sunnuntaina, maaliskuuta 30, 2008

Feministinen resurssien priorisointi

Suomessakin käyty kohu kansainvälisestä ihmiskaupasta on poliittinen, ei rikosoikeudellinen ongelma. Suomen valtiojohto, etunenässä presidentti Tarja Halonen, taipui kansainväliseen painostukseen ja sääti joukon lakeja, joilla ei ole käyttöä:
Myös presidentin kansainvälisillä foorumeilla mainostamalle ihmiskaupan torjuntasuunnitelmalle on toistaiseksi ollut vähän käyttöä. Suunnitelmassa opetetaan viranomaisia tunnistamaan ihmiskaupan uhreja – toistaiseksi laihoin tuloksin. Suunnitelma pitää sisällään yksityiskohtaisen luvun ihmiskaupan uhrien auttamisesta, seikka, jota presidentti Halonen on toistuvasti korostanut puheissaan.

Uhreille halutaan tarjota hätäkeskuspalveluita, terapeutteja ja sopeuttamiskoulutusta. Se painottaa suomalaisten perehdyttämistä ihmiskauppaan niin koulujen yläasteella kuin sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksissa. Myös turvakoteja ja kuntoutusta halutaan räätälöidä uhreille. Maahanmuuttoviranomaisille on annettu oikeus myöntää erityinen oleskelulupa uhreille tutkinnan ajaksi.

Soitto maahanmuuttovirastoon paljastaa, kuinka paljon kysyntää lukuisten ministeriöiden yhdessä laatimille käytännöille on vuosien varrella ollut.
– Yksi tapaus on ollut, kertoo maahanmuuttoviraston tiedottaja Hanna Lukkari.

49 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://entertainment.slashdot.org/article.pl?sid=08/03/30/0028211
Study Shows Males Commonly Mistake Sexual Intent

tikka kirjoitti...

voi toki tuntua hullulta käyttää resursseja moiseen olemattomaan ongelmaan, mutta toisaalta siitäkin valitettaisiin jos asioihin havahduttaisiin vasta kun ongelma on suuri. onhan eu kuitenkin laajentunut, ihmisten liikkuvuus helpottunut, erilaisten rodullisten ryhmittymien muuttovirrat "sivistyneeseen eurooppaan" kasvaneet ja kun lisäksi vielä kaavaillaan esim venäläisen ja filippiiniläisen hoitoalan työvoiman maahantuontia voi tilanne ihmiskaupan suhteen olla muuttumassa lähiaikoina suurestikin. eli tämän panostuksen ilmiön tunnistamiseen ja torjumiseen voisi nyt nähdä ennaltaehkäisevänä ja paljolta myöhemmältä harmilta säästävänä toimenpiteenä. mahdollisesti.

jorma kirjoitti...

Tuo ihmiskauppajuttu on taas kerran vastenmielinen esimerkki siitä, kuinka poliittinen tarkoituksenmukaisuus ohittaa Suomessa oikeusvaltion perusteet todella helposti ja usein.

"Ulkoministeriön virkamies myönsi syksyllä 2006, että ihmiskauppatuomioiden puute oli ”kiusallinen” asia suomalaisdiplomaattien osallistuessa kansainvälisiin kokouksiin."

"Ministeriössä tuomareiden tiukkaa laintulkintaa pidettiin ongelmana ilmeisesti siksi, että vaikka liki 50 tapausta oli tutkittu ihmiskauppana, vain kaksi ylitti syytekynnyksen ja vain yhdessä langetettiin tuomio. Tämä antoi maailmalle huonon kuvan Suomen paneutumisesta tasa-arvopoliittisesti tärkeään ongelmaan."

Eli tuomioita oli saatava, keinolla millä hyvänsä. Sama asenne on ollut havaittavissa raiskaus-keskustelussa, jossa ongelmaksi on noussut lähinnä tuomioiden vähyys. Sensijaan, että yritettäisiin estää rikollisuutta ennalta, halutaan enemmän ja kovempia tuomioita aiempaa kevyemmin perustein. On tietysti paljon helpompaa tuomita, kuin korjata ongelmia. Se luo mielikuvan siitä, että jotain tehdään, vaikka mikään tuomio ei tietenkään korjaa jo tapahtunutta. Vastuuttomien ja kyvyttömien poliitikkojen toimintaa.

tikka kirjoitti...

ai niin ja niistä tohtoreista:

"Naistohtorien osuus kaksinkertaistui Tampereella,
enemmistö professorinpalleista pysyy silti miehillä vielä kauan."

-Otsikko Aamulehdessä 13.9.

jorma kirjoitti...

"toisaalta siitäkin valitettaisiin jos asioihin havahduttaisiin vasta kun ongelma on suuri."

Ei tuo ole ongelman korjaamista tai ennaltaehkäisyä. Tuo on vain oman mielenrauhan suojaamista jälkikäteisreaktioilla. Ja mikä vastenmielisintä, se on johtavien suomalaispoliitikkojen imagokampanjaa. Samoinhan me liityimme miinakieltosopimukseen, joka oli maanpuolustuksen kannalta täysin järjetön ja edesvastuuton ratkaisu, lähinnä vain siksi, koska ulkoministeriön edustajat ja suomalaispoliitikot tunsivat olonsa kiusaantuneiksi, kun eivät päässeet samoihin sisäpiireihin ja juhlatilaisuuksiin muiden silmäätekevien kanssa.

tikka kirjoitti...

vielä perheväkivallasta:

"Väkivalta parisuhteessa on asia, jonka eteen kannattaa tehdä töitä."

