You see? Women are now the strong ones in our society. Men no longer chase wildebeest across the pampas, and therefore have become hopelessly soft.
What poor, sad creatures modern men are. What wimps. What wastes of space.
YK: EU-maissa voi olla jopa 270 000 ihmiskaupan uhria vs. Presidentin kansainvälisillä foorumeilla mainostamalle ihmiskaupan torjuntasuunnitelmalle on toistaiseksi ollut vähän käyttöä.
Soitto maahanmuuttovirastoon paljastaa, kuinka paljon kysyntää lukuisten ministeriöiden yhdessä laatimille käytännöille on vuosien varrella ollut.
– Yksi tapaus on ollut, kertoo maahanmuuttoviraston tiedottaja Hanna Lukkari.
Tasa-arvon kaksoisstandardit
Professori teilaa päihdeäitien pakkohoitolain valmistelun
Mäkelän mielestä päihteiden vaikutuksia sikiövaurioihin on paisuteltu, sillä asiasta ole tarkkaa tutkimustietoa.
Kohti naisten yhteiskuntaa
Tilastokeskuksen tuoreimpien numeroiden mukaan naisten osuus yliopisto-opiskelijoista on 53 prosenttia, mutta tutkinnon valmiiksi saaneista 64 prosenttia.
Valitsijat ovat yhä mieskaartia, joka valitsee joukkoonsa mieluummin miehen kuin toisenlaista "kulttuuria" edustavan naisen. Ainakin valitun on pitänyt olla "hyvä jätkä".
Lasikatto ei liioin ole vielä rikkoutunut. Ylimmissä johtotehtävissä naisia on niukasti. Useimmiten he jäävät väliportaaseen toteuttamaan johdon tahtoa ja pehmentämään ikäviä asioita.
Menestyvien yritysten johtaminen vaatii tulevaisuudessa juuri niitä taitoja ja arvoja, joita naisilla enimmäkseen on. Tunneäly tai vuorovaikutustaidot eivät ole pelkkiä muotisanoja, vaan niistä tulee kysytyintä pääomaa.
"Mäkelän mielestä päihteiden vaikutuksia sikiövaurioihin on paisuteltu, sillä asiasta ole tarkkaa tutkimustietoa."
VastaaPoistaEi ole vai? Mikähän näyttö arvonm proffalle oikein riitäisi?
Helposti tästä asiasta ei varmaan lakia saa aikaan, joten valmisteluun kannattaa ehdottomasti panostaa. Pelkkä käsien levittely ei auta yhtään.
"Menestyvien yritysten johtaminen vaatii tulevaisuudessa juuri niitä taitoja ja arvoja, joita naisilla enimmäkseen on."
VastaaPoistaMillä perusteella? Ja millä perusteella vain naisilla olisi näitä väitettyjä taitoja ja arvoja.
"Lasikatto ei liioin ole vielä rikkoutunut."
Mikä ihmeen lasikatto? Jos ei johtoon pyri, ei sinne myöskään pääse, mikä on ihan oikein.
"Tilastokeskuksen tuoreimpien numeroiden mukaan naisten osuus yliopisto-opiskelijoista on 53 prosenttia, mutta tutkinnon valmiiksi saaneista 64 prosenttia."
Tasa-arvo-ongelma, joka on jäänyt vaille tarpeellista huomiota.
"Soitto maahanmuuttovirastoon paljastaa, kuinka paljon kysyntää lukuisten ministeriöiden yhdessä laatimille käytännöille on vuosien varrella ollut."
VastaaPoistaKuinka paljon rahaa tähän kaikkeen on palanut?
"What poor, sad creatures modern men are. What wimps. What wastes of space."
VastaaPoistaSidukkapöhnäiset pissisbimbotko ovat jotain erinomaista ja ihmeellistä? Ehkä eivät kuitenkaan.
"Pirkko Mäkinen. Maan ylin tasa-arvoviranomainen totesi, että miehiä saa kyllä syrjiä työnhaussa jos se edistää miesten ja naisten välistä tasa-arvoa. Niin, anteeksi mitä? Tasa-arvon ja tasa-arvolainsäädännön rikkominen lisää tasa-arvoa?"
VastaaPoistaPirkko Mäkisestä olisi syytä päästä eroon, mahdollisimman pikaisesti. Hän ei ole tehtäviensä tasalla.
"Menestyvien yritysten johtaminen vaatii tulevaisuudessa juuri niitä taitoja ja arvoja, joita naisilla enimmäkseen on."
VastaaPoistaNiinkuin MITÄHÄN taitoja ja arvoja (??) naisilla on, joita 'menestyvien yritysten johtaminen vaatii'?
Mukava aina heitellä tällaisia geneerisiä ja eteerisiä väitteitä, joita ei kuitenkaan perustella ja joista ei esitetä mitään esimerkkejä. Naisten johtamat yritykset kyllä tiedetään; suurin osa konkurssissa ja tappiolla jne.
Hassua, miten tuossa lauseessa muotoillaan asiat taas niin oudosti, kun sitä tarkemmin tarkastelee; siinä ei sanota, että yritysten MENESTYMISEEN tarvittaisiin naisten taitoja (koska kuka tahansa toope näkee, että miehet ovat yrityksistä tehneet menestyviä, mitä se sitten tarkoittaakaan - onko menestystä se, että yritys on onnistuneesti kuormittanut tätä planeettaa ja tuhonnut sen resursseja lopullisesti ikiajoiksi suuressa määrin omalta osaltaan?), vaan että JO menestyvien (eli siis miesten menestyviksi tekemien) yritysten johtamiseen tarvittaisiin näitä mystisiä ja määrittelemättömiä 'naisten taitoja ja arvoja'..
Mutta lause ampuukin tuossa itseään nilkkaan - jos yritys on jo menestyvä, on selvää, että sen johto osaa ja on aina osannut hommansa, joten miksi sinne yhtäkkiä pitäisi vaihtaa naisia sähläämään?
Tällainen lauseenmuodostus on hyvin tyypillistä naisille, ja etenkin näille 'lasikattofeministeille'..
Naisia pitäisi saada johtopaikoille, mutta syrjäytyneitä miehiä ei pitäisi auttaa. Naiset maagisesti sopisivat yritysten johtoon ihan silkkaa naiseuttaan, vaikka miehet ovatkin sen yrityksen alunperin menestyväksi tehneet (naisellehan ei kelpaa yritys, joka ei OLE JO menestynyt).. naiset pitäisi väkisin ja väkivalloin vaan kammeta maailman johtopaikoille, ja peruste on se, että 'naisilla on taitoja ja arvoja, joita johtopaikoilla tarvitaan'. Juupa juu. Nämä norsunluutornien naaraat kun joskus joutuisivat kokemaan, mitä on elää jossain asuntolassa vailla työtä, kunnioitusta, perhettä ja terveyttä, niin ehkäpä tuo johtopaikkahimo saisi oikeammat mittasuhteet.
- Vortac
Sidukkapöhnäiset pissisbimbotko ovat jotain erinomaista ja ihmeellistä? Ehkä eivät kuitenkaan.
VastaaPoistaTotta. Ja kun asiaa oikein miettii, eivätpä naiset ole sen vähempää 'wimp'pejä kuin miehetkään. Naiset itseasiassa ovat paljon surkeampia pelkureita ja lusuereita, paeten kaikkia tilanteita, joissa voi joutua ehkä alakynteen, ja jossa olisi mahdollisuus näyttää urheutensa ja voimansa.
Moniko nainen vapaaehtoisesti ja rohkeasti suojelee miestään väkivallalta, sään vaikutuksilta (käyden esim. hänen puolestaan töissä) ja yhteiskunnan pahuudelta?
Miettikääpä hetki, mitä uhrauksia miehet ovat kautta historian naisten puolesta ja vuoksi tehneet, miten paljon miehet ovat kuolleet, kärsineet, sairastuneet, työskennelleet - vain sen takia, että naisilla olisi mukavampi olla, ja että naisten ei tarvitsisi tehdä muuta kuin viilata kynsiä mukavassa ja hyvin ilmastoidussa toimistossa tai paapoa jotain kersoja kotona katsellen telkkaria ja lärpättäen puhelimessa päivät pitkät (tms jne)..
Moniko mies on kuollut raskaissa töissä, kalastusaluksilla, kaivoksissa, palomiehenä, poliisina? Moniko nainen?
Aika sairasta settiä alkaa sättimään miehiä joksikin raukoiksi luusereiksi ilman perusteita - IKÄÄNKUIN miesten täytyisi aina olla koko ajan rohkeita suojelijoita, jotka eivät saa hetken rauhaa tältä 'jalolta' orjan tehtävältä.
Milloin naiset ovat tehneet vastaavia asioita miesten eteen? Milloin naiset ovat taistelleet miesten oikeuksien puolesta niinkuin miehet naisten oikeuksien puolesta?
Tosi 'wimps' joo.. helppo miesten rakentamassa rakennuksessa kirjotella tommosta miehen suunnittelemalla ja rakentamalla tietokoneella, joka on valmistettu miesten keksimistä aineista ja yhdisteistä, miesten keksimillä tavoilla, samalla kun kuuntelee miesten tekemää, säveltämää tai tuottamaa musiikkia kaiuttimista tai kuulokkeista, jotka on mies suunnitellut ja valmistanut, kun lämmitinjärjestelmä, jonka mies on suunnitellut ja rakentanut, ylläpitää kodinomaista mukavuutta..
Mukava miehen valmiiksi rakentamassa yhteiskunnassa sitten ruveta solvaamaan ja sättimään miehiä, samalla kun käyttää hyväkseen kaikkia miesten tekemiä keksintöjä ja mukavuuksia.
Esimerkkinä tulisi mieleen joku 70 vuotta raa'asti uurastanut orja, jonka työn ansiosta maatila on saatu kukoistamaan ja kartano vaurastunut äärettömästi, ja jolle sitten sanotaan hänen täyttäessään 90, että onpas luuseri ja 'wimp', kun ei uskaltaisi varmasti ottaa meteoria syliinsä, jos sellainen sattuisi kartanon maille iskeytymään.
Naiset ovat todella kohtuutonta, raakaa sakkia, ja tällaiset kirjoitukset todella paljastavat naisten oikean karvan. Feministit ovat jotain vielä hirveämpää - katsokaa vaikka Andrea Dworkinia ja kumppaneita; mitenkäs heidän läskimahansa suvaitaan? Kuinkas paljon HE ovat juoksennelleet savanneilla villieläinten perässä? Ovatko nämä läskihirviöt tehneet ylipäätään koskaan muuta kuin syytäneet miesvihaa ympäriinsä?
- Vortac
Millaisia miesten tulisi olla, jotta nämä typerät ja fasistisen pahat akat olisivat tyytyväisiä? Sitähän ei koskaan kerrota, senkus vain haukutaan miehiä päätä pahkaa joko saamattomiksi nössöiksi tai aggressiivisiksi raiskaajiksi (jostain syystä miehet voivat olla näitä molempia samanaikaisesti, näemmä).
VastaaPoistaKäteväähän se tietenkin on jättää asiat määrittelemättä, niin voi jatkaa solvausta. Jos nimittäin määrittelisikin miehen tietynlaiseksi, ja sitten havaittaisiinkin, että jotkut miehet olisivatkin juuri sellaisia, naisella voisi mennä sormi suuhun.
Lisäkätevyytenä siinä on se, ettei tarvitse ottaa mitään vastuuta mistään. Määrittelyssä ottaa vastuun siitä, että haluaa miesten olevan juuri tietynlaisia.
Mutta jos vain haukkuu ja solvaa ja rähisee ilman määrittelyjä, pääsee kuin koira veräjästä kaikesta vastuusta.. on aina helppo osoittaa vikoja, paljon vaikeampaa sen sijaan on koettaa kertoa, miten asioiden tulisi olla ja miten nämä 'viat' tulisi korjata.
Mitäs sitten, jos miehellä on kaljamaha, jos hän on kuitenkin uhrannut suurimman osan elämästään käyden raskaissa ja vaarallisissa töissä, jotta naisella on vapaus elää niinkuin haluaa? Mikä sitten olisi 'wimp'in vastakohta? Hullunrohkea hurjapää, joka ajelee joka päivä täysiä moottoripyörällä ja harrastaa bodybuildingia?
