perjantaina, tammikuuta 23, 2009

Eläkeikä

Moilasen Manifesti 4.
Jos jokainen järkevä mies on profeministimies, niin miksi kaikki miehet eivät ole profeministejä?

Sen kun tietäisi!

Suomessa valitettavan monet miehet kokevat, että heidän miehuutensa on uhattuna. He pelkäävät pystyviä nykynaisia ja oman historiallisen valta-asemansa menettämistä. Tällaiset heikot ja pelokkaat miehet pyrkivät pitämään sukupuoleen perustuvista etuoikeuksistaan kiinni ja haaveilevat paluusta entiseen aikaan, ”kun mies oli vielä mies”, ja kaikki oli muutenkin paremmin!

Profeministimiehen vastakohdalla on monta nimeä: ”sovinisti”, ”naisvihaaja”, ”miesasiamies”, ja – jokseenkin sympaattinen – ”äijä”.
Raportti: Eläkeikää pitää nostaa lähes viidellä vuodella

Kiitos hoitureiden palkankorotusten. Miten eläkeikää voi miehillä edes nostaa noin korkealle - miehet eivät edes elä niin pitkään.

9 kommenttia:

  1. "Kiitos hoitureiden palkankorotusten."

    Noh noh, tuskin sentään koko kansantalous yhteen palkankorotukseen kaatuu. Rentouduhan nyt vähän.

    VastaaPoista
  2. "Olen raskaana ja pelkään että saan pojan!

    Miten onnistun kasvattamaan siitä miehen, josta ei tule sellaista hirvitystä niin kuin useimmista? Myönnän, olen feministi ja ääri sellainen. Ajatus pojasta on jotenkin vastenmielinen. Tiedän kuitenkin että ajatukseni muuttuu jos saan pojan käsivarsilleni. Tulen sitä varmasti rakastamaan, mutta pelkään vaan niin kovasti että siitä tulee öykkäri. Sotaleluja en ainakaan sille osta, enkä anna olla aggressiivinen, niin kuin pojat normaalisti ovat.

    Kertokaa millaisia teidän pojat on ja millaisen kuvan he saavat naisen ja miehen roolista teidän kotonanne. Onko esim niin että poika näkee alusta asti äidin huhkivan kotitöissä, kun isi vaan lepäilee ja ehkä vähän "auttaa" äitiä?"

    http://www.vauva.fi/keskustelut?p_p_id=forum_WAR_perhe&p_p_action=0&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=3&_forum_WAR_perhe_action=viewThread&_forum_WAR_perhe_forumThreadId=133804&_forum_WAR_perhe_d-5873117-o=0&_forum_WAR_perhe_treeView=0

    VastaaPoista
  3. Miehet ovat aina olleet ihmiskunnan suuret keksijät, aikojensa auktoriteettien asettamien rajojen rikkojat sekä haastajat.

    Jos tulet olemaan niin onnekas että sinut siunataan poikalapsella, pidä tämä miellessäsi ja kannusta häntä, älä jarruta hänen ajatuksen juoksua ja uusien ideoiden oivaltamista!

    VastaaPoista
  4. Suomalaisilla naisilla ei nyt mene hyvin.

    VastaaPoista
  5. Ei voi sanoa että tällainen loanheitto, syyttömien solvaaminen ja omien mielipiteiden mukaan toimivien miesten (femakkojen ideologioita kosiskelevien kuorolaumailijoiden sijaan) nimittely ja alaspainaminen olisi yllätys.

    Jo kauan sitten, kun feminismi oli vielä ihan itsestäänselvä normi, jota ei juuri kyseenalaistettu, nimenomaan järkevät miehet (ja naisetkin) osasivat kyllä ennakoida, että jos joskus feministien varpaille aletaan tallomaan laajemmassa mittakaavassa ja heidän omituisia ja ristiriitaisia dogmiaan aletaan kyseenalaistamaan useammin, alkaa melkoinen paniikinomainen älämölö, jossa nuolia ammutaan välittämättä siitä miten kunnollisia ja hyviä ihmisiä satutetaan.

    Voisi ehkä sanoakin, että mitä suurempi kouhkaaminen femakkojen puolelta nousee, sitä enemmän heidän asemaansa on onnistuttu horjuttamaan, ja sitä lähempänä oikea tasa-arvo siintää horisontissa.

    Tämä kaikki on siis varsin positiivista saldoa, koska ei kai noilla luupäillä olisi moista intoa huudella ja kirkua moiseen sävyyn jos heidän kohdallaan kaikki olisi niinkuin ennenkin. Jotain on siis tapahtumassa ja muuttumassa, ja tässä murtumavaiheessa on aina ollutkin odotettavissa, että reaktiot femakkojen puolelta kärjistyvät, pahenevat ja laajenevat volyymissään ja röyhkeydessään.

    Tämä siis osoittaa, että jotain on alettu vihdoinkin saamaan aikaan feminismin hulluuden kyseenalaistamisen saralla, sekä myöskin miesten oikeuksien huomioonottamisen ja pöydälle nostamisen vaikealla polulla.

    Lisäksi tässä on toki se herkullinen bonus, että kun ns. 'tavallinen kansa' saa nähdä femakkojen käyttävän tuollaista kieltä hyvistä ja kunnollisista ihmisistä, se alkanee vihdoinkin näkemään keisarinnan olevan täysin alasti.

