Maailman Terveysjärjestön uusin karttakirja terveysoloista Euroopassa 2008 on kiinnostavaa luettavaa. Se vahvistaa näkemystä siitä, että Suomen miehet ovat huonommassa asemassa kuin veljensä muissa Pohjoismaissa.
Suomessa on matalin syntyvyys, eli suomalainen mies kokee muiden Pohjoismaiden miehiä harvemmin isyyden onnen.
Syntymän hetkellä suomalainen mies voi odottaa kuolevansa seitsemän vuotta suomalaista naista varhemmin. Muissa Pohjoismaissa tuo ero on vain neljä vuotta. Vanhuuden kynnyksellä, 65 vuoden ikäisenä, suomalainen mies kuolee keskimäärin neljä vuotta naista varhemmin – muissa Pohjoismaissa ero on kolme vuotta.
Eläkeikään (65 vuotta) mennessä suomalainen mies kuolee kaksi kertaa suuremmalla todennäköisyydellä kuin veljensä muissa Pohjoismaissa.
Riski kuolla nuorella iällä syöpään on suomalaisella naisella pienempi kuin sisarillaan Pohjoismaissa – suomalaisen miehen riski on suurin.
Suomalaisen miehen itsemurha- ja vammautumisalttius sekä sairastuvuus maksakirroosiin naisiin verrattuna ovat Pohjoismaiden suurimmat.
Suomessa käytetään terveyteen rahaa vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa sekä absoluuttisena määränä että kansantuotteeseen suhteutettuna.
Suomen naisten menestymisen ja onnellisuuden kannalta suomalaisten miesten huono kohtelu ja kohtalo ei ole merkityksetöntä. Kuka naispoliitikko ottaa miesten asian edistämisen ykkösasiakseen?
Naisasiamiehenä olen jo vuosikymmeniä äänestänyt naisia heidän asemansa kohentamiseksi. Lupaan äänestää naista, joka lupaa edistää miesten asiaa samalla tarmolla kuin naisten asioita on edistetty.
ESKO LÄNSIMIES lääkäri
HS: Yhteishuoltajuuden käytännöt voivat lannistaa etävanhemman
"Viranomaiset toimivat automaattisesti lähivanhemman kanssa, ja yksinkertainen tiedonsaantikin saattaa etävanhemmalle olla kiven takana."
Asta Leppä kirjoitti sunnuntaisivuilla (HS 5. 7.) pojista vailla isää. Kirjoituksessa nostettiin esiin poikien tarve miehen malliin ja puuttuvan isän aiheuttamat vaikeudet mieheksi kasvamisessa. Haluan tuoda esiin toisen näkökulman etävanhemman rooliin joutuneen isän kannalta.
Leppä toi ansiokkaasti esiin lapsen kaipuun puuttuvaa vanhempaa kohtaan, mutta samalla kirjoituksessa etäisä näyttäytyy epäonnistuneena vanhempana, ja hänen ei-toivotut piirteensä korostuvat. Useimmat etäisät eivät ole juoppoja, ja juoppokin kaipaa lastaan.
Taannoisessa työssäni sosiaalityöntekijänä kohtasin asunnottomia, kaikkensa menettäneitä miehiä. Vaikka näillä miehillä elämä oli suistunut raiteiltaan ja heillä oli suuria ongelmia useilla elämänalueilla, monilla heistä oli asuntolahuoneensa hyllyllä kuva lapsestaan, johon he saattoivat etäisesti keskustelussa viitata.
Etävanhempana oleminen ei ole helppoa. Yhteiskunnassa vallitsevat asenteet ja käytännöt helposti lannistavat ja syrjäyttävät etävanhemmat lapsistaan. Yhteishuoltajuudella ei käytännössä ole mitään virkaa, jos lähivanhempi ei pidä etävanhempaa kasvatuksessa tasavertaisena kumppanina.
Viranomaiset toimivat automaattisesti lähivanhemman kanssa, ja yksinkertainen tiedonsaantikin saattaa etävanhemmalle olla kiven takana.
Omakohtainen esimerkkini tästä on tiedonkulku. Pyydettyäni tietoja lapseni koulunkäynnistä sain rehtorin vastaukseksi, että "olemme koulussamme sopineet siitä, että opettaja tiedottaa siihen perheeseen, jossa lapsi Tuusulassa asuu".
Näin siis siitäkin huolimatta, että olin erikseen ja toistuvasti pyytänyt tietoja suoraan myös itselleni. Tiedonkulun ongelmat toistuvat niin päivähoidossa, terveydenhuollossa kuin koulussakin. Tavalliset käytännöt vaikeuttavat etävanhemman läsnäoloa lapsensa elämässä. Kun ei saa suoraan tietoa lapsen asioista, ei niihin arvaa osallistua.
Vaikka oikeus tiedon saantiin on molemmilla huoltajilla lakisääteinen ja tasavertainen, ei se toteudu etävanhemman osalta ilman omaa aktiivisuutta.
Jos lähivanhempi ei ole sitoutunut etävanhemman osallistumiseen lapsen elämään, joutuu osallisuudestaan taistelemaan jatkuvasti. Voi vain kysyä, mistä siihen saa voimavarat, jos vielä elämässä olisi muita vastoinkäymisiä.
