perjantaina, kesäkuuta 04, 2010

Halpaa eläkettä miehille

Uuden lisäeläkkeen hinta on naiselle korkeampi

Helsingin piispa

Naistaiteilijoiden suuri määrä ei näy taidenäyttelyissä

Perheväkivallan kierrettä yritetään katkaista lailla

Hirvimies ei vaimoaan hakkaa

Yhdyntä naisten tarjoamana palveluksena

Heidi Liehu - feministisen filosofian ihmelapsi

41 kommenttia:

  1. "Suomessa lähes 30 naista kuolee vuosittain parisuhdeväkivaltaan."

    Ei muuten kuole.

    Kynnys ottaa yhteyttä viranomaiseen nousee aiemmasta ja yritykset peitellä tapahtunutta lisääntyvät.

    Luonnollisesti kadulla saa jatkossakin vetää turpaan ilman pelkoa virallisesta syytteestä. Katuväkivallan uhrit kun ovat valtaosin miehiä, eikä heillä näin ollen ole mitään arvoa suomalaisten viranomaisten silmissä.

    VastaaPoista
  2. "Perheväkivallan kierrettä yritetään katkaista lailla"

    Ei se millään laeilla onnistu. Pitäisi tuomita myös miehiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta, ja puuttua niihin jo alkuvaiheessaan. Näin ei kuitenkaan aiota jatkossakaan tehdä.

    VastaaPoista
  3. "Nyt näyttää ratkaiseen sukupuoli, ei opilliset suoritukset piispuuden."

    Tämähän nyt oli jo ennalta nähtävissä. Niin hirveä hehkutus oli mediassa, etenkin YLE:n puolella.

    VastaaPoista
  4. Taloussanomat:

    7 tapaa rikastua – katso mikä on varmin

    ...
    Nopein tapa rikastua on syntyä rikkaaseen sukuun, mutta kun vanhempiaan ei voi valita.... Sen sijaan puolisonsa voi. Tyhjätasku, joka nai elämänsä kalkkiviivoilla olevan miljonäärin, pääsee nopeimmin rahoihin, jos avioehtoa ei ole.

    Siis: Ei avioehtoa!

    Tähän päätyy haastattelemalla muun muassa pörssin, palkkauksen, uhkapeluun ja urheilun asiantuntijat.
    ...

    VastaaPoista
  5. ”Eduskunnan virkamiehistä häirintää on kokenut neljä prosenttia, mutta kansanedustajien avustajista lähes 13 prosenttia.”

    4–13 prosenttia. Juuri saman verran väestöstä on arvioiden mukaan homo- tai biseksuaaleja. Onpa hupaisa yhteensattuma!

    VastaaPoista
  6. Politrukki, ottamatta kantaa homojen ja bissejen prosentuaaliseen osuuteen väestössä - niin liittyykö mielestäsi se lukema kenties jotenkin noihin häirintää mielestään kokeneiden prosentuaaliseen osuuteen?

    Tarkoitatko, että kaikki homot ja bisset raportoisivat kokeneensa seksuaalista häirintää (ja ketkään heterot eivät) - vai miten tuo heittosi olisi tulkittava?

    VastaaPoista
  7. Tasa-arvovaltuutettu: Eduskunnan häirintätapaukset huolestuttavia

    On taas tasa-arvovaltuutetulla suuret huolenaiheet. Mistään häirinnästä ei ole näyttöä, mutta taas kohkataan joidenkin kiihkofemakoiden vilkkaan mielikuvituksen vuoksi.

    VastaaPoista
  8. Jokos tää oli? Vaimo tunnusti huumanneensa ja ampuneensa miehensä - oikeus vapautti http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=2181413

    Oikeus on voittanut taas - onneks Suomessa eivät tavalliset ÄÄLIÖT päättämään näitä tuomioita.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi4/6/10 15:53

    Katsotaanko muuten vieläkään paljaat tissivaot, provosoiva meikkaaminen ja avoimet hiustyylit, minihameet, korkokenkien käyttö, kumartelu 'jotain nostamaan' tällaisissa vetimissä, verkkosukat/tms. seksuaaliseksi häirinnäksi naisten taholta miehiä kohtaan?

    Tuo 'napa piiloon'-juttu vähän viittaisi asioiden edistymiseen (en tosin lukenut sitä, joten voin olla väärässä) tähän suuntaan.