-Vantaan Sanomat 22.9.

ja miesten jahtaamisesta:

"Miehet ovat tavallisen näköisiä nuoria miehiä.
Havainnoista voi ilmoittaa lähimmälle poliisille."

- Helsingin Sanomat vankikarkureista 26.7.

Aaro kirjoitti...

"Naistohtorien osuus kaksinkertaistui Tampereella,
enemmistö professorinpalleista pysyy silti miehillä vielä kauan."

Naisten pitäisi saada kaikki heti?

Kumitonttu kirjoitti...

Mukava kun lähetetään radio-ohjelmia, joita ei tarvitse kuunnella, kun ne referoidaan edellisenä iltana. Tällä kertaa radion uutislähetyksessä puhuttiin Kanervasta, ja samassa yhteydessä kerrottiin yhdessä lauseessa, että huomenna Yrsa Stenius pohtii aamu-uutisten jälkeen, onko Kanervan tekstiviestit enää hänen yksityisasiansa. Jaa-a, mitähän mieltä Yrsa mahtaa olla. Kuinka tässä malttaa odottaa aamuun asti?

jorma kirjoitti...

"Naisten pitäisi saada kaikki heti?"

Pallit nyt ainakin.

petteri perämutteri kirjoitti...

Kohta viedään miesprofessoreilta pallitkin!

tikka kirjoitti...

ja johtajanpallejakin naiset havittelevat! suojelkaa, miehet, pallejanne!!

Jape kirjoitti...

Mikähän oli tikan viesti / pointti noiden yksittäisten otsikoiden postaamisella tähän ketjuun?

Sinä tikka kun olet niin kiinnostunut pornoilusta ja homostelusta, niin sinua voinee kiinnostaa Suomen Queer Seuran -lehden artikkelit, johonpääasiassa kirjoittaa kristiina Instituutin alaisen Pornokaatemian pervoilijat.

katsoppa esim. tänne:
SQS 2/2006 sisältö

Esim. tämä artikeli on mielestäsi varmaan kiinnostava:

Harri Kalha: Queer-toimijuus skitsofreniana: Homostelun kieli, tunnustuksellisuus ja tutkijan julkilausuttu minä

Ja tässä artikkelissa on paljon niitä sinun, tikka, ihannoimia homostelu kuvia sinun "vikuroivalle katseellesi" kuten pääpornoilija Pia Livia Hekanaho asian ilmaisee:

Pia Livia Hekanaho: Ennen näkemätöntä – Tom of Finlandin halun kuvia

Ei helvetti kuinka iljettävää "tutkimusta" tehdään naistutkimuksen nimissä. Yök - yöunet meni!

Anonyymi kirjoitti...

Gary Coleman - 40 vuotta ja neitsyt

Anonyymi kirjoitti...

Homostelu on kaunista. Se on seksiä, nautintoa ja jakamista ihmisten kesken.

Joku väitti, että olisin kuvannut teidän poikien seksuaalista valtaa homoseksuaaliselle katseelle siksi, että harrastaisin muka seksiä yhtä epämielyysti miehen kanssa kuin te homoseksuaalien kanssa.

Ei pidä paikkaansa. Tein sen jotta ymmärtäisitte Laasasen väitteet naisen seksuaalisesta voimasta ja sen banaalin yksinkertaistavasta käytöstä ongelmalliseksi. Jos te ette tunnista kirjoittamastani vertauksesta itseänne, miten me naiset tunnistaisimme itsemme teidän näkemyksistänne.

Olen itse pitkässä parisuhteessa ei-varakkaan ja ihan tavallisen duunarin kanssa ja minusta on nautinnollista antautua rakkaalleni ruumiillisesti niin paljon ja niin usein kuin mahdollista - koska mieheni rakastaa minua ja tuo esiin sen että hän arvostaa minua samalla tavalla kuin minä häntä.

Jos hän olisi tavatessamme automaattisesti karsinoinut minut lesbotelaketjusiaksi - niinkuin täällä palstalla tehdään naisille kategorisesti sen olisi vaistonnut jo kaukaa, eikä suhteemme olisi koskaan päässyt alkuun. Sen sijaan hän pitää feminismistäni, se antaa hänelle tilaa. Tämä vinkiksi.

Samasta syystä rakastan veljen- ja sisarenpoikiani, kummilapsiani, isääni ja veljeäni ja miespuolisia hyviä ystäviäni.

Itse asiassa rakastan yleisesti ottaen suomalaista miestä: hän on vaatimaton, reilu, kaunis ja oikeudenmukainen, huumorintajuinen ja luotettava. Hänen lähellään on hyvä olla ja häneen me suomalaiset naiset luotamme töissä ja kotona, lastemme isinä ja tulevaisuuden luojina.

