perjantaina, syyskuuta 04, 2009

Vanhasen perheveromalli

Vanhanen: Perhevero takaisin

Joustoa pienten lasten vanhempien työhön

Perheverotus kannustaisi naisia jäämään kotiin
- Vapaaehtoinen veromalli kannustaisi naisia jäämään kotiin entistä useammin. Jos haluttaisiin naisten osallistuvan työelämään, pitäisi naisilla olla pienempi verotusaste, sanoo Lilja.

Perheverotuksen puolesta - ja aasinsillan avulla terveisiä vihtiläisille
Olen itse kotiäiti ja tunnen paljon kotiäitejä. En tunne yhtäkään kotiäitiä, joka ei olisi kotiäitinä omasta halustaan. Jos joku kaipaakin hieman työelämää, niin syynä kotiin jäämiselle on kuitenkin oma halu tehdä lapsen kannalta paras ratkaisu, ei miehen painostus. En ole myöskään kuullut yhdenkään tuntemani kotiäidin toivovan, että mies jättäisi välillä työnsä ja jäisi kotiin naisen sijaan, poikkeuksena ne perheet, joissa tämä ratkaisu on sitten tehtykin. Siinä missä pidän rikkaita johtajia kotirouvavaimoineen myyttinä, pidän myyttinä myös nyrkin ja hellan väliin naisensa määrääviä äijänköriläitä. Jo siitä yksinkertaisesta syystä, ettei yhdenkään naisen tarvitse sietää sellaista suomalaisessa nykykulttuurissa. Ja mitä ensin mainittuihin vielä tulee, minun puolestani mahdollisuuden perheverotukseen voisi aivan hyvin rajata koskemaan perheitä, joissa on esimerkiksi vähintään yksi alle 10-vuotias lapsi (tai raja voisi olla tiukempikin).

Yrittäjänaiset: Lapsi maksaa 10 000 euroa, yhteiskunnan autettava
- Mutta eihän kukaan mieskään voi haluta, että oma vaimo tai tytär häviää työhaastattelussa tyhmemmälle miehelle vain sen takia, että nainen voi tulla raskaaksi.

6 kommenttia:

  1. Anonyymi4/9/09 08:30

    - Mutta eihän kukaan mieskään voi haluta, että oma vaimo tai tytär häviää

    Isikortti pelattu. Miten niin EI VOI HALUTA? en minä ainakaan haluaisi työnantaja maksaa kotona olemisesta.

    VastaaPoista
  2. Nuorten miesten suosiminen palkkauksessa nuorten naisten kustannuksella on aika luonnollinen seuraus siitä että työnantaja joutuu maksumieheksi raskaustapauksessa. Työnantajien syyllistäminen on turhaa, tämä tilanne ei ole heidän vikansa. Lonnollisesti jokainen taloudellista voittoa tavoittelevan firman vastuussa oleva henkilö pyrkii maksimoimaan voitot ja minimoimaan kulut. 12.400€:n summan maksaminen työntekijälle tekemättömästä työstä ei ole järkevää toimintaa. Verorahoillahan tämä pitäisi hoitaa.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi4/9/09 13:40

    Yrittäjän on vaikea kilpailla kansainvälisillä markkinoilla, jos joutuvat maksamaan yhdestä työstä kahta palkkaa. Eihän kukaan yrittäjänainen voi olla tätä ymmärtämättä. Oikeamman nimityksen pitää siis olla: kotimarkkinoilla toimivat yrittäjänaiset.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi4/9/09 13:43

    Hups, kun luki jutun, kävi ilmi, että Yrittäjänaiset vaativat nimenomaan, että vanhemmuuden kustannukset korvataan verovaroista.

    VastaaPoista
  5. Onko täällä ihmisiä, joiden mielestä olisi oikeudenmukaista ja tasa-arvoista, että ainoastaan naisen työnantaja joutuu kustantamaan lisääntymisestä koituvat kulut? En ole tavannut yhtäkään palkansaajanaista enkä -miestä, joka ei kannattaisi lisääntymiskustannusten jakamista tasaveroisemmin eri sukupuolten työnantajien välillä. Ketkä sitä eivät kannata? Miesvaltaisten alojen yrittäjät vai?

    VastaaPoista
  6. Anonyymi4/9/09 21:31

    Maksakoon narttu ihan itse kustannuksensa. Turha vaatio omalta miehiltä, muilta miehiltä verojen muodossa tai työnantajalta rahoja.

    Enkä kannata myöskään mitään sellaista mallia, jossa mies joutuu ainakaan eron jälkeen maksamaan nartulle enkä myöskään sitä, että yhteiskunta tukee narttujen kotona loisimista.

    Homo

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".