    Monikohan eduskunnan avustajista käyttää tällaisia seksuaalisen vallan tekniikoita häiritsevällä tavalla?

    Onko tasa-arvovaltuutetun mielestä tällainen 'huolestuttavaa' vai ei?

    Kummallisesti tasa-arvovaltuutettu jaksaa huolestua jostain 'vitseistä' tai 'katseista', mutta eipähän kuulu halaistua sanaa, kun miehet kuolevat työtapaturmissa naisia useammin, miehillä on pienempi elinikä, sossut ja oikeusjärjestelmä suosivat rankasti naisia miesten kustannuksella, miehet eivät voi lähisuhdeväkivallassa saada apua edes hätäkeskukselta, miehet tekevät enemmän itsemurhia, miehet pakotetaan yhteiskunnan toimesta oikein LAILLA (tasa-arvolain vastaisesti) vuodeksi vankeutta vastaavaan pakkotyöhön (tähän harva muistaa lisätä sen, että armeijassa on käytössä erittäin laskelmoidut aivopesutaktiikat, joilla saadaan ihmisestä tehtyä mielipuolisiakin käskyjä kyselemättä totteleva ei-yksilöllinen tappokone - jo pelkästään tuollaiseen joutuminen on ihmisoikeusrikkomus muutenkin, joutuipa sinne kuka vaan), miehet käyttävät vähemmän terveyspalveluja jne jne..

    Dick Mastersonin sanoin; Jokainen tiili, jonka näet maailmassa, on siinä, koska MIES on laittanut sen siihen.

    Tätäkään vastaan tasa-arvovaltuutettu ei ole puhunut halaistua sanaa.

    Mutta kun 'miehinen katse' sattumalta osuu nimilappuun, joka nyt on sattumalta naisen rintamuksessa, on se mitä HUOLESTUTTAVIN ASIA!

    Olenko ainoa, jonka mielestä tuo tasa-arvovaltuutettu ja hänen asenteensa ovat se HUOLESTUTTAVA asia tässä yhteiskunnassa?

    - Vortac

    VastaaPoista
  10. Kyllä tähänkin pitää selvästi saada vielä joku naislisä, kun naisten pidempään eläkkeellä eläminen ja miesten maksamien eläkevarojen rohmuaminen ei riitä:

    Mies elää leveämmin eläkkeelläkin

    VastaaPoista
  11. Arvoisa Homo,

    Asia on niin, että normaalit ihmiset eivät ahdistele muita ihmisiä. Ahdistelijat ovat homoja, biseksuaaleja tai muita kummajaisia (huom. Sauli Niinistön lapsimorsian!). Pitää muistaa myös, että kansanedustajissa mm. kirkonmiehet ovat yliedustettuna eli perseenporaamisen erikoisosaajia on eduskuntatalossa enemmän kuin riittävästi.

    Eduskunnan tasa-arvokysely ei käsittääkseni ota kantaa siihen, kuka ahdistelun on suorittanut. Sauli Niinistön haastattelusta HS:ssa on siis pääteltävissä, että joko hänen korviinsa on kantautunut valituksia kansanedustajien avustajilta tai sitten hän puhuu omista kokemuksistaan ahdistelijana. Hän nimittäin tietää kertoa, että avustajia ahdistelevat nimenomaan heidän esimiehensä.

    Jos kansanedustajan koko päivä menee avustajansa ahdisteluun, ei hän ehdi ahdistella muita eduskunnan työntekijöitä kuin korkeintaan hississä. Siksi siis kansanedustajat ahdistelevat enemmän avustajiaan kuin muita eduskunnan työntekijöitä.

    VastaaPoista
  12. Politrukki, ajattelussasi taitaa olla nyt feministinen kvanttihyppy tai muuta naisen tavalle tietää -tyypillistä kaistapäisyyttä. Vaikka ahdistelijoita olisivatkin vain homot, bisset yms (kutsun tätä nyt kollektiiviseksi vaikka X-ryhmäläisiksi) - niin miksi ahdistelua kokeneiden osuus olisi juuri sama kuin X-ryhmäläisten osuus?

