maanantaina, maaliskuuta 23, 2009

Älykästä pohdiskelua miehistä ja tasa-arvosta

Matti Laitinen: Tulta munille todelliselle tasa-arvolle:
Pyykkejä ja ikkunoita pestessäni kuuntelin tahattoman huvittavalta kuulostavaa `Tulta munille´- feminististä YLE Radio 1:n ohjelmaa 21.3.2009. Siitä tuli oikein nostalginen olo, aivan kuin olisin ollut 1970 – luvulla.

Silloin taistolaisten (kommunistien Moskovalle lojaali siipi) väite oli, että jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan. Saman tien olet neuvostovastainen.

Lapsenlapsia kyyditessäni kuuntelin myöhemmin aivan toisenlaisen radio- ohjelman, YLE Radio 1:stä senkin. Eve Mantu ´Kaapinpaikka´- ohjelmassa jututti Miesten tasa-arvoyhdistyksen puheenjohtajaa Juuso Ernoa ja varapuheenjohtajaa Pasi Malmia.

Ohjelmat erosivat kuin yö ja päivä toisistaan. Hyvä sinänsä että kanava sallii kaikenlaista. Siinä kun ´Tulta munille´ - ohjelmassa oikeastaan kaikki muut kuin ohjelman tekijät ovat väärässä, niin Mantun ohjelmassa puhuttiin älykkäästi pohdiskellen miehistä ja tasa-arvotyöstä yleensä.

Puolueet innostuvat miesohjelmista

Oikeusministeriö suunnittelee oikeusministeri Tuija Braxin johdolla uutta lakia yhteistalouden purkamisesta avoliiton päättyessä.

13 kommenttia:

  1. "Selkokielisesti sanottuna tämä merkitsee sitä, että jatkossa kaikki avopuolisojen omaisuus on yhteistä, kunnes toisin todistetaan."

    Tämä on kyllä jotain aivan käsittämätöntä, etenkin kun avoliitoksi kelpaa näköjään melkein millainen hyvänsä saman katon alla asuminen. Ilmeisesti oikeusministeriö haluaa järjestää juristeille lisää työtä, sillä ihmiset joutuisivat jotenkin virallisesti rekisteröimään oman omaisuutensa erilleen, mikäli haluaisivat edes lähtökohtaisesti elää nykymallisessa avoliitossa.

    Jotenkin uskomatonta, ettei vuonna 2009 voida sallia aikuisten ihmisten elää omaa elämäänsä rauhassa, ilman että valtiovalta sekaantuu kaikenlaiseen mahdolliseen, jonka pitäisi kuulua itsemääräämisoikeuden ja sopimusvapauden alle.

    VastaaPoista
  2. Jorma:"Jotenkin uskomatonta, ettei vuonna 2009 voida sallia aikuisten ihmisten elää omaa elämäänsä rauhassa, ilman että valtiovalta sekaantuu kaikenlaiseen mahdolliseen, jonka pitäisi kuulua itsemääräämisoikeuden ja sopimusvapauden alle."

    Ei tässä sen kummempaa,
    kuin suunnitellaan ilmiselvää, tehokasta rahastusautomaattia nuorille luonnevikaisille naisille, ja saadaan avo/avioliitoissa olevat miehet pitämään suunsa soukemmalla (ettei nainen kyllästy ja vie miehen omaisuutta ainakaan heti seuraavana päivänä).

    Vastapainoksi pitäisi
    saada joku sen tapainen laki, kuin että vapaat naiset pitää panna vuodeksi bordelleihin. :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. "Ruotsalaiset haluavat säilyttää asevelvollisuuden"

    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ruotsalaiset+haluavat+s%C3%A4ilytt%C3%A4%C3%A4+asevelvollisuuden/1135244528522


    Ottaen huomioon että Ruotsissa on vielä ankarampi seksinostolaki, niin täytyy kyllä hämmästellä ruotsalaisten nuorten miesten halukkuuttaa vaarantaa oma henkensä rintamalla maansa naisten puolesta. Se että naiset Ruotsissakin kannattavat miehiä enemmän "yleisen" asevelvollisuuden säilyttämistä ei ole yllätys. Itse en aio nostaa eväänikään suomalaisten naisten puolesta sodassa. Jonkun muunmaalaisen naisen kuten britin, hollantilaisen,puolalaisen, belgialaisen, tanskalaisen, jne, puolesta voisin henkeni vaarantaa.

    VastaaPoista
  5. Ihme ettei tuosta avoliittolakiehdotuksesta nouse suurempaa meteliä. Minua häiritsee siinä kaikkein eniten se asumisoikeusjuttu. Se on täysin järjenvastainen, eikä mahdu oikeustajuun. Sen joka asunnon omistaa, pitää saada jäädä asumaan ja sen joka ei omista, pitää muuttaa.

    Miten käytännössä määritellään kumpi on enemmän asunnon tarpeessa? En tiedä, mutta siitä olen varma, että jos tällaisia tuomioita tulee, joissa asumisoikeus määrätään sille, joka ei omista asuntoa, niin ne tuomiot tulevat menemään ~100 % naisten eduksi. Se kai on päivänselvää, että naisten aseman kohentamista tällä lakihirviöllä haetaan.

    Kannattaa katsoa tarkkaan kenen kanssa lyö hynttyyt yhteen. Pahimmassa skenaariossa sinä muutat yömajaan kun vuokra-asunnoista on pulaa, ja ex-avokki jää sinun asuntoosi asumaan uuden äijänsä kanssa. Sitäpaitsi exä tuskin pitää asunnosta samanlaista huolta kuin sinä omistajana pitäisit.

    VastaaPoista
  6. Mortimer:"Ihme ettei tuosta avoliittolakiehdotuksesta nouse suurempaa meteliä."

    Syytä olisi. Asutaan viikko tai kuukausi, tai pari vuotta
    ainakin nimellisesti saman katon alla kenen tahansa miehen kanssa ja sitten viedään puolet
    tämän omaisuudesta ja otetaan kämppä omaan käyttöön. Helvetin tehokas rahastussyteemi ja vallankäyttöväline naisille. Eikö olisi parempi vielä määrätä yhteiset tilit kaikille pariskunnille ja naisille valvontaoikeus?

    En ihmettele jos avioerot räjähtävät tämän lait kovaan kasvuun. Yleensä kaikki eroaminen pitäisi olla maksullista, eikä tuottaa hyötyjä
    Saa nähdä lisääntyykö naisten kokema väkivalta avioerotilanteissa. Voi lisääntyä, mutta sitten saadaan lisää kampanjoita, joilla voidaan ylläpitää kuvaa väkivaltaisista suomalaismiehistä.

    VastaaPoista
  7. Sain tossa Brainsex-tutkimustestissä 10. Eli ilmeisen 'mixed brain' tollasen mukaan.. noh, niin oon kyllä aina aatellutkin. Käytän intuitiota loogisesti.. (-8

    - Vortac

    VastaaPoista
  8. "Käytän intuitiota loogisesti.. (-8"

    Intuitio ei kauas ulotu.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".