Katsokaa ympärillenne tämän palstan naisia hirviöiksi mallaavat miehet: naiset ympäri Suomen (itseasiassa ympäri maailman) seurustelevat suomalaisen miehen kanssa, asuvat hänen kanssaan, ovat hänen työtovereitaan ja rakastettujaan ja saavat heidän lapsiaan.

Miten te tunnette naisia kohtaan - ja miksi - ja miten se tulee auttamaan teitä suhteissanne nasten kanssa? Ja mitä tärkeintä - kuinka te ajattelette tulla toimeen itsenne kanssa?

Anonyymi kirjoitti...

Olen omassa pikkukaupungissani nähnyt ja tavannut ihmiskaupan uhreja. Ensimmäisilä kerroilla kieltäydyin näkemästä asiaa, toisella kerralla oli hemmetin hyvä että tiesin että asialle on jotain tehtävissä.

t

tikka kirjoitti...

jape: "Mikähän oli tikan viesti / pointti noiden yksittäisten otsikoiden postaamisella tähän ketjuun?"

surullista että tämä täytyy oikein erikseen selittää, mutta otsikot olivat siis huumoria (etsi sanan selitys vaikka wikipediasta). hassut lehtiotsikot on siis eräs tavallinen nettihuumorin muoto, esim:

"Mämmiä saatana" (Ilmoitus helsinkiläisen kaupan ikkunassa ennen pääsiäistä)

tai:

"Mika Häkkinen pääsi purkamaan formulaviikonlopun pahimmat paineensa palkintopallille ja suoraan Belgian GP:n voittajan, Michael Schumacherin suuhun." (Kuvateksti Turun Sanomissa 25.8.1997).

kiitos kuitenkin linkistä, lupaan vilkaista sitä mutten ehkä lukea artikkeleita kovin huolellisesti. minuun ei oikein pure tuo naistutkimuksen diskurssi.

Jape kirjoitti...

tikka: "surullista että tämä täytyy oikein erikseen selittää, mutta otsikot olivat siis huumoria (etsi sanan selitys vaikka wikipediasta). hassut lehtiotsikot on siis eräs tavallinen nettihuumorin muoto, esim:"

Juu, surullista on tikka! Sinä postailet irrallisia "otsikoita" viestiketjuun, jonka otsikko on jotain ihan muuta. Siten ihmetelet, kun irrallisia otsikoita ei käsitetä huumoriksi, ja sinun pitää tästä "surullisesti" erikseen ilmoittaa, että huumoriahan nuo. Sori, en ymmärtänyt, että tässä oli nyt kyseessä sanomalehti katsaus, tai tarkemmin otsikkokavalkadi.

Minäkin muista takavuosilta erään hassun otsikon iltapäivälehden lööpissä, en tosin tiedä uskaltaako sen kirjoittaa tähän auki, mutta koska puhun niin totta kuin osaan, niin ei kait tästä suurempia seuraamuksia ole, eli:

"Neekeri söi mämmiä Vääksyssä!"

Heh heh hee - jopas naurattakin :)

tikka: "kiitos kuitenkin linkistä, lupaan vilkaista sitä mutten ehkä lukea artikkeleita kovin huolellisesti. minuun ei oikein pure tuo naistutkimuksen diskurssi."

No siinä pääpervoilija Hekanahon Tom of Finland artikkelissa on sinua kiinnostavaa kuvaaineistoa. Ei sen tekstin niin väliä ole, siinä on sitä naistutkimukselle (vaikka artikkeli koskee homoja) tyypillistä sanamagiaa ja liirumlaarumia. Ihan pitää tässä ääneen ihmetellä, että millä eväillä tuo Hekanaho on tohtoriksi päässyt?

tikka kirjoitti...

jape: "Sinä postailet irrallisia "otsikoita" viestiketjuun, jonka otsikko on jotain ihan muuta. Siten ihmetelet, kun irrallisia otsikoita ei käsitetä huumoriksi"

niin kauan kuin tämä blogi ei omaksu keskustelufoorumin muotoa eriaiheisine topicceineen joudun postaamaan huumorin(kin) ihan sattumanvaraisiin ketjuihin. ihmettelen kyllä miksi huumorin ymmärtämiseksi tarvitsisi erikseen mainita tekstin olevan huumoria tai perustaa sille huumoritopsu. olen luullut että huumori ymmärretään melko spontaanisti, mutta niin ei ehkä sitten ole ihmissusien parissa.

"No siinä pääpervoilija Hekanahon Tom of Finland artikkelissa on sinua kiinnostavaa kuvaaineistoa. Ei sen tekstin niin väliä ole, siinä on sitä naistutkimukselle (vaikka artikkeli koskee homoja) tyypillistä sanamagiaa ja liirumlaarumia."

ilmeisesti tom of finland teki japeen niin järisyttävän vaikutuksen, että kokemus piti saada jakaa kanssani. katsoin nyt kuvat ja sitä tavallista yhteiskunnan pornoistumistahan se oli, ei siis mitään uutta (ja vanhoja kuviahan nuo ovatkin) auringon alla. ehkä se on tosiaan vain miesten juttu ahdistua homopornosta.