Haluavatko naiset vastuullisen ja lapsille hymyilevän, mukavan ja reilun, hyvän isän - vai haluavatko naiset kontrolloimattoman alfauroksen, joka karjuu omaa voittamattomuuttaan kuin villipeto - kunnes törmää rekkaan, kun sattuu kiihdyttämään liian lujaa ottaessaan jälleen uuden riskin, ja törmää rekkaan..?
Tällaiset akat vain suoltavat ruokottomuuksia ja törkeyksiä, ja koska mies on viimeinen ryhmä, jota saa haukkua, ja josta saa kertoa miten tahansa hirveitä vitsejä, on niin helppo mennä siitä mistä aita on matalin, ja vaan solvata solvaamisen perään. Vahingossakaan ei kuitenkaan kerrota ja määritellä tarkalleen, mitä oikeastaan halutaan.
Tuo on muutenkin melkoista yleistämistä.. miehiäkin on hyvin monenlaisia olemassa. Ja mikä tekee kenetkin 'wimp'iksi? Onko se jotenkin luuseria, että tanssii naisen pillun.. siis pillin mukaan, seksin toivossa - suojelee siis naista ja käy töissä yms?
Onko se luuseria, että tekee niinkuin itse huvittaa, naisesta välittämättä (eli ei osaa suojella naista, vaan vaikka nysvää linuxia mieluummin)?
Tuokin asia kun voidaan määritellä niin monella tavalla.
Sen muuten sanon vielä tähän loppuun, etten vaivautunut lukemaan koko artikkelia, tietäähän siitä muutenkin mitä se on, ja voin nyt esiintyä artikkelin asiantuntijana niinkuin feministit miesoikeus-kirjojen suhteen. Runollinen oikeus on toteutunut.
- Vortac
Pehmeät miehet ja kovat naiset.
VastaaPoistaTv-vinkki. Yle2 19.10. klo 14 Äidin vaiettu masennus
Luvassa kiihkotonta analyysiä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta tai synnytysmasennuksesta. Päivän paikallislehden ohjelmaesittely sen sijaan kysyy syyttävään sävyyn: Mitä miehet tekivät, kun vaimo alkoi oireilla? Tämän tyyppisiä kysymyksiähän esitettiin esim. myös silloin kun yh-äiti poltti lapsensa. Missä isä oli? Etäisä sattui asumaan ja olemaan toisella paikkakunnalla.
Avoparin kuolema: Nainen ampui ensin miehensä
Ennakko-odotus tekijästä heitti häränpyllyä.
Naiskaksikko hyökkäsi naisen kimppuun yöllä
Al Pacino maksoi vuokran seksillä
Tämähän oli vain miehelle hyväksi ja harvinainen etu, että vuokraemäntä suostui?
Pacino tunnustaa, ettei hän ollut tuohon aikaan aamuisin ylpeä itsestään.
Haluaisin kyllä nähdä ne tutkimukset , joissa alkoholistiäitien pakkohoidon on todettu ehkäisevän merkittävästi enemmän lasten vammautumista. Pakkohoidon ongelmista on myös keskusteltava julkisuudessa, mutta toistaiseksi näyttää hyssyttelylinja jatkuvan.
VastaaPoista"Pakkohoidon ongelmista on myös keskusteltava julkisuudessa, mutta toistaiseksi näyttää hyssyttelylinja jatkuvan."
VastaaPoistaSinusta siis äidin ryyppääminen on lapsen terveyttä tärkeämpi asia. Hyvä tietää.
Näin sairasta sakkia feministit ovat.
Tämä feministejä puolustamaan noussut proffa on yksi pahimmista änkyrätaistoilaisfeministi miehistä mitä on ja Halosen hyvä ystävä jne ... eli tottakai ... kun järkevän esittäjän antajana ovat vielä kokoomuksen naiset niin hänet on määrätty puolustamaan punafeministejä julkisuuteen ...
VastaaPoistaJos tätä viattomiin lapsiin kohdennettua rikollisuutta lopeteta, niin silloin voimme vapauttaa myös mm RATTIJUOPPOUDEN ... sitäkin harrastaa joka viikko huikea määrä ihmisiä, eikä uhreja silti tule lähelläkään pari kolme per päivä kuten fas/fae lapsi tragediassa, ehkä viikossa tulee tuo määrä ... eli ei kait rattijuopumustakaan kieltää voi kaikilta koska noin harvan toiminnasta tulee uhreja ... eikä muuten tässä uudessa fas laissa olla edes kieltämässä alkoholinkäyttöä kaikilta "ajajilta" kuten rattijuopumuksessa vaan vain alkoholisti äideiltä ...
RATTIJUOPUMUS NYT VAPAAKSI. PERUSTELUNA VAPAA FAS UHRIEN TEHTAILU. TARVISIKO TEHDÄ ADRESSI TÄSTÄ NETTIIN!
YK JA SUOMEN TANE?
VastaaPoistaEU-maa Suomessa on yli 270 000 ihmiskaupan uhria eli palkatonta aseorjatyöhön määrättyä. Näitä työorjia on itseasiassa melkein kymmenkertainen määrä tuohon verrattuna.
Presidentin kansainvälisillä foorumeilla mainostamalle ihmiskaupan torjuntasuunnitelmalle on toistaiseksi ollut vähän käyttöä. Tasa-arvo ja torjuntasuunnitelman nimi on osuvasti: "Joko palkkaa armeijasta miehille tai sitten naisille yleinen naissiviilipalvelus Fas-lasten hoidon ynm parissa"
"Sinusta siis äidin ryyppääminen on lapsen terveyttä tärkeämpi asia. Hyvä tietää."
VastaaPoistaMissä ihmeessä näin sanoin? Oletko ihan sekaisin? Pakkohoidon ongelmana on se, että alkoholistiäidit saattavat ruveta pakoilemaan viranomaisia siinä määrin, että lopulta FAS-lapsia syntyykin enemmän kuin vapaaehtoisen hoidon mallissa. Tutkimustietoa asiasta ei ole julkisuudessa esitetty, mutta sinullehan sellainen ei edes kelpaa, kun äidit on mielestäsi pakotettava hoitoon riippumatta lopputuloksesta.
Rikosvastuu naisille myös kuten rattijuopumuksessakin... Tällöin jos nykynainen vielä pakoilee rikollisuuttaan viatonta lasta kohtaan, niin hän kuitenkin jää kiinni synnyttäessään. Tämä rikoslaki myös ennelta ehkäisee silloin tätä rikollis toimintaa kuten rattijuoppoudessakin.
VastaaPoista----
Toiseen asiaan. Jos ja kun nykymiehet ovat aivan yhtä pehmeitä luonteeltaan kuin naiset - sekä naiset itse vielä haluavat että sukupuolia ei ole, on jopa kolmansia sukupuolia, transhenkilöitä, sukupuolenvaihdoksia tehneitä ynm - niin miksei naisilla ole mitään palkatonta velvollisuutta Suomen valtiota kohtaan?
Tämähän on tällöin aivan kuin vain hörökorville määrättäisiin nykysuomessa palkaton orjatyö, mutta suippokorvat saisivat opiskella ja bilettää rauhassa samaan aikaan?
ESIM
Ja tässä alla olevassa päätöksessähän ei edes olla vielä huomioitu naisille jo luonnostaan sopivampaa siviilipalvelusvaihtoehtoa esim fas lasten hoidon parissa (tämä fas epidemiahan kun on vielä huikea taloudellinekin kustannus inhimillisen kärsimyksen lisäksi):
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sukupuolten_tasa-arvo
"EY-tuomioistuin on määritellyt (päätös C-285/98 11.1.2000), että aseellinen palvelu on yhtä lailla sopivaa miehille ja naisille."
"Pakkohoidon ongelmana on se, että alkoholistiäidit saattavat ruveta pakoilemaan viranomaisia siinä määrin, että lopulta FAS-lapsia syntyykin enemmän kuin vapaaehtoisen hoidon mallissa."
VastaaPoistaEli vastustat äitin ryyppäämisen rajoittamista millään tavoin, koska nautit lasten pahoinpitelemisestän ja kärsimyksistä.
"saattavat ruveta pakoilemaan viranomaisia siinä määrin"
VastaaPoistaKuvottavaa, miten pahoinpitelijöille löytyy aina ymmärrystä feministien piiristä.
Tällä logiikalla pitäisi jättää vaikkapa rattijuopot rauhaan, enempien vahinkojen välttämiseksi.
Nämä pahoinpitelijä-äidit aiheuttavat suunnattomia kärsimyksiä suurelle joukolle ihmisiä ja valtavan talouddellisen iskun koko yhteiskunnalle. On korkea aika saattaa heidät edesvastuuseen. Pari varoittavaa esimerkkiä kiven sisään ja vahinkorvauksia maksamaan, niin eiköhän hoitoon hakeuduta ihan innolla.
Väite: "Tähän asti pelkkä koulutus on nihkeästi lisännyt naisten johtajuutta."
VastaaPoistaTodellisuus: Päivi Rajamäki kumoaa itse väitteen yllä viitatessaan Anu Sajavaaraan. Koulutus on ripeästi lisännyt naisjohtajien määrää.
Väite: "Työolotutkimusten mukaan naiset osaavat miehiä paremmin tukea, rohkaista, kiittää ja kannustaa."
Todellisuus: Toisaalta naisvaltaisilla työpaikoilla työssä viihtyminen on erityisen huonoa ja työpaikkakiusaaminen yleistä.
Väite: "Lasikatto ei liioin ole vielä rikkoutunut. Valitsijat ovat yhä mieskaartia, joka valitsee joukkoonsa mieluummin miehen kuin toisenlaista "kulttuuria" edustavan naisen. Ainakin valitun on pitänyt olla "hyvä jätkä"."
Todellisuus: Yksityiset firmat eivät tietenkään sabotoisi menetystään valitsemalla miehiä johtajiksi, jos parempia naisia olisi tarjolla. Yliopistolla haluttaisiin naisia johtaviin oppituoleihin, mutta minkäs teet, kun hakijoita pitää vertailla muodollisin perustein? Kyseessä lienee osin sama ilmiö, jonka takia vain kymmenisen prosenttia Wikipediasta on naisten kirjoittamaa. Tilanne on nyt muuttumassa naisten keskimääräisen koulutustason parantuessa.
Väite: "Nykyisessä tietoyhteiskunnassa tietokoneet ovat paljolti korvanneet miesten perinteisiä osaamisalueita."
Todellisuus: Naisilla looginen ajattelu ei taida kuulua osaamialueisiin, jos Päivi Rajamäki naiseutta edustaen tosissaan väittää, että tietokoneet kykenevät korvaamaan inhimillisen ajattelun keskeisen piirteen, vaikkapa yritysjohtamisen vaatiman analyyttisen ajattelun.
Väite: "Yksi este naisten uralla ovat naiset itse, juuri ne hyvät ominaisuudet kääntyvät vastaan. Kun naiselle tarjotaan johtajan paikkaa, hän miettii, onko minusta siihen, samalla kun mies näkee jo kiiltävät natsat olkapäillään ja uudenkarhean työsuhdeauton."
Todellisuus: Miehet kokevat tutkimusten mukaan aivan yhtä yleisesti riittämättömyyden ja pätemättömyyden tunteita kuin naiset. Naiset arvostavat myös konsumeristista elämäntapaa keskimäärin selvästi miehiä enemmän, joten tuskinpa se työsuhdeauto vain miehiä kiinnostaa.
Väite: "Kohti naisten yhteiskuntaa, siis arvoiltaan."
Todellisuus: Pitkälti kuvitteelliset "naisten arvot" ovat sellaisten ihmisten ylellisyys, joilla on vapautta mutta ei vastuuta. Samaan tapaan kuin elintasokakara voi ihailla köyhyyttä, kunhan oma läheinen ei kuole hoidon puutteesta. Ihmisten -- niin naisten kuin miesten -- arvoja rajaa yhteiskunnan ja selviytymisen velvoitteet. Jos esimerkiksi johdat firmaa, joudut kilpailemaan, juonittelemaan ja uhraamaan.
Yleisemmällä tasolla kirjoitus kuvastaa sellaista yleistä puhetapaa, jossa naiseus nähdään kritiikittömästi myönteisenä ja miehisyys kielteisenä. Naisten kulttuurissa varmasi on myönteisiä puolia maailmanlopunkuluttamisen, työpaikkakiusaamisen, omahyväisyyden yms. lisäksi. Ihan yhtä varmasti miesten kulttuurissa on kielteisiä puolia.
