torstaina, lokakuuta 29, 2009

Koulutustaso

Miesten koulutustaso paranee hitaammin kuin naisten
OECD:n tuoreen ennusteen mukaan naisten ja miesten koulutustaso uhkaa eriytyä edelleen: suomalaisnaisten joukossa korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuuden ennakoidaan nousevan 61 prosenttiin, mutta miesten joukossa vain 36 prosenttiin. Naisten ja miesten ero on Suomessa OECD-maiden suurimpia

Miesten koulutustaso paranee hitaammin kuin naisten
20-30-vuotiaat naiset opiskelivat yleisemmin kuin samanikäiset miehet. Suurimmillaan opiskelevien naisten osuus on 21. ja 22. ikävuoden vaiheilla: lähes kaksi kolmesta oli opiskelemassa, ja noin 45 prosenttia oli korkeakouluissa. Miesten "opintopiikki" tulee muun muassa varusmiespalveluksen aiheuttamasta viivästyksestä johtuen hieman myöhemmin, 22-23 vuoden vaiheilla. 23-vuotiaista miehistä noin kolmannes on korkeakouluissa.

14 kommenttia:

  1. Tyttären epäillään nöyryyttäneen äitiään julma


    Suomen naiset valmistautuivat shoppailemalla



    Michelle Obama: Avioliitossamme on ollut alamäkiä

    -Ilmeisesti enää ei ole, kun miehen status ja sitä kautta markkina-arvo on kohonnut arvoon arvaamattomaan.

    Naishoitaja työskenteli humalassa vanhainkodissa

    Naishoitaja teki työtään humalassa helsinkiläisessä Mariankodin vanhainkodissa, kunnes työtoverit äkkäsivät kollegansa kunnon ja passittivat kotiin. Asiasta kertoo tänään Iltalehti.

    Kaikkien yllätykseksi nainen hyppäsi autonsa rattiin vanhainkodin pihalla. Hänen matkantekonsa päättyi vasta, kun perään hälytetty poliisipartio sai hänet kiinni.

    Poliisi mittasi naisen ajokunnoksi lähes kahden promillen lukemat. Välikohtaus sattui heinäkuun lopulla.
    ...

    Ennen kärähtämistään hoitaja ehti auttaa vanhuksia työvuorollaan Mariankodin osastolla. Yksi hänen hoitovanhuksistaan kaatui lattialle ja myöhemmin hänellä havaittiin murtuma.

    Kaatunut vanhus kuoli myöhemmin sairaalassa, mutta vanhainkoti ei tiedä lopullista kuolinsyytä.
    ...

    Homo

    VastaaPoista
  2. FAS lapsi tulevaisuudesta29/10/09 14:27

    Muistuttaisin taas mieliaiheestani tähänkin asiaan - jo pian länsimaiden suurimpaan eroon naisten ja miesten korkeakoulusta valmistuvien määrässä .... Eli on hyvä myös tämän Henryn laittaman uutisen yhteyteen muistaa, että meillä on koko länsimaiden viimeisempänä tämän laajuinen palkaton aseorjatyö vain miehille ja sehän katkaisee miesten opiskelut ja usein sen vuoden opiskelukatkoksen aikana asiat vielä unohtuu, menee jo motivaatiokin pidempään opiskeluun jne .... eli tuo jo ainutlaatuinen aseorjantyömme on monelta, monelta kantilta todella suuri tasa-arvo ongelma jolla on suuria vaikutuksia koko kulttuuriimme - siksi tuon sitä rasittavuuteen asti julkisuuteen ;)

    VastaaPoista
  3. Sinipartainen saukkonainen iski taas:

    Siperialaisnainen tappoi kolme rakastajaansa

    ...
    "Kymmenen vuoden vankeustuomion jälkeen Rybalko muutti yhteen itseään huomattavasti nuoremman miehen kanssa, mutta tämäkin suhde päättyi siis puukotukseen.

    Rybalkolla on alkoholiongelma, mutta häntä pidetään erittäin viehättävänä ja puoleensavetävänä naisena."
    ...

    Muistakaa myös tänään Jim-kanavalta klo 21:00 tuleva
    JIM D Historia: Kummalliset rituaalit:

    "Naissoturit. Dokumenttisarjassa tutustutaan ihmiskunnan historian omituisiin rituaaleihin. Tänään perehdytään naisten asemaan taistelijoina niin historiassa kuin nykypäivänäkin. Tutustumme amatsonien historiaan, brooklyniläisiin naisnyrkkeilijöihin, Unkarin Nagyrév-kylän miesmurhiin, intiaanipäällikkö Wilma Mankilleriin ja kiinalaiseen matriarkaaliseen mosuoiden vähemmistöön. Amerikkalainen dokumenttisarja."


    Syyte rotusyrjinnästä - halusi vain valkohioisia hoitajia synnytykseensä


    -Ilmeisesti miesten syrjiminen olisi kuitenkin ollut laillista...

