perjantaina, tammikuuta 23, 2009

Sinnemäki

Sinnemäki pakottaisi isät vanhempainvapaalle
Hän perustelee vaatimustaan sillä, että vain murto-osa suomalaisisistä jää vanhempainvapaalle.
Perusterve nainen kestää lukuisia alatiesynnytyksiä

Hesarin mielipideosasto:
Miestenkin kotileikeillä rajansa

Parisuhteet nuoren naisen ja iäkkään miehen välillä ovat saaneet arvokeskustelussa ja mediassa synninpäästön. Romantisoidaan: suuri rakkaus yhdistää iästä huolimatta.

Useinkaan ei keskustella niin sanotun ensimmäisen perheen jäsenistä tai uudesta suhteesta ehkä syntyvistä lapsista. Ensimmäisen perheen lapsi joutuu tilanteeseen, jossa isä päättää käydä pesänrakennusvaiheen läpi nuoren naisen kanssa. Samaan aikaan aikuisten lasten pitäisi saada tukea omaan pesänrakennukseensa.

Uusien sisarusten saaminen aikuisiässä ja "vanhan" miehen kotileikit vaikuttavat ensimmäisen perheen jäseniin ja saattavat tuntua jopa loukkaavilta. Tämä voi olla myös uusien lasten tilanne, kun kouluun kuljettaa harmaapäinen vaari, ja ylioppilasjuhliin mennessä isä on haudan partaalla.

Ikäkuilun ylittävä rakkaus voi näyttää läheltä koettuna vaihtokaupalta, jossa asema tai vakaa taloustilanne vaihdetaan toisen nuoruuteen ja ulkonäköön. Mies pääsee ylpeilemään asemallaan, ja nuori nainen kiristää itselleen asioita, joita nuoremmilta miehiltä ei heltiä.

Miehen ensimmäisellä puolisolla ei ole enää mitään jakoa miesmarkkinoilla. Miksi seurustella oman ikäisensä naisen kanssa, kun voi elää kultaisen nuoruuden useaan kertaan?

Suuren ikäeron suhteiden motiiveja ei saa edes kyseenalaistaa. Kritiikki kuitataan mustasukkaiseksi onnen sabotoinniksi isoisän tehdessä omat lapsenlapsensa.

10 kommenttia:

  1. Tutkija: Monet ihmisoikeusrikkomukset sivutetaan uskonnon nimissä

    Yksilön perus- ja ihmisoikeusrikkomukset sivuutetaan myös Suomessa usein uskonnon nimissä. Sosiaalipsykologi Anu Suomela katsoo, että monet ongelmatilanteet jätetään selvittämättä, koska kyse on uskonnosta.

    "Uskonto ei saa kävellä yksilön tasavertaisuuden ja perusoikeuksien ylitse. Se ei saa myöskään olla syy, jonka perusteella tällaisiin tapauksiin ei puututa", oikeuspsykologiaan erikoistunut Suomela Sexpo-säätiöstä sanoo.

    Ihmisoikeusliitto on käynnistänyt selvityksen, jossa tutkitaan, rikkooko vanhoillislestadiolaisten "ehkäisykielto" ihmisoikeuksia.


    Ja sitten:

    Ihmisoikeusliitto: Poikien ympärileikkauksia säädeltävä lailla (.doc)

    Ihmisoikeusliitto ei puolla poikien ei-lääketieteellisten ympärileikkausten kriminalisointia, koska liiton näkemyksen mukaan kriminalisoinnista ei seuraisi leikkausten loppuminen Suomessa.

    Voi helvetti sentään. Eivätkö he näe näissä lausunnoissaan mitään ristiriitaa.

    Dokumentin loppu on suorastaan surkuhupaisaa luettavaa:

    ...poikien ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset sallitaan jatkossakin, mutta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen kajoavan luonteensa vuoksi kyseiset ympärileikkaukset tehdään vain laillistetun lääkärin tai luvan saaneen lääkärin toimesta, ja ne rinnastetaan lääketieteellisin perustein tehtäviin ympärileikkauksiin.