Mutta minkälaista yhteiskuntaa olemme luomassa, kun yleisesti vahvistetaan sellaista tolkutonta ajatusta, että naiset ovat -- vain vähän liioitellen -- enkeleitä ja miehet perkeleitä? Miehet menneisyyttä, naiset tulevaisuutta?
Luulen, että muuten ihan täyspäiset ihmiset usein pitävät oikeutettuna vääristellä ja liioitella, kunhan tarkoitus on hyvä. Nykyään tuo tarkoitus on usein naisasia eli naisten aseman parantaminen: ovathan naiset kuitenkin sorrettu tai ainakin huono-osaisempi sukupuoli.
Tarkoitushan ei pyhitä keino ja vaikka pyhittäisikin naiset ovat Suomessa keskimäärin miehiä parempiosaisia. Päivi Rajamäen kaltaiset ihmiset siis taistelevat jo valmiiksi parempiosaisen ryhmän aseman parantamiseksi, naisia ylistävän diskurssin vahvistamiseksi. Ryhmän, jolla menee jatkossa ilmeisesti aina vain paremmin, tosin pääosin eri syistä kuin Rajamäki luulee.
Olisiko -- näin kerettiläisesti ajatellen -- mahdollista, että miehisessä kulttuurissa on puolia, joita olisi syytä vaalia? Tai pitäisikö niin joka tapauksessa väittää? Ikävä historiallinen tosiasia nimittäin on, että nuorissa miehissä on potentiaalia muuttaa maailma jos ei hyvällä niin sitten pahalla.
"Eli vastustat äitin ryyppäämisen rajoittamista millään tavoin, koska nautit lasten pahoinpitelemisestän ja kärsimyksistä."
VastaaPoistaKommenttisi on sairas ja vailla mitään todellisuuspohjaa. Taitaa kyse olla pelkästä defenssistä, koska mielestäsi sillä ei ole mitään väliä syntyykö FAS-lapsia vuodessa yksi vai sata. Sinulle on tullut pakkohoitamisesta pelkkä itsetarkoitus riippumatta siitä onko se lainkaan toimiva keino ehkäistä lasten vammautumista. Kukaan ei halua raskaana olevien naisten juovan ja vahingoittavan lapsensa paitsi ehkä sinä. Lisäksi et näytä tajuavan, että kaikkia tapauksia ei välttämättä pystytä estämään, joten on valittava huonoista vaihtoehdoista se vähiten huono. Tutkimuksia ja keskustelua tarvitaan siitä mikä on tehokkain tapa estää lasten vammautuminen, mutta sinä vain yrität sabotoida tätä keskustelua. Sairasta.
Feministinä et näytä tajuavan, että kaikkia tapauksia ei välttämättä pystytä estämään, joten RATTIJUOPPOUS on nyt vapautettava tasa-arvoisesti rikoslain ynm piiristä FAS rikollisuuden tapaan.
VastaaPoista----
Joku voisi tehdä tästä nyt piikittelevän adressin nettiin?
Tekeillä oleva juttu, jota voi kommentoida:
VastaaPoistaSorsitaanko isiä huoltajuuskiistoissa?
Homo
Löytyy pehmeiden mies sijaan vielä myös vähemmän pehmeitä miehiä ja naisia:
VastaaPoistaNaismatkustaja kävi ylipainosta kärsivän Marsha Coupen kimppuun ja haukkui tätä läskiksi.
Coupen mukaan nainen potki ja läimi tätä.
- Minulle tuli varmaan 30-40 mustelmaa rintaani ja niskaani. Pelkäsin, että menetän vielä silmänikin.
Yle: Kunniaväkivalta lisääntynyt Helsingissä
Rikkihappoisku tuhosi nuoren mallin kasvot
Mustasukkainen poikaystävä raiskasi ensin Katien. Tämän jälkeen poikaystävän kaveri tuhosi Katien kasvot hapolla.
Homo
"Kukaan ei halua raskaana olevien naisten juovan ja vahingoittavan lapsensa paitsi ehkä sinä."
VastaaPoistaVain sinä olet täällä raivolla vastutanut toimia näiden äitien kuriinlaittamiseksi. Sinulle lasten terveys ja hyvinvointi on toissijaista ja äidin ryyppäämmisen rajoittamattomuus olennaista.
"Tutkimuksia ja keskustelua tarvitaan siitä mikä on tehokkain tapa estää lasten vammautuminen"
Ne eivät auta ketään. Toimia nyt tarvitaan, eikä RIKOLLISTEN PUOLUSTELUA.
On nämä ennakkoluulot hauskoja. Pidin satavarmana, että mallin kasvoille rikkihappoa heittäneet äijät olivat joko arabeja tai afrikkalaisia. Nimet tarinan takana kuitenkin viittasivat länsimaalaisiin miehiin. Noh, kun kävin katsomassa alkuperäisen jutun, niin n**kereitähän ne olivat.
VastaaPoistaJotenkin surullista, ettei sitä koskaan tälläisten uutisten kohdalla ylläty.
Pakkohoidon vaihtoehdoksi pitäisi aina antaa abortti + sterilisaatio. Tällöin hoitojaksot eivät pääse häiritsemään ryyppäämistä.
VastaaPoistaToki pelko siitä, että alkoholistiäidit alkavat pakoilemaan neuvoloita, on ihan validi. Itse kuitenkin uskon, että suurin osa juopoista, kuullessaan raskaudesta, ajattelee ihan oikeasti että korkki kiinni, nyt ryhdistäydytään (ja moni onnistuukin). Sitten vain "kovasti yritin, mutta näin vain kävi".
- Syltty
"Vain sinä olet täällä raivolla vastutanut toimia näiden äitien kuriinlaittamiseksi. "
VastaaPoistaMilläs laitat kuriin, jos äidit piiloutuvat viranomaisilta. Kenties kannatat samalla myös Stasin perustamista Suomeen.
"Ne eivät auta ketään. Toimia nyt tarvitaan, eikä RIKOLLISTEN PUOLUSTELUA."
Tutkimukset eivät auta ketään? Olet tosiaan täysin sekaisin, kun faktat eivät merkitse sinulle yhtään mitään. Kävi selväksi, että haluat pakkohoitoa ainostaan, koska haluat rangaista äitejä. Onko tämä lasten kannalta järkevää, niin sehän ei sinua kiinnosta lainkaan.
"Tutkimukset eivät auta ketään? Olet tosiaan täysin sekaisin, kun faktat eivät merkitse sinulle yhtään mitään. Kävi selväksi, että haluat pakkohoitoa ainostaan, koska haluat rangaista äitejä. Onko tämä lasten kannalta järkevää, niin sehän ei sinua kiinnosta lainkaan."
VastaaPoistaKannatatko pakkokeinoja lapsiaan pahoinpitelevän alkkismiehen kuriin saamiseksi? Vai kannatato siinäkin tapauksessa, että ensiin tehdään lisätutkimuksia ja sitten vasta toimitaan? Epäilen. Yhtä hyvin voisi sanoa, ettei kannata lähettää viranomaisia kyseisen miehen perään, koska hän kuitenkin piiloutuu.
Molemmissa tapauksissa toimenpiteiden tulee olla
1. Pahoinpitelykierre poikki HETI ja pakkokeinojen käyttö HETI mahdolliseksi.
2. Jos äiti, tai isä on syyllistynyt rikoksiin lapsiaan vastaan, niin niistä tulee RANGAISTA!
3. Ja vasta, kun nuo 2 ensimmäistä on toteutettu, voidaan alkaa HOITAA äitiä/isää.
Suomalaiset karsastavat maahanmuuttajavaltaisia kouluja
VastaaPoistaote kommenteista, joka kuvaa hyvin mamujen taktiikaa: aina jos joku puuttuu heidän tekemisinäs, niin huudetaan rasistia. Ehdotus: Nämä suomeen - maassa maan tavalla - tyytymättömät kunnia kansalaiset pitää välittömästi auttaa matkaan takaisin kotimaahansa.
Mummeli, tänään klo 16:52
Lapsenlapsen kertomaa koulusta: "Opettaja on kieltänyt M......dia metelöimästä tunnilla mutta M......d sanoin sen olevan rasismia ja metelöi vaan. Jos opettaja soittaa sen vanhemmille niin nekin huutaa vaan rasismista. Eikä M....din vanhemmat tule vanhempain tapaamisiin että niille voitais puhua".
Luokalla on 4 maahanmuuttajaa, jotka terrorisoivat koko luokkaa.
Vortac:"Naiset itseasiassa ovat paljon surkeampia pelkureita ja lusuereita, paeten kaikkia tilanteita, joissa voi joutua ehkä alakynteen, ja jossa olisi mahdollisuus näyttää urheutensa ja voimansa."
VastaaPoistaNaisilta ei edellytetä
tällaista, joten heitä ei sen vuoksi pidetä wimppeinä, vaikka sitä kuinka olisivatkin.
Jutun juju on se, että mieheksi kun syntyy niin syntyy myös itseen kohdistuva testosteronin makuinen vaatimuslista, joka on ihan eri luokkaa kuin naisille annettava. Miehet opetetaan suhtautumaan karaisupainotteisen vaatimuslistaan kunnioittaen ja naiset antavat sitten pimppiä, jos miehestä ei tule wimppiä. Mutta jos miehestä tulee wimppi, ei ole ansainnut pimppi...
"Moniko nainen vapaaehtoisesti ja rohkeasti suojelee miestään väkivallalta, sään vaikutuksilta (käyden esim. hänen puolestaan töissä) ja yhteiskunnan pahuudelta?"
Tunnen pari sellaista,
mutta väittäisin silti, ettei sellaisia naisia juuri ole. Ne vähät mitä on herättävät ihmetystä
ja kaikenlaiset neolesbot yrittävät saada heitä lopettamaan ujojen miesten suojeleminen.
"Miettikääpä hetki, mitä uhrauksia miehet ovat kautta historian naisten puolesta ja vuoksi tehneet, miten paljon miehet ovat kuolleet, kärsineet, sairastuneet, työskennelleet - vain sen takia, että naisilla olisi mukavampi olla, ja että naisten ei tarvitsisi tehdä muuta kuin viilata kynsiä mukavassa ja hyvin ilmastoidussa toimistossa tai paapoa jotain kersoja kotona katsellen telkkaria ja lärpättäen puhelimessa päivät pitkät (tms jne).."
Naiset saavat mieheltä
kaiken, mutta haluaminen puuttuu. Pitäisi ruveta puhumaan mieskammosta, joka on samantapainen onneton tauti kuin anoreksia.
Olen anoreksianaisen rinnalla
joskus elänyt ja se oli ihan älytöntä miten piti opastaa nainen syömään kerran viikossa (onneksi oli lievää anoreksiaa).
Bmad
"Sidukkapöhnäiset pissisbimbotko ovat jotain erinomaista ja ihmeellistä? Ehkä eivät kuitenkaan."
VastaaPoistaNainen on (lähes) aina ihmeellinen
ja kaikkitietävä kommunisti, jota kaikki kumartavat ja jonka kätösiä kaikki haluavat suudella. Mies taas on oman onnensa seppä, joka on syntynyt suorittamaan ja karaisemaan itseään. Siis luonnon luoma perverssi turjake, joka joutuu sliippaamaan itsensä potenssiin 12 ennenkuin alkaa saada naisten silmissä suurempaa suosiota.
Mutta anti kun synnyt
naiseksi niin heti on kultalusikka suussa ja viiskymmentä räkäistä torvea katsomassa, ettei kukaan mäyräkoira yritä haparoida hiuksiasi vastentahtoasi.
Bmad
"Feministinä et näytä tajuavan, että kaikkia tapauksia ei välttämättä pystytä estämään, joten RATTIJUOPPOUS on nyt vapautettava tasa-arvoisesti rikoslain ynm piiristä FAS rikollisuuden tapaan."
VastaaPoistaLiikenteen seuraaminen on
sekä poliisin, kansan, että lainsäätäjän näkökulmasta erityisen inspiroivaa touhua ottaen huomioon että ennenaikaisista kuolemantapauksista vain murto-osa tapahtuu liikenteessä. Olen sitä mieltä, että liikenteenvalvontaa tulisi olennaisesti vähentää, mutta en tietenkään tarkoita tällä sitä, että kännissä saisi ajaa. Tietenkin jos kännisyistä vaurioiutuneita lapsia saa synnyttää, silloin pitäisi sallia rattijuoppouskin.
