torstaina, tammikuuta 14, 2010

Ihailtavaa rohkeutta?

Hazardin Halme-ryöpytystä kiitellään: ”Ihailtavaa rohkeutta”
Kaarina Hazard saa kiitosta viestintäoikeuden tutkijatohtori Päivi Tiilikalta.

Petri Sarvamaa: Halme, Hazard ja demokratia
Sen sijaan haluan julkisesti ilmoittaa näkemykseni siitä, että Kaarina Hazardin kirjoitus on fasismia.

Suomessa elää ja voi hyvin ns. ”kulttuuri-intellektuellien” piiri. Hazardin kirjoitus on ansiokas vain ja ainoastaan yhdestä syystä; hän paljastaa julkisesti ne ihmismielen alhaisimmat syöverit, joissa monet näistä ihmisistä kieriskelevät. Tiedän ja tunnenkin aivan liian monta tämän lajin edustajaa. He esiintyvät suurina humanisteina, mutta olisivat mielenlaadultaan kelvanneet erinomaisesti esimerkiksi juutalaisten tuhoamisleirien kaasuhanan vääntäjiksi.

Kirja arvioita Hazardin kirjasta ja muista

74 kommenttia:

  1. "Kaarina Hazard saa kiitosta viestintäoikeuden tutkijatohtori Päivi Tiilikalta."

    Just. No, Tiilikan tai Hazardin on sitten turha urputtaa jatkossa, kun saavat maistaa omaa lääkettään.

    VastaaPoista
  2. "Tiilikan mukaan kunnianloukkauksesta ei kannata lähteä käräjöimään, koska on kysymys vainajasta."

    Ei tietenkään. Sitä vastenmielisempää on, että femujen "rohkeus" riittää vain vainajien potkimiseen.

    VastaaPoista
  3. "Voi voi, itähelsinkiläiset luusereiksi leimatut! Voi teitä, kun suuressa ymmärtämättömyydessänne äänestitte aikoinaan eduskuntaan ”vaarattoman möhkäleen muotoisen kotieläimen”. Kaarina Hazard tietää, että teidän olisi pitänyt valita toisin. Hän kertoo teille, että valitsitte väärin."

    Niinpä niin. Sehän se femuja maailmassa eniten riepookin, että todellisuudessa suurin osa ihmisistä elää ja ajattelee toisin kuin femut vaativat heidän elävän ja ajattelevan. Femut ovat demokratian, ihmisoikeuksien ja vapaan kansalausyhteiskunnan vihollisia, ihan siinä missä natsit tai kommarit olivat aikanaan.

    VastaaPoista
  4. Niin ja kaiken lisäksi siis Halmeelle tuli valtavat ääniryöpyt eräiltä Helsingin "paremmilta alueilta."

    Se valtava äänivyöry ei tullut pelkästään itä-hesasta.

    "...lehdet ovat vain varjo entisestään...tässä ei ole muuta uutta kuin se, että kun 1970-luvulla missiojournalismin pääväri oli punainen, niin nyt valtaväri on vihreä ympäristöaate, jota feminismi sopivasti ryydittää."

    VastaaPoista
  5. Kappas -Tampereen miespäivin pääpuhujasta kohu vain näyttää jatkuvan. Melkein samalla tavalla kun siitä kun minä ja Heiskala ja pari muuta arvosteltiin tätä valintaa miespäivien puhujaksi syksyllä.


    Wikipedia: Kaarina Hazard
    Hazard on arvostellut erityisesti naisten huonoa asemaa yhteiskunnassa. Kaarina Hazard ei kuulu mihinkään poliittiseen puolueeseen, mutta useisiin eri yhdistyksiin, muun muassa Journalistiliittoon ja Naisasialiitto Unioniin

    Tieteellisen skepsis lehden arvostelu Tampereen miespäivien puhujasta ja häne kirjojensa teemoista

    ”Tällekin rääväsuiselle tasa-arvofundamentalistille tieteelliset artikkelit ja teoriat näyttäytyvät näköjään ”kummajaisina”.

    "Näyttää siltä, että nykyään on muodikasta suvaita kaikkea mikä ei ole rationaalista, kotimaista, valkoihoista, miespuolista, älykästä tai tieteellistä – ikään kuin näitä asioita ei voisi suvaita samalla kun suvaitsee eksoottisempia kulttuureja, yksilöä ja tiedettä terrorisoivia uskontoja, seksuaalivähemmistöjä ja erivärisiä ihmisiä."

    ”Retoriikan professori Judith Butlerin keksimä queer-teoria on nykynaistutkimuksessa varsin suosittu.

    ”Butlerin naistutkimuksen klassikoksi muodostuneen teoksen Hankala sukupuoli – Feminismi ja identiteetin kumous (Gaudeamus 2006) ovat 16 vuotta sen ilmestymisestä suomentaneet Tuija Pulkkinen ja Leena-Maija Rossi. He ovat suoriutuneet vaikeasta tehtävästä häikäisevän upeasti – Butlerin loputtomina rönsyilevät virkkeet, sekavat ilmaukset ja käsitehirviöt on kuin onkin saatu luettavaan muotoon. Sääli vain, että Pulkkisen ja Rossin vaivalla kääntämä teksti on toivotonta soopaa. Se on sisäisesti niin ristiriitaista, että joka sivu – joka virke, Osmo Tammisaloa lainatakseni – ansaitsisi osakseen ankaraa kritiikkiä.

    ”Lyhyesti sanoen Butler kiistää, että sukupuoli olisi biologinen tai sosiaalinen (gender) – sukupuolta ei siis ole olemassakaan, se vain performoidaan ”toistotekoina”. Jostain syystä länsimaissa suurin osa toistosta tapahtuu heteroseksuaalisessa muodossa, mikä tietenkin samaan aikaan sortaa sukupuolivähemmistöjä olemalla heteronormatiivista. Nykyaikainen vallalla oleva sukupuolikäsitys on Butlerin terminologiassa heteromatriisi."

    "Niin, tämä heteronormatiivinen heteromatriisi sattuu olemaan juuri se tapa käyttäytyä, jonka luonnonvalinta vuosimiljoonien aikana on suvullisesti lisääntyvälle Homo sapiens sapiens -nisäkäslajin naaraalle ja koiraalle tuottanut. Sitä tavataan kaikkialta, ei vain länsimaista.”

    ”Tiia Aarnipuu soveltaa tolkutonta queer-teoriaa kirjassaan Ei ole miestä eikä naista.”

    "Tässä yhteydessä sopii huomauttaa, että kirja on SETA-yhdistyksen julkaisema ja seksuaalivähemmistöjen suosiman dtm-ravintolan sponsoroima kirja”

    -

    Miten se menikään se puhe juuri pari päivää sitten täälläkin että queer teorioilla ym ei ole juuri mitään merkitystä homojen tai naistutkimuksen parissa?

    Julkaisijana seta ja sponsorina ravintola DTM jne? Butlerin naistukimuksen klassikko? Hazardit ym Suomalaiset pääfeministit?
    -

    Suoraan sanottuna -Miten helvetissä iso osa suomen ns miesaktiiveja voi olla niin "profeminismin suossa" teorioiltaan?

    PS. JA TIEDÄN -PILKUT YM OVAT NYT TAAS TODELLA VÄÄRISSÄ KOHTAA.

    VastaaPoista
  6. Vihreiden miesjärjetön pj. Relanderin Jukka jopa kehuu Halmeen Tonyä:
    http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/jukkarelander/ludvig-borga-1963%E2%80%932010

    Asiasta toiseen, Turkka joskus kertoi, miten hän tekee, kun pyydetään puhumaan. Ensin hän ajattelee, mitä mieltä on spontaanisti aiheesta. Sitten hän päättää olla täysin päinvastaista mieltä. Puhe sitten koostuu tämän päinvastaisen mielipiteen perusteluista. Syntyy provosoivaa tekstiä. Olen itsekin joskus käyttänyt.

