sunnuntai, heinäkuuta 05, 2009

Isän vika?

Suomessa on kasvamassa isättömien poikien sukupolvi

HS-digi:
Kun Piia ja hänen miehensä erosivat kuusi vuotta sitten, he tekivät sopimuksen yhteishuoltajuudesta. Se on kuitenkin jäänyt hyvin nimelliseksi, sillä pojat ovat nähneet isäänsä vain satunnaisesti. Itse asiassa isä ei ole antanut kuulua itsestään kuukausiin. Piia ei tiedä, missä tämä asuu, sillä miehellä ei ole vakituista osoitetta eikä edes puhelinnumeroa.

Lauran mies puolestaan pakkasi laukkunsa kolme kuukautta pojan syntymän jälkeen ja muutti takaisin kotimaahansa. Mies piti harvakseltaan yhteyttä vielä muutaman vuoden ajan, kunnes kielsi Lauraa enää soittamasta.

Osa isistä polttaa kuitenkin sillat jälkeensä. Heistä kertoo kuntien elatusvelvollisilta perittäväksi kertyneen velan määrä: 248 miljoonaa euroa.

Vaikka Piia on todella tiukoilla taloudellisesti – hän ei ole saanut koskaan senttiäkään poikien isältä –, raha ei ole hänelle tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Hän haluaisi, että isä kulkisi edes jollakin tavalla mukana poikiensa elämässä.

"Olenkin yrittänyt mahdollistaa tapaamisia muun muassa hakemalla miehen meille. Tajusin, että sellaiseen vastuulliseen isyyteen ei hänestä mielenterveyspotilaana olisi, että hän itse järjestäisi elämänsä sellaiseksi, johon lapsi mahtuisi", Piia kertoo.

Sinkkonen kuulee ongelmista vastatessaan perhelehden lukijakysymyksiin.

"Ikävä kyllä osa miehistä ei näytä kestävän lapsen tuloa – sitä, että vaimo muuttuu eroottisesti puoleensavetävästä naisesta äidiksi. Vastikään sain kirjeen, jossa perheellä oli parivuotias pikkutyttö, mutta mies vain istui netissä ja ärtyi aina, kun lapsi yritti hiukankaan lähestyä."

"Myös tällaiset isät ovat lapselta osin hukassa; läsnä, mutta poissa."

Isättömyys ei toki ole ainoa syy ongelmiin, Sinkkonen muistuttaa.

"Mukana on muita tekijöitä: esimerkiksi yksinhuoltajan taloudellinen ahdinko. Sitten on itse eroon liittyviä seikkoja, kuten muutto. Puhumattakaan perheistä, joissa aviomies on ollut väkivaltainen tai päihdeongelmainen. Tällaisen perheen poika perii isältään sekä geneettisen rasituksen että käyttäytymismallin, siis tuplataakan. Muun muassa tarkkaavaisuushäiriö adhd:n periytyvyys isältä pojalle on vahva."

Hs-mielipide
- Olen todistanut montaa tilannetta, jossa yksinhuoltajaäiti, ei nyt suoranaisesti kiellä lastaan tapaamasta isäänsä, mutta ei ainakaan tue lapsen ja isän tapaamisia.

- Kuten jutusta ilmeni, asuu 80 prosenttia erolapsista äidin luona. Tämä ei läheskään aina ole isän tahto vaan tuomioistuimen ylikäymättömässä viisaudessaan tekemä ratkaisu, joka ei välttämättä perustu mihinkään muuhun kuin siihen vanhakantaiseen näkemykseen, että lapsen on aina parempi olla äidin luona.

- Naiset ovat päässeet tilanteeseen johon ovat itse ajaneet asiansa ja ajamalla pakoon miehet perheestään ja omineet lapset. Suurin osa isistä olisi halunnut pitää suhteet lapsiin, mutta äidit ja sos.tantat ovat estäneet sen tehokkaasti eritavoin. Sitä saa mitä kylvää.

16 kommenttia:

  1. Anonyymi5/7/09 10:55

    Siskoni on YTN. Hänellä oli jo kaksikymppisenä suunnitelma, että hankkiutuu raskaaksi jollekin komealla miehelle, mutta ei ikinä kerro lapsesta hänelle. Hänellä ei ollut pienintäkään kiinnostusta saada lapselle isää. Hänestä miehet olivat vain kivoja leluja.

    En usko siskoni olevan poikkeus nykyisten, tasa-arvoisten naisten joukossa.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi5/7/09 11:16

    Tuossa tapauksessa onneksi mies ei joudu maksamaan esim. elatusmaksuja.

