Hassin mukaan on häpeällistä, että tasa-arvon mallimaana itseään pitävässä Suomessa naisten ja miesten keskituntipalkan ero on suurempi kuin EU:ssa keskimäärin.
Ongelma ei ole niinkään siinä, että täsmälleen samaa työtä tekeville naisille ja miehille maksettaisiin erisuuruista palkkaa, vaan siinä, että 'naisten työt' hinnoitellaan vähempiarvoisiksi kuin 'miesten työt'", Hassi sanoo.
On se kumma, että sinänsä arvostamani Hassikin luulee, että palkat "hinnoitellaan" arvostuksen perusteella. Pohjimmiltaan palkka määräytyy kysynnän ja tarjonnan kautta vastaamaan työn rajahyötyä. Vahva ammattiliitto voi hilata palkkaa hieman tuota markkinahintaa kovemmaksi mutta ei loputtomiin.
VastaaPoistaJulkisen puolen palkat noudattavat pääpiirteittäin samaa lakia, paitsi niissä töissä jossa kilpailua ei ole. Kirjastotyöntekijän palkka ei ole huono siksi, että hänen työtään ei arvostettaisi vaan siksi, että hänellä ei ole työtä, johon vaihtaa, jos palkka ei tyydytä.
No, eikös tämä Hassikin ole niitä päältä vihreitä, mutta sisältä tummanpunaisia, 1970-luvun taistolaisia? Sehän selittää mielipiteen ihan täysin. Halutaan, että joku keskuskomitea päättäisi palkoista.
VastaaPoistaKyllä se sukupuolijakaumakin vaikuttaa joskus mystisesti palkkoihin. Esim. lääkärien palkat entisessä itäblokissa ovat lähellä opettajien palkkoja. Ja kuinka ollakaan, esim. Neuvostoliiton lääkäreistä ylivoimaisesti suurin osa oli naisia. Nämä asiat eivät ole niin suoraviivaisia kuin voisi luulla. Kyse on osittain päätöksistä: lääkärien palkkoja ja lääkäripulaa laskisi esim. 25 % korotus lääkiksen sisäänottoon. Totta kai lääkäriliitto yms. siis vastustaa sisäänoton lisäystä.
VastaaPoista"Esim. lääkärien palkat entisessä itäblokissa ovat lähellä opettajien palkkoja. Ja kuinka ollakaan, esim. Neuvostoliiton lääkäreistä ylivoimaisesti suurin osa oli naisia."
VastaaPoistaKysymys kuuluu: onko syy tosiaan todistettavasti alan sukupuolijakaumassa vai jossain ihan muussa, kuten kysynnän ja tarjonnan suhteessa?
"Kyse on osittain päätöksistä: lääkärien palkkoja ja lääkäripulaa laskisi esim. 25 % korotus lääkiksen sisäänottoon."
Sehän on jo nähty millä menestyksellä poliitikot näistä asioista päättävät.