    VastaaPoista
  7. Turkka on ryhmässä, joka ajaa Leninin patsasta Helsinkiin.

    Siis miehen, joka teorioineen on paljolti feminismin takana.

    Leninin * Co kirjassa: uudistunut nainen esiteltiin juuri nämä samat sukupuolettomuus teoriat, naisten miehistäminen ja porvarillisten perheakäsitysten alasajo sekä pilkattiin "porvarillisia naisellisia hienohelmoja ja äitejä".

    -

    Kovasti näyttää muuten olevan taas nämä Sarvanmaat ja Valavuoret kokoomus tyylisiä porukoita -samoin kuin tuo Jansson ja Elliläkin jotka täällä pyörähtivät ym ym ; )

    Taitaa melkein kaikki olla poliitikan sieltä laidalta tai sitten äijiä, ketkä eivät aja näitä queer teorioita ja kriittistä miestutkimusta miesasian nimellä ; )

    -

    "ei kokoomuksella ja äijillä voi mitään miestä puolustavia liikkeitä olla"

    VastaaPoista
  8. "Femut ovat demokratian, ihmisoikeuksien ja vapaan kansalausyhteiskunnan vihollisia, ihan siinä missä natsit tai kommarit olivat aikanaan."

    Tony Halme oli mm. ammattinyrkkeilijä ja poke. Erittäin kova jätkä sellaisenaan, mutta kirjan lukeneena en voi olla itsekään nauramatta sille, miten hänen elämänsä rakentui muutamalle
    nyrkiniskulle.

    Se, että hänelle kävi näin, ei ole tietenkään Hazardin syy. Se on Tonyn oma moka.

    Kiitos Hazardille rohkeasta möläytyksestä.

    VastaaPoista
  9. "Kiitos Hazardille rohkeasta möläytyksestä."

    Älä nyt jaksa naurattaa. Mitä rohkeaa on vainajan nimittelyssä? Kritiikki on ihan toinen juttu.

    VastaaPoista
  10. Jorma - Bmad yrittääkin nyt vittuilla ja loukata eräitä henkilöitä ja juuri kuolleitakin tyypillisenä nilkkinä "miespuolisena hazardina" siitä syystä, kun hänelle selvitettiin tuossa ylempänä nyt hieman rautalangasta tieteellisesti queer teorioiden ja sukupuolettomuus teorioiden mädännäisyys miesasialle. Lisäksi avattiin lyhyesti hänen kannattamiaan poliittisia näkemyksiään.

    Tyypillisen alhaisen nilkin tapaan hän tällöin asettuu vaikka radikaalifeministin taakse hetkessä. Huomaatko?

    Tästä syystä juuri gayt ja nörtit ajavat miesasian nimellä miehisyyttä ja heteronormativiisuutta alas. Oman valta asemiensa luonnottoman ja suhteettoman parantamisen takia -täysin alhaisista motivaatioista käsin.

    Asialla ei ole mitään tekemistä todellisen miesten ja poikalasten ongelmien ratkaisemisen kanssa.

    VastaaPoista
  11. Heitetäänpä ennen kaupungille lähtöä vielä pohdittavaksi Henryn laittaman tieteellisen artikkelin pohjalta ja ”sukupuolettomuus teorian ajamisen, muka miesasian nimellä” tiimoilta tällaiset tutkimukset:

    "Ihannemies on kokenut kovan mullistuksen viimeisen 50 vuoden aikana! 1960-luvulla ihailtiin maskuliinisia uroksia, joiden rintakarvat ryöpsähtivät esiin toimintaelokuvien taistelukohtauksissa. Nykyisin valkokankaalla nähdään Leonardo DiCaprion ja Jude Lawn kaltaisia (naisia mielisteleviä) poikamaisia vesseleitä."

    "PERINTEISET MIEHISET ARVOT KUTEN AUKTORITEETTI, EREHTYMÄTTÖMYYS, VIRIILIYS JA VOIMA OVAT KÄÄNTYNEET TÄYSIN PÄÄLAELLEEN. Tutkimuksessa sosiologit analysoivat muiden asiantuntijodien kanssa kolmen kuukauden ajan 150 aikakauslehteä ja kirjaa sekä 146 internetsivustoa. Samalla haastateltiin tusinaa asiantuntijaa Euroopasta, Yhdysvalloista ja Kiinasta. Kohderyhmänä oli 20-35-vuotiaat miehet."

    "Prisma. Miehet vaaravyöhykkeessä. Siittiömäärät vähenevät, siemennesteen laatu heikkenee, miehet naisistuvat ja kivessyövät yleistyvät. Sama ilmiö on havaittavissa eläinmaailmassa. Tutkijat sanovat ohjelmassa että ilmiö on jo HÄLYYTTÄVÄMPI KUIN KASVIHUONEILMIÖ"

    -

    Tuossa on muuten vielä asian tiimoilta varmaan yksi eniten Suomessa radikaalifeminismiin, miesten/isän aseman huonontumiseen ja naisten miehistymiseen vaikuttanut lehti:

    Uusi Nainen

    SNDL kuului Naisten kansainväliseen demokraattiseen liittoon, jonka puheenjohtajana toimi vuodet 1969–1974 SNDL:n Hertta Kuusinen. Mirjam Tuominen (siis taistolaisuuden johtohahmoja –ja siitähän muuten Relanderikin väitöskirjaansa tekee ;) puolestaan toimi NKDL:n pääsihteerinä 1977–1990. SNDL:n äänenkannattaja oli Uusi Nainen, joka on jatkanut ilmestymistään SNDL:n lakkauttamisen jälkeen. "Kommareiden kotiliedeksikin" kutsutun lehden levikki oli 1970-luvulla parhaimmillaan 80 000 (ehkä suurin feministilehti tuohon aikaan -varmasti suurin radikaalifeministi lehti koko Suomen historiassa.)

    -

    PS. Ja tiedän -pilkut ovat nyt taas aivan väärin ja Hazardi onkin yhtäkkiä hieno ihminen jne ; )

    VastaaPoista
  12. "Tyypillisen alhaisen nilkin tapaan hän tällöin asettuu vaikka radikaalifeministin taakse hetkessä. Huomaatko?"

    Enhän minä tiedä, kuka on
    Kaarina Hazard, eikä erityisemmin kiinnostakaan, sikäli kun aavistan hänen olevan jonkinlainen radikaalifeministi, jonka oppeja en kovinkaan paljon jaa. Ainoastaan tuon kolumnin perusteella heitin arvion, että hyvin kirjoitettu.

    Ilmeisesti se on tosiaan
    niin, että kun joku mies treenaa kylliksi koppaansa hormonien säestyksellä ja häätää nuorena pokena häpideisin maanvaivat hirveällä alaheijarilla terassiaidan tuollepuolen, kuollakseen myöhemmin huumeiden aiheuttamien aivo-ongelmien neurooseihin niin hän nousee terveen kritiikin yläpuolelle.

    Tony Halme on mies, jonka
    toilailuja ei näkyvämmin arvosteltu elämänsä aikana, mutta
    nyt se on sitten tehty. Ikävä kyllä tietenkin jonkun lepakon, eikä kenenkään ryhtiliikkeen miehen toimesta.

    Mutta ottakaapa Tony Halmeesta mallia ja vetäkää sama elämänkaari itsellenne, jos sympatiat on noin älykkyyden puutteeseen kuolleen kyynärpää-äijän kurkussa.

    "Tästä syystä juuri gayt ja nörtit ajavat miesasian nimellä miehisyyttä ja heteronormativiisuutta alas. Oman valta asemiensa luonnottoman ja suhteettoman parantamisen takia -täysin alhaisista motivaatioista käsin."

    Minä en aja nörttien
    asemaa sen enempää kuin muidenkaan
    miesten. Minä ajan yhteiskuntaa, jossa jokamies voi kävellä kadulla
    ja saada naiselta ihailevia katseita osakseen riippumatta siitä kuinka monta homonyrkkiä, moottorisahaa tai aseenpiippua on saanut elämänsä aikana veljensä ohimolle sojottamaan.

