Sterilisaatioissa on ikäraja? Miksi täysi-ikäisyys ei riitä sterilisaatioon? Siksikö, että jostainhan naisten on saatava sperma lisääntymiseen, ja alle 25-vuotiaat ovat niin suuresti hormoniensa pauloissa että eivät VOI välttää panemista, jos tilaisuus suinkin kohdalle tulee.. ?
Tässä muuten feministien toimintatapa ja keskustelutyyli kaaviona esitettynä:
Naisena haluaisin myös kommentoida tätä sterilisaation korkeaa ikärajaa. Olen 28-vuotias heteroparisuhteessa elävä nainen, mieheni on saman ikäinen, emme halua lapsia ja hormonaalinen ehkäisy ei sovellu minulle. Yhteiskunta ei kuitenkaan anna meidän päättää omista kehoistamme vaan olettaa, että kaikki haluavat lisääntyä. Minullekin on sanottu joka kerta gynekologilta asiasta tiedusteltuani, että kyllä se mieli vielä muuttuu. Ilmeisesti vapaaehtoinen lapsettomuus on vielä suomalaiselle holhousyhteiskunnalle vierasta tai kiellettyä.
Hassua muuten, että vaikka naiset saavatkin olla 'ihmisempiä' kuin kukaan muu, naiset haluavat kuitenkin aina kommentoida kaikkea 'naisena'..
He ovat niin täydellisesti identifioituneet 'naiseuteen' tai sanoisinko kehonsa sukupuoleen, että se on lähes tyrmistyttävää. Vaikka miehen rooli-nimistä pakkopaitaa painostetaan ja ehdollistetaankin miehiin pikkupojasta asti, en ole koskaan törmännyt miehiin, jotka olisivat aivan yhtä lumoutuneet omasta sukupuolestaan kuin naiset nykymaailmassa omastaan.
Tässä muuten varsin lupaavalta vaikuttava sivusto:
http://www.freewebs.com/feminism-evaluated/
Siellä on ilmeisestikin linkkki videoon, jossa feministit keskeyttävät miesten oikeuksia käsittelevän kokouksen ja tulevat sinne riehumaan. Olen ehkä joskus sen videon itsekin nähnyt. Mutta hyviä kysymyksiä hän esittää sen videolinkin alapuolella.
"naiset haluavat kuitenkin aina kommentoida kaikkea 'naisena'.."
Em. anonyymin kommenttiin viitaten tuo maininta toi tosin mielenkiintoista taustaa. Tämä on kuitenkin kohtuullisen miesvaltainen blogi. Toivotan itse tervetulleeksi kaikki naiskommentoijat, jotka osaavat käyttäytyä ja keskustella.
Vaikkakin toivoisin muuten, että kaikki keskustelijat keksisivät itselleen jonkin nimimerkin.
Naisen ja naiseuden juhlistaminen ja ylistäminen on etenkin joka naistenlehdestä tuttua tavaraa. Vastaavasti miehenä mediasta ja kasvatuksesta saamani mieskuva on ollut jotakin aivan muuta kuin positiivista ja ihanan vapauttavaa.
Korkeasti koulutettujen pariskuntien vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole nykyisessä talousjärjestelmässämme kestävän kehityksen mukaista. Siksi siihen sopii suhtautua samanlaisella paheksunnalla kuin muuhunkin sosiaalipummailuun.
Maassa tehtyyn kyselyyn osallistui 1 240 konttorityöntekijää. Kyselyn mukaan miehiä tuskastuttaa minihameiden lisäksi myös erittäin korkeakorkoisten kenkien näkeminen. Levottomuutta aiheuttavat myös naisten matalavyötäröiset housut, jotka mahdollistavat alushousujen vilahtelun miesten nenien edessä.
Eteläkorealaisia konttoreissa työskenteleviä naisia ei miesten pukeutumisessa häiritse oikein mikään. Naiset eivät kuitenkaan mielellään katsele tahroja miesten paidoissa tai kravateissa.
Eteläkorealaisia konttoreissa työskenteleviä naisia ei miesten pukeutumisessa häiritse oikein mikään.
