perjantaina, tammikuuta 15, 2010

Roman Schatz ruoskii Suomi-miestä

Roman Schatz
Suomalaisilla miehillä on kaiketi äärimmäisen turvaton olo, kun he niin tarvitsevat niitä pyssyjään. Tai sitten heillä on poikkeavan pienet kikkelit, ja he kompensoivat nolouttaan pistooleilla - urheiluautot kun ovat niin kalliita ja epäkäytännöllisiä näillä leveysasteilla.

Ainakin puolet suomalaisista miehistä on asehulluja, jotka enemmän tai vähemmän avoimesti ihailevat natsi-Saksan sotilaallisia saavutuksia, ja joiden käsitys kulttuurista rajoittuu Ramboon, Rammsteiniin ja Remekseen. ( Halla-ahon kommentti )

Kaarina Hazardin haastattelu ykkösen aamutv:ssä.
"Tämähän on vain mediakritiikkiä..." (n. 13 kertaa toistettuna) "Ihmiset eivät vain ymmärrä".

Kirjoitukseni Ilta-lehdessä (Hazard?)

Lisäys: Viikon Valopää: Pirkko Mäkinen
Tämänkertaiseen Viikon Valopää -titteliin oikeuttava suoritus on etäisesti verrattavissa siihen, jos raittiusjärjestön puheenjohtaja toikkaroisi umpihumalassa tai eläintensuojelija unohtaisi lemmikkinsä umpihankeen.

Vähän tuollaisesta suutarin lapsella ei ole kenkiä -touhusta oli kysymys, kun apulaisoikeuskansleri antoi tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkiselle pyyhkeitä siitä, että tämä oli aikoinaan mukana sorvaamassa päätöstä, joka rikkoo kylmästi yhdenvertaisuuslain syrjintäkieltoa.

35 kommenttia:

  1. Kysymys: Kuka oli se Yle:n toimittaja, joka nyt tuomittiin kansanedustaja Pekka Vilkunan kunnianloukkauksesta (eduskunnan ahdistelukohu-juttu)? Nimi esiin vaan.

    VastaaPoista
  2. Nettipoliisi Rex Harrison15/1/10 13:41

    Olipa joku tehnyt hyvän jäynän perustamalla Hazard-blogin. Siellä jo myötänuolijat ulvovat.
    Hauska!

    VastaaPoista
  3. Jaahas, sakot sai näemmä Ajankohtaisen kakkosen toimittaja Juha Ristamäki. Esimiehet pääsivät kuin koirat veräjästä. No, toivottavasti varsinainen sylttytehdas, eli HS, joutuu maksamaan kovemman hinnan vielä joskus. Luokaton journalistinen linja on ainakin maksanut tilauksia: jos lehdellä menisi hyvin, miksi jatkuvasti tyrkytetään puoli-ilmaista tilausta?

    VastaaPoista
  4. "Tämänkertaiseen Viikon Valopää -titteliin oikeuttava suoritus on etäisesti verrattavissa siihen, jos raittiusjärjestön puheenjohtaja toikkaroisi umpihumalassa tai eläintensuojelija unohtaisi lemmikkinsä umpihankeen."

    Ei nyt ihan noinkaan. Tasa-arvovaltuutetun tehtävähän on todellisuudessa epätasa-arvon ja miehiin kohdistuvan sukupuolisyrjinnän lisääminen.

    VastaaPoista
  5. Iltalehti: Hazard jatkaa kolumnistina

    Päätoimittaja Kari Kivelän kannattaa pistää taas viikonloppuna lehtensä täyteen Halme- ja Nykäs-kamaa, jotta maan suurimmalla "mediakriitikolla", Hazardi-Kaarinalla riittää jutun juurta ja jotta sikaniska saa rahansa.

    VastaaPoista
  6. Valittu kotiäitiys ja laiskottelu (ei hankkinut mm. kielitaitoa) muuttuu oikeudessa uhrautumiseksi.

    KKO: Uhrauksia tehneen thaivaimon saatava tukea mieheltään

    Yleisesti näin tasa-arvon aikana naisen voi olettaa pitävän itsestään huolen, myös avio/avoeron jälkeen vaikka ei saisi penniäkään avioehdon vuoksi.

    VastaaPoista
  7. Tämä TEHY-juttu menee yli ymmärrykseni. Mikä on ammattiliittojen merkitys, jos niiden jäseniä ei saa kohdella eri lailla kuin ei-jäseniä?