    Jos et halua tasa-arvoa,
    kuin jättiläiselle niin ala kiivetä
    pavunvartta ja löydä sieltä poikalapsi pyhän marian seimessä tekemässä vatsalihaksia.

    VastaaPoista
  13. En tiedä, kiinnostaako tohtoriaspiranttiamme nämä European Social Surveyn tulokset tai tunteeko hän ne jo ja miltä ne mahtavat näyttää suht' suoraan copy-pastettuna. Tauluko täyty koota itse osoitteessa, joka luultavasti on http://nesstar.ess.nsd.uib.no/webview/
    Tai jos ei ole, kyllä se data löytyy ESS:n sivulta. Käyttöliittymä on aavistuksen hankala, joten oletan shakkimestarilta kuluvan sen solmujen avaamiseen jokunen minuutti (pitää valita "TABULATION" ylhäältä ja sitten kolme muuttujaa vasemmalta, niitä voi sitten vedellä hiirellä riveihin ja sarakkeisiin haluttuun asentoon).

    Tässä on kyse siis onnellisten ihmisten osuuksista Suomessa sukupuolen mukaan. Kaikkein onnellisemmat ovat tietty naisia ja aika suurella erollakin.

    How happy are you
    Miehet Naiset Kaikki
    Extremely unhappy
    0.3 0.3 0.3
    1 0.1 0.2 0.1
    2 0.7 0.3 0.5
    3 0.7 1.3 1.0
    4 1.1 0.8 1.0
    5 3.6 2.2 2.9
    6 4.6 3.2 3.9
    7 18.5 12.1 15.2
    8 37.7 33.7 35.6
    9 25.6 35.4 30.6
    7.2 10.6 8.9
    Extremely happy

    VastaaPoista
  14. Meinaisin jatkaa tekemällä maakohtaisia vertailuja. Mutta hetkinen .... "extremely happy"? Tunteeko ihminen itsensä "mielettömän onnelliseksi", jos ei ole psykoosissa. Suomeksi onkin varmaan käytetty jotain maltillisempaa ilmaisua, "eritäin onnellinen" tai jotain.

    No, ehkä naisten ja miesten osuuksia voisi siitä huolimatta vertailla eri maissa ja katsoa vähentääkö vai lisääkö esimerkiksi machoilu miesten suhteellista onnellisuutta -- tai naisten. Vai olisivatko feministit sittenkin oikeassa?

    Eiku vertailen sittenkin jotain, johon semantiikka vaikuttaa vähemmän. Onko ns. oksasen oksennus totta tämän datan perusteella. Taulukko ei taida näyttää hyvältä, mutta jos pistän vain linkin, se vaatisi rekistöröitymistä.

    Kysymys:Worry about becoming victim of violent crime has effect on quality of life

    Ensin maat, joista poistin selkeyden vuoksi jotain Itä-Euroopan maita (Suomi on siis seitsemäs):

    Belgium Switzerland Germany Denmark Estonia Spain Finland France United Kingdom Netherlands Norway Poland Portugal Russian Federation Sweden

    Sitten osuudet:
    Serious effect on quality of life:
    5.5 4.5 3.7 1.9 9.1 4.3 1.6 7.8 3.9 5.0 1.7 4.5 7.8 11.2 1.7

    Some effect
    27.6 30.5 30.7 21.7 41.2 37.6 15.6 33.0 29.8 24.6 23.7 36.5 57.9 56.3 23.1

    No real effect on quality of life
    66.9 65.1 65.5 76.5 49.8 58.1 82.9 59.1 66.3 70.5 74.5 59.0 34.3 32.5 75.1

    Kuten arvata saattaa, Suomi on väkivallan suhteen Euroopan turvallisimpia maita. Yllättävää on ehkä se, kuinka selkeästi Suomi on muita turvallisempi (tai turvallisemmaksi koettu, pitäisi kai tarkemmin ottaen sanoa).

    VastaaPoista
  15. No, ns. oksasen oksennus ehkä tarkoittikin, että suomalaiset naiset kokevat poikkeuksellisen paljon väkivaltaa. Tarkistetaanpa.

    Samat maat kuin edellä:
    Belgium Switzerland Germany Denmark Estonia Spain Finland France United Kingdom Netherlands Norway Poland Portugal Russian Federation Sweden

    Osuudet:
    Serious effect on quality of life
    7.3 4.8 4.4 2.4 9.2 5.1 2.0 9.5 4.0 5.2 1.5 9.9 2.0

    Some effect
    29.9 33.8 33.1 23.6 42.6 38.7 17.2 33.1 32.1 22.8 27.9 59.9 27.0

    No real effect on quality of life
    62.8 61.4 62.4 74.1 48.3 56.2 80.7 57.4 64.0 72.0 70.5 30.2 71.0

    Sori Sofi, kuva ei muutu miksikään. Tämä datan mukaan Suomi kuuluu selvästi Euroopan turvallisimpiin maihin myös naisten kanalta.

    VastaaPoista
  16. Terve kritiikki nimittelylistoineen mahdollisimman julkisesti sukulaisten suruaikana, tuttujen ja ison osan suomen miehistä surressa asiaa? Terveet käytös normit? Tunneäly ja tasa-arvo suruaikaan ym? Jotain vieraan maan dianaa surraan varmaan vieläkin? Ja luultavasti jollain bmadilla on siellä kotona kurt cobainin juliste seinällä ja che "lasten tappaja" queavaara paita päällä -ihan heti siinä peyote narkkari don juanin kirjojen vieressä?

    "meni oikealla hetkellä - ymmärsi tehdä itsarin"

    Tulta munille naisunionin Hazard näyttää tässä suurta roolimallia niistä bmadin kaipaamista ihailevista katseista miehiä kohtaan suomen naisväestölle. Juuri kuolleelleenkin miehen haudalle voi kusta hyvät naiset jo ihan hyvin. "Tulta munille ja me tapamme heteromiehet" - kyten ylen naisunioniin kuuluvien feministitoimittajien motot kuuluvat. Ja kuten sävy menee muissakin kaarina harakirin kolumneissan joita on pari esimerkkinä tuossa alempana kommentti osastolla.

    ****

    Itsemurhat ovat vielä keskeisin ongelmakenttä miesasiassa. Omapa on miesten vika -vain naiset ovat uhreja ja siksi heille kuuluu kaikki valta. Jolllei muuten niin ainakin uhripääomaa käyttäen.

    Tällaiset bmadit tekevät vain suurta hallaa miesten asioille Suomessa. Heidän paikkansahan olisi kriittisen miestutkimusten parissa feministien kanssa.

    VastaaPoista
  17. Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen rikollinen?

    Tehy-pöytäkirjan yhteydessä rikottiin syrjintäkieltoa



    Kunnallinen työmarkkinalaitos ja tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen ovat rikkoneet yhdenvertaisuuslain syrjintäkieltoa niin sanotun Tehy-pöytäkirjan valmistelun yhteydessä. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen katsoo päätöksessään, että työ- ja virkaehtosopimuksen rajaaminen koskemaan samalla alalla vain Tehyn jäseniä on ristiriidassa syrjintäkiellon kanssa.

    Puumalaisen mukaan Kunnallista työmarkkinalaitosta ja tasa-arvovaltuutettu Mäkistä sitoi asian valmistelun yhteydessä viranomaisille säädetty erityinen velvoite edistää yhdenvertaisuuden toteutumista.

    Apulaisoikeuskansleri on pyytänyt valtiovarainministeriötä ja työ- ja elinkeinoministeriötä harkitsemaan toukokuun loppuun mennessä, ovatko sopimuksen ulkopuolella olevien perus- ja ihmisoikeudet toteutuneet riittävässä määrin.