Bmad
Vortac:"Millaisia miesten tulisi olla, jotta nämä typerät ja fasistisen pahat akat olisivat tyytyväisiä?"
VastaaPoistaVirheettömiä, ei sitä
nyt mitä tahansa voi katsella. Ei vääriä sanoja tai äänenpainoja, nöyrä asenne naista kohtaan aina, aina valmiina harrastusten lomassa
edustamaan ja mmmmiehekkyyttä, sopivasti ikää jne. Ja ikävä kyllä
sellaisia miehiä tässä hullunmyllyssä vielä on, jotka täyttävät jotenkin nuo silotellut toiveet ja tyytyvät näiden "vaativien, mitäänsanomattomien" naisten talutushihnaan. Ennenpitää sitten pahoinpitelevät tai vaihtavat akkansa, mutta se on tietysti koko mieskunnan vika, kun niin monet miehet on sellaisia epäilyttäviä individualisteja
perverssejä, joilla saattaa olla jopa ajatuksia siitä, ettei naiset olekaan jumalolentoja. Siis kauheaa. Onhan tämä miesasiakin huolestuttava ilmiö kERTAKAIKKIAAN... naisia ymmärtämättömien perverssien
touhua. Sekoilua!
"Sitähän ei koskaan kerrota, senkus vain haukutaan miehiä päätä pahkaa joko saamattomiksi nössöiksi tai aggressiivisiksi raiskaajiksi (jostain syystä miehet voivat olla näitä molempia samanaikaisesti, näemmä)."
No sitähän me miehet
lähtökohtaisesti olemme, ellemme toisin todista: yksikätisiä
raiskaajia ja sanomalehtipaperin syöjiä. Ainoastaan näyttämällä ja suorittamalla naisen hyväksi
ja kulkemalla baanalla mies voi lunastaa paikkansa nyky-yhteisössä. Nainen ei miestä tule kotoa hakemaan, ellei mies ole paikallista pintakermaa ja kaikkien naisten janoamaa
sankariainesta.
Mysteeri on siinä, että naisesta ei tule syntyessään potentiaalista hyväksikäyttäjää.
Miehestä tulee. Elämme NIIIIIN omituisessa maailmassa.
"Käteväähän se tietenkin on jättää asiat määrittelemättä, niin voi jatkaa solvausta."
Whatever. Ei naisia kiinnosta
luopua vallasta ja eduista, kuten ei Saddam Husseiniakaan olisi
kiinnostanut.
"Tuo on muutenkin melkoista yleistämistä.. miehiäkin on hyvin monenlaisia olemassa. Ja mikä tekee kenetkin 'wimp'iksi? Onko se jotenkin luuseria, että tanssii naisen pillun.. siis pillin mukaan, seksin toivossa - suojelee siis naista ja käy töissä yms?"
Wimpiksi tullaan heti kun ei ole naisen mielestä katu-uskottava.
Ei sitä miehet määrittele, vaan naiset millaisessa vallankäyttötilanteessa ja valtakunnassa elämme.
Yhä useampien naisten pitäisi aktivoitua ja sanoa heiheit muille naisille.
Irtioton paikka.
Bmad
"Sinusta siis äidin ryyppääminen on lapsen terveyttä tärkeämpi asia. Hyvä tietää.
VastaaPoistaNäin sairasta sakkia feministit ovat."
Juu, jos minä ja vaimo otamme adoptiopenskan ensitöikseni vahvistan hänen pehmoruoka-ateriansa ranskalaisella punaviinillä.
Se on selvä, että minua ei
voida siitä syyttää, kun naisetkin saavat lapsensa myrkyttää niin halutessaan.
Ei muuta kuin punaviiniä vauvojen kasvoille ja sitten pari promillea omaan päähän, kirves autotallin oveen ja baanalle.
Bmad
"Naisia pitäisi saada johtopaikoille, mutta syrjäytyneitä miehiä ei pitäisi auttaa."
VastaaPoistaEipä tietenkään, koska
pitää vaan pistää molemmista sukupuolista ansiot tasan riippumatta mitä työtä tekee tai on valmis tekemään.
Seuraavaksi voidaankin sitten siirtyä pakkonaittamiseen ja katsoa, että avioparien tulot menevät tiukalleen tasan.
Bmad
"Milläs laitat kuriin, jos äidit piiloutuvat viranomaisilta."
VastaaPoistaNiin piiloutuvsat m,onet muutkin rikolliset. Se eiu ole mikään peruste vapauttaa heitä vastuusta. Piiloilu loppuu lyhyeen, kun tehdään selväksi, ettei siitä seuraa muuta kuin kasvavia vaikueuksia. Päihdeäidit ottavat lusikan kauniseen käteen heti, kun heidän puolustelemisensa ja rikollisen toimintansa suvaitseminen lopetetaan.
"Olet tosiaan täysin sekaisin, kun faktat eivät merkitse sinulle yhtään mitään."
Fakta on se, että päihteitä raskauden aikana käyttävät naiset pahoinpitelevät tahallaan lapsensa. Heidät pitää asettaa edesvastuuseemn valinnoistaan.
Voin täysi ihmishirviö, eli feministi, voi asettaa äitien päihteidenkäytön lasten hyvinvoinnin edelle.
"Onko tämä lasten kannalta järkevää, niin sehän ei sinua kiinnosta lainkaan."
Lasten etu on se, että äitä estetään pahoinpitelemästä heitä. Tätä sinä et kykene ymmärtämään, koska olet feministi.
"Niin piiloutuvsat m,onet muutkin rikolliset. Se eiu ole mikään peruste vapauttaa heitä vastuusta. Piiloilu loppuu lyhyeen, kun tehdään selväksi, ettei siitä seuraa muuta kuin kasvavia vaikueuksia. Päihdeäidit ottavat lusikan kauniseen käteen heti, kun heidän puolustelemisensa ja rikollisen toimintansa suvaitseminen lopetetaan."
VastaaPoistaOletko kännissä? Esittäisit niitä todisteita siitä, että pakkohoito on tehokkain keino estää lapsia vammautumasta jatkuvan keskustelun terrorisoimisen sijaan. Hoidon tarkoitus ei ole rangaista vaan pelastaa lapsia vammautumiselta, mutta tätäkään et näemmä pysty millään käsittämään.
Kommenttini Hesarin keskusteluun:
VastaaPoistaProfessori teilaa päihdeäitien pakkohoitolain valmistelun
Klaus Mäkelän motiivit
Antti Heiskala | 19.10.2009 19:22
Haluaisin tietää, mitkä ovat taas tämänkin "professorin" motiivit. Miksi Klaus Mäkelä yrittää estää lapsen ihmisoikeuksien turvaamiseksi laaditun kansainvälisen ihmisoikeussopimuksenkin selkeästi edellyttämän lapsen oikeuden lakiin perustuvaan oikeudelliseen suojaan/ suojeluun, niin ennen syntymää kuin syntymän jälkeenkin" - "legal protection, before as well as after birth" - jota siis YK:n yleissopimuksen lapsen oikeuksista hyvin yksiselitteisesti edellyttää kotimaiseltakin lainsäädännöltä...
www.lapsenoikeus.info
Maan tapa
Antti Heiskala | 19.10.2009 19:32
Päihteäitien pakkohoito toisi kuitenkin mukanaan myös erään toisen eettisen pohdinnan - abortin oikeutuksen. Jos sikiölle aletaan antaan suurempi osa täydestä ihmisarvosta ja sillä perustellaan vahingoittamiskieltoa, miten sitten voitaisiin perustella sikiön abortointi, eli syntymättömän lapsen tappaminen?
Jatkettaisiinko siis kaikesta valehtelemista, niinkö on hyvä?
..............
Minä itse oma minun
Miten Klaus Mäkelälle itselleen olisi maistunut syntyä päihteiden pysyvästi aivovaurioittamana?
antti heiskala
www.lapsenoikeus.info
Ehkäpä jonain päivänä joku FAS lapsi kävelee ase kädessä kohti naisunionin kokousta - kuka tietää?
VastaaPoistaEivät kaikki normaali miehetkään tee pelkkää itsemurhaa, osa tekee laajennetun itsemurhan?
Ehkä se vaati sen ennen kuin feministis heräävät isminsä aivopesusta?
Sitä ennen täytyy kyllä alkaa ajamaan vauhdilla YLEISTÄ NAISSIVIILIPALVELUSTA HOITOALALLE MM FAS-LASTEN HOIDON PARISSA!
Sillä pitää muistaa, että tämä maahamme iskenyt feministinen FAS tragedia on vielä mittaamattoman inhimillisen kärsimyksen lisäksi valtava taloudellinen menetys...
"Oletko kännissä?"
VastaaPoistaOletko hullu? Vedätkö huumeita? Verenhimoinen lastenvihaaja ja rikollisten puolustelija sinä joka tapauksessa olet, sehän jo tiedetään.
"Esittäisit niitä todisteita siitä, että pakkohoito on tehokkain keino estää lapsia vammautumasta jatkuvan keskustelun terrorisoimisen sijaan."
Tajuatko oillenkaan, että toisen ihmisen pahoinpiteleminen on rikos? Et näköjään, sehän edellyttäisi edes alkeellisen empatiakyvyn ja oikeudentunnon olemassaoloa. Kun nämä äidit ovat pähteidenkäytöllään syyllistyneet omien lastensa pahoinpitelyyn, on heitä siitä rangaistava. Ihan samalla tavalla kuin muitakin rikollisia.
Kun näitä oikeudenmukaisia ja ansaittuja rangaistuksia lähdetään jakamaan, alkaa hoitoonhakeutuminen kiinnostaa kummasti kovapäisintäkin kännikalaa. Se on aivan varmaa.
Sinua selvästi kiusaa se, että silloin äidit eivät enää pääsisi tappamaan ja pahoinpitelemään lapsiaan vapaasti, kuten nykyisin. Se harmittaa feministiä, että lasten henkeä ja terveyttä suojeltaisiin.
"Hoidon tarkoitus ei ole rangaista vaan pelastaa lapsia vammautumiselta, mutta tätäkään et näemmä pysty millään käsittämään."
Sinähän se et sitä kykene käsittämään, että rikollisia on rangaistava, eikä puolusteltava.
"Miten Klaus Mäkelälle itselleen olisi maistunut syntyä päihteiden pysyvästi aivovaurioittamana?"
VastaaPoistaLausunnoista päätellen miehellä on kyllä jossain jotain vikaa joka tapauksessa. Empatiakyvyttömyys ei ole kunniaksi kenelllekään.
On täysin empatiakyvyttömyyttä että rattijuoppoja rangaistaan - edes silloin jos he ajavat lapsen yli ja vammauttavat hänet loppuiäksi!
VastaaPoista----
Naissiviilipalvelus nyt vaan tasa-arvoisesti Suomeen hoitoalalle.
Jorman mielestä alkoholismi on sairaus, joka voidaan parantaa kovilla rangaistuksilla. Nyt Jorma taisi löytää sellaisen viisastenkiven, että koko Suomen alkoholiongelma ja kaikki sen lieveilmiöt voidaan ratkaista kerralla. Tämä on aivan varmaa kuten Jorma sanoi. Onnittelut Jormalle hienosta oivalluksesta.
VastaaPoista"Jorman mielestä alkoholismi on sairaus, joka voidaan parantaa kovilla rangaistuksilla."
VastaaPoistaEi alkoholismi ole mikään peruste vapauttaa ihmisiä rikosoikeudellisesta vastuusta. Kun päideäitejä ryhdytään rankaisemaan teoistaan, kuten asiaan kuuluu, he hakeutuvat hoitoon.
"Ei alkoholismi ole mikään peruste vapauttaa ihmisiä rikosoikeudellisesta vastuusta. Kun päideäitejä ryhdytään rankaisemaan teoistaan, kuten asiaan kuuluu, he hakeutuvat hoitoon."
VastaaPoistaNäin on. Alkoholismi ja ylipäätään vakavat riippuvuudet ovat sairauksia, mutta rikostapauksessa täytyy ensisijaisesti ajatella UHRIA.
Asiaa sivuten, miten muuten päihtyneenä kolarin ajanut ja siten toisen ihmisen kuoleman aiheuttaneen henkilön tuomio eroaa selvänä koloroineen ja toisen ihmisen kuoleman aiheuttaneen tuomiosta? Vai eroaako se?
