Tässä taas esimerkki naisesta joka arvioi kirjaa lukematta sitä itse ja kuvailee "Timo-parkaa" Hesarin artikkelin perusteella... Timo-parka sitä, Timo-parka tätä...
Mutuama ote: [...] Timo-parka kertoo [...] Yksinäisen Timo-paran kritiikki [...] Even ja muiden ystävättärieni kanssa olemme ihan kauniina, seksiä saavina, ilkeinä, vaativina ja julmina seksin kuningattarina puhuneet, että Timon kannattaisi ehkä ihan ensimmäiseksi ostaa itselleen peili. Hän voisi tietenkin katsella siitä itseään yksin ollessaan ja tuntea itsensä vähemmän yksinäiseksi, mutta ensisijaisesti hän voisi katsoa ja pohtia (älyllisesti täysimittaisena), miksei missikaunotar käänny juuri hänen puoleensa, kaappaa häntä lämpimän povensa läheisyyteen ja ehdota villiä, vastavuoroista, lämmintä, tyydyttävää ja kaunista seksiä kotonaan. (Timo on hintelä, silmälasipäinen kaveri, jonka ohut tukka on kammattu samalla tavoin kuin kaikkien luokkakavereiden hiukset yläasteella. Ja Timo on 177 senttimetriä pitkä ja 63 kilogrammaa painava, mikä tekee hänestä lähestulkoon missimittaisen.) [...] Tarkkasilmäisimmät huomasivat ehkä jo, että käsitykseni Hännikäisen kirjasta perustuu paljolti Helsingin Sanomain haastatteluun. Kävin kyllä kirjakaupassa hypistelemässä Hännikäisen Ilman-kirjan kantta (siitäkin tuli jo jotenkin oksettava olo), mutta en mitenkään, en siis mitenkään, voinut kuvitella lukevani saati sitten ostavani moista tekelettä. Yleensä minulla on tapana lukea kiistanalaisia kirjoja silkasta mielenkiinnosta ja jotta tietäisin, mistä puhutaan. Tähän en voinut taipua. [...]
Dramaattisimpina muutoksena työministeri piti nuorten miesten työllisyysasteen romahtamista. Tuoreet tilastot osoittavat ainoastaan miesten työttömyyden lisääntyneen.
Nainen kirjoittaa käsityksiään kirjasta haastattelun perusteella ja tunnustaa, että tällä kertaa hän ei voi syvempää analyysia antaa, hän ei halua kirjaa lukea. Typerää olisi, jos hän kirjoittaisi ikään kuin olisi lukenut kirjan.
Hännikäisen tarkoituskin lienee ollut keskustelun herättäminen. Keskustelijoiden joukko jää pieneksi, jos kaikkien olisi luettava kirja ensin.
No ei kait mikään, jos et sinäkään havaitse ongelmaa tuon artikkelin kirjoittajan (Ellien kati) sävyssä ja Timon arvioinnistta ja arvostelussa. Melko rouheaa arviointia, kun ei ole lukenut edes kirjaa, jotta tietäisi mistä siinä oikeasti puhutaan. Nyt hän kirjoittaa vaikutelmiaa jonkun Hesarin artikkelin pohjalta.
Itse näen ongelamna sen, että tuo Ellien Kati ei arvio niinkään teosta (kuinka voisikaan, kun ei ole kun kantta hiukan hiplannut) vaan kirjoittajaa ja hänen pärstäkerrointaan. Tätä pidetään yleensä henkilöön käyvänä moukkamaisuutena, mutta ehkä tämmöinen käytös on naistenkeskuudessa ihan OK ja arkipäivää? Härskiä arvostelua Katiltaa, vaikka tuskin on Timo Hännikäistä livenä edes tavannut...
Ellu: "Nainen kirjoittaa käsityksiään kirjasta haastattelun perusteella ja tunnustaa, että tällä kertaa hän ei voi syvempää analyysia antaa, hän ei halua kirjaa lukea."
Miksi kirjoittaa edes käsityksiään, jos vaikutelma kirjoittajasta ja kirjasta on valmiiksi niin negatiivinen. Siitä on se artikkeli ja haastattelu Hesarissa jo. Mitä lisäarvoa ja tietoa saimme Katin vuodatuksesta? No saimme toki selville Katin arvoja ja moukkamaisuutta toki, mutta ei juuri muuta.
Ellu: "Typerää olisi, jos hän kirjoittaisi ikään kuin olisi lukenut kirjan."
Niin mistäs tuo Kati kirjoitti? Hän mainitsi kirjan ja viittasi siihen. Se oli kantava teema Timon henkilöön käyvän arvostelun ohella. Mitä tarkoitusta tuo kirjoitelma palveli ja miksi se oli tehty? Nämä ovat mieltäni askarrutavia kysymyksiä.
Henry: Ilmiö on inhimillinen, ei erityisesti naisellinen.
Jape: "Mitä tarkoitusta tuo kirjoitelma palveli ja miksi se oli tehty?"
Näkisin sen puheenvuorona keskusteluun, en kirja-arvosteluna. En yhtään ihmettele Ellien Katin reaktiota. Hännikäinen käy (kirjasta kerrotun perusteella) suoraan syyttämään nuorten miesten onnettomuudesta julmia ja pinnallisia seksikkäitä nuoria naisia. Eivät naiset suostu sellaisesta vastuuta ottamaan. Hännikäinen ei tosiaan näytä edes käyvän peilin edessä ja myöntää möläyttelevänsä provosoivia mielipiteitään. Miten ihmeessä nainen voisi haluta seksiä sellaisen miehen kanssa? Mies ei viestitä, että hänellä olisi mitään annettavaa henkisellä tai fyysisellä puolella. Hän valitsee olla epäviehättävä ja kerjää sitten sääliä ja kiehuu vihaa naissukupuolta kohtaan. Etkö havaitse ongelmaa Hännikäisen sävyssä? Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Tässä on osa tuon "kaksinaista" Katin blogi"biosta"...
Nimi: Kati Ikä: 30 Siviilisääty: Avoliitossa Horoskooppimerkki: Kalat Ammatti: Opettaja
Äitini opetti, että.. jokaista ihmistä pitää ja on mahdollista arvostaa sellaisena kuin on.
Kun katsoo tuota Katin vuodatusta tuossa aiemmin mainitussa artikkelissa, niin täytyy todeta, että äitin opetus on kuitenkin jäänyt Katilta omaksumatta. Hämmentävää, että Kati tuon äitin opetuksen kuitenkin mainitsee "biossaan", vaikka ei sitä ole omaksunut.
onkohan tuo Kati katsonut itse peliliin? Miksiköhän tuolla "Kaksinaista" -blogissa ei ole hänen kuvaa? Olisi ollut kiva hiukan arvostella hänen ulkonäköään netissä ja katsoa kuinka hän siihen reagoi...
Japelle ei näytä selviävän, miten loukkaavana Hännikäisen kommentit on mahdollista kokea. Ottaa suunnattomasti päähän, että joku syyttää MINUA huonosta flaksistaan, vihaa MINUA sen vuoksi ja haluaa pakottaa MINUT bordelliin. Vastaa siihen sitten kohteliaasti.
Hännikäisen tavoite ei toteudu, jos keskustelua ei synny, Katinkin komentti on Hännikäisen tavoitteen mukaista.
Ellu: "Japelle ei näytä selviävän, miten loukkaavana Hännikäisen kommentit on mahdollista kokea"
Minä koen tämän väitteesi loukkaavana.
Ellu: "Ottaa suunnattomasti päähän, että joku syyttää MINUA huonosta flaksistaan, vihaa MINUA sen vuoksi ja haluaa pakottaa MINUT bordelliin."
Minua taas ottaa suunnattoamsti päähän se, että joku nainen syyttää MINUA huonopalkkisen työn valinnastaan, omasta valinansta johtuvasta raskaudesta, joka kenties vaikuttaa työuraan ja haluaa pakottaa MINUT vankilan uhalla asevelvollisutta suorittmaan 11 kuukaudeksi.
Tässä tulee vastaus tähän uudelleen, en tietenkään saa sitä samanlaisena enään, enkä yhtä pitkää jaksa kirjoittaa nyt...
Ellu: "Näkisin sen puheenvuorona keskusteluun, en kirja-arvosteluna."
Puheenvuoron keskeinen pointti oli omilla kasvoillaan esiintyvän kirjailijan ulkonäön arviointi, eikä rakentava osallistuminen itse teemaan. ivointi
Ellu: "Hännikäinen käy (kirjasta kerrotun perusteella) suoraan syyttämään nuorten miesten onnettomuudesta julmia ja pinnallisia seksikkäitä nuoria naisia."
Siis kerrotun? Et siis itsekkään tiedä? Hännikäinen on ollut kirjaan liityen 2 - 3 TV-ohjelmassa ja ainakin yhdessä radio-ohjelamssa sekä lukuisissa lehtihaastatteluissa. Oletko tutustunut näihin kaikkiin Ellu? Vai lonkaltako vetelet, niin kuin Ellien Kati?
Eräiden alkukohun jälkeen kirjoitettujen kirjarvosteluiden tekijät ovat olleet valveutuneita ja havainneet itse kirja väitteiden poleemisuuden ja provokatiivisuuden. Kirjailija on itse nämä vahvistanut ja kertonut tehneensä ne tahallaan, jotta kirja saisi aikaan: a) huomiota b) keskustelua
M. Voimala TV-ohjelman keskutelussa Hännikäisellä oli hyvin maltillinen sävy.
Ellu: "Hännikäinen ei tosiaan näytä edes käyvän peilin edessä"
Mitä se peilin edessä keekoilu auttaa, jos tietää että "nenä" on syntymästä ollut vino ja hiukset ohuenlaiset? Mitä näille synnynnäisille ominaisuuksille pitäisi tehdä Ellu? Jape odottaa mielenkiinnolla sinun vinkkejäsi, koska ne varmaan hyödyttäisivät myös Japea...
Ellu: "ja myöntää möläyttelevänsä provosoivia mielipiteitään."
Mikä ongelma tässä on? Kun vielä provokaation esittäjä itse ilmaisee että on tahallisen provokatiivisia keskutelun avauksia.
Ellu: "Mies ei viestitä, että hänellä olisi mitään annettavaa henkisellä tai fyysisellä puolella."
Aika vahva väite. Minä sanoisin, että Hännikäinen puhuu pöydän alle useat naiset. Se onko tämä eduksi, on eri asia.
Ellu: "Hän valitsee olla epäviehättävä"
Nyt tuli härski väite, joka vaatii sinun puoleltasi, Ellu, runsaasti perusteluja. Millä perusteella epäviehättävyys olisi vain henkilön oma, valinnasta riippuva kysymys? Meidän on nyt tärkeä saada sinulta tähän kunnon selitys, jotta syntymä epäviehättävät saadan opastettua pois tuosta epäviehätävyyden tilasta, sillä tuskin kukaan haluaa olla epäviehättävä. Annantko Ellu step-by-step -ohjeet kuinka epäviehättävyyden tilasta pääsee pois. Tämä on mullistava tieto.
Ellu: "ja kerjää sitten sääliä ja kiehuu vihaa naissukupuolta kohtaan."
Kuka tässä sääliä kerjää? ja tuo vihan kiehuminen naisia kohtaan on myös täysin absurdi ja liioiteltu väite, joka johtunee naisten itsesuggeroinista ja siitä, että ei lueta itse sitä kirjaa vaan uskotaan kaikken maailman Ellien Kateja...