    YLE Uutiset


    Miten on Pirkko, eroatko, vai pitääkö erottaa?

    VastaaPoista
  18. Jape, sitä se naisasiakiima teettää, että tasa-arvovaltuutettu rikkoo syrjintäkieltoa.

    Näin lainsäädäntökritiikkinä (vrt. Hazardin mediakritiikki) toivoisin, että Suomen lainsäädäntöä muutettaisiin siten, että jatkossa naisasiakiimassa syrjintäkieltoa rikkovilta nartuilta voitaisiin määrätä oikeudessa ylä- ja alapää kursittavaksi langalla umpeen ja mahdollisesti Iranin tyyliin vielä happoa naamalle.

    VastaaPoista
  19. Osaatko sinä bmad lukea?

    Kertaus on opintojen isä:
    "Näyttää siltä, että nykyään on muodikasta suvaita kaikkea mikä ei ole rationaalista, kotimaista, valkoihoista, miespuolista, älykästä tai tieteellistä – ikään kuin näitä asioita ei voisi suvaita samalla kun suvaitsee eksoottisempia kulttuureja, yksilöä ja tiedettä terrorisoivia uskontoja, seksuaalivähemmistöjä ja erivärisiä ihmisiä."

    "PERINTEISET MIEHISET ARVOT KUTEN AUKTORITEETTI, EREHTYMÄTTÖMYYS, VIRIILIYS JA VOIMA OVAT KÄÄNTYNEET TÄYSIN PÄÄLAELLEEN”

    ”Miehisyys kemiallisestikin jo vaaravyöhykkeessä jne”

    Nämä naisnunioniliiton feministit ym miesvvihan lietsonnallaan sen ilmiön luovat että sitä ihannoinnin ja kunnioituksen määrä on romahtanut koko miessukukunnalta.

    -

    Joka gendessä erolukemat ovat huikeita, samoin sinkkutalouksien määrä, huoltajuuskiistat, miesten masennusluvut ja epänaisellisten itsepäisten naisten määrä, jotka kehtaavat vaatia siellä makuuhuoneessa vielä silti kiihtyvään tahtiin jotain naisten lehtien lupaamia orgasmitaivaita.

    Syy on feministien luomassa, yhä kasvavassa propagandassa ja miesvihassa sekä kollektiivisessa miesten syyllistämisessä ja naisten uhripääoman luomisessa. Se syyllinen/uhri propaganda kohdistuu ihan kaikkiin miehiin, kuten kaikki tilastot ja kulttuurinkin muuttuminen kertoo, mutta totta kai sillä vielä yritetään luoda tällainen ”hyödyllinen idiootti kiiltokuvapoika” miesihanne joka helpoiten suvaitsee naisvaltaa. Kuuluu vallanhimoisen ismin luonteeseen.

    -

    Katsopa nyt Hazardin naisunioniliiton muiden toimijoiden filosofiaa. Valitettavasti he saavat tehdä tätä toimintaansa Ylellä, IL ja mm Hesarissa heitä on paljon - tässä 7 mieskansanedustajan julkisessa lynkkaus tapauksessa ilman mitään virallista näyttöä tai puolustusmahdollisuutta oli juuri samaa feministi porukkaa takana.

    Naisunionin TULVA lehti:
    http://www.postimage.org/image.php?v=aVKgxXi

    Akuulina Saarikosen juliste:
    http://www.postimage.org/image.php?v=aVKgFqJ

    VastaaPoista
  20. Hyvät miesaktivistit. Lukekaa alla olevan linkin blogi ja sen jälkeen uudestaan Hazardin kirjoitus uudestaan.

    http://www.kansanuutiset.fi/blogit/jami-jarvinen/seuraavaksi-kaarina-hazard-haukkuu-sotiemme-veteraanit

    Sen jälkeen miettikää oliko kyseessä Hazardin hyökkäys "suomalaista lihaasyövää heteromiestä" vai tapaa millä häntä on kuvattu mediassa.

    Anteeksi jo valmiiksi.

    VastaaPoista
  21. Kun ESS-dataa selaille tuntu, että miesten ja naisten asenteet taitavat olla aika usein aika samanlaisia. Jos niin, se ehkä kertoo, että maailma ei voi olla kovin pitkälle "sukupuolittunut" sen paremmin feministisessä kuin markkina-arvoteoreettisessa mielessä.

    Tässä nyt kuitenkin taulukko, jonka mukaan naisten parempi kohtelu näkyy:

    Miehet Naiset Kaikki
    People mostly look out for themselves
    0.7 0.5 0.6
    1 1.7 1.1 1.4
    2 4.4 3.0 3.7
    3 9.5 6.7 8.1
    4 10.6 10.9 10.8
    5 19.9 19.6 19.8
    6 16.6 14.8 15.7
    7 20.1 22.1 21.1
    8 12.9 15.8 14.4
    9 3.1 4.1 3.6
    0.7 1.3 1.0
    People mostly try to be helpful

    Eli naiset eivät suinkaan koe olevansa sorrettuja tässä rajoitetussa auttavaisuusmielessä. Naiset sen sijaan -- MATin mukaisesti -- kokevat maailman ystävälliseksi paikaksi ja ihmiset auttavaisiksi ja epäitsekkäiksi -- jos saa hiukan tulkita.

    Jos ESS:llä olisi kysymys "oletko hyvännäköinen", se varmaan korreloisi hyvin tuon epäitsekkyyskokemuksen kanssa.

    VastaaPoista
  22. "Sen jälkeen miettikää oliko kyseessä Hazardin hyökkäys "suomalaista lihaasyövää heteromiestä""

    Luuletko todella, että asia tästä selittelyllä paranee?

    Kaarina Hazard osoitti tuolla kolumnillaan olevansa täysin sivistymätön ja empatiakyvytön moukka. Tekopyhä ja kaksinaismoralistinen "mediakriitikko", joka "rohkeasti" solvaa kuollutta, vaikka itse elää lööppijulkisuuskoneen rahoilla.

    VastaaPoista
  23. "Turkka on ryhmässä, joka ajaa Leninin patsasta Helsinkiin."

    Kuin myös hazardi.

    VastaaPoista
  24. Pisti silmään tuosta 14-vuotiaan tappolistauutisesta ilmaus "tyttö ja hänen äitinsä"...
    Missä mahtaa tytön isä olla? Ulkoistettu perheestä tarpeettomana?

    VastaaPoista
  25. Jussi Halla-aho heittää hyvin

    http://www.halla-aho.com/scripta/roman_heitti_schatzit_silmille.html

    VastaaPoista
  26. Emansipaatio etenee:

    Rajusta baaritappelusta vankeutta kolmelle naiselle

    Pahoinpitelyn uhri sai kaksi aivoverenvuotoa.
    ...
    Humalassa olleet syytetyt kävivät myös tilannetta rauhoittamaan pyrkineen pubin työntekijän kimppuun.

    Oikeudesssa todistanut taksikuski kertoi, ettei ollut nähnyt miestenkään tappelevan yhtä raivokkaasti.
    ...

    VastaaPoista
  27. Siis kansan uutiset on tunnettu änkyrä kommunistien lehti. Aivan saman porukan (TAAS) kerran, kuin mistä feminismi ja kriittinen miestutkimus nousee.

    -

    Tämä Halla-Ahon kirjoittama juttu nyt oli sellainen mitä olen alkanut itsekin huomioimaan -ja meinasin jo kirjoittaa siitä oman juttunikin.

    Enkä ole "hommalainen" vaan ihan kansainvälinen liberaali/konservatiivi ... mutta kun yhtäkkiä on kaikkein järkevimmätkin "maahanmuuttajat" ottaneet tehtäväkseen solvata Suomalaisuutta ja varsinkin Suomalaisia miehiä. Olen huomannut Sofi Oksasen lisäksi tätä uutta ilmiötä tosiaan mm Romanilla, Hardwickilla, Stillerillä ym.

