Tuo Billingin juttu ja suomalaisen kommentaattorin terveiset ovat niin rautaista asiaa, että niiden pointit pitäisi saada johonkin valtalehteen koko kansan ihmeteltäväksi.
Muutama ote Optulan uudesta Perheväkivalta Suomessa tutkimuksesta:
Perheväkivalta Suomessa / Venla Salmi & Martti Lehti & Reino Sirén & Janne Kivivuori & Mikko Aaltonen
http://www.optula.om.fi/uploads/3ey309hz08t.pdf
"Lasten kodissaan näkemä väkivalta on useimmin lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, ei äitiin tai isään kohdistuvaa"
Tutkimuksesta ilmenee myös, että naiseen kohdistuneista puolisosurmista "joka seitsemännennessä puolestaan oli kyse parantumattomasti sairaan uhrin surmaamisesta hänen omasta vakaasta tahdostaan."
Omana huomiona esittäisin vielä sen, että yllättävän pieneltä vaikuttaa nuo saman ruokakunnan sisällä tapahtuneet lapsen surmat kun muistelee viime vuosien uutisia.
Saman ruokakunnan sisäiset törkeissä pahoinpitelyissä ja henkirikosten yrityksissä naiset ovat jo käyneet vuoden 2006 kohdalle miesten yläpuolella ( kuvio 12 ) ( kertokaa tämä myös Jeff Hearnille )
Lievemmissä väkivaltatapauksissa näyttäisi tuon Optulan tutkimuksen mukaan olevan niin, että miehet ilmoittavat niistä poliisille huomattavasti harvemmin.
Korjaus: edellisessä ensimmäiset luvut olivat siis kuviosta 7 eikä kuviosta 1 kuten vahingossa tuohon ylle laitoin. Alla tuokin tieto vielä uudelleen oikein, jos vaikka copypeistaatte jonnekin ( vaikka Anne Moilaselle tai Sari Näreelle )
Kuopion nuorisopsykiatrisen osaston tekemä tutkimus paljastaa, että joka yhdeksäs 13-17 -vuotias nuori on viillellyt itseään. Vasta julkaistuun selvitykseen haastateltiin vuonna 2004 2400 nuorta.
Osaston ylilääkäri Eila Laukkanen kertoo Helsingin Sanomille, että hänestä viiltely näyttää lisääntyneen.
- Luku tuntuu suurelta. Olen toiminut nuorisopsykiatrina 20 vuotta.
Tutkimustulokset käyvät ilmi Kuopion yliopistossa perjantaina tarkastettavasta terveystieteiden maisterin Marja-Liisa Rissasen väitöskirjasta. Sen mukaan itseään viiltelevät nuoret ovat kokeneet aiemmin fyysistä, psyykkistä tai seksuaalista väkivaltaa.
Buffy vampyyrintappaja ei siis sovellu telkkariin. Samaten rikossarjojen etsivänaiset on käsikirjoitettava tarinoista pois tai heistä on tehtävä sihteerejä tai statisteja. Aliaksen nainen taitaa olla jo turvallisen ikäinen, joten sitä voidaan ampua ja hakata.
Tästä lähtien muorehko nainen ei saa olla toimintasarjassa/leffassa aktiivisessa roolissa, eikä kyllä pelastettavanakaan. Yleensähän pahis kaappaa hyviksen naisen/tyttären tai jonkun, joten tähän paikalle on vaihdettava koira, naapurinpoika tai ehkä jopa mummo.
Teiniteräsmieskin saa harva se päivä olla pelastamassa ikäistään Lois Lanea kaikenlaisten rikollisten kynsistä. Se nyt vain on väärin!
Tämä ansaitsee kyllä tulla ilmaistuksi mielipidepalstoilla suomimediassa niin laajasti kuin mahdollista. Painotus erityisesti tuolla ensimmäisellä lainauksella suoraan raportin alusta ja sen aukikirjoittamisella ja millainen raportti olisi mahdollisesti ollut jos linkin takana olevat neljä kohtaa olisi otettu huomioon Suomen kohdalla. Kommenteista löytyy hyviä lisäpointteja.
Toisekseen, eipä tämäkään anonyymi esittänyt mitään pätevää vaihtoehtoa sanalle 'ignoroitu', joka on melko kätevä, koska se ymmärretään nykyisin jo melko laajasti, ja vaihtoehtoisia reittejä pitki kulkeminen on turhan työlästä.