En. Kuten sanoin on alkukohun aiheuttanut tahallinen provokatiivisuus tehnyt tehtävänsä ja keskustelun sävy on asiallinen nyt. Muutamat jälkijunassa aiheeseen tulevat naiset vaan paistuttaa juttua uudelleen vaikka se vaihe on jo ohitettu.
Jorma, Kyllä on aika edesvastuutonta hankkiutua vanhemmaksi yksin. Ei se ainakaan lasten intressien mukaista ole.
Jep, tällainen "musta tulee perhe"(Eve Mantu) -ajatteluun rohkaiseminen on haitallista. 24-vuotias täyspäisen ja vastuuntuntoisen oloinen nainen on saanut kaksi lasta ilmeisesti eri isiltä, eikä ole sitouttanut kumpaankaan. Asenneongelma ja häiriö pariutumismarkkinoilla.
Yhteiskuntasopimuksen henkeen pitäisi kuulua ajatus yhdelle miehelle yksi nainen. Toki vapaavalintaisesti, myös naisen näkökulmasta. Ja ehdottomasti miehelle täysi vastuu (omien) lasten elatuksesta ja kasvatuksesta.
Ongelma yh-äiteihin suhtautumisessa on se, että lapsia ei kuitenkaan saa rangaista heidän isättömyydestään tai äpäryydestään. Yhteiskunnan taloudellisen tuen kiristäminen tai yh-äidin mollaaminen osuvat lapsiin vähintään epäsuorasti.
Siispä tarvitaan hillittyä asennekasvatusta. Sopivan maltillinen aloitus voisi olla Eve Mannun Musta tulee perhe -opusten hävittäminen kirjaroviolla. Koska naisten päivä meni juuri ohi, seuraava hyvä ajoitus olisi esim. 19. maaliskuuta, (Minna Canthin ja) tasa-arvon päivä.
"Sopivan maltillinen aloitus voisi olla Eve Mannun Musta tulee perhe -opusten hävittäminen kirjaroviolla. Koska naisten päivä meni juuri ohi, seuraava hyvä ajoitus olisi esim. 19. maaliskuuta, (Minna Canthin ja) tasa-arvon päivä.
Tempaiseeko Miesten tasa-arvo?"
Heh, Miesten tasa-arvo -yhdistyksen johtoporras taitaa olla menossa enis perjantaina nauhoittamaan lähetystä Eve Mannun kanssa. Täytyy varmaan pyytää Eveä viemään kirjansa paikalle, jotta ne voidaan polttaa Yleisradion pihalla. :-)
Jape. Esitit taas todella hyvin, miten maailma on yhtä yksivärinen antifeminististen kuin äärifeminististenkin silmälasien läpi.
"Minua taas ottaa suunnattoamsti päähän se, että joku nainen syyttää MINUA huonopalkkisen työn valinnastaan, omasta valinansta johtuvasta raskaudesta, joka kenties vaikuttaa työuraan ja haluaa pakottaa MINUT vankilan uhalla asevelvollisutta suorittmaan 11 kuukaudeksi."
Ei naisten huonommasta asemasta mm. työelämässä syytetä miehiä. Haloo! Kyllä ongelma on syvemmmällä kuin yhdessä sukupuolessa.
Miten raskaus on oma valinta? Ei perheissä voida valita, että mies olisi raskaana. Monella miehellä menisi sormi suuhun, jos naiset todella valitsisivat vapaaehtoisesti ollako raskaana vai ei. Nykyisin valitsemme hankimmeko lapsia. Raskaus on biologinen fakta, jonka ei pidä missään olosuhteissa vaikuttaa naisen uraan.
Yhtä naurettavaa kuin miesten syyttäminen naisten ongelmista on naisten syyttäminen miesten asevelvollisuudesta, sen kanssa kun naisilla on ehkä kaikkein vähiten tekemistä.
En ole lukenut Hännikäisen kirjaa, mutta tutustunut laajasti siitä muualla olleeseen aineistoon. Hännikäinen itse kertoi haastattelussa myös tunteneensa katkeruutta ja vihaa naisia kohtaan. Bordelliehdotuskaan ei kuulosta kovin rakastavalta...
"Nyt tuli härski väite, joka vaatii sinun puoleltasi, Ellu, runsaasti perusteluja. Millä perusteella epäviehättävyys olisi vain henkilön oma, valinnasta riippuva kysymys?"
Voi Jape. Tietysti synnymme erilaisina. Viehättävyys ja epäviehättävyys ovat kiinni siitä, mitä teemme saamillamme lahjoilla. Jokaisessa on jotain hyvää: Hännikäinen on pitkä ja hoikka, hän voisi hyödyntää sitä. Vaatevalinnoilla, hiuksilla, terveydestään ja vartalostaan huolehtimisella sekä ennen kaikkea oikealla asenteella saa valtavasti aikaan. Provosoivat mielipiteet ovat epäviehättäviä ja Hännikäinen tietää sen. Ulkonäkö on se helppo osa - asenne vaikeampi.
Vaatimus siitä, että raskaus ei mitenkään saisi vaikuttaa uraan on täysin utopistinen ja idioottimainen. Jos raskauksia on monta ja vielä jokaisen yhteydessä mammeli päättää vielä jäädä vuosikausiksi kotiin, niin mikä ihmeen voima estäisi sen, että tällöin väkisinkin urakehitys jää jälkeen verrattuna sellaiseen henkilöön, joka on viettänyt ainakin pääosan siitä samasta ajasta työelämässä.
Jos ei halua näitä ongelmia uralleen, niin silloin on parempi olla hankkimatta lapsia. Tai jos hankkii, niin pitää ainakin mahdollisimman vähän aikaa näitä mammalomia. Kaikkea ei voi saada vaikka naiset kuinka parkuisivat, määkyisivät ja takovat jalkoja lattiaan. Alkakaa kantamaan vastuu omista valinnoistanne, älkääkä syyttäkö niistä toisia.
Tietenkin vuosien kotiäiteily vaikuttaa uraan, mutta se onkin jo valinta toisin kuin raskaus. Raskauden seurauksena eivät kaikki muutkin negatiiviset uravaikutukset saisi kaatua vain äidille.
Ellu: "Esitit taas todella hyvin, miten maailma on yhtä yksivärinen antifeminististen kuin äärifeminististenkin silmälasien läpi."
No paljon kiitoksia. Jos nyt jotain huumorin tynkää toittaa tuosta analyysistäsi vääntää, niin todella tällä hetkellä katselen maailmaa yksiväristen silmälasien läpi, mutta väitän kylläkin näkeväni sävyjä...
Ellu: "Ei naisten huonommasta asemasta mm. työelämässä syytetä miehiä. Haloo! Kyllä ongelma on syvemmmällä kuin yhdessä sukupuolessa. "
Herätys nyt Ellu! Nimenomaan tämä on keskeinen seikka. Miehiä ja miesten valintoja syytetään siitä että naiset ajautuvat väitetysti huonosti palkatuille aloille, ikään kuin naisten omalla valinnoilla ei olisi mitään osaa eikä arpaa asioiden kanssa. Sitten seuraavaksi syytetään, että ne verovaroista rahoitettavat naisvaltaiset alat on huonostiarvostettuja ja siksi huonopalkkaisia. Ei nähdä sitä, että verovaroja on rajallinen määrä, eikä niistä voida määrättömästi maksaa. Ei voida ottaa enempää kuin on mistä antaa. Tämä pitäisi ymmärtää. Kuka haluaa lisää veroja maksettavaksi, jotta sisko julkisella sektorilla saa enemmän palkaa? Haluatko sinä Ellu maksaa lisää veroja?
Ellu: "Miten raskaus on oma valinta?"
Sanoin, että rakaus on naisen oma valinta, vai eikö muka ole? Ei mies voi valita sitä tuleeko nainen raskaaksi vai ei. Se on naisen oma valinta. Vai eikö nainen itse päätä siitä, onko raskaaksi tulo ylipäätään mahdollista? Jos ei päätä, niin kuka päättää, Ellu?
Ellu: "Monella miehellä menisi sormi suuhun, jos naiset todella valitsisivat vapaaehtoisesti ollako raskaana vai ei."
Miten niin menisi sormisuuhun ja miksi?
Ellu: "Raskaus on biologinen fakta, jonka ei pidä missään olosuhteissa vaikuttaa naisen uraan. "
Raskaus on valinta ja biologisita systä mahdollinen vain naiselle. Raskausaiheuttaa työssä olevalle naiselle väistämtää poissa oloa työstä jonkin verran, mutta ei kauhean kauan välttämätä. Onhan nähty tapauksia, jossa nainen on synnytyksen jälkeen mennyt jo kuukauden päästä töihin. Se, että nainen päättää jäädä pitemmäksi aikaa kotiin, on omavalinta. Samoin hoitovapaalle jäänti on omavalinta ja sen vaikutuksesta tulonmuodostukseen ja uraan voi syyttää vain itseään. Kaikki tietävät, että hoitovapaalla saatavakodinhoidon tuki on varsin pieni.
Ellu: "Yhtä naurettavaa kuin miesten syyttäminen naisten ongelmista on naisten syyttäminen miesten asevelvollisuudesta, sen kanssa kun naisilla on ehkä kaikkein vähiten tekemistä."
Naisia on äänestäjistä enemmistö. Ei ole kauaakaan kun asevelvollisuus asiaa kysyttiin kansalta mielipidetiedustelun muodossa ja yli 70% naisista kannatti nykyistä järjestelmää, eli vain miehille, vankilan uhalla, pakollista asevelvollisuutta. Että älä Ellu sano, että naisilla ei ole asian kanssa mitään tekoa. Naiset thaluavat tasa-arvoa, eli kaikki positiiviset puolet itselleen, mutta se kolikon toinenpuoli, velvollisuudet, on myrkkyä ja mnaisten tasa-arvointo laantu hetk kun nostetaan esiin nämä miehiä syrjivät käytännöt, jotka tosiasiallisen tasa-arvon totetuessa alkaisisvat koskea myös naisia. Vai olenko muka väärässä, Ellu?
Ellu: "Hännikäinen itse kertoi haastattelussa myös tunteneensa katkeruutta ja vihaa naisia kohtaan."
Aivan! Hännikäinen kertoi, tuntemuksistaan, joita tunsi kirjoitusprosessin aikana. Se, että viha tai katkeruus konkretisoituisi jollain lailla muuten, kuin kirjoittamista edistävänä prosessina on virhe tulkintaa naisten puolelta.
Ellu: "Bordelliehdotuskaan ei kuulosta kovin rakastavalta..."
Äh - voi että sinua Ellu! Tuo bordellijuttu oli juuri se provokaatiokeihään kärki, jonka tarkoitus oli mm. kiinnittää huomiota erityisesti miehiä syrjivään asevelvollisuus järjestelmään.
Ellu: "Viehättävyys ja epäviehättävyys ovat kiinni siitä, mitä teemme saamillamme lahjoilla."
Ei lahjat vaikuta mitenkään siihen miltä näytät peilistä. Lahjat on sitä näkymätöntä henkistä pääomaaa pääasiassa. Et voi mennä vain peilin eteen ja sanoa että nyt päätän, että en ole epäviehättävä... ja "pim" muuttuisit viehättäväksi.
Ellu: "Jokaisessa on jotain hyvää: Hännikäinen on pitkä ja hoikka,"
Mitä hyvää näissä on? Nämä esitettiin Ellien Katin teksissä nimenomaan negatiivisena seikkana: "Timo on hintelä", "Timo on 177 senttimetriä pitkä ja 63 kilogrammaa painava, mikä tekee hänestä lähestulkoon missimittaisen.". Ei kovinkaan mairittelevaa tekstiä.