    Luulisi, että yksi ahdistelija ehtisi useassa tapauksessa ahdistella useampaakin henkilöä kuin vain yhtä, jolloin ahdistelua kokeneiden osuuden pitäisi olla suurempi kuin X-ryhmäläisten osuus, jos jokainen X-ryhmäläinen harrastaa ahdistelua. Jos taas vain osa X-ryhmäläisistä harrastaa ahdistelua, niin silloinkin olisi epätodennäköistä, että ahdistelua kokeneiden osuus olisi sama kuin X-ryhmäläisten osuus, eikä esimerkiksi pienempi tai suurempi (riippuen siitä, että kuinka suuri osa X-ryhmäläisistä ahdistelee ja kuinka montaa eri henkilöä keskimääräinen ahdistelija ahdistelee).

    Suomeksi sanottuna siis näissä jutuissasi ei ole oikein järkeä.

    VastaaPoista
  13. Arvoisa Homo,

    Juurihan pääsin selittämästä, että kansanedustajilla on niin kiire ahdistella omia avustajiaan, ettei heille jää aikaa ahdistella muita eduskunnan työntekijöitä. Jos 26/200 kansanedustajaa ahdistelee 26:tta avustajaa, saadaan yksinkertaisella jakolaskulla laskettua, että 13 prosenttia avustajista on ahdisteltu. (Muutamilla kansanedustajalla on vain puolikas avustaja, mutta tämä seikka voidaan sivuuttaa – kukapa puolikasta avustajaa ahdistelisi.)

    Jos oletettaisiin, että vaikka vain 1/10 eduskunnan homo- tai biseksuaaliedustajista olisi ahdistelijoita, tarvisi homo- tai biseksuaalisia kansanedustajia olla kymmenkertainen määrä eli 130 prosenttia! Tämä on niin posketon väite, että viimeistään sen perusteella voidaan todeta sinun, Homo, olevan kertakaikkiaan hakoteillä.

    VastaaPoista
  14. Politrukki, edelleen on perustelematta se väitteesi, että miksi vain X-ryhmän jäsenet olisivat ahdistelijoita. Lisäksi ahdistelusta valittaneista valtaosa lienee naisia, joita tuskin ainakaan miespuoliset homot seksuaalisesti ahdistelevat.

    Lisäksi jos kansanedustajilla on niin kiire ahdistella omia avustajiaan, etteivät he ehdi ahdistella muita, niin kuka sitä muuta henkilökuntaa oikein ahdistelee? Ja miksei tämän muun henkilökunnan ahdistelijat ahdistelisi myös avustajia?

    VastaaPoista
  15. Anonyymi5/6/10 09:50

    Tässä erinomainen linkki, jossa selkeästi kuvaillaan naisten eri parisuhdemarkkinatilanteissa suorittama tekopyhyys ja pelit, joita naiset pelaavat (eli ihmissuhdepelit, ei suinkaan esim. videopelit).

    Feministien ja "tasa-arvon" tekopyhyys paljastetaan myös hyvin näppärästi siinä sivussa.

    Games Women Play

    - Vortac

    VastaaPoista
  16. Anonyymi6/6/10 08:14

    Tässä 'next page' tuosta äskeisestä linkistä, ja pieni lainaus teaseriksi:

    "Let me note for every female "victim", there must be at least a dozen decent guys who would treat her well if she gave them the chance. Of course, she will not give decent guys a chance, nor surrender the sacred role of victim. And if we lived in a just society, someone would tell these gals to take responsibility for their choices...or to choose nice guys. "

    Tuon kun feministit jaksaisivat aina muistaa. Tai tuon kun yhteiskunta sanoisi feministeille ja yleensäkin naisille. Kunpa naisille opetettaisiin tuota pienestä pitäen, mutta AH!

    Eihän se onnistu, koska sehän tarkoittaisi että NAISTEN PITÄISI OTTAA VASTUUTA! Eihän nyt naiselle sellasta voi mennä sanomaan..

    The Next Page

    - Vortac

    VastaaPoista
  17. Anonyymi6/6/10 08:23

    Siltä varalta, että jotkut eivät jaksa tai halua klikkailla linkkejäni, tässä mainio lista, joka kaikkien miespuolisten olisi syytä lukea.



    Snappy answers to female statements

    "I'm not cheap."
    - You mean you are expensive?

    "I'm not easy."
    - You mean you are difficult?

    "Women make only 60% of what men do."
    - That's because we have to pay for the women who are not cheap and who are not easy.

    "What kind of a girl do you think I am?"
    - Liberated? Repressed?

    "Why didn't he call me back?"
    - Why didn't you pick up the phone and call him?