Arki pyörii lähivanhemman ympärillä. Etävanhempana joutuu huomaamaan pakostakin, että oma vaikutus lapseen kuihtuu vähitellen. Jos lähivanhempi vielä näkee etävanhemman roolin sellaisena, että siihen kuuluu lähinnä taloudellista vastuuta, mutta ei oikeutta vaikuttaa lapsen kasvatukseen liittyviin päätöksiin, on luonnollista kokea tilanne epäoikeudenmukaisena.
Kun huomaa, että oma vaikutus lapsen tavoissa ja toiminnassa on yhä vähäisempää, on pakotettu jossain määrin myös luopumaan omista toiveistaan lapsen kasvatuksessa. Miten tämän luopumisen voi tehdä ilman, että suhde lapseen viilenee?
Ottamalla itse etäisyyttä lapseen voi suojata itseään pettymyksen ja voimattomuuden tunteilta. Tämä etäisyys ei ole varmasti kenenkään tietoinen valinta tai toive, mutta se on monelle psykologinen seuraus etävanhemman asemassa.
Jos isien osallistumista lastensa elämään halutaan todella lisätä, tulisi kaikilla yhteiskunnan aloilla tehdä muutoksia. Isien asemaa lasten elämässä tulisi vahvistaa myös heidän joutuessaan etävanhemmiksi.
Etävanhemman asema tasavertaisena vanhempana tulisi ottaa huomioon jokaisen julkisen organisaation käytännöissä. Erityisesti huoltajuuskiistoja ratkaistaessa tulisi painopistettä muuttaa vanhempien oikeuksista ja edusta kohti lainsäädännönkin edellyttämää lapsen etua.
Kokemukseni mukaan asian juridinen käsittely ei pyri saamaan selville lapsen etua kuin näennäisesti. Aikuisten palkkaamat juristit ajavat aikuisten etuja ja saavat fokuksen siirtymään lapsen edusta aikuisten välisiin ristiriitoihin.
Lapsen etua ratkottaessa sosiaalityöllä ja psykologisella arvioinnilla tulisi olla nykyistä suurempi vaikutus. Yhteyksien säilyttäminen ja vahvistaminen molempiin vanhempiin on lapsen etu.
ILKKA OKSMAN
"Mistä löytyisi nainen ajamaan miesten asiaa?"
VastaaPoistaVaikkei uuden politiikon kalastelusta puhuttaisikaan.
Se on aika iso tehtävä:
ajaa lähestulkoon ainoana naisena miesten asioita julkisesti yhtä tehokkaasti, kuin vaikkapa Laasanen.
Olen keskustellut kahden
läheispiiriini kuuluvan naisen kanssa josko he viitsisivät mennä ja tehdä sen, kun kukaan muu ei sitä tee, mutta
ymmärrän, että he voisivat molemmat menettää siinä touhussa hyvin palkatut ammattinsa (ja myös oma elintasoni laskisi, koska toinen heistä on vaimo).
Pariin kertaan ovat meinanneet ottaa yhteyttä Eve Mantuun
radioesiintyminen mielessä, mutta jotenkin se on sitten jäänyt. Mutta yritän edelleen kuitenkin saada heitä tulemaan esiin, jos saisin heidät jotenkin rohkaistua. Sitten meillä olisi miesasianainen tai parikin, vaikkei se varmaan porukkaa imartelisi, että ne ovat minun ystäviäni... :)
Bmad
"Mistä löytyisi nainen ajamaan miesten asiaa?"
VastaaPoistaNiin, mistähän? Jos miehet ajavat tällä foorumilla esitettyjä asioita, tuskin naisia kiinnostaa ajaa miesten asioita:
http://ihmissuhteet.blogspot.com/2009/07/poikien-herkkyyden-poisto.html#links
bmad: "Joo. Kyllä naiset voisi kokeeksi "uudelleenorjuuttaa", esim. poistamalla äänioikeus jne. Ei tuolla olisi mitään merkitystä.
---
Naisten äänioikeus nykyään on vähän sama, kuin päästäisi kakarat vaaliuurnille (en tässä nyt halua loukata mahdollisia, fiksumpia lapsilukijoita), mutta siinä määrin kaukana naiset täyspäisyydestä ovat, että ehkä heille ei olekaan biologista perustetta olla täysvaltaisia yhteiskunnan jäseniä.
"
" Lupaan äänestää naista, joka lupaa edistää miesten asiaa samalla tarmolla kuin naisten asioita on edistetty."
VastaaPoistaEsko Länsimiehen ei tarvitse vaivautua, sillä tuollaista naista ei löydy. Tasa-arvon toteuttaminen on edelleen vain miesten asia, naisia se ei kiinnosta.
No tämä on avoin foorumi, jolle kuka vaan saa kirjoittaa. Bmadin heittoja ei voi pitää mitenkään edustavina, tuskin kukaan hänen kirjoituksiaan kokonaan on lukenutkaan.