Suomalaisia naisia sensijaan tuntuu miesten pukeutuminen kovastikin harmittavan. Tämän tästähän saa lukea, miten joku lenita kertoo, miten oksettavaa on kun mies käyttää vaikkapa valkoisia sukkia tms.
Enpä tosiaan ole paljon törmännyt artikkeleihin, joissa ruodittaisiin naisten pukeutumisessa vaikkapa sitä, miten mautonta on pitää minihametta ja avokaulaista tissivakopaitaa työpaikalla.
Naiset oman kokemukseni mukaan pitävä tällaisia 'seksuaalisesti provosoivia' asusteita aivan asiattomissa paikoissa - tai tarkemmin sanoakseni, paikoissa, joissa järjellä olettaisi, että he pukeutuisivat asiallisemmin.
"Ilmeisesti vapaaehtoinen lapsettomuus on vielä suomalaiselle holhousyhteiskunnalle vierasta tai kiellettyä."
Haluavat sitä uutta sukupolvea holhouksen maksumiehiksi/naisiksi.
Noh, eipä multa ole kukaan tullut vaatimaan, että minun pitäisi lisääntyä. Se hyvä puoli kyllä miehenä olemisessa, ja etenkin ei-alfauroksena olossa on, että ihmiset eivät uskoisi useimpien miesten pystyvänkään lisääntymään, koskapa eivät 'saa naista'. Näin ollen saa olla kyllä tuollaiselta painostukselta rauhassa, jos on vähänkään 'kiltin ja mukavan' oloinen heppu.
Mies.asia, enpä ole ennen tiennytkään että tuollainen antinatalismi on olemassa. Mutta kun luin tuon wikipedia-tyngän, voin sanoa että olen täysin samaa mieltä asiasta.
Lisääntymisen ei koskaan pitäisi tapahtua suunnittelematta (siis koko planeetan kokonaisuuden kannalta). Tuossa tosin ei otettu huomioon sitä, mitä kaikkea lisääntyminen tekee planeetalle, eläimille ja jo olemassaolevalle sukupolvelle. Montako eläinparan ruhoa esimerkiksi yksi ihminen ehtii elämänsä aikana syödä? Paljonko saasteita yksi ainoa ihminen kykenee koko elämänsä aikana tuottamaan? Jne jne.
Ihmiset eivät ajattele näitä asioita tosiaankaan rationaalisesti ja järkevästi, ja pohdi ennalta, että sielu, joka heidän lapsensa kehoon inkarnoituu, voi olla vaikka mikä massamurhaaja tai mikä pahempaa -- *gasp* -- feministi!
Yleensä naisten argumentaatio lisääntymisen puolesta on tyyliin "Se on niin söpö nyytti joka rakastaa minua ikuisesti" .. tai "Vauvat on söpöjä!"..
Kertoo paljon ihmiskunnan henkisestä, älyllisestä ja moraalisesta tasosta.. yleensäkin ihmiset vaikuttavat haluavan lisääntyä hyvin itsekkäistä syistä; toisinsanoen, koska "he haluavat lapsen", eli he haluavat jonkin kokemuksen tai 'oman olion', jonka kanssa sitten kokeilla kaikenlaista ja leikkiä ja vehdata ja katsoa kun se kasvaa - kenties joku, jonka kautta elää omaa kadotettua lapsuuttaan, kenties joku, joka halutaan muokata sellaiseksi kuin itse on - tai sitten joku, joka saa luvan koettaa elää elämänsä paremmin kuin mihin itse pystyi..
Kun miettii asiaa laajemmin, niin mitä EPÄitsekkäitä syitä lisääntymiselle on? MIKSI tähän maailmaan on moraalis-eettisistä syistä PAKKO saada juuri Liisa-Irmeli Kuukamo? Eikö täällä ole jo tarpeeksi ihmisiä ja lapsiakin? Näihin kysymyksiin 'vanhemmuutta suunnittelevat' ihmiset tai jo lisääntyneet eivät yleensä oikein osaa rationaalisesti vastata.