    Homo

    VastaaPoista
  4. Koulutustason eriytymisestä ei ole juuri kuulunut virallisia huolestuneita kannanottoja. Sitä vastoin ammattien eriytymistä pidetään pahana ja ihmisten valintoihin yritetään vaikuttaa sekä asetetaan kiintiöitä tai uhkaillaan niillä.

    Naishoitaja työskenteli humalassa vanhainkodissa uutisessa tulee esiin karu suhtautuminen vanhusten kaatumisiin:

    "- Niitä nyt vain sattuu ja tapahtuu. Kaikkia kaatumisia emme voi mitenkään estää, Mariankodin hoitotyön johtaja Tuulikki Seeck kertoo Iltalehdessä."

    Ensimmäinen Suomessa ja maailmassa? Ensimmäinen miestyöntekijä Lahden turvakodissa

    Suomessa turvakodit hoitavat koko perhettä. ..Suomen mallia on kummasteltu ja arvosteltu. ..Suomen malli sai osakseen niin kovaa kritiikkiä.

    Mistä kummastelu, arvostelu ja kova kritiikki voi olla lähtöisin? Heti tuli mieleen Erin Pizzey, Wikipedia ja häneltä kaapattu naistenkotitoiminta.

    Pizzeyn sanoin militanttifeministit yhdessä Britannian Työväenpuolueen johtavien naisten kanssa kaappasivat hänen käynnistämänsä toiminnan demonisoidakseen kaikkia miehiä kansainvälisesti.

    Pizzey havaitsi pian toiminnan perustamisen jälkeen, että perheväkivalta oli paljolti (ja on nykyäänkin) molemminpuolista. Tämä ajattelu ja tutkittu totuus (Pizzeyn oma ja sadat muut) ei feministeille silloin kelvannut. Eikä tuo ajattelu ja totuus kelpaa tietyille feministeille, -poliitikoille ja naisjärjestöille ja jopa valtiolle nykyäänkään.

    Feminists Deny Truth on Domestic Violence

    Politically correct [PC] feminists maintain that women as a class are politically oppressed by men as a class, which means that every woman is oppressed by every man. Class oppression is the ideological lens through which PC feminism views all issues.
    ...
    The PC treatment of heretics within feminism has been no less brutal. Indeed, heretics are commonly reviled more than infidels.

    Consider Erin Pizzey.

    ...
    Pizzey returned to England that same year for the book tour of her next book, "Prone to Violence," which once again ignited a violent reaction among feminists. Pizzey wrote that when she arrived in England for her book tour, she was "met with a solid wall of feminist demonstrators" carrying signs that read "ALL MEN ARE RAPISTS, ALL MEN ARE BATTERERS."

    Kaikuja historiasta nuo kummastelut, arvostelut ja kova kritiikki Suomen turvakotitoiminnan mallia kohtaan?

    Onko ihme kun Women's Aid (Pizzeyn perustama toiminta uudelleen nimettynä, lue kohta Criticism), Women's Refuges, women's shelters jne. nimillä maailmalla kymmeniä vuosia kulkeneeseen toimintaan ja domestic violence == violence against women -ajatteluun aivopestyt ja PK feminismin kyllästämät suoltavat kummastelua, arvostelua ja kovaa kritiikkiä kotimaisen mallin päälle, jossa turvakodissa voi olla mies työntekijänä ja väkivaltainen puoliso mukana prosessissa?

    PK feministien toiminta Suomessa, esimerkki: Naisjärjestöjen Keskusliitto ihmettelee RAY:n avustusten jakoa

    Sanasta sanaan tätä samaa jauhoivat kaikki muut puolueiden naisjärjestöt paitsi demareiden.

    Who's failing the family?

    VastaaPoista
  5. Tutkimisen arvoista olisi markkinatalouden ja todellisen valtion hyödyllisyyden kannalta, että mitä nuo kaikki loppututkinnot ovat? Nämä naisten koulutuksethan maksetaan vielä välikädellisesti miesten työn tekemällä verotuotoilla?

    Ymmärrän että insinööreja, rakkenusmestareita ja ekonomeja tarvitaan - mutta kun minusta tuntuu että ei näissä hyödyllisissä korkeakoulu tutkinnoissa naiset ole edustettuna 2/3 ... Mitä ihmettä he oikein opiskelevat miesten verotuotoilla että suhde voi olla tuollainen?

    Ihan oikeastiko valtion tehokkaan pyörimisen kannalta painotus menee niin että naisista kannattaa valmistaa 2/3 korkeakoulusta valmistuneista - lopputyön aiheena joku "pitsinnypläyksen kehitys 1700 luvun itä-venäjällä"?

    VastaaPoista
  6. Olisi tosiaan hyvä jos joku saisi jostain kaivettusa eri tiedekuntien tms sukupuolijakauman opiskelijoissa. Jotain näppäituntumaa tosin saa tekemällä pistokokeita eri tiedekuntien valituiden nimistä täällä. Esimerkiksi seuraavissa koulutusohjelmissa tuntuu Kuopiossa olevan varsin huomattava naisenemmistö:

    -Lääkeainekemian FM-koulutus
    -Ympäristötieteen koulutusohjelma
    -Kansanterveystieteen pääaine
    -Ravitsemustieteen pääaine
    -Sosiaalityön pääaine
    -Sosiaalipedagogiikan pääaine
    -Sosiaalipsykologian pääaine
    -Terveystieteiden opettajan koulutus
    -Preventiivisen hoitotieteen koulutus
    -Sosiaalihallintotieteen ja terveyshallintotieteen pääaine
    - Farmaseutin muuntokoulutus (farmaseutti)

    Tämä listaus ei ole siis kovin tarkka, vaan perustuu silmämääräisiin pistokokeisiin listoilta.