VastaaPoistaPitää paikkansa. Vihaan suurimpaa osaa naisista. Ja melkein kaikkia miehiä... Mutta,
VastaaPoistanaiset ensin.
T: katkera mies.
Bmad
"Esko Länsimiehen ei tarvitse vaivautua, sillä tuollaista naista ei löydy. Tasa-arvon toteuttaminen on edelleen vain miesten asia, naisia se ei kiinnosta."
VastaaPoistaNaisissakin on helmiä.
Se on aika iso työ nuorelle naiselle tulla eetteriin, vaikka olisikin samaa mieltä.
Jos nyt en väärin ennusta
niin tasa-arvo-ongelmia tullaan käsittelemään ensin ahtaan miesmallin ongelmina ja siitä se pyörä lähtee liikkeelle.
Bmad
"Mistä löytyisi nainen ajamaan miesten asiaa?"
VastaaPoistaMiesten asioiden ajaminen on vielä nykyisessä yhteiskunnallisessa asenneympäristössä melko radikaalia: vastustusta, mustamaalausta ja syytöksiä tulee varmasti. Feminismi on oletus ja valta-asemassa rakenteissa.
Vaikka tasa-arvokysymysten ei tarvitse aina olla nollasummapeliä, monissa tapauksessa todellisen tasa-arvon toteutuminen tarkoittaisi kuitenkin naisten etuoikeuksien karsimista, esimerkiksi huoltajuusasioissa.
Ei tarvitse ihmetellä, miksi monet naiset eivät ajatuksesta innostu. Etuoikeuksista pidetään kiinni, eikä asioita ole helppo nähdä miesten näkökulmasta. Naisilta harvemmin liikenee kokemuksieni mukaan yhtään empatiaa miehiä kohtaan. Tällainen nainen on poikkeus.
Ammattipoliitikolle kyseessä tuskin on hyvä vaihtoehto, koska miesasian perusteella äänestäviä "tiedostavia" miehiä ei (vielä?) ole kovin paljon. Poliitikot ovat rationaalisia toimijoita.
Mutta eiköhän muutosta parempaan tapahdu hiljalleen.
-- http://mies.asia
Empatiasta vielä: ehkä joku nainen inspiroituu esimerkiksi veljensä karusta kohtalosta ajamaan miesten asiaa. Abstraktin oikeudenmukaisuuden perusteella tuskin.
VastaaPoistaEsimerkkinä Leah Ward Sears:
"I know I'll never understand fully all that factored into his decision to kill himself. No doubt Tommy was wrestling with more demons than he had ever admitted to me or knew himself. But as a divorcee myself and, for a number of years, a single parent, I know the immense pain of divorce and its aftermath. The limitations the law placed on Tommy's right to raise his own children after his divorce magnified my brother's pain and was, I believe, more than he could live with." ( CNN Commentary: Let's end disposable marriage)
Mies-asia:"Ei tarvitse ihmetellä, miksi monet naiset eivät ajatuksesta innostu. Etuoikeuksista pidetään kiinni, eikä asioita ole helppo nähdä miesten näkökulmasta. Naisilta harvemmin liikenee kokemuksieni mukaan yhtään empatiaa miehiä kohtaan. Tällainen nainen on poikkeus."
VastaaPoistaEi heru empatiaa, koska
mieheltä on suljettu monetkin ihmisyyden tasot, joihin naiset ovat oikeutettuja. Lisäksi miehet, jotka naisten silmissä ovat 'jotain' omaavat yhteiskunnallista valtaa ja ovat mielellään mukana pelissä, joka takaa heille paljon seksiä ja suhteita myös kaunottarien kanssa. Alfauroot ovat pitkälti
kulttuurin tuotteita, hyvin yksinkertaisia miehiä ja heillä ei hirveästi ole niitä tunteita (jotka on kaikilta miehiltä yritetty kieltää). Mieheen kohdistuu paljon sosiaalista inhoa kun lähestytään sukupuolitasoa ja seksuaalisuutta - ja silloin miehen tehtävä onkin lunastaa paikkansa olemalla vähän jotakin muuta, kuin mitä hän noin pohjimmiltaan on, elikä vähemmän tunteellinen, kuin naiset. On aina huvittavaa katsoa kun alfauros ja nainen kohtaavat. Alfauroksen on vaikeampi ymmärtää naista, koska alfauros on tukahduttanut itsestään tuon ihmisyyden tason, mutta hän kokee kuitenkin ihmisyyden mielenkiintoisena ja löytää sen naisista.
Keskivertomies tai ATM:ä
on taas lähempänä naista, koska he ovat enemmän ihmisiä, kuin alfauroot. He voisivat olla naisen viekussa paremmin, mutta naiset eivät tulenpalavasti halua näitä miehiä
lähelleen. Ja siihen on selkeä syy:
ihmisyydestä ja tuntoherkkyydestä on tullut naiseuden
aluetta. Miesten on pysyttävä poissa sieltä ja valloitettava naiset jollain muulla tavalla.
"Mutta eiköhän muutosta parempaan tapahdu hiljalleen."