    "Why did he say he loved me only to have sex?"
    - Why are you so repressed that you can not enjoy sex for itself?

    "All men want is sex!" ...or even worse..."All men want is just sex."
    - What is wrong with (just) sex?
    or What else do you have to offer...are you going to romance me and support me in the manner to which I am accustomed?

    "Sex with me is worth waiting for/worth marriage."
    - What is it that you do in bed that makes you so worthy?

    "Men start wars so only men should be drafted."
    - Men started corporations (and governments), so should only men get high paying corporate (or government) jobs?
    - Women started prostitution, so should women be conscripted to work in bordellos in wartime?
    (OK, that last one is not quite within the games women play, but it's a game that feminists often play.)

    Priceless stuff, imho.. Tällaisia snappy-comebackeja pitäisikin kehittää KAIKKIIN femakkojen tyypillisiin argumentteihin ja shaming languageen. Sitten jotkut scriptit käyttöön, ja aina kun he ryhtyvät neliskulmaisiksi roboteiksi ja alkavat paapattamaan sitä kotkotusmantraansa, scripti vastaisi heille asianmukaisesti, ja keskustelu vapautuisi parempaan käyttöön.

    - Vortac

    VastaaPoista
  18. Sunnuntaisuomalainen: Salaiset isyystestit kasvussa

    ...
    Tyypillinen asiakkaamme on äiti, joka haluaa tietää, kuka on lapsen isä, kertoo Sunnuntaisuomalaisen haastattelema Vesa Vallivaara nettifirma DNA24:sta, joka välittää testejä kahteen saksalaiseen ja yhteen itävaltalaiseen laboratorioon.
    ...

    VastaaPoista
  19. Anonyymi6/6/10 12:35

    http://www.the-spearhead.com/2010/06/03/woman-fired-for-wearing-distracting-outfits-sues-naturally/

    Jaa-a, tuo kuvastaa, miten eri maailmoissa miehet ja naiset tosiaan elävät. Varmasti kenellekään miehelle, jota on (esim. syyttömänä, niinkuin tapana on) syytetty seksuaalisesta häirinnästä, ei ole tullut mieleenkään haastaa syyttäjiään OIKEUTEEN!

    Naisten tekemä jokapäiväinen seksuaalinen häirintä on paljon tuhoisampaa ja vaarallisempaa, kuin mikään, mistä miehiä on syytetty (ja irtisanottu) tämän asian suhteen.

    On hyvä, että kerrankin edes joku akka saa potkut tuosta ainaisesta kehonsa irvokkaasta ylisuoltamisesta päin viattomien ihmisten silmiä.

    Mutta tietenkinpä, perinaiselliseen tapaan vastuuta ja syyllisyyttä ei koeta eikä tunneta, eikä oteta - vaan ruvetaan heti ärhäköimään ja haastamaan oikeuteen..

    Minkälaisessa maailmassa me oikein elämme? Mua ei kyllä huvittais kauan täällä enää jatkaa, kaikki on täällä niin sekaisin, ja etunenässä naiset, kuten tämän blogin lukijat tietävät.

    - Vortac

    VastaaPoista
  20. Why do some men seem to hate women so much?

    Varsinainen kirjoitus on jokseenkin arvoton, mutta kommenteissa on hyviä helmiä, kuten esimerkiksi tämä:

    Rats replied to Mahhrat
    Wed 02 Jun 10 (01:10pm)
    Mahhrat - very true, matey.

    Maybe I sit a bit outside of the men vs. women “war” seeing as I’m a gay female, but the overriding impression I get from my male mates, is that the women around them have basically hounded and confused them for so many years, that they simply give up. It’s not that they hate women at all - they’re horribly confused by the endless, conflicting messages of womens’ expectations of them and eventualy, simply give up trying to meet these completely unreasonable expectations. I won’t even go into the adverts I’ve seen on TV lately which almost entirely seem to focus on putting down blokes as being basically, useless idiots.
    If anyhing, I would have to ask the OP why it is that straight women seem to hate men… they seem to be dead-set on putting them down, trying to change them, trying to gain out of a male some sort of bizarre version of self-respect which the woman would have otherwise lacked if it weren’t for her attachment to said male.. I really don’t get it!

