keskiviikkona, elokuuta 31, 2011

Feministien vuorosta poimittua

Seuraavat kommentit on poimittu Feministien vuoro -blogin feministien kommenteista markkina-arvoteoriaa koskien.

Ihmettelen suuresti - eikö feministien olisi helpompi puhua markkina-arvoteoriasta, jos he tutuisivat teoriaan edes hiukan? Toinen (surullisempi) vaihtoehto on se, että he eivät ymmärrä teoriasta hölkäsen pöläystä edes lukemisen jälkeen.
Tätä pohdin tosissani, kyllä. Nyt jos siis aletaan vertailemaan ilman seksiä jäävää miestä ja väkivallan uhan alla elävää seksityöläistä, ollaan ihan eri asioiden äärellä. Seksin saaminen ei ole ihmisoikeus, mutta turvallisuus on. On ikävää, etteivät monet ihmiset löydä kumppaneita (tai seksikumppaneita), mutta näitä ihmisiä on niin heteromiehissä, -naisissa, homomiehissä, lesboissa ja kaikissa eri sukupuolissa ja seksuaalisuuksissa. Se, että ihminen ei saa syystä tai toisesta seksiä (tai että saa) ei kerta kaikkiaan ole mikään yhteiskuntaa järjestävä periaate!
Eli miesten ongelmat eivät ole oikeita ongelmia, ellei niihin kuole.
Koko ajatus on sen verran naurettava, että alkaa tosissaan nyppiä välillä tää täällä blogissa kommentointi. Ettekö te osaa muusta puhua kuin “naisten seksuaalisesta vallasta” ja Laasasen teorioista. Oikeesti. Argh! Meillä vois olla monia mielenkiintoisia keskusteluja täällä, jos tää ei ois yhtä ja samaa markkinateorian jahkausta.
Jaahas.
Todistettavasti monet köyhät ja huono-osaiset ovat saaneet naisia/seksiä. Miten tähän tulisi suhtautua? Oletetaanko tässä tosiaankin, että ihmiset valitsevat puolisonsa/seksikumppaninsa rationaaliselta pohjalta siten että arvioivat toisen yhteiskunnallisen aseman ja pääsääntöisesti tähän yhteiskunnalliseen asemaan nojaten tekevät päätöksen seksin harrastamisesta tai seurustelusta? Kukaan joka on joskus ollut ihastunut/rakastunut/tuntenut vetoa toisiin ihmisiin tuskin allekirjoittaa tätä. Eri asia on että yhteiskunnallisella asemalla on joissakin tilanteissa merkitystä (ja historiallisesti katsottuna sillä on ollut paljon enemmän merkitystä) mutta kaikkea pariutumista selittäväksi mekanismiksi se ei kerta kaikkiaan sovi, koska se ei yksinkertaisesti selitä tarpeeksi.
Ei markkina-arvoteoriassa oleteta, että kumppani valitaan "rationaaliselta" pohjalta tietoisesti arvioiden.
Ensinnäkin, masturbaatio on eri asia kuin seksuaalinen suuntautuminen. En ole ehdottamassa kenellekään seksuaalisen halun kohdistamista samaan sukupuoleen, enkä aio ehdottaakaan. Sen sijaan voi todeta, että aika monet ihmiset maailmassa haluavat samaa sukupuolta olevia tyyppejä, ja tämä seikka jää kokonaan markkina-arvoteorian ulkopuolelle. Ja aika monet tyypit haluavat sekä miehiä että naisia, joten siltä kannalta ei edes voi olla mitään erillisiä heteroseksimarkkinoita.
Häh? Tyypillinen baarihan on "erillinen heteroseksimarkkina" jossa naiset etsivät miehiä ja miehet naisia. Homo, lesbo ja heteromarkkinat ovat hyvin erillisiä, koska yksilö ei voi ottaa niissä kuin jalkovälinsä määrittämän pariutumisposition.
Toinen juttu on se että seksin puute ei ole sama asia kuin vaikkapa ruoan puute. Ilman ruokaa kuolee, ilman seksiä elää. Ei käteen vetämisen ehdottaminen ole mikään heitto, mua ihmetyttää se että jos kyse on seksistä niin miks masturbaatio ei oo keskustelussa mukana ollenkaan. Ihan niin kuin ilman naista oleminen tarkoittaisi samaa kuin ilman seksiä oleminen – sehän ei pidä paikkaansa. Eri asia on se että monet kaipaa seksiä nimenomaan toisen ihmisen kanssa, ja siitä päästään siihen että mikä siinä toisessa ihmisessä on sellaista mitä kaipaa. Epäilisin että seksiä ostamalla ei välttämättä saavuta esim. kokemusta omasta haluttavuudesta tai kokemusta siitä että on erityisen lähellä toista ihmistä – nää lienee monille ihan tärkeitä asioita jotka tekee seksistä toisen kanssa parempaa kuin yksin.
Olisiko biologialla jotain tekemistä asian kanssa? Jos masturbaatio riittäisi, kuolisimme sukupuuttoon.
Tähän homojuttuun vastasin jo äsken. Ja jos ei hae mitään yhteyttä toiseen ihmiseen niin eikö silloin ole ihan asiallista harrastaa masturbaatiota, jos se toinen ihminen ei kerran ole se mistä seksissä on kysymys?
Niin, ihmisestähän tässä on kysymys.
Todettakoon vielä että en missään nimessä halua pilkata tai asettaa naurunalaiseksi ihmisiä jotka kaipaavat elämäänsä enemmän seksiä naisten kanssa tai muuten vain vähemmän yksinäisyyttä. Minusta markkina-arvoteoria on se joka banalisoi ja asettaa kummalliseen valoon näiden ihmisten tilanteen.
Häh? Asiantilan ja sen syiden julkilausuminen asettaa heidät kummalliseen valoon.
Normaalin tilastollisen vaihtelun lisäks tota hommaa vois lähteä purkamaan esim. silleen että ottais huomioon että myös muut tekijät kuin sukupuoli ja taloudellinen menestys vaikuttavat siihen saako ihminen seksiä (toisten kanssa, siis, yksinhän jokainen saa niin paljon kuin huvittaa). Ja sit vois miettiä että mikä osuus sillä taloudellisella menestyksellä yhdistettynä tiettyyn sukupuoleen on ja mikä osuus sitten jollain ihan muulla seikalla (ikä, se millaisesta seksistä pitää/mitä etsii jne – aika monet seikathan tähän vaikuttavat).
Hienoa, että oikein pohditaan empiirisiä tutkimuskysymyksiä. Onneksi asiaa on tutkittu paljon evoluutiopsykologiassa ja muualla, jos vain viitsii lukea niitä tutkimuksia.
Niinno, ei se varmasti ole mitenkään sattumaa. Luulisin että se liittyy mm. siihen kulttuuriin jossa a) urheilijoita, rocktähtiä jne ihaillaan ja jossa b) missejä ja malleja pidetään seksuaalisesti haluttavina. Mutta arkisen kokemuksen perusteella sanoisin että kaikki eivät niin kauheasti ihaile rocktähtiä eivätkä kaikki halua missiä puolisokseen tai seksikumppaniksi. Ja tämä on mun mielestä markkina-arvosettien yksi suuri ongelma: otetaan annettuna että on olemassa ikään kuin jokin yksi suuri “haluttavuuden laki” jonka mukaan kaikkien ihmisten elämä sitten lutviutuu.
Ei kysymys ole siitä, että kaikki ihailevat missejä ha rokkareita, vaan että misseillä ja rokkareilla on korkein markkina-arvo. Ne ovat eri asioita.