Jape kirjoitti...

tikka: "ilmeisesti tom of finland teki japeen niin järisyttävän vaikutuksen, että kokemus piti saada jakaa kanssani."

Ei Tom of Finland minuun niinkään tehnyt vaikutusta, eikä varsinkaan hänen homo"taiteensa". Olen vain antanut itseni ymmärtää, että sinä olet homoilusta ja homoista kiinnostunut, ja siitä kuinka heteromiehet pitäisi jotenkin saada käännytettyä homoiksi.

Se mistä olen aidosti ihmeissäni, on se, että naistutkimusen varjolla perustetaan kaikenlaisia Pornoakatemioita ja sitten "tutkitaan" jotain helvetin homoilua ja ihaillaan sitä samalla, samaan hengenvetoon ollaan niin hiivatin huolestuneita (feministien ja naistutkimuksen tutkijoiden piirissä) jostain kadunvarsien alusvaate mainoksista niiden yhteisuntaa pornoistavasta vaikutuksesta. Tällaislta Pornoakatemioilta ja "pornoakateemikoilta" pitäisi ottaa kaikki rahaoitus pois. Ihan silkkaa rahantuhlausta, kertakaikkiaan.

Jape kirjoitti...

Raivokasta vuosikertafeminismiä

"Naisten tiedostamisseminaarista se alkoi.
.
.
.
Raivottaret on vahvasti vasemmistolais-feministinen ryhmä, jossa on yhä kolme perustajajäsentä: Iiris Ruoho, Mira Pietilä ja Sirkka Toivola. Muut ovat liittyneet mukaan matkan varrelta.
.
.
.
Raivottaret elää ajan mukana. Alkujaan yhtye esitti oikeistoa piikitteleviä poliittisia pilkkalauluja. 1990-luvulla aiheeksi kelpasivat työttömyys ja muut lama-ajan ilmiöt, kuten seksipuhelimet.

Kun feministinen "henkilökohtainen on poliittista" -ideologia otettiin ohjenuoraksi, alkoi yhtyeen anatominen linja. Kappaleiden aiheet löytyivät muun muassa genitaalialueelta. Ikivihreä Suklaasydän-rallatus sanoitettiin uudelleen nimellä Klitoris."

tikka kirjoitti...

jape: "Olen vain antanut itseni ymmärtää, että sinä olet homoilusta ja homoista kiinnostunut, ja siitä kuinka heteromiehet pitäisi jotenkin saada käännytettyä homoiksi."

sinä nimenomaan annat itsesi ymmärtää juuri sen mitä haluat ja ilmeisesti kiellät itseäsi ymmärtämästä mitään muuta. ymmärtämisesi ei siis ota lähtökohdakseen ympäröivää todellisuutta vaan oman sisäisen maailmasi kieroine motivaatioineen ja ennakkoluuloineen. vai mitä?

Jape kirjoitti...

tikka: "ymmärtämisesi ei siis ota lähtökohdakseen ympäröivää todellisuutta vaan oman sisäisen maailmasi kieroine motivaatioineen ja ennakkoluuloineen."

Ei, kun juurikin niin, että minä otan lähtökohdakseni ympäröivän todellisuuden. Se vain pitää ensin hahmottaa, ja kaikista ei siihen ole.

Naistutkimus ja feminismi ovat "ilmiöitä", jotka eivät halua tunnistaa ja tunnustaa ympäröivää todellisuutta vaan koittavat parhaansa mukaan vääristää sitä. Eräs keino on vallitsevan heteronormatiivisuuden vähättely ja homojen ja homostelun ihannointi ja korostaminen. Tämä näkyy siinä että esim. feministit ja naistutkimuksen tutkijat pitävät homoja parempina esim. vanhemmiksi (kuin heteromiehiä).

En tiedä mistä ennakkoluuloista nyt puhut, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan mitä tarkoitat "kieroilla motivaatioilla" joita olet minulla havainnut olevan, sisäisessä maailmassani.

Neekeri söi mämmiä Vääksyssä!

tikka kirjoitti...

jape, kiero motivaatio lienee saanut sinut fiksoitumaan useaan kertaan kumoamaani ajatukseen, jonka mukaan minulla olisi halu nähdä heteromiehet seksuaalisesti toistensa kimpussa. tunnut uskovan mielummin itseäsi kuin minua tässä asiassa. saat toki tehdä niin ja osoittaa sillä omaavasi lähes heikommat henkiset antimet kuin mitä parjaamillesi naistutkijoille on suurjaossa annettu, mutta kerroinpahan nyt kuitenkin kun kerran kysyit asiasta.

Panu kirjoitti...

Jos hän olisi tavatessamme automaattisesti karsinoinut minut lesbotelaketjusiaksi - niinkuin täällä palstalla tehdään naisille kategorisesti sen olisi vaistonnut jo kaukaa, eikä suhteemme olisi koskaan päässyt alkuun. Sen sijaan hän pitää feminismistäni, se antaa hänelle tilaa. Tämä vinkiksi.

Naiset kategorisoivat miehiä jatkuvasti alempitasoisiksi nörteiksi, jotka kelpaavat "vain" ystäviksi. Miehellä ei ole minkäänlaista oikeutta kyseenalaistaa tätä kategorisointia eikä vaatia yksilöllistä kohtelua.