Jos juoppo äiti pelkää rangaistusta, hän voi lopettaa juomisen. Todennäköisemmin hän kuitenkin pakenee kaiken avun ulottumattomiin. Tuloksena ei ole vähemmän vaan enemmän vammaisia lapsia ja inhimillistä kärsimystä. Capice?
VastaaPoista"Todennäköisemmin hän kuitenkin pakenee kaiken avun ulottumattomiin."
VastaaPoistaTähän et voi uskoa itsekään. Haluat siis, että kaikki alkoholistirikolliset, tai ainakin kaikki naisalkoholistit, vapautetaan täysin edesvastuusta. Olet siis aivan seinähullu.
"Capice?"
Tajuatko, että yhteiskunnan on viimein toimittava pahoinpityelyjen estämiseksi ja niiden uhrien auttamiseksi eikä rikollisten suojelemiseksi ja heidän pahoinpitelytoimintansa helpottamiseksi?
Nykyinen, laissez-faire-linja, jota sinä suu vaahdossa (ja umpihumalassa) ei ole pahoinpitelyjä estänyt. Niinpä on aika ottaa kovat otteet käyttöön.
"Ei alkoholismi ole mikään peruste vapauttaa ihmisiä rikosoikeudellisesta vastuusta. Kun päideäitejä ryhdytään rankaisemaan teoistaan, kuten asiaan kuuluu, he hakeutuvat hoitoon."
VastaaPoistaEtkö osaa lukea? Lukeeko siinä, että päihdeäidit pitäisi vapauttaa rikosoikeudellisesta vastuusta? Ei lue. Itse asiassa missään ei lue niin. Iskepä nyt vihdoinkin pöytään todisteita, että kovat rangaistukset säästää eniten lapsia alkoholin aiheuttamilta vammoilta. "Se on aivan varmaa" ei ole mikään todiste.
"Jos juoppo äiti pelkää rangaistusta, hän voi lopettaa juomisen. Todennäköisemmin hän kuitenkin pakenee kaiken avun ulottumattomiin. Tuloksena ei ole vähemmän vaan enemmän vammaisia lapsia ja inhimillistä kärsimystä. Capice?"
VastaaPoistaTuota samaa naurettavaa linjaa voisi käyttää mihin tahansa päihteiden vaikutuksen alla tehtyyn rikokseen: Ei pidä rangaista, koska rikollinen silloin pakenee.
Jos juoppo äiti lähtee pakoon, niin sitten juoppo äiti pitää ottaa kiinni.
"Etkö osaa lukea? Lukeeko siinä, että päihdeäidit pitäisi vapauttaa rikosoikeudellisesta vastuusta?"
VastaaPoistaNoh itse väitit:
"Esittäisit niitä todisteita siitä, että pakkohoito on tehokkain keino estää lapsia vammautumasta jatkuvan keskustelun terrorisoimisen sijaan. Hoidon tarkoitus ei ole rangaista vaan pelastaa lapsia vammautumiselta, mutta tätäkään et näemmä pysty millään käsittämään."
Rikosoikeudellinen vastuu tarkoittaa sitä, että rikoksesta RANGAISTAAN! Ja sitä vastaan olet koko ajan väitellyt. Vai kuinka monta anoa tässä ketjussa nyt oikein on?
Pakkohoito ei ole ensisijainen keino, mutta sen mahdollisuus täytyy olla olemassa.
"Lukeeko siinä, että päihdeäidit pitäisi vapauttaa rikosoikeudellisesta vastuusta?"
VastaaPoistaMitä sitten kitiset? Siitähän minä olen koko ajan kirjoittanut, että päihteidenkäytöllään lapsiaan vammatttavia äitejä ei pidä sääliä ja suojella, vaan heidät pitää asettaa edesvastuuseen valinnoistaan ja heitä pitää rangaista.
"kovat rangaistukset säästää eniten lapsia alkoholin aiheuttamilta vammoilta."
Ihan varmasti on parempi pakottaa äidit hoitoon, kuin antaa heidän täysin vapaasti ja seuraamuksitta pahoinpidellä lapsiaan, kuten sinä haluat tapahtuvan.
"Se on aivan varmaa" ei ole mikään todiste."
VastaaPoistaKuinkas hyvin se sinun kannattamasi rajoitukseton ja seuraamukseton linjasi on lapsia suojellut? Ei millään tavoin. Lukemattomat ihmiset kärsivät, mutta heitä sinä et halua auttaa, vaan olet ainoastaan puolustelemassa pahoinpitelijöiden rajatonta vapautta tehdä mitä vain.
"Rikosoikeudellinen vastuu tarkoittaa sitä, että rikoksesta RANGAISTAAN! Ja sitä vastaan olet koko ajan väitellyt. Vai kuinka monta anoa tässä ketjussa nyt oikein on?"
VastaaPoistaTuossakaan ei lue, että äiti pitäisi jättää rankaisematta. Siinä vain todetaan, että hoidon tarkoitus ei ole rangaista, vaan pelastaa lapsi.
"Pakkohoito ei ole ensisijainen keino, mutta sen mahdollisuus täytyy olla olemassa."
Pelastaako tämä enemmän lapsia kuin vapaaehtoinen hoito? Miksi?
FAS-lapsi paljastuu aina jossain vaiheessa viranomaisille. Siinä vaiheessa pahoinpitely on jo tapahtunut eikä kovakaan rangaistus enää pelasta lasta. Viranomaisia ja pakkotoimenpiteitä pelkäävä äiti olisi voinut hakeutua vapaaehtoiseen hoitoon, jossa lapsi olisi pelastettu, jos sellaista hoitoa olisi ollut tarjolla. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää? Jorma nyt vain sattuu olemaan "varma asiasta" ja kannattavansa pakkohoitoa ja kovia rangaistuksia riippumatta siitä pelastetaanko sillä lopulta enemmän lapsia vai ei. Tälläistä järjenjuoksua ei voi käsittää.
Jos rattijuoppo pakenisi vaikkapa metsiin, mikä kaikkea hirveätä siitä seuraisikaan! Pupujusseille. Vähän kannattaisi skarpata argumentaatiossa. Joskus rangaistus toimii pelotteena ja joskus sillä tavoin väärin, että vääryys ei vähene vaan lisääntyy. Kotitehtävänä olkoon pohtia, millaisissa tapauksissa rangaistuksen pelko toimiin oikein ja millaisissa väärin.
VastaaPoista"Kuinkas hyvin se sinun kannattamasi rajoitukseton ja seuraamukseton linjasi on lapsia suojellut? Ei millään tavoin."
VastaaPoistaMitään muuta linjaa minulla ei ole kuin, että mahdollisimman paljon lapsia tulee pelastaa päihdeäideiltä ja siksi pitää huomioida kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Lisäksi sinun kaltaisesi terroristit, jotka jatkuvasti sabotoivat keskustelua, voisivat pitää turpansa kiinni, jos ei ole mitään asiaa. Jälleen leikit suurta tietäjää, mutta mitenkään et pysty perustelemaan asiaa kuin "ei millään tavoin". Sinulle rangaistukset tuntuvat olevan pelkkää lynkkausta ja kostoa ja vähät välität siitä mikä on lopputulos.
"Vähän kannattaisi skarpata argumentaatiossa."
VastaaPoistaSkarppaapas sitten.
"iranomaisia ja pakkotoimenpiteitä pelkäävä äiti olisi voinut hakeutua vapaaehtoiseen hoitoon, jossa lapsi olisi pelastettu, jos sellaista hoitoa olisi ollut tarjolla. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää?"
Olisi voinut, mutta on vapaaehtoista hoitoa nytkin saatavilla. Okei, päihdehoito on alimitoitettua, mutta se ei oikeuta mitään. Pakkohoidon täytyy olla vaihtoehto silloin, kun äiti ei itse ole halukas hoitoon.
"Kotitehtävänä olkoon pohtia, millaisissa tapauksissa rangaistuksen pelko toimiin oikein ja millaisissa väärin."
Ja vastaus on, että silloin , kun äiti ei ole itse halukas hoitoon, on pakkohoito ratkaisu.
Jos asiaa tutkitaan ja saadaan tulokseksi, että vapaaehtoisessä päihdeäitien hoidossa syntyy vuosittain 10 FAS-lasta ja pakkohoito- ja kovat rangaistukset mallissa 100 FAS-lasta, niin Jorma kannattaa edelleen jälkimmäistä vain siksi koska "rikollisia pitää rangaista".
VastaaPoista"Olisi voinut, mutta on vapaaehtoista hoitoa nytkin saatavilla. Okei, päihdehoito on alimitoitettua, mutta se ei oikeuta mitään. Pakkohoidon täytyy olla vaihtoehto silloin, kun äiti ei itse ole halukas hoitoon."
VastaaPoistaVastaa kysymykseen pelastaako pakkohoito enemmän lapsia kuin vapaaehtoinen. Miksi?
"Pelastaako tämä enemmän lapsia kuin vapaaehtoinen hoito? Miksi?"
VastaaPoistaSinä olet puolustanut äitien täysin rajoittamatonta ja tyystin seuraamuksetonta oikeutta pahoinpidellä lapsensa päihteidenkäytöllään.
Koitapa sisäistää tämä: rikoksesta pitää seurata rangaistus. Myös alkoholistiäideille.
Lue tämäkin hitaasti: hoito pelastaa lapsen, hoitamattomuus, jota sinä olet täällä puolustanut, tuhoaa hänen elämänsä.
Alkoholistiäidit eivät tajua omaa tilaansa, joten vapaaehtoisuudesta puhuminen on sama, kuin nykytilanteen, eli lasten toistuvien pahoinpitelyjen, ja pahoinpitelijä-äitien puolustaminen. Sillä ei ole mitään arvoa, eikä mitään uskottavuutta.
Alkoholistiäiti tajuaa sensijaan varsin hyvin, että on mukavampi hakeutua hoitoon, kuin päätyä linnaan (ilman viinaa) ja maksaa vahingonkorvauksia loppuikänsä.
"Joskus rangaistus toimii pelotteena ja joskus sillä tavoin väärin, että vääryys ei vähene vaan lisääntyy."
Täysin perusteeton väite, jota et ole kyennyt todistamaan.
Tosin vain idioottimainen sosiopaatti yrittäisikään väittää, että rikolliset pitäisi jättää rauhassa jatkamaan pahoinpitelyjään. Eipä yllätä, että feministeistä löytty näinkin sairasta sakkia.
"että mahdollisimman paljon lapsia tulee pelastaa päihdeäideiltä"
VastaaPoistaEi. Sinä olet raivolla vastustanut äitien päihteidenkäytön katkaisua, lastensuojelua ja pahoinpitelijä-äitien rangaitsemista.
"Lisäksi sinun kaltaisesi terroristit, jotka jatkuvasti sabotoivat keskustelua, voisivat pitää turpansa kiinni, jos ei ole mitään asiaa."
Ottako päästä, että jotkut uskaltavat puolustaa lapsen oikeuksia kaltaisiasi sadisteja vastaan?
"mitenkään et pysty perustelemaan asiaa kuin "ei millään tavoin"."
Eihän sille voi mitään, että olet niin tyhmä, ettet pysty edes alkeellisinta logiikkaa seuraamaan.
"Sinulle rangaistukset tuntuvat olevan pelkkää lynkkausta ja kostoa"
Niin, niin. Haluat, että pahoinpitelijä-äidit saavat esteettä jatkaa hirmutöitään ja rikoksiaan. Varmasti olisi toinen ääni kellossa, jos vaikka jäisit rattijuopon alle.
Olet täysin empatiakyvytön ja sosiopaattinen sadisti.
Jorma: "Sinä olet puolustanut äitien täysin rajoittamatonta ja tyystin seuraamuksetonta oikeutta pahoinpidellä lapsensa päihteidenkäytöllään."
VastaaPoistaTässä hyvä esimerkki miten terrorisoit jatkuvasti keskustelua. Keksit omasta päästäsi jotain mitä kukaan ei ole sanonut tai tarkoittanut ja intät jatkuvasti samaa, vaikka miten asioita sinulle perustelisi. Haluat vain kiinnittää huomion toisaalle, kun et enää pystykään vastaamaan sinulle esitettyihin kysymyksiin. Tämä kertoo pelkuruudestasi, kun et uskalla myöntää olevasi väärässä. Itsetuntosi on niin heikko, ettei virheiden myöntäminen sinulta onnistu. Siksi kannattaisi hakea apua. Kaikki on tässä asiassa sanottu ja jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä. Toivottavasti saat apua Jorma.