    Homo

    VastaaPoista
  7. Täällä numeromuodossa Helsingin yliopiston opiskelijavalintojen sukupuolijakaumaa tiedekunnittain. Pieni poiminta itse tekstistä:

    ...
    Eläinlääketieteellisessä 98 prosenttia aloittavista opiskelijoista on naisia. Käytännössä se tarkoittaa, että 52:n valitun joukossaan on yksi mies.
    ...
    Myös kasvatustieteellinen tiedekunta jatkaa vahvasti naisvaltaisena alana, periaatteessa vain joka kymmenes valittu opiskelija on mies. Naiset kasvattivat tämän vuoden opiskelijavalinnoissa osuuttaan opettajaopintoihin valituissa 1,5 prosenttiyksiköllä, vaikka miehiä on kaipailtu koko ajan lisää opettajiksi.
    ...
    Lääkärinopintoihin valittiin kuusi prosenttia viime vuotta enemmän miehiä, mutta silti aloittavista lääkärioppilaista vain 35,4 prosenttia on miehiä.
    ...

    Homo

    VastaaPoista
  8. "Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry vaatii oikeusministeriötä ryhtymään pikaisiin toimiin seksin oston kriminalisoimiseksi. Prostituutio on yksi maailman yleisimmistä ihmisoikeusloukkauksista. Niin Suomessa kuin muuallakin prostituution ja sen mahdollistavan ihmiskaupan takana on järjestäytynyt rikollisuus. Prostituutio ja ihmiskauppa ovat nykyajan orjakauppaa, johon lainsäätäjän on puututtava tiukasti"


    Kumman ottaisit vaimoksi, tuollaisen Naisjärjestöjen jyrän vai seksikauppiaan?

    VastaaPoista
  9. Seksikauppiaan tietenkin, siltä saisi seksiäkin! Keskusliiton femulta saisi vain päättymättömiä moitteia ja tylsää ja ikävää jaarittelua.

    VastaaPoista
  10. "Tutkimisen arvoista olisi markkinatalouden ja todellisen valtion hyödyllisyyden kannalta, että mitä nuo kaikki loppututkinnot ovat?"

    Ylikoulutus on yksi ongelma jo nyt. Kaikille ei kerta kaikkiaan riitä koulutustaan vastaavaa työtä. Ei kehitys suinkaan vie siihen, että joka hommassa, jota todella tarvitaan pitäisi olla vuosikymmenen kestävät korkeakouluopinnot takana. Yhteiskunta tarvitsee huomattavasti suuremman määrän siivoojia kuin näyttelijöitä.

    Toisaalta, hallituksen tasa-arvo-ohjelman yksi perustavoite on sukupuolten välisen ammatillisen segregaation purkaminen, tai ainakin vähentäminen. Jotta tavoite voitaisiin saavuttaa, olisi miesten osuutta korkeakouluopiskelijoiden ja korkeakoulututkinnonsuorittajien joukossa selvästi lisättävä nykyisestä.

    Suomessa erot sukupuolten völilklä ovat koulutuksessa ja oppimistuloksissa poikkeuksellisen suuria, mikä on ongelma tasa-arvon kannalta.

    VastaaPoista
  11. "Kumman ottaisit vaimoksi, tuollaisen Naisjärjestöjen jyrän vai seksikauppiaan?"

    Seksikauppiaan, ehdottomasti.

    VastaaPoista
  12. "meillä on koko länsimaiden viimeisempänä tämän laajuinen palkaton aseorjatyö vain miehille ja sehän katkaisee miesten opiskelut ja usein sen vuoden opiskelukatkoksen aikana asiat vielä unohtuu, menee jo motivaatiokin pidempään opiskeluun jne .... eli tuo jo ainutlaatuinen aseorjantyömme on monelta, monelta kantilta todella suuri tasa-arvo ongelma jolla on suuria vaikutuksia koko kulttuuriimme - siksi tuon sitä rasittavuuteen asti julkisuuteen ;)

    29/10/09 14:27" -Fas lapsi tulevaisuudesta

    Jos puolessa vuodessa menee opiskeluinto, niin se menisi sitten joka tapauksessa käytännössä. Entäpä opiskelevat naiset, jotka ovat sen 9 kk mahdollisesti kouluelämästä pois, jos tekevät lapsen tuohon väliin? Aika moni kuitenkin selviytyy tästä.

    Asevelvolilsuushan ei tosiaankaan ole tasa-arvoa, mutta ei nyt silti pidä ihan kaikkea sen syyksi laittaa..varsinkaan laiskuutta.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".