On aika kuvaava tuo sinun muotoilusi: "jos mieheni olisi kategorisoinut minut lesbotelaketjusiaksi, olisin vaistonnut sen jo kaukaa enkä olisi aloittanut suhdetta hänen kanssaan". Siis nainen tässäkin tilanteessa päättää olla alkamatta suhteeseen sellaisen miehen kanssa, joka "kategorisoi". Kaikki valta on naisella. Suhde alkaa, kun nainen haluaa, suhde on, kun nainen on päättänyt että suhde on, ja suhde loppuu, kun nainen päättää niin.

Panu kirjoitti...

Olen omassa pikkukaupungissani nähnyt ja tavannut ihmiskaupan uhreja. Ensimmäisilä kerroilla kieltäydyin näkemästä asiaa, toisella kerralla oli hemmetin hyvä että tiesin että asialle on jotain tehtävissä.

Ja meidänhän pitäisi uskoa anonyymien propagandavaleita enemmän kuin poliisia ja oikeuslaitosta, vai mitä?

Näkijä kirjoitti...

Olisi kieltämättä aika mielenkiintoista yrittää osoittaa, että joku feministinainen pystyisi "vaistoamaan" miesten suhtautumistavan feminismiin. Tunnetustihan sama porukka kiivaasti väittää, että miehen väkivaltaisuuttakaan ei voi vaistota (saati sitten päätellä ilmeisimmistäkään väkivallan tunnusmerkeistä) ennen naimisiinmenoa. Täytyy noilla feministeillä olla aikamoiset tutkat tuon antifeminismin vaistoamiseen. No, tutkitustihan naisilla on taipumusta kaikenlaiseen yliluonnolliseen uskoa. Tässä tapauksessa tuo antifeminismitutka on vain tapa, jolla voidaan legitimoida oma ATM-miesten syrjintä, eli keino löytää nörtistä joku julkaisukelpoinen vika. Kun väittää nörttiä ensinäkemältä sovinistisiaksi, voi esittää legitiimin perustelun sille, miksi valitsi sen lihaksikkaan paperimiehen.

Seuraaja kirjoitti...

Japella ei oikein leikkaa.

Jape kirjoitti...

tikka: "jape, kiero motivaatio lienee saanut sinut fiksoitumaan useaan kertaan kumoamaani ajatukseen, jonka mukaan minulla olisi halu nähdä heteromiehet seksuaalisesti toistensa kimpussa."

Jaa jaa. No tässä kohden näymme tulleen pisteeseen, jossa sanomasi ei olekaan sanomaasi. Lisäksi koitat vääristää asioita, ei ollut kyse siitä että vain heteromiehet olisivat toistensa kimpussa. Sinulla on näemmä tilanteeessta riippuen kovin valikoiva muisti.

tikka: "tunnut uskovan mielummin itseäsi kuin minua tässä asiassa."

Kelaa nyt itse noita aiempia puheitasi ja kehotuksiasi heteromiesten(poikien) luonnottomaan käyttäytymiseen. Ja sinähän tänne homopalstan linkin lähetit - vai kiistätkö tämänkin?

tikka: "saat toki tehdä niin ja osoittaa sillä omaavasi lähes heikommat henkiset antimet kuin mitä parjaamillesi naistutkijoille on suurjaossa annettu"

No tämä nyt on niin tuttua kauraa sinulta, ettei ansaitse sen kummepaa kommenttia. Ei yllätä tämäkään lausahduksesi!

samurai kirjoitti...

Tasa-arvo etenee aimo harppauksin:

Joka kymmenes nainen on alkoholin suurkuluttaja
"Alkoholi on työikäisten naisten yleisin kuolinsyy, jo yleisempi kuin rintasyöpä."
Mitä ihmettä? Eikä se ollutkaan se lähisuhdeväkivalta? Uutisessa on oltava virhe.

Keski-ikäinen naisalkoholisti tissuttelee salaa
Syynä on oltava patriarkaatti, joka estää naista voimautumasta ja ryyppäämästä avoimesti, esimerkiksi puiston penkillä. Feminismillä on siis vielä töitä.

Biologia, tuo saamarin riippakivi, vaikuttaa asiassa silti:
Nainen ei kestä viinaa miehen tavoin

Anonyymi kirjoitti...

Se "telaketjusika-asenne" kun vain näkyy ihan oikeasti: jos joku vihaa jotakin ihmisryhmää niin se näkyy käyttäytymisessä.

Ja "naisen seksuaalinen valta" on siis sitä että nainen ei halua suhteeseen miehen kanssa, joka haluaa sijoittaa nyrkkinsä naisen alapäähän tai turpaan jotta saatanan ämmä osaisi pitää turpansa kiinni?

Minä kutsuisin tuota terveeksi järjeksi.

Terveellä järjellä seurustelen sellaisen miehen kanssa, joka lähtökohtaisesti ei pidä minua alempiarvoisena ja pahana - silloin on huomattavasti parempi todennäköisyys siihen, että olemme molemmat onnellisia.