Ihmiset kuitenkni lisääntyvät kuin kanit. Olettaisin, että tässä on kyse etupäässä naisen äidinvaistoviettien tyydyttämisestä. Olen joskus miettinyt, että kenties naisille lisääntymisvietti (siis oman vauvan synnytykseen pyrkiminen) on suunnilleen samaa sarjaa kuin miehille yhdyntävietti, eli myöskin lisääntymiseen pyrkivä voima (joskaan tämän tyydyttämiseksi ei tarvitse lisääntyä, mutta tuon toisen tyydyttämiseksi täytyy).
Eli siis jos naisten tarve synnyttää on yhtä valtava kuin miesten tarve suorittaa yhdyntä (yhä uudelleen ja uudelleen..), se ehkä selittäisi paljon maailman nykytilaa.
Vortac:"Kun miettii asiaa laajemmin, niin mitä EPÄitsekkäitä syitä lisääntymiselle on? MIKSI tähän maailmaan on moraalis-eettisistä syistä PAKKO saada juuri Liisa-Irmeli Kuukamo? "
Tämä on aika uudenlaista, tämän vuosituhannen ajattelua. Ei ainakaan vielä 70-luvulla kun itse synnyin lapsia leivottu viihdejärjestelmän osasiksi. Nykyisin näin taitaa tapahtua aika usein.
Lapsi on myös imagokysymys, jonka mahdollistaa isiä syrjivä laki. Lapsi on äidin omaisuutta ja isä voi olla iloinen "saadessaan" olla lapsenSA lähellä. En tiedä jos tuo isiä syrjivä laki saadaan poistettua haluaako monikaan nainen enää lapsia yhtä innokkaasti keskitasoisen miehen kanssa.
"...tosin ei otettu huomioon sitä, mitä kaikkea lisääntyminen tekee planeetalle, eläimille ja jo olemassaolevalle sukupolvelle. "
Lisääntymisellä planeetan elämää pidetään yllä suhteessa siihen, kun edelliset sukupolvet kaatuvat. Kenelläkäänhän ei ole velvoitetta tuottaa jälkikasvua, koska tämä planeetta on jo ylitäytetty. Monissa Euroopan maissakaan ei ole sellaisia luonnonalueita, kuin täällä (ja tuskin olisi täälläkään, ellei täällä olisi niin kylmä).
Oman suvun pakonomainen jatkaminen on todella typerää ja itserakasta sekoilua. Ei mikään suku ole niin ainutlaatuinen, etteikö sitä voisi lopettaa. Ei kenenkään pää ole niin tärkeä, että sen geenejä pitäisi jäljentää. Syntyvyyttä pitää rajoitaa 70%. Joissain maissa 90%. Seksin harrastamista sen sijaan pitää lisätä niin paljon, että ns. seksipula poistuu sivistysyhteiskunnasta.
Planeetallamme ei ole oikeastaan luonnonvartoa, vaan "ehtyviä luonnonvaroja". Mitä nopeammin niitä törsätään egoistisen kilpailun merkeissä, mitä enemmän pinnallisuutta ja muovikrääsää on ja sitä vähemmän on ihmisissä viisautta kehittää uutta teknologiaa, koska ihmiset kuitenkin pitää ennenpitkää kuljettaaa täältä avaruuden halki muille planeetoille.
Tuohon kehitykseen tarvitaan aikaa ja resursseja. Jos h-hetkellä kun luonnonvarat alkavat todenteolla loppumaan eikä ole avaruuslentokonetta jolla paeta, silloin ainoa ratkaisu on sotateknologia, elikä tuhoaminen. Tästä kansasta ei jää niistä taisteluista jäljelle kuin pieni onneton vähemmistö, joka sekin on ydinaseiden syövyttämää. Voi olla jopa, että koko maapallo tuhotaan ydinasein.