Onhan siinä kaksi selkeää haluttavuuden lakin: miehet pitävät - tilastollisesti tarkastellen - eniten kauniista naisista ja naiset pitävät eniten korkean statuksen miehistä.
Kyllähän siihen seksin saamiseen vaikuttaa muutkin asiat kuin status, jollei sitten laajenneta statuksen käsitettä koskemaan ihan kaikkea. Yksi asia mm. joka vaikuttaa on se että kuinka kapea-alaisesti rajaa sen joukon naisia/muita ihmisiä joiden kanssa on kiinnostunut sekstailemaan. Jos on esim. kovin suuret vaatimukset ulkonäköä tai muita ominaisuuksia koskien niin mahdollisuudet varmastikin heikkenevät radikaalisti. Sama jos hakee seuraa johonkin ihan tietynlaiseen (esim. sm) seksiin. Toinen asia joka huonontaa mahdollisuuksia liittyy tietty siihen että mitä ajattelee itsestään ja omista mahdollisuuksistaan ja toisista ihmisistä. Jos pitää kaikkia naisia epämiellyttävinä pihtareina ja itseään varmana luuserina homma ei ehkä toimi kovin hyvin (ja tietty itsevarmuus liittyy statukseen mutta ei mitenkään täysin suoraan). Ja jos vielä miettiin esim. aktivistiporukan statuksia niin onhan aina siten että samalla tyypillä on yhdessä porukassa tietynlainen asema ja toisessa toisenlainen – senkin takia tuntuu vähän hölmöltä ajatella, että voitaisiin jotenkin selkeästi nimetä jokin miesryhmä jolla on jokin yleinen alempi asema. Vaikka olisi köyhä voi silti olla tietyssä porukassa hyvinkin kiinnostava, ja vaikka olisi rikas ja menestynyt ei välttämättä menesty ihmissuhteissa kovin hyvin.
Mikään edellä mainistuista asioista ei ole ristiriidassa markkina-arvoteorian kanssa. Ja kaikkiin pohdintoihin löytyy vastaus esim. kirjastani. Tottakai partnerin löytäminen on sitä vaikeampaa, mitä nirsompi henkilö on. Sehän on suora seuraus markkina-arvojen olemassaolosta.

Ja markkina-arvoja on järkevintä arvioida tiettyjä markkinoita koskien. Esimerkiksi ympäristöaktivistien markkinat.

Eikä markkina-arvoteorialla ole välttämättä mitään tekemistä rikkauden ja köyhyyden kanssa.
Miehet tykkää kauniista naisista mutta tykkää ne muistakin naisista. Ja usein ihmiset pitää kauniina tai komeana sitä tyyppiä josta sattuu tykkäämään. Ja se mitä vaikkapa punkkarimies pitää kauniina on ihan eri kuin mitä vaikkapa bisnesmies (no ei ehkä aina mutta usein, oletan).
Ei miesten naismakujen välillä ole suuria eroja. Kyseessä on virheellinen projisointi, koska naisten miesmauissa on suuria eroja: toiset pitävät punkkareista, toiset bisnesmiehistä.

Eikä miesten kauniina pitäminen muutu mihinkään suhteen mukana. Miehet pitävät Kiira Korpea edelleen kauniina, vaikka olisivat suhteessa muuhun naiseen.
Ehkä en joo ymmärrä alkuunkaan, tai sitten voisko olla niin että eri kirjoittajat käyttää ko. teoriaa vähän miten sattuu? Kun tosta sun tekstistä vois olettaa että markkina-arvoteoria on vaan jokin yleinen mekanismi jota voi käyttää ymmärtääkseen tiettyä tilannetta (aktivistiporukassa miekkarien järjestäjään suhtaudutaan suopeasti) siinä missä muissa teksteissä ensinnäkin oletetaan että on olemassa joitakin universaaleja ja muuttumattomia ominaisuuksia jotka tekevät miehestä halutun ja toiseksi että voidaan jotenkin pitävästi määritellä että on olemassa jokin tästä syystä syrjitty ryhmä joka on tuomittu seksittömyyteen ja jonka tilanteesta sitten ollaan huolissaan. Näinhän ei voitaisi olettaa – tietyn porukan ulkopuolella – mikäli pidetään avoinna se että ne arvostetut ominaisuudet voivat olla mitä milloinkin. Tuollaisena kuin asian esität voidaan yhtä hyvin ajatella että aina on olemassa tiettyjä ajallisesti ja paikallisesti vaihtelevia ominaisuuksia joita ihmisissä yleensä arvostetaan, ja että usein tällaisia ominaisuuksia kantavat henkilöt sitten ovat kohtuullisen suosittuja niissä tietyissä piireissä.
Markkina-arvoteorian käyttäjät käyttävät teoriaa hyvin yhtenäisesti. Sama pätee myös asiastakirjoittaneisiin teoreetikkoihin.

Ei markkina-arvoteoria oleta mitään muuttumattomia universaaleja ominaisuuksia. Itse asiassa ominaisuuksien luonne on teorian kannalta yhdentekevä. Haluttujen ominaisuuksien selvittäminen on yksinkertainen empiirinen tutkimuskysymys. Ilmeisesti feministeille on täysin vierasta se, että asioita tutkitaan ihan ihmisiltä kysymällä tai tarkkailemalla heifdän käytöstään. Feministit näyttävät luulevan, että sukupuolentutkimus on vain sitä, että istutaan norsunluutornissa miettimässä poliittisen agendan mukaisia ajatuksia ja julkaistaan ne sitten tutkimuksena.

perjantaina, elokuuta 26, 2011

Maamme-laulun vihapuhepiirre

HS:
Historianopettaja Juho Mäenpää vastasi (HS Mielipide 25. 8.) dosentti Taru Leppäsen kouluissa laulettavia isänmaallisia lauluja koskeneeseen puheenvuoroon (HS Mielipide 23. 8.). Vastaus on valitettavan yksipuolinen ja historian korostamisesta huolimatta epähistoriallinen.

Mäenpää kirjoitti rintamamiehistä ja nationalismista, todeten feminismin olevan näiden rinnalla muotiaate. Kaikki aatteet muuttavat muotoaan, ja niin nationalismin kuin feminisminkin tavoitteena on parhaimmillaan hyvän yhteiskunnan rakentaminen. Eri aikoina hyvä yhteiskunta toteutuu eri tavoin, joten isänmaatakaan ei voi pitää muuttumattomana kokonaisuutena eikä sen etua aina samana. Myös hyvän kansalaisen malli on nykyaikana muuta kuin vaikka Lippulaulunsanoja kirjoitettaessa.

Maskuliinisuudesta tulisi voida keskustella, varsinkin kasvuiässä olevien poikien kanssa. Millainen on hyvä mies, millaiseksi mieheksi kannattaa yrittää tulla? Tämä on vaikeaa, koska maskuliinisuuteen sisältyy myös ajatus kilpailusta nimenomaan miesten kesken. Olla hyvä mies kamppailematta aggressiivisesti kaikkia vastaan, kas siinä pulma. Samalla, kun maskuliinisuus on ja on ollut keskeinen rakentava voima yhteiskunnassa, sen yliannostus altistaa miehen yhteiskunnan ulkopuolelle jäämiselle. Joillekin löytyy henkinen koti ääriliikkeistä, mitä ei voine pitää hyvänä ratkaisuna.