Mies joka lähtökohtaisesti vihaa kaikkia naisia tai "naista" kategoriana ei voi hyvin kenenkään naisen lähellä. Mikä silloin on se "naisen seksuaalinen valta" jonka mies ensisijaisesti kokee? Se on miehen oma paha olo ja siitä johtuva aggressio.

Tämä voi olla hämmästyttävä ja kamalan monimutkainen asia, mutta miettimisen arvoinen.

jorma kirjoitti...

"Terveellä järjellä seurustelen sellaisen miehen kanssa, joka lähtökohtaisesti ei pidä minua alempiarvoisena ja pahana - silloin on huomattavasti parempi todennäköisyys siihen, että olemme molemmat onnellisia."

Niin minäkin sellaisen naisen, joka ei lähtökohtaisesti pidä minua alempiarvoisena tai pahana - eli toisin sanottuna: hän ei ole feministi. Ja me olemme molemmat onnellisia.

Jape kirjoitti...

Tuossa samurain postaamassa Pravdan artikkelissa Joka kymmenes nainen on alkoholin suurkuluttaja

on mielenkiintoisia sanavalintoja, kuten:
"Alkoholista on tullut yhä useammille naisille päivittäinen tai viikoittainen arjen pehmittäjä ja tunnelman nostattaja."

on mielenkiintoista, kun puhutaan alkoholistinaisesta niin alko on tällöin "arjen pehmentäjä ja tunnelman nostattaja". Alkoholistimiehestä puhuttaessa mies pakenee ympäröivää todellisuutta alkoholiin ja hukuttaa murheensa pulloon.

"Sisar hento valkoinen lentää päihteiden vuoksi töistä siinä missä joku muukin."

"Naiset salaavat päihdeongelman pitempään ja kynnys hoitoon hakeutumiseen on heille korkeampi. Äidit myös pelkäävät viimeiseen asti lastensa huostaanottoa."

Nämä sisar hento valkoiset, jotka salaavat alkoholisminsa viimeiseen asti leikkivät jo toisten hengellä / terveydellä, eivät siis pelkästään omallaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jorma: sitaattisi oli irroitettu asiayhteydestään - kuten yleensäkin tällä palstalla.

Terve järki tekstissäni viittasi tähän:


"Ja "naisen seksuaalinen valta" on siis sitä että nainen ei halua suhteeseen miehen kanssa, joka haluaa sijoittaa nyrkkinsä naisen alapäähän tai turpaan jotta saatanan ämmä osaisi pitää turpansa kiinni?

Minä kutsuisin tuota terveeksi järjeksi."

Siis: terveen järjen mukaisesti etsin miestä niistä jotka eivät suhtaudu naiseen vihamielisesti. se ei kuitenkaan tarkoita, että pääsisin valitsemaan täysin oman tahtoni mukaan. Pariutumisessa kun määrää kummankin halu. Terveellä järkellä rajaan kiutenkin oman sosiaalisen kenttäni ulkopuolelle minuun automaattisesti vihamielisesti ja väkivaltaisesti suhtautuvat henkilöt.

Kummallista on, että kun sinä pidät naisessa arvona sitä että hän ei ole feministi, monet miehet pitävät sitä edellytyksenä tasa-arvoiseen eli hyvään suhteeseen. Hmm....

Panu kirjoitti...

Ja "naisen seksuaalinen valta" on siis sitä että nainen ei halua suhteeseen miehen kanssa, joka haluaa sijoittaa nyrkkinsä naisen alapäähän tai turpaan jotta saatanan ämmä osaisi pitää turpansa kiinni?

"Naisen seksuaalinen valta" on nimenomaan sitä, että nainen haluaa suhteeseen juuri tuollaisen jännittävän väkivaltaisen miehen kanssa, ei kiltin nörttimiehen.

jorma kirjoitti...

"terveen järjen mukaisesti etsin miestä niistä jotka eivät suhtaudu naiseen vihamielisesti. se ei kuitenkaan tarkoita, että pääsisin valitsemaan täysin oman tahtoni mukaan. Pariutumisessa kun määrää kummankin halu."

Naisilla on kuitenkin enemmän seksuaalista valtaa kuin miehillä. Ja niin se vain näyttää olevan, että naiset usein valitsevat seurakseen mieluummin väkivaltaisen hulttioöykkärin, kuin kiltin ja kunnollisen nörtin. Seuraavat vaikeudet eivät sitten tule yllätyksenä, paitsi ehkä naiselle itselleen.

"Terveellä järkellä rajaan kiutenkin oman sosiaalisen kenttäni ulkopuolelle minuun automaattisesti vihamielisesti ja väkivaltaisesti suhtautuvat henkilöt."

Niin minäkin, eli feministit putoavat pois.

"Kummallista on, että kun sinä pidät naisessa arvona sitä että hän ei ole feministi, monet miehet pitävät sitä edellytyksenä tasa-arvoiseen eli hyvään suhteeseen.

Feministit ovat tasa-arvoa vastaan, kuten kaikki täysjärkiset ihmiset hyvin tietävät. Niinpä heitä kannattaa vältellä.

Jape kirjoitti...