    Siis kaikkein järkevimmillä ja fiksuimmilla maahanmuuttajilla.

    Tarttuuko tämä feministien luoma Suomalaisten miesten jatkuva arvostelu ja "kriittinen miestutkimus" jo jotenkin muihinkin kulttuurin välityksellä.

    Sanon vain, että minua on aina ihmetyttänyt, että miten nämä eri ismit oikein voivat yhtäkkiä vallata kokonaan hyvin älykkäitä kansoja historiassa. Onko meissä joku piilotajuinen kollektiivinen kanalauma efekti ja se perustuu siihen?

    VastaaPoista
  28. "Tästä syystä juuri gayt ja nörtit ajavat miesasian nimellä miehisyyttä ja heteronormativiisuutta alas. Oman valta asemiensa luonnottoman ja suhteettoman parantamisen takia -täysin alhaisista motivaatioista käsin."

    Voisitkohan luetella yhdenkin homon joka tätä tekee. Itse olen homo ja en tykkää suomen feministimeiningeistä yhtään.

    Olen suomalaisen miehen puolella vaikken heitä erityisen hyvännäköisenä tai mukavana pidäkkään. Ei meitä, homoja tai heteroita, silti tarvitse syyttää siitä, että olemme miehiksi syntyneet.

    -Matti

    VastaaPoista
  29. Kannattaa myös muistaa, että SETA ei edusta läheskään kaikkia homoja, eikä SETAn piirissä toiminut Tiia Aarnipuu edusta kuin pientä osaa SETAn piirissä pyöriviä.

    VastaaPoista
  30. "Siis kaikkein järkevimmillä ja fiksuimmilla maahanmuuttajilla."

    Ei Stiller ole maahanmuuttaja.

    VastaaPoista
  31. Jaah nyt hankkis on käskenyt poikakaverinsakin tänne ; )

    Heitän nyt vielä suoraa siteerausta ja kopiota nopeaan. Kertaus kun on opintojen isä. Tämän jälkeen en kyllä viitsi tuhlata aikaa homojen kanssa jankkaamiseen niinkin päivänselvästä asiasta, kuin "feminismin ja heteronormativiisuuden alasajon" suorista yhteyksistä toisiinsa.

    Käytän sen ajan ennen vaikkapa puolustaessani Suomalaisten poikalasten oikeutta biologiseen isäänsä ja ydinperheeseen sekä biologisten isien oikeuksien ajamisiin huoltajuuskiistoissa.

    -

    ”Retoriikan professori Judith Butlerin keksimä queer-teoria on nykynaistutkimuksessa varsin suosittu.”

    ”...Butlerin naistutkimuksen klassikoksi muodostuneen teoksen Hankala sukupuoli – Feminismi ja identiteetin kumous"

    -

    "Feminismi on heteronormatiivisen patriarkaatin kumoukseen tähtäävä ismi."

    "Patriarkaatti = ( πατριαρχία < πατήρ, patér = isä, αρχή, arché - mm. valta) tarkoittaa kirjaimellisesti isänvaltaa."

    "Miesten ongelmat huoltajuuskiistoissa on ollut keskeinen miesliikkeiden teema länsimaissa (esim. Kitunen 2007; Sund 2007). Malmin mukaan miesten alhainen huoltajuusprosentti saattaa kieliä sosiaalityöntekijöiden ja oikeusistuimien syrjinnästä sekä valtasuhteista, jotka toimivat miehiä vastaan sosiaalipalveluissa (2008, 171)."

    -

    Kriittinen miestutkimus:

    "Kriittinen miestutkimus nojautuu feministiseen teoriaanmiestutkimuksen lähtökohta on homotutkimus ja sen määrittelemä heteroseksismi. Miestutkija Arto Jokisen mukaan homoliikkeen tekemä teoretisointi paljastaa miesten todellisen ylivallan naisiin ja sen vaikutukset miesten keskinäisen hierarkian järjestymiseen. Kriittisen miestutkimuksen yhtenä tehtävänä on pyrkiä muuttamaan sosiaalisesti rakentuvaa mieskuvaa. Miehisyyttä pyritään pohtimaan uudelleen siltä pohjalta, miten miehet ovat osana naisten alistamisen ketjua ja miten se näkyy maskuliinisuuden rakentamisessa"

    Arto Jokinen on se mies Suomessa ketä on saanut yksittäisistä miehistä eniten hallaa Suomen miehille. Hän on julkihomo.

    Seta kerhon uranuurtaja ja feministi Tarja Halonen taas on maamme päämies.

    Akuuliina Saarikoskea lehdissäkin kutsuttiin pääfeministimme Anne Moilasen manttelin perijäksi.



    Tässä hänen viha julisteensa.

    -

    Feminismi pähkinänkuoressa

    -


    Tämän enempää en ala saivartelemaan tai kimittämään nyt hinttien kanssa.

    Maailman homoystävällisimmät maat ovat maailman feministisimmät maat -ja toisinpäin.

    -

    Henry ja muut ns miesaktiivit menettävät pian kyllä täysin uskottavuutensa ja maineensa tällaisten puoliturhien änkkäämisten takia. Ainakin minun täytyy pian tehdä vastamedia joka puhdistaa oikeiden Suomalaisten miesaktiivien mainetta. Muuten pian kukaan oikeasti aikaan saava ja oikein asiat hahmottava mies ei ala Suomalaiseksi miesaktivistiksi ; )

    VastaaPoista
  32. Kärjistää mutta kertoo asioiden punaisesta langasta.

    "Siksi on aiheellista tuoda esille, mitä sanalla feminismi varsinaisesti tarkoitetaan silloin, kun on kyse feminististä, joka tekee ammattimaisesti työtä naisjärjestöissä, tasa-arvoelimissä, tasa-arvovirkamiehenä tai naistutkimuksen parissa. Ruotsissa ja Suomessa on lähes yksinomaisena suuntauksena feminismin elämäntyökseen ottaneissa piireissä radikaalifeministinen suuntaus."

    "Lesbous on feministis-strateginen ilmiö, ensi
    sijassa poliittisen solidaarisuuden ilmentymä, ei
    seksin ilmentymä. Naiset, jotka harjoittavat seksiä
    miesten kanssa ja jotka ovat naimisissa miesten
    kanssa, eivät ole lesboja poliittisessa merkityksessä,
    vaan vihollisen yhteystoimintamiehiä."

    VastaaPoista
  33. Homojen suvaitsevaisuus

    ...
    Se, mihin jo aikoja on törmännyt, on osoittautunut ihan umpikujaksi.

    Ajoittain tänne kirjoittelevien "sateenkaari-ihmisten ja heidän ystäviensä" mielestähän
    tämä on hyvä foorumi, ja maailmakin ihan hyvä paikka, kunhan sentään

    a) "neidit"
    b) "seksihullut"
    c) parisuhdeintoilijat
    d) "vanhat pierut"
    e) naistutkijat
    f) queer-tutkijat
    g) heteronormatiiviset
    h) kaappihomot
    i) bi-seksuaalit

    pysyisivät poissa täältä tai olisivat ainakin hiljaa, ja katukuvasta sivussa mielellään myös.
    ...

    VastaaPoista
  34. Lähti tuohon alemmas mutta heitetään se nyt tänne oikeaan osastoon eli:

    Onko teillä myöskään alkuunkaan käsitystä kuinka paljon te teette hallaa homoille ; )

    Suurin osa Suomen miehistä EI ihaile teitä vaan ennemminkin sietää juuri ja juuri.

    Sen lisäksi että pian ovat Henry ym huonossa huudossa monessa piirissä ; )

    VastaaPoista
  35. Kuka tämä MAT isä muuten on?