    Nimetään ei-lääketieteellinen ympärileikkaus lääketieteelliseksi ja kaikki on ok?

    Toimenpiteen suorittamiseksi edellytettäisiin huoltajien kirjallista pyyntöä tai suostumusta. Jos poika vastustaa leikkausta, sitä ei saisi tehdä.

    Miten alle kouluikäinen voi muodostaa ymmärryksen ja puolueettoman mielipiteen asiasta ja sen vaikutuksista tulevaisuuteeensa perheen ja yhteisön paineessa ja vielä ilmaista sen oikeassa paikassa oikeaan aikaan?

    Tavoitteena täytyy olla, että ei-lääketieteellisistä ympärileikkauksista luovutaan.

    Näin tapahtuu kun ei-lääketieteellinen ympärileikkaus nimetään lääketieteelliseksi, kuten Ihmisoikeusliitto ehdottaa.

    VastaaPoista
  2. Pettikö politikkojen tilannetaju?

    Vuodenvaihteessa Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen poseerari verkkosukissa Iltalehdessä ja nyt Maria Guzenina-Richardsson keikistelee tuoreen Sara-lehden kannessa ja sisäsivuilla rajusti stailattuna viidellä vauhdikkaalla kuvalla.

    VastaaPoista
  3. Miesten kotileikkikirjoitus on mielenkiintoinen. Olisin ehkä itse ottanut esille lisäksi sen, että "vanhan" miehen toisellakaan puolisolla ei ole siipan menehdyttyä hirveästi jakoa miesmarkkinoilla (tod. näk. jo hedelmällisyysiän ylittänyt YH). Toki taloudellinen turva saattaa kompensoida tätä.

    Mutta sellaista se on, ei ihmisen tulevaisuusvaisto kovin monen vuoden päähän ulotu. Ja hyvä niin - eivät ne samanikäisenäkään naimisiin menevät välttämättä sen viisaampia ole.

    VastaaPoista
  4. Niinpä niin. Mitä erilaisimpia sateenkaariperheiden kombinaatioita ollaan kyllä valmiita puolustamaan, mutta annas olla jos kyse on vanhan miehen ja nuoren naisen liitosta. Silloin on lupa paheksua.

    VastaaPoista
  5. Moilasen neljäs manifesti

    Ote:
    Hyvät feministit, profeministit ja tulevat sellaiset!

    Jos sattuu olemaan mies tämän päivän Suomessa, niin millainen mies kannattaa olla?
    No tietenkin profeministimies!


    Profeministimiehet kannattavat feministien ajamia päämääriä. Profeministimiehet tietävät, että tasa-arvo hyödyttää myös miehiä!

    Jos jokainen järkevä mies on profeministimies, niin miksi kaikki miehet eivät ole profeministejä?

    Sen kun tietäisi!

    Suomessa valitettavan monet miehet kokevat, että heidän miehuutensa on uhattuna. He pelkäävät pystyviä nykynaisia ja oman historiallisen valta-asemansa menettämistä. Tällaiset heikot ja pelokkaat miehet pyrkivät pitämään sukupuoleen perustuvista etuoikeuksistaan kiinni ja haaveilevat paluusta entiseen aikaan, ”kun mies oli vielä mies”, ja kaikki oli muutenkin paremmin!

    Profeministimiehen vastakohdalla on monta nimeä: ”sovinisti”, ”naisvihaaja”, ”miesasiamies”, ja – jokseenkin sympaattinen – ”äijä”.


    tämä seuraava kohta Moilasen sukupuolirasistisessa manifestissa varmaan lämmittänee erityisesti Ellua :)

    [...]
    Sen sijaan äijä kuuntelee hevimusiikkia ja haisee hielle ja odottaa saavansa matalammasta koulutuksesta ja kälyisemmästä työkokemuksesta huolimatta parempaa palkkaa kuin naiskollegansa. Sydän- ja verisuonitaudit vievät äijän ennenaikaiseen hautaan alle viisikymppisenä.