Nykyinen kehityskulku vie hyvinvointia ja teknologiaa köyhiin maihin, mikä on tavallaan erityisen huolestuttavaa ja tuo hyvin esiin liikaväestön merkitystä maailmassa. Tämä kehitys ei ole lupaavaa, jos se tarkoittaa sitä, että maallistetaan viimeisestkin alkuasukasheimot ja saadaan heidän lapsensa hankkimaan esim. joutavanpäiväisiä CD-levyjä ja tilaamaan joutavanpäiväisiä lehtiä.
Todellinen ekologinen ratkaisu on jättää lapsi tekemättä ja tehdä rauhassa niitä kaukomatkoja ja ajella V6-autoilla ympyrää (tosin pillurallia kannattaa välttää, koska se rappeuttaa nuorison).
ViNO vaatii sterilisaation ikärajaa laskettavaksi 25 vuoteen
VastaaPoistaHomo
Heh, hauskasti keksitty. Kirkkovenehän se siinä.
VastaaPoistaSterilisaatioissa on ikäraja? Miksi täysi-ikäisyys ei riitä sterilisaatioon? Siksikö, että jostainhan naisten on saatava sperma lisääntymiseen, ja alle 25-vuotiaat ovat niin suuresti hormoniensa pauloissa että eivät VOI välttää panemista, jos tilaisuus suinkin kohdalle tulee.. ?
VastaaPoistaTässä muuten feministien toimintatapa ja keskustelutyyli kaaviona esitettynä:
http://3.bp.blogspot.com/_xgOZYiajylI/SlJSZEA2_pI/AAAAAAAAAPY/tIAWijzBfn0/s1600-h/FeministRage.jpg
- Vortac
Naisena haluaisin myös kommentoida tätä sterilisaation korkeaa ikärajaa. Olen 28-vuotias heteroparisuhteessa elävä nainen, mieheni on saman ikäinen, emme halua lapsia ja hormonaalinen ehkäisy ei sovellu minulle. Yhteiskunta ei kuitenkaan anna meidän päättää omista kehoistamme vaan olettaa, että kaikki haluavat lisääntyä. Minullekin on sanottu joka kerta gynekologilta asiasta tiedusteltuani, että kyllä se mieli vielä muuttuu. Ilmeisesti vapaaehtoinen lapsettomuus on vielä suomalaiselle holhousyhteiskunnalle vierasta tai kiellettyä.
VastaaPoistaHassua muuten, että vaikka naiset saavatkin olla 'ihmisempiä' kuin kukaan muu, naiset haluavat kuitenkin aina kommentoida kaikkea 'naisena'..
VastaaPoistaHe ovat niin täydellisesti identifioituneet 'naiseuteen' tai sanoisinko kehonsa sukupuoleen, että se on lähes tyrmistyttävää. Vaikka miehen rooli-nimistä pakkopaitaa painostetaan ja ehdollistetaankin miehiin pikkupojasta asti, en ole koskaan törmännyt miehiin, jotka olisivat aivan yhtä lumoutuneet omasta sukupuolestaan kuin naiset nykymaailmassa omastaan.
Tässä muuten varsin lupaavalta vaikuttava sivusto:
http://www.freewebs.com/feminism-evaluated/
Siellä on ilmeisestikin linkkki videoon, jossa feministit keskeyttävät miesten oikeuksia käsittelevän kokouksen ja tulevat sinne riehumaan. Olen ehkä joskus sen videon itsekin nähnyt. Mutta hyviä kysymyksiä hän esittää sen videolinkin alapuolella.
- Vortac
Törmäsin jokin aika sitten antinatalismia käsitteleviin kirjoituksiin, jotka vaikuttivat pelottavan järkeviltä. Benatarin kirja on lukulistalla.
VastaaPoistaHyvin kirjoitettu johdatus aiheeseen.
"naiset haluavat kuitenkin aina kommentoida kaikkea 'naisena'.."
VastaaPoistaEm. anonyymin kommenttiin viitaten tuo maininta toi tosin mielenkiintoista taustaa. Tämä on kuitenkin kohtuullisen miesvaltainen blogi. Toivotan itse tervetulleeksi kaikki naiskommentoijat, jotka osaavat käyttäytyä ja keskustella.
Vaikkakin toivoisin muuten, että kaikki keskustelijat keksisivät itselleen jonkin nimimerkin.