Ellu: "Vaatevalinnoilla, hiuksilla, terveydestään ja vartalostaan huolehtimisella"
Kati sanoo sen näin: "jonka ohut tukka on kammattu samalla tavoin kuin kaikkien luokkakavereiden hiukset yläasteella"
Ellu: "Ulkonäkö on se helppo osa - asenne vaikeampi."
Minusta taas juurikin toisin. Asennettaan voi korjata ja muuttaa kohtalaisen helposti jos on motivaatiota. Ulkonäköön liityvät seikat on pitkälle synnynnäinen ominaisuus ihmisessä. Ei toki tyystin, mutta hyvin paljon kuitenkin. Niitä ei omalla päätöksellä muuteta. Ja on ulkonäköseikkoja joille ei voi käytännössä mitään, vaikka halua olisi.
Ellu: "Juurikin tuota provokatiivisuutta."
No nämä provokaatiotkin pitää osata asettaa mittasuhteisiin ja ymmäärtää niiden pointti, eikä sitkeästi pitää kiinni siitä ensivaikutelmasta.
Ohitit Ellu synnynnäisten ominaisuuksien (ulkonäkö) käsittelyn ja edelleen kuulisin mielelläni sinulta niitä vinkkejä, miten niihin voi vaikuttaa järkevällä tasolla jokainen epäviehättäväksi itsensä kokeva henkilö...sehän oli vain oma valinta, sinun mukaasi.
Henry: Miesten tasa-arvo -yhdistyksen johtoporras taitaa olla menossa enis perjantaina nauhoittamaan lähetystä Eve Mannun kanssa.
Sattuipas. Itse asiassa päätellen siitä, että hän on toimittajana osoittanut myötämielisyyttä miesasiaa kohtaan, kyseessä saattaakin olla voitettu tai ainakin katuva sielu. Kannattaa varmaan säilyä hyvissä väleissä, koska mediassa tuskin on vielä liikaa liittolaisia.
Tietysti täysi synninpäästö edellyttäisi, että yh viimein sitouttaa itseensä miehen (mieluiten lapsen isän) huoltajaksi ja pois muita naisia kalastelemasta. Sitten kaikki on täytetty.
"No paljon kiitoksia. Jos nyt jotain huumorin tynkää toittaa tuosta analyysistäsi vääntää, niin todella tällä hetkellä katselen maailmaa yksiväristen silmälasien läpi, mutta väitän kylläkin näkeväni sävyjä..."
Mulla on ihan värittömät linssit. Tosin sangat on niin leveät, että ties vaikka kaventaisivat näköalaa..! :D
"Ei nähdä sitä, että verovaroja on rajallinen määrä, eikä niistä voida määrättömästi maksaa. Ei voida ottaa enempää kuin on mistä antaa. Tämä pitäisi ymmärtää. Kuka haluaa lisää veroja maksettavaksi, jotta sisko julkisella sektorilla saa enemmän palkaa? Haluatko sinä Ellu maksaa lisää veroja?"
Keskustelussa on välillä ongelmallista kun yrität sälyttää päälleni joltain feministiltä kuulemiasi asioita. En halua maksaa lisää veroja, mielestäni sairaanhoitajille ei makseta niin törkeän huonosti kuin he antavat ymmärtää jne.
"Mitä hyvää näissä on?"
Vaikka mitä! Hintelyyskin vetoaa joihinkin naisiin. Hännikäinen ei kyllä näytä pitävän itsestään kovin hyvää huolta, joka saattaa puolestaan olla epäviehättävää.
"Ohitit Ellu synnynnäisten ominaisuuksien (ulkonäkö) käsittelyn ja edelleen kuulisin mielelläni sinulta niitä vinkkejä, miten niihin voi vaikuttaa järkevällä tasolla jokainen epäviehättäväksi itsensä kokeva henkilö...sehän oli vain oma valinta, sinun mukaasi."
Mielestäni jo vastasin. Ulkonäkö on osittain synnynnäistä, mutta tolkuttoman paljon voi (valita) tehdä itsekin. Täytyy pitää huolta itsestään ja omattava se oikea asenne. Osa asennetta on, että tulee toimeen omien vajavaisuuksiensa kanssa ja nauttii hyvistä puolistaan, terve itsetunto on aina viehättävää. En tiedä mikä synnynnäinen ominaisuus ulkonäössä olisi sellainen, ettei ihminen voisi millään olla viehättävä. Vino nenä, iso pää, kierot silmät jne, eivät sinällään tee kenestäkään epäviehättävää. Ei kaikkien tarvitse olla malleja ollakseen nättejä.
"Ottaa suunnattomasti päähän, että joku syyttää MINUA huonosta flaksistaan, vihaa MINUA sen vuoksi ja haluaa pakottaa MINUT bordelliin."
Niin minuakin ottaa päähän, että minua ja kaikkia muita suomalaisia miehiä on vuosikaudet syytetty mm. väkivallasta, erilaisista muista yhteiskunnan ja talouden epäkohdista ja naisten ongelmista milloin missäkin asiassa, niin tänä päivänä kuin satoja vuosia sittenkin. Minua ottaa päähän se, että näin ajattelevat feministit vihaavat minua ja kaikkia miehiä vain meidän sukupuolemme vuoksi. Minua ottaa päähän myös se, että sukupuolemme vuoksi minut ja muut miehet pakotetaan suorittamaan asevelvollisuus ja erilaisia muita velvoitteita uraputken luomisesta lähtien, ilman että meille annettaisiin tasa-arvoisia oikeuksia ihmisinä.
Niinpä niin, Ellu, Kati ja kummpanit: tervetuloa miesten arkitodellisuuteen. Eikö se tunnukkaan niin hauskalle, kun saa maistaa omaa lääkettään?
"Ongelma yh-äiteihin suhtautumisessa on se, että lapsia ei kuitenkaan saa rangaista heidän isättömyydestään tai äpäryydestään."
Eikös siitä ole aika vankka tutkimuksellinen näyttö, että isättömyys on lapsille riskitekijä? Tästä ei tietenkään voi syyttää yksinomaan äitejä, jos ja kun isät eivät vastuutaan lapsiaan kohtaan kanna, eikä tästä voi vetää sitä johtopäätöstä, että yksinhuoltajaäidit olisivat huonoja vanhempia tai heidän lapsensa tuhoon tuomittuja.
Siitä huolimatta, on tarkoituksellinen yksihuoltajaksi hankkiutuminen minusta moraalisesti kyseenalaista ja lasten edun vastaista.
"Ei naisten huonommasta asemasta mm. työelämässä syytetä miehiä."
Kyllä syytetään. Sen setvimiseen tuhlautuu myös enin osa tasa-arvopolitiikan resursseista, ja todelliset ongelmat jäävät huomiotta.
"Miten raskaus on oma valinta?"
Ehkäisyä voi käyttää ja abortin saa. Miehellä (isällä) ei ole näissä asioissa mitään sanomista. Oma valinta se siis on.
"Raskaus on biologinen fakta, jonka ei pidä missään olosuhteissa vaikuttaa naisen uraan."
Tietenkin se vaikuttaa uraan, ja ihan oikein niin. Isän uraan myös. Jos lapsen hankkii, on siitä velvollinen huolehtimaan. Niinpä sinkut voivat painaa pidempää päivää, josta heidät oikeutetusti toivottavasti myös palkitaan.
"naisten syyttäminen miesten asevelvollisuudesta, sen kanssa kun naisilla on ehkä kaikkein vähiten tekemistä."
Totta kai se on myös naisten syytä. Mikäs on esittänyt tasa-arvohenkisiä naisia vaatimasta asevelvollisuuden ulottamista koskemaan myös heitä?
Ei kyllä taida vaikuttaa isien uraan, varsinkaan isän niin valitsematta (lyhyemmät päivät on valinta, jokainen isyyslomaviikko on valinta). Lisäksi nyt ehkä sekoitat raskauden ja vanhemmuuden. Raskauden "riski" voi vaikuttaa kaikkien nuorten naisten urakehitykseen - ei vain äidiksi haluavien.
Naiset, feministit ja asevelvollisuus on jännä yhdistelmä: Miten puuttua niin täydellisesti miesten hallinnoimaan osaan yhteiskuntaa? Onneksi kapinahenki näyttää nyt lähtevän miehistä itsestään, vihdoinkin.
"Niinpä niin, Ellu, Kati ja kummpanit: tervetuloa miesten arkitodellisuuteen. Eikö se tunnukkaan niin hauskalle, kun saa maistaa omaa lääkettään?"
Miten tämä nyt on minun, Katin ja (minkä helvatun) kumppaneiden lääke? Koska olemme naisia ja joskus joku feministinainen on syyttänyt miehiä jostain? Itse en ole. Katikin puhuu tuossa kirjoituksessa vain Hännikäisestä. Eipä yleistetä, jooko?
Ellu: "Mulla on ihan värittömät linssit. Tosin sangat on niin leveät, että ties vaikka kaventaisivat näköalaa..! :D"
No niin, kirjoitin epätäsmällisesti. Värittömiä linssejä minäkin tarkoitin noilla "yksivärisillä" linsseillä :) Eli siis värittömillä silmälasilinsseillä katseleen nyt, joskus tarpeen mukaan piilareilla. Mutta sävyjä, monessakin asiassa, näen ihan hyvin :)
Jorma: Eikös siitä ole aika vankka tutkimuksellinen näyttö, että isättömyys on lapsille riskitekijä? Tästä ei tietenkään voi syyttää yksinomaan äitejä, jos ja kun isät eivät vastuutaan lapsiaan kohtaan kanna
Minusta onkin hyvä korostaa sitä, että yksinhuoltajuuden välttäminen on tietysti myös miesten vastuulla. On ehdottomasti miesten enemmistön etu kannattaa ja tukea perheinstituutiota.
Siitä huolimatta, on tarkoituksellinen yksihuoltajaksi hankkiutuminen minusta moraalisesti kyseenalaista ja lasten edun vastaista.
Jos nainen laittautuu raskaaksi sitouttamatta miestä, etsimällä vain siementäjän luomu- tai keinomenetelmällä, se osoittaa suhtautumista lapsiin naiselle "hankittavana" omaisuutena tai sijoituksena.
Ja edelleen, samalla vinoutetaan pariutumismarkkinoita.
Ellu: "Keskustelussa on välillä ongelmallista kun yrität sälyttää päälleni joltain feministiltä kuulemiasi asioita. En halua maksaa lisää veroja, mielestäni sairaanhoitajille ei makseta niin törkeän huonosti kuin he antavat ymmärtää jne."
Tässä(kin) keskustelussa minä näen ongelmalliseksi sen, että ohitat valtaosan kysymyksitäni ja pitkistä perustelluista kommenteistani ilman mitään reaktiota. Olisi kohtuullista, että annat edes hiukan vastetta kun ilmeisesti olet usemmassa kohdassa huomannut olleesikin väärässä. Vaikka niin mielellään korostaisin tässä feministien puheeksi sitä, että yhteiskunnassa on vallalla diskurssi, jossa naisten sijoittumisesta matalapalkka-aloille syytetään ja syyllistetään miehiä, niin kyllä tähän puheeseen osallistuu suuriosa naisista. Feministien älyttömiä ehdotuksia on taas se, että kaikkien miesten palkkoja pitäisi laskea 20% jotta tasa-arvo kehtittyisi. Siis kaikkien miesten kautta linjan. Täysyin älytöntä!