    Kysehän on siitä, että TEHY:läiset onnistuivat lakolla uhkaamalla neuvottelemaan itselleen paremmat ehdot kuin muut hoitsut. Nyt muita harmittaa, kun eivät saa vain sivusta seuraamalla samoja etuja.

    Jos kaikia on kohdeltava samanveroisina, johtaa se siihen, että yksittäisen työntekijän kannattaa lopetta liiton maksun maksaminen, koska vapaamatkustajanakin saa kaikki samat edut. Mutta liiton jäsenmäärän huvetessa sen neuvotteluvoima kutistuu, ja kaikkien työntekijöiden edut pienevät.

    Kehitys ei koske pelkästään hoitajia, vaan pätee kaikilla aloilla, joissa työehtosopimuksia neuvotellaan keskitetysti. Entistä suurempi siivu työn lisäarvosta jää jollekin muulle kuin työn tekijälle.

    VastaaPoista
  8. vestigian kannattaisi nyt vaan suosiolla tutustua suomalaisen työmarkkinapolitiikan koukeroihin.

    VastaaPoista
  9. http://hommaforum.org/index.php/topic,7.msg291640.html#msg291640

    Tuohon 15 000 salaisen raiskauksen kysymykseen haluaisin esittää näkökulman ruodittavaksi.

    Olen keskustellut useiden nuorten naisten kanssa raiskauksista ja niiden tekijöistä. Yleensä keskustelu ajautuu linjalle "mut on raiskattu, enkä mä halua puhua siitä". Jatkamalla tenttaamista saattaa saada itkukohtauksen sijaan jopa pienen kertomuksen tapahtuneesta. Voisinkin kertoa seuraavaksi yhden tyypillisen kuulemani tarinan:

    Kaksi parikymppistä tyttöä lähtee Tallinnanristeilylle ja majoittuvat samaan hyttiin. Molemmat ottavat hyvin tukevat kännit, jotka huipentuvat huippuunsa yökerhon puolella. Toinen tytöistä löytää miehen ja lähtee hyttiin harjoittamaan rakkautta ja toinen jää umpitunnelissa yökerhoon. Yksinäiseen tyttöön liimautuu joku salskea humalainen nuorimies ja pari tanssii ja juttelee humalaisia horinoitaan yökerhossa, kunnes se suljetaan.
    Tyttö tajuaa hyttinsä ovella olevansa ilman yöpaikkaa kuultuaan hyttinsä oven takana suoritettavan eläimellisen lisääntymisrituaalin irstaat äänet.
    Poju on lähtenyt saatille ja lurittelee lemmenloruja neidin korvaan ja neiti päättää lähteä pojun hyttiin nukkumaan, kun pelkää tulevansa käytävällä hyväksikäytetyksi tahi ryöstetyksi.
    Poju ja tyttö menevät pojan hyttiin samaan sänkyyn nukkuvia pojan työkavereita täynnä olevassa 4 hengen hytissä. Poju ruinaa ja ruinaa ja tyttö ilmoittaa, ettei nyt jaksaisi. Poju hieroo ja hiplaa ja lopulta tyttö kyllästyy vastustelemaan ja antaa evääkään liikauttamatta pojun tehdä hommansa. Aamulla tyttö pukeutuu ja saa koko loppuviikon rakkausviestejä pojalta toiselta puolelta Suomea.

    Tyttö ei missään vaiheessa sanonut EI, ei vastustellut muuten kuin selittelemällä väsymystään, ei litsareita, ei huutoa.
    Mies näkee tilanteen niin, että tyttö halusi mutta aluksi väsytti liikaa. Mies ajattelee, että hänen taikasormensa saivat mimmin kuumaksi ja varmaan on ollut tosi villiä, kun käytetty kortsukin oli aamulla lattialla.
    Mies ei tiedä raiskanneensa ketään, eivätkä tiedä ne 3 miehen työkaveriakaan, jotka olivat miehen kanssa samassa hytissä nukkumassa. Mies muistelee lämmöllä sitä laivalta pokattua hyvännäköistä mimmiä. Tyttö kiroaa mielessään sitä paskamaista laivaraiskaria, joka pitäisi kuohita. Jos mies sattuisi törmäämään kadulla tyttöön, he luultavasti keskustelisivat vain iloisesti hauskasta laivareissusta ja kuittaisivat toisilleen kuinka kiva oli nähdä.
    Luulisin, että ne kohutut 15 000 salaista raiskausta ovat tämän kaltaisia.