Suosittelen, että sanasta 'ignoroitu' luovutaan sillä sekunnilla kun parempi, suomenkielinen vaihtoehto kerrotaan meille näiden kritiikki-anonyymien toimesta.
Pienemmältä jutulta se väkivalta teinejä kohtaan tuntuu tv-sarjoissa kuin heidän asettaminen seksuaaliseen rooliin. Mielestäni on ainakin erittäin sairasta, jos jotkut aikuiset ihmiset innostuvat teinitytöistä. Heidäthän laitetaan melkoisen vähäpukeisiksi sarjoihinkin. Tietyllä tapaa näin hyväksytään jopa pedofiliaa, koska useathan ovat todella nuoria.
Tuo Billingin juttu ja suomalaisen kommentaattorin terveiset ovat niin rautaista asiaa, että niiden pointit pitäisi saada johonkin valtalehteen koko kansan ihmeteltäväksi.
VastaaPoistaJopas on ikäero: Mies nai 95 vuotta nuoremman naisen
VastaaPoistaHomo
Varattu mies kiinnostaa naisia
VastaaPoistaHomo
Perheväkivaltaa ei enää hävetä - monelle yksikin lyönti on liikaa
VastaaPoista"Ensi- ja turvakotien liiton mukaan nuoret naiset hakevat perheväkivaltaan apua entistä varhaisemmassa vaiheessa."
Jutussa ei mainita miehiä uhreina lainkaan. Myöskään naisten uhreiksi joutuneita lapsia ei mainita.
Jutussa ei mainita miehiä uhreina lainkaan. Myöskään naisten uhreiksi joutuneita lapsia ei mainita.
VastaaPoistaEipä yllätä nykyilmapiirissä. Toivottavasti se joskus tuosta kohenee.
Voisitko muuten valita nimimerkin ja pysyä siinä?
- Vortac
Muutama ote Optulan uudesta Perheväkivalta Suomessa tutkimuksesta:
VastaaPoistaPerheväkivalta Suomessa
/ Venla Salmi & Martti Lehti & Reino Sirén & Janne Kivivuori & Mikko Aaltonen
http://www.optula.om.fi/uploads/3ey309hz08t.pdf
"Lasten kodissaan näkemä väkivalta on useimmin lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, ei äitiin tai isään kohdistuvaa"
Tutkimuksesta ilmenee myös, että naiseen kohdistuneista puolisosurmista "joka seitsemännennessä puolestaan oli kyse parantumattomasti sairaan uhrin surmaamisesta hänen omasta vakaasta tahdostaan."
mm. Arto Jokiselle luettavaksi ja miespäivillä kerrottavaksi:
VastaaPoistaOptulan tutkimuksesta:
Perheväkivalta Suomessa
Saman ruokakunnan sisäiset henkirikokset 2007 - Uhrit
( absoluuttisia lukuja ) ( kuvio 1 )
Nainen 13
Mies 9
Lapsi 3
Omana huomiona esittäisin vielä sen, että yllättävän pieneltä vaikuttaa nuo saman ruokakunnan sisällä tapahtuneet lapsen surmat kun muistelee viime vuosien uutisia.
Saman ruokakunnan sisäiset törkeissä pahoinpitelyissä ja henkirikosten yrityksissä naiset ovat jo käyneet vuoden 2006 kohdalle miesten yläpuolella ( kuvio 12 )
( kertokaa tämä myös Jeff Hearnille )
Lievemmissä väkivaltatapauksissa näyttäisi tuon Optulan tutkimuksen mukaan olevan niin, että miehet ilmoittavat niistä poliisille huomattavasti harvemmin.
antti heiskala
Korjaus: edellisessä ensimmäiset luvut olivat siis kuviosta 7 eikä kuviosta 1 kuten vahingossa tuohon ylle laitoin. Alla tuokin tieto vielä uudelleen oikein, jos vaikka copypeistaatte jonnekin ( vaikka Anne Moilaselle tai Sari Näreelle )
VastaaPoistaSaman ruokakunnan sisäiset henkirikokset 2007 - Uhrit
( absoluuttisia lukuja ) ( kuvio 7 )
Nainen 13
Mies 9
Lapsi 3
a
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009103010512824_uu.shtml
VastaaPoistaIL:
Väitös: Joka yhdeksäs nuori on viiltelijä
Perjantai 30.10.2009
Nuoret viiltelevät itseään yhä useammin.