Ellu: "Vaikka mitä! Hintelyyskin vetoaa joihinkin naisiin. Hännikäinen ei kyllä näytä pitävän itsestään kovin hyvää huolta"
Lausuntosi uskottavuustaso on matala. Sanot että hyvää on vaikka mitä, ja kuitenkin heti samassa yhteydessä toteat että Hännikäinen ei pidä huolta itsestään. Tämä on sinun subjektiivinen mielipiteesi, joka ei toki koske kaikkia naisia, mutta kuvastaa varsin yleista naisten nuivaa asennetta erilisiin miehiin. Tasa-arvopuheessa naiset muistavat korostaa, että vaikka olemme tasa-arvoisia, ei meidän tarvitse olla samanlaisia. Silti naisilla tuntuu olevan jonkinlainen perusulkonäkövaatimus millainen mies on OK. Se, että sanoo että se ja se ei pidä itsestään huolta, on naisesta toiseen liukuva käsite, siis se mitä se miehen itsestään huolta pitäminen tarkoittaa naisen mielestä. Kovin on vaihteleva kriteeristö. No aina voi siis sanoa miehestä että et näytä pitävän itsestäsi huolta ja sillä hyvä, ei tarvitse tuon paremmin perustella?
Ellu: "tolkuttoman paljon voi (valita) tehdä itsekin."
Edelleen et anna niitä konkreettisia neuvoja, että mitä voi valita ja pitää tehdä itse.
Ellu: "Täytyy pitää huolta itsestään"
Tämä on totaalisen epämääräinen, subjektiivinen lause, jonka merkitys vaihtelee ihmisistä toiseen. Jos mies mielestään pitää itsestään huolta, niin se ei miehen itsestään huolenpito välttämättä naisen mielestä ole huoltapitoa!
Ellu: "Osa asennetta on, että tulee toimeen omien vajavaisuuksiensa kanssa"
Se että tulee itse toimeen omien vajaavaisuuksiensa kanssa, ei kyllä takaa mitään. Se ei myöskään takaa sitä miten toinen lähtökohtaisesti ajattelee näistä vajaavaisuuksista.
Ellu: "Vino nenä, iso pää, kierot silmät jne, eivät sinällään tee kenestäkään epäviehättävää."
Jaa jaa, omien empiiristen havaintojeni mukaan näitä mainitsemiasi ominaisuuksia omaavia henkilöitä kyllä karsastetaan keskimääräistä enemmän. Havainto-otokseni ei kuitenkaan ole kovin iso.
Jape: "Tässä(kin) keskustelussa minä näen ongelmalliseksi sen, että ohitat valtaosan kysymyksitäni ja pitkistä perustelluista kommenteistani ilman mitään reaktiota. Olisi kohtuullista, että annat edes hiukan vastetta kun ilmeisesti olet usemmassa kohdassa huomannut olleesikin väärässä."
Ehkä en ole aivan yhtä innokas kirjoittaja kuin sinä, siksi lyhyemmät vastaukset. Usein jätän kommentoimatta, koska näen näkemyksissämme vain vivahde-eroja, enkä koe tarpeelliseksi halkoa hiuksia. Ehkä olet siis pedantimpi argumentoija. Toisin paikoin olen omasta mielestäni asian jo käsitellyt, enkä viitsi jankuttaa. Huomattavan usein myös olen samaa mieltä. Lähinnä siis nyökyttelen tekstiä lukiessani enkä siihen palaa. Varsinaiseti väärässä en koe olleeni, mutta monta kertaa sentään ymmärtänyt, mistä mielipiteesi kumpuavat.
"Lausuntosi uskottavuustaso on matala."
Aina ulkonäöstä puhuttaessa on kyse subjektiivisista asioista. Kavereiden kanssa saatetaan jopa leikkimielisesti väitellä, onko vaikka Brad Pitt oikeasti hyvännäköinen vai ei. Kaikkien mielestä ei ole. Henkilökohtaisesti en rehellisesti sanoen tiedä, mikä Hännikäisessä on karkoittanut kaikki naiset hänen luotaan usean vuoden ajan.
"Tasa-arvopuheessa naiset muistavat korostaa, että vaikka olemme tasa-arvoisia, ei meidän tarvitse olla samanlaisia. Silti naisilla tuntuu olevan jonkinlainen perusulkonäkövaatimus millainen mies on OK."
Niin, emme olekaan samanlaisia. Naiset eivät oleta, että mies vaikka meikkaa. Tietenkin on perusulkonäkövaatimus (mutta jokaisella naisella omansa!), olisi tekopyhää väittää muuta. Ulkonäöllä ilman muuta on merkitystä. Voisin lähteä epätasa-arvon nimissä heittelemään esille naisten selkeästi suurempia ulkonäköpaineita, mutta se on jo ehkä toisen keskustelun aihe.
"Kovin on vaihteleva kriteeristö."
Vaihtelevia ovat ihmisetkin. En usko, että sinä ja ystäväsikään pidätte tasan samanlaisista naisista.
"No aina voi siis sanoa miehestä että et näytä pitävän itsestäsi huolta ja sillä hyvä, ei tarvitse tuon paremmin perustella?"
Itsestään huolta pitäminen on monille tärkeää ja sillä on myös suuri vaikutus ulkonäköön ja viehättävyyteen. Ei se mikään kaiken kattava selitys tietenkään ole, mutta kuten sanoin, en voi sellaista Hännikäisen (tai kenenkään muunkaan) tapauksessa antaa.
"Tämä on totaalisen epämääräinen, subjektiivinen lause, jonka merkitys vaihtelee ihmisistä toiseen. Jos mies mielestään pitää itsestään huolta, niin se ei miehen itsestään huolenpito välttämättä naisen mielestä ole huoltapitoa!"
Niin onkin epämääräistä ja subjektiivista. Ei ole olemassa yhtä muottia, johon tunkeutumalla kaikki pitäisivät ihmistä viehättävänä. On löydettävä oma pari, kaikkia ei voi miellyttää (eikä tarvitse!).
"Se että tulee itse toimeen omien vajaavaisuuksiensa kanssa, ei kyllä takaa mitään. Se ei myöskään takaa sitä miten toinen lähtökohtaisesti ajattelee näistä vajaavaisuuksista."
Kyllä se takaa - paljon paremman olon itselle ja kohtelun kuin jos ei ole sinut itsensä kanssa. Jos joku ajattelee toisesta pahaa vaikka vinon nenän takia, ajatelkoot. Kenen menetys se lopulta on? Aikuinen fiksu ihminen haluaa nähdä virheiden ohi. Kauniimmat ihmiset tosiaan keskimäärin saavat positiivisempaa huomiota ja kohtelua, mutta eivät hyvät kokemukset ole meidän muidenkaan ulottumattomissa.
"Edelleen et anna niitä konkreettisia neuvoja, että mitä voi valita ja pitää tehdä itse."
Jokainen voi kehittää itseään itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Mikään deittivinkki ei toimi 100%:lla varmuudella. Tässä kuitenkin listaa, koska ilmeisesti se on nyt jotenkin valtavan olennainen: - huolehtii kunnostaan ja terveydestään - katsoo välillä peiliin - parantaa jos peili näyttää korjattavaa (kuten iho, hiukset, vartalo, vanhat silmälasit) - piilottaa jos on heikkoja kohtia piilotettavana - ottaa ilon irti persoonallisesta ulkonäöstään - pukeutuu itselleen sopiviin väreihin, hyvän mallisiin vaatteisiin jne. - kehittää tervettä itsetuntoa (vaikka palkitsevia asioita tekemällä) - on aidosti kiinnostunut muista ihmisitä - ei unohda keskustelutaitoja - on empaattinen, sympaattinen jne.
Tulipa tyhmä olo tuota kirjoittaessa, ihan kuin laatisin vinkkejä johonkin teinilehteen... :D "Kato rakastat itseäs sellasena ku oot ni muutki rakastaa sua".
Jorma: Vai meneekö se sittenkin niin, että ensin oli äidin suurempi vastuu ja sen jälkeen oikeudet? Ei voi saada jos ei anna- Sukupuolten poteronkaivuu ja niissä seisominen ei johda yhtään mihinkään.
Ellu: "- katsoo välillä peiliin - parantaa jos peili näyttää korjattavaa (kuten iho, hiukset, vartalo, vanhat silmälasit) - piilottaa jos on heikkoja kohtia piilotettavana - ottaa ilon irti persoonallisesta ulkonäöstään"
Tuli juuri mieleen, että sattumalta Japen "itsereflektio" ja peliin katsominen (tavallaan) on nähtävissä tässä eilen illalla postaamassani (lähinnä alempi kuva) kuvassa. :)
Ei sen kuvan ei ole tarkoituskaan olla selvä, kun erästä kuvaustekniikkaa tuli kokelitua, mutta koekaniinina tuli kuitenkin oltua. Ei huomannut tuolloin harrastaa itsekritiikkiä, kun katsoo tuota listaasikin ;)
Tässä taas esimerkki naisesta joka arvioi kirjaa lukematta sitä itse ja kuvailee "Timo-parkaa" Hesarin artikkelin perusteella...
VastaaPoistaTimo-parka sitä, Timo-parka tätä...
Kaksinaista: Seksiä on jaettava kaikille tasapuolisesti!
Mutuama ote:
[...]
Timo-parka kertoo
[...]
Yksinäisen Timo-paran kritiikki
[...]
Even ja muiden ystävättärieni kanssa olemme ihan kauniina, seksiä saavina, ilkeinä, vaativina ja julmina seksin kuningattarina puhuneet, että Timon kannattaisi ehkä ihan ensimmäiseksi ostaa itselleen peili. Hän voisi tietenkin katsella siitä itseään yksin ollessaan ja tuntea itsensä vähemmän yksinäiseksi, mutta ensisijaisesti hän voisi katsoa ja pohtia (älyllisesti täysimittaisena), miksei missikaunotar käänny juuri hänen puoleensa, kaappaa häntä lämpimän povensa läheisyyteen ja ehdota villiä, vastavuoroista, lämmintä, tyydyttävää ja kaunista seksiä kotonaan. (Timo on hintelä, silmälasipäinen kaveri, jonka ohut tukka on kammattu samalla tavoin kuin kaikkien luokkakavereiden hiukset yläasteella. Ja Timo on 177 senttimetriä pitkä ja 63 kilogrammaa painava, mikä tekee hänestä lähestulkoon missimittaisen.)
[...]
Tarkkasilmäisimmät huomasivat ehkä jo, että käsitykseni Hännikäisen kirjasta perustuu paljolti Helsingin Sanomain haastatteluun. Kävin kyllä kirjakaupassa hypistelemässä Hännikäisen Ilman-kirjan kantta (siitäkin tuli jo jotenkin oksettava olo), mutta en mitenkään, en siis mitenkään, voinut kuvitella lukevani saati sitten ostavani moista tekelettä. Yleensä minulla on tapana lukea kiistanalaisia kirjoja silkasta mielenkiinnosta ja jotta tietäisin, mistä puhutaan. Tähän en voinut taipua.
[...]
Voimala: Sotkeeko hullu rakkaus elämäsi?, Yle Areena
VastaaPoistaHyvä veli -verkosto pitää miesten puolta? Nuorten miesten työllisyysaste romahtanut
Dramaattisimpina muutoksena työministeri piti nuorten miesten työllisyysasteen romahtamista. Tuoreet tilastot osoittavat ainoastaan miesten työttömyyden lisääntyneen.