Sodat ja sotaisat laulut on todellakin osattava asettaa osaksi historian jatkumoa. Tämän ymmärtäminen on Suomessa kriisissä. Siihen eivät aina pysty tutkijatkaan, joten olisi kohtuutonta olettaa sen onnistuvan kaikilta opettajiltakaan. Sotien ihannoinnin ja yksioikoisen hyväksynnän ja isänmaallisuuden oikeutuksen epäilemisen välistä pitäisi löytää keskitie. Kenties tulevat sukupolvet pystyvät tähän. Koululaulujen syvempi pohtiminen voi olla tässä väline.

valtiotieteiden tohtori,
historiantutkija
Helsinki

Sinin punainen ajatus: Terveisiä rumalta lesbohuoralta

Tm²: Seuraava juna.
Eilinen jutun Maamme-laulun vihapuhepiirteistä nauratti minua ensin, mutta erään keskustelun myötä päädyin vähän googlettamaan tämän vihapuhedosentin tekemisiä, ja selvisi, että tämä henkilö on saanut akatemialta useita satoja tuhansia tällaisten sontatutkimusten tekemiseen. Jonkun verran keitti myös se, että tällä dosentilla on tasan yksi (1) kansainvälinen julkaisu jossain konferenssissa. Heräsi kysymys, mitä yhteiskunnallista tarkoitusta lopultakin palvelee se, että tällaista tutkimusta rahoitetaan?

En kiistä yleisesti ns. pehmeiden aiheipiirien tutkimista ja relevanssia. Olennaista pitäisi kuitenkin olla lähinnä se, onko relevanssi jotenkin laajempi kuin pari kaveria jotka keskenään hymistelevät jutuille. En ajattele, että tutkimuksen pitäisi tapahtua jotenkin pelkästään sovellukset mielessä, mutta tutkimuksen pitäisi tuottaa tietoa, joka on mielekästä jollekin muullekin kuin sille, joka tutkii.

Näillä "tutkijoilla" ei ole halua tai mielenkiintoa - ja uskallan väittää, useimmiten ei myöskään kykyä - omaksua sellaisia metodeja ja kohdentaa tutkimustaan niin, että se voisi paljastaa jotain sellaista, mikä ei olisi jo etukäteen päätetty poliittisen katsontakannan mukaan. Naistutkimus esimerkiksi perustuu lähtöoletukselle, että naista sorretaan ja että suomalainen kulttuuri on täynnä rasismia ja sovinismia, jotka tutkimus vain paljastaa. Tämä tapahtuu sitten niin, että luetaan tekstejä ja sitten etsitään ilmaisuja, jotka voidaan esittää esimerkeiksi tästä. Se ei ole tiedonhankintaa, vaan jotain muuta. Sen nimittäminen "tieteeksi" tai edes "tutkimukseksi" on lähinnä vitsi. Huono, mauton, peräti loukkaava vitsi.

Rahaa on rajallisesti, ja se raha, jota julkinen sektori käyttää tutkimukseen, on aina jostain pois. Esimerkiksi syöpien hoitoon (vuodeosastohoito + lääkkeet + avohoito) vuonna 2004 noin 400 miljoonaa euroa. (en löytänyt tuoreempaa lukua) Emme voi tietää syövän hoitoon laitetun marginaalisen euron vaikutusta, mutta jos nyt oletetaan, että näiden nollatutkimusten 100 000 euroa laitetaan syöpäseulontoihin, niin mitä sillä saadaan? Hiha-arvioni sanoisi, että vajaa tuhat seulontakäyntiä. Kohdentamalla tämä sopiviin ihmisryhmiin, eli niihin, jotka nyt jäävät seulomatta, mutta joiden marginaalinen todennäköisyys sairastua hengenvaaralliseen syöpään on suurin, saadaan takuulla enemmän aikaan kuin ottamalla keskimääräinen ihminen. Tällä hetkellä populaatiossa noin 0.4 prosenttia sairastuu syöpään vuosittain. Näistä yli puolet paranee. Hiha-arvion perusteella siis panostamalla nämä rahat syöpäseulontoihin voitaisiin pelastaa kaksi ihmishenkeä vuodessa.

On tietenkin epäreilua laittaa nämä rinnakkain ja ikäänkuin vihjata, että näitä lukuja voisi verrata. Jälkimmäinen luku on lisäksi hatusta vedetty. Mutta tarkoitukseni on korostaa pointtia: julkinen raha on verottamisen jälkeen ikäänkuin koko populaation rahaa, ja sen jaosta päätetään poliittisesti. Se voitaisiin jättää verottamatta alunpitäenkin, eli yksinkertaisesti leikata näiltä huuhaadosenteilta joka ikinen verorahoista maksettu penni pois. Tämä olisi minulle aivan mieluinen ratkaisu. Mutta demokraattisessa yhteiskunnassa kerran verottajan taskuun saatu raha tupataan yleensä laittamaan johonkin populistiseen "hyvään kohteeseen".

Minua oikeastaan pelottaa kysyä, kuinka moni hyväksyy jonkun naistutkimuksen kaltaisen horoskooppeihin ja homeopatiaan verrattavissa olevan roskan rahoittamisen verorahoilla. Se pelottaa siksi, että ihan varmana sellaisiakin löytyy.
GCSE results 2011: Record results... but boys fall further behind girls | Mail Online

Vasarahammer: Sallittua vihapuhetta

Päivystävä dosentti - halloota | Kolumnit | Mielipide | Ilkka

Do you buy into Catherine Hakim's 'erotic capital'? | Life and style | The Guardian

Yasmin Alibhai-Brown: Women without any rights know all about 'erotic capital' - Yasmin Alibhai-Brown, Commentators - The Independent

Erotic capital and cold cash - Telegraph

torstaina, elokuuta 25, 2011

Ihannemiestyypit

Huoltamo: Naisten ihannemiestyypit

Prostituutio/seksityö « Feministien vuoro
Erityisen olennainen kysymys yksilön valintojen kohdalla liittyy sukupuoleen: miksi suurin osa seksityöläisistä on naisia, ja miksi suurin osa seksin ostajista on miehiä? Vastausta voi tietenkin etsiä yksilöllisistä tai sukupuolen mukaan jakautuneista preferensseistä, kuten miesten oletetusta suuremmasta tarpeesta saada seksiä. Tällä oletuksella ei kuitenkaan ole pitäviä tutkimuksellisia perusteita*
Feministien vuoro viittaa * -merkillä tähän artikkeliin, jossa kuitenkin sanotaan, että...
She has presented a wealth of studies that show men want to get laid more within their relationship, that celibacy is far more common among women, that masturbation and use of erotic material are far more common among men, that men are more unfaithful and more frustrated, report more sexual desire, across a whole range of countries.
Review - Is There Anything Good About Men? - Psychology

Everyone’s Racist Except Black Women « Chateau Heartiste

KuvatON.com - Hauskat, hassut, sekavat ja muuten hörhöt kuvat

The End of Middle Class Men — The Good Men Project

We have a dysfunctional relationship with hard work - CNN iReport

Are you Julia Roberts or Sophie Dahl? The deeper your lip dip, the better your sex life | Mail Online

Äärioikeiston rasismi kytkeytyy naisvihaan
Norjassa heinäkuussa tehtyjen väkivaltaisten iskujen jälkeen Suomessa on keskusteltu paljon rasismista ja muukalaisvihasta. Vähemmän huomiota on kiinnitetty naisvihaan ja anti-feminismiin, jotka ovat rasismin ja anti-islamismin ohella keskeinen osa iskujen toteuttajan Anders Behring Breivikin ajatusmaailmaa.