Anonyymi: "Kummallista on, että kun sinä pidät naisessa arvona sitä että hän ei ole feministi, monet miehet pitävät sitä edellytyksenä tasa-arvoiseen eli hyvään suhteeseen. Hmm...."

Mihin tietolähteeseen / tutkimukseen tämä perustuu, että monet miehet haluaisivat, että nainen on feministi?

Sekoitat muuten taas lahjakkaasti käsitteet feministi ja tasa-arvo.

Feministithän eivät aja tasa-arvoa, vaan naisten etuja ja oikeuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Taas pomppasi:

Kannattaa tutustua feminismin historiaan: ei feminismi ole koskaan ollut noin yksioikoista: esimerkiksi 1800-luvulla työväenluokan ja yläluokan naisten feminismit erosivat suuresti tavoitteistaan.

Feministisessä ja naisliikkeissä on aina ollut myös miehiä mukana. Se kertoo myös siitä, että kyseessä ei ole naisten ylivallan hakua vaan huomattavasti monipuolisempi liike. Kannattaa tutustua liikken historiaan.

Ja kyllä: feministien miehiä on tutkittu ja haastateltu useitakin kertoja sitten 1980-luvun. Kannattaa tutustua tähänkin alueeseen.

Kami kirjoitti...

"Ja kyllä: feministien miehiä on tutkittu ja haastateltu useitakin kertoja sitten 1980-luvun. Kannattaa tutustua tähänkin alueeseen."

Kysymys: Onko heidän kantansa yllättävä? Haiskahtaa nollatutkimukselta.

Minusta ei, sillä hehän ovat suhteessa feministin kanssa. Varmasti moisia miehiä on. Sen todistaminen nyt ei oikeastaan vielä kerro mitään. Ja vielä vähemmän että kaikkien pitäisi olla kuten he. Onneksi olkoon vaan heille jos ovat onnellisia. Se ei lie keltään pois. On myös monia miehiä jotka eivät ole kuten he. Mm. minä kuulun niihin.

jorma kirjoitti...

"Kannattaa tutustua feminismin historiaan."

Ei kannata. Kannattaa mieluummin paneutua tasa-arvon kannattajien historiaan.

"Se kertoo myös siitä, että kyseessä ei ole naisten ylivallan hakua vaan huomattavasti monipuolisempi liike."

Se on sukupuolten välistä tasa-arvoa, miehiin kohdistuvaa sukupuolisyrjintää ja naisten etuoikeuksia kannattava liike. Eli tosi monipuolinen.

"Kannattaa tutustua liikken historiaan."

Ei sillä ole mitään merkitystä, kun puhutaan tämän päivän yhteiskunnasta ja feminismin haitallisesta vaikutuksesta siihen.

"Ja kyllä: feministien miehiä on tutkittu ja haastateltu useitakin kertoja sitten 1980-luvun."

Melkein sääliksi käy niitä raukkoja. No, jokaisella ääriliikkellä on omat hyödylliset idioottinsa.

jorma kirjoitti...

"Se on sukupuolten välistä tasa-arvoa, miehiin kohdistuvaa sukupuolisyrjintää ja naisten etuoikeuksia kannattava liike."

Siis sukupuolten välistä EPÄtasa-arvoa kannattava liike.

Jape kirjoitti...

Anonyymi: "Feministisessä ja naisliikkeissä on aina ollut myös miehiä mukana."

Joo, kyllähän näitä profeministimiehiä on, mutta ei heitä kuitenkaan nyt niin paljoa ole, että se oikeuttaisi käyttämään sanaa monet.

Anonyymi: "Se kertoo myös siitä, että kyseessä ei ole naisten ylivallan hakua vaan huomattavasti monipuolisempi liike."

Miten tämä monipuolisuus ilmenee? Voitko kertoa omin sanoin? Miten esim. feminismi on edistänyt miesten tasa-arvon kehittymistä?

Anonyymi: "Ja kyllä: feministien miehiä on tutkittu ja haastateltu useitakin kertoja sitten 1980-luvun."

Jaa, miksi on haastateltu? Ja mitä on tutkittu? Mikä oli tutkimuksen tavoite ja tulos?


Anonyymi: "Kannattaa tutustua tähänkin alueeseen."

Onko lähdettä tai linkkiä nähin tutkimuksiin?

Anonyymi kirjoitti...

Tämän palstan tietämättömyyden määrä on megalomaaninen.
Ostakaa kirja, pojat.

jorma kirjoitti...

"Tämän palstan tietämättömyyden määrä on megalomaaninen."

Jos sinä tietäisit kaiken sen, mitä sinä et tiedä, mutta et tietäisit sitä, minkä tiedät, sinä tietäisit enemmän kuin tiedät.

"Ostakaa kirja, pojat."

Osta vokaali, tytsy.

Et vain osaa.

Vortac kirjoitti...

Jape tokaisi: ""Alkoholista on tullut yhä useammille naisille päivittäinen tai viikoittainen arjen pehmittäjä ja tunnelman nostattaja."

on mielenkiintoista, kun puhutaan alkoholistinaisesta niin alko on tällöin "arjen pehmentäjä ja tunnelman nostattaja". Alkoholistimiehestä puhuttaessa mies pakenee ympäröivää todellisuutta alkoholiin ja hukuttaa murheensa pulloon."