Naisen ja naiseuden juhlistaminen ja ylistäminen on etenkin joka naistenlehdestä tuttua tavaraa. Vastaavasti miehenä mediasta ja kasvatuksesta saamani mieskuva on ollut jotakin aivan muuta kuin positiivista ja ihanan vapauttavaa.
http://www.tohtori.fi/?page=1616302&id=1006625
VastaaPoistaHippy monkey kills because of lack of sex
VastaaPoistaPäivittäinen seksi nuoremman naisen kanssa lisää miehen elinajanodotetta
VastaaPoista"Ilmeisesti vapaaehtoinen lapsettomuus on vielä suomalaiselle holhousyhteiskunnalle vierasta tai kiellettyä."
VastaaPoistaHaluavat sitä uutta sukupolvea holhouksen maksumiehiksi/naisiksi.
Korkeasti koulutettujen pariskuntien vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole nykyisessä talousjärjestelmässämme kestävän kehityksen mukaista. Siksi siihen sopii suhtautua samanlaisella paheksunnalla kuin muuhunkin sosiaalipummailuun.
VastaaPoistaMinihameet työpaikalla häiritsevät Etelä-Korean miehiä
VastaaPoistaTiistai 7.7.2009 klo 15.02
Kolme neljäsosaa Etelä-Korean miespuolisista konttorityöntekijöistä häiriintyy naispuolisten työtovereidensa turhan niukasta pukeutumisesta.
Maassa tehtyyn kyselyyn osallistui 1 240 konttorityöntekijää. Kyselyn mukaan miehiä tuskastuttaa minihameiden lisäksi myös erittäin korkeakorkoisten kenkien näkeminen. Levottomuutta aiheuttavat myös naisten matalavyötäröiset housut, jotka mahdollistavat alushousujen vilahtelun miesten nenien edessä.
Eteläkorealaisia konttoreissa työskenteleviä naisia ei miesten pukeutumisessa häiritse oikein mikään. Naiset eivät kuitenkaan mielellään katsele tahroja miesten paidoissa tai kravateissa.
STT-AFP
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200907079892907_ul.shtml
Eteläkorealaisia konttoreissa työskenteleviä naisia ei miesten pukeutumisessa häiritse oikein mikään.
VastaaPoistaSuomalaisia naisia sensijaan tuntuu miesten pukeutuminen kovastikin harmittavan. Tämän tästähän saa lukea, miten joku lenita kertoo, miten oksettavaa on kun mies käyttää vaikkapa valkoisia sukkia tms.
Enpä tosiaan ole paljon törmännyt artikkeleihin, joissa ruodittaisiin naisten pukeutumisessa vaikkapa sitä, miten mautonta on pitää minihametta ja avokaulaista tissivakopaitaa työpaikalla.
Naiset oman kokemukseni mukaan pitävä tällaisia 'seksuaalisesti provosoivia' asusteita aivan asiattomissa paikoissa - tai tarkemmin sanoakseni, paikoissa, joissa järjellä olettaisi, että he pukeutuisivat asiallisemmin.
- Vortac
"Ilmeisesti vapaaehtoinen lapsettomuus on vielä suomalaiselle holhousyhteiskunnalle vierasta tai kiellettyä."
VastaaPoistaHaluavat sitä uutta sukupolvea holhouksen maksumiehiksi/naisiksi.
Noh, eipä multa ole kukaan tullut vaatimaan, että minun pitäisi lisääntyä. Se hyvä puoli kyllä miehenä olemisessa, ja etenkin ei-alfauroksena olossa on, että ihmiset eivät uskoisi useimpien miesten pystyvänkään lisääntymään, koskapa eivät 'saa naista'. Näin ollen saa olla kyllä tuollaiselta painostukselta rauhassa, jos on vähänkään 'kiltin ja mukavan' oloinen heppu.
- Vortac
Mies.asia, enpä ole ennen tiennytkään että tuollainen antinatalismi on olemassa. Mutta kun luin tuon wikipedia-tyngän, voin sanoa että olen täysin samaa mieltä asiasta.
