Johanna Elonen
Helsingin Sanomien kirjoitus maalareista (Kotimaa 28. 4.) ei ollut mielestäni mitenkään fiksuja tyttöjä alentava kirjoitus, niin kuin Outi Tommila sen koki (HS Mielipide 29. 4.). Näin kentän näkökulmasta katsottuna siinä tuotiin aivan oikein esiin se ongelma, joka maalausalalla on ollut nähtävissä jo muutaman vuoden.
Television sisustusohjelmien lisääntymisen myötä tyttöjen hakeutuminen maalarin ammattiin on kasvanut. Valitettavasti nämä kyseiset ohjelmat antavat aivan eri kuvan maalarin ammatista kuin mitä se todellisuudessa on. Monet tytöt tulevat opiskelemaan väärien mielikuvien perusteella.
Maalareita työllistää eniten perinteinen rakennusala, jossa maalataan katto- ja seinäpintoja ihan tavallisella maalarinvalkoisella maalilla.
Tässä kohtaa kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Usein tytöt haluaisivat esimerkiksi koristemaalareiksi, jossa maalareista on jo ylitarjontaa. Rakennusmaalareista vastaavasti on taas pulaa.
Kun osa tytöistä huomaa, ettei maalausala olekaan niin ihmeellistä, he hakeutuvat muulle alalle. Siksi maalausalan ammattioppilaitoksiin tarvittaisiin myös poikia opiskelemaan, jotta vaje rakennusmaalareissa saataisiin täytettyä.
Mielestäni ammattioppilaitokset voisivat kehittää opetustaan vastaamaan nykyisiä tarpeita. Sinne tarvittaisiin erikseen rakennus- ja koristemaalarilinjat.
Näin opiskelijatkin hakeutuisivat itselleen sopivammaksi katsomalleen linjalle, ja alalle saataisiin oikeassa mittasuhteessa erikoistuneita maalareita.
puheenjohtaja
Helsingin maalarit
HS: On reilua järjestää maalariksi haluaville soveltuvuuskoe
Tuomo Kokko
Ruokolahden peruskoulun 9.-luokkalaisten vanhempainillassa muutama kuukausi sitten esiteltiin mahdollisuuksia jatko-opiskeluun.
Etelä-Karjalan ammattiopiston edustajat luettelivat useita ammattitutkintoja, joita heidän oppilaitoksessaan olisi mahdollista tavoitella. Yhdistelmäajoneuvon kuljettaja ja rakennusmaalari olivat ainoat, joiden yhteydessä mainittiin sana "soveltuvuuskoe".
Ymmärsin rekkakuskin tarvitsevan ainakin tarkat aistit ja tietynlaiset motoriset kyvyt, mutta kysyin, mikä ratkaisee soveltuvuuden nimenomaan maalariksi.
Infotilaisuutta vetävältä naiselta sain mielenkiintoisen vastauksen. Viime aikoina etenkin tytöt ovat innokkaasti hakeutuneet maalarinkoulutukseen ja siitä tietysti ovat myös suoriutuneet. Kun ammattilaisena tulee aika siirtyä työelämään – maalarina siis raksalle hommiin – ei kiinnostus enää olekaan entisellään.
Hiukan kärjistäen: ne naiset, jotka tahtovat oppia maalaamaan, eivät halua työskennellä maalareina, mikä tietysti onkin eri asia.
Tässä esimerkissä koulutusjärjestelmä siis ei ole kyennyt tarjoamaan riittävästi ammattilaisia työmarkkinoille.
Etelä-Karjalan ammattiopisto on reilu ja tasapuolinen järjestäessään soveltuvuuskokeita.
Reilua oli myös tunnustaa, että kokeet tarvitaan käytännössä juuri tyttöjen motivaation selvittämiseksi.
Soveltuvuuskokeet joillekin aloille voivat olla paikallaan, mutta minusta myös opinto-ohjaukseen pitäisi satsata. Ei olisi hullumi ajatus ennen jollekin alalle opiskelemaan hakeutumista, että voisi ihan käytännössä seurata todellisia toitä muutaman päivän ajan.