Yksi Breivikin siteeraamista ajattelijoista on yhdysvaltalainen oikeustieteilijä Robert Bork. Borkin mielestä feminismi on liberaalin yhteiskunnan tuhoisin ja fanaattisin tekijä.

Breivikin manifestissa on myös useita sivuja norjalaisen äärioikeistolaisen bloggaajan Peder Are Nøstvold Jensenin alias Fjordmanin kirjoituksia. Fjordman katsoo naisten ja feministien toimivan järjenvastaisesti ja olevan herkkätunteisia sekä väittää tämän olevan yksi syy Euroopan "itsetuhoiseen maahanmuuttopolitiikkaan".

Bork ja Jensen pitävät maallistuneen hyvinvointivaltion politiikkaa feministisenä. Tämä politiikka on heidän mielestään johtanut naisten siveettömyyteen, miesten naisellisten piirteiden lisääntymiseen ja avioliiton rappeutumiseen, minkä seurauksena "pohjoismaista rotua uhkaa sukupuuttoon kuoleminen".

Samat äärioikeistolaiset ajattelijat myös liioittelevat feminismin valtaa Pohjois- ja Länsi-Euroopassa. Vanhat tavoitteet, kuten palkkaeron kaventaminen, naisiin kohdistuvan väkivallan poistaminen ja naisten osuuden lisääminen korkeissa viroissa, ovat edelleen saavuttamatta. Myös uusissa haasteissa, kuten miesten välisen väkivallan kitkemisessä sekä seksuaalisten vähemmistöjen ja maahanmuuttajanaisten oikeuksien turvaamisessa, on yhä tekemistä.

Feministejä on syytetty samaan sävyyn myös suomalaisilla äärioikeiston internetsivuilla. Esimerkiksi Homma-foorumin keskustelupalstoilla vallitsee sukupuolipoliittinen linja, jonka tavoitteena on elvyttää etnisten suomalaisten hedelmällisyyttä.
Artikkeli yhdistää virheellisesti feminismivastaisuuden naisvihaan.

Armeija tappaa - HS.fi - Oma elämä

keskiviikkona, elokuuta 24, 2011

Anu Silfverbergillä on asiaa - osa 1

Kirjasta Luonto pakastimessa (2011)
Kaikki feministinaiset tuntevat nämä miehet. Tulva-lehdessä lanseerattiin taannoin termikin, "feministifetisti". Se tarkoittaa miestä, joka pakonomaisesti hakeutuu kontaktiin feministien kanssa, vaikka nämä herättävätkin hänessä lähinnä aggression tunteita. Hahmot ovat joskus tavallisia konttorityöntekijöitä, joilla on sivuharrastuksena naisvihan purkaminen foorumeille...

Lisäksi on aina tuttuja kasvoja julkisuudesta... jotka lauantai-iltaisi toteuttavat tätä ilmeisen tärkeää tointa maanisella sähköpostiviestinnällä tai soittelemalla pitkiä puheluita feministeinä pitämilleen naisille. Baarissa he tuppaavat viereen ja seuraavat kuin hai laivaa. Niissä keskusteluissa on aina jotain oudon seksuaalista.

Kerran kun olin feministipirskeissä, joissa eräs naisten miehiin kohdistuvasta sorrosta eri medioissa tiheään puhunut mies pyöri vieraiden joukossa ja esitti tekevänsä jonkinlaista kyselyä... "Pitäisikö kaikki miehiä hyödyttävä akateeminen tutkimus teidän mielestänne kieltää", hän kyseli vierailta kannustava hymy kasvoillaan... Naiset vastailivat "haastattelun" kysymyksiin hämmentyneinä... Lopun aikaa hän seisoskeli eri seurueiden lähettyvillä salakuunnellen keskusteluja ihastuttavan ilmiselvästi.

Jokainen tuntemani feministi on ollut näissä tilanteissa. "Oudointa niissä on se tarve yhteisymmärrykseen"... Hän oli kuluttanut tunnin kuunnellen miesaktivistin puhelua myöhään illalla.

Feministifetistin unelmatyttö ei olekaan paikkansa ymmärtävä lempeä vaimoke, vaan nimenomaan käännytetty, katuva feministi... Niin kuin ilkeä ja kylmä äiti, joka lopulta vuosien hylkäämisten jälkeen ottaakin lähelleen ja sanoo: sinä olet maailman paras poika. (s. 147-150)

Poikien elämää

Google Translate Equality Officer Fired

Philip Zimbardo on the Lives of Boys

DSK case gross injustice used as vehicle to paint men as predators | The Australian

ÄÄRISUVAITSEVAISUUS « Simpanssifilosofiaa

The smarter sex: Does it matter if girls do better than boys? - Schools, Education - The Independent

Why do girls get better grades even though boys score higher on IQ tests? - Barking up the wrong tree

One in two rape accusations are false! Strauss-Kahn, presumed guilty, jailed, slandered without due process, escaped. Others are not so lucky! | Human Stupidity: Irrationality, Self Deception

Young, single, childless women out-earn male counterparts - USATODAY.com

Women Threatening To Ruin All College Fun

Dosentti HS:ssä: Maamme-laulussa vihapuheen piirteitä | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
Leppänen kritisoi, että suomalaisuus on alakoulujen musiikinkirjoissa ensisijaisesti miehiin liittyvä asia.

- Maamme-laulussa Suomi on "maa kallis isien". Siniristilipussa "Isät, veljet verellään, vihki sinut viiriksi vapaan maan. Ilomiellä sun jäljessäs käymme tein isän astumaan".

Leppänen muistuttaa myös, että joissain maakuntalauluissa esiintyy jopa väkivaltaa.

Leppäsen mukaan suomalaisuuden esittäminen maskuliinisena ja sen kytkeminen väkivaltaan ei edistä peruskoulun opetussuunnitelman toteutumista.
Jutta Urpilainen pillastui medialle ja Kiviniemi hermostui Ylen haastattelussa:

tiistaina, elokuuta 23, 2011

Anne Moilanen: en harrastanut vihapuhetta

HS 21.8: Anna-Stiina Nykänen
Lutkamarssilla haastateltu nainen sanoi mielenosoituksen olevan suunnattu kaikkia miehiä vastaan. Eikö se ole leimaamista pelkän sukupuolen perusteella? Juuri sitähän minä feministinä vastustan.

Muutama vuosi sitten poliisille tehtiin tutkintapyyntö Anne Moilasen Ylelle tekemästä Tulta munille! -ohjelmasta. Että kiihottaako se kansanryhmää vastaan ja sukupuolisyrjintään miehiä kohtaan. Yksikään feministi ei kai ole julkisesti paheksunut edes ohjelman nimeä.

Minä kannatan suvaitsevaisuutta. Feministinen vihapuhe on lopetettava. Jos sitä on.

HS-mielipide: Ohjelmani ei edustanut vihapuhetta
Anne Moilanen

Helsingin Sanomien sunnuntaisivuilla julkaistiin 21. elokuuta toimittaja Anna-Stina Nykäsen kirjoitus, jossa hän käsitteli vuonna 2009 Yleisradiossa tekemääni feminististä Suoraa puhetta: Tulta munille! -radio-ohjelmaa. Nykäsen mukaan poliisille tehtiin ohjelmasta tutkintapyyntö, "että kiihottaako se kansanryhmää vastaan ja sukupuolisyrjintään miehiä kohtaan".