    Ja kun tämä tapahtuu täydellä voimallaan, femakoilta ruvetaan kyllä vetämään nopeasti mattoa alta.

    - Vortac

    VastaaPoista
  6. Montako päivää se miehen eläkevuosi olikaan?

    - Syltty

    VastaaPoista
  7. Kai huomasitte että Moilanen vastasi radiolähetyksessä netin palautepalstalle tulleista kritiikeistä vain siihen helpoimmin vasta-argumentoitavaan osaan. Vaikeammin vasta-argumentoitavan osan kriitikistä Moilanen sivuutti täysin. Vieläkään ei olla saatu vastausta siihen että ajaako feminismi myös miesten asiaa vai ei. Nykyisin vastaus on milloin "kyllä" milloin "ei", mikä vaan sillä hetkellä keskustelussa edullisinta.

    VastaaPoista
  8. "He pelkäävät pystyviä nykynaisia ja oman historiallisen valta-asemansa menettämistä."

    Mikä ihmeen "historiallinen valta-asema" minulla muka on? Missä se muka näkyy, ihan oikeasti siis?

    Pystyviä nykynaisia pelkäävät lähinnä feministit itse. Femut ovat aina eesittämässä osaavat naiset avuttomina uhreina, jotka voisivat pärjätä vain kiintiöiden ja erityisjärjestelyjen avulla, yhteiskunnan massiivisella tuella. Tämä on naisia ja heidän kykyjään halventavaa.

    Femut myös haluavat pakottaa kaikki naiset samaan muotiin, heidän valinnanvapauttaan rajoittaen. Ei seksuaalista itsemääräämisoikeutta, ei oikeutta valita, jääkö kotiin hoitamaan lapsia vai ei jne.

    "Tällaiset heikot ja pelokkaat miehet pyrkivät pitämään sukupuoleen perustuvista etuoikeuksistaan kiinni ja haaveilevat paluusta entiseen aikaan"

    Miten mies, joka puhuu havaitsemistaan yhteiskunnallisista epäkohdista ja miesten tasa-arvo-ongelmista, vaikka häntä sen vuoksi pilkataan ja uhkaillaan (juuri feministien toimesta pitkälti), on muka heikko ja pelokas? Rohkea sankari hän on, kun uskaltaa haastaa ns. virallisen totuuden asioista ja vaatii muutosta.

    Mitä ne sukupuoleen perustuvat etuoikeudet, joita miehillä muka on, oikeasti ovat? Miten niistä voi päästä nauttimaan? Tosiasiahan on se, että meillä on vain miehiä sukupuolen perusteella syrjiviä lakeja, eli sukupuoleen perustuvia etuoikeuksia on naisilla, ei miehillä.

    Entiseen en halua palata, vaan haluan eteenpäin kohti tasa-arvoista yhteiskuntaa, jossa Moilasen kaltaiset paskanjauhajat eivät pilaa muiden elämää.

    VastaaPoista
  9. Jorma, puhut pelkkää asiaa tuossa postauksessa, ja olen suorastaan liikuttunut nähdessäni harvinaista herkkua; joku kerrankin sanoo niinkuin asiat ovat, ja puhuu totuuden sanoja kaunistelematta tai vääristelemättä.

    Tällainen on nykymaailmassa erittäin harvinainen näky!

    Olet oikeassa kaikessa, mitä sanot. On tosi outoa, että femakot näkevät rohkeissa ja urheissa miehissä (jotka uskaltavat kyseenalaistaa feministisen dogman ja hegemonian) vain ruikuttajia ja heikkoja miehiä ja niin edelleen.. Eikö heidän naisen logiikkansa sano, että jos kerran heissä herää halu pilkata näitä miehiä ja kenties uhkailla, niin käy hyvin monella muullakin kanalla, ja johtopäätöksenä voisi tajuta, että yksikin mies, joka uskaltaa puhua hiukankin totuuden puolesta ja 'feminististä totuutta' vastaan, saa aivan hirvittävän pilkka- ja uhkausvyöryn päälleen.

    Ja useimmat näistä miehistä jatkavat siitä huolimatta, koska totuus ja sen kertominen on tärkeämpää kuin kanalaumojen henkilökohtaisuuksiin käyvät hyökkäykset.

    Silti jollain kummallisella ajatustavalla nämä mielensä hämärtäneet eukot näkevät näissä miehissä vain heikkoja ruikuttajia.. käsittämätöntä!

    Mutta on kaunista ja erittäin tärkeää, että laitoit asiat niin hyvin sanoiksi, Jorma, koska esimerkiksi minä en koskaan kykene noin ytimekkäästi mitään selittämään (kuten tästäkin näkee, hehe), vaan törsään aina suuren määrän sanoja pieneenkin sepostukseen.

    Joka tapauksessa, kiitos, Jorma, ja te muut, jotka uskallatte totuuden lippua ylläpitää näistä purevista hyökkäyksistä ja 'tulta munille'-uhkauksista huolimatta.

    Haluan kannustaa teitä ja kertoa teille, että on olemassa ihmisiä, jotka ymmärtävät kirjoitustenne urheuden, jalouden ja totuudenmukaisuuden, ja jotka kunnioittavat teitä kaikkia totuuden ja aidon tasa-arvon puolella olevia ja puolesta puhujia suuresti kuten minä.

    - Vortac

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".