Uskonnon ihanuuksia: Raiskattu tyttö odotti kaksosia isäpuolelleen - Kirkko julisti 9-vuotiaan pannaan
BMW-perijätär käveli gigolon videoansaan
Vauvan taposta epäilty lääkäri vapautettiin Ruotsissa
Jape, mikä on ongelma?
VastaaPoistaNainen kirjoittaa käsityksiään kirjasta haastattelun perusteella ja tunnustaa, että tällä kertaa hän ei voi syvempää analyysia antaa, hän ei halua kirjaa lukea. Typerää olisi, jos hän kirjoittaisi ikään kuin olisi lukenut kirjan.
Hännikäisen tarkoituskin lienee ollut keskustelun herättäminen. Keskustelijoiden joukko jää pieneksi, jos kaikkien olisi luettava kirja ensin.
"hän ei halua kirjaa lukea"
VastaaPoistaTämä tuntuu olevan nimenomaan naisille tyypillinen ilmiö: ei haluta tai uskalleta edes selvittää, mistä on kyse, silti halutaan kommentoida asiaa.
Ellu: "Jape, mikä on ongelma?"
VastaaPoistaNo ei kait mikään, jos et sinäkään havaitse ongelmaa tuon artikkelin kirjoittajan (Ellien kati) sävyssä ja Timon arvioinnistta ja arvostelussa. Melko rouheaa arviointia, kun ei ole lukenut edes kirjaa, jotta tietäisi mistä siinä oikeasti puhutaan. Nyt hän kirjoittaa vaikutelmiaa jonkun Hesarin artikkelin pohjalta.
Itse näen ongelamna sen, että tuo Ellien Kati ei arvio niinkään teosta (kuinka voisikaan, kun ei ole kun kantta hiukan hiplannut) vaan kirjoittajaa ja hänen pärstäkerrointaan. Tätä pidetään yleensä henkilöön käyvänä moukkamaisuutena, mutta ehkä tämmöinen käytös on naistenkeskuudessa ihan OK ja arkipäivää? Härskiä arvostelua Katiltaa, vaikka tuskin on Timo Hännikäistä livenä edes tavannut...
Ellu: "Nainen kirjoittaa käsityksiään kirjasta haastattelun perusteella ja tunnustaa, että tällä kertaa hän ei voi syvempää analyysia antaa, hän ei halua kirjaa lukea."
Miksi kirjoittaa edes käsityksiään, jos vaikutelma kirjoittajasta ja kirjasta on valmiiksi niin negatiivinen. Siitä on se artikkeli ja haastattelu Hesarissa jo. Mitä lisäarvoa ja tietoa saimme Katin vuodatuksesta? No saimme toki selville Katin arvoja ja moukkamaisuutta toki, mutta ei juuri muuta.
Ellu: "Typerää olisi, jos hän kirjoittaisi ikään kuin olisi lukenut kirjan."
Niin mistäs tuo Kati kirjoitti? Hän mainitsi kirjan ja viittasi siihen. Se oli kantava teema Timon henkilöön käyvän arvostelun ohella. Mitä tarkoitusta tuo kirjoitelma palveli ja miksi se oli tehty? Nämä ovat mieltäni askarrutavia kysymyksiä.
"Tamperelainen Pirita Aarnio päätti jo nuorena hankkia paljon lapsia, vaikka yksin."
VastaaPoista"Aika ajoin kolmihenkisen perheen arjessa tulee vastaan tilanteita, jolloin toiselle aikuiselle olisi tilausta."
"Välillä Aarniota huolestuttaa se, että pojilla ei ole elämässään miehen mallia."
Kyllä on aika edesvastuutonta hankkiutua vanhemmaksi yksin. Ei se ainakaan lasten intressien mukaista ole.
Henry:
VastaaPoistaIlmiö on inhimillinen, ei erityisesti naisellinen.
Jape:
"Mitä tarkoitusta tuo kirjoitelma palveli ja miksi se oli tehty?"
Näkisin sen puheenvuorona keskusteluun, en kirja-arvosteluna. En yhtään ihmettele Ellien Katin reaktiota. Hännikäinen käy (kirjasta kerrotun perusteella) suoraan syyttämään nuorten miesten onnettomuudesta julmia ja pinnallisia seksikkäitä nuoria naisia. Eivät naiset suostu sellaisesta vastuuta ottamaan. Hännikäinen ei tosiaan näytä edes käyvän peilin edessä ja myöntää möläyttelevänsä provosoivia mielipiteitään. Miten ihmeessä nainen voisi haluta seksiä sellaisen miehen kanssa? Mies ei viestitä, että hänellä olisi mitään annettavaa henkisellä tai fyysisellä puolella. Hän valitsee olla epäviehättävä ja kerjää sitten sääliä ja kiehuu vihaa naissukupuolta kohtaan. Etkö havaitse ongelmaa Hännikäisen sävyssä? Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Tässä on osa tuon "kaksinaista" Katin blogi"biosta"...
VastaaPoistaNimi: Kati
Ikä: 30
Siviilisääty: Avoliitossa
Horoskooppimerkki: Kalat
Ammatti: Opettaja
Äitini opetti, että.. jokaista ihmistä pitää ja on mahdollista arvostaa sellaisena kuin on.
Kun katsoo tuota Katin vuodatusta tuossa aiemmin mainitussa artikkelissa, niin täytyy todeta, että äitin opetus on kuitenkin jäänyt Katilta omaksumatta. Hämmentävää, että Kati tuon äitin opetuksen kuitenkin mainitsee "biossaan", vaikka ei sitä ole omaksunut.
onkohan tuo Kati katsonut itse peliliin? Miksiköhän tuolla "Kaksinaista" -blogissa ei ole hänen kuvaa? Olisi ollut kiva hiukan arvostella hänen ulkonäköään netissä ja katsoa kuinka hän siihen reagoi...
Japelle ei näytä selviävän, miten loukkaavana Hännikäisen kommentit on mahdollista kokea. Ottaa suunnattomasti päähän, että joku syyttää MINUA huonosta flaksistaan, vihaa MINUA sen vuoksi ja haluaa pakottaa MINUT bordelliin. Vastaa siihen sitten kohteliaasti.
VastaaPoistaHännikäisen tavoite ei toteudu, jos keskustelua ei synny, Katinkin komentti on Hännikäisen tavoitteen mukaista.
Voi hitto, pitkä vastaus Ellulle meni bitti avaruuteen... en tiedä jaksanko kirjoittaa uudelleen
VastaaPoistaEllu: "Japelle ei näytä selviävän, miten loukkaavana Hännikäisen kommentit on mahdollista kokea"
VastaaPoistaMinä koen tämän väitteesi loukkaavana.
Ellu: "Ottaa suunnattomasti päähän, että joku syyttää MINUA huonosta flaksistaan, vihaa MINUA sen vuoksi ja haluaa pakottaa MINUT bordelliin."
Minua taas ottaa suunnattoamsti päähän se, että joku nainen syyttää MINUA huonopalkkisen työn valinnastaan, omasta valinansta johtuvasta raskaudesta, joka kenties vaikuttaa työuraan ja haluaa pakottaa MINUT vankilan uhalla asevelvollisutta suorittmaan 11 kuukaudeksi.
Vastaa siihen sitten kohteliaasti.
Tässä tulee vastaus tähän uudelleen, en tietenkään saa sitä samanlaisena enään, enkä yhtä pitkää jaksa kirjoittaa nyt...
VastaaPoistaEllu: "Näkisin sen puheenvuorona keskusteluun, en kirja-arvosteluna."
Puheenvuoron keskeinen pointti oli omilla kasvoillaan esiintyvän kirjailijan ulkonäön arviointi, eikä rakentava osallistuminen itse teemaan.
ivointi
Ellu: "Hännikäinen käy (kirjasta kerrotun perusteella) suoraan syyttämään nuorten miesten onnettomuudesta julmia ja pinnallisia seksikkäitä nuoria naisia."
Siis kerrotun? Et siis itsekkään tiedä? Hännikäinen on ollut kirjaan liityen 2 - 3 TV-ohjelmassa ja ainakin yhdessä radio-ohjelamssa sekä lukuisissa lehtihaastatteluissa. Oletko tutustunut näihin kaikkiin Ellu? Vai lonkaltako vetelet, niin kuin Ellien Kati?
Eräiden alkukohun jälkeen kirjoitettujen kirjarvosteluiden tekijät ovat olleet valveutuneita ja havainneet itse kirja väitteiden poleemisuuden ja provokatiivisuuden. Kirjailija on itse nämä vahvistanut ja kertonut tehneensä ne tahallaan, jotta kirja saisi aikaan:
a) huomiota
b) keskustelua
M. Voimala TV-ohjelman keskutelussa Hännikäisellä oli hyvin maltillinen sävy.
Ellu: "Hännikäinen ei tosiaan näytä edes käyvän peilin edessä"
Mitä se peilin edessä keekoilu auttaa, jos tietää että "nenä" on syntymästä ollut vino ja hiukset ohuenlaiset? Mitä näille synnynnäisille ominaisuuksille pitäisi tehdä Ellu? Jape odottaa mielenkiinnolla sinun vinkkejäsi, koska ne varmaan hyödyttäisivät myös Japea...
Ellu: "ja myöntää möläyttelevänsä provosoivia mielipiteitään."
Mikä ongelma tässä on? Kun vielä provokaation esittäjä itse ilmaisee että on tahallisen provokatiivisia keskutelun avauksia.
Ellu: "Mies ei viestitä, että hänellä olisi mitään annettavaa henkisellä tai fyysisellä puolella."
Aika vahva väite. Minä sanoisin, että Hännikäinen puhuu pöydän alle useat naiset. Se onko tämä eduksi, on eri asia.
Ellu: "Hän valitsee olla epäviehättävä"
Nyt tuli härski väite, joka vaatii sinun puoleltasi, Ellu, runsaasti perusteluja. Millä perusteella epäviehättävyys olisi vain henkilön oma, valinnasta riippuva kysymys? Meidän on nyt tärkeä saada sinulta tähän kunnon selitys, jotta syntymä epäviehättävät saadan opastettua pois tuosta epäviehätävyyden tilasta, sillä tuskin kukaan haluaa olla epäviehättävä. Annantko Ellu step-by-step -ohjeet kuinka epäviehättävyyden tilasta pääsee pois. Tämä on mullistava tieto.
Ellu: "ja kerjää sitten sääliä ja kiehuu vihaa naissukupuolta kohtaan."
Kuka tässä sääliä kerjää? ja tuo vihan kiehuminen naisia kohtaan on myös täysin absurdi ja liioiteltu väite, joka johtunee naisten itsesuggeroinista ja siitä, että ei lueta itse sitä kirjaa vaan uskotaan kaikken maailman Ellien Kateja...
Ellu: "Etkö havaitse ongelmaa Hännikäisen sävyssä?"
En. Kuten sanoin on alkukohun aiheuttanut tahallinen provokatiivisuus tehnyt tehtävänsä ja keskustelun sävy on asiallinen nyt. Muutamat jälkijunassa aiheeseen tulevat naiset vaan paistuttaa juttua uudelleen vaikka se vaihe on jo ohitettu.
Ellu: "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan."
Mitä tämä tarkoittaa tässä yhteydessä?
Jorma,
VastaaPoistaKyllä on aika edesvastuutonta hankkiutua vanhemmaksi yksin. Ei se ainakaan lasten intressien mukaista ole.
Jep, tällainen "musta tulee perhe"(Eve Mantu) -ajatteluun rohkaiseminen on haitallista. 24-vuotias täyspäisen ja vastuuntuntoisen oloinen nainen on saanut kaksi lasta ilmeisesti eri isiltä, eikä ole sitouttanut kumpaankaan. Asenneongelma ja häiriö pariutumismarkkinoilla.