Kuopion nuorisopsykiatrisen osaston tekemä tutkimus paljastaa, että joka yhdeksäs 13-17 -vuotias nuori on viillellyt itseään. Vasta julkaistuun selvitykseen haastateltiin vuonna 2004 2400 nuorta.
Osaston ylilääkäri Eila Laukkanen kertoo Helsingin Sanomille, että hänestä viiltely näyttää lisääntyneen.
- Luku tuntuu suurelta. Olen toiminut nuorisopsykiatrina 20 vuotta.
Tutkimustulokset käyvät ilmi Kuopion yliopistossa perjantaina tarkastettavasta terveystieteiden maisterin Marja-Liisa Rissasen väitöskirjasta. Sen mukaan itseään viiltelevät nuoret ovat kokeneet aiemmin fyysistä, psyykkistä tai seksuaalista väkivaltaa.
IL - STT
Lehti: Haukkui pedofiiliksi, loukkasi pedofiilin kunniaa
VastaaPoistaTorstai 29.10.2009 klo 08.14
Ilta-Sanomat kertoo
Kotitöiden ja seksin yllättävä yhtälö..
VastaaPoistaJuu, kotitöiden ja seksin välistä yhteyttähän on tässäkin blogissa puitu vasta jotain 20 kertaa. Onpa tosi yllättävää juu.
- Vortac
"Ignoroitu" ei ole suomea.
VastaaPoista"Teinityttöihin kohdistuva tv-väkivalta nelinkertaistunut USA:ssa"
VastaaPoistaBuffy vampyyrintappaja ei siis sovellu telkkariin. Samaten rikossarjojen etsivänaiset on käsikirjoitettava tarinoista pois tai heistä on tehtävä sihteerejä tai statisteja. Aliaksen nainen taitaa olla jo turvallisen ikäinen, joten sitä voidaan ampua ja hakata.
Tästä lähtien muorehko nainen ei saa olla toimintasarjassa/leffassa aktiivisessa roolissa, eikä kyllä pelastettavanakaan. Yleensähän pahis kaappaa hyviksen naisen/tyttären tai jonkun, joten tähän paikalle on vaihdettava koira, naapurinpoika tai ehkä jopa mummo.
Teiniteräsmieskin saa harva se päivä olla pelastamassa ikäistään Lois Lanea kaikenlaisten rikollisten kynsistä. Se nyt vain on väärin!
- Syltty
"World Economic Forum Blatantly Ignores Men"
VastaaPoistaTämä ansaitsee kyllä tulla ilmaistuksi mielipidepalstoilla suomimediassa niin laajasti kuin mahdollista. Painotus erityisesti tuolla ensimmäisellä lainauksella suoraan raportin alusta ja sen aukikirjoittamisella ja millainen raportti olisi mahdollisesti ollut jos linkin takana olevat neljä kohtaa olisi otettu huomioon Suomen kohdalla. Kommenteista löytyy hyviä lisäpointteja.
"Ignoroitu" ei ole suomea.
VastaaPoista"Anonyymi" ei ole nimimerkki.
- Vortac
Toisekseen, eipä tämäkään anonyymi esittänyt mitään pätevää vaihtoehtoa sanalle 'ignoroitu', joka on melko kätevä, koska se ymmärretään nykyisin jo melko laajasti, ja vaihtoehtoisia reittejä pitki kulkeminen on turhan työlästä.
VastaaPoistaSuosittelen, että sanasta 'ignoroitu' luovutaan sillä sekunnilla kun parempi, suomenkielinen vaihtoehto kerrotaan meille näiden kritiikki-anonyymien toimesta.
- Vortac
Tyttöjoukko ryöväsi ja pahoinpiteli parikymmentä teiniä
VastaaPoistaTyttöjoukko ryöväsi ja pahoinpiteli parikymmentä teiniä
VastaaPoista"Poliisin mukaan kaikki liigaan kuuluneet tytöt tulevat rikkinäisistä kodeista: yhdenkään isä ei esimerkiksi asu samassa osoitteessa."

VastaaPoista