    VastaaPoista
  36. ...
    Samassa artikkelissa kerroin Tarjan roolista rauhanrakentajana alkuvaiheen Setassa seuraavaa. Olin silloin varsin aktiivinen Setan toiminnassa ja mukana kutsumassa kolmea ulkopuolista vaikuttajaa rauhanrakentajiksi:

    "Pidän itse tärkeimpänä syynä siihen, miksi pyysimme kolmea heteroa peräkkäin puheenjohtajiksi (Bo Ahlfors, Leo Hertzberg ja Tarja Halonen) vasta muotoutuvan järjestön sisällä käytyjä linjanvetokiistoja, jotka uhkasivat hajottaa järjestön. Näiden kiistojen asiasisältönä oli mm. miten suhtautua sensaatiolehdistöön, asevelvollisuuteen (koska alkuvuosina oli mahdollista saada vapautus homoleiman perusteella), psykoanalyyttiseen teoriaan, sairausleimaan ja lesbojen/naisten asemaan Setan toiminnassa.

    Jotkut lesboaktivistit kokivat monen homomiehen suhtautuvan alentuvasti ja kielteisesti naisiin. Toisaalta jotkut separatistilesbot eivät halunneet tehdä yhteistyötä edes myönteisesti suhtautuvien miesaktivistien kanssa. Toisaalta keskeiset lesboaktivistit tulivat hyvin toimeen monien miesaktivistien (esim. minun) kanssa, jota separatistifeministit taas eivät katsoneet hyvällä. Siinä vaiheessa Setassa tuntui vallitsevan kaikkien sota kaikkia vastaan.

    Kun nämä asialliset erimielisyydet vielä liittyivät henkilösuhteisiin, seurauksena oli repiviä kiistoja muutaman ensimmäisen vuoden aikana. Olin läheisen työtoverini, puheenjohtaja Marita Kuokkasen (1976–78) kanssa itse yksi niistä, jotka pitivät välttämättömänä pyytää ulkopuolista apua, ettei järjestö olisi hajottanut itseään. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, koska ulkopuolisten henkilöiden tulo puheenjohtajiksi rauhoitti tilannetta.
    ...

    VastaaPoista
  37. Anonyymi, keistä teistä/meistä oikein puhut? Ja mihin tekoihin oikein yrität viitata?

    Jotenkin minusta tuntuu, että olet taas joku monista femakkotrolleista, joka yrittää lietsoa riitaa, enkä tiedä onko sen takia järkevää edes yrittää keskustella kanssasi.

    VastaaPoista
  38. Koetapa nyt hintti alkaa puhumaan kunniallisesti sekä Halmeesta että muista.

    Kimitä ihan sillä tavalla että ajattelisit että se Halme tai joku vastaava istuu pöydän toisella puolella.

    Se on ihan hyvä lähtökohta. Suosittelen.

    VastaaPoista
  39. Anonyymi, minähän en jonkun anonyymitrollin käskyjen mukaan tanssi, mutta käsittäkseni olen Halmeesta puhunut varsin korrektisti hänen kuolemansa jälkeen ja moittinut tahoja, jotka ovat aivan tarpeettomasti kaataneet vainaan ja hänen omaistensa niskaan lokasankojaan.

    VastaaPoista
  40. 13/1/10 21:12 Homo

    Noista Halmeen lapsenkotiajoista tulikin mieleeni, että käsittääkseni ainakin Yhdysvalloissa lastenkodit ja vankilat tuppaavat olemaan paikkoja, joissa nuorempia poikia/miehiä vanhemmat ja isokokoisemmat raiskailevat. Ja käsittääkseni Halme ei ole ollut lapsuudessaan mikään hirveän massiivinen. En tiedä millainen tilanne Suomessa on tai mitä Halmeen kokemukset olivat, mutta tulipahan tällainenkin assosiaatio tuohon exit onlyyn.

    VastaaPoista
  41. Anonyymi, mitä tuosta?

    VastaaPoista
  42. Kuten joku tuolla Sarvamaata kommentoi: populismia ja kalastelua. Tyypit jotka vain istuvat tuppisuuna aluksi, mutta oisoittavat muka närkästystää sitten kun "the tide has turned", ovat niitä oikeita populisteja; joita saakin halveksia.

    VastaaPoista
  43. Ihmisen seksuaalisuudella ei pitäisi olla minkäänlaista merkitystä sille, voiko hän olla feministi, sovinisti tai ihan mikä nisti tahansa.

    Joidenkin tutkimusten mukaan maailman väestöstä 10% on homoja. Jenkeissä tehdyn tutkimuksen mukaan 37% verrokkiryhmästä oli saanut orgasmin miehen kanssa. Se on yleisempää kuin luullaan.

    Homojen vaikutuksesta miesasiamiehiin ja tasa-arvokeskusteluun tuskin on mitään näyttöä. Akuliina Saarikoski on muutenkin mieleltään hullu. Sai myös oman radio-ohjelman suhteilla, aivan kuten Anne Moilanenkin.

    SETA:n jäsenistöstä suurin osa (vähemmistö suomen homoista) on itsestään numeroa tekeviä homoja. Haluavat tulla tunnistetuiksi homoina ja toimivat sen mukaan, joskus tietämättä mitä tekevät.

    Vielä jos homojen määrää Suomessa ajatellaan, niin se on yllättävän suuri. Jos 10% väestöstä on enemmän tai vähemmän homoja ja suomen väkiluku on noin 5,3milj. Lopputuloksena saadaan luvuksi 530 000 homoa ja lesboa. Aika iso määrä. Kuinka moni niistä on äänessä? Kuinka moni niistä istuu samassa saunassa anonyymin kanssa?

    -Matti

    VastaaPoista
  44. Anonyymi-Matti, itse suhtaudun hyvin skeptisesti väitteisiin, että 10 prosenttia väestöstä olisi homoja. Korkeintaan 10 prosenttia väestöstä on ei-heteroita (homoja, bissejä jne), jos käytetään suhteellisen löyhää määritelmää (esimerkiksi itsensä biseksuaaleiksi määrittelevien määrä eronnee aika voimakkaasti heteroina itseään pitävistä miehistä, joilla kuitenkin on joku yksittäin homoseksuaalisluonteinen kokemus).

    VastaaPoista
  45. Niin, voi olla. Itse ajattelisin 10% olevan koko maailman väestöstä. Ei vain kotimaamme juttu.

    Kulttuurin vaikutus voi olla aika iso. Esimerkiksi Brasiliassa ei ole iso juttu jos runkkaillaan hieman ringissä, Suomessa se olisi jo aika gay.

    Se pitäs mitata niin, että jos tappi seisoo kun pussaa miestä...

    -Matti

    VastaaPoista
  46. 37% ... hahahaa

    -

    Sarvamaasta - Siis tämä Suomen miesaktivismi ja feminismen arvostelu julkisuudessa ei ole ehkä vielä ihan niin voimakasta ja laajaa, että voisimme kieltää ja torua julkkiksilta vuorokauden viiveellä tulluttua feminismin kritiikkiä. Koetetaan kestää tämä moka ja viivyttely ja vaikka hammasta purren ottaa sen anti vastaan. (ja tämä oli sarkasmia)

    -

    Mitä tulee muuten tuohon naistutkimuksen/feminismin kritiikkiin, niin on aika mielenkiintoista huomata, että kun tiedemiehet kirjoittavat kriittisen kirjan naistutkimuksesta -niin itseasiassa tämä kirja kritisoi vähintään yhtä paljon quuer tutkimusta joka siis ajaa alas heteronormatiivisuutta. Ihan siihen tapaan kuin ne olisivat suunnilleen sama asia ; )


    Jussi K. Niemelä ja Osmo Tammisalo: Keisarinnan uudet (v)aatteet

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Keisarinnan_uudet_(v)aatteet


    "Tietokirjailijat Jussi K. Niemelä ja Osmo Tammisalo ovat kirjoittaneet pamfletin Keisarinnan uudet (v)aatteet, jossa suomalaista naistutkimusta väitetään epätieteelliseksi humpuukiksi.

