Suomalaisen miehen ongelmat

HS: Mistä löytyisi nainen ajamaan miesten asiaa?

Maailman Terveysjärjestön uusin karttakirja terveysoloista Euroopassa 2008 on kiinnostavaa luettavaa. Se vahvistaa näkemystä siitä, että Suomen miehet ovat huonommassa asemassa kuin veljensä muissa Pohjoismaissa.

Suomessa on matalin syntyvyys, eli suomalainen mies kokee muiden Pohjoismaiden miehiä harvemmin isyyden onnen.

Syntymän hetkellä suomalainen mies voi odottaa kuolevansa seitsemän vuotta suomalaista naista varhemmin. Muissa Pohjoismaissa tuo ero on vain neljä vuotta. Vanhuuden kynnyksellä, 65 vuoden ikäisenä, suomalainen mies kuolee keskimäärin neljä vuotta naista varhemmin – muissa Pohjoismaissa ero on kolme vuotta.

Eläkeikään (65 vuotta) mennessä suomalainen mies kuolee kaksi kertaa suuremmalla todennäköisyydellä kuin veljensä muissa Pohjoismaissa.

Riski kuolla nuorella iällä syöpään on suomalaisella naisella pienempi kuin sisarillaan Pohjoismaissa – suomalaisen miehen riski on suurin.

Suomalaisen miehen itsemurha- ja vammautumisalttius sekä sairastuvuus maksakirroosiin naisiin verrattuna ovat Pohjoismaiden suurimmat.

Suomessa käytetään terveyteen rahaa vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa sekä absoluuttisena määränä että kansantuotteeseen suhteutettuna.

Suomen naisten menestymisen ja onnellisuuden kannalta suomalaisten miesten huono kohtelu ja kohtalo ei ole merkityksetöntä. Kuka naispoliitikko ottaa miesten asian edistämisen ykkösasiakseen?

Naisasiamiehenä olen jo vuosikymmeniä äänestänyt naisia heidän asemansa kohentamiseksi. Lupaan äänestää naista, joka lupaa edistää miesten asiaa samalla tarmolla kuin naisten asioita on edistetty.

ESKO LÄNSIMIES lääkäri

HS: Yhteishuoltajuuden käytännöt voivat lannistaa etävanhemman

"Viranomaiset toimivat automaattisesti lähivanhemman kanssa, ja yksinkertainen tiedonsaantikin saattaa etävanhemmalle olla kiven takana."

Asta Leppä kirjoitti sunnuntaisivuilla (HS 5. 7.) pojista vailla isää. Kirjoituksessa nostettiin esiin poikien tarve miehen malliin ja puuttuvan isän aiheuttamat vaikeudet mieheksi kasvamisessa. Haluan tuoda esiin toisen näkökulman etävanhemman rooliin joutuneen isän kannalta.

Leppä toi ansiokkaasti esiin lapsen kaipuun puuttuvaa vanhempaa kohtaan, mutta samalla kirjoituksessa etäisä näyttäytyy epäonnistuneena vanhempana, ja hänen ei-toivotut piirteensä korostuvat. Useimmat etäisät eivät ole juoppoja, ja juoppokin kaipaa lastaan.

Taannoisessa työssäni sosiaalityöntekijänä kohtasin asunnottomia, kaikkensa menettäneitä miehiä. Vaikka näillä miehillä elämä oli suistunut raiteiltaan ja heillä oli suuria ongelmia useilla elämänalueilla, monilla heistä oli asuntolahuoneensa hyllyllä kuva lapsestaan, johon he saattoivat etäisesti keskustelussa viitata.

Etävanhempana oleminen ei ole helppoa. Yhteiskunnassa vallitsevat asenteet ja käytännöt helposti lannistavat ja syrjäyttävät etävanhemmat lapsistaan. Yhteishuoltajuudella ei käytännössä ole mitään virkaa, jos lähivanhempi ei pidä etävanhempaa kasvatuksessa tasavertaisena kumppanina.

Viranomaiset toimivat automaattisesti lähivanhemman kanssa, ja yksinkertainen tiedonsaantikin saattaa etävanhemmalle olla kiven takana.

Omakohtainen esimerkkini tästä on tiedonkulku. Pyydettyäni tietoja lapseni koulunkäynnistä sain rehtorin vastaukseksi, että "olemme koulussamme sopineet siitä, että opettaja tiedottaa siihen perheeseen, jossa lapsi Tuusulassa asuu".

Näin siis siitäkin huolimatta, että olin erikseen ja toistuvasti pyytänyt tietoja suoraan myös itselleni. Tiedonkulun ongelmat toistuvat niin päivähoidossa, terveydenhuollossa kuin koulussakin. Tavalliset käytännöt vaikeuttavat etävanhemman läsnäoloa lapsensa elämässä. Kun ei saa suoraan tietoa lapsen asioista, ei niihin arvaa osallistua.

Vaikka oikeus tiedon saantiin on molemmilla huoltajilla lakisääteinen ja tasavertainen, ei se toteudu etävanhemman osalta ilman omaa aktiivisuutta.

Jos lähivanhempi ei ole sitoutunut etävanhemman osallistumiseen lapsen elämään, joutuu osallisuudestaan taistelemaan jatkuvasti. Voi vain kysyä, mistä siihen saa voimavarat, jos vielä elämässä olisi muita vastoinkäymisiä.

Arki pyörii lähivanhemman ympärillä. Etävanhempana joutuu huomaamaan pakostakin, että oma vaikutus lapseen kuihtuu vähitellen. Jos lähivanhempi vielä näkee etävanhemman roolin sellaisena, että siihen kuuluu lähinnä taloudellista vastuuta, mutta ei oikeutta vaikuttaa lapsen kasvatukseen liittyviin päätöksiin, on luonnollista kokea tilanne epäoikeudenmukaisena.

Kun huomaa, että oma vaikutus lapsen tavoissa ja toiminnassa on yhä vähäisempää, on pakotettu jossain määrin myös luopumaan omista toiveistaan lapsen kasvatuksessa. Miten tämän luopumisen voi tehdä ilman, että suhde lapseen viilenee?

Ottamalla itse etäisyyttä lapseen voi suojata itseään pettymyksen ja voimattomuuden tunteilta. Tämä etäisyys ei ole varmasti kenenkään tietoinen valinta tai toive, mutta se on monelle psykologinen seuraus etävanhemman asemassa.

Jos isien osallistumista lastensa elämään halutaan todella lisätä, tulisi kaikilla yhteiskunnan aloilla tehdä muutoksia. Isien asemaa lasten elämässä tulisi vahvistaa myös heidän joutuessaan etävanhemmiksi.

Etävanhemman asema tasavertaisena vanhempana tulisi ottaa huomioon jokaisen julkisen organisaation käytännöissä. Erityisesti huoltajuuskiistoja ratkaistaessa tulisi painopistettä muuttaa vanhempien oikeuksista ja edusta kohti lainsäädännönkin edellyttämää lapsen etua.

Kokemukseni mukaan asian juridinen käsittely ei pyri saamaan selville lapsen etua kuin näennäisesti. Aikuisten palkkaamat juristit ajavat aikuisten etuja ja saavat fokuksen siirtymään lapsen edusta aikuisten välisiin ristiriitoihin.

Lapsen etua ratkottaessa sosiaalityöllä ja psykologisella arvioinnilla tulisi olla nykyistä suurempi vaikutus. Yhteyksien säilyttäminen ja vahvistaminen molempiin vanhempiin on lapsen etu.

ILKKA OKSMAN