    Minä taidan tästä lähtien vain heittäytyä selälleni pekkaniska harjakorkeudessa ja huutaa, että otakko vai ekköota. Satula ois siinä.

    En kadehdi tällaisia juttuja ruotimaan joutuvia virkavallan ja oikeuslaitoksen edustajia.

    VastaaPoista
  10. Siis jos joku jaksaisi rautalangasta selittää Suomem muutamallekin eri äijäkaartille, että minkälaista filosofiaa nämä profeministi miehet todellisuudessa ajavat - niin vähän ajan päästä Suomessa ei olisi yhtään profeministiä.

    Kyseessähän on piilotettu neitimiesten hillitön miesviha, kosto ja kateus normaaleja miehiä kohtaan. Ja vaikka heitä on vähän niin tämä Varankakin on niin määräävässä asemassa, että hän saa paljon pahaa aikaan virallisella puolella.

    VastaaPoista
  11. Joku voisi vastata jotain pientä tuohon "vastaukseksi valavuorelle" linkkiin -itse en viitsi kun olen jo pari kertaa sen tehnyt ... ; )

    VastaaPoista
  12. Mainittakoon nyt että on hyvinkin mahdollista, että joku jo laittoi tietoa noista Karhuista ja Varankoista mm Suomen äärioikeistolle Joensuunkin suuntaan, ja HD porukoitten johtohahmoille, jotka myöskin monet ovat aika äärioikealta mielipiteiltään ja joilla monilla on poikalapsia.

    Onneksi pojilla on kuvat netissä ; )

    Nyt voikin mennä nukkumaan hyvin mielin.

    VastaaPoista
  13. Jouni Varanka gradussaan (täytyy muuten muistaa, että jotain ikivanoja syntejä ei käytetä ihmistä vastaan; Jounikin on hyvin voinut muuttua paremmaksi ihmiseksi):

    "Ensinnäkin sukupuolten välinen epätasa-arvoisuus on tosiasia siten, että naisten asema on huonompi kuin miesten.
    1) Yleinen mielipide, Tasaarvobarometrin mukaan 75 % suomalaisista on sitä mieltä, että miesten asema on selvästi
    tai jonkin verran naisten asemaa parempi (Tane & Tilastokeskus 2001, 7);
    2) naisten aliedustus julkisen ja yksityisen sektorin johtotasolla (Tilastokeskus 1998, 94-108);

    3)naisten miehiä huonommat palkat (mts., 56);

    4) kotitöiden epätasainen jakautuminen, kouluikäisten lasten kahden huoltajan perheissä naisista 44 % kokee olevansa liikaa
    vastuussa kotitöistä usein tai silloin tällöin, mutta miehistä vain 2 % kokee samoin (Tane &
    Tilastokeskus 2001, 24)."

    Täysin propagandistinen luettelo, joka ei nykyään menisi läpi kuin kuin naistutkimuksessa. Eläköön netti!

    VastaaPoista
  14. Anonyymi sanoi...
    " ...niin tämä Varankakin on niin määräävässä asemassa, että hän saa paljon pahaa aikaan virallisella puolella."


    - Varankahan ei enää pariin vuoteen ole ollut missään asemassa. Hanna Onwen-Huma syrjäytti Varangan viranhaussa tasa-arvoyksikössä

    VastaaPoista
  15. kävelevä dildo16/1/10 01:18

    Rehellisyyttä:

    http://www.mtv3.fi/missit/uutiset.shtml?1034536

    VastaaPoista
  16. Jokos nämä olivat täällä:

    Keski-ikäiset naiset vaikenevat viinanjuonnistaan

    - Lääkäreillä on vitsi, että jos potilaan kertoman alkoholinkulutuksen kertoo 3-7:llä, ollaan oikeissa luvuissa, sanoo Kemppinen.

    Helsingin poliisi piilottanut tyttöjä kunniaväkivallan uhan takia

    Matala ääni tuo naispoliitikolle uskottavuutta

    VastaaPoista
  17. tympeäNörttö16/1/10 03:59

    "Lääkäreillä on vitsi, että jos potilaan kertoman alkoholinkulutuksen kertoo 3-7:llä, ollaan oikeissa luvuissa"

    Ilmeisesti kyseinen kerroin arvellaan siis pärstästä, ja sitä käytetään myös luotaamaan seksisuhteiden määrää...