    PS. Ellu, Jape kuuntelee heviä ja saattaa myös ajoittain haista hielle, koulutus on mitä sattuu ja työkokemus on aika kälyinen. Tuliko parempi mieli? Piristystä sinunkin viikonloppuun! :)

    VastaaPoista
  6. Sini Terävän vauhdikas ja tapahtumarikas vuoden loppu ja uuden vuoden alku

    Sinin parisuhde kariutui, mutta nyt Sini on pääsemässä kunnon feministin oppitytöksi, kun aloittaa vuoden loppuun kestävän sijaisuuden Braxin eduskunta avustajana...

    Sini Terävä: [...]Viikko sitten sain kiintoisan tarjouksen: ministeri Braxin eduskunta-avustajan sijaisuus vuoden loppuun. Mietintäaikaa ei ollut paljon, koska homman on tarkoitus alkaa jo helmikuun alussa. Eilen tein sitten lopullisen päätökseni ja otin paikan vastaan.

    Melkoista turbulenssia elämässä siis, ja suuria muutoksia. Kestänee hetken, ennen kuin pääsen oikein kunnolla sisälle niihin. Onkohan muutoksilla kenties jokin taipumus kasaantua?[...]

    VastaaPoista
  7. Vestigia:
    "Niinpä niin. Mitä erilaisimpia sateenkaariperheiden kombinaatioita ollaan kyllä valmiita puolustamaan, mutta annas olla jos kyse on vanhan miehen ja nuoren naisen liitosta. Silloin on lupa paheksua."

    Kyllä noissa usein paheksumisen aihetta on, sillä yleensä nainen vaihdetaan lennosta. Mikäli näin ei kuitenkaan ole, kenelläkään ei luonnollisesti pitäisi olla nokan koputtamista yhtään sen enemää kuin homo- tai lesbosuhteisiin.

    - Syltty

    VastaaPoista
  8. Kellään linkittää Guzeninan kuvia? ;)

    VastaaPoista
  9. Tuo 'isyysvapaille pakottaminen'..

    Alkaa tosiaan olemaan aika läpinäkyvää, että femakkojen ainoa ratkaisu naisten ongelmiin on aina pakottaa miehiä vähän lisää, valmistaa miehille lisää velvollisuuksia ja painaa miehiä aina hieman lisää alaspäin.

    Koskaan naisia ei toki olla pakottamassa mihinkään, esimerkiksi ottamaan vastuuta valinnoistaan, mutta miehiä ollaan pakottamassa, painostamassa, velvoittamassa ja survomassa ties mihin pakkopaitoihin, dogmiin, ideologioihin ja käytössuuntauksiin sekä tekoihin. Miesten ritarillisista piirteistä on tehty halveksuttavia paheita, ja seuraukset näistä pakotuksista ei kellekään kana-aivoiselle fem-akalle pilkahda pieneen mieleenkään.

    Jos miehiä aletaan pakottamaan isyysvapaille, sehän tarkoittaa että jonkun muun on sillävälin tehtävä työt. Kukahan se muu sitten on? Joko firmoja alkaa kaatumaan kuin heinää tai sitten naisten on tehtävä miesten työt. Ja mehän tiedämme, miten hyvin naiset ovat tähänkin asti miesten töissä pärjänneet..

    Olisihan se hienoa, jos naiset olisivat yhtä ahkeria, työhaluisia ja päteviä kuin miehet, ja yhteiskunta, yleinen asenneilmapiiri sekä naiset kannustaisivat miehiä pitämään isyysvapaita kaikin mahdollisin tavoin, ja äitiys- ja isyysvapaat voitaisiin sitten jakaa mukavasti aina tarpeen mukaan.

    Mutta niin kauan kuin nainen odottaa miehensä ahkeroivan ylitöissä ja tuoden leipää yltäkylläisesti pöytään samalla kun saa itse hölöttää puhelimessa kavereidensa kanssa televisiota kotona katsellen samalla kun toisella silmällä välillä vilkaisee mitä se lapsi kenties touhuaa, on aika vaikea nähdä tämän isyysvapaa-pakotuksen olevan jonkinlainen realistinen tapahtuma.