    Pamfletin kirjoittajat ihmettelevät, miksi naistutkimukselle annetaan mahdollisuus Helsingin, Turun, Lapin ja Joensuun yliopistoissa.

    Biologia kertoo totuuden, Niemelä ja Tammisalo täräyttävät. Naistutkimus on pelkkää politisointia, jossa tutkijat etsivät hyötyä omalle ryhmälleen."

    -

    OSMO TAMMISALO
    tietokirjailija (Helsingin Sanomat 7.3)

    Vuonna 2006 julkaisin yhdessä Jussi K. Niemelän kanssa pamfletin, jonka mukaan osa naistutkimuksesta on epätieteellistä politikointia.

    Pamfletissa käsitellään sanatarkkojen lainausten avulla queer-teoriaa, jonka mukaan sukupuoli ja seksuaalisuus ovat keinotekoisesti tuotettua valtapeliä, "toistotekoja" ja heteronormatiivista politiikkaa.

    Lisäksi kirjassa tarkastellaan naistutkimuksen parissa esitettyä väitettä siitä, että maskuliinisuudella ja feminiinisyydellä ei olisi yksilön ruumiiseen liittyvää perustaa.


    Termit sukupuoli tai maskuliinisuus ja feminiinisyys on toki mahdollista määritellä niin, että niillä ei ole mitään tekemistä lisääntymiselinten tai sukupuolikromosomien kanssa. Samalla on kuitenkin selvää, että ihmisen käyttäytyminen ei määräydy tällaisten käsitteiden perusteella.

    Toisin sanoen väitteet jäävät joko vain retoriseksi leikittelyksi tai sitten ne ovat ristiriidassa biologian kanssa.

    -

    Et sellasta. Hyvää Yötä kaikenmaailman maskulistit tai mitä lienette ruskean reiän ritareita iso osa teistäkin ; )

    VastaaPoista
  47. Tuo Brasilia on ihan luonnollista vapautunutta käytöstä Matti -olet ihan oikeillä jäljillä.

    Antiikin Kreikka oli aika malli esimerkki maasta jossa miehet olivat vapautuneet ihan eri tavalla kuin nykyään.

    Luonnostaan nuorten poikien ja vanhempien miesten homoseksuaalinen ja filosoiva suhde on normaalia jollei sitä estetä.

    Näin olen ymmärtänyt. Näetkö Matti asian samojen linjojen läpi?

    VastaaPoista
  48. Niin, mielestäni nais- ja miestutkimusta ei voi millään mittakaavalla sanoa tieteeksi, queer-tutkimuksesta puhumattakaan. Valitettavaa että joku niin luulee.

    Homo, tuolta katsoin nuo luvut. Mutta en usko noin pieneen lukuun suomen kohdalla sillä maailmalla on kuitenkin tehty niin paljon tutkimuksia asiasta. Raaka keskiarvo noista luvuista on 8-10% koko väestöstä.

    -Matti

    VastaaPoista
  49. Anonyymi, käsittääkseni queer-teoria on ainakin jossain määrin naistutkimuksen yksi suuntaus. Kokonaan eri asia on se, että missä määrin sen enempää naistutkimus kuin queer-teoria on tiedettä - ja kuinka moni homo (tai lesbo) kokee queer-teorian kuvaavan reaalimaailmaa jonkun sanaleikkien sijaan. Oma käsitykseni on se, että ainakin niistä homoista joiden tiedän kuulleen queer-teoriasta, suurin osa kokee sen vähintäänkin hyvin vieraaksi, ellei hölynpölyksi. Ja varsin suuri osa, ellei suurin osa homoista, ei ole edes kuullut koko asiasta.

    Mitä tulee Jussi K. Niemelään ja Osmo Tammisaloon, niin vaikka olenkin varsin pitkälti heidän kanssaan samaa mieltä ja he tuntuvat tietävän aika paljon tästä asiasta, on hieman harhaanjohtavaa kutsua heitä tiedemiehiksi. Käsittääkseni Jussi K. Niemelällä ei ole mitään korkeakoulutasoista tutkintoa ja Osmo Tammisalo on elintarviketieteiden maisteri. Eikkä kummallakaan ole käsittääkseni myöskään yhtään varsinaista tieteellistä julkaisua.

    Selvästikin heitä voi pitää suhteellisen asiantuntevina ja itse oppimalla voi määrätietoinen henkilö päästä hyvin pitkälle, mutta minusta on silti vähän kyseenalaista mennä kutsumaan tuolla taustalla olevia ihmisiä tiedemiehiksi.

    VastaaPoista
  50. Anonyymi edellä, juuri näin. Unohtui mainita tuo Kreikan toiminta. Tuohon aikaan näytti olevan "kuuminta hottia" pökkiä tuhkaluukkuun.. Ei ollut oikea mies ellei sitä harrastanut.

    Harmittavaa on, että ihmisten suuntautumisiin kiinnitetään niin paljon huomiota. Sillä ei lopulta ole mitään merkitystä.

    -Matti

    VastaaPoista
  51. Tosin on muistettava, että vaikka Antiikin Kreikassa homoseksuaaliset aktit olivat yleisiä, niin passiivisena (vastaanottavana) osapuolena toimi orja tai nuori poika, jonka mesenaatti vanhempi mies, aktiivinen osapuoli oli.
    Jos sen sijaan aikuinen mies tykkäsi ottaa parrua tuhkaluukkuun, niin häntä halveksuttiin, pidettiin heikkona ja naismaisena.

    VastaaPoista
  52. Anonyymi-matti, englanninkielisestä wikipediasta vielä pätkä:

    Estimates of the frequency of homosexual activity also vary from one country to another. A 1992 study reported that 6.1% of males in Britain had had a homosexual experience, while in France the number was 4.1%.[62] According to a 2003 survey, 12% of Norwegians have had homosexual sex.[14] In New Zealand, a 2006 study suggested that 20% of the population anonymously reported some homosexual feelings, few of them identifying as homosexual. Percentage of persons identifying homosexual was 2–3%.[16] According to a 2008 poll, while only 6% of Britons define their sexual orientation as homosexual or bisexual, more than twice that number (13%) of Britons have had some form of sexual contact with someone of the same sex.[15]
    In the United States, according to exit polling on 2008 Election Day for the 2008 Presidential elections, 4% of electorate self-identified as gay, lesbian, or bisexual, the same percentage as in 2004.”[63]


    Tosin noista ainakin exit pollin käyttäminen keräyslähteenä on aika kyseenalaista. Saattaahan hyvinkin olla esimerkiksi, että heteroiden ja ei-heteroiden välillä on suuria eroja äänestysaktiivisuudessa.

    Täällä on vielä runsaammin lukuja:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Demographics_of_sexual_orientation

    Minusta tuontyyppiset luvut ovat uskottavampia kuin ajatus, että 10 % väestöstä olisi homoja. Tosin minusta on ongelmallista luokitella ihmisiä ainakaan yksittäisten seksuaalisten tekojen mukaan. Onko henkilö homo vasta harrastettuaan ensimmäisen kerran seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa - ja ihminen joka on neitsyt, mutta kokee olevansa homo on jotain muuta (mitä?) ainakin kunnes ei ole enää neitsyt? Entä itseään homo/heteroseksuaalisina pitävät henkilöt, joilla on kuitenkin vaikka yksi seksuaalisen suuntautumisensa vastainen seksuaalinen kokemus - miten heidät luokitellaan?

    Tämäkin on tuosta alemmasta linkistä mielenkiintoinen havainto:

    1998: A random survey of 1672 males (number used for analysis) aged 15 to 19. Subjects were asked a number of questions, including questions relating to same-sex activity. This was done using two methods — a pencil and paper method, and via computer, supplemented by a verbal rendition of the questionnaire heard through headphones — which obtained vastly different results. There was a 400% increase in males reporting homosexual activity when the computer-audio system was used: from a 1.5% to 5.5% positive response rate; the homosexual behavior with the greatest reporting difference (800%, adjusted) was to the question "Ever had receptive anal sex with another male": 0.1% to 0.8%.[22]

    VastaaPoista
  53. "Tuohon aikaan näytti olevan "kuuminta hottia" pökkiä tuhkaluukkuun. Ei ollut oikea mies ellei sitä harrastanut.