    VastaaPoista
  18. Hyvä tietää tuo Varanka juttu (ei ole tullut noita virkoja niin hyvin seurattua).

    Sen sijaan silloin ihmetyttää nämä eräiden miesaktiivine heitot, että "menepä kertomaan se Varankalle, hän siellä on määrävässä asemassa".

    Siis sellaisten aktiivien kenen todella olisi luullut juuri tietävän nämä asiat.

    Tästä syystä itsellänikin siis tämä väärä kuva jäi päälle.

    VastaaPoista
  19. Nooooo -toisaalta jos joku hieman kiukkuisempi oikeistolainen poikalasten isä vähän nyt pyörittää Varankaa lumihangessa ... niin antaa mennä ... ei esim Halmeellekaan (tai monelle muulle Suomen miehelle)mitään armoa annettu ... menköön vaikka entisten syntien piikkiin ... Varanka, Arto Jokinen ja Profeministit eivät ole mitään muuta kuin laitapuolen karjaeläimiä, joiden pitäisi ymmärtää tehdä ...

    VastaaPoista
  20. Homon linkistä:
    "Moni nainen haaveilee nuoremman miehen seurasta, mutta unelman toteuttamisella saattaa olla sosiaalisia esteitä, kertoo Daily Mail."

    Voihan sen noinkin ilmaista :)

    Eli oma viehättävyys ei riitä nuoren miehen lassoamiseen..

    Ihan samalla tavalla voitaisiin sanoa että eronneet nelikymppiset miehet haaveilevat kaksikymppisistä kaunottarista, mutta unelman toteuttamisella saattaa olla sosiaalisia esteitä (ts. kaksikymppiset kaunottaret eivät pidä nelikymppistä eroiskää ykkösvaihtoehtonaan)

    VastaaPoista
  21. "Voihan sen noinkin ilmaista :)

    Eli oma viehättävyys ei riitä nuoren miehen lassoamiseen..

    Ihan samalla tavalla voitaisiin sanoa että eronneet nelikymppiset miehet haaveilevat kaksikymppisistä kaunottarista, mutta unelman toteuttamisella saattaa olla sosiaalisia esteitä (ts. kaksikymppiset kaunottaret eivät pidä nelikymppistä eroiskää ykkösvaihtoehtonaan)"

    Niin. Ja toinen ongelma on se, että naisen kauneus ja nuoruus on miehelle tärkeämpiä kriteereitä kuin miehen nuoruus ja komeus naiselle. Toki miehenkin ulkonäöllä ON väliä, muttei yhtä paljon. Varallisuus ja status ovat huomattavasti tärkeämpiä.

    "Men age like wine, women age like milk" on vanha sanonta ja vain osittain totta.

    Eivät kaikki miehet parane vanhetessaan 50-vuotias pennitön mies on huonommassa asemassa kuin 25-vuotias. Mutta niillä miehillä, jotka onnistuvat kehittämään uraa ja kasvattamaan varallisuutta, mahdollisuudet pariutumismarkkinoilla tosiaankin paranevat iän myötä. Naisilla vastaavaa ilmiötä ei tapahdu, tai jos tapahtuu niin HUOMATTAVASTI pienemmässä mittakaavassa.

    VastaaPoista
  22. Vakioanonyymi: "Mainittakoon nyt että on hyvinkin mahdollista, että joku jo laittoi tietoa noista Karhuista ja Varankoista mm Suomen äärioikeistolle Joensuunkin suuntaan, ja HD porukoitten johtohahmoille, jotka myöskin monet ovat aika äärioikealta mielipiteiltään ja joilla monilla on poikalapsia.

    Onneksi pojilla on kuvat netissä ; )

    Nyt voikin mennä nukkumaan hyvin mielin.

    15/1/10 23:57"

    Täällähän alkaa olla sama meininki kuin "mamukriitikoiden" ja halme-uskovaisten kuppippikunnissa. Onnea miesaktivismin tason saattamisesta sille tasolle, mille se ihan näin kommentoijien tekstien perusteella kuuluu.

    Hienoa sananvapauden puolustamista. Mites se olikaan, kritisoikos joku aiemmin fundamentalistimuslimien suhtautumista "vääriin" mielipiteisiin..?