Sitten kun valtamedia
ottaa aiheet käsittelyyn niistä alkaa tulla jokapäiväistä tietoa. Tieto on luonteeltaan sellaista, että sen on aikanaan päästävä perille, mutta sen liikettä voidaan silti estää monin tavoin. Erityisesti alitajunnan ja
raivon voimalla.
Useimmat miehet eivät tosiaankaan ymmärrä vielä tilannettaan. Minusta ja varmaan muistakin miesaktiiveista on hauskaa katsella ympärillään olevien miesten toilailuja maailmassa, jossa naiset ovat tehneet asiat heille vaikeiksi. Miesasia ei ole tavoittanut, kuin murto-osan ihmisistä. Naisia kohdellaan liian hyvin - tai huonosti - esineinä.
Esimerkiksi Laasanen ja Kotro tunnetaan nimeltä jossain, mutta ei olla tietoisia miesasian asiasisällöstä.
Naiset on esineitä. Joo. Ja miehet ei saa pillua jos eivät ole tarpeeksi esineitä.
Bmad
Esko Länsimies on astunut ensimmäisen askeleen parantumisen tiellä. ;)
VastaaPoistaMonet nuoret miehet luulevat, että feminismiä kuuluu kannattaa. Siis, kuka ei nyt haluaisi puolustaa vähäosaisia? Minäkin ajattelin niin aikoinani. (Sivumennen sanottuna, Vihreän langan jotkut idioottifeministit taisivat ensimmäisensä vieraannuttaa meikäläistä harhakäsityksistäni.)
Ensimmäinen särö tulee juuri tuosta, että oivaltaa vähäosaisuuden olevan paljon yleisempää miesten keskuudessa. Keskimääräisellä naisella menee melkein kaikilla hyvinvointimittareilla mitattuna miestä paremmin.
Esko-poika ei kuitenkaan vielä osaa luopua feminismin kannattamisestaan. Ei rakkaasta aatteesta voi noin vain luopua. Siksi hän tragikoomisesti arvelee auttavansa miehiä äänestämällä naista.
Seuraava askel paranemisen tiellä olisikin ymmärtää, että miesasiaa ajetaan vastustamalla feminismiä. Feminismin vastustaminen taas on liki mahdotonta politiikoilla yleensä, mutta vielä mahdottomampaa naispoliitikolle.
(Huvittava tuo ano, muuten, joka kirjoittaa täällä miesvihassaan jopa rasistisia juttuja, ja sitten paheksuu muita. Tosin hiukan toivoisi sordiinoa tietyille mieskirjoittajille.)
"Siis, kuka ei nyt haluaisi puolustaa vähäosaisia? Minäkin ajattelin niin aikoinani. (Sivumennen sanottuna, Vihreän langan jotkut idioottifeministit taisivat ensimmäisensä vieraannuttaa meikäläistä harhakäsityksistäni.)
VastaaPoistaEnsimmäinen särö tulee juuri tuosta, että oivaltaa vähäosaisuuden olevan paljon yleisempää miesten keskuudessa. Keskimääräisellä naisella menee melkein kaikilla hyvinvointimittareilla mitattuna miestä paremmin.
Esko-poika ei kuitenkaan vielä osaa luopua feminismin kannattamisestaan. Ei rakkaasta aatteesta voi noin vain luopua. Siksi hän tragikoomisesti arvelee auttavansa miehiä äänestämällä naista.
Seuraava askel paranemisen tiellä olisikin ymmärtää, että miesasiaa ajetaan vastustamalla feminismiä. Feminismin vastustaminen taas on liki mahdotonta politiikoilla yleensä, mutta vielä mahdottomampaa naispoliitikolle."
Tuota Vihreää Lankaa lukuunottamatta tuo on aikalailla sama reitti, jolla minäkin tänne päädyin. Minäkin olin vielä viime vuoden puolivälissä naisia ihannoiva, miehiä haukkuva profeministi. Ja hyväksyin sen sukupuoleni perusteella harteilleni sysätyn syyllisyyden taakan kyselemättä.
Täytyneekö tämä vielä kirjata, ettei tule herjattua sittenkin puolueista parasta: Äänestä edelleen Vihreitä. Nykyinen Vihreä lanka on tiputtanut miesrasismin repertuaaristaan. Ehkä vihreitä naisia on koulutettu tai sitten telaketjulinja ei saa juttujaan läpi.
VastaaPoista"Syntymän hetkellä suomalainen mies voi odottaa kuolevansa seitsemän vuotta suomalaista naista varhemmin. Muissa Pohjoismaissa tuo ero on vain neljä vuotta. Vanhuuden kynnyksellä, 65 vuoden ikäisenä, suomalainen mies kuolee keskimäärin neljä vuotta naista varhemmin – muissa Pohjoismaissa ero on kolme vuotta."
VastaaPoistaIhmiset jotka valittavat tästä eivät selvästikään ole koskaan vierailleet pitkäaikaisosastoilla tai vanhainkodeissa.
"Ihmiset jotka valittavat tästä eivät selvästikään ole koskaan vierailleet pitkäaikaisosastoilla tai vanhainkodeissa."