VastaaPoistaOn turhaa oman ajan ja ansaintimahdollisuuksien, yhteiskunnan resurssien ja verokertymän tuhlausta opiskella ensiksi jollekin alalle, jota ei sitten opiskeluiden jälkeen haluakaan tehdä työkseen.
Kuulin huhun jonka mukaan EU olisi määrittelemässä matkailun ihmisoikeudeksi. Tällä siis tarkoitettaisiin sitä että köyhät, joilla ei ole varaa etelänmatkoihin, saisivat valtiolta suoraa rahallista tukea tämän perusoikeutensa toteuttamiseen.
VastaaPoistaMyös seksiä on toisinaan vaadittu perusoikeudeksi. Huonolla menestyksellä. Voidaan kuitenkin pitää outona sitä että kun sosiaalivaltio muuten tasaa ihmisten elintasoa ja huolehtii heikko-osaisista, ei seksin puutteessa olevia miehiä silti viedä joukolla huoriin verorahoilla. Perusteluksi feministit ovat antaneet sen ettei seksi ole mikään elämän reunaehto: ei seksin puutteeseen kuole.
Perustelu kuitenkin ontuu, koska nähtävästi rahallisesti tuetaan myös paljon turhempia asioita. Kukaan ei kuole etelänmatkojen puutteeseen eivätkä kirjastotkaan ole välttämättömiä.
Osattomien miesten toimittaminen huoriin muutaman kerran kuussa voitaisiin oikeudenmukaisimmin rahoittaa seksiverolla, jota parempiosaiset maksaisivat harrastamastaan ei-kaupallisesta seksistä. Tuo markkina-arvoltaan korkeampien ihmisten saama ansioton hyöty on toistaiseksi jäänyt verottamatta (vrt. omistusasujille kaavailtu vero siitä hyödystä, ettei heidän tarvitse maksaa vuokraa). "Ilmainen seksi" on tavallaan seksituloa.
Minun näkökulmastani ihmisten pitäisi kaikkien saada ilmaiseksi ja vapaasti
VastaaPoista- matkustaa tai yleensäkin liikkua mistä tahansa mihin tahansa (ilman kaikenmaailman passeja ja sormenjälkitunnistuksia)
- seksiä
- läheisyyttä
- hellyyttä
- rakkautta
- ruokaa
- juomaa
- hyvä asunto
- arvostusta yksilönä yhteiskunnalta ja toisilta ihmisiltä
- huonekalusteet (yms)
- kommunikaatiovälineet (internet-yhteys vähintään)
- polkupyörä (vapaaehtoisesti)
Noh, toki varmasti unohdin listasta jotain, mutta mielestäni maailma tulee olemaan väärin perustein ihmisiä syrjivä niin kauan, kuin nämä kaikki eivät toteudu yhtaikaisesti kaikille ihmisille.
- Vortac
Seksin ja läheisyyden kynnys on nykymaailmassa ihan vääränlainen. Se tuppaa olemaan kynnys, jota ei ihan omana vilpittömänä itsenä ylitetä. Hyviä ihmissuhteita on yleensä vaikea löytää, kun yleisarvot perustuvat puhtaaseen pintaliittoon ja ihmiset robotisoituvat toistensa roolien klooneiksi saadakseen toistensa seuraa ja palvontaa.
VastaaPoistaHenkilökohtaisesti pidän ongelmana sitä,
että ihmiset omivat toisiaan ja jättävät ilman syytä. . Pariutuminen on liian tiukkaa, vaihtelunhalua ei sallita. Tämä on ihan kulttuurillisuskonnollinen juttu ja pohjalta puuttuu se todellinen rakkaus, joten suhde on aina korvattavissa. Aina etsitään sitä parempaa tai huonompaa. Kyllä nykymaailmassa nimenomaan miehellä on näytön paikka ja on mukava miesasiaympyröissä nähdä kun markkina-arvolta erilaiset miehet kokoontuvat ja pikkuhiljaa yhdistyvät kyllästyneinä naislaumojen aivottomiin metkuihin. Ehkäpä tulevaisuudessa rivinaiselta aletaan vaatia sitä järjenkäyttöä kohtuullisissa määrin, saavat raskaasti kusetetut miehet elämänsä ensimmäisen hengähdystauon ja tajunnanvirran laukkaamaan. :)