"Keksit omasta päästäsi jotain mitä kukaan ei ole sanonut tai tarkoittanut"
VastaaPoistaEi minun tarvitse mitään keksiä, sillä sinun kantasi on tullut erittäin selväksi. Päihdeäitien sikailua ei saa mielestäsi rajoittaa mitenkään, koska nautit niistä kärsimyksistä, joita he aiheuttavat.
Nyt toki yrität selitellä sanomisiasi parhain päin, koska olet tyypillisen feministisadistin tapaan luonteeltasi säälittävä ja selkärangaton raukka.
" kun et enää pystykään vastaamaan sinulle esitettyihin kysymyksiin"
En voi sille mitään, ettei älykkyytesi riitä normaalin, loogisen argumentaation seuraamiseen.
"Toivottavasti saat apua Jorma."
Toivottavasti opit kunnioittamaan lasten oikeuksia ja lopetat rikollisten puolustelun. Todennäköisesti et sitä kuitenkaan tee, ennen kuin joudut itse maistamaan omaa lääkettäsi. Voi olla, ettei sekään auta.
"Vastaa kysymykseen pelastaako pakkohoito enemmän lapsia kuin vapaaehtoinen. Miksi?"
VastaaPoistaTietenkin! Sillä pakkohoito tulee kysymykseen silloin, kun vapaaehtoinen hoito ei toimi. Eli hoitoon suostuvia hoidetaan vapaaehtoisesti samaan aikaan, kun niitä, jotka eivät suostu hoitoon laitetaan pakkohoitoon. Pakkohoito ei siis korvaisi vapaaehtoista vaan olisi yksi työkalu lisää.
Entä ne äidit, jotka eivät koko raskausaikana hakeudu neuvolaan, koska pelkäävät joutuvansa pakkohoitoon? Tai jotka onnistuvat salaamaan alkoholinkäyttönsä neuvolakäyntien ajan?
VastaaPoistaNiin kauan kuin pakkohoitoa ei anneta, hekin ovat neuvolahenkilökunnan välittämän tiedon saavutettavissa. Niin kauan hekin uskaltavat kokeilla vapaaehtoista hoitoja, joka joidenkin kohdalla auttavat
Eikä kyse ole siitä, että äidillä olisi oikeus ryypätä, vaan siitä, että mahdollisimman monta lasta pitäisi yrittää pelastaa. Pakkohoito vie neuvolan ulottumattomiin juuri ne äidit, jotka todennäköisimmin ryyppäävät vauvansa terveyden.
VastaaPoista"Niin kauan kuin pakkohoitoa ei anneta, hekin ovat neuvolahenkilökunnan välittämän tiedon saavutettavissa."
VastaaPoistaSehän ei auta mitään päihdeongelmaisten kohdalla. Yhtä tyhjän kanssa. Käytännössä tämä on vain pahoinpitelijä-äitien rikosten suvaitsemista ja hyväksymistä, ei yhtään mitään muuta.
"Pakkohoito vie neuvolan ulottumattomiin juuri ne äidit, jotka todennäköisimmin ryyppäävät vauvansa terveyden."
Ei. Se nimenomaan pakottaa heidät hoitoon ja pelastaa lapset. Alkoholistin omalle vastuulle ei voi mitään jättää. Niinpä asia on muiden toimilla ratkaistava. Kun alkoholistiäidillä on valittavanaan hoitoonhakeutuminen tai rangaistukset, hän vääjäämättä pakkoraossa valitsee hoidon. Kyllä alkoholistikin osaa laskea: hänen on edullisempaa olla muutama kuukausi hoidossa ja ilman viinaa kuin muutama vuosi kiven sisässä, ilman viinaa ja jättikorvausten rasittamana.
Lapsen huostaanotolla voi uhata myös. Se tepsinee osaan. Loput voi houkutella ryyppylupauksin sisään ja pistää sen jälkeen oven perästä kiinni.
Keinoja on, mutta erilaisten feministisadistien verenhimon vuoksi niitä ei ole haluttu soveltaa.
No nyt tuli Jormankin mielipiteeseen jotain järkeä... Olisit heti muotoillut kantasi noin ymmärrettävästi.
VastaaPoistaKun rattijuopous vapautetaan rikoslaista täysin vapaaksi kuten fas rikollisuuskin niin kukaanhan ei enää aja humalassa.
VastaaPoistaJos naisten pahoipitely humalassa vapautetaan rikoslain piiristä täysin vapaaksi, lähes kaikki pahoipitelyt loppuvat.
Jos varkaissa saa käydä vapaasti ilman rangaistusta tai poliisin puuttumista asiaan niin kukaan tuskin enää varastaa Suomessa.
----
Tosiasiassa:
Tilaisuus tekee varkaan ja tilaisuus tekee juopon FAS äidin.
"Niin kauan kuin pakkohoitoa ei anneta, hekin ovat neuvolahenkilökunnan välittämän tiedon saavutettavissa. Niin kauan hekin uskaltavat kokeilla vapaaehtoista hoitoja, joka joidenkin kohdalla auttavat"
VastaaPoistaVäittäisinpä, että todella harvassa ovat ne naiset ja myös miehet, jotka eivät tiedä alkoholilla olevan vakavia terveysriskejä.
Nyt ollaan tilanteessa , jossa pakkohoitoa ei anneta. Ja SEN seurauksena ovat juuri nuo FAS-tapaukset.
Alkoholismi on sairaus, mutta kun se on tarpeeksi pitkälle edennyt, pelkkä suostuttelu ja neuvonta eivät enää auta, sillä aivoissa riippuvuusmekanismi on tullut niin vahvaksi. Ja näihin tapauksiin sopii pakkohoito, koska muut keinot eivät auta.
"Tietenkin! Sillä pakkohoito tulee kysymykseen silloin, kun vapaaehtoinen hoito ei toimi. Eli hoitoon suostuvia hoidetaan vapaaehtoisesti samaan aikaan, kun niitä, jotka eivät suostu hoitoon laitetaan pakkohoitoon. Pakkohoito ei siis korvaisi vapaaehtoista vaan olisi yksi työkalu lisää."
VastaaPoistaEi hoito voi olla vapaaehtoista, jos se voi johtaa pakkohoitoon. Millä hoidat ne, jotka eivät tule "vapaaehtoiseen" hoitoon pakkohoidon pelossa?
"Millä hoidat ne, jotka eivät tule "vapaaehtoiseen" hoitoon pakkohoidon pelossa?"
VastaaPoistaTällaiset henkilöt eivät tule hoitoon vapaaehtoisestikaan. On ajanhaaskausta väittää muuta. Jokainen, joka tuntee ja tietää alkoholistien ja narkomaanien ajattelutavan, ymmärtää tämän. Raskausvaiheessa ei ole enää aikaa odotella ja rukoilla äkkiraitistumista. On otettava kovat otteet käyttöön. Vain siten päihdeäidit saadaan ruotuun edes siksi ajaksi kuin on lapsen terveyden kannalta tarpeen.
Lopeta trollaaminen ja sabotointi Jorma. Ei sinulle viitsi vastata mitään, kun et kykene asialliseen keskusteluun.
VastaaPoista"Ei hoito voi olla vapaaehtoista, jos se voi johtaa pakkohoitoon. Millä hoidat ne, jotka eivät tule "vapaaehtoiseen" hoitoon pakkohoidon pelossa?"
VastaaPoistaTämä olettaa, että kaikilla juoppoäideillä (tai muilla juopoilla) olisi kova halu raitistua. Ei riippuvaisilla päämotivaatio siihen, etteivät mene hoitoon suinkaan ole se, että pelkäävät joutuvansa pakkohoitoon vaan ihan yksinkertaisesti se, että halu viinaan/muihin aineisiin on niin paljon suurempi kuin halu raitistua. Tämä pätee alkoholisoituneisiin äiteihin, isiin ja lapsettomiinkin.
"Raskausvaiheessa ei ole enää aikaa odotella ja rukoilla äkkiraitistumista."
Näin on. Ja kyllähän narkkareitakin on päässyt kuiville jäätyään kiinni. Ja ovat sitten myöhemmin olleet tyytyväisiä, sillä muuten eivät olisi päässeet aineista irti. Pakkohoito voi olla myös riippuvaisen äidin etu pidemmällä tähtäimellä.
"Ei sinulle viitsi vastata mitään, kun et kykene asialliseen keskusteluun."
VastaaPoistaEihän tässä ole mitään tarvetta keskustellakaan niiden kanssa, jotka puolustavat äitien rajoittamatonta oikeutta pahoinpidellä lapsiaan. Heillä ei ole tälle yhteiskunnalle mitään annettavaa.
Anonyymi
VastaaPoista"Pakkohoito vie neuvolan ulottumattomiin juuri ne äidit, jotka todennäköisimmin ryyppäävät vauvansa terveyden."
Tuo on puhdasta mutua ja ainoa keino selvittää, mitä tapahtuu, käykö näin, on kokeilla.
Varmasti joidenkin kohdalla käy noin, mutta uskonpa että kokonaisuutena homma toimisi. Yleensä raskauden havaitsemisen jälkeen ensimmäinen ajatus ei ole paeta viranomaisia, vaan varata aika neuvolaan.
Kuten sanoin, useimmat äidit tuossa vaiheessa varmasti ovat sitä mieltä, että nyt loppu ryyppäääminen. Ei tällaisella naisella ole mitään syytä olla menemättä neuvolaan. Vaihtoehtoisesti nainen voi ajatella etteivät ne siellä neuvolassa mitään huomaa tai kuten alkoholistit yleensäkin, ei hänellä mitään ongelmaa ole. Ja Jos ei ole ongelmaa, ei taaskaan ole syytä olla menemättä neuvolaan.
Tietenkin jos se hoito on niin hankalaa, niin abortti ja sterilisaatio on aina hyvä ratkaisu kaikkien päihdeäitien (ja isien) kohdalla. Samoin tulisi kyllä menetellä huostaanotoissa.
Päihteiden väärinkäyttäjille, etenkin narkkareille, pitäisi muutenkin maksaa pientä palkkio vapaaehtoisesta sterilisaatiosta. Jossakin saksassa taisikin olla vapaaehtoisvoimin pyörivä järjestö, joka maksoi sterilisaation ja antoi sen jälkeen palkkion.
- Syltty
"Kuten sanoin, useimmat äidit tuossa vaiheessa varmasti ovat sitä mieltä, että nyt loppu ryyppäääminen. Ei tällaisella naisella ole mitään syytä olla menemättä neuvolaan. Vaihtoehtoisesti nainen voi ajatella etteivät ne siellä neuvolassa mitään huomaa tai kuten alkoholistit yleensäkin, ei hänellä mitään ongelmaa ole. Ja Jos ei ole ongelmaa, ei taaskaan ole syytä olla menemättä neuvolaan."
VastaaPoistaNäinhän se menee. Ei ole mitään järkevää syytä ajatella toisin. Sitten vain äiti klinikalle loppuraskauden ajaksi, jos ongelma ilmenee. Karkurit ja seulasta selvinneet sitten vain kiven sisään.
Salli mun nauraa mitä lasikattojuttuun tulee. Ravannut tutkinnon saamisen jälkeen kymmenessä haastattelussa ja yhdessä palkkauksesta on ollut päättämässä mies. Käsittääkseni kaikkiin näihin palkattiin nainen.
VastaaPoistaTämähän on tällöin aivan kuin vain hörökorville määrättäisiin nykysuomessa palkaton orjatyö, mutta suippokorvat saisivat opiskella ja bilettää rauhassa samaan aikaan..
VastaaPoistaOlet ymmärtänyt asian täysin oikein, ja tiedät, miksi itse olen kauhistellut maailman epätasa-arvoa, joka perustuu täysin kehon muotoon (ja energiapolariteetteihin, mutta parempi että jätän tällä kertaa asian simppeliksi).
Juuri tuollaista se on - penis pöksyssä? Se on pakkotyöhön 'vapaassa maassa' vuodeksi tavalla tai toisella. Ai pasifisti? No se on sitte seiniä hinkkaamaan vuodeksi siviilipalveluskeskukseen. Viiva pöksyssä? No tervetuloa vapauteen, velvollisuutesi ovat nolla, oikeutesi 900 prosenttia - älä välitä niistä joilla on penis pöksyssä, he ovat vain katkeria siitä etteivät ole yhtä eteviä kuin te, joilla on viiva pöksyssä..