VastaaPoistaLisääntymisen ei koskaan pitäisi tapahtua suunnittelematta (siis koko planeetan kokonaisuuden kannalta). Tuossa tosin ei otettu huomioon sitä, mitä kaikkea lisääntyminen tekee planeetalle, eläimille ja jo olemassaolevalle sukupolvelle. Montako eläinparan ruhoa esimerkiksi yksi ihminen ehtii elämänsä aikana syödä? Paljonko saasteita yksi ainoa ihminen kykenee koko elämänsä aikana tuottamaan? Jne jne.
Ihmiset eivät ajattele näitä asioita tosiaankaan rationaalisesti ja järkevästi, ja pohdi ennalta, että sielu, joka heidän lapsensa kehoon inkarnoituu, voi olla vaikka mikä massamurhaaja tai mikä pahempaa -- *gasp* -- feministi!
Yleensä naisten argumentaatio lisääntymisen puolesta on tyyliin "Se on niin söpö nyytti joka rakastaa minua ikuisesti" .. tai "Vauvat on söpöjä!"..
Kertoo paljon ihmiskunnan henkisestä, älyllisestä ja moraalisesta tasosta.. yleensäkin ihmiset vaikuttavat haluavan lisääntyä hyvin itsekkäistä syistä; toisinsanoen, koska "he haluavat lapsen", eli he haluavat jonkin kokemuksen tai 'oman olion', jonka kanssa sitten kokeilla kaikenlaista ja leikkiä ja vehdata ja katsoa kun se kasvaa - kenties joku, jonka kautta elää omaa kadotettua lapsuuttaan, kenties joku, joka halutaan muokata sellaiseksi kuin itse on - tai sitten joku, joka saa luvan koettaa elää elämänsä paremmin kuin mihin itse pystyi..
Kun miettii asiaa laajemmin, niin mitä EPÄitsekkäitä syitä lisääntymiselle on? MIKSI tähän maailmaan on moraalis-eettisistä syistä PAKKO saada juuri Liisa-Irmeli Kuukamo? Eikö täällä ole jo tarpeeksi ihmisiä ja lapsiakin? Näihin kysymyksiin 'vanhemmuutta suunnittelevat' ihmiset tai jo lisääntyneet eivät yleensä oikein osaa rationaalisesti vastata.
Ihmiset kuitenkni lisääntyvät kuin kanit. Olettaisin, että tässä on kyse etupäässä naisen äidinvaistoviettien tyydyttämisestä. Olen joskus miettinyt, että kenties naisille lisääntymisvietti (siis oman vauvan synnytykseen pyrkiminen) on suunnilleen samaa sarjaa kuin miehille yhdyntävietti, eli myöskin lisääntymiseen pyrkivä voima (joskaan tämän tyydyttämiseksi ei tarvitse lisääntyä, mutta tuon toisen tyydyttämiseksi täytyy).
Eli siis jos naisten tarve synnyttää on yhtä valtava kuin miesten tarve suorittaa yhdyntä (yhä uudelleen ja uudelleen..), se ehkä selittäisi paljon maailman nykytilaa.
- Vortac
Ilkeä sovinistimies kiussasi vaimoaan sairastumalla hermosairauteen. Ymmärrettävästi stressi sai sitten aikaan tällaista käyttäytymistä:
VastaaPoistahttp://www.dailymail.co.uk/news/article-1198148/Mother-tried-suffocate-terminally-ill-husband-plastic-bag-350-000-insurance-payout.html
Vortac:"Kun miettii asiaa laajemmin, niin mitä EPÄitsekkäitä syitä lisääntymiselle on? MIKSI tähän maailmaan on moraalis-eettisistä syistä PAKKO saada juuri Liisa-Irmeli Kuukamo? "
VastaaPoistaTämä on aika uudenlaista,
tämän vuosituhannen ajattelua. Ei ainakaan vielä 70-luvulla kun itse synnyin lapsia leivottu viihdejärjestelmän osasiksi. Nykyisin näin taitaa tapahtua aika usein.