Anna-Stina Nykäselle ja Helsingin Sanomien lukijoille tiedoksi: ohjelma ei ollut laittomasti kiihottava eikä syrjivä. Poliisi totesi pian tutkintapyynnön jättämisen jälkeen odotetusti, että tutkintapyyntö oli aiheeton, eikä käynnistänyt ohjelmasta esitutkintaa. Perusteluna oli muun muassa, että "rikoslain rangaistussäännöksen tarkoituksena ei ole eri sukupuolten toisiinsa kohdistaman kritiikin kriminalisointi".

Journalistisesti on kyseenalaista, onko tutkintapyyntöjen uutisoiminen lainkaan perusteltua, sillä tutkintapyynnön voi laatia kuka tahansa kenestä tahansa esimerkiksi kiusaamistarkoituksessa.

Hyvään journalistiseen tapaan kuitenkin kuuluu, että mikäli poliisi- tai rikosasioita uutisoidaan, ne seurataan loppuun asti. Helsingin Sanomien kirjoituksessakin olisi selkeästi kuulunut tuoda esille, että ohjelmaani koskenut tutkintapyyntö ei johtanut toimenpiteisiin.

Mitä tulee alkuvuodesta 2009 viisi kuukautta pyörineeseen Tulta munille! -ohjelmaan ja siitä käytyyn keskusteluun, on Nykäsen kirjoituksessa sitä koskien myös asiavirhe. Ohjelman nimeä kritisoitiin tuolloin erittäin voimakkaasati, myös monet tunnetut feministit kritisoivat sitä julkisestikin. En tiedä, kuunteliko Nykänen koskaan ohjelmaani, mutta jos ei kuunnellut, hän ei ole ainoa, joka tuomitsee sen pelkän räväkän nimen perusteella "feministiseksi vihapuheeksi".

Omasta ja koko ohjelman tekijätiimin puolesta voin vakuuttaa, että ohjelma ei edustanut vihapuhetta, vaan pyrki olemaan uudenlainen, keskusteleva ja humoristinen ohjelma feminismistä – monien kuuntelijoiden mukaan siinä myös onnistuen.

toimittaja
Helsinki

The Flipside Of Feminism

"The Flipside Of Feminism"
Author Suzanne Venker, a Warson Woods resident recently transplanted from Kirkwood, has some words of advice for freshmen co-eds entering college in a few weeks: Stay away from the women's studies classes.

"It's all negative. It's group think. It fosters cult behavior," said Venker, who recently published "The Flipside of Feminism: What Conservative Women Know And Men Can't Say," along with co-author Phyllis Schlafly.

Venker's message is that feminism is a dead end road that's left a lot of women unhappy. She blames the heroes of feminist thinking - Betty Friedan, Susan Brownmiller, Gloria Steinem - for trying to defy the laws of nature and a lot more.

According to Venker, feminism has left American society with a catalog of failure. Among the maladies for which she targets feminism: fertility problems, increased divorce rates, female suicides, an immaturity in many American males who choose never to grow up.
Feminists Hate Everything Masculine

Teoria:Naisten muuttuneet parinvalintapreferenssit-vaikutukset yhteiskuntaan - MuroBBS - Plaza

Daily Caesar: Markkinarakoilijat

China tries to stop women marrying for money, rather than love - Telegraph

Syy nro 3 naisten vähempiin vuosityötunteihin: Suuremmat poissaolot terveyden vuoksi — Työaika- ja palkkatilastotutkimuksia

sunnuntaina, elokuuta 21, 2011

Katuprostituutio

Raportti Pride-tapahtuman paneelikeskustelusta:
Panelisteista queer-tutkija Paula Kuosmanen tahtonsa mukaan avata varsinaisen keskustelun. Kuosmanen vastasi täysin ennakko-odotuksiani queer-tutkijasta suuntaamalla avauspuheenvuoronsa selkeästi sukupuolineutraalia avioliittoa vastaan. Hänen näkökantansa oli tavallaan johdonmukainen, ja hän ilmoitti vastustavansa avioliittoa yleensä porvarillisena, patriarkaalisena ja normatiivisena instituutiona. Queer-tutkijan mukaan avioliittoon liittyy väistämättä esimerkiksi sanontatavassa "minun puolisoni" ilmenevä omistus- ja alistussuhde sekä lisäksi sukupuolierottelua ylläpitävä parisuhteen työnjako. Kuosmasen mukaan avioliitto myös yksityistää sukupuolielämän ja merkitsee vapaan seksuaalisuuden rajaamista vain yhteiskunnan hyväksymän parisuhteen piiriin. Kuosmasen mielestä tämä taas jättää huomiotta homoyhteisölle olennaisen cruising-kulttuurin, puistoseksin ja muun transgressiivisen sukupuolielämän.

Oras Tynkkysen kasvonilmeiden vaihtumista Kuosmasen puheenvuoron aikana oli kiinnostava seurata...
Katuprostituutio ei kadonnut vaan lisääntyi | Helsingin Uutiset

Peter Berkowitz: College Rape Accusations and the Presumption of Male Guilt - WSJ.com

How Dutch women got to be the happiest in the world - World - Macleans.ca

Have Boys Become the Second Sex? -- New York Magazine

lauantaina, elokuuta 20, 2011

Sinkkujen siirtokunta

HS: Tietelijä veisi sinkut etelän aurinkoon
Hallintotieteilijä P. M., 48, puhuu mietitysti. Hän istuu keittiönpöytänsä ääressä ja kertoo kuukausi sitten perustetusta Eurosinkkujen siirtokuntaprojektista. Se veisi jopa kaksisataa suomalaissinkkua etätöihin aurinkoon.

Vaimo ehdotti, että järjestä äjijäbileet. Miesten syrjinnästä aikoinaan väitellyt, nykyinen projektipäällikkö M. alkoi kehittää sinkkumiehille illanistujaisia, joissa keskusteltaisiin nettideittailusta ja sinkkuturismista. M. oli itsekin löytänyt vaimonsa muutama vuosi aikaisemmin netin kautta.

"Minulla ideat lähtevät aina rönsyilemään. Idea paisui ja syntyi ajatus sinkkujen siirtokunnasta. Olen tehnyt projektipäällikön töitä 26 vuotta ja perustanut muutaman firman. Uskon, että onnistumme luomaan ulkomaille ekosysteemin, johon kuuluvat asukkaat, etätyö, yritykset ja sijoittajat."

Paikkakunnan vaihdos ei ole M:lle täysin uusi ajatus. Hän mietti jo 20 vuotta sitten muuttoa pois pääkaupunkiseudulta.

"Vanhempani muuttivat silloin Hirvensalmelle, josta isäni on kotoisin. Mietin hetken Hirvensalmea, mutta tajusin, että mukana pitäisi muuttaa vähintään parikymmentä ystävää, jotta viihtyisin", P. M. sanoo.

Sinkkujen siirtokunnassa siis samanhenkiset ihmiset asuisivat yhdessä rivitaloyhtiössä.

"Utopiasiirtokunnat ovat tuttuja historiasta. Mutta meidän siirtokuntamme perustuisi realismiin. Meidän siirtokunnassa ihmiset eivät eristäydy, vaan osaavat kieltä ja tekevät paikan päällä etätöitä."

P. M. listaa sinkkusiirtokunnalle kolme menestyksen pilaria. Ensimmäinen on siis lämpö ja meri, toisena elämänkumppanin etsintä.

"Maailma on positiivisella tavalla globalisoitunut ja kulttuurit sekoittuneet. Ei ole mitenkään uutta etsiä kumppania vaikka toiselta puolen maapalloa. Ihmisiin on helppo tutustua netin ja skype-puhelimien avulla."