Yhteiskuntasopimuksen henkeen pitäisi kuulua ajatus yhdelle miehelle yksi nainen. Toki vapaavalintaisesti, myös naisen näkökulmasta. Ja ehdottomasti miehelle täysi vastuu (omien) lasten elatuksesta ja kasvatuksesta.
Ongelma yh-äiteihin suhtautumisessa on se, että lapsia ei kuitenkaan saa rangaista heidän isättömyydestään tai äpäryydestään. Yhteiskunnan taloudellisen tuen kiristäminen tai yh-äidin mollaaminen osuvat lapsiin vähintään epäsuorasti.
Siispä tarvitaan hillittyä asennekasvatusta. Sopivan maltillinen aloitus voisi olla Eve Mannun Musta tulee perhe -opusten hävittäminen kirjaroviolla. Koska naisten päivä meni juuri ohi, seuraava hyvä ajoitus olisi esim. 19. maaliskuuta, (Minna Canthin ja) tasa-arvon päivä.
Tempaiseeko Miesten tasa-arvo?
"Sopivan maltillinen aloitus voisi olla Eve Mannun Musta tulee perhe -opusten hävittäminen kirjaroviolla. Koska naisten päivä meni juuri ohi, seuraava hyvä ajoitus olisi esim. 19. maaliskuuta, (Minna Canthin ja) tasa-arvon päivä.
VastaaPoistaTempaiseeko Miesten tasa-arvo?"
Heh, Miesten tasa-arvo -yhdistyksen johtoporras taitaa olla menossa enis perjantaina nauhoittamaan lähetystä Eve Mannun kanssa. Täytyy varmaan pyytää Eveä viemään kirjansa paikalle, jotta ne voidaan polttaa Yleisradion pihalla. :-)
Jape. Esitit taas todella hyvin, miten maailma on yhtä yksivärinen antifeminististen kuin äärifeminististenkin silmälasien läpi.
VastaaPoista"Minua taas ottaa suunnattoamsti päähän se, että joku nainen syyttää MINUA huonopalkkisen työn valinnastaan, omasta valinansta johtuvasta raskaudesta, joka kenties vaikuttaa työuraan ja haluaa pakottaa MINUT vankilan uhalla asevelvollisutta suorittmaan 11 kuukaudeksi."
Ei naisten huonommasta asemasta mm. työelämässä syytetä miehiä. Haloo! Kyllä ongelma on syvemmmällä kuin yhdessä sukupuolessa.
Miten raskaus on oma valinta? Ei perheissä voida valita, että mies olisi raskaana. Monella miehellä menisi sormi suuhun, jos naiset todella valitsisivat vapaaehtoisesti ollako raskaana vai ei. Nykyisin valitsemme hankimmeko lapsia. Raskaus on biologinen fakta, jonka ei pidä missään olosuhteissa vaikuttaa naisen uraan.
Yhtä naurettavaa kuin miesten syyttäminen naisten ongelmista on naisten syyttäminen miesten asevelvollisuudesta, sen kanssa kun naisilla on ehkä kaikkein vähiten tekemistä.
En ole lukenut Hännikäisen kirjaa, mutta tutustunut laajasti siitä muualla olleeseen aineistoon. Hännikäinen itse kertoi haastattelussa myös tunteneensa katkeruutta ja vihaa naisia kohtaan. Bordelliehdotuskaan ei kuulosta kovin rakastavalta...
"Nyt tuli härski väite, joka vaatii sinun puoleltasi, Ellu, runsaasti perusteluja. Millä perusteella epäviehättävyys olisi vain henkilön oma, valinnasta riippuva kysymys?"
Voi Jape. Tietysti synnymme erilaisina. Viehättävyys ja epäviehättävyys ovat kiinni siitä, mitä teemme saamillamme lahjoilla. Jokaisessa on jotain hyvää: Hännikäinen on pitkä ja hoikka, hän voisi hyödyntää sitä. Vaatevalinnoilla, hiuksilla, terveydestään ja vartalostaan huolehtimisella sekä ennen kaikkea oikealla asenteella saa valtavasti aikaan. Provosoivat mielipiteet ovat epäviehättäviä ja Hännikäinen tietää sen. Ulkonäkö on se helppo osa - asenne vaikeampi.
"Ellu: "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan."
Mitä tämä tarkoittaa tässä yhteydessä?"
Juurikin tuota provokatiivisuutta.
Vaatimus siitä, että raskaus ei mitenkään saisi vaikuttaa uraan on täysin utopistinen ja idioottimainen. Jos raskauksia on monta ja vielä jokaisen yhteydessä mammeli päättää vielä jäädä vuosikausiksi kotiin, niin mikä ihmeen voima estäisi sen, että tällöin väkisinkin urakehitys jää jälkeen verrattuna sellaiseen henkilöön, joka on viettänyt ainakin pääosan siitä samasta ajasta työelämässä.
VastaaPoistaJos ei halua näitä ongelmia uralleen, niin silloin on parempi olla hankkimatta lapsia. Tai jos hankkii, niin pitää ainakin mahdollisimman vähän aikaa näitä mammalomia. Kaikkea ei voi saada vaikka naiset kuinka parkuisivat, määkyisivät ja takovat jalkoja lattiaan. Alkakaa kantamaan vastuu omista valinnoistanne, älkääkä syyttäkö niistä toisia.
Homo.
VastaaPoistaTietenkin vuosien kotiäiteily vaikuttaa uraan, mutta se onkin jo valinta toisin kuin raskaus. Raskauden seurauksena eivät kaikki muutkin negatiiviset uravaikutukset saisi kaatua vain äidille.
Ellu: "Esitit taas todella hyvin, miten maailma on yhtä yksivärinen antifeminististen kuin äärifeminististenkin silmälasien läpi."
VastaaPoistaNo paljon kiitoksia. Jos nyt jotain huumorin tynkää toittaa tuosta analyysistäsi vääntää, niin todella tällä hetkellä katselen maailmaa yksiväristen silmälasien läpi, mutta väitän kylläkin näkeväni sävyjä...
Ellu: "Ei naisten huonommasta asemasta mm. työelämässä syytetä miehiä. Haloo! Kyllä ongelma on syvemmmällä kuin yhdessä sukupuolessa. "
Herätys nyt Ellu! Nimenomaan tämä on keskeinen seikka. Miehiä ja miesten valintoja syytetään siitä että naiset ajautuvat väitetysti huonosti palkatuille aloille, ikään kuin naisten omalla valinnoilla ei olisi mitään osaa eikä arpaa asioiden kanssa. Sitten seuraavaksi syytetään, että ne verovaroista rahoitettavat naisvaltaiset alat on huonostiarvostettuja ja siksi huonopalkkaisia. Ei nähdä sitä, että verovaroja on rajallinen määrä, eikä niistä voida määrättömästi maksaa. Ei voida ottaa enempää kuin on mistä antaa. Tämä pitäisi ymmärtää. Kuka haluaa lisää veroja maksettavaksi, jotta sisko julkisella sektorilla saa enemmän palkaa? Haluatko sinä Ellu maksaa lisää veroja?
Ellu: "Miten raskaus on oma valinta?"
Sanoin, että rakaus on naisen oma valinta, vai eikö muka ole? Ei mies voi valita sitä tuleeko nainen raskaaksi vai ei. Se on naisen oma valinta. Vai eikö nainen itse päätä siitä, onko raskaaksi tulo ylipäätään mahdollista? Jos ei päätä, niin kuka päättää, Ellu?
Ellu: "Monella miehellä menisi sormi suuhun, jos naiset todella valitsisivat vapaaehtoisesti ollako raskaana vai ei."
Miten niin menisi sormisuuhun ja miksi?
Ellu: "Raskaus on biologinen fakta, jonka ei pidä missään olosuhteissa vaikuttaa naisen uraan. "
Raskaus on valinta ja biologisita systä mahdollinen vain naiselle. Raskausaiheuttaa työssä olevalle naiselle väistämtää poissa oloa työstä jonkin verran, mutta ei kauhean kauan välttämätä. Onhan nähty tapauksia, jossa nainen on synnytyksen jälkeen mennyt jo kuukauden päästä töihin. Se, että nainen päättää jäädä pitemmäksi aikaa kotiin, on omavalinta. Samoin hoitovapaalle jäänti on omavalinta ja sen vaikutuksesta tulonmuodostukseen ja uraan voi syyttää vain itseään. Kaikki tietävät, että hoitovapaalla saatavakodinhoidon tuki on varsin pieni.
Ellu: "Yhtä naurettavaa kuin miesten syyttäminen naisten ongelmista on naisten syyttäminen miesten asevelvollisuudesta, sen kanssa kun naisilla on ehkä kaikkein vähiten tekemistä."
Naisia on äänestäjistä enemmistö. Ei ole kauaakaan kun asevelvollisuus asiaa kysyttiin kansalta mielipidetiedustelun muodossa ja yli 70% naisista kannatti nykyistä järjestelmää, eli vain miehille, vankilan uhalla, pakollista asevelvollisuutta. Että älä Ellu sano, että naisilla ei ole asian kanssa mitään tekoa.
Naiset thaluavat tasa-arvoa, eli kaikki positiiviset puolet itselleen, mutta se kolikon toinenpuoli, velvollisuudet, on myrkkyä ja mnaisten tasa-arvointo laantu hetk kun nostetaan esiin nämä miehiä syrjivät käytännöt, jotka tosiasiallisen tasa-arvon totetuessa alkaisisvat koskea myös naisia. Vai olenko muka väärässä, Ellu?
Ellu: "Hännikäinen itse kertoi haastattelussa myös tunteneensa katkeruutta ja vihaa naisia kohtaan."
Aivan! Hännikäinen kertoi, tuntemuksistaan, joita tunsi kirjoitusprosessin aikana. Se, että viha tai katkeruus konkretisoituisi jollain lailla muuten, kuin kirjoittamista edistävänä prosessina on virhe tulkintaa naisten puolelta.
Ellu: "Bordelliehdotuskaan ei kuulosta kovin rakastavalta..."
Äh - voi että sinua Ellu! Tuo bordellijuttu oli juuri se provokaatiokeihään kärki, jonka tarkoitus oli mm. kiinnittää huomiota erityisesti miehiä syrjivään asevelvollisuus järjestelmään.
Ellu: "Viehättävyys ja epäviehättävyys ovat kiinni siitä, mitä teemme saamillamme lahjoilla."
Ei lahjat vaikuta mitenkään siihen miltä näytät peilistä. Lahjat on sitä näkymätöntä henkistä pääomaaa pääasiassa. Et voi mennä vain peilin eteen ja sanoa että nyt päätän, että en ole epäviehättävä... ja "pim" muuttuisit viehättäväksi.
Ellu: "Jokaisessa on jotain hyvää: Hännikäinen on pitkä ja hoikka,"
Mitä hyvää näissä on?
Nämä esitettiin Ellien Katin teksissä nimenomaan negatiivisena seikkana: "Timo on hintelä", "Timo on 177 senttimetriä pitkä ja 63 kilogrammaa painava, mikä tekee hänestä lähestulkoon missimittaisen.". Ei kovinkaan mairittelevaa tekstiä.
Ellu: "Vaatevalinnoilla, hiuksilla, terveydestään ja vartalostaan huolehtimisella"
Kati sanoo sen näin: "jonka ohut tukka on kammattu samalla tavoin kuin kaikkien luokkakavereiden hiukset yläasteella"
Ellu: "Ulkonäkö on se helppo osa - asenne vaikeampi."