    Helppoahan olisi saada mies vakuutettua sanomalla "käytän ehkäisyä", hankkia yksin lapsi ja hakea vielä lopuksi elatusapua hyväksikäytetyltä mieheltä.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi5/7/09 11:19

    Totta kyllä on että nykyään naisilla on kaikki kannustimet yksinhuoltajana olemiseen. Turvallisen beta-miehen kanssa voi ehkä aloittaa perheen. Sitten kun kyllästyy, hankkii helpon eron ja kaikki mahdolliset tuet. Jännityksen ja hyvän seksin tarjoavat tämän jälkeen sarja "pahoja poikia." Lapset, avioliittoinstituutio ja isän rooli+investointi tosin kärsivät.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi5/7/09 11:21

    Tuo Novaseekerin teksti kertoo asiasta hyvin: http://novaseeker.blogspot.com/2009/05/whiskey-on-womens-attitudes-towards.html

    VastaaPoista
  5. Anonyymi5/7/09 11:24

    "Love is now defined (by the only ones who matter, the gatekeepers of sexuality, women) as whoever is sexiest the most, and most recently. “Passion” which is short-term sexual desire, over-rules marriage and fidelity."

    "All this points to a very chaotic, short-term series of relationships and partnerings. Nothing particularly stable, and indeed a perfectly good marriage, though to a “boring nice guy” is considered disposable. Everything points to women having no need to hedge long-term, viewing their futures romantically speaking as bright. So bright that any opportunity can be pursued without any significant downside. This too, an orientation towards short-term maximization because long-term outcomes are “guaranteed” is a big shift."

    VastaaPoista
  6. Anonyymi5/7/09 14:49

    "Osa isistä polttaa kuitenkin sillat jälkeensä. Heistä kertoo kuntien elatusvelvollisilta perittäväksi kertyneen velan määrä: 248 miljoonaa euroa.

    Vaikka Piia on todella tiukoilla taloudellisesti – hän ei ole saanut koskaan senttiäkään poikien isältä –, raha ei ole hänelle tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Hän haluaisi, että isä kulkisi edes jollakin tavalla mukana poikiensa elämässä"

    -Tässä annetaan ymmrtää, että koska Piia ei saa elatusapua ex-mieheltään, hän ei saa sitä mistään. Valhe. Piia saa säännöllisesti elatustmaksun kunnalta, mutta summa vain peritään ex-mieheltä. Naiselle on ihan sama maksaako mies tai ei koska kunta takaan joka tapauksessa lapsen elatusturvan. Siksi naiset voivat tehdä lapsen vaikka jännitävän rentun kanssa, sillä lapsen ja lorton taloudellinen turva on aina taattu.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi5/7/09 16:08

    Ano: Ihan totta, elarin saa kunnalta, jos elatusvelvollinen ei maksa, mutta kunta maksaa ainoastaan minimielarin. Monissa tapauksissahan elari on varsinaisesti määrätty/sovittu isommaksi kuin minimielari, siis sen mukaan, minkä ikäinen lapsi on, kumman luona hän asuu enemmän (vai asuuko kummankaan luona enemmän) ja mitkä ovat puolison tulot.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi5/7/09 20:03

    Hesarin jutustahan kävi myös kohtalaisen hyvin ilmi niitä syitä, miksi jotkut naiset sortuvat mollaamaan miessukupuolta. He ovat niin totaalisen pettyneitä omassa suhteessaan (kuten hesarin jutussa) heidät jättäneisiin miehiin (aivan kuten jotkut täällä taitavat olla naisiin pettyneitä ja siksi näkevät vain pahaa kaikissa naisissa), että on vaikea päästä omasta katkeruudesta yli. Jutun naisethan vaikuttivat jopa äärettömästi itse yrittävänsä katkeruudesta ponnistamista ja kannustaa lapsiaan mahdollisuuksien mukaan pitämään myös suhdetta isään, joka taas ei niin kovin jaksanut kiinnostua omista jälkeläisistään.