Todella sairasta, eugeniaan verrattavaa meininkiä. Noin 50% maailman kansasta määritellään pöksyjensä sisällön vuoksi alemman tason kansalaisiksi, joita voi orjuuttaa ja pompottaa miten hyvänsä, ja jolta voi odottaa kuuliaisuutta ja kiitollisuutta siitä huolimatta - ja jos joku ei sellaista osoita, voi sitä poloista, kun yhteiskunta käärii hihansa ja aloittaa rankaisun.
Natsikortin käyttäminen tässä nykytilanteessa tekisi vääryyttä natseille.
- Vortac
Naisilta ei edellytetä
VastaaPoistatällaista, joten heitä ei sen vuoksi pidetä wimppeinä, vaikka sitä kuinka olisivatkin.
Sinä sen sanoit, kiitos. Tuota koetin saada sanotuksi jollakint avalla, mutta aina ei sanainen arkku veny noin ytimekkäästi pointtiin saakka.
Tasa-arvo-ongelma onkin juuri tuo, että naisilta ei edellytetä juuri yhtään mitään, ja jos joku kehtaa edellyttää, hän on sovinisti ja ties mikä kauhea miesasiamies ja kalapuikkoviiksi. Naisilla sensijaan on oikeus miesten haukkumiseen nössöiksi, juuri sen takia, koska miehiltä alinomaa EDELLYTETÄÄN tuota machoutta ja teräksisyyttä (eli epäinhimillisyyttä ja herkkyyden ja tunteiden luonnotonta tukahduttamista tai vääristämistä)..
..ja sitten miehiä rangaistaan, kun he toimivat edellytyksen mukaisesti.
- Vortac
Mies taas on oman onnensa seppä, joka on syntynyt suorittamaan ja karaisemaan itseään.
VastaaPoistaNiin epätasa-arvoinen, turhauttava, raivostuttavan epäoikeudenmukainen ja sietämätön kuin nykytilanne onkin, niin tuo on kyllä totta - miehen kehossa eläminen todella karaisee sielua, ja tekee ihmisestä paljon vahvemman ja lujemman kuin mikään muu voisi koskaan hänestä tehdä. Näin ollen meidän on turha etsiä 'vahvoja' naisia, ainakaan samalla tavalla vahvoja, sillä he eivät ole joutuneet (ainakaan tässä ruumiillistumassaan) käymään läpi noita teräksen valkohehkuisiin liekkeihin saavia tulikokeita, jotka kuuluvat miehen arkipäivään joka ikinen päivä.
Minua ei esimerkiksi enää pompotella yhtään kenenkään taholta. Tilanne tuskin olisi tämä, jos olisin syntynyt naisen kehoon.
- Vortac
Ei vääriä sanoja tai äänenpainoja, nöyrä asenne naista kohtaan aina, aina valmiina harrastusten lomassa
VastaaPoistaedustamaan ja mmmmiehekkyyttä, sopivasti ikää jne..
Mutta eikös tämä nyt ole juuri sitä 'pehmeyttä', josta niin kiivaasti artikkelissa miehiä nälvittiin?
Olen varma, että olisi aika helppo löytää vastaava artikkeli, jonka idea on siinä, että solvataan miehiä siitä, miten tunteettomia ja 'kovia' he ovat..
Ei mies voi olla noita asioita yhtaikaa, mutta tämä totuushan ei naisten "olen yhtaikaa kahta vastakkaista mieltä"-aivoihin sovi.
- Vortac
"Ei hoito voi olla vapaaehtoista, jos se voi johtaa pakkohoitoon. Millä hoidat ne, jotka eivät tule "vapaaehtoiseen" hoitoon pakkohoidon pelossa?"
VastaaPoistaEli ei mitään hoitoa kenellekään, siihen tuo johtaa.
Kyllä se voi olla vapaaehtoista.
Jos ei olisi niin lopetetaan mieleterveyspotilaiden avo- JA pakkohoito. Ei sinne täysin vapaaehtoiseen avohoitoon ketään tule, edes oma-aloitteisesti, kun se voi johtaa pakkohoitoon. Ja pakkohoitoon määrätyt muille ihmisille vaaraksi olevat vapaaksi. Ei kun...
Mielenterveyspotilaiden, tai -kuntoutujien, laitoshoitokin on vapaaehtoista, pois lukien pakkohoito. Laitoshoitoon pääsyä voi itse jopa pyytää sen lisäksi että sitä voidaan ehdottaa.
Yksinkertaistaen pakkohoidon kohde on niin pihalla tekemisistään ettei tiedä mikä on itselleenkään hyväksi ja/tai on vaaraksi itselleen tai muille. Tuskin kukaan, edes päihdeäiti, pohjimmiltaan haluaa sellaisena elää, vaikka niin väittävät. Kunhan vaan annetaan mahdollisuus nähdä. Tai oikeastaan mahdollisuus meni jo, jos väittää haluavansa elää raskautta ja äitiyttä päihteiden kanssa. Saattaa olla ettei hän halua myöntää edes itselleen olevansa avun tarpeessa, miten sitten muille kysyttäessä?
Miltä sinusta tuntuisi päästää vastaanotolta vanhalle viinalle haiseva raskaana oleva nainen takaisin kotiin sen jälkeen kun olet kysynyt "koetko olevasi kunnossa, sopiiko alkoholi ja raskaus mielestäsi yhteen?", vastaus "kyllä". "Koetko olevasi avun tarpeessa, onko alkoholin käyttö ongelma, haluatko hoitoa?" vastaus "ei/en". Lopuksi, "mitä aiot seuraavaksi tehdä", vastaus "ehkä mennä ottamaan tasoittavan/lisää viinaa"? Tuntisitko itsesi ylpeäksi, "tein kaiken minkä voin, autoin parhaani mukaan, en voinut tehdä enempää, enkä tarvitse muita keinoja auttaakseni"? Tämän jälkeen menisit katsomaan huumeäidin vastasyntynyttä lasta täydessä vieroitustärinässä ja sanoisit "tein kaikkeni, en tarvinnut keinoja, joilla olosi olisi voitu estää, tervetuloa maailmaan".
Kysymys kuuluu, miksei ennen kaikkea muille eli syntymättömälle ja täysin puolustuskyvyttömälle lapselleen vaarallinen äiti ja nainen ei voi olla pakkohoidon kohde jos mikään muu hoito ja lapsen terveys ja hyvinvointi ei tunnu tulevaa äitiä kiinnostavan?
Voin täysi ihmishirviö, eli feministi, voi asettaa äitien päihteidenkäytön lasten hyvinvoinnin edelle.
VastaaPoistaJorma, olet oikeassa - kiistakumppanisi on väärässä.
Hassua on, miten juuri ne tahot, jotka käyttävät "mutta ajatelkaa nyt lapsiakin!!1"-huudahdusta vipuvartenaan, ovat heti ensimmäisenä käytännön asioissa tekemässä lasten elämän tuhoavia päätöksiä ja paapomassa tuollaisia äitejä, ettei vaan naisen vaivalla hankittu ylivalta suinkaan rupea murenemaan.
- Vortac
Jos juoppo äiti lähtee pakoon, niin sitten juoppo äiti pitää ottaa kiinni.
VastaaPoistaAivan. Harva ihminen varmaan haluaa hyysätä alkoholistiäitiä, ja raskaalla mahalla on vaikea juosta, olettaisin. Näin ollen selvä poliisi varmasti saa kännisen juoppoäidin helposti kiinni.
Vastapuolella ei (taaskaan) ole argumentteja - jos lapsesta välitetään sinapinsiemenen verrankin, alkkis-äidit on laitettava pakolla hoitoon, ja sillä selvä. Ei tuollainen juoppo (varsinkaan ollessaan raskaana) pysty loputtomiin lain pitkää kouraa pakenemaan, nääs.
- Vortac
Ihan varmasti on parempi pakottaa äidit hoitoon, kuin antaa heidän täysin vapaasti ja seuraamuksitta pahoinpidellä lapsiaan, kuten sinä haluat tapahtuvan..
VastaaPoistaJos miehet olisivat synnyttävä sukupuoli, ei ole vaikea arvata, minkälainen kiistakumppanisi kanta silloin olisi.. "KUOHITAAN!!11 - PENIS IRTI! - SÄHKÖTUOLIIN!!"..
Jne..
- Vortac
Vortac:"Näin ollen meidän on turha etsiä 'vahvoja' naisia, ainakaan samalla tavalla vahvoja, sillä he eivät ole joutuneet (ainakaan tässä ruumiillistumassaan) käymään läpi noita teräksen valkohehkuisiin liekkeihin saavia tulikokeita, jotka kuuluvat miehen arkipäivään joka ikinen päivä. "
VastaaPoistaEiväthän naiset juuri
koskaan ota ja kanna vastuuta oikeassa elämässä, vaan pakoilevat, kiertelevät ja temmeltävät vetovoimansa siivellä, kunnes löytävät lopullisen miehelän (jonkun banaaniuroon), sitä ennen naureskelevat kaikkien valitsemiensa miesten helmoista ja tärkeilevät omalla vetovoimallaan tuntematta koskaan vastuuta olennaisesta tai tuskin edes aitoa iloa elämästä. Voi sanoa, ettei yleisen elämänlaadun parantaminen naisia normaalisti kiinnosta, tärkeintä on sen feministisen vallan soveltaminen aina ja kaikkialla ikäänkuin, ettei kenellekään jää epäselväksi, että maailma on tarkoittanut heidän toimivan juuri siten.
Kun syntyy mieheksi joutuu
kuin huomaamattaan oravanpyörään, jossa oma ihmisarvo on lähtökohtaisesti pienempi, vaikkei kukaan sitä suoraan sanokaan (ainakaan vielä). Mies syntyy kiusalliseen ja sekopäiseen tilanteeseen, jossa omalle suoritustarpeelle esitetään milloin minkäkinlaista puolustusta, kuten että
evoluution kannalta on hyödyllistä, että naaraat saavat pompotella miehiä. Väitetään, että siitä on hyötyä luonnon tasapainolle ynnä muuta potaskaa. (Tällaisia nämä perustelut usein ovat yleisökeskusteluissa, joissa sivutaan esim. Laasasen teoriaa).
Ihastellaan feminismiä ja parinvalintapreferenssejä, vaikka ne riistävät naisilta vastuun elämästä ja koko elämisen ilon elävänä olentona. No, jos haluaa riemuita maailmasta meikkipussina (heh, nyt käytän jo minäkin tätä termiä) mikäpä siinä. Ikävä kyllä se on se aina mies, joka kärsii siitä ja joutuu karaisemaan kelvatakseen tällaiselle todelliset kykynsä ja voimansa haaskanneelle linnunraadolle, saastuneelle nykynaiselle, jolla on valtaa yhtä paljon kuin perusiiron panopippelissä on
vuosirenkaita.
"Minua ei esimerkiksi enää pompotella yhtään kenenkään taholta. Tilanne tuskin olisi tämä, jos olisin syntynyt naisen kehoon. "
Itse olen joutunut
valitettavasti tekemään aika
suuren irtioton kaikkeen ympäröivään. Mutta elelen nykyään aika onnellisesti, myös ne ns. sosiaaliset puitteet on paremmat kuin moni minulle soisi.
Bmad
"Ei mies voi olla noita asioita yhtaikaa, mutta tämä totuushan ei naisten "olen yhtaikaa kahta vastakkaista mieltä"-aivoihin sovi. "
VastaaPoistaNaisia on suhteellisen
hankala saada kuriin, elleivät he itse tajua pysähtyä ja katsoa ympärilleen. Naisen kanssa oleminen on usein vähän sama, kuin yrittäisi ehtiä asemalla viimeisiään seisoskelevaan tavarajunaan. Joku saattaa ehtiäkin, mutta sitten siellä on joku profeministikonnari, jolle ei ykkösluokan matkalippukaan kelpaa.
No, se on sellaista se.
Elämme yhteisössä, jossa onni pitää löytää ja etsiä kuin neula heinäsuovasta. Mutta onneksi luonnonilmiöitä, kuten trooppista taivasta ja auringonlaskua ei tarvitse yhtä tulenpalavasti rukoilla, kuin sitä, että joku naisista levittäisi nilkkansa tai edes suostuisi keskustelemaan
järkevästi. Heh.