    VastaaPoista
  23. TULTA MUNILLE VAI?

    Useasti henkinen väkivalta on pahempaa kuin fyysinen väkivalta. Tästä syystä nämä Hazardit haluavatkin näitä "joku raja ja lyömätön linja" kampanjoitaan.
    He haluavat valtaa omalle viiterhmälleen, ja samalla miesten henkistä pahoinpitelyä niin yksittäistapauksissa kuin kollektiivisesti kampanjoilla.

    Lisäksi pitää muistaa, että nämä profeministimies "Jouni Karhut" kamppailulaji taustoineen ovat aikanaan uhkailleet näitä nöösempiä miesaktiiveja. Sääli etten ollut silloin paikalla ; ) Olisin niin tahtonut ; )

    Toisaalta nämä ovat yksittäisten ihmisten toimintatapoja. Suomen miesasia kenttä ei ole mitenkään johdettu ja saneltu -vaan koostuu eri tyylisistä itsenäisistä ihmisistä. Enimmäkseen profeministeistä.

    Ja siinäkin olet kaikessa suuressa viisaudessasi kyllä varmasti oikeassa etä joku on tosiaan varmaan joskus netissä kritisoinut muslimeita. Melkoinen heureka?

    VastaaPoista
  24. "Onnea miesaktivismin tason saattamisesta sille tasolle"

    Mitäs jos keskittyisit ihan omiin ongelmiisi. Niitä sinulla epäilemättä riittää.

    "Hienoa sananvapauden puolustamista."

    Niin onkin. Kritiikki profeminismiä tai mitä tahansa muutakin idiotismia kohtaan on sallittava.

    VastaaPoista
  25. Anonyymi: "Lisäksi pitää muistaa, että nämä profeministimies "Jouni Karhut" kamppailulaji taustoineen ovat aikanaan uhkailleet näitä nöösempiä miesaktiiveja. Sääli etten ollut silloin paikalla ; ) Olisin niin tahtonut ; )"

    LOL, kamppailulaji taustoineen.. LOL! Ei voi kun nauraa jollekin kamppailulaji taustalle... Puhutko sinä nyt "Jouni Karhun" puolesta vai hänen suullaan? Ei käy edes sääliksi tosi paikan tullen, oli vastaus kumpi tahansa. Hymiösi olisi kovin erilainen.

    VastaaPoista
  26. Jouni Karhu ja TIEDE-lehden sikailu-palsta

    "Halme ampui itsensä esimerkillisesti" –tunnetuimmat profeministi miehet taas vauhdissa – tiede lehteen tehtiin päivällä vastineeksi paljon iisimpi avaus feministeistä – mutta nämä Jouni Karhut alias neonomidet poistivat sen."

    Todettakoon tässä jälleen, varoitukseksi, että Tiede -lehden "keskustelupalsta" on täysin ala-arvoinen. Kun sitä lukee ei voisi ikinä kuvitella, että kyseisellä sivustolla olisi mitään tekemistä tieteen kanssa.
    Palsta tuntuu todella olevan tuon Joensuun intellektuellin Jouni Karhun jengin sikailumesta, siellä he ovat seksuaalista suuntautumistaan toteuttamassa, kymmenien tuhansien viestien voimin jo yksin Jouni Karhun osalta nimimerkein "Neonomide" ja "Echi" - tuokin kaveri on kunnostautunut mm. "pederastiasta" myönteisiä kirjoituksia postaten.


    Toinen upea Jouni

    Laitoin tuonne Miesten tasa-arvo keskustelupalstalle, miehelle kunniaa osoittaen, aloituksen oikein omalla nimellä, Jouni Varanka ( joka siis vuosikaudet yksin "vastasi" miehiin ja tasa-arvoon liittyvistä kysymyksistä "hallituksen tasa-arvopolitiikkaa" valmistelevassa "Tasa-arvoyksikössä" )


    Jouni Varanka - Potentiaalinen raiskaaja

    a

    VastaaPoista
  27. I recently installed Bitdefender Gamesafe and it works fine except when I try to update. When I update it says there is a problem connecting to the server but my internet connection is fine, I will post a picture of the update screen.
    __________________
    [url=http://jail-break-ps3.blogspot.com/2010/12/jail-break-ps3.html]Jail break ps3[/url]

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".