Jape, erittäin hyvä pointti! Juuri tuollaista vääntelyä ja sanamagiaa näkee joka paikassa ja aina naisten hyväksi. Siinä missä mies on raivohullu, nainen on emansipoitunut ja vahva, siinä miessä mies on murhaaja, äiti on vaan ollut vähän väsynyt, jne..

Se toimii hyvin hienovaraisellakin tasolla, kuten tuossa alkoholistijutussa.. mutta kun se on survottu joka paikkaan, niin on vaikea paikallistaa ja osoittaa tätä vääryyttä ja vääristelyä naisille tai tietämättömille miehille, kun vastalause on että "No et kai ny noin pienestä sanaerosta voi vielä mitään tulkintoja tehdä, oletpas kaheli".. Tottakai yksittäisessä tapauksessa moinen voi näyttää pieneltä jutulta, mutta kun kaikki 'pikkujutut' lasketaan yhteen, miehen kehossa yhteiskuntaa on aika perkeleellisen hirveätä katsella. (puhumattakaan isoista jutuista, mutta siis nämä pikkujuttujen miljoonat hyökkäävät kavalkaditkin ovat jo tarpeeksi musertamaan syyttömän ihmisen)

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Jorma läväytti: Se on sukupuolten välistä tasa-arvoa, miehiin kohdistuvaa sukupuolisyrjintää ja naisten etuoikeuksia kannattava liike. Eli tosi monipuolinen.

Olen eri mieltä tuosta tasa-arvo-kohdasta, mutta muuten pitää kyllä paikkansa.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Jorma, pyydän anteeksi - sinähän korjasitkin jo tuon kohdan. Unohda siis kommenttini erimielisyys-osuus.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

"Ostakaa kirja, pojat."

Ostin jo; Henry Laasasen "Naisten Seksuaalinen Valta" on luettu ja tallennettu visusti. Tosin ajattelin käydä erinäisissä paikoissa vähän mainostelemassa sitä, kuten olen jo hivenen tehnytkin.

Hyvä vinkki siis, kiitos siitä - ja erinomainen ajatus! Suosittelen KAIKILLE tämän blogin lukijoille ja postaajille, sukupuoleen tai feministisaasteen määrään aivoissa katsomatta - siinä on melko varmasti jokaiselle ainakin jotain uutta tietoa, jopa itse löysin hivenen lisäsympatiaa naisia kohtaan siitä kirjasta.

- Vortac

Panu kirjoitti...

Tämän palstan tietämättömyyden määrä on megalomaaninen.
Ostakaa kirja, pojat.


Miksihän nämä anonyymit paskanheittäjät aina kuvittelevat, että feminismiä vastustavan miehen pitää olla "tietämätön"?

Ihan vain tiedoksi (vaikka anonyymipellejen provokaatioista ei pitäisi provosoitua): minä olen lukenut Andrea Dworkinia jo 19-vuotiaana. Hirvittävää ajanhukkaa, näin jälkeenpäin asiaa ajatellen. Senkin ajan olisi voinut käyttää esim. iirin tai puolan tai vaikka armenian kielen opetteluun.

Minusta feminismi on poliittinen liike. Poliittisen liikkeen tulee ilmaista kannattamansa ja lupaamansa asiat selkeästi, ja toimia niin, että aatteelliset julkilausumat eivät joudu käytännön poliittisen toiminnan kanssa liian karkeaan ristiriitaan.

Poliittisella liikkeellä ei ole mitään asiaa vaatia kansalaisilta - vallankäyttönsä kohteilta - että nämä tutustuisivat asianomaisen liikkeen teoriaan, historiaan ja esoteeriseen gnosikseen. Sitä varten on journalistit ja kolumnistit ja muut politiikan ammattitulkitsijat. Kansalaisilla on oikeus tehdä päätelmänsä ja muodostaa mielipiteensä poliittisesta liikkeestä sen käytännön politiikan perusteella.

Jos poliittinen liike haluaa ääniä, kannattaa olla haukkumatta kansalaisia "megalomaanisen tietämättömäksi". Demokraattisen valtion kansalainen on nimittäin se tyyppi, joka valitsee kuninkaan ja kaataa tyrannin.

Panu kirjoitti...

Ai, muuten: mitä siihen kirjan ostamiseen tulee, minä olen ostanut kirjoja jo hieman liikaa, minkä tyttöystävänikin voi vahvistaa. Olen juuri muuttanut räkäisestä opiskelijaloukosta oikeaan kotiin, ja jouduimme raahaamaan kirjojani kahden kuukauden ajan vanhasta kodista uuteen - käytännöllisesti katsoen joka päivä meillä oli niin iso kirjalasti kuin jaksoimme kantaa. (Sitä ihmettelemme yhä itsekin, miten fysiikan lait sallivat sellaisen kirjalastin tunkemisen niin pieneen asuntoon.) Omalla kohdallani tuo ostakaa kirja, pojat on siis suunnilleen yksi koomisimpia kehotuksia, mitä minulle voi esittää.

Henryn kirja täytynee kyllä ostaa ja arvioida, eipä silti.