    Baically, I just really do feel sorry for guys. They do have it a bit rough these days- they can never win really. Hell, even i got blasted once for opening a door for a lady - she started calling me a “chauvenistic pig” before she even turned around and realised I was female. Apparently her sense of independence as a little tarnished when a door was held open by a “possible” male. I’m also willing to bet that she’s the type who makes her dates pay for everything however, because she’s a lady.
    YOU CAN’T WIN guys. Sucks to be you.

    VastaaPoista
  21. Täytyyhän armon käydä oikeudesta, sillä ei naisilta voi edellyttää täysivaltaisen aikuisen ihmisen käytöstä:

    Women who kill get soft sentences from feminist-friendly judiciary

    Judge lets female child killer walk free
    ...

    VastaaPoista
  22. Noista valkoisista nauhoista tulikin mieleeni, että voisi olla hyödyllinen joku MRA-aiheinen nauhakampanja. Mielellään vielä sellainen, että se suututtaisi femakot nostamalla esiin femakoiden valehtelun.

    Esimerkiksi joku nauha voisi olla valittelua siitä kuinka miehen euro on vain 70 senttiä (tai mikä tarkka luku onkaan) esimerkiksi yhteiskunnan tulonsiirroista, terveydenhuollosta, maksamastaan eläkkeestä hyötymisestä tms.

    Toinen nauha voisi olla vaikka naisten väkivaltaisuuden vähättelyn valtainen kampanja, joka muistuttaisi kuinka naiset tekevät suurimman osan lasten tappamisista ja pahoinpitelyistä, kuinka miehiin kohdistuvaa törkeää perheväkivaltaa vähätellään vaikka se on melkein yhtä yleistä kuin naisiin kohdistuva jne.

    VastaaPoista
  23. Suomessakinhan oli puolestaan tämä gladiaattorinainen, joka vielä kuskasi esittelytarkoituksessa toisen tapetun miehen päätä kassissa mm. kapakkaan - ja murhailun lomassa piti lastenhoitajakin järjestää kunnon äidin tavoin:

    Gladiaattorinaisen pikkulapsi murhahuoneessa samaan aikaan

    Ja vanhempikin lapsi kävi kurkkimassa:

    Kahden vuoden ikäinen poika nukkui pinnasängyssä samassa huoneessa, jossa Anttonen surmattiin. 16-vuotias poika nukkui vaatehuoneessa, mutta kävi välillä katsomassa mitä huoneessa tapahtuu ja näki myös ruumiin.

    VastaaPoista
  24. Elinkautisen tuomion saaneet naiset

    Joukossa myös Suomen insuliinisurmien pioneeritar, jonka feminismistä huumaantunut punapresidenttimme armahti tietenkin runsaan 11 vuoden vankeuden jälkeen, joka oli poikkeuksellisen lievä suhteessa Halosen miespuolisten elinkautisvankien armahduslinjaan.

    VastaaPoista
  25. Anonyymi7/6/10 10:31

    Nykyajan 'filosofia'.. Plato, Aristoteles ja kumppanit kyllä nauraisivat moisen typeryyden ylistyksen suohon.

    'Viisauden rakastaminen'.. se on hieman eri asia kuin 'intellektuaalinen masturbaatio'.

    Nykyajan 'filosofia' on tosiaan semanttista määrittelyä, uudelleenmäärittelyä ja sanalabyrinttien kautta näiden määrittelyjen jälleen uudelleenmäärittelyä ja abstraktia kyseenalaistamista.

    Ei sellaisella voida mitään VIISAUTTA saavuttaa, voi hyvä tavaton.

    Jostain luin joskus, että 'nuoret sielut' rakastavat mahdollisimman monimutkaisesti ja vaikeasti sanottuja asioita (ilmeisesti, koska haluavat todistaa kykenevänsä älykkääseen ja abstraktiin ajatteluun), jotka ovat lopulta kaukana tosimaailmasta ja halvasta rahvaan todellisuudesta.

    'Vanhat sielut' taas kirjoittavat selkeää, kaikkien ymmärtämää, ytimekästä ja viisasta tekstiä, johon on pakattu paljon asiaa ja viisautta pieneen tilaan. (vrt. parhaat vanhan kansan sananlaskut, esimerkiksi)

    Nykyaika ei arvosta totuutta, todellisuudesta puhumista asioiden oikeilla nimillä, vaan poliittisesti korrektia, abstraktia, semanttista vääntöä termeistä ja niiden merkitysten merkityksistä, sellaisella tasolla, ettei mikrobikaan kykenisi siellä elämään.