Minusta taas juurikin toisin. Asennettaan voi korjata ja muuttaa kohtalaisen helposti jos on motivaatiota.
Ulkonäköön liityvät seikat on pitkälle synnynnäinen ominaisuus ihmisessä. Ei toki tyystin, mutta hyvin paljon kuitenkin. Niitä ei omalla päätöksellä muuteta. Ja on ulkonäköseikkoja joille ei voi käytännössä mitään, vaikka halua olisi.
Ellu: "Juurikin tuota provokatiivisuutta."
No nämä provokaatiotkin pitää osata asettaa mittasuhteisiin ja ymmäärtää niiden pointti, eikä sitkeästi pitää kiinni siitä ensivaikutelmasta.
Ohitit Ellu synnynnäisten ominaisuuksien (ulkonäkö) käsittelyn ja edelleen kuulisin mielelläni sinulta niitä vinkkejä, miten niihin voi vaikuttaa järkevällä tasolla jokainen epäviehättäväksi itsensä kokeva henkilö...sehän oli vain oma valinta, sinun mukaasi.
Kiitos!
Henry:
VastaaPoistaMiesten tasa-arvo -yhdistyksen johtoporras taitaa olla menossa enis perjantaina nauhoittamaan lähetystä Eve Mannun kanssa.
Sattuipas. Itse asiassa päätellen siitä, että hän on toimittajana osoittanut myötämielisyyttä miesasiaa kohtaan, kyseessä saattaakin olla voitettu tai ainakin katuva sielu. Kannattaa varmaan säilyä hyvissä väleissä, koska mediassa tuskin on vielä liikaa liittolaisia.
Tietysti täysi synninpäästö edellyttäisi, että yh viimein sitouttaa itseensä miehen (mieluiten lapsen isän) huoltajaksi ja pois muita naisia kalastelemasta. Sitten kaikki on täytetty.
"No paljon kiitoksia. Jos nyt jotain huumorin tynkää toittaa tuosta analyysistäsi vääntää, niin todella tällä hetkellä katselen maailmaa yksiväristen silmälasien läpi, mutta väitän kylläkin näkeväni sävyjä..."
VastaaPoistaMulla on ihan värittömät linssit. Tosin sangat on niin leveät, että ties vaikka kaventaisivat näköalaa..! :D
"Ei nähdä sitä, että verovaroja on rajallinen määrä, eikä niistä voida määrättömästi maksaa. Ei voida ottaa enempää kuin on mistä antaa. Tämä pitäisi ymmärtää. Kuka haluaa lisää veroja maksettavaksi, jotta sisko julkisella sektorilla saa enemmän palkaa? Haluatko sinä Ellu maksaa lisää veroja?"
Keskustelussa on välillä ongelmallista kun yrität sälyttää päälleni joltain feministiltä kuulemiasi asioita. En halua maksaa lisää veroja, mielestäni sairaanhoitajille ei makseta niin törkeän huonosti kuin he antavat ymmärtää jne.
"Mitä hyvää näissä on?"
Vaikka mitä! Hintelyyskin vetoaa joihinkin naisiin. Hännikäinen ei kyllä näytä pitävän itsestään kovin hyvää huolta, joka saattaa puolestaan olla epäviehättävää.
"Ohitit Ellu synnynnäisten ominaisuuksien (ulkonäkö) käsittelyn ja edelleen kuulisin mielelläni sinulta niitä vinkkejä, miten niihin voi vaikuttaa järkevällä tasolla jokainen epäviehättäväksi itsensä kokeva henkilö...sehän oli vain oma valinta, sinun mukaasi."
Mielestäni jo vastasin. Ulkonäkö on osittain synnynnäistä, mutta tolkuttoman paljon voi (valita) tehdä itsekin. Täytyy pitää huolta itsestään ja omattava se oikea asenne. Osa asennetta on, että tulee toimeen omien vajavaisuuksiensa kanssa ja nauttii hyvistä puolistaan, terve itsetunto on aina viehättävää. En tiedä mikä synnynnäinen ominaisuus ulkonäössä olisi sellainen, ettei ihminen voisi millään olla viehättävä. Vino nenä, iso pää, kierot silmät jne, eivät sinällään tee kenestäkään epäviehättävää. Ei kaikkien tarvitse olla malleja ollakseen nättejä.
"Ottaa suunnattomasti päähän, että joku syyttää MINUA huonosta flaksistaan, vihaa MINUA sen vuoksi ja haluaa pakottaa MINUT bordelliin."
VastaaPoistaNiin minuakin ottaa päähän, että minua ja kaikkia muita suomalaisia miehiä on vuosikaudet syytetty mm. väkivallasta, erilaisista muista yhteiskunnan ja talouden epäkohdista ja naisten ongelmista milloin missäkin asiassa, niin tänä päivänä kuin satoja vuosia sittenkin. Minua ottaa päähän se, että näin ajattelevat feministit vihaavat minua ja kaikkia miehiä vain meidän sukupuolemme vuoksi. Minua ottaa päähän myös se, että sukupuolemme vuoksi minut ja muut miehet pakotetaan suorittamaan asevelvollisuus ja erilaisia muita velvoitteita uraputken luomisesta lähtien, ilman että meille annettaisiin tasa-arvoisia oikeuksia ihmisinä.
Niinpä niin, Ellu, Kati ja kummpanit: tervetuloa miesten arkitodellisuuteen. Eikö se tunnukkaan niin hauskalle, kun saa maistaa omaa lääkettään?
"Ongelma yh-äiteihin suhtautumisessa on se, että lapsia ei kuitenkaan saa rangaista heidän isättömyydestään tai äpäryydestään."
VastaaPoistaEikös siitä ole aika vankka tutkimuksellinen näyttö, että isättömyys on lapsille riskitekijä? Tästä ei tietenkään voi syyttää yksinomaan äitejä, jos ja kun isät eivät vastuutaan lapsiaan kohtaan kanna, eikä tästä voi vetää sitä johtopäätöstä, että yksinhuoltajaäidit olisivat huonoja vanhempia tai heidän lapsensa tuhoon tuomittuja.
Siitä huolimatta, on tarkoituksellinen yksihuoltajaksi hankkiutuminen minusta moraalisesti kyseenalaista ja lasten edun vastaista.
"Ei naisten huonommasta asemasta mm. työelämässä syytetä miehiä."
VastaaPoistaKyllä syytetään. Sen setvimiseen tuhlautuu myös enin osa tasa-arvopolitiikan resursseista, ja todelliset ongelmat jäävät huomiotta.
"Miten raskaus on oma valinta?"
Ehkäisyä voi käyttää ja abortin saa. Miehellä (isällä) ei ole näissä asioissa mitään sanomista. Oma valinta se siis on.
"Raskaus on biologinen fakta, jonka ei pidä missään olosuhteissa vaikuttaa naisen uraan."
Tietenkin se vaikuttaa uraan, ja ihan oikein niin. Isän uraan myös. Jos lapsen hankkii, on siitä velvollinen huolehtimaan. Niinpä sinkut voivat painaa pidempää päivää, josta heidät oikeutetusti toivottavasti myös palkitaan.
"naisten syyttäminen miesten asevelvollisuudesta, sen kanssa kun naisilla on ehkä kaikkein vähiten tekemistä."
Totta kai se on myös naisten syytä. Mikäs on esittänyt tasa-arvohenkisiä naisia vaatimasta asevelvollisuuden ulottamista koskemaan myös heitä?
"Isän uraan myös."
VastaaPoistaEi kyllä taida vaikuttaa isien uraan, varsinkaan isän niin valitsematta (lyhyemmät päivät on valinta, jokainen isyyslomaviikko on valinta). Lisäksi nyt ehkä sekoitat raskauden ja vanhemmuuden. Raskauden "riski" voi vaikuttaa kaikkien nuorten naisten urakehitykseen - ei vain äidiksi haluavien.
Naiset, feministit ja asevelvollisuus on jännä yhdistelmä: Miten puuttua niin täydellisesti miesten hallinnoimaan osaan yhteiskuntaa? Onneksi kapinahenki näyttää nyt lähtevän miehistä itsestään, vihdoinkin.
"Niinpä niin, Ellu, Kati ja kummpanit: tervetuloa miesten arkitodellisuuteen. Eikö se tunnukkaan niin hauskalle, kun saa maistaa omaa lääkettään?"
VastaaPoistaMiten tämä nyt on minun, Katin ja (minkä helvatun) kumppaneiden lääke? Koska olemme naisia ja joskus joku feministinainen on syyttänyt miehiä jostain? Itse en ole. Katikin puhuu tuossa kirjoituksessa vain Hännikäisestä. Eipä yleistetä, jooko?
Ellu: "Mulla on ihan värittömät linssit. Tosin sangat on niin leveät, että ties vaikka kaventaisivat näköalaa..! :D"
VastaaPoistaNo niin, kirjoitin epätäsmällisesti. Värittömiä linssejä minäkin tarkoitin noilla "yksivärisillä" linsseillä :)
Eli siis värittömillä silmälasilinsseillä katseleen nyt, joskus tarpeen mukaan piilareilla. Mutta sävyjä, monessakin asiassa, näen ihan hyvin :)
Jorma:
VastaaPoistaEikös siitä ole aika vankka tutkimuksellinen näyttö, että isättömyys on lapsille riskitekijä? Tästä ei tietenkään voi syyttää yksinomaan äitejä, jos ja kun isät eivät vastuutaan lapsiaan kohtaan kanna
Minusta onkin hyvä korostaa sitä, että yksinhuoltajuuden välttäminen on tietysti myös miesten vastuulla. On ehdottomasti miesten enemmistön etu kannattaa ja tukea perheinstituutiota.
Siitä huolimatta, on tarkoituksellinen yksihuoltajaksi hankkiutuminen minusta moraalisesti kyseenalaista ja lasten edun vastaista.
Jos nainen laittautuu raskaaksi sitouttamatta miestä, etsimällä vain siementäjän luomu- tai keinomenetelmällä, se osoittaa suhtautumista lapsiin naiselle "hankittavana" omaisuutena tai sijoituksena.
Ja edelleen, samalla vinoutetaan pariutumismarkkinoita.
Ellu: "Keskustelussa on välillä ongelmallista kun yrität sälyttää päälleni joltain feministiltä kuulemiasi asioita. En halua maksaa lisää veroja, mielestäni sairaanhoitajille ei makseta niin törkeän huonosti kuin he antavat ymmärtää jne."
VastaaPoistaTässä(kin) keskustelussa minä näen ongelmalliseksi sen, että ohitat valtaosan kysymyksitäni ja pitkistä perustelluista kommenteistani ilman mitään reaktiota. Olisi kohtuullista, että annat edes hiukan vastetta kun ilmeisesti olet usemmassa kohdassa huomannut olleesikin väärässä.
Vaikka niin mielellään korostaisin tässä feministien puheeksi sitä, että yhteiskunnassa on vallalla diskurssi, jossa naisten sijoittumisesta matalapalkka-aloille syytetään ja syyllistetään miehiä, niin kyllä tähän puheeseen osallistuu suuriosa naisista. Feministien älyttömiä ehdotuksia on taas se, että kaikkien miesten palkkoja pitäisi laskea 20% jotta tasa-arvo kehtittyisi. Siis kaikkien miesten kautta linjan. Täysyin älytöntä!