VastaaPoistaTotta, että nykyisin voidaan ihmistä pitää puolikuolleena sängynpohjalla helvetin esikartanoon verrattavassa tilassa vuosikausia. Sairautta voidaan jotenkuten hoitaa, mutta mitään tilannetta parantavaa toimenpidettä ei usein ole. Pitäisi keskittyä paljon nykyistä enemmän panostamaan vanhusten elämän laatuun. Palliatiivinen hoito on myös jätetty retuperälle. Toinen asia on sitten, kuinka moni niistä vanhuksista saataisiin pois sieltä sängynpohjalta, jos tarkistettaisiin tahatonta (ja tahallista) useiden rauhoittavien lääkkeiden päällekkäistä annostelua, sekä yksittäisten yliannostelua.
Mutta miten tämä on ristiriidassa miesten elinkaaren pidentämisen kanssa? Jos miehet eläisivät pidempään, niin naiset joutuisivat viettämään vähemmän aikaa yksin leskenä. Tällöin elämänlaatu olisi parempi, sillä heillä olisi kumppani, jonka kanssa jakaa koti pidempään. Ja kun ei tarvitsisi elää yksin, niin ei tarvitsisi joutua vanhainkotiin, tai muuhun kamalaan laitokseen ainakaan yhtä varhain.
Bmadin heittoja ei voi pitää mitenkään edustavina, tuskin kukaan hänen kirjoituksiaan kokonaan on lukenutkaan.
VastaaPoistaÄlähän nyt, kyllä BMadilta on irronnut aika hyvää analyysiä ja arviointia, ja velmua huumoriakin. Nyyssiaikoina jotenkin tyrmistyin hänen liian suuresta 'outoudestaan' ja jätin pienen tahkoamisen ja väännön jälkeen hänen viestinsä lukematta. Kuitenkin täällä en heti tunnistanut häntä, ja lähinnä havaitsin, että siinäpä heppu, joka tietää asioista ja jolla on aika hyviä arvioita, kunnes alkoi tulla sitä samaa outoutta jossain vaiheessa peliin mukaan, ja ..
No, koetan tiivistää; BMadilla on ollut paljonkin asiallisia, erittäin hyviä postauksia ja kirjoituksia. Mutta hänen henkilökohtaisen seksielämänsä yksityiskohtainen retostelu ja joskus suoranainen kehotus itsekin samanlaiseen, ja tietynlainen termien sekoittaminen joskus on saanut meikäläisen vähän karttamaan hänen viestejään ajoittain.
Kai se on niin, että pitää ottaa paha hyvän mukana, eli sietää nuo pervoilut, jos sillä hinnalla sitten saa myös hyvääkin tekstiä.
Kyllä minä olen esimerkiksi BMadin hyvinkin monta postausta lukenut ihan alusta loppuun saakka.
BMad on outo, ja hänen sadomaso-hehkutuksensa on lievästi sanoen häiritsevää, mutta hänelläkin on paikkansa maailmassa, ja miesasian sekä aidon tasa-arvon edistämisen joukossa. Tarvitsemme tässä kamppailussa jokaisen yksilön, eikä meillä ole varaa hyljeksiä kenenkään apua.
Siinä määrin alistetussa asemassa miehet ja totuus ovat.
- Vortac
Se on aika iso työ nuorelle naiselle tulla eetteriin, vaikka olisikin samaa mieltä.
VastaaPoistaTotta kyllä. Mutta eipä se ole miehillekään helppoa - jos katsoo sitä kitkerän sapen määrää, jota jokaisen miehen munille ja kasvoille pyritään paiskomaan ja sylkemään ruokottomuuksia säästämättä solkenaan, jos mies vain uskaltautuu totuuden sanan sanomaan miesten tilanteesta, naisten tilanteesta, tasa-arvosta tai mistä hyvänsä ihmissuhteisiin liittyvästä piirteestä, joka ei olekaan yleisen dogmin mukainen.
Saikohan neuvostoliitossa aikoinaan puhua hieman vapaammin valtaapitäviä kritisoivia asioita kuin nykymaailmassa feminististä hegemoniaa ja feministisiä valheita ja mantroja kyseenalaistavia keskusteluja?
- Vortac
ihmisyydestä ja tuntoherkkyydestä on tullut naiseuden
VastaaPoistaaluetta. Miesten on pysyttävä poissa sieltä ja valloitettava naiset jollain muulla tavalla.
Tämä oli taas hyvä esimerkki niistä erinomaisista postauksistasi. Tuo on nimittäin erityisen hyvin sanottu.
Juuri noin asiat ovat.
- Vortac
Minusta ja varmaan muistakin miesaktiiveista on hauskaa katsella ympärillään olevien miesten toilailuja maailmassa, jossa naiset ovat tehneet asiat heille vaikeiksi.