    Kaikenkaikkiaan koskettava juttu ja sai ajattelemaan sitäkin, että tosiaan avioeroja tapahtuu aikuisten ihmisten (miesten ja naisten) itsekkyydestä ja yrittämisen puutteesta aivan liikaa lasten kustannuksella.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi5/7/09 20:22

    Tuon hesarin jutun taustatiedot jäivät vähän epäselviksi. Tietääkö joku täällä luotettavaa ja oikeasti tilastoitua tietoa siitä kuinka moni isä haluaa erotilanteessa olla lasten pääasiallinen huoltaja ja kuinka paljon on tasa-arvoisia yhteishuoltajuussopimuksia, että lapsi tosiasiallisesti asuu molemmilla vanhemmilla (pimittäen todennäköisesti molemmilta vanhemmilta viimeistään teini-iässä puolet elämästään, kun vanhemmat kuvittelee lapsen olevan just nyt toisen luona?).

    VastaaPoista
  10. "Hesarin jutustahan kävi myös kohtalaisen hyvin ilmi niitä syitä, miksi jotkut naiset sortuvat mollaamaan miessukupuolta. He ovat niin totaalisen pettyneitä omassa suhteessaan"

    Jos yhden suhteen perusteella tehdään yleistyksiä koko sukupuolesta, niin hyvin ei mene. Herää kysymys, onko sellainen henkilö riittävän tasapainoinen vanhemmaksi. Eikä vika ole välttämättä suinkaan aina vain miehen, jos suhde menee puihin.

    "aivan kuten jotkut täällä taitavat olla naisiin pettyneitä ja siksi näkevät vain pahaa kaikissa naisissa"

    Ei naisissa ole mitään vikaa, feministeissä vain.

    VastaaPoista
  11. Ei naisissa ole mitään vikaa, feministeissä vain.

    Nooh, sanoisin, että pohjimmiltaan tuo on totta, mutta se, mitä valta tekee ihmiselle.. se korruptoi.

    Naiset eivät siis sinänsä ole sen viallisempia kuin miehetkään, mutta he ovat suuremman valtansa takia korruptoituneita, ja heidän käytöksessään ja asenteissaan on etenkin nuorena yleisesti ottaen hyvinkin paljon vikaa.

    Lisäksi se, miten yhteiskunta kohtelee naisia ja miehiä eri tavalla, ja samalla suoltaa feministisiä valheita ja pimittää sen, miten se syrjii miehiä tavattoman paljon ja monella tasolla, tuo oman lisänsä rokkaan. Naisen on hyvin vaikea nähdä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, kun hänellä on itsellään asiat niin hyvin.

    Eli sikäli varsinainen alkuperäinen syy ei ole naisten, mutta naiset eivät näistä asioista johtuen ole aivan yhtä hyvin perillä kaikesta mädännäisyydestä, jossa tavallinen mies joutuu päivittäin uimaan vastavirtaan. Joten sen kai voisi periaatteessa laskea naisen 'viaksi', vaikka varsinainen syypää onkin yhteiskunta.

    Toisaalta, tämän planeetan väestössä on joka tapauksessa hyvinkin paljon vikaa, feministit ovat yksi osa siitä räikeimmästä ja selvimmin erottuvasta 'viallisesta' porukasta, tai ainakin heidän vikansa tulevat helpoiten ja joukosta erottuvimmin esille.

    - Vortac

    VastaaPoista
  12. Anonyymi6/7/09 13:50

    Huh! Näin sitä miestä kusetetaan. Mahtaa olla nainen ylpeä itsestään. Hyi helvetti!

    Haluan raskaaksi

    Hei kaikille,

    Tuo otsikko pitää paikkansa. Olen varattu 23 vuotias nainen, mies ei halua viellä lapsia ja itse hingun niitä eli nyt olisi aika saada ne ja mies koko ajan matkoilla. Olen 177/60 mitoiltani ja c-kupin rinnat. Voitte naida yksin, kaksin tai kolminkin kunhan saan sisääni kaiken. Olen lopettanut pillereiden syönnin kaksi viikkoa sitten joten todellakin haluan lapsen/lapsia. Sinun ei tarvitse ottaa mitään vastuuta.

    VastaaPoista
  13. Anonyymi6/7/09 14:35

    Trollallaa.

    VastaaPoista
  14. Trollallaa.

    Tarkoitat kai 'Troolallaa'?

    - Vortac

    VastaaPoista
  15. Anonyymi7/7/09 13:39

    "Lauran mies puolestaan pakkasi laukkunsa kolme kuukautta pojan syntymän jälkeen ja muutti takaisin kotimaahansa"

    Miksi jutussa ei sanota, että nimenomaan ulkomaalaisille tehdyt lapset ovat näitä isättömiä ?

    Me suomalaiset veronmaksajathan nämä elatustuet maksamme. Rahoitamme ulkomaalaismiesten siemensyöksyjä.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".