Kolmas M:n mainitsema pilari on etätyö. M. olisi itse kiinnostunut kakkosasunnosta Espanjassa.

Eurosinkkujen siirtokuntaprojektiin liittyi kahdessa viikossa 60 jäsentä. Vielä olisi tilaa 140 sinkulle. Sata sinkkua muuttaisi Espanjaan ja toiset sata Etelä-Amerikkaan. Todennäköisesti Chileen, joka on turvallinen kuin eurooppalaiset valtiot.

Espanjan kohteiksi on mietitty Malagaa ja Granadaa. M. pitää ihan realistisena, että Etelä-Amerikasta saisi rivitaloasunnon 30 000 ja Espanjasta 90 000 eurolla. Espanjasta sinkut ostaisivat mahdollisesti valmiin rivitaloyhtiön ja Etelä-Amerikassa rakennuttaisivat kokonaan uuden.

"Ihmiset ovat toivoneet, että taloyhtiössä olisi oma ravintola, jossa voisi viettää juhlia, tenniskenttä, kunnon uima-allas, sauna ja piha. Nämä toiveet ovat toteutettavissa", tohtori M. selostaa.

Projektiin jo ilmoittautuneista puolet on miehiä ja puolet naisia. He ovat iältään 30–60-vuotiaita. Kiinnostuneissa on IT-ammattilaisia, graafikoita, kielenkääntäjiä.

Sinkkusiirtokunta perustetaan Espanjaan todennäköisesti jo ensi vuoden kesänä. Etelä-Amerikka toteutuu keväällä 2013. Muuttoa odotellessa porukka tutustuu toisiinsa, järjestää juhlia yhdessä, opiskelee espanjaa ja kokkaa espanjalaisia ruokia.

perjantaina, elokuuta 19, 2011

Päiväkodin sukupuolivallankumous

Sex? Most women would rather have a pet hamster | Mail Online

The Sixties heralded a new dawn in sexual politics — and spawned the received wisdom that, when it comes to libido, men and women are equal. Thanks to the contraceptive pill and changing attitudes, sex was finally fun for a generation of women whose Victorian ancestors had simply had to grit their teeth and think of England.

But despite the sexual revolution, there is no shortage of convincing evidence that women experience lower levels of sexual desire than men. This is one of the topics of a ground-breaking new book, Honey Money: The Power Of Erotic Capital by leading academic Catherine Hakim.

As part of her research, she scoured dozens of international sex surveys whose findings explode the myth that men and women have equal sex drives.

Pilottipäiväkodissa muhii sukupuolivallankumous | Helsingin Uutiset
Jos sukupuolisensitiiviseksi kutsuttu kasvatusideologia leviäisi laajemmin Suomen päiväkoteihin, kyseessä olisi pikemminkin sukupuolivallankumous.

Tiedostaminen on Clara Gustafssonin mukaan muutoksessa kaiken a ja o.

– Sitä helposti ajattelee kohtelevansa kaikkia lapsia samalla tavalla, hän huomauttaa.

– Oman toimintansa näkeminen videolta on kuitenkin herättävää.

Muutoksen tekeminen ei Gustafssonin mukaan ole ihan helppoa.

– Välillä sai purra kieltä, ettei sano vaikkapa pojat hei, olkaa hiljempaa.

Britain’s drunkest woman downs 28 PINTS a day | The Sun |News

tiistaina, elokuuta 16, 2011

Jakku-Sihvosella on asiaa

Yle: Koulun tasa-arvossa vielä tehtävää
Ylen Aamu-tv:ssä vierailleen tutkimusprofessori Ritva Jakku-Sihvosen mukaan epätasa-arvo näkyy siinä, että tytöt ja pojat valitsevat eri aineita, ja tästä voi seurata myöhemmin ongelmia, kun edessä on uravalinta. Ammatillisessa koulutuksessa kokonaisia aloja valitaan eri tavoin.

Usein esitetään, että koulu on tytöille helpompaa kuin pojille, mutta tutkimusprofessori Ritva Jakku-Sihvonen toteaa muuta. Kouluviihtyvyystutkimuksissa on havaittu, että tytöt voivat huonosti. Tytöt kokevat yksinäisyyttä, mutta poikien äänekkääseen käyttäytymiseen on kiinnitetty huomiota.

- Jo ennen kouluikää pojat oppivat tyttöjä useammin sellaisen käyttäytymistavan, että heidän on vaikea alistua kurinalaiseen työskentelyyn. Tämä äänekäs käyttäytyminen, joka ei sovi kouluun, herättää huomiota, mutta koulua sinänsä ei ole suunniteltu tytöille tai pojille vaan kaikille lapsille, selventää Jakku-Sihvonen.

- Oppimateriaaleissa käytetään esimerkiksi sellaista sarjakuvamateriaalia ja kirjallisia hahmoja, joissa miehet ovat hyvin maskuliinisia silloinkin, kun eivät ole konkreettisesti miehen roolissa. Naiset esitetään usein alisteisessa asemassa olevina ja perinteisiä rooleja edustavina, kertoo Jakku-Sihvonen.

Tutkimusten mukaan jopa 60 prosenttia koulun oppimateriaalin esittämistä hahmoista on maskuliininen hahmo.
Areena: Onko koulu erilainen tytöille ja pojille?

Edellisen postauksen kommenttiosastolta poimittua:
Jakku-Sihvonen varoittelee ensin, että ei saa sanoa poikien menestyvän koulussa huonosti, koska vain osa menestyy huonosti. Hyvä niin. Sitten noin kahden ja puolen minuutin kohdalla Sihvoska unohtaa oman ohjeensa ja väittää tyttöjen viihtyvän huonosti. Höh!

Mutta, hetkinen, tuo kyllä kuulostaa vähän niinku feministivalheelta -- ja niinpä se onkin:" ... tytöt viihtyvät koulussa paremmin kuin pojat. Tämä trendi on nähtävissä lukuisissa alan tutkimuksissa (esimerkiksi Kari 1977, Uusikylä ja Kansanen 1988, Scheinin 1990, Linnakylä 1993, Kannas ym. 1995, Brunell ym. 1996, Pirttiniemi 1996, Pietarinen 1999, Scheinin ja Niemivirta 2000, Samdal ym. 2004)".

Muija paheksuu itseriittoisesti muikistellen pitkään sitä, miten miehet on kuvattu oppikirjoissa maskuliinisina ja että miehiä ylipäänsä on henkilöistä 60% (mikä on yllättävän vähän, jos mukana on historian, tieteen, taiteen, uskonnon ja politiikan kirjoja). Naiset taas ovat kuulemma kuvattu "alisteisessa asemassa". Ilmeinen huoli on, että tytöt oppivat vääriä malleja oppikirjoista. Kertaakaan Ritva-Sihvo tietenkään muista mainita, että peruskoulussa naisopettajien osuus on yli 70% ja kasvamaan päin.

Stereotyyppisten sukupuoliroolien häivyttäminen on nyt sitten koulun kehittämisen painopistealueita Sihvo-Jakkuun on uskominen. Mitä se tarkoittaa käytännössä. No, selittää jakkututkijamme, koulupihoilta on yleensä varattu alue poikien jalkapallolle. Tällaiset käytännöt pitää osata jatkossa kyseenalaistaa.