    Harmittavaa on, että ihmisten suuntautumisiin kiinnitetään niin paljon huomiota. Sillä ei lopulta ole mitään merkitystä."

    Juuri näin. Tuohon me maskulistitkin juuri pyrimme.

    Ja jos ihmiskunta vapautuu, niin eihän nuorten poikien ja vanhempien miesten yhtymisissä ole mitään erikoista. Jos kaikki miehet valjastettaisiin tekemään sitä nuorena, niin miehet vapautuisivat monella tapaa. Ehkä aina ei vain ihan vielä ole valmis siihen -vai mitä mieltä sinä olet Matti?

    Kreikka oli hieno maa.

    VastaaPoista
  54. Aika ei ole valmis ehkä vielä, piti kirjoittaman Matti.

    VastaaPoista
  55. Homo:
    "Jotkut lesboaktivistit kokivat monen homomiehen suhtautuvan alentuvasti ja kielteisesti naisiin. Toisaalta jotkut separatistilesbot eivät halunneet tehdä yhteistyötä edes myönteisesti suhtautuvien miesaktivistien kanssa. Toisaalta keskeiset lesboaktivistit tulivat hyvin toimeen monien miesaktivistien (esim. minun) kanssa, jota separatistifeministit taas eivät katsoneet hyvällä. Siinä vaiheessa Setassa tuntui vallitsevan kaikkien sota kaikkia vastaan."

    - oliko se kaikkien sota kaikkia vastaan? Tuossa kertomassasi tunnut lähinnä viittaavan siihen, kuinka lesbot kokivat asioita niin tai näin ja kuinka heidän oli vaikea hyväksyä sitä tai tätä.

    VastaaPoista
  56. Homo nimimerkki on ihannoinut Kreikkalaisia täällä blogissa muutamaan otteeseenkin kunnon maskulistin tapaan?

    VastaaPoista
  57. Onko tuo tiedemies muuten Pasi Malmi -niin saman näköinen jostain kulmasta? Kuka tietää? Ikä ei taida täsmätä?

    VastaaPoista
  58. Femut ovat demokratian, ihmisoikeuksien ja vapaan kansalausyhteiskunnan vihollisia, ihan siinä missä natsit tai kommarit olivat aikanaan.

    Feminismi on aina ollut ja on vieläkin kiinteä osa kommunismia. Kommunismi-sanaa ei vain enää käytetä, koska sillä on niin negatiivinen kaiku, mutta käytäntö on tismalleen sama. Kommunismi elää ja voi hyvin, ja se ja kapitalismi onkin yhtymässä mitä iljettävimmäksi monipäiseksi monsteriksi.

    Nimet vaihtuvat, mutta kansa pysyy köyhänä uurastaen itsensä sairaaksi samalla kun valtaapitävät rikastuvat tekemättä itse mitään tuottavaa.

    Ja kaiken tämän päällä demoni nimeltään feminismi jyllää ja tuhoaa kaiken vähänkin luottamuksen sukupuolten väliltä.

    - Vortac

    VastaaPoista
  59. Uusi tuoksu: Vaginan hajuinen roll-on

    "Näyttäisi kuitenkin siltä, että naiset reagoivat voimakkaammin miesferomoneihin kuin toisinpäin. Siinä mielessä Vulva roll-on ei ehkä ole kaikkein tehokkain apuväline parinmuodostuksessa, Numminen sanoo ja suosittelee perinteisiä menetelmiä kuten mukavaa käytöstä ja huoliteltua ulkonäköä."

    VastaaPoista
  60. Tasa-arvon vuoksi täytyy tehdä myös meille homoille anuksen hajuinen roll-on!

    Hankkis

    VastaaPoista
  61. "Uusi tuoksu: Vaginan hajuinen roll-on"

    Nyt täytyy kertoa sellainen ikävä uutinen, että vittu ei haise hyvältä, väitti muuten kunnioittamani Roosa Meriläinen mitä muuta tahansa. Teoria on, että vitun pitää haista hiukan pahalta, jotta se ei kiinnostaisi parittelukumppania liikaa. Tarkoitushan kuitenkin on, että parittelussa suoritetaan siemensyöksy miehen sukuelimellä naisen vastaavaan ja sitten taas painutaan metsälle hankkimaan eläinproteiinia. Jos siemenneste lennähtäisi nenästä kuin aivastus, luojan olisi kannattanut ehkä tehdä hyvänhajuinen naisellinen lisääntymiselin. Tosin sitten voi pohdiskella, miten sen eläinproteiinin kanssa olisi käynyt.

    VastaaPoista
  62. Homouden määritelmää voisi selkäyttää näköjään. Aiemminhan totesin miehen olevan homo jos sillä seisoo kun pussaa toista miestä. Ehkä parempi sanoa että silloin ei ole ainakaan täysin hetero. Ehkä miehen voisi määritellä homoksi jos vittua (tai uutta Vulvaa) haistellessaan ei tunne minkäänlaisia intohimoja.

    Homojen lukumäärään, perustelisin sen noin 10% keskiarvoon. Bi-henkisiähän on varmaan puolet maailman väestöstä. Bi-henkisyydeksi lasken fantasiat sänkyhommista saman sukupuolen kanssa ja säännöllisen seksin.

    Kreikka oli hieno maa ja paljon lihaksikkaita uroita. Mutta en silti pikkupoikia kävisi panemaan. En usko että seksiorjiksi pakottamalla saataisiin ketään vapautumaan. Muistini mukaan taisi olla kunnia olla jonkun Platonin pantavana. Ja näistä nuorista herroistahan tuli myöhemmin panijoita.

    Totta puhuen, en usko että homous lopettaa olemasta tabu. Ainakaan lähitulevaisuudessa. Ja miksi pitäisikään? Varmaan ne kiihkoilijavähemmistöläiset ovat vain onnellisia kun saavat juoksennella prideissa pitkin maailmaa ja tehdä itsestään "erikoisen".

    Aika tuskin koskaan on valmis kaikelle. Aina tulee vähemmistöjä/asioita, joita ei suvaita ja miksi kaikki pitäisikään olla hyväksyttyä? Guys, you need to live on the edge!

    -Matti

    VastaaPoista
  63. "Muistini mukaan taisi olla kunnia olla jonkun Platonin pantavana. Ja näistä nuorista herroistahan tuli myöhemmin panijoita."

    Juuri näin. Panomies on aina panomies. Mahtavaa kun joku toteaa asiat ihqun Miehekkäästi.

    "Bi-henkisiähän on varmaan puolet maailman väestöstä. Bi-henkisyydeksi lasken fantasiat sänkyhommista saman sukupuolen kanssa ja säännöllisen seksin."

    Eikä riitä. Kun saadaan kreikkalainen kunnon meno nykyaikaan, niin 90% on ainakin.

    Hankkis

    VastaaPoista
  64. Niin, loppujen lopuksi: eihän se kerta homoksi tee!

    -Matti

    VastaaPoista
  65. Vihtori (Femakon mies)18/1/10 12:47

    Meillä on tässä maassa kahdenlaisia ihmisiä, feministejä ja muita. Feministin tuntee siitä, että kun hän näkee maassa makaavan, verta vuotavan (valkoihoisen, suomalaisen näköisen) miehen, hän ottaa vauhtia ja potkaisee tätä korvan kohdalle. Siinä kalloluu on ohuempi kuin muualla ja verta tulee kivasti. Sitten feministi hyppää korkeine korkoineen maassa makaavan kasvoille ja puhkoo koroilla silmät. Jos joku sattuu näkemään hän selittää, että minähän tässä vain harjoitan mediakritiikkiä.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".