VastaaPoistaMinulla on taas hiukan ristiriitaiset tunteet tämän ilmiön suhteen. Aina kun seuraan jotain miesparkaa, jonka nainen on onnistunut seksillä ja valheillaan koukuttamaan, ja näen, miten nainen riistää mieheltä paidankin päältä, toisaalta ajattelen - noniin, olisitte kuunnelleet totuuden ääntä ettekä juosseet himojenne perässä ja uskoneet naisia. Toisaalta käy sääliksi miehiä, jotka kuitenkin lopulta ovat yhteiskunnan mediapropagandan ja systemaattisen institutionaalisen aivopesun uhreja (varmasti jo lastentarhoissa ja päiväkodeissa aletaan kitkemään miehistä luovuus pois ja koulimaan heistä naisia kunnioittavia yksilöitä), eikä heitä voi pitää täysin vastuullisina täysin ymmärrettävistä hairahduksistaan.
On toisaalta niin surullista, kun nämä harhaanjohdetut mutta hyväätarkoittavat ihmiset saavat maksaa niin kovan hinnan niin inhimillisestä virheestä - toimimisesta tismalleen niinkuin on opetettu..
Toisaalta se on pelottavaa, kun näkee, mihin kaikkeen valtarakenteisiin syöpynyt feminismi pystyy niin monien miesten kohdalla - miesten, jotka luulivat tekevänsä, mitä heiltä odotettiin, ja olevansa hyviä ihmisiä ja miehiä ja isiä.. yhtäkkiä heiltä onkin riistetty kaikki, eivätkä he voi millään tasolla ymmärtää.
Sitten he helposti syrjäytyvät, alkoholisoituvat, jäävät kodittomiksi.. koettaessaan epätoivoisesti käsittää, mitä oikein tapahtui - ja miksi.
Välillä tästä kaikesta on vaikea löytää huumoria ja naureskella noille miesparoille. Toisaalta, tulee sitten taas mieleen se kolikon kääntöpuoli, josta jo mainistin, eli "tyhmyydestä sakotetaan".
Ongelma on kait siinä, että jos miehet KUUNTELISIVAT meitä, jotka koetamme heille kertoa ainoastaan sen, miten asiat ovat, ja millaisia naiset oikeasti ovat, tätä ongelmaa ei olisi eikä tuollaista voisi tapahtua. Sen takia kai minulla on hieman ristiriitaiset tunteet.. koetan kertoa ja lähes huutaa, että älkää jumankauta tehkö tuota virhettä, mutta kuuroille korville se kaikuu.. ja sitten näen, miten heidän elämänsä musertuu juuri sen virheen vuoksi, jota koetin estää heitä tekemästä..
Kuitenkin, pahin ongelma on yhteiskunta, valtaapitävät, feministit - vasta toissijaisesti naiset, ja vasta viimeisenä miehet.
- Vortac
Vortac:"Nyyssiaikoina jotenkin tyrmistyin hänen liian suuresta 'outoudestaan' ja jätin pienen tahkoamisen ja väännön jälkeen hänen viestinsä lukematta."
VastaaPoistaEn ihmettele. Taisi
olla aikamoinen noidankehä päällä
silloin. Olihan se naisseurakin provokatiivisempaa ja kannusti järjettömään päänaukomiseen ja pätemiseen. :)
"BMad on outo, ja hänen sadomaso-hehkutuksensa on lievästi sanoen häiritsevää, mutta hänelläkin on paikkansa maailmassa, ja miesasian sekä aidon tasa-arvon edistämisen joukossa."
Itseasiassa sadomaso
hehkutusta on täällä minulla vähemmän, kuin muilla, tai ehkä saman verran. Lisäksi joudun toistamiseen oikaisemaan tuota väitettäsi, jonka mukaan yrittäisin laajentaa sadomasoilut kaikkiin ihmisiin. Kannatan moniarvoista maailmaa, jossa on olemassa tilaa tällaisellekin seksuaalisuuden lajille, johon taipuvaisia on yllättävän monet. En sitä yritä silti enemmistöön laajentaa.
Jos tasa-arvo aiotaan saada aikaiseksi kannattaa samalla myös ottaa huomioon ihmisten erilaiset seksuaaliset tarpeet. Ei se sinun illuusiosi, että lähes kaikki olisivat valmiit vain normiseksiin, pidä paikkaansa.
Kaikella kunnioituksella ja omaa seksuaalisuutta ja seksielämää tarpeen tullen julkituoden.
Tosin hiukan toivoisi sordiinoa tietyille mieskirjoittajille.
VastaaPoistaSordiino, onkos se sellainen torvisoittimissa käytettävä filtteri, jolla ikäänkuin pehmennetään ja vaimennetaan ääntä?
Voisitko muuten hieman täsmentää ja perustella tuota toivettasi? Mielestäni mieskirjoittajat täällä ovat pääosin hyvin, hyvin asiallisia ja faktuaalisia, suoria, rehellisiä, avoimia ja kaikin tavoin kunnioitettavia. Joskus olen eri mieltä joidenkin heistä kanssa, mutta heissä kuuluu sellainen syvän kokemuksen rintaäänen väräjävä sointi, jonka sordiino pahasti kyllä tukahduttaisi ja pilaisi.