Herramunjee! Jakku-Sihvonen puhuu ihan puutaheinää väittäessään tyttöjen viihtyvän koulussa huonommin. Aiheesta on tuorettakin tietoa:
Maahanmuuttajataustaiset tytöt viihtyvät peruskoulussa parhaiten, kertoo Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tänään julkaistu tutkimus. Maahanmuuttajataustaiset oppilaat kokevat koulun mielekkäämmäksi ja tärkeämmäksi ja suhteensa opettajiin paremmiksi kuin suomalaistaustaiset oppilaat.

Tytöt viihtyvät koulussa paremmin kuin pojat ja alakoululaiset paremmin kuin yläkoululaiset. Huonoiten koulussa viihtyvät suomalaistaustaiset pojat.

Palkka ja työaika

Miesten ansiotyötunnit 20 % suurempia kuin naisten — Työaika- ja palkkatilastotutkimuksia

'Fight gender inequality by empowering men' - News - Mail & Guardian Online

Anarchy in the UK | Deccan Chronicle
The riots engulfing areas of London and other cities this week are not about poverty or race. They are about young men like Mash who are barely literate, unemployed, with no future and nothing to lose. For them, this is a dream suddenly come true. Their favourite video games have become a reality. They have got what they never had before: power, a sense of achievement and lots of goodies. Most of us want the same things.
Why You Don’t Have A Boyfriend: Harsh Truth Edition | Hooking Up Smart

Fear without Function: Do Sex Offender Registries Reduce Crime? — Marginal Revolution

£30k a year benefits mother Moira Pearce asks for charity money | Mail Online

Dan Griffin: Most men marry up — The Good Men Project

maanantaina, elokuuta 15, 2011

Blogitiedote

Aloitan uuden, pääasiassa markkina-arvoteoriaa syventävästi tarkastelevan blogin Huoltamo.comissa. Postauksia tullee näillä näkymin pari viikossa.

Ensimmäisessä postauksessa kertaillaan Seksuaalisen markkina-arvoteorian lähtökohtia.

Uuden Suomen blogini jää toistaiseksi tauolle.

Tämä blogi jatkaa vanhaan malliin.

sunnuntaina, elokuuta 14, 2011

Poikia syrjitään


Suomalainen koulu ei osaa käsitellä poikia - Kotimaa - Turun Sanomat
Sukupuolten väliset erot koulumenestyksessä ja koulussa viihtymisessä ovat Suomessa suurempia kuin useimmissa muissa maissa.
Keskustelut - TS: Pojat päätyvät tyttöjä useammin erityisopetukseen - HS.fi

Men! Feminism needs you! (Not your privilege...) - Features - The F-Word

HS: Tasa-arvo takaa parhaiten rauhallisen yhteiskunnan
Eeva Mielonen

Viime päivät ovat Britanniassa kuluneet mellakoita analysoidessa. Kysymyksiä, kuten keitä mellakoitsijat ovat, miksi he mellakoivat ja miksi tämä tapahtuu Britanniassa, on esitetty tiuhaan mediassa. Tottenhamin kaupunginosasta nopeasti muualle Lontooseen ja muihin suuriin kaupunkeihin levinneet mellakat ovat nostaneet esiin pinnan alla kyteneitä ongelmia brittiyhteiskunnassa.

Kesälomaltaan hätiin hälytetty pääministeri David Cameron (konservatiivipuolue) on puhunut yksittäisten huligaanien ja rikollisten vandalismista, totaalisesta vastuuntunnottomuudesta, jonka motiivina on ahneus. Cameron ei halua sotkea politiikkaa ja mellakoita toisiinsa. Mutta moninaisessa yhteiskunnassa löytyy myös ääniä, jotka näkevät tapahtumat monimutkaisempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Kuluneen vuoden aikana on brittimediassa puhuttu paljon Cameronin käsitteestä Big Society (suuri yhteiskunta), jonka yhteydessä Cameron on muun muassa ehdottanut, että julkisia palveluita pitäisi siirtää yritysten ja kansalaisjärjestöjen hoidettaviksi; valta pitäisi siis siirtää ihmisille ja yhteisöille. Ironisesti mellakat ja niiden jälkimainingit ovat nostaneet esiin juuri Cameronin toivomaa kansalaisten oma-aloitteista toimintaa, mutta kuten kolumnisti Zoe Williams Guardian-lehdessä totesi, toimiva yhteiskunta ei näytä siltä kuin se mellakoiden aikaan näytti.

Pidätetyistä mellakoitsijoista kerättyjen alustavien tietojen mukaan suurin osa, 80 prosenttia, oli työttömiä 18–24-vuotiaita miehiä. Lehtitietojen mukaan ero rikkaimman ja köyhimmän kymmenen prosentin välillä on Lontoossa kasvanut 273-kertaiseksi. Nuorisotyöttömyys on kasvanut suureksi taloudellisen taantuman takia, ja koulutuksen hankkiminen on yhä hankalampaa nykyisen hallituksen nostettua yliopistomaksujen yläkattoa aina 9 000 puntaan vuodessa. Sosiaalinen liikkuvuus yli luokkarajojen on OECD:n mukaan kehittyneiden maiden heikointa juuri Britanniassa.

Brittiläisen ystäväni mielestä kyseessä on politiikankin rajojen ulkopuolelle menevä kulttuurinen ja sosiaalinen rappio. Hän, kuten monet muutkin, spekuloi, että kyseessä on rikkinäisistä kodeista tulevien ja useimmiten yksinhuoltajaäitien kasvattamien poikien epätoivoinen kapina. Hänen mukaansa perheen ensisijainen rooli moraalin opettajana on hävinnyt osasta yhteiskuntaa.

Esitin hänelle, että politiikallakin on varmasti ollut osansa mellakoiden purkautumisessa ympäri maata. Tunnetusti myös 1980-luvun mellakat Britanniassa sattuivat laman aikaan, jolloin silloinen hallitus toimeenpani kattavaa julkisten palveluiden leikkausohjelmaa. Yhtäläisyyksiä viime päivien tapahtumiin siis on.

Vastaavat tapahtumat tuntuvat melkein mahdottomilta Suomeen sijoitettuina. Tuloerojen maltillisuus ja homogeeninen yhteiskuntarakenne luovat räikeän vastakohdan brittiyhteiskunnalle.

Ystäväni intoutui ylistämään pohjoismaista yhteiskuntamallia. Samaan hengenvetoon hän totesi, että vastaava malli olisi mahdoton Britanniassa. Kerroin hänelle, että meilläkin leikataan julkisista palveluista, tuloerot kasvavat kovaa vauhtia ja nuorisotyöttömyys on suuri. Ehkä mellakoiden pitäisikin toimia herätyskellona myös meille suomalaisille: tasa-arvoinen yhteiskunta on parempi meille kaikille, ja sen eteen työskenteleminen on sijoitus nuoriin.

valtiotieteiden maisteri
Lontoo, Britannia
HS eilen: Filosofian tohtori Leena-Maija Rossi joutuu eroamaan juuri saamastaan lehtorin työstä Helsingin yliopistossa.
Rossi nimitettiin kesäkuussa sukupuolentutkimuksen lehtoriksi. Valintansa jälkeen hän haki työstävapaata tultuaan valituksi myös Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin johtajaksi kolmeksi vuodeksi. Uuden yliopistolain myötä entiset virkavapaat muuttuivat työstävapaiksi, koska yliopistolla ei ole enää virkoja.