Ellu: "Vaikka mitä! Hintelyyskin vetoaa joihinkin naisiin. Hännikäinen ei kyllä näytä pitävän itsestään kovin hyvää huolta"
Lausuntosi uskottavuustaso on matala. Sanot että hyvää on vaikka mitä, ja kuitenkin heti samassa yhteydessä toteat että Hännikäinen ei pidä huolta itsestään. Tämä on sinun subjektiivinen mielipiteesi, joka ei toki koske kaikkia naisia, mutta kuvastaa varsin yleista naisten nuivaa asennetta erilisiin miehiin. Tasa-arvopuheessa naiset muistavat korostaa, että vaikka olemme tasa-arvoisia, ei meidän tarvitse olla samanlaisia. Silti naisilla tuntuu olevan jonkinlainen perusulkonäkövaatimus millainen mies on OK. Se, että sanoo että se ja se ei pidä itsestään huolta, on naisesta toiseen liukuva käsite, siis se mitä se miehen itsestään huolta pitäminen tarkoittaa naisen mielestä. Kovin on vaihteleva kriteeristö. No aina voi siis sanoa miehestä että et näytä pitävän itsestäsi huolta ja sillä hyvä, ei tarvitse tuon paremmin perustella?
Ellu: "tolkuttoman paljon voi (valita) tehdä itsekin."
Edelleen et anna niitä konkreettisia neuvoja, että mitä voi valita ja pitää tehdä itse.
Ellu: "Täytyy pitää huolta itsestään"
Tämä on totaalisen epämääräinen, subjektiivinen lause, jonka merkitys vaihtelee ihmisistä toiseen. Jos mies mielestään pitää itsestään huolta, niin se ei miehen itsestään huolenpito välttämättä naisen mielestä ole huoltapitoa!
Ellu: "Osa asennetta on, että tulee toimeen omien vajavaisuuksiensa kanssa"
Se että tulee itse toimeen omien vajaavaisuuksiensa kanssa, ei kyllä takaa mitään. Se ei myöskään takaa sitä miten toinen lähtökohtaisesti ajattelee näistä vajaavaisuuksista.
Ellu: "Vino nenä, iso pää, kierot silmät jne, eivät sinällään tee kenestäkään epäviehättävää."
Jaa jaa, omien empiiristen havaintojeni mukaan näitä mainitsemiasi ominaisuuksia omaavia henkilöitä kyllä karsastetaan keskimääräistä enemmän. Havainto-otokseni ei kuitenkaan ole kovin iso.
"Ei kyllä taida vaikuttaa isien uraan"
VastaaPoistaVaikuttaa kyllä.
"varsinkaan isän niin valitsematta (lyhyemmät päivät on valinta, jokainen isyyslomaviikko on valinta)."
Äitiys on valinta. Isyys sen sijaan on täysin äidin käsissä. Koska äidillä on laajemmat oikeudet, on hänellä luonnollisesti myös laajempi vastuu.
"Miten puuttua niin täydellisesti miesten hallinnoimaan osaan yhteiskuntaa?"
Helposti. Siellä on naisia hellitus ja eduskunta täynnä. Tasa-arvo ei vain kiinnosta, kun se vaatisi naisiltakin jotain uhrauksia.
"Miten tämä nyt on minun, Katin ja (minkä helvatun) kumppaneiden lääke?"
VastaaPoistaNiin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Niin makaa, kuin petaa. Sitä saa, mitä tilaa.
Täällä taas.
VastaaPoistaJape:
"Tässä(kin) keskustelussa minä näen ongelmalliseksi sen, että ohitat valtaosan kysymyksitäni ja pitkistä perustelluista kommenteistani ilman mitään reaktiota. Olisi kohtuullista, että annat edes hiukan vastetta kun ilmeisesti olet usemmassa kohdassa huomannut olleesikin väärässä."
Ehkä en ole aivan yhtä innokas kirjoittaja kuin sinä, siksi lyhyemmät vastaukset. Usein jätän kommentoimatta, koska näen näkemyksissämme vain vivahde-eroja, enkä koe tarpeelliseksi halkoa hiuksia. Ehkä olet siis pedantimpi argumentoija. Toisin paikoin olen omasta mielestäni asian jo käsitellyt, enkä viitsi jankuttaa. Huomattavan usein myös olen samaa mieltä. Lähinnä siis nyökyttelen tekstiä lukiessani enkä siihen palaa. Varsinaiseti väärässä en koe olleeni, mutta monta kertaa sentään ymmärtänyt, mistä mielipiteesi kumpuavat.
"Lausuntosi uskottavuustaso on matala."
Aina ulkonäöstä puhuttaessa on kyse subjektiivisista asioista. Kavereiden kanssa saatetaan jopa leikkimielisesti väitellä, onko vaikka Brad Pitt oikeasti hyvännäköinen vai ei. Kaikkien mielestä ei ole. Henkilökohtaisesti en rehellisesti sanoen tiedä, mikä Hännikäisessä on karkoittanut kaikki naiset hänen luotaan usean vuoden ajan.
"Tasa-arvopuheessa naiset muistavat korostaa, että vaikka olemme tasa-arvoisia, ei meidän tarvitse olla samanlaisia. Silti naisilla tuntuu olevan jonkinlainen perusulkonäkövaatimus millainen mies on OK."
Niin, emme olekaan samanlaisia. Naiset eivät oleta, että mies vaikka meikkaa. Tietenkin on perusulkonäkövaatimus (mutta jokaisella naisella omansa!), olisi tekopyhää väittää muuta. Ulkonäöllä ilman muuta on merkitystä. Voisin lähteä epätasa-arvon nimissä heittelemään esille naisten selkeästi suurempia ulkonäköpaineita, mutta se on jo ehkä toisen keskustelun aihe.
"Kovin on vaihteleva kriteeristö."
Vaihtelevia ovat ihmisetkin. En usko, että sinä ja ystäväsikään pidätte tasan samanlaisista naisista.
"No aina voi siis sanoa miehestä että et näytä pitävän itsestäsi huolta ja sillä hyvä, ei tarvitse tuon paremmin perustella?"
Itsestään huolta pitäminen on monille tärkeää ja sillä on myös suuri vaikutus ulkonäköön ja viehättävyyteen. Ei se mikään kaiken kattava selitys tietenkään ole, mutta kuten sanoin, en voi sellaista Hännikäisen (tai kenenkään muunkaan) tapauksessa antaa.
"Tämä on totaalisen epämääräinen, subjektiivinen lause, jonka merkitys vaihtelee ihmisistä toiseen. Jos mies mielestään pitää itsestään huolta, niin se ei miehen itsestään huolenpito välttämättä naisen mielestä ole huoltapitoa!"
Niin onkin epämääräistä ja subjektiivista. Ei ole olemassa yhtä muottia, johon tunkeutumalla kaikki pitäisivät ihmistä viehättävänä. On löydettävä oma pari, kaikkia ei voi miellyttää (eikä tarvitse!).
"Se että tulee itse toimeen omien vajaavaisuuksiensa kanssa, ei kyllä takaa mitään. Se ei myöskään takaa sitä miten toinen lähtökohtaisesti ajattelee näistä vajaavaisuuksista."
Kyllä se takaa - paljon paremman olon itselle ja kohtelun kuin jos ei ole sinut itsensä kanssa. Jos joku ajattelee toisesta pahaa vaikka vinon nenän takia, ajatelkoot. Kenen menetys se lopulta on? Aikuinen fiksu ihminen haluaa nähdä virheiden ohi. Kauniimmat ihmiset tosiaan keskimäärin saavat positiivisempaa huomiota ja kohtelua, mutta eivät hyvät kokemukset ole meidän muidenkaan ulottumattomissa.
"Edelleen et anna niitä konkreettisia neuvoja, että mitä voi valita ja pitää tehdä itse."
Jokainen voi kehittää itseään itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Mikään deittivinkki ei toimi 100%:lla varmuudella. Tässä kuitenkin listaa, koska ilmeisesti se on nyt jotenkin valtavan olennainen:
- huolehtii kunnostaan ja terveydestään
- katsoo välillä peiliin
- parantaa jos peili näyttää korjattavaa (kuten iho, hiukset, vartalo, vanhat silmälasit)
- piilottaa jos on heikkoja kohtia piilotettavana
- ottaa ilon irti persoonallisesta ulkonäöstään
- pukeutuu itselleen sopiviin väreihin, hyvän mallisiin vaatteisiin jne.
- kehittää tervettä itsetuntoa (vaikka palkitsevia asioita tekemällä)
- on aidosti kiinnostunut muista ihmisitä
- ei unohda keskustelutaitoja
- on empaattinen, sympaattinen jne.
Tulipa tyhmä olo tuota kirjoittaessa, ihan kuin laatisin vinkkejä johonkin teinilehteen... :D "Kato rakastat itseäs sellasena ku oot ni muutki rakastaa sua".
Jorma:
Vai meneekö se sittenkin niin, että ensin oli äidin suurempi vastuu ja sen jälkeen oikeudet? Ei voi saada jos ei anna- Sukupuolten poteronkaivuu ja niissä seisominen ei johda yhtään mihinkään.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista"Vai meneekö se sittenkin niin, että ensin oli äidin suurempi vastuu ja sen jälkeen oikeudet?"
VastaaPoistaEi mene. Suurempi vastuu perustuu suurempiin oikeuksiin.
"Sukupuolten poteronkaivuu ja niissä seisominen ei johda yhtään mihinkään."
Eikö silloin kannattaisi lopettaa miesten syyttely kaikesta, ja katsoa välillä peiliin?
Ei se vain vetele, että miesten velvollisuuksia ollaan aina valmiita lisäämään, muttatasa-arvoisia oikeuksia ei heille tipu.
oli paha typo edellisessä... poistin sen ja kirjoitan tähän uudelleen.
VastaaPoistaEllu: "Täällä taas."
Jaaha, minä jo laskin, että luovutit ja tunnustit tappiosi, kun poistuit paikalta pitkäksi aikaa :)
No täytyy tutustua kirjoittamaasi paremmin illemmalla.
Ellu: "- katsoo välillä peiliin
VastaaPoista- parantaa jos peili näyttää korjattavaa (kuten iho, hiukset, vartalo, vanhat silmälasit)
- piilottaa jos on heikkoja kohtia piilotettavana
- ottaa ilon irti persoonallisesta ulkonäöstään"
Tuli juuri mieleen, että sattumalta Japen "itsereflektio" ja peliin katsominen (tavallaan) on nähtävissä tässä eilen illalla postaamassani (lähinnä alempi kuva) kuvassa. :)
Ei sen kuvan ei ole tarkoituskaan olla selvä, kun erästä kuvaustekniikkaa tuli kokelitua, mutta koekaniinina tuli kuitenkin oltua. Ei huomannut tuolloin harrastaa itsekritiikkiä, kun katsoo tuota listaasikin ;)
"Jaaha, minä jo laskin, että luovutit ja tunnustit tappiosi, kun poistuit paikalta pitkäksi aikaa :)"
VastaaPoistaEi toivoakaan tappion tunnustamisesta! :D Kävin välillä vain harrastamassa sitä elämäksi kutsuttua.
"on nähtävissä tässä eilen illalla ..."
Jape on haamu. :D
Jorma, pois poterosta!
Ellu: "Jape on haamu. :D "
VastaaPoistaJuu, aika näkymätönhän sitä tässä on tullut oltua, monessakin mielessä. Enkä ole huomannut ottaa edes iloa irti persoonallisesta ulkonäöstäni :)
Kuinka tuo on jäänytkin minulta väliin...en ymmärrä, no kaipaa sitä vielä ehtii :)