    Kun arvioidaan miesten tekoja ja valintoja, heidän virkojaan ja työteliäisyyttään, pitäisi AINA ottaa huomioon naisten miesvalinnat. Siis ensin miehet pakotetaan koti-isiksi, ja heti perään naiset alkavat halveksua näitä koti-isiä ja hylkäävät heidät. Sitten ihmetellään, kun miehet eivät halua koti-isiksi!

    Tyypillistä naisen logiikkaa, jossa ei nähdä 10 cm pidemmälle oman navan ulkopuolelle.

    - Vortac

    VastaaPoista
  10. Kyllä noissa usein paheksumisen aihetta on, sillä yleensä nainen vaihdetaan lennosta. Mikäli näin ei kuitenkaan ole, kenelläkään ei luonnollisesti pitäisi olla nokan koputtamista yhtään sen enemää kuin homo- tai lesbosuhteisiin.

    Mitä tarkoittaa 'lennosta vaihtaminen', ja miksi sitä pitäisi paheksua? Paheksuuko kukaan sitä, että naiset vaihtavat alfaurosta useammin kuin ostavat uusia kenkiä?

    Mutta jos mies sattuu pääsemään siihen miehelle harvinaiseen tilanteeseen, että VOI valita eri naisia suhteellisen usein, niin sitä pitää sitten paheksua, jos mies sitten käyttää hyväkseen tätä seksuaalista markkina-asemaansa?

    Minä ainakin kannustaisin nykymaailmassa moiseen - siis jos mies, jota naiset ovat koko elämänsä ajan syrjineet, kerrankin pääsee yhtäkkiä asemaan, jossa voikin valita eri naisen joka viikolle tai vaikka joka päivälle, en näkisi siinä kyllä yhtään mitään ongelmaa. Kyllä ne naiset tietävät, mihin ryhtyvät. Ja jos eivät tiedä, voiko heitä pitää täysi-ikäisinä aikuisina, joille kannattaa myöntää täysi-ikäisen oikeudet?

    Toisekseen, sehän vain lisää miehen suosiota, jos hän pystyy vaihtamaan naista usein - mitä suositumpi mies naisten silmissä on, sitä suositumpi hän on muidenkin naisten silmissä!

    Naiset ovat nämä markkinasäännöt säätäneet ja niitä ylläpitävät - ei ole miehen syy, jos hän niihin sitten sopeutuu.

    Miksi muutenkaan ihmissuhteiden pitäisi olla tuhatvuotisia? Voihan olla, että jokin suhde on tarkoitettukin kestämään vaikkapa 10 päivää, jokin toinen suhde vuoden tai pari, ja niin edelleen. Miksi pitäisikään väen vängällä 'sitoutua' lopuksi elämäänsä yhteen ja ainoaan suhteeseen, etenkin jos voi harrastaa vaihtelua elämässään?

    Itselleni toki moinen olisi liian rasittavaa, vaikka minulla sattumalta olisikin tilanne, jossa voisin valita eri naisia milloin sattuu. Eikä sellainen tietenkään kaikille sovi - syöhän moinen elämäntyyli voimia ja resursseja.

    Mutta en kyllä näe siinä mitään paheksuttavaa - kyllä ihmissuhteet saavat kestää hyvin vähänkin aikaa, vaikka sitten heti alkaisikin uusi suhde.

    Tätä tietenkään kukaan täällä ei halua kuulla, mutta on planeettoja, joilla on ihan normi, että rakkaus on ikäänkuin iloa ja leikkiä, ja se voi kestää lyhyenkin aikaa, minkä jälkeen voidaan taas ilakoida uuden partnerin kanssa. Toki yhteiskuntamuoto on sopeutettu tällaiseen elämänmenoon ja lapset ovat kaikkien yhteisiä lapsia.

    Maapallollahan tällainen kuulostaa monien korvaan suorastaan kauhistuttavalta, mutta mielestäni se nyt on vain yksi tapa järjestää yhteiskunta, onhan niitä varmasti miljardeja muitakin. Maapallolla vain ihmiset ovat hyvin tiukkoja siitä että juuri heidän norminsa ovat ainoita oikeita kaikille, ja eri normeja käyttäviä pitää sitten paheksua. Höh.

    - Vortac

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".