Lapsi on myös imagokysymys,
jonka mahdollistaa isiä syrjivä laki. Lapsi on äidin omaisuutta ja isä voi olla iloinen "saadessaan" olla lapsenSA lähellä. En tiedä jos tuo isiä syrjivä laki saadaan poistettua haluaako monikaan nainen enää lapsia yhtä innokkaasti keskitasoisen miehen kanssa.
"...tosin ei otettu huomioon sitä, mitä kaikkea lisääntyminen tekee planeetalle, eläimille ja jo olemassaolevalle sukupolvelle. "
Lisääntymisellä planeetan elämää pidetään yllä suhteessa siihen, kun edelliset sukupolvet
kaatuvat. Kenelläkäänhän ei ole velvoitetta tuottaa jälkikasvua, koska tämä planeetta on jo ylitäytetty. Monissa Euroopan maissakaan ei ole sellaisia luonnonalueita, kuin täällä (ja tuskin olisi täälläkään, ellei täällä olisi niin kylmä).
Oman suvun pakonomainen jatkaminen on todella typerää ja itserakasta sekoilua. Ei mikään suku ole niin ainutlaatuinen, etteikö sitä voisi lopettaa. Ei kenenkään pää ole niin tärkeä, että sen geenejä pitäisi jäljentää. Syntyvyyttä pitää rajoitaa 70%. Joissain maissa 90%.
Seksin harrastamista sen sijaan pitää lisätä niin paljon, että ns. seksipula poistuu sivistysyhteiskunnasta.
Planeetallamme ei ole
oikeastaan luonnonvartoa, vaan
"ehtyviä luonnonvaroja". Mitä nopeammin niitä törsätään egoistisen kilpailun merkeissä, mitä enemmän pinnallisuutta ja muovikrääsää on ja sitä vähemmän on ihmisissä viisautta kehittää uutta teknologiaa, koska
ihmiset kuitenkin pitää ennenpitkää kuljettaaa täältä avaruuden halki muille planeetoille.
Tuohon kehitykseen tarvitaan aikaa ja resursseja. Jos h-hetkellä kun luonnonvarat alkavat todenteolla loppumaan eikä ole avaruuslentokonetta jolla paeta, silloin ainoa ratkaisu on sotateknologia, elikä tuhoaminen. Tästä kansasta ei jää niistä taisteluista jäljelle kuin pieni onneton vähemmistö, joka sekin on ydinaseiden syövyttämää. Voi olla jopa, että koko maapallo tuhotaan ydinasein.
Nykyinen kehityskulku
vie hyvinvointia ja teknologiaa
köyhiin maihin, mikä on tavallaan erityisen huolestuttavaa ja tuo hyvin esiin liikaväestön merkitystä maailmassa. Tämä kehitys ei ole lupaavaa, jos se tarkoittaa sitä, että maallistetaan viimeisestkin alkuasukasheimot ja saadaan heidän lapsensa hankkimaan esim. joutavanpäiväisiä CD-levyjä ja tilaamaan joutavanpäiväisiä lehtiä.
Todellinen ekologinen ratkaisu on jättää lapsi tekemättä
ja tehdä rauhassa niitä kaukomatkoja ja ajella V6-autoilla
ympyrää (tosin pillurallia kannattaa välttää, koska se rappeuttaa nuorison).
Bmad
Selkäänpuukottaja, Miestä puukotettiin Tampereen keskustorilla - nuori nainen kiinni
VastaaPoistaSosiaaliturva loppu, mikä avuksi?
BMad, tuo oli esimerkki postauksesta, jota oli todella ilo lukea, kiitos.
VastaaPoistaJuuri tuollaisten kirjoitustesi vuoksi koetan sietää myös 'too much information'-taipumustasi. (-8
- Vortac
Ville, hyvä tuo Viivi&Wagner-strippi! Heh, heh. Erinomaista.
VastaaPoistaEn kyllä yleensä ole koskaan tykännyt tuosta sarjakuvasta, sen piirrostyyli on jotenkin ällöttävää ja sen läpät aika ankeita, mutta tuo oli hyvä!
- Vortac