    Mitä enemmän tohtorin oppiarvoja, pienen piirin ymmärtämän lingon tietämystä, abstraktia ja vaivalloista ajattelua sekä älyllistä prosessointia jokin ulosanti vaatii tullakseen täysin ymmärretyksi, sitä kauempana se on Zenistä, ja siten.. elämästä itsestään.

    - Vortac

    VastaaPoista
  26. Muistakaa myös tuo Verorahat pois rikkinäisiltä perheiltä? -keskuste. Ja tietenkin myös mielipidekysely.

    VastaaPoista
  27. Jos kyseessä olisi ollut nainen, niin tuskin noin pitkän poissaolon jälkeen olisi huoltajuutta ajateltukaan annettavan miehelle, koska lasten edun nimissä ei olisi ollut syytä horjuttaa jo syntynyttä tilannetta:

    Äiti löysi kauan sitten kaapatut lapsensa Facebookin kautta

    VastaaPoista
  28. Jorma, minua myös ihmetytti uutisoinnissa se, että miten huomioitiin esimerkiksi lapsilisä - ja mahdolliset asumistuet. Ei kai lapsilisää laskettu osaksi äidin suoritusta, jolloin äiti välttyy samansuuruisista tuloista huolimatta maksamasta saman verran kuin isä?

    Nythän mies joutuu edelleen maksamaan 150 euroa kuussa, vaikka lapsi elää yhtä paljon isän luona ja tuo 150 euroakin on suurempi kuin lakisääteinen elatustuki, jonka lasketaan kattavan puuttuvan isän osuuden.

    VastaaPoista
  29. Feministinen naisten emansipaatio etenee näköjään Kreikassakin:

    Tytöt tappoivat eläkeläismiehen Kreikassa

    VastaaPoista
  30. Raiskauksessa valehteleminen on naisten geneettinen luontaispiirre ja onnistuisi vaikka unissaan:

    Woman made up horrific rape story to cover up crashing boyfriend's car

    VastaaPoista
  31. "Nythän mies joutuu edelleen maksamaan 150 euroa kuussa, vaikka lapsi elää yhtä paljon isän luona ja tuo 150 euroakin on suurempi kuin lakisääteinen elatustuki, jonka lasketaan kattavan puuttuvan isän osuuden."

    Täysin käsittämätönhän tuo ratkaisu on, jos tasa-arvoa ja lasten yhdenvertaisuutta, oikeudesta ja kohtuudesta nyt puhumattakaan, pitäisi edistää ja toteuttaa.

    Jos olisi yhä siinä uskossa, että Suomi on oikeusvaltio, olisin varmaan järkyttynyt. Nyt en, varsinkin kun tiedän, että KKO on jättänyt käsittelemättä tapauksia, joissa isä on velvoitettu maksamaan merkittävästi suurempia elatusmaksuja äidille, vaikka lapset ovat käytännössä asuneet puoliksi isän luona. Tässä tapauksessa sentään vähän kohtuullistettiin.

    VastaaPoista
  32. Nelonen: Avustajat vaativat kansanedustajille esimieskoulutusta

    "Yhtenä syynä ongelmiin avustajat nostavat esille eduskunnassa vallitsevan hierarkian, joka asettaa avustajat aika ajoin toisarvoiseen asemaan."

    Ai, että kansanedeustajat ovat jotenkin ylemmässä asemassa kuin heidän avustajansa? Onpas hirveää.

    Toivottavasti esityksestä ei tule mitään, sillä arvaatte varmaan, kuka saa maksaa nollatason koulutuksen, joka varmaan järjestetään jossain barbadoksella.

    Jos häirintää oikeasti esiintyisi, siitä tehtäisiin ilmoitus, joka (ilmoituksen osoittautuessa aiheelliseksi) johtaisi toimiin. Näin toimitaan muaallakin, joten sen on riitettävä myös eduskunnallekin.

    VastaaPoista
  33. Miesten vuoron ohjaajat tekivät miehen työn

    No, ei tällä kertaa ihan huonoin mahdollinen valinta. Ikävä vaan, että ne todelliset tasa-arvotyön esitaistelijat, kuten vaikkapa Henry Laasanen, ovat edelleen palkitsematta. Heille tosin olisi tällaisen pilipali-palkinnon sijasta vaikka Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkki. Epäilemättä niin tulee myös vielä käymään, kunhan isänmaan asiat saadaan ojennukseen.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".