Miksi siis toivot tällaisia? Eikö mielestäsi ole hyvä puhua asioista niiden oikeilla nimillä, sanoa asiat niinkuin ne ovat, ja ilmentää omaa inhimillisyyttään koko skaalassa - aina herkkyyden ja kauneuden lumoutuneesta ihailusta aggressiiviseen raivoamiseen, joka voi johtua esimerkiksi typertymisestä, järkytyksestä tai syvästä turhautumisesta? Miksi mitään pitäisi filtteröidä, eikö sellainen vain muuta elämää harmaammaksi ja ennalta-arvattavammaksi? Kaikki, mikä tukahduttaa ja tappaa aitouden ja elämän, on kyllä minun mielestäni huono juttu.
- Vortac
Kannatan moniarvoista maailmaa, jossa on olemassa tilaa tällaisellekin seksuaalisuuden lajille, johon taipuvaisia on yllättävän monet. En sitä yritä silti enemmistöön laajentaa.
VastaaPoistaNo hyvä on, pyydän anteeksi tätä väärinkäsitystä. Mutta olen kyllä joskus ollut havaitsevinani ainakin melkoista 'kehoitusta' tai 'normalisoimista' tässä asiassa. Ehkä arviosi eivät ole täysin tarkat siitä, mitä enemmistö lopulta haluaa.. myös tuo atm/ktm/ytm-termien väärinkäyttö on ollut hieman silmiinpistävää.
Mutta pientähän tämä on, pääasia että kuitenkin soudamme samaan suuntaan, samassa veneessä kuitenkin suurimmissa asioissa ja pääpiirteissämme olemme.
- Vortac
Ei se sinun illuusiosi, että lähes kaikki olisivat valmiit vain normiseksiin, pidä paikkaansa.
VastaaPoistaNo tämäkin on hieman virhetulkintaa. Olen kyllä sitä mieltä, että koska maailma on niin kaoottisessa tilassa ja lähellä jälleen erään sivilisaation loppua, siellä tapahtuu paljon erilaisia vääristymiä ja karkeuksia, joita ei normaalisti olisi. En oikein jaksa uskoa, että esimerkiksi Atlantiksessa oltaisiin harjoitettu sadomasokismia.
Mutta tietenkin tiedän, että tällaisessa kaoottisessa ja repaleisen ristiriitaisessa tekopyhyyden ja valheen hallitsemassa maailmassa varmasti on ihan huomattavakin joukko ihmisiä, jotka tykkäävät kinkyillä. Pointtini lähinnä on, että se on varmasti marginaalisempi kuin viesteistäsi voisi päätellä.
Sinun pointtisi ehkä taas on, että se on varmasti laajempi kuin minun viesteistäni voisi päätellä. Kumpi on lopulta oikeassa, sen voinee ratkaista vain joku kolmas osapuoli.
- Vortac
Kun puhuin Atlantiksesta, tarkoitin itseasiassa sen 'normiaikaa', ennenkuin alkoi tapahtua hurjia. Toki siellä lopun aikoina oli ikäänkuin miniversio tästä meidän maailmastamme tietyllä tavalla ajatellen (paitsi että alemmat henkiset kyvyt eivät nykyihmisillä ole avautuneet ollenkaan, ja se taas aiheutti Atlantiksen ongelmat ja lopulta vajoamisen), eli en ihmettelisi jos lopun aikoina siellä olisi ollut sadomasoilua, mutta olen kyllä sitä mieltä, ettei moinen omituinen pervoilu kyllä kuulu kunnollisessa maailmassa elävien terveiden ja tasapainoisten ihmisten elämään.
VastaaPoistaEhkä olen väärässä, mutta kaitpa sen joskus sitten näkee, että miten on.
- Vortac
Vortac:"Totta kyllä. Mutta eipä se ole miehillekään helppoa - jos katsoo sitä kitkerän sapen määrää, jota jokaisen miehen munille ja kasvoille pyritään paiskomaan"
VastaaPoistaPitäisi saada nuorille
naisille ihan uudenlaisia esikuvia, eikä vain näitä puuduttavia
reppanoita.:) Muutama katu-uskottava nainen jauhamaan ylelle
miesasiaa nahkatakit päällä ja rannekorut helisten. Se tekisi
todella terää. Mutta kun ei oikein voi toista ihmistä julkisuuteen lähettää. Se on vähän kuin sulloisi parhaat ystävänsä avaruusrakettiin.
Ongelma on kuitenkin pohjimmiltaan se, että miten saada ihmiset tiedostamaan, että naisilla on selkeää fasistista valtaa olla avuttomia ja saada miehet tekemään mitä vain.
Kun naiset eivät ota vastuuta ja miehet vastaavat naisten vallanhimoisiin vaatimuksiin aika hankala on mitään tehdä, muuta kuin 'ruikuttaaä taustalla.
"Saikohan neuvostoliitossa aikoinaan puhua hieman vapaammin valtaapitäviä kritisoivia asioita kuin nykymaailmassa feminististä hegemoniaa ja feministisiä valheita ja mantroja kyseenalaistavia keskusteluja? "
No ei näistä asioista
kyllä ihan helposti voi puhua kaikille. Miehet kun ovat aina vetämässä turpaan jota kuta, joka uhkaa viedä näiden kanapanot omilla selityksillään.