Rossin esimies yliopistolla ei myöntänyt vapaata, vaikka vastaavissa tapauksissa vapaus on yleensä myönnetty automaattisesti.

torstaina, elokuuta 11, 2011

Kaaoksen syy

UK riots 2011: Britain's liberal intelligentsia has smashed virtually every social value | Mail Online

The causes of this sickness are many and complex. But three things can be said with certainty: every one of them is the fault of the liberal intelligentsia; every one of them was instituted or exacerbated by the Labour government; and at the very heart of these problems lies the breakdown of the family. For most of these children come from lone-mother households. And the single most crucial factor behind all this mayhem is the willed removal of the most important thing that socialises children and turns them from feral savages into civilised citizens: a father who is a fully committed member of the family unit.

Of course there are many lone parents who do a tremendous job. But we’re talking here about widespread social collapse. And there are whole areas of Britain, white as well as black, where committed fathers are a wholly unknown phenomenon. In such areas, successive generations are being brought up only by mothers, through whose houses pass transitory males by whom these women have yet more children — and who inevitably repeat the pattern of lone and dysfunctional parenting.

The result is fatherless boys who are consumed by an existential rage and desperate emotional need, and who take out the damage done to them by lashing out from infancy at everyone around them. Such children inhabit what is effectively a different world from the rest of society. It’s a world without any boundaries or rules. A world of emotional and physical chaos

gQtnE.png (PNG Image, 1280x1024 pixels) - Scaled (59%)

Kansalliskielinen homekoulu vm 2011 | Ilmari Rostila | Blogit | Iltalehti.fi
Ruotsin pakollisuuden oloissa sukupuoleen liittyvä ero koituu järjestelmällisesti suomenkielisten poikien vahingoksi sekä koulumenestyksen että kouluviihtyvyyden osalta.

lauantaina, elokuuta 06, 2011

Soluttautunut laasaslainen

Lutkamarssilainen

Puheenaihe: Onko Lutkamarssi oikea keino vastustaa häirintää?

6 Feministi ei ole hullumpi leima Jokainen itseään kunnioittava nainen on feministi ja uskaltaa myös sanoa sen ääneen.

Jos sinulla on vagina ja haluat itse päättää mitä sillä tehdään, olet feministi.

Jos olet mies, ja olet sitä mieltä, että naisella on ruumiiseensa itsemääräämisoikeus, olet feministi.

Niin yksinkertaista se on.

perjantaina, elokuuta 05, 2011

Teoria uppoaa

Laasasen teorioiden uppoaminen palstalla (S-24) lymyileviin miehiin on uskomatonta!!
Tältä palstalta näkee sen, kuinka nopeasti moneen suomimieheen uppoo jonkun Laasasen luoma utooppinen teoria miehistä/mieskategorioista sekä siihen kiinnittyvästä parisuhdemarkkinoista.

Joko tällä palstalla liikkuu a) aidosti tyhmät miehet, joille jonkun miehen luoma teoria uppoo siitä syystä, että he kokevat olevansa epäonnistuneita yksilöitä yhteiskunnassamme ja kokevat tämän Laasasen ikään kuin "valaisijana", joka tukee heidän katkeruuttaan hautaan asti b) miehet, jotka eivät oikeasti osaa katsoa asioita monelta kannalta vaan haluavat tarkoituksellisesti ajatella mustavalkoisesti c)naisia vihaavat miehet (ovat kokeneet kovia naisrintamalla ja katkeroituneet ikiajoiksi kaikille naisille d) haluavat auktoriteetin, jota seurata.

Monet miestutkijat pitävät Laasasen vain gradutasolla kehittelemää taloustieteeseen nojautuvaa, mutta ihmiselämään kytkeytyvää teoriaa hyvinkin epäuskottavana. Tukea Laasanen saa lähinnä tällaisilta miesasiamiehiltä, jotka tarkastelevat nais- ja miesasioita toistensa täydellisinä vastakohtina. Heille kaikki naisasiat (oli kyse raiskauksista, naisiin kohdistuvasta perheväkivallasta yms) ovat heidän ajamilta miesasioilta jotenkin pois. Sen sijaan aidot miestutkijat ymmärtävät, että sukupuolia voi tutkia tasapainossa siten, että molempien sukupuolten kohdalla on asioita, joihin yhteiskunnallisesti tulee puuttua. Aidot miestutkijat tekevät lisäksi yhteistyötä naistutkijoiden kanssa ja molemmat haluavat osaltaan parempaa yhteiskuntaa molemmille sukupuolille. Laasanen kumppaneineen vaan vie mattoa alta myös hyvältä miestutkimukselta tekaistuilla teorioillaan ja katkeruudellaan naissukupuolta kohtaan. Kaiken lisäksi kyseessä on pro gradu tason tutkielma, ei siis mikään tohtoritason väitöskirja!

Ymmärtäkää nyt hyvät miehet, että on olemassa akateemisen tason naistutkijoita ja miestutkijoita. Nämä on eroteltava näistä miesasiamiehistä ja naisasianaisista, joille toinen sukupuoli on jokseenkin "paha" ja sukupuolet koetaan kilpailuna. Heille tärkeintä on vaan toisen sukupuolen mollaaminen, ei aito tutkimustyö yhteiskunnallisella tasolla!! Laasenen on tutkimusaiheellaan hakenut vain huomiota. Jos tekee tuollaisen tutkimuksen, niin sitä taatusti saa ja pääsee heti ns. piireihin. Aika helppoa siis!
slut_troll_comic.jpg

Sumaselle tukea

Kay S. Hymowitz: Why the Gender Gap Won't Go Away - WSJ.com

Let's begin by unpacking that 75-cent statistic, which actually varies from 75 to about 81, depending on the year and the study. The figure is based on the average earnings of full-time, year-round (FTYR) workers, usually defined as those who work 35 hours a week or more.

But consider the mischief contained in that "or more." It makes the full-time category embrace everyone from a clerk who arrives at her desk at 9 am and leaves promptly at 4 pm to a trial lawyer who eats dinner four nights a week—and lunch on weekends—at his desk. I assume, in this case, that the clerk is a woman and the lawyer a man for the simple reason that—and here is an average that proofers rarely mention—full-time men work more hours than full-time women do. In 2007, according to the Bureau of Labor Statistics, 27 percent of male full-time workers had workweeks of 41 or more hours, compared with 15 percent of female full-time workers; meanwhile, just 4 percent of full-time men worked 35 to 39 hours a week, while 12 percent of women did. Since FTYR men work more than FTYR women do, it shouldn't be surprising that the men, on average, earn more.

The way proofers finesse "full-time" can be a wonder to behold. Take a recent article in the Washington Post by Mariko Chang, author of a forthcoming book on the wealth gap between women and men. Chang cites a wage difference between "full-time" male and female pharmacists to show how "even when they work in the same occupation, men earn more." A moment's Googling led me to a 2001 study in the Journal of the American Pharmacists Association concluding that male pharmacists worked 44.1 hours a week, on average, while females worked 37.2 hours. That study is a bit dated, but it's a good guess that things haven't changed much in the last decade. According to a 2009 article in the American Journal of Pharmaceutical Education, female pharmacists' preference for reduced work hours is enough to lead to an industry labor shortage.

Children who spend time with their fathers have a higher IQ - Telegraph

Lutkamarssi Suomessa viikonloppuna - ”raiskaus ei ole omasta käytöksestä kiinni” – Suomenkuvalehti.fi

torstaina, elokuuta 04, 2011

Lutkat marssivat

YLE: Lutkat marssivat seksuaalisen itsemääräämisoikeuden puolesta

Ylen otsikko kuulostaa vihapuheelta, kun se väittää marssijoiden olevan lutkia! Miettikääpä hetki tuota otsikointia.