "kaikki miehet", siksi kaikki miehet eivät ole runkkareita
"naisasianaiset" eivät ole "kaikki naiset", siksi kaikki naiset eivät ole "naisasianaisia"
eivätkä muuten ole "kaikki naisasianaisetkaan" "vaikutusvaltaisia menestyjiä",
Sen sijaan "naisten asema" on jotain jota voidaan tarkastella yleistyksenä ja erityisinä kohteina,
Aivan samalla tavalla kuin "miesten asemaa".
Erkki
""naisasianaiset" eivät ole "kaikki naiset", siksi kaikki naiset eivät ole "naisasianaisia""
VastaaPoistaYritäpäs nyt pikku-Erkki sisäistää tämä oivalluksesi. Sehän nimittäin tarkoittaa sitä, että täällä voidaan hyvin tuomita naisasianaisten, eli feministien, puuhastelut, olematta silti lainkaan naisvihamielisiä.
Jorma - hahaa, hyvin nalkitettu! Nyt Erkkikin joutuu tästedes myöntämään, että täällä ei ole naisvihaa pihkuran vertaa.
VastaaPoistaMullakin on korkeintaan naisvihaisuutta, joka on tietenkin eri asia kuin viha.
- Vortac
Eihän se, että täällä raivotaan naisasianaisista tarkoita etteikö keskustelu olisi yleisemminkin tavattoman naisvihamielistä. Onhan se.
VastaaPoistaHyvä Erkki,
VastaaPoistaSiitä ei ole kauan, kun Aaltio kirjoitti, että uudessa miesliikkeessä on kyse miesten valtaoikeuksien ylläpitämisestä. Henry ja kumppanit edustavat kuulema patriarkaattia, joka kokee valtansa olevan uhattuna. He harrastavat "tyypillistä patriarkaalista vallankäyttöä."
Samaan aikaan heitä kuitenkin nimitellään luusereiksi ja marginaalihörhöiksi, joilla on vähemmän valtaa kuin kaksikymppisillä opiskelijatytöillä.
Miesasiamiehet siis puolustavat valta-asemaa, jota heillä ei ole? Vai puolustavatko he joidenkin muiden miesten valta-asemaa? Keiden ja miksi? Selittäkää toki.
"Presiis. Feministien kyky sietää kognitiivista dissonanssia on hämmästyttävä. Heile ei tuota mitään ongelmia uskoa samaan aikaan, että:
VastaaPoista1) Miesasiamiehet ovat surkeita runkkareita
2) Naisasianaiset ovat vaikutusvaltaisia menestyjiä
3) Naisten asema on yhteiskunnassamme kategorisesti heikompi"
"Siitä ei ole kauan, kun Aaltio kirjoitti, että uudessa miesliikkeessä on kyse miesten valtaoikeuksien ylläpitämisestä. Henry ja kumppanit edustavat kuulema patriarkaattia, joka kokee valtansa olevan uhattuna. He harrastavat "tyypillistä patriarkaalista vallankäyttöä."
Samaan aikaan heitä kuitenkin nimitellään luusereiksi ja marginaalihörhöiksi, joilla on vähemmän valtaa kuin kaksikymppisillä opiskelijatytöillä.
Miesasiamiehet siis puolustavat valta-asemaa, jota heillä ei ole? Vai puolustavatko he joidenkin muiden miesten valta-asemaa? Keiden ja miksi? Selittäkää toki."
Tämä George Orwellin quote selittää kaiken.
"Doublethink means the power of holding two contradictory beliefs in one's mind simultaneously, and accepting both of them.
George Orwell"
Feministien ajattelutapa = doublethink. Feministien puhetapa = doubletalk.
- Vortac
Lisää Orwellin viisasta ymmärrystä, joka liittyy suoraan feministeihin ja naisten sekä femakkojen valtaan, sekä kauniisti myös meihin tasa-arvon kannattajiin:
VastaaPoista"During times of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act.
George Orwell"
- Vortac
jorma sanoi...
VastaaPoista""naisasianaiset" eivät ole "kaikki naiset", siksi kaikki naiset eivät ole "naisasianaisia""
Yritäpäs nyt pikku-Erkki sisäistää tämä oivalluksesi. Sehän nimittäin tarkoittaa sitä, että täällä voidaan hyvin tuomita naisasianaisten, eli feministien, puuhastelut, olematta silti lainkaan naisvihamielisiä.
Tällä samalla argumentilla, pikku-jorma, voidaan sitten todeta, että koska jotkut "miesasiamiehet" ovat idiootteja, niin kaikki "mieasiamiehet" ovat idiootteja. Eli te olette samaa sakkia kuin moittimanne "pro-feministit" (joita taas muut miehet eivät laisinkaan välttämättä kritisoi).
Täällä koko keskstelua leimaa tavaton naisvihamielisyys,joka leiskunnassaan ei tee minkäänlaista eroa "naisen", "naisten", "feministien", "radikaalifeministien" tai minkään muiden naaraspuolisten välille.
Esimerkki:
Kun samaistatte ruotsalaiset radikaalifeministit (joita ei edes voi yleistää ruotsalaiseksi feminismiksi) suomalaisiin tasa-arvotoimihenkilöihin, on se aivan sama kuin samaistaa italialaiset äärinationalistiset ryhmät suomalaisiin koti-isiin.
Erkki
Erkki,
VastaaPoistaNäkee että et ole perehtynyt edes fem^H^H^H maskulismin alkeisiin. Vaikka muutama radikaali kommentaattori sanoisi, että naissukupuoli edustaa fasistista pahuutta, ei kaikkia keskustelijoita voi tuolla tavoin leimata naisvihaajiksi. Maskulismeja on yhtä monia kuin maskulistejakin.
"Tällä samalla argumentilla, pikku-jorma, voidaan sitten todeta, että koska jotkut "miesasiamiehet" ovat idiootteja, niin kaikki "mieasiamiehet" ovat idiootteja."
VastaaPoistaEi suinkaan, Erkkiseni. Ei suinkaan.
"Täällä koko keskstelua leimaa tavaton naisvihamielisyys,joka leiskunnassaan ei tee minkäänlaista eroa "naisen", "naisten", "feministien", "radikaalifeministien" tai minkään muiden naaraspuolisten välille."
Totta kai on. Nainen voi vallan hyvin olla älykäs tasa-arvon kannattaja. Tuntemani naiset ovatkin juuri tällaisia. Ja sitten on ihan erikseen feministinen tasa-arvon vastustajien sakki.
"Kun samaistatte ruotsalaiset radikaalifeministit (joita ei edes voi yleistää ruotsalaiseksi feminismiksi) suomalaisiin tasa-arvotoimihenkilöihin, on se aivan sama kuin samaistaa italialaiset äärinationalistiset ryhmät suomalaisiin koti-isiin."
Ei se ole sama. Feministit ovat feministejä, ovat itse sellaisiksi vapaasta tahdostaan julistautuneet ja kantavat sitten vastuun kaikesta siitä pahasta, mitä feminismin nimissä mm. tasa-arvoa vastaan tehdään. Lisäksi nämä ruotsalaiset gurut ravaavat täällä vähän välilä kotimaisten feminatsien palvottavana ja oppiäiteinä.
Suomalaisilla koti-isillä sitä vastoin ei ole mitään tekemistä italialaisten äärinationalistien kanssa.