Ehkä helpointa olisi vaan
tulostaa kaikkien miesten postilaatikoihin kirje, jossa ilmoitetaan:
"Vaimosi nimeltä xxxxxxx xxxxx"
on tästä lähin käytettävissäsi
vain minun luvallani. Terveisin alien sisärenkaasta".
Vortac:"No hyvä on, pyydän anteeksi tätä väärinkäsitystä. "
VastaaPoistaKiva. :)
"Mutta olen kyllä joskus ollut havaitsevinani ainakin melkoista 'kehoitusta' tai 'normalisoimista' tässä asiassa."
Olen moniarvoisuuden kannattaja. Ja se taas ei ole oma mielipiteeni, mihin seksuaalisuuteen kukakin taipuu. Sen määrittelee hiukan loogisemmat tekijät, kuin "minä".
"Ehkä arviosi eivät ole täysin tarkat siitä, mitä enemmistö lopulta haluaa.."
Arvioni ovat hyvinkin
loogiset. Tiedän sen, että on ihmisiä, joilla on sadomasokistisia taipumuksia, ilman että he niitä tohtivat elämässään soveltaa. Samoin on ihmisiä, jotka tulevat toimeen normiseksillä.
"tuo atm/ktm/ytm-termien väärinkäyttö on ollut hieman silmiinpistävää."
En ole noita termejä koskaan tietääkseni käyttänyt väärin. Se vaan nyt on niin, ettei YTM:ät ole ainoita, jotka saavat
seksiä.
"En oikein jaksa uskoa, että esimerkiksi Atlantiksessa oltaisiin harjoitettu sadomasokismia. "
Niin, sadomasokismi on
kaiken kaikkiaan aika hankala
juttu, koska kipu tunnetaan koko kulttuurihistoriassa negatiivisena asiana. Sadomasokismista kiinnostuneille tuo kipu ei silti ole negatiivista. Eräänlaista salatiedettä, jolla haetaan valtatasapainoa. Sitä paitsi erilaisten valtakuvioiden esittäminen on hyvin lähellä vaikka jotain teatteria/elokuvaa. Ainoa erotus on se, että se kipu kanavoidaan sellaisessa muodossa, että se johtaa nautintoon ja
esimerkiksi orgasmiin. Näin sadomasokistina kun katselee esimerkiksi ihmisten riitelyä huomaa, että joillekin tekisi oikeasti hyvää ottaa se piiska joku ilta käteen ja lopettaa kivusta kärsiminen jokapäiväisen öyhötyksen muodossa.
"Mutta tietenkin tiedän, että tällaisessa kaoottisessa ja repaleisen ristiriitaisessa tekopyhyyden ja valheen hallitsemassa maailmassa varmasti on ihan huomattavakin joukko ihmisiä, jotka tykkäävät kinkyillä."
Kinkyily on oikeastaan
aika halventava termi loppujen lopuksi. Kyllä se on mielestäni enemmänkin seksuaalimagiaa tai jotain vallan käsittelyä; yhdellä tavalla monista. Tosin eipä monet ole vieneet tuota sadomasokismia niin ylevälle tasolle, kuin minne minä+kumppanit.
"Pointtini lähinnä on, että se on varmasti marginaalisempi kuin viesteistäsi voisi päätellä. "
Noin 40%
ihmisistä havaintojeni mukaan
omaa taipumusta ns. sadomasokistiseen käyttäytymiseen.
Käytännössä noin 5% ihmisistä harrastaa sitä, 15% ihmisistä harrastaa sitä muun seksin mausteena ja 20% ei uskalla viedä vallankäyttöä sänkyyn.
En lukenut koko tekstiä, mutta Suomessa ei todellakaan ole pohjoismaiden alhaisin syntyvyys. Suomen syntyvyys on noin 1,83 (joka on alkuperäisten suomalaisten ansiota) kun taas Ruotsissa "alkuperäisten" ruotsalaisten syntyvyys on vain 1,6. Ruotsin syntyvyys kokonaisuudessaan on siksi noin 1,9,koska siellä on paljon Lähi-Idästä ja Afrikasta tulleita maahanmuuttajia, joilla on korkea syntyvyys. Ei medelsvensson tee sen enempää lapsia kuin suomalainenkaan.
VastaaPoistaRealisti
Muutama katu-uskottava nainen jauhamaan ylelle
VastaaPoistamiesasiaa nahkatakit päällä ja rannekorut helisten..
Miksi ihotakit? Hyi. Naisissahan on joka tapauksessa paljon vegetaristeja, joskin vaikea uskoa, että he olisivat sitä eettisistä syistä, joten kieltämättä tuo voisi toimia, mutta silti.. kammottava ajatuskin toisen olennon iho yllänsä jauhava nainen. Minkälaisiin naisiin nimenomaan ihotakki tekisi vaikutuksen? Siis naisen päällä. Tokihan me tiedämme, että miehen päällä se on eri asia.
Onko ihotakillinen nainen toisten naisten silmissä jotenkin uskottavampi kuin kangastakillinen?
Minulla ei ole vastauksia tähän, olen vain utelias.
- Vortac