Hieno palsta tosiaan Laasasella. Saa nähdä tuleeko tänne joskus kahvitarjoilu. Ei meinaa näet jaksaa kirjoittaa. :>
Bmad
Syltty: "Tuo on puhdasta mutua ja ainoa keino selvittää, mitä tapahtuu, käykö näin, on kokeilla."
VastaaPoistaJuuri näin. Loogisesti asiaa ei pysty päättelemään, vaikka MikkoAP niin väittääkin, joten asiaa pitää kokeilla ja tutkia. Sen sijaan tässä Jorman "rikollisia pitää rangaista, vaikka lopputulos olisi täysi katastrofi" linjassa ei ole mitään järkeä.
"Juuri näin. Loogisesti asiaa ei pysty päättelemään, vaikka MikkoAP niin väittääkin, joten asiaa pitää kokeilla ja tutkia."
VastaaPoistaNo pakkohoitoa on ehdotettu juuri siksi, että nykyinen vapaaehtoispohjalla toimiva meininki on johtanut kasvavaan määrään FAS-tapauksia.
"Jos ei olisi niin lopetetaan mieleterveyspotilaiden avo- JA pakkohoito. Ei sinne täysin vapaaehtoiseen avohoitoon ketään tule, edes oma-aloitteisesti, kun se voi johtaa pakkohoitoon. Ja pakkohoitoon määrätyt muille ihmisille vaaraksi olevat vapaaksi. Ei kun...
Mielenterveyspotilaiden, tai -kuntoutujien, laitoshoitokin on vapaaehtoista, pois lukien pakkohoito. Laitoshoitoon pääsyä voi itse jopa pyytää sen lisäksi että sitä voidaan ehdottaa."
Juuri näin. Kaikki laitoshoito ei suinkaan ole pakkooitoa. Pakkohoito olisi siis keino, joka otettaisiin käyttöön, jos muut keinot eivät toimisi. Eli siis viimeisenä vaihtoehtona.
"Sen sijaan tässä Jorman "rikollisia pitää rangaista, vaikka lopputulos olisi täysi katastrofi" linjassa ei ole mitään järkeä."
VastaaPoistaEi tietenkään sellaisten ihmishirviöiden mielestä, jotka eivät ole valmiita rajoittamaan äitien mahdollisuutta pahoinpidellä lapsiaan ja jotka haluavat suojella rikollisia kaikelta vastuulta ja seuraamuksilta.
"Milloin naiset ovat tehneet vastaavia asioita miesten eteen? Milloin naiset ovat taistelleet miesten oikeuksien puolesta niinkuin miehet naisten oikeuksien puolesta?"
VastaaPoistaOletko koskaan synnyttänyt? Kasvattanut lasta? Siinäpä sinulle kokemus, jota naiset tekevät jatkuvasti miesten eteen. Ihan omasta halustaan.
Sitten kaupan päälle jopa joillakin mies käy vieraissa, täälläkin haukutaan kuin pillu leviää ja niin edelleen. Siinä palkka. Onneksi lapset ovat elämän rikkautta tuottavia kuitenkin, sukupuolesta riippumatta.
"Oletko koskaan synnyttänyt? Kasvattanut lasta? Siinäpä sinulle kokemus, jota naiset tekevät jatkuvasti miesten eteen. Ihan omasta halustaan."
VastaaPoistaUhrikortti käytetty, joskin oudossa yhteydessä kun lopussa on "oma halu" ja biologinen faktakin on "unohdettu". Oma halu onkin hyvä pointti. Naista ei voi pakottaa synnyttämään (pysytään nyt Suomen rajojen sisällä, kiitos). Sen sijaan mies pakotetaan tiettyihin lakisääteisiin velvollisuuksiin vankilan uhalla, vain koska on mies.
"Siinäpä sinulle kokemus, jota naiset tekevät jatkuvasti miesten eteen."
VastaaPoistaTai sitten ihan itsensä eteen.
Kun syntyy mieheksi joutuu
VastaaPoistakuin huomaamattaan oravanpyörään, jossa oma ihmisarvo on lähtökohtaisesti pienempi, vaikkei kukaan sitä suoraan sanokaan (ainakaan vielä). Mies syntyy kiusalliseen ja sekopäiseen tilanteeseen..
Tämä on totta, ja vahvaa asiaa. Asenne on suurinpiirtein tällainen:
"Ihmisoikeudet eivät kuulu miehille.. koska.. miehet.. *kiemurtelua*..eivät oikeastaan ole.. *käsien vääntelyä* .. ihan ihmisiäkään.."
Kuitenkin tuostakin asenteesta voidaan julkisesti laukoa, kuinka ihmisoikeudet KUULUVAT KAIKILLE ikään ja sukupuoleen katsomatta! (mutta tarkoitetaan, että kunhan se ei ole MIESsukupuoli, koska .. miehet.. eivät.. ole..ihan.. ihmisiäkään..)
Jne.
- Vortac
Mutta elelen nykyään aika onnellisesti..
VastaaPoistaJuu, sama täällä. Olen saavuttanut rauhan itseni kanssa, ja näyttäisi, että olen myös saavuttamassa rauhan koko maailmankaikkeuden kanssa. Jos olisin päätynyt samaan sosiaaliseen vankilaan, jossa niin moni miesparka joutuu elelemään - nalkuttava akka, rääkyvät kakarat, valkoinen aita jne. ja koira ja ja ja.. - niin en taatusti olisi pystynyt löytämään sisäistä rikkauttani niin suurenmoisella tavalla.
Sisäiseen kasvuun tarvitaan usein pinnallisten ihmisten parista poistumista syvään yksinäisyyteen, jonka hiljaisuudessa vasta on mahdollista löytää niin ihmeellisiä aarteita, että silmänsä avattuaan ja maailmaa katsellessaan näyttää suorastaan shokeeraavalta, miten niin moni ihminen on omista sisäisistä aarteistaan niin totaalisen tietämätön juostessaan tukka putkella ties minkä pinnallisen kiihokkeen perässä.
Miten kaukana yleisestä tietoisuudesta henkisyys, harmonia ja yksinkertaisuus ovat. Sen sijaan ylenpalttisuutta markkinoidaan 'ovena onneen'.. jo Thoreau sanoi aikoinaan: "Simplify, simplify."
Ja oikeassa oli - olen lukenut hieman Thoreauta, ja hän on hämmästyttävän suorasukainen ja viisaan oloinen monessa asiassa. Tosin joistain asioista hänelläkin oli hieman väärää tietoa, mutta se annettakoon anteeksi yksilölle, joka eli aikana, jolloin tieto oli niukkaa ja vaikeasti saatavilla.
Toisaalta, ihmiselämän tarkoitus fyysisellä tasolla ei tietenkään ole mikään alati kestävä onni ja autuus - siihen on aivan tarpeeksi aikaa astraalitasolla, inkarnaatioiden välissä. Niinpä tuo ihmisten surkuhupaisa pinnallis-materialistinen touhotus ja vouhotuskin palvellee tehtäväänsä jossain muodossa. Mutta se kyllä on suuri syy siihen, miksi ihmiset ovat niin onnettomia ja maailma niin sekasortoinen ja ristiriitainen.
Jos ihmiset muistaisivat hiljentyä aika ajoin, edes vähäksi aikaa, kuunnellen 'omaa sisintään', niin kliseeltä kuin se kuulostaakin.. maailma voisi näyttäytyä paljon harmonisempana ja rennompana paikkana. Miksi kiiruhtaa johonkin, kun voi saapua pari minuuttia myöhemmin, ja nauttia matkasta ja maisemista.. jne.
- Vortac
"Juu, sama täällä. Olen saavuttanut rauhan itseni kanssa, ja näyttäisi, että olen myös saavuttamassa rauhan koko maailmankaikkeuden kanssa."
VastaaPoistaMinä olen onnellinen
olematta kuitenkaan riittävässä tasapainossa; olen niitä ihmisiä joille mehupurkin avaaminenkin on joskus (ollut) liian vaikeaa, ja joka tykkää matkustamisesta ja
taiteista.
Joltain osin en siis ole onnellinen, mutta tietyt puitteet elämässäni ovat silti oudon hyvät. Enemmän kuin moni haluaisi uskoa siihen nähden miten paljon 'ruikutan' epäkohdista. Se, että mietin ja havaitsen paljon
huonojakin asioita, on kuitenkin antoisaa. Läheiset, ikäiseni ihmiset joita minulla on ovat todellakin 'läheisiä' sanan varsinaisessa merkityksessä. Hyvin epäteennäisiä suhteita ja harvinaisia ihmissuhteita tässä maailmassa ne ovat.
"Jos olisin päätynyt samaan sosiaaliseen vankilaan, jossa niin moni miesparka joutuu elelemään - nalkuttava akka, rääkyvät kakarat, valkoinen aita jne. ja koira ja ja ja.. - niin en taatusti olisi pystynyt löytämään sisäistä rikkauttani niin suurenmoisella tavalla."
Itse en voisi asettua
moiseen leikittelyyn, enää koskaan. Olen saanut naisista niin järkyttävän hyvää kokemusta, että en enää pystyisi pitämään "emäntää" nauramatta, ja tuskinpa kovin moni minulle emännäksi ryhtyisikään, jos totta puhutaan. Ilman läheisiäni, ja naisiani eläisin varmasti mieluiten yksin ja purkaisin seksuaaliset tarpeeni huorissa, etsimällä parhaat ja halvimmat ajan kanssa. Kaikki oleennainen hoituisi kätevästi rahalla.
Ehkä asuisin osan vuodesta Aasiassa riippuen tietysti siitä, mikä olisi tulotasoni.
"Sisäiseen kasvuun tarvitaan usein pinnallisten ihmisten parista poistumista syvään yksinäisyyteen, "
Tai vaihtoehtoisesti
poikkeuksellisen
värikkäitä ja elämää ymmärtäviä
ihmisiä. Yksinolo ei kuitenkaan ole huono vaihtoehto, jos hyviä vaihtoehtoja ei ole. Tärkeää on kuitenkin omaksua se, että kaikki on maan päällä katoavaa, niin klisheiseltä kuin se kuullostaakin.
Mitä vähemmän itkua tulee ystävän lähtiessä, sen parempi...
Siksi on parempi antaa kaikkensa, silloin kun ollan ystäviä. Muistot ovat aina kivempia, kun on saatu jotain kokonaisuuksia aikaan.
"Miten kaukana yleisestä tietoisuudesta henkisyys, harmonia ja yksinkertaisuus ovat. Sen sijaan ylenpalttisuutta markkinoidaan 'ovena onneen'.. "
Ihmiset ovat harhautuneet
kauas ja muuttuneet massoiksi. He eivät kuuntele järjen ääntä.
"Toisaalta, ihmiselämän tarkoitus fyysisellä tasolla ei tietenkään ole mikään alati kestävä onni ja autuus - siihen on aivan tarpeeksi aikaa astraalitasolla, inkarnaatioiden välissä."
Eiköhän onnellisuus ole
paras tapa elää. Se on sitten ihmisen oma asia, missä kokee onnettomuutta. Jos sateiseen keliin joutuminen pilaa päivän niin silloin voi ihmisen onnellisuusreseptoreissa olla häiriöitä :)
"Niinpä tuo ihmisten surkuhupaisa pinnallis-materialistinen touhotus ja vouhotuskin palvellee tehtäväänsä jossain muodossa. "
Henkilökohtaisesti ymmärrän
monien materiaalisten juttujen tarpeen, mutta pinnallisuus on asia erikseen. Materialismissahan on luovuttu esoteerisista tasoista ja markkinoidaan pelkkiä kuntosalisuorituksia, tai sitten
pelkkiä saippuakuplia. Ja ihmiset ostavat. Itsekin ostaisin mieluusti enemmän, mutta harvoin on mitään ostettavaa. :) Jos joku tekisi jonkun mainion kirjan, levyn tai taideteoksen ostaisin sen mielelläni, mutta kun huomaan, ettei vastapuolella ole mitään tarjottavaa työnnän lompakon takaisin taskuuni. Eli sellainen olen materian kanssa.
"Miksi kiiruhtaa johonkin, kun voi saapua pari minuuttia myöhemmin, ja nauttia matkasta ja maisemista.. jne."
Tai miksi madella liian hiljaa, kun voi nauttia vauhdista. :P... No ehkä nykyihmiselle voi olla vaikeaa tätä näkemystä teroittaa, mutta kyllähän junatkin voisivat ajaa hiljempaa.
Bmad